Suomen kansallisidentiteetti hakusessa

Paljastan teille salaisuuden: Suomessakin on kulttuuri, jossa on ominaispiirteitä, riittejä, alakulttuureita ja historialliset juuret. Tätä eivät nimenomaan ulkomaisia kulttuureita ihannoivat meinaa ymmärtää, koska ovat niin haltioituneita kaikesta muusta. Niin ikään suomalaista perinteistä elämänmenoa pidetään jatkuvasti huonompana, sivistymättömämpänä ja sellaisena, josta tulisi joko päästä eroon tai kehittyä johonkin haluttuun suuntaan.

Monikulttuurisuusdoktriiniin kuuluu olennaisena osana jo varsin väsyneeksi käyvä mantra siitä, että suomalainen harmaa kulttuuri kaipaa jostain muualta eksotiikkaa, sykähtelyä, värähtelyä ja monimuotoisuutta, josta meidän tulisi ottaa silmä tarkkana oppia. Oman kulttuurimme, joka siis on ihan oikeasti olemassa, ominaispiirteisiin ollaan kasvettu ja totuttu siten, että niitä nähdään vain hyvinä, pahoina tai neutraaleina tapoina.

Suomalaista kulttuuria tulisi rikas... ei, enpäs nyt käytäkään tuota termiä vaan sanon, että monimuotoistaa ja kehittää joksikin muuksi kun tällaiseksi juroksi, harmaaksi, peräpohjolalaiseksi, juntiksi ja karuksi. Mitään hyvää omassa itsessämme ei tunnuta useinkaan näkevän. Liekö syynä se kollektiivisen surkea itsetunto. Otsikon mukaisesti kansallisidentiteetti lienee hukattu ja oman yhteiskuntamme sekä kulttuurimme kanssa eletään ikään kuin korvat luimussa.

Kaikkea ulkomaista ylenkatsotaan, koska se on luonnollisesti tottumattomille eksoottista. Aikansa Ranskassa asuttuaan moni suomalainenkin kokisi arkipäiväiseksi kaiken sen, mitä he tällä hetkellä, täältä käsin, ihannoivat. Tällaisen kokemuksen johdosta suomalainen voisi a) oppia arvostamaan suomalaista, myöskin historiallista, kulttuuriperimää ja b) ymmärtää, että ranskalaiselle oma elämänmeno ja kulttuuri ovat yhtä arkipäiväistä toimintaa, joka koostuu hyvistä, pahoista ja neutraaleista tavoista suorittaa askareensa.

Itseironiaa suomalaisilta ei puutu, mutta oman kulttuurin ominaispiirteitä - puhutaan nyt jostain muustakin kuin saunasta ja joulupukista - tavataan jossain määrin hävetä, koska niitä pidetään outoina ihan meidän itsemme toimesta. Jos joku on ihan oikeasti sitä mieltä, että suomalainen kulttuuri on aikansa elänyttä, noloa ja harmaata, en estä muuttamasta jonnekin missä pippuri kasvaa ja elämä on jatkuvalla syötöllä eksoottisesti värähtelevää sekä sykähtelevää.

Olkoonkin, että meitä pidetään maailmalla outoina ja hulluina. Montaa kymmentä muuta kulttuuria minä vasta sekopäisenä pidänkin, vaikka minkä tahansa edustaja saisi Suomeen tullessaan aikaan ties mitkä erityisjärjestelyt, jotta hänen olisi mahdollista harjoittaa kulttuuriaan ilman, että oma toimintamme sitä häiritsisi. Ne, jotka eivät pidä juuri suomalaisuutta minkäänlaisessa arvossa, eivät todennäköisesti arvosta enempää namibialaisuutta tai puolalaisuuttakaan omine piirteineen.

