Kääntäisitkö sinä toisen poskesi?

Kiihkouskovaiset eivät aina ole naiiviudessaan liikuttavia. Pikemminkin he ovat säälittäviä menetettyään viimeisetkin rippeet oikeudenmukaisuustajustaan. Minustakin anteeksiantaminen on hieno taito osata, mutta jossain täytyy mennä raja hellämielisyydessäkin.

Helluntaiherätyksen tunnettuihin julistajiin kuuluva saarnaaja on päässyt pannasta.

[...]

- Hän oli sivussa virasta kiellon ajan. Asiat on käsitelty, hän on tehnyt parannuksen ja sovittanut rangaistuksensa. Hän jatkaa nyt pikkuhiljaa entisessä tehtävässään, kertoo seurakunnan johtaja Iltalehdelle.

Helluntaiseurakunnan toimintaan ja käytänteisiin olisi kai syytä perehtyä tarkemmin ennen kuin alkaa tehdä johtopäätöksiä, mutta mielestäni tässä on jotain paitsi naiivia myös kuvottavaa. Riittääkö hyvitykseen ripittäytyminen (joojoo, tiedän, että se on katolinen sakramentti) ja vakuuttelut siitä, että on todella tehnyt parannuksen? Ovatko korkeammat voimat ottaneet yhteyttä ja ilmoittaneet, että pastori on vapautettu taakastaan joko huikean puolen vuoden ehdollisen vankeustuomion ansiosta tai vannottuaan, ettei enää hairahdu synnin tielle? Eiköhän jokainen tiedä tai vähintään arvaa, mitä mieltä olen uskonnollisesta konservatismista, mutta jo termistö, kuten parannus, vapautus, panna, sovitus ja ties mikä valaistuminen ovat antiikkisuudessaan raivostuttavia.

Huomio! Nyt eletään 2010-lukua, ei keskiaikaa.

- Olen keskustellut asiasta Neuvoa antavien veljien kanssa ja saanut heiltä luvan siihen (antaa pastorin palata tehtäväänsä). Hän ei kuitenkaan saa toimia lasten ja nuorten parissa.

Jos olisi šaria-lain vapaamielinen tulkinta oikeusistuimessa melko tuhoisaa puuhaa, olisi sitä myös kristinuskon naiivi hellämielisyys. Pedofiileja armahdettaisiin synneistä henkevin liturgioin, joissa puhutaan kielillä, lauletaan ja Neuvoa antavat veljet (*gosh*) julistavat ilosanomaa.

On lahkojen oma asia, millaisin perustein saarnamiesten annetaan jatkaa toimintaansa, mutta puolen vuoden ehdollinen vankeusrangaistus oli - tuttuun tapaan - lievästi ilmaistuna niukka. Seurakunnan johto tunnustaa myös hiljaa sen, että riski rikoksenuusintaan on olemassa, koska pastorin ei anneta vastaisuudessa toimia lasten ja nuorten kanssa.

Pastori selitti myöhemmin tekemisiään helluntailaisten RV-lehdessä syyttäen tapahtuneesta työuupumusta, joka johti harkintakyvyn pettämiseen.

En muistakaan aiemmin kuulleeni tällaisesta tavasta, kuinka työuupumus ja -stressi saattavat pahimmassa tapauksessa purkautua. Kenties saamme tästä uuden perusteen ehkäistä työuupumusta kaikissa viroissa. Ennakkotapaus sille, kuinka työuupumus etsii ulospääsyä inkarnoituakseen, on nyt olemassa.

Niin ikään on lahkojen oma asia, millaisin perustein asianosaiset päästävät pedofiilipastorit pälkähästä, mutta hyväksikäytetyn lapsen vanhempien käytös oli mielestäni mielenkiintoista.

Uhrin vanhemmat puolestaan kertoivat, että prosessi oli ollut koko perheelle rankka. Perhe kuitenkin sanoi antaneensa pastorille anteeksi, koska he eivät halunneet katkeroitua tapahtuneen vuoksi.

Kuten sanoin, on anteeksianto upea taito osata, mutta... Mitä tähän nyt sanoisi? Jos perhetuttu pastori (joka on toki mahdoton yhtälö) käyttäisi lastani seksuaalisesti hyväksi vedoten työuupumuksen sumentamaan harkintakykyyn, antaisin itseni katkeroitua aivan rauhassa ja vaatisin irstailijaa vedelle ja leivälle korkeimpia oikeusasteita myöten.

Naiivin henkevässä uskonympäristössä on eittämättä ulkoisia paineita painaa tällainenkin sairas rikos villaisella, jottei saatanan pahat voimat vain jylläisi katkeruuden muodossa uskonveljien ja -sisarten keskuudessa. Tai jotain muuta yhtä järkevää. Viha, katkeruus ja angstihan vain jäytäisivät jalon henkevää lahkoa.

Ennemmin tulisi kääntää toinen poski, eli tässä tilanteessa tarjota myös toista perheen lapsista, jos sellainen löytyy.

Kansankirkon valtiollinen erityisasema on lakkautettava välittömästi

Seuraavaksi todella tärkeään asiaan. Mitenhän lie on mahdollista, etten ole ennen kuullut tällaisesta hienosta asiasta kuin yhteisöverosta. Valtiovarainministeriön sivullahan siis sanotaan seuraavaa:

Yhteisöveronsaajia ovat valtio, kunnat ja seurakunnat.

Suomen verotus on yksi niistä asioista, joihin en ole harmikseni kovin tarkasti perehtynyt, vaikka syytä olisi. Kuvittelinkin riemuissani välttyväni rahojeni kulkeutumiselta uskonnollisille yhteisöille erottuani kirkosta. Välillisesti työpanoksestani syntyvistä tuloista työnantajani maksaa evankelisluterilaiselle ja ortodoksiselle kirkolle yhteisöveron muodossa, ellei työnantaja sitten ole kommandiittiyhtiö, avoin yhtiö tai toiminimi.

Tässä on eräs asiaa käsittelevä vanha, mutta paljon puhuva artikkeli. Sanomattakinhan kun on selvää, ettei tämä epäoikeudenmukainen ja suoraan sanottuna absurdi tilanne ole olennaisesti muuttunut sitten vuoden 1999. Kirkon yhteisövero-osuuden määrä vain on vaihdellut vuosittain. Positiiviset puolet yhteisöveron uskonnollisessa osuudessa ovat harvassa, mutta yksi on se, etteivät vanhoilliset herätysliikkeet saane rahoista killinkiäkään.

Mistä johtuu, että kirkko toimisi mieluusti yhteisöverovaroilla ja jättäisi oman veroprosenttinsa korottamatta? Se johtuu tietysti siitä, että silloin yhä useammat ihmiset huomaisivat maksavansa turhasta ja eroaisivat kirkosta. Nyt ei tavan normaali evankelisluterilainen tai ortodoksi edes huomaa kirkkoruhtinaan käyneen taskuillaan.

Miksette te ihmiset ymmärrä, kuinka teitä pidetään pihdeissä ja rahastetaan, vaikkette olisi ennen haudan lepoon pääsyä missään tekemisissä sen instituution kanssa, johon teidät on lapsesta pitäen aivopesty antamatta vaihtoehtoja?

Todella erinomaista on se, että jos en tiennyt yhteisöverotuksen todellisesta luonteesta ennen tätä päivää, ei sitä tiedä välttämättä moni osakeyhtiön osakaskaan.

Mitähän tästä tykkäävät ne yli 80 prosenttia Nokian omistajista, jotka eivät kuulu kirkkoon? Suurin osa Nokian omistajista ei edes tiedä maksavansa veroa protestanttiselle kirkolle.

Tuo on vain kirjoittajan olettamus, muttei välttämättä heitä kauaksi totuudesta.

Se, kuinka suuren osuuden kirkko saa koko yhteisöveropotista ei ole toki suuri verrattuna siihen, kuinka paljon rahaa jaetaan kunnille. Lisäksi se on suureksi riemukseni laskenut jatkuvasti, lukuun ottamatta kuluvaa vuotta. Silti summat ovat joka vuosi lähempänä sataa miljoonaa euroa, välillä jopa ylikin, koska koko yhteisöveropotti on sellaisen neljän miljardin euron luokkaa.

Seurakuntien jako-osuus yhteisöveron tuotosta nousi 2,55 prosenttiin.

[...]

Jako-osuuden nosto lisää seurakuntien tuloja vuosina 2009 ja 2010 30 miljoonalla eurolla ja vuonna 2011 34 miljoonalla eurolla.

Tämä tieto on siis vuodelta 2009 ja koskee meneillään olevaa vuotta. Löytyipä pienellä googlettamisella näköjään kattava taulukko siitä, kuinka suuren prosentuaalisen osuuden kirkkokunnat ovat kunakin vuonna saaneet. Kehitys oli pitkään oikea, eli laskusuuntainen, mutta tälle vuodelle osuutta päätettiinkin nostaa ja melko reilusti.

Yhteisöverosta kasattu kokonaispotti on tietenkin joka vuosi hieman erisuuruinen, joten joka vuoden rahasumman absoluuttinen määrä ei ole tiedossa. Huolimatta prosentuaalisen osuuden laskusta, ovat summat kasvaneet niiden muutaman vuoden osalta, jotka aiemman linkittämästäni taulukosta löytyy.

Kirkkohallituksessa tehtyjen alustavien arvioiden mukaan yhteisöveroa kertynee kuluvan vuoden aikana noin neljä miljardia euroa, josta kirkon osuus 2,55 prosenttia olisi 102 miljoonaa euroa.

Joka killinki, joka ohjataan uskonnollisten yhteisöiden toiminnan tueksi myös kirkkoon kuulumattomien pulittamista veroeuroista, on liikaa, eikä tätä vääryyttä tulisi ikimaailmassa suvaita. Jos nämä yhteisöt eivät pysty ylläpitämään jaloa ja hengellistä toimintaansa ilman ulkopuolisilta väkipakolla saatavaa rahallista avustusta niin se on voi voi. Toimintaa on tällöin supistettava. Muutaman aivopesuleirin tai -kerhon voisi vaikkapa jättää välistä.

Ortodoksisten seurakuntien osuus on ollut alle sata tuhatta euroa, mutta tämä luku antaa väärän kuvan ortodoksisen kirkon asemasta: valtion suora tuki ortodokseille on noin kaksi miljoonaa euroa.

Voiko tämä olla oikeasti mahdollista? Täysin epäoikeudenmukainen ja absurdi erityisasema verotuksessa ei riitä vaan valtio tukee paria uskonnollista yhteisöä taloudellisesti ihan suoraankin. Teen tuosta nimittäin sellaisen johtopäätöksen, että myös luterilainen kirkko saa samanlaista "suoraa tukea" toimintaansa, mikäli tuon yli sadan miljoonan euron (!) yhteisövero-osuuden ei katsota riittävän.

Kompakti kattaus itsenikin vahvasti peräänkuuluttamiani tavoitteita löytyy tästä Wikipedia-artikkelista.

Vanhoillislestadiolaisten hurskastelusta

Pidän arkaluontoisten tabujen murtamisesta ja vaiettujen, vähemmän mukavien, asioiden tuomisesta keskusteluun, mutta nyt liikutaan hieman vaarallisilla vesillä. Lueskelin tuossa juttuja vanhoillislestadiolaisista, osin tosin jokseenkin huhupuheisiin perustuvia sellaisia, ja vaikka heitä niin perinjuurin hyveellisinä pidetäänkin, on kyseessä tekopyhin porukka, mitä kotimaan kamaralta mieleeni juolahtaa.

Lisäksi herätysliikkeet ja erityisesti vanhoillisimmat sellaiset ovat juuri lähtökohtaisesti ja pintapuolisesti niin hyveellisiä sekä esimerkillisiä tarkkoine kasvatusmalleineen, että niiden toiminnan kritisointi on tabu oikein isolla T:llä. Hieman samoin kuin islam, vaikkakin se eri syystä. Ulkopuolisen silmin ne tuntuvat sisältävän varsin runsaasti ihmisoikeuksia koskevia epäkohtia, mutta niiden käsittely on poliittista epäkorrektiutta pahimmasta päästä.

Niin skandaalinhakuinen kuin Karpolla on asiaa olikin, on tässä kuitenkin mainio, vaikkakin karu, reportaasi siitä, kuinka ahdasmielistä, manipuloivaa, kiristykseen taipuvaa ja järkijättöistä touhua tuossa lahkossa harrastetaan. Mikäli haastateltavan opettajan, Esko Takkulan, kertomukset ovat sanasta sanaan todenperäisiä, turhauttaa minua eniten se, millaista lähes Kalevala-henkistä liirumlaarumia noiden uskonoppineiden höpinät ovat.

"Oikeaa uskoa vartioi SRK:n* johtokunta. Tämän Jumalanhuoneen toimintaa ohjaa Pyhä henki ja koska Jumalan valtakunnassa on vain tämä yksi henki, kokouksissa ei äänestetä. Tämän vuoksi ei saa myöskään esiintyä arvostelua. Eikä arvostelua tarvitakaan, koska Jumalan seurakunta ei voi erehtyä päätöksissään."

* = Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry, Suomessa toimivien 188 paikallisen rauhanyhdistyksen keskusjärjestö, jonka toimisto sijaitsee Oulussa. SRK:n ja rauhanyhdistysten tarkoituksena on niiden sääntöjen mukaan "herättää ja elvyttää kristillistä uskonelämää sekä edistää kristillissiveellisten elämätapojen, kansanraittiuden ja isänmaallisen mielen vakiinnuttamista kansan keskuudessa."

Vanhoillislestadiolaisuudessa kielletään myös poliittinen vääräuskoisuus, joka tarkoittaa kuin tarkoittaakin sitä, että keskustaa on äänestettävä. Muuten tulee noottia. Onko siis ihme, että lestadiolaisten asuinseuduilla Pohjois-Suomessa ja Pohjanmaalla kannatetaan hyvin vakaasti keskustaa? Minkähänlaiset ukaasit ja ultimaatumit siellä on jaeltu kansalaisille vaalirahoituskohun velloessa, mikäli he edes harkitsevat äänestävänsä jotain muuta puoluetta seuraavissa eduskuntavaaleissa?

Mitä muutakaan tuon lahkon toiminta on kuin kiristämällä ja manipuloimalla käytetyn vallan härskiä väärinkäyttöä, jossa tämä Jumalahuone tuntuu kohtelevan muita lahkolaisia kuin alamaisia? Asioista ei äänestetä, eikä minkäänlaista arvostelua hyväksytä. Kyseessähän on tällöin totalitaristinen liike, jonka täytyy rikkoa edes joitain ihmisoikeuspykäliä. Vähintään yksilönvapautta.

