Lisää katalia paljastuksia uskonnoista ja niiden tarpeettomuudesta

Kuuluvatko ruokarukoukset tapakasvatukseen, vai ovatko ne uskonnon pakkosyöttöä? Molemmat pitävät paikkansa. Rukoilu sun muu höpöttely kuuluu uskonto-nimiseen instituutioon, joka on käynyt suomalaisille tavaksi asti. Lisäksi kyseessä on vaihtoehtoja antamatta hävytöntä yhden ainoan elämänkatsomuksen pakkosyöttöä ja alle ymmärrysikäisten lasten törkeää aivopesua.

Artikkelin otsikko "Päiväkotilasten ruokarukouksista nousi kärhämä" sai minut hyvälle tuulelle. En varsinaisesti kannata anarkiaa tai muuta avointa kapinointia missään mittakaavassa, mutta uskonnoista syntynyt tapakulttuuri, jälki- sekä järkijättöisyys ja normit muodostavat sellaisen poikkeuksen, jonka nimissä olisin valmis liittymään kärhämöitsijöiden joukkoon. En ole tällä hetkellä tyytyväinen Suomen poliittiseen ja byrokraattiseen järjestelmään ja uskontoasiat koskettavat minua luonnollisesti huomattavasti vähemmän. Silti aktivoituisin politiikkaa innokkaammin juuri uskonnonvapauden ja uskontojen täydellisen yhteiskuntariippumattomuuden edestä.

Yhteiskuntariippumattomuus tarkoittaa tässä yhteydessä päiväkerhoa, kaikkia koulutusasteita, puolustusvoimia, hallintoelimiä, perustuslakia ja kaikkea muuta yhteiskuntaa ilman, että uskonnoilla on mitään tekemistä niiden sisällön kanssa. Ei enää auktoriteetin alullepanemia uskonnollisia rituaaleja aamunavauksissa, juhlatilaisuuksissa ja ruokahetkinä.

Pienenä mistään mitään ymmärtämättömänä lapsena tähän kaikkeen tapakulttuuriin rutinoitui. Opettaja käski asettamaan kädet ristiin ja lausumaan hänen perässään mantra. Kenellekään ei luonnollisesti tullut mieleenkään kysyä, että miksi moinen seremonia tähän tarvitaan. Asia yksinkertaisesti on iskostunut kulttuuriin näin - vaihtoehdotta. Onneksi tämä pikku hiljaa tapahtuva murros kriittiseen ajatteluun ja uskontojen aseman uudelleenarviointiin tapahtuu minun elinaikanani. Vielä jokunen kymmentä vuotta aiemmin lehdille ei olisi tullut mieleenkään uutisoida tällaisesta asiasta. Aikanaan uskonnolliset konservatiivit olisivat ärähtäneet niin pahasti, ettei uskonnollinen tasa-arvo olisi nykyisellä tasollaan.

Yhteiskunnalla on mennyt mahdottomasti aikaa havahtuakseen todellisuuteen, joka on objektiivisen rationaalisesti ajatteleville ihmisille ilmiselvää. Tapakulttuurin pakkosyöttöä jo alle kouluikäisille lapsille. Me objektiivisuuteen kykenevät olemme tosin nyt ja vielä pitkään vähemmistössä. Epäobjektiivisuuden ruumiillistuma, eli jokaisesta kunnasta löytyvä muutaman hieman iäkkäämmän seurakuntatäti-ihmisen muodostama iskujoukko, päättänee kerhojen sekä koulujen päivärutiineista vielä pitkän aikaa.

Konservatiivinen ja sentimentaalinen seurakunta-aktiivi ei kykene käsittämään, kuinka näille asioille voisi olla jonkun mielestä toinen vaihtoehto. Asia on taottu sellaisenaan pääkoppaan myös hänenkin lapsuudessa ja vielä tätä päivää vaihtoehdottomammin. Jokin on lisäksi saanut tämän ihmisen hurahtamaan täysin asialleen, eikä ymmärrystä muita elämänkatsomuksia kohtaan löydy sitäkään vähää mitä ehkä joskus aiemmin.

"Päiväkodin johtaja Juhani Rytkönen kertoo Ilta-Sanomissa, että hänen mielestään ruokarukouksen lukeminen on yleissivistävää tapakasvatusta." Mitä halvatun yleissivistävää on oppia lausumaan sananparsi, jonka tavoite on pyytää jotain yliluonnollista siunaamaan, melkeinpä kuin loihtimaan, ruokaan jotain erityistä pyhyyttä? Olisiko yleissivistävää ja kaikille lapsille välttämätöntä hallita kuppausta, manaamista tai muita kansallemme vanhempaa perua olevia kansanparannusrituaaleja? Ei, ei, ei. Päiväkoti-ikäisten lasten olisi tasan yhtä yleissivistävää oikein opettelemalla opetella muutama kuhunkin tarkoitukseen sopiva latteus tästä opuksesta ja muistaa ladella niitä lopun elämäänsä ihan vain tavan vuoksi.

