Sosiaalisen median revoluutio ja kauhistus

Epäilen, että suomalaisten halu varjella yksityisyyttään on moniin muihin kansallisuuksiin verrattuna poikkeuksellisen tiukka. Koska en ole niin "sisällä" muiden maiden menossa, esitän olettamukseni hieman mutu-tuntumalla. Koko nimeä, hyvä jos edes etunimeä - syntymäajasta, perhesuhteista ja työnantajasta tai sen puuttumisesta puhumattakaan - tuntuu olevan todella hankalaa tiedustella monilta ihmisiltä, jotka kuitenkin tuntee. Heidät tuntee vieläpä ihan tosielämässä, eikä vain virtuaalimaailmassa.

Vastaus on, ettei asia kuulu muille. No ei kuulukaan, mutta ei niinkään huikean asian kuin asumismuodon paljastaminen johda yksilön kannalta mihinkään dramaattiseen. Sekoittuuko suomalaisiin turhankin uteliaita - kuten kenties allekirjoittanut - ja toisaalta taas yltiöpäisesti identiteettiään varjelevia kansalaisia?

Itsestään "avautuminen" antaa tietenkin vastapuolelle mahdollisuuden hahmottaa henkilöstä kokonaiskuvaa ja mikäli toiselle kertoo vain joitain tietoja, on jopa todennäköistä, että saavutettava ihmiskuva on virheellinen. Tällöin lienee parempi olla kertomatta itsestään mitään ja ehkä moni ajatteleekin näin. Varovaisena, visuna ja säntillisenä kansana suomalaiset pitävät kaikenlaista avautumista typeränä, lähes luonnottomana käytöksenä.

Varovaisena, visuna ja säntillisenä kansana suomalaisilla lienee laajalti se harhaluulo, että paljastamalla asuinpaikan, koko nimen ja syntymäajan on identiteettivarkaus henkilön itsensä haitaksi suorastaan selviö. Venäjällä esiintyy tuota pikaa Veikka Gustafsson pahojaan tekemässä. Tosiasiassa Google on sellainen velho työkaluna, mikäli sitä osaa käyttää, että todellinen "stalkkaaja" saa sinusta selville juuri edellä mainitut asiat ja enemmänkin, jos vain haluaa.

Identiteetin varjelulla tarkoitan pääosin Facebookin kaltaisia sosiaalisia verkostoja, joissa yksityisyydensuoja on alati keskustelunaiheena ja huolena. Ei tosin täysin aiheetta. En ole keskustelua pintaa syvemmältä seurannut, mutta erityisesti niin sanottujen kolmansien osapuolien mahdollinen väliintulo käyttäjän ja palveluntarjoajan välillä huolestuttaa.

Facebookin yksityisyydensuojasta on syytäkin keskustella, koska nykykehityksen perusteella on muodostettu uhkakuva siitä, että palvelu alkaa esimerkiksi lähetellä kaveripyyntöjä automaattisesti sen sijaan, että ainoastaan ehdottaa niitä tarpeeksi suuren yhteisten kavereiden määrän johdosta. Toinen huolestuttava ominaisuus olisi automaattinen, ei siis erillisen applikaation kautta toimiva, lista profiilissasi käyneistä ihmisistä. Mikäli tällaisia tai edes tämänkaltaisia ominaisuuksia alkaa ilmetä, liityn minäkin yksityisyydensuojan puolesta nillittävien joukkoon.

Monet, tosin veikkaanpa, että harvemmat, lukevat Facebookin kaltaisten palveluiden käyttöehdot ja palveluntarjoajan pidättämät oikeudet, samoin kuin rekisteriselosteet, kokonaisuudessaan ennen rekisteröitymistä. Täytyy myöntää, että itse en ole näin tehnyt ennen rekisteröitymistäni Facebookiin, IRC-Galleriaan, deviantArtiin, MySpaceen, Twitteriin, Flickriin tai lukuisaan määrään eri keskustelufoorumeita. Olen tosin suhteellisen varma, etten löytäisi niistä mitään itseäni järkyttävää, mikäli kahlaisinkin ne läpi.

