Voi että minä taas rakastan elitismiä. Armaassa kotikaupungissani Jyväskylässä evättiin jo pitkälle suunnitellun ja kaupungin todella äärimmäisen kipeästi tarvitseman nuorisokodin rakentaminen, jonka kustannukset kymmenelle vuodelle jaettuna olisivat jääneet todella pieniksi - samoin kuin siis koko hankkeen kokonaiskulut. Sen sijaan kaupunginisät ovat varauksetta syytämässä rahaa jopa miljoonia euroja kilpajäähallin yritysaitioiden rakentamiseen.
Tällaista tavalliselle kansalle viestittää SKP:n kaupunginvaltuutettu ja sosiaalityöntekijä Riitta Tynjä yleisönosastokirjoituksessaan Suur-Jyväskylän lehdessä keskiviikkona 21.11.2007. On todella mukava tietää, millä sektorilla kaupungin johdon arvot liikkuvat, sillä kaupunginjohtajamme perustelut laajasti rahoittamalleen hankkeelle on "ihmisten hyvinvointiin panostaminen." Kumpi onkaan tärkeämpää: kriisitilanteessa apua kaipaavat lapset ja nuoret sekä heidän perheensä vai sikariporras, joka ei ilmeisesti kerrassaan mitenkään kykene seuraamaan jääkiekko-ottelua tavallisen rahvaan seurassa normaalilta penkkiriviltä?
Siis on se nyt jumalauta! Eihän tämä ilmiö mikään uusi ole, sillä näitä übervarusteltuja luksusaitioita löytyy jo monista muistakin jäähalleista ympäri suomenniemeä, mutta kyllä niitä tärkeämpiä rahanreikiäkin totta vie olisi. Laitospaikkojen kysyntä ylittää jo tälläkin hetkellä reilusti tarjonnan paitsi Jyväskylässä myös koko Keski-Suomessa, joten mitenhän kaupunkimme johto aikoo tilanteen jatkossa selvittää?
Kaupunginvaltuutettu Tynjän mukaan tästä kaikesta koituu lisäksi kaupungille jatkuvia tappioita, sillä sijoituspaikan tarpeessa olevia lapsia ja nuoria joudutaan toimittamaan huomattavasti kalliimpiin paikkoihin kauas maakuntarajojen ulkopuolelle. Ammatilliset perhekodit ja muut laitokset eivät ole mitään halpaa lystiä ja lisäksi samalla nuorisokotien myyntitulot ovat jostain kumman syystä romahtaneet. Kas kummaa, kun ei ole mitä myydä - kiitos priorisointitaitoisten kaupunginisiemme.
Minun puolestani isot pösöt saisivat kyllä istua lihavilla ahtereillansa ihan siellä tavallisten kansalaisten joukossa. Pehmustetut istuimet jäähallin nykyisessä hienossa "vip-aitiossa" vielä ymmärtää, mutta ei miljoonien eurojen erikoisaitiota. Jos rahapösöt mielivät erätauolla tuopposen olutta niin kyllähän sitä käytävien tarjoilupisteiltä löytyy, joutuvatpa vain reppanat seisomaan ja jonottamaan, kuten ihmiset ikään. Surkeus sentään. Voisihan tällaista "askeettisuutta" joku Hartwall-areenan VIP-palveluita jatkuvasti hyödyntävä kusipää katsoa nokan vartta myöten ja haukkua jyväskyläläisiä bisnestaidottomiksi lappalaisiksi, mutta mikäli pääkaupunkiseudun kansan tietoisuuteen tuotaisiin se mitä VIP-aition rahoilla lasten ja nuorten hyväksi päätettiin tehdä, saisivat Jyväskylän kaupunginvaltuuston jäsenet varauksetonta ihailua osakseen. Valitettavan usein moni vastaava seikka jää tavalliselta kansalta pimentoon. Lehdessä sanotaan, että korkeammat tahot päättivät näin ja tavallisten narusta talutettavien, herran pelko perseessä elävien pulliaisten ei auta muu kuin nyökkäillä tekopyhinä. Minkäs me millekään mahdamme.
En vastusta jäähallin remonttia, sillä kaupunki on ollut sellaisen tarpeessa jo pitkään. Sen sijaan sanon jyrkän vastalauseen elitismille, jota toteutetaan jatkuvasti kansalaisten hyvinvoinnin kustannuksella.
Saatana, että jokin aika sitten tapetilla olleet optiojärjestelytkin ottavat aivoon! Yksityiset yrityksethän saavat tehdä rahoillansa aivan niin älyttömiä asioita kuin vain ikinä keksivät, mutta Fortum on valtion yhtiö. Valtio omistaa siitä yli puolet (50,55% marraskuussa 2007) ja näin ollen yhtiössä on senkin rahaa pelissä. Kukaan - KUKAAN - ei tarvitse sellaisia summia käytettäväkseen kuin mitä optiojärjestelyissä luvattiin.
Miksi todellisuudentajun pitää hämärtyä ellei jopa täysin kadota, kun pyramidissa kohotaan lähemmäs huippua? Rivityöntekijä on onnesta soikea mikäli saa sitouttamiskeinon omaisena elkeenä lahjaksi työpaikkansa logolla varustetun kahvikupin, mutta isoille kihoille pitää olla firman puolesta luksusautot ja miljoonien eurojen optiot! Tuollaista ei voi kertakaikkiaan tavallinen ihminen käsittää. Kukaan optioiden vastaanottajista ei elämiseensä tuollaisia rahoja tarvitse.
