Tarkista, elätkö juuri SINÄ, kuten kuuluukin!

On edelleen yleinen harhaluulo, että erityisen tavoiteltavaa on elää elämä siten, että 75% hengenheimolaisista on sitä mieltä, että meno on ollut mallikelpoista. Mitään painoarvoa ei ole omilla mieltymyksillä tai maailmankatsomuksellisilla eroilla vaan kuolinvuoteella täytyy iloita, kuinka harjasi hampaansa joka päivä, ei antanut hiustensa rehottaa tai piti aina samaa paria olevia sukkia. On siis taas kerran vietetty oikein poliittisesti korrektia ja yleisten normien, lähestulkoon de facto –lakien statuksen saavuttaneiden sääntöjen mukaista elämää.

Jos suu napsaa olutta kello 15 keskiviikko-iltapäivänä, ei sellaista kuitenkaan rohkene suurin surminkaan korkata, koska naapurin Aarnekaan ei tiettävästi moiseen pahuuteen sorru ennen perjantai-illan maagista kello 18:sta. Ei sekuntiakaan aiemmin. Hieman boheemimpi elämänasenne voisi olla monelle muutenkin mieleinen, mutta koska 75% tuttavapiiristä pukeutuu tahrattomiin vaatteisiin eikä anna yhdenkään partahaivenen törröttää leuassa etenkään kotoaan poistuessaan, ei itsekään uskalla olla se musta lammas, joka erottuu joukosta epäedullisesti.

Kello on aivan käsittämätön asia. Samanaikaisesti helpottava, välttämätön ja aivan helvetin turha sekä ärsyttävä. Moni elää sen näyttämän ajan mukaan aivan joka asiassa, koska sitäkin pidetään jollain tapaa erityisen hyveellisenä. Täsmällisyys toki onkin välttämätöntä, mutta tarkoitan tässä hieman muita asioita. Ruokaa ei syödä liian myöhään ja nukkumaan – tai petiin – mennään tiettyyn kellonaikaan, vaikka ei edes vielä väsyttäisi. Ennemmin pitää pyöriä monta tuntia sängyssä miettimässä asioita ja tylsistymässä. Nukkua ei myöskään saa liian myöhään, vaikka vielä nukuttaisi ja tämä siis pätee nimenomaan siinä tapauksessa, että aamulla ei ole pakko herätä velvollisuuksiaan hoitamaan. Ihminen tekee kellon ja joidenkin kirjoittamattomien sääntöjen mukaan jatkuvasti niin kuin ei olisi hänelle itselleen mukavinta. Mikään lakihan siis ei kiellä nukkumasta ja syömästä silloin kun huvittaa.

Kelloon olennaisesti liittyvä ja ihmisten tekemisiä valitettavan usein rajoittava asia on ikä. Ei sen riittämättömyys vaan sen suuruus. Ryypiskelyä tai lasten tekoa ei saa mielestäni edelleenkään harrastaa liian nuorena normaaleista lain puitteissa määritellyistä ikärajoista puhumattakaan. Yksi taajaan käytetty perustelu asioiden tekemättä jättämiselle on jotakuinkin tällainen: ”No eihän sitä nyt enää tässä iässä...” Jos sinkkumies Heimo, 68 v, lähtee Ibizalle naisiin niin jo kylän akat päivittelevät: ”Ja siinä iässä oikein!” Jotkut ovatkin valitettavasti sitä mieltä, että tietyn iän jälkeen ei saisi enää harrastaa seksiä ja seksuaalisesti aktiiviset, vaikkapa yli 50-vuotiaat avioparit, koetaan jollain tapaa irstaiksi. Kukapa tosin haluaisi ajatella vanhempiaan niissä puuhissa – saatika tietää asiasta. Erityisen surullisia ovat tilanteet, jossa avioparin toinen osapuoli olisi valmis seksuaaliseen kanssakäymiseen jopa peräti vanhemmalla iällä, mutta joutuu elämään selibaatissa, koska toinen osapuoli näkee iän esteenä. K70-tv-ohjelma oli erinomaisen mainio, samoin pelkästään vanhuksista koostuva teatteriporukka, jonka satuin näkemään televisiossa pari päivää sitten. Ne osoittivat vanhoillisille suomalaisille, kuinka ikäihmisetkin osaavat ja ennen kaikkea SAAVAT irroitella sen verran mitä pumppu kestää. Amerikan Talentissa oli räppäävä mummo. Iso käsi hänelle! Monet rauhoittuvat jossain vaiheessa elämäänsä niin perin juurin, etteivät hingu kotoaan mihinkään, mutta jos näin sattuisi käymään niin antaa perkele palaa vaan, kun vielä töppönen liikkuu! Muistakaa, että kohderyhmät ovat vain suuntaa-antavia. Tervetuloa vain eläkeläisetkin katsomaan vaikkapa JYP:n kotipelejä tai Quantum of Solacea, jos kiinnostaa!

Ala-Rantakönkäreen pariskunta, Veikko ja Mielikki, pitävät kotonaan taulujansa niin jämptisti suorassa, että liekö isäntä oikein vatupassilla mitannut. Sohvatyynyjen päälliset ovat mankeloidut ja jääkaapin sisällöstä ei yksikään artikkeli ylitä viimeistä käyttöpäivää. Kuinka heitä nyt siis kehtaa omaan asuntoonsa kutsua, kun pöytäliinalle on läikähtänyt hieman kahvia, seinää koristaa huomattavasti ristipistotöitä enemmän itseä miellyttävä Briana Banksin juliste ja kirjahyllyssä on viisi telamiinan sytytintä sekä täytetty kirahvi mieleistä tunnelmaa luomassa. Kahvitahra ei omaa menoa haittaa tippaakaan, ei myöskään sohvan alle tipahtaneet kalsarit. Ei se ole niin tarkkaa. Heitäpäs jollekin Veikkoa ja Mielikkiä vastaavalle säntillisyyden siniveriselle ehdotus repäistä kerrankin elämässään. ”Voi hyvä tavaton, enhän minä nyt sellaista...!” ”No helvetti minkä takia ei?” ”No kun eihän sitä nyt semmoista rohkene...”

Entäs piereskely sitten? Kyllä minä tuuppaan menemään oikein olan takaa, jos sattuu huvittamaan. Pitäähän oloa saada helpotettua. Siveellisiltä ja kunnollisilta veronmaksajilta se ei onnistu kerrassaan mitenkään. Kyseessä on vieläpä hengittämiseen verrattava luonnollinen asia. Väittäisin, että jokainen maailman ihminen on jossain vaiheessa elämäänsä pikkuisen rupsauttanut. Allekirjoittanut vieläpä melkoisen reilusti ja yhtä lailla koulussa, töissä ja kaupan kassajonossa.

Minusta suomalaisilla on lisäksi erikoinen mentaliteetti hauskanpidon kanssa. Tuntuu, että ”liiasta” hauskanpidosta podetaan huonoa omaatuntoa. Edelleenkin olen kiinnostunut tietämään, että kuka senkin määrittelee, mikä on liikaa? Sanotaan, että tyypillinen esimerkki ydinperheestä käy keilaamassa ja McDonald’sissa. Hauskaa siis on ja etenkin lapsilla – ei vähiten Happy Mealin mukana tulleen kokoontaitettavan hiukkaskiihdyttimen johdosta. Seuraavan kerran vastaavaa ei sitten harrastetakaan kuin aikaisintaan kuukauden päästä, koska ”eihän sitä nyt koko ajan voi vaan hauskaa olla pitämässä...” Ei mikään laki kiellä käymästä keilaamassa/pelaamassa paintballia/ajamassa kartingia/elokuvissa vaikka pari kertaa viikossa, mikäli rahatilanne sen mahdollistaa. Raha on tietenkin tyypillisin ja varsin pitävä rajoite moisiin aktiviteetteihin. Välillä pitää olla ajanjakso X kurjuutta ja arkea, jolloin jokainen vain odottaa sitä, koska voisi olla sopivaa RAASKIA tehdä jotain mukavaa tässä kurjassa ja stressaavassa elämässä.

Periaatteessa voitaisiin ajatella, että miksei vekaralle voisi antaa karkkia vaikka parina-kolmena päivänä viikossa, mikäli hänen mielensä halajaa. Sunnuntaista perjantaihin hän odottaa kuitenkin vain lauantaita, jolloin on keksitty pitää karkkipäivä. Kyllä ne hampaat saa kunnossa pysymään, kun vain muistaa harjata. Entä jos rattijuoppo ajaa seuraavalla koulumatkalla päälle tai tulee joku vakava sairaus? Kyllä vasta silloin podetaan huonoa omaatuntoa siitä, kun ei Arvi-Joosepille annettu karkkia, vaikka tämä halusi... Elokuvalippu maksaa vain 9 €, pieni hinta siitä, että rakkaan lapsen kanssa olisi saanut viettää laatuaikaa yhdessä, kun se oli vielä mahdollista... Melko tuttua puhetta.

Työ- tai koulupäivän jälkeen moni on tietenkin väsynyt ja siksi rattoisat illanvietot ajoitetaan viikonlopulle, mutta tuntuu vahvasti siltä, että usea tekee niin ihan vain siksi, että se on TAVANOMAISTA. ”Eihän sitä nyt keskellä arkea rohkene rillutella!” Tarkoittaa siis nyt ihan perheen kesken suoritettavia aktiviteetteja eikä baari-iltoja. Meillä koulumaailmassa vapaapäiviä sattuu lukujärjestyksestä riippuen useinkin arkipäiville ja aika monet opiskelijabileet pidetäänkin esimerkiksi keskiviikkona. Mikä tahansa viikonpäivä on ihan hyvä päivä juhlia, jos on fiilis sekä seura kohdallaan. Arki on itse asiassa viikonloppua parempi, kun yöelämässä mahtuu olemaan sekä kulkemaan.

Ihmiset hei, ei se ole ihan oikeasti niin justiinsa! Turhaan te säästätte joka napin, kymmensenttisen ja pesette kertakäyttöastiat. Se saattaa olla kenellä tahansa vaikka huominen kauppareissu, kun aineissa oleva rekkakuski jyrää ylitsenne. Hyödyttikö nyt siis sitten se alituinen kituuttaminen ja hamstraaminen? Häh? Olisitte voineet elää reteästikin siihen mennessä. Pitkän tähtäimen suunnitelmia on tietenkin syytä tehdä myös ja säästäminen vaikkapa suurta ulkomaanmatkaa varten täytyykin aloittaa ajoissa. Tietynlainen carpe diem –asenne ei tee silti pahaa kenellekään.

Aloin tuossa taannoin kasvattaa itselleni partaa ja moni tiedusteli syytä tähän. Niin ikään moni ei tuntunut ymmärtävän, että tein sen ihan vain huvikseni ja kokeilunhalusta. Eihän se häävin näköinen tietenkään ole, mutta jonkunlainen kuitenkin. Kerran olin eriparisukissa liikenteessä ja sehän aiheutti hilpeyttä. Ihan hyvin nekin jalkoja lämmittivät, ei se ole niin justiinsa. Kenkien alta niitä ei sitä paitsi mihinkään näy. Samoin kuin ei college-/kauluspaidan alta sitä, että t-paita on usean vuoden tiiviin käytön seurauksena kulahtanut tai rikki jostain kohtaa. Paljon kiinnostaa sekin, olenko käynyt suihkussa juuri ennen vaikka yöelämään lähtöä. Siellä sitä nuhjaantuu koko ukko kuitenkin illan mittaa. Vähän dödöä kainaloon ja that’s it. Minulla ei ole kaapissani teema-astiastoa ja aterimeni eivät koostu yksinomaan Fiskarsista. Päin vastoin – astiakaapin sisältö on jonkunasteinen sekasikiö ja isäni vanhempien perua. Kummasti olen vain tästäkin huolimatta saanut einekset napaani vedettyä. Olisiko tuota uskonut? Ilman teema-astiastoa!

Ihmiset ovat tietenkin kaikki erilaisia ja monilla on elämässään asioita, jotka määrittelevät – ja objektiivisesti katsottuna kenties rajoittavat – elämistä, eikä moni kerta kaikkiaan kaipaa tai halua elämältään muuta kuin elelyä tutuissa ja turvallisissa oloissa vanhaan malliin sen ihmeempiä repäisemättä. Mummoni (71 v) on asunut koko elämänsä samassa pienessä pitäjässä ja saman pienehkön järven rannalla vain muutamassa eri osoitteessa, joten siinä missä moni kaipaisi pikkuhiljaa maisemanvaihdosta, olisi mummoni muuton edessä todennäköisesti äärimmäisen haikea.

Minullakin jotain pientä tämänsuuntaista on. Yksi esimerkki kaiketi on se, että ei minulta noin vain onnistuisi ex tempore –lähtö junalla pariksi päiväksi Ouluun, jos joku pyytäisi. Tällainen vaatii hieman pidemmän suunnittelun ja varoitusajan. Muuten olen kyllä melko kokeilunhaluinen, rempseä ja pyrin noudattamaan elämänfilosofiaani, jonka mukaan pitää pyrkiä tekemään haluamiaan asioita silloin ja siten kun on vain itselleen mukavinta. Pitää tosin tietenkin muistuttaa, että Suomen lakia ja vaikkapa taloyhtiön järjestyssääntöjä pitää filosofiassani aina noudattaa. Olisi tosin mielenkiintoista nähdä talonmiehen tai muiden asukkaiden reaktio, mikäli kävisin saunomisen yhteydessä ulkona hangessa kierimässä. Ehkäpä varaan itselleni saunavuoron talven kuluessa ja kokeilen. Tässä talossa tuntuu päällisin puolin asuvan vain oikein viimeisen päälle kelvollisia veronmaksajia, jotka elelevät maltillisesti sekä säntillisesti kunnon kansalaisina.

Alastomuuteenkin suhtautuminen on niin takapajuista, ettei moni asia yllä samalle tasolle tämän päivän sivistyneessä yhteiskunnassa. Jokainen ihminen – mukaanlukien alastomuutta vastustavien lakien raapustajat – ovat alasti vaatteidensa alla. Mikäli pikkulapsi haluaa aiheuttaa itselleen vuosisadan traumat alastonta kroppaa tiirailemalla, riittää siihen kokovartalopeili, jollainen varmasti lähes jokaisesta huushollista löytyy. Käydäänkö sukupuolisiveyttä peräänkuuluttavien ihmisten perheissä saunassa vaatteet päällä vai laitetaanko alle kouluikäiset lapset sinne yksitellen ja erikseen?

En ole nudisti, mutta nähdäkseni vaatteiden olennaisin funktio on lämmittäminen etenkin meidän maassamme. Hei, pieni lapsikin voi olla alaston. Sukupuolisiveyteen liittyvien lakien vuoksi lienee hyväksyttävää, että pienten lasten annetaan juoksennella alasti jopa uimarannoilla. He kun eivät vielä itse täysin tajua asiaa, eli olla häpeissään alastomuudestaan. Pedofiilisetä on tietenkin mielissään tarkkaillessaan tilannetta lähipusikosta. Täytyy sanoa, että nuorempana hieman päivittelin vanhempieni ottamia kuvia, joissa juoksentelin mummolan pihassa muna suorana. Eipä tuo tosin ole niin justiinsa, kun perhealbumistamme pedofiilisetä niitä tuskin tavoittaa.

Jos alastomuus olisi turmiollista, emme olisi tässä. Esi-isillämme ei takuulla ollut samanlaista sukupuolisiveyden normistoa kuin meillä ja tästäkään huolimatta evoluutio ei korjannut noita uljaita karvanaamoja pois päiviltä. Tai siis korjasihan se, mutta tilalle tuli seuraava kehitysaskel. Karvanaamoja täällä päin ei ainakaan ole kuin yksi kappale ja se kurkistaa peilistä joka aamu. Olisi mukava nähdä vaikka virallisesti julistettu viikko ilman mitään sukupuolisiveyttä koskevia järjestyssääntöjä tai lakipykäliä. Millaista esimerkiksi olisi se, jos kassajonossa seisoisi takanani karvainen setä vailla rihmankiertämää? Ehkäpä se noin alkuun hieman ahdistaisi heteromiestä, mutta veikkaan, että siihen voisi ennen pitkää tottuakin. Mitenkä joku kaunosielu sen totesikaan: ”jokainen ihmiskeho on kaunis.” En tosin tiedä allekirjoitanko tuota aivan kirjaimellisesti, mutta mainitsinpa nyt kuitenkin samalla rahalla.

Elämän ainutkertaisuus unohtuu varmasti kaikilta jossain vaiheessa. Se on oikeastaan se asia, jota ajan koko tällä ylipitkällä paatoksella takaa. Elämän ei kuulu olla suoritus, jota voidaan arvioida, kuten matematiikan koetta tai hyppyä Puijon tornista. Elämän kuuluu olla nautintoa ja kokemuksia. Jokaisen maan päällä eläneen ihmisen elämä on ollut ainutkertainen sekä vertaansa vailla oleva kokemus ja tulee olemaan tätä jatkossakin, vaikka siitä yrittäisi tehdä kirjoittamattomien sääntöjen ja rajoitteiden mukaan mahdollisimman ankeaa ja kaavamaista. Ehkä minun on vain hankala ymmärtää ihmisiä, jotka voivat käsi sydämellä vakuuttaa olevansa täydellisen onnellisia elellen mahdollisimman rutinoituneesti, pienissä tutuissa ympyröissään hankkimatta kokemuksia mistään muualta kuin omasta asuinseudustaan. Teen kuitenkin alituisesti parhaani yrittäessäni ymmärtää erilaisia ihmistyyppejä – myös nyt.

