keskiviikkona, marraskuuta 11, 2009

Silkkaa matematiikkaa, rakas Watson

Jatketaanpa aiheesta, jota käsittelin pari kirjoitusta sitten. Suomen maahanmuuttokeskuksissa on siis tällä hetkellä jotakuinkin kolmisen sataa maahanmuuttajaa odottamassa, että heidät sijoitetaan jonnekin päin Suomea asustelemaan. Rupesinkin tässä miettimään, että miksi he ovat keskuksissa jumissa ja ilmeisestikin odottamassa asioidensa käsittelyä? Voisiko olla niin, että Astrid Thors kumppaneineen on haltioissaan ottanut kolme sataa maahanmuuttajaa liikaa kapasiteettiimme nähden?

Antakaapas niin opetan teille hyvin yksinkertaista matematiikkaa:

Junassa Helsingistä Ouluun on 200 istumapaikkaa. Matkaan lähtijöitä onkin 500 ja Astrid Thors on veturinkuljettajana. Hän ei olekaan ollut pätevä kartoittamaan junansa matkustajakapasiteettia lippuja myydessään ja laiturilla jonottaa junan täytyttyä vielä 300 matkustajaa. No, kaikki ängetään mukaan vaikka väkisin ja lopulta kenelläkään ei ole mukavaa. Konduktöörit ilmoittavat junassa olijoille, että heidän on pakko antaa tilaa. Kaikki ovat maksaneet lippunsa, joten riitaa istumapaikoista saattaa syntyä. Ihmisillä on tukalaa ja matka on yhtä kärsimystä etenkin heille, jotka joutuvat seisomaan tasapainotellen hankalissa asennoissa.

Yksi istumapaikka symboloi yhtä Suomen kapasiteetin - byrokratia, asutusmahdollisuus, rahoitus ja työllistyminen - mukaista paikkaa maahanmuuttajalle. Thors kuvittelee virhearvioinnin tai kenties liian humaaniuden seurauksena junassaan olevan 500 paikkaa, vaikka todellinen määrä tuli aiemmin selväksi. 300 ylimääräistä voitaisiin jättää asemalaiturille, jotta todellisen kapasiteetin mukainen määrä, eli 200 henkeä, kyettäisiin kuljettamaan mukavasti, turvallisesti ja ilman, että kenelläkään on ahdasta tai ettei kukaan jää vaille tarvitsemaansa palvelua.

Asian tulisi toimia samoin kuin ravintoloissa ja tässä seuraakin yksinkertaisen matematiikan oppitunti numero kaksi:

Kaupungin suosituimmassa yökerhossa on yhteensä 500 asiakaspaikkaa. Ovien auettua portsarit alkavat päästää ihmisiä sisälle ja heidän työkaverinsa sisäpuolella tarkastelevat, kuinka hyvin väki mahtuu, jottei synny tungosta, joka on harmiksi kaikille. Suosio on vankka ja ulkopuolella jonoon tulee väkeä sitä mukaa kun ihmisiä päästetään henkilöpapereiden tarkistamisen jälkeen sisälle. Lopulta sisäpuolelta ilmoitetaan radiopuhelimella ovelle: "Nyt alkaa olla jo viitisen sataa ihmistä täynnä, joten teidän täytyy pitää hieman taukoa. Emme ehdi muutoin palvella kaikkia." Näin ovella myöskin toimitaan. Kapasiteetti on tullut täyteen - pitää odottaa hieman.

Minä olen ollut tuossa tilanteessa. Ulkona pitää odotella siihen asti, että yökerhosta poistuu ihmisiä, joiden tilalle seuraavat voivat siirtyä. Kyse on myöskin muun muassa paloturvallisuudesta, eikä minulla olisikaan hinkua mennä baariin, jossa on kaksi tarjoilutiskiä, neljä baarimikkoa ja 50 asiakasta per työntekijä. Tilanne on tuossa tapauksessa virhearvioitu, ihmiset eivät saa kaipaamaansa palvelua tarpeeksi nopeasti ja lopputulos on surkea.

