Positiivinen syrjintä

Jatkanpa hieman samalla teemalla kuin taannoisessa suvaitsevaisuuskirjoituksessani. Yhä ja edelleen ymmärrykseni tuolla puolen keikkuva uudistermi, suvaitsevaisuuskonsepti "positiivinen syrjintä", painaa nimittäin mieltäni varsin kovasti. Ei vähiten käytännössä tapahtuvan tosiasiallisen syrjinnän, eikä varsinkaan siihen sisältyvän teoreettisen virheen johdosta.

Kaiken hyvän lisäksi Helsingin kaupungin ohjeistus rekrytointiin rikkoo Suomen perustuslakia. Perustuslain kuudennessa pykälässä sanotaan näin:

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Tästäkin huolimatta Helsingin kaupungin eepos "Rasismin ja etnisen syrjimisen ehkäiseminen Helsingin kaupungin toiminnassa" näyttää suomalaiselle kantaväestön edustajalle keskisormea ilmoittamalla sivulla 4 seuraavalla tavalla:

Etninen tausta ei siten ole merkityksellinen seikka esimerkiksi työhönottotilanteessa.

[...]

Esimerkiksi työhönotossa voidaan ottaa huomioon hakijan etninen tausta palkkaamalla tehtävään työmarkkinoilla aliedustettuun ryhmään kuuluva henkilö, vaikka tämä ei olisi aivan yhtä pätevä kuin paremmin edustettuun ryhmään kuuluva. Positiivinen erityiskohtelu on sallittua, jos siihen on objektiiviset ja perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävät perusteet ja jos se on oikeassa suhteessa tavoiteltavaan etuun (ks. perustuslain 6§, yhdenvertaisuuslain 7§).

On vähintäänkin härskiä, että aiempi katkelma perustuslaista ja mainittu osuus yhdenvertaisuuslaista löytyvät myös rasisminehkäisyoppaasta.

Kansalaiset: herätkää jo tähän todellisuuteen, jossa valtaapitävät monottavat teitä persuuksille.

Helvetin puutarha -blogia pitävä Jiri Keronen kirjoitti tästä jo aikoinaan varsin mainiosti ja hänen itsensä luvalla siteeraan muutamaa kirjoituksen ydinkohtaa. Päällimmäisenä omissakin mietteissäni on se, että positiivisväritteisestä sanamuodosta huolimatta myös tässä syrjinnän muodossa tapahtuu ihan oikeaa, faktista, syrjintää.

Teoreettinen virhe, eli käytännön lähtökohtainen mahdottomuus, muodostuu juuri tästä. Kaikki syrjintä on kaunokielisestä ilmaisutavasta huolimatta negatiivista, joka sortaa jonkun ryhmän edustajaa. Toistaiseksi kun ei olla alettu eritellä vähemmistöön kohdistuvaa syrjintää negatiiviseksi ja enemmistöön kohdistuvaa positiiviseksi, mutta eiköhän sekin päivä vielä koita.

Tällainen yhä enemmän ja enemmän jalansijaa byrokratiassa saava erityiskohtelu ei palvele edes siitä itselleen etulyöntiaseman saavien etua. Kuten suvaitsevaisuuskirjoitukseenikin Jussi Halla-ahon tekstiä lainasin, on erityisten etnisyyteen, sukupuoleen ja/tai kansalaisuuteen perustuvien kiintiöiden asettaminen omiaan lietsomaan syrjityssä enemmistössä vihaa ja katkeruutta, joista ei ole koskaan etua kenellekään. Nämä ovat juuri ne ainekset, jotka johtavat purkautuessaan rasismiin.

Niin ikään kenenkään etua ei palvele se, ettei ihmisiä kohdella työnhaussa tai sosiaaliturvajärjestelmässä enää yksilöinä vaan erityiskohteluun oikeuttavan tai ei-oikeuttavien ominaisuuksien haltijoina. Ryhmän jäsenenä. Erikseen luodut kiintiöt koskevat, tai niiden toivottaisiin koskevan, erilaisia virka-asemia, joihin saisi siis hakutilanteessa etulyöntiaseman edustamalla tiettyä sukupuolta, etnistä vähemmistöä ja/tai ikäluokkaa.

Tyhmempihän voisi kuvitella, että kaikkien näiden erityiskohteluun oikeuttavien ominaisuuksien haltija löisi muut laudalta heti kättelyssä. Varsinainen osaaminenkin kaiketi puntaroidaan, mutta kuinka kahden vähemmistöominaisuuden omaaminen tasapainottaa vertailua taitavamman, mutta vain yhden ominaisuuden haltijan kanssa? Siinäpä pulmaa kerrakseen. Rasismikammossaan suomalaiset ovat ajaneet itse itsensä selät seinää vasten tilanteeseen, jossa rationaalisia päätöksiä ei ole enää mahdollista tehdä.

Analyysini on helppo ymmärtää turhana kärjistämisenä, mutta siten tällaiset järjettömät ja - tavoitteistaan huolimatta - sortoa ja epätasa-arvoa lietsovat käytänteet pitääkin mielestäni käsitellä. Poliittisesti korrektin totuuden mukaan tosiasiallista syrjintää on ainoastaan sellainen, joka kohdistuu - suorasti tai epäsuorasti - vähemmistön edustajiin. Tällöin unohdetaan se, että myös enemmistön edustajat ovat tasavertaiseen kohteluun oikeutettuja yksilöitä.

Suvaitsevaisuuslasit nokalla aiheuttavat sen, että kaikki ne julki tuodut tosiasiat, jotka ovat kaikessa paikkansapitävyydessään vähemmistöryhmän edustajalle haitaksi, eivät ole faktisia totuuksia. Vastaavasti kaikki ne esitetyt tosiasiat, jotka koituvat vähemmistöryhmän edustajalle eduksi, ovat faktisia totuuksia.

Hieman tätä mukaillen kaikki ne esitetyt seikat, jotka epäävät vähemmistöryhmän edustajaa saavuttamasta työpaikkaa, eivät ole ainakaan totta ja kumpuavat paljolti rasismista. Olivatpa ne totta tai eivät.

Vastaavasti kaikki ne seikat, jotka ilmoitetaan enemmistön edustajan syyksi jäädä ilman työpaikkaa, ovat totuudenmukaisesti osa normaalia hakumenettelyä, jolle ei voi mitään. Sitä sattuu. Aina ei voi voittaa, koska joku on parempi. Sen kanssa pitää oppia elämään jo lapsesta saakka. Olivatpa ne totta tai eivät.

Kuten niin monen muunkin suvaitsevaiston ajaman asian kanssa käy, ei myöskään positiivisella erityiskohtelulla tulla loppujen lopuksi saavuttamaan mitään myönteistä jalosta ajatuksesta huolimatta. Tarkemmin sanottuna ajatus ei tosin ole jaloa nähnytkään, koska sillä pyritään lähtökohtaisesti saavuttamaan jotain syrjimällä. Surullista onkin se, että poliitikot pitävät jalona, mikäli suomalaisia veronmaksajia monotetaan päähän minkä ehditään.

Ironic enough, etnisyyteen, sukupuoleen ja/tai kieleen perustuvaa syrjintää harjoittamalla, eli järjestämällä vähemmistöryhmille kiintiöitä, pyritään auttamaan juuri näitä vähemmistöjä sopeutumisessa. Niiden avulla pyritään ehkäisemään syrjäytymistä.

Jiri Keronen kiteyttikin asian ytimen:

Kiintiöt perustuvat yleensä sukupuoleen, kieleen tai etnisyyteen, eli niihin asioihin, joiden perusteella nimenomaan ei saisi syrjiä.

Ja koska silloin, kun jotain annetaan toisaalle, on se pois jostain toisaalta. Syrjinnäksi tämän tekee se, että ottaminen ja antaminen tapahtuu sukupuolen, kielen ja/tai etnisyyden perusteella. Muussa tapauksessa tapahtuisi normaalia vaihdantataloutta, ansaintalogiikkaa ja resurssien vapaata tasapainottumista. Markkinatalouden luonnollista kiertokulkua.

Aamuvoimistelu jäi väliin, joten taivuttelenpa rautalankaa:

Suomalainen on kansalaisuus. Mies on sukupuoli. Suomen kieli on kieli. Näiden kiistämättömien tosiseikkojen johdosta harrastetaan raakaa ja läpinäkymätöntä syrjintää, mikäli mainittujen ominaisuuksien haltijan ohittaa senegalilainen, ranskankielinen, nainen, nimenomaan siksi, että hän omaa juuri ne ominaisuudet, joita suomalaisella miehellä ei ole.

Asiassa ei olisi mitään ongelmaa, mikäli ei olisi todistettavissa, että kyseessä on kiintiötyöpaikka. Tällöin suomalainen mies ja senegalilainen nainen olisivat samalla lähtöviivalla, heidät arvioitaisiin yksilöinä edustamiensa ryhmien sijaan, eikä mikään ennalta määritelty toista syrjivä ominaisuus olisi kummankaan hakijan eduksi tietotaidon sijaan.

Tasaväkisyys myöskin kannustaisi tällä hetkellä kielivähemmistöön kuuluvia opiskelemaan suomen kieltä kunnolla. Mikäli työpaikkaa hakevilla on tai tulee olemaan mahdollisuus tuudittautua siihen, että juuri vähemmistöstatus tulee auttamaan heidän urakehitystään, on meillä jälleen kerran yksi tapa, jolla valtio passivoi kansalaisia.

Ei ole myöskään loogista, että tietyt ryhmät katsotaan ikään kuin hiljaa hyväksyen huonommiksi kuin toiset ja tämän johdosta valtio ryhtyy auttamaan heitä erityistoimin. Kerosen sanoin kiteytettynä:

Positiivisen syrjinnän taustalla piilee ajatus, että ns. "heikommassa asemassa olevat ryhmät", eli esimerkiksi maahanmuuttajat tai naiset, eivät pärjää omillaan, vaan he tarvitsevat ja vaativat erityiskohtelua ja erityislakeja saavuttaakseen saman aseman kuin muut.

"Sama asema kuin muilla" on sitä paitsi niin ja näin, koska se on keinotekoinen tila. Erityiskohtelua nauttivana potisin huonoa omatuntoa. Kunkin työpaikan kiintiöluonteen todistaminen on toki mahdotonta ja mikäli työpaikatta jäänyt suomalaismies edes epäilisi tällaista, häntä pidettäisiin joko rasistina tai vainoharhaisena. Mieluiten molempina.

Jonkunlaiseen kiintiöön pohjautunee - ja on jo kenties hyvän aikaa pohjautunutkin - jonkin suuruinen osa valtion viroista, mutta vasta viime vuosina asiasta on alettu keskustella. Kiintiöiden muodostamista on alettu vähitellen ehdottaa erinäisiin virkoihin, mutta uskoisin sellaisia pidetyn jo jonkun aikaa.

Sillä, että viranhaltijoissa, kuten vahtimestareina, siistijöinä, keittäjinä, autonkuljettajina ja huoltomiehinä työskentelee sopiva määrä maahanmuuttajia, on toki myönteinen vaikutus siihen, kuinka kantaväestö heihin suhtautuu. Yksinomaan negatiivista suhtautumista sen sijaan aiheuttaa, mikäli työpaikkojen tiedetään annetun kiintiöperusteella tai sellaista on edes syytä epäillä viimeaikaisten uutisten perusteella.

Valtio kärsii todennäköisesti hamaan tulevaisuuteen saakka luottamuspulasta, koska kiintiömenettelyä ollaan ylipäätään ehdoteltu. Tämän johdosta työpaikatta jääneiden kantaväestön edustajien mielessä kytee aina katkera epäilys siitä, että toisen osapuolen valintaan vaikuttivat kiintiössä vaivihkaa määritellyt perusteet. Tällainen keinotekoinen ja näennäinen tasa-arvo ei ole oikeaa tasa-arvoa, perustuuhan se faktiseen syrjintään.

Kuinka härskiksi touhun annetaan mennä ennen kuin siihen havahdutaan oikein tosissaan? On melko selvää, että koska maahanmuuttajien näkyminen valtion viroissa on itseisarvoltaan myönteistä ja ohjaa kansalaisia suhtautumaan maahanmuuttoon myönteisesti, pyrkii suvaitsevaisuusdoktriinin ohjaama valtio ohjaamaan kansalaisten ajatuksia myönteisiksi asettamalla tällaisia mannekiineja näkösälle. Näkyvyys on avainsana. Periaatteessa valtio voisi ainoastaan vaatettaa etnisiä ryhmiä virkapukuihin ja käskeä heitä kulkemaan pitkin kaupunkia touhukkaan näköisinä, jotta ihmiset nyökkäilisivät hyväksyvästi.