Moni kuitenkin paheksuisi myös sitä, kuinka minusta ja muista nationalisteista paistaa jatkuvasti "me ja muut" -asenne sen sijaan, että kaikki nähtäisiin samana massana. En tarkoita "meillä ja muilla" -asenteellani - jota en tosin tunnusta - mitään kahtiajakoa, jossa toiset olisivat parempia ja toiset huonompia vaan sitä, että kulttuureita ei ole tarpeen sulauttaa sillä seurauksella, että jompi kumpi tekee myönnytyksiä luopuen jostain omastaan.

Suomalaista kulttuuria ei nimittäin tarvitse parantaa mihinkään suuntaan ja minä ainakin olen kaikessa nationalismissani ylpeä juuri suomalaisesta kansallisidentiteetistä, johon kuuluu heittäytyä jätkäporukalla katsomaan jääkiekkoa sekä mekastamaan saunan lämpeämistä odotellessa. Olkoonkin se punavihreistä feministeistä tai akateemisista älyköistä kuinka junttia touhua tahansa. Minustakaan tuulipuvut eivät ole harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta sieltä muodikkaimmasta päästä ja myönnän, jos en nyt vallan pilkanneeni, niin ainakin vääntäneeni vitsiä näistä villityksistämme.

Suomalainen luonnon- ja käytännönläheisyys, joka näkyy muun muassa monien kotitalouksien omavaraisuutena ja siinä, että parhaat päivänsä nähnyt tuulipuku saa kyytiä sauvakävelylenkillä, on sitä meidän kulttuuriamme. Toistan, että mikäli joku elää Suomessa potien jatkuvaa myötähäpeää maanmiehistään ja -naisistaan, haikaillen jonkun ylenkatsomansa ns. korkeakulttuurin pariin, on hän hyvä ja nostaa kytkintä.

Kokonaan oma asiansa onkin se, kuinka paljon suomalaisessa yhteiskunnassa tullaan vastaan ja sopeudutaan soljuvana virtana maahamme integroituville muille kulttuureille. Mikäli olettamukseni käy toteen ja oma kansallisidentiteettimme on kaikessa alemmuudentunnossamme pahemman kerran kadoksissa, annetaan vaatimuksille siimaa niin kauan kunnes kela on loppu ja valtiomme identiteetteineen on muuttunut joksikin aivan muuksi - todennäköisimmin sekametelisopaksi Yhdysvaltojen malliin.

Vielä oma asiansa on se, että suuri osa vaateista on peräisin suomalaisilta itseltään. Muistutan, että huomattava osa vähemmistövaltuutetun virastolle tehdyistä ilmoituksista ovat olleet kantaväestön tekemiä. Ksenomaniassamme ja vastaavasti rasismikammossamme olemme hätääntyneet jo valmiiksi ja mahdollisia kulttuurisia yhteentörmäyksiä pyritään ennaltaehkäisemään luopumalla jo valmiiksi omasta tapakulttuuristamme pala palalta. Näin käy myös opetusjärjestelmässä, joka oli vielä taannoisessa vertailussa parasta a-ryhmää koko maailmassa.

Helsinkiläiskouluissa, joissa maahanmuuttajalasten prosentuaalinen osuus on pienempiä asuinkeskittymiä huomattavasti suurempi, ollaan luomassa kielimuuria sen sijaan, että sellaisesta yritettäisiin päästä eroon. Asiaan liittyen kehotan lukemaan Jussi Halla-ahon kirjoituksen siitä, millaisia vaateita ja hätäkakkareaktioita erään ala-asteen rehtorin vaatimus käyttää oppitunneilla ainoastaan suomen kieltä sai aikaan. Kirjoitus sisältää varsin kattavan analyysin siitä, millaisia käytännön vaikeuksia täysin lapasesta lähtenyt suvaitsevaisuus saisi aikaan oppilaille.

