maanantaina, elokuuta 30, 2010

Huomio, huomio! Kirjoittamisen pääpaino vaihtuu toiseen osoitteeseen

Alan kirjoittaa tästä lähtien primääristi uuteen blogiini osoitteessa
http://jannemuhonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi
, jättäen tämän nykyisen sivuston hieman taka-alalle, ja vähemmän vakavien kirjoitusten käyttöön. Poliittiset ja yhteiskunnalliset tekstit, samoin kuin muu analyyttinen ja erityistä tutkimustyötä vaativa kirjoittaminen tulee siirtymään Uuteen Suomeen.

Syy muutokseen on se, etten ole tavoittanut Bloggerin kautta niin paljon suomalaisia lukijoita kuin olisin toivonut ja paremmat edellytykset tälle lienee paitsi kooltaan pienemmällä, myös pelkästään suomalaisista koostuvalla - suomalaisella - sivustolla. Vasta lisätty kirjoitushan näkyy Uuden Suomen etusivulla niin kauan kunnes uudempia lisätään. Lisäilen sinne uunituoreiden kirjoitusten ohella muitakin tämänkesäisiä, eli verrattain uusia, tekstejä noin yhden päivävauhtia, jotta pääsisin paremmin vauhtiin. Jo nyt kommenttien määrä on ollut suorastaan valtaisaa aiempaan nähden.

Jotain vanhaa kliseistä lentävää lausetta mukaillen: tekijät eivät poistu minnekään, välineet ja toimintakenttä vain muuttuvat. :-)

torstaina, elokuuta 26, 2010

Kääntäisitkö sinä toisen poskesi?

Kiihkouskovaiset eivät aina ole naiiviudessaan liikuttavia. Pikemminkin he ovat säälittäviä menetettyään viimeisetkin rippeet oikeudenmukaisuustajustaan. Minustakin anteeksiantaminen on hieno taito osata, mutta jossain täytyy mennä raja hellämielisyydessäkin.

Helluntaiherätyksen tunnettuihin julistajiin kuuluva saarnaaja on päässyt pannasta.

[...]

- Hän oli sivussa virasta kiellon ajan. Asiat on käsitelty, hän on tehnyt parannuksen ja sovittanut rangaistuksensa. Hän jatkaa nyt pikkuhiljaa entisessä tehtävässään, kertoo seurakunnan johtaja Iltalehdelle.


Helluntaiseurakunnan toimintaan ja käytänteisiin olisi kai syytä perehtyä tarkemmin ennen kuin alkaa tehdä johtopäätöksiä, mutta mielestäni tässä on jotain paitsi naiivia myös kuvottavaa. Riittääkö hyvitykseen ripittäytyminen (joojoo, tiedän, että se on katolinen sakramentti) ja vakuuttelut siitä, että on todella tehnyt parannuksen? Ovatko korkeammat voimat ottaneet yhteyttä ja ilmoittaneet, että pastori on vapautettu taakastaan joko huikean puolen vuoden ehdollisen vankeustuomion ansiosta tai vannottuaan, ettei enää hairahdu synnin tielle? Eiköhän jokainen tiedä tai vähintään arvaa, mitä mieltä olen uskonnollisesta konservatismista, mutta jo termistö, kuten parannus, vapautus, panna, sovitus ja ties mikä valaistuminen ovat antiikkisuudessaan raivostuttavia.

Huomio! Nyt eletään 2010-lukua, ei keskiaikaa.

- Olen keskustellut asiasta Neuvoa antavien veljien kanssa ja saanut heiltä luvan siihen (antaa pastorin palata tehtäväänsä). Hän ei kuitenkaan saa toimia lasten ja nuorten parissa.


Jos olisi šaria-lain vapaamielinen tulkinta oikeusistuimessa melko tuhoisaa puuhaa, olisi sitä myös kristinuskon naiivi hellämielisyys. Pedofiileja armahdettaisiin synneistä henkevin liturgioin, joissa puhutaan kielillä, lauletaan ja Neuvoa antavat veljet (*gosh*) julistavat ilosanomaa.

On lahkojen oma asia, millaisin perustein saarnamiesten annetaan jatkaa toimintaansa, mutta puolen vuoden ehdollinen vankeusrangaistus oli - tuttuun tapaan - lievästi ilmaistuna niukka. Seurakunnan johto tunnustaa myös hiljaa sen, että riski rikoksenuusintaan on olemassa, koska pastorin ei anneta vastaisuudessa toimia lasten ja nuorten kanssa.

Pastori selitti myöhemmin tekemisiään helluntailaisten RV-lehdessä syyttäen tapahtuneesta työuupumusta, joka johti harkintakyvyn pettämiseen.


En muistakaan aiemmin kuulleeni tällaisesta tavasta, kuinka työuupumus ja -stressi saattavat pahimmassa tapauksessa purkautua. Kenties saamme tästä uuden perusteen ehkäistä työuupumusta kaikissa viroissa. Ennakkotapaus sille, kuinka työuupumus etsii ulospääsyä inkarnoituakseen, on nyt olemassa.

Niin ikään on lahkojen oma asia, millaisin perustein asianosaiset päästävät pedofiilipastorit pälkähästä, mutta hyväksikäytetyn lapsen vanhempien käytös oli mielestäni mielenkiintoista.

Uhrin vanhemmat puolestaan kertoivat, että prosessi oli ollut koko perheelle rankka. Perhe kuitenkin sanoi antaneensa pastorille anteeksi, koska he eivät halunneet katkeroitua tapahtuneen vuoksi.


Kuten sanoin, on anteeksianto upea taito osata, mutta... Mitä tähän nyt sanoisi? Jos perhetuttu pastori (joka on toki mahdoton yhtälö) käyttäisi lastani seksuaalisesti hyväksi vedoten työuupumuksen sumentamaan harkintakykyyn, antaisin itseni katkeroitua aivan rauhassa ja vaatisin irstailijaa vedelle ja leivälle korkeimpia oikeusasteita myöten.

Naiivin henkevässä uskonympäristössä on eittämättä ulkoisia paineita painaa tällainenkin sairas rikos villaisella, jottei saatanan pahat voimat vain jylläisi katkeruuden muodossa uskonveljien ja -sisarten keskuudessa. Tai jotain muuta yhtä järkevää. Viha, katkeruus ja angstihan vain jäytäisivät jalon henkevää lahkoa.

Ennemmin tulisi kääntää toinen poski, eli tässä tilanteessa tarjota myös toista perheen lapsista, jos sellainen löytyy.

keskiviikkona, elokuuta 25, 2010

Nalle palasi asiaan

Björn "Nalle" Wahlroos sorkki jälleen kepillä hiillosta toistamalla taannoisen mielipiteensä siitä, ettei kehitysapu ole tuottanut kuluneiden 50 vuoden aikana läheskään toivottua lopputulosta. Minkään valtakunnan uutinenhan tämä ei ole, mutta kansaa on hyvä muistuttaa tosiseikoista aina silloin tällöin.

Sampo-konsernin hallituksen puheenjohtaja Wahlroos kuvailee Suomen Kuvalehden haastattelussa kehitysapua rahan heittämiseksi Kankkulan kaivoon.

Hänen mukaansa 50 vuoden jälkeen olisi aika myöntää, että avun antaminen ei ole tuottanut toivottua tulosta.


Sitähän ei hevin myönnetä. Parikin viimeaikaista kirjoitustani ovat jo käsitelleet kehitysapua, joten yritän käydä asian läpi mahdollisimman lyhyesti. Ihan oikeasti yritän.

Kehitysavun ykkösfunktio länsimaalaisille on ostaa omatuntoaan puhtaaksi, koska se on nuhruinen kehitysmaiden kokeman köyhyyden, kuivuuden ja nälänhädän johdosta. Ei siihen vaikuta juuri mitenkään se, ettei rahan holtittomalla syytämisellä saada mitään konkreettista aikaiseksi.

Wahlroos viittaa asiantuntijanäkemyksiin, joiden mukaan apu on vain pitkittänyt köyhyysongelmaa ja lisännyt korruptiota sekä kehitysmaiden riippuvuutta teollisuusmaista.


Ei tarvitse olla minkään valtakunnan asiantuntija tajutakseen tätä. Vanhoja totuuksia toistaakseni jatkuva avustaminen, etenkin harkitsemattomasti kohdistettu sellainen, passivoi ihmisiä, eikä kannusta heitä kehittymään oma-aloitteisesti. Kumpi on pitkällä tähtäimellä kannattavampi tapa auttaa toistaitoista, jolla on nälkä: antaa kalaa vai lahjoittaa onki ja opettaa, kuinka kalastetaan?

Nykyinen malli mukailee ensimmäistä vaihtoehtoa. Jos ja kun kehitysapua kaikesta huolimatta jatketaan, täytyy se kohdistaa siten, että ihmisille annetaan välineet - tarkoittaa myös aineettomia sellaisia - toimia itse itsensä hyväksi. On pitkällä tähtäimellä kannattavampaa antaa lapioita, kuokkia, siemeniä ja muita tykötarpeita kuin valmista leipää.

Iltalehden versio Wahlroosin puheista löytyy täältä.

Sampo-pankin hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos haluaisi lopettaa kehitysavun ja ottaa sen sijaan mallia Kiinasta, joka sijoittaa aktiivisesti rahaa Afrikkaan.


En tiedä finanssiasioista paljonkaan, mutta äkkiseltään rahan sijoittaminen ei kuulosta huonolta idealta. Afrikkalaisiin rakennusyrityksiin ja talousalan toimijoihin voisi sijoittaa rahaa molemminpuolisen markkinatalouden hengessä nykyisenkaltaisen yksipuolisen rahan lappamisen sijaan. Sijoitustoiminnalla on mitä todennäköisimmin edellytykset saavuttaa kaivattua kehitystä afrikkalaisvaltioiden infrastruktuurissa, kilpailukyvyssä ja työllistymisessä.

- Meidän ei pitäisi oudoksua kiinalaisia, jotka sijoittavat Afrikkaan. He tietävät, miten vanhat sosialistiset rakenteet puretaan, luodaan toimivat markkinamekanismit, ylläpidetään järjestystä ja taataan jonkinlaisen oikeusvaltion ja hiljalleen esiin kasvavan demokratian edellytykset, sanoi Wahlroos suomalaisilla suurlähettiläspäivillä Helsingissä tiistaina.

- Se on ainoa oikea tie Afrikalle, hän lisäsi.


Tämä on hieman erikoista puhetta ottaen huomioon Kiinan poliittisen doktriinin. Korjatkaa, mikäli olen väärässä, mutta melko vapaasta markkinataloudesta ja sen avulla saadusta talouskasvusta huolimatta luulisin, ettei Kiinassa sosialistisia rakenteita pureta.

Karl Marx määritteli, kuinka kommunismiin siirrytään. Varsin olennaisena osana sitä kapitalismilla kumotaan entinen feodaalinen järjestelmä ja sen päälle rakennetaan uusi järjestelmä. Kapitalismin saavutettua tietty vaihe alkaa siirtymä kohti sosialismia ja lopulta kommunismiin, mutta perustaksi tarvitaan kapitalismin luoma teollisuus.

Tietenkin Kiinassa tiedetään, kuinka homma toimii, jotta keinoja kyetään soveltamaan sijoituskohteisiin, mutta se olisi sosialistiselta valtiolta varsin tavatonta toimintaa.

Onko muuten sattumaa, että artikkeli on otsikoitu juuri "Wahlroos avautuu taas kehitysavusta: Kuin heittäisi rahaa kankkulan kaivoon"? Kuinka monille termi avautuminen aiheuttaa myönteisen assosiaation? Armeijassa skapparit karjuvat huonoja oloja valittaville: "Ei avauduta siellä!" Poikaystävänsä jättämä teini avautuu kännissä ystävälleen. Matti Vanhanen avautui Jari Sarasvuolle kuin mies miehelle.

Melkoinen rimanalitus lehdeltä, jonka tulisi olla poliittisesti sitoutumaton ja uutisoinnissaan mahdollisimman neutraali. Ei toki sillä, että tämä olisi minua erityisemmin yllättänyt.

Suvaitsevaista sanahelinää

Suvaitsevaiston argumentointia meinaa olla sietämätöntä lukea. Se ei käy hermon päälle siksi, että keskustelijat ovat kanssani perusteellisesti eri mieltä vaan siksi, ettei argumentointi sisällä minkäänlaista loogista ajatteluketjua. Lopputulos saa minut aina vain vakuuttuneemmaksi siitä, että monikulturismi on huomattavasti lähempänä uskontoa kuin poliittista ideologiaa. Ontuva argumentointi muistuttaa niin suurilta osin kiihkouskovaisia. Perustelut pyritään luomaan pääsääntöisesti seuraavilla kaavoilla:

a) Suvaitsevaisuus on hyve, end of the story. Suvaitsemattomat ovat väärässä, joten minä olen oikeassa.
b) Edelliseen kohtaan liittyen asia on täysin mustavalkoinen: on vain meitä oikeassa olevia maailmanparantajia, moraalinvartijoita, ja toisaalla rasistijuntteja.
c) Olen intellektuelli, koska minulla on maailmaaparantava ja mieltäylentävä visio, johon verrattuna kaikki muu on toissijaista ja vähempiarvoista.

Otin kerrankin asiakseni yrittää päästä sisälle suvaitsevaisen ruohonjuuritason kansan aivoituksiin, mutta vilpitön yritykseni kariutui tuttuun ongelmaan. Facebook-yhteisössä "Minun Suomeni on kansainvälinen" on muutamasta keskustelunavauksesta jäljellä ainoastaan suvaitsevaiset kannanotot tehden ajatustenvaihdon seuraamisen mahdottomaksi.

Yhteisössä noudatetaan sen luojan, Tino Singhin, mukaan aktiivista moderointipolitiikkaa ja mitä ilmeisimmin kaikki soraäänet vaiennetaan tästä syystä. Singh on toki yksi Suomen tunnetuimmista maahanmuuttajajulkimoista, mutta hänenkin olisi syytä tietää, millaiset seuraukset eri mieltä olevien keskustelijoiden järjestelmällisellä vaientamisella on.

Yhteisö ei ole monikulturismiaiheinen keskustelualusta vaan tukiyhteisö itse johtoajatukselle. Tämän johdosta en aseta Tino Singhiä vastuuseen moderointipolitiikastaan, vaikka kyseisessä yli 30000-jäsenisessä yhteisössä olisi hyvät edellytykset keskusteluun. Jotain mielenkiintoista kuitenkin löytyi:

Henkilo joka on esimerkiksi henkisella tasolla tyokyvyton, pitaisiko tama pakottaa tyoelamaan tai opiskelemaan? Olisikohan pieni mahdollisuus sairauslomien ja itsemurhien lisaantymiseen? Kuka kummastakaan em. asiasta hyotyy?

Kuinka nopeasti pakolaisten tilanne menisi kodittomuuteen ja hadan karsimiseen myos meidan hyvinvointivaltiossamme jos henkilo on maahamme tullessaan tyokyvyton, eika saisi tukia. Mita veikkaat, lisaantyisiko tata kautta rikollisuus?