Minä sen sijaan haluan nähdä mahdollisimman paljon eri paikkoja ympäri maailmaa, tavata erilaisia ihmisiä ja kokeilla uusia asioita oman uskallukseni sallimissa rajoissa. Voi, kun pääsisin kokeilemaan vaikka mitä hienoja ja erikoisia soittimia, vesihiihtämään, moottorikelkkasafarille Lappiin, sukeltamaan Tyynen valtameren atolleille, esiintymään Hartwall-areenalle, katsomaan maisemia Empire State Buildingin näköalatasanteelta, kaatamaan puita moottorisahalla, ampumaan konekiväärillä, ajamaan vesiskootterilla (täysiä), tapaamaan presidentin ja kirjoittamaan sitten vanhana muistelmateoksen.

Murhaa saa yhä valmistella

Minua kiinnostaisi suuresti tietää, että mitkä asiat ovat tällä haavaa eduskunnan top 10 -prioriteettilistalla, jos ei tällainen asia sinne mahdu. Kyse on vain lakialoitteesta - ei suorasta muutoksesta. Tehkäähän sitä taustatyötä nyt sitten vain hopihop, jos sitä kerta vaaditaan. Maalaisjärki, jota ei tässä tietenkään kuunnella, kuten ei muussakaan poliittisessa päätöksenteossa, kyllä sanoisi ilman sen kummempaa tutkimista, että murhan suunnitteleminen on lievästi sanottuna arveluttavaa touhua.

Tästähän voisi alkaa harrastuksenomaisesti suunnittelemaan murhia ja ilmeisesti kohteen valinta ja nimeäminen ei niin ikään ole laitonta? No jaa, laittoman uhkauksen puolelle homma saattaisi jossain välissä mennä, vaikka hieman vakavampaakin otetta asiaan toivoisi. 93% galluppiin vastanneista on kirjoitushetkellä samaa mieltä perussuomalaisen Raimo Vistbackan kanssa. 7% on samaa mieltä vihreiden Tuija Braxin kanssa. Mitä kansan enemmistö siis haluaa?

"Brax viittaa toimikunnan pohtivan parhaillaan esitutkinta-, pakkokeino- ja poliisilain uudistamista.

- Kriminalisoinnin ennakkoedellytyksenä on tarkoituksenmukaista tutkia, ovatko poliisin ennalta ehkäisevät menetelmät ja valtuudet riittäviä keinoja."

No hyvä. Asiaa sentään pohditaan jossain erityishienossa toimikunnassa par'aikaa. Vastaus Braxin kysymykseen on kuitenkin seuraavanlainen: ei, poliisin ennalta ehkäisevät menetelmät ja valtuudet eivät ole tällä hetkellä riittäviä. Miksikö? Siksi, että murhia ja väkivaltarikoksia yli päätään tapahtuu. Asia on kunnossa silloin, kun murhaluku on nolla. Minä ainakaan en näe tällaista lakia minkäänlaisena ylihuolehtivaisuutena. Eikös terrori-iskun suunnittelu ole myös rikos?

"- Toimikunnan ehdotuksia on syytä odottaa ennen kuin voidaan arvioida, millä tavoin henkeen tai terveyteen kohdistuvien rikosten valmistelun rangaistavuudesta tulisi säätää, Brax huomauttaa."

Voisiko joku suomentaa tämän kapulakielen taidonnäytteen minulle? Toimikunta on aikeissa tässä joskus ehdotella jotain ja tämän jälkeen ryhdytään toisessa erityishienossa toimielimessä arvioimaan sopivaa määrää päiväsak... anteeksi, sopivaa rangaistusta?

Mietitäänpäs taas maalaisjärjellä, jolla ei ole tosiaan edelleenkään mitään tekemistä nykypolitiikan kanssa. Mauno Meikäläinen jää kiinni murhasuunnitelminensa, joita oli laatinut ex-vaimonsa nykyistä avomiestä kohtaan. Kumpi säästää avomiehen hengen: 20 päiväsakkoa vai vankeusrangaistus? Ensimmäisessä ja todennäköisesti langetettavassa tapauksessa Mauno laatii uuden suunnitelman ja pitää huolen, että se pysyy salassa edeltäjäänsä paremmin.

Äly hoi, älä jätä meitä... jaa, sä jätit jo.

Päiväkoteihin puuhataan leikkiasekieltoa, juttua myös asevelvollisuudesta

Hyysäämään, hyysäämään, joka päivä sännätään. Osittain tuollainenkin, nykypäivinä jo perinteeksikin asti muodostunut, mielentila iskee päälle, kun lukee, kuinka Kauhajoen ampumatragedian (kutsutaan sitä tällä kertaa vaikka näin) synnyttämän hysterian seurauksena ollaan kieltämässä lapsilta leikkiaseiden vientiä päiväkoteihin.

Iltalehden haastattelema Helsingin kaupungin päivähoidon asiantuntija Pirkko Verta korostaa kuitenkin lelupäivän merkitystä ”päiväkodin ja oman kodin yhteisessä arjessa”, koska sen ”valinnoissa ja lasten leikeissä heijastuu ympäröivä elämä.” Sovitaan sitten vaikka näin, mutta eikö niin sanotusti elämää heijastamaan voisi löytää mitään mukavempia leluja vai onko ase kaikkein paras kuvastamaan asiaa? Heilutellaanko kotopuolessa aseita kaiket päivät tai ovatko ampumavälikohtaukset lasten kuullen kuumin puheenaihe?

Lehtiartikkelin yhteydessä kerrotaan kuvalla höystettynä, kuinka 6-vuotias Aarre-niminen pojannaskali osoittaa leikkiaseella pikkusiskoaan huutaen ”PAM PAM, suhun osui!” Yhtä hyvin hän olisi voinut huutaa ”PAM! Sä kuolit!” Ei tappamisella ja kuolemalla pitäisi leikkiä tuolla tavoin – etenkään, jos kyseessä on oma perheenjäsen. Ei tosin missään nimessä muutenkaan.

Lapset eivät toki vielä tuollaisessa kuuden vuoden iässä sisäistä täysin kuoleman todellista merkitystä siinä missä me aikuiset. Päiväkodin kaltaisen paikan ei mielestäni tulisi ainakaan edesauttaa aseisiin ja niiden käyttöön mahdollisesti kohdistuvaa myönteisyyttä.

”Aseettomia ei saa ampua”, päätti lastentarhanopettaja kaikessa viisaudessaan valistaa pilttejä. Alkaako armeija jo leikkikouluiässä? Kai opettaja muisti myös mainita, että antautuneet viholliset otetaan sotavangeiksi ja rintamakarkurit teloitetaan? Kontekstista erotettuna lause ”samoin sovittiin, että enää ei saanut ampua ’aseettomia’ kavereita” kuulostaa vähintäänkin hurjalta.

Kautta aikain pienet pojat ovat harrastaneet tällaisia aseleikkejä ja samoin allekirjoittanut ystävineen jo varsin nuorena. Siltikään kukaan meistä ei ole (tietääkseni) syyllistynyt henkirikokseen, joten kyllä syyt tällaiseen riskiin löytyvät aivan jostain muualta kuin leikistä, vaikka senkin suhteen on varmasti miettimistä. Onneksi nyt mietitäänkin! Kokonaan aseita tai aseen näköisiä vekottimia ei kuitenkaan toki olla kieltämässä kauppojen leluhyllyistä, mutta näkisin, ettei päiväkodeissa ”haha, sä kuolit” –leikkejä kaivata. Sellaisten on kuitenkin oltava mahdollisia jokaisen omassa kotipiirissä, jos vanhemmat sellaisia lapsilleen sallivat. Lisäksi mielenkiintoinen aspekti on, kuinka päiväkodissa saatetaan tulla loukanneeksi pasifistiperheen vakaumusta, vaikka kerhotäti sanoisi, että pikku-Lassea kohti ei aseella osoitella. No, eipä muuten saatu mekään heitellä talvisin lumipalloja jälki-istunnon uhalla.

Olennainen tekijä on tässäkin (paino lopputavulla ’–kin’) tapauksessa se, kuinka hyysäämiseen taipuvainen yhteiskunta lakaisee ongelmia maton alle kieltämällä sitä, tätä ja tuota. Loppupeleissä tällä tavoin syntyvä tabu saattaa tuntua lapsista entistä kiehtovammalta. Me tiedettiin kyllä juuri ja juuri kouluikäisinä, kuinka väkivaltaiset elokuvat olivat lapsilta kiellettyjä, joten osittain tästä syystä johtuneesta mielenkiinnosta niitä tiirailtiinkin vanhemmilta salaa.

Aikuisten osuutta, kuten yksinkertaisesti läsnäoloa ja vanhoja kunnon perhearvoja korostettiin lasten kasvattamisessa heti tuoreeltaan Jokelan tai Kauhajoen tragedian jälkeen, mutta eipä mennyt aikaakaan, kun aletaan taas lätkimään kieltoja pöytään. Vanhas-Masa ja kumppanit toki esittivät tarkkuuspistooleihin vaikka mitä kieltoja ja rajoituksia jo suunnilleen samana päivänä. Olen jokseenkin sitä mieltä, että molempien ampumatapausten seurauksena ollaan vieläkin sellaisessa shokissa, että ollaan valmiita keksimään ja myös ratifioimaan vaikka mitä toinen toistaan mielikuvituksellisempia keinoja vastaavien tapahtumien ehkäisemiseksi, vaikka se onkin mahdotonta. Kyllä, luitte oikein: se on mahdotonta.

Pilaan seuraavassa osassa tekstiä yöunenne.

Todella vakavasti mielenterveysongelmainen, mutta kuitenkin jollain tapaa mielenhäiriönsä kanssaihmisiltään piilottanut abiturientti/insinööri/AD/lähihoitaja saattaa ottaa minä tahansa päivänä tuliluikun mukaansa ja laittaa ihmisiä nippuun. Useiden ihmisten onkin todella hankala hahmottaa sitä, että tällainen ihminen on mieleltään häiriintynyt eikä ajattele samalla tavoin kuin tavallaan abstrakti ryhmä nimeltään ”me muut”. Tai ”me terveet”.

Hän ei tunne välttämättä lainkaan empatiaa ja saattaa olla vilpittömän onnellinen siitä, mitä Matti Saari vastikään teki. Tämä tuntuu suurimmasta osasta aivan sairaalta (sairaudestahan tässä tosin suureksi osaksi puhutaankin), mutta moni ihminen saattaa silti aivan oikeasti ajatella yhtä empatiakyvyttömästi. Tällaisia ihmisiä pääsee ääneen erinäisiä tragedoita käsittelevillä keskustelupalstoillakin.

Tämä on mahdollista aivan yhtä hyvin kuin se, että arkkityyppi kadulta tempaistusta tuulipukukansan edustajasta pitää Kauhajoen tapahtumaa vilpittömästi kamalan surullisena. Tai Aurinkorannikolla tapahtunutta bussionnettomuutta järkyttävänä. Tai kaunista syysilmaa mukavana... Voitte nimetä tähän minkä tahansa poliittisesti korrektin perustotuuden.

Ihanan pirtsakan syysilman sekä ruskan mukanaan tuoman kauniin väriloiston on pakko olla kaikkien mielestä aivan ihanaa, koska se on sitä valtaväestön ja myös sinun mielestäsi. Raittiuden, kirjallisuusharrastuksen, huolitellun pukeutumisen ja urheilumenestyksen on ehdottomasti oltava absoluuttisia hyveitä, koska ne ovat perinteisesti olleet niitä aina ja ovat toki edelleenkin ylivoimaisen valtaväestön mielestä.

Murhan tai pienten lasten hengen vaatineen liikenneonnettomuuden on yksinkertaisesti oltava väärin ja surullista, koska se on sitä saman valtaväestön sekä myös sinun mielestäsi. Se ei siis ole ”jonkun mielestä” väärin vaan se _on_ väärin. Tässä kohden monella on oikeasti hankalaa ellei jopa täysin mahdotonta hahmottaa, kuinka jonkun toisen ihmisen pään sisällä vastaava asia voi olla täysin päinvastoin.

Valtaväestön poliittisesti korrektin mielipiteen mukaan empatiakyvytön ihminen on joukkomurhatapauksissa ja liikenneonnettomuuksissa jollain tapaa mieleltään sairas. Tässä en siis tarkoita murhaajaa vaan tapahtumaan välinpitämättömästi suhtautuvaa ihmistä. Jollain tapaa pointtini pystynee havainnollistamaan sillä, kuinka homoutta pidettiin ennen sairautena sen ollessa vielä nykyistäkin erilaisempaa väestön ylivoimaiseen enemmistöön verrattuna. Se oli poikkeavaa. Tällainen oikeasta mielipiteestä poikkeava ihminen pitäisi viedä jonnekin parannettavaksi, jotta hänen mielipiteensä saataisiin oikeaksi.

Minä EN pidä liikenneonnettomuuksia tai joukkomurhia oikeana tai hyväksyttävänä. Tarkoitan tällä vain sitä, kuinka asialla on kaksi puolta, joista juuri se toinen on muiden kuin ”meidän” ajattelumalli.

Takaisin kieltoihin ja rajoituksiin. Liikenneonnettomuuksissa kuolee moninkertaisesti enemmän ihmisiä kuin verrattain harvinaisissa ampuma-asevälikohtauksissa, joten eikö pikkuautoleikit pitäisi kieltää myös? Eritoten pitäisi kieltää polkuautot ja miksei yksin tein polkupyöräily alle 8-vuotiailta näiden lapsipoloisten ”omaksi parhaaksi.” Tuntuu, että mitä enemmän huolesta soikeat päättäjät kieltävät asioita, sitä enemmän sattuu ja tapahtuu ja kaikki ovat helisemässä, että mitäs nyt kielletään vai puretaanko joku kielto... Vai nostetaanko kenties veroja jos ei nyt aivan kieltämään innostuta?

Keskusteluissa on otettu esille myös se, kuinka ristiriitaista tällainen aseiden kanssa huolehtiminen on valtiossa, jossa on edelleen käytössä vain toiselle sukupuolelle pakollinen palkaton asevelvollisuus, jota moni kutsuu suorastaan tappokouluksi. Voihan armeijan toki niinkin ajatella, koska maata puolustaessa joudutaan väistämättä listimään vihollisen sotilaita etenkin vanhan mallin mukaisessa sodankäynnissä.

Tämä kuitenkin on edelleen vanha malli. Suomella ei ole ydinasetta ja omistamme noin nelisenkymmentä hävittäjää Venäjän tuhatta vastaan. Venäjänhän toki pelätään alati hyökkäävän Suomeen ja vieläpä vuoden 1939 tapaan maateitse sankoin joukoin rynnistäen. Olkoonkin niin, että maavoimat osallistuvat hyökkäykseen, mutta tällöinkin Venäjältä saattaa löytyä se ”pari ratkaisevaa” (sarkasmia) panssaroitua ajoneuvoa enemmän kuin meiltä poloisilta. Minun näkemykseni mukaan peli on pelattu ennen kuin sitä on ehditty edes aloittaa.

Talvisota oli traaginen ja on edelleen – ehkä valitettavankin – suuri osa suomalaisten kansallista identiteettiä, mutta silti Suomi on nähdäkseni takapajuinen sekä vanhoihin aikoihin kangistunut, koska ei ole siirtynyt lähes jokaisen muun länsivaltion tavoin palkka-armeijaan tai vapaaehtoiseen asevelvollisuuteen. Jopa Venäjällä asevelvollisuuden suorittavien miesten määrä on enää siellä 15 % hujakoilla per ikäluokka.

Miten olisi vaikka parin-kolmen kuukauden mittainen molemmille sukupuolille mahdollinen, mutta silti jossain määrin vapaaehtoinen kansalaispalveluskoulutus, jossa opittaisiin niitä useilta hukkuneita selviytymistaitoja, joita käytetään puolustusvoimien tarpeellisuutta puolustaessa? Hauskaahan on muutenkin se, että nuoria miehiä opetetaan tekemään nuotio ja pystyttämään teltta pakollisen asevelvollisuuden luomalla pakolla.

Minä karsastan jyrkästi sitä, että nykyään pohditaan älynystyrät savuten sitä, mistä saataisiin varoja vanhusten (mukaan lukien veteraanit!) auttamiseksi ja osittain jopa peruspalveluihin, mutta kuitenkin ylläpidetään jotain niin turhaa instituutiota kuin sotakoneistoa. Eikö tässä rauhaan pyrkivässä ja kymmenistä sodista sekä konflikteista näennäisen viisastuneessa maailmassa pitäisi kaiken aikaa pyrkiä olemaan omistamatta ajatustakaan sotimiselle? Asevelvollisuuden ymmärrän pakollisena korkeintaan silloin, kun maa on joutunut sotatilaan.

Vaarini opetti minua lapsena, ettei toista ihmistä saa osoittaa aseella, leikkiaseella tai edes puusta vuollulla ”pistoolilla.” Olin tuolloin aivan ihmeissäni siitä, että eikö vaari nyt aavistuksen verran ylireagoi sekä aliarvioi minun – vaikkakin pienen pojan – arviointikykyä hyppysissä olevan esineen suhteen. Nyttemmin olen kyllä ymmärtänyt, mihin hän pyrki etenkin, kun ottaa huomioon vanhan ihmisen huolehtivaisen logiikan.