Minulle on aivan sama, että minkä etnisen ryhmän edustaja hoitaa hampaani, myy minulle imurin, huoltaa taloyhtiön putket tai lukee televisiouutiset. Tärkeintä on se, että tekijä osaa asiansa. Se, että tietyn vähemmistöstatuksen haltija ohittaa työnhaussa paremman tietotaidon omaavan enemmistön edustajan, ei palvele kenenkään etua. Lopulta siinä kärsii koko Suomen osaamistaso ja kansainvälinen kilpailukyky.

Summa summarum: kiintiöissä ja suojatyöpaikoissa on kauniilla ulkokuorella koristeltu jalo ajatus tehdä hyvää, mutta lopputuloksena on odotettavissa pelkkää potaskaa. Tämä ei ole uutta suvaitsevaisissa tai holhoavissa toimenpiteissä. Ihmisiä ei tulisi aliarvioida. Tekisi mieleni sanoa, että yhteiskunta ohjautuu oikeille uomilleen ilman yltiöpäistä holhoamistakin, mutta ei totuus tietenkään aivan niinkään mene.

Ihmiset ovat joka tapauksessa onnellisempia ja tuntevat olonsa vapaammaksi, kun valtio ei astu liiaksi poikkiteloin lannistamalla selviämisvaistoa, kunnianhimoa, tavoitehakuisuutta, omaa harkintakykyä ja tärkeimpänä: maalaisjärkeä.

Hetero(valta)kulttuurista ja seksuaalivähemmistöistä

Tässäpä saman tien aika pitkälti suoraa jatkoa edelliseen pläjäykseen.

Seksuaalivähemmistöjen tilanteen kanssa vauhtiin päästyä on nimittäin hyvä heittää lisää puita uuniin ja jatkaa. Viime viikon Maria!-ohjelmassa juontaja Jani Toivola puhui suurimmaksi osaksi ihan kelpo asiaa, mutta minun tasa-arvokäsitystä vastaan sotii olla yhtä huomionhakuinen kuin hän tai Saarikosken Akuliina. Olisi kaikkien kannalta järkevintä keskittyä vain omaan olemiseensa ja ottaa toiset huomioon omina itsenänsä. Suurta osaa väestöstä tähän ei tietenkään saa noin vain kammettua.

Nykyään vikaa kuitenkin on vähemmistöissä itsessäänkin, koska käynnissä on jatkuva myönteisten mielipiteiden vaatiminen enemmistöltä. Minusta kaikkien pitäisi tulla toimeen perustamatta vähemmistöille erikseen palvelupisteitä, mediaa ja pitämättä erikseen homokiintiöitä siellä sun täällä. Tuo syrjinnän toitottaminen ja ajoittainen marttyyriksi heittäytyminen ei ole välttämättä ollenkaan oiva keino itse asian auttamiseksi, vaikka TV-tuotantoyhtiöt ja media reagoivatkin ahkerasti. Ruikutus käy jo monen pohjimmiltaan suvaitsevaisen ihmisen korville ja saattaa aiheuttaa ei-toivotun vastareaktion.

Syrjinnästä puheenollen Akuliina ei ole ainoa, joka halveksuu valloilla olevaa heterokulttuuria. Moni heteroseksuaalikin saattaa tuntea hyljeksintää vähemmistöjen taholta ja tällöin puhutaan jälleen positiivisesta syrjinnästä.

Vastakkainen mielipide tuosta vähemmistöstatuksen alleviivaamisesta löytyy paljon parjatulta Iltalehden keskustelupalstalta, aiheesta "Syrjitäänkö Suomessa seksuaalivähemmistöjä?"

Eivät homot sitä enempää "toitota" omasta elämästään, saman verran kuin heterotkin. Seksuaalisuus on vain yksi osa-alue elämässä.

Voidaanhan ajatella, että heteroseksuaalisuudesta toitotetaan jatkuvasti siten, että lehdet pursuavat heteroparisuhdetta koskevia tutkimuksia ja haastatteluita sekä niihin liittyviä joutavanpäiväisiä analyysejä. Mikäli ihmissuhdeasioihin keskittyvän aikakauslehden palstalle eksyy stoori homoparista, on asia huomioitu jotenkin erityisesti.

Jari Sillanpää tai Ricky Martin nimittäin kertovat avoimesti homoseksuaalisuudestaan. Ei ketään kiinnosta, jos minä kertoisin kaikille todella estottoman avoimesti heteroseksuaalisuudestani. Tätä avoimuutta ja rohkeaa esiinmarssia korostetaan erityisesti, koska tottahan on, että he haluavat toimia rohkaisevana esimerkkinä niille, jotka salaavat seksuaalisuuttaan. Näin se asia vain kuitenkin on ja tuskin kovin radikaalisti muuttuu. Heteroita kun kuitenkin sattuu olemaan sen verran reilu enemmistö, ja vastaavasti aktivisteja, joita nämä pienetkin nyanssit häiritsevät, on häviävän pieni vähemmistö.

Tästä huolimatta olisi kieltämättä mielenkiintoista, mikäli Iltalehden sivulta löytyvää Sofian sohva -palstaa selaillessa eteen tulisi täysin ennalta ilmoittamatta homoparin seksiongelmien ruodintaa. Näinhän asia ei ole. Homoseksuaalit on "eristetty" tällaisen julkisen palstan ulkopuolelle omille pienille keskustelufoorumeilleen. Samanvertaisten homopareja koskevien parisuhdekysymysten ujuttaminen palstalle ainakin säväyttäisi.

Ei sitä tiedä, vaikka se edistäisi vähitellen tasa-arvokehitystäkin. Etenkin vanhoilliset olisivat kauhuissaan. Viikonlopun iltapäivälehdet jäisivät kaupan hyllyyn, mikäli ne tulvisivat jutun juurta homojen seksikokemuksista. Poloisten kukkahattujen järkyttyneet ilmeet kassojen välittömässä läheisyydessä ainakin olisivat nautinnollinen näky.

Todelliset aktivistit tosin ovat sitä mieltä, että seksuaalivähemmistöjä sorretaan tasan niin kauan kun kirkko ei heitä suoraan hyväksy, eikä adoptio-oikeutta myönnetä. Kaikissa asioissa ei tultane koskaan saavuttamaan täydellistä tasa-arvoa tai edes konsensusta.

Sinnikkäistä yrityksistä huolimatta näiden aktivistien olisi syytä ymmärtää tämä asia ja keskittyä vain elämään omana itsenään. Oman vähemmistöstatuksensa alleviivaaminen on nimittäin selvästi aiheuttanut vastareaktioita heteroenemmistön keskuudessa.

Aika validi poiminta Iltalehden keskusteluista on tämäkin:

Ongelma lienee siinä että kyseinen ryhmä ihmisiä ei voi sietää sellaisia jotka heistä eivät pidä - se on punainen vaate tälle ryhmälle ja ensimmäisenä huudetaan syrjintää.

Hei hei hellurei, vapaassa yhteiskunnassa on myös ilmaisunvapaus meillä jotka emme jaksa kuunnella joka tuutista tulevaa "Ooh, homous on ihanaa. Olemme parempia ihmisiä kuin te ja haluamme erikoisvapauksia ja kiintiöitä!"

Maahanmuuttajien kanssa toteutuu ajoittain tismalleen sama efekti, mutta eipä mennä siihen nyt. Kysymys "Syrjitäänkö Suomessa seksuaalivähemmistöjä?" on tosin totuttuun tapaan tarkoitushakuisesti asetettu. Olisihan asian voinut esittää niinkin, että "Eikös seksuaalivähemmistöillä olekin Suomessa moneen muuhun maahan verrattuna aika hyvät oltavat?"

Mahdottoman hyvä loppukaneetti syrjittyjen poloisten voivottelulle onkin tässä:

Kysymys voisi olla, että ketä vittu kiinnostaa, ei tässä nyt jaksa koko ajan tuntea jotain kollektiivista syyllisyyttä milloin minkäkin vähemmistön takia. Milloin itkee joku maahanmuuttaja tai milloin seksuaalivähemmistöön kuuluva. Itse pyrin kohtelemaan reilusti kaikkia, enkä jaksa ottaa vastuuta kaikkien idioottien tai punaniskojen sekoiluista.

Minulla ainakin on puhdas omatunto, koska kohtelen kaikkia tasavertaisesti mihinkään ominaisuuteen katsomatta niin kauan kun he eivät tee ilkeyttä, kohdista minuun jonkun ominaisuuteni vuoksi negatiivisia/paikkansapitämättömiä ennakko-odotuksia tai syrji aiheetta.

Pitkästä aikaa sukupuolieroista

Teksti sisältää vaihteen vuoksi jonkun verran vanhan toistoa, koska tämäkin on ollut perinteisesti niitä omia vakioaiheitani, eikä vähiten siksi, että se on yhteiskunnallisesti merkittävä ja usein julkisessa keskustelussa.

Ajatuksia herätti alun alkaen tämä uutinen, jonka sisällössä ei ole juurikaan mitään sellaista, joka minua yllättäisi. En minä haluaisikaan, että sukupuolien välisiin eroihin tai ominaispiirteisiin pyrittäisiin systemaattisesti vaikuttamaan jo alle kouluikäisenä. Hommassa mennään melkeinpä samanlaiseen aivopesuun kuin uskonnoissakin. Ihmisen pitää astua siihen muottiin kun halutaan ja tarvittaessa siihen opetetaan jo tarhaiässä.

On pääasia, että kaikkiin lapsiin pyritään lähtökohtaisesti suhtautumaan yhdenmukaisesti. En haluaisi poikia komennettavan leikkimään nukkekodilla tai tyttöjä kiipeilemään puuhun. Kaikkein vähiten yllättääkin seuraava yhteenveto:

Muutostyön keskiössä ovat opettajat, joiden tulisi huomioida lapsi kokonaisvaltaisesti. Tutkimuksissa on havaittu, että opettajat antavat tytöille enemmän huomiota. Poikia opettajat puhuttelevat lyhyemmin lausein ja komennoin, ja heidät jätetään usein keskenään omiin leikkeihinsä.

Näinhän se menee. Lähtökohtaisesti tytöt ovat niitä somia ja herttaisia tylleröitä, jotka istuvat kiltisti ja viittaavat aina kun opettaja kysyy. Ihanneoppilaita, jotka hymyilevät ja niiaavat. Nukkeleikit ovat somia. Pojat taas ovat niitä tulevia sovinistisikoja, jotka syljeskelevät, oppivat nuorempana kiroilemaan ja koheltavat. Sotkevat ja särkevät paikkoja. Harrastuksissa, kuten kiipeilyssä tai pikkuautojen kanssa touhuamisessa ei ole mitään herttaista. Tulevaisuuden maantiekauhuja.

Vastaavasti tytöt saavat usein kärsiä siitä, kuinka suhtautuminen moneen asiaan on "no, pojat on poikia." Tällaisen periaatteen mukaan jopa poliitikot saavat toilailunsa kuitattua täällä hyvä veli -järjestelmän luvatussa maassa. En väitä vastaan, etteivätkö pojat tee enemmän kepposia tai joudu useammin tappeluihin ja tapaturmiin koheltamisensa ansiosta. Suhtautumisessa ja kohtelussa olisi silti paljon parannettavaa, eli tasa-arvoistettavaa.

Jotta päästäisiinkin sinne tasa-arvoasioiden ytimeen, vaatinee homma hieman pohjustusta.

Koska valkoinen heteromies on jo todistetusti kaiken pahan alku ja juuri (minullakin kasvaa pirunsarvet ohimoilla), fyysisessä etulyöntiasemassa ja oletetun dominantti esimerkiksi parisuhteessa, pätee samanlainen suhtautuminen pojankoltiaisiin jo tarhaiässä. "Oletetun dominantilla" tarkoitan sitä, kuinka totuus poikkeaa melkoisen rutkasti tästä vuosisatojen aikana eläneestä väitteestä. Näin asia olikin vielä kymmeniä vuosia sitten, mutta tänäpäivänä totuus ei voisi olla kauempana.

On mielestäni kiistämätön tosiasia, että nainen on parisuhteessa ja monessa yhteiskunnan osa-alueessa se dominantti osapuoli, jolla on toimintansa tueksi paljon aseita saavuttaa tavoitteitaan ja pitää miehiä pihdeissään. Lisäksi nämä aseet ovat nykyisen normiston ansiosta täysin oikeutettuja naiselle. Naisella on oikeus mököttää, itkeä, syyllistää ja ivata, mutta miesten täytyy niellä kiukkunsa, vaikka epäreilu kohtelu olisi selvää kuin pläkki. Henkinen yliote ja valta-asema on ilmiselvä, koska viime kädessä voi aina turvautua omaan heikkouteensa ja saada mies antamaan periksi julmalla syyllistämisellä.

Nämä kaikki keinot ovat - ei enempää eikä vähempää - kuin kiristämistä, eli ikävää ja kieroa peliä. Parisuhteeseen kehittyy helposti ilmapiiri, jossa mies tietää sen, kuinka hänen pitää tehdä tietyissä asioissa omien mielihalujensa vastaisesti. Hän tietää jo etukäteen, millainen kalabaliikki syntyy siitä, ellei hän toimi naista miellyttääkseen. Tämän takia moni mies on parisuhteessa ahdistunut ja pelkää.

