Taas uusi alkoholiskandaali holhousvaltiossa

Mitenhän tätäkin asiaa ryhtyisi purkamaan? Kuvittelin, että vähitellen kaikki olisi jo keksitty ja näiden kieltojen syytäminen voitaisiin vihdoin ja viimein lopetella. Enää ei riitä se, että nuorten alkoholinkäytöstä ollaan huolissaan - nyt kauhistellaan jo sitä, kuinka nuoret juovat alkoholittomia juomia! Iltalehden sanavalinta on jälleen pureva, eikä objektiivisuudesta ole tietoakaan:

Alkoholittoman siiderin ryypiskely on uusi muotivillitys alakoululaisten keskuudessa, kertoo Länsi-Uusimaa.

Vai että oikein ryypiskelyä? Olisivat nyt ihmeessä sanoneet saman tien, että alkoholittomien siidereiden ja oluiden avulla kännääminen. Nuorison muoti-ilmiö on alkoholiton juopottelu. Apua! Lakritsipiippujakin kaiketi tupruteltiin, koska niitäkin yritettiin saada jossain välissä pois kauppojen hyllyiltä viekoittelemasta alakoululaisia tupakkamyönteiseen maailmaan. Taas päästään asiaan, joka saa savun nousemaan korvistani: puolueelliset ilmaisutavat. Akat mutisevat ja jupisevat, kuinka "ukot ne oikein istu sitä kaljaa ryypiskelemässä ja oikein niin olevinaan siinä terassilla keskellä kirkasta päivää."

- Olenko ainoa, jonka mielestä tuossa ilmaisussa on "lievä" vivahde-ero siihen, että "miehet joivat olutta terassilla ja oli aurinkoinen sää?" Jos puolueellisessa ilmaisutavassa mentäisiin toiseen ääripäähän, voitaisiin sanoa nuorten nautiskelleen tai maistelleen alkoholittomia siidereitä. Ei. Nuoret ryypiskelevät!

- Olenko lisäksi ainoa, jonka mielestä tämä holhoaminen, kieltäminen, ylisuojelevaisuus ja syyllistävä ilmapiiri jos jotkut ovat omiaan nurinkuristamaan alkoholikulttuuriamme jo nuorista lähtien?

Kysytäänpä taas 42. kerran sama kysymys: kumman tehtävä on kasvattaa lapset, valtion vai vanhempien? Entä onko tehtävä siirtymässä osittain myös elintarvikeliikkeiden harteille? Osa myyjistä tekee päätöksen alkoholittomien siidereiden myymisestä henkilökohtaisesti. Eivätkö myyjät voisi saman tien kieltäytyä myymästä keskiolutta tai tupakkaa 18- tai 19-vuotiaille, koska haluavat toimia suhteellisen nuoren ihmisen terveysvalistajina ja huolehtijoina tehtyään tulkinnan siitä, etteivät heidän vanhempansa ole onnistuneet tässä tehtävässä? Tosiasiassa kokonaan alkoholittomia siidereitä ei taida olla laisinkaan, sillä kaikissa minun maistamissani ja tutkimissani valmisteissa pitoisuus on ollut vähintään 0,7 %.

Hauska juttu on myöskin yhdenvertaisuuslaki, mikäli esimerkiksi siiderijuoma todella on täysin alkoholitonta:

"Yhdenvertaisuuslaki 20.1.2004/21
6 §
Syrjinnän kielto

Ketään ei saa syrjiä iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Sukupuoleen perustuvasta syrjinnän kiellosta säädetään naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetussa laissa."

Tästä johtuen myymästä kieltäytyvä kassatyöntekijä rikkoo perustuslakia.

Yhtenä syynä kieltoon on luonnollisesti pidetty sitä, että alkoholittoman siideritölkin hypistely johtaa perinteisen porttiteorian merkeissä kohti ehtaa tavaraa, eli 4,7 % etanolia sisältävää siideripakkausta. Mikäli näin on, olisi 1,5 litran siideripullot sallittava alaikäisillekin niin kauan kun täydet prosentit sisältävää tavaraa ei saa vastaavan kokoisessa pakkauksessa. Eihän luonnottoman kokoisen pakkauksen kopeloinnista voi syntyä samanlaista hinkua kuin esimerkiksi puolen litran tölkistä hyppysissä.

Samassa yhteydessä on puhuttu myös nuorten villityksestä juoda energiajuomia ja olen henkilökohtaisestikin ihmetellyt tätä buumia hieman. Haluan muistuttaa siitäkin, kuinka kahvikaan ei ole kaikkine ainesosineen ja vaikutuksineen terveellisimmästä päästä. Siellä ne mummut kuitenkin oikein istuivat ryystämässä kahvia huulet törröllään torikahvilassa keskellä kirkasta päivää.

Seuraavaksi kielletään energiajuomat, koska niistä syntyy helposti portti kohti kossubatteryä. Saman tien kielletään kraanavesi, koska se on koskenkorvaa ilman alkoholia. Omenamehu on pannassa, koska suuri osa viineistä pohjautuu siihen. Tuskin tarvitsee kertoa, miksi K-18-leima lyödään myös liitulakuihin sekä juomapilleihin. Astmapiiput kielletään perheen pienimmiltä, koska ne muistuttavat inhalaattoria. Purukumit kielletään myös, koska onhan nikotiinipurukumejakin, ja niillä saattaa muutenkin olla laksatiivisia vaikutuksia. Kyllä näitä sudenkuoppia meille harkintakyvyttömille ihmispoloisille löytyy, kun vain jaksaa alkaa etsiä sekä miettiä.

Muistetaan silti sekin, että kielloilla on tapana toimia itseään vastaan, eli lisätä kiellettävän asian houkuttelevuutta. Lisäksi tällä holhoamisella, ennalta suojelemisella, ylenpalttisella varjelulla (vrt. laki savukerasioiden säilytyksestä umpinaisten ovien takana) ja kaikkien kansalaisten pitämisellä henkisesti vauvan tasolla saadaan vain ihmiset ärsyyntyneiksi. Itse olen myöskin sitä mieltä, että niiden avulla ihminen puuttuu evoluutioon. Toki tämä lakien ja säädösten kehittäminen voidaan laskea yhdeksi vaiheeksi evoluutiota, sillä olihan homoseksuaalisuus Suomen laissa mielisairaus vielä 80-luvulle saakka. Keskiajalla taas paloivat noitaroviot, joita valtaosa nykyihmisistä pitää (toivottavasti) harvinaisen järkijättöisenä touhuna.

Loppusanoiksi heitettäköön tämä hauska uutinen. Ainoa syy, miksi voisin tuota vastustaa, on se, mikäli tuotteiden siirtyminen myös tavarataloihin syö erikoisliikkeiden myyntiä. Ennen kaikkea minussakin on sen verran ilkeämielisyyttä, että tällä hetkellä nautin ajatellessani taantumuksellisten, arkojen ja epäseksuaalisten suomalaisten jupisijoiden hysteeristä reaktiota heidän saadessaan tietää, että silmien edessä saattaakin pian olla jotain konkreettista seksuaalisuutta. Hahaa, vanhat käppyrät kulkevat kaupassa samanlaiset silmälaput ohimoillaan kuin ravihevosilla, jotteivat joudu todistamaan suunnatonta syntiä.

Ei niitä tuotteita tulla muutenkaan maitohyllyyn sijoittamaan, vaikka ajatuksen vastustajat ovatkin esittäneet tällaisia uhkakuvia kärjistävissä kannanotoissaan. Lapsiperheen kauppareissu kulkee todennäköisemmin vaatteiden, kodin kemikaalien ja elintarvikkeiden kautta, joten ellei jokaikinen muovinen tikku tai purkki - sanotaan nyt vaikka autovaraosahyllyssä - ole ennenkään perheen pienimpien mielenkiintoa herättänyt, en usko, että niin käy yhtäkkiä nytkään. Tuskinpa kukaan vastuuntuntoinen vanhempi suorittaakaan dildo-ostoksiaan lastensa kanssa.

On se vain sekin hauska juttu, että mikäli sinkkunaisella on käsilaukussa dildo, on tämä hyvin vakaa ja itsevarma yksilö. Täydellinen itsenäisen uranaisen prototyyppi suoraan Sinkkuelämistä tai nimensä mukaisesti Täydellisistä naisista. Mikäli sinkkumiehellä on kotonaan pumpattava barbara tai tekovagina, on hän oikopäätä säälittävä perverssi ja hyvä ettei kimpussa häärää jo naisasiainvaltuutetut sekä valkotakkiset sedät. Erityisen reilua tämä meininki tapaa olla.

Osa suomalaisteineistä on sadisteja

Siirrytäänpä tuttuun, mutta silti aina vain maksimaalisen raivon aiheuttavaan asiaan. On tämäkin (ja siitä seurannut tämä) minun mielestäni hieman tympeää. Oikeuden eteen pitäisi saada tuomittavaksi kiusaajat, eli ne ihka oikeat syylliset tuohon kohteluun. Opettajat eivät tiettävästi kiusaamiseen syyllistyneet. Ymmärrän jossain määrin sen, että kiusaajalla perheineen on halu saada edes jotkut päät pölkylle oikeudenmukaisuutta hakiessaan, mutta jokaisen pitäisi tietää, ettei opettajilla tai terveydenhoitajilla ole todellisia aseita puuttua kiusaamiseen. Ei noita pahuksen rakkareita saisi kuriin kuin nyrkeillä ja raipalla, mutta opettajat eivät saa valitettavasti hipaista oppilaita sormenpäälläänkään.

Hieman samaan tapaan kuin turkulaiskoulun henkilökuntaa, koetetaan Kauhajoen ammuskeluista saada poliisikomisarion päätä pölkylle, vaikka ainoa syyllinen ihmishenkien menettämiseen oli Matti Saari. Jostain pitää saada kärsijä, jota syyttää. Ei pätevinkään poliisimies ole meedio tai osaa ennustaa tulevaisuutta. Hän tekee päätöksensä tässä ja nyt oman harkintansa varassa sekä saattaa valitettavasti inhimillisenä ihmisenä erehtyä - tällä kertaa hieman huonossa paikassa. Lisäksi artikkeli vahvistaa sen, mistä kirjoitin viime vuoden syksyllä melko tuoreeltaan. Päälle päin ei välttämättä huomaa, että mielenterveysongelmainen ihminen aikoo tehdä jotain tuollaista. Molemmat suomalaiset kouluampujat olivat keskimääräistä viisaampia ja olen varma, että erityisesti P-E Auvinen osasi esiintyä niin vakuuttavasti, ettei kukaan osannut epäillä mitään.

Sivuraiteilta takaisin kiusaamiseen. Vastikään kerrottiin sekin "uutinen", etteivät oppilaat kerro keskuudessaan tapahtuvasta kiusaamisesta rehellisesti tai välttämättä ollenkaan, jos aikuiset kysyvät. Se saattaa kuulostaa asiaan vihkiytymättömästä omituiselta, mutta kiusaajat ovat luokan ja oppilasjoukon dominoivia henkilöitä ja parjatuiksi usein joutuvat sivustaseuraajat pelkäävät joutuvansa heidän seuraaviksi uhreiksi. Itsekästä tai ei, mutta luonnollisesti omaa nahkaa tekee mieli suojella ja siksi on helpointa sekä "turvallisinta" myötäillä näitä dominoivia henkilöitä sen sijaan, että kävisi vastustamaan - puhumattakaan siitä, että vasikoisi heistä.

Ryhmän dominoivat henkilöt ovat usein pelottavia, hurjimmissa koulukiusaustapauksissa väkivaltaisiakin, ja toki jokainen pysyttelee ennemmin hyvissä väleissä heidän kanssaan. Olen ollut sekä kiusattuna että seuraamassa tätä sivusta. Pilkattuna olisin ollut kiitollinen, jos joku olisi uskaltanut tulla väliin, mutta sivusta seuraajana tämä ei tullut mieleenkään, koska henkilökohtaisesti pelkäsin saavani siitä läksytystä.

Suurin osa muista oppilaista ei siis salaa kiusaamista ilkeyttään vaan pelon ja itsensä suojelun takia. Tietenkin joukossa tyhmyys tiivistyy, osa oppilaista pitää toisen ihmisen mukiloimista hienona asiana ja tulevat soitettaessa paikalle seuraamaan näytöstä. Tuosta hommasta voisi antaa sanktioita muillekin kuin kiusaajille, olkoot syynä sitten jonkunasteinen heitteillejättö. Itse hakkaaminen sen sijaan ei ole vain kiusaamista. Se on pahoinpitely-niminen rikos, josta tulisi käynnistää poliisitutkinta ja joka pitäisi viedä syyteharkintaan. Rikosrekisteriin tulee kirjata merkintä pahoinpitelystä, uhrin kodin sotkemisesta ja silminnäkijöistä ei ole ainakaan tuossa tapauksessa puutetta.

En jaksa ymmärtää sitä, kuinka jo keskenkasvuiset voivat olla tuollaisia sadisteja. Mikähän on vikana, ettei minulle ole koskaan tullut hinkua hakata ja potkia toisia ihmisiä jonkunlaisen henkisen tyydytyksen saamiseksi? Ennemmin antaisin henkilön X maistaa nyrkkiä hyvästä syystä, kuten puolustaakseni itseäni tai läheisiäni. Pääsääntöisesti kiusatut ovat nimenomaan niitä kilteimpiä ja vaatimattomimpia yksilöitä, eli kaikkea muuta kuin oikeutettuja saamaan noin kurjaa kohtelua. Tietämissäni koulukiusaustapauksissa uhri on nimenomaan ollut sellainen henkilö, joka ei tekisi pahaa kenellekään. Rakkarit saisivat piestä ja kiusata toisiansa, koska jokainen olisi sen ansainnut.

Lisäksi on pakko mainita, ettei voi olla sattumaa, että kiusaajat ovat poikkeuksetta huonosti koulussa menestyviä, kaikin puolin lahjattomia, kirjoitustaidoiltaan heikkoja ja koska toisten ihmisten pilkkaaminen tuottaa tyydytystä, ovat kyseiset henkilöt yksinkertaisesti aivan helvetin tyhmiä. Itsetunnon täytyy olla olematon. Rakkarit eivät kykene järkiperäiseen ajatteluun, kiinnostuksen kohteet ovat mahdollisimman yksinkertaisia sekä vähän älyä vaativia, sanavarasto koostuu kirosanoista ja yleisesti harvinaisen huonoista jutuista. Rakkarilta saat homoksi haukkumista, jos koetat sanoa jotain älykästä. Se porukka on kaikin puolin henkisesti jälkeenjäänyttä. Monenko häirikköoppilaan tiedätte olevan hyvä shakissa, harrastavan kirjallisuutta tai tekevän näppäryyttä vaativia käsitöitä? Aivotoiminnan puolesta nämä pojan- ja tytönrakkarit ovat valtakuntamme alinta pohjasakkaa ja roskasakkia.

Ihmistä arvostetaan oikeusjärjestelmässämme

Ei tosin puoliksikaan niin paljon kuin rahaa ja erityisesti valtion rahakirstua.

Silmään sattui tällainen tieto Iltalehden liikenneaiheiselta palstalta:

Ajoneuvoveron lainvastaisesta välttämisestä, esimerkiksi kevyen polttoöljyn käyttämisestä dieselajoneuvossa, tuomitaan veropetoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. (RL 29:1.3)

Talousrikoksista, sanotaan vaikka veronkierrosta tai velallisen epärehellisyydestä, saa hyvässä lykyssä tuntuvampia rangaistuksia kuin toisen ihmisen satuttamisesta. Ihmisen koskemattomuus ei ole missään arvossa. Pääasia, ettei valtion tuloihin kosketa sentinkään vertaa. Muutoin alkaa päitä pudota. Asia erikseen onkin vaikkapa raiskata alaikäisiä.

