Saatiinhan se Vanhanenkin juttusille

Suomen tasavallan pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) päätyi myös toimittajien eteen kertomaan lähinnä sen, ettei muista tai tiedä, onko vuoden 2007 hallitusneuvotteluiden aikana puhuttu Marja Tiuran loikkausasioista ja jos onkin niin kenen kanssa. Lisäksi pääministeri Vanhaselle on hämärän peitossa, kenellä koko vyyhdistä on ensi käden tietoa. On harmin paikka, ettei sieltäkään selvinnyt, että keneltä sitä totuutta lähtisi ulos kaivamaan.

Vanhanen muisteli olleensa yhteydessä Tiuraan jollain tavalla.

[...]

Kysymykseen siitä, keskusteliko Vanhanen loikkausasiasta liikemies Arto Merisalon kanssa, Vanhanen vastasi seuraavasti.

- En muista. Saatoin saada viestin.

Ei tässä oikeasti voi muuta kuin nauraa. Ei tosin ole kaukana, että tässä pillahtaa itkuun. Suomen suurin valta on dementikoilla tai idiooteilla, jotka eivät laadi tärkeistä yhteydenotoista ja keskusteluista minkään valtakunnan muistioita. Ei puolueloikkauksia tai sellaisen pohtimista olla ennenkään pelkällä olankohautuksella ohitettu.

Arto Merisalokin muutti osittain mieltään. Mitäpä tuota heittämään jäitä hattuun, kun on hyvään vauhtiin venkuilussa päässyt. Hän nimittäin ilmoitti, että voisi sittenkin olla halukas julkistamaan paljon mainostetut puhelinkeskustelunauhoitteet, mikäli "Tiura puolestaan julkistaa matkapuhelinliittymänsä teletunnistetiedot vuosilta 2006-2008, erityisesti kevään 2007 hallitusneuvotteluiden ajalta."

Toisaalta tuon artikkelin yhteydessä mainitaan myös näin:

Merisalo sanoo antaneensa Tiuran puhelut sisältäneet nauhat talteen "eräälle taholle". Merisalolla ei ole tarkoitusta tuoda nauhoja julki.

Kuinka se asia nyt oikein on? Sitä paitsi, jos nämä maagiset nauhat kulkevat tällä hetkellä jossain päin maailmaa niin hankala niitä on kuunnella, saati sitten julkaista.

Hän siis ehdottaa todistusaineiston vaihtamista. Mitä itseään hyödyttävää tietoa liikemies kuvittelee sieltä löytävänsä? Mihinkä liikemies tavoistaan pääsee - kaupankäynti on harvinaisen sitkeästi verissä. Toisaalta koko ukko taitaa olla stalkkeri. Mihin nuo teletunnistetiedot pitäisi julkaista? Saisimmeko lukea ne kohta kohdalta Helsingin sanomista tai mistä hyvänsä aviisista, joka maksaa kovimman hinnan?

- Juristieni tämän hetken näkemys on se, että nauhoja ei kannata julkistaa. Vaikka Tiura on antanut suostumuksensa, on olemassa vaara, että joudun asiasta myöhemmin syytteeseen.

Juridisiin syihin Merisalo laskee myös häneen ja Tiuraan liittyvät poliisitutkinnat, jotka ovat edenneet syyteharkintaan.

Merisalo sanoo tiedotteessaan myös itse harkitsevansa tutkintapyynnön tekemistä, jos Tiura ei sitä tee.

Merisalo siis toivoo, että Tiura nostaisi kunnianloukkauskanteen, sillä tällä tavoin saatettaisiin saada kuultavaksi sekä nauhat että asiaan liittyvät henkilöt. Eipä tässä näillä näkymin muutakaan keinoa ole. Kenestä hän sitten itse tekisi tutkintapyynnön? Itsestäänkö ja näistä nauhoista?

Täytyy kyllä tässä kohtaa ihmetellä ensimmäistä kertaa sitä, että kenellä on oikeus nauhoittaa käymiään puhelinkeskusteluita saati julkaista niitä? Muistammehan, millainen hullunmylly nousi siitä, kun Susan Ruusunen (ent. Kuronen) julkisti kirjassaan pääministerin lähettämiä tekstiviestejä. Missä menee julkaisun raja? Riittääkö siihen se, että nauhat soittaa vaikka asianajajaystävälleen neuvoa kysyäkseen?