Tästä ei vain herkästi uskalla puhua, koska lähtökohtaisesti taas pitäisi olla vahva. Niin läpeensä paha kuin valkoinen heteromies onkin, ei valtaosa meistä halua etenkään rakkaalle naiselleen pahaa. Se, että ystäviään käy tervehtimässä ja vaikka siinä ohessa erehtyy nauttimaan muutaman oluen, ei ole itsetarkoituksellista kiusantekoa.

Meillähän on yksi sun toinenkin kivitauluun hakattu totuus, kuten se, että nainen saa aina muuttaa mieltään. Tai että miehen täytyy olla ajatustenlukija, eikä naisella ole mitään velvoitetta muuttaa käytöstä. Naiselta ei saa vaatia, naisen täytyy saada olla tilanteesta riippumatta oma ihana temperamenttinen itsensä, eikä häntä pidä pyytää muuttumaan. Jos mies tekee näin, pyrkii hän muokkaamaan härskisti toisen naisellista identiteettiä ja koskemattomuutta omia etujaan ajaen.

Jos parisuhteessa nainen huutaa miehelle, että "nyt se turpa kiinni, ukko, perkele," on se merkki vahvasta naisesta, joka osaa pitää puolensa. Jos mies huutaa yhtä lailla kiukustuttuaan naiselle, että "nyt se turpa kiinni, ämmä, perkele," on naisella tilaisuus kääntää tilanne täydelliseksi voitokseen menemällä hysteeriseksi ja uhkaamalla soittaa perheneuvolaan tehdäkseen ilmoituksen miehen aggressiivisesta käytöksestä ja henkisestä väkivallasta. Jos mies soittaisi vastaavaan palveluun ja valittelisi naisensa huutaneen hänelle raivostuneena heittäen samalla lautasen seinään, mahdettaisiin langan päässä nauraa. Niin paljon kuin miesten kokemasta perheväkivallasta puhutaankin.

Sanomalla itsellään ei ole niinkään väliä, sillä jo äänen korottaminen ja vaikkapa sormensa heristäminen ovat merkkejä uhkaavasta ja aggressiivisesta käytöksestä, josta saadaan luotua porttiteorian pelisääntöjen mukaan miehen potentiaali oikeaan perheväkivaltaan, joka on syystäkin kuuma peruna. Yhtäällä janotaan jopa sukupuolineutraalia kasvatusta tarhaiästä lähtien, mutta toisaalla miehellä ei ole jalansijaa omaan elämäänsä kaiken pelon sekä mielivallan keskellä.

Minusta he, jotka väittävät, ettei yhteiskunnassa ole selvästi naisten tai miesten ammatteja tai työelämään liittyviä ominaispiirteitä, ovat väärässä. Osa näistä ihmisistä jaksaa väittää hämmästyttävän sitkeästi, ettei miehessä ja naisessa ole edes lähtökohtaisesti mitään luonteeseen liittyvää eroa sen suhteen, millaisia eroja heidän kiinnostustensa kohteilla on, tai millaiselle alalle he parhaiten soveltuvat - poikkeuksia tietenkin lukuun ottamatta.

Tyttöjä tai naisia ei yksinkertaisesti suurimmaksi osaksi kiinnosta toimia palomiehenä, lentokapteenina, koneistajana, suutarina tai ahtaajana. Poikia tai miehiä ei yksinkertaisesti suurimmaksi osaksi kiinnosta toimia sairaanhoitajana, floristina, perhepäivähoitajana, sisustussuunnittelijana tai parturi-kampaajana.

Lisäksi kuitenkin on paljon "sukupuolineutraaleja" ammatteja, kuten lääkäri, farmaseutti (naisia kuitenkin enemmistö), myyjät (hieman alakohtaista), kokki, taloustieteisiin liittyvät alat ja opettaja. Noin kymmenestä eri kieltenopettajasta minulla tosin oli miespuolisia ainoastaan yksi. Matematiikan ja fysiikan opettajia on ollut melko tasaisesti niin miehistä kuin naisista. Jopa pastori alkaa lähestyä tätä asemaa, vaikka sen on pitänyt juuri alun perinkin olla ala, jonne naisia ei kaivata. Kaipaisin sitä naulaa vanhoillisten fundamentalistiuskovaisten arkkuun, jos Suomen kirkko valitsee naisarkkipiispan. Sitä ei sentään tulle tapahtumaan.

En ymmärrä, jos ei joku suostu käsittämään sitä, että sukupuolissa on ihan oikeasti jotakuinkin hormonaalisista syistä johtuvia eroja näiden asioiden suhteen. Moni on sitä mieltä, että tämä johtuu ensisijaisesti kasvatustyöstä. Jos lapsi, otetaan vaikkapa soma tytöntyllerö, pidettäisiin mahdollisimman eristettynä sukupuolistereotypioista ja niihin liittyvistä ulkoisista vaikutteista (kenties homopari kasvattajana?) ja sen sijaan häntä ohjattaisiin tasapuolisesti sekä poikien että tyttöjen leikkeihin, voisi olla mielenkiintoista havainnoida, ilmaiseeko lapsi jossain vaiheessa tahdon leikkiä vain niitä tyttöjen leikkejä. Ilkeähän tällainen testi tietenkin olisi.

Feministit, erityisesti selkäpiitä karmivat anarkofeministit, haluaisivat kenties murtaa senkin, kuinka roolit kotona perinteisesti jakautuvat. Minä olisin halukas murtamaan jopa uutiseen päätyneen tavan pitää lastenhoitoon, pyykinpesuun ja ruoanlaittoon tasapuolisesti osallistuvia perheenisiä pehmo-isinä. Vaikka käytänteitä pyrittäisiinkin murtamaan, menestyksekkäästikin, ei usea anarkofeministi lähde mielellään ullakolle tarkistamaan hiirenloukkuja, puhdista viemäriputkia tai mene katolle tiputtamaan lumia.

Mitä kaikkea paskaa maa päällään kantaakaan

Sisältö

Esipuhe
1 - Kiinan mainio ihmisoikeustilanne
2 - Venäjän huikaiseva sananvapaus
3 - Yhdysvaltojen oikein kohdistettu valtionbudjetti
4 - Zimbabwen kansaansa rakastava johtaja
5 - Pohjois-Korean avoin ilmapiiri
6 - Humanitaarisen avun kahdet kasvot
7 - Muutama lyhyempi mutta riemastuttava uutinen
8 - Kansan sortaminen valtionjohdon itsetarkoituksena?
9 - Suomen byrokratia tasavertaisuuden ja sananvapauden asialla
Loppusanat

Esipuhe

Viimeisten parin vuoden aikana kirjoittaminen on keskittynyt aika pitkälti suomalaisen yhteiskunnan epäkohtien harmitteluun sekä päivittelyyn, joten nyt päätin omistaa palstatilaa sille, mitä ympäri maailmaa ja erityisesti muutamissa tietyissä maissa on mielestäni pahasti päin honkia. Tämä on oikeastikin jatkuvasti päässäni pyörivä aihe ja lisäksi katson tarpeelliseksi osoittaa, että löydän monesta muusta maasta useallakin mittakaavalla mitattuna vakavempia ongelmia kuin Suomesta.

Loputon ihmetyksen aihe on, että kuinka kummassa asiat yksinkertaisesti voivat olla niin kertakaikkisen perseellään vuodesta toiseen. Kuinka ihmeessä joidenkin maiden johdossa voi pysytellä sellaisia ihmisiä, jotka eivät kerta kaikkiaan ole omien kansalaistensa asialla vaan ennemminkin tuntuu, että systemaattinen tavoite on heidän oikeuksiensa polkeminen lokaan.

Käsittelemieni maiden suomalaistuneiden alkuperäiskansalaisten luulisi olevan hyvin pitkälti samaa mieltä näistä mietteistä. Minä en ainakaan löydä mitään erinomaista saati puolusteltavaa ihmisoikeusrikkomuksista, sananvapauden tukahduttamisesta, kansanmurhasta, sotilasdiktatuurista, poliittisesta vainosta, nepotismista, lasten pakkonaittamisesta, joka kerta kymmeniä kuolonuhreja vaativista terrori-iskuista, lapsityövoiman käytöstä tai kansalaisten karkottamisesta syyttä.

Kirjoitus saattaa vaihteen vuoksi sisältää päällekkäisyyksiä muutamaan aikaisempaan julkaisuuni, mutta näin olkoon, koska olen antanut moisen aiemminkin itselleni anteeksi.

1 - Kiinan mainio ihmisoikeustilanne

Aloitetaan kenties yksittäisistä aiheista suurimmasta, eli ihmisoikeuksista. Tämän hetken maailmassa kenties räikein esimerkki on Kiina, jossa tavallisen kansan oikeuksia, kuten sanan- ja mielipiteenvapautta sorretaan minkä ehditään ja ellei tämä yksin piisaa niin hieman vastaan sanovat ihmiset joko katoavat mystisesti tai lahdataan armotta.

Aluksi Hu Jia, eli Kiinan kenties tunnetuin ihmisoikeusaktivisti, oli iät ja ajat Kiinan turvallisuuspalvelun kontrolloimassa kotiarestissa ja vieläpä vailla syytteitä tai pidätysmääräystä, kunnes hänet tuomittiin lopulta kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankilaan huhtikuussa 2008. Mikä olikaan syy? Viranomaisten toimien arvostelu ja tarkalleen ottaen ”yllytys valtiovallan ja sosialistisen järjestelmän kumoamiseen.” Hu Jian vaimo Zeng Jiyan ja pariskunnan tällä hetkellä kaksivuotias tytär sen sijaan pysyttelevät kotiarestissa, koska vaimo on myös poliittinen aktivisti.

Mikäpä onkaan surullisempaa kuin se, että poliittisesti valveutuneet kansalaiset pyrkivät tuomaan maanmiestensä tietoon kaikkea sitä epäoikeudenmukaisuutta, jota valtion virkamiehet korkeinta johtoa myöten tietoisesti harjoittavat. Mikäpä on lisäksi tehokkaampi keino säilyttää valta kuin pienenkin vastarinnan kukistaminen langettamalla kotiaresteja sekä vankeustuomiota. Viime kädessä oiva metodi on kaikessa yksinkertaisuudessaan teloitus.

Henkilökohtaisesti en pidä Hu Jiaan palatakseni pahan asiana, että hän ajaa ympäristönsuojeluasioita yhdessä maailman eniten saastuttavista valtiossa ja on toiminut lisäksi johtajana AIDSin uhreja auttavassa järjestössä. Hän on joka tapauksessa toisinajattelija ja Kiinan kaltaisessa valtiossa tällainen ei kovin kummoista vaadi, koska yhdessä sun toisessakin asiassa asenne on niin äkkijyrkkä kun olla ja voi.

Minä olen lievästi ilmaistuna sitä mieltä, että viranomaisten toimia onkin vara arvostella, mikäli muistelee edelliseen kappaleeseen viitaten sitä, kuinka maassa päätettiin hoitaa Taivaallisen rauhan aukion mielenosoitus kesällä 1989. Pekingiin julistettiin poikkeustila, torille kommennettiin sotilasjoukkoja panssarivaunurykmenteistä lähtien ja arvioista riippuen sadoista tuhansiin mielenosoittajista lahdattiin niille sijoilleen. Asiasta tietämättömille paljastettakoon, että mielenosoittajat kaipasivat korruption ja inflaation sijaan hyvää sekä harmonista johtamista. Tätä pitäisin suotavana tavoitteena ja lisäksi itsestäänselvyytenä itse valtionjohdonkin toimesta. Näinhän asia ei toki kaikkialla ole.

Lehtimiehet ovat useissa valtioissa erityisesti tulilinjalla, sillä olisihan erityisen sääli, mikäli informaatiota epäkohdista kulkeutuisi muidenkin valtioiden tietoon. Taivaallisen rauhan aukion verilöylyä (syystäkin) arvostellut toimittaja-aktiivi Yang Tonguan esimerkiksi pääsi lukemaan tiilenpäitä kymmeneksi vuodeksi. Vapaa tiedonvälitys asian tiimoilta on Kiinassa edelleenkin pannassa ja jokainen Kiinan johtaja on kieltänyt tapahtumien selvitykset. Tiananmenin äidit –järjestöä ajatellen voin vain etäisesti kuvitella, millaista painajaista on elää valtiossa, jossa ei saa kahdenkymmenenkään vuoden jälkeen vastauksia siihen, mitä lähiomaisille todella tapahtui. Ei voi muuta sanoa kuin että mainiota.

