Vastine Maurille, osa 3, kappale 3/3

"En epäile, ettetkö ymmärtäisi huoltosuhteen merkitystä, mutta on aika muutaman esimerkin. Saareen on sikiänyt ajan mittaa 200 ihmistä, mutta moisessa varsin suljetussa ja pinta-alaltaan rajoitetussa ekosysteemissä on kapasiteettia tuottaa ruokaa ainoastaan 120 ihmiselle siten, ettei kukaan tästä määrästä olisi aliravittu. Humaanit ovat sitä mieltä, että ruokaa pitää taikoa vaikka tyhjästä kaikkien 200 ihmisen säilyttämiseksi hengissä, vaikka he olisivatkin kuin luuta ja nahkaa. Realisti taas on sitä mieltä, että 80 ihmisen tulee kuolla, jotta ruokapolitiikka pysyy toiminnassa, eikä oikean kapasiteetin mukaisen määrän ihmisiä tarvitsisi riutua."

Tämä on hyvin toimiva esimerkki, kiitos. Rinnastetaanpas tilannetta Suomeen. Ehkä hieman kärjistäen minusta vaikuttaa, että näkemyksesi on se, että Suomen "saaressa" on jo nämä "120 ihmistä" ja resurssien jakaminen ulkomaalaisilla johtaisi näiden 120 ihmisen "aliravitsemukseen". Minun näkemykseni taas on se, että saaren varoista riittääkin jaettavaksi usemmalle, sanotaan vaikka 150:lle, ihmiselle. Tässä on pienoinen tekstinpätkä, jonka lähde on kriteerieni mukaan kyseenalainen, mutta sisältö silti ihan mielenkiintoinen. Humaaneimmat yksilöt 120 ihmisestä voisivat rajoittaa liikkumistaan, jotta tarvitsisivat vähemmän ravintoa ja maa-alueen tuotantokapasiteetin mukainen määrä riittäisi vähintään hieman paremmin 200 ihmiselle. Eettisesti säällikseksi määräksi voitaneen katsoa se, että jokainen yksilö pysyy hengissä. Miksi juuri "humaaneimmat yksilöt rajoittaisivat elämistään?" Siksi, että eikö olisi epähumaania velvoittaa päin vastoin ajattelevia rajoittamaan elämäänsä."

Silloinhan toimitaan epähumaanisti, mikäli suomalaista kantaväestöä kokonaisuudessaan - ei siis vain humaaneinta siipeä - rokotetaan maahanmuuttajien virran hyväksi. En väitä, että Suomi olisi niin tupaten täynnä ihmisiä, etteikö tänne lisää mahtuisi. Toistan samoja tuttuja teesejä ja voimasanoja, mutta haluan lukumääriin, rahasummiin ja muuhun oikeudenmukaisuutta, tasapainoa, balanssia, rationaalisuutta ja järkeä. Balanssin ja oikeudenmukaisuuden tulee toimia erityisesti kaikkien niiden kohteiden kesken, joihin valtionbudjetista ohjataan varoja. Kansaneläke, työttömyyskorvaus, opintotuki, vammaistuki, kotihoidontuki, toimeentulotuki ja sairaseläke. Kaikkien näiden pitää olla sellaisessa balanssissa, että jokainen tulee hyvin toimeen, eikä yksikään koe saavansa muihin verrattuna liian vähän tukea hankalassa tilanteessaan.

"Näkemykseni mukaan näistä 120 ihmistä, samoin kuin tulevat maahanmuuttajat, tulisivat aliravituiksi asettuessaan rajatulle maa-alueelle, jonka kapasiteetti riittää vain 120 ihmiseen."

Mutta vaikka ottaisimmekin sen oletuksen, että saaren varat todella riittävät vain 120 ihmisen ravitsemiseen, jää jäljelle kysymys, kuinka nämä 120 ihmistä tulisi valita. Saariesimerkissäsi et todennut, kuinka kuolemaan jätettävät 80 ihmistä tulisi valita. Suomen tapauksessa rajaisit ulkopuolelle muut kuin suomalaiset. (En sano, että jättäisit heitä välttämättä kuolemaan - tässä käytämme vain analogiaa.) Minä olen kovin yrittänyt tiedustella sinulta, miksi tekisit valintasi tällä perustein, mutten ole kokenut saaneeni varsinaista vastausta.

Ymmärsit väärin. 120 ihmistä on lopputulos saarelle alun alkaen asettuneesta kantaväestöstä, käsittäköön se vaikka 20 henkilöä, joka on saavuttanut elinhistoriansa aikana tasaisen 120 yksilön populaation tarkkailemalla ympäristöään ja säätelemällä lisääntymistään. Saaressa on kenties 120 ihmiselle sellaiset asumukset, että niissä kykenee elämään hyvin. 80 tulijaa olisivat siis täysin tästä miniyhteiskunnasta irrallisia jostain muualta tulevia henkilöitä, jotka pyrkivät asettautumaan saarelle heidän oman saarensa luonnonvarojen ehdyttyä/tuhouduttua/päädyttyä toistuvasti riistävälle saaren kuninkaalle. Vaikka saariesimerkin 120-henkinen väestö onkin ollut koko historiansa ajan tyystin eristäytynyttä, löytyy joukosta varmasti myös sellaisia yksilöitä, jotka olisivat valmiita yrittämään tulijoiden asuttamista. Suurin osa kuitenkin olisi kenties halukkaita käännyttämään koko revohkan takaisin.

Jos näiden 200 ihmisen ominaisuuksista ei ennakolta oleteta mitään, voitaisiin tietysti sanoa, että on täysin samantekevää, ketkä 80 jätetään kuolemaan. Yhtä hyvin voidaan jättää kuolemaan vaikka "ei-suomalaiset", koska se ei ole sen huonompi vaihtoehto kuin mikään muukaan, koska siihen ihanteelliseen tilanteeseen, että kaikille 200:lle turvattaisiin ravinnonsaanti, ei voida päästä. Joku voisi kuitenkin väittää, että ei ole reilua valita kuolevia ihmisiä tämän kaltaisen ominaisuuden pohjalta, vaan ennemmin pitäisi vaikkapa heittää kolikkoa. On kuitenkin kyseenalaista, onko valintaperusteella eettistä merkitystä. Minä en tässä ota siihen kantaa.

Tämä olisi seurausta siitä, että enemmistö alkuperäisistä 120 asukkaista ovat saaneet kaikki sille kannalle, että 200 hengen tulee mahtua elämään saarella. Mikäli koko joukko tulee jossain vaiheessa siihen lopputulokseen, ettei touhusta tule mitään, on 120-henkinen enemmistö likimain 100-prosenttisesti sillä kannalla, että nämä tulijat, jotka eivät ole heille itselleen esimerkiksi sukua, saisivat etsiä toisen paikan asua. Käytännön ongelmia tästä syntyisi rutkasti ja niitä voidaan soveltaa nykyiseen Suomeenkin.

Esimerkkinä mainittakoon karkotuspäätösten kenties suurin este, eli karkotettavalle syntyneet perhesiteet Suomeen. Ehkä saarelle saisi jäädä osa 80 hengestä hieman tällaisten perusteiden johdosta? Melko todennäköistä olisi myös se, että hädän hetkellä 80 ja 120 hengen porukoiden välillä käytäisiin verinen sota sinänsä tuottoisan saaren hallinnasta. Esimerkki olisi ollut parempi, mikäli tulijoita olisi vähemmän kantaväestöön nähden, suhdelukujen ollessa vaikka 150-50.

Ei edes minun näkemykseni mukaan tulisi ottaa käyttöön valintakriteereitä siten, että esimerkiksi perinnöllisiin sairauksiin taipuvat jätettäisiin pois. Minä en ota mahdollisiin systemaattisiin valintakriteereihin myöskään kantaa. Kolikonheitto on kaikessa rujoudessaan yksi oikeudenmukainen keino.

Puhuit "ei-suomalaista." En puhunut itse suomalaista tai 80 ei-suomalaisesta, koska pyrin välttämään tässä analogiassa kansallisen identiteetin vaikutusta mielipiteeseeni. Sanotaan vaikka niin, että 120 alkuperäisasukasta - tai luonnollisesti vain osa heistä - on saavuttanut maa-alue-entiteetin hallinnan itselleen jo aikoja sitten, mutta joku dominantti yksilö päättää kuljetuttaa tälle alueelle, eli saarelle, 80 lisäasukasta tarpeetta.

Oletan, ettei 120 alkuperäisasukkaalta, jotka muodostavat varsin mitättömän yhteiskunnan, kysytä siitä, olisivatko he halukkaita asuttamaan omistamalleen maa-alueelle 80 ylimääräistä etenkin siinä tapauksessa, että he tietävät sen, kuinka kaikkien elinolosuhteille käy populaation laajetessa.

Jos ajatellaan tältä kantilta niin tilanne onkin täysin eri ja lopputulos olisi hyvin epäsopuisa. Mikäli verrataan saartamme nykyiseen maailmanpolitiikkaan, ei mikään dominantti instanssi toden totta pakota Suomea vastaanottamaan pakolaisia tai turvapaikanhakijoita. Esimerkilläni pyrin korostamaan sitä, että päätäntävalta siitä, asutetaanko heidän hallinnoimalleen suvereenille maa-alue-entiteetille noin vain joukko ihmisiä ravinnonsaannin ja elintilan kustannuksella, on alueella itsellään. Tehdään vieläpä olettamus siitä, että saaren 120 henkilöä toimivat hyvin yhteen hiileen puhaltamalla ja demokraattisesti.

(Tämän esimerkin puimisesta tulee koko ajan mieleen mainio kirja ja elokuva "Storm of the Century).

"Taiteilin joku aika sitten esimerkin 200 matkujastajapaikan junasta, jossa Astrid Thors on veturinkuljettajana. Hän ei ole osannut kyvyttömyytensä vuoksi noudattaa realiteetteja, vaan on tohkeissaan myynyt matkalippuja 350, jotta väkeä saataisiin hyvän ja lämpimän ajatuksen mukaisesti matkaan mahdollisimman paljon. Väkeä ängetään junaan vaikka väkisin, eikä kenelläkään ole kivaa. Kaikkia ei ehditä palvella, eivätkä kaikki mahdu varsinkaan istumaan. Osa roikkuu puoliksi ikkunoista ja osa taas rötköttää tavarahyllyllä."

Tämäkin on hyvä esimerkki. Mutta relevantti kysymys kuuluukin, mitä tapahtuu heille, jotka jätetään ruikuttamaan asemalle. Moni voisi väittää, että mikäli he tulevat kokemaan väkivaltaisen kuoleman, jos eivät pääse kyytiin, on parempi änkeä heidät junaan vaikka väkisin. Ja jälleen kerran esimerkissä sivutaan kysymys siitä, millä perusteella junalla matkustajat valitaan.

Junaesimerkki on helppo: matkalle pääsevät ne 200 ensimmäisenä lippunsa ostavaa. Ruikuttajat joutuvat odottamaan toista junaa, jossa heillekin on tilaa. Tässä tapauksessa he suivaantuvat perinpohjaisesti matkanjohtaja ja veturinkuljettaja A. Thorsiin, joka on jo kaupannut heille rahaa vastaan matkaliput. Jos jokainen maahanmuuttaja toisi poikkeuksetta jotain konkreettista mukanaan vastineeksi saamastaan turvapaikasta, olisi junaesimerkki toimivampi.

Nykytilanteeseen nähden junaesimerkkiä pitäisi muuttaa siten, etteivät junaliput maksa mitään. Sisään olisi siis asemalaiturilla rynnimässä 350 ihmistä ja vahvimman laki voittaa. Ne, ketkä eivät ehdi sisään ensimmäisten joukossa saavat maistaa nyrkistä, jäävät pois kyydistä, kiipeävät katolle tai matkustavat muutoin todella huonosti

Tupakkakoppiesimerkkisi on myös valaiseva. Tuleekin kysyä, kuinka täysi tupakkakoppi on vielä "siedettävä". Minusta Suomen "tupakkakoppiin" mahtuu lisää väkeä - kunhan jotkut suostuvat vähän tiivistämään. Ja toistan vielä itseäni: sitäkin sopii miettiä, tarvitseeko jo tupakkakoppiin ahtautunut Pertti henkosia kipeämmin kuin kopin lasiin koputteleva Pedro.

Tarkoituksenani ei ollut soveltaa näitä esimerkkenä suoraan Suomen maahanmuuttokapasiteettiin vaan ainoastaan havainnollistaa sitä, mitä kysynnän ja tarjonnan laki mielestäni tarkoittaa konkreettisesti. Tupakkakoppi on siinä mielessä huono esimerkki, että Pedro ja Pertti tappelevat pääsystä koppiin, jossa asioidessaan he edesauttavat mahdollisesti ennenaikaista kuolemaansa. Suomen kopissa mahdutaan tiivistämään vähän, kuten sanoit. Minusta ja muista maahanmuuttokriitikoista tuntuu, että nykyään täällä tiivistäydytään liikaa.

"Neljäs esimerkki: kitara maksaa 200 euroa. Minulla on rahaa vain 150 euroa. Lopputulos on se, että minä en pysty ostamaan kitaraa, koska minulla ei ole tarpeeksi rahaa. -- Joku voisi myöskin lahjoittaa minulle vastikkeetta tuon 50 euroa, mutta olisi vastoin reilua henkeä sekä inhottavaa ostaa kitara rahalla, jota ei ole millään tapaa ansainnut."

Tämä esimerkkisi on siitä hedelmällinen, että on helppo osoittaa, kuinka se ei ole yhteneväinen maahanmuutto-/kehitysapupolitiikkatapausten kanssa: minusta on äärimmäisen epäselvää, kuinka esimerkiksi minä olen Suomeen syntymällä ansainnut mitään, jota naapurimaahamme syntyvä Pavel ei ole ansainnut. Syntyessäni en varsinkaan ole vielä ehtinyt tehdä yhtään mitään, mutta heti syntymästäni lähtien valtio tukee hyvinvointiani.

Sinä olet ansainnut asemasi ja hyvinvointisi Suomessa siksi, että olet suomalaisten isäsi ja äitisi poika. Tiedän aiemmista keskusteluista, kuinka olet tästä asiasta eri mieltä, mutta se, että sukunne on Suomen lähihistorian aikana ollut mukana edistämässä nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan (jos sitä nyt tosiaan todella voidaan sellaiseksi kutsua) syntyä, on jälkikasvullakin siihen oikeus. Näin aiemmat sukupolvet ovat todennäköisesti toivoneetkin.

Syntyessään ei ansaitse muuta kuin kansalaisuuden, joka on riittävä peruste. Ei vastasyntyneitä nyt voitaisi nakella maasta toiseen. Tämä on ehkä ristiriidassa usein toistamani ansaintalogiikan kanssa, koska tässä en edellytä vaikkapa lapsilisiltä muuta kuin suomalaistaustaisuutta (enkä tarkoita tällä Pamela Andersonin tai Matt Damonin suomalaisia sukujuuria isoisoisoisän serkun tmv. kautta).

