Hälytyskeskusten ja pelastushenkilökunnan resursseista

Kohta hätäkeskuksista ei tarvitse enää vaivautua puhumaan monikossa, koska kahdesta (2) keskuksesta tulee olemaan aikanaan lyhyt askel käyttämään vain yhtä. Saattepa vain nähdä.

Holmlund uskoi, että lakkautettavien hätäkeskusten tiloille keksitään järkevää käyttöä.

Epäilemättä keksitään: lisää vastaanottokeskuksia turvapaikanhakijoille. Hätäkeskusten toimintaansa varten vaatimat kiinteistöt ovatkin varmasti olleet se suurin taloudellinen kuormittaja, jonka vuoksi niiden määrää jo supistettiin ainoastaan seitsemään kappaleeseen aiemmasta viidestätoista. Oho, jopas. Ei se olekaan ollut näin:

Ensinnäkin on syytä muistuttaa, että hätäkeskuslaitoksen kokonaisbudjetti on 55 miljoonaa euroa. Tästä on 80 prosenttia henkilöstökuluja, 10 prosenttia toimitilakuluja ja 10 prosenttia tietoliikenne- ja muita kuluja. Eli kaiken kaikkiaan toimitilakulut ovat varsin pieni osa koko laitoksen budjetista. Niiden merkitys on pieni verrattuna muihin kysymyksiin.

- Sisäasiainministeri Anne Holmlund

Kas noin. Henkilöstökuluista, mistäs muualtakaan, olisi syytä napsaista pieni siivu johonkin parempaan käyttöön. Tähän samaan keskusteluun voidaan muuten liittää täysin myös julkiseen terveydenhoitoon sijoitettavat resurssit. Näitä kaikkia yhdistää sellainen valtion menoerien priorisoinnissa melko yhdentekevä seikka kuin suomalaisen veronmaksajan hyvinvointi ja terveys.

Erityisesti palstatilaa on saanut kuluneella kevät-kesä-akselilla hätäkeskuksen leväperäinen toiminta apua pyytäneille ja sitä oikeasti tarvinneille ihmisille. Eniten julkisuutta saanut tapaus on tämä merkillisyys, jonka taustat eivät ole vieläkään täysin auenneet. Poliisipartio on joka tapauksessa lähetetty tarkastamaan tilanne vähäpätöisemmissäkin tilanteissa. Ei mies mahda mitään tuollaisessa tilanteessa. Jos nainen asettuu X-asentoon asunnon kenties ainoalle ulko-ovelle, vaatii tämän siirtäminen käsikontaktia ja voimaa, jotka taas kylläkin olisivat johtaneet poliisitoimiin perheenisää kohtaan.

Toinen sanktioihin johtanut tapaus oli tällainen. Yksittäistapauksiahan nämä vain ovat ja on pilapuheluiden suurehkon määrän vuoksi jokseenkin kummallista, ettei näitä todellisia, mutta noteeraamatta jääneitä, hätätapauksia olla uutisoitu aikaisemmin. Helsingin hätäkeskuksen työntekijät protestoivat ratkaisua siirtää keskuksen toiminta Keravalle tällä tavoin.

Poliitikkojen on turha harmitella sitä, että hätäkeskuksiiin tulee turhia puheluita. Heille hätäkeskusten määrän supistaminen ja varsinkin poliisin oman 10022-numeron lakkautus on tietoinen valinta, ellei jopa pyrkimys. Erinomaista keskittämistä ja tehostamista. Yhä suurempien alueiden liittäminen saman hälytyskeskuksen alaisuuteen ei tee hyvää varsinkaan sen työntekijöiden paikallistuntemukselle, jota tehtävä erityisesti vaatii.

Tästä muistuttaa myös Pia Viitanen.

Hätäkeskusten moitteeton toiminta on hyvin tärkeä osa jokaisen suomalaisen turvallisuutta. Ihmisillä on oltava varmuus siitä, että hädän sattuessa apu tulee perille nopeasti ja oikeaan paikkaan.

[...]

Seurauksena, ministeri Holmlund, teidän uudelleen järjestelyistänne paikallistuntemus hätäkeskuksissa ohenee merkittävällä tavalla. Meillä ei pitäisi olla sellaisten riskien vaaraa, että apu tulee paikalle liian myöhään puhumattakaan siitä, että se ei tulisi oikeaan paikkaan. Ministeri Holmlund, jatkuva hätäkeskusjärjestelmän myllääminen vaarantaa ihmisten turvallisuuden, ja kysyn teiltä, arvoisa ministeri:

Ettekö ole huolissanne siitä, että teidän uudistuksenne vaarantaa suomalaisten ihmisten turvallisuuden?