Martti Luther kääntyisi haudassaan kerran jos toisenkin, mikäli tietäisi kuinka kirkko maallistuu. Moni voisi kuvitella, että pitäisin maallistumista hyvänä asiana tai vähintään täysin yhdentekevänä, mutta näinkään asia ei oikein ole. Olen havainnut, kuinka maallistuminen on antanut keskustelutilanteissa kristinuskon puolustajille "pakotien", koska he voivat vedota siihen, ettei uskonto tosiasiassa kosketa heidän elämäänsä niin paljon, että erityistä kiinnostusta keskustelulle tai mietiskelylle löytyisi.

Raamatusta löytyviä raakoja järjettömyyksiä, tolkuttomuuksia ja älyttömyyksiä voi nostaa esiin vaikka millä mitalla, mutta kovinkaan moni luterilainen ei varmasti kannata sitä, että jonkun sortin henkiolento kulkisi syystä tai toisesta Egyptin halki surmaten sen kansaa sekä eläimiä. On helppo puolustautua sanomalla, ettei:

a) Raamatun sana ole tarkoitettu kirjaimellisesti noudatettavaksi
b) henkilö X ole koskaan edes lukenut moista kohtaa monisatasivuisesta kirjasta (joka on toki ymmärrettävää tapakristityille)
c) henkilö X katso olevansa niin tosiuskovainen, että hänen kuuluisi olla tietoinen tuollaisesta sisällöstä puhumattakaan, että noudattaisi sitä.

Minä olisinkin vilpittömän utelias tietämään, että millainen on hierarkia uskon voimakkuudesta. Onko olemassa asteikolla 1-5 tapauskovainen, semiuskovainen, melko uskovainen, tosiuskovainen ja himouskovainen? Luterilaisuuteen tämä ainakin tuntuu pätevän, mutta entäs muihin uskontoihin? Islamissa arvostan sen ON/OFF-asennetta. Joko uskotaan oikein tosissaan tai sitten ei ollenkaan.

Jos ei tuollaista 1-5-asteikkoa ole mahdollista laatia, voisi asiaa lähteä kartoittamaan vaikkapa seuraavan perusteella:

"Osmo Koskelainen teki vuonna 1968 sosiologian väitöskirjan aiheesta Maallistuva suomalainen suurkaupunki. Hänen suorittamiensa tilastollisten tutkimusten mukaan uskonnollisuus jakautuu seuraaviin osatekijöihin:

1. Usko uskonnon opinkappaleisiin
2. Aatteellinen uskonnollisuus
3. Kirkon kannattaminen
4. Uskonnollisiin menoihin osallistuminen
5. Uskonnollisten elämysten kokeminen

Näistä taas voidaan muodostaa samassa järjestyksessä seuraavia johtopäätöksiä:

* Uskontoon liittyy joukko todellisuuden luonnetta koskevia käsityksiä.
* Uskontoon liittyy joukko yhteisöä ja käyttäytymistä koskevia ohjeita.
* Uskontoon liittyy uskonnollisten laitosten tarpeellisina pitämistä.
* Uskontoon liittyy määrämuotoista toimintaa kuten jumalien palvontaa pyhäköissä, jumalien avuksi kutsumista rukoilemalla ja niin edelleen.
* Uskontoon liittyy uskonnollisia kokemuksia."

Lähde: Wikipedia/Uskonnollisuus

Pitäisikö sopia, että edellämainituista kohdista tulee säännöllisesti noudattaa vaikkapa kolmea, jotta kelpaa instituution kelpo jäseneksi? Tosiasiassahan mitään tällaista ei vaadita. Riittää, että on tullut vastentahtoisesti kastetuksi uskoon, ei ole koskaan sattunut saamaan vaihtoehtoa ja maksaa kiltisti jäsenmaksunsa säilyttäen nimensä instituution jäsenluettelossa.