Edelleenkin olen sitä mieltä, että kaikki asian kannalta olennaiset tiedot täytyy luovuttaa kolmannelle, täysin lahjomattomalle ja objektiiviselle sekä juridiset valtuudet omaavalle osapuolelle analysoitavaksi ja sitten niitä Faktoja pöytään. Saa luvan loppua tämä vempuloiden piileskely ja salailu.

Odotellaanpa taas sitä, mihin suuntaan tilanne seuraavaksi kehittyy. Eipä tätä kukaan lue, mutta mikäli näin on, saattavat nämä jotkut ihmetellä sitä, miksi olen ottanut tämän asian jo neljän perättäisen kirjoituksen mittaiseen tehosyyniin.

Syy on se, että tästä tapauksesta ollaan saamassa todellinen malliesimerkki valtapuolueiden edustajien kupruilusta, johon liittyy luonnollisesti aiemmin mainittua salailua, ristiriitoja, yllättäviä käänteitä (asiaa tarkemmin seuraaville vähemmän yllättäviä käänteitä) ja järjenvastaisia lausuntoja. Kiertelyä ja kaartelua ministeri- sekä puoluejohtotasolta lähtien. Seuraan tätä siksi melko tarkasti ja suurella mielenkiinnolla. Tästä saadaan oiva ennakkotapaus, jos ja kun vastaavaa paljastuu tutkinnan edetessä etenkin vaalirahoituksen osalta.

Malliesimerkki on kuin suoraan oppikirjasta. Tästä puuttuu enää se, että joku asianosainen pakenee ulkomaille.

Piste i:n päälle - toistaiseksi

Marja Tiura oli eilen, tiistaina 6.4.2010, Ajankohtaisen kakkosen vieraana haastateltavana paljolti hänen aiemmin samana iltana antamansa lausunnon vuoksi. Kyseisessä lausunnossahan Tiura ilmoitti jättävänsä kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan tehtävät ja jättäytyi näin rivikansanedustajaksi, jollaisena hän saa toimia kauden loppuun saakka.

Kuin sattumalta hänen aviopuolisonsa - joka on saanut oman osansa kohusta - jätti oman vakanssinsa Yleisradion palveluksessa, taloustoimituksen esimiehenä, lähestulkoon samanaikaisesti. Kommentteja tästä ei herunut, mutta eiköhän jokainen kykene vetämään asiasta omat johtopäätökset. En minä työpaikkaani jättäisi, mikäli minulla olisi puhtaat jauhot pussissa, ja vaikka puolisollani olisi millainen kriisi päällä.

Omalla varapuheenjohtajan tehtävästä eroamisellaan Tiura välttää joutumasta eduskuntaryhmänsä luottamusäänestykseen, jollainen oltaisiin saatettu suorittaa jo huomenna, torstaina. Rivikansanedustajan luottamusta ei voida punnita muutoin kuin vaaleilla. Asia selvisi minulle vasta tämän kohun johdosta, enkä pitäisi pahana asiana, että tätäkin sääntöä muutettaisiin. Yksikin kokonainen kausi on epärehelliselle ja venkoilevalle kansanedustajalle liikaa.

Ajankohtaisen kakkosen haastattelusta ei tullut hullua hurskaammaksi. Toimittajien sanailu ennen sen alkua kiteyttää jälleen koko kuvion. On varsin mielenkiintoista, ettei kukaan akateemisesti koulutetuista ja lisäksi kelpo miehen tai naisen iässä olevista ihmisistä tiedä tai muista sitä, kuinka asiat ovat menneet. Arkadianmäelle iskee aika ajoin kollektiivisia muistihäiriöitä. Jotain häikkää juomavedessäkö?

Toistensa kanssa ristiriidassa olevia lausuntoja kyllä piisaa. Tiura vältti sanoissaan takellellen toimittajan tarkentavat kysymykset, eikä tämä tullut tietenkään minään yllätyksenä. Tiuran eroamispäätöksen johdosta myös Arto Merisalo päätti jättää nauhoittamansa puhelinkeskustelut julkaisematta, koska koki Tiuran loikkausaikeet tulleen selviksi.