Kuopion käräjäoikeus oli tuominnut ylikonstaapelin kahden ja puolen vuoden vankeuteen raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Hovioikeus katsoi oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi vuosi ja 10 kuukautta vankeutta ehdollisena. Lisäksi mies tuomittiin 70 tunnin yhdyskuntapalveluun.

Hovioikeus perusteli ratkaisuaan sillä, että käytetty väkivalta oli verrattain lievää ja että teko tapahtui lähellä suojaikärajaa. Uhri oli 15-vuotias. Hovioikeus alensi myös uhrille määrätyn 8 000 euron kärsimyskorvauksen 5 000 euroon. Rikokset tapahtuivat kymmenen vuotta sitten.

Kokonaista vajaa pari vuotta ehdollista, huh huh. Kyllä nyt paukahti oikein isolla kädellä. Lieventävänä asianhaarana on käytetty sitä, että väkivalta oli lievää ja suojaikäraja oli siinä hilkulla, MUTTA EI KUITENKAAN SILTI TÄYTTYNYT! Lieventyykö sakkorangaistus, jos ajaa yleisillä teillä autolla 17,8-vuotiaana, eli ikäraja on jo lähellä? Eikö 17,8-vuotiaalle voisi jo myydä mietoja alkoholituotteita, koska ikäraja on niin lähellä?

Oikeusjärjestelmä tekee noilla älyttömillä tuomioillaan - jos niitä nyt voidaan edes tuomioiksi kutsua - pilaa paitsi ihmisen koskemattomuudesta myös valtion lainsäädännöstä. Suojaikärajan saa näköjään vetää vessasta alas, koska sen ollessa hilkulla sitä ei edes noteerata. Jos ikäraja on säädetty tiettyyn vuosimäärään, ei asiassa kuuluisi olla mitään tulkinnan varaa tai mahdollisuutta käyttää asiaa lievennyksenä tuomiossa.

Suurin syy ärsyyntymiseen on kuitenkin se, ettei raiskauskaan ole tuomioista päätellen rikos eikä mikään - toisin kuin talousrikokset. Peter Fryckman on istunut talousrikoksien vuoksi vankilassa pidempään kuin moni raiskaaja tai murhaaja. Ensimmäinen tuomio hänelle oli neljä vuotta ehdotonta, päälle puoli vuotta kunnianloukkauksesta ja lisäksi kaksi ja puoli vuotta mm. velallisen epärehellisyydestä. Alaikäisen raiskaamisesta sen sijaan saa vuoden ja 10 kuukautta ehdollista.

En tarkoita sitä, ettei talousrikoksista saisi rankaista vaikkapa juuri tuon verran, mutta tuomiot eri rikoksista pitäisi pikkuhiljaa saada oikeaan suhteeseen. Viranomaisilla ei ole tuota pikaa enää mitään uskottavuutta tai kunniaa kansalaisten silmissä. Rangaistusten koventamisesta sekä oikean balanssin järjestämisestä on puhuttu jo vuosikausia, mutta mitään ei tapahdu. No, ainoa mikä tapahtuu on se, että naurettavia tuomioita jaetaan edelleen. Vuodella ja kahdeksallakin kuukaudella voi selvitä, mikäli raiskaa ei-alaikäisen. Siinä vinkki raiskaajille ja heitä puolusteleville ihmisoikeusaktivisteille, jottei rassukoiden vapautta riistetä liiaksi. Arvatkaapa, ennen linkin painamista, että oliko tuomio ehdollista?

Syyttäjä oli vaatinut miehille rangaistusta törkeästä raiskauksesta. Käräjäoikeuden mukaan tekoja ei tehty sellaisella erityisen nöyryyttävällä tavalla, että ne olisivat olleet törkeitä.

Voi saatanan saatana taas näitä lieventäviä asianhaaroja ja ihme tulkintoja. Vai pitää raiskaus tehdä vieläpä erityisen nöyryyttävällä tavalla, että siitä saa kunnon sanktiot? Paljonkohan ensimmäisen uutisen poliisimies olisi saanut, mikäli olisi raiskannut - edelleen karvan verran alle suojaikäisen - lapsen ja tehnyt sen nöyryyttävästi? Jopa kaksi vuotta ja kolme kuukautta ehdollista kenties? Vahingonkorvaukseen lisäyksenä lounasseteli sekä bussilippu?

Se, että useampi ukko menee ja raiskaa kaksi nuorta naista, ei vielä ole rikos eikä mikään. Seksuaalisen koskemattomuuden loukkaaminen itsessään on pikkujuttu, se pitäisi tehdä erityisen nöyryyttävästi. Ilmankos väki saa mennä vipeltää ja raiskata aivan vapaasti, koska eivät ole sattuneet nöyryyttämään uhrejaan sen erityisemmin. Siltikään ei ole sanottua, että törkeästä raiskauksesta saisi ehdotonta vankeutta. Jopa todennäköisempää on, että kyseessä on lievä raiskaus, eli pakottaminen sukupuoliyhteyteen huolimatta siitä, että hakkaat uhrisi päätä seinään.

Ei missään muualla päin maailmaa voida painaa villaisella tällaista touhua. Näin kuitenkin on meidän Suomessa, jossa ihmistä pidetään periaatteessa korkeimmassa arvossa, koska rikollisia säälitään, heidän ihmisarvoaan korostetaan jatkuvasti ja tuomioita sen kun kevennetään. Käytännössä ihmisyydellä taas ei ole mitään arvoa, koska ihmisiä saa pahoinpidellä vaikka kuinka julmasti raiskauksen yhteydessä. Pelkästä raiskauksesta tekijä selviää hyvässä lykyssä pelkällä sakkorangaistuksella.

Ei mutta hip hurraa! Kaksoisraiskaaja saa kakkua jopa ruhtinaalliset kolme vuotta, eli tosiasiassa puolitoista vuotta. Näin käy siis ainakin silloin, jos tämä muistaa uhkailla uhrejaan veitsellä sekä kuristaa ja mukiloida heitä. Yksistään toisen kotiin tunkeutumisesta ja viattomien ihmisten pieksemisestä sekä uhkailusta pitäisi antaa vankeutta kolme vuotta ilman mitään ensikertalaisuuden suomaa helpottamista. Ukko pitäisi laittaa tiilenpäitä lukemaan 1096 päiväksi eikä sekuntiakaan lyhyemmäksi ajaksi. Raiskauksesta pitäisi antaa kylkiäiseksi toinen samanlainen satsi, eli äijä saisi virua vankilassa 2200 vuorokautta, mutta kun ei.

Noin 99% kansalaisista on sitä mieltä, että tuomioita tulisi ilman muuta koventaa raiskaus-, murha- ja väkivaltarikosten tapauksessa. Jäljelle jäävä prosentti on raiskaajat itse. Päättäjät: kuunnelkaa kansalaisia, jos aiotte vielä saavuttaa jonkunlaisen kunnioituksen silmissämme. Tämäkin kuuluu jälleen kerran niihin asioihin, jotka ovat päin persettä ja jokainen kansalainen ihmisoikeushihhuleita ja päättäjiä lukuun ottaatta haluaisi muutoksen. Siltikään mitään ei tapahdu. Kansan tahto ei yksinkertaisesti toteudu missään asiassa.

Tulipa taas pari ajatusta rasismistakin lukaistuani tämän. Laiskoille siteeraan tähän pari pientä pätkää ko. artikkelista:

Julkistamistilaisuudessa olleet panelistit arvelivat, että suuri osa viharikollisuudesta jää pimentoon eikä tule edes poliisin tietoon. Seksuaalinen tasavertaisuus -järjestön puheenjohtaja Outi Hannula sanoi, että homoseksuaalilla voi olla korkea kynnys kertoa poliisille, että epäilee rikoksen motiiviksi omaa seksuaalista suuntautumistaan.

[...]

Rasistisiksi epäiltyjä rikoksia viedään oikeuteen vain harvoin. Vielä harvinaisempaa on, että rangaistusta kovennettaisiin rasistisen tai vastaavan motiivin takia, vaikka sellainen olisi lain mukaan mahdollista.

Vai että viharikos. Rasismia siellä ja täällä. Jokainen maailman ihminen edustaa jotain etnistä ryhmää ja suurin osa myös jotain selkeää seksuaalista suuntautumista. Jos joudun rikoksen uhriksi, aion täten esittää tekijöiden motiiviksi sitä, että olen valkoihoinen, puhun suomea ja heteroseksuaali. "Homoseksuaalilla voi olla korkea kynnys kertoa poliisille, että epäilee rikoksen motiiviksi omaa seksuaalista suuntautumistaan." Jos rikoksen tekijä on sen tehnyt selväksi esimerkiksi kutsumalla uhriaan homoksi pahoinpitelyn yhteydessä ei voida puhua motiivin epäilemisestä vaan varmasta tiedosta.

Esimerkiksi homottelu tai muu huutelu julkisella paikalla tulkitaan kunnianloukkaukseksi, joka on asianomistajarikos. Viljasen mielestä ne ovat kuitenkin kokonaisiin ryhmiin kohdistuvia rikoksia, joihin yhteiskunnan pitää puuttua.

Kuinka kenenkään homoseksuaalin kunniaa loukkaa, jos häntä sellaiseksi kutsutaan? Tämähän on toteamus, joka pitää paikkansa.

Jos ei varmaa tietoa pysty osoittamaan, muuttuu laki tulkinnanvaraiseksi. Mikäli nimenomaan seksuaalisille ja etnisille vähemmistöille annetaan jatkossa etuoikeus saada tekijälle kovempi rangaistus, on se melkoista enemmistöjen syrjintää. Tällöinhän oikeuden edessä voisi tekeytyä bi-seksuaaliksi ja uumoilla sitä yksiselitteiseksi motiiviksi kokemaansa rikokseen. Näin ollen voisi kenties saada itselleen suuremmat vahingonkorvaukset kuin olemalla se paholaisista suurin, eli valkoihoinen heteromies?

Tällaisten puheiden myötä annetaan julkisesti ymmärtää, että homoseksuaaleissa, somaleissa ja muissa erinäisissä vähemmistöissä on jotain vihattavaa. Kuvitteleeko osa porukasta, että pahat valkoiset heteromiehet saadaan lopettamaan muiden vihaaminen (tätähän me tehdään jatkuvasti kaikkia kohtaan) julistamalla, että mies A ryösti tuon toisen siksi, että vihaa homoseksuaaleja? Seuraavaksi pitääkin selvittää, tiesikö rikoksen tekijä varmasti toisen seksuaalisesta suuntautumisesta.

Rasistisen motiivin takia tuomioita kovennetaan kernaasti, eikä siinä ole periaatteessa mitään väärää. Kuten juuri kirjoitin, herää sellaisesta pykälästä useita kiperiä kysymyksiä. Alkoholin vaikutuksen alaisena aiheutetuissa liikenneonnettomuuksissa humalatila sen sijaan on ollut usein lieventävä asianhaara, vaikka sen kuuluisi ilman muuta olla koventava peruste, jonka varjolla pitäisi alkajaisiksi vaikkapa tuplata aikaansaatu tuomio. Rattijuopumus itsessään oli rikos ainakin viimeksi kun katsoin. Tätä nykyä humalassa tai huumepäissään toiminut rikollinen on ollut minun tietääkseni alentuvasti syyntakeinen.

Tällä logiikalla esimerkiksi kioskiryöstö kannattaa tehdä huumepöhnäkässä, koska huumeiden käyttörikoksen kuuluisi olla lieventävä asianhaara. Useita vuosia sitten kahden pikkutytön päälle ajanut rattijuoppo selvisi pelkillä vahingonkorvauksilla ja kenties ehdollisella vankeudella. Liikennerikkomukset kannattaa tehdä juopuneena, jotta pääsee helpommalla pälkähästä.

Saatanan ihmiset taas kerran!

Otan taas toivottavasti askeleen eteenpäin ”luontopopulismin” saralla. Lanseerasin tuon termin aivan itse. Tälläkin kertaa minua vituttaa aivan suunnattomasti ihmisen alituinen pyrkimys kaiken mahdollisen hallintaan. Kiteytettynä homma on niin, että mikäli karhusta näkyy vähänkään hännänpäätä taajama-asutuksen liepeillä, hälytetään paikalle sekuntiakaan empimättä metsästäjät napsauttamaan sille kuula kalloon. Toisaalta: jos marjastajat sattuvat karhun asuinalueelle, missä otso puolustaa jälkikasvuaan aivan kuten ihmisetkin alinomaa tekevät, tulee perässä paikalle lisää ihmisiä "asianmukaisesti varustautuneina" ja karhu laitetaan kylmäksi. Reilu meininki?

Ihminen on ainoa olento, jolla on oikeus puolustautua seurauksetta muita lajeja vastaan. Oikeus ei koske ainoastaan ihmisen omaa pyhättöä vaan myös toisen puolustuskyvyttömän lajin reviiriä. Tämän oikeuden on myöntänyt kätevästi ihminen itse. Karhu saattaisi olla tästä eri mieltä, jos osaisi puhua. Puhuvan karhun kylkeen tosin käytäisiin oitis ampumassa nukutuspiikki ja karvaturri kuljetettaisiin laboratoriokokeiden kautta eniten maksavaan eläintarhaan, jotta ihmiset saisivat käydä pällistelemässä sitä pääsylipun hintaa vastaan.

En ole tässä asiassa varsinainen pulmunen, sillä kävin viime kesänä pitkästä aikaa eläintarhassa Ähtärissä. Ei valtaosa eläimistä näyttänyt silmämääräisesti mitenkään kurjasti voivan. Eräs eläinpuiston karhuistakin oli ilmeisesti omaksunut showbisneksen ja tuli eteemme istumaan suu virneessä. Kovasti kallioisen maaston päälle rakennetun eläintarhan aitaukset karhuille ja susille ovat kärsineet eroosiosta vuosien aikana, eikä vehreyttä tai katvetta juurikaan löydy paria pystyyn kuollutta männynrunkoa lukuunottamatta. Joka karvaturri ja siipiniekka viihtyisi melko todennäköisesti paremmin vapaana luonnossa.

No, mutta takaisin uutiseen ja siitä seuranneeseen paatokseen. Vanhalla kunnon Iltalehden keskustelupalstalla, ykkösreferenssisivustollani, annettiin melko napakka selitys sille, miksi karhuja ylipäätään lähdettiin kaatamaan jonkun rauhanomaisemman ratkaisun sijaan. "Ukot voivat nyt täysin siemauksin nauttia lajitoveriensa heille suomasta kunniasta, osoittamastaan rohkeudesta ja taidoistaan, jonka kiikaritähtäimellä varustettu voimakas ase mahdollisti."

Ihmisen tuntien en olisi lainkaan yllättynyt, vaikka jotain tällaista toden totta paljastuisi pohjimmaiseksi syyksi. Lisäksi juuri teknologian suoma etumatka nalle-poloiseen nähden mahdollisti nirrin ottamisen. Jos metsästäjiä ja poliiseja olisi asetettu karhua vastaan paljain käsin tai vaikkapa vain morapuukoin varustautuneina, olisi hengen riistäminen tuottanut edes hieman vaivaa.

Ihmisten taannoin langettama syy kuolemantuomioon oli kaiketi virallisesti ihmisen päälle käyminen. Keskustelupalstalla ehdoteltiin sitäkin, josko ihmisten kanssa alettaisiin noudattaa samaa kaavaa. Raiskaajille ja muille päällekäyville saman tien niskalaukaus. Nirri pitäisi ottaa samalla pois myöskin lapsilta, jotka eivät osaisi enää huolehtia itsestään yksin jäätyään. Lisäksi vanhemmalta on saattanut tarttua takaraivoon huonoja käyttäytymismalleja.

