Paljastan teille salaisuuden: Suomessakin on kulttuuri, jossa on ominaispiirteitä, riittejä, alakulttuureita ja historialliset juuret. Tätä eivät nimenomaan ulkomaisia kulttuureita ihannoivat meinaa ymmärtää, koska ovat niin haltioituneita kaikesta muusta. Niin ikään suomalaista perinteistä elämänmenoa pidetään jatkuvasti huonompana, sivistymättömämpänä ja sellaisena, josta tulisi joko päästä eroon tai kehittyä johonkin haluttuun suuntaan.
Monikulttuurisuusdoktriiniin kuuluu olennaisena osana jo varsin väsyneeksi käyvä mantra siitä, että suomalainen harmaa kulttuuri kaipaa jostain muualta eksotiikkaa, sykähtelyä, värähtelyä ja monimuotoisuutta, josta meidän tulisi ottaa silmä tarkkana oppia. Oman kulttuurimme, joka siis on ihan oikeasti olemassa, ominaispiirteisiin ollaan kasvettu ja totuttu siten, että niitä nähdään vain hyvinä, pahoina tai neutraaleina tapoina.
Suomalaista kulttuuria tulisi rikas... ei, enpäs nyt käytäkään tuota termiä vaan sanon, että monimuotoistaa ja kehittää joksikin muuksi kun tällaiseksi juroksi, harmaaksi, peräpohjolalaiseksi, juntiksi ja karuksi. Mitään hyvää omassa itsessämme ei tunnuta useinkaan näkevän. Liekö syynä se kollektiivisen surkea itsetunto. Otsikon mukaisesti kansallisidentiteetti lienee hukattu ja oman yhteiskuntamme sekä kulttuurimme kanssa eletään ikään kuin korvat luimussa.
Kaikkea ulkomaista ylenkatsotaan, koska se on luonnollisesti tottumattomille eksoottista. Aikansa Ranskassa asuttuaan moni suomalainenkin kokisi arkipäiväiseksi kaiken sen, mitä he tällä hetkellä, täältä käsin, ihannoivat. Tällaisen kokemuksen johdosta suomalainen voisi a) oppia arvostamaan suomalaista, myöskin historiallista, kulttuuriperimää ja b) ymmärtää, että ranskalaiselle oma elämänmeno ja kulttuuri ovat yhtä arkipäiväistä toimintaa, joka koostuu hyvistä, pahoista ja neutraaleista tavoista suorittaa askareensa.
Itseironiaa suomalaisilta ei puutu, mutta oman kulttuurin ominaispiirteitä - puhutaan nyt jostain muustakin kuin saunasta ja joulupukista - tavataan jossain määrin hävetä, koska niitä pidetään outoina ihan meidän itsemme toimesta. Jos joku on ihan oikeasti sitä mieltä, että suomalainen kulttuuri on aikansa elänyttä, noloa ja harmaata, en estä muuttamasta jonnekin missä pippuri kasvaa ja elämä on jatkuvalla syötöllä eksoottisesti värähtelevää sekä sykähtelevää.
Olkoonkin, että meitä pidetään maailmalla outoina ja hulluina. Montaa kymmentä muuta kulttuuria minä vasta sekopäisenä pidänkin, vaikka minkä tahansa edustaja saisi Suomeen tullessaan aikaan ties mitkä erityisjärjestelyt, jotta hänen olisi mahdollista harjoittaa kulttuuriaan ilman, että oma toimintamme sitä häiritsisi. Ne, jotka eivät pidä juuri suomalaisuutta minkäänlaisessa arvossa, eivät todennäköisesti arvosta enempää namibialaisuutta tai puolalaisuuttakaan omine piirteineen.
Moni kuitenkin paheksuisi myös sitä, kuinka minusta ja muista nationalisteista paistaa jatkuvasti "me ja muut" -asenne sen sijaan, että kaikki nähtäisiin samana massana. En tarkoita "meillä ja muilla" -asenteellani - jota en tosin tunnusta - mitään kahtiajakoa, jossa toiset olisivat parempia ja toiset huonompia vaan sitä, että kulttuureita ei ole tarpeen sulauttaa sillä seurauksella, että jompi kumpi tekee myönnytyksiä luopuen jostain omastaan.
Suomalaista kulttuuria ei nimittäin tarvitse parantaa mihinkään suuntaan ja minä ainakin olen kaikessa nationalismissani ylpeä juuri suomalaisesta kansallisidentiteetistä, johon kuuluu heittäytyä jätkäporukalla katsomaan jääkiekkoa sekä mekastamaan saunan lämpeämistä odotellessa. Olkoonkin se punavihreistä feministeistä tai akateemisista älyköistä kuinka junttia touhua tahansa. Minustakaan tuulipuvut eivät ole harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta sieltä muodikkaimmasta päästä ja myönnän, jos en nyt vallan pilkanneeni, niin ainakin vääntäneeni vitsiä näistä villityksistämme.
Suomalainen luonnon- ja käytännönläheisyys, joka näkyy muun muassa monien kotitalouksien omavaraisuutena ja siinä, että parhaat päivänsä nähnyt tuulipuku saa kyytiä sauvakävelylenkillä, on sitä meidän kulttuuriamme. Toistan, että mikäli joku elää Suomessa potien jatkuvaa myötähäpeää maanmiehistään ja -naisistaan, haikaillen jonkun ylenkatsomansa ns. korkeakulttuurin pariin, on hän hyvä ja nostaa kytkintä.
Kokonaan oma asiansa onkin se, kuinka paljon suomalaisessa yhteiskunnassa tullaan vastaan ja sopeudutaan soljuvana virtana maahamme integroituville muille kulttuureille. Mikäli olettamukseni käy toteen ja oma kansallisidentiteettimme on kaikessa alemmuudentunnossamme pahemman kerran kadoksissa, annetaan vaatimuksille siimaa niin kauan kunnes kela on loppu ja valtiomme identiteetteineen on muuttunut joksikin aivan muuksi - todennäköisimmin sekametelisopaksi Yhdysvaltojen malliin.
Vielä oma asiansa on se, että suuri osa vaateista on peräisin suomalaisilta itseltään. Muistutan, että huomattava osa vähemmistövaltuutetun virastolle tehdyistä ilmoituksista ovat olleet kantaväestön tekemiä. Ksenomaniassamme ja vastaavasti rasismikammossamme olemme hätääntyneet jo valmiiksi ja mahdollisia kulttuurisia yhteentörmäyksiä pyritään ennaltaehkäisemään luopumalla jo valmiiksi omasta tapakulttuuristamme pala palalta. Näin käy myös opetusjärjestelmässä, joka oli vielä taannoisessa vertailussa parasta a-ryhmää koko maailmassa.
Helsinkiläiskouluissa, joissa maahanmuuttajalasten prosentuaalinen osuus on pienempiä asuinkeskittymiä huomattavasti suurempi, ollaan luomassa kielimuuria sen sijaan, että sellaisesta yritettäisiin päästä eroon. Asiaan liittyen kehotan lukemaan Jussi Halla-ahon kirjoituksen siitä, millaisia vaateita ja hätäkakkareaktioita erään ala-asteen rehtorin vaatimus käyttää oppitunneilla ainoastaan suomen kieltä sai aikaan. Kirjoitus sisältää varsin kattavan analyysin siitä, millaisia käytännön vaikeuksia täysin lapasesta lähtenyt suvaitsevaisuus saisi aikaan oppilaille.
Kukahan tai mikä instanssi on jossain vaiheessa päättänyt, että tavoitteena on mahdollisimman heterogeeninen Eurooppa? Ilmeisesti jossain on todettu syystä X, että kansallisuuksien isolaatio omien rajojensa sisäpuolelle on tullut tiensä päähän ja on aika siirtyä kohti monikansallista Eurooppaa. Ilmeisen vaikutusvaltaiset päättäjät ovat olleet asialla, koska sen verran moni Euroopan unionin jäsenvaltio on sitoutunut hankkeeseen täysin rinnoin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suomalaisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suomalaisuus. Näytä kaikki tekstit
perjantaina, elokuuta 20, 2010
keskiviikkona, elokuuta 18, 2010
Suomen kilpailukyky tulevaisuudessa
Valtioiden paremmuuden vertailuun vielä palatakseni jatkuva maahanmuutto, joka käsittää runsaasti ei-koulutettua porukkaa, tulee pudottamaan Suomen oppimistilastoissa nopeasti alaspäin. Lukutaitoisuus tulee laskemaan noin 100%:sta alle 90%:n varsin pian. Aiempaan kirjoitukseen linkittämäni juttu somalialaisten lukutaidottomuudesta on jo yli puolitoista vuotta vanha, mutta esiin nousee eräs mielenkiintoinen kohta:
Ketä Vuorio patisti? Virkamiehiä ja vieläpä mainostelevision verkkosivulla viraston oman sisäisen markkinoinnin sijaan? Vai patistiko hän minua ryhtymään jonkun sortin varotoimiin?
Otteessa on eräs tuotakin merkittävämpi sanoma, mikäli muistamme, että suomalaiset maksavat somalialaisturvapaikanhakijoiden lentoliput. Maahanmuuttovirastossa ollaan helisemässä suurensuuren pakolaistulvan johdosta, koska tulijoiden määrä ylittää jälleen kerran järjestelmälle mitoitetut resurssit.
Mikä tässä on oikeasti se ongelma ja mikä olisi siihen sopivin ratkaisu?
Humaanissa ratkaisussa kehitettäisiin vaikka kivenkolosta lisää työvoimaa, vastaanottokeskuksia ja rahaa lentolippuihin, jotta maahanmuuttoviraston työntekijät saavat patistaa toisiaan sinne tänne kahta kauheammin.
Rationaalisessa ratkaisumallissa pilettejä ei kustanneta yhtään enempää kuin kaksi tuhatta (2000). Ihanteellisimmassa ratkaisussa resurssit tosin skaalattaisiin hieman tuosta kahdesta tuhannesta pienempään mittakaavaan tuhannesti mainituista ja varsin pätevistä syistä.
Yksilöiden tehokkaampi integraatio, kaikessa yksinkertaisuudessaan kysynnän ja tarjonnan laki sekä ghettoutumisen todennäköisesti aiheuttamat konfliktitilanteet.
Härskeimpien turvapaikanhakijoiden kerrotaan tuumineen leppoisasti, että Suomeen tekisi mieli muuttaa, koska meillä on niin laadukas sosiaaliturvajärjestelmä. Somaleja käy tiettävästi jonkunlaisen toimeentulon saavutettuaan synnyinmaassaan tervehtimässä sukulaisiaan ja tälläkin tavalla myönteinen, jopa tavoiteltava, kuva Suomesta kulkeutuu sinne kauas asti.
Ei ketään maahanmuuttajaa voi tietenkään kieltää matkustamasta omaan piikkiinsä sukulaisiaan morjestamaan, jos se on mahdollista, eikä kieltää kertomasta Suomen oloista. Tällainen olisi ilman muuta tuomittavaa ja lähes Pohjois-Korean tyylistä meininkiä, ei enempää eikä vähempää. Jotain asialle on silti tehtävissä.
Suomen elinolosuhteet pysyisivät myönteisinä, elleivät jopa entistä ehompina, mikäli maahanmuutossa alettaisiin nuivan vaalimanifestin mukaisesti edellyttää huomattavasti aktiivisempaa toimintaa integroitumisessa. Valtion takaama laina, jonka takaisinmaksua tietyllä aikavälillä vaadittaisiin pysyvää oleskelulupaa ja kansalaisuutta varten, olisi mielestäni erinomainen esimerkki tällaisesta.
Nykyisen sosiaaliturvan avokätisyys passivoi maahamuuttajia. Niin ikään se passivoi suomalaista kantaväestöä, vaikka teemmekin asiassa melko huomattavan poikkeuksen moneen muuhun etniseen ryhmään kulttuuriperimämme johdosta.
Ei vaadi kummoisia älynlahjoja keksimään esimerkkiä siitä, kuinka passivointi tapahtuu käytännössä. Eivät ihmiset huvikseenkaan tee raskaita ja likaisia töitä, mikäli tietävät saavansa riittävän toimeentulon tekemättä mitään. Tämä korostuu afrikkalaisissa paimentolaiskulttuureissa, kuten somaleissa.
Lainaus koski ruotsalaisten somaleiden asemaa. Ikävää, että jokaisen Ruotsiin ja Suomeen - samoin kuin minne tahansa muuallekin - muuttaneen somalin kamelit ja aavikko ovat tainneet jäädä kotopuoleen. Kuvaus hahmottaakin etupäässä juuri sitä, millainen somalialainen paimentolaiskulttuuri on - mitä tulee työntekoon.
Osmo Soininvaara, eräs maahanmuuton aisankannattaja, kertoili tämän vuoden maaliskuussa siitä, kuinka hyvin somalialaiset ovat muka kotoututuneet Suomeen nimenomaan heihin kohdistetuista ennakkoluuloista huolimatta.
Jussi Halla-aho vastaa hänelle kommenttiosiossa:
Näinä päivinä Suomeen saapuvat somalimaahanmuuttajat sen sijaan ovat kuin ovatkin luku- ja kirjoitustaidottomia. Suomi24:n keskustelupalstalla eräs neropatti tuumi, että väliäkös tuolla, koska niin monessa ammatissa, esimerkiksi siivoajana, pärjää, vaikkei osaisi lukea. Hatarampaa perustelua sille, että somalialaisten maahanmuutto voisikin olla humanitaarisuuden sijaan työperäistä, en ole vielä tähän päivään mennessä kuullut. Eiköhän lukutaito ole yhteiskunnassa yksi ehdottomia perusedellytyksiä hieman muista syistä kuin siksi, että se olisi siivoajan työuran kannalta näennäisen toissijainen. Putkenavaajan levittäminen lattialle Tolun sijaan ei tekisi muutenkaan hyvää jälkeä.
Vielä hieman siitä, kuinka yhteiskunta toimii usein passivoivasti. Työmarkkinatuki on osapuilleen samansuuruinen kuin työttömyyspäivärahakin, joten miksipä perisuomalainen puliukko lähtisi työnhakuun, kun tulee toimeen viinaa juomalla? Vaivannäkö vaatii aina kannustimen, jollainen suomalaisesta sosiaaliturvajärjestelmästä puuttuu. Tällaista tehokkaampaan työnhakujaan puskevaa kannustinta voidaan toki pitää kansalaisten ohjailuna, "Orwell-meininkinä", mutta eittämättä kansantaloudellisesti myönteisenä sellaisena.
Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jorma Vuorio patistaa varautumaan tulijoiden tulvaan jo nyt, sillä koko järjestelmä on rakennettu 2 000 turvapaikanhakijalle.
Ketä Vuorio patisti? Virkamiehiä ja vieläpä mainostelevision verkkosivulla viraston oman sisäisen markkinoinnin sijaan? Vai patistiko hän minua ryhtymään jonkun sortin varotoimiin?
Otteessa on eräs tuotakin merkittävämpi sanoma, mikäli muistamme, että suomalaiset maksavat somalialaisturvapaikanhakijoiden lentoliput. Maahanmuuttovirastossa ollaan helisemässä suurensuuren pakolaistulvan johdosta, koska tulijoiden määrä ylittää jälleen kerran järjestelmälle mitoitetut resurssit.
Mikä tässä on oikeasti se ongelma ja mikä olisi siihen sopivin ratkaisu?
Humaanissa ratkaisussa kehitettäisiin vaikka kivenkolosta lisää työvoimaa, vastaanottokeskuksia ja rahaa lentolippuihin, jotta maahanmuuttoviraston työntekijät saavat patistaa toisiaan sinne tänne kahta kauheammin.