Vaikka olen käyttänyt eri foorumeilla jo lähemmäs 10 vuotta nimimerkkiäni Chimera, on oikea nimeni helposti googletettavissa ja löytyy nimimerkkiin yhdistettynä vaikkapa tästä blogista. Ei minulla ole mitään niin rankkaa salattavaa, että olisin alusta pitäen pyrkinyt varjelemaan henkilöllisyyttäni.

Vaikka foorumeilla olisi toisaalta mukava kirjoitella täysin anonyyminä niinkin henkilökohtaisista asioista, etten kehtaisi niistä Chimerana keskustella, olen ryhtynyt "alterointiin" varsin harvoin. Tunnistettavalla ja henkilööni yhdistettävällä nimimerkillä esiintyminen rajoittaakin sopivasti sitä, ettei mistä tahansa innostu höpöttelemään.

Facebookissa kuviani pystyy muiden lisäämiä lukuunottamatta katselemaan, vaikkei ole edes kavereideni kaveri. Valtavan suuri osa sen sijaan on asettanut käyttäjäprofiilinsa Facebookissa ja muissa sosiaalisissa medioissa niin salaiseksi, että jopa peräti syntymäajan, pari valokuvaa ja asuinpaikan pääsee katsomaan ainoastaan kaveriksi ryhtymällä. Pelkkä palveluun rekisteröityminen ja sisäänkirjautuneena selaileminen ei siis auta. Onpa joku salannut käyttäjäprofiilinsa jopa siten, ettei nimihaulla tule kuin nimi, josta ei tule linkkiä käyttäjän sivulle.

Moni taas ei paljasta syntymäaikaansa, asuinpaikkaansa, seurustelukumppaninsa nimeä tai oikeastaan mitään kiinnostuksen kohteita edes kaverilistalla oleville. Eihän kukaan toki pakotakaan tekemään näin, eikä tämä ole muutenkaan välttämätöntä. Vain osa kokee tarvetta paljastaa itsestään lisätietoja käyttäjäsivulleen eksyville kaverilistalaisille.

Asenne lienee se, että mitä kenellekään kuuluu hänen suosikkiyhtyeensä tai lempielokuvansa. Epäilen silti, että suurella osalla kyse on tarkasta identiteetin varjelusta, jottei mistään vain tihkuisi sellaista tietoa, jonka avulla joku toinen pääsisi tekemään henkilölle hallaa tai muodostamaan omia aikojaan jonkunlaisen kuvan henkilöstä. Ovathan ihmiset voitu jakaa kautta aikain karkeasti intro- ja ekstrovertteihin. No, väliäkös tuolla.

Sosiaalisista medioista kuten Facebookista puhuttaessa tulee aina mieleen suomalaisnuorten lysti ilmiö, katu-uskottavuuteen tähtäävä puritanismi, jonka parissa ei sallita mihinkään trendikkääseen ja tavanomaisuuteen päin kumartelua. Nämä viimeiset mohikaanit pidättäytyvät viimeiseen asti Feisbuukeista sun muista, koska ne ovat turhia trendihömpötyksiä.

Suurta osaa ihmisistä näiden medioiden kokeilu kuitenkin kiinnostaisi, ei tosin kaikkia. Ei siinä minusta ole mitään pahaa. Siitä vain kokeilemaan. Yllätyksekseni moni näistä mohikaanituttavistani on sittemmin, aikansa palvelua boikotoituaan, liittynyt Facebookiin ja alkanutkin käyttää sitä melko aktiivisesti. Enkä usko heidän kokevan menettäneen kasvojaan hairahduksensa johdosta.

Monet perustelivat tai perustelevat edelleen kielteistä päätöstään sillä, että pärjäävät ihan hyvin ilmankin. Eihän tässäkään mitään väärää ole, koska huolimatta siitä, että vaikkapa oman ikäluokkani ylivoimainen enemmistö käyttää kyseistä palvelua, ei se ole mikään itsestäänselvyys tai välttämättömyys. Silti olen sisimmässäni vakaasti sitä mieltä, että monen montaa kiinnostaisi edes kokeilla jotain sellaista, jota kaikki muutkin käyttävät. Monen monella taas juuri puritanismi nostaa päätään tässä vaiheessa ja kokeilemasta pidättäydytään nimenomaan siksi, että joku palvelu on yleinen, trendikäs ja paljon keskustelua herättävä.