Samaan sarjaan menee toki sekin tapahtuma, kun ostin 12-vuotiaana legendaarisilta Muuramen markkinoilta leikkisavukkeita, joihin puhaltaessa ilmaan pöllähti vaaleaa jauhetta, joka kieltämättä muistutti tupakansavua. ”Vanhan mummun” (sukumme nimitys edesmenneelle äidin äidin äidilleni) johdolla oli tuota pikaa senioriosasto kauhistelemassa tätä ja huolehtimassa, ettei pikku-Jannen ala tehdä kohta mieli oikeaa tupakkaa. Niinhän siinä sitten noin kuuden vuoden päästä tosin kävikin, että pikku-Janne alkoi polttaa ihka oikeaa tupakkaa vakituisesti, mutta ensisavujen yhteydessä tämä viikari ei kyllä muistanutkaan tuota leikkisavuketta, jonka osti silloisen ykkösidolin, Albert Järvisen, hengessä.

Ehkä syytämmen sitten edesmennyttä kitaravirtuoosi Järvistä nykyisestä paheellisesta tavastani? Johan tupakan esittäminen mainoksissa ja sarjakuvissa on kielletty, eli hyysääjien logiikan mukaisesti asia on pihvi sekä omatunto puhdas. Onneksi Albert Järvisen materiaalia saa edelleen kaupoista, vaikka kansilehdessä hänen suupielestään roikkuisikin itse savuke helvetin kurimuksen lailla punaisena hohkaavan tulipesän kera.

Laaja kattaus näkemyksiä liikennekäyttäytymisestä

Olen kirjoittanut rungon tähän minua aina kismittäneeseen aiheeseen jo siellä vuoden 2004 tienoilla, mutta nyt päätin hioa sen julkaisukelpoiseksi muutaman ajankohtaisen tapahtuman innoittamana. Ihmettelen suuresti, miksen ollut aiemmin tullut viimeistelleeksi tätä tekstiä, koska sanottavaa asiasta on totta vie löytynyt jo vuosikausia – etenkin siitä asti, kun sain ajokortin.

I – Moottoriajoneuvot

Liikenteessä toimimisessa perusperiaatteisiini kuuluu se, että mikäli sinne lähdetään omalla kulkuneuvolla, täytyy löytyä ajo-osaamisen lisäksi kyllin hyvät refleksit sekä tarpeeksi siviilirohkeutta toimia kaikissa siellä tavattavissa tilanteissa. Toiminnan täytyy luonnollisesti olla sellaista, etteivät sivulliset joudu kärsimään tai jottei heidän liikennöintinsä hankaloidu.

Lienee helppo arvata, että ajan tässä takaa esimerkiksi sellaista yhdistelmää, jossa ikääntyneet tai muuten vain arat autoilijat köröttelevät tien tukkeena lievästi sanottuna epävarmoin elkein. Oletetaan, että 0,8l Fiat Pandaansa kuljettava puolikuuro sekä –sokea ja kunnioitettavaan 80 ikävuoteen ehtinyt Hilma-mummu, ajelee silmät killissä hämärän aikaan ja tielle nelistää hirvi. Melko todennäköisesti Hilma-mummulle sekä hänen uskolliselle ajokilleen käy sangen ohraisesti ja sama lopputulos on varmahko monissa muissakin vaaratilanteissa, jotka vaativat nopeita refleksejä.

Hilma-mummu-poloisella ei enää niska käänny kuin noin viisi astetta suuntaansa ja näkö on ratkaisevasti heikentynyt. Ollaanpa kuultu tapauksista, joissa rahtusen paremmat niskat tai aistit omaava aviopuoliso toimii apukuskin penkillä ikään kuin kuljettajan silminä ja korvina. Onnea vain äkkitilanteisiin moisella menettelyllä.

Hilma-mummun kohtalo olisi vältettävissä vanhusten liikennekelpoisuuden tarkemmalla kontrolloimisella, mikä olisi syytä aloittaa ajokokeen uusinnalla viimeistään 70 vuoden iässä. Ajokokeessa olisi mielestäni käytävä mielellään vähintään viiden vuoden välein siitä eteenkin päin. Liikennettä mahdollisesti vaarantavilta hidasrefleksisiltä vanhuksilta, kuten esimerkkitapauksemme Hilma-mummulta, tulisi näin ollen kyetä ottamaan ajokortti pysyvästi pois, mikäli ajokokeen uusinnalla pystytään osoittamaan hänen liikennöintikyvyttömyytensä. Mikäli tähän taas ei olisi riittäviä perusteita, olisi syytä tähdentää tarjolla olevia joukkoliikennemahdollisuuksia.

En vähättele lainkaan nuorten tai keski-ikäisten uhkarohkeiden kuljettajien osallisuutta absoluuttisen suureen määrään liikenneonnettomuuksia, mutta aika ajoin saadaan lukea jopa 90-vuotiaiden kuljettajien joutuneen – toisinaan erikoisiinkin – onnettomuuksiin. Eräs tällainen tapaus uutisoitiin sunnuntaina 12.10.2008 Iltalehdessä.

Uutisesta ei varsinaisesti käy ilmi mitään sellaista, joka viittaisi erityisesti kuljettajan heikkoihin reflekseihin tai aisteihin, joten uutisen välittömään läheisyyteen laitettu ”Pitäisikö yli 90-vuotiailta evätä ajokortti?” –gallup on tavallaan melko mauton. Saman päivän lehdessä uutisoitiin myös Kajaanissa kilpaa hurjastelleista nuorista miehistä, joista toinen menetti jalon kilvan yhteydessä ajoneuvonsa hallinnan ja aiheutti usean ihmisen loukkaantumisen.

Lisäksi alkoholillakin oli osuutta asiaan ja se on asia, jota en voi suurin surminkaan hyväksyä – samoin kuin moista vastuuttomuutta liikenteessä. Jos kilpaa on pakko ajaa niin sitä voi harrastaa suljetulla alueella ilman, että riskeerataan sivullisia paitsi liikenteessä myös ajoneuvon kyydissä. Kyllä minua mahdollisesti aavistuksen verran vituttaisi, jos kilpaa ajava nuorukainen sinkoaisi autoineen päälleni keskeyttäen rattoisasti alkaneen ostosmatkan.

Siltikään uutisen yhteydessä ei ole ”Pitäisikö alle 25-vuotiailta evätä ajokortti?”/”Pitäisikö ajoluvan ikärajaa nostaa?” –tyyppistä gallupia, joten vanhemman väestön keskustelupalstalla esittämät, vaikkakin tavallaan yliampuvat, ikärasismisyytökset eivät ole täysin perusteettomia. Perustelut nuorempien kuljettajien keskimääräisesti paremmille reflekseille sekä aisteille sen sijaan on helppo osoittaa eikä sitä varmasti kukaan epäilekään.

Melkoisesti vaikeampaa onkin kontrolloida muuten arkoja kuljettajia, jotka istuutuvat penkin ja ratin väliin sanalla sanoen peläten. Toimintavarmuus hätätilanteessa on erittäin hataralla pohjalla, mikäli paskat housussa ajavalla kuljettajalla on täysi keskittyminen siihen, että saa pidettyä autonsa omalla kaistallaan. Ajo-opetusta pitäisikin tehostaa monilta osin, jotta liikenteeseen pääsisi vastaisuudessa huomattavasti nykyistä etevämpiä kuljettajia. Muutama hassu ajotunti ei nähdäkseni anna kelvollisia liikennöintivalmiuksia niin sanotusti nollista ajouraansa aloittavalle kuljettajalle.

Mikäli se auton kiihdyttäminen kunkin tien suurimpaan sallittuun nopeuteen ottaa niin käsittämättömän koville, ettei siihen uskallus riitä sitten kerrassaan millään ilveellä, ovat suosituksia joko kierto sivuteiden kautta tai kyyti joukkoliikennevälineillä. Ei ole kenenkään etujen mukaista körötellä tien tukkeena, sillä riski peräänajoihin ja jopa ketjukolareihin kasvaa huomattavasti, mikäli joku arkajalka kerää peräänsä kymmenien autojen letkan, jossa turvavälit pienenevät. Tämä on täyttä totta, vaikkei siihen tarkoituksellisesti pyrittäisikään.

Ylivoimaisesti suurin osa kuljettajista ajaa vähintään suurinta sallittua nopeutta eikä yksinkertaisesti tule hiljentäneeksi ajonopeuttaan vastaamaan edellä menevää hidastelijaa ennen kuin saavuttuaan turvavälin kannalta liian lähelle. Myönnän toki itsekin sortuneeni tähän ja osasyy on se, että ohitustilannetta jäädään luonnollisesti väijymään mahdollisimman lähelle edelle menevää ajoneuvoa.

Jo ykkösvaiheen ajo-opetusta pitäisi ehdottomasti parannella useammalla liukkaan kelin harjoittelukerralla, sillä se yksi ainoa kerta jolloin radalla käydään, ei todellakaan anna riittäviä avuja toimia hätätilanteissa. Kakkosvaiheessahan siellä käydään toki uudemman kerran, mutta näillä kerroilla on aina vähintään puoli ja korkeintaan kaksi vuotta väliä.

Mikäli liukkaan kelin ajoharjoittelukertoja olisi ykkösvaiheessa vaikkapa kolme tasaisin väliajoin, olisi jo väliaikaisen ajokortin omistajilla huomattavasti paremmat edellytykset hallita ajoneuvoansa talvisissa olosuhteissa. Monet ovat lisäksi tehneet niin, että ovat aloittaneet ajoharjoittelun vasta sulien aikaan, vaikka olisivat voineet aloittaa jo talvisaikaan.

En missään nimessä pidä itseäni muita parempana kuljettajana vaan käyttäydyn mielestäni liikenteessä melko maltillisesti ja etenkin muut tiellä liikkujat jatkuvasti huomioon ottaen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että hyvin perusteltua kritiikkiä voi antaa, vaikkei itse olekaan vallan erehtymätön asian suhteen. Kyllähän jääkiekkoselostajatkin kritisoivat pelaajien esityksiä, vaikkei osa heistä välttämättä pysy edes pystyssä luistimilla.

II – Kevyt liikenne

Jalkojen käytöstä onkin nillitettävä muutaman sivun... tuota, sanan verran. Kaikenikäisiä kevyen liikenteen kulkijoita, niin pyöräilijöitä, jalankulkijoita kuin rollaattoreilla seilaavia, saa nykyään ohitella kuin pujottelukeppejä, sillä kulkureitiksi on valittu kapean jalkakäytävän tai pyörätien absoluuttinen keskikohta.

Vanhuksilla ja syksyn väriloistoa, katuvaloja tai lintujen muuttoliikennettä päivittelevillä ihme haahuilijoilla taivaltamiseen liittyy myös +/- metrin mutkittelu, jotta takaatulevana saa miettiä sen seitsemän kertaa, että kummalta puolelta lähtee ohittamaan, etteivät olkapäät ota kiinni toisiinsa. Monesti olen meinannut horjahtaa ojaan tai ajoradalle väistöliikkeen seurauksena eikä sekään ole kovin mukava juttu.

Itsekin tosin kuljen tuolla tavalla kolmen promillen humalassa baarista kotiin tullessani, mutta onneksi silloin ei ole kovin paljon muuta liikennettä ja harvemmin menoni on muutenkaan yhtä holtitonta. Siltikään se ei ole tietenkään hieno homma myöskään oman liikenneturvallisuuteni kannalta.

Kaikkein hienoimpia tapauksia ovat rinnat rottingilla puolijoukkueteltan kokoisia lastenvaunuja työntelevät ylpeät äidit, joita on parhaimmillaan pyörätiellä kaksi tai kolme rinnakkain ja hyvässä lykyssä kokonaisuutta täydentää koira viemässä loputkin potentiaaliset tilat sulavalta ohitukselta. Lapsiperheitä houkuttelevassa synnyinkunnassani Muuramessa tähän törmäsi lähes jokaisella koulumatkalla sen 11 vuoden aikana ja tapanani oli ohitella heitä mielenosoituksellisesti ojien ja luiskien kautta, toisinaan myös ajoradan kautta. Toivottavasti viesti meni perille, vaikka rohkenen epäillä.

Yksittäiset koiranulkoiluttajat toimivat usein myös sangen tehokkaana tiesulkuna, mikäli koira menee tien toisessa reunassa ja omistaja toisessa pingottaen siis talutushihnaa väliinsä. Niitäkin on ollut saatanan lysti kierrellä lumipenkkojen kautta ja toisinaan puiden välistä. Kaiken lisäksi jokaisen ikioma hauveli on paitsi yli-inhimillinen ja jumalainen myös niin erinomainen olento, että pirikellon rimpauttaminen moisessa tilanteessa olisi pyhäinhäväistys.

Sama pätee myös siihen, että jos hurtta haluaa vääntää tarpeensa keskelle alikulkutunnelia, on Hänelle suotava siihen oikeus edellä mainituista syistä. Kanssaulkoilijoiden kengänpohjista viis. Talvella lumi (viime aikoina tosin melko harvakseltaan saatu) saattaa kuin saattaakin peittää paskakasat alleen, mutta keväällä tilanne onkin toinen. Pois silmistä – pois mielestä?

Asia erikseen ovat koulumatkalla olevat pikkulasten joukot, jotka itsessään vievät valtaosan tien leveydestä, mutta tönivät toisiaan sinne tänne täysin ennalta arvaamattomasti. Mikä vitun tarve se on muutenkin aina nahistella? Kauppojen ja etenkin automarketien parkkipaikoilla saa todella autoilla kieli keskellä suuta, koska ikinä ei voi tietää, että mistä kolosta ajoväylälle säntää joku pieni pojannassikka vailla määränpäätä. Tuokin on sellainen asia, jota en ole koskaan ymmärtänyt.

Heti kun ”the devil is unleashed” eli vaahtosammutin on päästetty ulos autosta, iskee aivan välttämätön hinku juosta pää kolmantena jalkana yli ajoradan, vaikkei sinne mitään kiirettä tai tarvetta ole. Parhaimmillaan nämä tormailijat tuovat mieleen jonkun henkisesti jälkeenjääneen. Ei minulla ollut pienenä lapsena mitään tarvetta juosta autojen seassa kuin mikäkin elämäänsä kyllästynyt. Levottomat jalat? Jos havaitsen aikanaan jälkikasvullani moisia taipumuksia, aion tehdä asialle jotain heidän hyvinvointinsa nimissä.

Itseään täynnä olevat teinitytöt ovat vielä oma lukunsa eikä heillekään ole tien reunassa saati edes etäisesti jonoa muistuttavassa muodostelmassa kulkeminen lainkaan tuttu käsite. Pirikello on tietenkin keksitty ja tokihan polkupyörästäni sellainen löytyy, mutta minulla on jonkunasteinen vakaumus olla käyttämättä sitä, koska jokaisen pitäisi tajuta kulkea tien reunassa. Jopa silloin, jos on luomakunnan kaunein ja omistaa prameimman Dolce&Gabbanan veskan.

Ottakaapa talvella kulkiessani huomioon vielä sekin, että polkupyörän hallinta ei ole liukkaalla kokeneemmallekaan yksinkertaista touhua ja lisäksi kevyen liikenteen väylät ovat silloin lumipenkkojen vuoksi huomattavasti sulia aikoja kapeammat. Lumipenkereet ovat tietenkin asfalttia pehmeämpi alusta kaatua jos sen niin haluaa ajatella, mutta soisin kaikkien antavan tilaa takaa tuleville. Niin ainakin itse teen ja kurkistelen tämän tästä taakse päin, josko sieltä olisi tulossa joku minua nopeampi pyöräilijä – etenkin jos leikkaan pyörätien poikki kääntyäkseni. Tämänkin tosin luulisi olevan itsestäänselvyys kaikille, mutta eipä se vain sitä tunnu olevan.

No, ehkä tämä taas riittää tältä erää.

Eläköön-huuto poikineen Dailyn, Eldoradon, Euroshopperin, Rainbown, Xtran ja Pirkan lanseeraajille!

Otsikossa mainitut ja selvästi suositumpia sekä ns. laadukkaampina pidettyjä tuotemerkkejä halvemmat virkaveljet ansaitsisivat kehittäjineen jonkunlaisen kunniapalkinnon etenkin näinä aikoina, kun useat kulutustavarat ja elintarvikkeet ovat niin järjettömän kalliita. Hyllyssä on samankokoisia tölkkejä tonnikalahiutaleita öljyssä, joista Abban tai John Westin tuote maksaa yli kaksi euroa ja Rainbowin vastaava puolet siitä. Hmm, nytpä ollaan vaikean valinnan edessä: minkähän mahdan ostaa?

Olet säästänyt monen monta euroa, kun valitset edullisemman vaihtoehdon yhden sun toisen muunkin elintarvikkeen kohdalla. Reilumman kokoisten ostosten tapauksessa säästö voi olla hyvinkin vaikka kympin ja murkinoidessasi et mitä todennäköisimmin huomaa mitään eroa. Itse en ainakaan ole isompia eroja havainnut monenkaan ruokatavaran kohdalla, vaikka makuaistissani ei tietääkseni ole mitään vikaa.

