Omanlaisensa oppitunnin suvaitsevaisuudesta antoi kolumnissaan Helsingin Sanomien (kuinka yllättävää) toimittaja Johanna Korhonen 11. elokuuta. Kirjoitus on ihan nokkela tai ainakin yrittää olla sitä. Ensimmäisen harjoituksen - luvalla sanoen moniulotteisen - esimerkkihenkilön tarkoitus ei tosin täysin valkene.
Leikin silti tietäväni, mitä Korhonen ajaa takaa. Tämä afrikkalaistaustaisten vanhempien lapsi, körttiläisyyden ja agnostisismin välillä tasapainotteleva henkilö, on itsensä siksi, että kyseisille ominaisuuksille löytyy vastakohtien edustajia, jotka puolestaan havainnoivat nämä mainitut ominaisuudet. Eikö multi-ihminen sitten itse tiedosta itsessään ominaisuuksia, kuten etnistä taustaansa ja elämänkatsomustaan?
Onnekseni tämä tulkinta meni väärin.
Toki juutalainen on juutalainen ilman antisemiittiäkin. Väitteen pointti onkin se, että jos joku on minun silmissäni ennen kaikkea juutalainen – tai ruotsinkielinen tai somali tai homo tai muslimi tai vammainen – vika on minussa, koska en näe mitään muuta.
Olisi huvittavaa tavata ihminen, joka tiedostaa toisen olevan homo, vegaani, norjalainen ja riippuliitäjä, mutta ehdottomasti ennen kaikkea vegaani. Vegaani hän on aivan ylitse muiden. Jos jotain niin vegaani nyt ainakin, herran pieksut sentään.
Korhonen hakenee ihmisten tasapäistämistä. Korhonen haluaa nähdä kaikki yksilöt yhtä arvokkaina ja tärkeinä olentoina. Olen toki itsekin tasa-arvon kannalla, mutta valitettavasti ihmisissä on ja tuleekin olla ominaisuuksia ja piirteitä, joiden mukaan meitä voidaan kategorisoida. Miltä kuulostaisivat CP-vammaiset ja autistit puolustusvoimissa? Entä muslimit työvoimatoimiston osoittamassa työpaikassa palvaamossa sikoja teurastamassa?
Korhosen maalailema herttainen visio kaikista maailman lapsista rotuun ja sukupuoleen katsomatta ystävinä on kuin Pikku G:n kappaleista tai vastaavasti suvaitsevaisuuteen ohjaavista esikoulukerhon hengellisistä veisuista. Tämä on suvaitsevaiseen doktriiniin kuuluva perinteisen jalo ja kaikessa naiiviudessaankin liikuttava johtoajatus.
Tätä tulkintaa ei ole kovin haasteellista tehdä; samoin ei sitä, kenelle kirjoitus on etupäässä suunnattu. Meillehän se, kurttuotsaisille rasistijunteille. Korhosta lainatakseni me huudamme, parumme ja vingumme yksilöiden ominaisuuksista. Tosiasiassa meidän ei tarvitse korottaa ääntämme tai vinkua kuin palosireenit. Normaali äänensävy riittää.
Ääripäiden retoriikasta on aina mielenkiintoista poimia tiettyjä sanavalintoja, joilla pyritään alitajuntaisesti vaikuttamaan siihen, kuinka kohdeyleisö vastaanottaa sanoman. Näinhän toki pyrin itsekin tekemään muun muassa tässäkin kirjoituksessa, eikä siinä ole mitään väärää. Pallo heitetään aina lukijalle ja on tämän sisälukutaidosta kiinni, kuinka kirjoituksen ymmärtää.
On hyvin todennäköistä nähdä kirjoittaja moisista sanavalinnoista johtuen ylimielisenä. Kriittinen ääni on parkumista, vinkumista, mussutusta, pälpätystä, kitisemistä, sössötystä ja milloin mitäkin. Eri mieltä olevia kuvataan joka tapauksessa vähättelevään sävyyn: ei heidän turhanaikaisella mankumisella ole lähtökohtaisesti mitään painoarvoa. Antaa noiden vääräuskoisten ruikuttaa.
Kansalaisuus ja etninen alkuperä ovat "hieman" espoolaisuutta tai ruokatottumuksia mittavampia ihmistä määrittäviä tekijöitä. Etnisyys itsessään koostuu niin monesta muusta huomattavasta osatekijästä, ettei vertaus ole onnistunut.
Suomalaisissa tuntuu riittävän virtaa keiden tahansa "erilaisten" nimeämiseen, luokitteluun ja vainoamiseen. Mitä epävarmempi ihminen, sitä tarmokkaampi luokittelija hän on.
