Suomessa valtamedian paikkaa pitää lehdistön osalta melko kiistattomasti Iltalehti ja Ilta-Sanomat suurilevikkisimpien sanomalehtien, kuten Helsingin Sanomien, Keskisuomalaisen ja Turun Sanomien ohella. Niihin en ole keskimmäistä lukuun ottamatta kovin tarkoin tutustunut, mutta ns. keltainen lehdistö saavuttaa taatusti kaikkien nokkansa kotinsa ulkopuolelle pistävien huomion räikeillä ja kissan kokoisilla kirjaimilla raapustetuilla sekä lähes poikkeuksetta skandaalinhakuisilla lööpeillänsä.
Suuret tragediat saavat ansaitusti ykkösuutisen paikan, vaikka niissä osallisina olleiden ihmisten mielenrauhaa ajatellen se ei ole välttämättä hyvä asia. Muistellaanpa vaikka valitusta, jonka Jokelan kouluammuskelussa olleet opiskelijat laativat medialle. Siltikään en lakkaa koskaan ihmettelemästä, kuinka turhanpäiväisiä jotkut "kestosuosikit" isoimman otsikon paikalla voivatkaan olla.
Tismalleen tätä kirjoitettaessa, puolen päivän aikaan 15.2.2008, on Matti Vanhasen ja hänen ex-heilansa Susan Ruususen (ent. Kuronen) välisen oikeudenkäynnin pääkäsittely täydessä vauhdissa. Kansan reilun enemmistön järjen äänestä huolimatta Ruusunen otti ja julkaisi eepoksensa "Pääministerin morsian". Aivan kuin kukaan ei olisi sitä osannu odottaa, käynnisti Vanhanen tutkintapyynnön kirjan sisällöstä sen julkaisun jälkeen ja syyttäjä haastoi lopulta Ruususen oikeuteen yksityisyyttä loukkaavan tiedon levittämisestä.
Olkoon tämä opiksi paitsi Ruususelle myös muille vastaavaa monumentaalista paljastusteosta harkitseville, jotta miettisivät pari kertaa, mitä aikovat kansien väliin rustata. Tuskin maltan odottaa, julkaiseeko Ruusunen avautumisen myös parhaillaan käynnissä olevasta oikeusprosessista. Millainenhan nimi sille sopisi yhtä huonosti kuin ensimmäiselle kirjalle? "Valtion vihollinen nro. 1?" "Prime Minister's Mockingbird?"
Kuinka kauan ne Vanhanen ja Ruusunen nyt pitivätkään yhtä? Reilut puoli vuotta tai jotain sen suuntaista kaiketi. Minä ja pikkusiskoni olemme olleet molemmat parin viikon jaksot kesätöissä isämme työpaikalla Metso Paper Oy:ssä. Johan meillä olisi Susan Ruususen aukottoman logiikan mukaan syytä kerrakseen julkaista uskomaton teos "Janne ja Marianne - insinöörit toisessa polvessa". Lisäksi voitin lapsena pari Hippo-kisojen juoksukilpailua, joten aineksia massiiviseen "J. Muhonen - näin treenaat itsesi voittokuntoon!" -opasteokseen olisi jo yllin kyllin. Pari lehtiartikkelia Ruususen ja pääministerin suhteesta sekä erosta vielä ymmärtää, mutta markkinoille pitikin pukata kokonainen KIRJA!
"Toiset pitivät häntä julkisuudenkipeänä miestennielijänä, jonka uhriksi Vanhanen joutui. Toisten mielestä Ruusunen oli uhri, jota kohdeltiin suhteessa kylmästi ja välinpitämättömästi. (Iltalehti 15.2.2007.)" Minä liikun samoilla linjoilla ensimmäisen ryhmän kanssa, vaikken häntä miksikään miestennielijäksi miellä. Jos nyt jätettäisiin ne skandaalinhakuiset nimikkeet vähäksi aikaa ja otettaisiin realiteetit pöydälle.
Ruusunen oli kaikessa yksinkertaisuudessaan pääministerin naisystävä sen aikaa mitä oli ja suhde päättyi siinä missä 758478853 muutakin maailmanhistorian aikana. Julkisuuden kipeyden, marttyyriksi heittäytymisen halun ja ties minkä päähänpiston yhteisvaikutuksesta hän kuitenkin päätti ottaa itselleen yliampuvan tittelin pääministerimme "morsiamena" ja katsoi vieläpä asiakseen kertoa tarinansa jälkipolville oikein kirjoissa ja kansissa. Sympatiseeraan Ruususen lapsia mitä suuremmissa määrin. Voin vain kuvitella, miltä koko ruljanssi heistä tuntuu.