Pannassa ovat alkoholin, television (niin sanottu "Saatanan sontaluukku" lestadiolaisittain), poliittisen vääräoppisuuden ja miljoonan muun asian ohella tanhu, tanssi, ooppera, konsertit, jopa kirkkokonsertit, kosmeettiset aineet, elokuvat, miehillä pitkä tukka ja musta parta, urheilukilpailut ja niihin osallistuminen (tämä kieltämättä yllätti), kirkossa käynti väärän (ei-lestadiolaisen) papin saarnatessa ja Aku Ankka -lehti. Niin, eihän Akulla, Iineksellä, Roopella ja kumppaneilla ole housuja. Tuossa on vain muutama niistä asioista, joista yksikin on riittänyt erottamiseen Jumalan valtakunnasta.

Eikö tuo nyt ole kiristämistä, manipulointia ja uhkailua jos mikä? Eiväthän valtaa lestadiolaispiireissä pitävät asiaa tietenkään noin näe, koska joka sana on osa absoluuttista totuutta, muuttumatonta elämän ohjenuoraa. En vain millään keksi, että millä perusteella tuota askeettisuutta edellytetään, koska Lars Levi Laestadiuksen elinaikana televisiosta ei ollut tietoakaan, Aku Ankka -lehdestä puhumattakaan. Tietokoneen käyttö on kuitenkin nykypäivinä lestadiolaisille sallittua, vaikka näiden vehkeiden avulla pääsee tiirailemaan niin syntistä osastoa, ettei televisiosta ole edes haastajaksi.

Itseäni lainatakseni:

Ainoa syy, miksi voisin tehdä lähetystyötä, on se, kuinka ihmiset reagoisivat kuullessaan siitä, mikä heitä saattaa odottaa. Erityisen mielelläni kiertelisin muistuttelemassa poloisia ja pelokkaita ikäihmisiä siitä mitä tuleman pitää, elleivät he elä tismalleen niin kuin eräässä kirjassa sanotaan.

"Liity meihin ja maksa tai joudut helvettiin käryämään!"

Otteita Esko Takkulan haastattelusta Karpolla on asiaa -ohjelman jaksosta Syntisin silmin:

Täällä Kiimingissä uskotaan aivan toisella tavalla kuin Suomen siionissa. Oletpa sinä mitätön mies, kun sinä menet tilaisuuteen, jossa on eriseurainen pappi.

[...]

Sinä kaadat Jumalan valtakunnan raja-aidat, ja näin elät hengellisessä huoruudessa.

[...]

Siellä on sama saastainen henki, kun vielä puolustelette tällaista menettelyä. Koko Kiimingin siioni erotetaan ja se joutuu helvettiin tässä tilassa.

[...]

Sitten seurakunta teki parannusta ja pöytäkirjaan merkittiin, että sitä tehtiin väärästä hengestä.

Vittu mitä paskaa. Ei noin ihan oikeasti puhuta 21. vuosisadalla! Sanoinkuvailematonta ihme alkukantaista muka-henkevää roskaa. En tosiaan oikein meinaa keksiä sopivia sanoja kuvaamaan tuota käsittämätöntä retoriikkaa, jota nuo uskonoppineet satusedät, varsinaiset Runebergit, viljelevät jutuissaan. Osa jengistä on vieläpä ihan myytyjä tuollaisen legendan edessä. "Oi, puhuupa hän henkevästi ja käyttääpä hän hienoja metaforia!"

SRK:n mielestä liikkeen ulkopuolisesta hengellisyydestä ei löydy Kristuksen oppia vaan siellä on ainoastaan sian rapaa.

Ei jumalauta.

Suosikkini Rhapsody of Firen sanoittaja Luca Turilli laatisi nokkelampia analogioita pimeyden peittämistä sieluista, syntien saastuttamista, läpi synkän tietoisuuden harhailevista lampaista ja enkelten jäätyneistä kyyneleistä.

Muutama otos lisää dokumentista:

Kukaan ei elä kauempaa kuin Jumala on säätänyt, sanoi saarnamies vastoin lääkärin suosituksia seitsemännen kerran raskaaksi tulleesta ja synnytyksessä menehtyneestä lestadiolaisnaisesta.

Kyllä Herra mulle uuden antaa, sanoi leskeksi jäänyt isä puolestaan.

Yli 90-vuotias vanhus meni lestadiolaispiireistä erotetun 90-vuotiaan ystävänsä hautajaisiin - hänet erotettiin. Vääräoppisen kanssa tekemisissä oleminen on erityisen raskas asia. Joka on saastaisen kanssa tekemisissä, se saastaiseksi tulee, sanovat saarnamiehet.

Suomen lähetysseuran kanssa ei saa olla tekemisissä, koska se on hengellistä huoruutta.

Kun läheisen tai naapurin havaitaan tai epäillään hairahtuneen syntiin, hänet kutsutaan hoitokokoukseen. Ellei hoidettava ymmärrä tehneensä syntiä tai ellei hän osaa pyytää anteeksi oikeilla sanoilla, hoito saattaa jatkua aamuyön tunneille.

Juho Stenius kävi hakemassa vaimonsa pois tällaisesta hoitotilaisuudesta ja tapauksen jälkeen vaimo oli toimitettava toisenlaiseen hoitoon (3 viikkoa terveyskeskuksessa, toim. huom.)

Melkoisen suuri määrä uskovaisia, myös lestadiolaisia saarnamiehiä, on päätynyt mielisairaaloihinkin asustelemaan. Vanhat ja sairaat ihmiset ovat joutuneet minkä lie synnin vuoksi erotetuiksi lestadiolaisesta yhteisöstä ja samalla heille on ilmoitettu heidän joutuvan helvetin kiirastuleen. Jotkut näistä tapauksista on tehnyt itsemurhan.

Joskus 1920- tai 1930-luvulla syntyneistä ja koko ikänsä pohjoispohjanmaalaisella perähikiällä hihhulointiin aivopestyistä (välillä myös kiristetyistä) ihmispoloisista lähtee kummasti elämänilo, kun uskonnolliset auktoriteetit ilmoittavat heidän päätyvän syntisinä, hengellisinä huorina ja ties minä sekasikiöinä helvettiin. Tuo on sairasta henkistä väkivaltaa ja surullista nimenomaan siksi, että itse Jumalahuone ei näe touhussa mitään väärää, vaikka tuo romuttaa aivopestyn mummelin maailmankatsomuksen totaalisesti jättäen jäljelle vain tyhjyyden ja kauhun. Saastaista pitää rankaista ja manan majoille käy tie, senkin ruoja!

Sanotaan, että osalla lestadiolaisperheistä on televisiot ja pelit ja vehkeet, mutta ne ovat kaapissa piilossa, etteivät "uskonveljet ja -sisaret" kyläillessään näe, millaisia syntejä huushollissa harrastetaan. Siitä seuraisi raportointia rikkiviisaille johtohahmoille. Tätähän ei tietenkään pidä yleistää koskemaan kaikkia yli puolta miljoonaa lestadiolaisuuden valtapiirissä olevaa ihmistä, mutta Karpon ohjelmassa kerrotaan tv-lupatarkastajien löytäneen vastaanottimia vaikka mistä jemmapaikoista. Antennit ovat olleet piilotettuina ullakoille.

Eräällä foorumilla kuitenkin näkyi eräs sitkeästi kiertänyt huhu hauskasti muotoiltuna: "Kuulemma Suviseuroilla palaa kumi enemmän kuin Alastaron kiihdytyskilpailuissa." Lähikaupoista alkaakin kuulemma kondomit loppua aina seurojen aikoihin.

Samahan se minulle tietenkin on, kuinka sisäsiittoista, rajoittunutta, kaksinaismoralistista ja yksilönvapauksia loukkaavaa elämää noissa kinkeripiireissä eletään. Koska toden totta elämme 21. vuosisadalla, alkaa tuollainen touhu turhauttaa. Sääli on sairautta, kuten äitini on tavannut sanoa, mutta kyllä minua käy sääliksi tuon lahkon pihdeissään pitämät ikätoverini, jotka eivät pysty nauttimaan elämästään samalla tavalla kuin me muut. En tarkoita tällä baareissa joraamista, josta en itsekään pahemmin perusta, mutta koska jopa urheilukilpailuihin osallistuminen on kiellettyä, luulisi tekemisen olevan vähissä.

Emme ole muuten Karpon kanssa todellakaan ainoita, jotka ovat tarttunut härkää sarvista ja uskaltautuneet kritisoimaan lestadiolaisuutta. Tuokin artikkeli on oikein mielenkiintoinen.

Karpon ohjelman loppupuolella vanhempi miekkonen kertoo, kuinka television vastustuksessa on kyse huonon ohjelman torjumisessa. Hei pellet, täältä tulee ilmainen vinkki. Jos televisiosta tulee huonoa ohjelmaa niin vaihtakaa kanavaa tai laittakaa se kiinni. Ei ole kovin vaikea asia. Siirtykää tälle vuosikymmenelle, mitä me muutkin elämme ja lopettakaa tuo pelleily. Saattaisitte vaikka sivistyä, saada sosiaalisia kontakteja ja mikä pahinta: tehdä kaikenlaista kivaa, hauskaa ja mukavaa.

Vuoden 2011 eduskuntavaalien ensimmäinen puheenjohtajatentti

Kaikkihan hoksasivat toki katsoa eilen illalla MTV3:lta tallenteen Porin Suomi Areenassa järjestetystä eduskuntapuolueiden puheenjohtajien tenttikeskustelusta? Ai ette katsoneet vai? No se ei varsinaisesti yllättänyt, vaikka omalta osaltani mainostin ohjelmaa peräti Facebook-statuksessani, jotta olisin saanut edes jonkun kiinnostumaan. Myöskään itse poliittinen keskustelu ei suuremmin yllättänyt.

Puheenjohtajia tenttasivat tuttuun tapaan MTV3:n vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila sekä politiikan ja taloustoimituksen päällikkö Timo Haapala, joista jälkimmäisestä minulla on varsin negatiivisia kokemuksia edellisten eduskuntavaalien ajalta. Nuo tosin ovat jo vanhoja juttuja, joita itsekin käsittelin jo aikoja sitten.

Jonkunasteiseksi ihmeekseni heti alussa otettiin esille todella voimakkaasti Helsingin Pride-kulkuetta vastaan tehty isku. Isku luonnollisesti tuomittiin, mutta keskustelu kääntyi käsittelemään uskonnon asemaa Suomessa ja erityisesti useassa muussa valtiossa, niin Euroopassa kuin jopa uskonnollisesti konservatiivisessa Etelä-Amerikassakin, ratifioitua homoavioliittolakia.

Keskusteluun nousi mukaan myös täysin sukupuolineutraali suhtautuminen avioliittoon ja minun tulkintani mukaan rivien välissä käytiin debattia myös siitä, tulisiko esimerkiksi adoptointiin ja keinohedelmöitykseen ottaa sukupuolineutraali, eli kaikki halukkaat tasapäistävä lähtökohta.

Timo Anttila pyysi perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinia selvittämään monelle kansalaiselle kenties hieman vaikeaselkoista termiä, sukupuolineutraaliutta. Soini tuumasi tähän rehvakkaasti, ettei tuollaisessa termissä olekaan mitään järkeä. Erikoista, koska kyllä minä ymmärrän termin ihan ongelmitta.

Saatiinpa ainakin yksi asia, jossa olen ennemmin peräti Jyrki Kataisen kuin kiihkokatolisen Soinin kannalla. Katainen nimittäin olisi valmis antamaan kaikille seksuaalivähemmistöillekin samat oikeudet ja valmiudet kuin on tällä hetkellä ainoastaan heteropareilla.

Asiasta järjestettiin nopea käsi pystyyn -äänestys. Luonnollisesti sukupuolineutraaliutta vastusti Soinin ohella kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen. Keskustan tuore puheenjohtaja Mari Kiviniemi sen sijaan ei ollut oikein varma, että mihin asentoon käpälänsä asettaisi. Erikseen tiedusteltuna empimiseen saatiin jonkun sortin epämääräinen selitys. Muiden puolueiden johtajat, eli Jutta Urpilainen (sd.), Anni Sinnemäki (vihr.), Paavo Arhinmäki (vas.), Stefan Wallin (rkp.) ja jo mainittu Katainen (kok.) ilmaisivat melko ykskantaan olevansa tasavertaisuuden kannalla.

Joka puolueeseen kuuluu monen eri elämänkatsomuksen sekä seksuaalisen suuntautumisen edustajia ja heidän sijaansa puheenjohtajat edustivat kannanotoissaan turhan voimakkaasti omaa henkilökohtaista mielipidettään. Timo Soinikin olisi voinut asettautua neutraalimmaksi sen sijaan, että tuomitsee pelkän ehdotuksen rungon niinkin suoralta kädeltä. Perussuomalaiset tosin ovat useasti ilmaisseet nojaavansa politiikassaan kristillisiin perusarvoihin ja senkin perusteella Soinin on helppo olla kielteistä mieltä.

Itseäni harmittaa se, kuinka vahvasti näiden kärkipoliitikkojen keskustelua, edustipa se sitten heitä itseään persoonina tai puolueen kannattajia heidän takanaan, leimasi tässä kohtaa uskonnollisuus. Mietiskelin lähetystä katsellessani, että olisiko ilmapiiri toisenlainen, mikäli evankelisluterilaisella ja ortodoksisella kirkolla ei olisi Suomessa nykyisenkaltaista erityisasemaa.

Katsoin aiemmin päivällä Oprah Winfreyn ohjelmaa ja koska tiedossa on, että ohjelmaa katsoo maailmanlaajuisesti satoja miljoonia ihmisiä, oli minusta ikävää koota ohjelmaan soittavia ihmisiä konsultoimaan raati ns. uskonoppineista. Saatiinpa raatiin kuuluneiden pastorin ja rastapäisen kaverin välille suukopua siitä, että onko homoseksuaalisuus Jumalan lahja vai ennemminkin päin vastoin.

Minusta nämä ihmiset eivät tunne vastuutaan esittämällä satojen miljoonien ihmisten katsomassa televisio-ohjelmassa ykskantaan tuollaisia totuuksia. Pastorit ja vaikkapa tohtori Phil ovat epävarmojen kansalaisten silmissä autoritäärisempiä kuin nämä itse älyävätkään ja on ikävää, että vastaukset heitetään soittajille täysin samasta korista. Valitan, etten keksinyt pätevämpääkään analogiaa. Seksuaalivähemmistöjen edustajia voisi kuitenkin rohkaista toimimaan ja yrittämään hakea hyväksyntää yhteiskunnassa rationaalisemminkin kuin pohtimalla sitä, onko homous joku Jumalan lahja. No, nyt puhutaankin Yhdysvalloista, luojan valitsemasta kansasta.