Mitä perustavanlaatuista pahaa on luokitella ihmisiä heidän ominaisuuksiensa mukaan, kunhan ei solvata, sorreta ja väheksytä? Pidän historian tutkimusta ja yhteiskunnan toimintaa huomattavasti helpottavana seikkana kutsua väestöryhmiä peloponnesoslaisiksi, etruskeiksi ja hanteiksi. Kannattaako Korhonen maailmanvaltiota? Tärkeimpänä asiana tiedustelen, että keitä me oikein vainoamme? Minä henkilökohtaisesti en ainakaan vainoa ketään.
En kohdista systemaattista ja perustelematonta vihaa ketään kohtaan turmellakseni toisen/toisten elämää. En vainoa edes somaleita, vaikka Korhonen hengenheimolaisineen katsoisikin minun tekevän niin luettuaan tekstejäni. Minä totean tosiseikkoja, joiden perusteella teen johtopäätöksiä. Sanoin, että etninen tausta sisältää monta osatekijää, joiden mukaan ihmisiä voidaan ja on syytäkin puntaroida. Suvaitsevaiston doktriinille tyypilliseen tapaan tosiasioiden toteaminen nähdään vainona.
Amartya Senin ehdotus on yksinkertainen: Katso ihmistä. Hänessä on kaikki.
Mitä muutakaan voi juuri nobelistilta odottaa kuin humaania ja filosofista sanahelinää. Olisin lukenut mielelläni Korhoselta jonkunlaisen tulkinnan tästä henkevästä sutkautuksesta, vaikkakin koko kirjoitus oli mitä ilmeisimmin tarkoitettu juuri sellaiseksi. Letkautus vain toimi loppukaneettina ja kulminaatiopisteenä.
Yksi asia, mikä suvaitsevaiston tuntuu olevan hankalaa ymmärtää, on se, etteivät muutamat tummaihoiset kansat ole valikoituneet kritiikin kohteeksi sattumalta. Mikäli Suomeen ja muihin länsimaihin kohdistuva sekä haitallinen muuttovirta olisi peräisin Moldovasta, olisi kritiikki täysin samaa. Ei kritiikkiä esitetä siksi, että tarkoituksena olisi vainota nimenomaan tummaihoisia. Ei minua henkilökohtaisesti pelota mikään heidän ulkoisessa olemuksessaan.
Mikäli kritiikin kohteena olisivatkin moldovalaiset, olisi suvaitsevaisto ihmeissään. Nyt rasistit - anteeksi, maahanmuuttokriitkot, jotka ovat erikoistuneet moldovalaisten maahanmuuttoon - vainoavat valkoihoista kansaa!
Suvaitsevaiston, varsinaisten ksenomaanikkojen, on siis hankala käsittää sitä, ettei maahanmuuttoa kritisoivilla ole mitään tummaihoisia, mulatteja, kaukoitäläisiä tai Ville Itäläisiä vastaan. Tavoitteena on kartoittaa sitä, millaisia riskejä sekä ongelmia eri kulttuuriryhmien invaasioon sisältyy, kuinka niiltä voitaisiin välttyä ja miten voitaisiin aikaansaada mahdollisimman tasapainoinen Suomi, jossa kantaväestö on turvattu.
Jos meillä junteilla sanotaan olevan päässämme tietynväriset silmälasit vääristämässä totuutta, ovat sellaiset kiistatta myös ksenomaaneilla. Toinen tapa, jolla suvaitsevaiston näkökenttä mielestäni sumenee, onkin nimittäin aiemmin mainitsemani käsittämätön logiikka ymmärtää tosiseikkojen esittämistä jonkun sortin vainona.
Ksenomaanisessa doktriinissa todennettu väite X on tosi, jos väitteen X todenmukaisuus on etnisten vähemmistöjen tai niiden imagon eduksi. Sangen usein sama(kin) väite X sen sijaan muuttuu epätodeksi, jos sen todenmukaisuudesta on haittaa etnisille vähemmistöille tai näiden imagolle.
Käänteisesti valkoihoisia länsimaalaisia syyllistäessä väitteen X todenmukaisuus on kovaa valuuttaa, mikäli sen todenmukaisuudesta on haittaa heidän imagolleen ja niin edelleen. Halla-ahon kirjoituksesta löytyy lisää mielenkiintoisia havaintoja niin sanotusta suvaitsevaisesta diskurssista. Itse puhuisin mielelläni dogmeista.
Kolmantena tapana mainittakoon tällaista, josta Halla-aho kirjoitti samaisessa tekstissä, tosin jo kolmisen vuotta sitten kansanedustaja Arto Satosen teettämän työperusteista maahanmuuttoa edistävän raportin ilmestyttyä.
"... [m]aahanmuuttajia ei toistaiseksi juurikaan näe viranomaisina. Asenteet maahanmuuttajia kohtaan paranisivat, mikäli suomalaiset kohtaisivat heitä enemmän esimerkiksi terveydenhuollon tehtävissä, poliisin virkapuvussa ja virastoissa." (s. 20)
[...]