2 - Venäjän huikaiseva sananvapaus

Äiti Venäjällä tämä toiminta osataan myös varsin ansiokkaasti ja Anna Politkovskajan sekä Aleksandr Litvinenkon tapaukset itse kukin tietänevät. Syyllisistä ei ole edelleenkään varmaa tietoa, mutta on suorastaan mielenkiintoinen yhteensattuma, että molemmat murhattiin reilun kuukauden välein ja molemmat olivat arvostelleet Vladimir Putinin hallintoa sekä Tshetseniassa jo pienen ikuisuuden käytyä sotaa.

On myöskin sangen mielenkiintoista, että Politkovskajan journalistin työstä venäläisissä kriisipesäkkeissä tehtiin jännempää pitämällä häntä säilössä sekä uhkailemalla. Hän esitteli kirjoituksissaan, kuinka rikollisliigat, tshetseenipoliisit ja jopa Venäjän armeijan upseerit toimivat yhteistyössä varastaessaan öljyä öljyputkista. Venäjän poliisin OMON-erikoisjoukkojen entinen upseeri Sergei Lapin saikin Politkovskajan paljastusten ansiosta toista kymmentä vuotta kakkua.

Ymmärrän toki varsin hyvin, mikäli joku edellämainituista instansseista paljastuu Politkovskajan murhan toteuttajaksi. Onhan nimittäin varsin harmillista, mikäli oiva tulonlähde ehtyy ja loppuelämä hankaloituu siksi, että toimittaja onnistuu paljastamaan rikokset. Simppeli ratkaisu on rekrytoida pari rikollisliigan jäsentä likvidoimaan toimittaja, eikä vähiten siksi, että paljastukset Tshetsenian sotarikoksista ja verenvuodatuksesta saadaan tukahdutettua.

Entinen FSB:n (Venäjän liittovaltion turvallisuuspalvelu) upseeri Litvinenkohan puolestaan tutki epävirallisesti Politkovskajan murhaa ja hänen oli määrä tavata henkilö, joka olisi tiennyt asiasta enemmän. Joku nimeltämainitsematon taho tiesi tapaamisesta myös ja ehti väliin ennen kuin kenties ratkaiseva tieto pääsi päivänvaloon.

Nämä asiathan eivät välittömästi meitä suomalaisia kosketa, mutta mielenkiintoinen tapaus on maanpaossa asusteleva liikemies ja oligarkki Boris Berezovski, joka liittyy Litvinenkon tapaukseen siten, että hän toimi rahoittajana tämän sekä historioitsija Juri Feltshinskin kirjoittamalle teokselle, jossa esitetään arveluita muun muassa siitä, että vuoden 1999 syyskuun kerrostaloräjäytykset Moskovassa, Buinakskissa ja Volgodonskissa olisivat olleet juuri FSB:n järjestämiä. Tähän venäläiset viranomaiset vastasivat siten, että kyseessä on vain Berezovskin propagandaa.

Mielenkiintoisuuteen viimeisen silauksen antaa se, että Berezovski tuki Vladimir Putinia (FSB:n johtaja vuosina 1998–1999) vielä vuoden 2000 presidentinvaaleissa, mutta saikin hänestä vihamiehen vastustaessaan toista Tshetshenian sotaa. Berezovskin kerrotaan yleisesti harjoittaneen sekä laillista että laitonta liiketoimintaa, mutta minusta on mielenkiintoista, että aiemmin sekä Putinin että Boris Jeltsinin lähipiiriin kuulunutta miestä aletaan syyttää laittomasta liiketoiminnasta sekä rahanpesusta välittömästi hänen alettua vastustamaan sodankäyntiä.

3 - Yhdysvaltojen oikein kohdistettu valtionbudjetti

Edellisestä tulee pienehkö déjà vû. Entinen veli menettää suosionsa, mikäli ei asetu hallituksen taakse puolustamaan sotatoimia, jotka tuntuvat olevan useimmalle isolle tekijälle varsinainen pakkomielle. Yhdysvalloissa monikaan Afganistanin tai Irakin sotaa vastustava silmäätekevä ei liene George W. Bushin parhaita ystäviä. Yhdysvalloissa minua suututtaa edelleen eniten kansalaisten hyvinvoinnin totaalinen laiminlyönti sotatoimien kustannuksella. Tästä olenkin jo kirjoitellut ja laiskuuttani siteeraan suoraan vanhempaa kirjoitustani.

”Pentagonin virallisten tietojen (Base Structure Report, tukikohtien rakenneraportti) mukaan jenkeillä on 761 sotilastukikohtaa eri puolilla maailmaa, joka on lievästi ilmaistuna hurja määrä. Osa niistä on tietenkin perustettu Eurooppaan jo kymmeniä vuosia sitten, mutta yhtä kaikki sinne tänne ja varsinkin NATO-maihin ripotellut ohjussiilot kertovat minulle vahvasti siitä, ettei Kylmä sota ole edelleenkään päättynyt. Joulukuussa 2007 tarkalleen 510 927 amerikkalaissotilasta oli sijoitettu 151 maahan. Sijoituskohteiden määrä on kolme neljännestä Yhdistyneissä Kansakunnissa edustettuna olevista valtioista.”

Minun ei tarvinne muistuttaa erikseen siitä, millaisissa mittasuhteissa kyseisen maan puolustusbudjetti nykypäivänä liikkuu ja kuinka suuri osuus väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella.

4 - Zimbabwen kansaansa rakastava johtaja

Vaihdetaanpa mannerta ja siirrytään hienoon mieheen nimeltä Robert Mugabe. Tietämättömille kerrottakoon, että kyseessä on Zimbabwen valtionpäämies, jonka vuonna 1987 alkaneella valtakaudella Zimbabwesta on tullut entisen taloudellisesti kohtalaisen tasapainoisen viljantuottajan sijaan yksi maailman köyhimmistä valtioista, jossa on vaivainen 231 000 000 prosentin inflaatio (tieto vuoden 2008 lopulta). Lisäksi eliniänodote on laskenut 60 vuoden tienoilta 37:ään. Mugabe syyttää talousvaikeuksista länsimaisia vastustajia, kuten erityisesti Isoa-Britanniaa, jolle voi toki hakea perusteita EU:n asettamista talouspakotteista. Mugabelle sellaisia terveisiä, että pakotteita hellitetään varsin todennäköisesti heti, kun maan asiat saatetaan oikeisiin uomiin.

Alueen kuivuuteen sekä hurjaan AIDS-tilanteeseen hallituksella on rajalliset vaikutusmahdollisuudet, mutta erityisesti kurjuutta on lisännyt Mugaben hallinnon määrätietoisesti toteuttama valkoisten maanomistajien tiluksien pakkolunastus sekä kulutushyödykkeiden hintasäännöstely. Maan ihmisoikeustilanteesta kertoo oman sanansa se, että näiden pakkolunastusten yhteydessä valkoiset maanomistajat karkoitettiin maasta, jahka heitä perheineen sekä heidän mustaihoisia työntekijöitään oltiin ensin pahoinpidelty, raiskattu sekä murhattu. Tilat luovutettiin mustaihoisten kansalaisten omistukseen ja valtaosalla heistä ei ollut kokemusta maanviljelystä. Kenties tärkein peruste valituksi tulolle olikin se, että he olivat Mugaben suosikkeja, mutta tämän maareformin seurauksena tilat ovat rappeutuneet, eikä tämä ole luonnollisesti avuksi nälänhädästä kärsivälle valtiolle.

Suomen suurin maareformi oli toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina, jolloin luovutetuilta alueilta sisämaahan muuttaneelle väestölle, kuten varsinaiselle siirtoväelle sekä rintamamiehille, annettiin maatilkkuja uudistilojen perustamiseksi. Tämä oli ymmärtääkseni melkoisena pelastuksena omillekin isovanhemmilleni, sillä pappani taisteli rintamalla ja mummoni lähti Karjalasta evakkoon. Zimbabwen tilanteeseen pesäeron tekee kuitenkin se, ettei Suomessa ainakaan minun tietääkseni olla karkoitettu, raiskattu, pahoinpidelty tai murhattu tilojen omistajia.

Maareformi tapahtui pääosin 80-luvulla Mugaben astuttua valtaan, ensin pääministerinä, sittemmin presidenttinä. Vuonna 2005 tämä oiva mies kuitenkin käynnisti ”Operaatio Murambatsvinan,” jonka yhteydessä satoja tuhansia ihmisiä, eräiden arvioiden mukaan jopa 700 000, ajettiin pois kodeistaan ja työpaikoiltaan armeijan hajoittaessa poliittisen opposition tueksi muodostuneet slummialueet suurkaupunkien yhteydestä. Operaatiolla oli mitä todennäköisimmin pyrkimyksenä Mugaben hallinnon vastaisten ja talouskriisistä syntyneiden protestien ennaltaehkäiseminen. Niin ikään tämä on jatkumoa aiempien esimerkkien mukaiselle tavalle tukahduttaa ääni toisinajattelijoilta ja oppositiolta, jonka kannatus oli keskittynyt näillä slummialueille.

5 - Pohjois-Korean avoin ilmapiiri

Minun ei tarvinne muistuttaa historiaan vähänkään perehtyneitä ihmisiä siitä, millainen kohtalo poliittisella oppositiolla tapasi olla suuressa ja mahtavassa Neuvostoliitossa. Samassa poliittisessa järjestelmässä pysytelläkseni muistutan, että tällaista toimintaa on edelleen Suuren Johtajan, eli Jong-Ilin Kimin johtamassa Pohjois-Koreassa, jonne ihmisoikeusarvioijilla ei ole edes oikeutta päästä toteamaan sitä, millä tolalla asiat ovat. Sieltä täältä tihkuvista tiedoista on kuitenkin voinut saada monenlaista osviittaa siitä, kuinka nimenomaan poliittista opposiota kohdellaan. Ruokapulauutiset ovat levinneet nerokkaista toimenpiteistä (pyrkimys estää kaukopuheluita sekä internetkielto) huolimatta yleiseenkin tietoon ja maassa arvellaan olevan miljoonia nälänhädästä kärsiviä.

Aiemmin arvostelin Kiinan ihmisoikeustilannetta, mutta tästäkin huolimatta Pohjois-Koreasta pakenee vuosittain tuhansia ihmisiä juuri sinne. Toiset eivät pääse sinne asti vaan laittomista rajanylityksistä rangaistaan vaihtelevasti kolmen vuoden vankileirituomiosta aina kuolemaan saakka. Lisäksi Amnestyn mukaan Pohjois-Korean sisälläkään ei niin vain liikuta paikasta toiseen.

6 - Humanitaarisen avun kahdet kasvot

Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen artikkelin otsikko kertoo seuraavasti: ”Pohjois-Korea tarvitsee kehitystä ruoka-avun sijasta.” Tästä olen täysin samaa mieltä ja paras kehityskeino on vallanvaihto sekä poliittisen järjestelmän totaalinen uudistus. Mikäli nykyisen valtionjohdon intressien vuoksi lapset kerjäävät kaduilla ruokaa, toisinajattelijoita teloitetaan ja siltikin haikailu ydinohjelman edistämisestä jatkuu, ei muita vaihtoehtoja yksinkertaisesti ole.

Linkki KePan artikkeliin.

”EU hankkii 90 prosenttia ruoka-avustaan paikan päältä” on minulle varsin mielenkiintoinen ja uusi tieto. Samaan hengenvetoon mainitaan myös se, kuinka suurimman avunantajan, eli Yhdysvaltojen, ”elintarvikeavusta vain yksi prosenttia tuotetaan sen ulkopuolella, mikä turvaa markkinoita amerikkalaisille agribisnesyrityksille.” Hmm, let me get this straight. Olen aina kuvitellut, että kunkin humanitaarista apua tarvitsevan maan ongelma johtuu pääosin siitä, ettei mahdollisuutta maanviljelyyn tai muuhun ruoantuotantoon ole esimerkiksi pahan kuivuuden vuoksi. Näin moni poliittisesti korrekti lähde antaa ymmärtää.

Olen tosin ”vihjaissut” joskus ”ohimennen” siitäkin, että voisiko kohdemaissa olla mahdollista toteuttaa sellaisia uudistuksia (politiikassa ja erityisesti budjetoinnissa), että ruoantuotantoa saataisiin elvytettyä maan tarvitsemalle tasolle. Ei ole sattumaa, että avun piirissä olevissa maissa esiintyy lähes joka ikisessä diktatuurihallinto tai sotilasjuntta, sisällissota, jokapäiväisiä terrori-iskuja, korruptiota ja etenkin törkeitä ihmisoikeusloukkauksia. Toisin sanottuna perimmäisin syy on kehno hallintojärjestelmä. Luitte aivan oikein: huono, hanurista, kelvoton, joutavanpäiväinen, kykenemätön, läpimätä sekä paska!

Toisinaan suurimpana vaikuttimena etenkin pommi-iskuihin on uskontojen välinen konflikti, joka on tietenkin mukava asia. Monesta muustakin lienee uskonnon- tai uskomattomuudenvapauden nimissä erinomaisen loistavaa, että henkevät aatteet kukoistavat näin estottomasti. Kenties jonain päivänä kukoistaa sienipilvi vääräuskoisten rankaisuksi ja laskeumalta turvassa olevien piristykseksi.

