Suvaitsevaista sanahelinää

Suvaitsevaiston argumentointia meinaa olla sietämätöntä lukea. Se ei käy hermon päälle siksi, että keskustelijat ovat kanssani perusteellisesti eri mieltä vaan siksi, ettei argumentointi sisällä minkäänlaista loogista ajatteluketjua. Lopputulos saa minut aina vain vakuuttuneemmaksi siitä, että monikulturismi on huomattavasti lähempänä uskontoa kuin poliittista ideologiaa. Ontuva argumentointi muistuttaa niin suurilta osin kiihkouskovaisia. Perustelut pyritään luomaan pääsääntöisesti seuraavilla kaavoilla:

a) Suvaitsevaisuus on hyve, end of the story. Suvaitsemattomat ovat väärässä, joten minä olen oikeassa.
b) Edelliseen kohtaan liittyen asia on täysin mustavalkoinen: on vain meitä oikeassa olevia maailmanparantajia, moraalinvartijoita, ja toisaalla rasistijuntteja.
c) Olen intellektuelli, koska minulla on maailmaaparantava ja mieltäylentävä visio, johon verrattuna kaikki muu on toissijaista ja vähempiarvoista.

Otin kerrankin asiakseni yrittää päästä sisälle suvaitsevaisen ruohonjuuritason kansan aivoituksiin, mutta vilpitön yritykseni kariutui tuttuun ongelmaan. Facebook-yhteisössä "Minun Suomeni on kansainvälinen" on muutamasta keskustelunavauksesta jäljellä ainoastaan suvaitsevaiset kannanotot tehden ajatustenvaihdon seuraamisen mahdottomaksi.

Yhteisössä noudatetaan sen luojan, Tino Singhin, mukaan aktiivista moderointipolitiikkaa ja mitä ilmeisimmin kaikki soraäänet vaiennetaan tästä syystä. Singh on toki yksi Suomen tunnetuimmista maahanmuuttajajulkimoista, mutta hänenkin olisi syytä tietää, millaiset seuraukset eri mieltä olevien keskustelijoiden järjestelmällisellä vaientamisella on.

Yhteisö ei ole monikulturismiaiheinen keskustelualusta vaan tukiyhteisö itse johtoajatukselle. Tämän johdosta en aseta Tino Singhiä vastuuseen moderointipolitiikastaan, vaikka kyseisessä yli 30000-jäsenisessä yhteisössä olisi hyvät edellytykset keskusteluun. Jotain mielenkiintoista kuitenkin löytyi:

Henkilo joka on esimerkiksi henkisella tasolla tyokyvyton, pitaisiko tama pakottaa tyoelamaan tai opiskelemaan? Olisikohan pieni mahdollisuus sairauslomien ja itsemurhien lisaantymiseen? Kuka kummastakaan em. asiasta hyotyy?

Kuinka nopeasti pakolaisten tilanne menisi kodittomuuteen ja hadan karsimiseen myos meidan hyvinvointivaltiossamme jos henkilo on maahamme tullessaan tyokyvyton, eika saisi tukia. Mita veikkaat, lisaantyisiko tata kautta rikollisuus?

Tiivistettynä on ällistyttävää, kuinka runsaasti empatiaa ja annettavaa löytyy heti, kun kyseessä ovat etniset vähemmistöt, tuo kiehtova toiseusmassa. Suomalaisten syrjäytymiselle ja mielenterveyspalveluiden tarpeelle yritetään aina löytää liuta yksilöstä itsestään johtuvia syitä, joiden perusteella todellinen avun tarve kyseenalaistetaan. Perussuomalainen kansalainen on maailmanhalaajan silmissä roikale, jonka kuuluukin olla vastuussa elämästään.

Onhan tässä tietenkin perääkin, koska länsimaalaiseen käytäntöön tottumattomat, täysin muista kulttuureista tulevat, tarvitsevat aivan erilaista ohjausta. Resurssien tulisi kuitenkin olla täysin samat. SDP:n kansanedustaja Päivi Lipposelle ei kuitenkaan riitä saman julkisen sektorin tuottamat mielenterveyspalvelut kuin mitä kantaväestö hyödyntää - ei edes tulkkauspalvelulla höystettynä.

Närkästyin nimittäin hieman hänen viimekesäisestä kolumnistaan, joka sattui eteeni. Päivin kanssa tekisi mieli olla eri mieltä, mutta peruspositiivinen ja maailmaa syleilevä sanahelinä tekee sen vaikeaksi.

Vuonna 2008 heitä [ankkurilapsia] tuli 706, mikä tarkoittaa 620 %:n kasvua. On ymmärrettävää, että lapsen mielenterveys kuormittuu tällaisen yksinäisyyden ja vastuun alla.

Surullistahan tämä on ja mielenterveyden kuormitus varmasti totta, mutta...

Ministeri totesi kysymykseeni asiasta, että "Suomessa on joitakin maahanmuuttajien mielenterveysongelmiin keskittyviä ja perehtyneitä yksikköjä. Pääsääntönä turvapaikkaa hakevien lasten mielenterveyspalvelut tuotetaan samoissa julkisen sektorin mielenterveyspalveluita tuottavissa yksiköissä kuin kantaväestönkin palvelut tarpeenmukaisia tulkkipalveluita käyttäen."

Tässä on aikamoinen epäkohta, johon toivoisi Thorsin ja Risikon tarttuvan! Palvelut on saatava vastaamaan tarvetta.

...valitettavasti ymmärrykseni loppuu tähän. Miksei maahanmuuttajien mielenterveyspalveluita voitaisi tuottaa samoissa julkisen sektorin yksiköissä kuin kantaväestöllekin, koska asianmukaiset tulkkauspalvelutkin järjestetään?

Onko syynä huutavaan epäkohtaan se, ettei Lipponen usko suomalaisen psykiatrian koulutuksen saaneiden mielenterveysalan ammattilaisten ymmärtävän maahanmuuttajien mielenterveysongelmia? Oletan ongelman piilevän Lipposen mukaan juuri tässä, joten jälleen kerran globalisaation asettamiin haasteisiin tulisi osata vastata paremmin.

Kaunis ja aurinkoinen johtoajatushan se tietenkin on saada palvelut vastaamaan tarvetta. Ei sitä voi kukaan kieltää. Ikävä puolihan siinä on se, että itse kullakin saa budjettiriihessä polla punottaa, kun mietitään, mistä varat maahanmuuttajien mielenterveyspalveluiden tuottamiseen otetaan, jos samat tuotantoyksiköt kuin kantaväestön tapauksessa eivät kelpaa.

Monikulturismi-ihannoinnin ymmärtää johonkin rajaan asti, mutta metsään mennään niin että havut pöllyävät, mikäli näin suuri huoli kohdistetaan spesifeihin erikoisterveydenhuollon palveluihin maahanmuuttajia varten, koska samanaikaisesti kantaväestön edustajat menevät julkisen terveydenhuollon palveluissa kädestä suuhun -periaatteella.

Psykiatrisen huollon resurssit ovat olleet jo vuosikausia hoitojonoihin nähden rajusti alimitoitetut, mutta kun maahanmuuttajat ovat kyseessä, oltaisiin valmiita repimään lisärahaa erikoisyksiköitä varten suoraan kansan selkänahasta.

Tietenkin Päivi Lipposen kanssa on helppoa olla samaa mieltä, mikäli asiaa ei tarkastele lainkaan pintaa syvemmältä. Kantaväestön keskuudessa ollaan totuttu julkisen terveydenhuoltosektorin supistumiseen, jossa resurssit eivät ole aikoihin vastanneet tarvetta. Päin vastoin. Ennemmin pitäisi olla hiljaa ja hymyillä, jottei päätyisi käyttämään niukkoja resursseja.

Tilanne on huolestuttava, sillä Suomessa on yleisesti todettu olevan puutetta lasten mielenterveyspalveluista. Tilastoja lukiessa heräsi mielessäni kysymys: ohjataanko heidät kantaväestöön kuuluvien lasten kanssa jakamaan niukkoja palveluita vai onko heille omat kotouttamiseen liittyvät palvelut?

Minulla on käypä ehdotus: ohjataan yksin tein kylliksi lisäresursseja lasten puutteellisiin mielenterveyspalveluihin. Lapset kattavat tässä tapauksessa niin kantaväestön kuin maahanmuuttajien jälkikasvun ja tämä tarkoittaa asteittaista luopumista kahtiajaosta. Suvaitsevaisto kaivaa maata puujalkojensa alta tällaisilla ehdotuksilla, joissa tehdään jo lähtökohtaisesti raja "meidän" ja "muiden" välille. Millaista suvaitsevaisuutta tällainen rotuerottelu muka palvelee?

Kokonaan oma asiansa on se, että maahanmuuttajalasten ikähaitari on todellisuudessa 30 vuodesta alaspäin ja 25-vuotiaat, jo toisesta eurooppalaisvaltiosta kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa saaneet, parrakkaat ja möreä-ääniset miehet, ilmoittavat naama peruslukemilla olevansa alaikäisiä saavuttaakseen turvapaikkastatuksen ja sitä seuraavat hyödykkeet. Ankeat olot ajavat äärimmäisiin tekoihin, mutta valehtelu on silti rumasti tehty. Hyi hyi.

Olen lähes varma siitä, että vaikkeivat maahanmuuttoviranomaiset sitä suostuisikaan myöntämään, on heidänkin silmissään osa tulijoista enemmän maahanmuuttajia kuin toiset. Humaanein silmin maailmaa tarkastelevat monikulturistit nähnee norjalaisssyntyisen arkkitehti-Gustavin ja zairelaissyntyisen Kwamba-nimisen pakolaisen eri tavoin tavoittelemassa valtiollisia mielenterveyspalveluita.

Gustav ei ole tarpeeksi etninen ja poloinen, että häneen suhtautuisi lähtökohtaisesti samalla tavalla kuin moneen muuhun etniseen vähemmistöön, jotka jo näyttävätkin enemmän muilta. Tosiasiassa kumpikin on tismalleen yhtä maahanmuuttaja, vaikka ovatkin saaneet oleskelu- tai työluvan hieman eri reittejä.

Positiivinen syrjintä

Jatkanpa hieman samalla teemalla kuin taannoisessa suvaitsevaisuuskirjoituksessani. Yhä ja edelleen ymmärrykseni tuolla puolen keikkuva uudistermi, suvaitsevaisuuskonsepti "positiivinen syrjintä", painaa nimittäin mieltäni varsin kovasti. Ei vähiten käytännössä tapahtuvan tosiasiallisen syrjinnän, eikä varsinkaan siihen sisältyvän teoreettisen virheen johdosta.

Kaiken hyvän lisäksi Helsingin kaupungin ohjeistus rekrytointiin rikkoo Suomen perustuslakia. Perustuslain kuudennessa pykälässä sanotaan näin:

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Tästäkin huolimatta Helsingin kaupungin eepos "Rasismin ja etnisen syrjimisen ehkäiseminen Helsingin kaupungin toiminnassa" näyttää suomalaiselle kantaväestön edustajalle keskisormea ilmoittamalla sivulla 4 seuraavalla tavalla:

Etninen tausta ei siten ole merkityksellinen seikka esimerkiksi työhönottotilanteessa.

[...]

Esimerkiksi työhönotossa voidaan ottaa huomioon hakijan etninen tausta palkkaamalla tehtävään työmarkkinoilla aliedustettuun ryhmään kuuluva henkilö, vaikka tämä ei olisi aivan yhtä pätevä kuin paremmin edustettuun ryhmään kuuluva. Positiivinen erityiskohtelu on sallittua, jos siihen on objektiiviset ja perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävät perusteet ja jos se on oikeassa suhteessa tavoiteltavaan etuun (ks. perustuslain 6§, yhdenvertaisuuslain 7§).

On vähintäänkin härskiä, että aiempi katkelma perustuslaista ja mainittu osuus yhdenvertaisuuslaista löytyvät myös rasisminehkäisyoppaasta.

Kansalaiset: herätkää jo tähän todellisuuteen, jossa valtaapitävät monottavat teitä persuuksille.

Helvetin puutarha -blogia pitävä Jiri Keronen kirjoitti tästä jo aikoinaan varsin mainiosti ja hänen itsensä luvalla siteeraan muutamaa kirjoituksen ydinkohtaa. Päällimmäisenä omissakin mietteissäni on se, että positiivisväritteisestä sanamuodosta huolimatta myös tässä syrjinnän muodossa tapahtuu ihan oikeaa, faktista, syrjintää.

Teoreettinen virhe, eli käytännön lähtökohtainen mahdottomuus, muodostuu juuri tästä. Kaikki syrjintä on kaunokielisestä ilmaisutavasta huolimatta negatiivista, joka sortaa jonkun ryhmän edustajaa. Toistaiseksi kun ei olla alettu eritellä vähemmistöön kohdistuvaa syrjintää negatiiviseksi ja enemmistöön kohdistuvaa positiiviseksi, mutta eiköhän sekin päivä vielä koita.

Tällainen yhä enemmän ja enemmän jalansijaa byrokratiassa saava erityiskohtelu ei palvele edes siitä itselleen etulyöntiaseman saavien etua. Kuten suvaitsevaisuuskirjoitukseenikin Jussi Halla-ahon tekstiä lainasin, on erityisten etnisyyteen, sukupuoleen ja/tai kansalaisuuteen perustuvien kiintiöiden asettaminen omiaan lietsomaan syrjityssä enemmistössä vihaa ja katkeruutta, joista ei ole koskaan etua kenellekään. Nämä ovat juuri ne ainekset, jotka johtavat purkautuessaan rasismiin.

Niin ikään kenenkään etua ei palvele se, ettei ihmisiä kohdella työnhaussa tai sosiaaliturvajärjestelmässä enää yksilöinä vaan erityiskohteluun oikeuttavan tai ei-oikeuttavien ominaisuuksien haltijoina. Ryhmän jäsenenä. Erikseen luodut kiintiöt koskevat, tai niiden toivottaisiin koskevan, erilaisia virka-asemia, joihin saisi siis hakutilanteessa etulyöntiaseman edustamalla tiettyä sukupuolta, etnistä vähemmistöä ja/tai ikäluokkaa.

Tyhmempihän voisi kuvitella, että kaikkien näiden erityiskohteluun oikeuttavien ominaisuuksien haltija löisi muut laudalta heti kättelyssä. Varsinainen osaaminenkin kaiketi puntaroidaan, mutta kuinka kahden vähemmistöominaisuuden omaaminen tasapainottaa vertailua taitavamman, mutta vain yhden ominaisuuden haltijan kanssa? Siinäpä pulmaa kerrakseen. Rasismikammossaan suomalaiset ovat ajaneet itse itsensä selät seinää vasten tilanteeseen, jossa rationaalisia päätöksiä ei ole enää mahdollista tehdä.

Analyysini on helppo ymmärtää turhana kärjistämisenä, mutta siten tällaiset järjettömät ja - tavoitteistaan huolimatta - sortoa ja epätasa-arvoa lietsovat käytänteet pitääkin mielestäni käsitellä. Poliittisesti korrektin totuuden mukaan tosiasiallista syrjintää on ainoastaan sellainen, joka kohdistuu - suorasti tai epäsuorasti - vähemmistön edustajiin. Tällöin unohdetaan se, että myös enemmistön edustajat ovat tasavertaiseen kohteluun oikeutettuja yksilöitä.

Suvaitsevaisuuslasit nokalla aiheuttavat sen, että kaikki ne julki tuodut tosiasiat, jotka ovat kaikessa paikkansapitävyydessään vähemmistöryhmän edustajalle haitaksi, eivät ole faktisia totuuksia. Vastaavasti kaikki ne esitetyt tosiasiat, jotka koituvat vähemmistöryhmän edustajalle eduksi, ovat faktisia totuuksia.

Hieman tätä mukaillen kaikki ne esitetyt seikat, jotka epäävät vähemmistöryhmän edustajaa saavuttamasta työpaikkaa, eivät ole ainakaan totta ja kumpuavat paljolti rasismista. Olivatpa ne totta tai eivät.

Vastaavasti kaikki ne seikat, jotka ilmoitetaan enemmistön edustajan syyksi jäädä ilman työpaikkaa, ovat totuudenmukaisesti osa normaalia hakumenettelyä, jolle ei voi mitään. Sitä sattuu. Aina ei voi voittaa, koska joku on parempi. Sen kanssa pitää oppia elämään jo lapsesta saakka. Olivatpa ne totta tai eivät.

Kuten niin monen muunkin suvaitsevaiston ajaman asian kanssa käy, ei myöskään positiivisella erityiskohtelulla tulla loppujen lopuksi saavuttamaan mitään myönteistä jalosta ajatuksesta huolimatta. Tarkemmin sanottuna ajatus ei tosin ole jaloa nähnytkään, koska sillä pyritään lähtökohtaisesti saavuttamaan jotain syrjimällä. Surullista onkin se, että poliitikot pitävät jalona, mikäli suomalaisia veronmaksajia monotetaan päähän minkä ehditään.

Ironic enough, etnisyyteen, sukupuoleen ja/tai kieleen perustuvaa syrjintää harjoittamalla, eli järjestämällä vähemmistöryhmille kiintiöitä, pyritään auttamaan juuri näitä vähemmistöjä sopeutumisessa. Niiden avulla pyritään ehkäisemään syrjäytymistä.

Jiri Keronen kiteyttikin asian ytimen:

Kiintiöt perustuvat yleensä sukupuoleen, kieleen tai etnisyyteen, eli niihin asioihin, joiden perusteella nimenomaan ei saisi syrjiä.

Ja koska silloin, kun jotain annetaan toisaalle, on se pois jostain toisaalta. Syrjinnäksi tämän tekee se, että ottaminen ja antaminen tapahtuu sukupuolen, kielen ja/tai etnisyyden perusteella. Muussa tapauksessa tapahtuisi normaalia vaihdantataloutta, ansaintalogiikkaa ja resurssien vapaata tasapainottumista. Markkinatalouden luonnollista kiertokulkua.