Koko valtiopäiväasiakirja kannattaa lukea läpi. Minulla onkin henkilökohtaisesti ollut jo pitkään tavoitteena perehtyä niihin monen muunkin käsiteltävänä olevan asian kohdalla.

Yhä ja edelleen on mielenkiintoista, että suurimman huolen suomalaisten veronmaksajien, meidän kaikkien, hyvinvoinnista ja turvallisuudesta kantavat oppositiopuolueiden edustajat. Juuri oppositiopoliitikot saavat osakseen populismisyytöksiä heidän tuodessaan kansalliseen keskusteluun huolenaiheita, joita valtaosa kansalaisista itse pitää tärkeinä.

Suurimpien hallituspuolueiden kansanedustajat, erityisesti ministerit, ja poliittinen eliitti sen sijaan antavat vastaukseksi harvinaisen ympäripyöreää taivaanrannanmaalailua kokonaisratkaisuista ja työvoimapoliittisista rakenneuudistuksista.

Vuoteen 2015 mennessä meillä on täysin uusi järjestelmä, joka vastaa, ei aivan kaikkiin, mutta varmasti valtaosaan kaikista ongelmakohdista, joita täällä on epäilty ja esitetty. Se on hyvin tärkeää.

Pienen kansalaisen olisi siis luotettava siihen, kun iso ja vaikutusvaltainen ministeri lupaa, että valtaosaan - ei tosin aivan kaikkiin - valtiopäivillä esitetyistä ongelmakohdista tullaan vastaamaan. Hieman hankala tuohon on tosin uskoa, koska jokainen yksittäinen päätös puhuu enimmäkseen kansalaisten hyvinvoinnin turvaamista vastaan ja vastaavasti henkilöstökustannusten leikkausten puolesta.

Jos ja kun kaikki hätäpuhelut ohjataan joskus tulevaisuudessa yhteen paikkaan, pitää myös varata resursseja näiden käsittelyyn. Verovaroista pääosin kustannettavaan palveluun, joka koskee erittäin läheisesti kansalaisten henkeä ja terveyttä, täytyy yksinkertaisesti löytyä rahaa ylitse muiden. Tähän ei saa vaikuttaa esimerkiksi se, että vain osa hätäsoitoista olisi asianmukaisia. Tätä maata pystyssä pitävien veronmaksajien hengen ja terveyden pitää olla prioriteettilistan kärjessä. En jaksaisi listata vähemmän tärkeitä säästökohteita.

Tässä on oikein mainio Kari Pitkäsen blogikirjoitus aiheesta heti tuoreeltaan eli maaliskuulta. Poimittakoon siitä tällainen ydinkohta:

Pirkanmaalle hätäkeskusjako oli kuin saavillinen jäävettä niskaan. Näin kohdellaan maakuntaa, joka jatkuvasti jätetään ilman omaa ministeriä.

Pienemmätkin hyppivät nenille, kun puolustaja ja edunvalvoja puuttuu hallituksesta.

Pelissä ei ole edes pelkkä valtapolitiikka, vaan kaikkein tärkein: ihmisten henki ja turvallisuus.

En ota niinkään kantaa siihen, että kuuluisiko joka maakunnalla olla oma nimikkoministerinsä. Ei voida ajatella niin, että kunkin Suomen sisäisen alueen etu toteutuu vasta silloin, kun sillä on henkilökohtainen äänitorvi hallituksessa.

Ei voi olla sattumaa, että Kari Pitkänen ja monen moni muukin on huomannut saman kuin minä: sen sijaan, että istuvat kansanedustajat ja heistä valitut ministerit ajaisivat kaikkien suomalaisten veronmaksajien etua, pelaavat he valtapeliä käyttäen meitä pelinappuloinaan. Näköjään jopa aluepolitiikassa.

Oletteko todella nyt uhranneet kansalaiset ja omaisuudensuojan ja turvan tämän säästölinjan ja keskittämispolitiikan alttarille?

- Toimi Kankaanniemi, kd

Uhraus on käynnissä kaiken aikaa. Ainoa asia mikä minua tällä hetkellä ilahduttaa, on se, että osa kansanedustajistakin tunnustaa säästölinjan ja keskittämispolitiikan kaltaiset kirosanat sekä paheksuu niitä. Asia olisi ihan OK, mikäli säästötoimenpiteet kohdistettaisiin oikein - ei siis kansalaisten hyvinvointiin. Vielä enemmän OK olisi, mikäli huolta kantaisi välillä joku todellista valtaa omaava poliitikko, eivätkä vain opposition edustajat.

Ainoastaan puhelimeen vastataan hieman kauempaa. Ja on myös varsin selvää, että silloin, kun keskukset ovat isompia, myös pystytään nopeammin palvelemaan ja ruuhkautuminen vähenee.