Vielä lukiossakin osa porukasta katseli ylimielisesti tuhahdellen meitä, jotka vietimme hyppytunteja ATK-luokassa. Sitä aikaisemmin nörtiksi leimaaminen kävi kätevämmin, koska tietotekniikka oli tuolloin, sanotaan, että vielä 2000-luvun taitteessa, melko harvojen kiinnostuksen kohde. Niin ne ajat muuttuvat, koska nykyään nörtit eivät enää olekaan säälittäviä luusereita vaan valtaisan tarpeellisia yksilöitä, joilta toistaitoiset tulevat itku silmässä kysymään neuvoa tietokoneiden kanssa syntyvissä pulmatilanteissa. Nörttejäpä ei enää pilkatakaan luusereiksi kynäniskoiksi vaan osaamistamme arvostetaan.

Arvatkaapa käyttävätkö nämä aikoinaan nokkiaan tuhautelleet henkilöt nykyään Facebookia ja internetiä yleensäkin päivittäin? Pitkän linjan tietokoneharrastajien keskuudesta onkin kantautunut närkästyneitä soraääniä, koska enää ei ole nörtteyttä tietotekniikan valtavirtaistuttua kattamaan kansalaiset vauvoista vaariin. Paavo Väyrynen pitää blogia ja teinitytötkin harrastavat verkkopelaamista siinä missä se oli ennen lähinnä poikien harrastus.

Uskokaa tai älkää, mutta niin paljon kuin nörttejä aikoinaan halveksuttiinkin, pidimme me itse omaa kynäniskaisuuttamme hohdokkaana. Kaihollahan tässä muistelee aikoja, kun uusiin ja uraa uurtaviin järjestelmiin pääsivät tutustumaan vain harvat. Sisäpiirihuumori omine slangeineen kukoisti ennen kuin nuoriso laajemmin alkoi lainata sitäkin sinne tänne jopa puhekielessä. Sekös meitä puritaaneja kismitti.

Mainitsemani soraäänet käsittelevätkin sitä, että jopa nörtteydestä, sikäli kuin sellaista hienoa alakulttuuria nyt tosiaan on enää olemassakaan, on tullut tavallaan trendikästä. Yömyöhään "datailua" ja tietokoneen hiplaamista ennen seksiä hehkuttavat yhteisöt kuuluvat IRC-Gallerian suosituimpiin! Ennen se oli meidän hc-ihmisten hommia, ei enää.

Kielenkäytöstä

Julkaisin tämän tekstin raakileen jo aiemmin IRC-Galleria-blogissani, jonne olen tosin kirjoitellut äärimmäisen harvoin ja lähinnä turhanpäiväisiä sekä leikkimielisiä kyselyitä tai testejä.

Yksi internetin suurimmista karhunpalveluksista on ollut nopeasti leviävä uuskieli ilmaisuineen, samoin kuin tavan puhekielisyys, jotka heikentävät erityisesti nuorison äidinkielen osaamista entisestäänkin. Oikeaoppinen yleiskieli tulisi osata täyttäessä virallisia kaavakkeita tai laatiessa työpaikkahakemusta, vaikka puhekielellä toki tuleekin toimeen arkisessa elämässä ja verkkoyhteisöissä.

Monille tärkeintä on vain saada asiansa sanottua joten kuten, vähän sinne päin, mutta hyvin pienellä perehtymisellä ja keskittymisellä jälki olisi huomattavasti selkeämpää sekä miellyttävämpää. Tämä ilmiö on selkeästi havaittavissa myös muunkielisiä nettisivustoja lukiessa, mutta olen melko vahvasti sitä mieltä, että suomalaisnuoriso ja nuoret aikuiset ovat äidinkielensä hallinnassa aivan omaa luokkaansa. Kyseessähän siis on tämän hallinnan liki totaalinen puute.