Aamuvoimistelu jäi väliin, joten taivuttelenpa rautalankaa:

Suomalainen on kansalaisuus. Mies on sukupuoli. Suomen kieli on kieli. Näiden kiistämättömien tosiseikkojen johdosta harrastetaan raakaa ja läpinäkymätöntä syrjintää, mikäli mainittujen ominaisuuksien haltijan ohittaa senegalilainen, ranskankielinen, nainen, nimenomaan siksi, että hän omaa juuri ne ominaisuudet, joita suomalaisella miehellä ei ole.

Asiassa ei olisi mitään ongelmaa, mikäli ei olisi todistettavissa, että kyseessä on kiintiötyöpaikka. Tällöin suomalainen mies ja senegalilainen nainen olisivat samalla lähtöviivalla, heidät arvioitaisiin yksilöinä edustamiensa ryhmien sijaan, eikä mikään ennalta määritelty toista syrjivä ominaisuus olisi kummankaan hakijan eduksi tietotaidon sijaan.

Tasaväkisyys myöskin kannustaisi tällä hetkellä kielivähemmistöön kuuluvia opiskelemaan suomen kieltä kunnolla. Mikäli työpaikkaa hakevilla on tai tulee olemaan mahdollisuus tuudittautua siihen, että juuri vähemmistöstatus tulee auttamaan heidän urakehitystään, on meillä jälleen kerran yksi tapa, jolla valtio passivoi kansalaisia.

Ei ole myöskään loogista, että tietyt ryhmät katsotaan ikään kuin hiljaa hyväksyen huonommiksi kuin toiset ja tämän johdosta valtio ryhtyy auttamaan heitä erityistoimin. Kerosen sanoin kiteytettynä:

Positiivisen syrjinnän taustalla piilee ajatus, että ns. "heikommassa asemassa olevat ryhmät", eli esimerkiksi maahanmuuttajat tai naiset, eivät pärjää omillaan, vaan he tarvitsevat ja vaativat erityiskohtelua ja erityislakeja saavuttaakseen saman aseman kuin muut.

"Sama asema kuin muilla" on sitä paitsi niin ja näin, koska se on keinotekoinen tila. Erityiskohtelua nauttivana potisin huonoa omatuntoa. Kunkin työpaikan kiintiöluonteen todistaminen on toki mahdotonta ja mikäli työpaikatta jäänyt suomalaismies edes epäilisi tällaista, häntä pidettäisiin joko rasistina tai vainoharhaisena. Mieluiten molempina.

Jonkunlaiseen kiintiöön pohjautunee - ja on jo kenties hyvän aikaa pohjautunutkin - jonkin suuruinen osa valtion viroista, mutta vasta viime vuosina asiasta on alettu keskustella. Kiintiöiden muodostamista on alettu vähitellen ehdottaa erinäisiin virkoihin, mutta uskoisin sellaisia pidetyn jo jonkun aikaa.

Sillä, että viranhaltijoissa, kuten vahtimestareina, siistijöinä, keittäjinä, autonkuljettajina ja huoltomiehinä työskentelee sopiva määrä maahanmuuttajia, on toki myönteinen vaikutus siihen, kuinka kantaväestö heihin suhtautuu. Yksinomaan negatiivista suhtautumista sen sijaan aiheuttaa, mikäli työpaikkojen tiedetään annetun kiintiöperusteella tai sellaista on edes syytä epäillä viimeaikaisten uutisten perusteella.

Valtio kärsii todennäköisesti hamaan tulevaisuuteen saakka luottamuspulasta, koska kiintiömenettelyä ollaan ylipäätään ehdoteltu. Tämän johdosta työpaikatta jääneiden kantaväestön edustajien mielessä kytee aina katkera epäilys siitä, että toisen osapuolen valintaan vaikuttivat kiintiössä vaivihkaa määritellyt perusteet. Tällainen keinotekoinen ja näennäinen tasa-arvo ei ole oikeaa tasa-arvoa, perustuuhan se faktiseen syrjintään.

Kuinka härskiksi touhun annetaan mennä ennen kuin siihen havahdutaan oikein tosissaan? On melko selvää, että koska maahanmuuttajien näkyminen valtion viroissa on itseisarvoltaan myönteistä ja ohjaa kansalaisia suhtautumaan maahanmuuttoon myönteisesti, pyrkii suvaitsevaisuusdoktriinin ohjaama valtio ohjaamaan kansalaisten ajatuksia myönteisiksi asettamalla tällaisia mannekiineja näkösälle. Näkyvyys on avainsana. Periaatteessa valtio voisi ainoastaan vaatettaa etnisiä ryhmiä virkapukuihin ja käskeä heitä kulkemaan pitkin kaupunkia touhukkaan näköisinä, jotta ihmiset nyökkäilisivät hyväksyvästi.

Minulle on aivan sama, että minkä etnisen ryhmän edustaja hoitaa hampaani, myy minulle imurin, huoltaa taloyhtiön putket tai lukee televisiouutiset. Tärkeintä on se, että tekijä osaa asiansa. Se, että tietyn vähemmistöstatuksen haltija ohittaa työnhaussa paremman tietotaidon omaavan enemmistön edustajan, ei palvele kenenkään etua. Lopulta siinä kärsii koko Suomen osaamistaso ja kansainvälinen kilpailukyky.

Summa summarum: kiintiöissä ja suojatyöpaikoissa on kauniilla ulkokuorella koristeltu jalo ajatus tehdä hyvää, mutta lopputuloksena on odotettavissa pelkkää potaskaa. Tämä ei ole uutta suvaitsevaisissa tai holhoavissa toimenpiteissä. Ihmisiä ei tulisi aliarvioida. Tekisi mieleni sanoa, että yhteiskunta ohjautuu oikeille uomilleen ilman yltiöpäistä holhoamistakin, mutta ei totuus tietenkään aivan niinkään mene.

Ihmiset ovat joka tapauksessa onnellisempia ja tuntevat olonsa vapaammaksi, kun valtio ei astu liiaksi poikkiteloin lannistamalla selviämisvaistoa, kunnianhimoa, tavoitehakuisuutta, omaa harkintakykyä ja tärkeimpänä: maalaisjärkeä.

Suvaitsevaisuutta suvaitsemattomille

On jo jokseenkin kulunut virsi perustella maahanmuuttoa suvaitsevaisuudella ja vieläpä sen tarkoituksesta riippumatta. Minua ainakin on alkanut viime aikoina turhauttaa yhä enemmän ja enemmän se, että lämmintä syliä tarjotaan väestöryhmille, jotka ovat itse pahimman kaliiperin arkkityyppejä suvaitsemattomuudesta.

Omanlaisensa oppitunnin suvaitsevaisuudesta antoi kolumnissaan Helsingin Sanomien (kuinka yllättävää) toimittaja Johanna Korhonen 11. elokuuta. Kirjoitus on ihan nokkela tai ainakin yrittää olla sitä. Ensimmäisen harjoituksen - luvalla sanoen moniulotteisen - esimerkkihenkilön tarkoitus ei tosin täysin valkene.

Leikin silti tietäväni, mitä Korhonen ajaa takaa. Tämä afrikkalaistaustaisten vanhempien lapsi, körttiläisyyden ja agnostisismin välillä tasapainotteleva henkilö, on itsensä siksi, että kyseisille ominaisuuksille löytyy vastakohtien edustajia, jotka puolestaan havainnoivat nämä mainitut ominaisuudet. Eikö multi-ihminen sitten itse tiedosta itsessään ominaisuuksia, kuten etnistä taustaansa ja elämänkatsomustaan?

Onnekseni tämä tulkinta meni väärin.

Toki juutalainen on juutalainen ilman antisemiittiäkin. Väitteen pointti onkin se, että jos joku on minun silmissäni ennen kaikkea juutalainen – tai ruotsinkielinen tai somali tai homo tai muslimi tai vammainen – vika on minussa, koska en näe mitään muuta.

Olisi huvittavaa tavata ihminen, joka tiedostaa toisen olevan homo, vegaani, norjalainen ja riippuliitäjä, mutta ehdottomasti ennen kaikkea vegaani. Vegaani hän on aivan ylitse muiden. Jos jotain niin vegaani nyt ainakin, herran pieksut sentään.

Korhonen hakenee ihmisten tasapäistämistä. Korhonen haluaa nähdä kaikki yksilöt yhtä arvokkaina ja tärkeinä olentoina. Olen toki itsekin tasa-arvon kannalla, mutta valitettavasti ihmisissä on ja tuleekin olla ominaisuuksia ja piirteitä, joiden mukaan meitä voidaan kategorisoida. Miltä kuulostaisivat CP-vammaiset ja autistit puolustusvoimissa? Entä muslimit työvoimatoimiston osoittamassa työpaikassa palvaamossa sikoja teurastamassa?

Korhosen maalailema herttainen visio kaikista maailman lapsista rotuun ja sukupuoleen katsomatta ystävinä on kuin Pikku G:n kappaleista tai vastaavasti suvaitsevaisuuteen ohjaavista esikoulukerhon hengellisistä veisuista. Tämä on suvaitsevaiseen doktriiniin kuuluva perinteisen jalo ja kaikessa naiiviudessaankin liikuttava johtoajatus.

Tätä tulkintaa ei ole kovin haasteellista tehdä; samoin ei sitä, kenelle kirjoitus on etupäässä suunnattu. Meillehän se, kurttuotsaisille rasistijunteille. Korhosta lainatakseni me huudamme, parumme ja vingumme yksilöiden ominaisuuksista. Tosiasiassa meidän ei tarvitse korottaa ääntämme tai vinkua kuin palosireenit. Normaali äänensävy riittää.

Ääripäiden retoriikasta on aina mielenkiintoista poimia tiettyjä sanavalintoja, joilla pyritään alitajuntaisesti vaikuttamaan siihen, kuinka kohdeyleisö vastaanottaa sanoman. Näinhän toki pyrin itsekin tekemään muun muassa tässäkin kirjoituksessa, eikä siinä ole mitään väärää. Pallo heitetään aina lukijalle ja on tämän sisälukutaidosta kiinni, kuinka kirjoituksen ymmärtää.

On hyvin todennäköistä nähdä kirjoittaja moisista sanavalinnoista johtuen ylimielisenä. Kriittinen ääni on parkumista, vinkumista, mussutusta, pälpätystä, kitisemistä, sössötystä ja milloin mitäkin. Eri mieltä olevia kuvataan joka tapauksessa vähättelevään sävyyn: ei heidän turhanaikaisella mankumisella ole lähtökohtaisesti mitään painoarvoa. Antaa noiden vääräuskoisten ruikuttaa.

Kansalaisuus ja etninen alkuperä ovat "hieman" espoolaisuutta tai ruokatottumuksia mittavampia ihmistä määrittäviä tekijöitä. Etnisyys itsessään koostuu niin monesta muusta huomattavasta osatekijästä, ettei vertaus ole onnistunut.

Suomalaisissa tuntuu riittävän virtaa keiden tahansa "erilaisten" nimeämiseen, luokitteluun ja vainoamiseen. Mitä epävarmempi ihminen, sitä tarmokkaampi luokittelija hän on.

Mitä perustavanlaatuista pahaa on luokitella ihmisiä heidän ominaisuuksiensa mukaan, kunhan ei solvata, sorreta ja väheksytä? Pidän historian tutkimusta ja yhteiskunnan toimintaa huomattavasti helpottavana seikkana kutsua väestöryhmiä peloponnesoslaisiksi, etruskeiksi ja hanteiksi. Kannattaako Korhonen maailmanvaltiota? Tärkeimpänä asiana tiedustelen, että keitä me oikein vainoamme? Minä henkilökohtaisesti en ainakaan vainoa ketään.

En kohdista systemaattista ja perustelematonta vihaa ketään kohtaan turmellakseni toisen/toisten elämää. En vainoa edes somaleita, vaikka Korhonen hengenheimolaisineen katsoisikin minun tekevän niin luettuaan tekstejäni. Minä totean tosiseikkoja, joiden perusteella teen johtopäätöksiä. Sanoin, että etninen tausta sisältää monta osatekijää, joiden mukaan ihmisiä voidaan ja on syytäkin puntaroida. Suvaitsevaiston doktriinille tyypilliseen tapaan tosiasioiden toteaminen nähdään vainona.

Amartya Senin ehdotus on yksinkertainen: Katso ihmistä. Hänessä on kaikki.

Mitä muutakaan voi juuri nobelistilta odottaa kuin humaania ja filosofista sanahelinää. Olisin lukenut mielelläni Korhoselta jonkunlaisen tulkinnan tästä henkevästä sutkautuksesta, vaikkakin koko kirjoitus oli mitä ilmeisimmin tarkoitettu juuri sellaiseksi. Letkautus vain toimi loppukaneettina ja kulminaatiopisteenä.

Yksi asia, mikä suvaitsevaiston tuntuu olevan hankalaa ymmärtää, on se, etteivät muutamat tummaihoiset kansat ole valikoituneet kritiikin kohteeksi sattumalta. Mikäli Suomeen ja muihin länsimaihin kohdistuva sekä haitallinen muuttovirta olisi peräisin Moldovasta, olisi kritiikki täysin samaa. Ei kritiikkiä esitetä siksi, että tarkoituksena olisi vainota nimenomaan tummaihoisia. Ei minua henkilökohtaisesti pelota mikään heidän ulkoisessa olemuksessaan.

Mikäli kritiikin kohteena olisivatkin moldovalaiset, olisi suvaitsevaisto ihmeissään. Nyt rasistit - anteeksi, maahanmuuttokriitkot, jotka ovat erikoistuneet moldovalaisten maahanmuuttoon - vainoavat valkoihoista kansaa!

Suvaitsevaiston, varsinaisten ksenomaanikkojen, on siis hankala käsittää sitä, ettei maahanmuuttoa kritisoivilla ole mitään tummaihoisia, mulatteja, kaukoitäläisiä tai Ville Itäläisiä vastaan. Tavoitteena on kartoittaa sitä, millaisia riskejä sekä ongelmia eri kulttuuriryhmien invaasioon sisältyy, kuinka niiltä voitaisiin välttyä ja miten voitaisiin aikaansaada mahdollisimman tasapainoinen Suomi, jossa kantaväestö on turvattu.

Jos meillä junteilla sanotaan olevan päässämme tietynväriset silmälasit vääristämässä totuutta, ovat sellaiset kiistatta myös ksenomaaneilla. Toinen tapa, jolla suvaitsevaiston näkökenttä mielestäni sumenee, onkin nimittäin aiemmin mainitsemani käsittämätön logiikka ymmärtää tosiseikkojen esittämistä jonkun sortin vainona.

Ksenomaanisessa doktriinissa todennettu väite X on tosi, jos väitteen X todenmukaisuus on etnisten vähemmistöjen tai niiden imagon eduksi. Sangen usein sama(kin) väite X sen sijaan muuttuu epätodeksi, jos sen todenmukaisuudesta on haittaa etnisille vähemmistöille tai näiden imagolle.

Käänteisesti valkoihoisia länsimaalaisia syyllistäessä väitteen X todenmukaisuus on kovaa valuuttaa, mikäli sen todenmukaisuudesta on haittaa heidän imagolleen ja niin edelleen. Halla-ahon kirjoituksesta löytyy lisää mielenkiintoisia havaintoja niin sanotusta suvaitsevaisesta diskurssista. Itse puhuisin mielelläni dogmeista.

Kolmantena tapana mainittakoon tällaista, josta Halla-aho kirjoitti samaisessa tekstissä, tosin jo kolmisen vuotta sitten kansanedustaja Arto Satosen teettämän työperusteista maahanmuuttoa edistävän raportin ilmestyttyä.

"... [m]aahanmuuttajia ei toistaiseksi juurikaan näe viranomaisina. Asenteet maahanmuuttajia kohtaan paranisivat, mikäli suomalaiset kohtaisivat heitä enemmän esimerkiksi terveydenhuollon tehtävissä, poliisin virkapuvussa ja virastoissa." (s. 20)

[...]

"Näkyvillä paikoilla toimivat maahanmuuttajat olisivat myös rohkaiseva signaali muille maahanmuuttajille. Suomi näyttäytyisi maana, jossa menestys ei ole riippuvainen yksilön etnisestä taustasta."

Halla-ahoa lainatakseni hölmömpi voisi kuitenkin kuvitella tästä, että menestys on nimenomaan riippuvainen etnisestä taustasta, koska maahanmuuttajia pitäisi Satosen mukaan ohjata "näkyviin virkoihin" asettamalla kiintiöitä. Tällöin heitä valittaisiin pätevämpien kantaväestön edustajien ohi virkoihin juuri etnisyytensä perusteella. Tässä tapahtuu tosiasiallista rotuun perustuvaa sortoa, josta käy myös ilmi se, että muut etnisyydet kuin suomalaisuus ovat merkittäviä.

Satonen, samoin kuin muutkaan hänen suvaitsevaiset hengenheimolaisensa, eivät ole käsittäneet sitäkään tosiseikkaa, että tällainen menettely nimenomaan on omiaan lisäämään kantaväestön katkeruutta ja sitä myöten myös rasismia. En siis ymmärrä, että mihin Satosen logiikka kantaväestön hyväksynnän kasvusta perustuu, mikäli ottaa huomioon erään suomalaisten suurimmista helmasynneistä, kateuden.

Minä ainakin katkeroidun järjestelmää kohtaan, mikäli tällainen menettely implementoidaan osaksi sitä ja näin ollen tiedostan, että tuttavani James, Yussuf tai Jong saa hakemani työpaikan hyvin todennäköisesti heitä koskevan etnisen etulyöntiaseman, erityismenettelyn, perusteella.