- Sisäasiainministeri Anne Holmlund, kok

Miksen minä aivan osta tätä... Pia Viitanen jatkaa:

Täällä esimerkiksi aluetieteen professori on antanut aika painavan lausunnon, että alueet tulevat aivan liian suuriksi ja keskukset jäävät teknisten apuvälineiden varaan.

Säästölinjaa, ihmisten korvaamista teknisillä apulinjoilla, tehostamista ja lopulta lisää työttömyyttä sekä epävarmuutta. Turvattomuutta ja riskirajoilla menemistä. Ihmisten ei pitäisi luottaa liikaa teknisiin vempeleisiinsä.

Holmlund vastaa:

Jos jokaisessa päätöksessä päällimmäisenä on pelko, ei voi koskaan päättää mitään.

[...]

Mielestäni ei myöskään perusteettomasti pidä pelotella ihmisiä. Totuus pitää kertoa. Sen kerron minä ja toivon, että myös te, ed. Viitanen.

Kiitos, Anne. Nämä uhmakkaat sanat luettuani olen entistäkin huolestuneempi siitä mitä valtiossamme tuleman pitää. On sisäasiainministeri, joka kertoo totuuden ja siihen ei ole nokan koputtamista. Olipa eri mieltä sitten aluetieteiden professori tai kuka tahansa.

Tällä kertaa jätin aiheen ulkopuolelle oikeuslainsäädännön, koska niin huomattava osa viimeisimmistä teksteistäni on keskittynyt yksinomaan siihen, kansalaisaktivismia asiasta on yhä lisää ja tärkeimpänä asiana kansalaisten huoli oikeuksiensa toteutumisesta on päätynyt toistuvasti lehtiotsikoihinkin. Gallupeita väheksymättä.

Tämä ei kuitenkaan missään tapauksessa tarkoita sitä, etten tulisi jatkossa kirjoittamaan asiasta. Lupaan sen. Asia on helppo luvata, koska suhtaudun mitä skeptisimmin siihen, että rangaistuslainsäädäntöä ja/tai kriminaalipolitiikkaa tultaisiin realisoimaan vielä seuraavalla hallituskaudella. Tuskin sitä seuraavallakaan.

Kuka uskoo keskustapoliitikkoa?

Vanhas-Masan muisti palailee pätkittäin kuin Uuno Turhapurolla ikään, mutta sitä enemmän se tuntuu pätkivän entisestään aina silloin, kun kaivataan vastauksia. Asiaa auttaa kovasti se, että tutkivat journalistit saavat esiin tietoja, jotka osoittavat tapahtumien kulkua. Vanhasen ja kumppaneiden, varsinaisten mutrusuiden, kiertelyä ja kaartelua, sen paremmin kuin vaikenemista, ei näytetä saavan loppumaan mitenkään.



Tuo kuva kertoo melko hyvin asiasta. Vanhanen on kuin puulla päähän lyöty, kun tärkeään asiaan haluaa saada vastauksia ja selvyyttä. On vaikea uskoa, että hänen aiemmin mainitsemaansa "ensi käden tietoa" ei mieheltä löydy. Minulla on kuitenkin, ehkä sokea, epäilys siitä, että selvyyttä saisi niinkin yksinkertaisesti kuin suuta aukomalla. Sen sijaan keskusrikospoliisi tutkii asiaa tälläkin hetkellä. Ajan ja verorahojen haaskausta, mutta miksi? Suomen kansan valitsemien kansanedustajien toimien selvittämiseksi.

En ole tyhmä. Ministereillä ja rivikansanedustajillakin on niin monta miljoonaa asiaa käsiteltävänään, että olisi absurdia vaatia muistamaan kaikki yksityiskohdat. Nyt puhutaan kuitenkin minun mielestäni sellaisen suuruusluokan asiasta, että on perusteltua odottaa jotain olennaisia detaileja tarttuneen pääministerin takaraivoon. Jotain sieltä myös löytyykin. On hankala kuvitella, että taloudellista tukea ottaisi painamatta mieleen yhteistyökumppaneiden tietoja. En haluaisi vipata Vanhaselle kympin seteliä. Eihän hän enää tuokion kuluttua muistaisi minua - saati saisi hahmotettua kokonaiskuvaansa rahoitustilanteesta muistutettaessa.

Entä minkä tälle sitten mahtaa? Ei mitään. "En voi nyt hahmottaa tätä kokonaiskuvaa kyllin selvästi. Aiomme kutsua koolle valtuuskunnan pohtimaan asian käsittelyjärjestyksen pääpiirteiden ennakointia seuraavassa puoluekokouksessa ajankohtana x, kiitos, en kommentoi enempää," ja that's it. Ei Suomen kenties vaikutusvaltaisimmalta mieheltä saa vastausta hakkaamallakaan pihalle. Ei, en kannata väkivaltaa tässä tilanteessa. Jos toinen vaikenee, kiemurtelee tai pakenee niin minkäs sille mahtaa.