Rationaalisessa ratkaisumallissa pilettejä ei kustanneta yhtään enempää kuin kaksi tuhatta (2000). Ihanteellisimmassa ratkaisussa resurssit tosin skaalattaisiin hieman tuosta kahdesta tuhannesta pienempään mittakaavaan tuhannesti mainituista ja varsin pätevistä syistä.
Yksilöiden tehokkaampi integraatio, kaikessa yksinkertaisuudessaan kysynnän ja tarjonnan laki sekä ghettoutumisen todennäköisesti aiheuttamat konfliktitilanteet.
Härskeimpien turvapaikanhakijoiden kerrotaan tuumineen leppoisasti, että Suomeen tekisi mieli muuttaa, koska meillä on niin laadukas sosiaaliturvajärjestelmä. Somaleja käy tiettävästi jonkunlaisen toimeentulon saavutettuaan synnyinmaassaan tervehtimässä sukulaisiaan ja tälläkin tavalla myönteinen, jopa tavoiteltava, kuva Suomesta kulkeutuu sinne kauas asti.
Ei ketään maahanmuuttajaa voi tietenkään kieltää matkustamasta omaan piikkiinsä sukulaisiaan morjestamaan, jos se on mahdollista, eikä kieltää kertomasta Suomen oloista. Tällainen olisi ilman muuta tuomittavaa ja lähes Pohjois-Korean tyylistä meininkiä, ei enempää eikä vähempää. Jotain asialle on silti tehtävissä.
Suomen elinolosuhteet pysyisivät myönteisinä, elleivät jopa entistä ehompina, mikäli maahanmuutossa alettaisiin nuivan vaalimanifestin mukaisesti edellyttää huomattavasti aktiivisempaa toimintaa integroitumisessa. Valtion takaama laina, jonka takaisinmaksua tietyllä aikavälillä vaadittaisiin pysyvää oleskelulupaa ja kansalaisuutta varten, olisi mielestäni erinomainen esimerkki tällaisesta.
Nykyisen sosiaaliturvan avokätisyys passivoi maahamuuttajia. Niin ikään se passivoi suomalaista kantaväestöä, vaikka teemmekin asiassa melko huomattavan poikkeuksen moneen muuhun etniseen ryhmään kulttuuriperimämme johdosta.
Ei vaadi kummoisia älynlahjoja keksimään esimerkkiä siitä, kuinka passivointi tapahtuu käytännössä. Eivät ihmiset huvikseenkaan tee raskaita ja likaisia töitä, mikäli tietävät saavansa riittävän toimeentulon tekemättä mitään. Tämä korostuu afrikkalaisissa paimentolaiskulttuureissa, kuten somaleissa.
Tulkki Abdulahi Mohammedilla on selkeä selitys maanmiestensä työhaluttomuuteen:
"Kun sataa ja on vihreää ja kamelit lypsävät maitoa, paimentolaisten ei tarvitse rehkiä. He keskustelevat ja rupattelevat ja pelaavat öisin pelejä. Mutta kun kuivuus koittaa, paimentolaiset työskentelevät ankarammin kuin yksikään ruotsalaisviljelijä varmistaakseen, että kamelit, lehmät ja vuohet selviytyvät aavikolla. Kun nämä ihmiset tulevat Ruotsiin, täällä sataa koko ajan - sosiaalitukia, lapsilisiä, asumistukia ja kaikkia muita tukia. Niinpä he käyttäytyvät kuten paimentolaiset silloin, kun sataa ja on vihreää: istuvat ja ottavat rennosti. Ja täällä Ruotsissa voi ottaa rennosti ympäri vuoden, istua kahvilassa ja rupatella. Kun asiat ovat näin hyvin, miksi mennä töihin?"
Lainaus koski ruotsalaisten somaleiden asemaa. Ikävää, että jokaisen Ruotsiin ja Suomeen - samoin kuin minne tahansa muuallekin - muuttaneen somalin kamelit ja aavikko ovat tainneet jäädä kotopuoleen. Kuvaus hahmottaakin etupäässä juuri sitä, millainen somalialainen paimentolaiskulttuuri on - mitä tulee työntekoon.
Osmo Soininvaara, eräs maahanmuuton aisankannattaja, kertoili tämän vuoden maaliskuussa siitä, kuinka hyvin somalialaiset ovat muka kotoututuneet Suomeen nimenomaan heihin kohdistetuista ennakkoluuloista huolimatta.
Suvi Linnanmäki-Koskela Helsingin kaupungin tietokeskuksesta on tutkinut vuosina 1989-93 maahan tulleiden maahanmuuttajien asumisuraa. Varsin moni on vaurastunut mikä näkyy myös asumisoloissa. Noina vuosina Suomeen tulleista somaleista nyt esimerkiksi 36 prosenttia asui vuonna 2007 omistusasunnossa. Iranista ja Afganista tulleista omistusasunnoissa asui peräti 48 prosenttia. Aika hyvin ”lukutaidottamilta kamelinajajilta”, sillä pakolaisilla on harvoin mukanaan pääomaa heidän tullessaan maahan.
Jussi Halla-aho vastaa hänelle kommenttiosiossa:
Sen sijaan huomauttaisin siitä seikasta, että 80-90-lukujen taitteessa saapuneet somalit eivät olleet lukutaidottomia kamelinajajia, eikä sellaista ole kukaan väittänytkään. He olivat Siad Barren virkamies- ja sotilaseliittiä, joka oli toverisopimuksella opiskelemassa Neuvostoliitossa.
Näinä päivinä Suomeen saapuvat somalimaahanmuuttajat sen sijaan ovat kuin ovatkin luku- ja kirjoitustaidottomia. Suomi24:n keskustelupalstalla eräs neropatti tuumi, että väliäkös tuolla, koska niin monessa ammatissa, esimerkiksi siivoajana, pärjää, vaikkei osaisi lukea. Hatarampaa perustelua sille, että somalialaisten maahanmuutto voisikin olla humanitaarisuuden sijaan työperäistä, en ole vielä tähän päivään mennessä kuullut. Eiköhän lukutaito ole yhteiskunnassa yksi ehdottomia perusedellytyksiä hieman muista syistä kuin siksi, että se olisi siivoajan työuran kannalta näennäisen toissijainen. Putkenavaajan levittäminen lattialle Tolun sijaan ei tekisi muutenkaan hyvää jälkeä.
Vielä hieman siitä, kuinka yhteiskunta toimii usein passivoivasti. Työmarkkinatuki on osapuilleen samansuuruinen kuin työttömyyspäivärahakin, joten miksipä perisuomalainen puliukko lähtisi työnhakuun, kun tulee toimeen viinaa juomalla? Vaivannäkö vaatii aina kannustimen, jollainen suomalaisesta sosiaaliturvajärjestelmästä puuttuu. Tällaista tehokkaampaan työnhakujaan puskevaa kannustinta voidaan toki pitää kansalaisten ohjailuna, "Orwell-meininkinä", mutta eittämättä kansantaloudellisesti myönteisenä sellaisena.
tiistaina, elokuuta 17, 2010
Suomi on maailman paras maa!
Kuten huomannette, muutin taas pitkästä aikaa blogin ulkoasua. Nyt tekstin pitäisi olla erityisen miellyttävää lukea värien puolesta ja paljolti myös siksi, että levensin itse tekstipalstaa. Minusta ainakin on ikävä lukea kirjoituksia, joiden palstanleveys on olematon.
Asiaan.
Otsikon mukaisesti yhdysvaltalainen Newsweek (tässä juttua lehden omalta sivulta) rankkasi Suomen kuukausien aikana laatimassaan tutkimuksessa mieluisimmaksi asuinvaltioksi koko maailmassa.
Ykköstitteli ei ole myöskään ensimmäinen laatuaan valtioiden välisessä vertailussa. Onhan tällainen kieltämättä kivaa luettavaa suhteellisen arvovaltaisen lehden ja sen kasaaman raadin laatimasta tutkimuksesta, vaikkei asia noin yksiselitteinen olekaan.
Pakko tähän paremmuuteen lienee myöntyä, vaikka suomalaisesta yhteiskunnasta ja elinoloista yleensäkin tulee valitettua jatkuvasti. Melko pienillä muutoksilla Suomesta saisi joka tapauksessa vielä nykyistäkin miellyttävämmän paikan asua.
Nyt köyhimmätkään suomalaiset eivät kehtaa enää valittaa, koska Suomen erinomaisuudesta on näyttöä. Toki meissä on aika paljonkin sitä vikaa, että kun näinkin hyvään ollaan totuttu, löytyy sitä vikaakin helpommin kuin muinoin pula-aikoina.
Toisaalta pyrkimykset elinolosuhteiden jatkuvaan kehitykseen kääntävät niin sanotun hyvinvointiyhteiskuntamme kurssia entistä jyrkemmin kohti aiemminkin mainitsemaani karhunpalvelusta, jossa elinolojen näennäinen parantaminen on aina siinä määrin pois jostain muualta, ettei varsinaista kehitystä välttämättä edes tapahdu. Talouskasvusta puhuttaessa olisi kieltämättä mukavaa, jos laskutoimituksen lopussa olisi joku kaunis päivä kaikille kelpaava rivi numeroita viivan alla.
Kylmä talvi on sivuseikka, vaikka sen oletetaan vaikuttavan muualta tarkasteltuna yllättävän olennaisesti suomalaisten mielialaan ja hyvinvointiin. No, poiminta YLE:n artikkelista:
Kas, siellä ovat itsemurhatkin mukana kriteereissä. Laji, jossa kamppailemme kärkipaikasta Japanin kanssa. Melko erikoista. Tulojen tasaisesta jakautumisesta voisi kyllä olla montaa mieltä ja mikäli asia kansainvälisesti vertailtuna on näin vielä nyt, ei se ole sitä enää pitkään. Niin ikään työssäkäyvien osuus ei ole enää pitkään häävi maahanmuuton lisääntyessä.
On oikeastaan kumma, että Suomi päihitti vertailussa kakkossijalle päätyneen Sveitsin, koska kärkikolmikkoon pääsimme ainoastaan parissa useasta eri kategoriasta. Vertailun lopputulos saatiin aikaan ilmeisesti tasaisuudella, vaikkei ykkössijoja tullut kuin yksi (koulutuksen taso) ja juuri Sveitsi sekä Ruotsi tuntuvat olevan edellä melkein kaikissa muissa kategorioissa, joissa Suomikin toki oli tasaisesti kärjen tuntumassa. No, tiedä häntä, kuinka lopputulos ratkaistiin.
Aiemmin mainittuja vuodenaikoja pätevämpää referenssimateriaalia löytyy minusta tällaisella Google-haulla.
Mikäli juuri ostovoimaa pyritään kasvattamaan, kuten joku voisi kuvitella käyvän talouden nousukaudella, tarkoittaako se samalla luopumista jostain toisesta hyvinvoinnin mittaamiseen käytetystä muuttujasta? Eiköhän. Olisiko joku toinen muuttuja kuitenkin vähemmän tärkeä tässä yhtälössä? Mahdollisesti. Mikäli julkista terveydenhuoltoa nuijitaan jatkossakin yhtä tehokkaasti, saattaa ostovoiman kaltaisella pariteetilla olla ratkaiseva merkitys kansalaisten terveyteen ja hyvinvointiin.
MTV3:n uutislähetyksessä heitettiin ilmoille seuraava kysymys: kuinka todennäköistä on, että Suomi-kuva kirkastuu oikein kertaheitolla Amerikan mantereella? Ainahan meidän on pyrkimys näyttää paremmalta juuri amerikkalaisten silmissä. Kirjeenvaihtaja arveli myötävaikutuksen olevan huomattava ja lisäksi pelkkää Pohjois-Amerikan manteretta laajempi, koska Newsweekillä on maailmanlaajuinen levikki.
Maahanmuutosta puhuttaessa Suomea pidetään asuinpaikkana houkuttelevana ja tämän houkuttelevuuden vähentämistä on esitetty keinona pienentää turvapaikanhakijoiden alati kiihtyvää virtaa. Uskaltaisin väittää, että mikäli juuri kohdemaa joutuu kustantamaan hakijoiden lentoliput, on pakolaisilla melko vähän mahdollisuuksia valita. Köyhimmät kriisialueet ovat muutenkin joukkoviestinten tavoittamattomissa. Lisäksi esimerkiksi somaleista ylivoimaisesti suurin osa on luku- ja kirjoitustaidottomia.
Sinänsä on kyllä harmi, että somalit on nostettu esiin ainoana, vaikkakin todennäköisesti räikeimpänä, esimerkkinä lukutaidottomista ryhmistä. Kirjoitetun informaation sijaan puskaradioa pidetäänkin merkittävänä tekijänä siinä, millainen kuva mistäkin valtiosta nimenomaan asuinpaikkana välitetään köyhiltä alueilta poistumista hinkuville. Suomesta se on kattavan sosiaaliturvan vuoksi myönteinen ja se tiedetään muuallakin. Tästä aiheesta ja paljon muustakin kattavammin täällä.
Yksi valtioiden arvioinnissa käytetty mittari oli niin sanottu poliittinen ympäristö, jota pidän jo käsitteenäkin mielenkiintoisena. Suomessa hyvä veli -järjestelmä, selkärangaton konsensusmeininki, pieni poliittinen eliitti, kabinettipäätökset, hieman tavanomaisesta lahjonnasta poikkeava korruptio, salailu, kiertely, kaartelu ja läpinäkymättömyys näyttelevät yhä niin suurta osaa, etten halua välttämättä edes tietää, kuinka kehnoa politiikkaa muissa länsimaissa harjoitetaan. Puhun juuri muista länsimaista siksi, että sieltä vertailun 50. sijaluvun huonommalta puolelta löytyvät kehitysmaat ovat tässä kaikessa luonnollisesta aivan oma lukunsa.
Viimeisenä asiana lista pienempiä asioita, jotka ovat näin paikallisen silmin omiaan laskemaan sijoitusta ainakin pari pykälää alemmas. Suomi on rajoitusten, kieltojen ja vaikka minkä verojen luvattu maa: mikä ei vielä ole kiellettyä, rajoitettua, yltiöpäisen holhoamisen vuoksi rajusti verotettua tai viranomaisten erityisvalvonnassa, voi hyvinkin olla sitä jo huomenna. Missään muualla rikollisia ei paapota kuin hotelliasukkaita.
Silti asun tällä hetkellä mieluiten Suomessa. Ei maisemanvaihto mitään lopullisesti ratkaise. Ennemmin asustelen täällä ja harrastan rajua kansalaisaktivismia, jolla ei tosin toistaiseksi kuuhun mennä.
Loppukevennyksenä numero yksi on toinen rankingia käsittelevä blogikirjoitus, jonka voisi mieltää vallan mainiosti huonoksi poliittiseksi satiiriksi. Valitettavasti kirjoittaja lienee tuiki tosissaan.
Toinen ja varsin hupaisa loppukevennys löytyy MTV3:n artikkelista:
Piikkipaikan saavuttaneen taakse jääneitä valtioita ei ole kovin hankalaa keksiä...
Joka tapauksessa toivon, ettei tästä kirjoituksesta välity synkeä katkeruus ja tikusta väännetyt valittamisen aiheet, vaikka eipä kai tuolta pysty täysin välttymään. Pyrin olemaan realisti hamaan loppuun saakka, vaikka monet väittävätkin (tapauskohtaisesti, tosin) realismilla ja pessimismillä olevan yhtä häilyvän pieni raja kuin neroudella ja hulluudella.
Asiaan.
Otsikon mukaisesti yhdysvaltalainen Newsweek (tässä juttua lehden omalta sivulta) rankkasi Suomen kuukausien aikana laatimassaan tutkimuksessa mieluisimmaksi asuinvaltioksi koko maailmassa.