Eikö voisi olla olemassa edes yhtä eliölajia, joka olisi ihmistä voimakkaampi ja kykenisi rankaisemaan meitä siitä kuinka me terrorisoimme muita lajeja oman mielemme mukaan? Jos susi käy syömässä lampaita niin kappas, ihminen napsauttaa sille napin otsaan. Ihanan vehreän pihanurmikon tärvelevät myyrät koetetaan hävittää myrkyillä ja ansoilla. Aivan kuin joku helvetin pihanurmikko olisi niin välttämätön, että sen edestä kannattaa lopettaa elämä muilta. Ihminen ei osaa sopeutua mihinkään tilanteisiin. Etenkään meidän osaltamme ei tahdota antaa milliäkään periksi omista turhanpäiväisistä hyödykkeistämme. Sen sijaan muita eläinlajeja sorretaan ja tarpeen tullen likvitoidaan sitä mukaan, kun niiden levinneisyyden katsotaan häiritsevän ihmisen oltavia.

Karhutkin ovat asuneet näillä leveys- ja pituusasteilla aika pitkään. Ihminen on oikein innostuttuaan pyrkinyt levittäytymään mahdollisimman laajalle, saamaan kaikki alueet yksityisomistukseensa ja täyteen kontrolliinsa. Samaan tahtiin on aikojen saatossa lisätty myös eläinten kaatolupia, jotteivat ne häiritsisi meidän neitseellistä rauhaa ja mahdollisuutta käyttää jokaista neliösenttiä luonnosta omien etujemme ajamiseen. Toisia lajeja tapetaan sukupuuttoon, jotta ihmisellä itsellään olisi mahdollisuus hamstrata aina vain enemmän luonnonvaroja ajaen samalla koko biodiversiteettiä kohti tuhoa. Kaikkeen löytyy toki motiivit: talouskasvu ja kulutushysteria.

Muut eläimet nauraisivat meidän onnettomalle touhullemme, mikäli osaisivat. Joka lajin huumorintaju on tosin vähissä tämän vuosisatojen sortamisen jälkeen. Minusta se, kuinka ihminen on pyrkinyt jatkuvasti helpottamaan elämäänsä, saamaan lisää kaikkea ja tappamaan toisiansa ahneuksissaan, ylittää valovuodella surkuhupaisuuden rajan. Kivikaudella ja jopa siitä hieman myöhemminkin ihmiset – joita oli vielä siedettävä määrä suhteessa muuhun luontoon – elivät sopusoinnussa ympäristönsä kanssa vailla jatkuvaa hinkua tuhota kaikkea mitä silmillään näkee. Niistä ajoista ihminen on vienyt itseään ja jokaista muutakin lajia yhä kiihtyvällä vauhdilla huonompaan suuntaan.

Muikulla, elefantilla, huuhkajalla tai antiloopilla ei ole missään vaiheessa ollut sanan sijaa tässä asiassa. Piipun päähän tai ansaan on päätynyt jokainen, joka on astunut liian lähelle herra tai rouva Ihmisen ylimitoitettuja asuinsijoja, kenties peloitellen poloisia marjastajia. Virtahevot, lahnat, koalat, villisiat sekä pääskyset asuisivat tällä planeetalla omia aikojaan niin kauan kun aurinko pysyy "hengissä" ja vieläpä vailla tarvetta hävittää otsonikehää, tuhota metsiä, kehittää ydinasetta, rehevöittää järviä tai tehdä terrori-iskuja toisiaan kohtaan.

Kurkatkaapas huviksenne vaikkapa tätä. Kyseessä on vain yksi esimerkki Suomesta ja Keski-Euroopan kartat näyttävät vielä hurjemmilta. Kysymys kuuluukin, että missä vitussa mahtuvat asumaan ketut, sudet, karhut tai hirvet, kun kaupunkeja sekä kuntia on vieri vieressä ja niiden välisiä alueita halkovat sadat maantiet?

Viime vuosina karhuhavaintoja asutusalueilla on tullut säännöllisesti muutama vuodessa.

Ihminen on niin hysteerinen itseään näennäisesti voimakkaamman luontokappaleen edessä, että haulikot kaivetaan kaapista välittömästi, kun jossain näkyy pari karvaisia korvia.

Itärajalla karhut kuuluvat luontoon, mutta yhä yleisemmin on alettu puhua citykarhuista.

Ihminen on keksinyt, että itärajan tienoilla karhut kuuluvat luontoon. Onko Hän sitten kaikessa viisaudessaan keksinyt myös sen, että esimerkiksi Hämeessä näin ei ole asia? Niin sanotut häirikkökarhut eivät ole missään vaiheessa tulleet häiriköimään ihmisten "cityjä", vaan "cityt" on laajennettu kaikkien eläinten luontaisille asuinseuduille.

Siinä, että asutusta keskittyy tai keskitetään jatkuvasti suuriin kasvukeskuksiin on ainakin se hyvä puoli, että syrjäiset seudut rauhoittuvat ihmisten toimilta kuten liikenteeltä ja tulevaisuudessa metsästystä voitaneen jättää vähemmälle. Väkimäärän kasvaessa entuudestaan ihmisen pitää tosin laittaa yhä enemmän metsää pakettiin. Sinne menee taas eläinten asuinsijoja hehtaari poikineen ja alueet, joilla niiden on vielä mahdollista asustella, käyvät yhä ahtaammiksi, kunnes kutistuvat kokonaan pois ihmisen ahneuden tieltä.

Kyllä siinä saatana alkaa nallekin aggressiiviseksi käydä, jos ei suunnilleen Oulun eteläpuolelta löydy ulkotiloista yhtään sellaista kolkkaa, jonne ei kuuluisi liikenteen ääni tai joku muu ihmisen toimista lähtöisin oleva meteli. Vastaavasti ei mene hyvässä lykyssä pesimäaikana viikkoakaan, ettei joku vitun kukkahattupäinen sienestäjä törmää maisemiin rymistelemään. Karhu ei ymmärrä, että kyseessä on sienestäjä, vaan pitää vierasta olentoa uhkana pelon vuoksi. Tapanani on pyrkiä ajattelemaan asioita mahdollisimman monelta kantilta. Ihminen ja karhu pelkäävät molemmat toisiaan, joten joidenkin mielestä ihmisen kimppuun hyökkäävä karhu ei ole kenties sen erikoisempaa kuin ihminen, joka menee ja ampuu suuresti pelkäämänsä metsien kuninkaan.

Kuten siis sanottua, on karhun elintila käynyt hieman pienenpuoleiseksi. Osa heikäläisistä on vieläpä pyydystetty betoniaitauksiin ihmisten äimisteltäväksi. Näinkin voi siis joskus käydä, vaikka tapaus lienee esimerkiksi minun elinaikanani ainoa laatuaan.

Karhu on ajettu parin aarin kokoiseen kyhäelmään vastoin tahtoaan. Siellä poloinen koettaa puolustaa tätä huikean kokoista reviiriään. Lopulta häntä mennään sinneKIN kiusaamaan ja karhun puolustautuessa nerokas ihminen latoo turkin täyteen lyijyä konekiväärillä. Nukuttaminen ei tullut ainakaan tässä tapauksessa asiantuntijan mukaan kysymykseen. Jotkut rapsut aitaukseen loikanneelle miehelle voisi kuitenkin antaa koettelemustensa lisäksi. Voisinhan minäkin lähteä tästä ehdoin tahdoin rymistelemään metsään ja jos luonnon asukki tulee vastaan, pyydän itku kurkussa paikallisia metsästäjiä tarttumaan toimeen.

Voidaan ajatella sitäkin, kuinka ihmisillä on vähintään mielenkiintoinen logiikka ratkaista tällaisia asioita - vaivannäön ja todellisen uhrautumisen sijaan. "Minulla on tässä 50 lammasta, mutta liian pieni aitaus. Mikäpä ratkaisuksi? Luovunko suunnitelmistani ostaa uuden pakastimen vanhan, kylläkin yhä toimivan, mutta vanhan tilalle vai käytänkö rahat laajentaakseni aitausta? Pah, noudan kaapista haulikon ja lahtaan 20 lammasta, jotta jäljelle jäävät mahtuvat aitaukseen."

"Jaa mutta hirvillä kulkee tuon läheisen maantien poikki niiden vuosikymmenien ajan käyttämä kulkureitti. Tästä aiheutuu huomattava riski The Ihmisille, joiden pitää päästä kulkemaan paikasta toiseen vähintään sata kilometriä tunnissa 40 000 euron saksalaisilla ökyautoillaan. Laitammeko alueelle törmäysten välttämiseksi 50 km/h nopeusrajoituksen? Pah, lisätään kaatolupia ja laitetaan kilometritolkulla aitaa tien varteen, jotteivat hirvet pääse enää liikkumaan mihinkään."

Toisaalta karhu, harpyija, mangusti ja ihminen - olipa kyseessä sitten suomalainen, afganistanilainen, kolumbialainen tai myanmarilainen - ovat kaikki asettautuneet omille alueilleen. Ainoa riski toisille syntyy siitä, kun ihmiset eri puolilla maailmaa sikiävät niin mahdottomalla vauhdilla, että muista eläinlajeista puhumattakaan toisia kansalaisuuksia ja heimoja pitää listiä itsensä tieltä.

Kenties Hitler, Hussein, Milocevic ja Stalin apureineen olivatkin suurmetsästäjiä – harvoja ihmisiä toden teolla ja lähes oikeassa suhteessa metsästäneitä – ja heidän hirmuteoistaan sietäisi olla kiitollinen. Nykyään Eurooppa vasta olisikin ylikansoittunut ilman toisen maailmansodan tuomaa helpotusta. Jos ihmisiä todella vertaa eläimiin, kuten itse teen puhtaasti siitä yksinkertaisesta syystä, että mielestäni ihminen on eläin, voisi kansanmurhia toteuttaneiden ajatella rajoittaneen ihmislajin kantaa siinä, missä kaatolupia muiden eläinten lahtaamiseen annetaan nimenomaan kannan säätelyn vuoksi.

Kantaa tosin säädellään aivan ihmisen asettamien ehtojen mukaan, ja ehdothan määräytyvät tasan sen mukaan kuinka ihminen on minnekin suuntaan levittäytynyt. Yhteen maakuntaan/provinssiin/lääniin mahtuu 75% ihmisiä ja vain 25% eläimiä – ei enempää. Mielellään kuitenkin toki suhteessa 90-10, jotta ihmisellä olisi oikein lokoisaa, eikä iso paha karhu eksyisi yhtä herkästi takapihalle pelottelemaan karvaisella olemuksellaan.

Muutama mielenkiintoinen uutinen

Murhaaja kysyi tekstiviestillä lupaa ennen surmaa

Eihän tässä mitään ongelmaa ole, koska murhaaja ei ollut ainakaan täysin omin lupinensa asialla. Ette ehkä tiedä, mutta Nikita Fouganthinen saama kohtelu on ollut täysin epäreilua, sillä hän kysyi ihmisten murhaamiseen ensin lupaa.

Isä pelasti vaimonsa - poika hukkui

Kaikin puolin ikävä tapaus, mutta niin oli isukin prosedyyrikin.

- Sen sijaan, että olisin sukeltanut ja vaarantanut samalla oman henkeni, vaimoni ja myös pojan hengen, vein Vanessan turvaan ja jäin rannalle rukoilemaan. Muuta en voinut tehdä.

Tällä kertaa metodi ei tuottanut toivottua lopputulosta. En ole itse asiassa koskaan kuullut pelastustoimenpiteestä, jossa rannalla istuminen ja rukoileminen olisi auttanut. En ole nähnyt palomiehiä tosi toimissa, mutta uskallan väittää, etteivät he istu rannalla lootusasennossa rukoilemassa vaan toimivat.

Juhli avioeroaan - ex-mies puukotti

- Luulen, että hän otti eron raskaasti, hän ei voinut hyväksyä, että suhde oli ohi, Daily Mail -lehden haastattelema naapuri kertoo.

Tapauksesta päätellen minäkin luulen, että miekkonen otti eron raskaasti. Varmaksi ei osaa sanoa, mutta hieman tähän suuntaan veikkaan.

WHO luopuisi käytetyimmästä hiv-lääkkeestä

Stavudinella on Maailman terveysjärjestön mukaan vaikeita sivuvaikutuksia, se esimerkiksi aiheuttaa peruttamatonta vahinkoa potilaan hermostolle.

Niin no, kaikki on tietenkin suhteellista. Kyllähän hivilläkin on aids-asteelle ehdittyään monenlaisia oireita sekä vaikutuksia, mm. kuolema.

Taiwanissa ei pian enää kävellä tupakka huulessa

Luitte aivan oikein.

Taiwan aikoo kieltää tupakoinnin kävellessä.

...

Samalla on tarkoitus kieltää tupakointi myös mopolla ajettaessa.

Huh, onneksi polkupyörällä ajaessa saanee edelleen tuprutella, mikseipä myös veneillessä.

Lehti: Obama ilmoittaa Afganistanin-sodan lopetuksen aikataulusta

Mikäpä ettei ja on hyvä, että sotimisen lopettaminen aikataulutetaan jämptisti, jottei asioista synny erimielisyyksiä. Merkintä Obaman seinäkalenterissa 26.11 vuodelle 2011: "Muista lopettaa sota!"

Yksi monista esimerkeistä koskien vankeusrangaistusten suhteellisuutta

Tässä lainattua tekstiä Wikipedista, koskien Mordechai Vanunua.

Mossadin agentit kaappasivat hänet Roomasta ja kuljettivat Israeliin, jossa hänet tuomittiin maanpetoksesta vankeuteen. Hänet armahdettiin keväällä 2004 kahdeksantoista vuoden vankeuden jälkeen.

Vanunua pidettiin Israelissa yhä uhkana maan turvallisuudelle, eikä hän saa poistua maasta tai tavata ulkomaisia tai olla yhteydessä ulkomaisiin toimittajiin. Vanunu tuomittiin uudelleen heinäkuussa 2007 puolen vuoden vankeuteen ulkomaalaisille toimittajille puhumisesta.

Maanpetos on periaatteessa rikoksena asia erikseen ja siitä kuuluu minustakin rangaista. Suomessa ei saa kuitenkaan saatana murhasta tai raiskauksestakaan noin paljon ehdotonta vankeusrangaistusta. Saatanalla en tarkoita fiktiivistä henkilöä vaan se esiintyy lauseen sisällä kirosanana sekä teennäisenä voimakeinona. Petoksesta tai muusta talousrikoksesta saattaisikin saada enemmän kakkua, mutta kuka nyt sellaisiin jaksaa vaivautua.

Murha käy paljon vähemmällä järjenkäytöllä ja lisäksi pääsee rikosoikeudellisesti helpomalla. Raiskauksesta sen sijaan saattaa saada vieläpä seksuaalista mielihyvää ja pälkähästä pääsee edelleen kätevästi. Olisihan nimittäin silmitöntä ihmisoikeuksien rikkomista rangaista toisen ihmisen hengen riistosta noin mahdottoman julmasti, eli vangitsemalla riittäväksi aikaa. Itse tosin kuulun siihen ryhmään, joka pakkosteriloisi raiskaajat ja laittaisi murhaajat koulukiusaajien kera samaan kaasukammioon.

Pitääpäs editoida mukaan myös tämä juttu. Saavatkohan kuuluisat oikeusjärjestelmältä erityiskohtelua (sarkasmia)? Jos minulle olisi annettu USA:ssa kuulustelupyyntö tekemäni rikoksen vuoksi en usko, että saisin itse päättää, koska menen sinne. Poliisit tulisivat ja hakisivat. Viranomaiset tuskin soittavat tänne ja emäntä vastaa puhelimeen, koska olen nukkumassa, kenties krapulassa. Ei, en epäile Tiger Woodsia tästä nimenomaisesta asiasta. Ei siinä silti mitään. Pistetään asia hautumaan.