Tiedän kyllä, että mihin perustuu se, etteivät suomalaiset ole etnisyydeltään samanarvoisia. Me olemme tuhmaa kantaväestöä. Juuri meillä on lähtökohtaisesti paremmat edellytykset nousujohtoiseen urakehitykseen kielenhallinnan ja kulttuurintuntemuksen johdosta. Tilannetta tasapainottaessaan suvaitsevaisto syyllistyy, tahallisesti tai tahattomasti, positiiviseen syrjintään, jossa kantaväestön arvo nakataan romukoppaan.

Missä menee suvaitsevaisuuden raja? Minusta sellaisenkin täytyy kulkea jossain muualla kuin punaisena juovana vedessä. Pitääkö suvaita kaikkea mahdollista, jotta voi kutsua itseään suvaitsevaiseksi vai saako asiassa käyttää joitain maalaisjärkeen pohjautuvia kriteereitä? Minua ei ainakaan saada suvaitsemaan väkivaltaisia somaliheimoja, vaikka tapasin etenkin muutama vuosi sitten kutsua itseäni suvaitsevaiseksi paljolti siksi, että hyväksyn eri seksuaalivähemmistöt.

Tässäkin tosin on muutama poikkeus. Jos asiaa väännetään vielä enemmän päälaelleen, voisi kaiketi pitää suvaitsemattomana sitä, etten ymmärrä tai hyväksy suurta osaa eri parafilioista, mukaan luettuina kopro-, nekro- ja pedofilia. Saisiko asiassa soveltaa sitä, mikä on laillista ja mikä ei - saamatta säröä suvaitsevaisuuteensa?

Voisiko joissain tapauksissa soveltaa erästä tämän päivän suosikkitermeistäni, ansaintalogiikkaa? Hyväksyntä ja suvaitseminenkin täytyy ansaita. Vanhoillisia uskovaisia omine virityksineen ei tarvitsisi suvaita, koska he itse ovat sieltä suvaitsemattomimmasta päästä. Myöskään alati toistensa kurkuissa kiinni olevia hutuja ja tutseja ei tarvitse suvaita maailman tappiin saakka.

Korhosen kolumni palautti mieleeni erään maahanmuuttoasenteita koskevan aspektin. Tahallisellakin väärinymmärtämisellä maahanmuuttokriittiselle keskustelulle pyritään saamaan yksinomaan negatiivinen (lue: paheksuttava) konnotaatio, vaikka periaatteessa termi on tyystin neutraali sen suhteen, millaiset odotukset maahanmuuttopolitiikkaan kohdistetaan.

Voisivathan ääntä pitävät kritisoida sitä, ettei Suomi haali ja hyysää maahanmuuttajia alkuunkaan niin paljon kuin pitäisi. Kritiikkiä se sekin on.

Suomen kilpailukyky tulevaisuudessa

Valtioiden paremmuuden vertailuun vielä palatakseni jatkuva maahanmuutto, joka käsittää runsaasti ei-koulutettua porukkaa, tulee pudottamaan Suomen oppimistilastoissa nopeasti alaspäin. Lukutaitoisuus tulee laskemaan noin 100%:sta alle 90%:n varsin pian. Aiempaan kirjoitukseen linkittämäni juttu somalialaisten lukutaidottomuudesta on jo yli puolitoista vuotta vanha, mutta esiin nousee eräs mielenkiintoinen kohta:

Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jorma Vuorio patistaa varautumaan tulijoiden tulvaan jo nyt, sillä koko järjestelmä on rakennettu 2 000 turvapaikanhakijalle.

Ketä Vuorio patisti? Virkamiehiä ja vieläpä mainostelevision verkkosivulla viraston oman sisäisen markkinoinnin sijaan? Vai patistiko hän minua ryhtymään jonkun sortin varotoimiin?

Otteessa on eräs tuotakin merkittävämpi sanoma, mikäli muistamme, että suomalaiset maksavat somalialaisturvapaikanhakijoiden lentoliput. Maahanmuuttovirastossa ollaan helisemässä suurensuuren pakolaistulvan johdosta, koska tulijoiden määrä ylittää jälleen kerran järjestelmälle mitoitetut resurssit.

Mikä tässä on oikeasti se ongelma ja mikä olisi siihen sopivin ratkaisu?

Humaanissa ratkaisussa kehitettäisiin vaikka kivenkolosta lisää työvoimaa, vastaanottokeskuksia ja rahaa lentolippuihin, jotta maahanmuuttoviraston työntekijät saavat patistaa toisiaan sinne tänne kahta kauheammin.

Rationaalisessa ratkaisumallissa pilettejä ei kustanneta yhtään enempää kuin kaksi tuhatta (2000). Ihanteellisimmassa ratkaisussa resurssit tosin skaalattaisiin hieman tuosta kahdesta tuhannesta pienempään mittakaavaan tuhannesti mainituista ja varsin pätevistä syistä.

Yksilöiden tehokkaampi integraatio, kaikessa yksinkertaisuudessaan kysynnän ja tarjonnan laki sekä ghettoutumisen todennäköisesti aiheuttamat konfliktitilanteet.

Härskeimpien turvapaikanhakijoiden kerrotaan tuumineen leppoisasti, että Suomeen tekisi mieli muuttaa, koska meillä on niin laadukas sosiaaliturvajärjestelmä. Somaleja käy tiettävästi jonkunlaisen toimeentulon saavutettuaan synnyinmaassaan tervehtimässä sukulaisiaan ja tälläkin tavalla myönteinen, jopa tavoiteltava, kuva Suomesta kulkeutuu sinne kauas asti.

Ei ketään maahanmuuttajaa voi tietenkään kieltää matkustamasta omaan piikkiinsä sukulaisiaan morjestamaan, jos se on mahdollista, eikä kieltää kertomasta Suomen oloista. Tällainen olisi ilman muuta tuomittavaa ja lähes Pohjois-Korean tyylistä meininkiä, ei enempää eikä vähempää. Jotain asialle on silti tehtävissä.

Suomen elinolosuhteet pysyisivät myönteisinä, elleivät jopa entistä ehompina, mikäli maahanmuutossa alettaisiin nuivan vaalimanifestin mukaisesti edellyttää huomattavasti aktiivisempaa toimintaa integroitumisessa. Valtion takaama laina, jonka takaisinmaksua tietyllä aikavälillä vaadittaisiin pysyvää oleskelulupaa ja kansalaisuutta varten, olisi mielestäni erinomainen esimerkki tällaisesta.

Nykyisen sosiaaliturvan avokätisyys passivoi maahamuuttajia. Niin ikään se passivoi suomalaista kantaväestöä, vaikka teemmekin asiassa melko huomattavan poikkeuksen moneen muuhun etniseen ryhmään kulttuuriperimämme johdosta.

Ei vaadi kummoisia älynlahjoja keksimään esimerkkiä siitä, kuinka passivointi tapahtuu käytännössä. Eivät ihmiset huvikseenkaan tee raskaita ja likaisia töitä, mikäli tietävät saavansa riittävän toimeentulon tekemättä mitään. Tämä korostuu afrikkalaisissa paimentolaiskulttuureissa, kuten somaleissa.

Tulkki Abdulahi Mohammedilla on selkeä selitys maanmiestensä työhaluttomuuteen:

"Kun sataa ja on vihreää ja kamelit lypsävät maitoa, paimentolaisten ei tarvitse rehkiä. He keskustelevat ja rupattelevat ja pelaavat öisin pelejä. Mutta kun kuivuus koittaa, paimentolaiset työskentelevät ankarammin kuin yksikään ruotsalaisviljelijä varmistaakseen, että kamelit, lehmät ja vuohet selviytyvät aavikolla. Kun nämä ihmiset tulevat Ruotsiin, täällä sataa koko ajan - sosiaalitukia, lapsilisiä, asumistukia ja kaikkia muita tukia. Niinpä he käyttäytyvät kuten paimentolaiset silloin, kun sataa ja on vihreää: istuvat ja ottavat rennosti. Ja täällä Ruotsissa voi ottaa rennosti ympäri vuoden, istua kahvilassa ja rupatella. Kun asiat ovat näin hyvin, miksi mennä töihin?"

Lainaus koski ruotsalaisten somaleiden asemaa. Ikävää, että jokaisen Ruotsiin ja Suomeen - samoin kuin minne tahansa muuallekin - muuttaneen somalin kamelit ja aavikko ovat tainneet jäädä kotopuoleen. Kuvaus hahmottaakin etupäässä juuri sitä, millainen somalialainen paimentolaiskulttuuri on - mitä tulee työntekoon.

Osmo Soininvaara, eräs maahanmuuton aisankannattaja, kertoili tämän vuoden maaliskuussa siitä, kuinka hyvin somalialaiset ovat muka kotoututuneet Suomeen nimenomaan heihin kohdistetuista ennakkoluuloista huolimatta.

Suvi Linnanmäki-Koskela Helsingin kaupungin tietokeskuksesta on tutkinut vuosina 1989-93 maahan tulleiden maahanmuuttajien asumisuraa. Varsin moni on vaurastunut mikä näkyy myös asumisoloissa. Noina vuosina Suomeen tulleista somaleista nyt esimerkiksi 36 prosenttia asui vuonna 2007 omistusasunnossa. Iranista ja Afganista tulleista omistusasunnoissa asui peräti 48 prosenttia. Aika hyvin ”lukutaidottamilta kamelinajajilta”, sillä pakolaisilla on harvoin mukanaan pääomaa heidän tullessaan maahan.

Jussi Halla-aho vastaa hänelle kommenttiosiossa:

Sen sijaan huomauttaisin siitä seikasta, että 80-90-lukujen taitteessa saapuneet somalit eivät olleet lukutaidottomia kamelinajajia, eikä sellaista ole kukaan väittänytkään. He olivat Siad Barren virkamies- ja sotilaseliittiä, joka oli toverisopimuksella opiskelemassa Neuvostoliitossa.

Näinä päivinä Suomeen saapuvat somalimaahanmuuttajat sen sijaan ovat kuin ovatkin luku- ja kirjoitustaidottomia. Suomi24:n keskustelupalstalla eräs neropatti tuumi, että väliäkös tuolla, koska niin monessa ammatissa, esimerkiksi siivoajana, pärjää, vaikkei osaisi lukea. Hatarampaa perustelua sille, että somalialaisten maahanmuutto voisikin olla humanitaarisuuden sijaan työperäistä, en ole vielä tähän päivään mennessä kuullut. Eiköhän lukutaito ole yhteiskunnassa yksi ehdottomia perusedellytyksiä hieman muista syistä kuin siksi, että se olisi siivoajan työuran kannalta näennäisen toissijainen. Putkenavaajan levittäminen lattialle Tolun sijaan ei tekisi muutenkaan hyvää jälkeä.

Vielä hieman siitä, kuinka yhteiskunta toimii usein passivoivasti. Työmarkkinatuki on osapuilleen samansuuruinen kuin työttömyyspäivärahakin, joten miksipä perisuomalainen puliukko lähtisi työnhakuun, kun tulee toimeen viinaa juomalla? Vaivannäkö vaatii aina kannustimen, jollainen suomalaisesta sosiaaliturvajärjestelmästä puuttuu. Tällaista tehokkaampaan työnhakujaan puskevaa kannustinta voidaan toki pitää kansalaisten ohjailuna, "Orwell-meininkinä", mutta eittämättä kansantaloudellisesti myönteisenä sellaisena.

Suomi on maailman paras maa!

Kuten huomannette, muutin taas pitkästä aikaa blogin ulkoasua. Nyt tekstin pitäisi olla erityisen miellyttävää lukea värien puolesta ja paljolti myös siksi, että levensin itse tekstipalstaa. Minusta ainakin on ikävä lukea kirjoituksia, joiden palstanleveys on olematon.

Asiaan.

Otsikon mukaisesti yhdysvaltalainen Newsweek (tässä juttua lehden omalta sivulta) rankkasi Suomen kuukausien aikana laatimassaan tutkimuksessa mieluisimmaksi asuinvaltioksi koko maailmassa.

Ykköstitteli ei ole myöskään ensimmäinen laatuaan valtioiden välisessä vertailussa. Onhan tällainen kieltämättä kivaa luettavaa suhteellisen arvovaltaisen lehden ja sen kasaaman raadin laatimasta tutkimuksesta, vaikkei asia noin yksiselitteinen olekaan.

Lehti on pannut sata maata järjestykseen viiden kriteerin perusteella: terveys, taloudellinen dynaamisuus, koulutus, poliittinen ympäristö ja elämänlaatu.

Pakko tähän paremmuuteen lienee myöntyä, vaikka suomalaisesta yhteiskunnasta ja elinoloista yleensäkin tulee valitettua jatkuvasti. Melko pienillä muutoksilla Suomesta saisi joka tapauksessa vielä nykyistäkin miellyttävämmän paikan asua.

Nyt köyhimmätkään suomalaiset eivät kehtaa enää valittaa, koska Suomen erinomaisuudesta on näyttöä. Toki meissä on aika paljonkin sitä vikaa, että kun näinkin hyvään ollaan totuttu, löytyy sitä vikaakin helpommin kuin muinoin pula-aikoina.

Toisaalta pyrkimykset elinolosuhteiden jatkuvaan kehitykseen kääntävät niin sanotun hyvinvointiyhteiskuntamme kurssia entistä jyrkemmin kohti aiemminkin mainitsemaani karhunpalvelusta, jossa elinolojen näennäinen parantaminen on aina siinä määrin pois jostain muualta, ettei varsinaista kehitystä välttämättä edes tapahdu. Talouskasvusta puhuttaessa olisi kieltämättä mukavaa, jos laskutoimituksen lopussa olisi joku kaunis päivä kaikille kelpaava rivi numeroita viivan alla.

"Huolimatta pitkästä talvestaan Suomi on melko mahtava paikka elää - itse asiassa paras", Newsweek kirjoittaa.

Kylmä talvi on sivuseikka, vaikka sen oletetaan vaikuttavan muualta tarkasteltuna yllättävän olennaisesti suomalaisten mielialaan ja hyvinvointiin. No, poiminta YLE:n artikkelista:

Elämänlaadun mittauksessa vertailuarvoja oli useita: sukupuolten tasa-arvo, köyhyydessä elävien vähäisyys, varakkuuden tasainen jakautuminen, itsemurhien määrä, ympäristön tila sekä työssäkäyvien osuus väestöstä. Suomen sijoitus oli neljäs. Edellä olivat Norja, Sveitsi ja Luxemburg.

Kas, siellä ovat itsemurhatkin mukana kriteereissä. Laji, jossa kamppailemme kärkipaikasta Japanin kanssa. Melko erikoista. Tulojen tasaisesta jakautumisesta voisi kyllä olla montaa mieltä ja mikäli asia kansainvälisesti vertailtuna on näin vielä nyt, ei se ole sitä enää pitkään. Niin ikään työssäkäyvien osuus ei ole enää pitkään häävi maahanmuuton lisääntyessä.

On oikeastaan kumma, että Suomi päihitti vertailussa kakkossijalle päätyneen Sveitsin, koska kärkikolmikkoon pääsimme ainoastaan parissa useasta eri kategoriasta. Vertailun lopputulos saatiin aikaan ilmeisesti tasaisuudella, vaikkei ykkössijoja tullut kuin yksi (koulutuksen taso) ja juuri Sveitsi sekä Ruotsi tuntuvat olevan edellä melkein kaikissa muissa kategorioissa, joissa Suomikin toki oli tasaisesti kärjen tuntumassa. No, tiedä häntä, kuinka lopputulos ratkaistiin.

Aiemmin mainittuja vuodenaikoja pätevämpää referenssimateriaalia löytyy minusta tällaisella Google-haulla.

Mikäli juuri ostovoimaa pyritään kasvattamaan, kuten joku voisi kuvitella käyvän talouden nousukaudella, tarkoittaako se samalla luopumista jostain toisesta hyvinvoinnin mittaamiseen käytetystä muuttujasta? Eiköhän. Olisiko joku toinen muuttuja kuitenkin vähemmän tärkeä tässä yhtälössä? Mahdollisesti. Mikäli julkista terveydenhuoltoa nuijitaan jatkossakin yhtä tehokkaasti, saattaa ostovoiman kaltaisella pariteetilla olla ratkaiseva merkitys kansalaisten terveyteen ja hyvinvointiin.

MTV3:n uutislähetyksessä heitettiin ilmoille seuraava kysymys: kuinka todennäköistä on, että Suomi-kuva kirkastuu oikein kertaheitolla Amerikan mantereella? Ainahan meidän on pyrkimys näyttää paremmalta juuri amerikkalaisten silmissä. Kirjeenvaihtaja arveli myötävaikutuksen olevan huomattava ja lisäksi pelkkää Pohjois-Amerikan manteretta laajempi, koska Newsweekillä on maailmanlaajuinen levikki.

Maahanmuutosta puhuttaessa Suomea pidetään asuinpaikkana houkuttelevana ja tämän houkuttelevuuden vähentämistä on esitetty keinona pienentää turvapaikanhakijoiden alati kiihtyvää virtaa. Uskaltaisin väittää, että mikäli juuri kohdemaa joutuu kustantamaan hakijoiden lentoliput, on pakolaisilla melko vähän mahdollisuuksia valita. Köyhimmät kriisialueet ovat muutenkin joukkoviestinten tavoittamattomissa. Lisäksi esimerkiksi somaleista ylivoimaisesti suurin osa on luku- ja kirjoitustaidottomia.

Sinänsä on kyllä harmi, että somalit on nostettu esiin ainoana, vaikkakin todennäköisesti räikeimpänä, esimerkkinä lukutaidottomista ryhmistä. Kirjoitetun informaation sijaan puskaradioa pidetäänkin merkittävänä tekijänä siinä, millainen kuva mistäkin valtiosta nimenomaan asuinpaikkana välitetään köyhiltä alueilta poistumista hinkuville. Suomesta se on kattavan sosiaaliturvan vuoksi myönteinen ja se tiedetään muuallakin. Tästä aiheesta ja paljon muustakin kattavammin täällä.