"Helmikuun 19. päivä julkaistuun kirjaan päätyi lopulta vain muutama Vanhasen lähettämä viesti. Kirjan sisältö oli siitä huolimatta paljastava. Kirjassa oli intiimejä yksityiskohtia Ruususen ja pääministerin seurustelusta ja kanssakäymisestä. (Iltalehti 15.2.2007)"
Mikä ihmisen päässä voi napsahtaa niin pahasti, että tuollaista menee julkaisemaan? Asiaan ei vaikuta, että kyseessä on pääministeri. En jaksa uskoa, että Ruusunen olisi Vanhaselta lupaakaan kysynyt kirjan laatimiseen. Liekö tähän muuten tullut koskaan vastausta?
Muutoinkin Suomen median ja kansan välisestä vuorovaikutuksesta on todettava yleisesti, kuinka valloilla on outo käsitys siitä, että julkisuuden henkilön aivan koko elämä on yhteistä omaisuutta. Jokaisella pitäisi olla täysi oikeus saada Ilkka Kanervan matkapuhelin hyppysiinsä hänen lähettämien ja vastaanottamien tekstiviestien lukua varten. Kaikkien tulisi olla täysin mahdollista saada tietoonsa Merikukka Forsiuksen tiliotteet viimeisen viiden vuoden ajalta. Kenties juuri tähän käsitykseen nojaten Ruusunen koki olevansa oikeutettu teokseensa ja tekevänsä kansakunnallemme korvaamattoman palveluksen tuodessaan pääministerin elämän yksityiskohtia ilmi.
Toinen otsikoissa varsin sitkeästi pysytellyt aihe ja varsinainen teemakokonaisuus on iki-ihana tosi-tv-pläjäys Maajussille morsian laijtovereidensa ohella. Morsian-sanaa kohtaan alkaa syntyä vähitellen niin reilusti antipatioita, että hylkään iäksi haaveeni avioliitosta. Maajussi-Teijan seksipaljastukset, Sika-Harrin elämän tuoreimmat tapahtumat, toisen farmimiehen (tuskin omasta pussista kustannettu) lemmenloma ja ties mitkä päivääpolttavat käänteet ovat vallanneet toistuvasti aivan sen valtakuntamme ykkösuutisen, eli Norjalaisen metsäkissan kokoisilla kirjaimilla kirjoitetun otsikon paikan. Asiasta perillä olevat tietänevät, ettei kyseessä ole aivan pienikokoinen katti.
Ei lehdistöä voi periaatteessa mistään ylläolevasta moittia, koska uskoisin heidän havainneen kansan ostavan mainituilla aihepiireillä täytettyjä aviiseja. Uskottavuutta tv-ohjelman henkilöistä tekaistut "skandaalit" kyllä laskevat minun ja monen muun silmissä. Minulle on aivan yksi vitun sama, vaikka jonkun hyvänkin tv-sarjan henkilön taustalta löytyy pahoinpitely. Sattuuhan noita Suomessa ja muuallakin, jos yöelämässä tulee joku haastamaan riitaa.
Tässä se taas nähdään: heti kun joku tuttavapiiristä esiintyy tv-sarjassa, aletaan mielenkiintoisia yksityiskohtia hänen historiastaan "vuotaa" julkisuuteen. Haluaisin tietää, kuinka monta ystävyyssuhdetta on kariutunut tällaisen toiminnan seurauksena. Jos tulen joskus olemaan kuuluisa, niin ilmoitankin tässä heti etukäteen, että olen saanut elämäni aikana kolme pysäköintisakkoa, ettei asia tule kenellekään yllätyksenä, kun joku kavereistani sen julkisuuteen ilmoittaa.
En tiedä mitä mieltä te, hyvät lukijat, olette, mutta minusta Kirka-poloisen saisi vähitellen jättää rauhaan. En ole tutustunut sen tarkemmin viime viikkoina kirjoiteltuihin juttuihin, mutta uskaltaisin väittää, etteivät ne kovin runsaasti poikkea sisällöltään Kirkan vuosi sitten kuoltua kirjoitetuista artikkeleista. Jokainen itseään kunnioittava aikakauslehti on julkaissut näin vuosipäivää ympäröivänä, osapuilleen kuukauden mittaisena, ajanjaksona joko muistoartikkelin Kirkasta, haastattelun hänen leskestään Paula Nummelasta tai jostain hänen sisarestaan.
Keneltäkään Suomessa ei ole varmasti jäänyt epäselväksi, että heillä on Kirkaa ikävä. Kenellekään se ei varmasti tullut yllätyksenä edes ihka ensimmäisen kerran mainittaessa. Olisivathan omaiset toki haastattelua pyydettäessä voineet kieltäytyä kunniasta, joten heidän yksityisyyttään tässä ei loukata. Kenties heilläkin on halu tuoda kaikki Kirkan kuoleman ympärillä tapahtuva julkisuuteen sen yhteisyyden tai muun vastaavan vuoksi, eivätkä he muutenkaan pidä pahana asian jatkuvaa käsittelyä.