Mitä Raamatun sanantarkkuuteen ja kirjaimellisesti otettavuuteen tulee, en ymmärrä, kuinka joidenkin kristittyjen omatunto antaa periksi valita vain ne mieluisimmat asiat kirjasta, jonka koko sisältö on Jumalan pyhää sanaa. Yksikään edes tosiuskovainen luterilainen ei taatusti kerää kotikuntansa väkeä kivittämään kuoliaaksi härkää, joka on puskenut hengiltä toisen ihmisen. Tavallaan en ymmärrä myöskään sitä, että kuinka joidenkin itseään kristittyinä pitävien omatunto antaa periksi poimia itselleen niitä mieluisia asioita kirjasta, joka kuitenkin sisältää liki goreksi määriteltävää materiaalia. Varsin suuri osa tämän päivän kristityistä kuitenkin ovat sellaisia, jotka eivät tiedä Raamatun sisällöstä juuri mitään muuta kuin luomiskertomuksen, juhlapäivien tapahtumat päällisin puolin ja kymmenen käskyä, eikä heillä ole aikomustakaan tutustua teokseen enempää.

Tahatonta tai tahallista, mutta uusia muotoja kristinuskosta muodostuu ympäri maailmaa jatkuvalla syötöllä. Uskonnonvapauden vuoksi tämä on tietenkin täysin sallittua ja sen vuoksi jokaisella on mahdollisuus perustaa vaikkapa ikioma uskonto. En tosin tiedä, kumpi on parempi asia: se, että tietyt herätysliikkeet eriytyvät omiksi virallisiksi haaroikseen rekrytoiden saarnaamalla lisää kannattajia vai se, että ihmiset kutsuvat itseään tietyn uskontokunnan edustajaksi, mutta noudattavat sen opeista vain muutamaa, vastustavat osaa niistä ja valitsevat ohjenuoria myös muista uskonnoista.

Monille ainoa kristinuskoon yhdistävä tekijä on usko johonkin korkeampaan voimaan. Jos ja kun jonkun uskonnon tunnustamiselle on pakottava tarve, voi omaa elämänkatsomustaan parhaiten palvelevan vaihtoehdon valita vaikkapa täältä tai lakata kannattamasta jäsenyydellään sitä uskontoa, johon kuuluu ja jonka aatteita vastustaa. Minusta jokaisen naispappeutta, aborttia, aitoa uskonvapautta, eutanasiaa ja/tai homoseksuaalien avio-oikeutta puoltavan tulisi erota ahdasmielisestä ja epätarkoituksenmukaisesta kirkkoinstituutiosta.

Pieni pyyntö

Minulla olisi esittää pieni pyyntö. Olkaa kilttejä ja kotiuttakaa 200 miestämme Afganistanista ja kaikki loputkin muualta päin maailmaa olemasta järjettömien alkuasukkaiden tapettavina. Tällöin uhreiksi päätyvät kenties toiset höyrypäät eivätkä ihmiset, jotka ovat maassa auttamassa.

Valitettava tosiseikkahan kuitenkin on, kuten aikoja sitten on tullut todettua, ettei noita asioita saa kohennettua millään ilveellä. Hyvät naiset ja herrat, tämä on 1980-2000-lukujen darwinismia. Älykääpiöt räjäyttelevät toisiansa taruolennon nimiin niin että huivit vain pöllyävät ja unikkopellot havisevat paineaallon puhaltaessa.

Mikseivät norjalaiset, australialaiset, puolalaiset tai irlantilaiset virittele kaiket viikot pommeja pitkin teiden varsia tai vyötäröitänsä muita tappaakseen? Voisiko olla mahdollista, että meitä onnekkaita on paiskottu sen verran reilummalla kädellä tervettä järkeä, että osaamme elää sopuisasti?

Kaikelle pyritään aina löytämään joku perustavanlaatuinen syy. Tällaista en muista ainakaan pitkään aikaan kuulleeni tai lukeneeni mitä pommien kanssa pelleilyyn tulee. En näe todisteiden puuttuessa jatkuvalle posauttelulle mitään muuta syytä kuin järjen puuttuessa ja veren maku suussa suoritetun fanaattisen hihhuloinnin, jonka ainoat funktiot ovat tuho ja kaaos.

Taas mennään politiikassa farssin puolelle

Kuun juuri vaihduttua päähän ottaa vaihteen vuoksi korotettu alkoholivero, mutta kaikki tietänevät jo, että mitä mieltä asiasta olen. Nimimerkillä juuri iltaoluet hakenut ja niistä vaaditun hinnan maksanut. Muistutan kuitenkin itse itseäni siteeraten, että Suomessa on edelleenkin EU:n keskiarvoon nähden aivan järjettömän korkea alkoholiveroprosentti (lieneekö tällä hetkellä jotakuinkin 1,4-kertainen) ja panimotuotteille on omat törkeän korkeat valmisteverot.

No, se on tätä tuttua suomalaista politiikkaa. Hintoja ylös ja jos ei piisaa niin lisää vain veroja toisten perään. Farssiksi alkaisin pikkuhiljaa kutsua yhä vellovaa vaalirahakohua. Tiedän, ettei kukaan lue näitä tekstejä, ja ihmetyksekseni kommentointimahdollisuuskin on kadonnut johonkin, mutta mikäli joku näitä säännöllisesti lukisi, saattaisi hän ihmetellä, miksen ole aiemmin ottanut vaalirahaskandaaliin kantaa.