Tiivistettynä on ällistyttävää, kuinka runsaasti empatiaa ja annettavaa löytyy heti, kun kyseessä ovat etniset vähemmistöt, tuo kiehtova toiseusmassa. Suomalaisten syrjäytymiselle ja mielenterveyspalveluiden tarpeelle yritetään aina löytää liuta yksilöstä itsestään johtuvia syitä, joiden perusteella todellinen avun tarve kyseenalaistetaan. Perussuomalainen kansalainen on maailmanhalaajan silmissä roikale, jonka kuuluukin olla vastuussa elämästään.

Onhan tässä tietenkin perääkin, koska länsimaalaiseen käytäntöön tottumattomat, täysin muista kulttuureista tulevat, tarvitsevat aivan erilaista ohjausta. Resurssien tulisi kuitenkin olla täysin samat. SDP:n kansanedustaja Päivi Lipposelle ei kuitenkaan riitä saman julkisen sektorin tuottamat mielenterveyspalvelut kuin mitä kantaväestö hyödyntää - ei edes tulkkauspalvelulla höystettynä.

Närkästyin nimittäin hieman hänen viimekesäisestä kolumnistaan, joka sattui eteeni. Päivin kanssa tekisi mieli olla eri mieltä, mutta peruspositiivinen ja maailmaa syleilevä sanahelinä tekee sen vaikeaksi.

Vuonna 2008 heitä [ankkurilapsia] tuli 706, mikä tarkoittaa 620 %:n kasvua. On ymmärrettävää, että lapsen mielenterveys kuormittuu tällaisen yksinäisyyden ja vastuun alla.


Surullistahan tämä on ja mielenterveyden kuormitus varmasti totta, mutta...

Ministeri totesi kysymykseeni asiasta, että "Suomessa on joitakin maahanmuuttajien mielenterveysongelmiin keskittyviä ja perehtyneitä yksikköjä. Pääsääntönä turvapaikkaa hakevien lasten mielenterveyspalvelut tuotetaan samoissa julkisen sektorin mielenterveyspalveluita tuottavissa yksiköissä kuin kantaväestönkin palvelut tarpeenmukaisia tulkkipalveluita käyttäen."

Tässä on aikamoinen epäkohta, johon toivoisi Thorsin ja Risikon tarttuvan! Palvelut on saatava vastaamaan tarvetta.


...valitettavasti ymmärrykseni loppuu tähän. Miksei maahanmuuttajien mielenterveyspalveluita voitaisi tuottaa samoissa julkisen sektorin yksiköissä kuin kantaväestöllekin, koska asianmukaiset tulkkauspalvelutkin järjestetään?

Onko syynä huutavaan epäkohtaan se, ettei Lipponen usko suomalaisen psykiatrian koulutuksen saaneiden mielenterveysalan ammattilaisten ymmärtävän maahanmuuttajien mielenterveysongelmia? Oletan ongelman piilevän Lipposen mukaan juuri tässä, joten jälleen kerran globalisaation asettamiin haasteisiin tulisi osata vastata paremmin.

Kaunis ja aurinkoinen johtoajatushan se tietenkin on saada palvelut vastaamaan tarvetta. Ei sitä voi kukaan kieltää. Ikävä puolihan siinä on se, että itse kullakin saa budjettiriihessä polla punottaa, kun mietitään, mistä varat maahanmuuttajien mielenterveyspalveluiden tuottamiseen otetaan, jos samat tuotantoyksiköt kuin kantaväestön tapauksessa eivät kelpaa.

Monikulturismi-ihannoinnin ymmärtää johonkin rajaan asti, mutta metsään mennään niin että havut pöllyävät, mikäli näin suuri huoli kohdistetaan spesifeihin erikoisterveydenhuollon palveluihin maahanmuuttajia varten, koska samanaikaisesti kantaväestön edustajat menevät julkisen terveydenhuollon palveluissa kädestä suuhun -periaatteella.

Psykiatrisen huollon resurssit ovat olleet jo vuosikausia hoitojonoihin nähden rajusti alimitoitetut, mutta kun maahanmuuttajat ovat kyseessä, oltaisiin valmiita repimään lisärahaa erikoisyksiköitä varten suoraan kansan selkänahasta.

Tietenkin Päivi Lipposen kanssa on helppoa olla samaa mieltä, mikäli asiaa ei tarkastele lainkaan pintaa syvemmältä. Kantaväestön keskuudessa ollaan totuttu julkisen terveydenhuoltosektorin supistumiseen, jossa resurssit eivät ole aikoihin vastanneet tarvetta. Päin vastoin. Ennemmin pitäisi olla hiljaa ja hymyillä, jottei päätyisi käyttämään niukkoja resursseja.

Tilanne on huolestuttava, sillä Suomessa on yleisesti todettu olevan puutetta lasten mielenterveyspalveluista. Tilastoja lukiessa heräsi mielessäni kysymys: ohjataanko heidät kantaväestöön kuuluvien lasten kanssa jakamaan niukkoja palveluita vai onko heille omat kotouttamiseen liittyvät palvelut?


Minulla on käypä ehdotus: ohjataan yksin tein kylliksi lisäresursseja lasten puutteellisiin mielenterveyspalveluihin. Lapset kattavat tässä tapauksessa niin kantaväestön kuin maahanmuuttajien jälkikasvun ja tämä tarkoittaa asteittaista luopumista kahtiajaosta. Suvaitsevaisto kaivaa maata puujalkojensa alta tällaisilla ehdotuksilla, joissa tehdään jo lähtökohtaisesti raja "meidän" ja "muiden" välille. Millaista suvaitsevaisuutta tällainen rotuerottelu muka palvelee?

Kokonaan oma asiansa on se, että maahanmuuttajalasten ikähaitari on todellisuudessa 30 vuodesta alaspäin ja 25-vuotiaat, jo toisesta eurooppalaisvaltiosta kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa saaneet, parrakkaat ja möreä-ääniset miehet, ilmoittavat naama peruslukemilla olevansa alaikäisiä saavuttaakseen turvapaikkastatuksen ja sitä seuraavat hyödykkeet. Ankeat olot ajavat äärimmäisiin tekoihin, mutta valehtelu on silti rumasti tehty. Hyi hyi.

Olen lähes varma siitä, että vaikkeivat maahanmuuttoviranomaiset sitä suostuisikaan myöntämään, on heidänkin silmissään osa tulijoista enemmän maahanmuuttajia kuin toiset. Humaanein silmin maailmaa tarkastelevat monikulturistit nähnee norjalaisssyntyisen arkkitehti-Gustavin ja zairelaissyntyisen Kwamba-nimisen pakolaisen eri tavoin tavoittelemassa valtiollisia mielenterveyspalveluita.

Gustav ei ole tarpeeksi etninen ja poloinen, että häneen suhtautuisi lähtökohtaisesti samalla tavalla kuin moneen muuhun etniseen vähemmistöön, jotka jo näyttävätkin enemmän muilta. Tosiasiassa kumpikin on tismalleen yhtä maahanmuuttaja, vaikka ovatkin saaneet oleskelu- tai työluvan hieman eri reittejä.

maanantaina, elokuuta 23, 2010

Kehitysapua on oitis tarkistettava

Minulla alkaa henkilökohtaisesti käydä kärsivällisyys vähiin. Minusta voi olla ihan hyvällä syyllä turhautunut, mikäli kehitysapu ei tuota tulosta ja päätyy vallan vääriin käsiin huolimatta siitä, että jaamme sitä hyvää hyvyyttämme ja oma-aloitteisesti sinne tänne. Lukekaa ja itkekää.

Somalian ääri-islamistinen al-Shabaab-ryhmä on takavarikoinut viikonlopun aikana tonneittain ruoka-apua. Lisäksi ryhmä on uhannut rankaista kaikkia, jotka vastaanottavat apua YK:n elintarvikeohjelmalta WFP:ltä.


Tässä tilanteessa voisi minusta heittää pyyhkeen kehään ja todeta, että koska valtio on kertakaikkisen toivoton tapaus, täytyy nykymuotoinen kehitysapu lopettaa. Yhdyn tälläkin kertaa nuivan vaalimanifestin esittelemään vaihtoehtoon, jossa nykyisen kaltainen verorahan pakonomainen syytäminen lopetetaan.

Tilalle otetaan vapaaehtoinen sekä vapaasti valittavan suuruinen kehitysapuraha, josta kootaan avustuspotti. Maksettavan avun muutoksesta huolimatta kohde täytyy valita entistä tarkemmin ja harkiten, eikä avustuksia saa päätyä senttiäkään vääriin käsiin, kuten tuoreessa tapauksessa, joka ei ollut lisäksi ainoa laatuaan.

Tällaisessa järjestelmässä suomalaisten enemmistö, me barbaarien mellastamiseen turhautuneet, emme joutuisi vastoin tahtoamme maksumiehiksi. Somalia ei muodosta kovin suurta poikkeusta, koska aseistautuneet sissi-, kapinallis- ja/tai terroristijärjestöt hallitsevat varsin suurta osaa nimenomaan kehitysmaista.

WFP, Maailman ruokaohjelma, on siis YK:n alainen ruoka-apujärjestö ja maailman suurin toimija humanitaarisen avun saralla. Kukaan meistä suomalaisita ei suoraan maksa järjestölle senttiäkään, mutta yhteisistä verovaroista maksetaan vuosittain YK:n jäsenmaksu, josta päätyy varallisuutta WFP:n kautta tuloksettomaan apuun ja heikossa tapauksessa myös terroristeille.

Pohjoismaiden hallitukset yhdessä muodostavat yhden WFP:n merkittävimmistä tukijoista. Vuonna 2009 Pohjoismaat olivat yhdessä WFP:n kuudenneksi suurin rahoittaja.


WFP:n toimintaa rahoitetaan pääosin vapaaehtoisilla lahjoituksilla, joten Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska (en usko talousvaikeuksista kärsivän Islannin ottavan osaa tällä hetkellä) maksavat vapaaehtoista kehitysapua varsin reilusti. Osa rahoituksesta tullee kattojärjestö YK:lta, jolle jokainen sen jäsenvaltioista maksaa jäsenmaksun.

- WFP haluaa myrkyttää kansamme, mutta me emme salli sitä, sanoi al-Shabaabin edustaja Sheik Ali Mohamed Hussein.

Hussein varoitti ihmisiä koskemasta WFP:n ruoka-apuun rangaistuksen uhalla.

-Kaikkia, joiden hallusta löydetään WFP:n tavaroita, tullaan rankaisemaan.


Kansaa siis myrkytetään heidän mukaansa länsimaalaisilla ja saatanallisen kapitalistisilla elintarvikkeilla. Jos ruoka- ja muuta humanitaarista apua varten perustetaan vapaaehtoisjärjestöjä, on turhauttamisen huippu, että terroristijärjestö estää väkivalloin avun kulkeutumisen sitä tarvitseville.

Helmikuussakin nämä järjen jättiläiset olivat vauhdissa aseet tanassa.

Islamist militants in Somalia are stopping convoys of food reaching more than 360,000 displaced people, the UN's World Food Programme (WFP) says.


Eli suomennettuna somalialaiset islamistimilitantit pysäyttävät ruokakuljetuksia, jotka tavoittaisivat yli 360 000 syrjäytynyttä ihmistä, kertoo Yhdistyneiden kansakuntien WFP-ruoka-apujärjestö.

Al-Shabaabin kaverit ovat myös varsinaisia vitsiniekkoja:

Insurgent group al-Shabaab says the WFP is ruining local farming by forcing Somalis to rely on imports.


- Kapinallinen al-Shabaab-ryhmä sanoo, että WFP pilaa paikallisen maatalouden pakottamalla somalit tukeutumaan tuontiruokaan.

Mehän kun tiedämme, että millä tolalla ylikansoittuneen ja jatkuvassa sisällissodassa olevan valtion oma ruoantuotantokapasiteetti on. Hankalaahan voimiensa tunnossa mellastavan kapinallisjärjestön on myöntää, että YK:n alainen järjestö tietää maan tilanteen tässä asiassa rutkasti heitä paremmin.

But the UN says that without help, Somali farmers cannot supply enough food for those in need.


- YK kertoo, että ilman apua somalimaanviljelijät eivät pysty tuottamaan tarvetta vaativaa määrää ruokaa.

In January the WFP pulled out of large parts of southern Somalia because of threats from rebel groups.


- Tammikuussa WFP vetäytyi suuresta osaa Etelä-Somaliaa kapinallisryhmien uhkan pelossa.

Al-Shabaab has said any Somalis who co-operate with the WFP would be treated as contributing to the destruction of the Somali economy.

The militants say agricultural productivity has increased in areas they control, but there is no way to independently verify this claim.

They accuse the WFP of distributing expired food which is a public health hazard and say the agency's work is cover for a political agenda.


- Al-Shabaab on sanonut, että kaikkia, jotka toimivat yhteistyössä WFP:n kanssa, tullaan rankaisemaan osanotosta somalialaisen talouden tuhoamiseen. Militantit kertovat, että maataloustuotanto on kasvanut alueilla, joita he hallitsevat, mutta tämän väitteen puolueettomaan vahvistamiseen ei ole mitään mahdollisuutta. He syyttävät WFP:tä pilaantuneen ruoan jakamisesta väittäen sen olevan julkinen terveysriski ja WFP:n toiminnan olevan peitettä poliittiselle ohjelmalle.

Onhan se nyt kamala asia, jos sorretulle ja nälkää näkevälle kansalle yritetään toimittaa ruoka-apua hengen pitimiksi. Kovin paljon positiivista al-Shabaab ei ole muutenkaan saanut aikaiseksi ja se selviää silmäilemällä esimerkiksi tänne suuntaan.

Huhtikuussa tosin sattui ihmeekseni tällainen jalo teko, jossa al-Shabaab peräti jakoi takavarikoimaansa ruoka-apua korkeimman omakätisesti 150 perheelle. Nepotismin hengessä olen tosin varma, etteivät avustuksen kohteet olleet kovinkaan sattumanvaraisesti valittuja.

Mahtoivatkohan terroristit kuitenkin ensin tarkistaa, etteivät elintarvikkeet sisällä myrkkyjä? Olen miettinyt, ettei länsimaiden demonisointi voi mennä enää Pohjois-Koreaa pidemmälle, mutta olin kaiketi väärässä. Nyt sitä jo esitetään kansalle sellaista propagandaa, että länsimaisella ruoka-avulla yritettäisiin myrkyttää somaleita.

The Somali Islamists accuse WFP and other aid groups of being "spies" for Western governments.


Kuolkoot nälkään, jos ovat noin idiootteja. Lehmää ei voi opettaa lentämään, eikä kalaa uimaan. Muslimikapinallisia ei voi saada ymmärtämään puhdasta järkipuhetta, saati kansan tosiasiallista etua.

Al-Shabaab on kieltänyt WFP:tä toimimasta Etelä-Somaliassa, jota ryhmä hallitsee.