Minä arvostan Kirkan musiikillista uraa siinä määrin, että soisin asian jäävän pois mediamylläkästä viimeistään kohtsillään pidettävän muistokonsertin jälkeen. Lienee kuitenkin syytä ymmärtää, että ortodoksisessa perinteessä kuoleman vuosipäivällä on aivan oma merkityksensä ja aivan näinä päivinä pidettiin juuri sen kunniaksi oma muistojumalanpalveluksensakin. Kuinka sattuikaan, uutisoi keltainen lehdistö senkin varsin käsinkosketeltavalla tavalla. Lehtikuvassa näytetään leski Paula Nummela kyynelehtimässä aviopuolisonsa muistolle. Hänen asemassaan olisin kyllä jokseenkin tuohtunut, mutta kaipa kansalla on tähänkin oikeus.
Olen haaveillut journalistinkin urasta jo pitkään, mutta mahtaako moisessa ympäristössä etiikka kestää? Monta muutakin kismittävää asiaa jäi tässä käsittelemättä, mutta riittäköön tämä nyt tältä erää.
perjantaina, helmikuuta 15, 2008
keskiviikkona, helmikuuta 13, 2008
"Raha ei tuo onnea"
Otsikon ikivanha toteamus voi varsin mainiosti pitää paikkansa, mutta miksi sitten rahattomuus lietsoo syvää onnettomuutta ja apatiaa? Minä ja miljoonat muut vähävaraiset stressaamme ja tuskastelemme rahatilanteen kanssa jopa siinä määrin, että yöunet ovat vaakalaudalla. Murehtiminen alkaa toden teolla käydä jo mielenterveyden päälle - mikä muukaan siis helpottaisi tilannetta kuin reilu nivaska riihikuivaa? Sillä tulevaisuuden näkymät valaistuisivat välittömästi, kun laskujen ja elintarvikeostoksien maksun järjestymisestä ei tarvitsisi kantaa huolta.
Otsikon - ehkä väsyneelläkin - toteamuksella tarkoitetaan sitä, ettei määrättömällä määrällä rahaa voi ostaa onnea, ystäviä, terveyttä ym. Silti olen sitä mieltä, että kissa kiitoksella elää. Voisinhan sanoa vuokranantajalle, että olen suhteellisen onnellinen ja minulla on mukavia kavereita, joten vuokrani tulisi mitätöidä. Eipä se nyt vain kuitenkaan onnistu. Tarvitaan pätäkkää, fyrkkaa, valuuttaa, tuohta, kahisevaa!
Henkilökohtaisesti voin sanoa, että omapa on vikani, kun olen elänyt yli varojeni, mutta nyky-Suomen hintatasolla se käy varsin helposti. Lähteenä tähän voitte käyttää edellistä blogitekstiäni, josta varsinainen lähde, eli artikkeli "Superkallis Suomi" jäi mainitsematta, vaikka se olisikin asiaan kuulunut virallisia lukuja esitettäessä. Artikkeli kuitenkin kertoo karua kieltään asiain tolasta.
Joka kauppareissulla rahaa menee se pari kymppiä, vaikkei osta muuta kuin peruselintarvikkeita. Eilen ostin jauhelihaa, kanaa, maitoa, juustoa jne ja sinne se mennä hurahti. Tekisivät saatana halvempaa kanaa ihan kotimaan kamaralla niin ei maksaisi niin pirusti. Poutun kanasuikaleiden alkuperämaaksi paljastui Brasilia, joten totesin pakkausta silmäillessäni kohteliaasti, että ei kiitos. Sen verran tämä poika kuitenkin on ronkeli, että ostan vain ja ainoastaan kotimaisia kanatuotteita ja ensisijaisesti sama pätee kaikkiin muihinkin lihoihin. Ainoan poikkeuksen muodostavat kenties pakastekananugetit, joiden alkuperämaa kuitenkin on EU:n alueella.
Mjoo, jatketaanpa samasta aiheesta taas joskus.
Otsikon - ehkä väsyneelläkin - toteamuksella tarkoitetaan sitä, ettei määrättömällä määrällä rahaa voi ostaa onnea, ystäviä, terveyttä ym. Silti olen sitä mieltä, että kissa kiitoksella elää. Voisinhan sanoa vuokranantajalle, että olen suhteellisen onnellinen ja minulla on mukavia kavereita, joten vuokrani tulisi mitätöidä. Eipä se nyt vain kuitenkaan onnistu. Tarvitaan pätäkkää, fyrkkaa, valuuttaa, tuohta, kahisevaa!
Henkilökohtaisesti voin sanoa, että omapa on vikani, kun olen elänyt yli varojeni, mutta nyky-Suomen hintatasolla se käy varsin helposti. Lähteenä tähän voitte käyttää edellistä blogitekstiäni, josta varsinainen lähde, eli artikkeli "Superkallis Suomi" jäi mainitsematta, vaikka se olisikin asiaan kuulunut virallisia lukuja esitettäessä. Artikkeli kuitenkin kertoo karua kieltään asiain tolasta.