Kaikki on kiinni kapasiteetista, jonka puitteissa pitää toimia. Virheistä tulee ottaa opiksi, jotta jatkossa tilanne pystytään kartoittamaan paremmin.

Pari sanaa oluesta ja säästöneuvo

Alkoholituotteiden hinta toden totta pompsahti taas prosentin poikineen viime kuun alussa. Antakaapa siis sedän neuvoa lukijakunnasta määrätietoisia kuluttajia.

Jutun juuri on litrahinta. Älkää ikäpäivänä ostako kahdeksan tölkin tai kuuden puolen litran tölkin pakkauksia - puhumattakaan vuosi-pari sitten lanseeratusta pint-koon tölkistä. Niiden litrahinnat ovat aivan tolkuttomia verrattuna saman merkkisiin, mutta irtotölkeissä tai -pulloissa ostettuihin oluisiin. Parhaimmillaan samassa merkissä saattaa olla laatikossa olevien 0,33 litran tölkkien ja trendikkäässä pint-koon tölkissä litrahinnan osalta jopa yli euron ero. Miehekkäästi markkinoitu 1,25 l pullo, "Iso Karhu," on tässä asiassa viimeinen pisara.

Tietämättömille kerrottakoon, että pint (0,568 l) on Iso-Britannian alueen oluttuoppien tilavuus ja siitä päätettiin alkaa tehdä Suomeenkin trendikästä tuotetta eurojen kuvat silmissä. Ei sinänsä hullumpi idea, sillä onhan Brittein saaret ollut aina ylenkatsottu olutalue. Samalla on tarjoutunut mahdollisuus määrittää kappalehinta korkeamman litrahinnan mukaan, koska harva kuluttaja älyää tarkastella niitä ja tietääkseni mikään laki ei pakota myymään eri pakkauskoossa olevaa olutta saman litrahinnan mukaan. Juppi saattaa kipaista lähikaupassa, tai parhaassa tapauksessa hinnoillaan järkyttävällä R-Kioskilla, ja tuumata, kuinka pari tuollaista trendikästä pint-koon tölkkiä nyt maistuisi työpäivän jälkeen. Kaikki on tietenkin kiinni tulotasosta, mutta juppikin säästäisi monta euroa ja saisi saman vetotilavuuden verran olutta matkaansa, mikäli valitsee tarkemmin ostopaikan sekä annoskoon.

Eräältä sivustolta sain tietää, että kauppias on velvoitettu myymään "irtopanokset" siihen yksikköhintaan, joka on niiden hinta moninpakkauksessa jaettuna pakkauksen sisältämien tuotteiden määrällä. Kyseisen sivuston mukaan oluthyllyjen oheen usein sijoitetuilla "ethän revi pakkauksia auki" -lapuilla ei ole mitään käytännön merkitystä. Mikäli haluat neljä pulloa keskiolutta, mutta irtopulloja ei jostain syystä ole erikseen hyllyssä, olet oikeutettu katsomaan litrahinnaltaan edullisimman tuotteen (pääsääntöisesti moninpakkaus, otetaan esimerkiksi vaikkapa mäyris) irroittamaan sieltä neljä pulloa ja ostamaan ne hintaan mäyriksen hinta jaettuna kahdellatoista ja kerrottuna neljällä.

Loppukevennyksenä vinkki meille miehille. Parranajokulut saat puolitettua vaihtamalla Gilletten tuotteet Rainbowiin. Kolmiteräiset partahöylät ovat aivan yhtä hyviä, samoin partageeli. Hinta on siis todellakin jotakuinkin puolet Gillettestä. Viisi Gilletten vaihtoterää maksaa muistaakseni pahimmillaan jopa 13 euroa, mutta Rainbown vastaava neljän terän pakkaus alle viisi euroa.

Kolmisenkymmentä vuotta sitten...

...kuoli 20-vuotias Nancy Spungen, jonka Deborah-äidin kirjoittaman koruttoman, mutta silti sangen liikuttavan kirjan luin juuri. Kirjan tarkoituksena oli kääntää ihmisille Nancyn toinen puoli sen tunnetumman, eli narkkarin ja huoran sijaan. Kuinkahan lie sitten pääsi käymään niin, että minulle kirjan lukeminen ainoastaan vankisti tuota jälkimmäistä kuvaa. Mikäli kaikki todella pitää paikkansa, on Manaajan tyttö pyhäkoululainen tuohon riiviöön verrattuna.