Yksi valtioiden arvioinnissa käytetty mittari oli niin sanottu poliittinen ympäristö, jota pidän jo käsitteenäkin mielenkiintoisena. Suomessa hyvä veli -järjestelmä, selkärangaton konsensusmeininki, pieni poliittinen eliitti, kabinettipäätökset, hieman tavanomaisesta lahjonnasta poikkeava korruptio, salailu, kiertely, kaartelu ja läpinäkymättömyys näyttelevät yhä niin suurta osaa, etten halua välttämättä edes tietää, kuinka kehnoa politiikkaa muissa länsimaissa harjoitetaan. Puhun juuri muista länsimaista siksi, että sieltä vertailun 50. sijaluvun huonommalta puolelta löytyvät kehitysmaat ovat tässä kaikessa luonnollisesta aivan oma lukunsa.

Viimeisenä asiana lista pienempiä asioita, jotka ovat näin paikallisen silmin omiaan laskemaan sijoitusta ainakin pari pykälää alemmas. Suomi on rajoitusten, kieltojen ja vaikka minkä verojen luvattu maa: mikä ei vielä ole kiellettyä, rajoitettua, yltiöpäisen holhoamisen vuoksi rajusti verotettua tai viranomaisten erityisvalvonnassa, voi hyvinkin olla sitä jo huomenna. Missään muualla rikollisia ei paapota kuin hotelliasukkaita.

Silti asun tällä hetkellä mieluiten Suomessa. Ei maisemanvaihto mitään lopullisesti ratkaise. Ennemmin asustelen täällä ja harrastan rajua kansalaisaktivismia, jolla ei tosin toistaiseksi kuuhun mennä.

Loppukevennyksenä numero yksi on toinen rankingia käsittelevä blogikirjoitus, jonka voisi mieltää vallan mainiosti huonoksi poliittiseksi satiiriksi. Valitettavasti kirjoittaja lienee tuiki tosissaan.

Toinen ja varsin hupaisa loppukevennys löytyy MTV3:n artikkelista:

Suomen taakse jäivät Sveitsi, Ruotsi, Australia, Luxemburg, Norja, Kanada ja Alankomaat. Sadasta mitatusta maasta huonoimmaksi noteerattiin Burkina Faso.

Piikkipaikan saavuttaneen taakse jääneitä valtioita ei ole kovin hankalaa keksiä...

Joka tapauksessa toivon, ettei tästä kirjoituksesta välity synkeä katkeruus ja tikusta väännetyt valittamisen aiheet, vaikka eipä kai tuolta pysty täysin välttymään. Pyrin olemaan realisti hamaan loppuun saakka, vaikka monet väittävätkin (tapauskohtaisesti, tosin) realismilla ja pessimismillä olevan yhtä häilyvän pieni raja kuin neroudella ja hulluudella.

Maahanmuuton vaatimista kustannuksista

Somalialaisten tai muidenkaan turvapaikkaa hakevien perheenyhdistämistapaukset eivät vaatine loppujen lopuksi kovin kummoista käsittelyä. Turvapaikkakeinottelu ja ankkurilapset ovat arkipäivää Suomen nykyisin harjoittamassa maahanmuuttopolitiikassa. Asia on näin paljolti siksi, että Suomen maahanmuuttopolitiikkaa ohjaavat humaanit periaatteet.

Periaatekysymys on myös se, että varsin marginaalisista kustannuksista huolimatta somalialaisten pakolaisten lennättäminen Suomeen on hintavaa puuhaa. Tämä artikkeli hahmottaa ainakin hieman sitä, millaisia työvoimaan perustuvia resursseja maahanmuutto ihan oikeasti aiheuttaa. Jatkuvasti. Päivittäin.

Tämä on nimenomaan periaatekysymys, koska länsimaalaista oikeustajua ohjaavat ensisijaisesti ansaintalogiikka ja oikeudenmukaisuus. Vaikka somalialaisten turvapaikanhakijoiden lentoliikenne vaikuttaa koko valtionbudjettiimme prosentuaalisesti sangen vähän, on koko ilmiö periaatteellisesti väärin.

Jos minä tai naapurin Kivimäki haluamme matkustaa lentokoneella, me varaamme itsellemme maksua vastaan matkalipun haluamastamme matkatoimistosta. Ostotilanteessa saatamme käyttää matkojemme maksamiseen luottokorttia, jonka hankkimiseen vaaditaan taattu tulotaso tai esimerkiksi 90 opintopistettä ammattikorkeakoulusta.

Myös sopimuksen mukaisilla verkkopankkitunnuksilla tämä onnistuu. Yhtään vähempää ei tulisi edellyttää lentomatkaa tarvitsevalta turvapaikanhakijalta. Se sotii suomalaista oikeudenmukaisuutta vastaan ja rankasti.

Somaliassa, Afganistanissa tai Irakissa ei ole kovinkaan laadukasta lentoliikennettä, halpalennoista puhumattakaan. Sellaiseen rehellisellä suomalaisella veronmaksajalla voisi olla mahdollisuus parin kuukauden säästämisen jälkeen. Tästäkin huolimatta somalialaisia turvapaikanhakijoita istutetaan lentokoneeseen suomalaisten veronmaksajien rahoilla, vaikkei matkustajan iästä ole mitään takeita. Se joudutaan todennäköisesti selvittämään Suomessa veronmaksajien rahoista kustannettavalla oikeuslääketieteellisellä tutkimuksella.

Puhutaanpa humaaneista periaatteista. Somalialainen Abdullah ei ole koskaan käynyt oikeastaan missään. Suomen valtion budjetissa on sen verran ylijäämää, että hyvinhän Abdullahin ja vaikka pikkuveljen, Mohammeddahin, voipi lennättää Australiaan. Miksi? Miksi ei, sanovat humaanit kukkahattuperseilijät. Naapurin Kivimäelläkin on auto ja televisio, joten pitäähän somalialaisillekin keksiä vaikka oma-aloitteisesti kaikenlaista vastiketta siitä hyvästä. Eikä vähiten johtuen siitä suuresta kärsimyksestä, jonka he ovat mahdollisesti kokeneet synnyinmaassaan.

Tämähän olisi hyvää ja humaania, eikö totta? Minusta se, että olisi teoriassa mahdollista antaa yläkerrassa asuvalta Sepolta pihalla televisiotta kulkevalle Irmalle Sepon kovalla työllä ansaitsemillaan rahoilla ja vielä osin velaksi ostama laajakuvatelevisio, ei ole humaania. Vaikka toinen taho on näennäisesti paremmin voiva, ei tältä voida varsinkaan vastikkeetta vaatia resursseja.

Muistutan jälleen kerran siitä, ettei yksikään kansainvälinen ihmisoikeussopimus tai muukaan direktiivi sido Suomea kiintiöpakolaisuuteen. Kaikki on viimeistä piirtoa myöten suomalaisten kukkahattupoliitikkojen itsensä, oma-aloitteisesti, keksimää humaania politiikkaa, jolla koetetaan korjata tyystin itse aiheutettua huonoa omatuntoa siitä, että jossain on asiat huonosti.

Ja taas: poloiset somalialaiset (paremmin sanottuna somalit) ovat tulilinjalla. Voi elämän kevät, kuinka me suomalaiset rasistijuntit olemme kaikessa sanoinkuvailemattomassa vainoharhaisuudessamme ajamassa tuota tiettyä luojanluomaa kansalaisuutta kohti sukupuuttoa.

Fakta: Kiristyksiä lakiin
- Hallitus kiristi perheenyhdistämislakeja elokuun alusta lähtien.

Ihan oikein. Tismalleen oikea suunta. En voi käsittää sitä, miksi kyseinen lainsäädäntö on poikennut siitä, millaiseksi sitä ollaan muuttamassa.

- Perheenkokoajan ikä voidaan selvittää oikeuslääketieteellisellä tutkimuksella. Alaikäinen saa oleskeluluvan helpommin ja lähes jokainen alaikäinen myös jättää perheenyhdistämishakemuksen.

Ei voida puhua ainoastaan siitä, että ikä voidaan selvittää kyseisellä mentelmällä. Tämä on välttämätöntä, koska Suomen paljon puhuttua työvoimapulaa paikkaava maahanmuutto käsittää varsin paljolti juuri sellaisia huippuosaaajia, joiden ikä joudutaan todentamaan oikeuslääketieteellisellä tutkimuksella. Ei siis katsomalla passia, jossa henkilön ikä ja kansallisuus näkyisi.

- Kasvattilapsen on täytynyt asua perheessä ennen kasvatusvanhemman Suomeen tuloa. Perheenjäsenet täytyy ilmoittaa Suomeen tullessa.

Pidän tätä vähintään kohtuullisena edellytyksenä.

- Oleskelulupa perhesiteen perusteella voidaan jättää myöntämättä, jos epäillään, että perheenkokoajan oma oleskelulupa perustuu vääriin tietoihin.

Muistutan siitä, että tällaisen perheenkokoajan ikä joudutaan tarkistamaan hyvin usein hampaista. En ole lukenut koskaan hammaslääketiedettä, mutta pidän silti tilannetta todella absurdina. Tässä on tuo aiempi uutinen hieman eri tavalla muotoiltuna ja muutamalla lisätiedolla varustettuna.

Maahanmuuttoviraston hallintoyksikön johtajan Kaarina Koskisen mukaan "tilanne pahenee koko ajan".

Mikäli ylenkatsot maahanmuuttoviranomaista, on tämä hälyttävä kannanotto. Tilanne pahentuu eikä parane, kuten asian luulisi olevan humaanissa monikultturismi-ideologiassamme.

Maahanmuuttoviraston Kaarina Koskinen haluaisi Suomeen Ruotsin mallisen lain, jossa henkilöllisyys on todistettava. Ruotsissa lainmuutos johti perheenyhdistämishakemusten vähentymiseen olemattomiin.

Kaarina Koskinen puhuu järkeä suomalaisten päähän. Suomeen ilmeisesti voimaan astuva laki poikkeaa varsin jyrkästi länsinaapuristamme, josta on saatavissa varsin runsaasti esimerkkejä epäonnistuneesta kotouttamispolitiikasta. Lukutaitoinen nimittäin ymmärtää sen, ettei henkilöllisyyttä ole ollut välttämätöntä todistaa. Jutusta ei käy ilmi se, onko kyse ainoastaan turvapaikanhakijoista, pakolaisstatuksen saaneista sellaisista vai oleskelulupaa hakevista. Nämä pitäisi aina muistaa eritellä omiin ryhmiinsä.

Eikö joku tiennyt sitä, että "kolmannesta maailmasta" tulevien turvapaikanhakijoiden ikä voidaaan ongelmatapauksissa tarkistaa valtion rahoista kustannettavalla oikeuslääketieteellisellä tutkimuksella?

Eikö joku tiennyt sitä, että hammaslääkärit eivät ole kauttaaltaan yltiöhumaaneja maailmanparantajia, jotka suostuvat tekemään kolmannesta maailmasta tuleville turvapaikanhakijoille oikeuslääketieteellisen tutkimuksen omasta pussistaan?

Minusta tuntuu vähitellen siltä, että suomalaisilla yltiöhumaaneilla maahanmuuttopoliitikoilla on kaikkein eniten totuttautumista suomalaiseen lainsäädäntöön ja meidän kansamme logiikkaan perustuvaan oikeustajuun. Sen verran paljon legitiimejä tosiasioita tunnutaan ohitettavan aivan jatkuvasti.

Suomalaisessa ja onneksi edes pääosin logiikkaan pohjautuvassa yhteiskunnassa toimii ansaintaperiaate. Kun hammaslääkäri huoltaa hampaasi, hän on oikeutettu saamaan palkkaa työstään, jonka hallinta on vaatinut pitkän opiskelun. Hammashoidon kaltaiset resurssit eivät ole noin vain annosteltavaa massaa, jota voidaan jakaa täysin vastikkeetta ympäri kyliä.

Niin ikään somalialaisen, afganistanilaisen tai irakilaisen turvapaikanhakijan hyväksi ei yksinkertaisesti voida kauhoa resursseja jostain pohjattomasta kaivosta, jollaiseksi yltiöhumaanit maahanmuuttoviranomaiset tuntuvat kuvittelevan suomalaisten pulittamista verorahoista koostuvan kokonaisuuden. Tämä on yksinkertaisesti fakta, jonka kiertämiseen ei päde humaani periaate, joka on itseisarvoltaan hyve.

Minulla ei ole edelleenkään juuri mitään somalialaisia, Somalian kansalaisia, vastaan. Mikäli maahmuuton todennettavia lieveilmiöitä harjoittavat turvapaikanhakijat olisivat luxemburgilaisia, paraguaylaisia tai naurulaisia, suhtautuisin heihin tismalleen samalla tavalla. Nimenomaan somalialaisia sympatiseeraavien harmiksi minun onkin todettava, että somalialaiset syyllistyvät todennettavasti useiten turvapaikkakeinotteluun ankkurilapsimenettelyn avulla.

Nuiva vaalimanifesti

Kuten jo viime torstaisessa kirjoituksessani ilmoitin, julkaisivat perussuomalaiset vuoden 2011 eduskuntavaaliehdokkaat 24.7.2010 Turussa maahanmuuttopoliittisen manifestin perusteelliseksi vastaukseksi heille, jotka ovat tehneet perussuomalaisesta maahanmuuttopolitiikasta virheellisiä tulkintoja. Lisäksi kirjoitus antaa varsin perusteelliset vastaukset heille, joilla on herännyt muuten vain kysymyksiä agendaa kohtaan.

Niin ikään uskaltauduin lupaamaan heti kättelyssä sen, että tämä manifesti tulee olemaan perusteellinen, järkevästi laadittu, havainnollistavasti perusteltu ja viimeisimpänä suomalaisen kantaväestöön kuuluvan veronmaksajan parhaaksi. Enpä ala ruotia manifestia tarkemmin vaan ilmaisen lyhykäisesti allekirjoittavani sen sisällön täysin. Kehoitan luonnollisesti mitä lämpimimmin lukemaan manifestin ja mielellään myös katsomaan oheiset videomateriaalit läpi.

Turussa lauantaina pidetystä julkistamistilaisuudesta löytyy videomateriaalia alkaen tästä, varakansanedustaja ja perussuomalaisten apulaispuoluesihteeri Vesa-Matti Saarakkalan, avauspuheenvuorosta. Materiaali on jaettu kuuteen eri videoon ja yleisökysymykset vastauksineen löytyvät toiseksi viimeisestä ja viimeisestä osasta.

Hommafoorumin keskustelua manifestista löytyy puolestaan täältä. Muistutan ja korostan, että vaikka keskustelu sijaitsee näennäisen puolueellisella maaperällä, eli Hommaforumilla, ovat myös soraäänet paitsi sallittuja myös tervetulleita mukaan keskusteluun. Muistutan, että perussuomalaisen, hommalaisen, halla-aholaisen jne. periaatteen mukaista on nimenomaan avoin julkinen keskustelu.

Nyt ei muuta kuin odottelemaan, että mihin suuntaan kannatus muuttuu - jos muuttuu - ja kuinka vanhojen puolueiden edustajat sekä maahanmuuttoviranomaiset reagoivat. Erityisesti kuulisin mielelläni kannanottoja Annika Forsanderilta, Astrid Thorsilta ja muilta suvaitsevaistoa edustavilta maahanmuuttoviranomaisilta. Eiköhän sieltä tule löytymään kiihoittamista kansanryhmää/-ryhmiä vastaan

Vuoden 2011 eduskuntavaalien ensimmäinen puheenjohtajatentti

Kaikkihan hoksasivat toki katsoa eilen illalla MTV3:lta tallenteen Porin Suomi Areenassa järjestetystä eduskuntapuolueiden puheenjohtajien tenttikeskustelusta? Ai ette katsoneet vai? No se ei varsinaisesti yllättänyt, vaikka omalta osaltani mainostin ohjelmaa peräti Facebook-statuksessani, jotta olisin saanut edes jonkun kiinnostumaan. Myöskään itse poliittinen keskustelu ei suuremmin yllättänyt.

Puheenjohtajia tenttasivat tuttuun tapaan MTV3:n vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila sekä politiikan ja taloustoimituksen päällikkö Timo Haapala, joista jälkimmäisestä minulla on varsin negatiivisia kokemuksia edellisten eduskuntavaalien ajalta. Nuo tosin ovat jo vanhoja juttuja, joita itsekin käsittelin jo aikoja sitten.

Jonkunasteiseksi ihmeekseni heti alussa otettiin esille todella voimakkaasti Helsingin Pride-kulkuetta vastaan tehty isku. Isku luonnollisesti tuomittiin, mutta keskustelu kääntyi käsittelemään uskonnon asemaa Suomessa ja erityisesti useassa muussa valtiossa, niin Euroopassa kuin jopa uskonnollisesti konservatiivisessa Etelä-Amerikassakin, ratifioitua homoavioliittolakia.

Keskusteluun nousi mukaan myös täysin sukupuolineutraali suhtautuminen avioliittoon ja minun tulkintani mukaan rivien välissä käytiin debattia myös siitä, tulisiko esimerkiksi adoptointiin ja keinohedelmöitykseen ottaa sukupuolineutraali, eli kaikki halukkaat tasapäistävä lähtökohta.

Timo Anttila pyysi perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinia selvittämään monelle kansalaiselle kenties hieman vaikeaselkoista termiä, sukupuolineutraaliutta. Soini tuumasi tähän rehvakkaasti, ettei tuollaisessa termissä olekaan mitään järkeä. Erikoista, koska kyllä minä ymmärrän termin ihan ongelmitta.

Saatiinpa ainakin yksi asia, jossa olen ennemmin peräti Jyrki Kataisen kuin kiihkokatolisen Soinin kannalla. Katainen nimittäin olisi valmis antamaan kaikille seksuaalivähemmistöillekin samat oikeudet ja valmiudet kuin on tällä hetkellä ainoastaan heteropareilla.