Internet voidaan kirjoittaa kielenhuoltolaitoksen suositusten mukaan nykyään sekä pienellä että isolla alkukirjaimella termin arkipäivistyttyä. Tämä on ihan oikeasti faktatieto. Kun mainitsen tässä kirjoituksessa, että joku asia on ihan oikeasti siten kuin sanon sen olevan niin tarkoitan sitä, että kyseessä on yksinkertaisesti kiistämätön, 100 % paikkansapitävä fakta, jonka minä viisaampana tiedän ja kerron.

Itselläni tosin on ollut kirjoittamista harrastaessani (samoin kuin verkkokeskusteluihin osaa ottaessani) niinkin vaatimaton tavoite kuin oppia joku kaunis päivä hallitsemaan suomen kieltä täydellisesti. Ei enempää eikä vähempää. Huomatessani tietynlaisten ilmaisujen oikeaoppisen kirjoitusasun pistän ne tarkasti mieleeni vastaisen varalle. Ensin tosin tarkistan asian varmuuden vuoksi muualtakin. Äärimmäisen mainio sivusto tähän löytyy täältä, mistäpä muualtakaan. Ovathan Jukka Korpelan laajat kotisivut erinomainen tiedonlähde vaikka mihin ja mies itse on lähestulkoon nettilegendan asemassa.

Olen aina ottanut viisaammilta ilomielin ja kiitollisena vastaan oppia äidinkieleen, valokuvaukseen tai musiikkiin liittyen. Niin kauan kun kirjoituksista tai mistä tahansa julkaistavasta materiaalista saatava palaute ei ole pilkkaamista vaan rakentavaa ja kehittävää, on palautteen saajan syytä olla kiitollinen. Minä ainakin olen kiitollinen siitä, että palautteen antajat ylipäätään haluavat jakaa itse vaivalla hankkimaansa tietoa muille. Kannatankin sitä viisasta ajatusta, jonka mukaan tiedolla ei ole mitään arvoa, mikäli sen pimittää kokonaan itsellään.

Tämän ajattelutavan johdosta minua ihmetyttääkin suuresti se, miksi niin monet paljon uutisartikkeleita ynnä muuta hyvää yleiskieltä sisältävää tekstiä lukevat ihmiset eivät ota opikseen. Mikäli yhdyssanat eivät ole hanskassa, on mielestäni kohtuullista odottaa asian korjaantuvan hyvää yleiskieltä lukemalla. Kenties nämä monet ihmiset eivät ole lukemaansa kohtaan kovin analyyttisiä, jotta osaisivat ottaa kirjoitusasusta oppia. Esimerkiksi ne, jotka ovat jostain ihmeen syystä oppineet kirjoittamaan sanan syntymäpäivä erikseen - kuten eräänä päivänä järkytyksekseni huomasin - eivät ota opikseen, vaikka näkevät sanan kirjoitettavan oikeaoppisesti kaikkialla muualla.

Erityisen hyvää yleiskieltä sisältää muun muassa iki-ihana Aku Ankka -lehti, jota on lähestulkoon suurimmaksi osaksi kiittäminen omassa verbaalisessa lahjakkuudessani. Myös Muumilaakson tarinoissa puhutaan hyvää yleiskieltä ja lisäksi sarjan ensimmäinen sekä luvalla sanoen valovuoden verran toista parempi "tuotantokausi", Tanoshii Mūmin Ikka, sisältää runsaasti hyvää verbaliikkaa.

Yleisestikin ottaen minua ihmetyttää suuresti se, että minkä tähden joidenkin ihmisten pitää olla niin kertakaikkisen huonoja? Olen jo alkanut miettiä sellaistakin vaihtoehtoa, että tarkistavatko surkeaa tekstiä suoltavat ihmiset ensin sen, että kuinka joku sana pitäisi kirjoittaa oikein, jotta voivat varmasti kirjoittaa sen väärin antaakseen itsestään oikein keskinkertaisen, surkean ja ennen kaikkea hutaistun kuvan.

"Jaa, katsopas, sähköhammasharja kirjoitetaan noin. Nythän minun pitää ilman muuta kirjoittaa se tuonne muotoon sähkö-Hammas, harja..., jotta olisin mahdollisimman huono." Vai onko kyse ainoastaan itsekritiikin ja kehittymisen halun täydellisestä puutteesta? Jos verkkopalveluun, IRC-Galleriaan tai Facebookiin, perustaa yhteisön, niin eikö vähintä mitä voi tehdä ole tarkistaa, että onko sen nimi kirjoitettu oikein?