On ikävää, että tapahtumat sijoittuvat todellakin noin pitkän ajan taakse, jolloin lääketiede oli etenkin mielenterveysongelmien osalta vielä lapsenkengissään. Nykyään äitinsä murhaamisella uhkaavaan kaksi ja puolivuotiaaseen kersaan osattaisiin reagoida hieman vakavammin ja lastenhoitajaansa sakset kourassa murhauhkauksia lateleva ja itsemurhalla uhkaileva 11-vuotias älyttäisiin laittaa saman tien laitoshoitoon. Kärsivällisyys kunniaan, mutta eiköhän viimeistään 14-vuotias äidiltä varastetuilla koruilla harrastustaan rahoittava heroiiniaddikti olisi syytä laittaa lukkojen taakse.

Erityisen mielenkiintoista on kuitenkin se, miten - niin Suomessa kuin ympäri maailmaa - tuollaista ihmistä ja hänen lähes yhtä sekopäistä poikaystäväänsä (John Simon Ritchie, tuttavallisemmin Sid Vicious) ihailee lukuisat nuoret ja yllättäen erityisesti puberteetti-ikäiset teinitytöt. Maj Karman kappaleesta kenties lisäpontta saaneina nuoret romantisoivat kahden mielenvikaisen rappionarkomaanin väkivaltaista suhdetta kyselemällä "jos mä oisin sun Nancy niin olisiksä mun Sid? <3"

Ilman muuta. Mielelläni. Jos joku olisi minun itsensä reikiä täyteen huumeruiskulla tökkinyt, kaikelle liikkuvalle vittua haistatteleva, paranoidista skitsofreniaa sairastava ja kuolemaansa hautova pirihuora, voisin kernaasti olla tämän jatkuvasti milloin mistäkin aineista sekaisin oleva rockaripoikaystävä, joka hakkaa sinua kitaralla päähän ennen kuin lopulta tökkään metsästyspuukon mahastasi läpi. Tästähän tietenkään ei ole takeita, eikä tule koskaan olemaankaan, mutta kirjan tavoin oma epäilykseni on se, että aivosolujen tuhouduttua Vicious oli valmis murhaamaan Spungenin hänen toiveidensa mukaisesti. Matti ja Mervikään eivät ole (toistaiseksi) kyenneet noin intohimoiseen ja lempeä tulvivaan romanssiin, vaikka ovatkin tehneet parhaansa. Viciouksesta on kuitenkin todettava myös se, kuinka hänen huumeaddiktionsa paheneminen ja välirikko muun Sex Pistolsin kanssa olivat osaltaan juuri Spungenin ansiota.

Ajat muuttuvat, eikä aikoinaan toden totta ollut mahdollisuutta vaatia omaiselleen laitoshoitoa, vaikka todisteita olisi ollut lueteltavana sivukaupalla. Deborah Spungen -poloisen oli turhaa raportoida jokaiselle tapaamalleen lääkärille kaikkea sitä kuonaa, josta sai muun perheen kera kärsiä, koska sairauksia ei tiedetty tai otettu vakavasti. Tänä päivänä huoneen nurkkaan tarvitsisi sijoittaa pieni videokamera odottamaan häiriintyneen kersan tuloa, näyttää nauhalle tarttunut kaaos psykiatrille ja alta aikayksikön tulee valkotakkiset sedät viemään potilaan hyväksi toviksi sinne minne hän kuuluukin.