Sanottakoon vielä sekin, että minä en itse välitä pätkääkään siitä, mitä kukaan on ansainnut työllään ainakaan ennen kuin jokainen saa sen, minkä tarvitsee elääkseen.

Sittenhän homma on OK, koska likimain jokainen Suomessa majaa pitävä, myös ne, jotka ovat minusta sitä tänne kuulumatonta ja ylimääräistä sakkia, saa elämiseensä välttämättömät asiat. Aiempia kirjoituksia tulkitakseni sinusta on myös aivan sama, että mistä (= kenen hallinnoimasta) lompakosta ihmiset saavat sen mitä tarvitsevat?

"Humaanit arvot ovat hieman ristiriitaisia siinä vaiheessa, kun - vaikka se kunkin perheen sisäinen asia onkin - mummo lykätään hoitokotiin, jossa häntä käydään tervehtimässä kun muilta kiireiltä ehditään, mutta humanitaarisen avun edessä ollaan polvillaan, koska se on oikein."

Sivuhuomautuksena totean, että inhoan sanaa humanismi ja siten myös sanaa humaani. Kuten näytät itsekin tekevän, liitän sen varsin löysään, epäanalyyttiseen ajatteluun. Samaan tapaan kuin sinä korostan itsekin sitä, että ensin on katsottava, mitä on etiikassa tai politiikassa todella toteutettavissa, ja sen jälkeen valittava vaihtoehdoista paras - sen sijaan, että pyrittäisiin mahdottomiin ideaaleihin. Mutta kuka tahansa tietysti nimellisesti sitoutuu tuohon mainitsemaani periaatteeseen, vaikka käytännössä vaikuttaisikin toimivan toisin.

Humaani on ylikäytetty sana tässä vuoropuhelussa. Erinäisiltä foorumeilta löytyisi toinen toistaan osuvampia, joskin usein väheksyviä, korvaavia termejä, kuten kulttuurinrikastuttaja, kukkahattutäti, suvis, mokuttajat, toiseuden edistäjät ja multikultit. Näiden uustermien edustajat ovat harvinaisen epäanalyyttisiä ja lyhytnäköisiä ihmisiä.

Nimellisestihän sitä voi sanoa sitoutuvansa vaikka mihin. Onpa toisinaan ilmoittautunut ihmisiä, jotka kyllä ymmärtävät sitä ja tätä, mutta eivät hyväksy. Paljon ympäripyöreämmin asiaan ei voi ottaa kantaa. "En hyväksy lasten ympärileikkausta ei-terveydellisistä syistä, mutta ymmärrän kyllä sitä."

"Ei valtion olekaan tarve vaikuttaa siihen, kuinka ihmiset omaisineen toimivat."

Tottakai on. Ihmisten toiminta vaikuttaa toisiin ihmisiin. Poliittisten päätöksten tulee aina ulottaa sinne, missä on ihmisten välistä toimintaa, kun se on mahdollista. Aina se ei toki ole.

Jos tuon ottaisi aivan kirjaimellisesti, minun voisi kuvitella tarkoittavan sitä, ettei tulisi olla lakeja ja oikeusjärjestelmää, koska valtio ei saisi vaikuttaa ihmisten toimintaan. Viittasin tuolla lähinnä siihen, että saavathan yksilöt toki dumpata isovanhempansa minne lystäävät (Intiassa eräs isomummo löytyi jäteauton lavalta) ja keskittää huomionsa muihin asioihin, joita voidaan pitää humaaneinakin aatteina.

"Sen sijaan tällä hetkellä varoja olisi aiheellista järjestää pienempien kuntien julkisen sektorin palveluiden ylläpitoon ja näiden seutujen elvyttämiseen."

Minun täytyy myöntää, että en ole kovin perehtynyt tähän kaupungittumisilmiöön liittyviin kysymyksiin. Ehkä se johtuu siitäkin, että olen itse asunut kaupungissa ikäni. En (tietenkään) katso, että ihmisillä olisi mitään luovuttamatonta oikeutta asua, missä lystäävät, mutta en voi sanoa tietäväni kaikista ongelmista, jotka liittyvät kaupungittumiseen.

Minä olen perehtynyt melko paljonkin kyseiseen ilmiöön. Mielipiteitäni hallitsevat siinä liikaa tunneperäiset seikat, koska tunnen maaseudun idyllissä kaihoa ja tulen surulliseksi, kun muistelen, että missä - sittemmin autioituneella seudulla - on vielä joskus ollut kyläkauppa, oma koulu tai jopa kirjasto.

Kaupungistumisessa ei ehkä ole niinkään perustavanlaatuisia ongelmia, mutta - kuten sanoin - harmillisen tunneperäisesti ajateltuna ajatus jättimäisistä metropoleista, joissa kaikki pyritään keskittämään ja tehostamaan, tuntuu kolkolta. Itse asun tällä hetkellä mieluiten kaupungissa, koska täällä saa mennä ja tulla melko anonyyminä, eikä Jyväskylä ole suurkaupunki.

Palveluiden puuttuminen, tuoreimpana järkytyksen aiheena hätäkeskusten määrän karsiminen, ajavat luonnollisesti ihmisiä lähelle suurempia asumiskeskittymiä. Ei Suomessa nyt missään toivottomassa tilanteessa olla, koska maaseudulla on vielä mahdollista asua pienempien kaupunkien tai muiden kasvukeskusten ollessa siedettävän automatkan päässä, mutta trendi on joka tapauksessa sellainen, että muuttotappiokuntia on Keski-Suomessa, eli täällä pöndellä, muistaakseni lähes kolme neljännestä.

"On kieltämättä hankala vaihtaa ajatuksia, koska pohjaan logiikkani nimenomaan empiirisiin seikkoihin, en siis niinkään väitteisiin, vaikka väitelause onkin tosiseikan esittämistä."

Selkiytänpä tätä empiriaan liittyvää kysymystä hieman. Filosofi nimeltä David Hume (joka oli muuten kovan luokan empiristi) esitti aikoinaan periaatteen, joka tavallisesti tiivistetään muotoon "no 'ought' from 'is'". Siis ulkoista todellisuutta tarkkailemalla emme voi saada selville mitään siitä, miten tulisi toimia - siis miten olisi oikein toimia. Siitä, että esimerkiksi näkee köyhän näkevän nälkää, ei voida mitenkään suoraan johtaa päätelmää siitä, että olisi oikein auttaa häntä.

Näin ei-filosofina maineikkaille filosofeille on minusta tyypillistä kyseenalaistaa juuri sellaisia asioita, jotka ovat maalaisjärjellä ajateltuna päivänselviä. Silti tuo oli vain Humen esittämä periaate; moni hänen kollegansa nimenomaan empirismissä saattoi ajatella jokseenkin päinvastoin. Kieltäydyn kommentoimasta tarkemmin, koska en ole filosofi ja olen lisäksi liian laiska tutkiakseni asiaa tähän hätään.

Tässä keskustelussa minä pyrinkin puhumaan etiikasta, jota ei voida päätellä empiriasta. Pyrin siis löytämään periaatteita tapaan "Jos tilanne on X, tulee toimia tavalla Y". Jos onnistuisimmekin osoittamaan tällaisen periaatteen todeksi, ratkaistavaksi jää yhä kysymys siitä, onko tilanne todella X:n kaltainen. Näihin kysymyksiin uskon tieteilijöiden monesti tarjoavan parempia vastauksia kuin minun.

Haluan joka tapauksessa korostaa, että puhuaksesi politiikkaa joudut sinäkin puhumaan myös muusta kuin empiriasta: joudut puhumaan etiikasta.

Jos halutaan selvittää, onko tilanne X juuri sellainen kuin väitetään, on minun logiikallani paras vaihtoehto käyttää tieteellisiä menetelmiä, empiirisiä tutkimuksia. Tarpeen niin vaatiessa analysointivaiheessa voi olla mukana eri katsontakantoja omaavia ihmisiä.

Kyllä minäkin kannatan eettisesti parhaita mahdollisia ratkaisuja. Rationaalisen logiikkani johdosta ne eivät vain kenties ole läheskään niin eettisiä kuin mitä sinä onnistuisit laatimaan.

"Joista yksi itselleni mieleen tuleva isommanpuoleinen ongelma on se, että tulevaisuuden sukupolvet olisivat mitä todennäköisimmin varsin näreissään päätöksestämme soluttaa tarkoitushakuisesti juuri rikollista ainesta yhteiskuntaan, jossa on tulevaisuuden sukupolvilla samankaltainen ongelma muunkin humanitaarisen maahanmuuton seurauksena kuin tällä hetkellä Ruotsissa ja Ranskassa."

Niin, ja kehitysmaan A asukkaat olisivat varmaankin näreissään siitä, että he joutuvat syntymään maahan täynnä rikollisia.

Kehitysmaan A asukkaat ovat tällä hetkellä kurjuuden keskellä harvinaisen näreissään siitä, että heidän maansa asiat ovat päin persettä heitä edeltäneiden sukupolvien vuoksi.

"- maahanmuuttopolitiikkaa tulisi järkeistää vastaamaan realiteetteja."

Haluan tuoda esiin retorisen kikan, jota sinä monien muiden ohella käytät muun muassa tässä kohdassa: puhut ikään kuin puhuisit vain empiriasta, ulkoista todellisuutta koskevista väitteistä. Mutta kuten jo totesin, politiikkaan liittyy aina etiikkaa.

En ymmärrä täysin sitä, mitä tarkoitat, mutta myönnän/hyväksyn väitelauseen paremmin tietävän suusta tulleena. Itse en näe poimimassasi sitaatissa muuta kuin rationaalisen päättelyketjun, jonka johtoajatuksena on saattaa tällä hetkellä järkeistämistä kaipaava maahanmuuttopolitiikka vastaamaan empiirisesti esitettäviä realiteetteja suoraan elävästä elämästä.

"Humaaniuskin menee yli siinä vaiheessa, jos rikollinen aines pyritään jakamaan tasan kaikkien kesken samoin kuin varallisuus."

Minusta tasa-arvoon tulee pyrkiä, vaikka sitten näinkin. JOS on selvää, että tietyllä aikavälillä maailmassa tulee olemaan kärsimystä määrän n verran, on parempi jakaa määrä n mahdollisimman monelle ihmiselle pieniin osiin kuin antaa harvempien kärsiä siitä enemmän. Mutta älä nyt toki väärin ymmärrä - rikollisuutta tulee toki minusta pyrkiä ehkäisemään parhaansa mukaan.

Tässä olen yksinkertaisesti eri mieltä. Ihmisellä on aina vaihtoehto: joko tehdä rikos tai olla tekemättä sitä. Tekemällä rikoksen, erityisesti törkeän sellaisen, hänen ihmisarvoaan tulisi supistaa siten, että oikeudenmukainen rangaistus olisi mahdollista toteuttaa. Rikollisuutta ei pystytä jakamaan pieniin osiin kuin materiaa. Moni maa-alue-entiteetti on saavuttanut vähäisen rikollisen omilla toimillaan, esimerkiksi Neuvostoliitossa se oli vähäistä, vaikka siitä paikasta voidaan olla montaa muuta mieltä. Rikollisliigojen toiminta toki hankaloituisi, joskaan ei päättyisi, mikäli siihen kuuluva aine ripoteltaisiin mahdollisimman hajanaisesti.

Minä ainakaan en hyväksy sitä, että naapuritaloyhtiötä mahdollisesti terrorisoivista kahdesta narkomaanista toinen sijoitettaisiin meidän taloyhtiöömme siksi, että naapuritalon rauha puolittuisi. Tämä ei poista ongelmaa vaan tarjoaa patenttiratkaisun. Narkomaaneille pitäisi laittaa ketjut kaulaan, raahata pakettiautoon ja kuljettaa jonnekin, minne aurinko ei paista.

"Voidaan tehdä eettisesti parhaita mahdollisia, todella huonoja tai jostain siltä väliltä olevia ratkaisuja. Minäkin olen eettisesti parhaiden mahdollisten ratkaisuiden kannalla, mutta se ei tarkoita sitä, että ne olisivat niitä kaikkein eettisimpiä."

Tässä kohtaa keskustelussamme taitaa olla kyse vain ekvivokaatio-ongelmasta (http://fi.wikipedia.org/wiki/Ekvivokaatio). Älä turhaan erota toisistaan etiikkaa ja "realismia". "'Ought' implies 'can'" on eräs filosofeille tuttu iskulause, joka tarkoittaa sitä, ettei voi olla eettistä velvollisuutta toimia tavalla, joka ei ole mahdollinen. Ei siis voi olla vaikkapa velvollisuutta pelastaa maailman jokaisen ihmisen elämää, mikäli se ei yksinkertaisesti voi millään tavalla onnistua. Kun minä puhun "eettisesti parhaista mahdollisista" ratkaisusta tarkoitan siis myös kaikkein "eettisimpiä" ratkaisuja.

Ei voi olla - sen paremmin eettistä kuin muutakaan - velvollisuutta toimia tavalla, joka ei ole mahdollista. Voisiko kuitenkin olla velvollisuus olla yrittämättä pelastaa maailman jokaisen ihmisen elämää siksi, että se ei ole mahdollista? Minkähän virheen teen, koska osaan kehittää eettisesti parempia ratkaisuja kuin mitä olisin valmis toteuttamaan? Kyse ei ole mielestäni siitä, että ihmisen tulisi olla valmis toimimaan siten kuin oma mielikuvitus ja/tai sivistyksen taso sallivat.

"Kaikkein eettisintä olisi kaiketi avata rajat ja antaa vapaa pääsy sekä oitis sosiaaliturva kaikille sitä haluaville välittämättä piirun vertaa huoltosuhteesta, valtiomme ruoantuotantokapasiteetista, pellossa kasvavien perunoiden määrästä tai valtionvelasta."

Minä en suinkaan esimerkiksi sano, että leivästään pitää jakaa kaikille sitä pyytäville (jotka eivät sitä välttämättä yhtä paljon edes tarvitse) niin kauan, kunnes itse menehtyy nälkään.

Silti sanoit aiemmin, että meidän olisi supistettava elintasoamme niin kauan kunnes kaikkialla on hyvä olla. Yhteiskunta koostuu yksilöistä ja mikäli heitetään lanttia siinä asiassa, että koska on kenenkin vuoro murtaa leivästään osa nälkäisille, nääntyisin nälkään, koska olen huonosta tuuristani kuulu. Tulisiko leipäänsä jakelevien ringistä päästä pois sitten, kun omasta kyrsästä on jäljellä vain välttämättömään elintoimintojen ylläpitoon riittävä osuus? Kuka sen määrittelee? Kuka sanoo, että vielä on varaa kiristää nälkävyötä, koska silmät liikkuvat ja henki pihisee?