Asiasta järjestettiin nopea käsi pystyyn -äänestys. Luonnollisesti sukupuolineutraaliutta vastusti Soinin ohella kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen. Keskustan tuore puheenjohtaja Mari Kiviniemi sen sijaan ei ollut oikein varma, että mihin asentoon käpälänsä asettaisi. Erikseen tiedusteltuna empimiseen saatiin jonkun sortin epämääräinen selitys. Muiden puolueiden johtajat, eli Jutta Urpilainen (sd.), Anni Sinnemäki (vihr.), Paavo Arhinmäki (vas.), Stefan Wallin (rkp.) ja jo mainittu Katainen (kok.) ilmaisivat melko ykskantaan olevansa tasavertaisuuden kannalla.

Joka puolueeseen kuuluu monen eri elämänkatsomuksen sekä seksuaalisen suuntautumisen edustajia ja heidän sijaansa puheenjohtajat edustivat kannanotoissaan turhan voimakkaasti omaa henkilökohtaista mielipidettään. Timo Soinikin olisi voinut asettautua neutraalimmaksi sen sijaan, että tuomitsee pelkän ehdotuksen rungon niinkin suoralta kädeltä. Perussuomalaiset tosin ovat useasti ilmaisseet nojaavansa politiikassaan kristillisiin perusarvoihin ja senkin perusteella Soinin on helppo olla kielteistä mieltä.

Itseäni harmittaa se, kuinka vahvasti näiden kärkipoliitikkojen keskustelua, edustipa se sitten heitä itseään persoonina tai puolueen kannattajia heidän takanaan, leimasi tässä kohtaa uskonnollisuus. Mietiskelin lähetystä katsellessani, että olisiko ilmapiiri toisenlainen, mikäli evankelisluterilaisella ja ortodoksisella kirkolla ei olisi Suomessa nykyisenkaltaista erityisasemaa.

Katsoin aiemmin päivällä Oprah Winfreyn ohjelmaa ja koska tiedossa on, että ohjelmaa katsoo maailmanlaajuisesti satoja miljoonia ihmisiä, oli minusta ikävää koota ohjelmaan soittavia ihmisiä konsultoimaan raati ns. uskonoppineista. Saatiinpa raatiin kuuluneiden pastorin ja rastapäisen kaverin välille suukopua siitä, että onko homoseksuaalisuus Jumalan lahja vai ennemminkin päin vastoin.

Minusta nämä ihmiset eivät tunne vastuutaan esittämällä satojen miljoonien ihmisten katsomassa televisio-ohjelmassa ykskantaan tuollaisia totuuksia. Pastorit ja vaikkapa tohtori Phil ovat epävarmojen kansalaisten silmissä autoritäärisempiä kuin nämä itse älyävätkään ja on ikävää, että vastaukset heitetään soittajille täysin samasta korista. Valitan, etten keksinyt pätevämpääkään analogiaa. Seksuaalivähemmistöjen edustajia voisi kuitenkin rohkaista toimimaan ja yrittämään hakea hyväksyntää yhteiskunnassa rationaalisemminkin kuin pohtimalla sitä, onko homous joku Jumalan lahja. No, nyt puhutaankin Yhdysvalloista, luojan valitsemasta kansasta.

Kuulun IRC-Galleriassa ja Facebookissakin perussuomalaisten kannatusryhmään, mutta en ole silti täysin varauksetta puolueen kannattaja. Kukapa tosin on koskaan maailmanhistorian aikana voinut seisoa täysin kannattamansa puolueen jokaisen linjauksen takana. Seksuaalivähemmistöjä ja uskonnon asemaa käsiteltäessä puolueen linja mukailee vallan liikaa antiikkista ja epäajantasaista valtionkirkkopolitiikkaa.

Tuo on suurin ja kenties ainoa syy sille, miksi ilmoitan kyselijöille olevani "suurimmaksi osaksi perussuomalainen." Tai että "ylivoimaisesti lähimpänä omia poliittisia näkemyksiäni ovat perussuomalaiset." Mikäli olen joku kaunis päivä ehdolla kunnallispolitiikkaan - joka ei muuten ole lainkaan mahdoton ajatus - tulen hakeutumaan perussuomalaisten listalle, mutta sitoutumattomana.

Näin pyrin tekemään jonkunlaisen pesäeron sille, etten allekirjoita kaikkea perussuomalaistenkaan ohjelmasta vaan nojaan itse laatimaani kokonaisuuteen. Luonnostelinhan aikoinaan, noin viisi vuotta sitten, oman puolueen "SRL - Suomen rationaalinen liitto", mutta eipä siitä sen enempää.

Kuten oli odotettavissa, nousi myös maahanmuutto yhdeksi eilisen vaalitentin suurimmista ja eniten keskustelua herättäneistä kysymyksistä.

Kuten jo monessa omassakin kirjoituksessani todettua, on jostain pölähtänyt poliittisen eliitin riesaksi mystinen ryhmä, joka nimittää itseään maahanmuuttokriittikoiksi ja taistelee korrektiuden tuulimyllyjä vastaan. Eräs näistä pelottavista kriitikoista majailee täällä.

Kriitikoiksi esittäytyviä kohtaan langetetaan jatkuvasti harhaluuloja, heidän sanomisiaan tulkitaan riittävän sisälukutaidon puuttuessa väärin ja onpa tällainen väärintulkinta todistetusti helppoa tehdä aivan tahallisestikin. Lisäksi asioita irrotetaan kontekstista siten, että ne saadaan vääristettyä mahdollisimman kielteisiä mielikuvia synnyttäviksi.

Minusta ei kirjoituksiani lukeneena uskoisi, mutta vihaan aivan suunnattomasti jankuttamista. Ei tässä kuitenkaan muutakaan voi, koska yksin aiempiin kirjoituksiin viittaaminen ei tepsi. Siteeraan itseäni tammikuun 14. päivältä vuonna 2009:

Minusta tässä sekoitetaan taas jälleen kerran suoranainen rasismi sekä terve maahanmuuttokriittisyys. Maahanmuuttokriittisyys - ei maahanMUUTTAJAkriittisyys. Kyseessä ei siis ole edelleenkään minkään etnisen vähemmistön kritisointi. Terve kritiikki on eri asia kuin suora solvaaminen ja rasismi. Mikä tässä asiassa on oikeasti niin vaikeaa käsittää?

[...]

Jos joitain ihmisiä kritisoin maahanmuuton tiimoilta, ne ovat Suomen maahanmuuttopolitiikasta vastaavat ihmiset - eivät maahanmuuttajat.

Ja tähän lisäyksenä maahanmuuttokriittisyydessä, eli terveen kriittisessä ja mahdollisimman rationaalisessa tarkastelussa, analysoinnissa sekä keskustelussa EI puhuta samasta asiasta kuin maahanmuuttovastaisuudessa. Vielä vähemmän vastustetaan maahanmuuttajia. Ei maahanmuutto- tai maahanmuuttajavastaisuutta vaan maahanmuuttokriittisyyttä.

Osaa maahanmuuttajaryhmistäkin tosin kritisoidaan ja syystäkin. Nykyisen kaltaisen holtittomuuden sijaan maahanmuuton tulisi olla valikoidumpaa ja mieluiten sellaista, jota ei tarvitsisi avustaa valtion varoista kymmeniä, kymmeniä miljoonia euroja vuodessa.

Suurimpana virheenä ja pahuuden ikeenä, ylitse muiden aiemmin listaamieni, termistö heittää julkisessa keskustelussa jatkuvasti häränpyllyä ja näin kävi myös Kataiselle ja Kiviniemelle eilisessä vaalitentissä. Jälkimmäinen päästi suustaan melkoisen sammakon.

Katalyyttinä tähän oli maahanmuuttokeskustelu, jossa Kiviniemi palasi Eero Heinäluoman (sd.) sanomisiin.

– Se oli flirttailua rasismin kanssa, totesi pääministeri.

Pääoppositiopuolueen johtaja raivostui sanomisesta. Hänen mielestään kyse oli vain siitä, ettei niille aloille tuoda ulkomaista työvoimaa, jossa on ennestään työttömyyttä.

Monen monituisia kielikuvia on tullut viime vuosina luettua, mutta tämä menee aivan sinne kärkikymmenikköön. Flirttailua, eli pientä silmäniskua ja hameen nostelua kohti rasismia. Tulkitsen tämän niin, että Kiviniemi syyttää SDP:tä jostain sen tapaisesta kuin rasististen asenteiden salakavalasta ujuttamisesta vaaliohjelmaan vain keveästi flirttailemalla. Varsinaista rasismin muilutusta tukemalla tietynlaisia asenteita, vaikkei totuus voisi yhtään kauemmaksi mennä.

Vanhas-Masa oli rasismihysteriassaan aivan omaa luokkaansa, mutta eipä ole hänen seuraajansa Kiviniemi pekkaa pahempi. Liekö häntä ohjeistettu tehtäväänsä siirtyessään rasismikortin varsin vapaasta heiluttelusta. Kriitikoiden ja internetin keskustelupalstojen käyttäjien väliseksi sisäpiirivitsiksi onkin muotoutunut suvaitsevaistoa parodioiva vasta-argumentti "koska rasismi/Hitler/natsi".

Esimerkki - joka tosin ei valitettavasti mene kovin kauaksi totuudesta - moisesta parodiallisesta keskustelusta voisi mennä vaikkapa näin:

Henkilö 1: Kuulepa tätä! Myönteisten perheenyhdistämispäätösten lukumäärä kasvoi Suomessa viime vuodesta 70 % somalialaisten turvapaikanhakijoiden keskuudessa.
Henkilö 2: Vai niin, eikös se ihan hyvä juttu?
Henkilö 1: No ei se oikeastaan ole, koska resurssimme eivät tätä menoa riitä paitsi kantaväestön myös maahanmuuttajien huoltamiseen.
Henkilö 2: En usko, monikulttuurisuus on rikkaus ja humaanitaarinen maahanmuuttopolitiikka paitsi edistää sitä, on hyvä.
Henkilö 1: Öh, voisitko hieman tarkentaa?
Henkilö 2: Ei minun tarvitse, koska monikulttuurisuus on rikkaus.
Henkilö 1: Kyllä tätä minusta pitäisi selvittää tarkemmin, koska somalialaislasten turv...
Henkilö 2: Top tykkänään tuollaiset puheet, koska rasismi.

Seuraavaksi henkilö 2 laittaa kädet korvilleen ja huutaa "ÄLÄLÄLÄLLÄLÄ EN KUULE", vaikka henkilö 1 koettaa sinnikkäästi selventää hänelle tilastoja asiasta.

Siteeraanpa jälleen itseäni melko tarkalleen kolmen kuukauden takaa, koska tämä alun perin ex-puheenjohtaja Eero Heinäluoman lausunto nousi vaalitentin suureksi kysymykseksi.

On suoralta kädeltä todella hankalaa keksiä tähänkään tapaukseen yhtään läpinäkyvämpää ilmaisua tai tapaa yhtäällä ylläpitää monikulttuurisuusihannetta vaikka väkisin ja toisaalla leimata Heinäluoma sekä SDP terveine linjauksineen. Jatkuvasti puhutaan siitä, että kriittistä ja julkista keskustelua maahanmuutosta ei pitäisi tukahduttaa.

Eipä kai tästä sen enempää tarvitse jauhaa. Terveen sisälukutaidon ja ymmärryksen tason omaavat ihmiset osaavat erottaa poliitikkojen puheesta epäjohdonmukaisuudet, väärän terminologian, väärän kontekstin käyttää termiä X ja tehdän johtopäätöksen poliitikon kyvyistä. Valitettavasti näiden ihmisten prosentuaalinen osuus on liian pieni muutoksen aikaansaamiseksi.

Kukkahattumummelit ja -papat, kuin myös muut asialle vihkiytymättömät tuumivat vaalitenttilähetystä katsoessaan, että hui, tuoko se nyt oli sitä rassismia, mistä pitäisi pysyä erossa kuin opiaateista konsanaan! Osaanpa tunnistaa jatkossa ja välttää.

Tulevana lauantaina, 24.7.2010, eli ylihuomenna, julistetaan Turussa perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen manifesti ja toivon kaikkia vähänkään puoluetta ksenofobiseksi, rasistiseksi tai muutoin epäilyttäväksi huuhaaksi epäilevää seuraamaan tapausta tarkasti. Julkaistava manifesti tulee sisältämään kaikki harhaluulot korjaavaa ja äärimmäisen seikkaperäistä selvitystä niihin kysymyksiin, joita kriitikoita ja perussuomalaisia poliitikoita kohtaan on esitetty. Pallo jää taasen lukijalle ja tulkinta on ymmärryksen, poliittisten silmälasien värin ja sisälukutaidon tason varassa.

Erityisesti toivon paikalle äärimmäisen runsaasti median edustajia, jotta manifestin sisältö päätyisi mahdollisimman laajalti kansalaisten tietoon, eikä tähänastisia harhapäätelmiä ja/tai tahallisen väärinymmärrettyjä aivopieruja ilmaantuisi. Tai vastaavasti: mikäli joku vielä vetää julkisesti harhaisia päätelmiä perussuomalaisten poliittisesta agendasta ja kehtaa väittää sitä rasistiseksi, eivät muut enää ota häntä vakavasti. Jos asuisin lähempänä, menisin itsekin todistamaan suomalaisen politiikan kenties yhtä suurinta käännekohtaa. Tarkempaa tietoa ja keskustelua löytyy Hommaforumilta.

Manifesti aiheuttaa terminä kylmiä väreitä tuoden mieleen Karl Marxin (ja osin Friedrich Engelsin) kommunistisen manifestin ja Pekka-Eric Auvisen misantrooppisen manifestiksi nimeämänsä kirjoituksen, jonka hän julkaisi ennen Jokelan kouluammuskeluita.

Mikäli termin kuitenkin irrottaa näistä välittömistä ja sangen negatiivisista mielleyhtymistä, on se erinomainen kuvaamaan sitä, mitä on odotettavissa. Lisätietoa, tosin hieman vääristeltyä sellaista, on vaikkapa tässä.

Saarakkalan mukaan maahanmuuton vastustajilta on vaadittu konkreettisia kannanottoja. Manifesti on heidän vastauksensa.

Maahanmuuton kritisoijat jos jotkut ovat valtapoliitikoista poiketen esittäneet nimenomaan hyvin konkreettisia ratkaisuita vallitseviin ongelmiin, joten sikäli tilanne on absurdi.

Ilmaisuja heitellään puolelta toiselle ja valitettavan usein siten, että ne viittaavat suoraan juuri päinvastaiseen kuin mitä ollaan haettu. Näin kävi myös Pohjalaiselle, koska manifestin toden totta julkaisevat perussuomalaiset maahanmuuttokriitikot. Eivät maahanmuuton vastustajat. Mainitaanhan samassa artikkelissa tämä siteeraus itse pääpirun, Jussi Halla-ahon, suusta:

Hän ei halua lopettaa kaikkea maahanmuuttoa, vaan ainoastaan yhteiskunnan tukeman maahanmuuton.

Varmuuden vuoksi lihavoin tuon väitelauseen, jotta se olisi helpompi ymmärtää.

Timo Soini, Jussi Halla-aho, Teemu Lahtinen, Vesa-Matti Saarakkala tai minä emme halua lopettaa maahanmuuttoa tykkänään tähän paikkaan. Maahanmuuttokriitikot haluavat järkeistää ja rationalisoida ilmiötä sekä sen eri osa-alueita keskustelun ja objektiivisen tarkastelun kautta. Maahanmuuttopolitiikka halutaan saattaa ajantasaiseksi vastaamaan Suomen resursseja ja tasapainoon kantaväestön hyvinvoinnin turvaamiseksi myös jatkossa. Uskallan luvata, että tämän tulette manifestin julkistamisen jälkeen ymmärtämään harvinaisen seikkaperäisesti selitettynä, kunhan vaivaudutte perehtymään tapaukseen.

Turussa on maahanmuuttopoliittisen manifestin julistamisen lisäksi myös tällainen populismia laajemmaltikin käsittelevä ja esitelmiä sisältävä keskustelutilaisuus, johon toivon myös todella hartaasti mahdollisimman suurta median osanottoa.

Vaalitentti käsitteli toki paljon muitakin mielenkiintoisia asioita, erityisesti Suomen ja Venäjän välisiä suhteita. Onhan Venäjän presidentti Dmitri Medvedev tällä haavaa Suomessa vierailemassa ja kruisaili eilen presidentti Halosen kanssa huvijahdilla. Lisäksi Venäjä painostaa parhaillaan erikoisesti ja löysin perustein suomalaista elintarviketeollisuutta.

Eli mitä enemmän Suomi vaikenee, sitä enemmän Putinin tekee mieli teitä painostaa.

- Boris Nemtsov, Venäjän entinen varapääministeri, Ilta-Sanomat 21.7.2010, s. 6

Ikään kuin Venäjällä olisi paljon varaa arvostella suomalaista liha- ja maitoteollisuutta oman hygieniajärjestelmän ollessa paikoin kehitysmaan tasolla. Tähän kirjoitukseen en kuitenkaan sotke tämän enempää muita vaalitentin teemoja.

Sen verran teemoja tähän tekstiin kuitenkin tarttui, että taisin saavuttaa blogitekstin tunnisteiden (ns. tagien) määrässä tähänastisen ennätyksen.

Vastine Maurille, osa 3, kappale 3/3

"En epäile, ettetkö ymmärtäisi huoltosuhteen merkitystä, mutta on aika muutaman esimerkin. Saareen on sikiänyt ajan mittaa 200 ihmistä, mutta moisessa varsin suljetussa ja pinta-alaltaan rajoitetussa ekosysteemissä on kapasiteettia tuottaa ruokaa ainoastaan 120 ihmiselle siten, ettei kukaan tästä määrästä olisi aliravittu. Humaanit ovat sitä mieltä, että ruokaa pitää taikoa vaikka tyhjästä kaikkien 200 ihmisen säilyttämiseksi hengissä, vaikka he olisivatkin kuin luuta ja nahkaa. Realisti taas on sitä mieltä, että 80 ihmisen tulee kuolla, jotta ruokapolitiikka pysyy toiminnassa, eikä oikean kapasiteetin mukaisen määrän ihmisiä tarvitsisi riutua."