Kuten aiemmin kirjoitin, kannatan ajatusta siitä, että asioista ihan oikeasti paremmin tietävät antavat palautetta kaikenlaisesta päin honkia toteutetusta materiaalista, johon vaikkapa juuri internetissä törmää. Tämän periaatteen mukaisesti annan varsinaisen "protipin": heti nenäsi edessä, siinä enter-napin yläpuolella, on backspace-niminen näppäin. Sitä painamalla voit korjata tekstiisi suoltamasi uskomattoman paskan roipelluksen!

Omapahan se on toki "vikani," mutta luontoni ei kerta kaikkiaan anna periksi hutiloida muiden nähtäville mitä tahansa sontaa oikolukematta sitä ensin. Sama pätee vaikkapa tähän kirjoitukseen, jonka oikoluen ainakin pariin kertaan ja mikäli oikolukija nro. 2, eli avovaimoni Henna, huomaa täällä kirjoitusvirheitä, korjaan ne sekuntiakaan empimättä. Onhan nimittäin fakta sekin, että omalle tekstilleen käy vähitellen sokeaksi, eikä vahingossa syntyneitä kirjoitusvirheitä huomaa. Se on erikoista, mutta totta.

Toisin kuin kritiikin vastaanottoon kykenemättömät ihmiset minä en ala tiuskia Hennalle siitä, että hän huomaa vahingossa syntyneet kirjoitusvirheeni ja huomauttaa asiasta. Sen sijaan olen kiitollinen, että hän suostuu lukemaan kirjoitukseni ja mahdolliset näppäilyvirheet tulee korjattua.

Toisinaan olemme eri mieltä jostain harvinaisemmasta yhdyssanasta, tarkistamme asian vaikkapa täältä (suhtautuen sivustoon luonnollisesti pienellä varauksella) ja pistämme löytämämme tiedon korviemme taa vastaisen varalle. Näin kehitytään ja opitaan!

Muistakaa Sekin, Että Tämän Tapainen Sanomansa Korostaminen on kertakaikkisen naurettavaa touhua. Isolla alkukirjaimella aloitetaan suomessa lause ja lisäksi niin kirjoitetaan erisnimet. Suomi on valtiona erisnimi, mutta suomen kieli ei ja se kuuluu kirjoittaa pienellä alkukirjaimella. Asia on ihan oikeasti näin. Myöskään suomalainen, lappeenrantalainen sekä trinidad ja tobagolainen eivät ole erisnimiä, vaikka paikkakunnat ja valtiot ovatkin erisnimiä.

KENTIES EDELLISTÄKIN NAURETTAVAMPAA ON TÄLLAINEN TAPA TUODA ASIAANSA MUKA PAREMMIN ESIIN!!! TOSIASIASSA SINUA PIDETÄÄN TOTUUDENMUKAISESTI IDIOOTTINA, EIKÄ ILMOITTAMAASI ASIAA NOTEERATA SENKÄÄN VERTAA KUIN SEN OLLESSA ASIALLISESTI KIRJOITETTU!!!

IRC-Galleria on ympäristönä aivan omaa luokkaansa sen aktiivikäyttäjien ollessa suureksi osaksi alle täysi-ikäistä, mutta yhteisö "I HATE BARBIE,THAT BITCH GET'S EVERYTHING !" sai kylmät väreet kulkemaan selkäpiitäni pitkin. Barbie-nimen jälkeen tuleva pilkku ei yksinään ole toimiva tuossa yhteydessä, sen jälkeen kuuluva välilyönti uupuu, get's ei ole mikään sana ja missään ei olla sanottu, että lauseen päättävää huutomerkkiä tulisi edeltää välilyönti. Sivustohan tosiaan on IRC-Galleria, eikä Irc-galleria, IRC galleria tai IrC-gAlLeRiA.

Suomalaisnuorison luokattoman surkea oman kielensä hallinta kulminoituu siihen, että myös äärimmäisen keskinkertaista, liki ala-astetasoista, englantia on pakko tunkea sinne tänne - usein jopa harvinaisen epäonnistuneessa kontekstissa "tyylikeinona". Yksi esimerkki voisi olla lause "siellä oli semmoinen basic kaveri, joka oli ihan head over heels mukana siinä casessa."