7 - Muutama lyhyempi mutta riemastuttava uutinen

Pari mainitsemisen arvoista juttua löytyy seuraavasta:

Satoja guatemalalaisia lapsia myytiin adoptiovanhemmile Eurooppaan ja Amerikkaan

En jaksa uskoa, että sotilaiden tavoitteena oli saada kyllin pätevä syy luovuttaa viattomat lapsiraukat adoptoitavaksi pois poliittisesti epävakaasta maasta.


Yli 200 miljoonaa lapsityöläistä

Sekä http://www.dol.gov/ilab/programs/ocft/PDF/2009TVPRA.pdf

Jälkimmäisestä PDF-dokumentista toden totta löytyy lista maista, joista on tavattu lapsityövoimaa sekä pakkotyötä. ”Mielenkiintoisena” esimerkkinä mainittakoon pornoteollisuus Venäjällä, koska raksi löytyy molemmista ruuduista. Kyseisellä alalla lapsi- ja pakkotyö tai pahimmassa tapauksessa näiden molempien yhdistelmä muodostavat järjettömyyden äärimmäisimmän kulminaation.

Myanmar mainitaan erikseen siitä, että kyseisessä maassa käytetään pakkotyötä muun muassa riisin ja sokeriruo’on viljelyyn. Kyseessähän on entinen Burma ja ihmettelen, että miksi kummassa Iltalehdenkin sivulla mainitaan maan vanha nimi, vaikkei Suomi kuulu niihin muutamaan maahan, jotka käyttävät sitä protestina maan johdossa nykyään olevalle sotilasjuntalle? Sotilasdiktatuuri maan valtiomuotona kuulostaa muutenkin melko kurjalta ratkaisulta, vaikka sitä perustellaankin esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa kommunismin uhkan torjunnaksi.

Lehti: Homomiehiä vainotaan Irakissa - 82 surmattu

Seksuaalivähemmistöjen kohtelu etenkin muslimimaissa ei ole mikään uutinen. Vastahan homoseksuaalisuus poistettiin Suomessakin mielenterveysongelmien listalta 1980-luvulla. Eikö näillekin asioille voisi ihan oikeasti tehdä jotain? Noiden vähäjärkisten kulttuurien touhu menee jatkuvasti yhä enemmän ja enemmän yli ymmärryksen. Huivit päähän ja homoseksuaaleja kidnappaamaan sekä lahtaamaan kauhean älämölön saattelemana.


Tyttö joutui naimisiin 75-vuotiaan kanssa Bangladeshissa

Pakkonaitettu lapsimorsian kuoli synnytykseen Jemenissä

Tässä on myös pari lievästi sanottuna räikeää esimerkkiä touhusta, jossa ei yksinkertaisesti ole järjen hiventä. Miten tällainen voi yksinkertaisesti olla mahdollista, vaikka jälkimmäisessä tapauksessa poliisi tutkiikin tapausta? Ensimmäisestäkin artikkelista käy kaikeksi onneksi ilmi, että Jemenissäkin toimii tällaista järjettömyyttä vastustava järjestö. Toivon tälle ryhmittymälle rutkasti lisää näkyvyyttä, jotta edes pieni mahdollisuus uudistuksille kytisi pienessä, köyhässä ja epäilemättä juuri sitä itseään eli arabimaailman taantumuksellisinta siipeä edustavassa valtiossa.

Sanavarastoni alkaa olla ehtynyt, koska en enää keksi tarpeeksi kuvaavia ylisanoja kertomaan sitä vitutusta ja turhautumista, mikä iskee, kun noiden alkuasukkaiden järjettömyyttä joutuu seuraamaan. Mikään pakkohan näin ei ole tehdä, sillä hankkiudun tiedon äärellä vapaaehtoisesti. Näin tosin soisin jokaisen ihmisen tekevän, jotta muutoksia olisi mahdollista saada aikaan. Minä kannan korteni kekoon kirjoittamalla ja toivomalla, että joku eksyy lukemaan tämänkin tekstin.

8 - Kansan sortaminen valtionjohdon itsetarkoituksena?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Yksipuoluej%C3%A4rjestelm%C3%A4

Siellä on listaus tämän hetken yksipuoluejärjestelmäisistä valtioista. Yksikään niistä ei ole kansantaloudellisesti rikkaimmasta päästä ja useassa on ihmisoikeudetkin niin ja näin. Sorron kohteena ovat etupäässä vain tietyt ja valitut kansanryhmät, kuka mistäkin syystä, yleensä vähemmän järkevästä.

Voisiko näillä asioilla olla silti mitään tekemistä toistensa kanssa?

Kaikkia esittelemistäni valtioista yhdistää monen muun ohella erityisesti yksi asia: riippumattomien ja puolueettomien tutkimusten sekä raporttien puute. Ketään edes millin verran nykyisestä maailmanpolitiikasta valveutunutta ihmistä ei taatusti vakuuta, mikäli Pohjois-Korea luovuttaa YK:lle tai Amnestylle oman hallituksensa rahoittaman raportin ihmisoikeustilanteestaan ja uskottavuutta vähentää entisestään, mikäli kaiken vannotaan olevan mainiosti.

Kansan onneksi, mutta omaksi epäonnekseen, on uhkarohkeita ihmisiä, jotka ovat ottaneet asiakseen selvittää sekä raportoida maansa epäkohdista, mutta joutuvat joko poliittisen vainon tai salamurhan kohteeksi ennen kuin saavat suutaan auki. Humanitaarista apua on hankala kohdentaa oikein, mikäli maan oloista ei tiedetä rehellisesti. Kim Jong-Ilille saatte kertoa sellaisia terveisiä, etteivät ihmisoikeusarvioijat halua päästä maahan ilkeyttään vaan kartoittaakseen kansan tilannetta.

Joka ikisellä valtiolla, joka epää kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen tai Yhdistyneiden kansakuntien edustajien pääsyn maahan, on jonkun sortin luurankoja kaapissaan. Puolasta, Uudesta-Seelannista tai Andorrasta räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia ei olla tietääkseni raportoitu ainakaan kymmeniin vuosiin. Lisäksi YK:n väeltä ei olla evätty pääsyä maihin. Salattavaa ei ole. Mikseivät asiat voi toimia joka paikassa yhtä mainiosti vaan kansan pitää kärsiä idioottien johtajien vuoksi? Pirun monessa maassa asiat ovat jopa siinä määrin päin prinkkalaa, että kansan sortaminen ja ihmisoikeuksien loukkaaminen vaikuttavat suoranaiselta itsetarkoitukselta sekä johdonmukaisen toiminnan tavoitteelta. Mitä enemmän saadaan järjettömällä toiminnalla kuolonuhreja nälänhädän vuoksi niin sen parempi.

Wikipedian kokoelma eri maiden ihmisoikeustilanteista löytyy täältä.

9 - Suomen byrokratia tasavertaisuuden ja sananvapauden asialla

Joku saattoi veikkailla heti ensimmäisessä kappaleessa, ettei kirjoituksessa loikattaisi ollenkaan Suomen kamaralle. Luin kuitenkin hiljattain sen verran mainion kolumnin, etten malta olla mainitsematta J. Halla-ahon saamasta tuomiosta. Vaikea siihen on toki olla kantaa ottamattakaan, koska olen kirjoittanut aiemminkin hänestä sekä yhtenevistä ajatuksistamme rivitolkulla.

Tuomio uskonrauhan rikkomisesta on sinänsä ymmärrettävää, koska muslimit ovat asiansa kanssa huomattavasti kristittyjä herkkänahkaisempia. Onneksi asia on näin tai muuten oikeusjärjestelmämme olisi ylityöllistetty yksinomaan vaikkapa vapaa-ajattelijoita tuomitessaan. Tuomiosta kiihoittamisesta kansanryhmää vastaan olisin vihastunut jo ihan henkilökohtaisestikin. Sanan varsinaisessa merkityksessä kiihoittaminen on minusta huomattavasti internetiin kirjoittelemista näkyvämpää toimintaa. Artikkelin kirjoittaminen sanomalehteen on jo isompi askel ja tällöin vastuussa olisi todennäköisesti yhtälailla artikkelin julkaissut lehti tai vähintäänkin päätoimittaja.

Yhtälailla rangaistavaa voisi olla kansanryhmää vastaan kiihoittuminen, mikä ei lienekään kaukana, jos sitä yhtä ainoaa oikeaa mielipidettä maahanmuuttokysymyksen osalta aletaan vaalia lakiteitse, kuten muutamissa uhkakuvissa ollaan esitetty. Halla-aho aavisti todennäköisesti jo kirjoitusvaiheessa, eli blogitekstinsä etupäässä Mika Illmannille, eli sananvapauslainsäädäntöön erikoistuneelle valtionsyyttäjälle, kohdistaessaan, mitä tuleman pitää. Se, että hän mitä luultavimmin aavisti tämän jo ennalta, on omiaan kertomaan siitä, mikä koko kirjoituksen sekä siitä syntyneen bolemiikin tarkoitus oli.

Suurelle kansalle se selvisi vasta syyteharkinnan ja viimeistään itse oikeudenkäynnin myötä. Olettamani tavoite oli suomalaisen ilmaisunvapauden kaksinaismoralismin ilmentäminen. Tämän puitteissa suomalaisten geneettisistä ominaispiirteistä saa esittää kyseenalaisin perustein julkilausumia, jotka ovat omiaan saattamaan kansamme epäedulliseen valoon tai loukkaamaan meitä. Sama pätee paria poikkeusta lukuunottamatta suurimpaan osaan muihinkin Suomessa majaa pitävistä väestöryhmistä, olivatpa ne eroteltu demografisesti miten vain. Näitä ”paria poikkeusta” jokainen saa mietiskellä hiljaa itsekseen ja lukaista vaikkapa eräästä tuoreimmasta kirjoituksestani pari sanaa positiivisesta syrjinnästä.

Suomenruotsalaisista tai vaikkapa lappalaisista ollaan tavattu vääntää jos jonkunnäköistä vitsiä, mutta yhtäkään oikeusjuttua kansanryhmää vastaan kiihoittamisesta en muista. Mikäli puhe ei olisi ollut geneettisistä ominaispiirteistä, koskisi asia yhtä lailla Suomen kansalaisuuden saaneita muslimeita kuin minuakin, koska hekin ovat kielessä ”suomalaisia.” Tällainen sanavalinta olisikin kaiketi antanut oikeuslaitokselle rutkasti enemmän haastetta, koska demografisesta kategorioinnista olisi jäänyt minun tulkintani mukaan pois kaikki muu paitsi kansalaisuus ja tärkeimpänä uskonto. Mikäli minä ja muut maahanmuuttokriittiset olemme oikeassa ja tietyt ryhmät ovat erityisasemassa, olisi haastetta syntynyt nimenomaan siitä, että molempiin ryhmiin olisi kuulunut ihmisiä, jotka olivat itse syytteessä uhrin asemassa.

Aiemmin mainitsemani kolumni löytyy täältä.

Kirjoittaja on siis Perttu Häkkinen, jonka sanoma on piristysruiske monikulttuurisuusintoiluun etenkin sitä kritisoivien henkilöiden silmissä profiloituneen Hesarin juttutarjonnassa. Parista kohtaa paistaa lievä ironia, vähintään provosointi, mutta kokonaisuuden perusteella oletan hänen olevan tuiki tosissaan. En tosin usko, että hän kaipaa Hollannissakaan pedofiileille kovin suurta näkyvyyttä saati sananvaltaa, vaikka muistaakseni juuri siellä he penäävät oikeutta omaa suuntautumistaan ajavalle poliittiselle puolueelle. Korkeintaan näin voisi tehdä todella äärimmäinen sananvapauden kannattaja periaatemielessä.

Loppusanat

Oikein kaukaa haettuna lienenkin tässä mielenkiintoisen kysymyksen edessä, koska puolustan sekä ihmisoikeuksia että sananvapautta. Loukkaako sovinistin sananvapausoikeus naisia siten, että hänen on aiheellista erota tehtävästään? Loukkaako poliittiseen oppositioon kuuluvan henkilön valtionjohtoa kritisoiva lausunto diktaattoria siten, että vastarinnan kiiski on perusteltua passittaa kolmeksi vuodeksi pakkotyöhön? Jos ilmoitan olevani lähtökohtaisesti diktatuuria vastaan, voinen hyvin seistä sanojeni takana tänään ja huomenna.