Tämä on hyvin toimiva esimerkki, kiitos. Rinnastetaanpas tilannetta Suomeen. Ehkä hieman kärjistäen minusta vaikuttaa, että näkemyksesi on se, että Suomen "saaressa" on jo nämä "120 ihmistä" ja resurssien jakaminen ulkomaalaisilla johtaisi näiden 120 ihmisen "aliravitsemukseen". Minun näkemykseni taas on se, että saaren varoista riittääkin jaettavaksi usemmalle, sanotaan vaikka 150:lle, ihmiselle. Tässä on pienoinen tekstinpätkä, jonka lähde on kriteerieni mukaan kyseenalainen, mutta sisältö silti ihan mielenkiintoinen. Humaaneimmat yksilöt 120 ihmisestä voisivat rajoittaa liikkumistaan, jotta tarvitsisivat vähemmän ravintoa ja maa-alueen tuotantokapasiteetin mukainen määrä riittäisi vähintään hieman paremmin 200 ihmiselle. Eettisesti säällikseksi määräksi voitaneen katsoa se, että jokainen yksilö pysyy hengissä. Miksi juuri "humaaneimmat yksilöt rajoittaisivat elämistään?" Siksi, että eikö olisi epähumaania velvoittaa päin vastoin ajattelevia rajoittamaan elämäänsä."

Silloinhan toimitaan epähumaanisti, mikäli suomalaista kantaväestöä kokonaisuudessaan - ei siis vain humaaneinta siipeä - rokotetaan maahanmuuttajien virran hyväksi. En väitä, että Suomi olisi niin tupaten täynnä ihmisiä, etteikö tänne lisää mahtuisi. Toistan samoja tuttuja teesejä ja voimasanoja, mutta haluan lukumääriin, rahasummiin ja muuhun oikeudenmukaisuutta, tasapainoa, balanssia, rationaalisuutta ja järkeä. Balanssin ja oikeudenmukaisuuden tulee toimia erityisesti kaikkien niiden kohteiden kesken, joihin valtionbudjetista ohjataan varoja. Kansaneläke, työttömyyskorvaus, opintotuki, vammaistuki, kotihoidontuki, toimeentulotuki ja sairaseläke. Kaikkien näiden pitää olla sellaisessa balanssissa, että jokainen tulee hyvin toimeen, eikä yksikään koe saavansa muihin verrattuna liian vähän tukea hankalassa tilanteessaan.

"Näkemykseni mukaan näistä 120 ihmistä, samoin kuin tulevat maahanmuuttajat, tulisivat aliravituiksi asettuessaan rajatulle maa-alueelle, jonka kapasiteetti riittää vain 120 ihmiseen."

Mutta vaikka ottaisimmekin sen oletuksen, että saaren varat todella riittävät vain 120 ihmisen ravitsemiseen, jää jäljelle kysymys, kuinka nämä 120 ihmistä tulisi valita. Saariesimerkissäsi et todennut, kuinka kuolemaan jätettävät 80 ihmistä tulisi valita. Suomen tapauksessa rajaisit ulkopuolelle muut kuin suomalaiset. (En sano, että jättäisit heitä välttämättä kuolemaan - tässä käytämme vain analogiaa.) Minä olen kovin yrittänyt tiedustella sinulta, miksi tekisit valintasi tällä perustein, mutten ole kokenut saaneeni varsinaista vastausta.

Ymmärsit väärin. 120 ihmistä on lopputulos saarelle alun alkaen asettuneesta kantaväestöstä, käsittäköön se vaikka 20 henkilöä, joka on saavuttanut elinhistoriansa aikana tasaisen 120 yksilön populaation tarkkailemalla ympäristöään ja säätelemällä lisääntymistään. Saaressa on kenties 120 ihmiselle sellaiset asumukset, että niissä kykenee elämään hyvin. 80 tulijaa olisivat siis täysin tästä miniyhteiskunnasta irrallisia jostain muualta tulevia henkilöitä, jotka pyrkivät asettautumaan saarelle heidän oman saarensa luonnonvarojen ehdyttyä/tuhouduttua/päädyttyä toistuvasti riistävälle saaren kuninkaalle. Vaikka saariesimerkin 120-henkinen väestö onkin ollut koko historiansa ajan tyystin eristäytynyttä, löytyy joukosta varmasti myös sellaisia yksilöitä, jotka olisivat valmiita yrittämään tulijoiden asuttamista. Suurin osa kuitenkin olisi kenties halukkaita käännyttämään koko revohkan takaisin.

Jos näiden 200 ihmisen ominaisuuksista ei ennakolta oleteta mitään, voitaisiin tietysti sanoa, että on täysin samantekevää, ketkä 80 jätetään kuolemaan. Yhtä hyvin voidaan jättää kuolemaan vaikka "ei-suomalaiset", koska se ei ole sen huonompi vaihtoehto kuin mikään muukaan, koska siihen ihanteelliseen tilanteeseen, että kaikille 200:lle turvattaisiin ravinnonsaanti, ei voida päästä. Joku voisi kuitenkin väittää, että ei ole reilua valita kuolevia ihmisiä tämän kaltaisen ominaisuuden pohjalta, vaan ennemmin pitäisi vaikkapa heittää kolikkoa. On kuitenkin kyseenalaista, onko valintaperusteella eettistä merkitystä. Minä en tässä ota siihen kantaa.

Tämä olisi seurausta siitä, että enemmistö alkuperäisistä 120 asukkaista ovat saaneet kaikki sille kannalle, että 200 hengen tulee mahtua elämään saarella. Mikäli koko joukko tulee jossain vaiheessa siihen lopputulokseen, ettei touhusta tule mitään, on 120-henkinen enemmistö likimain 100-prosenttisesti sillä kannalla, että nämä tulijat, jotka eivät ole heille itselleen esimerkiksi sukua, saisivat etsiä toisen paikan asua. Käytännön ongelmia tästä syntyisi rutkasti ja niitä voidaan soveltaa nykyiseen Suomeenkin.

Esimerkkinä mainittakoon karkotuspäätösten kenties suurin este, eli karkotettavalle syntyneet perhesiteet Suomeen. Ehkä saarelle saisi jäädä osa 80 hengestä hieman tällaisten perusteiden johdosta? Melko todennäköistä olisi myös se, että hädän hetkellä 80 ja 120 hengen porukoiden välillä käytäisiin verinen sota sinänsä tuottoisan saaren hallinnasta. Esimerkki olisi ollut parempi, mikäli tulijoita olisi vähemmän kantaväestöön nähden, suhdelukujen ollessa vaikka 150-50.

Ei edes minun näkemykseni mukaan tulisi ottaa käyttöön valintakriteereitä siten, että esimerkiksi perinnöllisiin sairauksiin taipuvat jätettäisiin pois. Minä en ota mahdollisiin systemaattisiin valintakriteereihin myöskään kantaa. Kolikonheitto on kaikessa rujoudessaan yksi oikeudenmukainen keino.

Puhuit "ei-suomalaista." En puhunut itse suomalaista tai 80 ei-suomalaisesta, koska pyrin välttämään tässä analogiassa kansallisen identiteetin vaikutusta mielipiteeseeni. Sanotaan vaikka niin, että 120 alkuperäisasukasta - tai luonnollisesti vain osa heistä - on saavuttanut maa-alue-entiteetin hallinnan itselleen jo aikoja sitten, mutta joku dominantti yksilö päättää kuljetuttaa tälle alueelle, eli saarelle, 80 lisäasukasta tarpeetta.

Oletan, ettei 120 alkuperäisasukkaalta, jotka muodostavat varsin mitättömän yhteiskunnan, kysytä siitä, olisivatko he halukkaita asuttamaan omistamalleen maa-alueelle 80 ylimääräistä etenkin siinä tapauksessa, että he tietävät sen, kuinka kaikkien elinolosuhteille käy populaation laajetessa.

Jos ajatellaan tältä kantilta niin tilanne onkin täysin eri ja lopputulos olisi hyvin epäsopuisa. Mikäli verrataan saartamme nykyiseen maailmanpolitiikkaan, ei mikään dominantti instanssi toden totta pakota Suomea vastaanottamaan pakolaisia tai turvapaikanhakijoita. Esimerkilläni pyrin korostamaan sitä, että päätäntävalta siitä, asutetaanko heidän hallinnoimalleen suvereenille maa-alue-entiteetille noin vain joukko ihmisiä ravinnonsaannin ja elintilan kustannuksella, on alueella itsellään. Tehdään vieläpä olettamus siitä, että saaren 120 henkilöä toimivat hyvin yhteen hiileen puhaltamalla ja demokraattisesti.

(Tämän esimerkin puimisesta tulee koko ajan mieleen mainio kirja ja elokuva "Storm of the Century).

"Taiteilin joku aika sitten esimerkin 200 matkujastajapaikan junasta, jossa Astrid Thors on veturinkuljettajana. Hän ei ole osannut kyvyttömyytensä vuoksi noudattaa realiteetteja, vaan on tohkeissaan myynyt matkalippuja 350, jotta väkeä saataisiin hyvän ja lämpimän ajatuksen mukaisesti matkaan mahdollisimman paljon. Väkeä ängetään junaan vaikka väkisin, eikä kenelläkään ole kivaa. Kaikkia ei ehditä palvella, eivätkä kaikki mahdu varsinkaan istumaan. Osa roikkuu puoliksi ikkunoista ja osa taas rötköttää tavarahyllyllä."

Tämäkin on hyvä esimerkki. Mutta relevantti kysymys kuuluukin, mitä tapahtuu heille, jotka jätetään ruikuttamaan asemalle. Moni voisi väittää, että mikäli he tulevat kokemaan väkivaltaisen kuoleman, jos eivät pääse kyytiin, on parempi änkeä heidät junaan vaikka väkisin. Ja jälleen kerran esimerkissä sivutaan kysymys siitä, millä perusteella junalla matkustajat valitaan.

Junaesimerkki on helppo: matkalle pääsevät ne 200 ensimmäisenä lippunsa ostavaa. Ruikuttajat joutuvat odottamaan toista junaa, jossa heillekin on tilaa. Tässä tapauksessa he suivaantuvat perinpohjaisesti matkanjohtaja ja veturinkuljettaja A. Thorsiin, joka on jo kaupannut heille rahaa vastaan matkaliput. Jos jokainen maahanmuuttaja toisi poikkeuksetta jotain konkreettista mukanaan vastineeksi saamastaan turvapaikasta, olisi junaesimerkki toimivampi.

Nykytilanteeseen nähden junaesimerkkiä pitäisi muuttaa siten, etteivät junaliput maksa mitään. Sisään olisi siis asemalaiturilla rynnimässä 350 ihmistä ja vahvimman laki voittaa. Ne, ketkä eivät ehdi sisään ensimmäisten joukossa saavat maistaa nyrkistä, jäävät pois kyydistä, kiipeävät katolle tai matkustavat muutoin todella huonosti

Tupakkakoppiesimerkkisi on myös valaiseva. Tuleekin kysyä, kuinka täysi tupakkakoppi on vielä "siedettävä". Minusta Suomen "tupakkakoppiin" mahtuu lisää väkeä - kunhan jotkut suostuvat vähän tiivistämään. Ja toistan vielä itseäni: sitäkin sopii miettiä, tarvitseeko jo tupakkakoppiin ahtautunut Pertti henkosia kipeämmin kuin kopin lasiin koputteleva Pedro.

Tarkoituksenani ei ollut soveltaa näitä esimerkkenä suoraan Suomen maahanmuuttokapasiteettiin vaan ainoastaan havainnollistaa sitä, mitä kysynnän ja tarjonnan laki mielestäni tarkoittaa konkreettisesti. Tupakkakoppi on siinä mielessä huono esimerkki, että Pedro ja Pertti tappelevat pääsystä koppiin, jossa asioidessaan he edesauttavat mahdollisesti ennenaikaista kuolemaansa. Suomen kopissa mahdutaan tiivistämään vähän, kuten sanoit. Minusta ja muista maahanmuuttokriitikoista tuntuu, että nykyään täällä tiivistäydytään liikaa.

"Neljäs esimerkki: kitara maksaa 200 euroa. Minulla on rahaa vain 150 euroa. Lopputulos on se, että minä en pysty ostamaan kitaraa, koska minulla ei ole tarpeeksi rahaa. -- Joku voisi myöskin lahjoittaa minulle vastikkeetta tuon 50 euroa, mutta olisi vastoin reilua henkeä sekä inhottavaa ostaa kitara rahalla, jota ei ole millään tapaa ansainnut."

Tämä esimerkkisi on siitä hedelmällinen, että on helppo osoittaa, kuinka se ei ole yhteneväinen maahanmuutto-/kehitysapupolitiikkatapausten kanssa: minusta on äärimmäisen epäselvää, kuinka esimerkiksi minä olen Suomeen syntymällä ansainnut mitään, jota naapurimaahamme syntyvä Pavel ei ole ansainnut. Syntyessäni en varsinkaan ole vielä ehtinyt tehdä yhtään mitään, mutta heti syntymästäni lähtien valtio tukee hyvinvointiani.

Sinä olet ansainnut asemasi ja hyvinvointisi Suomessa siksi, että olet suomalaisten isäsi ja äitisi poika. Tiedän aiemmista keskusteluista, kuinka olet tästä asiasta eri mieltä, mutta se, että sukunne on Suomen lähihistorian aikana ollut mukana edistämässä nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan (jos sitä nyt tosiaan todella voidaan sellaiseksi kutsua) syntyä, on jälkikasvullakin siihen oikeus. Näin aiemmat sukupolvet ovat todennäköisesti toivoneetkin.

Syntyessään ei ansaitse muuta kuin kansalaisuuden, joka on riittävä peruste. Ei vastasyntyneitä nyt voitaisi nakella maasta toiseen. Tämä on ehkä ristiriidassa usein toistamani ansaintalogiikan kanssa, koska tässä en edellytä vaikkapa lapsilisiltä muuta kuin suomalaistaustaisuutta (enkä tarkoita tällä Pamela Andersonin tai Matt Damonin suomalaisia sukujuuria isoisoisoisän serkun tmv. kautta).

Sanottakoon vielä sekin, että minä en itse välitä pätkääkään siitä, mitä kukaan on ansainnut työllään ainakaan ennen kuin jokainen saa sen, minkä tarvitsee elääkseen.

Sittenhän homma on OK, koska likimain jokainen Suomessa majaa pitävä, myös ne, jotka ovat minusta sitä tänne kuulumatonta ja ylimääräistä sakkia, saa elämiseensä välttämättömät asiat. Aiempia kirjoituksia tulkitakseni sinusta on myös aivan sama, että mistä (= kenen hallinnoimasta) lompakosta ihmiset saavat sen mitä tarvitsevat?

"Humaanit arvot ovat hieman ristiriitaisia siinä vaiheessa, kun - vaikka se kunkin perheen sisäinen asia onkin - mummo lykätään hoitokotiin, jossa häntä käydään tervehtimässä kun muilta kiireiltä ehditään, mutta humanitaarisen avun edessä ollaan polvillaan, koska se on oikein."

Sivuhuomautuksena totean, että inhoan sanaa humanismi ja siten myös sanaa humaani. Kuten näytät itsekin tekevän, liitän sen varsin löysään, epäanalyyttiseen ajatteluun. Samaan tapaan kuin sinä korostan itsekin sitä, että ensin on katsottava, mitä on etiikassa tai politiikassa todella toteutettavissa, ja sen jälkeen valittava vaihtoehdoista paras - sen sijaan, että pyrittäisiin mahdottomiin ideaaleihin. Mutta kuka tahansa tietysti nimellisesti sitoutuu tuohon mainitsemaani periaatteeseen, vaikka käytännössä vaikuttaisikin toimivan toisin.

Humaani on ylikäytetty sana tässä vuoropuhelussa. Erinäisiltä foorumeilta löytyisi toinen toistaan osuvampia, joskin usein väheksyviä, korvaavia termejä, kuten kulttuurinrikastuttaja, kukkahattutäti, suvis, mokuttajat, toiseuden edistäjät ja multikultit. Näiden uustermien edustajat ovat harvinaisen epäanalyyttisiä ja lyhytnäköisiä ihmisiä.

Nimellisestihän sitä voi sanoa sitoutuvansa vaikka mihin. Onpa toisinaan ilmoittautunut ihmisiä, jotka kyllä ymmärtävät sitä ja tätä, mutta eivät hyväksy. Paljon ympäripyöreämmin asiaan ei voi ottaa kantaa. "En hyväksy lasten ympärileikkausta ei-terveydellisistä syistä, mutta ymmärrän kyllä sitä."

"Ei valtion olekaan tarve vaikuttaa siihen, kuinka ihmiset omaisineen toimivat."

Tottakai on. Ihmisten toiminta vaikuttaa toisiin ihmisiin. Poliittisten päätöksten tulee aina ulottaa sinne, missä on ihmisten välistä toimintaa, kun se on mahdollista. Aina se ei toki ole.

Jos tuon ottaisi aivan kirjaimellisesti, minun voisi kuvitella tarkoittavan sitä, ettei tulisi olla lakeja ja oikeusjärjestelmää, koska valtio ei saisi vaikuttaa ihmisten toimintaan. Viittasin tuolla lähinnä siihen, että saavathan yksilöt toki dumpata isovanhempansa minne lystäävät (Intiassa eräs isomummo löytyi jäteauton lavalta) ja keskittää huomionsa muihin asioihin, joita voidaan pitää humaaneinakin aatteina.