Ollaan sitten toimimasta. Käy minulle. Kiittämättömyys on maailman palkka. Ei islamistikapinallisia taida saada kuriin muulla tavalla kuin kylvämällä koko tanner täyteen napalmia, mutta sen jälkeen agraaritaloutta tai infrastruktuuria ei ainakaan saada toimimaan. Lisäksi koko islamilaisella maailmalla olisi moisen patenttiratkaisun jälkeen kahta kauheampi motiivi vihata länsimaita.

Kokonaan oma asiansa on se, että jatkuva humanitaarinen apu - kolmannen maailman tulokseton tekohengitys - laittaa mielestäni rajusti kapuloita evoluution rattaisiin. Liikakansoitusongelma ei todellakaan helpotu syytämällä rahaa ja ruokaa tuloksetta ympäri maailmaa. Luonnollinen kehitys hoitaisi ongelman, kun räikeästi yli kunkin alueen ruoantuotantokapasiteetin asustelevat ihmiset nääntyisivät ennen pitkää pois.

Tätä ei tietenkään saisi sanoa ääneen, koska kaikki maailman ihmiset ovat järjettömästä liikakansoittamisesta huolimatta olevinaan niin tärkeitä, että jokainen tulee pitää leivissä vaikka väkisin. Siitäkin huolimatta, että väenpaljoudesta kärsivät paitsi he itse, myös muu luonto ja ilmasto.

Liikakansoittumiseen auttaa ainoastaan joukkotuho ja sen yhteydessä valistuskasvatus terveestä perhekoosta, hygieniasta, tehokkaasta luonnonvarojen hyödyntämisestä, naapurin kunnioittamisesta ja väkivallattomuudesta. Massatuho on ainoa keino, joka mahdollistaa ekosysteemin pelastumisen myös tulevaisuudessa.

Tavallaan al-Shabaab toimii kaikessa järjettömyydessään tämän idean mukaisesti, koska pyrkii estämään tekohengityksen kulkeutumisen ylikansoitetuille alueille, joissa ei ole mahdollisuuttakaan tuottaa ruokaa kaikille sitä tarvitseville paikallisille.

On toki syytä lukea myös hieman taustatietoa Somalian tilanteesta ennen kuin tekee liiaksi johtopäätöksiä.

Somalian tilanne valtiovallan hajoamisen jälkeen ja erityisesti ulkovaltojen väliintulon epäonnistuttua on tarjonnut selkeän tilaisuuden seurata valtiottoman maan kehitystä talous-, poliittisten- ja yhteiskuntateorioiden valossa olosuhteissa, joissa länsivaltojen diplomaattiset ponnistelut ja avustusjärjestöt ovat vain vähän pystyneet vaikuttamaan maan tilanteeseen.

Antropologi Peter D. Little toteaakin, että Somalian tilanne on kumonnut "oletuksen valtion roolista turvallisuuden ja palvelujen ylläpitäjänä". Naomi Klein toteaa teoksessaan Tuhokapitalismin nousu, että kaaoksen olosuhteissa on mahdollisuus muuttaa yhteiskunnallisia oloja tavalla, jotka eivät normaaleissa oloissa onnistu.


Tätä en oikein meinaa ymmärtää. Wikipedia tietolähteenä on aina hieman niin ja näin, mutta tekstin taustalla on kuitenkin antropologian tutkijoiden, niin sanottujen asiantuntijoiden, lausunnot Somalian tilanteesta. Minusta ne voi jättää omaan arvoonsa.

On Somalia toki kehittynytkin viimeisen 20 vuoden kuluessa, valtiohallinnon romahtamisen jälkeen, sillä nyt pienempiäkin alueita on sähkönjakeluverkon piirissä. Ehkä oli jo aikakin. Myös valtiontalous on kuin onkin pikku hiljaa elpynyt.

Antropologit kuvaavat Somalian tämänhetkistä kaaosta "ainutlaatuisena kokeiluna anarkismin toimivuudesta." En kutsuisi tilannetta hyvällä tahdollakaan toimivuudeksi vaan pikemminkin toimimattomuudeksi, koska valtio on totaalisessa sekasorrossa, jossa keskitetyn valtionhallinnon puuttuminen ei ainakaan paranna tilannetta.

Tietenkään tätä kokeilua ei tarvitse kaikessa ainutlaatuisuudessaan nähdä ainoastaan positiivisena vaan pikemminkin siitä saatava johtopäätös on, ettei anarkismi valtiomuotona yksinkertaisesti toimi. Mikäli hommat rullaisivat siellä kansalaisia tyydyttävällä tavalla, ei pakolaisvirta olisi yhtä valtaisa, mitä se tällä hetkellä on.

Ulkovaltojen puuttuminen tilanteeseen on nähdäkseni turhanpäiväistä resurssien ja pahimmassa tapauksessa ihmishenkien hukkaan heittämistä, koska valtiolla itsellään ei ole sen hajanaisuudesta johtuen kollektiivista halua saada asioita reilaan sillä tavalla, että me länsimaiset kapitalistisiat voisimme pitää sitä edes säällisenä.

Eri alueita sitkeästi hallitsevat ja luullakseni kansainvälisten terroristijärjestöjen tukemat kapinallisjoukot viimeistään estävät tehokkaan keskushallinnon järjestämisen. Niin ikään yhtä linjaa vetävää lainvalvontakoneistoa on sula mahdottomuus järjestää.

Somalien perinteistä yhteiskuntamuotoa pidetään anarkistisena; yhteiskuntatieteilijöiden mukaan somalien paimentolainen elämäntapa ajautuu helposti ristiriitoihin paikalleen asettuneen, järjestäytyneen yhteiskunnan kanssa. Poliittinen liittolaisuus perustuu vahvemmin klaaniin kuin puolueeseen. Tämä tekee keskitetyn hallinnon erittäin vaikeaksi.


Ei, se ei ole erittäin vaikeaa. Se on yksinkertaisesti mahdotonta. Tämä olisi syytä ymmärtää ja myöntää ennen kuin tilanteen eteen käytetään tuhottomasti aikaa, vaivaa sekä rahaa.

Somalipakolaisten asenteen ymmärtää, mikäli lähtöisin on toden totta alueilta, jossa jokapäiväinen selviäminen vaatii äärimmäisiä toimenpiteitä, kuten väkivaltaa ja ryöstelyä. Tästäkin huolimatta yksilöt, jotka toimivat uudessa asuinmaassaan samalla tavalla runsaskätisestä sosiaaliturvasta huolimatta, tulee karkottaa takaisin tuonne sivistyksen kehtoon, jossa anarkismi toimii, karavaanit kulkee ja koirat haukkuu.

Kaikenkaikkiaan katson, että humanitaarisesta avusta on muotoutunut maailmanlaajuinen, uskomattoman kokoisia rahasummia pyörittävä ja sen toimijoille varsin kannattava bisnes. Kansainvälisten miljardibudjetilla toimivien avustusjärjestöjen toiminta lakkaisi, mikäli oikeisiin ongelmiin puututtaisiin ja rahahanoja käännettäisiin soukeammalle. Tänä vuonna seitsemän EU-maata, Suomi mukaan luettuna, kasvattivatkin kehitysapubudjettiaan samalla, kun Itävalta ja muut kutistivat sitä reilusti. Olisimmepa me yhtä viisaita kuin itävaltalaiset.

Suomihan se antaa kehitysapua jopa Kiinalle ja Intialle, joissa on se noin miljardi asukasta per valtio. Suomen kehitysapupolitiikan erityispiirteisiin taitaa kuulua se, että kun apua ryhdytään antamaan, ei sitä ymmärretä lopettaa, vaikka kohdemaan tila muuttuisi kuinka ja oma talous alkaisi olla kuralla. Minun logiikkaa ja ymmärrystä vastaan sotii se, että kehitysapua annetaan lainarahasta, josta valtiomme maksaa tulevaisuudessa korkoja itse lyhennysten lisäksi.

Oikeasti, Suomi on hyvin pieni maa, jopa pienempi kuin usea kaupunki muilla mailla vierahilla. On kohtuutonta, että suomalaisten veronmaksajien harteille ollaan sälyttämässä koko maailman pelastamista maagisen syyllisyydentunnon verholla. Valtionhallinnolta tuntuu olevan suomalaisen arki täysin hukassa. Valtion perustehtävä on huolehtia omista kansalaisistaan ja taata omille kansalaisille turvallinen elinympäristö.

perjantaina, elokuuta 20, 2010

Suomen kansallisidentiteetti hakusessa

Paljastan teille salaisuuden: Suomessakin on kulttuuri, jossa on ominaispiirteitä, riittejä, alakulttuureita ja historialliset juuret. Tätä eivät nimenomaan ulkomaisia kulttuureita ihannoivat meinaa ymmärtää, koska ovat niin haltioituneita kaikesta muusta. Niin ikään suomalaista perinteistä elämänmenoa pidetään jatkuvasti huonompana, sivistymättömämpänä ja sellaisena, josta tulisi joko päästä eroon tai kehittyä johonkin haluttuun suuntaan.

Monikulttuurisuusdoktriiniin kuuluu olennaisena osana jo varsin väsyneeksi käyvä mantra siitä, että suomalainen harmaa kulttuuri kaipaa jostain muualta eksotiikkaa, sykähtelyä, värähtelyä ja monimuotoisuutta, josta meidän tulisi ottaa silmä tarkkana oppia. Oman kulttuurimme, joka siis on ihan oikeasti olemassa, ominaispiirteisiin ollaan kasvettu ja totuttu siten, että niitä nähdään vain hyvinä, pahoina tai neutraaleina tapoina.

Suomalaista kulttuuria tulisi rikas... ei, enpäs nyt käytäkään tuota termiä vaan sanon, että monimuotoistaa ja kehittää joksikin muuksi kun tällaiseksi juroksi, harmaaksi, peräpohjolalaiseksi, juntiksi ja karuksi. Mitään hyvää omassa itsessämme ei tunnuta useinkaan näkevän. Liekö syynä se kollektiivisen surkea itsetunto. Otsikon mukaisesti kansallisidentiteetti lienee hukattu ja oman yhteiskuntamme sekä kulttuurimme kanssa eletään ikään kuin korvat luimussa.

Kaikkea ulkomaista ylenkatsotaan, koska se on luonnollisesti tottumattomille eksoottista. Aikansa Ranskassa asuttuaan moni suomalainenkin kokisi arkipäiväiseksi kaiken sen, mitä he tällä hetkellä, täältä käsin, ihannoivat. Tällaisen kokemuksen johdosta suomalainen voisi a) oppia arvostamaan suomalaista, myöskin historiallista, kulttuuriperimää ja b) ymmärtää, että ranskalaiselle oma elämänmeno ja kulttuuri ovat yhtä arkipäiväistä toimintaa, joka koostuu hyvistä, pahoista ja neutraaleista tavoista suorittaa askareensa.

Itseironiaa suomalaisilta ei puutu, mutta oman kulttuurin ominaispiirteitä - puhutaan nyt jostain muustakin kuin saunasta ja joulupukista - tavataan jossain määrin hävetä, koska niitä pidetään outoina ihan meidän itsemme toimesta. Jos joku on ihan oikeasti sitä mieltä, että suomalainen kulttuuri on aikansa elänyttä, noloa ja harmaata, en estä muuttamasta jonnekin missä pippuri kasvaa ja elämä on jatkuvalla syötöllä eksoottisesti värähtelevää sekä sykähtelevää.

Olkoonkin, että meitä pidetään maailmalla outoina ja hulluina. Montaa kymmentä muuta kulttuuria minä vasta sekopäisenä pidänkin, vaikka minkä tahansa edustaja saisi Suomeen tullessaan aikaan ties mitkä erityisjärjestelyt, jotta hänen olisi mahdollista harjoittaa kulttuuriaan ilman, että oma toimintamme sitä häiritsisi. Ne, jotka eivät pidä juuri suomalaisuutta minkäänlaisessa arvossa, eivät todennäköisesti arvosta enempää namibialaisuutta tai puolalaisuuttakaan omine piirteineen.

Moni kuitenkin paheksuisi myös sitä, kuinka minusta ja muista nationalisteista paistaa jatkuvasti "me ja muut" -asenne sen sijaan, että kaikki nähtäisiin samana massana. En tarkoita "meillä ja muilla" -asenteellani - jota en tosin tunnusta - mitään kahtiajakoa, jossa toiset olisivat parempia ja toiset huonompia vaan sitä, että kulttuureita ei ole tarpeen sulauttaa sillä seurauksella, että jompi kumpi tekee myönnytyksiä luopuen jostain omastaan.

Suomalaista kulttuuria ei nimittäin tarvitse parantaa mihinkään suuntaan ja minä ainakin olen kaikessa nationalismissani ylpeä juuri suomalaisesta kansallisidentiteetistä, johon kuuluu heittäytyä jätkäporukalla katsomaan jääkiekkoa sekä mekastamaan saunan lämpeämistä odotellessa. Olkoonkin se punavihreistä feministeistä tai akateemisista älyköistä kuinka junttia touhua tahansa. Minustakaan tuulipuvut eivät ole harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta sieltä muodikkaimmasta päästä ja myönnän, jos en nyt vallan pilkanneeni, niin ainakin vääntäneeni vitsiä näistä villityksistämme.

Suomalainen luonnon- ja käytännönläheisyys, joka näkyy muun muassa monien kotitalouksien omavaraisuutena ja siinä, että parhaat päivänsä nähnyt tuulipuku saa kyytiä sauvakävelylenkillä, on sitä meidän kulttuuriamme. Toistan, että mikäli joku elää Suomessa potien jatkuvaa myötähäpeää maanmiehistään ja -naisistaan, haikaillen jonkun ylenkatsomansa ns. korkeakulttuurin pariin, on hän hyvä ja nostaa kytkintä.

Kokonaan oma asiansa onkin se, kuinka paljon suomalaisessa yhteiskunnassa tullaan vastaan ja sopeudutaan soljuvana virtana maahamme integroituville muille kulttuureille. Mikäli olettamukseni käy toteen ja oma kansallisidentiteettimme on kaikessa alemmuudentunnossamme pahemman kerran kadoksissa, annetaan vaatimuksille siimaa niin kauan kunnes kela on loppu ja valtiomme identiteetteineen on muuttunut joksikin aivan muuksi - todennäköisimmin sekametelisopaksi Yhdysvaltojen malliin.

Vielä oma asiansa on se, että suuri osa vaateista on peräisin suomalaisilta itseltään. Muistutan, että huomattava osa vähemmistövaltuutetun virastolle tehdyistä ilmoituksista ovat olleet kantaväestön tekemiä. Ksenomaniassamme ja vastaavasti rasismikammossamme olemme hätääntyneet jo valmiiksi ja mahdollisia kulttuurisia yhteentörmäyksiä pyritään ennaltaehkäisemään luopumalla jo valmiiksi omasta tapakulttuuristamme pala palalta. Näin käy myös opetusjärjestelmässä, joka oli vielä taannoisessa vertailussa parasta a-ryhmää koko maailmassa.