Lähteenä koko kirjoitukseen toimi muutamaa erikseen linkitettyä poikkeusta lukuun ottamatta Wikipedia, josta pyrin tarkastelemaan ainoastaan niitä artikkeleita, joissa oli kunnolliset lähdeviittaukset. Tiedot on siis ammennettu esimerkiksi sivuilta Hu Jia, Taivaallisen rauhan aukion mielenosoitus, Ihmisoikeudet Kiinassa, Anna Politkovskaja, Aleksandr Litvinenko, Boris Berezovski , Zimbabwe, Robert Mugabe ja Ihmisoikeudet Pohjois-Koreassa, joiden sisältöä referoin. Tarkemmin tietoa haluavat voivat siis kipaista tutkailemaan, mitä kyseisillä hakusanoilla löytyy.

Taas lisää tasa-arvoasiaa

Tämä on jonkunasteista jatkoa edelliseen kirjoitukseeni, vaikkei liitykään siihen kuin etäisesti. Pääasiana oli arvostella Anu Saagimin iänikuista rutisemista suomalaisten naisten tyylitajuttomuudesta ja mistä milloinkin. Tämän suhteen olen ilman muuta edelleen samaa mieltä.

Kirjoituksessa puolustelin suomalaisnaisia ja mainitsin myös Esko Kiesin, Audin ex-myyntijohtajan, naissukupuolta koskevista kommenteista. Hänestä syntyi varsin laajamittainen bolemiikki, jonka seurauksena hän katsoi parhaakseen jättää tehtävänsä aivan vapaaehtoisesti. Tämäkään ei vielä laannuttanut keskustelua, vaan vastoin ennakko-odotuksia hän sai muuan gallupissa osakseen jonkun verran enemmän myötätuntoa kuin puoltoa ratkaisulleen. Tätä voisikin pitää jonkunasteisena synninpäästönä.

Vastapainoksi uutisoitiin kokoelma suomalaisten julkkisnaisten vuosien varrella esittämistä lausunnoista miehiä koskien ja jokainen niistä edusti samaa verrattain ala-arvoista tasoa Esko Kiesin taannoisten kommenttien kanssa. Tämän tiimoilta mietiskelin jälleen tovin sitä, millainen tasa-arvokulttuuri Suomessa todella vallitsee, vaikka puolustelinkin sitä Viroon verrattuna. Näin tosin tein Saagimin Anun kommentteihin peilaamalla ja tulkinta on siis aivan omaa tekoani.

Tässäpä näitä kuitenkin olisi:

”Mies on alastomana parhaimmillaan. Eihän kukaan halua sänkyynsä isovatsaista miestä.”

- Kirjailija-luennoitsija Lenita Airisto Ilta-Sanomille.

”Jos miesten aivot ovat kuin Pohjois-Korea pimennyksen aikaan, ovat naisten aivot kuin suurkaupungin valot.”

- Ylen toimittaja Kirsi Virtanen blogissaan

”Mikäli lama-Suomen mediaa on uskominen, miehet, nuo gorillasta seuraavat yksiaivosoluiset viettioliot, ovat hätää kärsimässä.”
- Ylen toimittaja Anne Moilanen

”Minä en ole koskaan tuntenut vetoa vanhempiin miehiin. Kyllä nuoressa miehessä on jokin tietty juttu.”
- Laulaja Vicky Rosti Iltalehdelle

Melkoista saivartelua, mutta tämä on sitä tasa-arvon edistämistä kaunein sanakääntein. Tässäpä vielä linkkiä.

Mikään yllämainituista ei ollut kovin mieltäylentävästi sanottu, vaikkei minulla olekaan isoa mahaa ja olen nuori. Nuoruuskin tosin on suhteellinen käsite ja tuota pikaa 51-vuotiaasta Virve Rostista olisin sitä hieman liikaakin. Se ei siis aivan täysin mene samaan aihepiiriin kuin kolme muuta Iltalehden artikkeliin koottua lausuntoa. Veikkaan, että lisääkin moisia löytyisi, mikäli joku uuttera toimittaja jaksaisi arkistojaan kaivaa.

Käytännössä nykypäivän meininki kuitenkin on sellainen, että mikäli korkeassa asemassa oleva mies ylipäätään esittää minkäänlaista kritiikkiä naisesta, kuten vertaa tätä seurauksia ajattelematta autoon, saattaa seurauksena olla uran menetys. Kiesi todella luopui tehtävästään näennäisesti omasta tahdostaan, vaikken liene ainoa, jonka mieleen on juolahtanut mahdollisuus esimiestasolta tulleesta nootista. Suurempi yksittäinen tekijä lieni kuitenkin valtaisa mediamylläkkä, yritys pelastaa kasvonsa sekä ottaa vastuu teostaan.

Etenkin viime vuosikymmeninä naisella on joka tapauksessa ollut täysi mahdollisuus kritisoida miehessä kaikkea mitä keksii ja jopa nimittää meitä yksiaivosoluisiksi idiooteiksi. Minun huumorintajuni kestää, vaikka miehiä nimitettäisiin trilobiiteiksi, koska tiedän fyysisen entiteettini sisältävän huomattavasti enemmän soluja ja kehittyneitä organismeja. Yleinen asenneilmapiiri on pahasti vääristynyt ja edelleen sangen kaukana ehdasta tasa-arvosta. Ennemminkin naisten letkeät sutkaukset poikivat runsain määrin kehuja rohkeasta esiintulosta ja kenties kosiskelut feministijärjestön kunniajäseneksi. Tähän löytyy kuitenkin omat syynsä.

Alan epäillä vahvasti, että minun määritelmien mukaisesta tasa-arvosta on aivan turha haaveillakaan, koska aiemmat ikäpolvet ovat möhlänneet kaiken niin perinpohjaisesti. Naisten antama kritiikki, olipa kyse sitten vaikka miesten puutteista seksielämässä, on aina tervetullutta ”leuka pystyyn” –asennetta. Miehiltä vastaava kommentti taas on mautonta ja yleisen mittapuun mukaan askel taaksepäin tasa-arvon kehityksessä.

Perinteisesti heikommassa asemassa olleilla naisilla on joka tapauksessa ollut aina mahdollista esittää vastakkaisesta sukupuolesta kärkevämpiä mielipiteitä, kuten listata vaatimuksia seurustelukumppanille, ja nimenomaan historian vuoksi. Vastaavasti kritiikki tai vaatimukset miesten taholta ovat naisen oman identiteetin sivuuttamista, ja pitäydyn edelleen vankasti mielipiteessäni, että naiset ovat parisuhteessa vankkumattomassa etulyöntiasemassa. Juuri epätasa-arvoisen historian vuoksi miesten tilanne muistuttaa hieman valkoisen miehen taakkaa siinä mitä entisiin kolonioihin tulee ja alistumista positiiviseen syrjintään esimerkiksi työmarkkinoilla – edelleen puhumattakaan pari- tai ihmissuhteista.

Positiivisessa syrjinnässä heikommassa asemassa olevien asemaa pyritään kohentamaan esimerkiksi työmarkkinoilla perinteisten yhdenvertaisuussääntöjen kustannuksella. Toista ryhmää suosiessahan joutuu väistämättä syrjimään jonkun muun ryhmän edustajia. Euroopan unionin asettaman direktiivin mukaan syrjintä on täysin sallittua, vaikkakin rajoitetusti. Tiivistettynä ”yhdenvertaisen kohtelun periaate ei estä EU:n jäsenvaltioita toteuttamasta erityistoimenpiteitä, joiden tarkoitus on ehkäistä tai hyvittää henkilöiden rotuun tai etniseen alkuperään liittyviä haittoja.” Valkoisen miehen taakka tulee mieleen nimenomaan lihavoidusta maagisesta sanasta.

Mies tai nainen eivät tosin ole rotuja, mutta erityisesti viime vuosina ollaan varsin ilmeisesti pyritty saamaan naisia perinteisen miesvoittoisille aloille ja erityisesti eri alojen johtotehtäviin, joihin on perinteisesti tavattu valita miehiä. Tästä tasa-arvokysymyksestä ei kauheasti ole seuraavassa linkissä, mutta EU:n direktiivissä 2000/43 sovituista ohjesäännöistä työhonottotilanteessa mainitaan paljon mielenkiintoisia asioita.

Direktiivi 2000/43/EY – Syrjivät henkilöstön valintakriteerit

Euroopan unionin syrjintää koskevista ennakkotapauksista sekä muusta asiaan liittyvästä kiinnostuneet löytävät yhtä ja toista hakemalla tuota direktiiviä Eur-Lex-sivulta. EU:n parlamentin ja neuvoston sovittelukomitean naisten ja miesten tasa-arvoista kohtelua työpaikalla koskevaa yhteisymmärrystä käsittelevää asiaa sen sijaan löytyy seuraavasta. Äärimmäistä kapulakieltä, mutta mielenkiintoista asiaa.

Parliament - Council Conciliation Committee Agreement on equal treatment of women and men in the workplace

On sinänsä ymmärrettävää, että me kaikki joudumme jollain tapaa kärsimään tästä suvantovaiheesta, mutta uskon, että tulevaisuudessa kaikki kääntyy parhain päin, naisten euro on 1,00 euroa ja heistäkin saa heittää kieli poskella hieman herjaa ilman, että tarvitsee olla huolissaan sosiaaliekonomisen statuksensa menettämisestä. Tässä vaiheessa pelihousujaan eivät revi enää toivottavasti muut kuin ne umpikatkerat vanhat piiat, jotka ovat kiskoneet mummoslogginsa osapuilleen paksunsuolen kohdalle asti ja tämä yksinään on omiaan lisäämään heidän pahoinvointiaan.

Tämän mittatilaustyön saa jättää omaan arvoonsa, vaikka jotkut ovatkin koettaneet saada siitä haloota aikaiseksi.

Anu Saagim: ole hyvä ja hanki itsellesi elämä

Virolainen alfanaaras Anu Saagim se jaksaa omistaa aikaansa suomalaisten naisten arvostelulle ja silloin tällöin jopa mauttomalle aliarvioinnille. Tätä hän on harrastanut jo vuosikausia ja vieläkään saman asian vatvominen ei kyllästytä. Tuorein artikkeli on otsikoitu "Suomalaisnaiset ovat vetäytyviä hiiriä," ja lisäksi itse artikkelissa mainitaan, kuinka "Anu Saagimin mielestä on ymmärrettävää, jos suomalaisnaiset tuntevat alemmuutta virolaisnaisia kohtaan."

Linkki "uutiseen."

Hold your horses. En ole eläessäni tavannut yhtään suomalaisnaista, joka olisi ilmaissut edes rivien välistä tuntevansa jonkun sortin alemmuutta virolaisnaisia kohtaan. Alusta pitäen onkin tuntunut siltä, että koko näkemys on kummunnut Saagimin omasta päästä. Ei vaadita psykoanalyytikon taitoja, jotta huomaa, kuinka naispoloisen takahampaat ovat ajan saatossa kellastuneet.

Se, että hänellä ja muilla nimenomaan Tallinnassa asuvilla varakkailla naisilla itsellään on varaa hankkia näyttäviä vaatteita, ei automaattisesti tarkoita sitä, että paitsi vaatimattomammat myös käytännönläheisemmät suomalaissiskot olisivat heitä huonompia. Saagimin kaltaisella hienostorouvalla on fyysisesti vaativan päivätyön ja lapsien puuttuessa kylliksi aikaa sekä motivaatiota tällätä itseään jatkuvalla syötöllä. Tästä he kokevat lisäksi ylemmyydentunnetta. Suurempi ylpeilyn aihe on minusta se, että käy rehellisessä työssä, kasvattaa siinä sivussa lapsensa ja pitää huolta kodista.

Saagimin Anu mainostaa jokaikisessä palopuheessaan nimenomaan Tallinnaa, joka on Viron suurin ja veikkaisin, että keskimääräisesti äveriäimmän väestön omaava kaupunki. Hän saisikin mennä laatimaan viiltävän analyysin Tarttosta, Pärnusta sekä erityisesti Narvasta, joka oli etenkin aikaisemmin tunnettu lähinnä huumeista ja tämän johdosta nämä näyttävät kaunottaret lienivät pääsääntöisesti prostituoituja. Olen käynyt lähes kaikissa Suomen suurimmissa kaupungeissa ja pari kertaa myös mahtavassa Tallinnassa. Jälkimmäisen kaduilla näkyi näiden kaunottarien lisäksi aivan samassa suhteessa tavallista tuulipukukansaa kuin mitä vaikkapa Tampereella, Helsingissä, Lahdessa tai Seinäjoella. Niin ikään näissä suomalaiskaupungeissa katukuvaan kuuluu näyttävästi pukeutuvia ja itsensä kauniiksi laittaneita naisia.

Minusta suomalaisten naisten kenties vaatimattomampi käyttäytyminen ja pukeutuminen on perua Suomen pitkät juuret omaavasta tasa-arvokehityksestä. Feministi pitää tätä erityisen hyvänä ja joku toinen taas huonona asiana, mutta Suomessa naisen ei enää tarvitse elää miestään varten miellyttäen häntä ulkoisesti, seksuaalisesti ja hoitamalla yksin kodin askareet. En tunne Viron kulttuuria sen tarkemmin, mutta kenties siellä naisen tehtävä on juuri tämä. Älkää tosin luulko, että ottaisin Saagimin Anun puheita vakavasti, koska kyseessä on jälleen kerran tapaus, jonka todellisuudentaju on kadonnut iäksi.