"Sen sijaan tällä hetkellä varoja olisi aiheellista järjestää pienempien kuntien julkisen sektorin palveluiden ylläpitoon ja näiden seutujen elvyttämiseen."

Minun täytyy myöntää, että en ole kovin perehtynyt tähän kaupungittumisilmiöön liittyviin kysymyksiin. Ehkä se johtuu siitäkin, että olen itse asunut kaupungissa ikäni. En (tietenkään) katso, että ihmisillä olisi mitään luovuttamatonta oikeutta asua, missä lystäävät, mutta en voi sanoa tietäväni kaikista ongelmista, jotka liittyvät kaupungittumiseen.

Minä olen perehtynyt melko paljonkin kyseiseen ilmiöön. Mielipiteitäni hallitsevat siinä liikaa tunneperäiset seikat, koska tunnen maaseudun idyllissä kaihoa ja tulen surulliseksi, kun muistelen, että missä - sittemmin autioituneella seudulla - on vielä joskus ollut kyläkauppa, oma koulu tai jopa kirjasto.

Kaupungistumisessa ei ehkä ole niinkään perustavanlaatuisia ongelmia, mutta - kuten sanoin - harmillisen tunneperäisesti ajateltuna ajatus jättimäisistä metropoleista, joissa kaikki pyritään keskittämään ja tehostamaan, tuntuu kolkolta. Itse asun tällä hetkellä mieluiten kaupungissa, koska täällä saa mennä ja tulla melko anonyyminä, eikä Jyväskylä ole suurkaupunki.

Palveluiden puuttuminen, tuoreimpana järkytyksen aiheena hätäkeskusten määrän karsiminen, ajavat luonnollisesti ihmisiä lähelle suurempia asumiskeskittymiä. Ei Suomessa nyt missään toivottomassa tilanteessa olla, koska maaseudulla on vielä mahdollista asua pienempien kaupunkien tai muiden kasvukeskusten ollessa siedettävän automatkan päässä, mutta trendi on joka tapauksessa sellainen, että muuttotappiokuntia on Keski-Suomessa, eli täällä pöndellä, muistaakseni lähes kolme neljännestä.

"On kieltämättä hankala vaihtaa ajatuksia, koska pohjaan logiikkani nimenomaan empiirisiin seikkoihin, en siis niinkään väitteisiin, vaikka väitelause onkin tosiseikan esittämistä."

Selkiytänpä tätä empiriaan liittyvää kysymystä hieman. Filosofi nimeltä David Hume (joka oli muuten kovan luokan empiristi) esitti aikoinaan periaatteen, joka tavallisesti tiivistetään muotoon "no 'ought' from 'is'". Siis ulkoista todellisuutta tarkkailemalla emme voi saada selville mitään siitä, miten tulisi toimia - siis miten olisi oikein toimia. Siitä, että esimerkiksi näkee köyhän näkevän nälkää, ei voida mitenkään suoraan johtaa päätelmää siitä, että olisi oikein auttaa häntä.

Näin ei-filosofina maineikkaille filosofeille on minusta tyypillistä kyseenalaistaa juuri sellaisia asioita, jotka ovat maalaisjärjellä ajateltuna päivänselviä. Silti tuo oli vain Humen esittämä periaate; moni hänen kollegansa nimenomaan empirismissä saattoi ajatella jokseenkin päinvastoin. Kieltäydyn kommentoimasta tarkemmin, koska en ole filosofi ja olen lisäksi liian laiska tutkiakseni asiaa tähän hätään.

Tässä keskustelussa minä pyrinkin puhumaan etiikasta, jota ei voida päätellä empiriasta. Pyrin siis löytämään periaatteita tapaan "Jos tilanne on X, tulee toimia tavalla Y". Jos onnistuisimmekin osoittamaan tällaisen periaatteen todeksi, ratkaistavaksi jää yhä kysymys siitä, onko tilanne todella X:n kaltainen. Näihin kysymyksiin uskon tieteilijöiden monesti tarjoavan parempia vastauksia kuin minun.

Haluan joka tapauksessa korostaa, että puhuaksesi politiikkaa joudut sinäkin puhumaan myös muusta kuin empiriasta: joudut puhumaan etiikasta.

Jos halutaan selvittää, onko tilanne X juuri sellainen kuin väitetään, on minun logiikallani paras vaihtoehto käyttää tieteellisiä menetelmiä, empiirisiä tutkimuksia. Tarpeen niin vaatiessa analysointivaiheessa voi olla mukana eri katsontakantoja omaavia ihmisiä.

Kyllä minäkin kannatan eettisesti parhaita mahdollisia ratkaisuja. Rationaalisen logiikkani johdosta ne eivät vain kenties ole läheskään niin eettisiä kuin mitä sinä onnistuisit laatimaan.

"Joista yksi itselleni mieleen tuleva isommanpuoleinen ongelma on se, että tulevaisuuden sukupolvet olisivat mitä todennäköisimmin varsin näreissään päätöksestämme soluttaa tarkoitushakuisesti juuri rikollista ainesta yhteiskuntaan, jossa on tulevaisuuden sukupolvilla samankaltainen ongelma muunkin humanitaarisen maahanmuuton seurauksena kuin tällä hetkellä Ruotsissa ja Ranskassa."

Niin, ja kehitysmaan A asukkaat olisivat varmaankin näreissään siitä, että he joutuvat syntymään maahan täynnä rikollisia.

Kehitysmaan A asukkaat ovat tällä hetkellä kurjuuden keskellä harvinaisen näreissään siitä, että heidän maansa asiat ovat päin persettä heitä edeltäneiden sukupolvien vuoksi.

"- maahanmuuttopolitiikkaa tulisi järkeistää vastaamaan realiteetteja."

Haluan tuoda esiin retorisen kikan, jota sinä monien muiden ohella käytät muun muassa tässä kohdassa: puhut ikään kuin puhuisit vain empiriasta, ulkoista todellisuutta koskevista väitteistä. Mutta kuten jo totesin, politiikkaan liittyy aina etiikkaa.

En ymmärrä täysin sitä, mitä tarkoitat, mutta myönnän/hyväksyn väitelauseen paremmin tietävän suusta tulleena. Itse en näe poimimassasi sitaatissa muuta kuin rationaalisen päättelyketjun, jonka johtoajatuksena on saattaa tällä hetkellä järkeistämistä kaipaava maahanmuuttopolitiikka vastaamaan empiirisesti esitettäviä realiteetteja suoraan elävästä elämästä.

"Humaaniuskin menee yli siinä vaiheessa, jos rikollinen aines pyritään jakamaan tasan kaikkien kesken samoin kuin varallisuus."

Minusta tasa-arvoon tulee pyrkiä, vaikka sitten näinkin. JOS on selvää, että tietyllä aikavälillä maailmassa tulee olemaan kärsimystä määrän n verran, on parempi jakaa määrä n mahdollisimman monelle ihmiselle pieniin osiin kuin antaa harvempien kärsiä siitä enemmän. Mutta älä nyt toki väärin ymmärrä - rikollisuutta tulee toki minusta pyrkiä ehkäisemään parhaansa mukaan.

Tässä olen yksinkertaisesti eri mieltä. Ihmisellä on aina vaihtoehto: joko tehdä rikos tai olla tekemättä sitä. Tekemällä rikoksen, erityisesti törkeän sellaisen, hänen ihmisarvoaan tulisi supistaa siten, että oikeudenmukainen rangaistus olisi mahdollista toteuttaa. Rikollisuutta ei pystytä jakamaan pieniin osiin kuin materiaa. Moni maa-alue-entiteetti on saavuttanut vähäisen rikollisen omilla toimillaan, esimerkiksi Neuvostoliitossa se oli vähäistä, vaikka siitä paikasta voidaan olla montaa muuta mieltä. Rikollisliigojen toiminta toki hankaloituisi, joskaan ei päättyisi, mikäli siihen kuuluva aine ripoteltaisiin mahdollisimman hajanaisesti.

Minä ainakaan en hyväksy sitä, että naapuritaloyhtiötä mahdollisesti terrorisoivista kahdesta narkomaanista toinen sijoitettaisiin meidän taloyhtiöömme siksi, että naapuritalon rauha puolittuisi. Tämä ei poista ongelmaa vaan tarjoaa patenttiratkaisun. Narkomaaneille pitäisi laittaa ketjut kaulaan, raahata pakettiautoon ja kuljettaa jonnekin, minne aurinko ei paista.

"Voidaan tehdä eettisesti parhaita mahdollisia, todella huonoja tai jostain siltä väliltä olevia ratkaisuja. Minäkin olen eettisesti parhaiden mahdollisten ratkaisuiden kannalla, mutta se ei tarkoita sitä, että ne olisivat niitä kaikkein eettisimpiä."

Tässä kohtaa keskustelussamme taitaa olla kyse vain ekvivokaatio-ongelmasta (http://fi.wikipedia.org/wiki/Ekvivokaatio). Älä turhaan erota toisistaan etiikkaa ja "realismia". "'Ought' implies 'can'" on eräs filosofeille tuttu iskulause, joka tarkoittaa sitä, ettei voi olla eettistä velvollisuutta toimia tavalla, joka ei ole mahdollinen. Ei siis voi olla vaikkapa velvollisuutta pelastaa maailman jokaisen ihmisen elämää, mikäli se ei yksinkertaisesti voi millään tavalla onnistua. Kun minä puhun "eettisesti parhaista mahdollisista" ratkaisusta tarkoitan siis myös kaikkein "eettisimpiä" ratkaisuja.

Ei voi olla - sen paremmin eettistä kuin muutakaan - velvollisuutta toimia tavalla, joka ei ole mahdollista. Voisiko kuitenkin olla velvollisuus olla yrittämättä pelastaa maailman jokaisen ihmisen elämää siksi, että se ei ole mahdollista? Minkähän virheen teen, koska osaan kehittää eettisesti parempia ratkaisuja kuin mitä olisin valmis toteuttamaan? Kyse ei ole mielestäni siitä, että ihmisen tulisi olla valmis toimimaan siten kuin oma mielikuvitus ja/tai sivistyksen taso sallivat.

"Kaikkein eettisintä olisi kaiketi avata rajat ja antaa vapaa pääsy sekä oitis sosiaaliturva kaikille sitä haluaville välittämättä piirun vertaa huoltosuhteesta, valtiomme ruoantuotantokapasiteetista, pellossa kasvavien perunoiden määrästä tai valtionvelasta."

Minä en suinkaan esimerkiksi sano, että leivästään pitää jakaa kaikille sitä pyytäville (jotka eivät sitä välttämättä yhtä paljon edes tarvitse) niin kauan, kunnes itse menehtyy nälkään.

Silti sanoit aiemmin, että meidän olisi supistettava elintasoamme niin kauan kunnes kaikkialla on hyvä olla. Yhteiskunta koostuu yksilöistä ja mikäli heitetään lanttia siinä asiassa, että koska on kenenkin vuoro murtaa leivästään osa nälkäisille, nääntyisin nälkään, koska olen huonosta tuuristani kuulu. Tulisiko leipäänsä jakelevien ringistä päästä pois sitten, kun omasta kyrsästä on jäljellä vain välttämättömään elintoimintojen ylläpitoon riittävä osuus? Kuka sen määrittelee? Kuka sanoo, että vielä on varaa kiristää nälkävyötä, koska silmät liikkuvat ja henki pihisee?

"Jatkuvasti pyritään siihen, että myös tulevaisuudessa Suomessa asuu ihmisiä, jotka tarvitsevat töitä ja mahdollisuuden asua. Ei nyt voida tehdä sellaisia ratkaisuja, että tämä mahdollisuus evättäisiin heiltä. Se olisi melkein kuin tahallista kiusantekoa, koska tulevaisuutta koskeviin ratkaisuihin liittyvät riskit pystytään nyt arvioimaan käyttämällä empiirisiä tuloksia. Toki tämän valtion infrastruktuurin kehityksen juuret nojaavat aikaan, jolloin emme olleet nykyisen kaltainen Suomi vaan Venäjän keisarikunnan alainen osa, mutta se on toissijaista. Emmehän voisi nyt ajatella niin, että mikäli Suomi kuuluu tulevaisuudessa Neuvostoliitto kakkoseen, eikä meidän tuntemaamme itsenäiseen Suomeen, jolle haluamme tuottaa ylläpidettäviä palveluita, löisimme hanskat naulaan."

En välttämättä ymmärrä kaikkea, mitä haluat tässä kohtaa sanoa. Mutta pari huomautusta kuitenkin teen: Ensinnäkään minä en tunne tätä "itsenäistä Suomea" kovinkaan hyvin - kuten sanottu, suurta osaa sen kansalaisista en ole tavannut, enkä edes ole käynyt sen useimmissa kolkissa. Toisekseen en ymmärrä, miksi kaikki löisivät hanskansa naulaan mainitsemassasi tilanteessa - jos ymmärsin oikein, että niin väität. Minulle on samantekevää, kutsutaanko paikkaa, missä asun "Suomeksi", "Neuvostoliitoksi" vai "Turkmenistaniksi". Minulle on samantekevää, jaetaanko verorahojani "suomalaisille" vai "turkmenistanilaisille". Mieluiten tietysti soisin niitä jaettavan kaikille.

Sitten olemme vain yksinkertaisesti eri mieltä, eikä syy ole ekvivokaation, vaan sen, että omaan nationalistina voimakkaan kansallisidentiteetin tunteen. Suomalaisista valtaosa tuntee kansallista yhtenäisyyttä ja mikäli alkaisi näyttää erittäin todennäköiseltä, että valtiomme kuuluisi tulevaisuudessa Neuvostoliitto kakkoseen, olisi jopa perusteltuakin nakata hanskat naulaan, koska kansalaistemme suhteellisen voimakkaassa kansallisidentiteetissä ei olisi enää puolustamista jälkipolville siten kuin olemme aina halunneet tehdä. Joutuisimme korkeintaan autonomiseksi alueeksi, jonka omaa kansallista identiteettiä ei tunnustettaisi vaikkapa YK:ssa.

Ehkä pyritkin sanomaan, että harvat haluaisivat asua taannoisen kaltaisessa Neuvostoliitossa. Se onkin toinen asia. En nyt paneudu nimenomaan Neuvostoliittoon tarkemmin, mutta itse haluan asua paikassa, jossa lait ovat eettisiä. Tässä mielessä joutuminen tietyn toisen valtion alaisuuteen voisi olla minulle valitettavaa, mutta ei minulla ole periaatteellista ongelmaa kyseisten kyseisessä valtiossa asuvien ihmisten kanssa asioimisessa.

"Millä muullakaan tavalla ihmisen asema tulisi määräytyä vai eikö kellään tulisi olla mitään kansalaisuuden mukaan määräytyvää asemaa edes valtiossa?"

Miksi pitäisi olla kansalaisuuden mukaan määräytyvä asema? Miten olisi, että kaikkia ihmisiä kohdeltaisiin maailmassa tasaveroisesti?

No mikäpä ettei, mutta kuinka tämä olisi mahdollista, kun osa valtioistakaan ei tunnusta toisiaan? Vallitsevat olosuhteet huomioon ottaen tämä utopia ei ole edes teoriassa mahdollista. Etpä ole toisaalta esittänytkään, että ihanneuniversumisi olisi realistinen.

"Ei valtiossa tule olla hierarkiaa siten, että ihmiset arvotettaisiin suoraan eri arvoisiksi heidän esivanhempiensa panoksen mukaan."

Kuitenkin puhuit esimerkiksi kitaranostamisesimerkissäsi "ansioista". Olemmeko me suomalaiset nyt sitten ansainneet tietyn erityisaseman vai emme?

Tarkoitin sitä, että valtiossa ei saa olla sellaista sisäistä hierarkiaa, jossa sinut arvotettaisiin minua paremmaksi siksi, että isovanhempasi ansiot yhteiskuntamme rakentamisessa katsotaan minun isovanhempiani arvokkaammiksi.

"Meidän tulee olla kiitollisia ja suojella sitä mitä meillä on."

Mielenkiintoinen normatiivinen muotoilu. Esitätkö yleisen eettisen periaatteen vai onko esittämäsi imperatiivi ehdollinen ("Meidän tulee olla kiitollisia, JOS pyrimme päämäärään X")?

Tämä oli hyvin tavanomainen, jopa kliseinen, nationalistista retoriikkaa edustava kiihottava lausahdus. Meidän tulee olla kiitollisia asiaintilasta X ja suojella sen säilymistä valinnoillamme, joihin kuuluu äänestyskäyttäytyminen, valveutuneisuus poliittisesta päätöksenteosta, tieto vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen todellisista kasvoista ja sisälukutaito.

Tokihan minäkin voin ajoittain olla tyytyväinen siitä, että asun kohtuullisen mukavassa paikassa. Mutta ettäkä sitä tulisi suojella samalla estäen toisilta paremmat olot? Ethän sinä toki suoraan noin sanonut siteeraamassani kohdassa, mutta nähdäkseni moista olet kuitenkin tuonut ilmi. Kai minä tunnen sitä mainitsemaasi kollektiivista syyllisyyttä tässä kohdin: voisin auttaa muita paljon enemmän. Minusta minun on aihettakin kokea syyllisyyttä.

Ei toisilta tarvitse estää parempia oloja. Se, että toisia vastaanottaa nauttimaan valmiiksi pedatuista paremmista oloista vastikkeetta, ei ole suora negatiivinen johdannainen siitä, että pyrkisi systemaattisesti estämään heidän sosioekonomisen asemansa kohentumista. Jos kehitysmaa X onnistuu omatoimisesti muuttamaan yhteiskuntajärjestyksensä tasa-arvoisemmaksi ja suvaitsevaisemmaksi, ei tätä pidä olla estämässä. Tätä voidaan jopa kannustaakin ulkoa päin.