Ykköstitteli ei ole myöskään ensimmäinen laatuaan valtioiden välisessä vertailussa. Onhan tällainen kieltämättä kivaa luettavaa suhteellisen arvovaltaisen lehden ja sen kasaaman raadin laatimasta tutkimuksesta, vaikkei asia noin yksiselitteinen olekaan.
Lehti on pannut sata maata järjestykseen viiden kriteerin perusteella: terveys, taloudellinen dynaamisuus, koulutus, poliittinen ympäristö ja elämänlaatu.
Pakko tähän paremmuuteen lienee myöntyä, vaikka suomalaisesta yhteiskunnasta ja elinoloista yleensäkin tulee valitettua jatkuvasti. Melko pienillä muutoksilla Suomesta saisi joka tapauksessa vielä nykyistäkin miellyttävämmän paikan asua.
Nyt köyhimmätkään suomalaiset eivät kehtaa enää valittaa, koska Suomen erinomaisuudesta on näyttöä. Toki meissä on aika paljonkin sitä vikaa, että kun näinkin hyvään ollaan totuttu, löytyy sitä vikaakin helpommin kuin muinoin pula-aikoina.
Toisaalta pyrkimykset elinolosuhteiden jatkuvaan kehitykseen kääntävät niin sanotun hyvinvointiyhteiskuntamme kurssia entistä jyrkemmin kohti aiemminkin mainitsemaani karhunpalvelusta, jossa elinolojen näennäinen parantaminen on aina siinä määrin pois jostain muualta, ettei varsinaista kehitystä välttämättä edes tapahdu. Talouskasvusta puhuttaessa olisi kieltämättä mukavaa, jos laskutoimituksen lopussa olisi joku kaunis päivä kaikille kelpaava rivi numeroita viivan alla.
"Huolimatta pitkästä talvestaan Suomi on melko mahtava paikka elää - itse asiassa paras", Newsweek kirjoittaa.
Kylmä talvi on sivuseikka, vaikka sen oletetaan vaikuttavan muualta tarkasteltuna yllättävän olennaisesti suomalaisten mielialaan ja hyvinvointiin. No, poiminta YLE:n artikkelista:
Elämänlaadun mittauksessa vertailuarvoja oli useita: sukupuolten tasa-arvo, köyhyydessä elävien vähäisyys, varakkuuden tasainen jakautuminen, itsemurhien määrä, ympäristön tila sekä työssäkäyvien osuus väestöstä. Suomen sijoitus oli neljäs. Edellä olivat Norja, Sveitsi ja Luxemburg.
Kas, siellä ovat itsemurhatkin mukana kriteereissä. Laji, jossa kamppailemme kärkipaikasta Japanin kanssa. Melko erikoista. Tulojen tasaisesta jakautumisesta voisi kyllä olla montaa mieltä ja mikäli asia kansainvälisesti vertailtuna on näin vielä nyt, ei se ole sitä enää pitkään. Niin ikään työssäkäyvien osuus ei ole enää pitkään häävi maahanmuuton lisääntyessä.
On oikeastaan kumma, että Suomi päihitti vertailussa kakkossijalle päätyneen Sveitsin, koska kärkikolmikkoon pääsimme ainoastaan parissa useasta eri kategoriasta. Vertailun lopputulos saatiin aikaan ilmeisesti tasaisuudella, vaikkei ykkössijoja tullut kuin yksi (koulutuksen taso) ja juuri Sveitsi sekä Ruotsi tuntuvat olevan edellä melkein kaikissa muissa kategorioissa, joissa Suomikin toki oli tasaisesti kärjen tuntumassa. No, tiedä häntä, kuinka lopputulos ratkaistiin.
Aiemmin mainittuja vuodenaikoja pätevämpää referenssimateriaalia löytyy minusta tällaisella Google-haulla.
Mikäli juuri ostovoimaa pyritään kasvattamaan, kuten joku voisi kuvitella käyvän talouden nousukaudella, tarkoittaako se samalla luopumista jostain toisesta hyvinvoinnin mittaamiseen käytetystä muuttujasta? Eiköhän. Olisiko joku toinen muuttuja kuitenkin vähemmän tärkeä tässä yhtälössä? Mahdollisesti. Mikäli julkista terveydenhuoltoa nuijitaan jatkossakin yhtä tehokkaasti, saattaa ostovoiman kaltaisella pariteetilla olla ratkaiseva merkitys kansalaisten terveyteen ja hyvinvointiin.
MTV3:n uutislähetyksessä heitettiin ilmoille seuraava kysymys: kuinka todennäköistä on, että Suomi-kuva kirkastuu oikein kertaheitolla Amerikan mantereella? Ainahan meidän on pyrkimys näyttää paremmalta juuri amerikkalaisten silmissä. Kirjeenvaihtaja arveli myötävaikutuksen olevan huomattava ja lisäksi pelkkää Pohjois-Amerikan manteretta laajempi, koska Newsweekillä on maailmanlaajuinen levikki.
Maahanmuutosta puhuttaessa Suomea pidetään asuinpaikkana houkuttelevana ja tämän houkuttelevuuden vähentämistä on esitetty keinona pienentää turvapaikanhakijoiden alati kiihtyvää virtaa. Uskaltaisin väittää, että mikäli juuri kohdemaa joutuu kustantamaan hakijoiden lentoliput, on pakolaisilla melko vähän mahdollisuuksia valita. Köyhimmät kriisialueet ovat muutenkin joukkoviestinten tavoittamattomissa. Lisäksi esimerkiksi somaleista ylivoimaisesti suurin osa on luku- ja kirjoitustaidottomia.
Sinänsä on kyllä harmi, että somalit on nostettu esiin ainoana, vaikkakin todennäköisesti räikeimpänä, esimerkkinä lukutaidottomista ryhmistä. Kirjoitetun informaation sijaan puskaradioa pidetäänkin merkittävänä tekijänä siinä, millainen kuva mistäkin valtiosta nimenomaan asuinpaikkana välitetään köyhiltä alueilta poistumista hinkuville. Suomesta se on kattavan sosiaaliturvan vuoksi myönteinen ja se tiedetään muuallakin. Tästä aiheesta ja paljon muustakin kattavammin täällä.
Yksi valtioiden arvioinnissa käytetty mittari oli niin sanottu poliittinen ympäristö, jota pidän jo käsitteenäkin mielenkiintoisena. Suomessa hyvä veli -järjestelmä, selkärangaton konsensusmeininki, pieni poliittinen eliitti, kabinettipäätökset, hieman tavanomaisesta lahjonnasta poikkeava korruptio, salailu, kiertely, kaartelu ja läpinäkymättömyys näyttelevät yhä niin suurta osaa, etten halua välttämättä edes tietää, kuinka kehnoa politiikkaa muissa länsimaissa harjoitetaan. Puhun juuri muista länsimaista siksi, että sieltä vertailun 50. sijaluvun huonommalta puolelta löytyvät kehitysmaat ovat tässä kaikessa luonnollisesta aivan oma lukunsa.
Viimeisenä asiana lista pienempiä asioita, jotka ovat näin paikallisen silmin omiaan laskemaan sijoitusta ainakin pari pykälää alemmas. Suomi on rajoitusten, kieltojen ja vaikka minkä verojen luvattu maa: mikä ei vielä ole kiellettyä, rajoitettua, yltiöpäisen holhoamisen vuoksi rajusti verotettua tai viranomaisten erityisvalvonnassa, voi hyvinkin olla sitä jo huomenna. Missään muualla rikollisia ei paapota kuin hotelliasukkaita.
Silti asun tällä hetkellä mieluiten Suomessa. Ei maisemanvaihto mitään lopullisesti ratkaise. Ennemmin asustelen täällä ja harrastan rajua kansalaisaktivismia, jolla ei tosin toistaiseksi kuuhun mennä.
Loppukevennyksenä numero yksi on toinen rankingia käsittelevä blogikirjoitus, jonka voisi mieltää vallan mainiosti huonoksi poliittiseksi satiiriksi. Valitettavasti kirjoittaja lienee tuiki tosissaan.
Toinen ja varsin hupaisa loppukevennys löytyy MTV3:n artikkelista:
Suomen taakse jäivät Sveitsi, Ruotsi, Australia, Luxemburg, Norja, Kanada ja Alankomaat. Sadasta mitatusta maasta huonoimmaksi noteerattiin Burkina Faso.
Piikkipaikan saavuttaneen taakse jääneitä valtioita ei ole kovin hankalaa keksiä...
Joka tapauksessa toivon, ettei tästä kirjoituksesta välity synkeä katkeruus ja tikusta väännetyt valittamisen aiheet, vaikka eipä kai tuolta pysty täysin välttymään. Pyrin olemaan realisti hamaan loppuun saakka, vaikka monet väittävätkin (tapauskohtaisesti, tosin) realismilla ja pessimismillä olevan yhtä häilyvän pieni raja kuin neroudella ja hulluudella.
sunnuntaina, elokuuta 01, 2010
Kielenkäytöstä
Julkaisin tämän tekstin raakileen jo aiemmin IRC-Galleria-blogissani, jonne olen tosin kirjoitellut äärimmäisen harvoin ja lähinnä turhanpäiväisiä sekä leikkimielisiä kyselyitä tai testejä.
Yksi internetin suurimmista karhunpalveluksista on ollut nopeasti leviävä uuskieli ilmaisuineen, samoin kuin tavan puhekielisyys, jotka heikentävät erityisesti nuorison äidinkielen osaamista entisestäänkin. Oikeaoppinen yleiskieli tulisi osata täyttäessä virallisia kaavakkeita tai laatiessa työpaikkahakemusta, vaikka puhekielellä toki tuleekin toimeen arkisessa elämässä ja verkkoyhteisöissä.
Monille tärkeintä on vain saada asiansa sanottua joten kuten, vähän sinne päin, mutta hyvin pienellä perehtymisellä ja keskittymisellä jälki olisi huomattavasti selkeämpää sekä miellyttävämpää. Tämä ilmiö on selkeästi havaittavissa myös muunkielisiä nettisivustoja lukiessa, mutta olen melko vahvasti sitä mieltä, että suomalaisnuoriso ja nuoret aikuiset ovat äidinkielensä hallinnassa aivan omaa luokkaansa. Kyseessähän siis on tämän hallinnan liki totaalinen puute.
Internet voidaan kirjoittaa kielenhuoltolaitoksen suositusten mukaan nykyään sekä pienellä että isolla alkukirjaimella termin arkipäivistyttyä. Tämä on ihan oikeasti faktatieto. Kun mainitsen tässä kirjoituksessa, että joku asia on ihan oikeasti siten kuin sanon sen olevan niin tarkoitan sitä, että kyseessä on yksinkertaisesti kiistämätön, 100 % paikkansapitävä fakta, jonka minä viisaampana tiedän ja kerron.
Itselläni tosin on ollut kirjoittamista harrastaessani (samoin kuin verkkokeskusteluihin osaa ottaessani) niinkin vaatimaton tavoite kuin oppia joku kaunis päivä hallitsemaan suomen kieltä täydellisesti. Ei enempää eikä vähempää. Huomatessani tietynlaisten ilmaisujen oikeaoppisen kirjoitusasun pistän ne tarkasti mieleeni vastaisen varalle. Ensin tosin tarkistan asian varmuuden vuoksi muualtakin. Äärimmäisen mainio sivusto tähän löytyy täältä, mistäpä muualtakaan. Ovathan Jukka Korpelan laajat kotisivut erinomainen tiedonlähde vaikka mihin ja mies itse on lähestulkoon nettilegendan asemassa.
Olen aina ottanut viisaammilta ilomielin ja kiitollisena vastaan oppia äidinkieleen, valokuvaukseen tai musiikkiin liittyen. Niin kauan kun kirjoituksista tai mistä tahansa julkaistavasta materiaalista saatava palaute ei ole pilkkaamista vaan rakentavaa ja kehittävää, on palautteen saajan syytä olla kiitollinen. Minä ainakin olen kiitollinen siitä, että palautteen antajat ylipäätään haluavat jakaa itse vaivalla hankkimaansa tietoa muille. Kannatankin sitä viisasta ajatusta, jonka mukaan tiedolla ei ole mitään arvoa, mikäli sen pimittää kokonaan itsellään.
Tämän ajattelutavan johdosta minua ihmetyttääkin suuresti se, miksi niin monet paljon uutisartikkeleita ynnä muuta hyvää yleiskieltä sisältävää tekstiä lukevat ihmiset eivät ota opikseen. Mikäli yhdyssanat eivät ole hanskassa, on mielestäni kohtuullista odottaa asian korjaantuvan hyvää yleiskieltä lukemalla. Kenties nämä monet ihmiset eivät ole lukemaansa kohtaan kovin analyyttisiä, jotta osaisivat ottaa kirjoitusasusta oppia. Esimerkiksi ne, jotka ovat jostain ihmeen syystä oppineet kirjoittamaan sanan syntymäpäivä erikseen - kuten eräänä päivänä järkytyksekseni huomasin - eivät ota opikseen, vaikka näkevät sanan kirjoitettavan oikeaoppisesti kaikkialla muualla.
Erityisen hyvää yleiskieltä sisältää muun muassa iki-ihana Aku Ankka -lehti, jota on lähestulkoon suurimmaksi osaksi kiittäminen omassa verbaalisessa lahjakkuudessani. Myös Muumilaakson tarinoissa puhutaan hyvää yleiskieltä ja lisäksi sarjan ensimmäinen sekä luvalla sanoen valovuoden verran toista parempi "tuotantokausi", Tanoshii Mūmin Ikka, sisältää runsaasti hyvää verbaliikkaa.
Yleisestikin ottaen minua ihmetyttää suuresti se, että minkä tähden joidenkin ihmisten pitää olla niin kertakaikkisen huonoja? Olen jo alkanut miettiä sellaistakin vaihtoehtoa, että tarkistavatko surkeaa tekstiä suoltavat ihmiset ensin sen, että kuinka joku sana pitäisi kirjoittaa oikein, jotta voivat varmasti kirjoittaa sen väärin antaakseen itsestään oikein keskinkertaisen, surkean ja ennen kaikkea hutaistun kuvan.
"Jaa, katsopas, sähköhammasharja kirjoitetaan noin. Nythän minun pitää ilman muuta kirjoittaa se tuonne muotoon sähkö-Hammas, harja..., jotta olisin mahdollisimman huono." Vai onko kyse ainoastaan itsekritiikin ja kehittymisen halun täydellisestä puutteesta? Jos verkkopalveluun, IRC-Galleriaan tai Facebookiin, perustaa yhteisön, niin eikö vähintä mitä voi tehdä ole tarkistaa, että onko sen nimi kirjoitettu oikein?
Kuten aiemmin kirjoitin, kannatan ajatusta siitä, että asioista ihan oikeasti paremmin tietävät antavat palautetta kaikenlaisesta päin honkia toteutetusta materiaalista, johon vaikkapa juuri internetissä törmää. Tämän periaatteen mukaisesti annan varsinaisen "protipin": heti nenäsi edessä, siinä enter-napin yläpuolella, on backspace-niminen näppäin. Sitä painamalla voit korjata tekstiisi suoltamasi uskomattoman paskan roipelluksen!
Omapahan se on toki "vikani," mutta luontoni ei kerta kaikkiaan anna periksi hutiloida muiden nähtäville mitä tahansa sontaa oikolukematta sitä ensin. Sama pätee vaikkapa tähän kirjoitukseen, jonka oikoluen ainakin pariin kertaan ja mikäli oikolukija nro. 2, eli avovaimoni Henna, huomaa täällä kirjoitusvirheitä, korjaan ne sekuntiakaan empimättä. Onhan nimittäin fakta sekin, että omalle tekstilleen käy vähitellen sokeaksi, eikä vahingossa syntyneitä kirjoitusvirheitä huomaa. Se on erikoista, mutta totta.