Tämän lisäksi nauhat eivät kuulemma ole enää hänen hallussaan. Se, missä nauhat tällä hetkellä lymyilevät, jäi salaisuudeksi. Kas kummaa. Ei olisi mikään ihme, että Merisalo oltaisiin maksettu hiljaiseksi tai vaiennettu jollain muulla tavalla. Salaliittoteoriointia tai ei, mutta kyllä silmäätekeviltä tuollainenkin temppu onnistuisi tuosta vain. On tällaista puljaamista ja salailua saanut katsella kylliksi jo monta kertaa aiemminkin. Vaikka Merisalo olisi kuinka kova jätkä, saattaa hänkin katsoa viisaammaksi heittää nämä oletetut nauhat kaivoon, kun Supon väki käy kylässä hiillostamassa.

Iltalehden verkkoliitteen gallupiin vastanneista 12 200 (tilanne 7.4.2010 klo. 17:13) Suomen kansalaista on sitä mieltä, että Marja Tiura ei ole sopiva kansanedustajaksi. Minä olen yksi tätä mieltä olevista. Hänen kansanedustajan uransa tyssää siis ensi vuoteen, vaikka luottamuksen ja maineen kariutumisen johdosta sen olisi syytä päättyä tähän paikkaan. Syyttäjä arvioi hänen mahdollisen vaalirahoitukseen liittyvän syyllisyytensä tuonnempana. Puolueesta toiseen loikkaaminen ei tietenkään ole rikosnimike.

Tämä olikin blogini 100. postaus! Onnea minulle. Lupaan jatkaa poliittisesti epäkorrektin totuuden toitottamista entistäkin suuremmalla tarmolla.

Jatkoa eiliselle - lisää vettä myllyyn!

Hienoa, SDP:n varapuheenjohtaja, Pia Viitanen! Vaikka katsonkin SDP:n suureksi osatekijäksi paljon mainostamassani suljetussa poliittisessa eliitissä, johon kaipaisin säröä ja uudistusta, on juuri tällainen toivottavaa. Savustetaan kaikki yhdessä vempulat ja heidän suojelijansa ulos koloistaan paljastamaan totuus.

Totuus kuuluu julki ja äänestäjien pinna ei kestä loputtomiin kiemurtelua, salailua, vaikenemista ja pakoilua. Jyrki Katainen, Matti Vanhanen, Timo Kalli, Jarmo Korhonen, Henna Virkkunen, Sampsa Kataja, Taru Tujunen - kaikki tai edes joku heistä tietää totuuden, joten olkaa hyviä ja laittakaa piste tälle ruljanssille, jotta jokainen saa keskittyä kunnolla työhönsä, johon heidät on äänestetty.

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.

Näin sanotaan täällä ja tämä on fakta.

Vuosi 2011 vaaleineen on yllättävän lähellä. Kansan luottamus tulee ansaita, se punnitaan ajoittain ja sen ylläpito vaatii ylläpitoa.

Venkulat ja epärehellisyys kuriin politiikassa

Ja kaappeihin piilotettuine luurankoineen päivineen. Tämä mies alkaa saada vähitellen kystä kyllin siitä, kuinka monen monituiset poliitikkojen henkilökohtaiset skandaalit, farssinomaiset venkoilut, vievät yhä enemmän ja enemmän jalansijaa itse poliittiselta päätöksenteolta - kansamme asioiden hoitamiselta.

Lisäsin vastikään sivupalkista löytyvien teesieni joukkoon raivostuttavan "hyvä veli" -järjestelmän ja toiveeni siitä, että sekin valtakartellin ominaispiirre kitkettäisiin pois. Vaikka sitten pala palalta. Viime viikkoina on ilmennyt jälleen lisää syytä olla syvästi turhautunut siitä, kuinka lahjusskandaaleissa ja ties missä kupruissa maineensa ryvettäneet poliitikot saavat kaikessa rauhassa toimia tehtävissään sekä viedä siinä samalla oikealta päätösten teolta aikaa.