Keräilläänpä tähän nyt joitain vastaan tulleita säästöesimerkkejä sekä kunnianosoituksia. Rainbowin tortillapohjat ovat hinnaltaan reilun euron luokkaa ja moni muu näennäisesti laadukkaampi, kuten nyt vaikka Old El Paso, muistaakseni noin pari euroa, ellei hieman päällekin. Maussa en ole yllättäen mitään sen suurempaa eroa huomannut. Ostin pitkään über-luksus Uncle Bensin pitkäjyväistä riisiä, kunnes havaitsin suureksi riemukseni vieressä vanhan kunnon Rainbowin vastaavaa tuotetta ja aivan samaa tavaraahan se. Hinnasta löytyi kyllä eroa viimeksi mainitun hyväksi. Samanlaisista pelloistahan ne tulevat. Tuskinpa kvintiljoonaa riisinjyvää seulotaan erikseen ykkös- ja kakkoslaatuisiinkaan.

Eipä ole tullut ostettua kalleimpia mahdollisia Fairyn astianpesuaineita tai Sinin siivousrättejä, kun "suureksi ihmeekseni" huomasin Xtrankin tuotteiden tekevän puhdasta jälkeä. Xtran, Rainbowin ja Eldoradon perunalastutkin ovat ihan hyviä ja luonnollisesti Taffelin vastaavan kokoisia pakkauksia rutkasti edullisempia. Todellinen aarre on myös Rainbown hiusgeeli, jonka hinta on ehkäpä noin kolmannes L'órealin, Garnierin tai muiden samankokoisista pakkauksista. Jos minä saan sangen jäykän hiuspehkoni niillä ojennukseen niin uskallan suositella kyseistä tuotetta kenelle tahansa muullekin. Toinen oiva löytö oli niin ikään Rainbowin suihkushampoo hinnan ollessa myöskin noin kolmannes-neljännes Axen vastaavasta trendituotteesta.

Kaikissa elintarvikkeissa en tietenkään halvimpiin tuotemerkkeihin tyydy, kuten olen aiemminkin maininnut ruoan hintaa päivitellessäni. Otsikossa mainitut oivat brandit eivät tosin jauhelihaa tai kanasuikaleita tuotakaan ja etenkin viimeksi mainituissa tutkin melko tarkoin valmistusmaan, jonka soisin olevan Suomi. Pakasteissa esimerkiksi Rainbown katkaravut ja kalapuikot ovat paitsi edullisia myös oikein hyvin asiansa ajavia. Kaiken kaikkiaan luotan myös siihen, että elintarvikeviranomaiset ovat Suomen kaltaisessa valtiossa sen verran hereillä, ettei markkinoille esimerkiksi ravintoarvoiltaan mitä tahansa tavaraa päästetä. Saman uskoisin ja toivoisin ulottuvan myös muuhun läntiseen maailmaan.

Saatan sanoa rumasti, mikäli alati nykynuorisoa paitsi läpeensä kelvottomana myös nirsona pitävät vanhat mummut tulevat minulle motkottamaan. Rainbown päänsärkylääkeen sekä CD-R-levyjen, Dailyn valmistamien sähkökitaran kielien, Eldorado-hiusvärien ja Euroshopperin 95E-polttoaineen tuomia edullisempia päiviä odotellessa...

Kauhajoen ampumavälikohtauksesta ja vähän muustakin

Aluksi haluan ilmaista eturivin poliitikkojemme tapaan suruni tapahtuneen johdosta. Sen tasoon vaikuttaa paljolti se, että se oli näinkin lyhyessä ajassa jo toinen yhtä vakava, vaikkei vastaavaa toki olekaan Jokelan tragediaa aiemmin maassamme tapahtunut. Siltikin tulee hieman typerä olo, kuinka tällaisiin käsittämättömänkin hirveisiin tapahtumiin on jo turtunut, eikä niiden johdosta ole mitenkään erityisen järkyttynyt.

Laajalti uutisoituja murhenäytelmiä on tietenkin perinteisesti ollut useita vuodessa kaiken aikaa (enkä tarkoita nyt Madeleine McCannin katoamistapausta, vaikka se ikävää olikin), mutta median tapa uutisoida niitä on muuttunut viime vuosien aikana. Se on muuttunut mässäileväksi, ajoittain lähes kaunokirjallisuudeksi.

Samalla, kun se on kaikessa tekopyhyydessään tarjoamassa virtuaalikynttilöitä sytytettäviksi, myisivät toimittajat sisäelimiäsä tai vaikka lähiomaisiansa, jos saisivat haastatella yksinoikeudella tragedian uhreja laatiakseen veretseisauttavan KAUHAJOKI EXTRA-JÄTTIPAKETIN eurojen kuvat silmissään.

Muistellaanpa: Jyväskylän junaturma, Konginkankaan bussiturma, tsunamikatastrofi, Jokelan tapahtumat ja Espanjan bussionnettomuus. Jokaisesta on saatu alta aikayksikön sivutolkulla extra-über-jättiluettavaa toinen toistaan veretseisauttavammilla otsikoilla varustettuna. Sitähän kansa toki haluaa. Tietoa. Vaan millä tavoin esitettyä, on asia erikseen.

Se siitä. Jo Jokelan tapahtumien aikaan mielessäni alkoi kyteä ajatus, josko misantrofiaan taipuvaisilla Pekka-Eric Auvisen ja Matti Saaren kaltaisilla ihmisillä olisi Internetissä kenties maailmanlaajuinenkin verkosto, jossa he suunnittelevat säännöllisin väliajoin toteutettavia iskuja. Lisäpontta tälle - tietysti täysin hypoteettiselle - epäilykselle antoi amerikkalainen poika, jonka epäiltiin olleen yhteydessä Auviseen ennen tämän verityötä.

Saaren tekoa pidän täysin yhden miehen tekona, joka on tosin epäilemättä saanut rohkaisua Jokelan tapahtumista. Minäkin pidän ihmisrotua pohjimmiltaan varsin heikkona, mutta tällainen olettama on äärimmäisen löyhä peruste murhata kymmenkunta opiskelijaa, joilla on vielä elämä edessään. Elämä, jossa he voivat tehdä jotain ihmiskunnan hyväksi ja vahvistamiseksi. Kateus elämäntilanteesta tai vakava mielenterveysongelma ovat todennäköisempiä syitä.

Pääministeri Vanhanen esitti jo tapahtumapäivänä tiukennuksia aselakiin, joka on ehdottomasti hyvä asia. Se voi ehkäistä vastaavia tapahtumia jatkossa, mutta tälläkin hetkellä monella häiriintyneellä ihmisellä voi olla hallussaan ampuma-ase. Käytäntö on ollut vuosikausia se, ettei viranomaisten ole ollut pakollista passittaa ampuma-aseharrastuksesta kiinnostunutta aseluvan hakijaa mielentilatutkimukseen.

Keskustelupalstoilla esitettiin, että jatkossa alan harrastajien tulisi jättää aseensa ampumaseuran tiloihin lukkojen taakse, joka olisi mielestäni oikein erinomainen ratkaisu, ja on melkeinpä erikoista, ettei se ole jo virallinen käytäntö. Matti Saari ei tosin kuulunut tapahtumahetkellä mihinkään ampumaseuraan, joten tulisiko ase takavarikoida välittömästi jäsenen erotessa seurastaan? Tämäkin on mielenkiintoinen kysymys, kun esitetään spekulaatioita ehkä liiankin holhoavaksi ajatuvasta yhteiskuntamallistamme.

Vielä tähän päivään mennessä ei ole julkisesti esitetty, että Matti Saari olisi ollut koulukiusattu, mutta keskustelu kiusaamisestakin on jälleen virinnyt viimesyksyiseen tapaan. On spekuloitu, että kiusatut olisivat jotenkin luonnostaan psyykkeeltään heikompia ihmisiä ja että kiusatuksi tuleminen olisi vain viimeinen pisara tähän asiaan. Totuus on kuitenkin se, että jos kiusaaminen jatkuu pitkään, tulee normaalistakin psyykkeestä heikko.

Psyykkeen kehitykseen vaikuttaa muun ympäristön ohella kasvatus ja vanhempien kannustuksen määrä. Implisiittisesti voidaan myös sanoa, että vanhempien oma psyyke ja elämänasenne vaikuttaa lapsien maailmankuvan muokkautumiseen, mutta edellä mainittu on silti täysin totta. Jollain tapaa "poikkeavilla" (ylipainoinen, silmälasipäinen, pisamanaamainen... mistä nyt yleensä kiusataan) lapsilla voi hyvinkin olla ns. normaali psyyke, mutta sen mureneminen alkaa opintien alettua. Sille ei voi olla kuin yksi syy.

Luokkakoot tullee muuttumaan suuremmiksi jatkuvan tehostamisen ja keskittämisen seurauksena, vaikka nimenomaan päinvastainen olisi olennaisempaa kiusaamisen ehkäisemiseksi. Mihin siirtyy aiemmin pienempien luokkakokojen nielemät varat, jos pula-aikoinakin oli mahdollista ylläpitää useita kyläkouluja? Koko maan väkiluku tietenkin oli pienempi, mutta onko sen kasvu ainoa asia, joka on "ajanut" päättäjät jatkuviin keskitys-, tehostus- ja säästötoimiin niin terveydenhuollossa kuin koulumaailmassakin?

Opetushallituksen puheenjohtaja Timo Lankinen ehti jo tapahtumailtana antamaan oman lausuntonsa asiaan. Hän epäilee vartioinnin ja turvatoimien tehoa kouluväkivallan ehkäisyssä ja korostaa väkivallan tunkevan kouluihin ympäröivästä yhteiskunnasta, joka on tietenkin itsestäänselvää. Väkivalta tulee yksilöön ympäristöstä. Yksilö imee sen uutisista, sen olomuodot ja esiintyminen sen sijaan käyvät ilmi historiasta. Yksilöt taas muodostavat yhteisön. Moni mielisairaus taas puhkeaa ihmiselle jokseenkin ympäristöstä riippumatta, koska niillä on usein tutkitusti tapana periytyä.

Lankisen mukaan tilanteen rauhoittamiseen tarvitaan viranomaisten laajaa yhteistyötä, mutta tällä hetkellä tilanne on se, että poliisin, terveydenhuollon ja muiden instanssien tiedonjako on varsin estynyttä erinäisten vaitiolovelvollisuutta ja yksilöä suojaavien lakipykälien johdosta. Mikseivät tiedot voisi olla vapaasti saatavilla niiden jakoa erityisesti vaativissa tilanteissa, koska joka instanssi on kuitenkin erikseen vaitiolovelvollinen ja yksilö on näin ollen suojassa? Vapaamman tiedonjaon vuoksi moni ikävä tapaus olisi saatettu kyetä ehkäisemään.

"Yhteiskunnassa sallitaan liian väkivaltainen ilmapiiri", sanoo Lankinen STT:n haastattelussa. Yhteiskunta on itsessään läpeensä väkivaltainen sen yksilöiden vuoksi eikä siihen vaikuta se, ovatko viranomaiset sallivalla kannalla. Yksilöihin tietenkin vaikuttaa media ja kun tälle tielle on lähdetty, pitäisi ennaltaehkäisevästi lätkäistä tv-uutistenkin päälle K18-leima, koska sieltä voi imeä yhtä hyvin vaikutteita ja lisäksi ennakkotapauksia kuin elokuvistakin.

Tähän väliin voin tietenkin edelleen muistuttaa rangaistuslainsäädännöstä ja siitä, kuinka sen kiristämistä voitaisiin käyttää varsin tehokkaana pelotteenomaisena väkivaltatapausten ennaltaehkäisijänä muitakaan rikostyyppejä unohtamatta. Laki on tietenkin olemassa juuri tästä syystä, mutta se ei tällä hetkellä palvele alkuunkaan sille annettua tarkoitusta, koska väkivaltarikoksia paitsi ilmenee, niiden määrä lisääntyy vuosittain. Laki ei ehkäise Jokelan tai Kauhajoen kaltaisia tapauksia, koska murhaajalla on ollut alun pitäenkin tarkoitus ottaa nirri pois myös itseltään, mutta kunnon pelote olisi omiaan muissa tapauksissa.

Taas uusi liikaa valtaa saanut ihminen, jota saa pelätä

En edes halua tietää, että mistä näitä ihmisiä jatkuvasti sikiää, mutta ihmettelen suuresti, kuinka pirussa heitä pääsee jatkuvasti noin isoihin ja vastuullisiin tehtäviin? No, Yhdysvallat on tunnetusti vahvasti uskonnollinen valtio. Olen tunnetusti uskontojen vastustaja (erityisesti niiden ja politiikan yhdistämisen) ja jos Sarah Palin, "uskomaton ylipapitar", on joku kaunis päivä maansa puikoissa ja näkee unta, kuinka Jumala käskee Yhdysvaltoja lähtemään rauhan, vapauden ja jalon pyhyyden nimissä ristiretkelle sotaan Pohjois-Koreaa ja/tai Venäjää vastaan niin allekirjoittanutta ei ainakaan paljon naurata. Tuollaisen tyypin vuoksi kolmas maailmansotakin saattaa olla joskus lähellä. Vastahan tämä otti ja julisti, kuinka Yhdysvallat ovat valmis tiukkoihinkin toimiin Venäjän suhteen.

"Meidän on pidettävä silmällä Venäjää, Alaskan kuvernööri sanoi, mutta lisäsi samalla toivovansa Yhdysvaltain välttävän uuden kylmän sodan aikakauden.

Kysymykseen lähtisikö Yhdysvallat sotimaan Venäjää vastaan, jos Georgia olisi Naton jäsen ja Venäjä miehittäisi sen, Palin vastasi: "Ehkä niin."

- Tarkoitan, että Nato-sopimuksen mukaan Yhdysvalloilla olisi velvollisuus puolustaa Georgiaa, jopa ryhtymällä sotaan Venäjää vastaan, Palin selitti.

Palinilta tivattiin selitystä myös hänen aikaisempiin kommentteihinsa siitä, että Irakin sota olisi Jumalalta saatu tehtävä. Palinin Track-poika lähtee ensi viikolla sotimaan Irakiin.

- Uskon, että tälle maailmalle on suunnitelma ja se on hyvä maailman kannalta, Palin vastasi."

Pelottavaa tekstiä, kuten sanottua.

Seurakuntaviestiä tungetaan postiluukustani edelleen, vaikka olen laittanut asuntoni oveen lapun "Ei mainoksia." Keräyspaperipussille kävellessä silmiini sattui kuitenkin mielenkiintoinen otsikko: "USA:n epä-älyllinen kristillinen oikeisto" ja tarkennus "se on ehkä sittenkin toista maata kuin eurooppalainen media sen esittää. Mutta ratkaiseekö uskonto lähestyvät presidentinvaalit?" Seurakuntaviesti kapsahti nyt kyllä katajaan Sarah Palinin loikattua otsikoihin, sillä mikäli Suomen kristityt pitävät järkevänä, että sotimista oikeutetaan "Jumalan antamana pyhänä tehtävänä", ovat he ainakin minun kirjoissani yhtä epä-älyllisiä kuin Atlantin takaiset virkaveljensä.

George W. Bush oli toki samaa sarjaa ja lehden artikkeli myöntääkin, että "Bush petti heidät." Samaan kastiin Palinkin on kovaa kyytiä menossa. Hänkin kaiketi pettää parhaillaan edustamaansa kristillistä oikeistoa, sillä tohtori Markku Ruotsilan mukaan he eivät koskaan ole olleet pohjimmiltaan suvaitsematonta, epä-älyllistä, väkivaltaan taipuvaista tai jotenkin vaarallista. Ruotsila väittää, että valtamedia kertoo meille koko ajan virheellistä tarinaa Yhdysvalloista ja etenkin sen "kristilliseksioikeistoksi" nimetystä, vaikutusvaltaisesta uskonnollisesta ryhmittymästä. Mitähän tämä virheellinen tieto on? Onko Iltalehti kenties keksinyt omasta päästään Sarah Palinin hihhulilausunnot? (Lähde: Seurakuntaviesti - Jyväskylän seurakuntalehti nro. 13 27.8.2008.)

Tässä pari Iltalehden artikkelissa (linkki siis alussa) mainittua poimintaa Palinin puheista:

"Rukoilkaa, että maamme johtajat lähettävät sotilaita suorittamaan Jumalan antamaa tehtävää." Kesäkuussa 2008 puheessaan Irakin sodasta.

"Uskon, että on Jumalan tahto yhdistää ihmiset ja yritykset samaan rintamaan, jotta saamme kaasuputken rakennettua." Kesäkuussa 2008 Alaskaan suunniteltavasta kaasuputkihankkeesta.

Kaasuputki on toki hieno homma, että sen kun rukoilevat vaan. Toivottavasti ei käy kuitenkaan aika pitkäksi odotellessa, koska taivaalta tipahtaa putkenpätkiä, klemmareita sekä popniittejä.