Kodin askareisiin liittyen sanaisen arkkunsa avasi myös Audin myyntijohtaja Esko Kiesi ja lukaiskaapa vaikka joutessanne tästä se, mitä mieltä hän on naiselle välttämättömistä ominaisuuksista.

Hänen sanomansa kiteyttää melko hyvin yksi sitaatti: "Tarvitsen naista yhä enemmän sellaisiin asioihin, joihin nainen on tarkoitettu, kuten pitämään miestä hyvänä ja olemaan haluttava." Ukko-poloinen saa kaivata tuolla elämänasenteella sitä unelmanaistaan hyvin, hyvin pitkään. Saagimin Anun väitteiden mukaan sellainen saattaisi tosin löytyä Suomenlahden eteläpuolelta, jossa naiset erityisesti panostavat näyttävyyteen ja ovat kauniita.

Hetkinen. Jälkimmäisen asian erityisestä esilletuonnista voisi päätellä, että Saagim pitää suomalaisnaisia ei-kauniina ja tämähän ei pidä paikkaansa. Minun ja hänen naismakunsa tietenkin saattavat poiketa toisistaan melko reilusti – ja todennäköisesti asian laita on juuri näin – mutta lähes joka kerta kaupungilla tai koulussa käydessäni tuumin, kuinka suomalaiset naiset ovat kauniita. En jaksa uskoa, että jokainen, josta näin totean, olisi virolaista alkuperää.

Saagimin viiltävän analyysin mukaan suomalaisnaiset ovat sellaisia hiiriä, jotka vetäytyvät, eivätkä halua saada osakseen huomiota. Onko se häneltä pois, mikäli asia todella on näin? Mikä elinehto huomionhakuisuus ja ison äänen pitäminen itsestään muka on? Naisparka ei tiedä suomalaisen kulttuurin perustasta tuon taivaallista ja puhuu julkisesti mitä sylki suuhun tuo. Traditionaalinen suomalainen ei koe saavansa vaivan arvoista vastiketta siitä, että on joka paikassa suuna päänä ja pukeutuu erottuvasti. Meidän käsityksemme mukaan sillä tavoin ei välttämättä edes erotu edukseen vaan päin vastoin.

Olenpa tosin itsekin jossain kirjoituksessani vertaillut suomalaisia naisia muunmaalaisiin ja päätynyt siihen lopputulokseen, ettei täällä oikein viitsitä laittautua etenkään tietyn iän ylityttyä, mutta meidän kulttuurimme on tällainen. Viittäkymmentä lähestyvä ja jumalattomasti pynttäytynyt nainen vaikkapa vaateliikkeen kassalla ei ole minun mieleeni ja usea tapaus tuo mieleen käsitteen ikiteini. Älkää kuitenkaan käsittäkö minua väärin: kunnostaan huolehtimisessa, meikkaamisessa ja tyylikkäässä pukeutumisessa ei ole mitään pahaa. Sen vaan voi tehdä hyvän maun mukaisesti tai sitten ei.

Tämänkin asukokonaisuuden erinomaisuudesta voi nimittäin olla montaa mieltä ja itseäni se ei liiemmin säväytä. Mikäli se ja kuvassa näkyvä tyyli meikata sekä laittaa tukkansa vastaa Saagimin Anun käsitystä näyttävyydestä niin empiiriset tutkimukset ovat osoittaneet kombinaatiota esiintyvän myös täällä Suomessa ja vieläpä muuallakin kuin Helsingissä!

Kokonaan oma lukunsa ovat kauneusleikkaukset, joita kyllin varakkaat naiset alkavat ottaa heti, kun naamatauluun tulee ryppy tai pari. Poloisia käy sääliksi, koska he eivät osaa tai pikemminkin uskalla ikääntyä – puhumattakaan että tyylikkäästi. Kyseessä ovat etenkin elokuvatähdet, joiden todellisuudentaju on kadonnut maineen ja mammonan kartuttua, joten ei ole ihmekään, ettei intressejä osaa iän myötä siirtää sinne minne ne kuuluvat. Suomalainen "ei-näyttävä" 50-60-vuotias nainen ei kaipaa olla ikäistään nuoremman näköinen vaan keskittyy esimerkiksi harrastuksiinsa, mahdollisiin lapsenlapsiinsa, kodinhoitoon ja ylimääräisen stressin välttämiseen. Jälkimmäisen synnyttämiseen turha ulkonäöstä huolehtiminen on omiaan.

Tästä poiketen Hollywood-tähdellä pyrkimys pysyä ikinuorena, kuten silloin vuoden kivi ja keppi ensimmäisessä menestyselokuvassa, on elämän tarkoitus. Kaipa pelko menettää saavutettu maine ja julkisuus ottaa niskalenkin, koska niihin on syntynyt addiktio. Miehillä tällaista taipumusta ei jostain syystä tunnu olevan. Katsokaapa Clint Eastwoodia, Sean Conneryä, Harvey Keiteliä, Tommy Lee Jonesia, George Clooneytä, Robert DeNiroa tai Roger Moorea. Karisma säilyy, ellei jopa lisäänny, vaikka tukka harmaantuu ja naamaan tulee pari ryppyä.

Vielä Saagimin Anuun palatakseni vetoan lukijoihin, etteivät he todellakaan ottaisi kyseisen henkilön tai hänen hengenheimolaistensa aivopieruja vakavasti.

Lisäystä 19.9.2009: 10-vuotiaan äiti Anu Saagim: "Korvaan poissaoloni rahalla"

Tuota noin. Tämä ei varsinaisesti ole noissa piireissä mitään uutta ja kaikkein vähiten tämä yllättää kyseisen henkilön kohdalla, mutta tervejärkinen rikas vanhempi ei kehtaisi moista julkisesti kuuluttaa. Kuten sanottua, tätä ei ollut vaikea arvata, mutta se, että moisen kehtaa ilmeisen häpeilemättä julkisesti toitottaa, on jo jotain aivan käsittämätöntä.

"- Raha on sellainen sijaisjuttu. Olen usein kiireinen. Jos ei ole aikaa, korvaan sen antamalla lapselle rahaa, koska poden syyllisyyttä, Anu Saagim myöntää."

Tässä vielä varmemmaksi vakuudeksi osoitus siitä, kuinka mikroskooppisen pienet rippeet Saagimin Anulla on enää tervettä todellisuudentajua jäljellä jossain harmaan aivosolun perimmäisessä takanurkassa.

Iltalehdessäkin on naisesta asiaa ja lisäksi siellä mainitaan, kuinka:

"Hän (Saagimin) epäilee, että Robin-poika on jo tottunut liiaksi tiettyihin ylellisyyksiin.

- Minulla on sellainen tunne, että koska hän saa kaiken minkä haluaa, hän ei osaa enää arvostaa sitä, Saagim sanoo lehdessä."

Nerokasta. Mitali on vähintä, mitä moisesta älykkäästä päättelyketjusta voisi myöntää. Peli on toisin sanottuna jo menetetty, vaikkei poika ole kuin kymmenen vanha. Kun kauhalla annetaan, ei voi lusikalla vaatia. Isorikkaiden lapsille terve vanhempien ja jälkikasvun välinen läheisyys sekä lämmin suhde korvataan kylmällä käteisellä ynnä materialla.

Kaikki maailmankuvaltaan vääristyneet ja hemmotellut penskat: tervetuloa yhteiskuntaan, jossa kaikkea ei välttämättä saakaan kuin Manu illallista.

Hieman pohdintaa prostituoiduista

En oikein tarkalleen tiedä mitä mieltä olen prostituutiosta, sillä asia on vähintäänkin kaksipiippuinen. Kielteisiä mielikuvia koko ilmiö ensimmäisenä aiheuttaa, mutta kuten olen aiemminkin toistuvasti muistanut mainita, on useimmilla naisilla melkoiset kriteerit miesten suhteen ja näin ollen prostituutiolle löytyy Suomestakin kysyntää. Ujoille, vähemmän hurmaaville ja tuiki tavallisille vanhoille pojille prostituutio ilmiönä on varsinainen lahja, koska sen avulla hekin pääsevät seksistä nauttimaan, jos vain rohkenevat.

Surkeaa mutta totta on myös se, kuinka esimerkiksi onnettomuudesta aiheutunut kosmeettinen haitta voi haitata ratkaisevasti "normaaliin" seksuaaliseen kanssakäymiseen pääsyä. En ole kenties itsekään mikään pulmunen asiassa, sillä en ole ollut tarkoituksellisesti etsimässä itselleni kumppania onnettomuuksien uhreista, kehitysvammaisista tai vanhoista piioista. Tarkoituksena on kuitenkin pohtia asiaa myös niin, että mistä prostituutiolle kysyntää tälläkin hetkellä löytyy.

Toivottavasti suurin osa seksityöläisistä toimii alalla vapaaehtoisesti ja vailla jatkuvia tuskia toimiensa johdosta, kuten usein tunnutaan sanovan. Siitä kuitenkin olen suhteellisen varma, että mikäli heillä olisi tarpeeksi rahaa kaikkeen, eivät he prostituoituina työskentelisi. Moni "joutuu" nyky-yhteiskunnassa rahoittamaan opiskeluitaan ja jopa elämän perustarpeitaan prostituutiolla hankkimillaan tienesteillä. Siinäpä jälleen yksi esimerkki siitä, millaisiin äärimmäisyyksiin tämä dollarin kuvat silmissä aikaan saatu kallis yhteiskunta saattaa ihmiset johtaa.

Vastavuoroisesti prostituutiolle ei edes olisi kysyntää, jos myös vähemmän täydelliset ja aivan normaalit (normaalit, jumalauta) tarpeet omaavat miehet saisivat silloin tällöin rakkautta, mutta sillehän taas ei mitään mahda. Minähän jos saisin päättää, olisi kaikilla kylliksi rahaa elämiseen ja seuranhaussa lakattaisiin olemasta niin juukelin pinnallisia, mutta kun en saa. Lukemani perusteella monet seksityöläiset, etenkin parituksen uhrit, ovat kokemansa vuoksi joutuneet huumekoukkuunkin. Vastaavasti monet narkomaaninaiset ryhtyvät tai ehkä ennemminkin joutuvat prostituoiduiksi rahoittaakseen huumeinvestointinsa, mutta se onkin sitten jo aivan toinen juttu.

Korostan sanaa normaali siksi, että valloilla tuntuu olevan usein hyvin negatiivinen asenneilmapiiri seksiä kohtaan. Sitä pidetään vain miesten asiana ja sen kuvitellaan olevan miesten mielihyväksi, vaikka kaksi ihmistä siinä on mukana ja molemmille tarkoitus nautintoa tuottaa. Niinhän sitä kaiken hyvän lisäksi usein sanotaankin, että mies "ottaa" ja nainen "antaa". Jumalauta, että vituttaa.

Joillain naisilla on lisäksi otsaa tuntea olonsa hyväksikäytetyksi harrastettuaan miehen kanssa seksiä. Tietenkin asiaan voi liittyä monenlaista vilunkipeliä seksuaaliseen kanssakäymiseen pääsyn edesauttamiseksi, mutta jos näin ei ole asia, voi nainen ajatella yhtä hyvin hyväksikäyttäneensä "tyhmää miestä" saatuaan seksiä ja vieläpä ilmaiseksi. Mahdollistahan on myös, että molemminpuolisen nautinnon sääntö ei toteudu, mutta sille ei sitten mahda mitään. Ei minun mielestäni silloinkaan voi sanoa olleensa hyväksikäytetty. Seksi on saatana normaalia ihmisten toimintaa.

Mitenkäs se baari-ilta perinteisen kaavan mukaan useasti meneekään? Mies (kuten olen aiemminkin todennut) on se, joka yrittää tehdä naiseen vaikutusta olemalla oikein kiinnostava, viehättävä ja erinomainen sekä joutuu usein tässä yhteydessä kustantamaan muutaman drinksun, kenties taksin jatkoille/kämpille ymv. Moni nainen saattaa kuitenkin ilmaisia drinkkejä kylliksi maisteltuaan tuumata, ettei miehen seura pitkän pohdinnan jälkeen taidakaan enempää kiinnostaa ja luu isketään kouraan. Jos mies tällaisesta päivänselvästä hyväksikäytöstä tuohtuu on hän moukka, idiootti, luolaihminen ja aggressiivinen.

Lukekaapa myös tämä, mikäli aihepiiri alkoi kiinnostaa. Haastatellut asiaa pohdiskelleet ja tutkineet tuovat esille samoja argumentteja kuin itsellänikin on tapana ja lisäksi monta muutakin oivaa pointtia!