Niin kanssapoliitikkojen kuin koko kansakunnankin huomio siirtyy jatkuvasti näiden vempuloiden omien hölmöilyiden käsittelyyn. Juuri Timo Soinilta kopioimastani ja tavan takaa toistamastani termistä, valtakartellista, puheenollen vaalirahakohun jälkimainingeissa pääministeri Matti Vanhanen ja maineensa kenties pahiten ryvettänyt, keskustan eduskuntaryhmän silloinen puheenjohtaja, Timo Kalli kommentoivat molemmat keskustan mahdollisuutta kierrättää ministereitä omasta puolueestaan Vanhasen jättäytyessä sivuun keskustan puheenjohtajan ja pääministerin tehtävistä.

Kalli ei halunnut nimetä vaihdettavia ministereitä. Hän arveli, että puolueen kansanedustajat havittelevat ministerikierrätystä sekä henkilökohtaisista syistä että puolueen edun takia.

Minua miellyttäisi kaikista eniten ajatus kansalaisten edun ajamisesta, sikäli kun se nyt enää on pääprioriteetti kansanedustajan toimessa. Jos tässä oikein innostuisi härskiksi, voisi moisesta lausunnosta vetää sellaisen johtopäätöksen, että moni keskustalainen poliitikko on avoimesti omaa etuaan havitteleva helppoheikki. Pääministeri joka tapauksessa vaihtuu kesäkuussa ja seuraaja vuoden 2011 eduskuntavaaleihin asti löytynee samasta puolueesta.

Tavasta käsitellä kaikenkarvaisia kupruja voi olla montaa mieltä, vaikka kaikkien huomio kohdistuukin niihin oikeiden asioiden sijaan. Keskustelun, puolelta toiselle heiteltävien lausuntojen ja täysin ulkopuolelta tulevien tahojen enemmän tai vähemmän relevanttien kannanottojen yllä häilyy jatkuvasti salamyhkäisyyden verho. Kaikkea olennaistakaan ei toden totta päädy suljettujen ovien takaa julkisuuteen.

Vähintään valtaapitävät kieltäytyvät kommentoimasta. Vaikenemista, kiemurtelua, salamyhkäisyyttä. Kuinkahan Vanhas-Masan dramaattisessa talonrakennustarvikeasiassa lopulta kävi? Tekniikan maailman asiantuntijoiden piti erään tiedon mukaan käydä tutkimassa asioiden laita, koska pääministeri-poloinen ei itse kyennyt asiaan. Olisikohan tarvittavat kuitit, dokumentit ja leimat vihdoin löydetty? Toivottavasti taloa ei ole täytynyt purkaa.

Näiden kuprujen käsittelyyn liittyy myös toinen teesini: Politiikkaan pitää saada suoraselkäisyyttä ja läpinäkyvyyttä. Oikeita, konkreettisia toimia ja asiat pöydälle sellaisina kuin ne ovat. Marja Tiuran ja Arto Merisalon väliset puhelinkeskustelut olisi syytä saada oitis puolueettoman, täysin objektiivisen, tahon kuultaviksi ja johtopäätöksiä kehiin. Mielelläni näkisin vihdoin viimein sitä oikeaa rehtiyttä.

Tiuran tapa reagoida hankaliin kysymyksiin ja aiheisiin on epäolennaisiin puolitotuuksiin tarttuminen, päälle huutaminen, parin valmiiksi mietityn lauseen krampinomainen toistaminen, luurin korvaan iskeminen ja pakoon juokseminen.

Eli ei siis mielellään näin. Huomioikaa toki se, että artikkeli on yhden toimittajan näkökulma, mutta juuri tuollaisen pakoilijan leima minullekin on viime aikoina välittynyt. Poliitikon selkärankaa koetellaan erityisesti siten, että pöytään nostetaan faktoin osoitettava epäselvyys, johon olisi ikään kuin annettava perustavaa laatua oleva selitys, mikäli maineensa äänestäjien silmissä haluaa pelastaa.