Parin päivän kuluttua viranomaiset soittelevat, josko Janne suostuisi tänään tulemaan kuulusteluihin. Kello seitsemän aikaan kävisi minulle kunhan kuulustelu ei kestä puolta tuntia pidempään. Minun pitää näet ennättää kotiin katsomaan Salkkareita. Poliisiasema on kuitenkin suljettu. Ei onnistu. Siitä viikon päästä viranomaiset soittelevat ja tiedustelevat, josko minulla olisi aikaa tulla kuulusteltavaksi, mutta en vain yksinkertaisesti jaksa, eikä minua oikeastaan erityisemmin kiinnosta. Katsellaan siis uudestaan parempana ajankohtana.

Kuolemalla ei ole viihdearvoa

Juuri tuli täyttyneeksi 70 vuotta siitä, kun Neuvostoliitto aloitti talvisodan Suomea vastaan. Huomatkaa juuri tämä tietty muoto ilmaista asia, sillä olen ollut lapsesta asti sitä mieltä, että suuri ja mahtava Neuvostoliitto aloitti sodan tieten tahtoen lisää pinta-alaa ja "puskuria" hingutessaan. Mainilan laukauksista on siis turha puhuakaan sen enempiä.

Olen ilmaissut kantani sotimiseen ja puolustusvoimiin jo aikoja sitten. Siitä syystä minua meinaa ottaa kupoliin sotimisen jatkuva glorifiointi, vaikka talvisota kaiketi onkin osa suomalaisten kansallista identiteettiä.

Ihmiset: sodassa ei ole mitään hienoa tai ihailtavaa. Se oli ajanjakso, johon me (Suomi) ajauduimme vasten tahtoamme ja sota käytiin pakon edestä. Onko tämä kaikki suunnaton mehutus nykyisen viihteellisyyteen pyrkivän yhteiskuntamme ja mediamme ansiota? Taitaapi olla. Seuraava sitaatti edustaa ainoastaan yhtä maanmiestämme, mutta kiteyttänee silti monen muunkin ihmisen ajatuksia:

Varusmiesten huono kunto olikin monen mielestä syynä Talvisodan taistelijan kovuuteen.

- Nykyään yleiskunto on sotilaalla heikolla tasolla, koska liikuntaa ei tule nimeksikään ja maastossa liikkuminen jää useimmilla vain inttiin. Peruskouluissa olisi luotava riittävän kova pohja, että ihmiset jaksaisivat suoriutua edes työnteosta, kirjoittaa nimimerkki Tulevaisuuden sotilas.

Pitäisikö nuoria miehiä - ja miksei yksin tein myös naisia - juoksuttaa sekä asuttaa metsissä vasten heidän tahtoaan siksi, että joku kaunis päivä Neuvostoliiton joukot rynnistävät takuuvarmasti (lue: takuuvarmasti, ei vaihtoehtoja) rajan yli kiväärien piiput tanassa? Raitis ulkoilma ja liikunta ovat hyväksi monesta syystä. Tämä iänikuinen sodan uhka puolestaan on lievästi ilmaistuna heikko motivaattori tai syy.

Voin paljastaa kaikille jo etukäteen sen, etten lähde pihalle juoksentelemaan siksi, että minun pitäisi olla hyvässä kunnossa nimenomaan siitä syystä, että päivänä minä hyvänsä neuvostojoukot rynnistävät uhmakkaasti rajamme yli. Lukekaas nyt oikeasti tuo artikkeli. Sotilaista - toisiaan ampuvista sotilaista - puhutaan kuin joukkueurheilijoista. Voiko pakon edestä itsensä murhaamaan, tappamaan ja teurastamaan ajettu ihminen saada osakseen analysointia varusteistaan tai yleiskunnostaan? Toki hän voi. On eri asia, että pitäisikö.

Talviolympialaiset järjestetään ensi keväänä. Siellä sitä kilpaillaan. Onneksi on yleisempää käyttää sodan vastapuolesta nimitystä vihollinen kuin vastustaja, vaikka jälkeiseen vaihtoehtoon saatetaan turvautua joskus, mikäli sodasta koetetaan saada viihteellisyyden nimissä neutraali tapahtuma.

Harmini aihe on se, kuinka sodista tehdään ikään kuin viihdettä. Neuvostosotilaiden aseiden rytmikäs pauke sekä vinhasti lepattavat takinliepeet eivät takuulla sellaista edustaneet suomalaissotilaiden silmissä. Pitäisikö meidän nykyhengessä lukea lehdistä kuolemasta kertovat uutiset tuntien mielissämme syvää dramaturgiaa ja laatia uhreista paitsi psykologinen profiili myös elinkaari?

Korean sodan alkamisesta tulee ensi vuonna kuluneeksi 60 vuotta, joten on ilman muuta syytä käynnistää armoton mehutus sekä fiilistely. Vuoden 1952 Helsingin olympialaiset oli myös hieno tapahtuma, jonka alkamisajankohtaa kesällä 19.7 mahdetaan muistella isoin menoin vuonna 2012, ellei maailma sitten ehdi loppua ennen sitä.

Tämä todellisuus

Kuten olen aiemminkin todennut, en häpeä myöntää katselevani esimerkiksi YouTubesta vanhoja animaatioita lapsuusmuistojeni verestämiseksi. Ensinnäkin täytyy mainita, ettei tänä päivänä todellakaan tehdä kelvollisia lastenohjelmia ja mikäli tulen joskus saamaan jälkikasvua, aion kaivaa vaikka kiven kolosta lämminhenkisesti tehtyjä sekä ideoituja JA ennen kaikkea opettavaisia lastenohjelmia.

Meidän huushollissa ei katsota kylmiä tietokoneanimaatioita, robotteja, supersankarihirvityksiä tai varsinkaan idiootteja aikuisia höpöttämässä joutavia. Viimeistä lajityyppiä edustaa täydellisesti Pikku Kakkosessa pyörivä liikennepoliisiparivaljakko Valtti ja Maltti. Kaverukset koettavat kovasti olla opettavaisia, mutta tosiasiassa he ovat helvetin rasittavia. Uskon lapsenkin ymmärtävän tämän. Vihonviimeisimpiä nykyajan lastenohjelmaideoita ovat milloin mitkäkin puhuvat vohveliraudat, pölynimurit ja kodin tarvikkeet, jotka seikkailevat villasukkien kanssa tai jotain muuta vastaavaa. Ei, ei.

Transformerseiden ja muiden actionpläjäysten sijaan olisikin syytä aloittaa vanhan ajan lastenohjelmien hamstraus sekä varastointi tulevaisuuden varalle jo nyt. Muumit, Myyrä, Pingu, Kaapo, Maija Mehiläinen, Tao Tao ja Vili Vilperi – nyt puhutaan asiaa. Teletapit ja Pyjamabanaanitkin vielä menettelisivät, mutta etenkin ensinnä mainittu menee konseptiltaan turhan psykedeelisiksi. Neljä eriväristä peikkoa (?), joiden vatsoissa on LCD-näytöt ja auringosta kurkistelee vauva? Ei, ei.

Kunnollisia ja lämminhenkisiä lastenohjelmia ei saa pilkata, eikä lastenohjelmia muutenkaan vääristää, mutta kuinka paljon muutosta tulisi vaikkapa Kaapoon (engl. ja ransk. Caillou) mikäli länsimaista ihmissuhde- ja perhe-elämää realistisesti kuvaava lastenohjelma laadittaisiin ja lanseerattaisiin nyt? Ehdassa Kaapossa soma 4-vuotias poika touhuilee kaikenlaista jännää, jota hänen ikäänsä kuuluu. Menossa on mukana pikkusisko sekä ystäviä, joista ketkään eivät ole kuuna päivänä riidoissa tai pahalla tuulella.

Komeuden kruunaa herttaiset isovanhemmat, joiden kanssa lystiä maailman ihmeiden tutkiskelua ja arjen rattoisia askareita vasta piisaakin. Äidillä on aina aikaa ja tämä auttaa Kaapoa aina tarvittaessa. Isä on samasta puusta veistetty ja tehtävässään mallikelpoisuuden perikuva. Animaatio ei ole vanha, sillä sen ensi-ilta oli kotimaassaan Kanadassa 1998. Realistisuudessa on toivomisen varaa, mutta eihän myönteisessä ja iloisessa tunnelmassa pahaa ole.

Tästä alkaa totuus. Kärsikää.

Vuonna 2009 4-vuotiaan Kaapon vanhemmat räpistelevät hajoamispisteessä olevan avioliittonsa kanssa - pysytellen kuin ihmeen kaupalla yhdessä. Kummallakaan ei ole muuta motivaatiota yhteiselon jatkamiselle kuin lapset, eikä sekään enää kauan riitä. Kaapo on ollut aamuseitsemästä iltaviiteen lastentarhassa jo aikoja. Ainoa syy sille, ettei asia ole ollut näin jo 1,5-vuotiaasta asti, oli pikkusiskon syntymä ja äidin äitiysloma. Tänäkin aikana mummon ja vaarin apu oli tarpeen, koska aina toisinaan viikonloppuisin äiti ja isä tarvitsivat omaa aikaa.

Mummolavierailuille Kaapo muistaa isän hakeneen hänet ja pikkusiskon kyytiinsä ollessaan toista tuntia ylitöissä. Hänelle on koitunut firman YT-neuvotteluiden ja lomautusten vuoksi runsas työtaakka, eikä hänellä ole kovan kilpailun vuoksi varaa jättää yhtään työtehtävää vastaanottamatta. Tästä Kaapo ei tietenkään tiennyt mitään, mutta hän oli muutoinkin surullinen odottaessaan ikkunan ääressä sitä, koska tutun näköinen auto kaartaisi pihaan. Kaapo ilahtui kuitenkin lopulta, vaikka joutui odottamaan tunteja. Isän tultua kotiin hänestä ei ollut leikkikaveriksi, saati muutenkaan seuraksi. Hän halusi vain maata sohvalla puoliunessa ja käski Kaapoa olemaan hiljaa, mikäli televisiosta tuli jotain mielenkiintoista. Kaapo ei saanut läheskään aina katsoa televisiota isän kanssa vaan hänet komennettiin usein makuuhuoneeseen jossain vaiheessa iltaa.

Kaapo perheineen asuu suurkaupungin esikaupunkialueella, koska muuttoliike on ajanut ihmisiä pois pienempien asutuskeskusten rauhasta jo kolmatta kymmenettä vuotta. Harmaassa betoniviidakossa tuntuu siltä, ettei koskaan ole nätti ilma, vaikka aurinko periaatteessa paistaisikin. Lisäksi ilma on savusumun takia niin sankkaa, ettei päivänvalo pääse koskaan kunnolla siivilöitymään maan pinnalle.

Kaapo on hieman pikkuvanha ja lisäksi perhe muutti vasta hiljattain. Tämän johdosta hänellä ei ole toistaiseksi liiemmin ystäviä. Pihapiirin lapset syrjivät häntä, koska ovat ilkeitä. Tämä johtuu heidän perhetaustoistaan. Osan isät pahoinpitelivät heitä lapsena ja osan äideillä oli raskausaikana ketjussa tupakoinnin lisäksi likimain fataali alkoholisyndrooma.

Arki-iltoina Kaapo on kotona perheensä parissa, mutta ei ole puhettakaan, että äidillä tai isällä olisi aikaa hänelle ja pikkusiskolle. Heidän pitää huolehtia yhdestä sun toisesta talouden pyörittämiseen liittyvästä asiasta ja pariskunnan välien kiristyessä rahaan sekä parisuhteeseen liittyvät riidat eivät ole laisinkaan harvinaisia. Oman rauhan tarpeessa isä haluaa käydä välillä ystäviensä kanssa harrastuksissa, kuten äiti on Kaapolle kertonut.

Kaapo ei tiedä tarkkaan, missä isä käy, mutta sen hän tietää, että äiti on surullinen isän tullessa kotiin vasta silloin, kun Kaapo on jo käynyt nukkumaan. Seuraavana päivänä isä nukkuu merkillisen pitkään ja äiti on hyvin vaitelias sekä ärtynyt. Pariin otteeseen äiti on suutahtanut Kaapollekin jostain aivan mitättömästä asiasta, mutta on kuitenkin pyytänyt tätä tuota pikaa anteeksi valitellen sitä, että nukkui huonosti, eikä ole saanut vielä kahvia.

Kaapo ja pikkusisko joutuvat toistuvasti sulkeutumaan makuuhuoneeseensa piiloon pelottavasti olohuoneesta kaikuvaa riitelyä. Äiti syyttää isää siitä, ettei tämä ole kotona, kun häntä tarvittaisiin. Isä syyttää äitiä siitä, että hän ei osallistu laskujen maksamiseen yhtä paljon kuin hän itse. Asuntolaina painaa päälle ja heliborit heiluu. Kaapo tosin tietää vain sen, että äiti on surullinen kävellessään itkien isän ja äidin makuuhuoneeseen vetäen oven kiinni perässään. Isä jää Kaapolle lapsuusvuosina melko etäiseksi, koska joutuu tekemään niin paljon töitä ja jättää osan vapaa-ajastaan harrastuksilleen.

Eräänä päivänä tarhasta kotiin tullessaan Kaapo huomaa osan huonekaluista kadonneen. "Isä muuttaa pois," kertoo äiti kyyneliään pyyhkien. "Äiti, mihin isä muka muuttaa?" kummastelee Kaapo. "Eikö isä halua enää asua meidän kanssa?" Äiti ei kestä enää. Hän ei voi kertoa pienelle pojalleen totuutta - ainakaan vielä. Kaapon ja hänen pikkusiskonsa ei tarvitse toistaiseksi muuttaa mihinkään, sillä äidille myönnettiin täysi huoltajuus. Isä muutti onneksi asumaan toisaalle samaan kaupunkiin, joten matka häntä tapaamaan ei ole pitkä. Kaapo ikävöi isäänsä, muttei saa suureksi ihmeekseen nähdä tätä kuin kahden viikon välein ja silloinkin ainoastaan viikonloppuisin.

Nopea parin tunnin tapaaminen sujuu suunnilleen samalla kaavalla. Isä käy hakemassa Kaapon ja pikkusiskon heidän kotoaan, ajaa autollaan McDonald'sin drive-in-kaistalle, tilaa ruokaa ja kaartaa kotiinsa, jossa he syövät. Ruoan jälkeen isä laittaa näkymään DVD:ltä piirrettyjä ja nauraa teennäisesti niiden tapahtumille. Pari kertaa asunnossa on käynyt vieras nainen, joka on lähtenyt melkein yhtä pian kuin tulikin. Isä kertoo tämän olleen hänen työkaverinsa. Kaapolla ei ole mitään syytä epäillä tätä. Paluumatkalla haetaan huoltoasemalta jäätelöannokset, jotka pysähdytään syömään takapihalle joen rantaan.

Isän muutettua pois koti alkoi kuitenkin käydä äidille liian isoksi ja kalliiksi. Kaapo joutuu eroon niistä harvoista saman pihapiirin lapsista, joihin oli ehtinyt tutustua edes hieman. Uusi koti on kerrostaloasunto, joka on Kaapon mielestä aivan liian paljon pienempi ja huonompi kuin edellinen. Äiti antaa syyksi ainoastaan sen, että niin on pakko tehdä. Kaapo uskoo kiltisti äidin sanaa. Kaapo on nyt kuusivuotias ja valmis aloittamaan esikoulukerhon.