Joka kauppareissulla rahaa menee se pari kymppiä, vaikkei osta muuta kuin peruselintarvikkeita. Eilen ostin jauhelihaa, kanaa, maitoa, juustoa jne ja sinne se mennä hurahti. Tekisivät saatana halvempaa kanaa ihan kotimaan kamaralla niin ei maksaisi niin pirusti. Poutun kanasuikaleiden alkuperämaaksi paljastui Brasilia, joten totesin pakkausta silmäillessäni kohteliaasti, että ei kiitos. Sen verran tämä poika kuitenkin on ronkeli, että ostan vain ja ainoastaan kotimaisia kanatuotteita ja ensisijaisesti sama pätee kaikkiin muihinkin lihoihin. Ainoan poikkeuksen muodostavat kenties pakastekananugetit, joiden alkuperämaa kuitenkin on EU:n alueella.
Mjoo, jatketaanpa samasta aiheesta taas joskus.
sunnuntaina, helmikuuta 10, 2008
Päättäjille vilpittömät onnittelut onnistuneesta alkoholihinnoittelusta!
Etevyytensä ja maankuulun neuvokkuutensa vuoksi varauksetonta ihailua ja kunnioitusta alamaistensa silmissä nauttivat Suomen poliitikot loistivat jälleen nokkeluudellaan alkoholin uuden hinnoittelun johdosta. Kirkkaiden hinta ei taas kovin ratkaisevalla tavalla muuttunut, mutta oluen ja muiden mietojen alkoholijuomien ystäviä rankaistiin jälleen.
Kyllä puliveivarit kaljallakin ovat vuosien saatossa saaneet maksansa poksautettua, mutta olen aivan takuuvarma, että vaikkapa 150% korotus kirkkaisiin ja ties mihin Gambinan litkuihin toisi pitkässä juoksussa paljon positiivisempia tuloksia. Siloposketkin saisivat kernaasti maksaa likööreistään ja viineistään vaikka pari euroa nykyistä enemmän per puteli. Kumpaa nyt yleensä käytetään pieniä määriä ruoka-, illanistujais- tai saunajuomana: koskenkorvaa vai keskiolutta?
Mikäpä mahtoi olla kuningasideana siinä, että sixpackista saat pulittaa nykyään keskimäärin lähes seitsemän euroa, mutta kuusi irtopulloa maksavat yhteensä halvimmillaan alle viisi euroa? Ainoa positiivinen puoli on se, että siinä missä ennen tuli neljää olutta kaivatessaan aina halvemmaksi ostaa suoraan se kuuden pullon pakkaus ja hieman sitä enemmän tarvitessaan mäyräkoira, saa nykyään ostettua irtopulloja aivan sen verran kuin aikoo kuluttaa.
Paljousalennukset siis poistuivat ja tilalle tuli paljoushinnankorotukset, koska moninpakkaukset maksavat pääsääntöisesti rutkasti enemmän kuin vastaava määrä irtopulloja. Periaatteessa asia ei niin kovasti kansaa haittaa. Kassaneidit sen sijaan joutuvat vispaamaan nenänsä edestä läpi ison kasan irtopulloja pahvipakkauksen sijaan.
Suorittamani kenttätutkimuksen mukaan etenkin halvimpien irtopullojen menekki on kääntynyt aikaisempaan verrattuna huikeaan kasvuun ja sixpackit eivät luonnollisesti tahdo tehdä kauppaansa. Seuraavaksi tilannetta tullaan mitä todennäköisimmin kompensoimaan korottamalla irtopullojen hinnat sellaisiksi, että moninpakkaukset ovat jälleen suunnilleen saman hintaisia kuin vastaava määrä irtopulloja. Tämä tietäisi esimerkiksi Olvin kolmosoluen hintaan ~40 snt korotusta, joka vastaa juurikin 150 prosenttia!
Jotenkin olen toisaalta alkanut kehitellä sellaistakin teoriaa, että suomalaisten alkoholikäyttäytymiseen nurinkurinen suhtautuminen saattaa vaikuttaa nimenomaan kielteisellä tavalla. Jos eivät kuivahkot täti-ihmiset aina olisi nyrkkejänsä heristelemässä alkoholista pitäville ihmisille ja ilmapiiri asian suhteen olisi aavistuksen verran vapautuneempaa, voitaisiin päästä lähemmäksi ikuista tavoitetta, eli eurooppalaisempaa juomakulttuuria, jossa humalahakuisella juomiselle olisi vähemmän sijaa.
Tämä on kyllä melko utopistinen ja perustelemattomissa oleva väittämä, mutta jotenkin tulee mieleen, että jatkuva suomalaisille tyypillinen kaikkien tekemistensä häpeäminen vaikuttaa jollain tapaa myös alkoholikulttuuriin. Pienessäkään humalassa esiintymistä ei kovin hyvällä katsota ja pulloja pitää kuljetella kotiin takinliepeen alla piilossa, jotteivat naapurit pidä juoppona. Viinilasillisen päivällä ruoan kanssa nauttivasta sanotaan taatusti, että "siinä se sekin vaan keskellä kirkasta päivää viiniä ryysti kuten viimeistä päivää," oikein niin perin juurin suomalaiseen tapaan kärjistäen sekä päivitellen ja taivastellen.