Kuulun IRC-Galleriassa ja Facebookissakin perussuomalaisten kannatusryhmään, mutta en ole silti täysin varauksetta puolueen kannattaja. Kukapa tosin on koskaan maailmanhistorian aikana voinut seisoa täysin kannattamansa puolueen jokaisen linjauksen takana. Seksuaalivähemmistöjä ja uskonnon asemaa käsiteltäessä puolueen linja mukailee vallan liikaa antiikkista ja epäajantasaista valtionkirkkopolitiikkaa.

Tuo on suurin ja kenties ainoa syy sille, miksi ilmoitan kyselijöille olevani "suurimmaksi osaksi perussuomalainen." Tai että "ylivoimaisesti lähimpänä omia poliittisia näkemyksiäni ovat perussuomalaiset." Mikäli olen joku kaunis päivä ehdolla kunnallispolitiikkaan - joka ei muuten ole lainkaan mahdoton ajatus - tulen hakeutumaan perussuomalaisten listalle, mutta sitoutumattomana.

Näin pyrin tekemään jonkunlaisen pesäeron sille, etten allekirjoita kaikkea perussuomalaistenkaan ohjelmasta vaan nojaan itse laatimaani kokonaisuuteen. Luonnostelinhan aikoinaan, noin viisi vuotta sitten, oman puolueen "SRL - Suomen rationaalinen liitto", mutta eipä siitä sen enempää.

Kuten oli odotettavissa, nousi myös maahanmuutto yhdeksi eilisen vaalitentin suurimmista ja eniten keskustelua herättäneistä kysymyksistä.

Kuten jo monessa omassakin kirjoituksessani todettua, on jostain pölähtänyt poliittisen eliitin riesaksi mystinen ryhmä, joka nimittää itseään maahanmuuttokriittikoiksi ja taistelee korrektiuden tuulimyllyjä vastaan. Eräs näistä pelottavista kriitikoista majailee täällä.

Kriitikoiksi esittäytyviä kohtaan langetetaan jatkuvasti harhaluuloja, heidän sanomisiaan tulkitaan riittävän sisälukutaidon puuttuessa väärin ja onpa tällainen väärintulkinta todistetusti helppoa tehdä aivan tahallisestikin. Lisäksi asioita irrotetaan kontekstista siten, että ne saadaan vääristettyä mahdollisimman kielteisiä mielikuvia synnyttäviksi.

Minusta ei kirjoituksiani lukeneena uskoisi, mutta vihaan aivan suunnattomasti jankuttamista. Ei tässä kuitenkaan muutakaan voi, koska yksin aiempiin kirjoituksiin viittaaminen ei tepsi. Siteeraan itseäni tammikuun 14. päivältä vuonna 2009:

Minusta tässä sekoitetaan taas jälleen kerran suoranainen rasismi sekä terve maahanmuuttokriittisyys. Maahanmuuttokriittisyys - ei maahanMUUTTAJAkriittisyys. Kyseessä ei siis ole edelleenkään minkään etnisen vähemmistön kritisointi. Terve kritiikki on eri asia kuin suora solvaaminen ja rasismi. Mikä tässä asiassa on oikeasti niin vaikeaa käsittää?

[...]

Jos joitain ihmisiä kritisoin maahanmuuton tiimoilta, ne ovat Suomen maahanmuuttopolitiikasta vastaavat ihmiset - eivät maahanmuuttajat.

Ja tähän lisäyksenä maahanmuuttokriittisyydessä, eli terveen kriittisessä ja mahdollisimman rationaalisessa tarkastelussa, analysoinnissa sekä keskustelussa EI puhuta samasta asiasta kuin maahanmuuttovastaisuudessa. Vielä vähemmän vastustetaan maahanmuuttajia. Ei maahanmuutto- tai maahanmuuttajavastaisuutta vaan maahanmuuttokriittisyyttä.

Osaa maahanmuuttajaryhmistäkin tosin kritisoidaan ja syystäkin. Nykyisen kaltaisen holtittomuuden sijaan maahanmuuton tulisi olla valikoidumpaa ja mieluiten sellaista, jota ei tarvitsisi avustaa valtion varoista kymmeniä, kymmeniä miljoonia euroja vuodessa.

Suurimpana virheenä ja pahuuden ikeenä, ylitse muiden aiemmin listaamieni, termistö heittää julkisessa keskustelussa jatkuvasti häränpyllyä ja näin kävi myös Kataiselle ja Kiviniemelle eilisessä vaalitentissä. Jälkimmäinen päästi suustaan melkoisen sammakon.

Katalyyttinä tähän oli maahanmuuttokeskustelu, jossa Kiviniemi palasi Eero Heinäluoman (sd.) sanomisiin.

– Se oli flirttailua rasismin kanssa, totesi pääministeri.

Pääoppositiopuolueen johtaja raivostui sanomisesta. Hänen mielestään kyse oli vain siitä, ettei niille aloille tuoda ulkomaista työvoimaa, jossa on ennestään työttömyyttä.

Monen monituisia kielikuvia on tullut viime vuosina luettua, mutta tämä menee aivan sinne kärkikymmenikköön. Flirttailua, eli pientä silmäniskua ja hameen nostelua kohti rasismia. Tulkitsen tämän niin, että Kiviniemi syyttää SDP:tä jostain sen tapaisesta kuin rasististen asenteiden salakavalasta ujuttamisesta vaaliohjelmaan vain keveästi flirttailemalla. Varsinaista rasismin muilutusta tukemalla tietynlaisia asenteita, vaikkei totuus voisi yhtään kauemmaksi mennä.

Vanhas-Masa oli rasismihysteriassaan aivan omaa luokkaansa, mutta eipä ole hänen seuraajansa Kiviniemi pekkaa pahempi. Liekö häntä ohjeistettu tehtäväänsä siirtyessään rasismikortin varsin vapaasta heiluttelusta. Kriitikoiden ja internetin keskustelupalstojen käyttäjien väliseksi sisäpiirivitsiksi onkin muotoutunut suvaitsevaistoa parodioiva vasta-argumentti "koska rasismi/Hitler/natsi".

Esimerkki - joka tosin ei valitettavasti mene kovin kauaksi totuudesta - moisesta parodiallisesta keskustelusta voisi mennä vaikkapa näin:

Henkilö 1: Kuulepa tätä! Myönteisten perheenyhdistämispäätösten lukumäärä kasvoi Suomessa viime vuodesta 70 % somalialaisten turvapaikanhakijoiden keskuudessa.
Henkilö 2: Vai niin, eikös se ihan hyvä juttu?
Henkilö 1: No ei se oikeastaan ole, koska resurssimme eivät tätä menoa riitä paitsi kantaväestön myös maahanmuuttajien huoltamiseen.
Henkilö 2: En usko, monikulttuurisuus on rikkaus ja humaanitaarinen maahanmuuttopolitiikka paitsi edistää sitä, on hyvä.
Henkilö 1: Öh, voisitko hieman tarkentaa?
Henkilö 2: Ei minun tarvitse, koska monikulttuurisuus on rikkaus.
Henkilö 1: Kyllä tätä minusta pitäisi selvittää tarkemmin, koska somalialaislasten turv...
Henkilö 2: Top tykkänään tuollaiset puheet, koska rasismi.

Seuraavaksi henkilö 2 laittaa kädet korvilleen ja huutaa "ÄLÄLÄLÄLLÄLÄ EN KUULE", vaikka henkilö 1 koettaa sinnikkäästi selventää hänelle tilastoja asiasta.

Siteeraanpa jälleen itseäni melko tarkalleen kolmen kuukauden takaa, koska tämä alun perin ex-puheenjohtaja Eero Heinäluoman lausunto nousi vaalitentin suureksi kysymykseksi.

On suoralta kädeltä todella hankalaa keksiä tähänkään tapaukseen yhtään läpinäkyvämpää ilmaisua tai tapaa yhtäällä ylläpitää monikulttuurisuusihannetta vaikka väkisin ja toisaalla leimata Heinäluoma sekä SDP terveine linjauksineen. Jatkuvasti puhutaan siitä, että kriittistä ja julkista keskustelua maahanmuutosta ei pitäisi tukahduttaa.

Eipä kai tästä sen enempää tarvitse jauhaa. Terveen sisälukutaidon ja ymmärryksen tason omaavat ihmiset osaavat erottaa poliitikkojen puheesta epäjohdonmukaisuudet, väärän terminologian, väärän kontekstin käyttää termiä X ja tehdän johtopäätöksen poliitikon kyvyistä. Valitettavasti näiden ihmisten prosentuaalinen osuus on liian pieni muutoksen aikaansaamiseksi.

Kukkahattumummelit ja -papat, kuin myös muut asialle vihkiytymättömät tuumivat vaalitenttilähetystä katsoessaan, että hui, tuoko se nyt oli sitä rassismia, mistä pitäisi pysyä erossa kuin opiaateista konsanaan! Osaanpa tunnistaa jatkossa ja välttää.

Tulevana lauantaina, 24.7.2010, eli ylihuomenna, julistetaan Turussa perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen manifesti ja toivon kaikkia vähänkään puoluetta ksenofobiseksi, rasistiseksi tai muutoin epäilyttäväksi huuhaaksi epäilevää seuraamaan tapausta tarkasti. Julkaistava manifesti tulee sisältämään kaikki harhaluulot korjaavaa ja äärimmäisen seikkaperäistä selvitystä niihin kysymyksiin, joita kriitikoita ja perussuomalaisia poliitikoita kohtaan on esitetty. Pallo jää taasen lukijalle ja tulkinta on ymmärryksen, poliittisten silmälasien värin ja sisälukutaidon tason varassa.

Erityisesti toivon paikalle äärimmäisen runsaasti median edustajia, jotta manifestin sisältö päätyisi mahdollisimman laajalti kansalaisten tietoon, eikä tähänastisia harhapäätelmiä ja/tai tahallisen väärinymmärrettyjä aivopieruja ilmaantuisi. Tai vastaavasti: mikäli joku vielä vetää julkisesti harhaisia päätelmiä perussuomalaisten poliittisesta agendasta ja kehtaa väittää sitä rasistiseksi, eivät muut enää ota häntä vakavasti. Jos asuisin lähempänä, menisin itsekin todistamaan suomalaisen politiikan kenties yhtä suurinta käännekohtaa. Tarkempaa tietoa ja keskustelua löytyy Hommaforumilta.

Manifesti aiheuttaa terminä kylmiä väreitä tuoden mieleen Karl Marxin (ja osin Friedrich Engelsin) kommunistisen manifestin ja Pekka-Eric Auvisen misantrooppisen manifestiksi nimeämänsä kirjoituksen, jonka hän julkaisi ennen Jokelan kouluammuskeluita.

Mikäli termin kuitenkin irrottaa näistä välittömistä ja sangen negatiivisista mielleyhtymistä, on se erinomainen kuvaamaan sitä, mitä on odotettavissa. Lisätietoa, tosin hieman vääristeltyä sellaista, on vaikkapa tässä.

Saarakkalan mukaan maahanmuuton vastustajilta on vaadittu konkreettisia kannanottoja. Manifesti on heidän vastauksensa.

Maahanmuuton kritisoijat jos jotkut ovat valtapoliitikoista poiketen esittäneet nimenomaan hyvin konkreettisia ratkaisuita vallitseviin ongelmiin, joten sikäli tilanne on absurdi.

Ilmaisuja heitellään puolelta toiselle ja valitettavan usein siten, että ne viittaavat suoraan juuri päinvastaiseen kuin mitä ollaan haettu. Näin kävi myös Pohjalaiselle, koska manifestin toden totta julkaisevat perussuomalaiset maahanmuuttokriitikot. Eivät maahanmuuton vastustajat. Mainitaanhan samassa artikkelissa tämä siteeraus itse pääpirun, Jussi Halla-ahon, suusta:

Hän ei halua lopettaa kaikkea maahanmuuttoa, vaan ainoastaan yhteiskunnan tukeman maahanmuuton.

Varmuuden vuoksi lihavoin tuon väitelauseen, jotta se olisi helpompi ymmärtää.

Timo Soini, Jussi Halla-aho, Teemu Lahtinen, Vesa-Matti Saarakkala tai minä emme halua lopettaa maahanmuuttoa tykkänään tähän paikkaan. Maahanmuuttokriitikot haluavat järkeistää ja rationalisoida ilmiötä sekä sen eri osa-alueita keskustelun ja objektiivisen tarkastelun kautta. Maahanmuuttopolitiikka halutaan saattaa ajantasaiseksi vastaamaan Suomen resursseja ja tasapainoon kantaväestön hyvinvoinnin turvaamiseksi myös jatkossa. Uskallan luvata, että tämän tulette manifestin julkistamisen jälkeen ymmärtämään harvinaisen seikkaperäisesti selitettynä, kunhan vaivaudutte perehtymään tapaukseen.

Turussa on maahanmuuttopoliittisen manifestin julistamisen lisäksi myös tällainen populismia laajemmaltikin käsittelevä ja esitelmiä sisältävä keskustelutilaisuus, johon toivon myös todella hartaasti mahdollisimman suurta median osanottoa.

Vaalitentti käsitteli toki paljon muitakin mielenkiintoisia asioita, erityisesti Suomen ja Venäjän välisiä suhteita. Onhan Venäjän presidentti Dmitri Medvedev tällä haavaa Suomessa vierailemassa ja kruisaili eilen presidentti Halosen kanssa huvijahdilla. Lisäksi Venäjä painostaa parhaillaan erikoisesti ja löysin perustein suomalaista elintarviketeollisuutta.

Eli mitä enemmän Suomi vaikenee, sitä enemmän Putinin tekee mieli teitä painostaa.

- Boris Nemtsov, Venäjän entinen varapääministeri, Ilta-Sanomat 21.7.2010, s. 6

Ikään kuin Venäjällä olisi paljon varaa arvostella suomalaista liha- ja maitoteollisuutta oman hygieniajärjestelmän ollessa paikoin kehitysmaan tasolla. Tähän kirjoitukseen en kuitenkaan sotke tämän enempää muita vaalitentin teemoja.

Sen verran teemoja tähän tekstiin kuitenkin tarttui, että taisin saavuttaa blogitekstin tunnisteiden (ns. tagien) määrässä tähänastisen ennätyksen.

Touché

Nyt pääsi käymään sillä tavalla, että repesin nauruun. Äärikonservatiivinen ja tarkoin kristillisiä arvojaan vaaliva Southlandin koulu kuittasi erottamansa opettajan vaateet sangen ytimekkäästi.