Kansa on alkanut vaatia yhä enenevissä määrin eduskunnan hajoittamista ja ennenaikaisia vaaleja. Se on kenties turhankin radikaali ratkaisu, mutta sitäkin useampi suomalainen on menettänyt luottamuksensa hallituksen toimintaan. Oppositiopuolueilla on toki oma lehmä ojassa istuvan hallituksen hiillostamisessa, koska omalle puolueelle saa kannatusta ainoastaan nakertamalla sitä vanhoilta valtapuolueilta.

Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö arvioi, että vaalirahajupakka on vaurioittanut vakavasti suomalaisten luottamusta politiikkaan.

Niinistön mielestä vanhoilla isoilla puolueilla on ollut vaikeuksia ymmärtää syntyneen kriisin syvyyttä.

- Ihmiset kokevat, että vaalirahakriisi vain jatkuu, eivätkä poliitikot tee mitään, Niinistö sanoi.

Enpä olisi voinut tuota juurikaan paremmin todeta. Jos tässä kuitenkin heittäytyisi tyhmäksi ja tekisi sen mukaisia olettamuksia niin voisi kuvitella, että on valtapoliitikoilta täysin järjestelmällistä toimia neljän vuoden mittainen kausi juuri siten kuin huvittaa välittämättä sen kummemmin siitä, mitä mieltä kansa tai oppositio ovat. En ole myöskään niin tyhmä, että kuvittelisin vaalirahoitukseen liittyvien seikkojen paljastamisen olevan helppoa vaikkapa Korhoselle tai Timo Kallille olettaen, että he toden totta tietävät asioiden laidan.

Sinnemäki, Niinistö (Ville), Soini, Arhinmäki ja muut ovat kuitenkin oikealla asialla. Lausunnot eivät ole mustamaalaamista vaan asiaankuuluvaa totuuden vaatimista. Asiat pöydälle ja suoraselkäisyyttä. Kansa arvostaa saappaat jalassa kaatuvaa poliitikkoa rutkasti enemmän kuin venkulaa, jonka touhut käyvät selville iltapäivälehtien sivuilta vasta silloin, kun perään on laitettu salapoliisit. Ero ei välttämättä ole iso, mutta selvä. Mitenkäs se vanha sanonta rehellisyydestä meneekään.

Kokonaisuus langettaa tietysti varjon järjestelmän uskottavuudelle. Siksi on tärkeää, että keskusratkaisuja tehtäessä pidetään erittäin tarkasti kiinni lakien säännöksistä.

- Asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok)

Onhan se haukikin kala ja vesi märkää. Kauas on pitkä matka ja lakeja olisi kiva noudattaa.

Lopuksi haluan sanoa, että Vanhanen on varmasti ihan viisas ja sympaattinen mies, mutta monen olennaisemman seikan vuoksi en pidä häntä pätevänä tehtäväänsä, jossa hän ei tulekaan toimimaan enää kauan. Säällinen muistikapasiteetti ja suoraselkäisyys uupuvat. Jännityksellä ja osittain myös kauhulla odottelenkin sitä, että kenelle keskustalaiselle pääministerin salkku seuraavaksi nakataan. Puoluehan kuitenkin on selvä. Asian voisi hoitaa samalla tavalla kuin sukkanauhan tai morsiuskimpun heiton häissä.

Jos salkun saa Lehtomäki, Väyrynen, Hyssälä (hui kauhistus!) tai vaikka Vehviläinen niin sitten pitää kierrättää heidän tämänhetkisiin tehtäviinsä joku muu keskustalainen. En tosin tiedä tai kykene hahmottamaan kokonaisuutta siitä (vanhasmaista), että ketkä "pääministerikilvassa" on tällä hetkellä Väyrysen lisäksi mukana. Mikäli katsotaan taistelua keskustan puheenjohtajuudesta niin on melko selvää, että samat nimet ovat automaattisesti myös pääministerikandidaattimme.

Jos valinta suoritettaisiin oikeudenmukaisesti, olisivat myös muiden puolueiden halukkaat samalla lähtöviivalla, vaikkei etenkään oppositiosta toki tulisikaan ketään tehtävään valituiksi. Tämä on sitä valtakartellia.

Minä en olisi nykymittapuun mukaan hyvä poliitikko. Olisin liian avoin, rehellinen ja suorasanainen. Minut leimattaisiin populistiksi ja uskottavuuteni koetettaisiin mustamaalata julkisesti tämän johdosta.

Kimmo Kiljunen on vielä oma lukunsa, mutta seuraillaanpa senkin tilanteen etenemistä.