Minua ainakaan ei haittaa, vaikka naapurin setä joisi joka ateriansa kanssa eurokossun oikein rehvakkaasti yhdellä huikalla, kunhan minä en joudu sellaista lystiä maksamaan ja näinhän asia ei myöskään ole. Myönnetään, että saattaisin asiaa hieman päivitellä tuttavilleni, mutta varsinaisesti se ei minua haittaa, mikäli setä pysyy asunnossaan yksinään örisemässä.
Kuten useasti todettua, on tärkein seikka tässä taas se, että päättäjät saavat rintojansa röyhistellen sanoa tehneensä edes jotain tilanteen kohentamiseksi, vaikkei asialla todennäköisesti ole koskaan minkäänlaisia vaikutuksia. Sama koskee naurettaviin varoitusteksteihin. Kukkahattutädeillä on oiva veruke puolustautua, mikäli heitä tullaan syyttämään kansan alkoholista juontuvista ongelmista. Asiahan nyt vain sattuu olemaan sillä tavalla, että jos suomalaiset ovat viinalle persoa kansaa, niin ei sille silloin mikään maailman mahti mitään voi. Päättäjiäkään tästä ei siis pidä mennä syyttämään.
Kyseessä on eräs kuuluisista universaaleista totuuksista, jotka pitää vain hyväksyä nikottelematta. Periaatteessa hintakin on aivan sama, koska rahaa tingitään tarpeen niin vaatiessa jostain muualta sen verran, että perjantaipullo saadaan hankittua. Suomessa alkoholin hinta on sitä paitsi nykyään 170 % EU:n keskiarvoon verrattuna ja meitä kalliimpia maita on ainoastaan pari. Sama koskee myös polttoainetta ja elintarvikkeita.
Etenkin jälkimmäisen tapauksessa tilanne on todella surullinen, sillä ei ruoka, ihmisen ravinto, piru vieköön, saisi maksaa niin paljon kuin nykyään. Jos uusi talouskasvun nimissä kehitetty tehdasteknologia lisää tuotantokuluja niin paljon, että se heijastuu suoraan hyödykkeiden myyntihintaan, on asia äärimmäisen surullinen. Mitäpä tässä voi taaskaan muuta todeta kuin että homma on mennyt yli äyräiden jo kauan sitten ja pahasti. Eniten asiassa harmittaa se, ettei asia tule muuttumaan kuin hyvin paljon huonompaan suuntaan.
Suomella menee kaiken maailman raporttien ja barometrien mukaan taloudellisesti paremmin kuin koskaan, mutta miten kummassa se voi olla mahdollista, jos menestyksestä tavanomaisesti aiheutuvien hinnanlaskujen sijaan veroprosentteja ruuvataan hyödykkeestä jos toisesta entistäkin kireämmälle? Seurausta viimevuotisista TEHY:n työtaisteluista? Kuntaliitoksissakin tavoitteena on kaiketi päällimmäisenä ainainen hallinnon keskittäminen ja säästäminen.
Miten voi olla mahdollista, että pula-aikaan oli mahdollista pitää kyläkouluja siellä sun täällä eikä kuntaliitoksiakaan trendinomaisesti kaavailtu jatkuvalla syötöllä? Talouskasvu on kiero asia. Se ruokkii jatkuvasti oravanpyörää, varsinaista noidankehää, jossa ihmiset tienaavat enemmän ja tästä johtuen kulutushyödykkeiden on mahdollista maksaa jatkuvasti enemmän ja enemmän. Tästähän kärsivät aina ja jatkuvasti köyhät, joiden tulotaso pysyy suhteellisen vakiona vuodesta toiseen.
Kiitoksia kuitenkin kovasti opintorahan korotuksesta. Viimeisen 15 vuoden aikana (aika, joka edellisestä tuen määrän tarkistuksesta oli kulunut) hintojen kallistumisessa on tapahtunut niin valtava harppaus, että tiukkaa alkoi tehdä. Tällä menolla ei tosin mene kuin vuosi-pari, kun opiskelijat alkavat jälleen nähdä nälkää, mutta minkäs teet, kun talouskasvua ihannoidaan jatkuvasti enemmän ja enemmän. Elintarvikkeissa saisi olla pääsy- ja matkalippujen tavoin käytössä opiskelijahinnat, jotta hinnoittelu olisi edes yksinkertaisesti "progressiivista".
Oikein hirvittää ajatella, että millaisissa hinnoissa erinäiset kulutushyödykkeet muutaman vuoden päästä ovat, jos minunkin elinaikanani moni asia on kallistunut aivan päättömäksi. Suuri tekijähän oli tunnetusti siirtyminen euroihin. Se, mikä ennen maksoi 50 mk on nykyään 10 €, edelleen kätevästi tasakymmenlukuna. Satalappunen on nykyään 20 €, sillä kuka alkaa vaivan palkkaa ystävälleen maksamaan kaivamalla 17 €:n edestä killinkejä lompakostaan. Kahvin ja pullan sai ennen huoltamolta vitosella, mutta nykyään moisesta kombinaatiosta saat pulittaa vähintään kaksi euroa.