Hamilton on nyt nostanut syytteen koulua vastaan työpaikkansa menettämisen ja stressin vuoksi.

Koulu kiistää syytökset, ja kehottaa Hamiltonia kääntymään Herran puoleen.

Toiset ihmiset kääntyvät näissä asioissa syyttäjän ja asianajajansa puoleen, toiset taas...

Tätäkin voisi kokeilla käytännössä. Varastan itselleni henkilöauton ja syytteet kiistettyäni asianomistajat voivat kääntyä Petteri Punakuonon puoleen. Toivottavasti ruudinkeksijöillä ei käy aika pitkäksi odotellessaan oikeustalolle henkevää olentoa todistamaan tai muutoin jota kuta edustamaan.

Olen melko varma, että Floridassakin on jokunen pykälä koskien laitonta irtisanomista. Työsopimuksissa ja työpaikan säännöissä toki saataneen määritellä mitä ikinä keksitään - onhan nyt kyse maasta, jossa on myönnetty vahingonkorvauksia lemmikkieläintään mikroaaltouunissa kuivattaneille.

Keino se on tuokin välttyä maksamasta äitiysloman ajalta palkkaa työntekijälle, kuten työnantajat Suomessa pyrkivät toimimaan. Harmi suomalaista työnantajaa ajatellen, että valtionkirkkomme maallistuu ja lähinnä rapistuu. Näin ollen tätä oljenkortta ei saa implementoitua käyttöön aivan tuosta vain.

Lihaa henkeä vastaan?

Alkuun haluan sanoa, ettei arvostamani Vapaa-ajattelijoiden liiton tempaus Raamattujen vaihtamisesta pornolehtiin ollut mielestäni ensinkään hyvän maun mukainen. Olen vuosien ajan kommentoinut uskontoja hyvinkin kärkkäästi, mutta toisten elämänkatsomuksen pilkkaamiseen ryhtymistä pyrin välttämään. Voisin verrata tätä vaihdantatapahtumaa sellaiseen itselleni tärkeän asian, kuten sukulaisteni, irvailuun.

Harrastamassani uskontokritiikissä pyrin aina ensisijaisesti nojaamaan todistettaviin tosiasioihin ja terveeseen järkeen, samoin kuin mahdollisimman perustavanlaatuiseen analysointiin tahallisen pilkanteon sijaan. Myönnän harrastavani siinä sivussa melkoisen voimakasta provokaatiota, mutta se on täysin tarkoituksenmukaista ja pilkkaamista pyrin välttämään. En siksi, että se on (epäoikeudenmukaisesti) laissa kiellettyä vaan siksi, että se on yksinkertaisesti huonoa makua.

- Te käärmeen sikiöt, tämä on kauheaa jumalanpilkkaa! Teidän sielunne ovat hylänneet totuuden, ruskeaan mokkatakkiin pukeutunut maahanmuuttajataustainen mies huutaa, vaikka tapahtuma on hädin tuskin alkanut.

Minusta tämäkään ei ole järkevää toimintaa. Se, mikä on järkevää ja järkeä edustavaa toimintaa sekä ennen kaikkea retoriikkaa, on mahdotonta määritellä, mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että juuri tällainen henkevä ja aikaintakainen kielenkäyttö on epäintellektuellia. Tätä on uskovaiselle hankalaa sulattaa, mutta minusta asia on näin. Erityisesti islam ja sitä edustavien rikkiviisaiden ajatollahien sun muiden puheet pursuavat harvinaisen epäselvää, mitäänsanomatonta, tulkinnanvaraista ja/tai vanhanaikaista retoriikkaa.

Olen verbaalisesti sangen lahjakas ja koetan soveltaa tällaista kielenkäyttöä. "Te ruojat, surun ruumiillistumat, pahan omenan maiskuttelijat, tomussa epähurskaina vaeltavat puupuhaltimen suukappaleet! Ikuisesti on teidän maatainne kynnettävä kera vuotavin sieluin, kun jumalten kyyneleet huuhtovat rokonarpiset poskenne!"

"Thou shalt never obey the dark side of the moon!" voisi joku englantilainen kelpo hurskastelija todeta. Tuo on niin sanottua vanhaa englantia. Noin ei puhuta 2010-luvulla. Kaikesta huolimatta on äärimmäisen mielenkiintoista, että mitä henkevämpää ja vertauskuvallisempaa retoriikkaa mahtavien uskonoppineiden (lue: teologisesta instituutista mainioin arvosanoin valmistuneita ihmisyksilöitä) puheet sisältävät, sitä enemmän heitä ylenkatsovat kansalaiset ovat niissä täysin rinnoin mukana!

Suosittelen ihmisiä katsomaan Stephen Kingin kirjaan perustuvan elokuvan Usva, josta löytyy - fiktiivisenä hahmona tosin - erinomainen vanhahtavaa retoriikkaa viljelevä himouskovainen, joka sortuu kaltaistensa tavoin harvinaisen suoraan kaksinaismoralismiin ja itsensä pussiin puhumiseen. Kaksinaismoralismi ja muu epärehellisyys yhteisöissä on aina pahasta, mutta rationalistisista ihmisistä poiketen himouskovaiset eivät yritäkään peitellä näitä ominaispiirteitään. Samanaikaisesti kaikkia halutaan rakastaa ja arvostaa avoimin sylein sekä tahrattomin mielin (huom. henkevää retoriikkaa), mutta seksuaalivähemmistöjä oltaisiin valmiita kohtelemaan kaltoin.

Miksi? Se vain nyt on näin. Kirjassa sanotaan näin ja that's it. Omaa aivotyötä ja käsitteiden sekä tärkeiden yhteiskunnan ilmiöiden prosessointia ei tarvitse suorittaa. Pitäköön joku tätä pilkantekona, mutta totuus on se, että uskovaisten kanssa keskustelu on kuin shakinpeluu pulun kanssa: ensin se kaataa nappulat ja paskantaa lopulta pelilaudalle.



Olen vilpittömän iloinen siitä, että Suomen luterilainen kirkko valitsi naisarkkipiispan. En olisi ikinä uskonut, että tätä tapahtuisi vielä kymmeniin vuosiin ja eräässä tämän vuoden aikana kirjoittamassani tekstissä heitin tällaisen mahdollisuuden täysin hypoteettisena, jopa absurdina! Myhäilen tyytyväisenä, jos ja kun kirkosta eroavien virta käy entistäkin vuolaammaksi tapauksen johdosta. Kirkon maallistumisen johdosta taajaan mainostamani vanhoilliset ovat tosin varmastikin eronneet jo aikoja sitten, ei heitäkään loputtomiin riitä, joten heikäläisistä ei ainakaan tulle enää lisäystä kirkosta eroavien alati kasvavaan joukkoon.

Miksipä siis olla iloinen asioista, jotka tapahtuvat yhteisössä, joka on täysin irrallinen omasta elämästään? Tasa-arvon vuoksi. Siihen kuulumattomien elämästä kirkkoinstituutio ei olekaan täysin irrallinen, koska laissa on erityisasemaa suojelevia pykäliä ja uskonto asettaa lähes kaikissa muissa instituutioissa, kuten puolustusvoimissa, kouluissa ja useilla työpaikoilla elämänmenoon omat rajoitteensa sekä pakonomaiset rutiininsa.

Ainoa ja samalla paras keino uskontojen legitiimin valta-aseman horjuttamiseksi on passiivinen provokaatio, kuten naispuolisen arkkipiispan nimittäminen. Aktiivinen provokaatio olisi systemaattista käännytystyötä, joka on typerää, mutta passiivisempi vaihtoehto, kuten eutanasian laillistamisen kaltainen täsmäisku sen sijaan on omiaan horjuttamaan kirkkoinstituutiota kuin tuulenpuuska korttitaloa.

Kuten olen mielestäni joskus aikaisemminkin sanonut, tulevat uskovaiset osoittamaan elämänkatsomuksensa vanhanaikaisuuden, irrationaalisuuden ja epätarkoituksenmukaisuuden itse itselleen tällaisten tapahtumien kautta. Näin ei olisi, mikäli uskontopiirit olisivat kaikessa ahdasmielisyydessään pitäytyneet mahdollisimman fundamentalistisessa linjassa, eikä naispappeutta kerta kaikkiaan sallittaisi. Tällöin uskovaiset voisivat olla hyvällä omallatunnolla itselleen rehellisiä.

Itselleen rehellisiä he eivät voi olla niin kauan kuin pyhästä sanasta muunnetaan edes pientä variaatiota tämän tästä ja em. sanomasta valitaan noudatettavaksi vain niitä mieleisiä kohtia kokonaisen absoluuttisen totuuden sijaan. Olisi melkeinpä sama asia valita kylmän viileästi kymmenestä käskystä vain puolet. Mikäli ei tapa tai tee huorin, voi mainita turhaan herransa nimeä ja varastella aina silloin tällöin, mikäli on sitten tällaiseen toimintaan mieltynyt.

Hyvän maun mukaan toteutettava provokaatio ja näkyvä kritisointi on aina tarpeen ja tässä tapauksessa etenkin siksi, että kristinuskolla on legitiimi erityisasema. Vapaa-ajattelijoiden tapauksessa provokaatio, epäasiallinen sellainen, toki puri, koska tempauksesta on järjestetty jopa tutkintapyyntö. Tämä ei toki ollut mikään yllätys, koska laistamme löytyy - kuten sanottua - uskontoja suojelevat muinaisjäänteet.

Asia on itsellenikin jokseenkin kinkkinen, koska tällaisissa tapahtumissa terveen, ja kannattamani, uskontokritiikin ja ihmisille rakkaan elämänkatsomuksen pilkkaamisen välillä on varsin häilyväinen raja. Poliisilaitoksella on joka tapauksessa tekemistä pohtiessaan aivonystyrät savuten sitä, ylitettiinkö jumalanpilkkarikoksen raja viikonloppuisessa tempauksessa.

Eikö uskovaisten kuuluisi viitata tällaiselle asialle kintaalla, etenkin jos ovat niin sanotusti uskossaan vahvoja? Reaktiosta esittää poliisille tutkintapyyntö tulee mieleen pilkan kohteeksi joutunut pikkulapsi, joka juoksee itku silmässä isän tai äidin kainaloon sanomaan, että heidän pitää mennä laittamaan nuo toiset aisoihin. Lapsuuden asuinseuduilla tällainen toteutui siten, että aikansa ärsytettyään ja sitten kuonoonsa saatuaan pennut juoksivat käskemään isoveljen tai isän sanomaan pari valittua sanaa.

Jos uskonnolla ei olisi legitiimiä erityisasemaa, olisi sille muotoutunut ajan mittaa omasta takaa keinot suojella sanomaansa. Nämä keinot olisivat todennäköisesti nykyaikaisen rationaaleja ja edes joten kuten perusteltuja. Uskikset saisivat olla itselleen rehellisiä. Nyt tämä kirkon erityisaseman suojelu voidaan ulkoistaa poliisilaitokselle aina jos ilkeät vapaa-ajattelijat ovat aiheuttaneet mielipahaa. Tällainen touhu ei käy minun järkeeni.

Pidän suuresti black metal -musiikista, mutta tyylilajin lyriikoissa esiintyvä kristittyjen pilkkaaminen ei ole alkuunkaan lähellä sydäntäni. Oman elämänkatsomukseni mukaan ei voi toivottaa muutoin mainion Horna-yhtyeen kappaleen mukaisesti "Tappakaa Kristus!" koska tämän niminen heppu eli, kuoli ja kuopattiin jo aikoja sitten. Ajantuhlausta janota kuolemaa jo joskus kuolleelle. Ei äiti Teresan tai Saddam Husseinin tappamista ole ajantasaista kaipailla. Kyseisenkin kappaleen sanoma on toki enemmänkin vertauskuvallista kristinuskon (=uskonnon) jalansijan heikentymistä. Niin ikään Magdalenan Marian ja toisinaan itse Jessenkin huoraksi kutsuminen on lähinnä lapsellista. Kyllähän se provosoi uskovaisia ja aiheuttaa heille pahaa mieltä, mutta siihen se vaikuttaminen jääkin.

Mikäli eräs haaveeni toteutuu ja saan perustetuksi black metal -henkisen musiikkikokoonpanon tai liityn sellaisen jäseneksi, soisin sanoman olevan "anti-religious black metal," mikäli ajatusta ei kovin suorasti tyrmättäisi. En haluaisi musiikinkaan turvin pilkata uskontoja epäintellektuellisti. Valjastaisin lyriikkani rationalismin ja järkevästi perustellun kritiikin käyttöön. Black metalin taustalla on joka tapauksessa enemmän saatanaa ylistävä ideologia kuin itse musiikki, joka on saanut nykyisin valitettavankin helposti määriteltävissä - jopa tunnistettavissa - olevat linjat sekä jokusen alagenrenkin. Olen siis täysin antiuskonnollisena ihmisenä kykenemätön juuri black metal -muusikoksi, mutta koska piireissä on tapana tuumia, ettei black metalilla ole useinkaan musiikillista yhteneväisyyttä, voisin lainata omaa ideologiaani varten juuri sen puolen olematta siis minkään sortin saatananpalvaaja.

Toivottavasti en puhu itseäni pussiin ja sorru liian suoran paasaamisen puolelle. Suurimman osan mielestä näin varmastikin kävi tämänkin tekstin tiimoilta. Alun perin aikomukseni oli vain käsitellä varsin lyhykäisesti Vapaa-ajattelijoiden "nerokasta" tempausta, mutta kuten vauhtiin päästyäni useimmiten käy, lähti homma lapasesta.

Kertakaikkisen järkyttävää luettavaa

Kolostaan on eksynyt internetin valtaväylälle jonkunlainen uskontohihhuli-kukkahattutädin äärimmäinen kulminaatiopiste, jossa jopa hihhuloinnin stereotyyppiset piirteet on onnistuttu viemään äärimmilleen. Sen lisäksi sanahelinä on niin kertakaikkisen ontuvaa selittelyä, ettei sitä voi hyvällä tahdollakaan ottaa vakavasti. Tämä nainen esittää tekstissään jatkuvalla syötöllä tukuttain syitä suhtautua uskontoihin yhä kriittisemmin, vaikka hänen pyrkimyksensä ovatkin päinvastaiset.

Tämä kulminoituu seuraaviin ja aivan käsittämättömiin heittoihin, joissa uskontoa pakkosyöttävine opetusmetodeineen pidetään sivistyneessä koulutusjärjestelmässä itseisarvoisena osa-alueena. Asian kuuluisi olla täysin toisin. Matematiikka on yleissivistävää ja tarpeellista koulutusjärjestelmässä. Uskonto ei ole. Uskontoa ei täytyisi olla edes mahdollista opettaa oikein opettamalla - puhumattakaan siitä, että pakkosyöttö kohdistuu pieniin lapsiin.