Jos ei englantia osaa, olisi tällöin suotavampaa jättää kirjoittamatta sitä tyystin. Asiassa ei olisi mitään ongelmaa, mikäli kieltä haluaa oppia kaiken aikaa ja sen käytössä haluaa kehittyä, mutta näinhän asia ei ole. Juuri tästä syystä minäkään en tuherra jotain keskinkertaista paskaa norjaksi, koska en kieltä pahemmin osaa.

Saahan sitä aina rohkeasti yrittää, mutta koska englantia opiskellaan jo peruskoulun alkupäästä lähtien, on sillä minusta sellainen erityisasema, että sitä tulisi myös osata kunnolla, mikäli sitä haluaa vapaaehtoisesti käyttää. Vapaaehtoista käyttöä on esimerkiksi kirjoittaa leppoisasti Facebook-statuksensa englanniksi tai se surullisin tapa, eli kirjoittaa englanninkielisiä lyriikoita kappaleisiinsa.

Vaatimaton tavoitteeni on oppia kirjoittamaan, puhumaan ja ymmärtämään myös englantia aina vain paremmin. Täydellisyyttä on melko mahdoton saavuttaa harrastuspohjalta, mutta sinne suuntaan pyrin. Englanninkielisiä tekstejä lukiessani painan mieleeni sanastoa, joka onkin melko laaja. Niin ikään yritän muistaa hyviä fraaseja, ilmaisutapoja, kieliopillisia lainalaisuuksia ja oikeinkirjoitusta.

Eräs erityisen harmillinen ja liian usein havaittavissa oleva kieliopillinen lapsus on äärimmäisen kontekstisidonnaisten tyylikeinojen, kuten tietynlaisten välimerkkien, epämääräinen käyttö. Mutu-tuntumalta (sorrun uuskieliseen termiin, joka on lyhenne sanoista "musta tuntuu") heitän edelleen veikkauksen siitä, että monilla ihmisillä on joitain lukihäiriöön verrattavissa olevia tekstin sisältöön ja kontekstiin liittyviä ymmärtämisvaikeuksia.

Yksi esimerkki on kaksoispiste, jota näkee toisinaan käytettävän sangen epämääräisesti. Luettelotyylistä virkettä ei todellakaan kirjoiteta näin: "juhlissa oli: Matti, Sakari, Liisa, Emma." Niin ikään on todella tökeröä kirjoittaa "ostin kaupasta: juustoa, maitoa, limsaa." Monet kun nimittäin unohtavat luettelointinsa viimeisen ja toiseksi viimeisen sanan välistä ja-sanan.

Toinen esimerkki on kolme pistettä, joita tulisi käyttää todella harkiten sen äärimmäisen kontekstisidonnaisesta luonteesta kohtuen. Mikäli ihminen ei kykene hahmottamaan sitä, että millaisen vivahteen kolme pistettä tuovat lauseeseen eri asiayhteyksissä, täytyy kyseessä olla jonkunlainen juuri lukihäiriöön rinnastettava tekstin hahmottamisvaikeus.

Astetta surkeammat tapauksethan tosin naputtelevat kolmen pisteen sijaan kaksi tai neljä pistettä ja kaikkein ala-arvoisimmille toheloille ei meinaa riittää edes kaksitoista pistettä. Kolme pistettä on ihan oma typografinen välimerkkinsä, vaikka koostuu kolmesta merkistä. Kaksi on liian vähän - neljä tai enemmän taas liian paljon. Mikä tässä on hankalaa ymmärtää?

Aloittelijatason rocklyriikat on yksi esimerkki tapauksista, joissa kolmea pistettä ylikäytetään varsin epäsovinnaisesti. Harkiten ja oikeassa kontekstissa käytettynä kolme pistettä on mainio tehokeino, paremmin sanottuna tyylikikka, mutta väärin käytettynä se heikentää heikkoa kielitaitoa sisältävien lyriikoiden uskottavuutta entisestään.