Toisin kuin kritiikin vastaanottoon kykenemättömät ihmiset minä en ala tiuskia Hennalle siitä, että hän huomaa vahingossa syntyneet kirjoitusvirheeni ja huomauttaa asiasta. Sen sijaan olen kiitollinen, että hän suostuu lukemaan kirjoitukseni ja mahdolliset näppäilyvirheet tulee korjattua.
Toisinaan olemme eri mieltä jostain harvinaisemmasta yhdyssanasta, tarkistamme asian vaikkapa täältä (suhtautuen sivustoon luonnollisesti pienellä varauksella) ja pistämme löytämämme tiedon korviemme taa vastaisen varalle. Näin kehitytään ja opitaan!
Muistakaa Sekin, Että Tämän Tapainen Sanomansa Korostaminen on kertakaikkisen naurettavaa touhua. Isolla alkukirjaimella aloitetaan suomessa lause ja lisäksi niin kirjoitetaan erisnimet. Suomi on valtiona erisnimi, mutta suomen kieli ei ja se kuuluu kirjoittaa pienellä alkukirjaimella. Asia on ihan oikeasti näin. Myöskään suomalainen, lappeenrantalainen sekä trinidad ja tobagolainen eivät ole erisnimiä, vaikka paikkakunnat ja valtiot ovatkin erisnimiä.
KENTIES EDELLISTÄKIN NAURETTAVAMPAA ON TÄLLAINEN TAPA TUODA ASIAANSA MUKA PAREMMIN ESIIN!!! TOSIASIASSA SINUA PIDETÄÄN TOTUUDENMUKAISESTI IDIOOTTINA, EIKÄ ILMOITTAMAASI ASIAA NOTEERATA SENKÄÄN VERTAA KUIN SEN OLLESSA ASIALLISESTI KIRJOITETTU!!!
IRC-Galleria on ympäristönä aivan omaa luokkaansa sen aktiivikäyttäjien ollessa suureksi osaksi alle täysi-ikäistä, mutta yhteisö "I HATE BARBIE,THAT BITCH GET'S EVERYTHING !" sai kylmät väreet kulkemaan selkäpiitäni pitkin. Barbie-nimen jälkeen tuleva pilkku ei yksinään ole toimiva tuossa yhteydessä, sen jälkeen kuuluva välilyönti uupuu, get's ei ole mikään sana ja missään ei olla sanottu, että lauseen päättävää huutomerkkiä tulisi edeltää välilyönti. Sivustohan tosiaan on IRC-Galleria, eikä Irc-galleria, IRC galleria tai IrC-gAlLeRiA.
Suomalaisnuorison luokattoman surkea oman kielensä hallinta kulminoituu siihen, että myös äärimmäisen keskinkertaista, liki ala-astetasoista, englantia on pakko tunkea sinne tänne - usein jopa harvinaisen epäonnistuneessa kontekstissa "tyylikeinona". Yksi esimerkki voisi olla lause "siellä oli semmoinen basic kaveri, joka oli ihan head over heels mukana siinä casessa."
Jos ei englantia osaa, olisi tällöin suotavampaa jättää kirjoittamatta sitä tyystin. Asiassa ei olisi mitään ongelmaa, mikäli kieltä haluaa oppia kaiken aikaa ja sen käytössä haluaa kehittyä, mutta näinhän asia ei ole. Juuri tästä syystä minäkään en tuherra jotain keskinkertaista paskaa norjaksi, koska en kieltä pahemmin osaa.
Saahan sitä aina rohkeasti yrittää, mutta koska englantia opiskellaan jo peruskoulun alkupäästä lähtien, on sillä minusta sellainen erityisasema, että sitä tulisi myös osata kunnolla, mikäli sitä haluaa vapaaehtoisesti käyttää. Vapaaehtoista käyttöä on esimerkiksi kirjoittaa leppoisasti Facebook-statuksensa englanniksi tai se surullisin tapa, eli kirjoittaa englanninkielisiä lyriikoita kappaleisiinsa.
Vaatimaton tavoitteeni on oppia kirjoittamaan, puhumaan ja ymmärtämään myös englantia aina vain paremmin. Täydellisyyttä on melko mahdoton saavuttaa harrastuspohjalta, mutta sinne suuntaan pyrin. Englanninkielisiä tekstejä lukiessani painan mieleeni sanastoa, joka onkin melko laaja. Niin ikään yritän muistaa hyviä fraaseja, ilmaisutapoja, kieliopillisia lainalaisuuksia ja oikeinkirjoitusta.
Eräs erityisen harmillinen ja liian usein havaittavissa oleva kieliopillinen lapsus on äärimmäisen kontekstisidonnaisten tyylikeinojen, kuten tietynlaisten välimerkkien, epämääräinen käyttö. Mutu-tuntumalta (sorrun uuskieliseen termiin, joka on lyhenne sanoista "musta tuntuu") heitän edelleen veikkauksen siitä, että monilla ihmisillä on joitain lukihäiriöön verrattavissa olevia tekstin sisältöön ja kontekstiin liittyviä ymmärtämisvaikeuksia.
Yksi esimerkki on kaksoispiste, jota näkee toisinaan käytettävän sangen epämääräisesti. Luettelotyylistä virkettä ei todellakaan kirjoiteta näin: "juhlissa oli: Matti, Sakari, Liisa, Emma." Niin ikään on todella tökeröä kirjoittaa "ostin kaupasta: juustoa, maitoa, limsaa." Monet kun nimittäin unohtavat luettelointinsa viimeisen ja toiseksi viimeisen sanan välistä ja-sanan.
Toinen esimerkki on kolme pistettä, joita tulisi käyttää todella harkiten sen äärimmäisen kontekstisidonnaisesta luonteesta kohtuen. Mikäli ihminen ei kykene hahmottamaan sitä, että millaisen vivahteen kolme pistettä tuovat lauseeseen eri asiayhteyksissä, täytyy kyseessä olla jonkunlainen juuri lukihäiriöön rinnastettava tekstin hahmottamisvaikeus.
Astetta surkeammat tapauksethan tosin naputtelevat kolmen pisteen sijaan kaksi tai neljä pistettä ja kaikkein ala-arvoisimmille toheloille ei meinaa riittää edes kaksitoista pistettä. Kolme pistettä on ihan oma typografinen välimerkkinsä, vaikka koostuu kolmesta merkistä. Kaksi on liian vähän - neljä tai enemmän taas liian paljon. Mikä tässä on hankalaa ymmärtää?
Aloittelijatason rocklyriikat on yksi esimerkki tapauksista, joissa kolmea pistettä ylikäytetään varsin epäsovinnaisesti. Harkiten ja oikeassa kontekstissa käytettynä kolme pistettä on mainio tehokeino, paremmin sanottuna tyylikikka, mutta väärin käytettynä se heikentää heikkoa kielitaitoa sisältävien lyriikoiden uskottavuutta entisestään.
Äärimmäisen surkeissa ja kliseisissä esimerkeissä "I was haunted by the burning shadows..." tai "oh I'm so desperated... why did you leave me baby...?" kolme pistettä kuvastavat ainakin minusta melankoliaa, toivottomuutta ja tekotaiteellisuutta. Äärikliseisistä lyriikoista ja niiden aiheuttamasta turhautumisesta muuten syntyisi vaikka tältä istumalta oma kirjoituksensa.
Ei ole sattumaa, ettei kahvilan hinnastossa lue "munkkikahvit... 2 €." Se olisi sama kuin kauppias haluaisi viestittää asiakkailleen, että tässä olisi nyt vähän ikään kuin tällaiset munkkikahvit. Tulkaa jos haluatte, mutta parempi jos ette tule, koska nämä nyt ovat vähän niin ja näin nämä meikäläisen munkkikahvit.
Eri konteksteissa käytettynä kolme pistettä tuovat sanomaan edellä mainittujen esimerkkien ohella muiden muassa flirttailevan, vihjailevan, turhautuneen, luovuttaneen, uhkailevan tai väsyneen vivahteen. Yleinen ja usein epätarkoituksenmukainen käyttöpaikka on kuvateksti, jossa valokuvan julkaissut tekee heti kättelyssä kardinaalivirheen ottamalla marttyyriasenteen ja hakee kuvalleen katsojien hyväksyntää kerjäämällä säälipisteitä. "Kukka..." "Mehiläinen..."
Erilaista keskinkertaisuutta yhdistelemällä esimerkkikuvateksti voisi olla vaikkapa "polku pyörä......" Mitä muutakaan kuvaaja tuollaisella paskalla viestittää kuin sitä, että hän nyt on ottanut tuollaisen kuvan polkupyörästä, että sanokaa jos tykkäätte, mutta tuskin tykkäätte, koska eihän minusta ole mihinkään. Nyyh, nyyh.
Aiheesta aidanseipääseen ihmettelen edelleen suuresti sitä, mitä tuo teinityttöjen angstaus on. Mitkä lie IRC-Galleria-yhteisöt, kuten "puhu must paskaa, emmä välitä daa!!!1", "älä selitä, emmä usko" tai "tuki turpas huora, mä vetelen sua pleksiin" eivät todellakaan tee teinitytöistä uskottavia, itsenäisiä naisia. Ne tekevät ko. ihmisistä toisten silmissä totaalisia idiootteja. Imbesillejä, tyhmiä ja säälittäviä. Tajuatteko? Pinnistäkää olematon suomen kielen taitonne äärimmilleen niin saatatte ymmärtää sen, mitä tarkoitan. Ei teillä ole voinut niin ankea elämä olla, että sen varjolla kannattaa nolata itsensä julkisesti em. keinoin.
Jatkan anteliaiden neuvojen antamista. Sanoissa, kuten taiteilija, asiantuntija, jääkiekkoilija tai etsaaja toiseksi viimeinen j-kirjain ei ole typo tai muutenkaan huvin vuoksi kirjoitettu. Se kuuluu sanaan, jotta sille saadaan oikea merkitys. Sopeutua on eri asia kuin sopeutuja. Samoin soittaa ja soittaja.
Seuraava tiedonjyvä: sanat vielä, kuulostaa tai erilainen eivät ole typoja. Niihin ei ihan oikeasti tule kuin yksi l-kirjain keskelle sanaa. Viimeisenä asiana muistutan, että välimerkkejäkin saa käyttää, kunhan niiden käytön hallitsee, mutta välilyöntejä tulee ihan oikeasti kerrallaan vain yksi (1) kappale.
Summa summarum. Minusta tälläinen: kirjotus tyyli on ihan hanurista ja tekee tekstistä.. vaikee selkosta muutenkin tulee vähä typerä kuva kirjoittajasta en ota vakavasti sellasia.. !!11!!! Tällaista käsittämätöntä roipellusta kun näkee valitettavan usein siellä täällä.
Verenkiertoni seisautti myös yhteisö "Tampereen terveydenhoito oppilaitos." Eikö tuota nyt tyhmemmällekin joku järki sano, että ei sitä kirjoiteta noin?
Hajotkaa tähän, te toistaitoiset.
Yksi internetin suurimmista karhunpalveluksista on ollut nopeasti leviävä uuskieli ilmaisuineen, samoin kuin tavan puhekielisyys, jotka heikentävät erityisesti nuorison äidinkielen osaamista entisestäänkin. Oikeaoppinen yleiskieli tulisi osata täyttäessä virallisia kaavakkeita tai laatiessa työpaikkahakemusta, vaikka puhekielellä toki tuleekin toimeen arkisessa elämässä ja verkkoyhteisöissä.
Monille tärkeintä on vain saada asiansa sanottua joten kuten, vähän sinne päin, mutta hyvin pienellä perehtymisellä ja keskittymisellä jälki olisi huomattavasti selkeämpää sekä miellyttävämpää. Tämä ilmiö on selkeästi havaittavissa myös muunkielisiä nettisivustoja lukiessa, mutta olen melko vahvasti sitä mieltä, että suomalaisnuoriso ja nuoret aikuiset ovat äidinkielensä hallinnassa aivan omaa luokkaansa. Kyseessähän siis on tämän hallinnan liki totaalinen puute.
Internet voidaan kirjoittaa kielenhuoltolaitoksen suositusten mukaan nykyään sekä pienellä että isolla alkukirjaimella termin arkipäivistyttyä. Tämä on ihan oikeasti faktatieto. Kun mainitsen tässä kirjoituksessa, että joku asia on ihan oikeasti siten kuin sanon sen olevan niin tarkoitan sitä, että kyseessä on yksinkertaisesti kiistämätön, 100 % paikkansapitävä fakta, jonka minä viisaampana tiedän ja kerron.
Itselläni tosin on ollut kirjoittamista harrastaessani (samoin kuin verkkokeskusteluihin osaa ottaessani) niinkin vaatimaton tavoite kuin oppia joku kaunis päivä hallitsemaan suomen kieltä täydellisesti. Ei enempää eikä vähempää. Huomatessani tietynlaisten ilmaisujen oikeaoppisen kirjoitusasun pistän ne tarkasti mieleeni vastaisen varalle. Ensin tosin tarkistan asian varmuuden vuoksi muualtakin. Äärimmäisen mainio sivusto tähän löytyy täältä, mistäpä muualtakaan. Ovathan Jukka Korpelan laajat kotisivut erinomainen tiedonlähde vaikka mihin ja mies itse on lähestulkoon nettilegendan asemassa.
Olen aina ottanut viisaammilta ilomielin ja kiitollisena vastaan oppia äidinkieleen, valokuvaukseen tai musiikkiin liittyen. Niin kauan kun kirjoituksista tai mistä tahansa julkaistavasta materiaalista saatava palaute ei ole pilkkaamista vaan rakentavaa ja kehittävää, on palautteen saajan syytä olla kiitollinen. Minä ainakin olen kiitollinen siitä, että palautteen antajat ylipäätään haluavat jakaa itse vaivalla hankkimaansa tietoa muille. Kannatankin sitä viisasta ajatusta, jonka mukaan tiedolla ei ole mitään arvoa, mikäli sen pimittää kokonaan itsellään.
Tämän ajattelutavan johdosta minua ihmetyttääkin suuresti se, miksi niin monet paljon uutisartikkeleita ynnä muuta hyvää yleiskieltä sisältävää tekstiä lukevat ihmiset eivät ota opikseen. Mikäli yhdyssanat eivät ole hanskassa, on mielestäni kohtuullista odottaa asian korjaantuvan hyvää yleiskieltä lukemalla. Kenties nämä monet ihmiset eivät ole lukemaansa kohtaan kovin analyyttisiä, jotta osaisivat ottaa kirjoitusasusta oppia. Esimerkiksi ne, jotka ovat jostain ihmeen syystä oppineet kirjoittamaan sanan syntymäpäivä erikseen - kuten eräänä päivänä järkytyksekseni huomasin - eivät ota opikseen, vaikka näkevät sanan kirjoitettavan oikeaoppisesti kaikkialla muualla.
Erityisen hyvää yleiskieltä sisältää muun muassa iki-ihana Aku Ankka -lehti, jota on lähestulkoon suurimmaksi osaksi kiittäminen omassa verbaalisessa lahjakkuudessani. Myös Muumilaakson tarinoissa puhutaan hyvää yleiskieltä ja lisäksi sarjan ensimmäinen sekä luvalla sanoen valovuoden verran toista parempi "tuotantokausi", Tanoshii Mūmin Ikka, sisältää runsaasti hyvää verbaliikkaa.