Apu-lehden 31.3.2010 lehtihyllyihin ilmestyneen numeron 13-14 haastattelu ei täysin riitä saamaan minua vakuuttuneeksi hänen vilpittömyydestään, vaikka avaakin Tiuran kertomuksen tapahtumien kulusta. Todistustaakan omaavan ihmisen näkökulma asiaan poikkeaa luonnollisesti siitä, mitä monesta muusta yhteydestä saa lukea. Ylisanoja toimittaja Leila Itkonen ei ainakaan ole säästellyt kuvaillessaan Tiuran sympaattista persoonaa. Tiuran itsevarmuus virallisemmissa tiedoitusvälineissä kuitenkin antaa ymmärtää, että kehoitus loikkaamisesta keskustaan tuli puoluesihteeri Jarmo Korhoselta. Vaalirahoitusaineistoon syyttäjä ottaa kantaa vasta ensi syksynä ja asia on parhaillaan tutkinnassa. Odottelemme.

Veikkaan, että aiemmin mainituista puhelinäänitteistä paljastuu ainakin jomman kumman osalta sellaisia asioita, ettei kyseistä henkilöä tarvitse kauan mediassa sietää. Se, mikä pitää salata, ja minkä julkaisemista pitää viikkokaupalla pohtia, ei selvästi kestä päivänvaloa. Juridisista syistä on ymmärrettävää, ettei Arto Merisalo voi minne tahansa äänitteitään asettaa julkaistavaksi, mutta juridisesti asiantunteva, puolueeton ja lahjomaton taho täysin kokoomuksen tai keskustan toiminnan ulkopuolelta on siihen oikea.

Vaan mistä löytyy puolueeton ja varmuudella lahjomaton taho selvittämään asiaa? Minun on vähitellen yhä hankalampaa luottaa yhtikäs keneenkään, etenkään valtakartellin edustajien rekrytoimaan selvitysmieheen. Viralliset lausunnot on voitu voidella kabineteissa ja edustussaunoissa jo aikoja sitten. Suomi on julkiselta kuvaltaan maailman vähiten korruptoituneimpia maita, mutta täällä voitelua ja oman edun tavoittelua junaillaankin kenties hieman kautta rantain, kaikessa hiljaisuudessa ja salakavalalla sitouttamisella. Optiojärjestelyitä, byrokraattisia suojatyöpaikkoja.

Valtapuolueiden vaalirahoituskohu kokonaisuudessaan on pikku hiljaa lakaistu maton alle ja itse kukin vaikuttaa päässeen selkääntaputtelun seurauksena kuin koira veräjästä. Sokeaa luottamustaan antava kansa ei tiedä vieläkään, että mitkä minkäkin esiin nousseen asian taustat todella olivat. Kulminaatiopisteenä pidän Jarmo Korhosen ja muun keskustajohdon luottamuksen murtumista hänen kiemurreltuaan erinäisistä salaisista yhdistyksistä.

Faktaa kuitenkin saatiin pöytään, huomioikaa gallup artikkelin yhteydessä. Jarmoa asia ei naurattanut. Ei naurattanut myöskään Vanhasen Mattia. Asia erikseen tosin on se, mikäli tutkimukset ovat yhä käynnissä, mutta kohua ja maineen sotkemista koko vyyhti on sisältänyt alusta pitäen, enkä usko, että mikään pelastaa tilannetta täysin keskustan voitoksi.

Jottei kirjoitus menisi pelkästään suurimpien puolueiden asioiden ruotimiseksi, täytyy sanoa, että myös vasemmistoliiton ja erityisesti Sirpa Puhakan toiminta kohun keskellä aiheutti varsin syvän pettymyksen. Vähintään vasemmistoliitto olisi voinut ilmoittaa metalliliitolta saamansa tuen määrän, koska sen johtaja Riku Aalto periaatteessa antoi tähän luvan.

Hän perusteli kieltäytymistään myös sillä, että maailma oli aivan erilainen vuonna 2007, kun näitä rahoja annettiin: vasta nyt puolueiden rahoittamisesta on hänen mukaansa tullut jotain salamyhkäistä ja tuomittavaa.

Hyvä, että edes nyt, jottei veronmaksajien rahoittamien AY-liikkeiden kassoista saada enää jatkossa nyhdettyä vaalirahoitusta vastoin niiden jäsenten tahtoa! Ei jokainen SAK:n jäsen kuulkaa ole automaattisesti demari tai vasemmistoliittolainen, esimerkkinä allekirjoittanut. On toden totta hyvä, että asia nostetaan pöydälle, jotta vuonna 2011 pienempiä puolueita saadaan lähemmäksi samaa lähtöviivaa. Saivatkohan puolueet sekä yksittäiset ehdokkaat kerätä tukea kampanjointiinsa vaikkapa vuoden 1991 eduskuntavaaleissa ilman sen kummempaa selvitysvelvollisuutta?