Otetaanpa hyväksi esimerkiksi Hesburger. Vuonna 2000 kerrosateria maksoi etukupongilla 22,90 markkaa. Nykyään sen saa etukupongilla hintaan 4,95 € eli noin 29,70 markkaa ja korotuksia hintaan on tullut viimeisen parin vuoden aikana aivan jatkuvasti, 20 snt kerrallaan. Ennen normaaleja hampurilaisia sai tarjouksessa vitosella kappale, mutta nykyään normaali hinta on kaksi ja puoli euroa, tarjouksessa kenties puolitoista.
Tällä menolla hinnat ovat parin vuoden päästä aiempaan verrattuna aivan kertakaikkisen mahdottomia. Mega-ateria saattaa maksaa jo lähemmäs 10 euroa ellei enemmänkin. Ei se ole enää kätevää ja halpaa pikaruokaa, jos hinta on samaa luokkaa kuin mitä on tottunut maksamaan sisäfileestä. Sisäfileestä tosin saat joutua maksamaan tulevaisuudessa hyvinkin sen reilut pari kymppiä. Monikohan ravintolayrittäjä tulee pyörittelemään tulevaisuudessa päätään asiakaspulan johdosta? Joku ystävällinen valaiskoot heitä silloin sanoen "äläpä kyni eineksistäsi niin järkyttäviä hintoja, ettei kenelläkään ole niihin varaa!" Yrittäjä-poloisellakaan ei ole varaa tiputtaa hintoja, koska ihanan talouskasvun vuoksi hänen raaka-aineidensa hinnat kasvavat samaa kyytiä. Saatana!
Kukaan ei koskaan ilmoita juhlallisesti, että talouskasvussa ollaan saavutettu se riittävän mukava taso ja ahnehtiminen saa nyt luvan loppua. Ihminen lyö lisää ytyä tehtaisiinsa tuhoten maapallon viimeistä ruohonkortta myöten eikä sitä voi mikään estää. Peli menetettiin jo siinä vaiheessa, kun afrikkalaiset, kiinalaiset ja intialaiset sikisivät niin kuin viimeistä päivää. Tämän hetken - yhä kasvavalla - väkimäärällä touhuun ei saada kerrassaan mitään tolkkua.
Uusia tavaroita ja ruokaa tarvitsevia maan asukkeja tulvii ovista ja ikkunoista reilusti yli maapallon sietokyvyn. Näin on lisäksi ollut jo todella pitkään. Kiinassa talouskasvua kaivataan entisestäänkin köyhien alueiden kehittämisen tarpeeseen ja mikäs onkaan mainiompaa kehitystä ilmastokatastrofille... Jos maapallolla olisi kasvot, olisi poloisella jääpussi otsalla ja kuumemittari suussa. Ihmisellä valitettavasti on kasvot. Hänellä on dollarin kuvat silmissä.
Kyllä puliveivarit kaljallakin ovat vuosien saatossa saaneet maksansa poksautettua, mutta olen aivan takuuvarma, että vaikkapa 150% korotus kirkkaisiin ja ties mihin Gambinan litkuihin toisi pitkässä juoksussa paljon positiivisempia tuloksia. Siloposketkin saisivat kernaasti maksaa likööreistään ja viineistään vaikka pari euroa nykyistä enemmän per puteli. Kumpaa nyt yleensä käytetään pieniä määriä ruoka-, illanistujais- tai saunajuomana: koskenkorvaa vai keskiolutta?
Mikäpä mahtoi olla kuningasideana siinä, että sixpackista saat pulittaa nykyään keskimäärin lähes seitsemän euroa, mutta kuusi irtopulloa maksavat yhteensä halvimmillaan alle viisi euroa? Ainoa positiivinen puoli on se, että siinä missä ennen tuli neljää olutta kaivatessaan aina halvemmaksi ostaa suoraan se kuuden pullon pakkaus ja hieman sitä enemmän tarvitessaan mäyräkoira, saa nykyään ostettua irtopulloja aivan sen verran kuin aikoo kuluttaa.
Paljousalennukset siis poistuivat ja tilalle tuli paljoushinnankorotukset, koska moninpakkaukset maksavat pääsääntöisesti rutkasti enemmän kuin vastaava määrä irtopulloja. Periaatteessa asia ei niin kovasti kansaa haittaa. Kassaneidit sen sijaan joutuvat vispaamaan nenänsä edestä läpi ison kasan irtopulloja pahvipakkauksen sijaan.