Yli päätään raivostuttaa, kuinka USA:n kaltaisessa mahtivaltiossa uskonnoilla on niin suuri vaikutus politiikkaan. Valtapuolueita leimaa nimenomaan heidän uskonnollinen agendansa. Suomessa puolueet erotellaan sentään heidän poliittisen agendansa perusteella - paljolti tosin siksi, että lähes jokainen ministeri ja kansanedustaja on yksinkertaisesti luterilainen. Yhdysvalloissa Jumalalta sotakäskyjä saavia hihhuleita pääsee valtaan ja saa lisäksi kaiken kansan hyväksynnän sen vahvan uskonnollisuuden vuoksi. Kaikki, mihin vedetään vähänkään Jumalaa ja Jeesusta mukaan uppoaa jenkkeihin kuin häkä ja kaikki ovat haltioituneita tästä suuresta tehtävästä jolle he ovat vapauden, kunnian ja Jumalan sanan nimissä lähdössä. Muistuttaa toki hieman islamin toimia ja heidän pyhiä sotiaan, joihin lähdetään tietääkseni niin ikään heidän jumalansa nimissä.

Ei tässä hyvin tule käymään.

Rattoisa virkistysiltapäivä kiusaajille!

Heipä hei koulu- ja muut kiusaajat, ala-arvoiset ihmisen irvikuvat. Ajattelin näin kauniina kesäpäivänä ideoida teille kerrassaan loisteliaan yllätyksen, tehän kun tykkäätte tunnetusti valita itseänne heikomman ja puolustuskyvyttömän uhrin sortonne kohteeksi.

Miltäpä tuntuisi, jos tunkeutuisin teidän nukkuessanne kotiinne ja löisin teiltä pesäpallomailalla tajun kankaalle. Heräättekin aamutuimaan kaupungin keskustasta alasti lyhtypylväisiin sidottuina ja tusseilla kirkkoveneitä ynnä kivoja haukkumanimiä täyteen raapusteltuina. Sen jälkeen hieman kloroformia nassuun ja määränpääksi otetaan suljettu halli, jossa laitan kätenne selän taakse kettingillä kiinni ja herätän teidät Ruususen unestanne iskemällä vesurilla polvilumpionne halki. Nauran kippurassa katsellessani teidän itkevän ja anovan armoa, rimpuillen samalla kerrassaan säälittävän näköisinä.

Huomaan teidän säikähtävän polvissanne ammottavia avomurtumia ja revin teiltä asiaa helpottaakseni silmät irti päästä kuumalla juotoskolvilla. Meinaan tikahtua, koska olette niin naurettavia kiemurrellessanne verilätäkössä. Äkkiä keksin uuden idean: kusen ja masturboin päällenne, otan teistä kuvia ja lähetän ne nettiin, jotta muutkin saavat nauraa. Saadaan mukavasti se teidän niin ikään ihannoimanne henkinenkin sorto taas mukaan peliin. Nautin nähdessäni teidä henkihieverissä anomassa armoa. Ihanaa nähdä teidät siinä niin avuttomina pikku reppanoina.

Jonkun aikaa itseäni viihdytettyäni alan kuitenkin kyllästyä tuskaiseen huutamiseenne ja isken teiltä jälleen tajun kankaalle potkimalla teitä maihareilla päähän tarpeeksi kauan. Muutaman kylkiluunkin murran samalla menetelmällä. Olette niin puolustuskyvyttömiä ja surkeita, varsinaisia ali-ihmisiä. Saatuani siis kystä kyllin ilonpidosta heitän teidät alasti ulos pakkaseen ja menen itse nukkumaan, jotta jaksan taas seuraavanakin päivänä keksiä jotain mukavaa jäynää teille.

Jälleen pohdintaa pinnallisuudesta ja ulkonäköpaineista

On vähintäänkin ironista huomata, kuinka mediassa pohditaan täysin samanaikaisesti syitä nuorten ihmisten mielenterveysongelmiin ja kauhistellaan aavistuksen verran lihaa luidensa ympärille saaneen Uma Thurmanin tai Britney Spearsin LÄSKEYTTÄ! Ei Johanna Tukiainenkaan ole minun mielestäni lihava, vaikka häntä olisi suorastaan velvollisuus ivata ja mollata kaikin tavoin hänen tultua valtakuntamme ykkösjulkkikseksi. Samaa tavataan sanoa nykyään jokaisesta naisesta, jonka takapuoli erottuu leveyssuunnassa vähääkään muusta vartalosta.

Tämä on nähdäkseni osa ihmisen ja erityisesti naisen ruumiinrakennetta, joten onko enää syytä ihmetellä, miksi nuoret tytöt kärsivät pahoista itsetunto-ongelmista? Normaali ruumiinrakenne tuntuu olevan edelleen läskeyttä, vaikka media kuinka tyrmistyisikin sen itsensä lietsomasta kauneusihanteiden vaikutuksesta nuorten ulkonäköpaineisiin. Kaksinaismoralismi siis elää ja voi hyvin. Sanotaan se omakin mielipide: Victoria Beckham tai Eva Longoria ovat melko hurjan näköisiä ruipeloita. Nättejä ehkä kasvoiltaan, mutta sairaalloisia luuviuluja. Ei hyvää ollenkaan.

En ole niin naiivi, että pitäisin media-nimistä kokonaisuutta yhtenä tahona, jota voidaan tuomita, kehua tai tervehtiä. Kaikessa on jälleen kerran kyse asenneilmapiiristä. Sitä voidaan ylläpitää tai muuttaa median eri osa-alueidenkin välillä ja haluan uskoa, että nämä osa-alueet voivat vaikuttaa toistensa suhtautumistapoihin, mikäli siihen tosissaan pyritään pitkällä tähtäimellä.

Ulkonäköpaineet pätevät myös nuoriin miehiin. Kokonaan oma osansa on onneksi iltapäiväkehtienkin lööppeihin päässeillä seksielämäpaineilla, jotka ovat melko pitkälti amerikkalaisten TV-sarjojen ansiota. Maamme on joka tapauksessa tulvillaan naisista kiinnostuneita normaaleja sinkkumiehiä, jotka eivät kuitenkaan ole koskaan liiemmin lempeä osakseen saaneet. Kuinka heitä neuvotaan?

"Käy parturissa, osta hienot vaatteet, aja mersulla, käy jollain vitun itseluottamuskurssilla." Mitä tämä tarkoittaa suomeksi? Vastaus: tee itsestäsi kiinnostava. Ole epäaito. Silti hoetaan, että ole rohkeasti oma itsesi. Miten tähän paskaan ollaan tultu?

Onko kukaan suomalaisen nuoren arkkityyppi, eli viimeisen päälle pinnallinen kusipää, tullut oikeasti koskaan pohtineeksi, että olisiko se naapurin tyttö - kaveriporukassa virallisesti läskiksi julistettu sekä aknesta ja jonkunasteisesta tyylitajuttomuudesta kärsivä tapaus - LUONTEELTAAN kaikista paikkakunnan naisista sopivin vakavaksi seurustelukumppaniksi?

Eikö seurustelussa nyt saatana sentään ratkaise eniten LUONNE, ELÄMÄNARVOT ja MUUT OIKEAT ASIAT? Ai niin, eihän vakavaa parisuhdetta enää pidetä arvossa. Baarista ollaan koetettu vongata vain niitä em. kaveriporukan kesken vähintään 9+ arvokseen saaneita naisia, jotka ovat luonnollisesti yhtä vitun pinnallisia omaan napaansa tuijottavia lehmiä. Kuinka sellaisesta saat värvättyä soveliaan elämänkumppanin? Eihän tämä ole tietenkään kenenkään mieleen juolahtanut, koska kaikki mikä ratkaisee on ulkonäkö. Siinä sitä sitten ihmetellään, kun kumppanistasi et saa puristettua pidemmänkään yhteiselon jälkeen irti muuta kuin sen mitä hän on - pinnallista paskaa.

Totuus voi kuitenkin olla se, että se naapurin "läski nauta" on ikäluokastasi ainoa, joka voisi oikeasti ja vilpittömästi rakastaa sinua koko sydämensä pohjasta. Viime viikonloppuna vonkaamasi ^ihQ-jeNsKu_88_^ ei ikäpäivänä uhraisi mitään omaansa sinun tähtesi vaan huolehtisi ennemmin siitä, että seuraavan päivän Makuunissa käyntiä varten löytyy kylliksi ripsiväriä ja tahraton Dolce & Gabbanan laukku.

Jokaisen paikkakuntalaisen typykän unelmien prinssi _`d0n_giGol0-85^^ ei levitä takkiansa vesilätäkön päälle, koska se on vasta ostettu Lacosten malliston huippuyksilö. Hyvin pitkälti samasta syystä tämä alfauros ei tulisi sadesäällä luoksesi ainakaan kyseinen takki päällä, vaikka sinulla olisi kuinka kova ikävä häntä ja tekisit sen hänellekin selväksi. Joukkoliikenneväline taasen ei tule kysymykseen, koska silmissä kiiluva solariumkäynti nappaa leijonanosan viikkobudjetista.

Viereisen korttelin silmälasipäinen, lentokoneiden pienoismalleja harrastava, Battlestar Galacticaa fanittava, Adidaksen perunaverkkareihin sonnustautunut ja reilusta ylipainosta kärsivä Janne (nimi muutettu) sen sijaan ei epäröisi lähtöä sekuntiakaan, koska häntä ei kiinnosta jalkineidensa hyvinvointi. Häntä kiinnostaa sinun vointisi. Hän ei ole onneksi laittanut korvansa taakse sitä, kuinka mediassa peräänkuulutetaan omien ulkoisten avujen korostamista naismarkkinoilla menestymisen nimissä.

Harmi vain, että hän on mielipiteensä kanssa suhteellisen yksinäinen. Harmi vain, että sinä, arvon nuori nainen, et tule saamaan itsellesi niin huomaavaista ja sinun etusi omansa edelle asettavaa miestä, koska olet yksi vitun pinnallinen ja nyrkillä tapettava kusipää. Sinä ja kaltaisesi irvailette Jannelle kikattaen remakasti siiderilasienne äärellä.

Eipä sillä, et sinä moista miestä edes ansaitsisi, saatanan lehmä. Sinä ansaitset juuri sen siis niiq tosi ihq-kuulin nappisilmäisen _sHaQr-b0yH_gangsta^`n, joka pettää sinua heti ensimmäisen tilaisuuden tullen, eli löytäessään sinua pikkuisen tuhdimman kerroksen puuteria naamaansa sivaltaneen, eli nykyihanteiden mukaan kauniimman, neidon paikallisesta yökerhosta.

Toinen vaihtoehto on se vähintään yhtä pettämättömästi naisiin vetoava miestyyppi eli amis, jonka hauiksen läpimitta on samaa luokkaa kuin peräkontissa raikaavalla subbarilla ja pilottitakki tuoksahtaa bensalle niin että silmiä kirvelee. Onnea vain yhteiselolle. Toivottavasti herra amiksen, varsinaisen adoniksen, humalainen sipaisu poskipäähäsi ei jätä ainakaan niin ikävää mustelmaa, että joudut valelemaan kallista meikkivoidetta oikein kaksin käsin.

Sanalaskujen avausta

Suomen kansalliseen identiteettiin kuuluu saunan, koskenkorvan, karjalanpaistin ja TV-uutisten ohella sekä vähintäänkin yhtä olennaisena osana sutjakkaat sananlaskut, joita on laadittu yksi sun toinenkin helpottamaan lasten kasvatusta sekä elämänasenteen muotoutumista. Lähdetietona lukaisin niitä aimo liudan Wikisitaateista ja jo tuota pitäisi olla heti syntyjään kerrassaan nokkela, ahkera, viisas ja erinomaisen mainio, jos meinaisi mihinkään kelvata. Työtä tauotta, ei sekuntiakaan kädet ristissä istuksita, jos leivän pellosta meinaa kaapia.

Niin ikään yksi jos toinenkin niistä on saavuttanut jo suunnilleen kivitauluun hakatun totuuden aseman. Tämä siitäkin huolimatta, että niiden todenperäisyys saadaan kumotua verrattain pienen analyysin avulla.

En liene ainoa, jonka mielestä etenkin iäkkäämmän väestön viljelemät "kannustukset" ovat varsin väsyneitä ja joutavanpäiväisiä, puhumattakaan siitä, että ne palvelisivat niille ammoisina aikoina asetettuja kunniakkaita tarkoitusperiä. Löytyykö sateenkaaren päästä kultainen arkku ja jos löytyykin, mitä se pitää sisällään? Kurkistaako valo tunnelin päästä? Entäpä onko se ruoho vihreämpää aidan toisella puolella? Eipä siis muuta kuin raapaisemaan muutamia piinkovia totuuksia aavistuksen pintaa syvemmältä ja nyky-yhteiskunnan vinkkelistä.

"Työ tekijäänsä kiittää"

Vaan millä tavalla? Kouluttaudut yhteiskunnan halumalla tavalla vuosikausia, jotta pääset sen yhdeksi kiinteäksi osaksi, pelinappulaksi. Työelämään (kenties joskus) astuttuasi pyrit aina tekemään työsi vastuuntuntoisesti, kuuntelemaan nöyrästi vallasta hullaantuneiden esimiestesi pompottelut sekä kestämään kiireen ja vastuun aiheuttaman stressin naama messingillä, jottet pistäisi silmään. "Laiska töitään luettelee", virkkoo johtaja pyytäessäsi hieman helpotusta kilometrin mittaiseen työlistaasi. Turha nokittaa ehdottamalla "hiljaa hyvä tulee", sillä työtehokkuutta peräänkuulutetaan joka käänteessä. Ja iloista naamaa tulee näyttää.

Jääkiekkomaalivahti on kaikkien arjen ahertajien kulminaatiopiste: ainoastaan virheet muistetaan, mutta onnistumisista ei välttämättä aina kiitellä.

Parhaimmillaan ympäripyöreän päivän raadettuasi kiiruhdat kaupan kautta kotiaskareiden pariin ja koetat jaksaa hoitaa talouttasi laskujen ja asuntolainan keskellä näyttäen yhä iloista naamaa sekä hyvää esimerkkiä kiittämättömälle jälkikasvullesi. Ei puhettakaan, että saisit ottaa nokoset, koska Kerttu-Irmeli ja Vilho-Nyyrikki kaipaavat sapuskaa, jälkimmäistä pitää kuljettaa pikimiten satujumppaan ja ensinnä mainittua lennokkikerhoon. Nurmikko olisi leikkauksen tarpeessa, astiat kaipaavat pesua ja imurikin janoaa huomiotasi. Kas, mukuloita pitääkin jo olla hakemassa takaisin ja vuorossa on housujen parsimista sekä satujen lukemista.

Mikäli Vilho-Nyyrikki on saanut koliikistaan huolimatta unen päästä kiinni heti ensi yrittämällä, on sinulla aikaa laskujen ja karhukirjeiden setvimiselle. Kaiken tämän jälkeen saat painaa pääsi tyynylle ja ajatella lohdullisesti, että herätyskello - varsinainen Brutus - herättää sinut seuraavanakin aamuna puoli seitsemältä huolehtimaan lapset ajoissa tarhaan ja itsesi töihin. Eipä tuon väliä, sillä aikainen lintu madon nappaa.

"...ja lopussa kiitos seisoo"

Jo 10 vuoden uraputken jälkeen alat olla piipussa vasta puoliksi maksettujen lainojen, lasten koulunkäynnin, talouskasvun seurauksena syntyneiden YT-neuvotteluiden aiheuttamien suorituspaineiden, mahdollisten perhehuolien ja yhden sun toisen muunkin stressaavan asian johdosta. "Ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä," lohduttelee naapurin Hilma-mummu, kun nokkelasti nimeämäsi Vilho-Nyyrikki palaa kotiin silmälasien sangat mutkalla ja nenä poskella. Naapurin lämpimistä sanoista huolimatta poika-polon nenä ei oikene saatika kohtelu tulevina koulupäivinä parane.

Toisessa skenaariossa työpaikkasi on ehtinyt matkata Kiinaan tai mennä konkurssiin moneen otteeseen tuollaisen 10-15 vuoden periodin aikana. Perheesi toimeentulon ja laskujen maksun kanssa pitkäaikaistyöttömänä stressatessasi lopputulos voi olla sama kuin tuon ajan työelämän oravanpyörässä ollessasi:

Karvan verran alle 45-vuotiaana verenpaineesi hipoo pilviä, ylipaino alkaa vaivata jatkuvan kiireen seurauksena nitkahtaneen ruokavalion vuoksi ja niveliäkin kolottaa tämän tästä. Ihmisuhteistakin olisi pidettävä huolta ja lähetettävä jouluisin korttia serkuille, joita et ole kyennyt näkemään vuosiin, koska heillä on yhtä hektinen tilanne. Välillä sielu halajaa hermolomaa, mutta eihän se onnistu, koska omaa taloutta on kuitenkin hoidettava kaikenlaisen paperisodan merkeissä. Sairaseläke häämöttää rapiat päälle 50-vuotiaana kiitoksena parhaansa yrittämisestä.

"Kissa kiitoksella elää." Meidän kissat ainakin tuntuvat ammentavan kovasti elinvoimaa siitä, kuinka heidän olemassaoloansa kiitellään ja ylistetään. Ihminen ei siitä saa mahaansa täyteen eikä mielihyvää määrättömäksi ajaksi. Poikkeuksiakin toki
löytyy. "Hyvä antaa vähästänsä, paha ei anna paljostakaan", tuumivat SPR:n kerääjät kadun kulmassa sormiaan heristellen, mutta se, että voit tuntea itsesi moraalisesti "hyväksi ihmiseksi" puolitettuasi ruokakassasi vaikkapa tulvauhrien olon helpottamiseksi, ei kuitenkaan ole tae loppuelämän onneen ja autuuteen. Mikään yhteiskuntaluokkia ja hierarkioita määrittelevä virkamies ei ole todistamassa tätä jaloa urotekoasi ja järjestämässä juuri sinulle suoranaisia kissanpäiviä loppuiäksesi.