Äitikin on onneksi saanut uuden työpaikan edellisen määräaikaisen työsuhteen päätyttyä välittömästi koeajan jälkeen. Pariin otteeseen muuan vieras mies käy Kaapon kotona kylässä. Äiti on kovin vaitonainen Kaapon tiedustellessa asiaa. Kaapo sekä pikkusisko pääsevät edelleen silloin tällöin mummon ja papan luokse kylään. Äiti tarvitsee kuulemma omaa aikaa. Erään viikonloppuvierailun jälkeen äidin silmänympärys on tummunut. Hän kertoo törmänneensä pimeässä tiskikaapin reunaan. Kaapolla ei ole mitään syytä epäillä äidin sanomisia. Sattuuhan tuota, mutta äiti on pienehköön vahinkoon nähden kumman apea sekä ahdistunut. Miestä ei enää näy.

Alle kuukauden päästä Kaapon kotona käy uusi vieras mies. Äiti komentaa Kaapon ja pikkusiskon huoneeseensa leikkimään tai tekemään jotain muuta keskenään. Tällä välin äiti haluaa kuulemma seurustella miehen kanssa. Sama mies tulee taas muutaman päivän päästä uudestaan syömään. Kaapo ja pikkusisko pääsevät seuraavien kuukausien aikana poikkeuksellisen usein mummon ja papan luo kyläilemään. Puolen vuoden kuluttua Kaapo on jo ehtinyt käydä esikoulukerhoa, sekä saanut sieltä uusia ystäviä. Suureksi harmiksi jokainen asuu liian kaukana, jotta heitä kykenisi tapaamaan muulloin kuin eskarissa.

Samoihin aikoihin äiti pyytää lapset olohuoneeseen, koska haluaa kertoa heille jotain tärkeää. Äidin Jykäksi kutsuma mies muuttaisi heidän kanssaan asumaan. Äiti kertoo, että Jykä alkaa huolehtia perheestä ja että hänestä tulee lapsille ikään kuin uusi isä. Kaapo ei ymmärrä tätä logiikkaa. Mikä vanhassa isässä oli vikana? Eihän hän sitä paitsi ole minnekään kadonnut, vaan voi olla edelleen Kaapon sekä hänen siskonsa isä. Äiti selittää, että tietenkin Jouni on edelleen Kaapon ja Mirjamin virallinen isä, mutta Jykä on kuitenkin ikään kuin toinen isä. Pieni Kaapo ihmettelee, muttei silti uskalla kyseenalaistaa äidin sanomisia. Onhan hän viisas aikuinen.

Muutaman päivän kuluttua Jykä alkaa kuin alkaakin kantaa tavaroitaan Kaapon kotiin. Uusi asukas tarkoittaa äidin mukaan sitä, että jonkun ajan kuluttua olisi ajankohtaista muuttaa isompaan asuntoon. Tässäkään ei ole Kaapon logiikan mukaan mitään järkeä. Miksi nyt pitäisi taas etsiä suurempaa kotia, koska he asuivat jo sellaisessa. Kaiken lisäksi se piti jostain kumman syystä vaihtaa pienempään ja miksei Kaapon oma isä edelleenkään kelpaa? Kaapon mielestä äiti on tyhmä. Lisäksi äidin ja isän välit ovat entistäkin kireämmät aina kun he tapaavat Kaapon ja pikkusiskon mennessä käymään isän luona. Naisen vaatteet isän asunnossa ihmetyttävät myös Kaapoa. Ne eivät näytä äidin vaatteilta.

Paralleelin pumpuliulottuvuuden, eli nimikkotelevisio-ohjelmansa Kaapo hämmästelee vihreällä pihanurmella kipittävää koppakuoriaista, viereisellä tontilla tomerasti suut virneessä ahertavia rakennusmiehiä, omenoiden kasvamista ja pilvien liikkumista. Kadulla reippaasti kävelevät ihmiset hymyilevät joka ikinen ja tervehtivät toisiaan. Kivoja juttuja ovat myös mummon ja papan soma hauveli, joka on kieli pitkällään odottamassa, kun perhe käy siellä kylässä yhdessä.

Kotona on kiva puuhastella aina pirteän ja onnellisen äidin kanssa. Laatikot ovat väärällään leluja Kaapon omassa siistissä huoneessa. Sähköstä ei tarvitse huolehtia - sitähän tulee pistorasiasta. Äidillä on aikaa käydä puistossa kaiket päivät, eikä rahasta ole pulaa. Isä on työpäivänkin jälkeen iloinen ja jaksaa touhuilla kaikkea suupielet korvissa aina iltaan saakka. Mistään ei tarvitse tinkiä ja aina on aikaa lähteä autoajelulle vaikka maaseudulle. Aurinko paistaa ja sirkat soittaa.

Oikean todellisuuden Kaapo ihmettelee lapsesta asti sitä, miksi ihmiset hänen ympärillään ovat ilkeämielisiä, pahansuopia, katkeria, kateellisia, tekopyhiä, kireitä, vihaisia, kiireisiä ja stressaantuneita. Äidiltä ei heru aikaa leipomiseen, lautapeleihin tai ulkoilemiseen. Isältä samaa on hankala kysyä, koska hän on ylipäätään paljon vähemmän kotona. Alle kouluikäisenä tosielämän Kaapo joutuu hämmästelemään pihalla vipeltävän koppakuoriaisen sekä voikukan sijaan aviorikosta, avioeroa, perheriitoja, päihdeongelmia, epäonnistuneita ihmissuhteita, rahapulaa, ahdistusta ja mielenterveysongelmia.

Kaapon vartuttua tilanne luonnollisesti vain pahenee, sillä edellä mainittu lista konkretisoituu hänen elämässään. Sen lisäksi osa samanikäisistä lapsista käy varttuessaan läpi samanlaisia asioita ja osa heistä katkeroituu purkaen pahaa oloaan käyttäytymällä huonosti koulussa - häiriköiden ja kiusaten muita. Lopulta Kaapo alkaa tuntea inhoa isäänsä kohtaan, koska tiedostaa hänen olleen lopullinen syy hänen vanhempiensa eroon ja perheen hajoamiseen.

Mikäli pumpulitodellisuuden mummolan koira on aina iloinen, pirteästi haukahtaen vastassa ja antaa tassua, on todellisuuden koira silmät kiiluen koivessa kiinni murisemassa heti kun pääset näköetäisyydellä.

Sellainen on tämä todellisuus.

Silkkaa matematiikkaa, rakas Watson

Jatketaanpa aiheesta, jota käsittelin pari kirjoitusta sitten. Suomen maahanmuuttokeskuksissa on siis tällä hetkellä jotakuinkin kolmisen sataa maahanmuuttajaa odottamassa, että heidät sijoitetaan jonnekin päin Suomea asustelemaan. Rupesinkin tässä miettimään, että miksi he ovat keskuksissa jumissa ja ilmeisestikin odottamassa asioidensa käsittelyä? Voisiko olla niin, että Astrid Thors kumppaneineen on haltioissaan ottanut kolme sataa maahanmuuttajaa liikaa kapasiteettiimme nähden?

Antakaapas niin opetan teille hyvin yksinkertaista matematiikkaa:

Junassa Helsingistä Ouluun on 200 istumapaikkaa. Matkaan lähtijöitä onkin 500 ja Astrid Thors on veturinkuljettajana. Hän ei olekaan ollut pätevä kartoittamaan junansa matkustajakapasiteettia lippuja myydessään ja laiturilla jonottaa junan täytyttyä vielä 300 matkustajaa. No, kaikki ängetään mukaan vaikka väkisin ja lopulta kenelläkään ei ole mukavaa. Konduktöörit ilmoittavat junassa olijoille, että heidän on pakko antaa tilaa. Kaikki ovat maksaneet lippunsa, joten riitaa istumapaikoista saattaa syntyä. Ihmisillä on tukalaa ja matka on yhtä kärsimystä etenkin heille, jotka joutuvat seisomaan tasapainotellen hankalissa asennoissa.

Yksi istumapaikka symboloi yhtä Suomen kapasiteetin - byrokratia, asutusmahdollisuus, rahoitus ja työllistyminen - mukaista paikkaa maahanmuuttajalle. Thors kuvittelee virhearvioinnin tai kenties liian humaaniuden seurauksena junassaan olevan 500 paikkaa, vaikka todellinen määrä tuli aiemmin selväksi. 300 ylimääräistä voitaisiin jättää asemalaiturille, jotta todellisen kapasiteetin mukainen määrä, eli 200 henkeä, kyettäisiin kuljettamaan mukavasti, turvallisesti ja ilman, että kenelläkään on ahdasta tai ettei kukaan jää vaille tarvitsemaansa palvelua.

Asian tulisi toimia samoin kuin ravintoloissa ja tässä seuraakin yksinkertaisen matematiikan oppitunti numero kaksi:

Kaupungin suosituimmassa yökerhossa on yhteensä 500 asiakaspaikkaa. Ovien auettua portsarit alkavat päästää ihmisiä sisälle ja heidän työkaverinsa sisäpuolella tarkastelevat, kuinka hyvin väki mahtuu, jottei synny tungosta, joka on harmiksi kaikille. Suosio on vankka ja ulkopuolella jonoon tulee väkeä sitä mukaa kun ihmisiä päästetään henkilöpapereiden tarkistamisen jälkeen sisälle. Lopulta sisäpuolelta ilmoitetaan radiopuhelimella ovelle: "Nyt alkaa olla jo viitisen sataa ihmistä täynnä, joten teidän täytyy pitää hieman taukoa. Emme ehdi muutoin palvella kaikkia." Näin ovella myöskin toimitaan. Kapasiteetti on tullut täyteen - pitää odottaa hieman.

Minä olen ollut tuossa tilanteessa. Ulkona pitää odotella siihen asti, että yökerhosta poistuu ihmisiä, joiden tilalle seuraavat voivat siirtyä. Kyse on myöskin muun muassa paloturvallisuudesta, eikä minulla olisikaan hinkua mennä baariin, jossa on kaksi tarjoilutiskiä, neljä baarimikkoa ja 50 asiakasta per työntekijä. Tilanne on tuossa tapauksessa virhearvioitu, ihmiset eivät saa kaipaamaansa palvelua tarpeeksi nopeasti ja lopputulos on surkea.

Kaikki on kiinni kapasiteetista, jonka puitteissa pitää toimia. Virheistä tulee ottaa opiksi, jotta jatkossa tilanne pystytään kartoittamaan paremmin.

Pari sanaa oluesta ja säästöneuvo

Alkoholituotteiden hinta toden totta pompsahti taas prosentin poikineen viime kuun alussa. Antakaapa siis sedän neuvoa lukijakunnasta määrätietoisia kuluttajia.

Jutun juuri on litrahinta. Älkää ikäpäivänä ostako kahdeksan tölkin tai kuuden puolen litran tölkin pakkauksia - puhumattakaan vuosi-pari sitten lanseeratusta pint-koon tölkistä. Niiden litrahinnat ovat aivan tolkuttomia verrattuna saman merkkisiin, mutta irtotölkeissä tai -pulloissa ostettuihin oluisiin. Parhaimmillaan samassa merkissä saattaa olla laatikossa olevien 0,33 litran tölkkien ja trendikkäässä pint-koon tölkissä litrahinnan osalta jopa yli euron ero. Miehekkäästi markkinoitu 1,25 l pullo, "Iso Karhu," on tässä asiassa viimeinen pisara.

Tietämättömille kerrottakoon, että pint (0,568 l) on Iso-Britannian alueen oluttuoppien tilavuus ja siitä päätettiin alkaa tehdä Suomeenkin trendikästä tuotetta eurojen kuvat silmissä. Ei sinänsä hullumpi idea, sillä onhan Brittein saaret ollut aina ylenkatsottu olutalue. Samalla on tarjoutunut mahdollisuus määrittää kappalehinta korkeamman litrahinnan mukaan, koska harva kuluttaja älyää tarkastella niitä ja tietääkseni mikään laki ei pakota myymään eri pakkauskoossa olevaa olutta saman litrahinnan mukaan. Juppi saattaa kipaista lähikaupassa, tai parhaassa tapauksessa hinnoillaan järkyttävällä R-Kioskilla, ja tuumata, kuinka pari tuollaista trendikästä pint-koon tölkkiä nyt maistuisi työpäivän jälkeen. Kaikki on tietenkin kiinni tulotasosta, mutta juppikin säästäisi monta euroa ja saisi saman vetotilavuuden verran olutta matkaansa, mikäli valitsee tarkemmin ostopaikan sekä annoskoon.

Eräältä sivustolta sain tietää, että kauppias on velvoitettu myymään "irtopanokset" siihen yksikköhintaan, joka on niiden hinta moninpakkauksessa jaettuna pakkauksen sisältämien tuotteiden määrällä. Kyseisen sivuston mukaan oluthyllyjen oheen usein sijoitetuilla "ethän revi pakkauksia auki" -lapuilla ei ole mitään käytännön merkitystä. Mikäli haluat neljä pulloa keskiolutta, mutta irtopulloja ei jostain syystä ole erikseen hyllyssä, olet oikeutettu katsomaan litrahinnaltaan edullisimman tuotteen (pääsääntöisesti moninpakkaus, otetaan esimerkiksi vaikkapa mäyris) irroittamaan sieltä neljä pulloa ja ostamaan ne hintaan mäyriksen hinta jaettuna kahdellatoista ja kerrottuna neljällä.

Loppukevennyksenä vinkki meille miehille. Parranajokulut saat puolitettua vaihtamalla Gilletten tuotteet Rainbowiin. Kolmiteräiset partahöylät ovat aivan yhtä hyviä, samoin partageeli. Hinta on siis todellakin jotakuinkin puolet Gillettestä. Viisi Gilletten vaihtoterää maksaa muistaakseni pahimmillaan jopa 13 euroa, mutta Rainbown vastaava neljän terän pakkaus alle viisi euroa.

Kolmisenkymmentä vuotta sitten...

...kuoli 20-vuotias Nancy Spungen, jonka Deborah-äidin kirjoittaman koruttoman, mutta silti sangen liikuttavan kirjan luin juuri. Kirjan tarkoituksena oli kääntää ihmisille Nancyn toinen puoli sen tunnetumman, eli narkkarin ja huoran sijaan. Kuinkahan lie sitten pääsi käymään niin, että minulle kirjan lukeminen ainoastaan vankisti tuota jälkimmäistä kuvaa. Mikäli kaikki todella pitää paikkansa, on Manaajan tyttö pyhäkoululainen tuohon riiviöön verrattuna.

On ikävää, että tapahtumat sijoittuvat todellakin noin pitkän ajan taakse, jolloin lääketiede oli etenkin mielenterveysongelmien osalta vielä lapsenkengissään. Nykyään äitinsä murhaamisella uhkaavaan kaksi ja puolivuotiaaseen kersaan osattaisiin reagoida hieman vakavammin ja lastenhoitajaansa sakset kourassa murhauhkauksia lateleva ja itsemurhalla uhkaileva 11-vuotias älyttäisiin laittaa saman tien laitoshoitoon. Kärsivällisyys kunniaan, mutta eiköhän viimeistään 14-vuotias äidiltä varastetuilla koruilla harrastustaan rahoittava heroiiniaddikti olisi syytä laittaa lukkojen taakse.

Erityisen mielenkiintoista on kuitenkin se, miten - niin Suomessa kuin ympäri maailmaa - tuollaista ihmistä ja hänen lähes yhtä sekopäistä poikaystäväänsä (John Simon Ritchie, tuttavallisemmin Sid Vicious) ihailee lukuisat nuoret ja yllättäen erityisesti puberteetti-ikäiset teinitytöt. Maj Karman kappaleesta kenties lisäpontta saaneina nuoret romantisoivat kahden mielenvikaisen rappionarkomaanin väkivaltaista suhdetta kyselemällä "jos mä oisin sun Nancy niin olisiksä mun Sid? <3"

Ilman muuta. Mielelläni. Jos joku olisi minun itsensä reikiä täyteen huumeruiskulla tökkinyt, kaikelle liikkuvalle vittua haistatteleva, paranoidista skitsofreniaa sairastava ja kuolemaansa hautova pirihuora, voisin kernaasti olla tämän jatkuvasti milloin mistäkin aineista sekaisin oleva rockaripoikaystävä, joka hakkaa sinua kitaralla päähän ennen kuin lopulta tökkään metsästyspuukon mahastasi läpi. Tästähän tietenkään ei ole takeita, eikä tule koskaan olemaankaan, mutta kirjan tavoin oma epäilykseni on se, että aivosolujen tuhouduttua Vicious oli valmis murhaamaan Spungenin hänen toiveidensa mukaisesti. Matti ja Mervikään eivät ole (toistaiseksi) kyenneet noin intohimoiseen ja lempeä tulvivaan romanssiin, vaikka ovatkin tehneet parhaansa. Viciouksesta on kuitenkin todettava myös se, kuinka hänen huumeaddiktionsa paheneminen ja välirikko muun Sex Pistolsin kanssa olivat osaltaan juuri Spungenin ansiota.