Tilanne olisi eri, mikäli ruokatarvikkeet hinnoiteltaisiin progressiivisesti eli Mikael Liliukselle maksaisi voipaketti pari sataa tuhatta euroa, Aatos Erkolle ja Björn Wahlroosille kenties muutaman miljoonan. Elintarvikkeet ja kaikki kulutushyödykkeet sattuvat vain olemaan kaikille saman hintaisia, eli suhteessa tavallinen kansalainen köyhtyy eläessään jatkuvasti, kun taas isorikkaille mikään ei tunnu missään. Siinä missä opiskelija joutuu tonnikalapurkkia ja ranskanleipää ostaessaan laskemaan viimeisetkin sentit kukkaronsa uumenista, ei teollisuuspohatoille tunnu viiden uuden henkilöauton ostaminen läheskään yhtä pahalle. Raha tulee rahan luo.
Jälleen: asia on näin ja tavallinen kansalainen ei sille mitään voi. Me olemme vain suolahippuja valtameressä ja meidän kohtaloillamme ei ole suuressa järjestelmässä mitään merkitystä. Jaa, mutta katsotaanpas, kun aikansa sisäfilettä aamu-, päivä- ja iltaruoakseen ahtanut teollisuuspamppu tai ministeri saa sydäninfarktin ja joutuu sairaalaan 5735x pienemmällä palkalla työtänsä tekevien hoidettavaksi. Siinä huomataan, kuinka kaikilla kunnon työntekijöillä on roolinsa yhteiskunnassa. Meitä tulisi vain motivoida säilyttämällä kaikessa suhteellisuudentaju.
Monilla työintoa laskee se, että tiedostaa isoilla palleillansa istuvien johtajien saavan vaivannäöstään sellaista kuukausipalkkaa, jolla itse kattaisi kokonaisen vuoden vuokrat. Minulle tämä tarkoittaa 5400 €, joka ei isoille johtajille ole palkka eikä mikään. Luonnollistahan on, että mitä korkeammalle hierarkiassa mennään, sitä vastuullisemmaksi työ muuttuu ja sen mukaisesti on palkkakin mitoitettava. Kelpo korvaus on omiaan lievittämään työn aiheuttamaa stressiä, vaikka se saattaakin monessa tapauksessa lietsoa epäterveellisiä elämäntapoja. Siltikin työntekijöiden hinnoittelu menee jossain vaiheessa yli äyräiden. Kaikkein vaikeinta sitä on käsittää valtion osaomistamassa yrityksessä ja vieläpä samaan aikaan, kun poliitikot vannovat käsi sydämellä ajavansa valtakunnan köyhemmässä ja heikommassa asemassa olevien oikeuksia.
Julistettuaan lehdistötilaisuudessa vaaliohjelmassaan pitäytymistä ja köyhien asioiden ajamista hyppäävät eturivin poliitikot verorahoista kustannettuun edustusmersuun - otetaan nyt vaikka joku karvan verran alle 100 000 € S-sarjan malli, luonnollisesti kaikilla herkuilla - ja karauttavat seuraavaan osoitteeseen verorahoista palkkaansa nauttivan kuljettajan ohjastamina. Suurimmalla osalla heistä on ajokortti ja lisäksi tilillään rahaa ostaa vaikka saman tien joku tavallinen ja varmasti pisteestä A pisteeseen B kulkeva uusi perheauto, Skoda Fabia tai Fiat Stilo, ja suorittaa matkansa sillä, mutta kun ei. Suhteellisuudentaju kun menee niin sitä ei takaisin saa, se on aivan täysi fakta. Iso perse pitää saada istutetuksi takapenkille, jottei tarvitse nähdä sitäkään vaivaa, joka ratin kääntelystä ja vaihteiden vaihtelusta syntyy. Johan vähempikin rehkiminen kirvoittaa hikikarpaloita isojen kihojen ohimolle!
Eniten vituttaa kansanedustajien taksietu, sillä ne, jotka eivät ajokorttia omista, kykenisivät vallan mainiosti maksamaan vähintään työn ja kodin väliset matkansa ylisuuresta palkkapussistaan. Mihinkä he niitä palkkojansa enää tarvitsevat, kun kaikki, johon rahaa voisi kulua, maksetaan vielä kaiken hyvän lisäksi heidän puolestaan? Muista matkoista korvaukset vielä ymmärtää, sillä maksetaanhan matkakorvauksia tavallisille pulliaisillekin, mutta Helsingin alueen joukkoliikennemahdollisuudet huomioon ottaen ei yksikään kansanedustaja voi käyttää työmatkakorvauksiin syynä sitä, ettei esimerkiksi linja-autoa olisi oikeaan aikaan (+/- 2h työn alkamisajankohdasta) ja oikeassa lähtöpisteessä (korkeintaan 3km kodista) saatavilla, kuten on meidän ruohonjuuritason kansalaisten kohdalla.
Pistää vain todella mietityttämään, että onko missään enää mitään järkeä.