Suorittamani kenttätutkimuksen mukaan etenkin halvimpien irtopullojen menekki on kääntynyt aikaisempaan verrattuna huikeaan kasvuun ja sixpackit eivät luonnollisesti tahdo tehdä kauppaansa. Seuraavaksi tilannetta tullaan mitä todennäköisimmin kompensoimaan korottamalla irtopullojen hinnat sellaisiksi, että moninpakkaukset ovat jälleen suunnilleen saman hintaisia kuin vastaava määrä irtopulloja. Tämä tietäisi esimerkiksi Olvin kolmosoluen hintaan ~40 snt korotusta, joka vastaa juurikin 150 prosenttia!
Jotenkin olen toisaalta alkanut kehitellä sellaistakin teoriaa, että suomalaisten alkoholikäyttäytymiseen nurinkurinen suhtautuminen saattaa vaikuttaa nimenomaan kielteisellä tavalla. Jos eivät kuivahkot täti-ihmiset aina olisi nyrkkejänsä heristelemässä alkoholista pitäville ihmisille ja ilmapiiri asian suhteen olisi aavistuksen verran vapautuneempaa, voitaisiin päästä lähemmäksi ikuista tavoitetta, eli eurooppalaisempaa juomakulttuuria, jossa humalahakuisella juomiselle olisi vähemmän sijaa.
Tämä on kyllä melko utopistinen ja perustelemattomissa oleva väittämä, mutta jotenkin tulee mieleen, että jatkuva suomalaisille tyypillinen kaikkien tekemistensä häpeäminen vaikuttaa jollain tapaa myös alkoholikulttuuriin. Pienessäkään humalassa esiintymistä ei kovin hyvällä katsota ja pulloja pitää kuljetella kotiin takinliepeen alla piilossa, jotteivat naapurit pidä juoppona. Viinilasillisen päivällä ruoan kanssa nauttivasta sanotaan taatusti, että "siinä se sekin vaan keskellä kirkasta päivää viiniä ryysti kuten viimeistä päivää," oikein niin perin juurin suomalaiseen tapaan kärjistäen sekä päivitellen ja taivastellen.
Minua ainakaan ei haittaa, vaikka naapurin setä joisi joka ateriansa kanssa eurokossun oikein rehvakkaasti yhdellä huikalla, kunhan minä en joudu sellaista lystiä maksamaan ja näinhän asia ei myöskään ole. Myönnetään, että saattaisin asiaa hieman päivitellä tuttavilleni, mutta varsinaisesti se ei minua haittaa, mikäli setä pysyy asunnossaan yksinään örisemässä.
Kuten useasti todettua, on tärkein seikka tässä taas se, että päättäjät saavat rintojansa röyhistellen sanoa tehneensä edes jotain tilanteen kohentamiseksi, vaikkei asialla todennäköisesti ole koskaan minkäänlaisia vaikutuksia. Sama koskee naurettaviin varoitusteksteihin. Kukkahattutädeillä on oiva veruke puolustautua, mikäli heitä tullaan syyttämään kansan alkoholista juontuvista ongelmista. Asiahan nyt vain sattuu olemaan sillä tavalla, että jos suomalaiset ovat viinalle persoa kansaa, niin ei sille silloin mikään maailman mahti mitään voi. Päättäjiäkään tästä ei siis pidä mennä syyttämään.
Kyseessä on eräs kuuluisista universaaleista totuuksista, jotka pitää vain hyväksyä nikottelematta. Periaatteessa hintakin on aivan sama, koska rahaa tingitään tarpeen niin vaatiessa jostain muualta sen verran, että perjantaipullo saadaan hankittua. Suomessa alkoholin hinta on sitä paitsi nykyään 170 % EU:n keskiarvoon verrattuna ja meitä kalliimpia maita on ainoastaan pari. Sama koskee myös polttoainetta ja elintarvikkeita.
Etenkin jälkimmäisen tapauksessa tilanne on todella surullinen, sillä ei ruoka, ihmisen ravinto, piru vieköön, saisi maksaa niin paljon kuin nykyään. Jos uusi talouskasvun nimissä kehitetty tehdasteknologia lisää tuotantokuluja niin paljon, että se heijastuu suoraan hyödykkeiden myyntihintaan, on asia äärimmäisen surullinen. Mitäpä tässä voi taaskaan muuta todeta kuin että homma on mennyt yli äyräiden jo kauan sitten ja pahasti. Eniten asiassa harmittaa se, ettei asia tule muuttumaan kuin hyvin paljon huonompaan suuntaan.
Suomella menee kaiken maailman raporttien ja barometrien mukaan taloudellisesti paremmin kuin koskaan, mutta miten kummassa se voi olla mahdollista, jos menestyksestä tavanomaisesti aiheutuvien hinnanlaskujen sijaan veroprosentteja ruuvataan hyödykkeestä jos toisesta entistäkin kireämmälle? Seurausta viimevuotisista TEHY:n työtaisteluista? Kuntaliitoksissakin tavoitteena on kaiketi päällimmäisenä ainainen hallinnon keskittäminen ja säästäminen.