Ajat muuttuvat, eikä aikoinaan toden totta ollut mahdollisuutta vaatia omaiselleen laitoshoitoa, vaikka todisteita olisi ollut lueteltavana sivukaupalla. Deborah Spungen -poloisen oli turhaa raportoida jokaiselle tapaamalleen lääkärille kaikkea sitä kuonaa, josta sai muun perheen kera kärsiä, koska sairauksia ei tiedetty tai otettu vakavasti. Tänä päivänä huoneen nurkkaan tarvitsisi sijoittaa pieni videokamera odottamaan häiriintyneen kersan tuloa, näyttää nauhalle tarttunut kaaos psykiatrille ja alta aikayksikön tulee valkotakkiset sedät viemään potilaan hyväksi toviksi sinne minne hän kuuluukin.

Hei haloo? Suomen uljas angstaava nuoriso vihaa opettajiaan, vanhempiaan ja poliiseja, mutta ihailee sekä palvoo itsensä päättömällä elämäntyylillään tapattaneita psykopaatteja, jotka eivät ole saaneet elämässään aikaan mitään muuta kuin kaaosta, jota on intouduttu glorifioimaan heidän "piireissä." Jopa siinä määrin, että gloria ei ole 30 vuoden aikana kuin kasvanut. Jim Morrisonia ja Jimi Hendrixiä vielä voikin ihailla, koska he saivat oikeasti jotain aikaan, olivat lahjakkaita ja vaikuttavat vielä edelleenkin inspiroivasti nuoriin muusikoihin - nimenomaan musiikillisesti.

Kolmannen polven feminismiä ja kahdeksannen sukupolven äärioikeistolaisuutta

Onpas mielenkiintoista, että ideologioiden sisältöä voidaan muuntaa sukupolvittain yhä kauemmaksi alkuperäisestä suunnasta. Feminismi on virallisen määritelmän mukaan naisasialiike, jota ei juurikaan kiinnosta miesten asema, vaikka meitäkin poloisia sorretaan monessa yhteiskunnallisessa asiassa. Voimmehan me kaikki yhteisesti sopia, että naiset ovat (muka) kaikessa niin auttamattomasti heikommassa asemassa, että asiasta riippumatta juuri heihin keskittyminen on poikkeuksetta paras ratkaisu molempien sukupuolten välisen tasa-arvon saavuttamiseksi. Tähän en oikeastaan otakaan kantaa vaan siihen, kuinka ideologiat saavat sukupolvittain uusia vivahteita tai sitten ne muuntautuvat vastaamaan paremmin ajan henkeä.

Kuinkahan monennen sukupolven kristinusko on tällä hetkellä valloillaan esimerkiksi Suomessa, koska alkuperäistä oppia noudatetaan äärimmäisen valikoivasti. Entäpä täytyykö tässä alkaa odottaa sitä, että maahanmuuttokriittisiä ihmisiä kutsutaan viidennen (tai kuinka lie monennen) polven äärioikeistolaisiksi, koska katsontakannoissamme ei ole juuri lainkaan samankaltaisuutta? Paitsi jos kukkahattutädeiltä kysytään.

Kolmannen polven feminismi -termiin törmäsin Facebook-yhteisössä "AUTETAAN RASISTI-YSTÄVÄMME AVARUUTEEN," jonka jäsenistön enemmistö niputtaisi yhden sun toisenkin ihmisen oikopäätä rasistiksi. Meidät, eli arvioidaanko nyt vaikka 18. polven äärioikeistolaiset. Aluksi ajattelin olla kirjoittamatta Astrid Thorsin esittelemästä, mutta yllättäen suoralta kädeltä tyrmätystä esityksestä (turvapaikanhakijoiden pakkosijoitus kuntiin) vain pari lausetta. Ajattelin, etten jaksa ja että kaikki sanottava alkaa olla sanottu. Pitkästä aikaa asian kimppuun käytyäni kuitenkin innostuin. Tyydyn kommentoimaan asiaa lyhyesti. Minulle lyhyt tarkoittaa seuraavaa tekstinpätkää, vaikka se kattaisikin pituutensa puolesta suurimman osan mielestä käsitteen pitkä.

Minusta kun vain olisi suunnattoman mielenkiintoista tietää, että missä vaiheessa ihmisellä voi iskeä niin suunnaton mania maahanmuuttajien haalimiseen sekä sijoittamiseen. Ehdotan ICD-10-tautiluokitukseen lisättäväksi terveen järjen sumentavaa maahanmuuttajienhaalimisoireyhtymää. Eräs hälyttävä oire tautinkuvassa on se, kuinka ministerimme olisi kypsä jopa pakottamaan kuntia asuttamaan maahanmuuttajia. Todella mainioksi idean tekee tämän hetken työllisyystilanne. Suomalaiset köyhtyköön työttöminä kunhan maahanmuuttajien maaniseen haalintaan saadaan edelleen rahaa mielin määrin. Viis veisataan vanhuksista ja pitkäaikaistyöttömistä.

Selasin eräänä iltana aikani kuluksi hassunhauskoja suomalaisia kuvasivustoja (Naurunappula, KuvatON, Riemurasia) ja jokainen niistä alkaa vähitellen pursuta selkeästi sanomansa esille tuovia kuvanmuokkauksia Thorsista ja Suomen maahanmuuttopolitiikasta. Mietin, että niitä pitäisi tallentaa, koota yhteen nippuun ja julkaista oikein todella, jotta kansan riveistä kumpuava tahto tulisi konkreettisesti esille. En ole tosin varma siitä, riittäisikö asian esille tuomiseen tuokaan konkretia. Kansan enemmistön mielipiteellä ei tunnetusti ole ennenkään ollut mitään merkitystä. Niin tai näin, seuraavana päivänä julkaistiin uutinen Thorsin mainiosta ideasta. Pitkään ei tarvinnut odottaa, että nerolla leimahtaa.

Samana päivänä koulutoverini näytti Valtion säädöstietopankista ennakkotapauksen maahanmuuttajasta, joka oli nostanut "vaimoineen" kolmisen vuotta sosiaalietuuksia yhteensä yli 30 000 euroa. Vaimo on lainausmerkeissä siksi, koska lopulta selvisi, etteivät he edes olleet oikeasti naimisissa. Aikamme laskeskeltuamme saimme samalta ajalta tuloiksemme "melko" reilusti pienemmän summan opintotuista muodostuneita ansioita, vaikka lätkäisin päälle opintolainani. Sanojani epäileviä ajatellen laitan ensi tilassa suoran linkin itse oikeustapaukseen. Juuri nyt en löydä sitä.

Käsittämättömiä ristiriitoja ilmenee jatkuvasti. Päällimmäisenä mieleeni tulee muutaman viikon takainen Iltalehden uutinen sekä gallup. Otsikko kertoi tuoreen tutkimuksen tuloksen: "Enemmistö ei usko suomalaisen kulttuurin tuhoon: ISLAM EI PELOTA." Ohessa oli tästäkin huolimatta asiaa islamia laajemmalle yleistävämpi gallup: "Uskotko maahanmuuton tuhoavan suomalaisen kulttuurin?" Minulla on tallessa kuvankaappaus tilanteesta, jossa ääniä oli annettu karvan verran alle 10 000 ja KYLLÄ-vastauksien prosentuaalinen osuus oli 85 %. Lopulta prosentti kasvoi äänien määrän myötä. Minä pidän KYLLÄ-vastauksien antajia selvänä enemmistönä.

Maahanmuutto ei siis ole synonyymi islamille, vaikka ne mainitaankin saman artikkelin yhteydessä. Ylipäätään kulttuurin rikastuttamista ei pidetä kansan enemmistön keskuudessa oman kulttuurimme kannalta suotuisana. Kansan enemmistön mielipide tosin on tunnetusti täysin yhdentekevä, mutten yritäkään väittää, että poliittisia päätöksiä tulisi tehdä Iltalehden mielipidekyselyiden mukaisesti. Joka tapauksessa olen toistuvasti todennut, että Suomessa on oma kulttuuri, jota ei tarvitse rikastuttaa mihinkään suuntaan. Uraania pitää rikastaa, jotta se kelpaisi ydinvoimalan tarpeisiin. Ugandan kulttuuria ei. Bolivian kulttuuria ei. Suomen kulttuuria ei.

Mitä seuraavaksi? Logistiikkayhtiöt pakotetaan noutamaan rajojemme ulkopuolelta lisää maahanmuuttajia, koska he eivät välttämättä muuten kykene matkustamaan tänne? Toden teolla innostuttuaan A. Thors hamstraa maahanmuuttajia hullun kiilto silmissä ja tämän johdosta kantaväestö pakotetaan ottamaan maahanmuuttajia alivuokralaisiksi, jotta kaikille riittää katto pään päälle. Miten olisi tässä tilanteessa pakollinen maahanmuuttovero kasvaneiden kustannusten kattamiseksi? Kolmisen sataa tulijaa odottelee sijoitusta maahanmuuttokeskuksissa. Lisätkää tuon luvun perään kolme (3) nollaa ja saatte aikaan ennusteen siitä kuinka monta työtöntä Suomessa on vuoden sisällä. Työperäisen maahanmuuton käsitteen saisi vähitellen laittaa kansalliseen pannaan - ei vähiten tämän hetken taloustilanteen johdosta.

Väännetäänpä taas uskonnonopetusasiaa

Äidin ja isän silmäterä alkaa vähitellen lähestyä seitsemää ikävuotta ja aloittaa täten koulunkäynnin.

Kyseessä on hypoteettinen tilanne vuodelta 2018. Uskonnonopetus on Suomessa edelleen yksilön perusoikeus, mutta maahanmuuttoliikkeen aikaansaama väestön heterogeenistyminen on ajanut tasapuolisuuden uudelle tasolle, eikä alle 10-vuotiasta lasta saa enää liittää minkään uskontokunnan jäseneksi. Tämän tasapuolisuuden nimissä vanhemmat saavat kotiinsa kaavakkeen, jolla he voivat valita sen katsontakannan, jota heidän lapselleen aletaan peruskoulussa oikein opettamalla opettamaan.

Tämä tulee olemaan oppiaine, jossa lapsen tulee pärjätä mahdollisimman hyvin ja siihen auttaa luonnollisesti se, että tämä tekee tunnollisesti kotiläksynsä sekä muut annetut tehtävät, eli iskostaa päähänsä saamansa opit.

Vaihtoehdot lomakkeessa ovat:

[ ] - Sama kuin vanhemmilla *
[ ] - Islam
[ ] - Körttiläisyys
[ ] - Katolilaisuus
[ ] - Buddhalaisuus
[ ] - Kappalaisuus
[ ] - Taolaisuus
[ ] - Amish
[ ] - Evankelisluterilaisuus
[ ] - Voodoo
[ ] - Šintolaisuus

...lista jatkuu kymmeniä sivuja...

[ ] - Wicca
[ ] - Satanismi
[ ] - Skandinaaviset muinaisuskonnot
[ ] - Juutalaisuus
[ ] - Skientologia
[ ] - Vapaamuurariaate
[ ] - Hindulaisuus
[ ] - Ei mikään yllämainituista.**


* Huom.: tämä on se tavanomaisin valinta, jonka ne melkein kaikki muutkin valitsevat. Ei lapselle saa antaa oikeutta päättää itse tästä asiasta, vaan tehdään se hänen puolestaan nyt kun hän ei vielä itse ymmärrä.
** Lapsi saa itse päättää asian yksilönvapauden nimissä sitten, kun kokee sen tarpeelliseksi ja jos tällainen tilanne ylipäätään tulee eteen hänen vartuttuaan.

Mikähän se nyt oikeasti on 6-vuotiaalle ihmiselle terveen järjen kannalta paras vaihtoehto?

Sääliksi käy arkkipiispa-poloista

Sääliksi käy edelleenkin myös muita kirkon jäseniä, eikä vähiten siksi, että heitä edustaa julkilausumineen ihminen, joka on vienyt kristillisen irrationaalisuuden äärimmilleen ja on siksi kieltämättä harvinaisen pätevä työhönsä. Minun oli aluksi vaikea uskoa todeksi tätä käsittämätöntä lausuntoa, josta kuulin ensin muualta.

Uutiseen asti päästyäni luin sen ainakin kolmeen kertaan samalla silmiäni hieroen ja lisäksi varmistin toistuvasti, etten ole vahingossa esimerkiksi Lehden sivulla. Paarman Jukan kannanotto menisi vallan mainiosti satiirina siitä, kuinka kapeakatseinen ja laskelmoivan manipuloiva kirkko tosiasiassa on.

Jukka Paarma lienee tilannut syötteen blogistani, sillä Kalevan artikkeli tuli kuin tilauksesta. Olen kaipaillut konkreettisia esimerkkejä kaikesta siitä, mitä olen esitellyt uskontokriittisissä teksteissäni. Arvon arkkipiispanne ilmoittaa naama vakavana "moittivansa vanhempia, jotka eivät anna lapsilleen lainkaan uskonnollista kasvatusta kotona ja joiden mielestä lapsi saa itse kasvaessaan valita uskontonsa" ja kuinka "tällainen ajattelu on ymmärtämätöntä uskonnonvapauden tulkintaa."

Olemme Jukka Paarman kanssa eri mieltä yhdestä sun toisesta muustakin asiasta, mutta päällimmäisenä on termi uskonnonvapaus. Minä ymmärrän sen siten, että jokaisella on vapaus uskoa kuten haluaa tai olla uskomatta. Jukka Paarman mielestä uskonnonvapaus on hieno asia tismalleen niin kauan kun ihmiset ovat kristittyjä tai ehkäpä joukkoon kelpaavat juuri ja juuri muidenkin uskontojen kannattajat. Jäljelle jäävien vaihtoehtojen puntarointi ja noudattaminen sen sijaan on "ymmärtämätöntä uskonnonvapauden tulkintaa." Se, että lapsi saa kylliksi kasvettuaan ja elämänkokemusta ammennettuaan määrittää itse elämänkatsomuksensa ilman johdattelua ja aivopesua, on tärkein kulmakivi siinä, kuinka minä määrittelen uskonnonvapauden.

Lapsensa tältä maanittelulta säästäviä koteja moittiva Paarma-poloinen on - ihme ja kumma - huomannut itsekin, kuinka kirkko menettää suosiotaan jatkuvasti ja suurin syy on se, että keskiajasta poiketen ihmiset osaavat suhtautua kriittisesti asioihin, joita heille tuputetaan. Tämän johdosta monet vanhemmat eivät liitä oman uskontonsa syöttämistä kasvatustyöhönsä vaan luottanevat jälkikasvunsa löytävän oman polkunsa sitten kun on sen aika ja lapsi yksilönä kokee sille tarvetta - jos kokee.