"Jatkuvasti pyritään siihen, että myös tulevaisuudessa Suomessa asuu ihmisiä, jotka tarvitsevat töitä ja mahdollisuuden asua. Ei nyt voida tehdä sellaisia ratkaisuja, että tämä mahdollisuus evättäisiin heiltä. Se olisi melkein kuin tahallista kiusantekoa, koska tulevaisuutta koskeviin ratkaisuihin liittyvät riskit pystytään nyt arvioimaan käyttämällä empiirisiä tuloksia. Toki tämän valtion infrastruktuurin kehityksen juuret nojaavat aikaan, jolloin emme olleet nykyisen kaltainen Suomi vaan Venäjän keisarikunnan alainen osa, mutta se on toissijaista. Emmehän voisi nyt ajatella niin, että mikäli Suomi kuuluu tulevaisuudessa Neuvostoliitto kakkoseen, eikä meidän tuntemaamme itsenäiseen Suomeen, jolle haluamme tuottaa ylläpidettäviä palveluita, löisimme hanskat naulaan."

En välttämättä ymmärrä kaikkea, mitä haluat tässä kohtaa sanoa. Mutta pari huomautusta kuitenkin teen: Ensinnäkään minä en tunne tätä "itsenäistä Suomea" kovinkaan hyvin - kuten sanottu, suurta osaa sen kansalaisista en ole tavannut, enkä edes ole käynyt sen useimmissa kolkissa. Toisekseen en ymmärrä, miksi kaikki löisivät hanskansa naulaan mainitsemassasi tilanteessa - jos ymmärsin oikein, että niin väität. Minulle on samantekevää, kutsutaanko paikkaa, missä asun "Suomeksi", "Neuvostoliitoksi" vai "Turkmenistaniksi". Minulle on samantekevää, jaetaanko verorahojani "suomalaisille" vai "turkmenistanilaisille". Mieluiten tietysti soisin niitä jaettavan kaikille.

Sitten olemme vain yksinkertaisesti eri mieltä, eikä syy ole ekvivokaation, vaan sen, että omaan nationalistina voimakkaan kansallisidentiteetin tunteen. Suomalaisista valtaosa tuntee kansallista yhtenäisyyttä ja mikäli alkaisi näyttää erittäin todennäköiseltä, että valtiomme kuuluisi tulevaisuudessa Neuvostoliitto kakkoseen, olisi jopa perusteltuakin nakata hanskat naulaan, koska kansalaistemme suhteellisen voimakkaassa kansallisidentiteetissä ei olisi enää puolustamista jälkipolville siten kuin olemme aina halunneet tehdä. Joutuisimme korkeintaan autonomiseksi alueeksi, jonka omaa kansallista identiteettiä ei tunnustettaisi vaikkapa YK:ssa.

Ehkä pyritkin sanomaan, että harvat haluaisivat asua taannoisen kaltaisessa Neuvostoliitossa. Se onkin toinen asia. En nyt paneudu nimenomaan Neuvostoliittoon tarkemmin, mutta itse haluan asua paikassa, jossa lait ovat eettisiä. Tässä mielessä joutuminen tietyn toisen valtion alaisuuteen voisi olla minulle valitettavaa, mutta ei minulla ole periaatteellista ongelmaa kyseisten kyseisessä valtiossa asuvien ihmisten kanssa asioimisessa.

"Millä muullakaan tavalla ihmisen asema tulisi määräytyä vai eikö kellään tulisi olla mitään kansalaisuuden mukaan määräytyvää asemaa edes valtiossa?"

Miksi pitäisi olla kansalaisuuden mukaan määräytyvä asema? Miten olisi, että kaikkia ihmisiä kohdeltaisiin maailmassa tasaveroisesti?

No mikäpä ettei, mutta kuinka tämä olisi mahdollista, kun osa valtioistakaan ei tunnusta toisiaan? Vallitsevat olosuhteet huomioon ottaen tämä utopia ei ole edes teoriassa mahdollista. Etpä ole toisaalta esittänytkään, että ihanneuniversumisi olisi realistinen.

"Ei valtiossa tule olla hierarkiaa siten, että ihmiset arvotettaisiin suoraan eri arvoisiksi heidän esivanhempiensa panoksen mukaan."

Kuitenkin puhuit esimerkiksi kitaranostamisesimerkissäsi "ansioista". Olemmeko me suomalaiset nyt sitten ansainneet tietyn erityisaseman vai emme?

Tarkoitin sitä, että valtiossa ei saa olla sellaista sisäistä hierarkiaa, jossa sinut arvotettaisiin minua paremmaksi siksi, että isovanhempasi ansiot yhteiskuntamme rakentamisessa katsotaan minun isovanhempiani arvokkaammiksi.

"Meidän tulee olla kiitollisia ja suojella sitä mitä meillä on."

Mielenkiintoinen normatiivinen muotoilu. Esitätkö yleisen eettisen periaatteen vai onko esittämäsi imperatiivi ehdollinen ("Meidän tulee olla kiitollisia, JOS pyrimme päämäärään X")?

Tämä oli hyvin tavanomainen, jopa kliseinen, nationalistista retoriikkaa edustava kiihottava lausahdus. Meidän tulee olla kiitollisia asiaintilasta X ja suojella sen säilymistä valinnoillamme, joihin kuuluu äänestyskäyttäytyminen, valveutuneisuus poliittisesta päätöksenteosta, tieto vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen todellisista kasvoista ja sisälukutaito.

Tokihan minäkin voin ajoittain olla tyytyväinen siitä, että asun kohtuullisen mukavassa paikassa. Mutta ettäkä sitä tulisi suojella samalla estäen toisilta paremmat olot? Ethän sinä toki suoraan noin sanonut siteeraamassani kohdassa, mutta nähdäkseni moista olet kuitenkin tuonut ilmi. Kai minä tunnen sitä mainitsemaasi kollektiivista syyllisyyttä tässä kohdin: voisin auttaa muita paljon enemmän. Minusta minun on aihettakin kokea syyllisyyttä.

Ei toisilta tarvitse estää parempia oloja. Se, että toisia vastaanottaa nauttimaan valmiiksi pedatuista paremmista oloista vastikkeetta, ei ole suora negatiivinen johdannainen siitä, että pyrkisi systemaattisesti estämään heidän sosioekonomisen asemansa kohentumista. Jos kehitysmaa X onnistuu omatoimisesti muuttamaan yhteiskuntajärjestyksensä tasa-arvoisemmaksi ja suvaitsevaisemmaksi, ei tätä pidä olla estämässä. Tätä voidaan jopa kannustaakin ulkoa päin.

Voisiko tästä vetää osin samoin perustein sellaisen argumentin, että omia elinoloja ei kuuluisi suojella siksi, että muutkin haluavat nauttimaan niistä samalla mitalla?

"Olisihan se toki huutava vääryys ja esimerkki on mielestäni erinomainen. Valtioiden välillä sitä vain on hankala soveltaa, koska hukkumalla kuolee, mutta surkean taloudenhoidon voi parantaa velvoittamatta muita valtioita syytämään rahaa. Nimenomaan eettisesti - vaikken toki edelleenkään ole asiantuntija - jokaisen vähänkään kynnelle kykenevän tullee auttaa avun tarpeessa olevia. Hukkuva Kreikka (ja perässä mitä todennäköisemmin myös Romania sun muut) voisi kuitenkin uida rantaan omin avuinkin, jos ottaisi itseään niskasta kiinni."

Ja jälleen nationalistinen, harhaanjohtava retoriikka näyttää päätään. Jos Kreikka esitetään yhtenä entiteettinä, voidaan sen sanoa pystyvän uimaan rantaan. Mutta entäpä kreikkalainen heppu nimeltä Kosmas? Oletetaan, että Kosmas on ainut, joka on valmis omalta osaltaan osallistumaan toimenpiteisiin, joilla Kreikka voisi päästä rantaan. Lienee selvää, ettei Kosmas onnistu yksin räpiköimään kyllin voimallisesti. Hänkin joutuu täten kärsimään muiden virheistä.

Niin käy Kosmakselle. Jos avustukset jaettaisiinkin oikeudenmukaisesti, saisi Kosmas ulkomailta tulevaa toimeentuloavustusta palkkioksi vaivannäköstään (tulkitsen rantaa kohti räpiköinnin halukkuutena luopua päättömistä etuuksista, joita kreikkalainen kulttuuri tulvii), mutta hänen patalaiska naapurinsa Kostas ei.

"Jos Hans-Åke Skellefteåsta tai Pjotr Muurmanskista on nälänhädässä ja vailla asuntoa, tulee paikallisen avustusjärjestelmän auttaa häntä, ei minun ja oululaisen. Jos tämä ei onnistu, vika on avustusjärjestelmässä tai sen puutteessa, ei minussa ja oululaisessa."

Minä taas sanon, että jos sekä Tupu, Hupu että Lupu voivat pelastaa omin voimin hukkuvan Roopen, kukin heistä toimii väärin, jos ei näin tee - vaikka vain Lupu olisikin syypää Roopen veden varaan ajautumiseen. Olen toki sitä mieltä, että Lupu on toiminut kaikkein eniten väärin: hän on sekä pudottanut Roopen veteen, joka lienee Roopelle harmiksi sinänsä, että jättänyt hänet hukkumaan. Ehkä voidaan jopa perustella, miksi nimenomaan Lupun tulisi ensisijaisesti ryhtyä pelastustoimiin. Mutta mikäli Tupu ja Hupu selvästi näkevät, ettei Lupua Roopen hukkuminen vaivaa pätkän vertaa, on heidän ehdottomasti tehtävä asialle jotain. Lupun läksyttämistä he voivat miettiä myöhemmin.

Jos Lupu yksin on syypää siihen, että Roope on joutunut veden varaan, on hän mitä todennäköisimmin haluton auttamaan häntä pois. Vai oliko kyseessä vain vertauskuvallinen ilmaisu siitä, kuinka "Lupu on pudottanut Roopen veteen", vaikka tosiasiassa tilanne on voinut mennä jotenkin niin, että Lupu ei ole huolehtinut puuveneen kunnossapidosta, eikä ole sijoittanut sinne pelastusrengasta ennen kuin antoi veneen Roopen käyttöön? Tällöin häntä voidaan pitää eniten syyllisenä siihen, että Roope on veden varassa. Pelastusrenkaan ja veneen huollon unohtaminen ovat kardinaalivirheitä ja niiden mukaan Lupu voisi olla eniten velvoitettu pelastamaan Roope.

Haluan vielä tehdä muutaman lisäyksen aiemmin kirjoittamaani.

Ensimmäinen lisäykseni on tarkennus liittyen etiikan ja "realismin" suhteeseen. (Käytän lainausmerkkejä, koska realismi tarkoittaa filosofiassa montaa eri asiaa ja arkikielessä jotain muuta. Viittaan jälkimmäiseen merkitykseen.) Toki on esimerkiksi deontologeja eli velvollisuuseetikkoja (kuten vaikkapa Immanuel Kant), joiden näkemyksen mukaan eettistä voi olla toimia tavoin, joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, ovatko toiminnan lopputulokset hyviä. Tällaisen näkemyksen pohjalta toimittaessa voidaan todella esimerkiksi ajautua avustamaan ihmisiä kuten maahanmuuttajia sellaiseen äärimmäisyyteen asti, ettei se ole lopulta enää kokonaistasolla millään tavalla "järkevää".

Sitten lipsut mielestäni enemmänkin deontologiseen suuntaan. Äärimmäisen hankala sanoa mitään, koska uusia termejä sekä filosofian, eli sen alan, joka ei todellakaan ole vahvimpani, suuntauksia satelee jatkuvasti. Maahanmuuttopolitiikalla ei tulisi olla mitään filosofis-teoreettista pohjaa vaan rationaaliset näytöt.

Mutta konsekventionalistiset eli seurauseettiset teoriat sitä vastoin painottavat nimenomaan teoista koituvia seurauksia. Seurausetiikka onnistuu täten paremmin huomioimaan kunkin tilanteen "realiteetit". Itse pidän itseäni ennemmin seurauseetikkona. (Tosin haluan korostaa, että tavallisesti seurauseettisiä teorioita, kuten utilitarismia, on sovellettu poliittisesti hyvin vastakkaisella tavalla kuin mikä vastaa omia ihanteitani.)

Seurauseettisesti - sikäli kuin ymmärrän sen sisältöä edes osin - tulisi olla käytössä riittävät keinot arvioida niitä todennäköisimmin tapahtuvia ilmiöitä, joita toiminta X aiheuttaa. Empirismi lienee poissuljettua.

Toinen lisäykseni liittyy tähän kommenttiisi:

"Ilman 'valtiota' mikään ei toimi."

Kutsuisin tätä näkemystä funktionalistiseksi (sosiologisessa mielessä). Perustelet siis yksinkertaisesti valtiota sen tarkoituksenmukaisuudella - valtio siis täyttää tietyn funktion. Vaan tämä argumentti jakaa funktionalismin yleisemmän ongelman: se, että tietty ilmiö/entiteetti/mikä-lie täyttää tietyn tehtävän, ei vielä selitä, miksi juuri kyseinen mikä-lie on valikoitunut muista vaihtoehtoisista, jotka olisivat ajaneet samaa tehtävää.

Tarjoat taas uuden filosofisen dilemman. Minä poloinen en tiedä, että mitä muita vaihtoehtoja, puhumattakaan, että edes teoriassa toimivampia, olisi tarjolla valtiojärjestelmän lisäksi. Mielestäni ja omien näkemysteni mukaan paras konsepti saataisiin aikaiseksi, mikäli nykyistä yhteiskuntajärjestelmää viilattaisiin vielä himpun verran oikeudenmukaisemmaksi ja rationaalisemmaksi.

Sitten pyrin liittämään edellä sanottua käynnissä olevaan keskusteluun. Oletetaan, että olet oikeassa siinä, että valtio(i)ta tarvitaan. Mutta minä olenkin yrittänyt tiedustella sinulta nimenomaan sitä, miksi valtiomme on oltava juuri tämä Suomi. Eikö yhtä funktionaalista olisi voinut olla jättää vaikkapa Lappi Suomen ulkopuoelle ja lohkaista oheen pala Venäjää - jos tarvitaan vain yleisesti ottaen jonkinlaista valtiota? Miksi minun tulee kokea olevani velvoitettu erityisellä tavalla nimenomaan näitä reilua viittä miljoonaa ihmistä kohtaan? Tarkoitatko todella vain sitä, että valtiota tarvitaan yleisesti ottaen ja että valtion rajaaminen tällä tavalla on vain yksi hyvä ratkaisu monista? Jos tätä tarkoitat, minusta on kohtalaisen vaikeaa perustella, miksei jokusta maahanmuuttajaakin voitaisi suomalaisiksi laskea.

Valtio ei vain ole yksinkertaisesti "jonkinlainen". Maailmassa on todennetusti toimivia, menetteleviä, kehnoja ja täysin toimimattomia valtioiksikin kutsuttuja maa-alue-entiteettien irvikuvia. Välimuotojakin löytyy. Valtioiden välillä ei pitäisi minusta vallita hierarkiaa, mutta niiden tulisi kaikkien säilyttää oma suvereniteettinsa ilman toisen valtion ylivaltaa tai epäsuoraa riisto-oikeutta. Suomen valtion ja sen kansalaisten tila ei olisi likimainkaan nykyisen kaltainen ilman aiempien ikäpolvien ponnisteluita ja kulttuuriperimäämme. Mikäli olisimme viettäneet viimeisen sadan vuoden ajanjakson Turkmenistanin eksklaavina, emme edes osaisi pohtia tätä asiaa.