"Näkyvillä paikoilla toimivat maahanmuuttajat olisivat myös rohkaiseva signaali muille maahanmuuttajille. Suomi näyttäytyisi maana, jossa menestys ei ole riippuvainen yksilön etnisestä taustasta."
Halla-ahoa lainatakseni hölmömpi voisi kuitenkin kuvitella tästä, että menestys on nimenomaan riippuvainen etnisestä taustasta, koska maahanmuuttajia pitäisi Satosen mukaan ohjata "näkyviin virkoihin" asettamalla kiintiöitä. Tällöin heitä valittaisiin pätevämpien kantaväestön edustajien ohi virkoihin juuri etnisyytensä perusteella. Tässä tapahtuu tosiasiallista rotuun perustuvaa sortoa, josta käy myös ilmi se, että muut etnisyydet kuin suomalaisuus ovat merkittäviä.
Satonen, samoin kuin muutkaan hänen suvaitsevaiset hengenheimolaisensa, eivät ole käsittäneet sitäkään tosiseikkaa, että tällainen menettely nimenomaan on omiaan lisäämään kantaväestön katkeruutta ja sitä myöten myös rasismia. En siis ymmärrä, että mihin Satosen logiikka kantaväestön hyväksynnän kasvusta perustuu, mikäli ottaa huomioon erään suomalaisten suurimmista helmasynneistä, kateuden.
Minä ainakin katkeroidun järjestelmää kohtaan, mikäli tällainen menettely implementoidaan osaksi sitä ja näin ollen tiedostan, että tuttavani James, Yussuf tai Jong saa hakemani työpaikan hyvin todennäköisesti heitä koskevan etnisen etulyöntiaseman, erityismenettelyn, perusteella.
Tiedän kyllä, että mihin perustuu se, etteivät suomalaiset ole etnisyydeltään samanarvoisia. Me olemme tuhmaa kantaväestöä. Juuri meillä on lähtökohtaisesti paremmat edellytykset nousujohtoiseen urakehitykseen kielenhallinnan ja kulttuurintuntemuksen johdosta. Tilannetta tasapainottaessaan suvaitsevaisto syyllistyy, tahallisesti tai tahattomasti, positiiviseen syrjintään, jossa kantaväestön arvo nakataan romukoppaan.
Missä menee suvaitsevaisuuden raja? Minusta sellaisenkin täytyy kulkea jossain muualla kuin punaisena juovana vedessä. Pitääkö suvaita kaikkea mahdollista, jotta voi kutsua itseään suvaitsevaiseksi vai saako asiassa käyttää joitain maalaisjärkeen pohjautuvia kriteereitä? Minua ei ainakaan saada suvaitsemaan väkivaltaisia somaliheimoja, vaikka tapasin etenkin muutama vuosi sitten kutsua itseäni suvaitsevaiseksi paljolti siksi, että hyväksyn eri seksuaalivähemmistöt.
Tässäkin tosin on muutama poikkeus. Jos asiaa väännetään vielä enemmän päälaelleen, voisi kaiketi pitää suvaitsemattomana sitä, etten ymmärrä tai hyväksy suurta osaa eri parafilioista, mukaan luettuina kopro-, nekro- ja pedofilia. Saisiko asiassa soveltaa sitä, mikä on laillista ja mikä ei - saamatta säröä suvaitsevaisuuteensa?
Voisiko joissain tapauksissa soveltaa erästä tämän päivän suosikkitermeistäni, ansaintalogiikkaa? Hyväksyntä ja suvaitseminenkin täytyy ansaita. Vanhoillisia uskovaisia omine virityksineen ei tarvitsisi suvaita, koska he itse ovat sieltä suvaitsemattomimmasta päästä. Myöskään alati toistensa kurkuissa kiinni olevia hutuja ja tutseja ei tarvitse suvaita maailman tappiin saakka.
Korhosen kolumni palautti mieleeni erään maahanmuuttoasenteita koskevan aspektin. Tahallisellakin väärinymmärtämisellä maahanmuuttokriittiselle keskustelulle pyritään saamaan yksinomaan negatiivinen (lue: paheksuttava) konnotaatio, vaikka periaatteessa termi on tyystin neutraali sen suhteen, millaiset odotukset maahanmuuttopolitiikkaan kohdistetaan.
Voisivathan ääntä pitävät kritisoida sitä, ettei Suomi haali ja hyysää maahanmuuttajia alkuunkaan niin paljon kuin pitäisi. Kritiikkiä se sekin on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä tähän palautetta, joka voi olla aivan mitä vain mielessäsi liikkuu. Kaikki luetaan ja noteerataan - niin ruusut kuin risutkin.