Tämän "ymmärtämättömän uskonnonvapauden tulkinnan" arkkipiispa pyrkii estämään "arvostelemalla niitä koteja, joissa ei anneta lapsille uskonnollista kasvatusta." Lisäksi hän myös moittii näiden kotien isejä ja äitejä. Näitä vanhempia minä en moiti, vaan arvostan mitä suurimmiten. Heidän omat vanhempansa ovat opettaneet sen, minkä he puolestaan ovat lapsuudessaan oppineet ainoaksi oikeaksi vaihtoehdoksi. Vaatiikin huomattavaa rohkeutta sekä järkeä, että ymmärtää katkaista ketjun ja jättää omat lapsensa vaille tästä pakkosyötöstä.

Vaihtoehdoitta tarjottu ja perinteisesti nimenomaan opettamalla opetettu maailmankatsomus koetaan kuitenkin suurimmassa osassa suomalaisia koteja niin oikeaksi, että omatkin lapset saatetaan sen piiriin epäröimättä. Sanalla "vaihtoehdoitta" tarkoitankin sitä, että koska vaihtoehtoja ei todellakaan ole, ei sellaisia voi lapsillekaan tarjota. On vain se yksi ainoa ja oikea katsontakanta, eli oma, joka on aikoinaan kotoa, kerhosta ja koulusta opittu. Varteenotettava vaihtoehto tälle toimintamallille olisi kuitenkin uskonnonvapaus siten kuin minä sen näen, eli lapsien säästäminen moisilta asioilta. Minä kehoitan syvästi nykyisiä ja tulevia äitejä sekä isiä harkitsemaan sitä vaihtoehdottoman omaan uskontoon johdattelun ja kasvattamisen sijaan.

Kyllähän se varmasti ottaakin kirkon nokkamiestä niin sanotusti kupoliin, kun ihmiset ovat päässeet oikeasti vapaiksi uskonnon suhteen, alkaneet ajatella omilla aivoillaan ja omaksumaan elämänkatsomuksia, joita heille ei pakkosyötetä vauvasta asti. Tätä yhden ainoan näkemyksen tuputusta Paarma toki ylistääkin varauksetta ja pitää sitä perusoikeutena.

"Perusoikeus" on varovainen ja epämääräinen tapa esittää asia. Oikeuksista voi myös luopua - 7-vuotias lapsi sen sijaan ei osaa luopua uskonnonopetuksesta. Oikeuden sijaan Paarma kaiketi soisi sen olevan suoranainen kansalaisvelvollisuus. Uskonnoista irroittautuneet ihmiset tulisi hakea heidän omaksi parhaakseen väkipakolla manipuloitaviksi aivan kuten käy, mikäli jätät saapumatta puolustusvoimien kutsuntoihin. Mikäli emme tulkitsisi uskonnonvapautta näin härskin ymmärtämättömästi (lue: väärin), eivät kirkon tienestitkään kuihtuisi entisestään.

Paarman totuushan kun on, ettei yksilön oikeuksia saa korostaa liian yksipuolisesti, puhumattakaan kyvystämme luoda itsenäisesti oma maailmankuvamme. Perustelu on niinkin mielenkiintoinen, etteivät ne (maailmankatsomukset) synny tyhjästä, vaan vaativat "rakennusaineksia". Se ei ole tietenkään mikään uutinen. Onkin surullista "yksilön oikeuksien korostamista" sekä "ymmärtämätöntä uskonnonvapauden tulkintaa," että saamme valita itse nämä rakennusaineemme.

Lisäksi on tyrmistyttävää, että me jotkut nojaamme elämänkatsomuksessamme rationaalisuuteen, emmekä kerhotätien kaikkivoipaa henkiolentoa käsitteleviin höpinöihin. Toki on mahdollista astella erilliseen rakennukseen, jossa tarinoita kertoo korkeammin koulutettu ihminen. Matalapalkkaisemman ja vähemmän kouluttautuneen kerhotädin uskottavuutta epäileville on siis vaihtoehto.

Kirkon yhä pahenevaa tilannetta voi toki koettaa korjata tälläkin tavalla, mutta minusta on asia erikseen, kuinka uskottavaa on, että hengellistä johdatusta aletaan tarjota tietoliikenneverkon kautta.

Massahäitä on nähty, mutta mitä seuraavaksi? Drive in -kirkko? Tee se itse -krusifiksi? Ilmainen kotiinkuljetus kirkosta, jos kanta-asiakaspassissa on kymmenen leimaa? Online-ristiäiset webcamin välityksellä livestreamina? S-bonusta kolehdista, jonka voi maksaa halutessaan luottokortilla? Jyrki Sukula leipomaan öylättiä? Tämän tapainen selausjärjestelmä hautapaikoista ja oheen lomake, jolla voi varata mieleisen?

Entä minkähänlaista olisi, jos ihmisiä haudattaisiin oikein liukuhihnalta aiemmin uutisoitujen massahäiden tapaan? Sekin tosin on periaatteessa vanha juttu mm. toisen maailmansodan ajalta.

Siinä näin alkuun muutama idea niin olemassa olevien kuin uusienkin jäsenten houkuttelemiseksi.

Ainoa syy, miksi voisin tehdä lähetystyötä, on se, kuinka ihmiset reagoisivat kuullessaan siitä, mikä heitä saattaa odottaa. Erityisen mielelläni kiertelisin muistuttelemassa poloisia ja pelokkaita ikäihmisiä siitä mitä tuleman pitää, elleivät he elä tismalleen niin kuin eräässä kirjassa sanotaan.

"Liity meihin ja maksa tai joudut helvettiin käryämään!"

Tavallisten kotiruokien puolesta!

Taitaapa jäädä tyystin käymättä syömässä nykyisen koulun ruokalassa. Sen verran extremeä pöperöä on tarjolla jopa edellisen koulurakennuksen ruokalaan verrattuna. Lihapullat, perunamuusi, kalapuikot, karjalanpaisti ja makkarakastike tavallisten keitettyjen perunoiden kera ovat loistaneet poissaolollaan ainakin tähän asti.

Näiden sijaan tarjolla on ties mitä latva-artisokka-ankeriasta rosmariinilla höystetyllä munakoisopedillä soijakanttarellikastikkeen kera. Tässä jonain päivänä olisi ollut broileria curry-ananaskastikkeessa ja innostuin jo hetkisen, mutta lisukkeena olikin kasvis-riisisekoitusta. Uunimakkaraankin oltiin työnnetty täytteeksi pekoni-sipulisekoitusta.

Myönnän olevani jossain määrin nirso, mutta mikäli kasvisvaihtoehtoja kuitenkin tarjotaan joka päivä, ei niitä tarvitsisi kaikkiin ruokalajeihin tunkea lisukkeita myöten. Joku ei syö lihaa, tarjolla on siis kasvisruokaa. Minä taas en pahemmin syö kasviksia - haluan lihani ja perunani ilman niitä! Peruna on toki myös juures, mutta peruselintarvikkeena asia erikseen.

Leipä taitaa olla porkkanasämpylöitä lukuunottamatta ainoa tarjolla oleva eines, johon ei ole kasviksia tai mitään gourmet-herkkua mukaan tungettu. Kaipa kohta on maitoon ja mehuunkin liotettu pistaasipähkinöitä sekä goudanokareita.

No, olisi tällä viikolla kaksi oivaa perusruokaakin tarjolla, mutta kumpanakaan noista päivistä ei ole koululle asiaa ja kotona syöminen tulee halvemmaksi. Toivottavasti jauhelihapihvejä ja bolognesekastiketta on myöhemminkin tänä lukuvuotena.

Ulkoasun uudistus ja 30 kysymystä sen kunniaksi

Olen nyt veivannut Bloggerin asetusten kanssa viikkokausia ja juuri tänäkin iltana ainakin tunnin, kunnes sain vihdoinkin kommentoinnin toimimaan. Asetukset olivat tismalleen oikein ja niiden mukaan kaikkien, myös rekisteröitymättömien, piti pystyä kommentoimaan jokaista kirjoitusta sekä lukemaan jo kirjoitettuja kommentteja (joita tosin ei liiaksi ole.) Ainoa mikä puuttui, oli kunkin tekstin omista julkaisuasetuksista löytyvä yksi raksi väärässä ruudussa. Kylläpä oli pienestä kiinni tämäkin ja ihmettelen, miksi tämäkin valinta oli aikoinaan niin kuin pitikin.

Toinen uudistus onkin ulkoasu, koska löysin tällaisen tummemman teeman, joka miellyttää enemmän ainakin omia silmiäni. Lisäksi oletan, että tummalla taustalla olevaa vaaleaa tekstiä on päinvastaista miellyttävämpi lukea. Värit ovat sopivan neutraaleita.

Kolmas ilmoitusluontoinen asia on se, että käyn vähitellen läpi kaikki lisäämäni kirjoitukset parannellakseni niitä hieman. Asiasisällöt eivät muutu, en korjaa jälkeen päin omia ajatuksiani, enkä harrasta mitään muutakaan hämärää tai moraalin vastaista. Korjailen lauseiden rakenteita paremmiksi, laitan kaikki linkitykset kohdalleen (pelkät URL:t suoriksi linkeiksi ja tekstiin mukavasti solutettuina) sekä jäsentelen kappalerakenteet helpommin luettavaksi. Aikoinaan tapana oli kirjoittaa giganttisen mittaisia kappaleita, joita lukiessa saattoi alkaa puuduttaa. Näitä on ollut helppoa jakaa kahteen tai kolmeen osaan, jotta lukeminen helpottuu ja lukija pysyy paremmin perillä, missä oli menossa, mikäli pidemmän tekstin luvun keskeyttää toviksi.

Asiasta olkihattuun. Vaimokkeella on aina lauantai-iltaisin tapana kysellä Ilta-Sanomista 30 kysymystä. Paras tulokseni niistä taitaa olla 6 tai 7 oikeaa vastausta, vaikka pidän itseäni melko yleissivistyneenä. Aihepiirit ovat kulttuuri, viihde ja urheilu. Laadinpa tästä joutessani iltasanomamaiset 30 kysymystä - 10 kustakin aihepiiristä. Katsopa, montako itse tiedät? Eikä saa sitten luntata mistään!

Kulttuuri

1. Montako sivua on Aleksandr Herzenin "Menneitä ja mietteitä" -teoksen toisessa suomennoksessa?
2. Kuinka korkea pino halkoja oli keskimäärin Albert Edelfeltin liiterissä helmikuussa 1887?
3. Mistä sävellajista menee Khambodzan kansallislaulu?
4. Kuka oli Karel Ančerl ja montako tätiä hänellä oli?
5. Kuka oli Adolphe Charles Adam?
6. Tottahan toki tiesit edellisen kysymyksen ja myös sen, että hän oli likinäköinen. Kysymys kuuluukin: Kuinka paljon hänen vasemmassa silmässään oli hajataittoa?
7. Missä, minä vuonna ja minä päivänä on syntynyt Dinna Bjørn?
8. Tähän väliin helppo. Mitä tekemistä Miguel Fríasilla on Chilen entisen johtajan, Salvador Allenden, kanssa?
9. Yksi yleissivistävä peruskysymys arkkitehtuurista: Minkä niminen on Argentiinan kongressitalon lisärakennus ja minä vuonna se valmistui?
10. Loppukevennykseksi kysymys fiktiivisestä hahmosta: Minä vuonna Jasper Whitlock värväytyi etelävaltioiden armeijaan?

Viihde

1. Manu Dibango on tunnetusti kamerunilainen saksofonisti. Montako levyä hän julkaisi 1980-luvulla?
2. Kuinka monessa vuonna 1955 julkaistussa elokuvassa Brigitte Bardot esiintyi?
3. Kuka soitti bassoa Vjerka Serdjutškan ensilevytyksellä?
4. Kuinka kaukana työpöydästään Jerry Lee Lewis piti paperikoria kirjoittaessaan sanoituksia Baby, Baby, Bye, Bye -albumiaan varten?
5. Montako senttiä filmiä Stanley Kubrick ryhmineen törsäsi Kellopeliappelsiinin kuvaamiseen?
6. Kuinka monta volttia on George Clooneyn partakoneen jännite?
7. Minkä niminen oli 130. elokuva, jossa Florence Lawrence esiintyi?
8. Minkä pituinen ikkunalauta on Sony BMG Music Finland Oy:n pääkonttorin eteisaulassa?
9. Kuka on Mongolian myydyimmän nuortenlehden päätoimittaja?
10. Kuka on Vietnamin menestynein rap-artisti?

Urheilu

1. Mikä on taekwondoka Janne Korhosen kengännumero?
2. Mitä urheiluseuraa edusti Remigius Machura?
3. Mikä oli Tiina Lillakin hauiksen ympärysmitta 70-asteisessa sähkösaunassa vuonna 1988?
4. Montako markkaa Matthias Sammer sai veronpalautusta vuonna 1989?
5. Kuinka pitkälle Jan Zelezny heitti keihästä 11,2-vuotiaana?
6. Kuinka monta pelaajaa kuuluu Feyenoord Rotterdamin organisaatioon kaikki joukkueet mukaan luettuina?
7. Mikä on etelä-afrikkalaisen Rugby-seura Stormersin valmentajan puhelinnumero?
8. Mikä on yleisin veriryhmä Tohmajärven urheilijoiden keskuudessa?
9. Montako kultamitalia Neuvostoliitto voitti olemassaolonsa aikana yhteensä kaikissa olympialaisissa?
10. Montako litraa vettä äyskäröitiin pois veneistä Sulkavan soudussa vuonna 2005?

Lisää katalia paljastuksia uskonnoista ja niiden tarpeettomuudesta

Kuuluvatko ruokarukoukset tapakasvatukseen, vai ovatko ne uskonnon pakkosyöttöä? Molemmat pitävät paikkansa. Rukoilu sun muu höpöttely kuuluu uskonto-nimiseen instituutioon, joka on käynyt suomalaisille tavaksi asti. Lisäksi kyseessä on vaihtoehtoja antamatta hävytöntä yhden ainoan elämänkatsomuksen pakkosyöttöä ja alle ymmärrysikäisten lasten törkeää aivopesua.

Artikkelin otsikko "Päiväkotilasten ruokarukouksista nousi kärhämä" sai minut hyvälle tuulelle. En varsinaisesti kannata anarkiaa tai muuta avointa kapinointia missään mittakaavassa, mutta uskonnoista syntynyt tapakulttuuri, jälki- sekä järkijättöisyys ja normit muodostavat sellaisen poikkeuksen, jonka nimissä olisin valmis liittymään kärhämöitsijöiden joukkoon. En ole tällä hetkellä tyytyväinen Suomen poliittiseen ja byrokraattiseen järjestelmään ja uskontoasiat koskettavat minua luonnollisesti huomattavasti vähemmän. Silti aktivoituisin politiikkaa innokkaammin juuri uskonnonvapauden ja uskontojen täydellisen yhteiskuntariippumattomuuden edestä.

Yhteiskuntariippumattomuus tarkoittaa tässä yhteydessä päiväkerhoa, kaikkia koulutusasteita, puolustusvoimia, hallintoelimiä, perustuslakia ja kaikkea muuta yhteiskuntaa ilman, että uskonnoilla on mitään tekemistä niiden sisällön kanssa. Ei enää auktoriteetin alullepanemia uskonnollisia rituaaleja aamunavauksissa, juhlatilaisuuksissa ja ruokahetkinä.

Pienenä mistään mitään ymmärtämättömänä lapsena tähän kaikkeen tapakulttuuriin rutinoitui. Opettaja käski asettamaan kädet ristiin ja lausumaan hänen perässään mantra. Kenellekään ei luonnollisesti tullut mieleenkään kysyä, että miksi moinen seremonia tähän tarvitaan. Asia yksinkertaisesti on iskostunut kulttuuriin näin - vaihtoehdotta. Onneksi tämä pikku hiljaa tapahtuva murros kriittiseen ajatteluun ja uskontojen aseman uudelleenarviointiin tapahtuu minun elinaikanani. Vielä jokunen kymmentä vuotta aiemmin lehdille ei olisi tullut mieleenkään uutisoida tällaisesta asiasta. Aikanaan uskonnolliset konservatiivit olisivat ärähtäneet niin pahasti, ettei uskonnollinen tasa-arvo olisi nykyisellä tasollaan.