Valtio ei ole välttämätön "yleisesti ottaen". Pohjanmaa ei olisi nykyistä onnellisempi olemalla nimellisesti valtio. Entiteetin sisäinen hyvinvointiasema saavutetaan pitkäjänteisellä kehityksellä, jossa eräs olennainen, ellei jopa olennaisin, tekijä on voimakas kansallisidentiteetti.

Jos tässä pyritään maksimoimaan "suomalaisten" etua, olen varma, että parempiakin valtiorajauksia olisi. Tosin mitä "suomalainen" tuossa yhteydessä oikeastaan edes tarkoittaa, jos emme ole ennakolta määritelleet, mihin ryhmään kuvaus viittaa? Tämä kielellinen ongelma on itse asiassa varsin kertova: tottakai suomalaisten edun ajaminen on eduksi suomalaisille (hmm, tässä kohtaa voisin tosin puhua Derek Parfitista, mutta antaa olla), mutta minä haluaisinkin ratkaista sen ongelman, keitä suomalaisiin tulee laskea ja miksi. Miten sinä päädyt siihen johtopäätökseen, että "juuri tämän ryhmän etuja minusta tulee etupäässä ajaa"?

Suomalaisilla ei ole koskaan ollut mahdollisuutta määritellä valtionsa rajoja. Tätä yritettiin aikanaan, mutta siinä epäonnistuttiin ylivoimaisen vastuksen edessä. Lienen ristiriidassa jonkun aiemmin kirjoittamani asian kanssa, mutta suomalaiset etnisenä ryhmänä ovat jakautuneet tietenkin moneen alanimitykseen ja myös useille asuinsijoille. Ruotsinsuomalaisia, inkerinsuomalaisia, suomenruotsalaisia ja saamelaisia. Myös monet Uralin alueella asuvat kansat ovat suomalais-ugrilaisia, kuten vallan hyvin tiedämme. Mikäli päätyisimme sellaiseen yksimielisyyteen, että kaikille edes jotenkin suomalaisille sallittaisiin Suomen valtion kassasta sosiaaliavustuksia, olisivat saamapuolella myös keskellä Venäjää asuvat kansat, jotka kuuluvat kansantieteelliseltä määritelmältään suomalais-ugrilaisiin kansoihin.

Palataanpa vielä 200 asukin saarelle. Oletetaan, että saaren asukit on jaoteltavissa tupakoitsijoihin ja ei-tupakoitsijoihin sekä silmälasipäisiin ja ei-silmälasipäisiin. Ryhmät ovat suurelta osin ristikkäisiä: on siis sekä silmälasipäisiä tupakoitsijoita että silmälasipäisiä ei-tupakoitsijoita ja niin edelleen. Minä olen yksi saaren asukeista ja kuulun silmälasipäisiin ei-tupakoitsijoihin. Oletetaan lisäksi, että saarella on minut mukaan luettuna 120 silmälasipäistä ja 120 ei-tupakoitsijaa.

Saarella ollaan tekemässä poliittista päätöstä siitä, keiden 80 ihmisen tulee heittää henkensä, jotta muut voisivat selvitä. Koska olen jossain määrin itsekäs ja pelkään kuolemaa, haluan itse tietysti kuulua henkiin jääviin ihmisiin. Kukaan saarelainen ei keksi mitään erityisen hyvää eettistä perustelua sille, miten teilattavat tulisi valita. Niinpä minä keksin ehdotuksen: "Kaikkien tupakoitsijoiden tulee kuolla."

Tupakoitsijat eivät tietysti ole ratkaisuun järin tyytyväisiä. He yrittävät puhua itsensä pois pälkähästä tähän tyyliin: "Enkö minä voisi kuitenkin kuulua henkiin jääviin?" Tähän vastaan heille, että ei ole tupakoivien edun mukaista, että muiden etu huomioidaan.

Ja eihän se tietysti olekaan. Mutta miksi juuri jako tupakoiviin ja ei-tupakoiviin olisi merkitsevä? Miksi minun tulisi samaistua erityisesti ei-tupakoiviin ja ajaa nimenomaan heidän etuaan? Ehkä se onkin yhtä hyvä ratkaisu kuin mikä tahansa muu kerran ratkaisua eettisemmin perustein ei keksitä, mutta tupakoijien on varmasti vaikeaa tyytyä tähän perusteluun.

Joku tupakoijista kaiken lisäksi esittää vaihtoehtoisen ehdotuksen: "Kaikkien ei-silmälasipäisten on kuoltava." Itseni kannalta ehdotus on siinä mielessä yhtä hyvä, että satun kuulumaan silmälasipäisiin. Kumpi ehdotuksista tulisi sitten valita ja millä perustein? Vai tulisiko päätyä johonkin toiseen ratkaisuun?

Uskon, että ymmärrät analogiani.

Huomautan, että lähtötilanteessa saarella oli sen optimaalisessa tilanteessa 120 asukasta ja 200 asukkaaseen päädyttiin tilanteen edettyä. Ekosysteemin kannalta tilanne lähti lapasesta.

Ymmärrän itse analogian varsin mainiosti, mutten keksi pienintäkään johtolankaa siihen, kuinka sitä voitaisiin soveltaa mihinkään aikaisempaan. Lienee kai selvää, että sinulle kansallisuus on yhtä olennainen (eli olematon) yksilöä merkitsevä tekijä kuin silmälasipäisyys. Minulle se merkitsee huomattavasti enemmän ja kykenen ajattelemaan analogiaa ainoastaan konkreettisimman kautta.

200 ihmisen asuttama saari oli harvinaisen kehno esimerkki, koska väistämättä mieleen tulee likimain jurakautista infrastruktuuria edustava pieni asuinyhteisö. Tämän johdosta on hankala kehittää uskottavasti perusteluita vaikkapa tupakoivien teilaamiselle, koska oletettavasti tupruttelevien potentiaalisia terveyshaittoja ei osata tuossa yhteisössä tutkia, puhumattakaan että niitä analysoitaisiin. Skeptisimminä kautta voi toki epäillä sitäkin, onko nykyisen huippusivistyneen lääketieteen aikaansaamat tutkimustulokset luotettavia tai edes lähellekään oikeita. Minä kuitenkin pidän tupakoinnin ja keuhkoahtaumataudin esiintyvyyden välistä positiivista korrelaatiota riittävän todisteena, vaikka monet väittävätkin vastaan.

Silmälasien käyttö johtuu likinäköisyydestä, terveydellisestä seikasta, johon kukaan ei voi välttämättä vaikuttaa. Saarellamme ei ole televisioita, joissa on liian alhainen virkistystaajuus tai aurinkolaseja, joiden käyttö keventäisi verkkokalvojen rasitusta. Tupakointi taas on turha tapa ja sekä psyykkinen että fyysinen riippuvuus, jonka typerä ihminen on itselleen aiheuttanut.

Lähimpänä sellaisia perusteluita, joita itse pitäisin riittävinä, olisi 200 asukkaaseen sisältyvät erilaiset käyttäytymismallit. Mikäli joukosta saataisiin poimittua 80 sellaista, jotka pitävät väkivaltaa oivana ratkaisuna yksilöiden välisissä konflikteissa, olisivat he kaikkien jäljelle jäävien 120 ihmisen hyvinvoinnin kannalta otollisimmat karkotettavat. Tästä päätöksestä nämä 120 ihmistä olisivat karkotettavien omaisia lukuun ottamatta varsin yksimielisiä koettuaan fyysistä, ja miksei henkistäkin, väkivaltaa toistuvasti yhdessä vietettynä aikana.

Esitit termin "poliittinen päätös," mutta missään vaiheessa ei olla määritelty sitä, millainen on saaren poliittinen järjestelmä. Diktatuurissa päätöksen laatii hallitsija. Demokratiassa enemmistö. Oligarkiassa muutoin vaikutusvaltaisimmat. Likinäköisyyden geneettistä periytyvyyttä ei kukaan osanne noteerata. Eikä kai muidenkaan geneettisten ominaisuuksien vaikutusta yhteisöön. Kenties esimerkit olivatkin valittu siten, että ne ovat mahdollisimman tulkitsemattomissa?

Tässä mammuttimaisessa spektaakkelikirjoituksessa oli muutama vastakysymys Maurille, mutta nöyrä pyyntöni on se, ettei mahdollinen tuleva vastine olisi kovin laajamittainen, koska a) minusta tuntuu, että olen sanonut joka asiaan kaiken sanottavani b) aion keskittyä lähiaikoina muuhun kirjoittamiseen ja c) minusta tuntuu, että saamme molemmat varsin vähän irti tästä keskustelusta, koska molemmat ovat tuoneet näkökantansa ja niiden eriäväisyyden täysin ilmi.

Yksi kysymys kuitenkin nousee mielessäni ylitse muiden: pitävätkö Mauri ja muut samalla tavalla ajattelevat tilastoja sekä kokemuksia merkityksettöminä, toisarvoisina tai harhaanjohtavina?

Vastine Maurille, osa 3, kappale 2/3

"Luin Hymystä (roskalehti, mutten kyseenalaista asian paikkansapitävyyttä) vastikään siitä, kuinka paljon ihmisiä on pahimmillaan Helsingin Myllypurossa leipäjonossa. Sielläkään ei moni huvin vuoksi seiso leivän ja makkaran toivossa -"

Jeps. Olen yrittänyt ohjata huomiotasi Suomen sisäiseenkin epätasaiseen varallisuuden jakautumiseen. Suoraan sanottuna toivon, että perussuomalaisetkin kohdistaisivat energiaansa ennemmin tähän epäkohtaan kuin köyhiltä maahanmuuttajilta tukien viemiseen.

Jos tämä todella on perimmäinen tarkoituksesi, on sitäkin erikoisempaa, ettet tuomitse Suomen harjoittamaa leväperäistä maahanmuuttopolitiikkaa. Suomesta puhutaan - perustellustikin - hyvinvointivaltiona, mutta verrattain yksinkertaisella rationalisoinnilla elinoloja saataisiin paljon paremmiksi, koska puutteita ilmenee.

Sen sijaan, että valtiomme sosiaaliturvajärjestelmän varallisuuden epätasaiseen jakautumiseen ihan oikeasti puututtaisiin (tätä perussuomalaiset ajavat lähes yhtä tiiviisti kuin maahanmuuttopolitiikan uudistuksia), ollaan kehitysapua valmiita syytämään ilman kansainvälisiä velvoitteita. Suomessa suoritetaan siis tosiaankin runsaasti humanitaarista apua paitsi kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti, myös niiden päälle ihan omasta aloitteestamme.

Harmoninen monikulttuurisuusideologia, etnisesti sykähtelevä ja värähtelevä sellainen, on hyvin pitkälti länsimaalaisten valkoihoisten heteropoliitikkojen utopia. Piirteet muistuttavat jossain määrin uskontoja jopa ideologian syntytavan osalta. Afganistanilaisella, irakilaisella tai tiibetiläisellä turvapaikanhakijalla ei ole välittömänä tavoitteena päästä rikastuttamaan liian homogeenisenä pitämäänsä länsivaltiota - ainoastaan päästä turvaan tai nauttimaan paremmista elinoloista.

Tällainen monietninen ja demografisesti mahdollisimman heterogeeninen sivilisaatiomalli on meille, länsimaalaisille, maahanmuuton vastaaottajille ja nettomaksajille, luotu onnela, jota maalailemalla meistä pyritäämään muovaamaan mahdollisimman humaaneja. Tämän ideologian oikeellisuuden nimissä myös toisinajattelijoita vaiennetaan vaikka pakkokeinoin, jotteivat vastalauseet pääsisi esiin aiheuttamaan säröjä monikulttuurisuuden ihanneyhteiskunnan toteutusprosessiin.

Kyllä maahanmuuttajille tuntuu rahaa piisaavan. Minusta nyt vain kuitenkin olisi olennaista tasapainottaa rahan jakautuminen myös siinä mielessä, että maahanmuuttoa siihen kuuluvine resursseineen supistettaisiin nykyisestä niin kauan kunnes supisuomalaiset ovat hyvinvoivia. Meillä tosin on Maurin kanssa näkemysero supisuomalaisen ja ei-suomalaisen avustamisesta siinäkin tapauksessa, että avustaja on Suomen sosiaaliturvajärjestelmä, jonka kuuluisi toisen mielestä toimia ensisijaisesti suomalaisten hyväksi ja toisen mielestä kaikkien hyväksi eettisesti parhaalla mahdollisella tavalla.

Se, mikä on hyvinvointia, on jälleen kerran suhteellista, mutta jonkunlainen keskiarvo saatettaisiin saada arvioitua. Pelkkä katto pään päällä ja elintoimintoja ylläpitävä ravinto ei kenties vastaa suomalaisyhteiskunnan keskimääräisiä hyviä elinolosuhteita.

"Ihmisen perusoikeuksiin kuuluu toki hankkia niin paljon lapsia kuin mieli tekee -"

Poikkean hieman aiheesta, mutta saarnaanpa tästäkin hieman. Ensin minun on tosin todettava, että en ole varma, miten yllä siteeraamani huomiosi tulisi tulkita: esitätkö siinä normatiivisen kannanoton vai luetko vain lakia.

Kyseessä oli normatiivinen kannanotto. On tosin liki mahdotonta perustella se, miksi haluaa saattaa maailmaan juuri tietyn määrän jälkikasvua. Kuuluisiko tätä ajatella jonkun perinteen, uskontosidonnaisen tavan, taloudellisen näkökohdan vai peräti lain mukaan?

Yritätkö johdattaa minua pohtimaan ihmisoikeuksia siltä kannalta, että mikäli valtio hyväksyy suurperheet (jotka heikentävät huoltosuhdetta, joka on termi nro 1 maahanmuutosta puhuttaessa), olisi sen asetettava kansalaisensa hyväksymään myös minkälainen humanitaarinen apu tahansa?

Minulla on yksi sisar, eräässä synnyinkuntani perheessä taas on kymmenkunta lasta. Onko perusteltua rinnastaa huoltosuhdetta olennaisesti heikentävät monilapsiset maahanmuuttajaperheet ja paljon lapsia hankkivat – niin ikään tietyn aikaa huoltosuhdetta heikentävät – syntyperäiset suomalaistaloudet?

Ihmisten ei olisi järkevää hankkia itselleen lapsia enempää kuin määrä X etenkään alueilla, jotka ovat jo nyt vahvasti ylikansoitettuja, mutta onpa kannanottoni normatiivinen tai ei, on minusta väärin ryhtyä rajoittamaan luonnollista elintapaa laein. Sitä, missä erilaisia elintapoja kulttuuriperimänsä vuoksi harjoitetaan, olisi kuitenkin syytä rajoittaa. Huoltosuhteen käsitteenä saa vetää vessasta alas niin kauan kun suurin osa maahanmuutostamme on humanitaarista ja edelleen jaksetaan puhua työvoimapulasta.