On yliampuvaa leimata lasten uskontokasvatus manipuloinniksi tai uskonnon pakkosyötöksi.

Lapsi uskoisi Jumalaan, vaikka kasvaisi erämaassa tai autiolla saarella.

Kulttuurihistoria osoittaa, että homo sapiens, viisas ihminen, on myös homo religiosus, uskonnollinen ihminen.

Uskonto antaa elämälle tarkoituksen ja vastaa perimmäisiin kysymyksiin.

Uskonto on, koska täällä kuollaan. (toim. huom.: MITÄ VITTUA?)

Uskonto auttaa ihmistä pyhyyden kokemisen avulla löytämään merkityksen omaan elämäänsä ja kuvaa tien, jolla tavoite on saavutettavissa.

Kulttuurihistorialliset ja uskontotieteelliset syyt edellyttävät laadukasta uskontokasvatusta.

Uskonto antaa nuorille valmiuksia myös oman identiteetin etsimiseen, vastuullisuuden ymmärtämiseen sekä uskontojen ja maailmankatsomusten vertailuun ja arviointiin.

Se positiivinen seikka tällaisissa kukkahattumummeleissa on, että heidän neronleimaustensa johdosta jopa omat rivit alkavat kääntyä pohjimmaista ajatusta vastaan.

Miettikääpä esiin nostamaani teesiä numero kaksi. Erästä tekstiin kirjoitettua kommenttia lainatakseni on täysin yhtä validia väittää, että lapsi olisi kommunisti erämaassa - vailla mitään kosketusta ihmiskuntaan. Mielellänihän lukisin edes ontuvia perusteluita näille käsittämättömille väittämille, mutta tämä toivo on tunnetusti turha. Tekstiin on listattu täysin tuulesta temmattuja ja eittämättä klassisen hienoja väittämiä, jotka ovat nättejä paperille kirjoitettuna.

On kommentteja tarkasteltaessa ja hieman kärjistettynä kaksi vaihtoehtoa: ihmiset ovat uskontoja sun muita tapakulttuureja kohtaan kriittisempiä kuin koskaan tai sitten nämä kriitikot osaavat pitää suurempaa ääntä. Tietenkin on suuri osa tapauskovaisia ihmisiä, joita koko homma ei yksinkertaisesti kiinnosta pätkääkään ja joilla ei ole minkään valtakunnan kykyä ja/tai halua edes pohdiskella asiaa - siis suhdettaan kirkkoon, jonka jäsenlistoilla kummittelee.

Niin kauan kun kirkollisverosta ei koidu valtaosalle ihmisistä taloudellista taakkaa, ei edes se, että itse kannattaisi eutanasiaa, homoseksuaalien adoptio-oikeutta, keinohedelmöitystä tai aborttia, saa ihmisiä eroamaan kirkkoinstituutiosta. Instituutiosta, jota pitäisi ilman muuta epätarkoituksenmukaisena, mikäli uhraisi asialle edes pari ajatusta. Mikäli nimittäin haluaa uskoa mielikuvitusystäväänsä, ei tämä edelleenkään edellytä jäsenmaksun maksamista instituutioon, jonka ajama ideologia poikkeaa täysin omasta.

Uskontokriittiset ovat siis enimmäkseen äänessä. Mikäpä pakottava tarve meidän kukkahattutätimummelimme hengenheimolaisilla olisikaan tulla julki, koska kaikki palvelee heidän ainoaa ja oikeaa maailmankatsomustaan jo laista lähtien? Kuinka järjettömän takapajuisia ja epätasa-arvoisia muinaisjäänteitä valtiossamme voi olla ja vieläpä lain nojalla?

Myönnetään: tässähän se minäkin paasaan ja hyvin pitkälti paheksutulla julistamistyylillä. Minä kuitenkin toivon elämänkatsomuksellisten asioiden opetukseen täyttä objektiivisuutta, vaikka pohjimmiltani olen tietenkin sitä mieltä, ettei tällaisia asioita kuuluisi opettaa. Polkupyörällä ajoa opetetaan ja opitaan, mutta elämänkatsomus tulee muodostaa iän ja kokemuksen kartuttua. Täysin vailla ulkoisia paineita, ohjausta, suggestiota ja manipulointia. Oma teoriani siis on se, että erämaassa lapsi pärjäisi täysin ilman mielikuvitusystävää ja eläisi pitkän sekä onnellisen elämän nojaten omiin aistihavaintoihinsa ja niiden perusteella muodostettuihin käsityksiin.

Lisäksi millään elämänkatsomuksella ei saa olla legitiimiä erityisasemaa. Ei ole mitään yhtä epätasa-arvoista paskaa kuin tällainen erityisasema. Minulla ei olisi periaatteessa mitään uskontoja vastaan, mikäli ns. sivistyneessä ja tasa-arvoisessa yhteiskunnassamme ei olisi tällaista keinotekoista erityisasemaa ja ilmapiiriä, jossa on sitä kaikkein normaaleinta meininkiä alistaa mielikuvitukseltaan vilkkaat lapset valtakirkon höynäytettäviksi jo alle kouluikäisinä.

Kuvainnollisesti sanottuna itken henkisesti jo ajatellessani laumaa esikoulukerhoikäisiä lapsia, jotka ovat kerääntyneet kuuntelemaan suut ällistyksestä ammollaan hihhulitädin kertomuksia. "Ja niin Jeesus tuli, heitti voltin ja muutti veden viiniksi." Paljonkohan viinissä muuten oli voltteja vai oliko se alkoholitonta scheissea? Mikseivät ihmiset voi käsittää sitä, kuinka luterilaisessa kirkossa toteutuu aivan käsittämättömän härskiä aivopesua? Tuleeko kenellekään kenties yllätyksenä se, että pikkulasten mielikuvitus on harvinaisen vilkas?

Lasten ollessa vain 3-7-vuotiaita on kaikkein otollisinta kääntää mieli haluttuun suuntaan. Jumaluudella, hammaskeijulla ja joulupukilla ei ole mitään muuta eroa kuin se, että yksi niistä onnistuu pitämään valheillaan ihmisiä pihdeissään vielä aikuisiälläkin. Tähän ei vaikuta suinkaan vähiten se, että joulupukista poiketen ihmisten aivopesu alkaa jo todella varhain, sitä harrastetaan sitkeästi muulloinkin kuin jouluisin ja sillä on lainvoimainen tuki takanaan.

Lisäksi aivopesu ei lopu vielä teini-iässäkään, mikäli yksilö on onnistuttu sitouttamaan henkisen paineen vuoksi kirkkoinstituutioon. Henkisen paineen luo yhä ja edelleen suku. On - kuten aiemmin mainitsin - sitä kaikkein normaaleinta meininkiä, että häävala vannotaan kirkossa ja arkkuun mennään lopulta huilaamaan seurakunnan maalle.

En malta olla mainitsematta sitä, kuinka älytöntä on, että vielä keskusteluilmapiirin vapauduttua niin käsittämättömän moni ihminen on luterilaisen kirkon pauloissa. Pääsääntöisesti ihmiset kuitenkin ovat melko järkeviä ja kykenevät loogiseen päättelyyn. Tässä kohden tulee kuitenkin joku tenkkapoo vastaan.

No, kirkosta kuitenkin erotaan yhä kiihtyvällä tahdilla. Balanssia toiseen suuntaan ohjaa edelleen vain se, että vastasyntyneet lapset alistetaan manipulaation uhreiksi saman tien, kun alkavat ymmärtää puhetta. Lapsille tuputetaan elämänkatsomus arvostamatta yksilön omaa tahtoa, joka taas toisaalla on yksi kristinuskon tärkeimmistä arvoista ja peruste sille, että ihminen on luomakunnan kruunu. Tämähän on vain yksi kristinuskon lukemattomista ristiriidoista ja suoranaisista paradokseista.

Uskonnon tuottamat yliherkkyysreaktiot ovat tätä päivää: suvivirsi, risti ja seimi – hyi, viekää pois! Jotkut vanhemmat eivät siedä päiväkotien ja koulujen kristillisiä kasvatustraditioita, vaikka enemmistö hyväksyy ne.

Hyihyi vaan sinulle. Arvon mummeli: jos ihmiset saavat tällaisia yliherkkyysreaktioita, niin asia on näin. Jos ihmiset eivät koe kristinuskoa tarkoituksenmukaisena tai edes tarpeellisena niin asia on näin. Maailma muuttuu ja me sen mukana. Jos meidän kukkahattumummelimme (jonka nimi ei muuten käy Hesarin sivuilta ilmi) olisi rehellinen itselleen, hän hyväksyisi tilanteen, eikä vaatisi rivien välissä ilmapiirin muutosta takaisin entistäkin alisteisemmaksi kirkolle. Jos se hänestä olisi kiinni niin mummelihan tehostaisi aivopesua, koska on kauhukseen havainnut ihmisten rationaalisen ajattelukyvyn kehittyneen ja tästä johtuen kirkon ote lipsuu.

Kukkahattumummeli heittäisi uskonnonvapaudelle totaaliset hyvästit. Hän raahaisi ihmiset kirkkoon kuuntelemaan kristillistä manifestia vaikka väkivalloin. Hän tehostaisi mielellään "analogista spammia" ja kävisi tunkemassa propagandamainoksia ihmisten postiluukuista, vaikka ohessa lukisi kissan kokoisin kirjaimin kielto mainoksiin. Hän, poloinen, ei tiedä, että laissamme säädettyyn uskonnonvapauteen kuuluu myös vapaus olla uskomatta.

Ennemminkin hän kaiketi tietää tämän, mutta ei suostu hyväksymään asiaa. Nämä kukkahattumummelit ovat juuri niitä ihmisiä, joihin jo lapsena alkanut suggestio on purrut kaikkein tehokkaimmin.

Way to go

En liene ainoa, jota ihmetyttää kirkkoinstituution parissa tapahtuneet pedofiliatapaukset. Ilman muuta ne myös järkyttävät suuresti. Homman voisi jotenkin ymmärtää, mikäli kyseessä olisi miespastoreiden naisdiakoneihin tai muihin naispuolisiin työtovereihin kohdistuneet hyväksikäytöt. Ovathan pastoritkin vain ihmisiä, joilla lihan himo ylittää joskus henkevän viran asettamat rajoitteet.

Kohteenapa vain ovatkin useimmiten pienet pojat. Katolisen kirkon parissa kohteena ovat nimenomaan somat pikku kuoropojat kuin konsanaan b-luokan komediasta. Muistelkaapa, mitä Raamattu sanoo homoudesta. Pedofiliasta siellä ei taida olla erikseen mainintaa, mutta on hankala uskoa, että siihenkään tulisi kovin suopeasti suhtautua. Sellainen pesäero kuitenkin kristinuskolla on islamiin.

Islamin ikuinen tabu

Vaikka islamin oppien kritisointi etenkin länsimaalaisen oikeusjärjestelmän näkökulmasta on tabu isolla T:llä, on minusta monikulttuurisuusihanteen vallitessa erittäin aiheellista pohtia sitä, miksei islamin ihmisoikeusrikkomuksiin reagoida käytännössä millään tavalla. Monet Koraanin julistamista ehdottomista käskyistä ja/tai menettelytavoista sotivat rajusti kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia ja Suomen rikoslakia vastaan.

Muslimit ovat siinä mielessä selkeässä ja haluamassaan valta-asemassa, ettei länsimainen yhteiskunta uskalla reagoida ihmisoikeuksien sortoon konkreettisin toimin islamististen ääriainesten reaktion pelossa. Samasta syystä suomalaiset maahanmuuttopoliitikot eivät uskalla asettaa järkeä ja todennettavia faktoja selkäytimeen pureutuneen suvaitsevaisuuden edelle.

Länsimaalaiset ihmiset alistuvat suosiolla pelkoonsa, koska ovat itse lanseeranneet rasismin terminä ja sen hysteerisen vastustuksen normatiivisena käyttäytymismallina estämään vaihtoehtoja. Nykyisessä mittapuussaan käsite onkin yksi merkittävimpiä karhunpalveluksia oikeusjärjestelmällemme. Kukapa rotusortoa vastustanut ihminen olisi osannut aavistaa sitä, kuinka kaukana alkuperäisistä tarkoitusperistään rasismia nykyään käytetään. Se on syyllistämiskeino numero yksi johtaen kunnollisen keskustelun ja lopulta järjen tukahduttamiseen.

Useissa islamilaisista maista teloitetaan alaikäisiä, rajoitetaan yksilönvapautta, kivitetään raiskattuja naisia suvun kunnian vuoksi, silvotaan vauvojen sukuelimiä (jo Suomessakin), naitetaan pikkutyttöjä vanhoille miehille (on tapahtunut Suomessakin itsensä imaamin mukaan), teloitetaan seksuaalivähemmistöjen edustajia, tapetaan islamia arvostelleita tai siitä luopuneita, tukahdutetaan sananvapaus ja kielletään naisilta oikeus valita oma puolisonsa, ottaa avioero, äänestää, opiskella, tienata itse elantonsa, hallita omaa omaisuuttaan, pukeutua niin kuin itse haluaa, matkustaa vapaasti tai ajaa autoa.

Toivottavasti Astrid Thors ja Matti Vanhanen ovat nyt tyytyväisiä, koska kukaan ei uskalla kritisoida näitä hirveyksiä, eikä tilanne tule ainakaan parantumaan, mikäli muslimivähemmistöä pyritään kasvattamaan entisestäänkin. Suomalaiset kunnioittavat ainakin toistaiseksi valtiomme oikeuslainsäädäntöä ja sen vuoksi kielenkäyttöämme rajoittaa pelko rasistiksi tai vähintään ksenofobikoksi leimautumisesta, pelko syytteestä koskien kiihoitusta kansanryhmää vastaan ja yleisemmin suuri pelko ottaa puheeksi ikuinen tabu, jonka mukaan maahanmuuttajat ovat automaattisesti uhreja eikä heidän toimissaan ole arvostelun varaa missään olosuhteissa.

Suvaitsevaisten vakiovastaukset ovat olleet jo iänikuisen kauan se, etteivät suinkaan kaikki muslimit tee kaikkea noista hirveyksistä, ääri-ilmiöt ovat marginaalisia, hirveydet kuuluvat usein paikalliseen kulttuuriin eikä laajemmalti itse uskontoon, hirveydet eivät edusta sitä oikeaa islamia tai sitten kukkahattutädit sattuvat tuntemaan yhden muslimin. Lisäksi moni suvaitsevainen kuittaa ongelman sanomalla, ettei hyväksy sitä ja tätä, mutta ymmärtää silti.