Kesäkuun puolivälissä puolue esimerkiksi lähetti Sirpa Puhakan nimissä tiedotteen, jossa vaadittiin puolueiden vaalirahoituksen avoimuudelle kirkkaita pelisääntöjä.

Uudistukset palvelisivat vasemmistoliitonkin etua, mutta yhteinen asia vaatii avoimuutta myös heiltä. Tämänhetkinen tilanne asettaa puolueita ja niin ikään myös yksittäisiä ehdokkaita eriarvoiseen asemaan. Jossain määrin ilmiö on luonnollinen, koska tunnettavuuden ja suosion kasvu johtaa laajempaan tukijoiden määrään.

Suurin yksittäinen syy toiveelleni järjestelmän uudistamisesta on saada politiikkaan vaihtuvuutta. En edelleenkään luota siihen, että ministerisalkkujen kierrättäminen vuoron perään vanhoilta tutuilta toiselle palvelee valtiomme etua.

Kuka haluaa nähdä ministereinä vielä kahdeksankin vuoden kuluttua Mauri Pekkarisen, Paavo Väyrysen ja Jyri Häkämiehen? Houkutellaanko salkkujakoon Pertti Salolainen, Harri Holkeri, Paavo Lipponen, Esko Aho, Iiro Viinanen tai Raimo Ilaskivi? Ei, ei. Tarpeeksi syytä pöydän puhdistukselle antaa tämä.

Osa kiitosta kuuluu lehden mukaan ärhäköityneelle iltapäivälehdistölle, joka vaatii poliittisilta toimijoilta avoimuutta aivan eri tavalla kuin parikymmentä vuotta sitten.

Jotain hyötyähän toki keltaisesta lehdistöstäkin on, vaikka skandaalinhakuisuus, monen asian paisuttelu ja epäolennaisuuksiin tarttuminen ovat kaukana kansakuntamme edusta. Lehdistön, varsinkaan keltaisen sellaisen, poliittiseen riippumattomuuden on kuitenkin syytä suhtautua varauksella, vaikka Pravdaan nähden ollaankin useimmiten monta askelta edellä. Valitettavasti(ko?) miltei jokainen tämänkin kirjoituksen lähteistä on Iltalehden verkkoliitteestä ja muutama niistä on jo hieman vanha. Asia kuitenkin edelleen vakava ja validi.

Jos ei tuokaan riitä, niin Jyrki Kasvi asettaa pelille pisteen tällä lausunnolla.

Äänestäjien täytyy tietää, mistä poliitikot vaalirahansa saavat, jotta ihmiset voivat arvioida heidän riippumattomuuttaan, linjaa kansanedustaja Jyrki Kasvi (vihr).

Riippumattomuuden ja lahjomattomuuden tulee toden totta välittyä äänestäjille tällaisten seikkojen kautta. Lukaiskaapa kyseisestä artikkelista erityisesti se, kuinka Kalli vastasi Kasville. Tuollainen venkulointi ei paranna Kallin tai koko keskustapuolueen tilannetta. Suomen toiseksi suurin puolue (kansanedustajapaikkojen ja kannatusbarometrien mukaan) sysää vastuun lainsäädännöstä kokonaan pienelle puolueelle, vaikka näillä onkin oikeusministeri (Tuija Brax) istuvassa hallituksessa. Erinomaista, että vihreätkin ovat samassa rintamassa grillaamassa valtakartellia - olkoonkin, että aiempi artikkeli on jo kohta kaksi vuotta vanha.

Mahdetaanko vaalirahoituslakiin saada tarvittavia uudistuksia ennen ensi vuoden eduskuntavaaleja? Kysymykseen vastauksen antanee valitettavasti vastakysymys: Mitä intressejä isoa rahaliikennettä pyörittävillä valtapuolueilla olisi moisille muutoksille? Kukapa sitä olisi "havittelematta oman puolueensa etua tai omaa etuaan", Timo Kallia vapaasti lainatakseni?