Äärimmäisen surkeissa ja kliseisissä esimerkeissä "I was haunted by the burning shadows..." tai "oh I'm so desperated... why did you leave me baby...?" kolme pistettä kuvastavat ainakin minusta melankoliaa, toivottomuutta ja tekotaiteellisuutta. Äärikliseisistä lyriikoista ja niiden aiheuttamasta turhautumisesta muuten syntyisi vaikka tältä istumalta oma kirjoituksensa.

Ei ole sattumaa, ettei kahvilan hinnastossa lue "munkkikahvit... 2 €." Se olisi sama kuin kauppias haluaisi viestittää asiakkailleen, että tässä olisi nyt vähän ikään kuin tällaiset munkkikahvit. Tulkaa jos haluatte, mutta parempi jos ette tule, koska nämä nyt ovat vähän niin ja näin nämä meikäläisen munkkikahvit.

Eri konteksteissa käytettynä kolme pistettä tuovat sanomaan edellä mainittujen esimerkkien ohella muiden muassa flirttailevan, vihjailevan, turhautuneen, luovuttaneen, uhkailevan tai väsyneen vivahteen. Yleinen ja usein epätarkoituksenmukainen käyttöpaikka on kuvateksti, jossa valokuvan julkaissut tekee heti kättelyssä kardinaalivirheen ottamalla marttyyriasenteen ja hakee kuvalleen katsojien hyväksyntää kerjäämällä säälipisteitä. "Kukka..." "Mehiläinen..."

Erilaista keskinkertaisuutta yhdistelemällä esimerkkikuvateksti voisi olla vaikkapa "polku pyörä......" Mitä muutakaan kuvaaja tuollaisella paskalla viestittää kuin sitä, että hän nyt on ottanut tuollaisen kuvan polkupyörästä, että sanokaa jos tykkäätte, mutta tuskin tykkäätte, koska eihän minusta ole mihinkään. Nyyh, nyyh.

Aiheesta aidanseipääseen ihmettelen edelleen suuresti sitä, mitä tuo teinityttöjen angstaus on. Mitkä lie IRC-Galleria-yhteisöt, kuten "puhu must paskaa, emmä välitä daa!!!1", "älä selitä, emmä usko" tai "tuki turpas huora, mä vetelen sua pleksiin" eivät todellakaan tee teinitytöistä uskottavia, itsenäisiä naisia. Ne tekevät ko. ihmisistä toisten silmissä totaalisia idiootteja. Imbesillejä, tyhmiä ja säälittäviä. Tajuatteko? Pinnistäkää olematon suomen kielen taitonne äärimmilleen niin saatatte ymmärtää sen, mitä tarkoitan. Ei teillä ole voinut niin ankea elämä olla, että sen varjolla kannattaa nolata itsensä julkisesti em. keinoin.

Jatkan anteliaiden neuvojen antamista. Sanoissa, kuten taiteilija, asiantuntija, jääkiekkoilija tai etsaaja toiseksi viimeinen j-kirjain ei ole typo tai muutenkaan huvin vuoksi kirjoitettu. Se kuuluu sanaan, jotta sille saadaan oikea merkitys. Sopeutua on eri asia kuin sopeutuja. Samoin soittaa ja soittaja.

Seuraava tiedonjyvä: sanat vielä, kuulostaa tai erilainen eivät ole typoja. Niihin ei ihan oikeasti tule kuin yksi l-kirjain keskelle sanaa. Viimeisenä asiana muistutan, että välimerkkejäkin saa käyttää, kunhan niiden käytön hallitsee, mutta välilyöntejä tulee ihan oikeasti kerrallaan vain yksi (1) kappale.

Summa summarum. Minusta tälläinen: kirjotus tyyli on ihan hanurista ja tekee tekstistä.. vaikee selkosta muutenkin tulee vähä typerä kuva kirjoittajasta en ota vakavasti sellasia.. !!11!!! Tällaista käsittämätöntä roipellusta kun näkee valitettavan usein siellä täällä.

Verenkiertoni seisautti myös yhteisö "Tampereen terveydenhoito oppilaitos." Eikö tuota nyt tyhmemmällekin joku järki sano, että ei sitä kirjoiteta noin?

Hajotkaa tähän, te toistaitoiset.