Missä tahansa näistä tapauksista suvaitsevainen länsimaalainen ottaa isomman askeleen kuin mitä hän kykenee kuvittelemaankaan. Hän kuvittelee osaavansa määrittää itselleen vieraan uskonnon sisällön. Hän kuvittelee ymmärtävänsä ja osaavansa tulkita hänelle vierasta uskontoa jopa siinä määrin, että osaa tehdä johtopäätöksiä tulkinnanvaraisuuksista. Yhden tai kolmen muslimin henkilökohtainen tunteminen riittää perusteeksi kaikkien negatiivisten seikkojen kieltämiselle.

Se, mitä Koraanissa sanotaan, on säännöstö, jonka mukaan pitää toimia poikkeuksetta. Koraania satutaan tulkitsemaan maailmanlaajuisesti monella eri tavalla, ääripäät laskettuna konservatiivisemmin ja vapaamielisemmin. Yksikään kukkahattutäti ei siis kykene määrittelemään sitä, etteivät ympäri maailmaa tapahtuvat vääryydet olisi tapahtuneet sen "oikean islamin" nimissä. Minä ja moni muu lukutaitoinen voimme perustellusti tehdä johtopäätöksen siitä, että raiskattuja naisia kivitetään juuri islaminuskon nimissä, koska Koraani antaa ohjeistuksen toimia siten, jotta suvun kunnia saadaan säilytettyä.

Pumpulinpehmeä sekä suvaitsevainen tulkinta ei ole mahdollista edes siinä tapauksessa, että suvaitsevaiset sattuisivat tuntemaan pari Suomeen muuttanutta ja maltillisempaa siipeä edustavaa muslimia. Se, että toinen uskonto on verrattain tuntematon ja monikulttuurisuuden ihannoinnin vuoksi ainoat viralliset mielipiteet kertovat sen rauhanomaisuudesta, eivät ole järkevälle ihmiselle riittävä peruste ummistaa silmiään.

Samalla kun SDP ja jopa kokoomuskin alkavat antaa vähitellen keppiä maahanmuuttokriittisyydelle, haluaa keskusta estää muukalaisvihamielisyyttä. Hänen hysteerisyytensä käy sääliksi. Noudatan nyt Vanhasen logiikkaa: minun ei ole taloudellisesti mahdollista tai muutenkaan järkevää ostaa itselleni Mercedes-Benziä ja olen siis Mercedes-Benz -vihaaja. Asuntoomme ei mahdu, eikä tänne näin ollen ole järkevää tai taloudellisestikaan kannattavaa hankkia aurinkotuoleja. Se tekee minusta Vanhasen logiikalla aurinkotuolivihamielisten asenteiden lietsojan.

Televisioon olisi aiheellista järjestää vähintään parin tunnin mittainen paneelikeskustelu, jossa on läsnä suomalaisia politiikan vaikuttajia laidasta laitaan, islamilaisten yhdistysten johtajia, seksuaalivähemmistöjen ja naisasialiikkeiden edustajia. Keskustelua tulisi käydä kaikista arimmistakin aiheista.

Kaikki arimmista arimmat, mutta täyttä totta olevat tabut tulisi repiä auki pöydälle käsiteltäviksi tässä paneelikeskustelussa, eikä kukaan lähde minnekään ennen kuin asioihin on saatu ihan oikeita selkeästi puhumalla, eli ihmisten pääasiallisella kommunikointimenetelmällä saatuja vastauksia. Vastauksia kysymyksiin islamin hengellisiltä johtajilta, rikkiviisailta yleineroilta.

- Miksi nainen on niin vähempiarvoinen, että heitä pitää kivittää syystä tai toisesta?
- Minkä tähden teidän perkeleen talipäiden täytyy elää niin järjenvastaisessa ja sadistisessa muinaisuskossa, jossa pienten lasten, niin poikien kuin tyttöjen, sukupuolielimiä silvotaan vailla lääketieteellisiä ja näin ollen järkeviä perusteita?
- Miksi piirissänne on varsin runsaasti juuri niitä äärimmäisiä alkuihmisiä, jotka kuvittelevat saavuttavansa ikuisen elämän tappamalla itsensä ohella muita vääräuskoisia?

Ei voi olla niin, että suomalaiseen kulttuuriin kovalla tohinalla integroitavan kulttuurin ominaispiirteisiin kuuluu terveeseen järkeen, ihmisoikeuksiin ja yksilönsuojaan nojaavaan rikoslainsäädäntömme vastaisia asioita nimenomaan tämän kulttuurin vuoksi, emmekä reagoi asioihin mitenkään.

Suomalaisilla on ehdoton oikeus ja velvollisuus tietää, millaista ideologiaa heidän yhteiskuntaansa integroidaan lähestulkoon väkipakolla. On syytä pelätä vanhojen puolueiden kannattavan maahanmuuttokritiikkiä vain siksi, että sillä saadaan näin vaalien alla lisää hajaääniä, mutta mitään ei kuitenkaan tulla tekemään asian hyväksi seuraavalla vaalikaudella. Moni kriitikko saattaa kokea tässä tilanteessa suurta tyytyväisyyttä, koska suurissa puolueissa huomioidaan kritiikin tarve, mutta tyytyväisyyteen ei ole syytä niin kauan kuin varsinaisia tekoja tai päätöksiä ei ilmene.

Minun tai kenenkään muunkaan ei tarvitsisi erikseen mainita sitä itsestäänselvyyttä, etteivät vapaamielisimmätkään muslimit suvaitse kritiikkiä omaa elämänkatsomustaan kohtaan. Lähtökohtaisesti muslimit pitävät itseään ylivertaisena ryhmänä kaikkiin muihin, erityisesti juutalaisiin, nähden. Valtavan suuri ristiriita onkin heti kättelyssä siinä, että keneen verrattuna he ovat ylivertaisia siinä tilanteessa, kun juutalaiset ja muut alempiarvoiset on hävitetty maan päältä.

Esitin Hommaforumillekin kysymyksen siitä, että mistä mahtaa johtua naisten huomattavasti maltillisempi maahanmuuttokritiikki, vaikka kaikki suomalaiset kantavat asiasta lähes yhtä suuren vastuun ja taloudellisen taakan. Sen lisäksi kritiikki ei enää tulevaisuudessa mene ohi korvien keneltäkään. Miksi useimmat naiset sitten ovat monikulttuurisuus- ja maahanmuuttomyönteisiä ilman sen ihmeempää kritiikkiä? Osalla voi olla kyse samasta ilmiöstä kuin hakkaavan miehen luokse jäävistä. Uskotaan että aina lopulta hyvä voittaa, asiat kääntyvät parhain päin.

Rakkaus parantaa. Sokeaa uskoa ihmisen pohjimmaiseen hyvyyteen. Ikävää siinä on yhteiskunnalliselta kannalta se, että kun hakkaavan miehen luokse palaava nainen ottaa vain itse uusia iskuja, yrittävät ongelmallisiakin maahanmuuttajia sokeasti suvaitsevat kontrolloida kaikkien tekemisiä sekä sanomisia hienotunteisuuden nimissä ja vetää koko yhteiskunta yhä syvemmälle mukaan hyysäämiseen.

Älkää ymmärtäkö väärin. Minä en syytä naisia nykyisestä retuperällä olevasta maahanmuuttopolitiikasta. Tämä oli irrallinen ja sangen lyhykäinen huomio äänekkäimpien kriitikkojen sukupuolijakaumasta. Tullen käsittelemään asiaa tarkemminkin tulevaisuudessa.

Alkuihmisten ajatuksenjuoksua

Käytännössä on luonnollisesti aivan sama, mitä kehityksen kelkasta pudonneet alkuihmiset tekevät omissa piireissään, mutta ei heidän neronleimauksistaan silti tarvitsisi lehdissä kuuluttaa. Nämä valtamediaan asti pääsevät julkilausumat toimivat yhä ja edelleen tukkona tasa-arvokehitykselle.

Homous on varhaislapsuudessa saatu psyykkinen vamma, jonka hoitaminen on työlästä. Synti saa aina uusia muotoja, mutta kirkko taistelee pelastuksen puolesta, Väisänen kertoo lehdessä.

Jos tästä äärivanhoillisesta Luther-säätiöstä (nimi itsessään tuo kylmiä väreitä) onnistutaan menemään vielä synnittömämpään ja konservatiivisempaan suuntaan niin liirumlaarumi täytyy lukea paperin sijaan luolakirjoituksista ja kolehti maksetaan oravannahoilla.

Tosi puritaani uskovainen vieläpä asuu siellä luolassa ja kerää marjoja ravinnokseen. Talviunille he eivät ainakaan tunnu käyvän, koska näin maaliskuussakin tuntuu olevan kovasti sanottavaa synneistä ja paheista.

Onneksi olkoon, kirkko!

Kyllä sitä uskonnollisissakin porukoissa osataan. Ainakin hollantilaisilla papeilla homma on hyvinkin hienosti hanskassa:

Hollannin katolinen kirkko päätti tiistaina tutkia väitteet, joiden mukaan sen papit olisivat hyväksikäyttäneet seksuaalisesti jopa pariasataa ihmistä.

Hyväksikäytettyjen joukossa on myös nuoria poikia, joista eräs uhri oli ollut vain 11-vuotias yli 40 vuotta sitten tapahtuneessa hyväksikäytössä. Paavikin mahtaa arvostaa syvästi tällaista touhua:

Paavin julkaisema asiakirja kieltää pappeuden paitsi julkisesti homoseksuaaleiksi tunnustautuneilta, myös niiltä, joilla homous esiintyy "syvällä piilevänä".

Aiemmin olen arvioinut ajatollah Ali Khamenein puheiden takapajuisuutta, kankeutta, kryptisyyttä sekä sitä, kuinka ne tuntuvat olevan kuin kannabiksen polttajan trippikertomuksesta. Paavi heittää tässä asiassa kovan haasteen pöytään. Vai että piilee se homous oikein syvällä? Minäpä näyttelen nyt paavia tai ajatollahia. "Paratkoon poloista miestä, joka synnin siemenen kehossaan kantaa ja ken pahuuden tielle lankeaa kajoten toiseen mieheen ahnain mielin."

Ymmärrättekö nyt mitä tarkoitan takapajuisuudella sekä kankeudella?

Kirjan "Pappeuden muuttuvat kasvot" kirjoittaja Donald Cozzens on esittänyt oman arvionsa, jonka perusteella noin neljäsosa yhdysvaltalaisista pappisseminaarin kävijöistä olisi homoseksuaaleja.

Laughing out loud.

Edelleen minua harmittaa sekin, että syvästi arvostamani poliitikko Timo Soini on katolilainen ja käsittääkseni varsin harras sellainen. Niin paljon kun toivonkin uskontoja kokonaan erilleen politiikasta, on perusteltua olla ärsyyntynyt siitä, että ihailemansa poliitikko haluaisi pitää seksuaalivähemmistöjen asemaa entisellään, eli epätasa-arvoisena. Niin ikään minua kismittää, jos käy ilmi, ettei Timo Soini kannata ehkäisyä edes AIDSin kriisialueilla.

Benedictus XVI:n asettama työryhmä sai vuonna 2006 valmiiksi selvityksen kirkon opillisista kysymyksistä, jotka liittyvät kondomien käytön jonkinasteiseen hyväksymiseen.

Onhan se tämäkin toki askel kohti parempaa, mutta en voi olla halveksimatta 1,12 miljardia ihmistä käsittävää ja satuolentoa palvovaa yhteisöä, jonka johtoporukassa joudutaan kokoamaan työryhmä pohtimaan kondomin tarvetta parisuhteessa, jossa toinen on HIV-positiivinen.

Siinä sitä onkin pohdiskelemista ja aprikoimista. Tunsiko 2000 vuoden takainen yhteiskunta ensinkään ehkäisymenetelmiä, jotta niitä kohtaan olisi osattu olla äärimmäisen tuomitsevia? Eipä ollut Mooseksella tai Paavalilla käytettävissä ehkäisyrengasta, kondomia, kierukkaa tai e-pillereitä. Ollaanko sitä vastaan niin kovasti siksi, että Raamatussa käsketään kansoittamaan maat?

Raamattu siis tuominnee ehkäisyn jo lähtökohtaisesti, joten vuonna 2006 kirkon opillisiin kysymyksiin lisättiin kaiketi tarpeellinen päivitys. Tämä kielikuva uppoaa valitettavasti parhaiten tietotekniikkaa harrastaville. Lisätäänkö Raamattuun joskus tarkemmin päivitys "Paavin kirjeet länsimaalaisille 1:1-12" siitä, ettei penispumppujen, geishakuulien, pornografisen materiaalin, luistovoiteen, anustappien tai sitomisleikkien kanssa pidä olla missään tekemisissä?

Uskovaiset ja erityisesti katolilaiset saisivat minusta olla rehellisiä itselleen sekä muille kaltaisilleen noudattamalla noita Jumalan ikuisia ja muuttumattomia oppeja oikein juurta jaksaen, koska ovat alkuunkin päässeet. Tämä tarkoittaa sitä, että sunnuntaisin työskentelevät ihmiset surmataan (pyhäpäiviksi sattuvien työvuorojen vuoksi sairaanhoitaja on huono uravalinta) ja samoin partansa ajavat miehet (moni toivoisi olevansa nainen).

Uskovaisten juttuja on todella huolestuttavaa kuunnella ja lukea. On aivan käsittämätöntä, että vielä vuonna 2010 länsimaiset ihmiset tulevat niin reilusti jälkijunassa. Odotan sitä päivää, kun luterilaiseen kirkkoon kuuluvien ihmisten määrä laskee Suomessa alle 50 %, vaikkei näin taidakaan vielä minun elinaikanani käydä.

Suunta on väistämätön, mutta riittääkö edes 50 % alittava, eli varsin vähäinen määrä erottamaan kirkkoa ja valtiota toisistaan? Minulla kuitenkin on tämä unelma. Kirkkoinstituutio on kuin korttitalo: Se luhistuu perustuksiinsa saakka, kunhan sopiva puhuri käy. Pastorit, diakonit ja ties mitkä abbedissat kannattelevat sitä selät väärällään keksien keinoja säilyttää maksavia jäseniä sekä auktoriteettia. Lopullinen uskottavuuden menetys ja terveen järjen voitto on silti väistämätön.