Voisiko tästä vetää osin samoin perustein sellaisen argumentin, että omia elinoloja ei kuuluisi suojella siksi, että muutkin haluavat nauttimaan niistä samalla mitalla?

"Olisihan se toki huutava vääryys ja esimerkki on mielestäni erinomainen. Valtioiden välillä sitä vain on hankala soveltaa, koska hukkumalla kuolee, mutta surkean taloudenhoidon voi parantaa velvoittamatta muita valtioita syytämään rahaa. Nimenomaan eettisesti - vaikken toki edelleenkään ole asiantuntija - jokaisen vähänkään kynnelle kykenevän tullee auttaa avun tarpeessa olevia. Hukkuva Kreikka (ja perässä mitä todennäköisemmin myös Romania sun muut) voisi kuitenkin uida rantaan omin avuinkin, jos ottaisi itseään niskasta kiinni."

Ja jälleen nationalistinen, harhaanjohtava retoriikka näyttää päätään. Jos Kreikka esitetään yhtenä entiteettinä, voidaan sen sanoa pystyvän uimaan rantaan. Mutta entäpä kreikkalainen heppu nimeltä Kosmas? Oletetaan, että Kosmas on ainut, joka on valmis omalta osaltaan osallistumaan toimenpiteisiin, joilla Kreikka voisi päästä rantaan. Lienee selvää, ettei Kosmas onnistu yksin räpiköimään kyllin voimallisesti. Hänkin joutuu täten kärsimään muiden virheistä.

Niin käy Kosmakselle. Jos avustukset jaettaisiinkin oikeudenmukaisesti, saisi Kosmas ulkomailta tulevaa toimeentuloavustusta palkkioksi vaivannäköstään (tulkitsen rantaa kohti räpiköinnin halukkuutena luopua päättömistä etuuksista, joita kreikkalainen kulttuuri tulvii), mutta hänen patalaiska naapurinsa Kostas ei.

"Jos Hans-Åke Skellefteåsta tai Pjotr Muurmanskista on nälänhädässä ja vailla asuntoa, tulee paikallisen avustusjärjestelmän auttaa häntä, ei minun ja oululaisen. Jos tämä ei onnistu, vika on avustusjärjestelmässä tai sen puutteessa, ei minussa ja oululaisessa."

Minä taas sanon, että jos sekä Tupu, Hupu että Lupu voivat pelastaa omin voimin hukkuvan Roopen, kukin heistä toimii väärin, jos ei näin tee - vaikka vain Lupu olisikin syypää Roopen veden varaan ajautumiseen. Olen toki sitä mieltä, että Lupu on toiminut kaikkein eniten väärin: hän on sekä pudottanut Roopen veteen, joka lienee Roopelle harmiksi sinänsä, että jättänyt hänet hukkumaan. Ehkä voidaan jopa perustella, miksi nimenomaan Lupun tulisi ensisijaisesti ryhtyä pelastustoimiin. Mutta mikäli Tupu ja Hupu selvästi näkevät, ettei Lupua Roopen hukkuminen vaivaa pätkän vertaa, on heidän ehdottomasti tehtävä asialle jotain. Lupun läksyttämistä he voivat miettiä myöhemmin.

Jos Lupu yksin on syypää siihen, että Roope on joutunut veden varaan, on hän mitä todennäköisimmin haluton auttamaan häntä pois. Vai oliko kyseessä vain vertauskuvallinen ilmaisu siitä, kuinka "Lupu on pudottanut Roopen veteen", vaikka tosiasiassa tilanne on voinut mennä jotenkin niin, että Lupu ei ole huolehtinut puuveneen kunnossapidosta, eikä ole sijoittanut sinne pelastusrengasta ennen kuin antoi veneen Roopen käyttöön? Tällöin häntä voidaan pitää eniten syyllisenä siihen, että Roope on veden varassa. Pelastusrenkaan ja veneen huollon unohtaminen ovat kardinaalivirheitä ja niiden mukaan Lupu voisi olla eniten velvoitettu pelastamaan Roope.

Haluan vielä tehdä muutaman lisäyksen aiemmin kirjoittamaani.

Ensimmäinen lisäykseni on tarkennus liittyen etiikan ja "realismin" suhteeseen. (Käytän lainausmerkkejä, koska realismi tarkoittaa filosofiassa montaa eri asiaa ja arkikielessä jotain muuta. Viittaan jälkimmäiseen merkitykseen.) Toki on esimerkiksi deontologeja eli velvollisuuseetikkoja (kuten vaikkapa Immanuel Kant), joiden näkemyksen mukaan eettistä voi olla toimia tavoin, joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, ovatko toiminnan lopputulokset hyviä. Tällaisen näkemyksen pohjalta toimittaessa voidaan todella esimerkiksi ajautua avustamaan ihmisiä kuten maahanmuuttajia sellaiseen äärimmäisyyteen asti, ettei se ole lopulta enää kokonaistasolla millään tavalla "järkevää".

Sitten lipsut mielestäni enemmänkin deontologiseen suuntaan. Äärimmäisen hankala sanoa mitään, koska uusia termejä sekä filosofian, eli sen alan, joka ei todellakaan ole vahvimpani, suuntauksia satelee jatkuvasti. Maahanmuuttopolitiikalla ei tulisi olla mitään filosofis-teoreettista pohjaa vaan rationaaliset näytöt.

Mutta konsekventionalistiset eli seurauseettiset teoriat sitä vastoin painottavat nimenomaan teoista koituvia seurauksia. Seurausetiikka onnistuu täten paremmin huomioimaan kunkin tilanteen "realiteetit". Itse pidän itseäni ennemmin seurauseetikkona. (Tosin haluan korostaa, että tavallisesti seurauseettisiä teorioita, kuten utilitarismia, on sovellettu poliittisesti hyvin vastakkaisella tavalla kuin mikä vastaa omia ihanteitani.)

Seurauseettisesti - sikäli kuin ymmärrän sen sisältöä edes osin - tulisi olla käytössä riittävät keinot arvioida niitä todennäköisimmin tapahtuvia ilmiöitä, joita toiminta X aiheuttaa. Empirismi lienee poissuljettua.

Toinen lisäykseni liittyy tähän kommenttiisi:

"Ilman 'valtiota' mikään ei toimi."

Kutsuisin tätä näkemystä funktionalistiseksi (sosiologisessa mielessä). Perustelet siis yksinkertaisesti valtiota sen tarkoituksenmukaisuudella - valtio siis täyttää tietyn funktion. Vaan tämä argumentti jakaa funktionalismin yleisemmän ongelman: se, että tietty ilmiö/entiteetti/mikä-lie täyttää tietyn tehtävän, ei vielä selitä, miksi juuri kyseinen mikä-lie on valikoitunut muista vaihtoehtoisista, jotka olisivat ajaneet samaa tehtävää.

Tarjoat taas uuden filosofisen dilemman. Minä poloinen en tiedä, että mitä muita vaihtoehtoja, puhumattakaan, että edes teoriassa toimivampia, olisi tarjolla valtiojärjestelmän lisäksi. Mielestäni ja omien näkemysteni mukaan paras konsepti saataisiin aikaiseksi, mikäli nykyistä yhteiskuntajärjestelmää viilattaisiin vielä himpun verran oikeudenmukaisemmaksi ja rationaalisemmaksi.

Sitten pyrin liittämään edellä sanottua käynnissä olevaan keskusteluun. Oletetaan, että olet oikeassa siinä, että valtio(i)ta tarvitaan. Mutta minä olenkin yrittänyt tiedustella sinulta nimenomaan sitä, miksi valtiomme on oltava juuri tämä Suomi. Eikö yhtä funktionaalista olisi voinut olla jättää vaikkapa Lappi Suomen ulkopuoelle ja lohkaista oheen pala Venäjää - jos tarvitaan vain yleisesti ottaen jonkinlaista valtiota? Miksi minun tulee kokea olevani velvoitettu erityisellä tavalla nimenomaan näitä reilua viittä miljoonaa ihmistä kohtaan? Tarkoitatko todella vain sitä, että valtiota tarvitaan yleisesti ottaen ja että valtion rajaaminen tällä tavalla on vain yksi hyvä ratkaisu monista? Jos tätä tarkoitat, minusta on kohtalaisen vaikeaa perustella, miksei jokusta maahanmuuttajaakin voitaisi suomalaisiksi laskea.

Valtio ei vain ole yksinkertaisesti "jonkinlainen". Maailmassa on todennetusti toimivia, menetteleviä, kehnoja ja täysin toimimattomia valtioiksikin kutsuttuja maa-alue-entiteettien irvikuvia. Välimuotojakin löytyy. Valtioiden välillä ei pitäisi minusta vallita hierarkiaa, mutta niiden tulisi kaikkien säilyttää oma suvereniteettinsa ilman toisen valtion ylivaltaa tai epäsuoraa riisto-oikeutta. Suomen valtion ja sen kansalaisten tila ei olisi likimainkaan nykyisen kaltainen ilman aiempien ikäpolvien ponnisteluita ja kulttuuriperimäämme. Mikäli olisimme viettäneet viimeisen sadan vuoden ajanjakson Turkmenistanin eksklaavina, emme edes osaisi pohtia tätä asiaa.

Valtio ei ole välttämätön "yleisesti ottaen". Pohjanmaa ei olisi nykyistä onnellisempi olemalla nimellisesti valtio. Entiteetin sisäinen hyvinvointiasema saavutetaan pitkäjänteisellä kehityksellä, jossa eräs olennainen, ellei jopa olennaisin, tekijä on voimakas kansallisidentiteetti.

Jos tässä pyritään maksimoimaan "suomalaisten" etua, olen varma, että parempiakin valtiorajauksia olisi. Tosin mitä "suomalainen" tuossa yhteydessä oikeastaan edes tarkoittaa, jos emme ole ennakolta määritelleet, mihin ryhmään kuvaus viittaa? Tämä kielellinen ongelma on itse asiassa varsin kertova: tottakai suomalaisten edun ajaminen on eduksi suomalaisille (hmm, tässä kohtaa voisin tosin puhua Derek Parfitista, mutta antaa olla), mutta minä haluaisinkin ratkaista sen ongelman, keitä suomalaisiin tulee laskea ja miksi. Miten sinä päädyt siihen johtopäätökseen, että "juuri tämän ryhmän etuja minusta tulee etupäässä ajaa"?

Suomalaisilla ei ole koskaan ollut mahdollisuutta määritellä valtionsa rajoja. Tätä yritettiin aikanaan, mutta siinä epäonnistuttiin ylivoimaisen vastuksen edessä. Lienen ristiriidassa jonkun aiemmin kirjoittamani asian kanssa, mutta suomalaiset etnisenä ryhmänä ovat jakautuneet tietenkin moneen alanimitykseen ja myös useille asuinsijoille. Ruotsinsuomalaisia, inkerinsuomalaisia, suomenruotsalaisia ja saamelaisia. Myös monet Uralin alueella asuvat kansat ovat suomalais-ugrilaisia, kuten vallan hyvin tiedämme. Mikäli päätyisimme sellaiseen yksimielisyyteen, että kaikille edes jotenkin suomalaisille sallittaisiin Suomen valtion kassasta sosiaaliavustuksia, olisivat saamapuolella myös keskellä Venäjää asuvat kansat, jotka kuuluvat kansantieteelliseltä määritelmältään suomalais-ugrilaisiin kansoihin.

Palataanpa vielä 200 asukin saarelle. Oletetaan, että saaren asukit on jaoteltavissa tupakoitsijoihin ja ei-tupakoitsijoihin sekä silmälasipäisiin ja ei-silmälasipäisiin. Ryhmät ovat suurelta osin ristikkäisiä: on siis sekä silmälasipäisiä tupakoitsijoita että silmälasipäisiä ei-tupakoitsijoita ja niin edelleen. Minä olen yksi saaren asukeista ja kuulun silmälasipäisiin ei-tupakoitsijoihin. Oletetaan lisäksi, että saarella on minut mukaan luettuna 120 silmälasipäistä ja 120 ei-tupakoitsijaa.

Saarella ollaan tekemässä poliittista päätöstä siitä, keiden 80 ihmisen tulee heittää henkensä, jotta muut voisivat selvitä. Koska olen jossain määrin itsekäs ja pelkään kuolemaa, haluan itse tietysti kuulua henkiin jääviin ihmisiin. Kukaan saarelainen ei keksi mitään erityisen hyvää eettistä perustelua sille, miten teilattavat tulisi valita. Niinpä minä keksin ehdotuksen: "Kaikkien tupakoitsijoiden tulee kuolla."

Tupakoitsijat eivät tietysti ole ratkaisuun järin tyytyväisiä. He yrittävät puhua itsensä pois pälkähästä tähän tyyliin: "Enkö minä voisi kuitenkin kuulua henkiin jääviin?" Tähän vastaan heille, että ei ole tupakoivien edun mukaista, että muiden etu huomioidaan.

Ja eihän se tietysti olekaan. Mutta miksi juuri jako tupakoiviin ja ei-tupakoiviin olisi merkitsevä? Miksi minun tulisi samaistua erityisesti ei-tupakoiviin ja ajaa nimenomaan heidän etuaan? Ehkä se onkin yhtä hyvä ratkaisu kuin mikä tahansa muu kerran ratkaisua eettisemmin perustein ei keksitä, mutta tupakoijien on varmasti vaikeaa tyytyä tähän perusteluun.

Joku tupakoijista kaiken lisäksi esittää vaihtoehtoisen ehdotuksen: "Kaikkien ei-silmälasipäisten on kuoltava." Itseni kannalta ehdotus on siinä mielessä yhtä hyvä, että satun kuulumaan silmälasipäisiin. Kumpi ehdotuksista tulisi sitten valita ja millä perustein? Vai tulisiko päätyä johonkin toiseen ratkaisuun?

Uskon, että ymmärrät analogiani.

Huomautan, että lähtötilanteessa saarella oli sen optimaalisessa tilanteessa 120 asukasta ja 200 asukkaaseen päädyttiin tilanteen edettyä. Ekosysteemin kannalta tilanne lähti lapasesta.

Ymmärrän itse analogian varsin mainiosti, mutten keksi pienintäkään johtolankaa siihen, kuinka sitä voitaisiin soveltaa mihinkään aikaisempaan. Lienee kai selvää, että sinulle kansallisuus on yhtä olennainen (eli olematon) yksilöä merkitsevä tekijä kuin silmälasipäisyys. Minulle se merkitsee huomattavasti enemmän ja kykenen ajattelemaan analogiaa ainoastaan konkreettisimman kautta.

200 ihmisen asuttama saari oli harvinaisen kehno esimerkki, koska väistämättä mieleen tulee likimain jurakautista infrastruktuuria edustava pieni asuinyhteisö. Tämän johdosta on hankala kehittää uskottavasti perusteluita vaikkapa tupakoivien teilaamiselle, koska oletettavasti tupruttelevien potentiaalisia terveyshaittoja ei osata tuossa yhteisössä tutkia, puhumattakaan että niitä analysoitaisiin. Skeptisimminä kautta voi toki epäillä sitäkin, onko nykyisen huippusivistyneen lääketieteen aikaansaamat tutkimustulokset luotettavia tai edes lähellekään oikeita. Minä kuitenkin pidän tupakoinnin ja keuhkoahtaumataudin esiintyvyyden välistä positiivista korrelaatiota riittävän todisteena, vaikka monet väittävätkin vastaan.

Silmälasien käyttö johtuu likinäköisyydestä, terveydellisestä seikasta, johon kukaan ei voi välttämättä vaikuttaa. Saarellamme ei ole televisioita, joissa on liian alhainen virkistystaajuus tai aurinkolaseja, joiden käyttö keventäisi verkkokalvojen rasitusta. Tupakointi taas on turha tapa ja sekä psyykkinen että fyysinen riippuvuus, jonka typerä ihminen on itselleen aiheuttanut.

Lähimpänä sellaisia perusteluita, joita itse pitäisin riittävinä, olisi 200 asukkaaseen sisältyvät erilaiset käyttäytymismallit. Mikäli joukosta saataisiin poimittua 80 sellaista, jotka pitävät väkivaltaa oivana ratkaisuna yksilöiden välisissä konflikteissa, olisivat he kaikkien jäljelle jäävien 120 ihmisen hyvinvoinnin kannalta otollisimmat karkotettavat. Tästä päätöksestä nämä 120 ihmistä olisivat karkotettavien omaisia lukuun ottamatta varsin yksimielisiä koettuaan fyysistä, ja miksei henkistäkin, väkivaltaa toistuvasti yhdessä vietettynä aikana.

Esitit termin "poliittinen päätös," mutta missään vaiheessa ei olla määritelty sitä, millainen on saaren poliittinen järjestelmä. Diktatuurissa päätöksen laatii hallitsija. Demokratiassa enemmistö. Oligarkiassa muutoin vaikutusvaltaisimmat. Likinäköisyyden geneettistä periytyvyyttä ei kukaan osanne noteerata. Eikä kai muidenkaan geneettisten ominaisuuksien vaikutusta yhteisöön. Kenties esimerkit olivatkin valittu siten, että ne ovat mahdollisimman tulkitsemattomissa?

Tässä mammuttimaisessa spektaakkelikirjoituksessa oli muutama vastakysymys Maurille, mutta nöyrä pyyntöni on se, ettei mahdollinen tuleva vastine olisi kovin laajamittainen, koska a) minusta tuntuu, että olen sanonut joka asiaan kaiken sanottavani b) aion keskittyä lähiaikoina muuhun kirjoittamiseen ja c) minusta tuntuu, että saamme molemmat varsin vähän irti tästä keskustelusta, koska molemmat ovat tuoneet näkökantansa ja niiden eriäväisyyden täysin ilmi.

Yksi kysymys kuitenkin nousee mielessäni ylitse muiden: pitävätkö Mauri ja muut samalla tavalla ajattelevat tilastoja sekä kokemuksia merkityksettöminä, toisarvoisina tai harhaanjohtavina?