Hei haloo? Suomen uljas angstaava nuoriso vihaa opettajiaan, vanhempiaan ja poliiseja, mutta ihailee sekä palvoo itsensä päättömällä elämäntyylillään tapattaneita psykopaatteja, jotka eivät ole saaneet elämässään aikaan mitään muuta kuin kaaosta, jota on intouduttu glorifioimaan heidän "piireissä." Jopa siinä määrin, että gloria ei ole 30 vuoden aikana kuin kasvanut. Jim Morrisonia ja Jimi Hendrixiä vielä voikin ihailla, koska he saivat oikeasti jotain aikaan, olivat lahjakkaita ja vaikuttavat vielä edelleenkin inspiroivasti nuoriin muusikoihin - nimenomaan musiikillisesti.

maanantaina, marraskuuta 09, 2009

Kolmannen polven feminismiä ja kahdeksannen sukupolven äärioikeistolaisuutta

Onpas mielenkiintoista, että ideologioiden sisältöä voidaan muuntaa sukupolvittain yhä kauemmaksi alkuperäisestä suunnasta. Feminismi on virallisen määritelmän mukaan naisasialiike, jota ei juurikaan kiinnosta miesten asema, vaikka meitäkin poloisia sorretaan monessa yhteiskunnallisessa asiassa. Voimmehan me kaikki yhteisesti sopia, että naiset ovat (muka) kaikessa niin auttamattomasti heikommassa asemassa, että asiasta riippumatta juuri heihin keskittyminen on poikkeuksetta paras ratkaisu molempien sukupuolten välisen tasa-arvon saavuttamiseksi. Tähän en oikeastaan otakaan kantaa vaan siihen, kuinka ideologiat saavat sukupolvittain uusia vivahteita tai sitten ne muuntautuvat vastaamaan paremmin ajan henkeä.

Kuinkahan monennen sukupolven kristinusko on tällä hetkellä valloillaan esimerkiksi Suomessa, koska alkuperäistä oppia noudatetaan äärimmäisen valikoivasti. Entäpä täytyykö tässä alkaa odottaa sitä, että maahanmuuttokriittisiä ihmisiä kutsutaan viidennen (tai kuinka lie monennen) polven äärioikeistolaisiksi, koska katsontakannoissamme ei ole juuri lainkaan samankaltaisuutta? Paitsi jos kukkahattutädeiltä kysytään.

Kolmannen polven feminismi -termiin törmäsin Facebook-yhteisössä "AUTETAAN RASISTI-YSTÄVÄMME AVARUUTEEN," jonka jäsenistön enemmistö niputtaisi yhden sun toisenkin ihmisen oikopäätä rasistiksi. Meidät, eli arvioidaanko nyt vaikka 18. polven äärioikeistolaiset. Aluksi ajattelin olla kirjoittamatta Astrid Thorsin esittelemästä, mutta yllättäen suoralta kädeltä tyrmätystä esityksestä (turvapaikanhakijoiden pakkosijoitus kuntiin) vain pari lausetta. Ajattelin, etten jaksa ja että kaikki sanottava alkaa olla sanottu. Pitkästä aikaa asian kimppuun käytyäni kuitenkin innostuin. Tyydyn kommentoimaan asiaa lyhyesti. Minulle lyhyt tarkoittaa seuraavaa tekstinpätkää, vaikka se kattaisikin pituutensa puolesta suurimman osan mielestä käsitteen pitkä.

Minusta kun vain olisi suunnattoman mielenkiintoista tietää, että missä vaiheessa ihmisellä voi iskeä niin suunnaton mania maahanmuuttajien haalimiseen sekä sijoittamiseen. Ehdotan ICD-10-tautiluokitukseen lisättäväksi terveen järjen sumentavaa maahanmuuttajienhaalimisoireyhtymää. Eräs hälyttävä oire tautinkuvassa on se, kuinka ministerimme olisi kypsä jopa pakottamaan kuntia asuttamaan maahanmuuttajia. Todella mainioksi idean tekee tämän hetken työllisyystilanne. Suomalaiset köyhtyköön työttöminä kunhan maahanmuuttajien maaniseen haalintaan saadaan edelleen rahaa mielin määrin. Viis veisataan vanhuksista ja pitkäaikaistyöttömistä.