Yleisestikin ottaen minua ihmetyttää suuresti se, että minkä tähden joidenkin ihmisten pitää olla niin kertakaikkisen huonoja? Olen jo alkanut miettiä sellaistakin vaihtoehtoa, että tarkistavatko surkeaa tekstiä suoltavat ihmiset ensin sen, että kuinka joku sana pitäisi kirjoittaa oikein, jotta voivat varmasti kirjoittaa sen väärin antaakseen itsestään oikein keskinkertaisen, surkean ja ennen kaikkea hutaistun kuvan.
"Jaa, katsopas, sähköhammasharja kirjoitetaan noin. Nythän minun pitää ilman muuta kirjoittaa se tuonne muotoon sähkö-Hammas, harja..., jotta olisin mahdollisimman huono." Vai onko kyse ainoastaan itsekritiikin ja kehittymisen halun täydellisestä puutteesta? Jos verkkopalveluun, IRC-Galleriaan tai Facebookiin, perustaa yhteisön, niin eikö vähintä mitä voi tehdä ole tarkistaa, että onko sen nimi kirjoitettu oikein?
Kuten aiemmin kirjoitin, kannatan ajatusta siitä, että asioista ihan oikeasti paremmin tietävät antavat palautetta kaikenlaisesta päin honkia toteutetusta materiaalista, johon vaikkapa juuri internetissä törmää. Tämän periaatteen mukaisesti annan varsinaisen "protipin": heti nenäsi edessä, siinä enter-napin yläpuolella, on backspace-niminen näppäin. Sitä painamalla voit korjata tekstiisi suoltamasi uskomattoman paskan roipelluksen!
Omapahan se on toki "vikani," mutta luontoni ei kerta kaikkiaan anna periksi hutiloida muiden nähtäville mitä tahansa sontaa oikolukematta sitä ensin. Sama pätee vaikkapa tähän kirjoitukseen, jonka oikoluen ainakin pariin kertaan ja mikäli oikolukija nro. 2, eli avovaimoni Henna, huomaa täällä kirjoitusvirheitä, korjaan ne sekuntiakaan empimättä. Onhan nimittäin fakta sekin, että omalle tekstilleen käy vähitellen sokeaksi, eikä vahingossa syntyneitä kirjoitusvirheitä huomaa. Se on erikoista, mutta totta.
Toisin kuin kritiikin vastaanottoon kykenemättömät ihmiset minä en ala tiuskia Hennalle siitä, että hän huomaa vahingossa syntyneet kirjoitusvirheeni ja huomauttaa asiasta. Sen sijaan olen kiitollinen, että hän suostuu lukemaan kirjoitukseni ja mahdolliset näppäilyvirheet tulee korjattua.
Toisinaan olemme eri mieltä jostain harvinaisemmasta yhdyssanasta, tarkistamme asian vaikkapa täältä (suhtautuen sivustoon luonnollisesti pienellä varauksella) ja pistämme löytämämme tiedon korviemme taa vastaisen varalle. Näin kehitytään ja opitaan!
Muistakaa Sekin, Että Tämän Tapainen Sanomansa Korostaminen on kertakaikkisen naurettavaa touhua. Isolla alkukirjaimella aloitetaan suomessa lause ja lisäksi niin kirjoitetaan erisnimet. Suomi on valtiona erisnimi, mutta suomen kieli ei ja se kuuluu kirjoittaa pienellä alkukirjaimella. Asia on ihan oikeasti näin. Myöskään suomalainen, lappeenrantalainen sekä trinidad ja tobagolainen eivät ole erisnimiä, vaikka paikkakunnat ja valtiot ovatkin erisnimiä.
KENTIES EDELLISTÄKIN NAURETTAVAMPAA ON TÄLLAINEN TAPA TUODA ASIAANSA MUKA PAREMMIN ESIIN!!! TOSIASIASSA SINUA PIDETÄÄN TOTUUDENMUKAISESTI IDIOOTTINA, EIKÄ ILMOITTAMAASI ASIAA NOTEERATA SENKÄÄN VERTAA KUIN SEN OLLESSA ASIALLISESTI KIRJOITETTU!!!
IRC-Galleria on ympäristönä aivan omaa luokkaansa sen aktiivikäyttäjien ollessa suureksi osaksi alle täysi-ikäistä, mutta yhteisö "I HATE BARBIE,THAT BITCH GET'S EVERYTHING !" sai kylmät väreet kulkemaan selkäpiitäni pitkin. Barbie-nimen jälkeen tuleva pilkku ei yksinään ole toimiva tuossa yhteydessä, sen jälkeen kuuluva välilyönti uupuu, get's ei ole mikään sana ja missään ei olla sanottu, että lauseen päättävää huutomerkkiä tulisi edeltää välilyönti. Sivustohan tosiaan on IRC-Galleria, eikä Irc-galleria, IRC galleria tai IrC-gAlLeRiA.
Suomalaisnuorison luokattoman surkea oman kielensä hallinta kulminoituu siihen, että myös äärimmäisen keskinkertaista, liki ala-astetasoista, englantia on pakko tunkea sinne tänne - usein jopa harvinaisen epäonnistuneessa kontekstissa "tyylikeinona". Yksi esimerkki voisi olla lause "siellä oli semmoinen basic kaveri, joka oli ihan head over heels mukana siinä casessa."
Jos ei englantia osaa, olisi tällöin suotavampaa jättää kirjoittamatta sitä tyystin. Asiassa ei olisi mitään ongelmaa, mikäli kieltä haluaa oppia kaiken aikaa ja sen käytössä haluaa kehittyä, mutta näinhän asia ei ole. Juuri tästä syystä minäkään en tuherra jotain keskinkertaista paskaa norjaksi, koska en kieltä pahemmin osaa.
Saahan sitä aina rohkeasti yrittää, mutta koska englantia opiskellaan jo peruskoulun alkupäästä lähtien, on sillä minusta sellainen erityisasema, että sitä tulisi myös osata kunnolla, mikäli sitä haluaa vapaaehtoisesti käyttää. Vapaaehtoista käyttöä on esimerkiksi kirjoittaa leppoisasti Facebook-statuksensa englanniksi tai se surullisin tapa, eli kirjoittaa englanninkielisiä lyriikoita kappaleisiinsa.
Vaatimaton tavoitteeni on oppia kirjoittamaan, puhumaan ja ymmärtämään myös englantia aina vain paremmin. Täydellisyyttä on melko mahdoton saavuttaa harrastuspohjalta, mutta sinne suuntaan pyrin. Englanninkielisiä tekstejä lukiessani painan mieleeni sanastoa, joka onkin melko laaja. Niin ikään yritän muistaa hyviä fraaseja, ilmaisutapoja, kieliopillisia lainalaisuuksia ja oikeinkirjoitusta.
Eräs erityisen harmillinen ja liian usein havaittavissa oleva kieliopillinen lapsus on äärimmäisen kontekstisidonnaisten tyylikeinojen, kuten tietynlaisten välimerkkien, epämääräinen käyttö. Mutu-tuntumalta (sorrun uuskieliseen termiin, joka on lyhenne sanoista "musta tuntuu") heitän edelleen veikkauksen siitä, että monilla ihmisillä on joitain lukihäiriöön verrattavissa olevia tekstin sisältöön ja kontekstiin liittyviä ymmärtämisvaikeuksia.
Yksi esimerkki on kaksoispiste, jota näkee toisinaan käytettävän sangen epämääräisesti. Luettelotyylistä virkettä ei todellakaan kirjoiteta näin: "juhlissa oli: Matti, Sakari, Liisa, Emma." Niin ikään on todella tökeröä kirjoittaa "ostin kaupasta: juustoa, maitoa, limsaa." Monet kun nimittäin unohtavat luettelointinsa viimeisen ja toiseksi viimeisen sanan välistä ja-sanan.
Toinen esimerkki on kolme pistettä, joita tulisi käyttää todella harkiten sen äärimmäisen kontekstisidonnaisesta luonteesta kohtuen. Mikäli ihminen ei kykene hahmottamaan sitä, että millaisen vivahteen kolme pistettä tuovat lauseeseen eri asiayhteyksissä, täytyy kyseessä olla jonkunlainen juuri lukihäiriöön rinnastettava tekstin hahmottamisvaikeus.
Astetta surkeammat tapauksethan tosin naputtelevat kolmen pisteen sijaan kaksi tai neljä pistettä ja kaikkein ala-arvoisimmille toheloille ei meinaa riittää edes kaksitoista pistettä. Kolme pistettä on ihan oma typografinen välimerkkinsä, vaikka koostuu kolmesta merkistä. Kaksi on liian vähän - neljä tai enemmän taas liian paljon. Mikä tässä on hankalaa ymmärtää?
Aloittelijatason rocklyriikat on yksi esimerkki tapauksista, joissa kolmea pistettä ylikäytetään varsin epäsovinnaisesti. Harkiten ja oikeassa kontekstissa käytettynä kolme pistettä on mainio tehokeino, paremmin sanottuna tyylikikka, mutta väärin käytettynä se heikentää heikkoa kielitaitoa sisältävien lyriikoiden uskottavuutta entisestään.
Äärimmäisen surkeissa ja kliseisissä esimerkeissä "I was haunted by the burning shadows..." tai "oh I'm so desperated... why did you leave me baby...?" kolme pistettä kuvastavat ainakin minusta melankoliaa, toivottomuutta ja tekotaiteellisuutta. Äärikliseisistä lyriikoista ja niiden aiheuttamasta turhautumisesta muuten syntyisi vaikka tältä istumalta oma kirjoituksensa.
Ei ole sattumaa, ettei kahvilan hinnastossa lue "munkkikahvit... 2 €." Se olisi sama kuin kauppias haluaisi viestittää asiakkailleen, että tässä olisi nyt vähän ikään kuin tällaiset munkkikahvit. Tulkaa jos haluatte, mutta parempi jos ette tule, koska nämä nyt ovat vähän niin ja näin nämä meikäläisen munkkikahvit.
Eri konteksteissa käytettynä kolme pistettä tuovat sanomaan edellä mainittujen esimerkkien ohella muiden muassa flirttailevan, vihjailevan, turhautuneen, luovuttaneen, uhkailevan tai väsyneen vivahteen. Yleinen ja usein epätarkoituksenmukainen käyttöpaikka on kuvateksti, jossa valokuvan julkaissut tekee heti kättelyssä kardinaalivirheen ottamalla marttyyriasenteen ja hakee kuvalleen katsojien hyväksyntää kerjäämällä säälipisteitä. "Kukka..." "Mehiläinen..."
Erilaista keskinkertaisuutta yhdistelemällä esimerkkikuvateksti voisi olla vaikkapa "polku pyörä......" Mitä muutakaan kuvaaja tuollaisella paskalla viestittää kuin sitä, että hän nyt on ottanut tuollaisen kuvan polkupyörästä, että sanokaa jos tykkäätte, mutta tuskin tykkäätte, koska eihän minusta ole mihinkään. Nyyh, nyyh.
Aiheesta aidanseipääseen ihmettelen edelleen suuresti sitä, mitä tuo teinityttöjen angstaus on. Mitkä lie IRC-Galleria-yhteisöt, kuten "puhu must paskaa, emmä välitä daa!!!1", "älä selitä, emmä usko" tai "tuki turpas huora, mä vetelen sua pleksiin" eivät todellakaan tee teinitytöistä uskottavia, itsenäisiä naisia. Ne tekevät ko. ihmisistä toisten silmissä totaalisia idiootteja. Imbesillejä, tyhmiä ja säälittäviä. Tajuatteko? Pinnistäkää olematon suomen kielen taitonne äärimmilleen niin saatatte ymmärtää sen, mitä tarkoitan. Ei teillä ole voinut niin ankea elämä olla, että sen varjolla kannattaa nolata itsensä julkisesti em. keinoin.
Jatkan anteliaiden neuvojen antamista. Sanoissa, kuten taiteilija, asiantuntija, jääkiekkoilija tai etsaaja toiseksi viimeinen j-kirjain ei ole typo tai muutenkaan huvin vuoksi kirjoitettu. Se kuuluu sanaan, jotta sille saadaan oikea merkitys. Sopeutua on eri asia kuin sopeutuja. Samoin soittaa ja soittaja.
Seuraava tiedonjyvä: sanat vielä, kuulostaa tai erilainen eivät ole typoja. Niihin ei ihan oikeasti tule kuin yksi l-kirjain keskelle sanaa. Viimeisenä asiana muistutan, että välimerkkejäkin saa käyttää, kunhan niiden käytön hallitsee, mutta välilyöntejä tulee ihan oikeasti kerrallaan vain yksi (1) kappale.
Summa summarum. Minusta tälläinen: kirjotus tyyli on ihan hanurista ja tekee tekstistä.. vaikee selkosta muutenkin tulee vähä typerä kuva kirjoittajasta en ota vakavasti sellasia.. !!11!!! Tällaista käsittämätöntä roipellusta kun näkee valitettavan usein siellä täällä.
Verenkiertoni seisautti myös yhteisö "Tampereen terveydenhoito oppilaitos." Eikö tuota nyt tyhmemmällekin joku järki sano, että ei sitä kirjoiteta noin?
Hajotkaa tähän, te toistaitoiset.
maanantaina, huhtikuuta 19, 2010
Monikulturistit ovat ladanneet aseensa
Uusin jo muoti-ilmiön asteelle noussut sanontatapa on vetää kylmän viileästi yhtäläisyysmerkit asiallisesti maahanmuuttokriittisten ihmisten ja ksenofobisten rasistien välille. Siinä missä alati kasvava osa väestöstä alleviivaa suhtautuvansa kriittisesti harjoitettavaan maahanmuuttopolitiikkaan itse maahanmuuttajien sijaan, ilmoittavat toisen näkökannan edustajat vastustajiensa olevan rasisteja. Puhutaan myös "halla-aholaisista" nimenomaan halventavassa tai ainakin väheksyvässä mielessä. Psykologiset aseet ovat käytössä.
Kaikesta paistaa ilmi sisälukutaidon totaalinen puute ja tietoinen haluttomuus perehtyä asioihin. Edelleenkin äärimmäisen harvalla humanitaarisen maahanmuuton kannattajalla on kantansa tueksi yhtikäs mitään hyvyyttä ja jaloutta etevämpää perustelua. Toisten mielipiteisiin ei toden totta edes haluta perehtyä pätkän vertaa - sen kun vain haukutaan suvaitsemattomiksi ja perustetaan asenne tavan takaa suomalaisten perisyntiin, kaikkien kliseiden äitiin, eli pohjoisen kansan jurouteen sekä suvaitsemattomuuteen.
Suomalaisten tosiasiallinen perisynti on antautuminen itsesääliin. On monen muun asian ohella poliittisesti epäkorrektia vastustaa sitä ajatusta, että suomalaiset ovat yksiä jurmuttajia, jotka eivät halua olla kenenkään kanssa missään tekemisissä. Kaikki vika on tietenkin meissä. Hyi, hyi, suvaitsemattomat suomalaiset, nurkkaan häpeämään ja sassiin mokomaa ilkeyttämme. Tai, ehkä saamme synninpäästön ottamalla turvapaikanhakijoita yli kapasiteettimme.
Nämä ovat näitä itsesäälisiä päähänpinttymiä, jotka ovat kaukana totuudesta. Kansalaisemme antautuvat tähän ilman mitään vastarintaa. Ikään kuin näin sen kuuluisikin olla: Jokaisen suomalaisen velvollisuus on tuntea häpeää ja syyllisyyttä. Olipa syynä sitten Angolan sisällissota, Haitin maanjäristys, Afrikan AIDS-epidemia, Virginia Techin kouluammuskelu tai se jatkuvat perisynti, eli korkea alkoholinkulutus per capita. Jos ei ole ihmeempää syytä potea kollektiivista surua ja häpeää niin joku syy pitää keksiä vaikka tyhjästä.