Helsinkiläiskouluissa, joissa maahanmuuttajalasten prosentuaalinen osuus on pienempiä asuinkeskittymiä huomattavasti suurempi, ollaan luomassa kielimuuria sen sijaan, että sellaisesta yritettäisiin päästä eroon. Asiaan liittyen kehotan lukemaan Jussi Halla-ahon kirjoituksen siitä, millaisia vaateita ja hätäkakkareaktioita erään ala-asteen rehtorin vaatimus käyttää oppitunneilla ainoastaan suomen kieltä sai aikaan. Kirjoitus sisältää varsin kattavan analyysin siitä, millaisia käytännön vaikeuksia täysin lapasesta lähtenyt suvaitsevaisuus saisi aikaan oppilaille.

Kukahan tai mikä instanssi on jossain vaiheessa päättänyt, että tavoitteena on mahdollisimman heterogeeninen Eurooppa? Ilmeisesti jossain on todettu syystä X, että kansallisuuksien isolaatio omien rajojensa sisäpuolelle on tullut tiensä päähän ja on aika siirtyä kohti monikansallista Eurooppaa. Ilmeisen vaikutusvaltaiset päättäjät ovat olleet asialla, koska sen verran moni Euroopan unionin jäsenvaltio on sitoutunut hankkeeseen täysin rinnoin.

Positiivinen syrjintä

Jatkanpa hieman samalla teemalla kuin taannoisessa suvaitsevaisuuskirjoituksessani. Yhä ja edelleen ymmärrykseni tuolla puolen keikkuva uudistermi, suvaitsevaisuuskonsepti "positiivinen syrjintä", painaa nimittäin mieltäni varsin kovasti. Ei vähiten käytännössä tapahtuvan tosiasiallisen syrjinnän, eikä varsinkaan siihen sisältyvän teoreettisen virheen johdosta.

Kaiken hyvän lisäksi Helsingin kaupungin ohjeistus rekrytointiin rikkoo Suomen perustuslakia. Perustuslain kuudennessa pykälässä sanotaan näin:

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.


Tästäkin huolimatta Helsingin kaupungin eepos "Rasismin ja etnisen syrjimisen ehkäiseminen Helsingin kaupungin toiminnassa" näyttää suomalaiselle kantaväestön edustajalle keskisormea ilmoittamalla sivulla 4 seuraavalla tavalla:

Etninen tausta ei siten ole merkityksellinen seikka esimerkiksi työhönottotilanteessa.

[...]

Esimerkiksi työhönotossa voidaan ottaa huomioon hakijan etninen tausta palkkaamalla tehtävään työmarkkinoilla aliedustettuun ryhmään kuuluva henkilö, vaikka tämä ei olisi aivan yhtä pätevä kuin paremmin edustettuun ryhmään kuuluva. Positiivinen erityiskohtelu on sallittua, jos siihen on objektiiviset ja perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävät perusteet ja jos se on oikeassa suhteessa tavoiteltavaan etuun (ks. perustuslain 6§, yhdenvertaisuuslain 7§).


On vähintäänkin härskiä, että aiempi katkelma perustuslaista ja mainittu osuus yhdenvertaisuuslaista löytyvät myös rasisminehkäisyoppaasta.

Kansalaiset: herätkää jo tähän todellisuuteen, jossa valtaapitävät monottavat teitä persuuksille.

Helvetin puutarha -blogia pitävä Jiri Keronen kirjoitti tästä jo aikoinaan varsin mainiosti ja hänen itsensä luvalla siteeraan muutamaa kirjoituksen ydinkohtaa. Päällimmäisenä omissakin mietteissäni on se, että positiivisväritteisestä sanamuodosta huolimatta myös tässä syrjinnän muodossa tapahtuu ihan oikeaa, faktista, syrjintää.

Teoreettinen virhe, eli käytännön lähtökohtainen mahdottomuus, muodostuu juuri tästä. Kaikki syrjintä on kaunokielisestä ilmaisutavasta huolimatta negatiivista, joka sortaa jonkun ryhmän edustajaa. Toistaiseksi kun ei olla alettu eritellä vähemmistöön kohdistuvaa syrjintää negatiiviseksi ja enemmistöön kohdistuvaa positiiviseksi, mutta eiköhän sekin päivä vielä koita.

Tällainen yhä enemmän ja enemmän jalansijaa byrokratiassa saava erityiskohtelu ei palvele edes siitä itselleen etulyöntiaseman saavien etua. Kuten suvaitsevaisuuskirjoitukseenikin Jussi Halla-ahon tekstiä lainasin, on erityisten etnisyyteen, sukupuoleen ja/tai kansalaisuuteen perustuvien kiintiöiden asettaminen omiaan lietsomaan syrjityssä enemmistössä vihaa ja katkeruutta, joista ei ole koskaan etua kenellekään. Nämä ovat juuri ne ainekset, jotka johtavat purkautuessaan rasismiin.

Niin ikään kenenkään etua ei palvele se, ettei ihmisiä kohdella työnhaussa tai sosiaaliturvajärjestelmässä enää yksilöinä vaan erityiskohteluun oikeuttavan tai ei-oikeuttavien ominaisuuksien haltijoina. Ryhmän jäsenenä. Erikseen luodut kiintiöt koskevat, tai niiden toivottaisiin koskevan, erilaisia virka-asemia, joihin saisi siis hakutilanteessa etulyöntiaseman edustamalla tiettyä sukupuolta, etnistä vähemmistöä ja/tai ikäluokkaa.

Tyhmempihän voisi kuvitella, että kaikkien näiden erityiskohteluun oikeuttavien ominaisuuksien haltija löisi muut laudalta heti kättelyssä. Varsinainen osaaminenkin kaiketi puntaroidaan, mutta kuinka kahden vähemmistöominaisuuden omaaminen tasapainottaa vertailua taitavamman, mutta vain yhden ominaisuuden haltijan kanssa? Siinäpä pulmaa kerrakseen. Rasismikammossaan suomalaiset ovat ajaneet itse itsensä selät seinää vasten tilanteeseen, jossa rationaalisia päätöksiä ei ole enää mahdollista tehdä.

Analyysini on helppo ymmärtää turhana kärjistämisenä, mutta siten tällaiset järjettömät ja - tavoitteistaan huolimatta - sortoa ja epätasa-arvoa lietsovat käytänteet pitääkin mielestäni käsitellä. Poliittisesti korrektin totuuden mukaan tosiasiallista syrjintää on ainoastaan sellainen, joka kohdistuu - suorasti tai epäsuorasti - vähemmistön edustajiin. Tällöin unohdetaan se, että myös enemmistön edustajat ovat tasavertaiseen kohteluun oikeutettuja yksilöitä.

Suvaitsevaisuuslasit nokalla aiheuttavat sen, että kaikki ne julki tuodut tosiasiat, jotka ovat kaikessa paikkansapitävyydessään vähemmistöryhmän edustajalle haitaksi, eivät ole faktisia totuuksia. Vastaavasti kaikki ne esitetyt tosiasiat, jotka koituvat vähemmistöryhmän edustajalle eduksi, ovat faktisia totuuksia.

Hieman tätä mukaillen kaikki ne esitetyt seikat, jotka epäävät vähemmistöryhmän edustajaa saavuttamasta työpaikkaa, eivät ole ainakaan totta ja kumpuavat paljolti rasismista. Olivatpa ne totta tai eivät.

Vastaavasti kaikki ne seikat, jotka ilmoitetaan enemmistön edustajan syyksi jäädä ilman työpaikkaa, ovat totuudenmukaisesti osa normaalia hakumenettelyä, jolle ei voi mitään. Sitä sattuu. Aina ei voi voittaa, koska joku on parempi. Sen kanssa pitää oppia elämään jo lapsesta saakka. Olivatpa ne totta tai eivät.

Kuten niin monen muunkin suvaitsevaiston ajaman asian kanssa käy, ei myöskään positiivisella erityiskohtelulla tulla loppujen lopuksi saavuttamaan mitään myönteistä jalosta ajatuksesta huolimatta. Tarkemmin sanottuna ajatus ei tosin ole jaloa nähnytkään, koska sillä pyritään lähtökohtaisesti saavuttamaan jotain syrjimällä. Surullista onkin se, että poliitikot pitävät jalona, mikäli suomalaisia veronmaksajia monotetaan päähän minkä ehditään.

Ironic enough, etnisyyteen, sukupuoleen ja/tai kieleen perustuvaa syrjintää harjoittamalla, eli järjestämällä vähemmistöryhmille kiintiöitä, pyritään auttamaan juuri näitä vähemmistöjä sopeutumisessa. Niiden avulla pyritään ehkäisemään syrjäytymistä.

Jiri Keronen kiteyttikin asian ytimen:

Kiintiöt perustuvat yleensä sukupuoleen, kieleen tai etnisyyteen, eli niihin asioihin, joiden perusteella nimenomaan ei saisi syrjiä.


Ja koska silloin, kun jotain annetaan toisaalle, on se pois jostain toisaalta. Syrjinnäksi tämän tekee se, että ottaminen ja antaminen tapahtuu sukupuolen, kielen ja/tai etnisyyden perusteella. Muussa tapauksessa tapahtuisi normaalia vaihdantataloutta, ansaintalogiikkaa ja resurssien vapaata tasapainottumista. Markkinatalouden luonnollista kiertokulkua.

Aamuvoimistelu jäi väliin, joten taivuttelenpa rautalankaa:

Suomalainen on kansalaisuus. Mies on sukupuoli. Suomen kieli on kieli. Näiden kiistämättömien tosiseikkojen johdosta harrastetaan raakaa ja läpinäkymätöntä syrjintää, mikäli mainittujen ominaisuuksien haltijan ohittaa senegalilainen, ranskankielinen, nainen, nimenomaan siksi, että hän omaa juuri ne ominaisuudet, joita suomalaisella miehellä ei ole.

Asiassa ei olisi mitään ongelmaa, mikäli ei olisi todistettavissa, että kyseessä on kiintiötyöpaikka. Tällöin suomalainen mies ja senegalilainen nainen olisivat samalla lähtöviivalla, heidät arvioitaisiin yksilöinä edustamiensa ryhmien sijaan, eikä mikään ennalta määritelty toista syrjivä ominaisuus olisi kummankaan hakijan eduksi tietotaidon sijaan.

Tasaväkisyys myöskin kannustaisi tällä hetkellä kielivähemmistöön kuuluvia opiskelemaan suomen kieltä kunnolla. Mikäli työpaikkaa hakevilla on tai tulee olemaan mahdollisuus tuudittautua siihen, että juuri vähemmistöstatus tulee auttamaan heidän urakehitystään, on meillä jälleen kerran yksi tapa, jolla valtio passivoi kansalaisia.

Ei ole myöskään loogista, että tietyt ryhmät katsotaan ikään kuin hiljaa hyväksyen huonommiksi kuin toiset ja tämän johdosta valtio ryhtyy auttamaan heitä erityistoimin. Kerosen sanoin kiteytettynä:

Positiivisen syrjinnän taustalla piilee ajatus, että ns. "heikommassa asemassa olevat ryhmät", eli esimerkiksi maahanmuuttajat tai naiset, eivät pärjää omillaan, vaan he tarvitsevat ja vaativat erityiskohtelua ja erityislakeja saavuttaakseen saman aseman kuin muut.


"Sama asema kuin muilla" on sitä paitsi niin ja näin, koska se on keinotekoinen tila. Erityiskohtelua nauttivana potisin huonoa omatuntoa. Kunkin työpaikan kiintiöluonteen todistaminen on toki mahdotonta ja mikäli työpaikatta jäänyt suomalaismies edes epäilisi tällaista, häntä pidettäisiin joko rasistina tai vainoharhaisena. Mieluiten molempina.

Jonkunlaiseen kiintiöön pohjautunee - ja on jo kenties hyvän aikaa pohjautunutkin - jonkin suuruinen osa valtion viroista, mutta vasta viime vuosina asiasta on alettu keskustella. Kiintiöiden muodostamista on alettu vähitellen ehdottaa erinäisiin virkoihin, mutta uskoisin sellaisia pidetyn jo jonkun aikaa.

Sillä, että viranhaltijoissa, kuten vahtimestareina, siistijöinä, keittäjinä, autonkuljettajina ja huoltomiehinä työskentelee sopiva määrä maahanmuuttajia, on toki myönteinen vaikutus siihen, kuinka kantaväestö heihin suhtautuu. Yksinomaan negatiivista suhtautumista sen sijaan aiheuttaa, mikäli työpaikkojen tiedetään annetun kiintiöperusteella tai sellaista on edes syytä epäillä viimeaikaisten uutisten perusteella.

Valtio kärsii todennäköisesti hamaan tulevaisuuteen saakka luottamuspulasta, koska kiintiömenettelyä ollaan ylipäätään ehdoteltu. Tämän johdosta työpaikatta jääneiden kantaväestön edustajien mielessä kytee aina katkera epäilys siitä, että toisen osapuolen valintaan vaikuttivat kiintiössä vaivihkaa määritellyt perusteet. Tällainen keinotekoinen ja näennäinen tasa-arvo ei ole oikeaa tasa-arvoa, perustuuhan se faktiseen syrjintään.

Kuinka härskiksi touhun annetaan mennä ennen kuin siihen havahdutaan oikein tosissaan? On melko selvää, että koska maahanmuuttajien näkyminen valtion viroissa on itseisarvoltaan myönteistä ja ohjaa kansalaisia suhtautumaan maahanmuuttoon myönteisesti, pyrkii suvaitsevaisuusdoktriinin ohjaama valtio ohjaamaan kansalaisten ajatuksia myönteisiksi asettamalla tällaisia mannekiineja näkösälle. Näkyvyys on avainsana. Periaatteessa valtio voisi ainoastaan vaatettaa etnisiä ryhmiä virkapukuihin ja käskeä heitä kulkemaan pitkin kaupunkia touhukkaan näköisinä, jotta ihmiset nyökkäilisivät hyväksyvästi.

Minulle on aivan sama, että minkä etnisen ryhmän edustaja hoitaa hampaani, myy minulle imurin, huoltaa taloyhtiön putket tai lukee televisiouutiset. Tärkeintä on se, että tekijä osaa asiansa. Se, että tietyn vähemmistöstatuksen haltija ohittaa työnhaussa paremman tietotaidon omaavan enemmistön edustajan, ei palvele kenenkään etua. Lopulta siinä kärsii koko Suomen osaamistaso ja kansainvälinen kilpailukyky.

Summa summarum: kiintiöissä ja suojatyöpaikoissa on kauniilla ulkokuorella koristeltu jalo ajatus tehdä hyvää, mutta lopputuloksena on odotettavissa pelkkää potaskaa. Tämä ei ole uutta suvaitsevaisissa tai holhoavissa toimenpiteissä. Ihmisiä ei tulisi aliarvioida. Tekisi mieleni sanoa, että yhteiskunta ohjautuu oikeille uomilleen ilman yltiöpäistä holhoamistakin, mutta ei totuus tietenkään aivan niinkään mene.