Selasin eräänä iltana aikani kuluksi hassunhauskoja suomalaisia kuvasivustoja (Naurunappula, KuvatON, Riemurasia) ja jokainen niistä alkaa vähitellen pursuta selkeästi sanomansa esille tuovia kuvanmuokkauksia Thorsista ja Suomen maahanmuuttopolitiikasta. Mietin, että niitä pitäisi tallentaa, koota yhteen nippuun ja julkaista oikein todella, jotta kansan riveistä kumpuava tahto tulisi konkreettisesti esille. En ole tosin varma siitä, riittäisikö asian esille tuomiseen tuokaan konkretia. Kansan enemmistön mielipiteellä ei tunnetusti ole ennenkään ollut mitään merkitystä. Niin tai näin, seuraavana päivänä julkaistiin uutinen Thorsin mainiosta ideasta. Pitkään ei tarvinnut odottaa, että nerolla leimahtaa.

Samana päivänä koulutoverini näytti Valtion säädöstietopankista ennakkotapauksen maahanmuuttajasta, joka oli nostanut "vaimoineen" kolmisen vuotta sosiaalietuuksia yhteensä yli 30 000 euroa. Vaimo on lainausmerkeissä siksi, koska lopulta selvisi, etteivät he edes olleet oikeasti naimisissa. Aikamme laskeskeltuamme saimme samalta ajalta tuloiksemme "melko" reilusti pienemmän summan opintotuista muodostuneita ansioita, vaikka lätkäisin päälle opintolainani. Sanojani epäileviä ajatellen laitan ensi tilassa suoran linkin itse oikeustapaukseen. Juuri nyt en löydä sitä.

Käsittämättömiä ristiriitoja ilmenee jatkuvasti. Päällimmäisenä mieleeni tulee muutaman viikon takainen Iltalehden uutinen sekä gallup. Otsikko kertoi tuoreen tutkimuksen tuloksen: "Enemmistö ei usko suomalaisen kulttuurin tuhoon: ISLAM EI PELOTA." Ohessa oli tästäkin huolimatta asiaa islamia laajemmalle yleistävämpi gallup: "Uskotko maahanmuuton tuhoavan suomalaisen kulttuurin?" Minulla on tallessa kuvankaappaus tilanteesta, jossa ääniä oli annettu karvan verran alle 10 000 ja KYLLÄ-vastauksien prosentuaalinen osuus oli 85 %. Lopulta prosentti kasvoi äänien määrän myötä. Minä pidän KYLLÄ-vastauksien antajia selvänä enemmistönä.

Maahanmuutto ei siis ole synonyymi islamille, vaikka ne mainitaankin saman artikkelin yhteydessä. Ylipäätään kulttuurin rikastuttamista ei pidetä kansan enemmistön keskuudessa oman kulttuurimme kannalta suotuisana. Kansan enemmistön mielipide tosin on tunnetusti täysin yhdentekevä, mutten yritäkään väittää, että poliittisia päätöksiä tulisi tehdä Iltalehden mielipidekyselyiden mukaisesti. Joka tapauksessa olen toistuvasti todennut, että Suomessa on oma kulttuuri, jota ei tarvitse rikastuttaa mihinkään suuntaan. Uraania pitää rikastaa, jotta se kelpaisi ydinvoimalan tarpeisiin. Ugandan kulttuuria ei. Bolivian kulttuuria ei. Suomen kulttuuria ei.

Mitä seuraavaksi? Logistiikkayhtiöt pakotetaan noutamaan rajojemme ulkopuolelta lisää maahanmuuttajia, koska he eivät välttämättä muuten kykene matkustamaan tänne? Toden teolla innostuttuaan A. Thors hamstraa maahanmuuttajia hullun kiilto silmissä ja tämän johdosta kantaväestö pakotetaan ottamaan maahanmuuttajia alivuokralaisiksi, jotta kaikille riittää katto pään päälle. Miten olisi tässä tilanteessa pakollinen maahanmuuttovero kasvaneiden kustannusten kattamiseksi? Kolmisen sataa tulijaa odottelee sijoitusta maahanmuuttokeskuksissa. Lisätkää tuon luvun perään kolme (3) nollaa ja saatte aikaan ennusteen siitä kuinka monta työtöntä Suomessa on vuoden sisällä. Työperäisen maahanmuuton käsitteen saisi vähitellen laittaa kansalliseen pannaan - ei vähiten tämän hetken taloustilanteen johdosta.