Yhteiskunnalla on mennyt mahdottomasti aikaa havahtuakseen todellisuuteen, joka on objektiivisen rationaalisesti ajatteleville ihmisille ilmiselvää. Tapakulttuurin pakkosyöttöä jo alle kouluikäisille lapsille. Me objektiivisuuteen kykenevät olemme tosin nyt ja vielä pitkään vähemmistössä. Epäobjektiivisuuden ruumiillistuma, eli jokaisesta kunnasta löytyvä muutaman hieman iäkkäämmän seurakuntatäti-ihmisen muodostama iskujoukko, päättänee kerhojen sekä koulujen päivärutiineista vielä pitkän aikaa.

Konservatiivinen ja sentimentaalinen seurakunta-aktiivi ei kykene käsittämään, kuinka näille asioille voisi olla jonkun mielestä toinen vaihtoehto. Asia on taottu sellaisenaan pääkoppaan myös hänenkin lapsuudessa ja vielä tätä päivää vaihtoehdottomammin. Jokin on lisäksi saanut tämän ihmisen hurahtamaan täysin asialleen, eikä ymmärrystä muita elämänkatsomuksia kohtaan löydy sitäkään vähää mitä ehkä joskus aiemmin.

"Päiväkodin johtaja Juhani Rytkönen kertoo Ilta-Sanomissa, että hänen mielestään ruokarukouksen lukeminen on yleissivistävää tapakasvatusta." Mitä halvatun yleissivistävää on oppia lausumaan sananparsi, jonka tavoite on pyytää jotain yliluonnollista siunaamaan, melkeinpä kuin loihtimaan, ruokaan jotain erityistä pyhyyttä? Olisiko yleissivistävää ja kaikille lapsille välttämätöntä hallita kuppausta, manaamista tai muita kansallemme vanhempaa perua olevia kansanparannusrituaaleja? Ei, ei, ei. Päiväkoti-ikäisten lasten olisi tasan yhtä yleissivistävää oikein opettelemalla opetella muutama kuhunkin tarkoitukseen sopiva latteus tästä opuksesta ja muistaa ladella niitä lopun elämäänsä ihan vain tavan vuoksi.

Martti Luther kääntyisi haudassaan kerran jos toisenkin, mikäli tietäisi kuinka kirkko maallistuu. Moni voisi kuvitella, että pitäisin maallistumista hyvänä asiana tai vähintään täysin yhdentekevänä, mutta näinkään asia ei oikein ole. Olen havainnut, kuinka maallistuminen on antanut keskustelutilanteissa kristinuskon puolustajille "pakotien", koska he voivat vedota siihen, ettei uskonto tosiasiassa kosketa heidän elämäänsä niin paljon, että erityistä kiinnostusta keskustelulle tai mietiskelylle löytyisi.

Raamatusta löytyviä raakoja järjettömyyksiä, tolkuttomuuksia ja älyttömyyksiä voi nostaa esiin vaikka millä mitalla, mutta kovinkaan moni luterilainen ei varmasti kannata sitä, että jonkun sortin henkiolento kulkisi syystä tai toisesta Egyptin halki surmaten sen kansaa sekä eläimiä. On helppo puolustautua sanomalla, ettei:

a) Raamatun sana ole tarkoitettu kirjaimellisesti noudatettavaksi
b) henkilö X ole koskaan edes lukenut moista kohtaa monisatasivuisesta kirjasta (joka on toki ymmärrettävää tapakristityille)
c) henkilö X katso olevansa niin tosiuskovainen, että hänen kuuluisi olla tietoinen tuollaisesta sisällöstä puhumattakaan, että noudattaisi sitä.

Minä olisinkin vilpittömän utelias tietämään, että millainen on hierarkia uskon voimakkuudesta. Onko olemassa asteikolla 1-5 tapauskovainen, semiuskovainen, melko uskovainen, tosiuskovainen ja himouskovainen? Luterilaisuuteen tämä ainakin tuntuu pätevän, mutta entäs muihin uskontoihin? Islamissa arvostan sen ON/OFF-asennetta. Joko uskotaan oikein tosissaan tai sitten ei ollenkaan.

Jos ei tuollaista 1-5-asteikkoa ole mahdollista laatia, voisi asiaa lähteä kartoittamaan vaikkapa seuraavan perusteella:

"Osmo Koskelainen teki vuonna 1968 sosiologian väitöskirjan aiheesta Maallistuva suomalainen suurkaupunki. Hänen suorittamiensa tilastollisten tutkimusten mukaan uskonnollisuus jakautuu seuraaviin osatekijöihin:

1. Usko uskonnon opinkappaleisiin
2. Aatteellinen uskonnollisuus
3. Kirkon kannattaminen
4. Uskonnollisiin menoihin osallistuminen
5. Uskonnollisten elämysten kokeminen

Näistä taas voidaan muodostaa samassa järjestyksessä seuraavia johtopäätöksiä:

* Uskontoon liittyy joukko todellisuuden luonnetta koskevia käsityksiä.
* Uskontoon liittyy joukko yhteisöä ja käyttäytymistä koskevia ohjeita.
* Uskontoon liittyy uskonnollisten laitosten tarpeellisina pitämistä.
* Uskontoon liittyy määrämuotoista toimintaa kuten jumalien palvontaa pyhäköissä, jumalien avuksi kutsumista rukoilemalla ja niin edelleen.
* Uskontoon liittyy uskonnollisia kokemuksia."

Lähde: Wikipedia/Uskonnollisuus

Pitäisikö sopia, että edellämainituista kohdista tulee säännöllisesti noudattaa vaikkapa kolmea, jotta kelpaa instituution kelpo jäseneksi? Tosiasiassahan mitään tällaista ei vaadita. Riittää, että on tullut vastentahtoisesti kastetuksi uskoon, ei ole koskaan sattunut saamaan vaihtoehtoa ja maksaa kiltisti jäsenmaksunsa säilyttäen nimensä instituution jäsenluettelossa.

Mitä Raamatun sanantarkkuuteen ja kirjaimellisesti otettavuuteen tulee, en ymmärrä, kuinka joidenkin kristittyjen omatunto antaa periksi valita vain ne mieluisimmat asiat kirjasta, jonka koko sisältö on Jumalan pyhää sanaa. Yksikään edes tosiuskovainen luterilainen ei taatusti kerää kotikuntansa väkeä kivittämään kuoliaaksi härkää, joka on puskenut hengiltä toisen ihmisen. Tavallaan en ymmärrä myöskään sitä, että kuinka joidenkin itseään kristittyinä pitävien omatunto antaa periksi poimia itselleen niitä mieluisia asioita kirjasta, joka kuitenkin sisältää liki goreksi määriteltävää materiaalia. Varsin suuri osa tämän päivän kristityistä kuitenkin ovat sellaisia, jotka eivät tiedä Raamatun sisällöstä juuri mitään muuta kuin luomiskertomuksen, juhlapäivien tapahtumat päällisin puolin ja kymmenen käskyä, eikä heillä ole aikomustakaan tutustua teokseen enempää.

Tahatonta tai tahallista, mutta uusia muotoja kristinuskosta muodostuu ympäri maailmaa jatkuvalla syötöllä. Uskonnonvapauden vuoksi tämä on tietenkin täysin sallittua ja sen vuoksi jokaisella on mahdollisuus perustaa vaikkapa ikioma uskonto. En tosin tiedä, kumpi on parempi asia: se, että tietyt herätysliikkeet eriytyvät omiksi virallisiksi haaroikseen rekrytoiden saarnaamalla lisää kannattajia vai se, että ihmiset kutsuvat itseään tietyn uskontokunnan edustajaksi, mutta noudattavat sen opeista vain muutamaa, vastustavat osaa niistä ja valitsevat ohjenuoria myös muista uskonnoista.

Monille ainoa kristinuskoon yhdistävä tekijä on usko johonkin korkeampaan voimaan. Jos ja kun jonkun uskonnon tunnustamiselle on pakottava tarve, voi omaa elämänkatsomustaan parhaiten palvelevan vaihtoehdon valita vaikkapa täältä tai lakata kannattamasta jäsenyydellään sitä uskontoa, johon kuuluu ja jonka aatteita vastustaa. Minusta jokaisen naispappeutta, aborttia, aitoa uskonvapautta, eutanasiaa ja/tai homoseksuaalien avio-oikeutta puoltavan tulisi erota ahdasmielisestä ja epätarkoituksenmukaisesta kirkkoinstituutiosta.

Pieni pyyntö

Minulla olisi esittää pieni pyyntö. Olkaa kilttejä ja kotiuttakaa 200 miestämme Afganistanista ja kaikki loputkin muualta päin maailmaa olemasta järjettömien alkuasukkaiden tapettavina. Tällöin uhreiksi päätyvät kenties toiset höyrypäät eivätkä ihmiset, jotka ovat maassa auttamassa.

Valitettava tosiseikkahan kuitenkin on, kuten aikoja sitten on tullut todettua, ettei noita asioita saa kohennettua millään ilveellä. Hyvät naiset ja herrat, tämä on 1980-2000-lukujen darwinismia. Älykääpiöt räjäyttelevät toisiansa taruolennon nimiin niin että huivit vain pöllyävät ja unikkopellot havisevat paineaallon puhaltaessa.

Mikseivät norjalaiset, australialaiset, puolalaiset tai irlantilaiset virittele kaiket viikot pommeja pitkin teiden varsia tai vyötäröitänsä muita tappaakseen? Voisiko olla mahdollista, että meitä onnekkaita on paiskottu sen verran reilummalla kädellä tervettä järkeä, että osaamme elää sopuisasti?

Kaikelle pyritään aina löytämään joku perustavanlaatuinen syy. Tällaista en muista ainakaan pitkään aikaan kuulleeni tai lukeneeni mitä pommien kanssa pelleilyyn tulee. En näe todisteiden puuttuessa jatkuvalle posauttelulle mitään muuta syytä kuin järjen puuttuessa ja veren maku suussa suoritetun fanaattisen hihhuloinnin, jonka ainoat funktiot ovat tuho ja kaaos.

Taas mennään politiikassa farssin puolelle

Kuun juuri vaihduttua päähän ottaa vaihteen vuoksi korotettu alkoholivero, mutta kaikki tietänevät jo, että mitä mieltä asiasta olen. Nimimerkillä juuri iltaoluet hakenut ja niistä vaaditun hinnan maksanut. Muistutan kuitenkin itse itseäni siteeraten, että Suomessa on edelleenkin EU:n keskiarvoon nähden aivan järjettömän korkea alkoholiveroprosentti (lieneekö tällä hetkellä jotakuinkin 1,4-kertainen) ja panimotuotteille on omat törkeän korkeat valmisteverot.

No, se on tätä tuttua suomalaista politiikkaa. Hintoja ylös ja jos ei piisaa niin lisää vain veroja toisten perään. Farssiksi alkaisin pikkuhiljaa kutsua yhä vellovaa vaalirahakohua. Tiedän, ettei kukaan lue näitä tekstejä, ja ihmetyksekseni kommentointimahdollisuuskin on kadonnut johonkin, mutta mikäli joku näitä säännöllisesti lukisi, saattaisi hän ihmetellä, miksen ole aiemmin ottanut vaalirahaskandaaliin kantaa.

Rehellisesti sanottuna en ole onnistunut pysymään asiassa perillä kyllin tarkasti. Aikomuksenani on ollut perehtyä koko vaaliraha-asiaan ja eilisessä uutislähetyksessä "Vanhasen talojupakaksi" nimettyyn skandaaliin, jotta niistä osaisi olla jotain perustavanlaatuista mieltä. Koko sotku on ikävä ja päällisin puolin tarkasteltuna se syö runsaasti uskottavuutta maamme eturivin poliitikoilta. Vanhasen Matti ärähti tosin jo jokunen päivä sitten siitä, miksi hänen tulisi ottaa eroamisella vastuu siitä, millaiseksi suomalainen vaalijärjestelmä on jo vuosikymmenten aikana kehittynyt.

Vanhasen pahaksi onneksi kupla puhkesi juuri tällä hallituskaudella. Mikäli asioita alettaisiin tonkia oikein perin pohjin, ovat kenties Ahti Karjalainen tai Kalevi Sorsakin ottaneet aikoinaan vastaan vaalirahoitusta vastaavin keinoin.

Poliitikon tai virkamiehen ero onkin näissä asioissa minun mielestäni heikko tapa kantaa vastuuta. Sisäministeriäkin vaadittiin eroamaan Kauhajoen ampumavälikohtauksen aikaan, ellen väärin muista. Mitä se oikeasti auttaisi? Ainoa oikea tapa on pysyä virassaan ja edesauttaa epäkohtien korjaamista omalla panoksellaan. Kokonaan eri asia onkin henkilökohtaiseen elämään liittyvät asiat, kuten Esko Kiesin tai Ilkka Kanervan tapaukset.

Tähän lahjusjupakan asteelle päätyneeseen kohuun palatakseni "Pääministeri totesi aamullaan kiukustaan huolimatta, ettei hänellä ole vaatimuksia Ylen suhteen. Hän odottaa Tekniikan Maailman lehden tutkimusta taloonsa, ja vakuutti ohjelmassa, ettei hänen taloistaan löydy väitettyä puumateriaalia.

- Asiantuntijat näkevät materiaalien läpi, hän vakuutti kivitalon tarkastuksen sujuvuutta."

Tämä on sitä, mitä kutsuin jo otsikossa farssiksi. Vanhasen taloon passitetaan joukko asiantuntijoita ja tiedemiehiä tutkimaan, sisältääkö sen rakenteet sellaisia puumateriaaleja, joita hänen on väitetty vastaanottaneen epäilyttävän edullisesti. Minusta tällainen toiminta sopisi b-luokan komediaelokuvan juoneen. Suomen vaikutusvaltaisin mies ei onnistu todistamaan talonsa rakennusmateriaaleja mitenkään muuten kuin hankkimalla paikalle pataljoonan Tekniikan Maailman asiantuntijoita. Isäni on rakentanut omakotitalonsa lähes kokonaan omin käsin. Eiköhän hän osaa melko suoralta kädeltä kertoa uteliaille sen, millaista puumateriaalia sieltä sun täältä löytyy.

SAK:n jäsenenä minua harmittaa vain hieman se, että jäsenmaksuista ollaan kustannettu Tarja Halosen vaalikampanjaa, koska hän oli minunkin ehdokkaani edellisissä vaaleissa. Niin paljon kuin häntä jatkuvasti arvostellaankin, hoiti hän mielestäni jo ulkoministerinä sekä ensimmäisellä presidenttikaudellaan Suomen asioita kyllin hyvin, jotta ansaitsi ääneni molemmilla kierroksilla. Presidentin tehtävähän kun on nykyään olla lähinnä edustajana kissanristiäisissä ympäri maailmaa.

Kaikesta huolimatta olen tietenkin vaalirahoituslainsäädännön uudistuksen kannalla. Suurin syy lienee se, että vaalien rahoitukseen päätyy kansalaisilta kenties vasten heidän tahtoaan lähtöisin olevia rahoja. Toinen taas on se, että valtapuolueet saavuttavat kampanjoinnissaan eriarvoisen aseman, mikäli heillä on mahdollisuus saada toimintaansa pienempiä ja myös vaikuttamaan haluavia puolueita enemmän rahoitusta. Eipä edellisten kunnallis- tai eduskuntavaalien aikaan televisiossa pahemmin RKP:n, perussuomalaisten tai vihreiden mainokset pyörineet. No, kahdella edellisistä on sentään ministeri nykyisessä hallituksessa.