Ihmiset ovat joka tapauksessa onnellisempia ja tuntevat olonsa vapaammaksi, kun valtio ei astu liiaksi poikkiteloin lannistamalla selviämisvaistoa, kunnianhimoa, tavoitehakuisuutta, omaa harkintakykyä ja tärkeimpänä: maalaisjärkeä.

torstaina, elokuuta 19, 2010

Rangaistukset ovat suhteellisia, holhous itseisarvo

Suomi ottaa kunniakkaan ensiaskeleen pyrkimyksessä kohti täysin tupakkatuotteetonta valtiota. Aivan näin megalomaaniseksi en tavoitetta uskonut luettuani jo aikoja sitten alustavia suunnitelmia siitä, mutta tänään kokonaisuus iski tajuntaan.

En jaksaisi enää purkaa turhautumistani sitä kohtaan, että valtion holhoaminen ja asettautuminen kolmanneksi huoltajaksi alaikäisisille on mielestäni väärin. Sen sijaan tämä passivoi kansalaisia entisestäänkin kantamasta vastuutaan jälkikasvunsa terveysvalistuksesta. Oma harkintakyky ja maalaisjärjen käyttö jäävät edelleen yhä kauemmas taka-alalle.

Kansalaisille viestitetään näin siitä, kuinka valtaisan suuri synti tupakkatuotteiden käyttö ja jopa hallussapito on, maahantuonnista puhumattakaan. Otsikon mukaisesti tulevien, osittain jo heti lokakuun alusta voimaan astuvien, lakiuudistusten rangaistukset ovat parin kohdan osalta mielenkiintoisessa mittakaavassa.

- Lain mukaan yhdenkin savukkeen myyminen tai savukeaskin hakeminen kaupasta alaikäiselle on tupakan myyntirikos. Tästä voidaan tuomita sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta.


Kuusi kuukautta vankeutta saattaa hyvässä lykyssä saada lievähköstä seksuaalisesta hyväksikäytöstä, mutta yleisimmin selviää sakkorangaistuksella, jonka kuitenkin toivon painivan hieman eri kokoluokassa kuin savukeaskin alaikäiselle noutamisesta koituvat rapsut.

Suomi valittiin toden totta juuri maailman parhaaksi asuinvaltioksi ja minä, paha kurki, ennätin kritisoimaan tätäkin ilouutista heti tuoreeltaan. Liekö syynä saman teeman runsas toisto tai silkka unohdus, mutta valintaa vastaan puhuvissa perusteissa jätin huomiotta sen, kuinka suomalainen oikeusjärjestelmä on edelleen täysi vitsi.

Lainsäätäjille ei tuota kovin suurta vaivaa ratifioida toinen toistaan mielikuvituksellisempia lainvoimaisia rajoitteita, jotka koskevat ihmisten henkilökohtaista laillisten nautintoaineiden käyttöä. Sen sijaan lienee aivan turha odottaa tiukennuksia oikeaan kriminaalipolitiikkaan, joka käsittää väkivalta- ja omaisuusrikollisia.

Tupakkatuotteiden välittämisestä alaikäiselle saatava maksimissaan kuuden kuukauden vankeusrangaistus on luultavasti ehdollinen. Edelleen on ikävää, että termistössä vankeusrangaistus voi olla myös sellainen, joka ei vaikuta yksilön vapauteen tulla ja mennä miten huvittaa.

Ei näytä tuottavan ongelmia nuijia suomalaisten pääosin oikeudenmukaisuuteen perustuvaa oikeustajua maan rakoon langettamalla ehdollisia "vankeus"rangaistuksia alaikäisiin kohdistuvasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tuomioissa ei katsota täyttyvän törkeän hyväksikäytön mittasuhteet edes silloin, kun tapaukseen sisältyy fyysistä väkivaltaa. Ehdollista vankeutta ja sakkoja tulee saamaan yhtä lailla tupakkatuotteen välittämisestä alaikäiselle.

Kukkahattupoliitikot rinnastanevat tupakkatuotteen, kiistatta terveydelle haitallisen substanssin, välittämisen alaikäisille fyysiseen väkivaltaan ja näin ollen rangaistukset kulkevat käsi kädessä. Täysi-ikäiset pahoinpitelevät lapsukaisten keuhkoja paholaisen silmien lailla punahehkuisina viekoittelevilla savukkeilla.

- Tupakkatuotteiden maahantuonti ja hallussapito kielletään alle 18-vuotiailta. Maahantuonnista voidaan tuomita sakkorangaistus. Tupakkatuotteiden myyjän on oltava vähintään 18-vuotias.


En sano, etteikö laittoman maahantuonnin tulisi olla sakkorangaistuksen arvoista. Mieleni minun tekevi silti nostaa esiin se, että myös väkivaltaa sisältävästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä selviää tavan takaa ehdollisen vankeusrangaistuksen ohella marginaalisella sakkorangaistuksella.

Langetettavan sakkorangaistuksen määrä vaihdellee näiden kahden rikosnimikkeen kesken melko suuresti, eikä tupakka-askin välittämisestä alaikäiselle tultane langettamaan kovinkaan usein kuuden kuukauden mittaista maksimirangaistusta. Mikäli näin käy, muistutan, että alaikäisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä on selvitty vain noin kymmenen kuukauden ehdollisella vankeusrangaistuksella.

Rangaistukset eivät siis ole edelleenkään laisinkaan oikeassa tasapainossa. Suomalaisten terveeseen järkeen sekä oikeudenmukaisuuteen perustuvalle oikeustajulle nauretaan jälleen päin naamaa ja räkäisesti.

Minustakin jonkunlaiset toimet alaikäisten tupakoinnin ja päihteidenkäytön estämiseksi ovat paikallaan, mutta niiden pitää lähteä vanhempien kasvatustyöstä, eikä aivonystyrät savuten laadituista lakiuudistuksista. Vastustan edelleen kansalaisten passivointia elämänhallintaansa kohtaan, joka saavutetaan liiallisella holhoamisella. Maahanmuuttajien ja syrjäytymispisteessä olevien kantasuomalaisten työnhakijoiden tapauksesta kirjoitinkin jo eilen.

- Tupakointikieltoja laajennetaan muun muassa lasten ja nuorten käytössä olevissa tiloissa, asuinkiinteistöjen yhteisissä tiloissa, ulkona järjestettävissä tilaisuuksissa ja hotellihuoneissa.


Tällainen uudistus on täysin tervetullut. Ihmettelenkin ennemmin sitä, ettei tupakointi ole ollut kiellettyä kaikissa kiinteistöissä - etenkin valtion omistuksessa olevissa. Ei tupakointi kuulu sisätiloihin, eikä minulla ainakaan ole mitään hinkua röyhytellä koululuokassa, ostoskeskuksessa tai kotona.

Vuosikausia tupakoineena kerron, että mikäli siihen hirveä hinku on, ehtii itse kukin pilata terveytensä vallan hyvin vanhemmallakin iällä. Ei alaikäisenä röökaamisessa ole minusta muutenkaan mitään coolia, vaikka sellaisen tavoittelu onkin nykyään ennemmin klise kuin totuus.

keskiviikkona, elokuuta 18, 2010

Suvaitsevaisuutta suvaitsemattomille

On jo jokseenkin kulunut virsi perustella maahanmuuttoa suvaitsevaisuudella ja vieläpä sen tarkoituksesta riippumatta. Minua ainakin on alkanut viime aikoina turhauttaa yhä enemmän ja enemmän se, että lämmintä syliä tarjotaan väestöryhmille, jotka ovat itse pahimman kaliiperin arkkityyppejä suvaitsemattomuudesta.

Omanlaisensa oppitunnin suvaitsevaisuudesta antoi kolumnissaan Helsingin Sanomien (kuinka yllättävää) toimittaja Johanna Korhonen 11. elokuuta. Kirjoitus on ihan nokkela tai ainakin yrittää olla sitä. Ensimmäisen harjoituksen - luvalla sanoen moniulotteisen - esimerkkihenkilön tarkoitus ei tosin täysin valkene.

Leikin silti tietäväni, mitä Korhonen ajaa takaa. Tämä afrikkalaistaustaisten vanhempien lapsi, körttiläisyyden ja agnostisismin välillä tasapainotteleva henkilö, on itsensä siksi, että kyseisille ominaisuuksille löytyy vastakohtien edustajia, jotka puolestaan havainnoivat nämä mainitut ominaisuudet. Eikö multi-ihminen sitten itse tiedosta itsessään ominaisuuksia, kuten etnistä taustaansa ja elämänkatsomustaan?

Onnekseni tämä tulkinta meni väärin.

Toki juutalainen on juutalainen ilman antisemiittiäkin. Väitteen pointti onkin se, että jos joku on minun silmissäni ennen kaikkea juutalainen – tai ruotsinkielinen tai somali tai homo tai muslimi tai vammainen – vika on minussa, koska en näe mitään muuta.


Olisi huvittavaa tavata ihminen, joka tiedostaa toisen olevan homo, vegaani, norjalainen ja riippuliitäjä, mutta ehdottomasti ennen kaikkea vegaani. Vegaani hän on aivan ylitse muiden. Jos jotain niin vegaani nyt ainakin, herran pieksut sentään.

Korhonen hakenee ihmisten tasapäistämistä. Korhonen haluaa nähdä kaikki yksilöt yhtä arvokkaina ja tärkeinä olentoina. Olen toki itsekin tasa-arvon kannalla, mutta valitettavasti ihmisissä on ja tuleekin olla ominaisuuksia ja piirteitä, joiden mukaan meitä voidaan kategorisoida. Miltä kuulostaisivat CP-vammaiset ja autistit puolustusvoimissa? Entä muslimit työvoimatoimiston osoittamassa työpaikassa palvaamossa sikoja teurastamassa?

Korhosen maalailema herttainen visio kaikista maailman lapsista rotuun ja sukupuoleen katsomatta ystävinä on kuin Pikku G:n kappaleista tai vastaavasti suvaitsevaisuuteen ohjaavista esikoulukerhon hengellisistä veisuista. Tämä on suvaitsevaiseen doktriiniin kuuluva perinteisen jalo ja kaikessa naiiviudessaankin liikuttava johtoajatus.

Tätä tulkintaa ei ole kovin haasteellista tehdä; samoin ei sitä, kenelle kirjoitus on etupäässä suunnattu. Meillehän se, kurttuotsaisille rasistijunteille. Korhosta lainatakseni me huudamme, parumme ja vingumme yksilöiden ominaisuuksista. Tosiasiassa meidän ei tarvitse korottaa ääntämme tai vinkua kuin palosireenit. Normaali äänensävy riittää.

Ääripäiden retoriikasta on aina mielenkiintoista poimia tiettyjä sanavalintoja, joilla pyritään alitajuntaisesti vaikuttamaan siihen, kuinka kohdeyleisö vastaanottaa sanoman. Näinhän toki pyrin itsekin tekemään muun muassa tässäkin kirjoituksessa, eikä siinä ole mitään väärää. Pallo heitetään aina lukijalle ja on tämän sisälukutaidosta kiinni, kuinka kirjoituksen ymmärtää.

On hyvin todennäköistä nähdä kirjoittaja moisista sanavalinnoista johtuen ylimielisenä. Kriittinen ääni on parkumista, vinkumista, mussutusta, pälpätystä, kitisemistä, sössötystä ja milloin mitäkin. Eri mieltä olevia kuvataan joka tapauksessa vähättelevään sävyyn: ei heidän turhanaikaisella mankumisella ole lähtökohtaisesti mitään painoarvoa. Antaa noiden vääräuskoisten ruikuttaa.

Kansalaisuus ja etninen alkuperä ovat "hieman" espoolaisuutta tai ruokatottumuksia mittavampia ihmistä määrittäviä tekijöitä. Etnisyys itsessään koostuu niin monesta muusta huomattavasta osatekijästä, ettei vertaus ole onnistunut.

Suomalaisissa tuntuu riittävän virtaa keiden tahansa "erilaisten" nimeämiseen, luokitteluun ja vainoamiseen. Mitä epävarmempi ihminen, sitä tarmokkaampi luokittelija hän on.


Mitä perustavanlaatuista pahaa on luokitella ihmisiä heidän ominaisuuksiensa mukaan, kunhan ei solvata, sorreta ja väheksytä? Pidän historian tutkimusta ja yhteiskunnan toimintaa huomattavasti helpottavana seikkana kutsua väestöryhmiä peloponnesoslaisiksi, etruskeiksi ja hanteiksi. Kannattaako Korhonen maailmanvaltiota? Tärkeimpänä asiana tiedustelen, että keitä me oikein vainoamme? Minä henkilökohtaisesti en ainakaan vainoa ketään.

En kohdista systemaattista ja perustelematonta vihaa ketään kohtaan turmellakseni toisen/toisten elämää. En vainoa edes somaleita, vaikka Korhonen hengenheimolaisineen katsoisikin minun tekevän niin luettuaan tekstejäni. Minä totean tosiseikkoja, joiden perusteella teen johtopäätöksiä. Sanoin, että etninen tausta sisältää monta osatekijää, joiden mukaan ihmisiä voidaan ja on syytäkin puntaroida. Suvaitsevaiston doktriinille tyypilliseen tapaan tosiasioiden toteaminen nähdään vainona.

Amartya Senin ehdotus on yksinkertainen: Katso ihmistä. Hänessä on kaikki.


Mitä muutakaan voi juuri nobelistilta odottaa kuin humaania ja filosofista sanahelinää. Olisin lukenut mielelläni Korhoselta jonkunlaisen tulkinnan tästä henkevästä sutkautuksesta, vaikkakin koko kirjoitus oli mitä ilmeisimmin tarkoitettu juuri sellaiseksi. Letkautus vain toimi loppukaneettina ja kulminaatiopisteenä.

Yksi asia, mikä suvaitsevaiston tuntuu olevan hankalaa ymmärtää, on se, etteivät muutamat tummaihoiset kansat ole valikoituneet kritiikin kohteeksi sattumalta. Mikäli Suomeen ja muihin länsimaihin kohdistuva sekä haitallinen muuttovirta olisi peräisin Moldovasta, olisi kritiikki täysin samaa. Ei kritiikkiä esitetä siksi, että tarkoituksena olisi vainota nimenomaan tummaihoisia. Ei minua henkilökohtaisesti pelota mikään heidän ulkoisessa olemuksessaan.

Mikäli kritiikin kohteena olisivatkin moldovalaiset, olisi suvaitsevaisto ihmeissään. Nyt rasistit - anteeksi, maahanmuuttokriitkot, jotka ovat erikoistuneet moldovalaisten maahanmuuttoon - vainoavat valkoihoista kansaa!

Suvaitsevaiston, varsinaisten ksenomaanikkojen, on siis hankala käsittää sitä, ettei maahanmuuttoa kritisoivilla ole mitään tummaihoisia, mulatteja, kaukoitäläisiä tai Ville Itäläisiä vastaan. Tavoitteena on kartoittaa sitä, millaisia riskejä sekä ongelmia eri kulttuuriryhmien invaasioon sisältyy, kuinka niiltä voitaisiin välttyä ja miten voitaisiin aikaansaada mahdollisimman tasapainoinen Suomi, jossa kantaväestö on turvattu.