Viimeisten kolmen-neljän vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut aikaisempaan verrattuna niin dramaattinen notkahdus julkisessa maahanmuuttokeskustelussa, että sitkeästi monikulttuurisuusideologiaansa perusteitta kannattavat ovat varpaillaan. Siitä johtunee nämä uudet aseet kriitikkojen vaientamiseksi. Aiemmin, jokunen vuosi sitten, valittelin kirjoituksissanikin avoimen kriittisen keskustelun puutetta. Onneksi pato on sittemmin murtunut. Tuota pikaa "multikultit" joutuvat ehkä jopa perustelemaan kantansa.
Vielä useita vuosia sitten maahanmuuton mahdollisista ongelmista, hyödyistä, tulevaisuudesta ja linjauksista ei uutisoitu, eivätkä poliitikot ottaneet asioihin julkisesti kantaa. Melkeinpä ainoa kuva, joka rivikansalaisille välittyi lehtien avulla "maahanmuuttokriittisyydestä" 1990-luvun puolella, oli joensuulaiset tai itähelsinkiläiset skinheadit tekemässä pahuuksiaan. Silloin ei laadittu syväluotaavia tutkimuksia, tai kenties laadittiinkin, mutta niitä ei julkaistu säännöllisesti meidän luettavaksemme.
Kriittisen keskustelun totaalisen puuttumisen johdosta oli helppo tuudittautua niihin ensimmäisiin uutisointeihin ja mielikuviin, jotka olivat työvoimapulaan nojaten vain ja ainoastaan maahanmuuttomyönteisiä. Sokeaa luottamusta poliitikkoihin ja tutkijoihin vailla yhtä ihmisen tärkeimmistä ominaisuuksista, eli halua tutkia ja tietää. Kyseenalaistaa ja tehdä rationaalisia johtopäätöksiä. Alussa esittelemäni ja sinne tänne lannistustarkoituksessa viskellyt yhtäläisyysmerkit ovat toivoakseni viimeisiä aseita, joilla monikulttuurisuusihannoitsijat koettavat mustamaalata.
Onhan meillä Astrid Thorsin kera sitkeänä äänenkannattajana vanha tuttu Vanhas-Masa. Hänen sekä monen muunkin olisi syytä pohtia muutamaa kysymystä itsetutkiskelun merkeissä:
- Onko asia sitten todistettavasti niin, ettei kehitysapu ole edistänyt tai ylläpitänyt korruptiota?
- Onko Vanhasella tai jollain hänen kaiffarillaan näyttää todisteita siitä, ettei nykyisen kaltainen kehitysapu olisi kärjistänyt köyhyysongelmia?
- Onko järkiperäisesti todistettavissa, että tämänhetkinen turvapaikkaturismi on kaikille osapuolille kannattavaa ja pätevin vaihtoehto?
Ei Vanhasen tarvitse miettiä vastauksia tällaisiin kysymyksiin, perusteluista puhumattakaan. Hänen tarvitsee ainoastaan kaivaa hatustaan hieman diipadaapaa ja enemmistön tuki on hänen puolellaan viimeistään ryhmäkurin ansiosta.
Mikä vähemmän kuvaava, mutta poliittisesti korrektimpi ilmaisu turvapaikkaturismille pitää keksiä ennen kuin asiasta päästään keskustelemaan oikeasti?
Perussuomalaisten kansanedustaja Pirkko Ruohonen-Lernerin, samoin kuin puolueen eduskuntaryhmän, tarkoituksena oli avata keskustelua siitä, että olisiko tämänhetkisen kehitysavun suhteen parantamisen varaa. Vanhanen sen sijaan näkee asian tahallisen lyhytnäköisesti siten, että kehitysapulinjausten uusinnassa tehdään suoralta kädeltä tuomittava perisynti ja yllytetään ihmisiä ulkomaalaisvastaisuuteen.
Tahallisella lyhytnäköisyydellä tarkoitan sitä, ettei tyhmempikään näe noilla asioilla mitään yhteyttä. Poliittisesta maahanmuuttokeskustelusta puuttuu huomattavasta kohennuksesta huolimatta se, että pääministerillä on yhä auki tuo ksenofobiatakaportti, jonka kautta keskustelusta voidaan paeta ympäripyöreällä kuittauksella. Asia jää eduskuntatalon ovien sisäpuolelle ja kansalaiset kuvittelevat perussuomalaisen kansanedustajan esittäneen jotain avoimen vihamielistä, jolla pyrittiin yllyttämään ihmisiä ulkomaalaisvastaisuuteen.
Loppuhuipennuksena haluan saattaa tietoonne jälkijunassa sen, että Kouvolassa oli viime vuoden elokuussa pahemman kerran piru merrassa. Verorahoista kustannettavaa asennekasvatusta mielipidevaikuttajille ja päättäjille, jottei ainakaan sieltä tule mitään estettä maahanmuutolle. Tässä on taas sellainen vääryys, että itku meinaa päästä.
Artikkelin kommenttiosioon tullutta palautetta mukaillen muistutan siitä, että päättäjät edustavat kuntalaisia ja heidän mielipiteitään. Tuollaisen Satu Kurrin pitää toteuttaa päätöksiä, eikä kaavailla keinoja päättäjien manipuloimiseksi. Josif Stalin, Kim Jong-Il ja Slobodan Milosevic toteuttivat kukin asennekasvatusta harmonisen ja oikean mielipideilmapiirin saavuttamiseksi. Ehkä heidän metodinsa olisivat maahanmuuttokoordinaattoreille oiva iskun paikka, mikäli vastaan sattuu oikein uppiniskaisia tapauksia? Pää pölkylle, mikäli erehtyy vastustamaan Kouvolan valtuustossa vastaanottokeskuksen perustamista samoihin tiloihin päiväkodin kanssa.
Mitä minä mainitsinkaan suomalaisesta mentaliteetista: Meidän asennettamme saa koulia sekä manipuloida mielin määrin, koska kaikki vika on meissä ja takapajuisuudessamme. Minkään muun väestöryhmän kasvattaminen ei tule kuuloonkaan. Ei tule kuulonkaan, että suomalaiset edustaisivat nykyisine mielipiteineen itseään ja yhdessä edustajineen (virkoihinsa äänestetyt päättäjät) koko kansaamme. Mielipiteet pitää ensin muokata oikeiksi. Eri mieltä olevat vaiennetaan vaikka pakolla.
Kiihoitus kansanryhmää kohtaan on myös jo osittain tätä päivää oleva muoti-ilmaisu, josta on saatu rangaistavan teon asemassa keino pelotella rationaalisia maahanmuuttokriitikoita takaisin koloihinsa. Me emme kuitenkaan vähällä luovuta. Terveen järjen ja Suomen kansan edun täytyy olla voittajakorokkeella.
Loppukevennyksenä vanhasta kunnon Lehdestä vitsintynkää, joka on kuitenkin valitettavan lähellä totuutta.
Kaikesta paistaa ilmi sisälukutaidon totaalinen puute ja tietoinen haluttomuus perehtyä asioihin. Edelleenkin äärimmäisen harvalla humanitaarisen maahanmuuton kannattajalla on kantansa tueksi yhtikäs mitään hyvyyttä ja jaloutta etevämpää perustelua. Toisten mielipiteisiin ei toden totta edes haluta perehtyä pätkän vertaa - sen kun vain haukutaan suvaitsemattomiksi ja perustetaan asenne tavan takaa suomalaisten perisyntiin, kaikkien kliseiden äitiin, eli pohjoisen kansan jurouteen sekä suvaitsemattomuuteen.
Suomalaisten tosiasiallinen perisynti on antautuminen itsesääliin. On monen muun asian ohella poliittisesti epäkorrektia vastustaa sitä ajatusta, että suomalaiset ovat yksiä jurmuttajia, jotka eivät halua olla kenenkään kanssa missään tekemisissä. Kaikki vika on tietenkin meissä. Hyi, hyi, suvaitsemattomat suomalaiset, nurkkaan häpeämään ja sassiin mokomaa ilkeyttämme. Tai, ehkä saamme synninpäästön ottamalla turvapaikanhakijoita yli kapasiteettimme.
Nämä ovat näitä itsesäälisiä päähänpinttymiä, jotka ovat kaukana totuudesta. Kansalaisemme antautuvat tähän ilman mitään vastarintaa. Ikään kuin näin sen kuuluisikin olla: Jokaisen suomalaisen velvollisuus on tuntea häpeää ja syyllisyyttä. Olipa syynä sitten Angolan sisällissota, Haitin maanjäristys, Afrikan AIDS-epidemia, Virginia Techin kouluammuskelu tai se jatkuvat perisynti, eli korkea alkoholinkulutus per capita. Jos ei ole ihmeempää syytä potea kollektiivista surua ja häpeää niin joku syy pitää keksiä vaikka tyhjästä.
Viimeisten kolmen-neljän vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut aikaisempaan verrattuna niin dramaattinen notkahdus julkisessa maahanmuuttokeskustelussa, että sitkeästi monikulttuurisuusideologiaansa perusteitta kannattavat ovat varpaillaan. Siitä johtunee nämä uudet aseet kriitikkojen vaientamiseksi. Aiemmin, jokunen vuosi sitten, valittelin kirjoituksissanikin avoimen kriittisen keskustelun puutetta. Onneksi pato on sittemmin murtunut. Tuota pikaa "multikultit" joutuvat ehkä jopa perustelemaan kantansa.
Vielä useita vuosia sitten maahanmuuton mahdollisista ongelmista, hyödyistä, tulevaisuudesta ja linjauksista ei uutisoitu, eivätkä poliitikot ottaneet asioihin julkisesti kantaa. Melkeinpä ainoa kuva, joka rivikansalaisille välittyi lehtien avulla "maahanmuuttokriittisyydestä" 1990-luvun puolella, oli joensuulaiset tai itähelsinkiläiset skinheadit tekemässä pahuuksiaan. Silloin ei laadittu syväluotaavia tutkimuksia, tai kenties laadittiinkin, mutta niitä ei julkaistu säännöllisesti meidän luettavaksemme.
Kriittisen keskustelun totaalisen puuttumisen johdosta oli helppo tuudittautua niihin ensimmäisiin uutisointeihin ja mielikuviin, jotka olivat työvoimapulaan nojaten vain ja ainoastaan maahanmuuttomyönteisiä. Sokeaa luottamusta poliitikkoihin ja tutkijoihin vailla yhtä ihmisen tärkeimmistä ominaisuuksista, eli halua tutkia ja tietää. Kyseenalaistaa ja tehdä rationaalisia johtopäätöksiä. Alussa esittelemäni ja sinne tänne lannistustarkoituksessa viskellyt yhtäläisyysmerkit ovat toivoakseni viimeisiä aseita, joilla monikulttuurisuusihannoitsijat koettavat mustamaalata.
Onhan meillä Astrid Thorsin kera sitkeänä äänenkannattajana vanha tuttu Vanhas-Masa. Hänen sekä monen muunkin olisi syytä pohtia muutamaa kysymystä itsetutkiskelun merkeissä:
- Onko asia sitten todistettavasti niin, ettei kehitysapu ole edistänyt tai ylläpitänyt korruptiota?
- Onko Vanhasella tai jollain hänen kaiffarillaan näyttää todisteita siitä, ettei nykyisen kaltainen kehitysapu olisi kärjistänyt köyhyysongelmia?
- Onko järkiperäisesti todistettavissa, että tämänhetkinen turvapaikkaturismi on kaikille osapuolille kannattavaa ja pätevin vaihtoehto?
Ei Vanhasen tarvitse miettiä vastauksia tällaisiin kysymyksiin, perusteluista puhumattakaan. Hänen tarvitsee ainoastaan kaivaa hatustaan hieman diipadaapaa ja enemmistön tuki on hänen puolellaan viimeistään ryhmäkurin ansiosta.
Enkä pitänyt tavasta, jolla maahanmuuttoon liittyen viljellään käsitteitä ja jopa vääriä mielikuvia, joilla yllytetään ihmisiä ulkomaalaisvastaisuuteen, Vanhanen sanoi.
Mikä vähemmän kuvaava, mutta poliittisesti korrektimpi ilmaisu turvapaikkaturismille pitää keksiä ennen kuin asiasta päästään keskustelemaan oikeasti?
Perussuomalaisten kansanedustaja Pirkko Ruohonen-Lernerin, samoin kuin puolueen eduskuntaryhmän, tarkoituksena oli avata keskustelua siitä, että olisiko tämänhetkisen kehitysavun suhteen parantamisen varaa. Vanhanen sen sijaan näkee asian tahallisen lyhytnäköisesti siten, että kehitysapulinjausten uusinnassa tehdään suoralta kädeltä tuomittava perisynti ja yllytetään ihmisiä ulkomaalaisvastaisuuteen.
Tahallisella lyhytnäköisyydellä tarkoitan sitä, ettei tyhmempikään näe noilla asioilla mitään yhteyttä. Poliittisesta maahanmuuttokeskustelusta puuttuu huomattavasta kohennuksesta huolimatta se, että pääministerillä on yhä auki tuo ksenofobiatakaportti, jonka kautta keskustelusta voidaan paeta ympäripyöreällä kuittauksella. Asia jää eduskuntatalon ovien sisäpuolelle ja kansalaiset kuvittelevat perussuomalaisen kansanedustajan esittäneen jotain avoimen vihamielistä, jolla pyrittiin yllyttämään ihmisiä ulkomaalaisvastaisuuteen.
Loppuhuipennuksena haluan saattaa tietoonne jälkijunassa sen, että Kouvolassa oli viime vuoden elokuussa pahemman kerran piru merrassa. Verorahoista kustannettavaa asennekasvatusta mielipidevaikuttajille ja päättäjille, jottei ainakaan sieltä tule mitään estettä maahanmuutolle. Tässä on taas sellainen vääryys, että itku meinaa päästä.
Artikkelin kommenttiosioon tullutta palautetta mukaillen muistutan siitä, että päättäjät edustavat kuntalaisia ja heidän mielipiteitään. Tuollaisen Satu Kurrin pitää toteuttaa päätöksiä, eikä kaavailla keinoja päättäjien manipuloimiseksi. Josif Stalin, Kim Jong-Il ja Slobodan Milosevic toteuttivat kukin asennekasvatusta harmonisen ja oikean mielipideilmapiirin saavuttamiseksi. Ehkä heidän metodinsa olisivat maahanmuuttokoordinaattoreille oiva iskun paikka, mikäli vastaan sattuu oikein uppiniskaisia tapauksia? Pää pölkylle, mikäli erehtyy vastustamaan Kouvolan valtuustossa vastaanottokeskuksen perustamista samoihin tiloihin päiväkodin kanssa.
Mitä minä mainitsinkaan suomalaisesta mentaliteetista: Meidän asennettamme saa koulia sekä manipuloida mielin määrin, koska kaikki vika on meissä ja takapajuisuudessamme. Minkään muun väestöryhmän kasvattaminen ei tule kuuloonkaan. Ei tule kuulonkaan, että suomalaiset edustaisivat nykyisine mielipiteineen itseään ja yhdessä edustajineen (virkoihinsa äänestetyt päättäjät) koko kansaamme. Mielipiteet pitää ensin muokata oikeiksi. Eri mieltä olevat vaiennetaan vaikka pakolla.