Miten voi olla mahdollista, että pula-aikaan oli mahdollista pitää kyläkouluja siellä sun täällä eikä kuntaliitoksiakaan trendinomaisesti kaavailtu jatkuvalla syötöllä? Talouskasvu on kiero asia. Se ruokkii jatkuvasti oravanpyörää, varsinaista noidankehää, jossa ihmiset tienaavat enemmän ja tästä johtuen kulutushyödykkeiden on mahdollista maksaa jatkuvasti enemmän ja enemmän. Tästähän kärsivät aina ja jatkuvasti köyhät, joiden tulotaso pysyy suhteellisen vakiona vuodesta toiseen.
Kiitoksia kuitenkin kovasti opintorahan korotuksesta. Viimeisen 15 vuoden aikana (aika, joka edellisestä tuen määrän tarkistuksesta oli kulunut) hintojen kallistumisessa on tapahtunut niin valtava harppaus, että tiukkaa alkoi tehdä. Tällä menolla ei tosin mene kuin vuosi-pari, kun opiskelijat alkavat jälleen nähdä nälkää, mutta minkäs teet, kun talouskasvua ihannoidaan jatkuvasti enemmän ja enemmän. Elintarvikkeissa saisi olla pääsy- ja matkalippujen tavoin käytössä opiskelijahinnat, jotta hinnoittelu olisi edes yksinkertaisesti "progressiivista".
Oikein hirvittää ajatella, että millaisissa hinnoissa erinäiset kulutushyödykkeet muutaman vuoden päästä ovat, jos minunkin elinaikanani moni asia on kallistunut aivan päättömäksi. Suuri tekijähän oli tunnetusti siirtyminen euroihin. Se, mikä ennen maksoi 50 mk on nykyään 10 €, edelleen kätevästi tasakymmenlukuna. Satalappunen on nykyään 20 €, sillä kuka alkaa vaivan palkkaa ystävälleen maksamaan kaivamalla 17 €:n edestä killinkejä lompakostaan. Kahvin ja pullan sai ennen huoltamolta vitosella, mutta nykyään moisesta kombinaatiosta saat pulittaa vähintään kaksi euroa.
Otetaanpa hyväksi esimerkiksi Hesburger. Vuonna 2000 kerrosateria maksoi etukupongilla 22,90 markkaa. Nykyään sen saa etukupongilla hintaan 4,95 € eli noin 29,70 markkaa ja korotuksia hintaan on tullut viimeisen parin vuoden aikana aivan jatkuvasti, 20 snt kerrallaan. Ennen normaaleja hampurilaisia sai tarjouksessa vitosella kappale, mutta nykyään normaali hinta on kaksi ja puoli euroa, tarjouksessa kenties puolitoista.
Tällä menolla hinnat ovat parin vuoden päästä aiempaan verrattuna aivan kertakaikkisen mahdottomia. Mega-ateria saattaa maksaa jo lähemmäs 10 euroa ellei enemmänkin. Ei se ole enää kätevää ja halpaa pikaruokaa, jos hinta on samaa luokkaa kuin mitä on tottunut maksamaan sisäfileestä. Sisäfileestä tosin saat joutua maksamaan tulevaisuudessa hyvinkin sen reilut pari kymppiä. Monikohan ravintolayrittäjä tulee pyörittelemään tulevaisuudessa päätään asiakaspulan johdosta? Joku ystävällinen valaiskoot heitä silloin sanoen "äläpä kyni eineksistäsi niin järkyttäviä hintoja, ettei kenelläkään ole niihin varaa!" Yrittäjä-poloisellakaan ei ole varaa tiputtaa hintoja, koska ihanan talouskasvun vuoksi hänen raaka-aineidensa hinnat kasvavat samaa kyytiä. Saatana!
Kukaan ei koskaan ilmoita juhlallisesti, että talouskasvussa ollaan saavutettu se riittävän mukava taso ja ahnehtiminen saa nyt luvan loppua. Ihminen lyö lisää ytyä tehtaisiinsa tuhoten maapallon viimeistä ruohonkortta myöten eikä sitä voi mikään estää. Peli menetettiin jo siinä vaiheessa, kun afrikkalaiset, kiinalaiset ja intialaiset sikisivät niin kuin viimeistä päivää. Tämän hetken - yhä kasvavalla - väkimäärällä touhuun ei saada kerrassaan mitään tolkkua.
Uusia tavaroita ja ruokaa tarvitsevia maan asukkeja tulvii ovista ja ikkunoista reilusti yli maapallon sietokyvyn. Näin on lisäksi ollut jo todella pitkään. Kiinassa talouskasvua kaivataan entisestäänkin köyhien alueiden kehittämisen tarpeeseen ja mikäs onkaan mainiompaa kehitystä ilmastokatastrofille... Jos maapallolla olisi kasvot, olisi poloisella jääpussi otsalla ja kuumemittari suussa. Ihmisellä valitettavasti on kasvot. Hänellä on dollarin kuvat silmissä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)