Haluan kuitenkin korostaa, että niin sanotut ihmisoikeudet ovat filosofisesta näkökulmasta (mielestäni) melkoista höttöä. Nyrkkisääntönä ne ehkä voivat toimia. Epäilen kuitenkin, että tilanne on sellainen, ettei kaikkien maailman ihmisoikeuksia resurssien puutteen vuoksi yksinkertaisesti voida taata. Tällöin nousee esiin kysymys siitä, missä määrin mitäkin niin sanottua ihmisoikeutta tulisi painottaa. Tulisiko ennemmin tinkiä esimerkiksi ihmisten niin sanotusta lisääntymisen oikeudesta kuin oikeudesta saada terveydenhoitoa.

Hyvin mielenkiintoinen pointti. Minusta tuntuu jopa siltä, etten kykene edes summittaisesti arvioimaan sitä, minne osa-alueille käytettävissä olevia resursseja pitäisi painottaa, koska on ilman muuta selvää, etteivät kansainväliset ihmisoikeudet päde likimainkaan yksilön kohdalla.

Ennemmin tinkisin kuitenkin ihmisten oikeudesta saada lisääntyä, vaikka se onkin mahdotonta järjestää. Yksittäisenä YK- ja EU-valtiona Suomen olisi mahdotonta alkaa harjoittaa lapsikiintiörajoituksia, vaikkei se sivuhuomautuksena olisi tulevan väestökehityksemme mukaan tarpeen.

Kuka uskaltaa puuttua vanhoillislestadiolaisten perheenperustamiskäytäntöihin? Kiinan kaltaista yhden lapsen politiikkaa voidaan toki toteuttaa totalitaristisesti, mutta tällöin poljetaan ihmisoikeuksia monessa muussakin asiassa.

Tämän pointin nakuttaisin mieluusti lukuisten ihmisten päähän, jotka oikeuksista puhuvat, koska se tuntuu kovin monilta unohtuvan: oikeuksista seuraa velvollisuuksia. Aina, kun itse kukin lausuu sanan 'oikeus', hänen tulisi miettiä, missä suhteessa hänen sanomansa on velvollisuuksiin. Toisen oikeudet ovat siis aina pois joltakulta toiselta! Useat nykypäivän liberalistit jakelevat oikeuksia mieluusti näennäisen avokätisesti miettimättä sitä, ettei niitä ammenneta pohjattomasta kaivosta, vaan purkin pohja kyllä tulee vastaan. Kivahan se olisi, jos kaikki saisivat tehdä ihan mitä huvittaa, mutta kun se ei millään onnistu. Oikeastaan esiin tulee ihan loogisiakin ongelmia...

No mutta juuri näinhän asia on. Onneksi sanoudut irti aivan ylettömästä hyväntekeväisyydestä, koska - kuten sanottua - miltei kaikki on aina pois jostain. Minulla ja sinulla on joka tapauksessa varsin eriävät näkemykset siitä, millä perusteilla käytettävissä olevia hyödykkeitä tulisi jakaa ja minne suuntaan.

Oikeastaan tällainen teesi tuli minulle yllätyksenä. Olet kuin oletkin siis sitä mieltä, että turvapaikanhakijoille ja pakolaisstatuksen saaneille myönnetyistä oikeuksista huolimatta heille tulisi asettaa myös velvoitteita sen suhteen kuinka toimia?

Minä väitänkin, että ihmisillä ei tasan tarkkaan ole eikä tulekaan olla eettistä oikeutta hankkia niin paljon lapsia kuin huvittaa. Maapallon ylikansoittumisen aikana on hyvin perusteltua tarpeen vaatiessa jopa tehdä jotain resurssiongelmien ehkäisemiseksi. Ja paras keino, jonka olen toistaiseksi keksinyt, on tämä pakkosterilisointi.

No mutta kenet sterilisoisit? Onko arpa kohtalon aina arvaamaton vai pitäisikö kohteet valita perustellen? Kuinka perhekoolle asetettava kiintiöyläraja saataisiin toimimaan vaikkapa juuri vanhoillislestadiolaisten ja muslimimaahanmuuttajien kanssa?

"En tiedä, mikä olisi systemaattista valistamista tehokkaampi keino -"

No juu, siis toki valistaminen on minustakin ensisijainen keino, mutten tosiaan usko sen riittävyyteen.

Eipä se ole riittänyt tähänkään mennessä, vaikka seksuaaliterveysvalistusta oltaisiin voitu toteuttaa paljon tehokkaamminkin. Asia sattuu olemaan niin, että täällä Euroopassa ollaan Afrikkaa ja Kauko-Itää valveutuneempia kehittyneemmän sivilisaation ansiosta. Afrikan kehitystä tietenkin edelleenkin jarrutti siirtomaa-aika ja sorto. Nykyään sitä jarruttaa yhtä tehokkaasti sisällissodat, jotka ovat seurausta aiemmasta.

En kannata humanitaarista apua siinä muodossa, että rahaa ja materiaa lapataan yltympäriinsä. Ennemmin täytyisi keskittyä valistustyöhön, jotta kohdekulttuureilla olisi mahdollisuus toimia oppimiensa metodeiden mukaisesti. Olettaen, että he nyt sitten oppivat ja omaksuvat yhteiskunnallisesti järkevämpiä tapoja toimia. Tähän kuuluu terveempi seksuaalikäyttäytyminen, agraaritalouden edistäminen omin avuin, kunnallistekniikan kehittäminen, sukupuolitasa-arvojen reilu fiilaus ja suvaitsevaisuuskasvatus.

Olkoonkin, että siirtomaaisännät vetivät Afrikan valtioiden rajat summittaisesti jättäen eri etnisiä ryhmiä toistensa alueille sekaisin, ovat nämä ryhmät silti luonnostaan koko maailman suvaitsemattomimmasta päästä, koska ylipäätään nahistelevat ja verisesti vieläpä. Tästäkin syystä heitä kohtaan on hankala olla määrättömän suvaitsevainen omasta puolesta.

"Toivottavasti et ole sitä mieltä, että toimihenkilön tulisi luovuttaa jopa progressiivisesti verotetun summan lisäksi kahisevaa sitä tarvitsevalle tilipussistaan - vaikkakin edelleen ylisuuresta sellaisesta. -- Paremminkin palkkoja pitäisi supistaa siten, että ne olisivat edes lähes sen mukaisia, kuinka paljon jokainen tarvitsee elämiseensä."

Minä kannatan lyhyesti sanottuna sitä, että kaikki antavat tilipusseistaan niin paljon, kunnes tilanne on tasa-arvoinen. Tai toki sekin toimii ja todennäköisesti paremminkin, ettei palkkaa alun perinkään makseta sen enempää kuin tasaveroinen osuus on, mutta tasajako on se, mihin pyrin.

Tähän päästään parhaiten tasapainottamalla palkkoja. Tähän päästäisiin myös ottamalla, antamalla, ottamalla ja antamalla, mutta se ei käytännössä toimisi kovin pitkään, koska ihminen on sinua lainatakseni tolkuttoman monimutkainen olento ja näin ollen taipuvainen kateuteen, katkeruuteen, kyynisyyteen sun muuhun. Sillä...

"Ei kukaan tarvitse 20 000 euroa kuukaudessa."

Tästä olen varsin samaa mieltä.

...tällaisen epäkohdan johdosta olisi paljon parantamisen varaa ihmisten palkkatasossa/-issa. Nykyisellään homma on jo lähteny lapasesta, koska ihmiset ovat tottuneet siihen, että pk-yrityksen toimitusjohtaja tienaa paljon. Jos hän alkaisi nostaa vähemmän palkkaa kenties omistamastaan yrityksestä, olisi tämä vallan tavatonta ja on vain arvailtavissa, että kuinka ihmiset reagoisivat tähän.

"Sinulla ja äidilläsi on puutarhan tuotoksiin etuoikeus siksi, että se sijaitsee oletettavasti äitisi omistaman - toisin sanottuna rahaa vastaan hankkimansa - maa-alueen sisäpuolella."

Tiedostin, että esimerkkini oli siitä huono, että äidilläni tosiaan oli jo kyseiseen maa-alueeseen ikään kuin valmiiksi lunastettu "oikeus". Sen ei ollut tarkoitus olla esimerkin ydin, vaan sen, kuinka vähän tekemistä M-kirjaimella alkavan nimisten ryhmällä on kyseisen maa-alueen kanssa.

Sitäkin enemmän maa-alueen kanssa on tekemistä äidilläsi, joka on ostanut sen ansaitsemaansa rahaa vastaan. Hänen nimensä lukee kauppakirjassa. That's it. On täysin perheenne harkinnan varaista jakaa maassa kasvatettuja vihanneksia niitä haluaville, vaikka kaikille M-kirjaimella alkavien etunimien omaaville. Minäkin pääsisin ehkä apajille, koska kolmas etunimeni alkaa M:llä. Ei sitä kukaan estäne.

Vanhemmillani on ostamallaan maalla talo ja kasvimaa. He viljelevät siellä kasviksia. Ensisijaisesti he kasvattavat pellolla raatamalla kasviksia itselleen ja antavat ruokaa myös minulle, koska olen heidän poikansa. He eivät lahjoita pellon antimia vastikkeetta naapureille tai Heikille Limingalle. Ovatko he itsekkäitä, markkinatalousorientoituneen yhteiskunnan toivottomia uhreja vai valikoidun empaattisia?

Ymmärrän sinun tarkoittaneen sitä, kuinka paljon yhteistä kaikilla M-kirjaimella alkavan etunimen omistajilla ja passinsa mukaan suomalaisilla ihmisillä on toistensa kanssa ja kuinka perusteltua on määrittää heidän oikeutensa tiettyihin etuuksiin vain siksi. Jos kasvimaan haltija, äitisi, päättää, että kaikkien M-alkuisten ihmisten on sallittua nauttia kasvimaan antimista niin näin olkoon. Tällöin heitä yhdistää tämä tekijä, joka oikeuttaa heidät kasviksiin.

"Suomella ei ole rahaa yli oman tarpeen, koska siellä täällä on satojen metrien leipäjonoja, syrjäytyneitä, pitkäaikaistyöttömiä, kuukausien hoitojonoissa kököttäviä sairaita, sormi liipaisimella olevia mielenterveyspotilaita ja vain 20-vuotiaina velkaantuneita opiskelijoita."

Minun käsitykseni olisi se, että Suomessa olevilla varoilla (vaikkakin sitten lainatuilla) voitaisiin turvata riittävä elintaso kaikille suomalaisille ja vielä luovuttaa ylijäämävaroja jonkin verran muidenkin auttamiseen, jos varallisuutta jaettaisiin suomalaisille tasaisemmin. Siis mikäli otettaisiin lähtökohdaksi se, että suomalaisten elintaso tulee turvata ensin. Tosin tähän kyllä liittyy ongelmia. Jos lakeja muutettaisiin tähän suuntaan, todennäköisesti porhot siirtyisivät muille maille vierahille varojensa kera. Tämän takia kannatankin globaalia poliittista säätelyä enkä valtioita.

On melko selvää, että lainattuja rahoja ei voida maksaa takaisin, mutta olen tällaisen varallisuuden tasapainottamisen kannalla. Se tosin on käytännössä mahdotonta, koska vapaassa markkinataloudessa raha päätyy heille, jotka sitä tienaavat. Olisi nykyisen yhteiskuntajärjestyksen pohjalta epäoikeudenmukaista pyrkiä ohjaamaan rahaa yksityisten yritysten työntekijöiden tilipusseista kollektiiviseen hyötykäyttöön. Ymmärrän jossain määrin sosialismia, mutta en niin paljon, että sitä varauksetta kannattaisin.

"Korkeintaan todella pitkän aikavälin jälkeen maailmanvaltio voisi tyydyttää kaikkien tarpeita, mutta siirtymävaihe on käytännössä mahdotonta toteuttaa."

Kuinka niin "mahdotonta"?

Itsekin arvelen, että siirtymävaihe maailmanvaltioon tulisi todennäköisimmin olemaan hankala ja tuskallinenkin. Mutta mikäli se on pitkällä aikavälillä toimivin ratkaisu, tulisi niin myös tehdä.

Sitä, onko se toimivin vaihtoehto, ei osaa sanoa kukaan yhtään aiemmin kuin silloin, kun sitä ollaan kokeiltu riittävän pitkän aikaa. Aikanaan havaittiin, ettei apartheid ole toimiva vaihtoehto, mutta tämän asian kokeilemiseksi ja toteamiseen mennessä aiheutui varsin rutkasti turhia ihmisuhreja.

"Sinulla, minulla ja oululaisella on oikeus nauttia Suomen valtion tarjoamista hyödykkeistä vastineeksi siitä, että otamme veroinemme osaa koko järjestelmän ylläpitoon. -- Ei oululainen ole tehnyt välittömästi mitään minun hyväkseni, mutta valtion sisäisen taloudenpidon nimissä olemme oikeutettuja sen suomiin etuuksiin."

Tämä kuulostaa siltä, että toteat vain mitä laki sanoo. Minä puhun sitä vastoin siitä, mitä lain tulisi sanoa.

Näinhän tuo pääasiassa on, vaikka on laissa yhtä sun toista, jota soisin muutettavan. Nyt kuitenkin puhutaan lähinnä vallitsevista olosuhteista, eli laista.

"'Tarkemmin sanottuna en katso, että monikulttuurisuus olisi itsessään mikään arvo. Sillä saattaa olla joitakin välineellisiä arvoja, mutta en tässä aio lähteä spekuloimaan empiirisiä kysymyksiä siitä, miten hyödyt ja haitat tasapainottavat toisiaan.'

Minusta nimenomaan näiden arvojen tasapainottumista pitää punnita äärimmäisen tarkasti, jos halutaan arvioida paitsi maahanmuuton tarpeellisuutta nykyisissä määrin, myös tavoiteltavan ja luvalla sanoen väkinäisessä hegemonia-asemassa olevan monikulttuurisuusihanteen tavoittelua."

Yritin - ehkä hieman epäselvästi - sanoa näin: Siitä huolimatta, että niille, joilla tällä hetkellä olisi Suomen kansallisuus, koituisi pääsääntöisesti haittaa siitä, että Suomeen otetaan maahanmuuttajia, ei tämä ole riittävä syy estää maahanmuuttoa. Jos maahanmuutosta maahanmuuttajille koituvat hyödyt nimittäin ylittävät suomalaisille koituvat haitat, on eettisesti perusteltua ottaa maahanmuuttajia. Tässä mielessä toki tulee punnita hyötyjä ja haittoja.

Haluan tarkentaa omaa viestiäni jo vuosien ajalta: maahanmuuttoa ei tarvitse estää. Sitä pitää rajoittaa, järkeistää, ajantasaistaa ja saattaa vastaamaan maahanmuuttajia vastaanottavan valtion resursseja. Resurssit koostuvat budjetista lohkaistusta rahasummasta, valtion pinta-alasta, asujaimistosta, keskimääräisesti elintasosta, demografisesta jakaumasta ja muusta järkevästi (tilastollisesti, loogisesti päättelemällä aikaan saatavasta, empiirisesti) arvioitavissa olevasta aineistosta. Eettistä mielihyvää on mielestäni mahdotonta arvioida vaa'an toiseen kuppiin.