Kiihoitus kansanryhmää kohtaan on myös jo osittain tätä päivää oleva muoti-ilmaisu, josta on saatu rangaistavan teon asemassa keino pelotella rationaalisia maahanmuuttokriitikoita takaisin koloihinsa. Me emme kuitenkaan vähällä luovuta. Terveen järjen ja Suomen kansan edun täytyy olla voittajakorokkeella.
Loppukevennyksenä vanhasta kunnon Lehdestä vitsintynkää, joka on kuitenkin valitettavan lähellä totuutta.
maanantaina, kesäkuuta 22, 2009
Suomalaisuudesta ja alkoholikulttuurista vol. n+1
Suomesta ja suomalaisuudesta on aina mukavaa naputella. Olen sivunnut stereotyyppistä suomalaista elämänmenoa useammassa aiemmassakin tekstissä, mutta kirjoitetaan nyt lisää, jos saisin ammennettua jotain uutta kansallisista erityispiirteistämme. Hieman kylläkin tuntuu siltä, että kyseinen luu on jo loppuun kaluttu, ja ehkä maltan keskittyä tulevaisuudessa muihin aiheisiin.
Eräs englantilainen luennoitsija kävi viime lukuvuonna koulullamme ja antoi pienryhmille tehtäväksi piirtää kuva ihmisestä, joka on mahdollisimman stereotyyppinen suomalainen. Hän oli oikein mukava rouva ja näyttikin heti alkuun kuvan siitä, millaisena hänen kotimaansa stereotyyppisiä miehiä kenties pidetään. Bowler-hattuinen ja viiksekäs herrasmies ruudullisessa pyjamassa istumassa nojatuolissaan nauttimassa kello viiden teetä.
Ryhmästämme piirtäminen lankesi minun vastuulleni ja myönnän, että piirsin perinteisesti suomalaisen miehen viinapullo kourassa saunan lauteille ja kerroin muulle salille tarinaksi, että Suomi on juuri hävinnyt Ruotsille jääkiekkomaaottelussa. Kylpytakin taskusta pilkotti Nokian matkapuhelin ja muuta perinteistä rataa. Suunnilleen samansisältöiseen piirrokseen päätyi usea muukin ryhmä.
Kaljaa tai – luoja paratkoon – itseänsä viinaa (hui kauhistus) litkivä juntti on luultavasti väestömme valtaosan mielestä se kaikkein parhaiten suomalaista kuvaava ihmistyyppi. Minusta se yltää kuitenkin listalla hädin tuskin viiden parhaan joukkoon. Minusta korkeimmalle pallille asettuva suomalainen on yksinkertainen, maltillinen, sentimentaalinen, vaatimaton, käytännönläheinen, kateellinen, ujo ja omaa (ainakin selvin päin) heikohkon itsevarmuuden, muttei maltillisuutensa vuoksi juurikaan viinaksiin koske, sillä pitää niitä turmiollisina ja niiden käyttö sotii poliittisesti korrektia kantaa vastaan. Näissä minun nähdäkseni tyypillisimmissä piirteissä on hyvää ja huonoa - koskien sekä yksilöä että ympäristöä.
Suomalaisille tyypillinen käytännöllisyys kuvastuu ainakin siitä, että samoja vaatteita käytetään niin kauan kun ne kuluvat puhki, ja tämän johdosta saammekin nauttia katukuvassa 70-luvun iki-ihanaa tyyliä edustavista verryttelyasuista. Tämä pätee tietenkin lähinnä keski-ikäisiin ihmisiin, mutta yhtä kaikki he muodostavat prosentuaalisesti suurimman osan väestöstämme. Säästeliäisyys ja maltillisuus kumpuavat tuohon ikäluokkaan sodan jälkeisistä ajoista, jolloin he viettivät lapsuuttaan. Säästäminen ja hyvin vaatimaton kituuttaminen on käynyt veriin, vaikka mahdollisuuksia olisi elää vapaamminkin. Eniten soisin ihmisten toteuttavan haaveitaan.
En jaksa uskoa, että kenellekään suurin tavoite on suorittaa elämänsä mahdollisimman vaatimattomasti ikään kuin pyrkien saamaan siitä hyvän arvosanan. En ainakaan halua uskoa, että jonkun mielestä vuoden jokaisen päivän soisi olevan mahdollisimman samankaltainen sisältäen samat rutiinit sekä saman aikataulun, josta poikkeaminen tuo kokonaisuuteen särön ja pahan mielen. Haluan uskoa, että tarkemmin miettiessään jokainen löytää jotain suurempaa, jota haluaisi toteuttaa. Jotain, mitä haluaa kokeilla, paikan jossa haluaa käydä tai asian, jonka haluaa hankkia.
Turhaan prameiluun sortuvia ihmisiä on toki myös paljon, koska onhan Suomi yksi tuloerojen luvatuista maista. Silti kulutustavaroissa, kalusteissa, kulkuneuvoissa sun muissa käytännönläheiset ihmiset ovat enemmistö paljolti siksi, että pieni- tai keskituloisia on ökyrikkaita suurempi osa. Käytännöllisemmät ihmiset eivät ole mahdottoman tarkkoja ulkonäöstään. Pääasia, että vaatteet lämmittävät, polkupyörä toimii, puhelimella pystyy soittamaan ja lakissa oleva lippa suojaa silmiä auringolta. Sama, vaikka se onkin saatu lahjana paikalliselta S-marketilta eikä olekaan Adidaksen trendikkäästä kesämallistosta. Eipä sillä, muotilippis saattaisi näyttää huomattavasti epäsovinnaisemmalta.
Metsolat-TV-sarjan, suuren suosikkini, vanha pariskunta Antti ja Annikki on fiktiivisistä hahmoista paras mieleeni tuleva esimerkki vaatimattomuudesta ja maltillisuudesta. Huusholliin ei saa tuoda mitään uutta ”hömpötystä”, koska vanhoilla on tultu toimeen hyvin siihenkin asti. Isoäidinäidinäidin kutoma pöytäliina täytyy laittaa kahvipöytään, vaikka olisi kuinka virttynyt. Niin on aina tehty eikä tästäkään traditiosta uskalla luopua, ettei sydän pakahdu. Minnekään loitommalle ei rohkene lähteä matkaamaan, vaikka tarjottaisiin, koska hyvinhän sitä pärjää kotioloissakin tutusti ja turvallisesti. Kaikki rikkoutuva korjataan niin pitkään kuin se vain on suinkin mahdollista. Porstupaan ei välttämättä tarvitse huippuhienoa naulakkoa, johon ripustaa takkinsa. Muutama naula sinne tänne ja pysyväthän ne pukimet niissäkin. Kakkosneloseen lyödystä kahden tuuman naulasta tuulipuvun takki ei tipahda lattialle, eli se ajaa asiansa täydellisesti.
Olen harvoin oikeasti kiireinen ihminen. Silti kaupungilla liikkuessa verenpainetta uhkaa nostattaa ihmiset, joita tituleeraan ”ihme haahuilijoiksi”. Tuntuu, että liki jokaisessa nurkassa seisoo joku puusta pudonneen ja vähän säikähtäneen näköinen tyyppi pälyilemässä ohikulkijoita tai muuten vain luimistelemassa omia aikojansa. En jaksa uskoa, että liikenteessä on niin paljon avohoitopotilaita. Varsinaisiin haahuilijoihin kuuluvat myös muuten vaan kaikkea ympärillään olevaa hämmästelevät ja siksi soljuvaa jalankulkuliikennettä häiritsevät ihmispoloiset. Katuvaloja, katutason yläpuolella olevien asuntojen ikkunoita, puiden latvoja, parvekkeita tai peräti niillä seisoskelevia lajitovereita?
Välillä minusta tuntuu, että näiden haahuilijoiden ulkoisesta olemuksesta korostuu se, mitä he ovat sisältäänkin: etsivät paikkaansa tässä maailmassa. Lisäksi ihme haahuilijoihin kuuluvat ihmiset, jotka eivät osaa kävellä ja puhua samaan aikaan. He tukkivat siksi kulkuväylät rupatellessaan keskenään. Liikuntarajoitteisia ihmisiä en tietenkään tarkoita. Vähän minullakin on sentään tapoja.
Perusmuotin mukaisille suomalaisille tyypillistä on puute rohjeta eri asioihin. Vuorokausirytmistä ja kellon sekä kalenterin orjallisesta noudattamisesta puhuminen menee reilusti vanhan toistoksi, mutta on silti mielestäni erityinen perussuomalaisen ihmisen piirre. Liian myöhään ei saa tehdä tiettyjä asioita, liian myöhään aamulla ei saa nukkua, liian aikaisin illalla ei saa löysätä pipoa. Kaikkein suurin synti on edelleen se, mikäli kylmän keskioluttölkin napsauttaa janonsa sammuttamiseksi tai ihan vain itsekkäiden mielihalujensa tyydyttämiseksi vaikka niinkin absurdiin aikaan kuin tiistai-aamupäivällä kello 11.00. Onko yksilön kannalta paras vaihtoehto viettää elämänsä aivan loppuun saakka mahdollisimman tarkasti säntillisyyttä, huomaamattomuutta ja vaatimattomuutta korostavien kirjoittamattomien normien mukaisesti?
Eräälle vanhempien naisihmisten kielenkäytölle ominaiselle piirteelle on hankala keksiä kyllin kuvaavaa termiä. Kaipa jonkun sortin demonisoinnin, kärjistämisen ja inhon lietsonnan risteytys hyvin vaatimatonta asiaa kohtaan on se, mikä kuvaa tarkoittamaani käsitettä parhaiten. ”Ainako sitä pitää vaan kitata sitä kaljaa,” tai ”siellä se taas istui sekin vaan se kaljapönttö kourassaan lirppimässä.” Kyseessä saattavat olla perheenisät, jotka ovat työviikon päätteeksi pistäytyneet muutamalle tuopille paikalliseen anniskeluravintolaan. Miksei heistä voi todeta, että miehet ovat parhaillaan tuossa viereisen korttelin pubissa nauttimassa olutta? No eihän niin neutraalia ilmaisua voi käyttää. ”Siellä ne ukot taas vaan sitä kaljaa LITKII ja KITTAA.” Vivahde-eron huomaa melko selvästi. ”Kulta, toisitko minulle kaupasta pari saunaolutta?” ”No minähän en ala ukolle sitä kaljaa selkä vääränä tänne kotiin kiikuttamaan niin kuin millekin rokkoherralle!”
Vieläkin kurjempaa on, jos ihmisten puheessa kaikki alkoholituotteet niputetaan viinaksi, eli tällainen raivostuttava demonisoiva kärjistäminen viedään aivan äärimmilleen. Tätä kuulee turhankin usein. Kukapa nyt on tilivelvollinen erittelemään tarkalleen joka desin päivän aikana nauttimistaan juomista, mutta minusta on ikävää, mikäli humalahakuisesti juotuaan on nauttinut vaikkapa 12 tölkkiä keskiolutta, puhutaan tapauksesta viinan juontina.
Viina: näiksi lasketaan vodkat, maustamattomat viinat, akvaviitit, anisviinat, geneverit, ginit, hedelmäviinat, grapat, tequilat ja calvadosit ja maustetut viinat. Eipä näy listassa olutta, siideriä, lonkeroa, viiniä, vermuttia tai whiskyä.
Olut ja laitetaanpa oheen vielä luettelo oluttyypeistä.
Makoisa keskiolut elää edelleen kansan syvissä riveissä aivan järisyttävänä ja katastrofaalisena perisyntinä, vaikka onkin maailman suosituin ja lisäksi vanhin alkoholijuoma. Lisäksi ei ole laisinkaan varmaa, että kittaavatko ne ukot siellä ravintolassa sitä kaljaa. Voihan olla, että eräs heistä on ottanut kuivan päärynäsiiderin ja toinen taas talon lonkeron kurkkunsa kostukkeeksi. Rouvat kyräilevät ja jupisevat kulmat kurtussa vain sitä, kuinka he ovat sitä kaljaa taas kittaamassa JA LIRPPIVÄT SITÄ TUOPIT KOURISSA SIELLÄ NIIN OIKEIN TAAS!
Palataanpa alussa esittelemääni juopottelevaan ukkeliin, joka tulee monelle suomalaisia stereotypioita mietittäessä helposti mieleen. Suurin osa lähipiiristäni on nimittäin alkoholin käytön suhteen enemmänkin paheksuvia sekä maltillisia eivätkä näin ollen itse kyseiseen aineeseen koske kuin harvoin jos silloinkaan. Puheista kuulee enemmänkin juuri paheksuntaa. Osa sentään sijoittuu kultaiselle keskitielle, joka ei lietso avointa vihaa eikä taas vastaavasti idolisoi, joka on yhtä väärin sekin. Nuoremmasta tuttavapiiristä löytyy rutkasti alkoholia viihteen vuoksi käyttäviä ja vieläpä varsin usein, kuten itsekin teen.
Mielestäni minulla on melko hyvä ihmistuntemus ja katsellessani kaupungilla kulkiessani ihmisiä, tulee suurimmasta osasta aikuisia mieleen, kuinka säntillisiä ja kelvollisia he taatusti ovat. Kulkevat hyvin arvokkaasti, eivät kenties kovinkaan muodikkaissa vaatteissa – ennemminkin päin vastoin – ja viimeistään rouvan habituksesta käy ilmi, mitä mieltä taloudessa ollaan paheellista ja turmiollista ”riekkumista” kohtaan. Naisen sana jyrää parisuhteessa.
Teksti uhkaa kääntyä liiaksi pois alkuperäisestä aiheesta ja lisäksi osittain liikaa kohti taannoista paatostani "Tarkista, elätkö juuri SINÄ, kuten kuuluukin", joten lukaiskaapa vaikka se, mikäli ette ole jo näin tehneet. Minulla piti kyllä olla enemmän uusia ajatuksia, mutta taisinpa unohtaa suurimman osan, koska kuumeisella mietintähetkellä saatavilla ei ollut muistiinpanovälineitä.
Ilmeisesti en osaa/malta olla kirjoittamatta suomalaisesta (alkoholi)kulttuurista, koska se on niin käsittämättömän nurinkurinen. Yhtäällä iso osa kumoaa viinaa kurkustaan kaksin käsin sillä seurauksella, että keskiarvo per capita on maailman suurimpia. Toisaalla suurin osa paheksuu koko ainetta nyrkit pystyssä ja on valmis korottamaan alkoholiveroa tai puoltamaan toinen toistaan älyttömämpiä lakialoitteita aina kun joku rikkiviisas keksii moisia ehdottaa.
Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, erityisesti tekstissäni "EI keskioluen lantraamiselle ja pilaamiselle", saadaan Suomessa poikkeuksellisen mainiosti läpi uudistuksia alkoholipolitiikkaan syyllistämällä kansalaisia suuresta kulutuksesta ja olemalla tiedoitusvälineiden edessä huolesta soikeina kyseisestä asiasta.
Syyllistäminen puree siitäkin huolimatta, että jokainen tietää tasan tarkkaan sen, kuinka paljon kuluttaa ja aiheuttaa omalla alkoholikäyttäytymiseltään harmia yhteiskunnalle. Todennäköisemmin vähän kuluttavat eivät syyllisty, vaan heitä vituttaa edelleenkin se, kuinka heidän verorahoistaan kustannetaan toisten aiheuttamat ongelmat. Lisäksi, edelleen itseäni lainatakseni, maltilliset ja alkoholia paheksuvat ihmiset pitävät usein sitä käyttäviä ihmisarvoltaan alhaisempina ja heikompina. Yhtä kaikki nämä kaksi ääripäätä ovat nyt ja tulevaisuudessa tukkanuottasilla alkoholipolitiikan uudistusten suhteen.