Moni on huomauttanut aiheeseen, että yhtälailla naisetkin näkevät vaivaa seuran saannin eteen meikkaamalla ja laittautumalla ulos lähtiessään tuntikaupalla. Tässä suhteessa puntit kuitenkin ovat täysin tasan, koska eipä niitä seuranhakutarkoituksessa liikkuvia miehiäkään liikenteessä perunaverkkareillaan ja hiukset rehoittaen näe. Naisten kaunistautumiseen käyttämä aika on toki miehiin nähden lähes eksponentiaalinen, mutta teoriatasolla saman asian eteen nähdään vaivaa jo ennen yökerhoon siirtymistä.

Syy tämän aiheen valintaan oli Iltalehden verkkoliitteen artikkeli eräästä prostituoidusta. Prostituutiota en ole tullut vielä toistaiseksi käsitelleeksikään teksteissäni. Lisäksi aiheesta oli keskustelupalstalla debatti käynnissä ja sinne tulleiden kommenttien innoittamana kirjoittelin itsekin muutaman ja päätin vieläpä laatia aiheesta tämän perinteisen avautumisenkin (TM). Usea keskusteluihin osaa ottanut tarjosi perinteistä Nyrkki-Kyllikkiä ratkaisuksi seksuaalisiin tarpeisiin, mutta eipä se seksin tuomaa läheisyyttä korvaa ja lisäksi voin kertoa, että se alkaa tympiä melko reilusti, kun sitä muutaman kerran päivässä harrastaa jatkuvasti.

Prostituutiota on siis syytä pohtia ennemmin kuin tyrmätä koko asia heti paikalla. Jos prostituoitu on sinut asian kanssa niin keneltä se silloin on pois? Pelkäänpä kuitenkin, että harvemmin näin on asia. Sen, että joku harjoittaa elinkeinoa, tulisi olla asiakkaiden osalta arvostettavaa ja palveluntarjoajaa tulisi kohdella asianmukaisesti. Näin ainakin minimoidaan riski, että hommasta jäisi paha maku suuhun kenellekään.

Paritus on tietenkin se prostituution ikävä lieveilmiö, joka on kyllä ällöttävyydessään aivan omaa luokkaansa. Ei prostituutioon enää pitäisi härskien ukkojen osingoille änkeä. Edelleen muistelisin lukeneeni (mutu-tieto on pahe, hyi minua), että useat ilotytöt eivät itsekään pidä paritustoiminnasta ja ihmekös tuo, mikäli niissä ympyröissä tavataan väkivaltaa, kaikenlaista kiristämistä, pakotusta mahdottomaan määrään asiakkaita rahan toivossa ja muuta ikävää.

Mitenhän lie olisi, jos prostituoituna toimimisesta ja jopa parittamisestakin tehtäisiin laillista? Paranisiko paitsi ilotyttöinä toimivien olot myös muu koko vyyhtiin liittyvä turvallisuus samaten? Tämä on taas yksi näistä kysymyksistä joihin vastaus löytyisi parhaiten kokeilemalla käytännössä, mutta epäonnistuminen olisi seurauksiltaan ikävä. Usein on esitetty, että vankeusrangaistusten reilu koventaminen toimisi pelotteena ja ennaltaehkäisisi näin rikosten syntymistä, mutta siitäkään asiasta ei saada varmuutta kuin kokeilemalla, tämä näin esimerkkinä.

Muun muassa prostituutiokeskusteluita lukiessani silmään sattui jonkun verran valitusvirsiä siitä, kuinka naisia on kohdeltu kaltoin enemmän tai vähemmän vakavissa suhteissa ja heitä on alkanut myöhemmin kaduttaa, koska eivät tajunneet tapahtumahetkellä pyytää rahaa vastineeksi seksistä. Sanottakoon nyt siis tänne loppuun sekin, että mukavan lopputuloksen saamiseksi saisitte arvon naiset tutustua ei-gigoloihin, vaatimattomiin, epäegoistisiin miekkosiin niin saisitte mukavan elämänkumppanin, joka ei petä, unohda tai aliarvioi naista ja naiseutta.

Hän ei myöskään tule yöllä humalassa kotiin ajamaan perhettä haulikko kourassa ulos pakkaseen. Kesällä tietenkin asia on toinen, mutta ei ulkoilma minusta silloinkaan oman sängyn lämpöä voita. Olen tietenkin sitä mieltä, että puolisoaan kaltoin kohtelevassa on aina vika, mutta joissain tapauksissa kaltoin kohdeltu saa kyllä aavistuksen verran syyttää itseänsä, jos on tietynlaiseen kumppaniin sekaantunut.

En ala tässä leimaamaan mitään ihmistyyppejä, mutta kerrat, jolloin olen kuullut jonkun pettyneen suhteessa sen jälkeen, kun olen sitä hieman jo osannut odotella, eivät ole yhden käden sormilla laskettavissa. Jos haluatte "rakastua renttuihin", koska se on niin hienoa, niin olkaapa hyviä, mutta aivan turha sitten ruikuttaa jälkeen päin, jos suhteessa on käynyt heikosti.

Chimera - out.

J.K. joillain voi ehkä olla hankalaa ymmärtää, että minä vain pohdiskelen useimpia yllä kirjoitetuista asioista, enkä allekirjoita kaikkia väitelauseita, joita olen kirjoittanut. Toivottavasti selkeät mielipiteet ovat selkeästi erotettavissa, jottei minun tarkoitusperistäni tai ajatusmaailmastani tule väärää kuvaa kenellekään.

Jälleen pari sanasta tasa-arvosta

Ja kukahan peijakas se on aikoinaan ollut, joka päätti, että se on _MIES_, jonka pitää tehdä vaikutus naiseen maksamalla sitä ja tätä, olemalla urhea ja täydellinen, komea ja raamikas. Lista ei lopu tuohon. Väitättekö vastaan? No kertokaahan tunnetteko montakin sellaista miestä, joka olisi saanut naista ilmoittamalla olevansa yksinkertaisesti mukava, kohtelias, suvaitsevainen ja naisia kunnioittava. Ettei vai? Ymmärtäähän tuon, koska kukapa nainen nyt tyytyisi noin vähään etenkään jos ulkonäkö ei ole täydellinen ja lihaksisto priimaluokkainen.

Henkilökohtaisesti pidän suuresti asioiden yksinkertaistamisesta. Pähkinänkuoressa kunnollisen ja edes joten kuten keskivertonaiselle kelpaavan miehen ei tarvitse olla kuin miellyttävä, mutta urheilullinen, älykäs, mutta voimakas ja hyvätapainen, luja, mutta lempeä, herkkä, mutta päättäväinen, romanttinen, mutta miehekäs, vitsikäs ja iloinen, mutta vakavasti otettava ja arvokas, rohkea, mutta nallekarhu, energinen, mutta huolehtiva, luova, idearikas ja taitava, mutta vaatimaton ja ymmärtäväinen, elegantti, mutta johdonmukainen, lämmin, mutta viileä, intohimoinen, suvaitsevainen, mutta periaatteellinen, kunniallinen ja jalo, mutta käytännöllinen ja pragmaattinen, oikeudenmukainen, mutta valmis tekemään naisen vuoksi mitä tahansa. Lisäksi lähes välttämätöntä olisi olla epätoivoinen (rakkaudesta), mutta hillitty, charmikas, mutta pysyvä ja uskollinen, valpas ja haaveileva, mutta kunnianhimoinen, luotettava ja kunnioitettava, mutta valmis uhrauksiin ja - ennen muuta - maksukykyinen ja antelias. Valitettavasti kaikkien yllä lueteltujen ominaisuuksien noudattaminen ei ole mikään tae onneen, vaan miehenpuolikas saattaa alkaa tuntua naisesta jo liiankin täydelliseltä ja siksi ehkä dominoivalta! Tällöin naisella on oikeus tuntea halua kokea seikkailua ja lähteä heti seuraavasta kadunkulmasta löytyvän kitaransoittajan mukaan ja miehellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin niellä tappionsa. Reilu peli on perseestä.

Tämän päättänyt saisi tulla teostaan tilille tänne minun pakeilleni. Nyt.

Kyllä, tasa-arvossa olisi paljonkin tehtävissä naisten hyväksi (edelleen ne palkka-asiat), mutta se, joka vakavalla naamalla väittää parisuhteen olevan jollain tapaa miehille suotuisa, saa kunniatta kuolla. Onneksi olkoon naiset: teidän ei tarvitse kuin olla. Me tulemme teidän luo, kun iskette silmäänne. Mitäpä te tekisitte, jos vilauttaisin baarissa meisseliäni? Nauraisitte, kun portsari kantaa minut niskaperseotteella pihalle. Me palvomme teitä ja olemme myytyjä naiseutenne edessä. Toistan: onneksi olkoon.

Kuten me kaikki hyvin tiedämme, ovat miehet poikkeuksetta naisia esineellistäviä ja läpeensä pinnallisia seksihulluja. Kautta aikain on kritisoitu sitä, kuinka miestenlehdissä on heidän naiskuvaansa vääristävällä tavalla toinen toistaan seksikkäämpiä silikonirintaisia naisia kansikuvissa keikistelemässä. Lieneekö muuan Demi siis suuren suosionsa vuoksi ottanut asiakseen toimia vastapainona vanhoille tutuille "miesten kauneusihanteille" asettamalla toinen toistaan söpömpiä ja täydellisempiä jenkkisaippuasarjojen miestähtinäyttelijöitä ehkä tarpeettomankin positiiviseen valoon nuorten, mieskuvaa vasta muodostavien tyttöjen silmissä.

Ei ole yhtään näitä vanhoja - muka kaikkien miesten kohdalla - naisia koskevia kauneusihanteita perustelemattomampaa epäillä, kuinka tällainen O.C.:n ja muiden pääsääntöisesti ulkomaalaisten sarjojen yli-ihanien miestähtien hehkuttaminen vaikuttaa naisten miesihanteisiin ja aiheuttaa pitkässä juoksussa sen, ettei vähän heikommalla lihaksistolla, vähemmän täydellisellä takamuksella ja ruskeiden ylisöpöjen nappisilmien sijaan vaikka vihreänharmailla hieman tavanomaisemmilla silmillä varustettu nuori mies enää niin vain kelpaakaan.

Entäpä kuva, jonka erinäiset aikakauslehdet antavat parisuhteesta? Feministitoimittajat eivät päätänsä lepoon kallista, ennen kuin ovat saaneet haukkua miesten putkiaivoisuutta, yksinkertaisuutta, vaikeutta, mahdottomuutta elämänkumppanina ja ala-arvoisuutta naistenhakkaajina oikein sydämensä kyllyydestä. Mikäs sen mainiompaa iltalukemista nuorille tytöille, jotka painivat mielessään parisuhdeasioiden kera. Tarjokkaitakin olisi tekemään lähempää, huom. ihmisen kehitykselle NORMAALIA, kanssakäymistä, mutta epävarmuus kalvaa mieltä paitsi miehiä pilkkaavan myös ah-niin-ihanaa sinkkuutta ylistävän median johdosta. Ah-niin-ihanan itsenäisiä ja dynaamisia sinkkunaisia katsotaan ylös päin - he eivät elämäänsä mitään miehenpuolikasta kaipaa, he luovat uraa ja paahtavat menemään!

Parisuhteen arvo on selkeästi menettänyt statustaan nyky-yhteiskunnassa. Kun isovanhempani, 70-vuotiaat veikkoset, alkoivat tapailemaan silloin aikoinaan, en usko heistä kummankaan miettineen sitä, uskaltaisivatko he kaikesta tuntemastaan rakkaudesta huolimatta sitoutua, koska eivät olleet saavuttaneet sinkkuna olossa tiettyä kiintiötä kaikenmaailman sinkkuutteen olennaisena osana kuuluvien kokemusten osalta. Käsitettä sinkkuus ei silloin edes tunnettu kansan kielessä: jokaisella oli tavoitteena löytää itselleen sopiva elämänkumppani, jonka kanssa jakaa arjen surut sekä ilot ja jatkaa kunniakkaasti sukua. Nykyään vakiintumista ja sitoutumista katsotaan nenän vartta pitkin ja arvotaan sinne kolmen kympin hujakoille, koska ah-niin-ihanien sinkkunuoruussekoiluvuosien ihannointi on hömppä-tv-sarjojen ja ties minkä johdosta aivan uskomattoman kovassa huudossa. Tietenkään asialle ei mahda mitään. What's done is done.

Olen pahoillani arvoisat tiedotusvälineiden edustajat. Minä en istu teidän valamaanne muottiin. Vaihtaisin vaikka 20 ihqpihq-yhden illan sekoilua kunnolliseen, toimivaan, uskollisuuteen ja molemminpuoliseen rakkauteen perustuvaan parisuhteeseen. Vaihtotavaraa minulle ei vain toistaiseksi ole. Täytynee alkaa sekoilla oikein urakalla, jotta joku voisi sitten kymmenen vuoden päästä edes harkita sitoutuvansa minun kanssani.