"Lehti sun toinenkin, varsinkin Hesari, on väärällään kaikenlaista tätä ihannetta ajavaa julistamista."

Sanonpa näin ohimennen, että se on hassua, miten eri poliittisilla rintamilla on kullakin oman värisensä lasit. Minun näkökulmastani Hesari on kallistunut lähiaikoina merkittävästi perussuomalaiseen suuntaan. Jo se, millaisia uutisia käsiteltäväksi valitaan, ikään kuin luo todellisuutta. Hesarin otsikot ovat monesti näkökulmastani olleet hyvin paljon perussuomalaisten suuntaan kumartavia. Minusta näyttää välillä siltä kuin Hesari ojentaisi perussuomalaisille hopeatarjottimella vertauskuvallisia lyömäaseita.

Saahan sitä aiheesta uutisoida, mutta konteksti ja näkökulma voivat hyvinkin olla kaikkea muuta kuin puolueettomia. Helsingin sanomillahan on tällainen raati, joka antaa tilanteista arvioitaan. Kirjailijoita, vihreitä poliitikkoja, professoreita ja kuvataiteilijoita.

Heitän tähän väliin esimerkin siitä, miksei somalikulttuuri ole omiaan integroitumaan suomalaisyhteiskuntaan, jossa oikeuksia toden totta seuraa velvollisuuksia, vastuuta ja nuhdetta.

Nuorisopoliisi Even Magnusson kertoo kohtaamisistaan somalipoikien vanhempien kanssa:

"Olen kovapintainen poliisi, mutta näiden äitien kertomukset saivat minut itkun partaalle. Miehellä on usein monta vaimoa. Hän ei käy töissä vaan istuu kahvilassa tai jossakin somaliyhdistyksessä, pureskelee khatia, tulee aamulla kotiin ja haluaa tehdä lisää lapsia. Jos vaimo ei ole suostuvainen, hän saa nyrkistä. Kun mies ei ole kotona, teini-ikäiset pojat ottavat miehen roolin. Koska miehet johtavat perhettä, elämä on äideille usein puhdasta helvettiä."

Se siitä perhekoon sääntelystä. Ei tätäkään tapausta tosin pidä yleistää koskemaan joka somalia.

Valitettavasti Scriptassa oleva linkki on jo vanhentunut, joten uskominen on siihen, että Halla-aho on lainannut tekstin sitä vääristelemättä ja näin myös on asia.

"Alkoholinkäyttö on yletöntä, mutta kansan tuki entuudestaankin (jopa EU:n sisällä verrattaessa) hävyttömän korkealle alkoholi- tai vaikkapa panimoveron korottamiselle on taattu, kun heitetään muutama tilasto. Oheen on tavattu sijoittaa kansanterveyslaitoksen johtajan päivittelyt asiasta ja syyttävän sormen osoittelua, eikä edes raivoraitis uskalla kyseenalaistaa, eli olla potematta jatkuvaa ja kollektiivista syyllisyyttä sekä häpeää."

Olen muuten itse tällä hetkellä absolutisti, ja minun täytyy - kenties iloksesi - todeta, etten minä koe tätä kollektiivista alkoholiin liittyvää häpeää.

No, jos nyt et tosiaankaan tähän häpeilyyn liity niin väitän, ettei sinulla ole paljolti siitä syystä mitään sitä vastaan, että alkoholiveroa korotettaisiin entisestäänkin mielin määrin, mikäli siitä kätevästi saatavien verotulojen ilmoitettaisiin kohdistuvan johonkin eettisesti hyvään asiaan.

"Olen kirjoittanut tästä aiemminkin sormet savuten, mutta ei ole sattumaa, että maahanmuuttoviraston raporteissa ja lehtiartikkeleissa käsitellään lähestulkoon yksinomaan joko a) riutunutta afrikkalaislasta, jonka siskot ja vanhemmat nyyhkyttävät surkeita oloja sekä rukoilevat apua tai b) Suomeen likimain täydellisestä integroitunutta ja dynaamista taitoluistelijaa, kirurgia, CNC-koneistajaa tai opettajaa."

Hmm, mietin jälleen näitä poliittisia silmälaseja. Älä ymmärrä väärin - uskon itsellänikin olevan omanlaiseni. Olen sellaistakin miettinyt, että on mielenkiintoista, miten maahanmuuttokriitikot syyttävät mediaa asioiden vääristelystä, mutta he kuitenkin itse onnistuvat lukemaan näistä samoista "vääristelevistä" uutisista rivien välistä totuuden. Eikö tämä kerro siitä, että totuutta on kuitenkin tuotu julki? Vai onko heillä sittenkin jotain salaisia tietolähteitä? Oma käsitykseni kuitenkin on, että hekin saavat suuren osan tiedostaan tästä samaisesta mediasta, jota kritisoivat.

Nyt ollaan juurikin poliittisten silmälasien kanssa tekemisissä. On sangen harmillista, mikäli osa objektiivisuudesta karisee pois moisten pokien johdosta. Sitä jokaisella kantaa ottavalla pitää olla ja toivoakseni olen osoittanut tässäkin eepoksessa sen, että kykenen ajattelemaan asioita muutenkin kuin ykskantaan varsin perussuomalaisittain.

Minusta maahanmuuttokriitikoiden (tämä uusi ja likimain trendikäs joukko ihmisiä) sisälukutaito on pääsääntöisesti omaa luokkaansa verrattuna toiseen ääripäähän ja ainakin oma huoleni kohdistuu siihen, että mikäli totuus on luettavissa ainoastaan hieman kautta rantain, ei se valkene monelle vähän heikommin poliittisesti valveutuneille kansalaisille. Maahanmuuttokriitikot toki lukevat vähänkään asiaa käsitteleviä artikkeleita kuin pirut Raamattuja.

Tähän väliin on tosin ilokseni todettava, että Hommaforumia ja sen aktiivikäyttäjien blogeja rutkasti lukeneena jopa yllättävänkin moni on kanssani samoilla linjoilla siinä, että ankkurilapsien hyväksikäyttö maahanmuutossa ja vastaan tullut "diskorahailmiö" ovat paheksunnan kohteina nimenomaan siksi, että ne vievät huomiota oikeasti apua tarvitsevilta.

Mikäpä on omiaan lisäämään välittömän maahanmuuttovastaisia asenteita maahanmuuton kaikissa ilmenevissä muodoissa kuin tiedot maahanmuutto- ja sosiaaliturvajärjestelmämme härskistä hyväksikäytöstä, joka lähtömaissa valitettavan nokkelasti osataan. Härskistä hyväksikäytöstä kertonee olennaisesti se, että ankkurilapsien ikä on saatu selville vasta lääketieteellisen prosessin jälkeen.

Pääsääntöisesti maahanmuuttokriitikot eivät ajattele niin, että hus, pois, väärän väriset tai kieliset ihmiset. Apua oltaisiin valmiita jakamaan oikeutetusti ja kohtuullisissa määrin sitä oikeasti tarvitseville tasan niin kauan kun kantaväestön, suomalaisten, elinolot eivät kärsi. Mahdollisuus käyttää järjestelmää hyväksi ei ole kaukomailla asuvan perheen vaan kohdemaan leväperäisen politiikan vika. Tieto oljenkorresta on kyllä kantautunut kaukomaille asti ja sen käyttö osataan taktikoida suotuisasti.

Jos olisin somalialainen islamistiterroristisissijärjestön vainon kohde, käyttäisin todennäköisesti hyväkseni rauhallisemman asuinseudun tarjoaman mahdollisuuden lähettämällä lapseni liikenteeseen saavuttaakseni turvapaikan koko perheelleni. Ihminen on mielestäni luontaisesti sen verran opportunisti, että pyrkii turvaamaan itsensä ja rakkaimpiensa hyvinvoinnin keinoja kaihtamatta. Oljenkorteen on tartuttava, ellei halua saattaa perhettään tapatettavaksi.

Olen tällainen nuiva ja kyyninen ihminen, mutten missään tapauksessa tunteeton. Minua säväytti erityisesti eräänkin itsemurhapommi-iskun yhteydessä julkaistut kuvat irakilaisesta tai afganistanilaisesta perheenisästä, jonka suru oli lohduton hänen pidellessä kahta tai kolmea kuollutta lastaan sylissään. Vika tapahtumaan ei kuitenkaan ole Suomen ulkopolitiikassa, EU:ssa tai missään muualla kuin itse Afganistanin valtiojärjestelmässä.

Seuraa konkreettinen ja puhtaasti fiktiivinen esimerkki. Lehdessä julistetaan (huom. kontrasti ilmoitusluontoiseen asiaan), kuinka Suomi korottaa kiintiöpakolaisten määrää 1200 yksilöön sen ollessa nykyisin 750 yksilöä ja tätä varten ollaan saatu perustettua kaksi uutta vastaanottokeskusta, joilla on taloudellista kapasiteettia tarjota palveluita kaikille kiintiön mukaan tuleville.

Pertti Peruskansalainen lukee tuosta sen, että onpas hieno homma tarjota eettisesti hyvää ihmisille. Leipää ja sirkushuveja, hyvä juttu! Pertsa ei rohkene suhtautua mihinkään kyseenalaistavasti, koska asia ilmoitetaan tutusti ja turvallisesti kerran päivässä postilaatikkoon napsahtavassa Hesarissa/Kalevassa/Aamulehdessä/you name it, joka on ollut jo vuosikymmeniä päivittäisenä tiedonjyvänä.

Tämä on peruskansalaisille liki normatiivista, samoin kuin se, että poliitikon sana on absoluuttinen totuus. Olen tätä mieltä, vaikka kautta aikojen poliitikoista ollaan väännetty vitsiä ja toimintaa on kritisoitu. Suomessa, ja miksei muuallakin, poliitikkoja ylenkatsotaan.

Pertsaa paremman sisälukutaidon omaava sen sijaan lukee uutisesta ensisijaisesti sen, että mistä kaikkialta nämä resurssit ovat pois, koska hän muistaa selvittäneensä kuluneen vuoden aikana monta valtion sisäistä epäkohtaa. Hän tietää, että nykyinenkin integraatio on heikkoa. Ensisijaisesti mieleen muistuu armottoman kova työttömyysprosentti, johon pitää muuten minusta ottaa mukaan julkisuudessa esiintyneen määrän lisäksi valtion "tempputyöllisyys" ja työvoimatoimiston kurssit, miksei myös työmarkkinatuella työskentelevät. Lisäksi parempi sisälukutaito antaa avut kyseenalaistaa maahanmuuton todellisen sisällön ja kaikkein tärkeimpänä asiana sellaisen tarpeen.

En minä tässä miksikään yli-ihmiseksi julistaudu tai väitä vaikkapa Jussi Halla-ahoa sellaiseksi, mutta sisälukutaidossa, kyseenalaistamisessa ja muussa analysoinnissa on suomalaisten keskuudessa valtaisia eroja. Ei suurinta osaa ystävistäni varsinkaan kiinnosta piirun vertaa mikään näistä asioista, mitä kirjoitan blogiini. Valtaosa ihmisistä on tyytyväisiä niin kauan kun se tuttu ja turvallinen Keskisuomalainen kopsahtaa postiluukusta, jotta maailman menoa saa välillä tarkistella. Ei tavan kansalaisilla ole tarvetta tai uskallusta kyseenalaistaa valtion toimintaa. Äänestyskäyttäytyminen on vankkumatonta verenperintöä ja tulee suoraan selkäytimestä.

"Missä ovat tulonsiirtojen varassa elävät retkut, jotka notkuvat joko kotona polttelemassa dullaa tai Kaisaniemen puistossa? Missä ovat huumekauppiaat, rikoksenuusijat, muut vangit ja kerjäläiset?"

Uskaltaisin arvella, että heistäkin juttuja on tehty. Kerjäläiset nyt ainakin ovat olleet suorastaan median keskiössä!

Valitan, mutta en ole nähnyt harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta rehellisen suoria haastatteluja heikäläisistä. Ainoan poikkeuksen muodostaa erään maahanmuuttajataustaisen rikoksenuusijan videohaastattelu, jonka linkitinkin erääseen kirjoitukseeni.

Sitäkin enemmän edellä mainitsemassani Maahanmuuttoviraston vuosikertomuksessa esitellään suomalaiseen yhteiskuntaan täydellisesti integroitunutta ja hyväpalkkaiseen ammattiin kouluttautunutta kirurgia, lentokapteenia, työnjohtajaa, ahtaajaa tai neurologia.

"Kuka uskaltaa kieltäytyä, kun SPR:n julisteessa on nappisilmäinen kongolaispoika, joka on kuin luuta ja nahkaa?"

Siitä olen samaa mieltä, että hyvääkin tarkoittavissa mainoskampanjoissa voidaan syyllistyä tietynlaiseen manipulointiin. Kysymys on kuitenkin vaikea. Jos otettaisiin yksi valokuva jostakin satunnaisesta kongolaisten ihmisten toiminnasta, on aika todennäköistä, ettei se näyttäisi ulkoapäin tarkkailtuna kovin kamalalta. Mutta riittääkö yksi valokuva kuvaamaan heidän tilannettaan edustavasti? Tuskin. Kuvaan halutaan valita melko äärimmäistä kurjuutta, jotta se ylipäätään toisi esiin, että hätää on. Kyllähän siinä sitten kärjistetään ikävästi, mutta miten muuten viestin vieminen onnistuisi?

Eihän se viesti lievemmillä keinoilla menisikään perille. SPR tai UNICEF haluavat apua ja se on heidän päämääränsä. Tavoitteeseen pääsyn varmistamiseksi kansaa voipi hieman johdatella asettamalla avustuskampanjan mannekiiniksi sopivat kasvot. Ei kenellekään Maahanmuuttoviraston vuosikatsauksesta tietojaan ammentavalle tarjota vaihtoehtoja, joista valita islamistisissi, riutunut pikkulapsi, maanomistaja tai taksikuski. Osin tämän johdosta moni Nairobissa tai Mogadishussa käyvä saattaa yllättyä, kun siellä onkin ihan siistejä hotelleja ja päällystettyjä, eikä pelkkiä savimajoja.

Jos haluttaisiin pureutua sinne ongelman ytimeen, olisi köyhän poloisen sijaan mainoskampanjassa Springfieldien kanssa heiluvat kapinalliset ja kuvatekstinä jotain siihen suuntaan, että näiden alkuihmisten vuoksi siviilejä kuolee jatkuvalla syötöllä. Mitä pitäisi tehdä? Laivataanko maahan konttikaupalla ruokaa ja samalla kyydillä väkeä sieltä pois turvaan? Ainakin on absurdi tavoite asuttaa koko Somalia/Kongo/Angola muualle maailmaan, kunnes kyseinen pinta-ala on sissejä lukuun ottamatta autio.