Jos meillä junteilla sanotaan olevan päässämme tietynväriset silmälasit vääristämässä totuutta, ovat sellaiset kiistatta myös ksenomaaneilla. Toinen tapa, jolla suvaitsevaiston näkökenttä mielestäni sumenee, onkin nimittäin aiemmin mainitsemani käsittämätön logiikka ymmärtää tosiseikkojen esittämistä jonkun sortin vainona.

Ksenomaanisessa doktriinissa todennettu väite X on tosi, jos väitteen X todenmukaisuus on etnisten vähemmistöjen tai niiden imagon eduksi. Sangen usein sama(kin) väite X sen sijaan muuttuu epätodeksi, jos sen todenmukaisuudesta on haittaa etnisille vähemmistöille tai näiden imagolle.

Käänteisesti valkoihoisia länsimaalaisia syyllistäessä väitteen X todenmukaisuus on kovaa valuuttaa, mikäli sen todenmukaisuudesta on haittaa heidän imagolleen ja niin edelleen. Halla-ahon kirjoituksesta löytyy lisää mielenkiintoisia havaintoja niin sanotusta suvaitsevaisesta diskurssista. Itse puhuisin mielelläni dogmeista.

Kolmantena tapana mainittakoon tällaista, josta Halla-aho kirjoitti samaisessa tekstissä, tosin jo kolmisen vuotta sitten kansanedustaja Arto Satosen teettämän työperusteista maahanmuuttoa edistävän raportin ilmestyttyä.

"... [m]aahanmuuttajia ei toistaiseksi juurikaan näe viranomaisina. Asenteet maahanmuuttajia kohtaan paranisivat, mikäli suomalaiset kohtaisivat heitä enemmän esimerkiksi terveydenhuollon tehtävissä, poliisin virkapuvussa ja virastoissa." (s. 20)

[...]

"Näkyvillä paikoilla toimivat maahanmuuttajat olisivat myös rohkaiseva signaali muille maahanmuuttajille. Suomi näyttäytyisi maana, jossa menestys ei ole riippuvainen yksilön etnisestä taustasta."


Halla-ahoa lainatakseni hölmömpi voisi kuitenkin kuvitella tästä, että menestys on nimenomaan riippuvainen etnisestä taustasta, koska maahanmuuttajia pitäisi Satosen mukaan ohjata "näkyviin virkoihin" asettamalla kiintiöitä. Tällöin heitä valittaisiin pätevämpien kantaväestön edustajien ohi virkoihin juuri etnisyytensä perusteella. Tässä tapahtuu tosiasiallista rotuun perustuvaa sortoa, josta käy myös ilmi se, että muut etnisyydet kuin suomalaisuus ovat merkittäviä.

Satonen, samoin kuin muutkaan hänen suvaitsevaiset hengenheimolaisensa, eivät ole käsittäneet sitäkään tosiseikkaa, että tällainen menettely nimenomaan on omiaan lisäämään kantaväestön katkeruutta ja sitä myöten myös rasismia. En siis ymmärrä, että mihin Satosen logiikka kantaväestön hyväksynnän kasvusta perustuu, mikäli ottaa huomioon erään suomalaisten suurimmista helmasynneistä, kateuden.

Minä ainakin katkeroidun järjestelmää kohtaan, mikäli tällainen menettely implementoidaan osaksi sitä ja näin ollen tiedostan, että tuttavani James, Yussuf tai Jong saa hakemani työpaikan hyvin todennäköisesti heitä koskevan etnisen etulyöntiaseman, erityismenettelyn, perusteella.

Tiedän kyllä, että mihin perustuu se, etteivät suomalaiset ole etnisyydeltään samanarvoisia. Me olemme tuhmaa kantaväestöä. Juuri meillä on lähtökohtaisesti paremmat edellytykset nousujohtoiseen urakehitykseen kielenhallinnan ja kulttuurintuntemuksen johdosta. Tilannetta tasapainottaessaan suvaitsevaisto syyllistyy, tahallisesti tai tahattomasti, positiiviseen syrjintään, jossa kantaväestön arvo nakataan romukoppaan.

Missä menee suvaitsevaisuuden raja? Minusta sellaisenkin täytyy kulkea jossain muualla kuin punaisena juovana vedessä. Pitääkö suvaita kaikkea mahdollista, jotta voi kutsua itseään suvaitsevaiseksi vai saako asiassa käyttää joitain maalaisjärkeen pohjautuvia kriteereitä? Minua ei ainakaan saada suvaitsemaan väkivaltaisia somaliheimoja, vaikka tapasin etenkin muutama vuosi sitten kutsua itseäni suvaitsevaiseksi paljolti siksi, että hyväksyn eri seksuaalivähemmistöt.

Tässäkin tosin on muutama poikkeus. Jos asiaa väännetään vielä enemmän päälaelleen, voisi kaiketi pitää suvaitsemattomana sitä, etten ymmärrä tai hyväksy suurta osaa eri parafilioista, mukaan luettuina kopro-, nekro- ja pedofilia. Saisiko asiassa soveltaa sitä, mikä on laillista ja mikä ei - saamatta säröä suvaitsevaisuuteensa?

Voisiko joissain tapauksissa soveltaa erästä tämän päivän suosikkitermeistäni, ansaintalogiikkaa? Hyväksyntä ja suvaitseminenkin täytyy ansaita. Vanhoillisia uskovaisia omine virityksineen ei tarvitsisi suvaita, koska he itse ovat sieltä suvaitsemattomimmasta päästä. Myöskään alati toistensa kurkuissa kiinni olevia hutuja ja tutseja ei tarvitse suvaita maailman tappiin saakka.

Korhosen kolumni palautti mieleeni erään maahanmuuttoasenteita koskevan aspektin. Tahallisellakin väärinymmärtämisellä maahanmuuttokriittiselle keskustelulle pyritään saamaan yksinomaan negatiivinen (lue: paheksuttava) konnotaatio, vaikka periaatteessa termi on tyystin neutraali sen suhteen, millaiset odotukset maahanmuuttopolitiikkaan kohdistetaan.

Voisivathan ääntä pitävät kritisoida sitä, ettei Suomi haali ja hyysää maahanmuuttajia alkuunkaan niin paljon kuin pitäisi. Kritiikkiä se sekin on.

Suomen kilpailukyky tulevaisuudessa

Valtioiden paremmuuden vertailuun vielä palatakseni jatkuva maahanmuutto, joka käsittää runsaasti ei-koulutettua porukkaa, tulee pudottamaan Suomen oppimistilastoissa nopeasti alaspäin. Lukutaitoisuus tulee laskemaan noin 100%:sta alle 90%:n varsin pian. Aiempaan kirjoitukseen linkittämäni juttu somalialaisten lukutaidottomuudesta on jo yli puolitoista vuotta vanha, mutta esiin nousee eräs mielenkiintoinen kohta:

Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jorma Vuorio patistaa varautumaan tulijoiden tulvaan jo nyt, sillä koko järjestelmä on rakennettu 2 000 turvapaikanhakijalle.


Ketä Vuorio patisti? Virkamiehiä ja vieläpä mainostelevision verkkosivulla viraston oman sisäisen markkinoinnin sijaan? Vai patistiko hän minua ryhtymään jonkun sortin varotoimiin?

Otteessa on eräs tuotakin merkittävämpi sanoma, mikäli muistamme, että suomalaiset maksavat somalialaisturvapaikanhakijoiden lentoliput. Maahanmuuttovirastossa ollaan helisemässä suurensuuren pakolaistulvan johdosta, koska tulijoiden määrä ylittää jälleen kerran järjestelmälle mitoitetut resurssit.

Mikä tässä on oikeasti se ongelma ja mikä olisi siihen sopivin ratkaisu?

Humaanissa ratkaisussa kehitettäisiin vaikka kivenkolosta lisää työvoimaa, vastaanottokeskuksia ja rahaa lentolippuihin, jotta maahanmuuttoviraston työntekijät saavat patistaa toisiaan sinne tänne kahta kauheammin.

Rationaalisessa ratkaisumallissa pilettejä ei kustanneta yhtään enempää kuin kaksi tuhatta (2000). Ihanteellisimmassa ratkaisussa resurssit tosin skaalattaisiin hieman tuosta kahdesta tuhannesta pienempään mittakaavaan tuhannesti mainituista ja varsin pätevistä syistä.

Yksilöiden tehokkaampi integraatio, kaikessa yksinkertaisuudessaan kysynnän ja tarjonnan laki sekä ghettoutumisen todennäköisesti aiheuttamat konfliktitilanteet.

Härskeimpien turvapaikanhakijoiden kerrotaan tuumineen leppoisasti, että Suomeen tekisi mieli muuttaa, koska meillä on niin laadukas sosiaaliturvajärjestelmä. Somaleja käy tiettävästi jonkunlaisen toimeentulon saavutettuaan synnyinmaassaan tervehtimässä sukulaisiaan ja tälläkin tavalla myönteinen, jopa tavoiteltava, kuva Suomesta kulkeutuu sinne kauas asti.

Ei ketään maahanmuuttajaa voi tietenkään kieltää matkustamasta omaan piikkiinsä sukulaisiaan morjestamaan, jos se on mahdollista, eikä kieltää kertomasta Suomen oloista. Tällainen olisi ilman muuta tuomittavaa ja lähes Pohjois-Korean tyylistä meininkiä, ei enempää eikä vähempää. Jotain asialle on silti tehtävissä.

Suomen elinolosuhteet pysyisivät myönteisinä, elleivät jopa entistä ehompina, mikäli maahanmuutossa alettaisiin nuivan vaalimanifestin mukaisesti edellyttää huomattavasti aktiivisempaa toimintaa integroitumisessa. Valtion takaama laina, jonka takaisinmaksua tietyllä aikavälillä vaadittaisiin pysyvää oleskelulupaa ja kansalaisuutta varten, olisi mielestäni erinomainen esimerkki tällaisesta.

Nykyisen sosiaaliturvan avokätisyys passivoi maahamuuttajia. Niin ikään se passivoi suomalaista kantaväestöä, vaikka teemmekin asiassa melko huomattavan poikkeuksen moneen muuhun etniseen ryhmään kulttuuriperimämme johdosta.

Ei vaadi kummoisia älynlahjoja keksimään esimerkkiä siitä, kuinka passivointi tapahtuu käytännössä. Eivät ihmiset huvikseenkaan tee raskaita ja likaisia töitä, mikäli tietävät saavansa riittävän toimeentulon tekemättä mitään. Tämä korostuu afrikkalaisissa paimentolaiskulttuureissa, kuten somaleissa.

Tulkki Abdulahi Mohammedilla on selkeä selitys maanmiestensä työhaluttomuuteen:

"Kun sataa ja on vihreää ja kamelit lypsävät maitoa, paimentolaisten ei tarvitse rehkiä. He keskustelevat ja rupattelevat ja pelaavat öisin pelejä. Mutta kun kuivuus koittaa, paimentolaiset työskentelevät ankarammin kuin yksikään ruotsalaisviljelijä varmistaakseen, että kamelit, lehmät ja vuohet selviytyvät aavikolla. Kun nämä ihmiset tulevat Ruotsiin, täällä sataa koko ajan - sosiaalitukia, lapsilisiä, asumistukia ja kaikkia muita tukia. Niinpä he käyttäytyvät kuten paimentolaiset silloin, kun sataa ja on vihreää: istuvat ja ottavat rennosti. Ja täällä Ruotsissa voi ottaa rennosti ympäri vuoden, istua kahvilassa ja rupatella. Kun asiat ovat näin hyvin, miksi mennä töihin?"


Lainaus koski ruotsalaisten somaleiden asemaa. Ikävää, että jokaisen Ruotsiin ja Suomeen - samoin kuin minne tahansa muuallekin - muuttaneen somalin kamelit ja aavikko ovat tainneet jäädä kotopuoleen. Kuvaus hahmottaakin etupäässä juuri sitä, millainen somalialainen paimentolaiskulttuuri on - mitä tulee työntekoon.

Osmo Soininvaara, eräs maahanmuuton aisankannattaja, kertoili tämän vuoden maaliskuussa siitä, kuinka hyvin somalialaiset ovat muka kotoututuneet Suomeen nimenomaan heihin kohdistetuista ennakkoluuloista huolimatta.

Suvi Linnanmäki-Koskela Helsingin kaupungin tietokeskuksesta on tutkinut vuosina 1989-93 maahan tulleiden maahanmuuttajien asumisuraa. Varsin moni on vaurastunut mikä näkyy myös asumisoloissa. Noina vuosina Suomeen tulleista somaleista nyt esimerkiksi 36 prosenttia asui vuonna 2007 omistusasunnossa. Iranista ja Afganista tulleista omistusasunnoissa asui peräti 48 prosenttia. Aika hyvin ”lukutaidottamilta kamelinajajilta”, sillä pakolaisilla on harvoin mukanaan pääomaa heidän tullessaan maahan.


Jussi Halla-aho vastaa hänelle kommenttiosiossa:

Sen sijaan huomauttaisin siitä seikasta, että 80-90-lukujen taitteessa saapuneet somalit eivät olleet lukutaidottomia kamelinajajia, eikä sellaista ole kukaan väittänytkään. He olivat Siad Barren virkamies- ja sotilaseliittiä, joka oli toverisopimuksella opiskelemassa Neuvostoliitossa.


Näinä päivinä Suomeen saapuvat somalimaahanmuuttajat sen sijaan ovat kuin ovatkin luku- ja kirjoitustaidottomia. Suomi24:n keskustelupalstalla eräs neropatti tuumi, että väliäkös tuolla, koska niin monessa ammatissa, esimerkiksi siivoajana, pärjää, vaikkei osaisi lukea. Hatarampaa perustelua sille, että somalialaisten maahanmuutto voisikin olla humanitaarisuuden sijaan työperäistä, en ole vielä tähän päivään mennessä kuullut. Eiköhän lukutaito ole yhteiskunnassa yksi ehdottomia perusedellytyksiä hieman muista syistä kuin siksi, että se olisi siivoajan työuran kannalta näennäisen toissijainen. Putkenavaajan levittäminen lattialle Tolun sijaan ei tekisi muutenkaan hyvää jälkeä.

Vielä hieman siitä, kuinka yhteiskunta toimii usein passivoivasti. Työmarkkinatuki on osapuilleen samansuuruinen kuin työttömyyspäivärahakin, joten miksipä perisuomalainen puliukko lähtisi työnhakuun, kun tulee toimeen viinaa juomalla? Vaivannäkö vaatii aina kannustimen, jollainen suomalaisesta sosiaaliturvajärjestelmästä puuttuu. Tällaista tehokkaampaan työnhakujaan puskevaa kannustinta voidaan toki pitää kansalaisten ohjailuna, "Orwell-meininkinä", mutta eittämättä kansantaloudellisesti myönteisenä sellaisena.

tiistaina, elokuuta 17, 2010

Suomi on maailman paras maa!

Kuten huomannette, muutin taas pitkästä aikaa blogin ulkoasua. Nyt tekstin pitäisi olla erityisen miellyttävää lukea värien puolesta ja paljolti myös siksi, että levensin itse tekstipalstaa. Minusta ainakin on ikävä lukea kirjoituksia, joiden palstanleveys on olematon.