Rehellisesti sanottuna en ole onnistunut pysymään asiassa perillä kyllin tarkasti. Aikomuksenani on ollut perehtyä koko vaaliraha-asiaan ja eilisessä uutislähetyksessä "Vanhasen talojupakaksi" nimettyyn skandaaliin, jotta niistä osaisi olla jotain perustavanlaatuista mieltä. Koko sotku on ikävä ja päällisin puolin tarkasteltuna se syö runsaasti uskottavuutta maamme eturivin poliitikoilta. Vanhasen Matti ärähti tosin jo jokunen päivä sitten siitä, miksi hänen tulisi ottaa eroamisella vastuu siitä, millaiseksi suomalainen vaalijärjestelmä on jo vuosikymmenten aikana kehittynyt.

Vanhasen pahaksi onneksi kupla puhkesi juuri tällä hallituskaudella. Mikäli asioita alettaisiin tonkia oikein perin pohjin, ovat kenties Ahti Karjalainen tai Kalevi Sorsakin ottaneet aikoinaan vastaan vaalirahoitusta vastaavin keinoin.

Poliitikon tai virkamiehen ero onkin näissä asioissa minun mielestäni heikko tapa kantaa vastuuta. Sisäministeriäkin vaadittiin eroamaan Kauhajoen ampumavälikohtauksen aikaan, ellen väärin muista. Mitä se oikeasti auttaisi? Ainoa oikea tapa on pysyä virassaan ja edesauttaa epäkohtien korjaamista omalla panoksellaan. Kokonaan eri asia onkin henkilökohtaiseen elämään liittyvät asiat, kuten Esko Kiesin tai Ilkka Kanervan tapaukset.

Tähän lahjusjupakan asteelle päätyneeseen kohuun palatakseni "Pääministeri totesi aamullaan kiukustaan huolimatta, ettei hänellä ole vaatimuksia Ylen suhteen. Hän odottaa Tekniikan Maailman lehden tutkimusta taloonsa, ja vakuutti ohjelmassa, ettei hänen taloistaan löydy väitettyä puumateriaalia.

- Asiantuntijat näkevät materiaalien läpi, hän vakuutti kivitalon tarkastuksen sujuvuutta."

Tämä on sitä, mitä kutsuin jo otsikossa farssiksi. Vanhasen taloon passitetaan joukko asiantuntijoita ja tiedemiehiä tutkimaan, sisältääkö sen rakenteet sellaisia puumateriaaleja, joita hänen on väitetty vastaanottaneen epäilyttävän edullisesti. Minusta tällainen toiminta sopisi b-luokan komediaelokuvan juoneen. Suomen vaikutusvaltaisin mies ei onnistu todistamaan talonsa rakennusmateriaaleja mitenkään muuten kuin hankkimalla paikalle pataljoonan Tekniikan Maailman asiantuntijoita. Isäni on rakentanut omakotitalonsa lähes kokonaan omin käsin. Eiköhän hän osaa melko suoralta kädeltä kertoa uteliaille sen, millaista puumateriaalia sieltä sun täältä löytyy.

SAK:n jäsenenä minua harmittaa vain hieman se, että jäsenmaksuista ollaan kustannettu Tarja Halosen vaalikampanjaa, koska hän oli minunkin ehdokkaani edellisissä vaaleissa. Niin paljon kuin häntä jatkuvasti arvostellaankin, hoiti hän mielestäni jo ulkoministerinä sekä ensimmäisellä presidenttikaudellaan Suomen asioita kyllin hyvin, jotta ansaitsi ääneni molemmilla kierroksilla. Presidentin tehtävähän kun on nykyään olla lähinnä edustajana kissanristiäisissä ympäri maailmaa.

Kaikesta huolimatta olen tietenkin vaalirahoituslainsäädännön uudistuksen kannalla. Suurin syy lienee se, että vaalien rahoitukseen päätyy kansalaisilta kenties vasten heidän tahtoaan lähtöisin olevia rahoja. Toinen taas on se, että valtapuolueet saavuttavat kampanjoinnissaan eriarvoisen aseman, mikäli heillä on mahdollisuus saada toimintaansa pienempiä ja myös vaikuttamaan haluavia puolueita enemmän rahoitusta. Eipä edellisten kunnallis- tai eduskuntavaalien aikaan televisiossa pahemmin RKP:n, perussuomalaisten tai vihreiden mainokset pyörineet. No, kahdella edellisistä on sentään ministeri nykyisessä hallituksessa.