Niin kurjaa kuin se maltillisista ja alkoholia paheksuvista suomalaisista onkin, ei veroja yksinkertaisesti voida enää korottaa kansantaloudellisista syistä. Tulevaisuudelle kaavaillut korotukset tulevat laskemaan kotimaan myyntiä entisestään ja kasvattavat tuontia ulkomailta, vaikka yhtenä suurimmista kulutushyödykkeistä juuri alkoholituotteet olisivat hyviä artikkeleita kotimaalaisuuteen satsaamiseen, josta ollaan puhuttu paljon taantuman hetkellä.
Eräs englantilainen luennoitsija kävi viime lukuvuonna koulullamme ja antoi pienryhmille tehtäväksi piirtää kuva ihmisestä, joka on mahdollisimman stereotyyppinen suomalainen. Hän oli oikein mukava rouva ja näyttikin heti alkuun kuvan siitä, millaisena hänen kotimaansa stereotyyppisiä miehiä kenties pidetään. Bowler-hattuinen ja viiksekäs herrasmies ruudullisessa pyjamassa istumassa nojatuolissaan nauttimassa kello viiden teetä.
Ryhmästämme piirtäminen lankesi minun vastuulleni ja myönnän, että piirsin perinteisesti suomalaisen miehen viinapullo kourassa saunan lauteille ja kerroin muulle salille tarinaksi, että Suomi on juuri hävinnyt Ruotsille jääkiekkomaaottelussa. Kylpytakin taskusta pilkotti Nokian matkapuhelin ja muuta perinteistä rataa. Suunnilleen samansisältöiseen piirrokseen päätyi usea muukin ryhmä.
Kaljaa tai – luoja paratkoon – itseänsä viinaa (hui kauhistus) litkivä juntti on luultavasti väestömme valtaosan mielestä se kaikkein parhaiten suomalaista kuvaava ihmistyyppi. Minusta se yltää kuitenkin listalla hädin tuskin viiden parhaan joukkoon. Minusta korkeimmalle pallille asettuva suomalainen on yksinkertainen, maltillinen, sentimentaalinen, vaatimaton, käytännönläheinen, kateellinen, ujo ja omaa (ainakin selvin päin) heikohkon itsevarmuuden, muttei maltillisuutensa vuoksi juurikaan viinaksiin koske, sillä pitää niitä turmiollisina ja niiden käyttö sotii poliittisesti korrektia kantaa vastaan. Näissä minun nähdäkseni tyypillisimmissä piirteissä on hyvää ja huonoa - koskien sekä yksilöä että ympäristöä.
Suomalaisille tyypillinen käytännöllisyys kuvastuu ainakin siitä, että samoja vaatteita käytetään niin kauan kun ne kuluvat puhki, ja tämän johdosta saammekin nauttia katukuvassa 70-luvun iki-ihanaa tyyliä edustavista verryttelyasuista. Tämä pätee tietenkin lähinnä keski-ikäisiin ihmisiin, mutta yhtä kaikki he muodostavat prosentuaalisesti suurimman osan väestöstämme. Säästeliäisyys ja maltillisuus kumpuavat tuohon ikäluokkaan sodan jälkeisistä ajoista, jolloin he viettivät lapsuuttaan. Säästäminen ja hyvin vaatimaton kituuttaminen on käynyt veriin, vaikka mahdollisuuksia olisi elää vapaamminkin. Eniten soisin ihmisten toteuttavan haaveitaan.
En jaksa uskoa, että kenellekään suurin tavoite on suorittaa elämänsä mahdollisimman vaatimattomasti ikään kuin pyrkien saamaan siitä hyvän arvosanan. En ainakaan halua uskoa, että jonkun mielestä vuoden jokaisen päivän soisi olevan mahdollisimman samankaltainen sisältäen samat rutiinit sekä saman aikataulun, josta poikkeaminen tuo kokonaisuuteen särön ja pahan mielen. Haluan uskoa, että tarkemmin miettiessään jokainen löytää jotain suurempaa, jota haluaisi toteuttaa. Jotain, mitä haluaa kokeilla, paikan jossa haluaa käydä tai asian, jonka haluaa hankkia.
Turhaan prameiluun sortuvia ihmisiä on toki myös paljon, koska onhan Suomi yksi tuloerojen luvatuista maista. Silti kulutustavaroissa, kalusteissa, kulkuneuvoissa sun muissa käytännönläheiset ihmiset ovat enemmistö paljolti siksi, että pieni- tai keskituloisia on ökyrikkaita suurempi osa. Käytännöllisemmät ihmiset eivät ole mahdottoman tarkkoja ulkonäöstään. Pääasia, että vaatteet lämmittävät, polkupyörä toimii, puhelimella pystyy soittamaan ja lakissa oleva lippa suojaa silmiä auringolta. Sama, vaikka se onkin saatu lahjana paikalliselta S-marketilta eikä olekaan Adidaksen trendikkäästä kesämallistosta. Eipä sillä, muotilippis saattaisi näyttää huomattavasti epäsovinnaisemmalta.
Metsolat-TV-sarjan, suuren suosikkini, vanha pariskunta Antti ja Annikki on fiktiivisistä hahmoista paras mieleeni tuleva esimerkki vaatimattomuudesta ja maltillisuudesta. Huusholliin ei saa tuoda mitään uutta ”hömpötystä”, koska vanhoilla on tultu toimeen hyvin siihenkin asti. Isoäidinäidinäidin kutoma pöytäliina täytyy laittaa kahvipöytään, vaikka olisi kuinka virttynyt. Niin on aina tehty eikä tästäkään traditiosta uskalla luopua, ettei sydän pakahdu. Minnekään loitommalle ei rohkene lähteä matkaamaan, vaikka tarjottaisiin, koska hyvinhän sitä pärjää kotioloissakin tutusti ja turvallisesti. Kaikki rikkoutuva korjataan niin pitkään kuin se vain on suinkin mahdollista. Porstupaan ei välttämättä tarvitse huippuhienoa naulakkoa, johon ripustaa takkinsa. Muutama naula sinne tänne ja pysyväthän ne pukimet niissäkin. Kakkosneloseen lyödystä kahden tuuman naulasta tuulipuvun takki ei tipahda lattialle, eli se ajaa asiansa täydellisesti.
Olen harvoin oikeasti kiireinen ihminen. Silti kaupungilla liikkuessa verenpainetta uhkaa nostattaa ihmiset, joita tituleeraan ”ihme haahuilijoiksi”. Tuntuu, että liki jokaisessa nurkassa seisoo joku puusta pudonneen ja vähän säikähtäneen näköinen tyyppi pälyilemässä ohikulkijoita tai muuten vain luimistelemassa omia aikojansa. En jaksa uskoa, että liikenteessä on niin paljon avohoitopotilaita. Varsinaisiin haahuilijoihin kuuluvat myös muuten vaan kaikkea ympärillään olevaa hämmästelevät ja siksi soljuvaa jalankulkuliikennettä häiritsevät ihmispoloiset. Katuvaloja, katutason yläpuolella olevien asuntojen ikkunoita, puiden latvoja, parvekkeita tai peräti niillä seisoskelevia lajitovereita?
Välillä minusta tuntuu, että näiden haahuilijoiden ulkoisesta olemuksesta korostuu se, mitä he ovat sisältäänkin: etsivät paikkaansa tässä maailmassa. Lisäksi ihme haahuilijoihin kuuluvat ihmiset, jotka eivät osaa kävellä ja puhua samaan aikaan. He tukkivat siksi kulkuväylät rupatellessaan keskenään. Liikuntarajoitteisia ihmisiä en tietenkään tarkoita. Vähän minullakin on sentään tapoja.
Perusmuotin mukaisille suomalaisille tyypillistä on puute rohjeta eri asioihin. Vuorokausirytmistä ja kellon sekä kalenterin orjallisesta noudattamisesta puhuminen menee reilusti vanhan toistoksi, mutta on silti mielestäni erityinen perussuomalaisen ihmisen piirre. Liian myöhään ei saa tehdä tiettyjä asioita, liian myöhään aamulla ei saa nukkua, liian aikaisin illalla ei saa löysätä pipoa. Kaikkein suurin synti on edelleen se, mikäli kylmän keskioluttölkin napsauttaa janonsa sammuttamiseksi tai ihan vain itsekkäiden mielihalujensa tyydyttämiseksi vaikka niinkin absurdiin aikaan kuin tiistai-aamupäivällä kello 11.00. Onko yksilön kannalta paras vaihtoehto viettää elämänsä aivan loppuun saakka mahdollisimman tarkasti säntillisyyttä, huomaamattomuutta ja vaatimattomuutta korostavien kirjoittamattomien normien mukaisesti?
Eräälle vanhempien naisihmisten kielenkäytölle ominaiselle piirteelle on hankala keksiä kyllin kuvaavaa termiä. Kaipa jonkun sortin demonisoinnin, kärjistämisen ja inhon lietsonnan risteytys hyvin vaatimatonta asiaa kohtaan on se, mikä kuvaa tarkoittamaani käsitettä parhaiten. ”Ainako sitä pitää vaan kitata sitä kaljaa,” tai ”siellä se taas istui sekin vaan se kaljapönttö kourassaan lirppimässä.” Kyseessä saattavat olla perheenisät, jotka ovat työviikon päätteeksi pistäytyneet muutamalle tuopille paikalliseen anniskeluravintolaan. Miksei heistä voi todeta, että miehet ovat parhaillaan tuossa viereisen korttelin pubissa nauttimassa olutta? No eihän niin neutraalia ilmaisua voi käyttää. ”Siellä ne ukot taas vaan sitä kaljaa LITKII ja KITTAA.” Vivahde-eron huomaa melko selvästi. ”Kulta, toisitko minulle kaupasta pari saunaolutta?” ”No minähän en ala ukolle sitä kaljaa selkä vääränä tänne kotiin kiikuttamaan niin kuin millekin rokkoherralle!”
Vieläkin kurjempaa on, jos ihmisten puheessa kaikki alkoholituotteet niputetaan viinaksi, eli tällainen raivostuttava demonisoiva kärjistäminen viedään aivan äärimmilleen. Tätä kuulee turhankin usein. Kukapa nyt on tilivelvollinen erittelemään tarkalleen joka desin päivän aikana nauttimistaan juomista, mutta minusta on ikävää, mikäli humalahakuisesti juotuaan on nauttinut vaikkapa 12 tölkkiä keskiolutta, puhutaan tapauksesta viinan juontina.
Viina: näiksi lasketaan vodkat, maustamattomat viinat, akvaviitit, anisviinat, geneverit, ginit, hedelmäviinat, grapat, tequilat ja calvadosit ja maustetut viinat. Eipä näy listassa olutta, siideriä, lonkeroa, viiniä, vermuttia tai whiskyä.
Olut ja laitetaanpa oheen vielä luettelo oluttyypeistä.
Makoisa keskiolut elää edelleen kansan syvissä riveissä aivan järisyttävänä ja katastrofaalisena perisyntinä, vaikka onkin maailman suosituin ja lisäksi vanhin alkoholijuoma. Lisäksi ei ole laisinkaan varmaa, että kittaavatko ne ukot siellä ravintolassa sitä kaljaa. Voihan olla, että eräs heistä on ottanut kuivan päärynäsiiderin ja toinen taas talon lonkeron kurkkunsa kostukkeeksi. Rouvat kyräilevät ja jupisevat kulmat kurtussa vain sitä, kuinka he ovat sitä kaljaa taas kittaamassa JA LIRPPIVÄT SITÄ TUOPIT KOURISSA SIELLÄ NIIN OIKEIN TAAS!
Palataanpa alussa esittelemääni juopottelevaan ukkeliin, joka tulee monelle suomalaisia stereotypioita mietittäessä helposti mieleen. Suurin osa lähipiiristäni on nimittäin alkoholin käytön suhteen enemmänkin paheksuvia sekä maltillisia eivätkä näin ollen itse kyseiseen aineeseen koske kuin harvoin jos silloinkaan. Puheista kuulee enemmänkin juuri paheksuntaa. Osa sentään sijoittuu kultaiselle keskitielle, joka ei lietso avointa vihaa eikä taas vastaavasti idolisoi, joka on yhtä väärin sekin. Nuoremmasta tuttavapiiristä löytyy rutkasti alkoholia viihteen vuoksi käyttäviä ja vieläpä varsin usein, kuten itsekin teen.
Mielestäni minulla on melko hyvä ihmistuntemus ja katsellessani kaupungilla kulkiessani ihmisiä, tulee suurimmasta osasta aikuisia mieleen, kuinka säntillisiä ja kelvollisia he taatusti ovat. Kulkevat hyvin arvokkaasti, eivät kenties kovinkaan muodikkaissa vaatteissa – ennemminkin päin vastoin – ja viimeistään rouvan habituksesta käy ilmi, mitä mieltä taloudessa ollaan paheellista ja turmiollista ”riekkumista” kohtaan. Naisen sana jyrää parisuhteessa.
Teksti uhkaa kääntyä liiaksi pois alkuperäisestä aiheesta ja lisäksi osittain liikaa kohti taannoista paatostani "Tarkista, elätkö juuri SINÄ, kuten kuuluukin", joten lukaiskaapa vaikka se, mikäli ette ole jo näin tehneet. Minulla piti kyllä olla enemmän uusia ajatuksia, mutta taisinpa unohtaa suurimman osan, koska kuumeisella mietintähetkellä saatavilla ei ollut muistiinpanovälineitä.
Ilmeisesti en osaa/malta olla kirjoittamatta suomalaisesta (alkoholi)kulttuurista, koska se on niin käsittämättömän nurinkurinen. Yhtäällä iso osa kumoaa viinaa kurkustaan kaksin käsin sillä seurauksella, että keskiarvo per capita on maailman suurimpia. Toisaalla suurin osa paheksuu koko ainetta nyrkit pystyssä ja on valmis korottamaan alkoholiveroa tai puoltamaan toinen toistaan älyttömämpiä lakialoitteita aina kun joku rikkiviisas keksii moisia ehdottaa.
Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, erityisesti tekstissäni "EI keskioluen lantraamiselle ja pilaamiselle", saadaan Suomessa poikkeuksellisen mainiosti läpi uudistuksia alkoholipolitiikkaan syyllistämällä kansalaisia suuresta kulutuksesta ja olemalla tiedoitusvälineiden edessä huolesta soikeina kyseisestä asiasta.
Syyllistäminen puree siitäkin huolimatta, että jokainen tietää tasan tarkkaan sen, kuinka paljon kuluttaa ja aiheuttaa omalla alkoholikäyttäytymiseltään harmia yhteiskunnalle. Todennäköisemmin vähän kuluttavat eivät syyllisty, vaan heitä vituttaa edelleenkin se, kuinka heidän verorahoistaan kustannetaan toisten aiheuttamat ongelmat. Lisäksi, edelleen itseäni lainatakseni, maltilliset ja alkoholia paheksuvat ihmiset pitävät usein sitä käyttäviä ihmisarvoltaan alhaisempina ja heikompina. Yhtä kaikki nämä kaksi ääripäätä ovat nyt ja tulevaisuudessa tukkanuottasilla alkoholipolitiikan uudistusten suhteen.
Niin kurjaa kuin se maltillisista ja alkoholia paheksuvista suomalaisista onkin, ei veroja yksinkertaisesti voida enää korottaa kansantaloudellisista syistä. Tulevaisuudelle kaavaillut korotukset tulevat laskemaan kotimaan myyntiä entisestään ja kasvattavat tuontia ulkomailta, vaikka yhtenä suurimmista kulutushyödykkeistä juuri alkoholituotteet olisivat hyviä artikkeleita kotimaalaisuuteen satsaamiseen, josta ollaan puhuttu paljon taantuman hetkellä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)