Asiaan.

Otsikon mukaisesti yhdysvaltalainen Newsweek (tässä juttua lehden omalta sivulta) rankkasi Suomen kuukausien aikana laatimassaan tutkimuksessa mieluisimmaksi asuinvaltioksi koko maailmassa.

Ykköstitteli ei ole myöskään ensimmäinen laatuaan valtioiden välisessä vertailussa. Onhan tällainen kieltämättä kivaa luettavaa suhteellisen arvovaltaisen lehden ja sen kasaaman raadin laatimasta tutkimuksesta, vaikkei asia noin yksiselitteinen olekaan.

Lehti on pannut sata maata järjestykseen viiden kriteerin perusteella: terveys, taloudellinen dynaamisuus, koulutus, poliittinen ympäristö ja elämänlaatu.


Pakko tähän paremmuuteen lienee myöntyä, vaikka suomalaisesta yhteiskunnasta ja elinoloista yleensäkin tulee valitettua jatkuvasti. Melko pienillä muutoksilla Suomesta saisi joka tapauksessa vielä nykyistäkin miellyttävämmän paikan asua.

Nyt köyhimmätkään suomalaiset eivät kehtaa enää valittaa, koska Suomen erinomaisuudesta on näyttöä. Toki meissä on aika paljonkin sitä vikaa, että kun näinkin hyvään ollaan totuttu, löytyy sitä vikaakin helpommin kuin muinoin pula-aikoina.

Toisaalta pyrkimykset elinolosuhteiden jatkuvaan kehitykseen kääntävät niin sanotun hyvinvointiyhteiskuntamme kurssia entistä jyrkemmin kohti aiemminkin mainitsemaani karhunpalvelusta, jossa elinolojen näennäinen parantaminen on aina siinä määrin pois jostain muualta, ettei varsinaista kehitystä välttämättä edes tapahdu. Talouskasvusta puhuttaessa olisi kieltämättä mukavaa, jos laskutoimituksen lopussa olisi joku kaunis päivä kaikille kelpaava rivi numeroita viivan alla.

"Huolimatta pitkästä talvestaan Suomi on melko mahtava paikka elää - itse asiassa paras", Newsweek kirjoittaa.


Kylmä talvi on sivuseikka, vaikka sen oletetaan vaikuttavan muualta tarkasteltuna yllättävän olennaisesti suomalaisten mielialaan ja hyvinvointiin. No, poiminta YLE:n artikkelista:

Elämänlaadun mittauksessa vertailuarvoja oli useita: sukupuolten tasa-arvo, köyhyydessä elävien vähäisyys, varakkuuden tasainen jakautuminen, itsemurhien määrä, ympäristön tila sekä työssäkäyvien osuus väestöstä. Suomen sijoitus oli neljäs. Edellä olivat Norja, Sveitsi ja Luxemburg.


Kas, siellä ovat itsemurhatkin mukana kriteereissä. Laji, jossa kamppailemme kärkipaikasta Japanin kanssa. Melko erikoista. Tulojen tasaisesta jakautumisesta voisi kyllä olla montaa mieltä ja mikäli asia kansainvälisesti vertailtuna on näin vielä nyt, ei se ole sitä enää pitkään. Niin ikään työssäkäyvien osuus ei ole enää pitkään häävi maahanmuuton lisääntyessä.

On oikeastaan kumma, että Suomi päihitti vertailussa kakkossijalle päätyneen Sveitsin, koska kärkikolmikkoon pääsimme ainoastaan parissa useasta eri kategoriasta. Vertailun lopputulos saatiin aikaan ilmeisesti tasaisuudella, vaikkei ykkössijoja tullut kuin yksi (koulutuksen taso) ja juuri Sveitsi sekä Ruotsi tuntuvat olevan edellä melkein kaikissa muissa kategorioissa, joissa Suomikin toki oli tasaisesti kärjen tuntumassa. No, tiedä häntä, kuinka lopputulos ratkaistiin.

Aiemmin mainittuja vuodenaikoja pätevämpää referenssimateriaalia löytyy minusta tällaisella Google-haulla.

Mikäli juuri ostovoimaa pyritään kasvattamaan, kuten joku voisi kuvitella käyvän talouden nousukaudella, tarkoittaako se samalla luopumista jostain toisesta hyvinvoinnin mittaamiseen käytetystä muuttujasta? Eiköhän. Olisiko joku toinen muuttuja kuitenkin vähemmän tärkeä tässä yhtälössä? Mahdollisesti. Mikäli julkista terveydenhuoltoa nuijitaan jatkossakin yhtä tehokkaasti, saattaa ostovoiman kaltaisella pariteetilla olla ratkaiseva merkitys kansalaisten terveyteen ja hyvinvointiin.

MTV3:n uutislähetyksessä heitettiin ilmoille seuraava kysymys: kuinka todennäköistä on, että Suomi-kuva kirkastuu oikein kertaheitolla Amerikan mantereella? Ainahan meidän on pyrkimys näyttää paremmalta juuri amerikkalaisten silmissä. Kirjeenvaihtaja arveli myötävaikutuksen olevan huomattava ja lisäksi pelkkää Pohjois-Amerikan manteretta laajempi, koska Newsweekillä on maailmanlaajuinen levikki.

Maahanmuutosta puhuttaessa Suomea pidetään asuinpaikkana houkuttelevana ja tämän houkuttelevuuden vähentämistä on esitetty keinona pienentää turvapaikanhakijoiden alati kiihtyvää virtaa. Uskaltaisin väittää, että mikäli juuri kohdemaa joutuu kustantamaan hakijoiden lentoliput, on pakolaisilla melko vähän mahdollisuuksia valita. Köyhimmät kriisialueet ovat muutenkin joukkoviestinten tavoittamattomissa. Lisäksi esimerkiksi somaleista ylivoimaisesti suurin osa on luku- ja kirjoitustaidottomia.

Sinänsä on kyllä harmi, että somalit on nostettu esiin ainoana, vaikkakin todennäköisesti räikeimpänä, esimerkkinä lukutaidottomista ryhmistä. Kirjoitetun informaation sijaan puskaradioa pidetäänkin merkittävänä tekijänä siinä, millainen kuva mistäkin valtiosta nimenomaan asuinpaikkana välitetään köyhiltä alueilta poistumista hinkuville. Suomesta se on kattavan sosiaaliturvan vuoksi myönteinen ja se tiedetään muuallakin. Tästä aiheesta ja paljon muustakin kattavammin täällä.

Yksi valtioiden arvioinnissa käytetty mittari oli niin sanottu poliittinen ympäristö, jota pidän jo käsitteenäkin mielenkiintoisena. Suomessa hyvä veli -järjestelmä, selkärangaton konsensusmeininki, pieni poliittinen eliitti, kabinettipäätökset, hieman tavanomaisesta lahjonnasta poikkeava korruptio, salailu, kiertely, kaartelu ja läpinäkymättömyys näyttelevät yhä niin suurta osaa, etten halua välttämättä edes tietää, kuinka kehnoa politiikkaa muissa länsimaissa harjoitetaan. Puhun juuri muista länsimaista siksi, että sieltä vertailun 50. sijaluvun huonommalta puolelta löytyvät kehitysmaat ovat tässä kaikessa luonnollisesta aivan oma lukunsa.

Viimeisenä asiana lista pienempiä asioita, jotka ovat näin paikallisen silmin omiaan laskemaan sijoitusta ainakin pari pykälää alemmas. Suomi on rajoitusten, kieltojen ja vaikka minkä verojen luvattu maa: mikä ei vielä ole kiellettyä, rajoitettua, yltiöpäisen holhoamisen vuoksi rajusti verotettua tai viranomaisten erityisvalvonnassa, voi hyvinkin olla sitä jo huomenna. Missään muualla rikollisia ei paapota kuin hotelliasukkaita.

Silti asun tällä hetkellä mieluiten Suomessa. Ei maisemanvaihto mitään lopullisesti ratkaise. Ennemmin asustelen täällä ja harrastan rajua kansalaisaktivismia, jolla ei tosin toistaiseksi kuuhun mennä.

Loppukevennyksenä numero yksi on toinen rankingia käsittelevä blogikirjoitus, jonka voisi mieltää vallan mainiosti huonoksi poliittiseksi satiiriksi. Valitettavasti kirjoittaja lienee tuiki tosissaan.

Toinen ja varsin hupaisa loppukevennys löytyy MTV3:n artikkelista:

Suomen taakse jäivät Sveitsi, Ruotsi, Australia, Luxemburg, Norja, Kanada ja Alankomaat. Sadasta mitatusta maasta huonoimmaksi noteerattiin Burkina Faso.


Piikkipaikan saavuttaneen taakse jääneitä valtioita ei ole kovin hankalaa keksiä...

Joka tapauksessa toivon, ettei tästä kirjoituksesta välity synkeä katkeruus ja tikusta väännetyt valittamisen aiheet, vaikka eipä kai tuolta pysty täysin välttymään. Pyrin olemaan realisti hamaan loppuun saakka, vaikka monet väittävätkin (tapauskohtaisesti, tosin) realismilla ja pessimismillä olevan yhtä häilyvän pieni raja kuin neroudella ja hulluudella.

lauantaina, elokuuta 14, 2010

Maahanmuuton vaatimista kustannuksista

Somalialaisten tai muidenkaan turvapaikkaa hakevien perheenyhdistämistapaukset eivät vaatine loppujen lopuksi kovin kummoista käsittelyä. Turvapaikkakeinottelu ja ankkurilapset ovat arkipäivää Suomen nykyisin harjoittamassa maahanmuuttopolitiikassa. Asia on näin paljolti siksi, että Suomen maahanmuuttopolitiikkaa ohjaavat humaanit periaatteet.

Periaatekysymys on myös se, että varsin marginaalisista kustannuksista huolimatta somalialaisten pakolaisten lennättäminen Suomeen on hintavaa puuhaa. Tämä artikkeli hahmottaa ainakin hieman sitä, millaisia työvoimaan perustuvia resursseja maahanmuutto ihan oikeasti aiheuttaa. Jatkuvasti. Päivittäin.

Tämä on nimenomaan periaatekysymys, koska länsimaalaista oikeustajua ohjaavat ensisijaisesti ansaintalogiikka ja oikeudenmukaisuus. Vaikka somalialaisten turvapaikanhakijoiden lentoliikenne vaikuttaa koko valtionbudjettiimme prosentuaalisesti sangen vähän, on koko ilmiö periaatteellisesti väärin.

Jos minä tai naapurin Kivimäki haluamme matkustaa lentokoneella, me varaamme itsellemme maksua vastaan matkalipun haluamastamme matkatoimistosta. Ostotilanteessa saatamme käyttää matkojemme maksamiseen luottokorttia, jonka hankkimiseen vaaditaan taattu tulotaso tai esimerkiksi 90 opintopistettä ammattikorkeakoulusta.

Myös sopimuksen mukaisilla verkkopankkitunnuksilla tämä onnistuu. Yhtään vähempää ei tulisi edellyttää lentomatkaa tarvitsevalta turvapaikanhakijalta. Se sotii suomalaista oikeudenmukaisuutta vastaan ja rankasti.

Somaliassa, Afganistanissa tai Irakissa ei ole kovinkaan laadukasta lentoliikennettä, halpalennoista puhumattakaan. Sellaiseen rehellisellä suomalaisella veronmaksajalla voisi olla mahdollisuus parin kuukauden säästämisen jälkeen. Tästäkin huolimatta somalialaisia turvapaikanhakijoita istutetaan lentokoneeseen suomalaisten veronmaksajien rahoilla, vaikkei matkustajan iästä ole mitään takeita. Se joudutaan todennäköisesti selvittämään Suomessa veronmaksajien rahoista kustannettavalla oikeuslääketieteellisellä tutkimuksella.

Puhutaanpa humaaneista periaatteista. Somalialainen Abdullah ei ole koskaan käynyt oikeastaan missään. Suomen valtion budjetissa on sen verran ylijäämää, että hyvinhän Abdullahin ja vaikka pikkuveljen, Mohammeddahin, voipi lennättää Australiaan. Miksi? Miksi ei, sanovat humaanit kukkahattuperseilijät. Naapurin Kivimäelläkin on auto ja televisio, joten pitäähän somalialaisillekin keksiä vaikka oma-aloitteisesti kaikenlaista vastiketta siitä hyvästä. Eikä vähiten johtuen siitä suuresta kärsimyksestä, jonka he ovat mahdollisesti kokeneet synnyinmaassaan.

Tämähän olisi hyvää ja humaania, eikö totta? Minusta se, että olisi teoriassa mahdollista antaa yläkerrassa asuvalta Sepolta pihalla televisiotta kulkevalle Irmalle Sepon kovalla työllä ansaitsemillaan rahoilla ja vielä osin velaksi ostama laajakuvatelevisio, ei ole humaania. Vaikka toinen taho on näennäisesti paremmin voiva, ei tältä voida varsinkaan vastikkeetta vaatia resursseja.

Muistutan jälleen kerran siitä, ettei yksikään kansainvälinen ihmisoikeussopimus tai muukaan direktiivi sido Suomea kiintiöpakolaisuuteen. Kaikki on viimeistä piirtoa myöten suomalaisten kukkahattupoliitikkojen itsensä, oma-aloitteisesti, keksimää humaania politiikkaa, jolla koetetaan korjata tyystin itse aiheutettua huonoa omatuntoa siitä, että jossain on asiat huonosti.

Ja taas: poloiset somalialaiset (paremmin sanottuna somalit) ovat tulilinjalla. Voi elämän kevät, kuinka me suomalaiset rasistijuntit olemme kaikessa sanoinkuvailemattomassa vainoharhaisuudessamme ajamassa tuota tiettyä luojanluomaa kansalaisuutta kohti sukupuuttoa.

Fakta: Kiristyksiä lakiin
- Hallitus kiristi perheenyhdistämislakeja elokuun alusta lähtien.


Ihan oikein. Tismalleen oikea suunta. En voi käsittää sitä, miksi kyseinen lainsäädäntö on poikennut siitä, millaiseksi sitä ollaan muuttamassa.

- Perheenkokoajan ikä voidaan selvittää oikeuslääketieteellisellä tutkimuksella. Alaikäinen saa oleskeluluvan helpommin ja lähes jokainen alaikäinen myös jättää perheenyhdistämishakemuksen.


Ei voida puhua ainoastaan siitä, että ikä voidaan selvittää kyseisellä mentelmällä. Tämä on välttämätöntä, koska Suomen paljon puhuttua työvoimapulaa paikkaava maahanmuutto käsittää varsin paljolti juuri sellaisia huippuosaaajia, joiden ikä joudutaan todentamaan oikeuslääketieteellisellä tutkimuksella. Ei siis katsomalla passia, jossa henkilön ikä ja kansallisuus näkyisi.

- Kasvattilapsen on täytynyt asua perheessä ennen kasvatusvanhemman Suomeen tuloa. Perheenjäsenet täytyy ilmoittaa Suomeen tullessa.