Homostelevat pedofiilit tai transseksuaalit papit eivät vielä ole riittävä tuulenpuuska, koska hehän ovat vain yksilöitä. Teologian laitokselta valmistuneita yksilöitä he kylläkin ovat, eli ilmeisen päteviä hengellisyyden sanansaattajia.

Mieleeni tulikin pari kysymystä aiheesta, jota pohdiskelin kerran aiemminkin. Onko pastori, joka on valmistunut teologian laitokselta 0,4 yksikköä heikommalla kurssien painotetulla keskiarvolla huonompi tai vähemmän hengellinen kuin opiskelutoverinsa? Onko hänen mahtipontisilla puheilla ja vedellä muodostama side vastasyntyneen lapsen ja satuolennon välille varmasti yhtä pätevä kuin yliopiston priimuksen suorittamassa liturgiassa?

Kristinuskon kenties suurin vika (jos yhtä nyt ylipäätään voi nostaa ylitse muiden) on se, että Raamatun kirjoittajat keksivät raapustaa opukseen jatkuvia kehoituksia opettaa tätä potaskaa muille. Sen vuoksi meillä on uskonnonopetus, eli pakkosyöttö, jota aletaan vääntää lasten päihin heti kun he oppivat hädin tuskin puhumaan. Menkää ja tehkää kaikki kansat Jumalan opetuslapsiksi. Menkää ja tunkekaa tämä elämänkatsomus ihmisten päihin keinoja kaihtamatta. Tehkää tämä viimeistäkin perämetsää ja savannia myöten. Tätähän kyllä totellaan, vaikkei aviorikkojia kivitetäkään kuoliaiksi.

Täysin vaihtoehtojen ulkopuolella on se, että ihminen saisi muodostaa elämänkatsomuksensa täysin vapaasti ilman aivopesua. Anteeksi, sanoinko vaihtoehtojen? Unohdin, että eihän kristinusko anna omille opeilleen vaihtoehtoja.

Väännetäänpä taas uskonnonopetusasiaa

Äidin ja isän silmäterä alkaa vähitellen lähestyä seitsemää ikävuotta ja aloittaa täten koulunkäynnin.

Kyseessä on hypoteettinen tilanne vuodelta 2018. Uskonnonopetus on Suomessa edelleen yksilön perusoikeus, mutta maahanmuuttoliikkeen aikaansaama väestön heterogeenistyminen on ajanut tasapuolisuuden uudelle tasolle, eikä alle 10-vuotiasta lasta saa enää liittää minkään uskontokunnan jäseneksi. Tämän tasapuolisuuden nimissä vanhemmat saavat kotiinsa kaavakkeen, jolla he voivat valita sen katsontakannan, jota heidän lapselleen aletaan peruskoulussa oikein opettamalla opettamaan.

Tämä tulee olemaan oppiaine, jossa lapsen tulee pärjätä mahdollisimman hyvin ja siihen auttaa luonnollisesti se, että tämä tekee tunnollisesti kotiläksynsä sekä muut annetut tehtävät, eli iskostaa päähänsä saamansa opit.

Vaihtoehdot lomakkeessa ovat:

[ ] - Sama kuin vanhemmilla *
[ ] - Islam
[ ] - Körttiläisyys
[ ] - Katolilaisuus
[ ] - Buddhalaisuus
[ ] - Kappalaisuus
[ ] - Taolaisuus
[ ] - Amish
[ ] - Evankelisluterilaisuus
[ ] - Voodoo
[ ] - Šintolaisuus

...lista jatkuu kymmeniä sivuja...

[ ] - Wicca
[ ] - Satanismi
[ ] - Skandinaaviset muinaisuskonnot
[ ] - Juutalaisuus
[ ] - Skientologia
[ ] - Vapaamuurariaate
[ ] - Hindulaisuus
[ ] - Ei mikään yllämainituista.**


* Huom.: tämä on se tavanomaisin valinta, jonka ne melkein kaikki muutkin valitsevat. Ei lapselle saa antaa oikeutta päättää itse tästä asiasta, vaan tehdään se hänen puolestaan nyt kun hän ei vielä itse ymmärrä.
** Lapsi saa itse päättää asian yksilönvapauden nimissä sitten, kun kokee sen tarpeelliseksi ja jos tällainen tilanne ylipäätään tulee eteen hänen vartuttuaan.

Mikähän se nyt oikeasti on 6-vuotiaalle ihmiselle terveen järjen kannalta paras vaihtoehto?

Sääliksi käy arkkipiispa-poloista

Sääliksi käy edelleenkin myös muita kirkon jäseniä, eikä vähiten siksi, että heitä edustaa julkilausumineen ihminen, joka on vienyt kristillisen irrationaalisuuden äärimmilleen ja on siksi kieltämättä harvinaisen pätevä työhönsä. Minun oli aluksi vaikea uskoa todeksi tätä käsittämätöntä lausuntoa, josta kuulin ensin muualta.

Uutiseen asti päästyäni luin sen ainakin kolmeen kertaan samalla silmiäni hieroen ja lisäksi varmistin toistuvasti, etten ole vahingossa esimerkiksi Lehden sivulla. Paarman Jukan kannanotto menisi vallan mainiosti satiirina siitä, kuinka kapeakatseinen ja laskelmoivan manipuloiva kirkko tosiasiassa on.

Jukka Paarma lienee tilannut syötteen blogistani, sillä Kalevan artikkeli tuli kuin tilauksesta. Olen kaipaillut konkreettisia esimerkkejä kaikesta siitä, mitä olen esitellyt uskontokriittisissä teksteissäni. Arvon arkkipiispanne ilmoittaa naama vakavana "moittivansa vanhempia, jotka eivät anna lapsilleen lainkaan uskonnollista kasvatusta kotona ja joiden mielestä lapsi saa itse kasvaessaan valita uskontonsa" ja kuinka "tällainen ajattelu on ymmärtämätöntä uskonnonvapauden tulkintaa."

Olemme Jukka Paarman kanssa eri mieltä yhdestä sun toisesta muustakin asiasta, mutta päällimmäisenä on termi uskonnonvapaus. Minä ymmärrän sen siten, että jokaisella on vapaus uskoa kuten haluaa tai olla uskomatta. Jukka Paarman mielestä uskonnonvapaus on hieno asia tismalleen niin kauan kun ihmiset ovat kristittyjä tai ehkäpä joukkoon kelpaavat juuri ja juuri muidenkin uskontojen kannattajat. Jäljelle jäävien vaihtoehtojen puntarointi ja noudattaminen sen sijaan on "ymmärtämätöntä uskonnonvapauden tulkintaa." Se, että lapsi saa kylliksi kasvettuaan ja elämänkokemusta ammennettuaan määrittää itse elämänkatsomuksensa ilman johdattelua ja aivopesua, on tärkein kulmakivi siinä, kuinka minä määrittelen uskonnonvapauden.

Lapsensa tältä maanittelulta säästäviä koteja moittiva Paarma-poloinen on - ihme ja kumma - huomannut itsekin, kuinka kirkko menettää suosiotaan jatkuvasti ja suurin syy on se, että keskiajasta poiketen ihmiset osaavat suhtautua kriittisesti asioihin, joita heille tuputetaan. Tämän johdosta monet vanhemmat eivät liitä oman uskontonsa syöttämistä kasvatustyöhönsä vaan luottanevat jälkikasvunsa löytävän oman polkunsa sitten kun on sen aika ja lapsi yksilönä kokee sille tarvetta - jos kokee.

Tämän "ymmärtämättömän uskonnonvapauden tulkinnan" arkkipiispa pyrkii estämään "arvostelemalla niitä koteja, joissa ei anneta lapsille uskonnollista kasvatusta." Lisäksi hän myös moittii näiden kotien isejä ja äitejä. Näitä vanhempia minä en moiti, vaan arvostan mitä suurimmiten. Heidän omat vanhempansa ovat opettaneet sen, minkä he puolestaan ovat lapsuudessaan oppineet ainoaksi oikeaksi vaihtoehdoksi. Vaatiikin huomattavaa rohkeutta sekä järkeä, että ymmärtää katkaista ketjun ja jättää omat lapsensa vaille tästä pakkosyötöstä.

Vaihtoehdoitta tarjottu ja perinteisesti nimenomaan opettamalla opetettu maailmankatsomus koetaan kuitenkin suurimmassa osassa suomalaisia koteja niin oikeaksi, että omatkin lapset saatetaan sen piiriin epäröimättä. Sanalla "vaihtoehdoitta" tarkoitankin sitä, että koska vaihtoehtoja ei todellakaan ole, ei sellaisia voi lapsillekaan tarjota. On vain se yksi ainoa ja oikea katsontakanta, eli oma, joka on aikoinaan kotoa, kerhosta ja koulusta opittu. Varteenotettava vaihtoehto tälle toimintamallille olisi kuitenkin uskonnonvapaus siten kuin minä sen näen, eli lapsien säästäminen moisilta asioilta. Minä kehoitan syvästi nykyisiä ja tulevia äitejä sekä isiä harkitsemaan sitä vaihtoehdottoman omaan uskontoon johdattelun ja kasvattamisen sijaan.

Kyllähän se varmasti ottaakin kirkon nokkamiestä niin sanotusti kupoliin, kun ihmiset ovat päässeet oikeasti vapaiksi uskonnon suhteen, alkaneet ajatella omilla aivoillaan ja omaksumaan elämänkatsomuksia, joita heille ei pakkosyötetä vauvasta asti. Tätä yhden ainoan näkemyksen tuputusta Paarma toki ylistääkin varauksetta ja pitää sitä perusoikeutena.

"Perusoikeus" on varovainen ja epämääräinen tapa esittää asia. Oikeuksista voi myös luopua - 7-vuotias lapsi sen sijaan ei osaa luopua uskonnonopetuksesta. Oikeuden sijaan Paarma kaiketi soisi sen olevan suoranainen kansalaisvelvollisuus. Uskonnoista irroittautuneet ihmiset tulisi hakea heidän omaksi parhaakseen väkipakolla manipuloitaviksi aivan kuten käy, mikäli jätät saapumatta puolustusvoimien kutsuntoihin. Mikäli emme tulkitsisi uskonnonvapautta näin härskin ymmärtämättömästi (lue: väärin), eivät kirkon tienestitkään kuihtuisi entisestään.

Paarman totuushan kun on, ettei yksilön oikeuksia saa korostaa liian yksipuolisesti, puhumattakaan kyvystämme luoda itsenäisesti oma maailmankuvamme. Perustelu on niinkin mielenkiintoinen, etteivät ne (maailmankatsomukset) synny tyhjästä, vaan vaativat "rakennusaineksia". Se ei ole tietenkään mikään uutinen. Onkin surullista "yksilön oikeuksien korostamista" sekä "ymmärtämätöntä uskonnonvapauden tulkintaa," että saamme valita itse nämä rakennusaineemme.

Lisäksi on tyrmistyttävää, että me jotkut nojaamme elämänkatsomuksessamme rationaalisuuteen, emmekä kerhotätien kaikkivoipaa henkiolentoa käsitteleviin höpinöihin. Toki on mahdollista astella erilliseen rakennukseen, jossa tarinoita kertoo korkeammin koulutettu ihminen. Matalapalkkaisemman ja vähemmän kouluttautuneen kerhotädin uskottavuutta epäileville on siis vaihtoehto.

Kirkon yhä pahenevaa tilannetta voi toki koettaa korjata tälläkin tavalla, mutta minusta on asia erikseen, kuinka uskottavaa on, että hengellistä johdatusta aletaan tarjota tietoliikenneverkon kautta.

Massahäitä on nähty, mutta mitä seuraavaksi? Drive in -kirkko? Tee se itse -krusifiksi? Ilmainen kotiinkuljetus kirkosta, jos kanta-asiakaspassissa on kymmenen leimaa? Online-ristiäiset webcamin välityksellä livestreamina? S-bonusta kolehdista, jonka voi maksaa halutessaan luottokortilla? Jyrki Sukula leipomaan öylättiä? Tämän tapainen selausjärjestelmä hautapaikoista ja oheen lomake, jolla voi varata mieleisen?

Entä minkähänlaista olisi, jos ihmisiä haudattaisiin oikein liukuhihnalta aiemmin uutisoitujen massahäiden tapaan? Sekin tosin on periaatteessa vanha juttu mm. toisen maailmansodan ajalta.

Siinä näin alkuun muutama idea niin olemassa olevien kuin uusienkin jäsenten houkuttelemiseksi.

Ainoa syy, miksi voisin tehdä lähetystyötä, on se, kuinka ihmiset reagoisivat kuullessaan siitä, mikä heitä saattaa odottaa. Erityisen mielelläni kiertelisin muistuttelemassa poloisia ja pelokkaita ikäihmisiä siitä mitä tuleman pitää, elleivät he elä tismalleen niin kuin eräässä kirjassa sanotaan.

"Liity meihin ja maksa tai joudut helvettiin käryämään!"

Lisää katalia paljastuksia uskonnoista ja niiden tarpeettomuudesta

Kuuluvatko ruokarukoukset tapakasvatukseen, vai ovatko ne uskonnon pakkosyöttöä? Molemmat pitävät paikkansa. Rukoilu sun muu höpöttely kuuluu uskonto-nimiseen instituutioon, joka on käynyt suomalaisille tavaksi asti. Lisäksi kyseessä on vaihtoehtoja antamatta hävytöntä yhden ainoan elämänkatsomuksen pakkosyöttöä ja alle ymmärrysikäisten lasten törkeää aivopesua.

Artikkelin otsikko "Päiväkotilasten ruokarukouksista nousi kärhämä" sai minut hyvälle tuulelle. En varsinaisesti kannata anarkiaa tai muuta avointa kapinointia missään mittakaavassa, mutta uskonnoista syntynyt tapakulttuuri, jälki- sekä järkijättöisyys ja normit muodostavat sellaisen poikkeuksen, jonka nimissä olisin valmis liittymään kärhämöitsijöiden joukkoon. En ole tällä hetkellä tyytyväinen Suomen poliittiseen ja byrokraattiseen järjestelmään ja uskontoasiat koskettavat minua luonnollisesti huomattavasti vähemmän. Silti aktivoituisin politiikkaa innokkaammin juuri uskonnonvapauden ja uskontojen täydellisen yhteiskuntariippumattomuuden edestä.

Yhteiskuntariippumattomuus tarkoittaa tässä yhteydessä päiväkerhoa, kaikkia koulutusasteita, puolustusvoimia, hallintoelimiä, perustuslakia ja kaikkea muuta yhteiskuntaa ilman, että uskonnoilla on mitään tekemistä niiden sisällön kanssa. Ei enää auktoriteetin alullepanemia uskonnollisia rituaaleja aamunavauksissa, juhlatilaisuuksissa ja ruokahetkinä.