Tietenkin kehitysavussa pyritään hyvään ja siksi aiemmin mainittu Pertti Peruskansalainen on mielissään, mikäli Suomesta lähetetään rahaa ja ruokaa Angolan nälkäisille. Onhan naapurin Jaskalla omakotitalon pihassa uudehko Toyota ja aurinkopaneeli katolla. Kaikki on niin äärimmäisen suhteellista, koska moni angolalainen ei tule koskaan edes näkemään henkilöautoa.

Pertsa ei tohdi kyseenalaistaa annettavan taloudellisen avustuksen määrää siitäkään huolimatta, että hänen sairas isänsä elää melko marginaalisella kansaneläkkeellä syöden päivät läpeensä puuroa.

Senkään vertaa hän ei tohdi kyseenalaistaa hänen kotimaansa Suomen harjoittamaa avustuspolitiikkaa, koska Maahanmuuttoviraston vuosikatsauksessa (jota peruskansalainen ei saa hyppysiinsä kuin kovasti etsimällä, minulla sellainen on) sekä humanitaariselle maahanmuutolle että kehitysavulle annetaan yksipuoliset kasvot.

"Suomalaisia köyhiäkin verotetaan."

Toki. Enkä minä tietysti taaskaan sano, etteikö tässäkin voisi olla parantamisen varaa.

"Ei kukaan uskalla sanoa, että kehitysmaissa on vallan liikaa väkeä, vaikka se onkin selvä asia ja tilanne helpottuisi ainoastaan osittaisella joukkotuholla. Se kun ei ole oikein. Sen sijaan on oikein sanoa, että kaikkia pitää auttaa viimeiseen asti."

Minusta muuten vaikuttaa useinkin tekstejäsi lukiessa, että sinun perspektiivisi on varsin toinen kuin minulla. Tämä ei suinkaan ole mikään kritiikki, vaan havainto on mielenkiintoinen. Niistä poliittisista silmälaseista puhuin jo. Toisekseen puhut kuin enemmistö suomalaisista olisi kovin tuomitsevaa alkoholin käyttöä kohtaan, vaikka minusta ongelma vaikuttaa vastakkaiselta. Yllä siteeraamaani kohtaan liittyen näkökulmani on myös ollut toisenlainen: minusta tuntuu kuin kehitysmaiden ylikansoituksesta puhuttaisiin varsin laajalti, mutta että harva uskaltaa sanoa, että omaa elintasoamme tulisi pakkotoimin rokottaa kehitysmaalaisten hyväksi. Minun näkökulmastani kehitysmaiden hyväksi tehdään nykytilanteessa aivan liian vähän. Tämä on ehkä ihan opettavaista. Tarkkailemme oletettavasti jotakuinkin samanlaista ulkoista todellisuutta, mutta kiinnitämme huomiota hyvin vastakkaisiin havaintoihin.

Kehitysmaiden hyväksi tehdään jopa enemmän mitä on oman kansantaloudemme tasapainon nimissä mahdollista. Vuosikymmeniä edellä kulkevan kehityksen ansiosta elintasomme on päätynyt tälle tasolle, eikä tästä haluttaisi ainakaan taantua takaisin kehittymättömien alueiden näennäiseksi hyväksi. Näennäistä tämä apu oman elintason kustannuksella on siksi, että kehitysmaat olisivat entistä vahvemmin monikansallisten avustusjärjestöjen ruoka-avun elätettävänä. Kansa siellä voisi paremmin kuin vaikka tällä hetkellä, jaksaisi sotia ja lisääntyä paremmin. Tuo oli puolivakavissaan heitetty olettamus, mutta olennaisempaa on se, että laajemman avun tultua oma-aloitteiset pyrkimykset maan olojen kohentamiseksi esimerkiksi infrastruktuurin osalta olisivat nykyistäkin pienempiä.

Edelleen Halla-ahon blogista. Tiedustelin muuten häneltä henkilökohtaisesti sitä, saako hänen kirjoituksiaan vapaasti siteerata ja hänen käyttämiään lähteitä myös, ja vastaus oli ehdottoman myöntävä.

Tulkki Abdulahi Mohammedilla on selkeä selitys maanmiestensä työhaluttomuuteen:

"Kun sataa ja on vihreää ja kamelit lypsävät maitoa, paimentolaisten ei tarvitse rehkiä. He keskustelevat ja rupattelevat ja pelaavat öisin pelejä. Mutta kun kuivuus koittaa, paimentolaiset työskentelevät ankarammin kuin yksikään ruotsalaisviljelijä varmistaakseen, että kamelit, lehmät ja vuohet selviytyvät aavikolla. Kun nämä ihmiset tulevat Ruotsiin, täällä sataa koko ajan - sosiaalitukia, lapsilisiä, asumistukia ja kaikkia muita tukia. Niinpä he käyttäytyvät kuten paimentolaiset silloin, kun sataa ja on vihreää: istuvat ja ottavat rennosti. Ja täällä Ruotsissa voi ottaa rennosti ympäri vuoden, istua kahvilassa ja rupatella. Kun asiat ovat näin hyvin, miksi mennä töihin?"

Niin, miksipäs sitä turhaan tekemään töitä, kun leipää saa tekemättäkin? Puhe on nyt yksinomaan somaleista, mutta en usko tilanteen vaihtelevan kovin paljon muista sen lähivaltioista ja niiden kulttuureista puhuttaessa. Uhoaminen on kova: "paimentolaiset työskentelevät ankarammin kuin yksikään ruotsalaisviljelijä", mikäli tarve vaatii. Saisiko uutteruudessaan vertaansa vailla olevia somaleita sitten hakeutumaan sankoin joukoin töihin katkaisemalla sosiaalietuudet kokonaan?

Nyt loikataan täysin toiseen aiheeseen, mutta moni uskaltautuu mainitsemaan siitä, kuinka elintasoamme (joka ei ole kaikkialla edes säällinen) rokotetaan kaukaisten maiden hyväksi. Heidän ääntään ei päästetä kuuluviin, koska on todistettua, että monikulttuurisuuskriittiset asenteet tukahdutetaan systemaattisesti. Jos ei muu auta niin ex-pääministerimme tuumii, että vähänkään kielteisen suuntaan olevat asenteet ovat vastenmielisiä.

"Äänestäjillä ei saa olla sellaista illuusiota, että he voivat ilmaista ulkomaalaisvihamielisyytensä vaaleissa äänestämällä."

- Matti Vanhanen, Suomen pääministeri, 2009

- Aamulla herätessä oli vastenmielistä nähdä, että sdp:n suunnalta herätellään vastakkainasettelua, Vanhanen totesi aamupäivällä keskustan puoluevaltuuskunnan kokouksessa Lappeenrannassa.

Vanhanen lyttää Heinäluoman näkemykset tiukasti.

- Tuollainen on vastenmielistä!

Matti Vanhanen, Suomen pääministeri, 2010

Elämme parhaillaan murrosvaihetta, koska Halla-ahon kaltaisia ihmisiä ollaan ylipäätään päästetty osallistumaan paneelikeskusteluihin jopa Yleisradion televisiokanaville. Valveutuminen on täydessä vauhdissa. Äänestäjiä ei varsinaisesti masinoida, mutta tiedonkulun helpotuttua internetin avulla on ratkaisevasti helpompi saattaa ihmiset ajan tasalle näistä asioista. Itse yritän vaikuttaa tähän vain ruohonjuuritasolla saamatta todennäköisesti mitään konkreettista aikaiseksi, mutta sekin on minulle tärkeää. Tärkeää on esimerkiksi se, että tiedän näitä tekstejä luettavan.

Osa 3/3 ilmestyy tähän suoraksi jatkoksi mahdollisimman pian.

Maahanmuuttoasenteista

Erehdyinpä lueskelemaan maahanmuuttoaiheisia keskustelunavauksia sekä kirjoituksia. Niistä kummunneiden kysymysten retorisuudesta huolimatta koen tarvetta vastata.

Ensimmäisenä tarjoan lääkettä ulkoministeri Alexander Stubbin kummasteluihin:

"Olen nähnyt viime aikoina liian vähän ihmisiä, jotka sanovat maahanmuuton olevan Suomelle hyvä asia", Stubb sanoo.

Minä olen tavannut viime aikoina merkillisen vähän ihmisiä, joiden mielestä lobotomia on suomalaisille hyvä asia. Teorioita on kaksi: 1) Suomalaiset pitävät lobotomiaa huonona vaihtoehtona, eikä sen puolesta liputtavia yksinkertaisesti ole mahdollista tavata, tai 2) suomalaiset ovat tietämättömyyttään lobotomiavastaisia ja muodostavat täten hätiköidyn kielteisen kannan.

Minua inhottaa ajatus tällaisia lausuntoja laukovasta ulkoministeristä, joka on asunut suuren osan elämästään jossain muualla kuin Suomessa, enimmäkseen Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Belgiassa.

Maahanmuuttokriittinen näkökulma, se ääripää, dominoi keskustelua. Keskustelu on liian yksipuolista. Siinä haiskahtaa rasismi, siinä haiskahtaa nationalismi, populismi ja ksenofobia (muukalaisviha). Se on hyvin vastenmielistä.

Stubb, hoi, eivätkö maahanmuuttomyönteiset instanssit sitten ole olleet äänessä lainkaan? Mikäli koet, että kriitikot dominoivat keskustelua, on perustelu kenties tismalleen sama kuin se, jonka esitin ylempänä: nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan tyytymättömät muodostavat enemmistön. Ei ole tosin täysin tuulesta temmattua väittää, että kriitikot ovat hanakampia pitämään ääntä, mutta entäs sitten? Stubb ja muu poliittinen eliitti tukahduttaisi mielellään kansalaisaktivismin vaikka voimakeinoin.

Toisaalta suomalaisella järjestelmällä on ollut huono valmius ottaa turvapaikan hakijoita, kun niiden määrä on niin voimakkaasti kasvanut. Näihin epäkohtiin meidän pitää puuttua.

Mihin epäkohtaan meidän pitäisi puuttua? Siihen, että Suomella on huonot valmiudet (verrattuna mihin) ottaa turvapaikanhakijoita? Siihen, että Suomeen pyrkivien turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut niin voimakkaasti?

Stubb ja muu poliittinen eliitti tukahduttaisi mielellään kansalaisaktivismin vaikka voimakeinoin. Ratkaisu molempiin yllä esittämiini kysymyksiin on mitä todennäköisimmin se, että Suomen resursseja vastaanottaa turvapaikanhakijoita kasvatetaan kantaväestön kustannuksella entisestäänkin siten, että se vastaa vuosittain lisääntyvää turvapaikanhakijoiden absoluuttista määrää.

Stubb ja kumppanit puhuvat epäkohdista, joihin tulisi puuttua. Globalisaation asettamista haasteista, joihin tulisi vastata. Missään ei kuitenkaan näy saati kuulu konkreettisia tapoja, kuinka asiat tulisi ratkaista kaikkia osapuolia mahdollisimman tyydyttävällä tavalla. Vanhanen, Brax ja Thors ovat tavanneet puhua asioiden kokonaisvaltaisesta arviosta ja tähän allegoriaan koko viesti on tyrehtynyt. Vanhanen tosin on siirtynyt pääministerin tehtävistään toisaalle, joten hänen hahmottelu- ja muistiongelmiaan ei tarvitse enää puntaroida.

Monttu auki oli maaliskuussa Satakunnan sanomien kolumnisti Taneli Heikka, joka pohti seuraavaa:

Yhtä avosylin ruotsalaiset ottivat vastaan ne sotalapset, jotka olivat pommituksia ja puutetta paossa vuosia. Ruotsi ja Yhdysvallat muiden joukossa ottivat vastaan satoja tuhansia elintasopakolaisia ja työnhakijoita Suomesta, kun oma maa ei pystynyt takaamaan toimeentuloa.

Näinkö nopeasti me unohdimme, mistä tulemme? Suomalaisista 60 prosenttia ei kyselyn mukaan halua "ottaa" maahan lisää maahanmuuttajia (HS 15.3.). Meitä on vuosisadat otettu vastaan, kun hätä tai työhalu on ajanut liikkeelle. Nyt Suomea pyyhkii ihmisvihan aalto, jonka harjalla ratsastavat perussuomalaisten ja rasistien lisäksi suurtenkin puolueiden johtajat.

Miksi tämä on mielestäni äärimmäisen huono vertaus nykyiseen maahanmuuttotilanteeseen? Suomalaisia muutti marginaalinen määrä tietyllä aikavälillä Ruotsiin ja Yhdysvaltoihin paljolti siksi, että valtavan kokoinen vihollinen hyökkäsi maahamme. Tästä huolimatta suomalaisia on varsin mukava vastaanottaa mihin valtioon tahansa, koska maastamuuttomme koostuu lähes sataprosenttisesti työperäisistä syistä.

Onkohan nyt ihan oikeasti perusteltua ja järkevää verrata Suomen toisen maailmansodan aikaista pakolaisuutta ja Somalian yli 25 vuotta kestäneestä sisällissodasta johtuvaa turvapaikkaturismia? En pidä itseäni jälkiviisaana, vaikka toteankin syyksi vertauksen päättömyydelle sen, että Suomen pakolaisuuden tiedetään kestäneen vain rajatun aikaa ja päättyneen jo aikoja sitten. Jälkimmäiselle ilmiölle sen sijaan ei loppua näy. Meidän täytyy peilata politiikkamme tällä hetkellä vallitseviin olosuhteisiin.

Suomalaisia ei oltaisi hyväksytty osaksi ruotsalaisyhteiskuntaa ensimmäistäkään yksilöä, mikäli olisimme saavuttaneet sota-aikana maineen kantaväestön kustannuksella loisivista turvapaikkakeinottelijoista, joiden kulttuuriperimä oikeuttaa meidät seksuaaliväkivaltaan ja jengiytymiseen rötöstelläksemme. Suomalaiset ovat misantrooppeja, koska suhtautuvat varsin nuivasti tällaisen kulttuurin pakkointegraatioon huolimatta muualta maailmasta saatavista empiirisistä lopputuloksista.

Kolmantena ja helpoimpana kysymyksenä käsittelyyn valikoitui artikkeli Suomen kuvalehdestä, peräisin Juho Salmisen kynästä:

Kysymys kuuluu, että lentääkö netissä lika vain siksi että se on mahdollista, vai kertooko tämä oikeasta tyytymättömyydestä asiain nykytilaan - ehkä yleisestä turhaumasta maailman menoon.

Näin siis kuului kysymys. Kontekstista uskaltaudun tekemään sellaisen päätelmän, ettei kysymys tarkoita yksinomaan internetissä tapahtuvaa, osin alatyylistäkin, keskustelua vaan nimenomaan maahanmuuttokriittistä keskustelua. Kaikenkaikkiaan Salminen niputtaa keskustelun lianheitoksi.