Pidän tätä vähintään kohtuullisena edellytyksenä.

- Oleskelulupa perhesiteen perusteella voidaan jättää myöntämättä, jos epäillään, että perheenkokoajan oma oleskelulupa perustuu vääriin tietoihin.


Muistutan siitä, että tällaisen perheenkokoajan ikä joudutaan tarkistamaan hyvin usein hampaista. En ole lukenut koskaan hammaslääketiedettä, mutta pidän silti tilannetta todella absurdina. Tässä on tuo aiempi uutinen hieman eri tavalla muotoiltuna ja muutamalla lisätiedolla varustettuna.

Maahanmuuttoviraston hallintoyksikön johtajan Kaarina Koskisen mukaan "tilanne pahenee koko ajan".


Mikäli ylenkatsot maahanmuuttoviranomaista, on tämä hälyttävä kannanotto. Tilanne pahentuu eikä parane, kuten asian luulisi olevan humaanissa monikultturismi-ideologiassamme.

Maahanmuuttoviraston Kaarina Koskinen haluaisi Suomeen Ruotsin mallisen lain, jossa henkilöllisyys on todistettava. Ruotsissa lainmuutos johti perheenyhdistämishakemusten vähentymiseen olemattomiin.


Kaarina Koskinen puhuu järkeä suomalaisten päähän. Suomeen ilmeisesti voimaan astuva laki poikkeaa varsin jyrkästi länsinaapuristamme, josta on saatavissa varsin runsaasti esimerkkejä epäonnistuneesta kotouttamispolitiikasta. Lukutaitoinen nimittäin ymmärtää sen, ettei henkilöllisyyttä ole ollut välttämätöntä todistaa. Jutusta ei käy ilmi se, onko kyse ainoastaan turvapaikanhakijoista, pakolaisstatuksen saaneista sellaisista vai oleskelulupaa hakevista. Nämä pitäisi aina muistaa eritellä omiin ryhmiinsä.

Eikö joku tiennyt sitä, että "kolmannesta maailmasta" tulevien turvapaikanhakijoiden ikä voidaaan ongelmatapauksissa tarkistaa valtion rahoista kustannettavalla oikeuslääketieteellisellä tutkimuksella?

Eikö joku tiennyt sitä, että hammaslääkärit eivät ole kauttaaltaan yltiöhumaaneja maailmanparantajia, jotka suostuvat tekemään kolmannesta maailmasta tuleville turvapaikanhakijoille oikeuslääketieteellisen tutkimuksen omasta pussistaan?

Minusta tuntuu vähitellen siltä, että suomalaisilla yltiöhumaaneilla maahanmuuttopoliitikoilla on kaikkein eniten totuttautumista suomalaiseen lainsäädäntöön ja meidän kansamme logiikkaan perustuvaan oikeustajuun. Sen verran paljon legitiimejä tosiasioita tunnutaan ohitettavan aivan jatkuvasti.

Suomalaisessa ja onneksi edes pääosin logiikkaan pohjautuvassa yhteiskunnassa toimii ansaintaperiaate. Kun hammaslääkäri huoltaa hampaasi, hän on oikeutettu saamaan palkkaa työstään, jonka hallinta on vaatinut pitkän opiskelun. Hammashoidon kaltaiset resurssit eivät ole noin vain annosteltavaa massaa, jota voidaan jakaa täysin vastikkeetta ympäri kyliä.

Niin ikään somalialaisen, afganistanilaisen tai irakilaisen turvapaikanhakijan hyväksi ei yksinkertaisesti voida kauhoa resursseja jostain pohjattomasta kaivosta, jollaiseksi yltiöhumaanit maahanmuuttoviranomaiset tuntuvat kuvittelevan suomalaisten pulittamista verorahoista koostuvan kokonaisuuden. Tämä on yksinkertaisesti fakta, jonka kiertämiseen ei päde humaani periaate, joka on itseisarvoltaan hyve.

Minulla ei ole edelleenkään juuri mitään somalialaisia, Somalian kansalaisia, vastaan. Mikäli maahmuuton todennettavia lieveilmiöitä harjoittavat turvapaikanhakijat olisivat luxemburgilaisia, paraguaylaisia tai naurulaisia, suhtautuisin heihin tismalleen samalla tavalla. Nimenomaan somalialaisia sympatiseeraavien harmiksi minun onkin todettava, että somalialaiset syyllistyvät todennettavasti useiten turvapaikkakeinotteluun ankkurilapsimenettelyn avulla.

torstaina, elokuuta 12, 2010

Sosiaalisen median revoluutio ja kauhistus

Epäilen, että suomalaisten halu varjella yksityisyyttään on moniin muihin kansallisuuksiin verrattuna poikkeuksellisen tiukka. Koska en ole niin "sisällä" muiden maiden menossa, esitän olettamukseni hieman mutu-tuntumalla. Koko nimeä, hyvä jos edes etunimeä - syntymäajasta, perhesuhteista ja työnantajasta tai sen puuttumisesta puhumattakaan - tuntuu olevan todella hankalaa tiedustella monilta ihmisiltä, jotka kuitenkin tuntee. Heidät tuntee vieläpä ihan tosielämässä, eikä vain virtuaalimaailmassa.

Vastaus on, ettei asia kuulu muille. No ei kuulukaan, mutta ei niinkään huikean asian kuin asumismuodon paljastaminen johda yksilön kannalta mihinkään dramaattiseen. Sekoittuuko suomalaisiin turhankin uteliaita - kuten kenties allekirjoittanut - ja toisaalta taas yltiöpäisesti identiteettiään varjelevia kansalaisia?

Itsestään "avautuminen" antaa tietenkin vastapuolelle mahdollisuuden hahmottaa henkilöstä kokonaiskuvaa ja mikäli toiselle kertoo vain joitain tietoja, on jopa todennäköistä, että saavutettava ihmiskuva on virheellinen. Tällöin lienee parempi olla kertomatta itsestään mitään ja ehkä moni ajatteleekin näin. Varovaisena, visuna ja säntillisenä kansana suomalaiset pitävät kaikenlaista avautumista typeränä, lähes luonnottomana käytöksenä.

Varovaisena, visuna ja säntillisenä kansana suomalaisilla lienee laajalti se harhaluulo, että paljastamalla asuinpaikan, koko nimen ja syntymäajan on identiteettivarkaus henkilön itsensä haitaksi suorastaan selviö. Venäjällä esiintyy tuota pikaa Veikka Gustafsson pahojaan tekemässä. Tosiasiassa Google on sellainen velho työkaluna, mikäli sitä osaa käyttää, että todellinen "stalkkaaja" saa sinusta selville juuri edellä mainitut asiat ja enemmänkin, jos vain haluaa.

Identiteetin varjelulla tarkoitan pääosin Facebookin kaltaisia sosiaalisia verkostoja, joissa yksityisyydensuoja on alati keskustelunaiheena ja huolena. Ei tosin täysin aiheetta. En ole keskustelua pintaa syvemmältä seurannut, mutta erityisesti niin sanottujen kolmansien osapuolien mahdollinen väliintulo käyttäjän ja palveluntarjoajan välillä huolestuttaa.

Facebookin yksityisyydensuojasta on syytäkin keskustella, koska nykykehityksen perusteella on muodostettu uhkakuva siitä, että palvelu alkaa esimerkiksi lähetellä kaveripyyntöjä automaattisesti sen sijaan, että ainoastaan ehdottaa niitä tarpeeksi suuren yhteisten kavereiden määrän johdosta. Toinen huolestuttava ominaisuus olisi automaattinen, ei siis erillisen applikaation kautta toimiva, lista profiilissasi käyneistä ihmisistä. Mikäli tällaisia tai edes tämänkaltaisia ominaisuuksia alkaa ilmetä, liityn minäkin yksityisyydensuojan puolesta nillittävien joukkoon.

Monet, tosin veikkaanpa, että harvemmat, lukevat Facebookin kaltaisten palveluiden käyttöehdot ja palveluntarjoajan pidättämät oikeudet, samoin kuin rekisteriselosteet, kokonaisuudessaan ennen rekisteröitymistä. Täytyy myöntää, että itse en ole näin tehnyt ennen rekisteröitymistäni Facebookiin, IRC-Galleriaan, deviantArtiin, MySpaceen, Twitteriin, Flickriin tai lukuisaan määrään eri keskustelufoorumeita. Olen tosin suhteellisen varma, etten löytäisi niistä mitään itseäni järkyttävää, mikäli kahlaisinkin ne läpi.

Vaikka olen käyttänyt eri foorumeilla jo lähemmäs 10 vuotta nimimerkkiäni Chimera, on oikea nimeni helposti googletettavissa ja löytyy nimimerkkiin yhdistettynä vaikkapa tästä blogista. Ei minulla ole mitään niin rankkaa salattavaa, että olisin alusta pitäen pyrkinyt varjelemaan henkilöllisyyttäni.

Vaikka foorumeilla olisi toisaalta mukava kirjoitella täysin anonyyminä niinkin henkilökohtaisista asioista, etten kehtaisi niistä Chimerana keskustella, olen ryhtynyt "alterointiin" varsin harvoin. Tunnistettavalla ja henkilööni yhdistettävällä nimimerkillä esiintyminen rajoittaakin sopivasti sitä, ettei mistä tahansa innostu höpöttelemään.

Facebookissa kuviani pystyy muiden lisäämiä lukuunottamatta katselemaan, vaikkei ole edes kavereideni kaveri. Valtavan suuri osa sen sijaan on asettanut käyttäjäprofiilinsa Facebookissa ja muissa sosiaalisissa medioissa niin salaiseksi, että jopa peräti syntymäajan, pari valokuvaa ja asuinpaikan pääsee katsomaan ainoastaan kaveriksi ryhtymällä. Pelkkä palveluun rekisteröityminen ja sisäänkirjautuneena selaileminen ei siis auta. Onpa joku salannut käyttäjäprofiilinsa jopa siten, ettei nimihaulla tule kuin nimi, josta ei tule linkkiä käyttäjän sivulle.

Moni taas ei paljasta syntymäaikaansa, asuinpaikkaansa, seurustelukumppaninsa nimeä tai oikeastaan mitään kiinnostuksen kohteita edes kaverilistalla oleville. Eihän kukaan toki pakotakaan tekemään näin, eikä tämä ole muutenkaan välttämätöntä. Vain osa kokee tarvetta paljastaa itsestään lisätietoja käyttäjäsivulleen eksyville kaverilistalaisille.

Asenne lienee se, että mitä kenellekään kuuluu hänen suosikkiyhtyeensä tai lempielokuvansa. Epäilen silti, että suurella osalla kyse on tarkasta identiteetin varjelusta, jottei mistään vain tihkuisi sellaista tietoa, jonka avulla joku toinen pääsisi tekemään henkilölle hallaa tai muodostamaan omia aikojaan jonkunlaisen kuvan henkilöstä. Ovathan ihmiset voitu jakaa kautta aikain karkeasti intro- ja ekstrovertteihin. No, väliäkös tuolla.

Sosiaalisista medioista kuten Facebookista puhuttaessa tulee aina mieleen suomalaisnuorten lysti ilmiö, katu-uskottavuuteen tähtäävä puritanismi, jonka parissa ei sallita mihinkään trendikkääseen ja tavanomaisuuteen päin kumartelua. Nämä viimeiset mohikaanit pidättäytyvät viimeiseen asti Feisbuukeista sun muista, koska ne ovat turhia trendihömpötyksiä.

Suurta osaa ihmisistä näiden medioiden kokeilu kuitenkin kiinnostaisi, ei tosin kaikkia. Ei siinä minusta ole mitään pahaa. Siitä vain kokeilemaan. Yllätyksekseni moni näistä mohikaanituttavistani on sittemmin, aikansa palvelua boikotoituaan, liittynyt Facebookiin ja alkanutkin käyttää sitä melko aktiivisesti. Enkä usko heidän kokevan menettäneen kasvojaan hairahduksensa johdosta.

Monet perustelivat tai perustelevat edelleen kielteistä päätöstään sillä, että pärjäävät ihan hyvin ilmankin. Eihän tässäkään mitään väärää ole, koska huolimatta siitä, että vaikkapa oman ikäluokkani ylivoimainen enemmistö käyttää kyseistä palvelua, ei se ole mikään itsestäänselvyys tai välttämättömyys. Silti olen sisimmässäni vakaasti sitä mieltä, että monen montaa kiinnostaisi edes kokeilla jotain sellaista, jota kaikki muutkin käyttävät. Monen monella taas juuri puritanismi nostaa päätään tässä vaiheessa ja kokeilemasta pidättäydytään nimenomaan siksi, että joku palvelu on yleinen, trendikäs ja paljon keskustelua herättävä.

Vielä lukiossakin osa porukasta katseli ylimielisesti tuhahdellen meitä, jotka vietimme hyppytunteja ATK-luokassa. Sitä aikaisemmin nörtiksi leimaaminen kävi kätevämmin, koska tietotekniikka oli tuolloin, sanotaan, että vielä 2000-luvun taitteessa, melko harvojen kiinnostuksen kohde. Niin ne ajat muuttuvat, koska nykyään nörtit eivät enää olekaan säälittäviä luusereita vaan valtaisan tarpeellisia yksilöitä, joilta toistaitoiset tulevat itku silmässä kysymään neuvoa tietokoneiden kanssa syntyvissä pulmatilanteissa. Nörttejäpä ei enää pilkatakaan luusereiksi kynäniskoiksi vaan osaamistamme arvostetaan.

Arvatkaapa käyttävätkö nämä aikoinaan nokkiaan tuhautelleet henkilöt nykyään Facebookia ja internetiä yleensäkin päivittäin? Pitkän linjan tietokoneharrastajien keskuudesta onkin kantautunut närkästyneitä soraääniä, koska enää ei ole nörtteyttä tietotekniikan valtavirtaistuttua kattamaan kansalaiset vauvoista vaariin. Paavo Väyrynen pitää blogia ja teinitytötkin harrastavat verkkopelaamista siinä missä se oli ennen lähinnä poikien harrastus.

Uskokaa tai älkää, mutta niin paljon kuin nörttejä aikoinaan halveksuttiinkin, pidimme me itse omaa kynäniskaisuuttamme hohdokkaana. Kaihollahan tässä muistelee aikoja, kun uusiin ja uraa uurtaviin järjestelmiin pääsivät tutustumaan vain harvat. Sisäpiirihuumori omine slangeineen kukoisti ennen kuin nuoriso laajemmin alkoi lainata sitäkin sinne tänne jopa puhekielessä. Sekös meitä puritaaneja kismitti.

Mainitsemani soraäänet käsittelevätkin sitä, että jopa nörtteydestä, sikäli kuin sellaista hienoa alakulttuuria nyt tosiaan on enää olemassakaan, on tullut tavallaan trendikästä. Yömyöhään "datailua" ja tietokoneen hiplaamista ennen seksiä hehkuttavat yhteisöt kuuluvat IRC-Gallerian suosituimpiin! Ennen se oli meidän hc-ihmisten hommia, ei enää.