Pienenä mistään mitään ymmärtämättömänä lapsena tähän kaikkeen tapakulttuuriin rutinoitui. Opettaja käski asettamaan kädet ristiin ja lausumaan hänen perässään mantra. Kenellekään ei luonnollisesti tullut mieleenkään kysyä, että miksi moinen seremonia tähän tarvitaan. Asia yksinkertaisesti on iskostunut kulttuuriin näin - vaihtoehdotta. Onneksi tämä pikku hiljaa tapahtuva murros kriittiseen ajatteluun ja uskontojen aseman uudelleenarviointiin tapahtuu minun elinaikanani. Vielä jokunen kymmentä vuotta aiemmin lehdille ei olisi tullut mieleenkään uutisoida tällaisesta asiasta. Aikanaan uskonnolliset konservatiivit olisivat ärähtäneet niin pahasti, ettei uskonnollinen tasa-arvo olisi nykyisellä tasollaan.

Yhteiskunnalla on mennyt mahdottomasti aikaa havahtuakseen todellisuuteen, joka on objektiivisen rationaalisesti ajatteleville ihmisille ilmiselvää. Tapakulttuurin pakkosyöttöä jo alle kouluikäisille lapsille. Me objektiivisuuteen kykenevät olemme tosin nyt ja vielä pitkään vähemmistössä. Epäobjektiivisuuden ruumiillistuma, eli jokaisesta kunnasta löytyvä muutaman hieman iäkkäämmän seurakuntatäti-ihmisen muodostama iskujoukko, päättänee kerhojen sekä koulujen päivärutiineista vielä pitkän aikaa.

Konservatiivinen ja sentimentaalinen seurakunta-aktiivi ei kykene käsittämään, kuinka näille asioille voisi olla jonkun mielestä toinen vaihtoehto. Asia on taottu sellaisenaan pääkoppaan myös hänenkin lapsuudessa ja vielä tätä päivää vaihtoehdottomammin. Jokin on lisäksi saanut tämän ihmisen hurahtamaan täysin asialleen, eikä ymmärrystä muita elämänkatsomuksia kohtaan löydy sitäkään vähää mitä ehkä joskus aiemmin.

"Päiväkodin johtaja Juhani Rytkönen kertoo Ilta-Sanomissa, että hänen mielestään ruokarukouksen lukeminen on yleissivistävää tapakasvatusta." Mitä halvatun yleissivistävää on oppia lausumaan sananparsi, jonka tavoite on pyytää jotain yliluonnollista siunaamaan, melkeinpä kuin loihtimaan, ruokaan jotain erityistä pyhyyttä? Olisiko yleissivistävää ja kaikille lapsille välttämätöntä hallita kuppausta, manaamista tai muita kansallemme vanhempaa perua olevia kansanparannusrituaaleja? Ei, ei, ei. Päiväkoti-ikäisten lasten olisi tasan yhtä yleissivistävää oikein opettelemalla opetella muutama kuhunkin tarkoitukseen sopiva latteus tästä opuksesta ja muistaa ladella niitä lopun elämäänsä ihan vain tavan vuoksi.

Martti Luther kääntyisi haudassaan kerran jos toisenkin, mikäli tietäisi kuinka kirkko maallistuu. Moni voisi kuvitella, että pitäisin maallistumista hyvänä asiana tai vähintään täysin yhdentekevänä, mutta näinkään asia ei oikein ole. Olen havainnut, kuinka maallistuminen on antanut keskustelutilanteissa kristinuskon puolustajille "pakotien", koska he voivat vedota siihen, ettei uskonto tosiasiassa kosketa heidän elämäänsä niin paljon, että erityistä kiinnostusta keskustelulle tai mietiskelylle löytyisi.

Raamatusta löytyviä raakoja järjettömyyksiä, tolkuttomuuksia ja älyttömyyksiä voi nostaa esiin vaikka millä mitalla, mutta kovinkaan moni luterilainen ei varmasti kannata sitä, että jonkun sortin henkiolento kulkisi syystä tai toisesta Egyptin halki surmaten sen kansaa sekä eläimiä. On helppo puolustautua sanomalla, ettei:

a) Raamatun sana ole tarkoitettu kirjaimellisesti noudatettavaksi
b) henkilö X ole koskaan edes lukenut moista kohtaa monisatasivuisesta kirjasta (joka on toki ymmärrettävää tapakristityille)
c) henkilö X katso olevansa niin tosiuskovainen, että hänen kuuluisi olla tietoinen tuollaisesta sisällöstä puhumattakaan, että noudattaisi sitä.

Minä olisinkin vilpittömän utelias tietämään, että millainen on hierarkia uskon voimakkuudesta. Onko olemassa asteikolla 1-5 tapauskovainen, semiuskovainen, melko uskovainen, tosiuskovainen ja himouskovainen? Luterilaisuuteen tämä ainakin tuntuu pätevän, mutta entäs muihin uskontoihin? Islamissa arvostan sen ON/OFF-asennetta. Joko uskotaan oikein tosissaan tai sitten ei ollenkaan.

Jos ei tuollaista 1-5-asteikkoa ole mahdollista laatia, voisi asiaa lähteä kartoittamaan vaikkapa seuraavan perusteella:

"Osmo Koskelainen teki vuonna 1968 sosiologian väitöskirjan aiheesta Maallistuva suomalainen suurkaupunki. Hänen suorittamiensa tilastollisten tutkimusten mukaan uskonnollisuus jakautuu seuraaviin osatekijöihin:

1. Usko uskonnon opinkappaleisiin
2. Aatteellinen uskonnollisuus
3. Kirkon kannattaminen
4. Uskonnollisiin menoihin osallistuminen
5. Uskonnollisten elämysten kokeminen

Näistä taas voidaan muodostaa samassa järjestyksessä seuraavia johtopäätöksiä:

* Uskontoon liittyy joukko todellisuuden luonnetta koskevia käsityksiä.
* Uskontoon liittyy joukko yhteisöä ja käyttäytymistä koskevia ohjeita.
* Uskontoon liittyy uskonnollisten laitosten tarpeellisina pitämistä.
* Uskontoon liittyy määrämuotoista toimintaa kuten jumalien palvontaa pyhäköissä, jumalien avuksi kutsumista rukoilemalla ja niin edelleen.
* Uskontoon liittyy uskonnollisia kokemuksia."

Lähde: Wikipedia/Uskonnollisuus

Pitäisikö sopia, että edellämainituista kohdista tulee säännöllisesti noudattaa vaikkapa kolmea, jotta kelpaa instituution kelpo jäseneksi? Tosiasiassahan mitään tällaista ei vaadita. Riittää, että on tullut vastentahtoisesti kastetuksi uskoon, ei ole koskaan sattunut saamaan vaihtoehtoa ja maksaa kiltisti jäsenmaksunsa säilyttäen nimensä instituution jäsenluettelossa.

Mitä Raamatun sanantarkkuuteen ja kirjaimellisesti otettavuuteen tulee, en ymmärrä, kuinka joidenkin kristittyjen omatunto antaa periksi valita vain ne mieluisimmat asiat kirjasta, jonka koko sisältö on Jumalan pyhää sanaa. Yksikään edes tosiuskovainen luterilainen ei taatusti kerää kotikuntansa väkeä kivittämään kuoliaaksi härkää, joka on puskenut hengiltä toisen ihmisen. Tavallaan en ymmärrä myöskään sitä, että kuinka joidenkin itseään kristittyinä pitävien omatunto antaa periksi poimia itselleen niitä mieluisia asioita kirjasta, joka kuitenkin sisältää liki goreksi määriteltävää materiaalia. Varsin suuri osa tämän päivän kristityistä kuitenkin ovat sellaisia, jotka eivät tiedä Raamatun sisällöstä juuri mitään muuta kuin luomiskertomuksen, juhlapäivien tapahtumat päällisin puolin ja kymmenen käskyä, eikä heillä ole aikomustakaan tutustua teokseen enempää.

Tahatonta tai tahallista, mutta uusia muotoja kristinuskosta muodostuu ympäri maailmaa jatkuvalla syötöllä. Uskonnonvapauden vuoksi tämä on tietenkin täysin sallittua ja sen vuoksi jokaisella on mahdollisuus perustaa vaikkapa ikioma uskonto. En tosin tiedä, kumpi on parempi asia: se, että tietyt herätysliikkeet eriytyvät omiksi virallisiksi haaroikseen rekrytoiden saarnaamalla lisää kannattajia vai se, että ihmiset kutsuvat itseään tietyn uskontokunnan edustajaksi, mutta noudattavat sen opeista vain muutamaa, vastustavat osaa niistä ja valitsevat ohjenuoria myös muista uskonnoista.

Monille ainoa kristinuskoon yhdistävä tekijä on usko johonkin korkeampaan voimaan. Jos ja kun jonkun uskonnon tunnustamiselle on pakottava tarve, voi omaa elämänkatsomustaan parhaiten palvelevan vaihtoehdon valita vaikkapa täältä tai lakata kannattamasta jäsenyydellään sitä uskontoa, johon kuuluu ja jonka aatteita vastustaa. Minusta jokaisen naispappeutta, aborttia, aitoa uskonvapautta, eutanasiaa ja/tai homoseksuaalien avio-oikeutta puoltavan tulisi erota ahdasmielisestä ja epätarkoituksenmukaisesta kirkkoinstituutiosta.

Avioliittoautomaatti ja pari sanaa ateismista

Vantaalla vihittiin pareja liukuhihnalta

En jaksa uskonnottomuudestani huolimatta innostua kristillisestä vihkiseremoniasta, koska välillä äidytään pitämään moisia spesiaali-iltamia. Näemmä välillä innostutaan järjestämään samanmoista jonottamista useammalle eri tiskille valmiin "tuotteen" vastaanottamiseksi kuin baari-illan jälkeen Hesburgerissa. Elämänkatsomuksellisesta vakaumuksesta paasaaminen ei kuulu hyviin tapoihin, mutta en malta olla mainitsematta asiasta, joka uskonnoissa alkoi nyppiä jo aikoja sitten.

Maija Meikäläisestä voi tulla pastori opiskelemalla teologiaa sitä varten perustetussa oppilaitoksessa. Viran ja toimen saatuaan hän kiskoo yllensä virkapuvun, istahtaa autoonsa ja hurauttaa kenties kirkkoherranvirastolle tekemään hieman paperitöitä. Seuraavaksi klo. 12.00 on hautajaiset muutamaa Raamatun pätkää lainaten ja hieman vainajasta saatuja tietoja mukaan soveltaen. Klo. 14.30 luvassa voi olla ristiäiskeikka niin ikään varsin valmiin liturgian mukaisesti. Osin mittatilaustyönä suoraan kotiin tai alttarille saatuja puhepaketteja korkeakoulututkinnon suorittaneen henkilön latelemana.

Minä olen mielestäni melko hyvä näyttelemään, joten mikäli olisin kymmenisen vuotta vanhempi ja sonnustautuisin papin virkapukuun, onnistuisin esiintymään esimerkiksi hääseremoniassa varsin uskottavasti. Hääpari olisi todennäköisesti varsin närkästynyt totuuden paljastuttua. Sanasta sanaan samat asiat latelikin uskottava näyttelijä, eikä teologisesta tiedekunnasta valmistunut henkilö. Mikäli totuus taas ei koskaan paljastuisi, olisi pari tyytyväinen, kun näennäisesti papin mittapuut täyttävä henkilö pyysi heitä sanomaan "tahdon".

Jos menen naimisiin, toimii paikkana maistraatti, jonne saatan ajankohdasta riippuen jonottaa puolisoni kera odotushuoneessa kuin hammaslääkäriin - tosin huomattavasti positiivisemmin tunnelmin. Tätä ja Vantaan tapahtumia voisi siis vallan hyvin verrata toisiinsa, vaikka toimitukset itsessään poikkeavatkin sisällöltään toisistaan varsin suuresti.

Maistraatissa tarkoitus on kuitenkin yksinomaan virallistaa avioliitto ilman ylimaailmallisia värittelyitä. Loppupeleissä kirkonkin toiminta on hyvin mekaanista ja sen luulisi yhä maallistuessaan sotivan kovasti elämänkatsomuksellista vakaumusta vastaan. Sekä hammaslääkäriin että kirkkoon varataan aika. Kirkkokunnat ovat myös hyvin edustettuina internetissä ja Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on oma tietohallinnon osasto, enkä olisi yllättynyt, mikäli vaikkapa imagonkohotus- tai markkinointistrategiakin.

Onneksi uskontokunnat eivät ole patentoineet avioliittokäsitettä siten, että vihkitoimitus maistraatissa ei oikeuttaisi avioliittostatukseen. Erityisen fundamentalistiset ateistit voisivat kenties pohtia - ja ovat varmastikin pohtineetkin - että jos ja kun avioliitto on juuri uskonnollisten instituutioiden tuotantoa, on avoliitto kenties suotuisin vaihtoehto. Jompi kumpi osapuoli saa muutettua sukunimensä muutenkin, mikäli se katsottaisiin tarpeelliseksi. Kenties puolisoakin saisi kutsua yksinkertaisesti vaimoksi, vaikkei maistraatissa oltaisikaan asioitu?

Harhakuva-nimisen sivuston keskustelupalstalla on gallup siitä, onko ateismi uskonto. Se ei pidä paikkaansa. Minun kirjoissani ateismi ei ole myöskään uskonnon puute, koska "puute" terminä assosioituu liikaa siihen, että puuttuminen olisi yksilön kannalta pahasta ja tilanne pitäisi jossain vaiheessa elämää korjata. Muistaakseni juuri mainitsemassani viestiketjussa tulikin esiin asiaa hyvin kuvaava esimerkki, mikäli joku erehtyy pitämään ateismia mihin tahansa uskontoon suoraan verrannollisena elämänkatsomuksena: minkä väriset hiukset on kaljulla?

Ateismi terminäkin alkaa välillä harmittaa siksi, että jotkut liittävät siihen jatkuvasti ja julkisesti virheellisiä päätelmiä. Ateismi on yksinkertaisesti minkä tahansa teismin negaatio aivan siinä missä aseksuaali ei omaa minkäänlaista seksuaalista mielenkiintoa minnekään suuntaan tai hiuksettomalla ei ole hiuksia, joiden väriä voisi analysoida siinä missä kunkin uskonnon yksilöllistä sisältöä.

Minun kirjoissani ateismi ei ole uskomus siihen, että jumalallisia voimia ei ole. Se on tällaisten uskomusten puuttuminen. Käytän nyt itsekin termiä "puute", koska valitettavasti parempaakaan ei tule mieleen.