Vastaus kuuluu näin: suomalaiset internetiin asti vaivautuneet ovat oikeasti tyytymättömiä asiain nykytilaan ja turhautuneita maailman menoon noin yleisimminkin. Myös Juho Salmisen ensimmäisessä vaihtoehdossa piilee totuuden siemen, koska tyytymättömyyden ja turhautuneisuuden mainitseminen on internetissä mahdollista. Tämän vuoksi kynnys tyytymättömyyden ilmaisuun on vaikutusmahdollisuuden, edes pienen sellaisen, toivossa matala ja myös ylitetty.

Haluan esittää vuorostani Juho Salmiselle muutaman vastakysymyksen. Miksi internetin valtaväylälle hakeutuneet ihmiset louskuttaisivat leukojaan sattumanvaraisesta asiasta vain siksi, että se on ylipäätään mahdollista? Mitä hyötyä tavan kansalaisilla olisi olla tiettyä mieltä vain siksi, että se on mahdollista? Voisiko sen sijaan olla mahdollista, että valtaosa kirjoittajista ja gallupeihin vastanneista on oikeasti tiettyä mieltä tarkasteluun asetetusta asiasta, esimerkiksi luettuaan siitä kylliksi puolueetonta tietoa?

Juho Salmisen tulilinjalla on maahanmuuttokritiikki ja -kriitikot, joille internet on mahdollistanut mielipiteensä ilmaisun. Onko maahamuutto teemana siis valikoitunut uhmakkaiden kansalaisten kohteeksi täysin sattumanvaraisesti siksi, että se on mahdollista, vai olisiko mitenkään mahdollista, että he ilmaisevat tyytymättömyyttään puhtaasti oman harkintansa puitteissa? Onko vika vastenmielisissä toimittajissa, jotka ovat nostaneet maahanmuuttoteemoja uhmakkaiden kansalaisten arvioitaviksi?

Jos on maahanmuuttokriitikoiden retoriikkaa syytetty kiihottavista elementeistä, on sitä luvalla sanoen myös suvaitsevaiston sanavalinnat. Täällä esiintyvistä artikkeleista (etsi kohta "Valikoima tutkimusta puivista pääkirjoituksista ja kolumneista") löytyy varsin pontevia ja jopa tietynlaiseen asenneilmastoon lietsovia, ilmaisutapoja.

Alatyylinen ja henkilöönkäyvä tapa kirjoittaa on myös osa viime aikojen kehitystä, jossa tutkijat kertovat joutuvansa rasististen uhkailujen kohteeksi ja maahanmuuttoministerin tappaminen kiinnostaa.

Tätähän on ilmennyt, mutta mielestäni on osoitus harvinaisen kehnosta journalistiikasta yleistää tällainen alatyylinen perseily koskemaan kaikkia, jotka ilmoittautuvat maahanmuuttokriitikoiksi. Yhteiskunnissa on aina ollut samaa asiaa ajavia ihmisiä, joiden joukossa - ja ulkopuolella - on idiootteja.

Ymmärrän, että Juho Salminen halusi pitää kirjoituksensa siedettävän pituisena, mutta mikäli hän ylipäätään vaivautui linkittämään siihen Maahanmuuttoviraston tilastoja vuodelta 2009, olisin suonut hänen kertovan edes lyhyesti siitä, kuinka hän itse sieltä löytyvät luvut tulkitsee. Koska hän linkitti Maahanmuuttoviraston tilastoja kolumniin, jossa hän arvostelee maahanmuuttokriitikoiden keskustelukäyttäytymistä, olisin lukenut kernaasti hänen näkökantansa niihin samoihin tilastoihin, joista maahanmuuttokriitikot ammentavat perustelut asialleen.

On muutoinkin huomattavasti helpompaa perustella teesinsä, mikäli ne ajavat jotain yleisen käsityksen mukaan eettisesti hyvää ajatusta. Tässä tapauksessa helpomman tien valitsee toimittaja, joka asettautuu varauksetta monikulttuurisuusideologian kannattajaksi. Hänelle riittää perusteluksi se, että ajatus on hyvä. Kriitikolla on todistustaakka.

Oi kuuntelepas, vaari, tuota Mikko Paateroa

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero

Vanhojen tuttujen juttujen toisto on taas tarpeen. Eipä kansalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi nimittäin ole mitään tapahtunutkaan.

Lähes joka foorumilla on puhuttu jo vuosikausia ja hyvinkin tiiviisti rangaistuksien koventamisesta, koska se, kuinka olemattomasti ne vastaavat ihmisten loogista oikeustajua, on läpinäkyvyydessään aivan omaa luokkaansa. Kansan mielipide rangaistusten koventamisesta on yhtenäinen (k. gallup), epäkohdat ovat päivänselviä ja rehellisellä veronmaksajalla, yhteiskunnalle elintärkeällä tuottavalla yksiköllä, ei ole kuin nimellinen oikeusturva. Porvoon ampumavälikohtaus on nostanut tapetille keskustelun siitä, kuinka lepsusti henkirikoksista tuomittuja Suomessa kohdellaan.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on sinänsä mies paikallaan. Pätkä on kuunneltavissa YLE Areenassa vain kuukauden ja linkitänkin kunnollisen uutisartikkelin heti kun sellaisen löydän. Paateron lyhykäinen haastattelu on onneksi aivan alkupäässä ohjelmaa, ennen kolmea ja puolta minuuttia, ja kirjoitanpa sen tähän. Aivan sanantarkasti en viitsi sitä laittaa, koska haastattelun puhekieli on vaikeaselkoista ja epäloogista.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on valmis koventamaan väkivaltarikosten tuomioita.

Paateron mielestä tuomiot olisi myös istuttava vankilassa sen mittaisina kuin ne on määrätty.

- Itse olen sitä mieltä, että väkivaltarikosten tuomioita pitäisi saada kovennettua. Yhteiskunnan tulisi antaa tällainen signaali. Jos se tarvitsee lainsäädännön muutoksia niin silloin lainsäädäntöä tulee muuttaa, ja toisaalta, kun törkeistä rikoksista vapaudutaan vankilasta niin siihen olisi saatava psykiatrinen ja lääketieteellinen ammattitaito enemmän mukaan kuin tällä hetkellä.

Ohjaako raha liikaa vankilatuomioiden tai tuomioiden kärsimistä siinä suhteessa, että maksaa 50 000 euroa vuodessa pitää ihmistä vankilassa?

- Oma käsitykseni on se, että rahan perusteella kriminaalipolitiikkaa ei saisi tehdä, ja sen takia en hyväksy sitä, että asia ratkaistaisiin pelkästään sillä perusteella, että vankilassa olo maksaa paljon. Sillä perusteella tätä asiaa ei pidä ratkaista vaan jollain muilla perusteilla ja jos sitten päädytään samaan ratkaisuun niin hyvä on, mutta sitten täytyy löytyä niitä kriminaalipoliittisia keinoja. Itse suojaisin kyllä kansalaisia enemmän kuin mitä tällä hetkellä suojataan.

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan yleinen turvattomuus ei ole lisääntynyt yhteiskunnassamme viime viikolla kolmen ihmisen kuolemaan johtaneen Porvoon ampumavälikohtauksen takia.

Niin tyhmiä kansalaiset eivät olekaan, että kokisivat kollektiivista turvattomuutta siksi, että yksittäistapaus Esa, jonka toki kuuluisi istua linnassa koko lopun ikäänsä, hankki itselleen laittoman mutkan ja myös käytti sitä. Siksi turvattomuuden tunnetta tulisi kokea, että Esaan alun alkaen sovellettu rangaistuskäytäntö puolestaan ei ollut yksittäistapaus, sillä hyvin moni henkirikoksen tekijä pääsee aikanaan ehdonalaiseen ja tuomionsa loppupuolella vaikkapa opiskelemaan avovankilan kautta.

Poliisin voima lainsäädännössä on tunnetusti olematon ja poliisiylijohtaja toimii lähinnä mielipidevaikuttajana. Humaanit kukkahatut ovat Suomen rikoslainsäädännön ja kriminaalipolitiikan laatineet. Muutosta ei saada aikaiseksi noin vain, koska vaaleilla ei pystytä vaikuttamaan kuin osaan päätösvallan jakautumisesta. Muutos voisi syntyä Paateron kaltaisten auktoriteettien avatessa suunsa. Poliisilta, eli valovuoden oikeusministeriön kukkahattutätiä asiantuntevammalta instanssilta tuleva signaali rangaistusten koventamisesta on se luotettavin. Sisäministeriön pamput asuvat rauhallisissa lähiöissä ja työskentelevät ilmastoiduissa konttoreissaan. Poliisi toimii kentällä, tapahtumien ytimessä, ja sen viesti nykyrikollisuuden tasosta on se, mitä pitää kuunnella.

Paatero haluaisi siis suojella kansalaisia paremmin kuin se nykyään on mahdollista, mutta eipä se noin vain onnistu määrärahojen puuttuessa. No, sehän nyt ei ole edelleenkään mikään uutinen, ettei yhteiskunnan eteen itsensä piippuun ahertava veronmaksaja ole likimainkaan yhteiskunnan prioriteetti numero yksi. Suomi on säästynyt toistaiseksi suuremman mittakaavan järjestäytyneeltä rikollisuudelta, mutta Paatero on asiasta silti huolissaan. Luottaisin poliisiylijohtajan harkintakykyyn siinä, mistä tulee kantaa huolta. Jengiytymisestä puheen ollen huoleen onkin aihetta, kun melkein kokonaan erilaisten islamistikapinallisjärjestöjen hallinnassa olevasta Somaliasta maahamme raahataan varsin huomattava osa maahanmuuttajista.

Myös uusien rikollisjärjestöjen tulo Suomeen on Paateron mukaan vakava uhkakuva. Etnisten rikollisjengien leviäminen muista pohjoismaista Suomeen on maahanmuuttajaväestön kasvaessa jopa todennäköistä, Paatero sanoo.

Tällaistakin nimittäin sattui vastikään, vaikkei sitä kai moni suomalainen kummemmin noteerannut tapauksen tavanomaisuuden vuoksi. Äärimmäisen mainio juttu on se, että tärkeä motiivi tälle Al-Shabaabille oli se, että Uganda osallistuu parhaillaan Afrikan unionin rauhanturvaoperaatioon Somaliassa. Sehän se onkin varsinainen helmasynti, jos valtion X joukot osallistuvat rauhan turvaamiseen. Sietävätkin siviilit saada pommeista.

Mikko Paateron olisi mielipidevaikuttajana kuulunut avata suunsa jo aikapäiviä sitten. Nythän on nimittäin vaarana, että hänen maineensa tahriinnuttua ylinopeussakoista (kylläkin jo neljä vuotta sitten), siihen liittyneestä hyvä veli -epäilystä, kenties poliisihallituksen toiminnassa ilmenneistä epäselvyyksistä ja jopa isoäitijupakassa moni voi pitää kannanottoa kansaa erityisesti kuohuttavaan asiaan irtopisteiden keräilynä ja maineen putsailuna. Tarkoitan Paateron mahdollisia poliittisia vastustajia.

Tällaisia epäilyksiä ei ole vielä julkisesti annettu, mutta kansanedustajien tapauksessa tähän ei olisi mennyt kuin nanosekunti. Hieman siis tilanteen kehittymistä ennakoiden esitän vanhan tutun kysymyksen: miksi kansaa erityisesti huolettavien asioiden käsittely ja kansan yliyliylivoimaisen enemmistön mielipiteen mukaisten ehdotusten esittämistä pidetään irtopisteiden keräilynä, maineen kiillottamisena (sulkaa hattuun jne.) ja populistisena nuoleskeluna?

Esitän kiperän jatkokysymyksen: millainen siis on hyvä (= ei-populistinen) virkamies tai poliitikko? Implisiittisesti aiemmasta voidaan todeta, että hän toimii kansan yliyliylivoimaisen enemmistön toivomusten vastaisesti ja käsittelee julkilausumissaan asioita, jotka eivät heidät virkaan äänestäneitä kansalaisia liiemmin hetkauta.

Muistellaanpa millaiset syytökset Eero Heinäluoma sai ilmaistuaan, ettei Suomi tarvitsisi maahanmuuttoa nykymittakaavassa. Heinäluoma leimattiin epäkelvoksi poliitikoksi, koska hänen lausumansa myötäili kansaa erityisesti kiinnostavassa ja huolestuttavassa asiassa kansan yliyliylivoimaisen enemmistön mielipidettä. Vanhas-Masa totesi: "Vastenmielistä!"

Jos ei joku uuno nyt vieläkään tiedä tai tajua, että mikä Suomen oikeuslainsäädännössä ja ennemminkin kriminaalipolitiikassa on aivan päin v-i-t-t-u-a, on oiva bloggaaja Yrjöperskeles koonnut varsin havainnollistavan paketin järjettömiä tuomioita törkeistä pahoinpitelyistä. Seppo Lehto on melkoinen pelle, mutta edelleenkin hänen saamansa tuomio oli niin ikään järjetön, mikäli sitä vertaa törkeisiin pahoinpitelyihin.

Yhdyn Yrjöperskeleen ounasteluun siitä, josko Lehdosta pyrittiin saamaan tarpeeksi mojova julkinen ennakkotapaus, jotta poliittisesti epäkorrekteja mielipiteitä esittävät saataisiin peloteltua hiljaisiksi. Niin ikään heidät saa kipattua jatkossa helpommin kiven sisään lietsomasta epäsuotuisia asenteita. "Mitä!? Vuosi ehdotonta kiihoituksesta kansanryhmää vastaan?" "No vähällähän sinä pääsit, että älä marise. Vertaapa vaikka Seppo Lehtoon."

Minusta on tosin tuntunut kriminaali- ja maahanmuuttopolitiikkaa seuranneena jo pitkään siltä, että on lähestulkoon itsetarkoituksellinen tavoite aikaansaada kunnollisille veronmaksajille mahdollisimman paljon kärsimystä ja lietsoa heissä katkeruutta. Mitä systemaattisemmin veronmaksajia, joita pitäisi Mikko Paateroa lainatakseni suojella nykyistä paremmin, viedään kuin litran mittaa niin sen parempi. Onko tarkoitus saada sellainen herran pelko perseeseen, ettei kukaan varsinkaan uskalla nullikoida? "Yrittäkääpäs vain niin kyllä täältä lähtee sellaisella lotolla tuomioita ja voimaan astuu sellaisia direktiivejä, ettette ole ennen nähneet."

Mysteeri tosin on edelleenkin se, mitä määränpäätä tällaisella järjettömän epäloogisella touhulla tavoitellaan... Kuka hyötyy siitä, että suomalaisia veronmaksajia vertauskuvallisesti monotetaan minkä ehditään? Ehdollista ja ehdollista koko loppuelämän kestävästä epäinhimillisestä tuskasta. Ehdollista myös kuolemantuottamuksesta.

Onneksi ei käyty valtion virkamiesten kimppuun sanan säilällä. Pari poliittisesti epäkorrektia totuutta olisi katkaissut kamelin selän. Yliajettu mummeli, raiskattu kehitysvammainen tai aivovamman pahoinpitelystä saanut uhri sen sijaan eivät liikuta poliittista eliittiä.