Kokonaan oma asiansa ovat tietenkin jonkunasteisen Raamatullisen sisällön omaavat sanonnat, joilla povaillaan jaloille ja kerrassaan hyveellisille ihmisille taivaspaikkaa heidän hyvien tekojensa myötä. Tämähän voisi olla rinnastettavissa tuohon "loppuelämän autuuteen", kun kuolemaa ei enää tarvitsisi jännäkakka housussa odotella. Mitäkö tämä on? Kiristystä ja lahjontaa. Harmi vain, että lahjuksena tarjotaan jotain, jonka olemassaolosta tai -olemattomuudesta ei voi ikinä saada varmuutta.

Tämäkö se sitten ei ole populismia?

Katainen vanhustenhoitajana, 1.8.2008 11:00

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen pääsi Koskelan sairaalaan kokeilemaan, millaista on syöttää ja pukea liikuntakyvyttömiä vanhuksia.

Kirjoittajan mielipide: tämä on pahamaineista populismia. Kuvasta puuttuu vain Kataisen hohtavanvalkoinen hammasrivistö osoittamassa, kuinka messevää askaretta hän onkaan suorittamassa.

Mutta: minusta oli erittäin loistavaa, että korkea-arvoinen valtion virkamies todellakin meni kokeilemaan tällaista, nykyään valloilla olevan omaishoidontuen kritisoinnin alaista, tointa! Olen itse asiassa toivonutkin jotain tämänkaltaista jo pitkään.

Hieman oluesta

Kuuma puheenaihe on ollut kuluvana vuonna alkoholin ja eritoten oluen hinta sekä siihen kerrankin ymmärrettävistä syistä (ei siis alkoholivero) kohdistuneet korotuspaineet, eli humalan ja maltaan maailmanmarkkinahinnan kohoaminen. Internetin keskustelupalstoilla asiaa ollaan käsitelty aina kun se on ollut ajankohtainen ja äänessähän ovat olleet kaikenlaisia tyylisuuntia edustavat ääripäät:

1) Absolutistit, joiden mielestä alkoholi on syntiä ja alkoholia kuluttavat ihmiset oletusarvoisesti ihmisarvoltaan alhaisempia, kuten olen aiemminkin jo todennut. Ei siis puututa tähän aspektiin sen enempää tällä kertaa, vaikka mieli halajaisikin avautua samat asiat yhä uudelleen.

2) Uhmaikään jämähtäneet ja mistään ymmärtämättömät, jotka ovat valmiita teurastamaan panimoiden johtajat ja laittamaan pontikkapannut pöhisemään pitkin sankkoja metsiämme.

3) Minua tällä hetkellä suunnattomasti vituttavat ihmiset, jotka käyttävät alkoholia, mutteivat pidä oluen mausta ja tästä syystä olut saisi maksaa heidän mielestään vaikka 10 € per pullo.

Koetanpa samaistua tähän sangen kypsään ajattelumalliin. Minä en pidä mämmistä, joten minusta sen tulisi ehdottomasti maksaa 150 € rasialta! HAHHAA, vituttaako mämmin ystävät? En pidä viskistä, konjakista, cherrystä tai brandystä, joten minun mielestäni niiden ystäviä pitäisi ehdottomasti rankaista asettamalla hinnaksi sellainen kolmatta sataa euroa per pullo. HAHAHHAA, mahtaisi kyrsiä moisten liemien nautiskelijoita!

Joo, eipähän tuossa taas muuta.

Suomalaiset ovat yhä edelleen lystiä kansaa

MORJENS!

Taas meinaa vituttaa vanhojen kunnon suomalaisten vanha kunnon ahdasmielisyys. Tiedättehän, että rakennuslupa-asioissa joutuu kyselemään naapureiden mielipiteitä ja mikäli suunnittelet rakentavasi esimerkiksi mökin rantatontillesi, saattaa naapureiden kielteisyys suunnitelmaasi kohtaan evätä rakennusluvan myöntämisen tai vähintään viivästyttää sitä kuukausitolkulla byrokratian johdosta.

Naapureiden mielipide saattaa vaikuttaa mm. rakennuksen katon väriin ja pytingin kokoon. Naapurit ovat saattaneet käyttää aiemmin tyystin rakentamatonta tonttiasi oikopolkuna viereiselle mustikkamättäälle ja rakennuksesi takia he joutuisivat kiertämään noin kymmenen metriä. Mikäs sen kurjempaa. Ei siis muuta kuin vastalausetta pöytään.

Naapurimökin mummu, naama norsunvituilla jatkuvasti naapureidensa tekemisiä kyyläävä vanha kanttura, jolla ei ole vahingossakaan kenestäkään tai mistään mitään hyvää sanottavaa, saattaa ottaa kielteisen kannan suunnitelmiasi kohtaan, koska on tavannut käydä tekemässä saunavastan koivustasi, joka jouduttaisiin kaatamaan rakennuksesi tieltä. Lopulta se saatanan nauta kiertää Ahti Karjalaisen hallituskaudelta peräisin oleva tuulipuku päällä ja kukkahatun helma lepattaen pitkin tonttienne rajaa vahtimassa, ettei männystäsi tipu käpyjä hänen puolelleen. Varokin astumasta haravoidessasi hänen tonttinsa puolelle niin konflikti on tosiasia. Voisi sanoa, että sen jälkeen tiedät astuneesi.

Toisella puolella naapurissasi asuu kuivakka setä, oikein niin jämpti ja vakavanha veronmaksaja, että itse Väinämöinenkin tulisi kateelliseksi siitä, kuinka hänellä on kengät prikulleen 90 asteen kulmassa porstuvassa eikä ainuttakaan roskaa tuvan lattialla. Kaapissa on arkistoituna kaikki ilmaisjakelulehdet viimeisten 20 vuoden ajalta millilleen suorissa pinoissa ja aivan uuden veroisina. Hän saattaa olla vakuuttunut, että muurahaisilla kulkee polku tonttisi poikki eikä rakentaminen tule näin ollen kysymykseenkään. Lisäksi olet suunnitellut mökistäsi isompaa ja hienompaa kuin hänellä, eikä kateus näin ollen anna periksi myöntyä suunnitelmiisi.

Kokonaan toisella puolella järveä saattaa asua jopa edellistäkin tapausta jämäkämpi pariskunta, jolla roikkuu ruokailuvälineet tuvan seinällä tismalleen pituusjärjestyksessä ja aivan kuin vasta tehtaalta tulleina, vaikka ovatkin ostettu jatkosodan aikoihin. Isännän 70-luvulta peräisin oleva slipoveri ja silmälasit ovat kuin pakasta vedetyt. Emännän kutimet samaten, vaikka ovat perintöä isotädiltä. He saattavat olla naamasi nähtyään vakuuttuneita siitä, että olisit mökin rakennettuasi aina ison ryyppyporukan kanssa remuamassa tontillasi ja heidänkin harmoninen idyllinsä olisi mennyttä.

Itsehän he ovat niin jämptejä ja kunnollisia, että jos oikein innostuvat uutena vuotena laittamaan elämän risaiseksi, he avaavat kellarista yhden (1) pullon Aulikki-siskon tekemää punaviinimarjamehua. Se on heidän mielestään oikeaa elämää ja näin sen pitäisi siis ilman muuta kaikkien muidenkin osalta olla. Yhtään vilkkaampi touhu menee yli äyräiden ja pahasti.

Saattaisitte jopa remuporukkanne kera äityä soittamaan katastrofaaliset mittasuhteet kepeästi täyttävää rokinräimettä, kuten Tik Takia tai U2:sta ja sehän ei varsinkaan käy päinsä. Sota-ajan purevat iskelmät, kuten Elämää juoksuhaudoissa ja Eldankajärven jää tai Reijo Taipaleen ja Souvareiden varhaisempi tuotanto (C-kasetit ostettu aikoinaan kylätoimikunnan kevätmyyjäisistä) ovat ainoaa soveliasta kuunneltavaa, mikäli sähköä kasettinauhurin soittamiseen nyt ylipäätään raaskitaan törsätä.

Saatanan ahdasmieliset, kateelliset ja kyräilevät suomalaiset! Jos minulla olisi rantatontti, jolle olisin aikoinaan rakentanut mökin, soisin sen ilon naapurillenikin sekuntiakaan miettimättä. Minun puolestani naapuri saa rakentaa tontilleen vaikka Führerbunkerin ja saunan sinne. Jos asuisin omakotitalossa, saisi naapuri rakentaa minun puolestani vaikka kosmodromin takapihalleen, mikäli hänen mielensä sitä halajaisi.

Ei se ole saatana minulta pois. Ei se ole keltään pois! Ei minun elämäni kaadu siihen, jos mökkinne savupiippu varjostaa kuistiani kolme minuuttia vuorokaudesta. Ei tuo teidän touhunne voi oikeasti olla mahdollista. Te ette vittu voi olla tosissanne. Saatteko te tuosta vittumaisuudestanne jotain uskomattomia kicksejä?

Jotkut jaksavat keksiä ihan oikeitakin syitä, kuten lainkin puitteissa määritelty järven kuormittuminen, mutta jos hipiästäni liukeneva suunnaton määrä paskaa ja kuonaa teidän mielestänne järveä kuormittaa sekä rehevöittää, niin antakaa minun rakentaa sauna, jossa saan peseytyä ennen uimaan menoa. Jos teitä jurppii, että minulla on hieman parempi hiekkaranta kuin teillä, ettekä pääse salaa hyödyntämään sitä poissaollessani, kun olen rakentanut, niin ampukaa hyvän sään aikana itsenne ennen kuin joku muu tekee sen puolestanne.

Perkeleen jotkut suomalaiset, kun tekin osaatte olla. Vuodessa on 365 päivää ja jos joudutte yhtenä (1) ainoana vitun päivänä kiertämään taloyhtiönne pihassa nurmikon kautta ulko-ovelle, koska joku on jättänyt autonsa pihakäytävälle raskaiden tavaroiden kantamista helpottaakseen, nostatte jumalattoman äläkän, kuinka teidän oikeuksianne murjotaan. Jos joudutte 1/52 viikonloppuna sietämään, että naapuri pystyttää tonttienne rajalle teltan, joka varjostaa teidän nurmikkoanne puoli tuntia vuorokaudesta, käynnistyy suunnaton meteli.

Asiaan ei vaikuta tippaakaan se, että kaikkina muina 364 päivänä saatte kulkea pihakäytävää pitkin kaikessa rauhassa ja täysin ongelmitta. Unohdatte sekunnissa sen, että 51 viikonloppuna se vitun nurmikkonne saa niin paljon valoa, ettei sitä moni tiedäkään. Teitä on nyt sorrettu rankemman käden kautta ja valitusten vyöry paitsi paikallislehden mielipideosastolle myös taloyhtiön ilmoitustaululle alkaa. Te ette jousta milliäkään missään asiassa, mutta muiden pitäisi kyllä elää täysin teidän saatanan ahdasmielisten paskojen ehdoilla.

Vitun vanhat, kuivakat ja yliomanarvontuntoiset harput. Onko se oikeasti elämää, että kuunnellaan illasta toiseen suunnilleen stetoskoopin kanssa naapuriasuntoja, ettei sieltä vahingossakaan kuulu risaustakaan? Erehdyt hengittämään tai pudottamaan lattialle nenäliinan niin jo alkaa noita-akka hakkaamaan seiniä luutansa varrella. Loopit päässä nyysätään rappukäytävä läpi kolme kertaa päivässä tarkistaen, onko naapurin nuori hunsvotti nyt varmasti kulkenut siellä asiallisesti ja roskaamatta.

Yksikin pölyhiukkanen jos löytyy jostain portaiden alta niin jo vittu laukkaa naapurin muori ovikelloasi runkkaamaan kuin kenialainen estejuoksija konsanaan. Auton jos parkkeeraat oman ruutusi keskikohdasta puoli milliä lähemmäs viereistä ruutua niin jo siellä on sekuntiakaan empimättä pappa työntömitan kanssa tutkimassa asian laitaa ja latomassa hartiavoimin valitusviestejä tuulilasillesi. Kummassakaan edellä mainitussa tapauksessa ei myöskään asuntosi ovi tai hissin seinä säästy sydänverellä kirjoitetuilta valituslappusilta.

Itsehän nämä lainkuuliaisuudessa ja auktoriteettien kunnioittamisessa aivan käsittämättömän jämptit kansalaiset autoilevat prikulleen suurinta sallittua nopeutta. Mittarin viisari ei värähdä nanometriäkään, paitsi 10 vuotta sitten lakkautetun kyläkoulun luo unohdetun ”Varokaa lapsia” –merkin kohdalla, vaikka olisi kesäkuinen sunnuntai kello kolmelta yöllä. Tilannehan toki on täysin hypoteettinen, koska nämä täydelliset kansalaiset menevät nukkumaan jo iltakahdeksalta. Yksikin vesipisara jos tipahtaa tuulilasiin niin porukka polkee jarrupoljinta kuin tulpatonta mopoa.

Jurmuttaminen ei rajoitukaan pelkästään kotipiiriin, vaan auton ratissa muistetaan pälyillä kulmat kurtussa kaikkia alle 30-vuotiaita kuljettajia. Odotteletpa risteysalueella autossasi liikenteeseen pääsyä ja ohi kurvaa tulosuuntaasi vanha jyyrä Ladallansa niin kyllä sen tuiman tuijotuksen edessä nousee niskavillat pystyyn kovemmankin luokan tekijällä. Heillä kun sattuu olemaan kiire uuden Siwan avajaisiin, koska siellä olisi kahvitarjoilu oikein rusinapullan kera. Kuukauden ehdoton tähtihetki on toisin sanottuna koittamaisillaan, eikä vähiten siksi, että avajaistarjouksena saa kaksi pakettia Saludoa yhden hinnalla.

Näillä pahuksen täydellisen kansalaisen arkkityypeillä on kotonaan piirongin ylälaatikon oikeassa reunassa, aivan siinä ilmestymisjärjestykseen ja millilleen tasaiseen pinoon lajitellun Kodin kuvalehden vuoden 1983 vuosikerran vieressä, pieni nahkainen rasia, jossa on kansakouluajoilta peräisin olevia lyijykyniä kolme (3) kappaletta teroitettuina ja käyttötarvetta odottamassa – aivan uuden veroisina tietenkin.

Ne kaivetaan esille mm. silloin, jos muikunperkausdokumentin viidennen uusinnan aikana lähetyksessä on sekunninkin katkos. Tällöin lähtee sydäntä raastava valituskirjelmä Yleisradion palauteosastolle. Prikulleen piirongin toisen laatikon vasemmassa reunassa on isosedältä peritty pullo partavettä, josta otetaan yksi vaimeahko tupsaus kauluspaidan oikeaan liepeeseen aina juhannusaaton kunniaksi. Ei suurin surminkaan muulloin, koska ylenpalttinen törsääminen on syntiä.

Elämän kiistämätön huippuhetki on muiden kyläläisten kanssa suoritettava ratkiriemukas kesäretki naapuripitäjän Teboilille ryystämään kupposet sumppia. Retki tosin on pilalla, jos (ja kun) ryhmäalennusta kahvien hintaan ei tipu. No, onneksi Korpirannan Vilho malttoi luopua yhdeksi (1) iltapäiväksi halkojen pilkkomisesta ja raaski kaikessa nokkeluudessaan keittää mukaan muutaman makuhermoja hivelevän termospullollisen. Ehkäpä tilanne on siis pelastettavissa pyörähtämällä paikallisen kirkon pihassa nauttimassa ne sekä Vihtamäen Kyllikin leivinuunissa talkootyöllä pyöräytetyt vehnäset.

Samassa yhteydessä ikuistetaan isoenon Polaroidilla kirkon kellotapuli kehystettäväksi ja kamariin aitiopaikalle sijoitettavaksi matkamuistoksi. Tätä jokaisen retkelle osallistuneen kelpo kansalaisen elämän ehdotonta kliimaksia jaksetaan muistella suupielet korvissa seuraavien 15 vuoden jokaisten talkookahvien ja lukukinkereiden yhteydessä.

Ah, nämä jalot tapahtumat, joiden yhteydessä äimistellään ja ihastellaan Salmijärven Aunen kanava- ja ristipistotöitä kuin lehmä uutta veräjää konsanaan. Muutamien isäntienhän tekisi mieli avata kursailematta litran pullo votkaa ja riipaista äärimmäisen kova känni, jotta edes joskus olisi mukavaa, mutta eihän se käy päinsä, koska emäntien sekä kunniallisten elämäntapojen valta-asema kyläyhteisössä on käsinkosketeltava.

Hieman tässä karattiin alkuperäisestä aihepiiristä loppua kohden, mutta ettekö te vitun kansalaiset voisi vähitellen höllätä pipoa päänne ympärillä? Ei tuota touhua enää 2000-luvulla katsele kukaan.

Huom: sota-ajan iskelmät ovat minunkin mielestäni hyvää musiikkia ja harrastan sanaristikoiden täyttämistä. Lähiomaisteni tekemät käsityöt ovat myös komeita, samoin vaarini slipoveri.

Vaihtoehtoisia juonenkulkuja

Alternate ending 1

Aku Ankka, kaikkien tuntema ankkalinnalainen matalapalkkatyöläinen, työskentelee äitinsä veljelle, Roope Ankalle, hänen finanssi-imperiuminsa pääkonttorissa kolikonkiillottajan apulaisena. Hänen esimiehellään Roopella on tapana käyttää palautteenantometodina napakkaa potkua alaistensa, ja useimmiten juuri Akun, takalistoon aiheuttaen hänelle silminnähtävää fyysistä kipua. Kipua lisää myös olennaisesti potkun vastaanottajan kaatuminen kovalle alustalle leukaperä edellä.

Eräänä kertana Aku ei tyytynytkään nielemään tällaista kohtaloa ja palaamaan työnsä ääreen nöyrästi laahustaen. Hän suivaantui, piti lakisääteisen kahvitauon ja meni eteisaulan kolikkopuhelimeen soittamaan ammattiliittoon ja tiedustelemaan, mitä mieltä siellä oltaisiin tällaisesta kohtelusta. Ammattiyhdistyksessä oltiin Akun kanssa yhtä mieltä siitä, että Roope Ankka oli syyllistynyt useita kertoja esimiesasemansa väärinkäyttöön sekä lievään pahoinpitelyyn ja tuomittiin tämän johdosta maksamaan sakkoja asianosaiselle 4 000 € sekä häntäluun vaurioiden aiheuttamista ansionmenetyksistä lisäksi yhteensä 9 500 €. Alituinen pataluhaksi haukkuminen tuotti lisäksi 5 000 € korvausvaateen henkisestä kärsimyksestä, mutta hovioikeus alensi sen 3 800 €:hen. Aku Ankka ei aio valittaa päätöksestä korkeimpaan oikeuteen.

Tämän vyyhdin yhteydessä tuli myöskin ilmi, että Roope Ankan alaisilleen maksama 5 snt tuntipalkka oli todella räikeästi työehtolainsäädännön asettaman minimirajan alittava. Yksityisenä työehtosopimukseen sitoutuneena elinkeinonharjoittajana Roope Ankan olisi tullut tietää tämä seikka ja sen laiminlyöminen aiheutti hänelle sakkoa 50 000 €. Aku Ankan ja Roopen muiden alaisten tuntipalkaksi muutettiin välittömästi TES:n virallisen luokituksen mukainen minimi.

Alternate ending 2

Kelju K. Kojootti (engl. Wile E. Coyote, tarmokas lihansyöjäpeto joka tapauksessa) oli harrastanut Maantiekiitäjän (lajiltaan Geococcyx californianus) takaa-ajoa sinnikkäästi jo vuodesta 1948 asti. Perinteisesti takaa-ajot olivat päättyneet Kojootin kannalta sangen heikosti – osittain epäonnisuuden, osittain osaamisen puutteen vuoksi – kunnes vihdoin vuonna 2005 Kojootti onnistui saamaan Maantiekiitäjän nalkkiin.

Tämä johtui siitä, että 57 vuoden yhtäjaksoisen juoksemisen vuoksi Maantiekiitäjälle oli tullut liikkumista olennaisesti rajoittavia nivelkulumia molempiin jalkoihin ja aavistuksen verran paremmassa fyysisessä kunnossa olleelle Kojootille ei tuottanut tuskaa siepata lintua kiinni. Kojootti höyhensi, fileerasi ja paistoi Maantiekiitäjän lähes olemattomat lihat maissintähkien sekä tikkuperunoiden kera kaasugrillissään ja ryhtyi aterioimaan.

Valitettavasti Kojootin elimistö oli käynyt niin ikään 57 vuotta yhtä soittoa jatkuneen pikajuoksun seurauksena hyvin heikoksi kaikelle vähänkään rasvaiselle ravinnolle ja hän menehtyi sydäninfarktiin noin vuorokauden kuluttua aterian nauttimisesta.

Alternate ending 3

Lähteenä seuraavassa on käytetty Takametsän poliisin kuulustelupöytäkirjoja ja muita tapauksen tutkintaan liittyviä dokumentteja.

Iso Paha Susi (nimi muutettu) oli Takametsän ahkerimpia porsaanmetsästäjiä, vaikkei lähiseudulla ollut hänen elinaikoinaan asustellut kuin kolme sangen sivistynyttä porsasta vankassa tiilitalossaan. Suden antiikkiset pyyntimenetelmät ovat pyrkineet perustumaan viekkauteen, mutta käytännön tasolla ansojen, valeasujen ja muiden vippaskonstien oveluus on ollut lähestulkoon olematonta. Onnistumisen ollessa likellä on väliin ehtinyt usein Ison Pahan Suden oma poika tai lähistöllä asuva Veli Nalle, luultavimmin lajia Ursus arctos. Tällainen harmillinen väliintulo on viime kädessä estänyt porsaiden päätymisen pataan.

Lukuisten epäonnistumisten sekä hra. Nallelta saatujen kurinpalautusten seurauksena Iso Paha Susi päätti kerrankin ottaa opikseen ja huolehtia pyyntisuunnitelmansa aukottomuudesta. Ennen kotoa poistumistaan hän peitti nukkumaan käyneen poikansa suun kloroformilla kyllästetyllä liinalla taaten tämän tajuttomuuden operaation ajaksi. Välittömästi tämän jälkeen, suunnilleen puolen yön aikaan, Susi hiipi Veli Nallen talon luo, pönkitti ovet paksuilla puunkarahkoilla ja ruiskutti makuuhuoneen ikkunaluukkujen oksanrei’istä sisään runsaan määrän syanidia.

Kotvasen odoteltuaan ja tarkoin sisältä kuuluvia ääniä kuunneltuaan hän vakuuttui, että Nalle perheineen oli menehtynyt. Edellisellä viikolla Susi oli ostanut pimeiltä markkinoilta syanidin ohella tarkkuuskiväärin ja asiantuntijoita saattaa kiinnostaa tietää, että kyseessä oli Springfield MC-1 / USMC M1952, eli Yhdysvaltojen merijalkaväen käyttämä malli. Tämän kera Susi asettui passiin kolmen pienen porsaan talon ulkopuolelle, hyvälle näköpaikalle ja suuntasi aseen tähtäimen kohti heidän ulko-oveaan. Kello oli tällöin noin 1.10.

Kello 8.30 porsaat kirmasivat iloisina ulos talostaan ja Susi avasi tulen surmaten porsaat heti kotiovelleen tarkoilla pääosumilla. Tämän jälkeen Sudella oli aiempia koettelemuksia huomattavasti helpompi työ poimia porsaat vahvatekoiseen kangassäkkiin ja kuljettaa ruhot kotiinsa. Sinne päästyään hän alkoi sekuntiakaan epäröimättä nylkeä sekä suolestaa porsaita. Yhdestä hän leikkasi heti kyljyksiä, joita alkoi paistaa wokkipannulla vihannesten, marinadin ja yrttien kera. Kaksi muuta hän laittoi pakkaseen säilöön.

”Kyllä muuten maistui”, kommentoi Susi ateriaansa paikallislehtien toimittajille poliisin erikoisjoukkojen hakiessa hänet säilöön toista tuntia kestäneen piirityksen jälkeen kello 12.15. Iso Paha Susi istuu tällä hetkellä elinkautista vankeusrangaistusta kolmesta paloittelumurhasta San Quentinin vankilassa.

Alternate ending 4

Iso-Britannian tiedustelupalvelun salainen agentti James Bond oli jälleen virantoimituksessa, tällä kertaa Lähi-Idässä, ja jahtaamassa pahamaineista terroristijohtaja Mohammed Ali ben Abbas Bengali ben Hassania. Eräänä iltana Hassanin turvamiehet yhyttivät Bondin kykkimästä heidän tukikohtansa viereisestä pusikosta. Tällöin Bond yritti paeta loikkaamalla jopa Jevgeni Pljuštšenkonkin kateelliseksi saavalla kolmoissalchowilla viereisen muurin yli.

Hyppy kuitenkin tavanomaisuudesta poiketen epäonnistui, Bond lensi ruman näköisesti maahan (solisluu meni sijoiltaan) ja vartijat käskyttivät hänet mukaansa aseillaan uhaten. Mohammed Ali ben Abbas Bengali ben Hassan ei ole eilisen teeren poika, joka olisi alkanut älynystyrät syyhyten suunnitella The Incredible Machine –tyyppistä keinoa, kuten Bondia laskeutumassa köyden varassa haialtaaseen, ohjaamattomassa helikopterissa, myrkkykäärmealtaassa tai veden alle sukkeluksiin painuvassa häkissä. Hän tiedosti Bondin epärehellisille bisneksille aiheuttaman uhan useita muita Bondin likvidoimisessa aiemmin epäonnistuneita kollegoitaan paremmin.

Hassanin ratkaisu oli seuraava: Bondin kädet sidottiin vahvalla kettingillä, samoin jalat. Hänet sijoitettiin polvilleen kasvot seinää vasten ja viisi Hassanin hampaisiin asti aseistautuneista turvamiehistä ampui Bondia lähietäisyydeltä yläselän ja pään alueelle Lee-Enfieldin .303 British (7,7 x 56 mm R) –kaliiperisilla pulttilukkokivääreillä useita kertoja. ”Näin helppoa se on, kun sen osaa”, ilmoitti Mohammed Ali ben Abbas Bengali ben Hassan julkisuuteen antamassaan videossa.

Alternate ending 5

Jack Bauer on 24 tunnin urakkansa loppusuoralla, nitistänyt 459 vihollista johtohahmoineen ja saavuttanut terroristien asentaman 2 Mt vetypommin dallasilaisen liikerakennuksen kellarista. Bauerin onnistuu kuin onnistuukin saada laitteen uloin kuori auki nähdäkseen siihen asennettu viittä sekuntia näyttävä aikalaskuri, hallintapaneeli ja legendaariset vihreä, sininen sekä punainen johto.

Hikikarpalot otsalohkoaan pitkin valuen Jack Bauer ottaa povitaskustaan Leathermanin ja valmistautuu katkaisemaan johtoja kojeesta. Odottamattomasti aika-avaruusjatkumo tekeekin tepposensa, eikä Bauer onnistu taitavista televisiokameraleikkauksista huolimatta suorittamaan operaatiota ajoissa ja vetypommi räjähtää surmaten hänen itsensä lisäksi välittömästi noin 2 500 000 ihmistä Dallasin koko metropolialueella. Lisäksi noin 3 000 000 ihmistä vammautui ja osapuilleen 75 % heistä menehtyi saamiinsa vammoihin seuraavien kahden vuoden kuluessa. ”Ei mennyt nyt ihan putkeen Jackilta”, kommentoi hänen esimiehensä CTU:n järjestämässä tiedotustilaisuudessa.

Alternate ending 6

Helsinkiläisessä As Oy Pihlajakadussa tapahtuu kummia. Kellarikerroksessa oli välejään selvittelemässä taloyhtiön asukkaat Kari Taalasmaa ja Noora Autio, kun paikalle sattui kuin ihmeen kaupalla muuan Ismo Laitela sekunnilleen sillä hetkellä, kun neiti Autio oli kertomassa herra Taalasmaalle jotain todella tärkeää. Oman kertomansa mukaan herra Laitela uteli, oliko mahdollisesti keskeyttänyt jotain ilmaannuttuaan äkkiarvaamatta paikalle.

Pihlajakadulla vuosikausia asunut ja aina tärkeiden asioiden kerrontahetkellä sattuneisiin keskeytyksiin vihdoin viimein suivaantunut herra Taalasmaa pyysi ystävällisesti herra Laitelaa painumaan vittuun (myöskin todella nopeasti), jotta he saisivat keskusteltua neiti Aution kanssa tärkeän asiansa halki juuri kyseisellä hetkellä. Ismo teki työtä käskettyä ja näin ollen asioiden selvittelemistä ei tarvinnutkaan odottaa n. 20 jaksoa.

Syväluotaava kannanotto maahanmuuttopolitiikkaan II

Minua hieman harmittaa ”varastaa” toisten kolumnistien jo käsittelemiä aiheita, mutta olenhan sivunnut tätäkin aihetta jatkuvasti. Samoissa vesissä pyörimiseltä ei oikein voi välttyä, mikäli jakaa samat mielenkiinnon kohteet muutamien tunnettujen raapustelijoiden kanssa. On myös mahdollista, että edes pari ihmistä saa kirjoittamiseni ansiosta itselleen uutta tärkeää tietoa, ja tällöin olisin todella onnellinen.

Kyseessähän on jälleen kerran vanha tuttu aihe, jota ei edelleenkään uskalleta ottaa laajaan julkiseen keskusteluun poliittisesti korrektin ilmapiirin vuoksi, vaikka sitä se todella vaatisi. Tästä aiheesta ei kerrassaan millään rohjeta käynnistää puolueettomia ja realistisia tutkimuksia. Edes yksi ja onneksi runsaasti huomiotakin saanut mies tosin käsittelee näitä asioita avoimesti ja niiden oikeilla nimillä. Samalla hän raporti muidenkin maiden epäkohtia osviitaksi siitä, mikä meitä saattaa tulevaisuudessa kohdata nykyisellä politiikallamme. Tämä mies on Jussi Halla-aho.

Kuten moni nokkela jo osasikin arvata, on kyseessä useiden Eurooppaan virtaavien kansojen todelliset integraatiomahdollisuudet omaan yhteiskuntaamme uskonnolliset, kulttuurilliset ynnä muut seikat puolueettomasti huomioon ottaen. Lähestulkoon kaikki tähän aiheeseen liittyvä, jota saatte Helsingin Sanomista lukea, on niin kaunisteltua tekstiä, ettei sitä voi suurin surminkaan katsoa objektiiviseksi, kuten kunnon journalismin tulisi olla etenkin tällaista aihetta koskien.

Kyseinen aviisi on edelleen melko vahvasti kulttuurinrikastamismyönteisessä maineessa ja toimittajien henkilökohtaisia blogeja, samoin kuin tavan artikkeleita, lukiessa tähän mielipiteeseen on helppo yhtyä. En päivittele tällä kertaa kovin kummoisesti sitä, kuinka muutamien kulttuurien edustajat syyllistyvät puolueettomien tilastojen mukaan silmiinpistävän suureen prosentuaaliseen määrään Suomessa tehdyistä rikoksista. Olen tällä hetkellä kiinnostuneempi siitä, mistä tämä voisi ainakin osittain johtua. Tästä saadaan implisiittisesti vedettyä johtopäätöksiä siitä, kuinka mahdollista monikulttuurisuusintoilijoiden haaveileman harmonian saavuttaminen tosiasiassa on, ja kenen tulisi tämän idyllin vuoksi joustaa omista elintavoistaan. Vai tulisiko kenenkään?

Suurin osa aikaansa seuraavasta kansasta tietänee Halla-ahon ja hänen bloginsa Scriptan, joka käsittelee pääasiassa monikulttuuristumisen varjopuolia. Mies ei ole tietyn kansanosan keskuudessa häävissä maineessa, koska osaa vastapuolestaan, useimmiten kulttuurinrikastuttamisintoilijoista, poiketen perustella väitteensä rationaalisesti tilastoja, logiikkaa ja faktoja käyttäen. Sekös ”vastapuolen” sappea kiehauttaa, kun toisella on ottaa väitteidensä tueksi mustaa valkoisella.

Yleensä siinä vaiheessa esiin kaivetaan rasistikortit, syytetään suomalaisia samanlaisista teoista, kerrotaan suomalaisten maastamuutosta Ruotsiin 1960-luvulla ja muuta perinteistä vasta-argumentinpoikasta. Poliittisesti korrektia ilmapiiriä koetetaan ylläpitää keinolla millä hyvänsä. Konsepti vain vaikuttaa melkoiselta korttitalolta ja odotan sen murtumista kuin kuuta nousevaa. Tämä ilmapiiri ja rasistiksi leimatuksi tulemisen pelko estävät edelleen puhumasta monista ajankohtaisista ja tärkeistä asioista riittävän avoimesti.

Hauskinta ilmiössä on se, että virallisia lähteitä apuna käyttämällä toteen näytettävien faktojen toteaminen on rasismia. Itse asiassa ryhmien nimien mainitseminen on jo rasismia, koska siinä lokeroidaan ihmiset etnisin perustein. Kenties seuraavaksi lysteintä on, että vain tiettyjen etnisten ryhmien arvosteleminen tai kaltoin kohteleminen on rasismia. Kun suomalainen lyö somalialaista, on kyseessä rasistinen teko. Kun somalialainen lyö suomalaista, kyseessä ei ole rasistinen teko, vaan marginaalitapaus tai muuten vähäteltävä asia.

Kun suomalainen ilmoittaa kiihkoilematta faktoin perusteltavissa olevan totuuden siitä, kuinka suomalaisten ja Suomessa asuvien ulkomaalaisten rikosepäiltyjen määrässä 10 000 kansalaista kohden on ollut viimeisen 10 vuoden aikana n. 400-500 kappaleen ero viimeksi mainittujen ”hyväksi”, on se rasismia. Jos totean tässä nyt ulkoministeriön tilastoa hyväksi käyttäen, että vuonna 2005 27,0 % maassamme tapahtuneista raiskauksista oli ulkomaalaisperäisten tekemiä, olen rasisti ja hyvä jos en natsi siihen kaupan päälle.

Niin, jäljelle jäävät 73%, eli huikea enemmistö olivat toki suomalaista syntyperää edustavia ihmisiä, mutta minusta onkin varsin relevanttia mainita, että ulkomaalaisperäisiä oli koko väestöstämme tuolloin 2,2 %. Faktaa löytyy tästäkin. Voivatko Suomen kansalaiset aivan käsi sydämellä väittää olevansa täysin tyytyväisiä maassamme näiltä osin vallitsevaan tilanteeseen ja julkisen keskustelun tasoon? Minusta se on itse asiassa lähes olematonta verrattuna siihen mittakaavaan missä sitä tulisi käydä. Haluaisin nähdä Jussi Halla-ahon, Matti Vanhasen, Tarja Filatovin ja Astrid Thorsin saman pöydän ääressä keskustelemassa.

Työvoimapula-asiaa koskien pitää vielä kertoa muuan uutisesta, jonka mukaan ”Suomi tarvitsee työvoimapulaa paikkaamaan 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa vuoteen 2020 mennessä”. Uutisessa todetaan mm. seuraavaa: ”Jotta vanhushuoltosuhde pysyisi nykyisellään, pitäisi Suomeen muuttaa vuosittain noin 140 000 työikäistä ihmistä. Vuoteen 2020 mennessä työikäisiä maahanmuuttajia pitäisi olla 1,8 miljoonaa. [...] Syvimmillään pudotus on vuonna 2013, jolloin maasta katoaa lähes 25 000 työikäistä. Sama kehitys jatkuu Tilastokeskuksen ennusteen mukaan vuoteen 2033 asti”, mainitsee lehtiartikkeli, mutta millä pystytään varmistamaan maahanmuuttajien nykyinen työllistymisaste huomioon ottaen se, että esimerkiksi vuonna 2013 kaikki nämä 25 000 työelämästä poistuvaa saadaan tällöin korvattua kyllin ammattitaitoisilla ulkomaalaissyntyisillä huippuosaajilla, lisäksi kyseisenä vuonna valmistuvien suomalaisnuorten lisäksi?

Väitän, että mikäli maahanmuuttajien lähtömaat pysyvät tuolloin samoina kuin nykyään, joudutaan kulloisenkin työpaikkamäärän täyttämiseksi vastaanottamaan monta kymmentä tuhatta maahanmuuttajaa enemmän. Tämän teorian mukaisesti vuotuisten 140 000 työikäisen maahanmuuttajan saamiseksi kokonaismäärän tulee olla kymmeniä tuhansia suurempi ja olen suhteellisen varma, etteivät Suomen resurssit mitenkään riitä tähän. Jo tätä nykyään usein ohitettava fakta on vuotuisen maahanmuuttajamäärän heikko integraatio sekä yhteiskunnallisesti että kulttuurillisesti. Tällähän on tietenkin positiivinen korrelaatio siihen, kuinka maahanmuuttajien määrä on jo nykyäänkin aivan liian suuri, mutta se on vihonviimeinen asia, jonka monikulttuurisuusintoilijat suostuisivat myöntämään. Asiaan ei vaikuta se, että sen saa muutamien faktojen avulla osoitettua todeksi. Onneksi integraatio-ongelmaa ei tyystin ohiteta, mutta sille annetaan täysin väärät syyt.

En ole syyttä ollut vuosia huolissani suomalaisten alhaisesta syntyvyydestä. Nykyinen absoluuttinen syntyvyys ei ole ongelman varsinainen ydin vaan se, millainen se on nykyisten suurten ikäluokkien syntymävuosiin (1940-1960-luvut) verrattuna. Jälkiviisaus on parhainta viisautta, mutta ”huipputeknologisen supervaltiomme” aikaansaaminen saattoi hyvinkin olla melkoinen karhunpalvelus, koska huolimatta paljon mainostetusta työvoimapulasta, ei sähköasennuksen professoria vaatimattomampi koulutus tuota jatkossa alan työpaikkaa. Työssäoppiminen on asia, jota arvostetaan maassamme aivan liian vähän.

Jussi Halla-aho tuosta huoltosuhdeasiasta jo kirjoittikin. Hänen mukaansa muutamaan tuhanteen islamilaisesta kulttuurista saapuvaan maahanmuuttajaan kuuluu ensinnäkin huomattava osa useita lapsia tekeviä naisia, jotka ovat sosiaalietuuksia nauttivina kotiäiteinä yhtä lailla huollettavia kuin eläkeläiset, joita maahanmuuttajien tulisi korvata työelämässä. Naisen synnyttämät viitisen lasta ovat lähes 20 vuotta niin ikään huollettavia, eli sen sijaan, että hänen kaltaisensa maahanmuuttajat parantaisivat huoltosuhdetta, käy täysin päinvastoin niin kauan, kun jok’ikinen heistä ei ole työelämään täysin valmis. On naiivia olettaa, että jokainen vuonna 2013 maahamme kuka mistäkin muuttavasta 25 000 ihmisestä on täysin työelämään valmis levyseppähitsaaja, LVI-asentaja, lakimies, CNC-koneistaja, hammaslääkäri tai ruotsin opettaja.

Asiasta pärekoppaan. Rauhan uskontona mainostetun Islamin profeetta Mohammad ilmoittaa Koraanissa (4:24) expressis verbis, että vihollisen naisia tulee kohdella kuin sotasaalista ja että heitä sopii käyttää myös seksuaalisesti hyväkseen. Koraani määrää myös sen, että ellei nainen pysty raiskaustapauksessa esittämään neljää miestodistajaa, syytetty vapautuu, mutta nainen itse tuomitaan haureudesta. Seksuaalinen kanssakäyminen siis myönnetään, mutta syyllinen jätetään tuomitsematta aivan kuin akti samanaikaisesti myös kiellettäisiin todisteiden puutteessa.

Otapa tästä sitten selvää. Australian eräs auktoritäärisimmistä muslimeista, mufti (islamilaista lakia tulkitseva juristi) Sheik Taj Din al-Hilali, otti ja piti syksyllä 2006 Sydneyssä puheen, jossa tätä aihepiiriä sivuttiin melko reippaasti. Sheik Taj Din al-Hilalin mukaan ”raiskauksista on 90-prosenttisesti naisen vastuulla, koska naisella on viettelyn aseet. Nainen ottaa vaatteensa pois, lyhentää niitä, flirttailee, meikkaa, puuteroi ja lähtee kadulle - Jumala meitä varjelkoon - leikittelemään. Ja sitten tulee armoton tuomari ja antaa 65 vuotta vankeutta.”

Näinpä siis Australiassa, mutta huomattavasti lähempänäkin ollaan pelottavan paljon samoilla linjoilla, sillä Oslon yliopiston sosiaaliantropologian professori Unni Wikan loihe taannoin lausumahan, että viettelevästi pukeutuneet naiset ovat osasyyllisiä Norjan jengiraiskauksiin. "Norjalaisnaisten on ymmärrettävä, että elämme monikulttuurisessa yhteiskunnassa, ja sopeuduttava siihen", sanoi hän.

Minä ymmärrän tämän niin, että kulttuuri-integraatiossa olisi yhä tarmokkaammin jatkettava samaan suuntaan kuin viime vuosina, eli osapuoli, joka toiseen kulttuuriin sopeutuu, on alkuperäiskansa. On siis suomalaisnaisten vika tulla muslimimiesten raiskaamiksi, koska he eivät ole sopeutuneet monikulttuurisen yhteiskunnan asettamiin haasteisiin tutustumalla siihen, mitä Koraani sanoo asiasta ja käyttämällä mahdollisimman peittäviä vaateparsia. Tarvinneeko edes erikseen mainita, että soisin asian olevan hieman eri tavalla.

Afganistanilainen mies tuomittiin 20 vuoden vankeuteen raiskattuaan ja hakattuaan muuan hänelle salakuljetettua naista (rautalangasta: vastoin naisen tahtoa), sekä tapettuaan tämän pienen lapsen. Nainen itse puolestaan sai neljän vuoden vankeusrangaistuksen aviorikoksesta ja kotoa karkaamisesta. Abdul Qayumin, Nangarharin maakunnan syyttäjän, mielestä nainen pääsi vähällä: "Jos oma vaimoni lähtee torille ilman lupaani, tapan hänet. Tämä on meidän kulttuurimme."

Todella mainiota, että tällaista kulttuuria ollaan integroimassa Suomeenkin oikein olan takaa. ”Maassa maan tavalla” –periaatteen on todettu jo monta kertaa olevan kuopattu länsimaalaisessa yhteiskunnassa. Suomea edelleenkin paljon runsaammin maahanmuuttajia hamstranneessa Ruotsissa on jo tapahtunut viime vuosina lukuisia muslimien kunniamurhia, kun muslimityttö on mennyt tekemään sen virheen, että tavannut alkuperäisväestöön kuuluvan pojan. Kaipa näistäkin tapauksista ollaan tekijöille asianmukaiset tuomiot jaettu, mutta länsimaalaisen ihmisen silmin moinen – sanotaaan se suoraan – barbarismi aiheuttaa tasa-arvoon tähtäävään sivilisaatioomme ikävän särön.

Samanaikaisesti, kun Suomenkin yllä leijuu moinen uhka, julistaa Helsingin Sanomien ilmetty feministitoimittaja Katja Martelius blogissaan, kuinka ”samalla, kun ihmisoikeusjärjestöt huolestuvat suuresta määrästä naisia, joita miehet täällä rutiininomaisesti tappavat ja hakkaavat, kaikille kelpaa yhtä painavaksi vasta-argumentiksi marginaalinen naisten harjoittama väkivalta.”

Taas vaihteeksi on eräältä kiihkoilijalta puurot ja vellit sekaisin. Naisten tappaminen, sen pahemmin kuin pahoinpiteleminenkään, ei ole suomalaismiehille rutiininomaista toimintaa tai mitenkään sidoksissa kulttuuriimme tai etenkään geneettiseen perimäämme. Suomalainen mies ei ole sen hanakampi tappamaan naisia kuin miehiä.

Suomalaisen miehen humalassa suorittama murha ei ole sen enempää rutinoitunutta kansallisurheilua kuin somalialaisen selvin päin suorittama valkoihoisen naisen raiskaus. Martelius julistaa Suomea hyvin naisvihamieliseksi valtioksi juuri tuon miesten oletetun rutiininomaisen naisten lahtaamisen johdosta. Toinen pääpointti hänellä on se, kuinka naiset joutuvat taajaan seksuaalisen häirinnän kohteeksi jopa niinkin rajulla tavalla kuin tuijotuksen kohteeksi joutumalla.

En ymmärrä, kuinka aikuiset naiset eivät ymmärrä sen olevan miehille täysin luonnollista ja (valitettavan) usein vieläpä melko lailla hallitsemattomissa oleva reaktio. Käsiksi käyminen on toki asia erikseen, mutta mikäli sitä harrastetaan vähänkään seksuaalisessa mielessä, on siitä vihamielisyys kaukana. Kuulostaa julmalta, mutta ei mies koskisi naiseen pitkällä tikullakaan, jos vihaisi tätä - saatika, että haluaisi paritella. Hyväksyttävää se ei missään nimessä ole, jos nainen ei sitä itse halua ja kokee itsemääräämisoikeuttaan loukatuksi.

Aihe on siis tärkeä, mutta lähestymistapa niin miesvihamielinen ja hyökkäävä, että se syö ison osan uskottavuuspohjasta. Marteliuksen mainitsema ”marginaalinen naisten harjoittama väkivalta” voi olla usein käytetty vasta-argumentti, mutta minun nähdäkseni vuosikausia, aivan viime hetkiin asti, mediassa melko lailla olankohautuksella ohitettu asia. No, joka tapauksessa kolumnini äärifeminismistä kertoo oman kantani ”Suomen naisvihamielisyyteen” melko selkokielisesti.

Maahanmuuttokielteisten ainesten kitkeminen on veteen piirretty viiva. Kuten moneen kertaan todettua, on kulttuurinrikastuttamismyönteisten byrokraattien pyrkimyksenä luoda Suomeen suvaitsevainen ilmapiiri kitkemällä pois kaiken maahanmuuttokielteisen tai edes terveellä tavalla sitä kritisoivan ”ääriaineksen”. Tälle linjalle lähdettäessä ei tarvitse kohta tehdä muuta kuin kirjoittaa blogiinsa tai foorumille, että ”minusta humanitaarinen maahanmuutto ei välttämättä ole hyvä keino” ja sanktiota paukahtaa. Hyvä jos ei raastupaan joudu.

Tässä on kokoelma yhtä ja toista mielenkiintoista. Vaikka useat pitävät moista blogia provokatiivisena ja subjektiivisena, ovat sinne linkitetyt uutiset täysin muokkaamattomia ja näin ollen relevantteja tietolähteitä. Aihepiiriksi on vain valittu syntyperäisiin suomalaisiin kohdistettujen rasististen rikosten kerääminen yhteen paikkaan hämmästeltäviksi.

Kyllä, suomalaisiksi kutsuttuun kansaan – jossain määrin jopa etniseen ryhmään – kohdistuvat rikokset ovat rasistisia rikoksia, jos toinen osapuoli edustaa jotain toista etnistä ryhmää. Tätä monikulttuurisuusihannoitsijat eivät vain valitettavasti suostu ymmärtämään, koska he ovat asettautuneet niin selvästi maahanmuuttajien puolelle, etteivät uskottavuutensa vuoksi kykene muuttamaan julkista kantaansa.

Siinä olisi taas tarjolla faktaa halukkaille. Sitä voi joko ymmärtää, olla ymmärtävinään tai sulkea silmänsä selkeällä kielellä ilmaistulle tekstille syyttäen sitä suoltavaa rasistiksi ja jatkaen pumpulilinnoissa elelemistä ja täydellisestä monikulttuurisesta harmoniasta haaveilua. Minä sen sijaan olen entistä vakuuttunempi, että mitä fundamentalistisempina Eurooppaan integroitumista yrittävät islamilaisryhmät pysyvät, sitä selkeämpää on, ettei näitä kahta kulttuuria ole yksinkertaisesti tarkoitettu elämään samoilla sijoilla. Olen lisäksi täysin vakuuttunut, että monikulttuurisuuden ilosanomaa avosylin suoltava kukkahattutätikin tykkäisi huonoa, mikäli muslimijoukko raiskaisi hänet vuoron perään perustellen tekoaan koraanin käskyllä ja auktoritääristen muftien hyväksynnällä.

Suosittelen vilpittömästi lukemaan (ja ymmärtämään) seuraavat kolumnit:

http://www.halla-aho.com/scripta/monikulttuurisuus_ja_nainen.html
http://www.halla-aho.com/scripta/ruotsalaisia_madonlukuja.html
http://www.halla-aho.com/scripta/maahanmuutto_koostuu_ihmisista.html
http://www.halla-aho.com/scripta/sitran_raportista.html

Myönnettäköön, että Halla-aholla on monien mielestä liiankin hyökkäävä tyyli ottaa asioita esille, mutta minun nähdäkseni hänen väitteensä ovat poikkeuksetta faktoihin perustuvia ja näin ollen pienellä vaivannäöllä todeksi osoitettavia. Samaa ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa useista ns. vastapuolen edustajista, joiden on tämänhetkisten asianhaarojen vallitessa hyvin hankala löytää väittellensä faktapohjaista tukea.

Minusta rasismia on se, jos eri etnisistä ryhmistä esittää perättömiä väitteitä halventavassa mielessä. ”Ruotsalaiset ovat homoja” on perätön väite, mutta halventavana sitä voidaan pitää niin kauan, kun homoseksuaalisuutta pidetään halveksuttavana. Minun näkemykseni mukaisesti kaikki homoksi haukkuminen on ainoastaan perättömiä väittämiä niin kauan kun se ei pidä paikkaansa.

”Afganistanilaiset ovat raiskaajia” on yleistämistä koko kansanryhmää kohtaan ja perätön sekä halventava väite – näin ollen rasistinen herjaus. ”Vuonna 2005 1296 irakilaissyntyistä maahanmuutajaa koko heidän 3267 kappaleen Suomessa asuvasta kokonaismäärästään oli syytettynä rikoksesta” ei ole perätön väite, ei itseisarvoisesti halvenna ainakaan enempää kuin toteamus ”Suomalaiset ovat pirun kovia juomaan viinaa”, eikä näin ollen ole minun mielestäni rasismia.

Se on faktoin perusteltavissa oleva toteamus. Olen todella surullinen, kun niin monet eivät voi tätä käsittää. ”Suomalaiset ovat pirun kovia juomaa viinaa” leimaa koko kansanryhmää siinä missä toteamus ”Afganistanilaiset ovat raiskaajia”, jota todella moni pitäisi rasistisena herjauksena, toisin kuin ensinnä mainittua, joka on keinoista parhain kansakuntamme syyllistämiseen.

”En tarkoita nyt pelkästään niitä maahanmuuttajia vaan myös tiedotusvälineissä ja politiikassa äänessä olevia tiedostajia (tyyppiä Unni Wikan), joille itse raiskaukset eivät ole lähimainkaan yhtä suuri ongelma kuin ne ulkomaalaisiin kohdistuvat asenteet, joita raiskauksista käyty asianmukainen keskustelu voisi synnyttää.”

Halla-aho kiteyttää asian ytimen. Alkuperäiskansan uhreilla ei ole niinkään väliä – pääasia, ettei ilmapiiri muutu tulevaisuudessa enää yhtään maahanmuuttokielteisemmäksi asianmukaisen, objektiivisen ja rationaalisen keskustelun seurauksena.