Kukahan tai mikä instanssi on jossain vaiheessa päättänyt, että tavoitteena on mahdollisimman heterogeeninen Eurooppa? Ilmeisesti jossain on todettu syystä X, että kansallisuuksien isolaatio omien rajojensa sisäpuolelle on tullut tiensä päähän ja on aika siirtyä kohti monikansallista Eurooppaa. Ilmeisen vaikutusvaltaiset päättäjät ovat olleet asialla, koska sen verran moni Euroopan unionin jäsenvaltio on sitoutunut hankkeeseen täysin rinnoin.

Kielenkäytöstä

Julkaisin tämän tekstin raakileen jo aiemmin IRC-Galleria-blogissani, jonne olen tosin kirjoitellut äärimmäisen harvoin ja lähinnä turhanpäiväisiä sekä leikkimielisiä kyselyitä tai testejä.

Yksi internetin suurimmista karhunpalveluksista on ollut nopeasti leviävä uuskieli ilmaisuineen, samoin kuin tavan puhekielisyys, jotka heikentävät erityisesti nuorison äidinkielen osaamista entisestäänkin. Oikeaoppinen yleiskieli tulisi osata täyttäessä virallisia kaavakkeita tai laatiessa työpaikkahakemusta, vaikka puhekielellä toki tuleekin toimeen arkisessa elämässä ja verkkoyhteisöissä.

Monille tärkeintä on vain saada asiansa sanottua joten kuten, vähän sinne päin, mutta hyvin pienellä perehtymisellä ja keskittymisellä jälki olisi huomattavasti selkeämpää sekä miellyttävämpää. Tämä ilmiö on selkeästi havaittavissa myös muunkielisiä nettisivustoja lukiessa, mutta olen melko vahvasti sitä mieltä, että suomalaisnuoriso ja nuoret aikuiset ovat äidinkielensä hallinnassa aivan omaa luokkaansa. Kyseessähän siis on tämän hallinnan liki totaalinen puute.

Internet voidaan kirjoittaa kielenhuoltolaitoksen suositusten mukaan nykyään sekä pienellä että isolla alkukirjaimella termin arkipäivistyttyä. Tämä on ihan oikeasti faktatieto. Kun mainitsen tässä kirjoituksessa, että joku asia on ihan oikeasti siten kuin sanon sen olevan niin tarkoitan sitä, että kyseessä on yksinkertaisesti kiistämätön, 100 % paikkansapitävä fakta, jonka minä viisaampana tiedän ja kerron.

Itselläni tosin on ollut kirjoittamista harrastaessani (samoin kuin verkkokeskusteluihin osaa ottaessani) niinkin vaatimaton tavoite kuin oppia joku kaunis päivä hallitsemaan suomen kieltä täydellisesti. Ei enempää eikä vähempää. Huomatessani tietynlaisten ilmaisujen oikeaoppisen kirjoitusasun pistän ne tarkasti mieleeni vastaisen varalle. Ensin tosin tarkistan asian varmuuden vuoksi muualtakin. Äärimmäisen mainio sivusto tähän löytyy täältä, mistäpä muualtakaan. Ovathan Jukka Korpelan laajat kotisivut erinomainen tiedonlähde vaikka mihin ja mies itse on lähestulkoon nettilegendan asemassa.

Olen aina ottanut viisaammilta ilomielin ja kiitollisena vastaan oppia äidinkieleen, valokuvaukseen tai musiikkiin liittyen. Niin kauan kun kirjoituksista tai mistä tahansa julkaistavasta materiaalista saatava palaute ei ole pilkkaamista vaan rakentavaa ja kehittävää, on palautteen saajan syytä olla kiitollinen. Minä ainakin olen kiitollinen siitä, että palautteen antajat ylipäätään haluavat jakaa itse vaivalla hankkimaansa tietoa muille. Kannatankin sitä viisasta ajatusta, jonka mukaan tiedolla ei ole mitään arvoa, mikäli sen pimittää kokonaan itsellään.

Tämän ajattelutavan johdosta minua ihmetyttääkin suuresti se, miksi niin monet paljon uutisartikkeleita ynnä muuta hyvää yleiskieltä sisältävää tekstiä lukevat ihmiset eivät ota opikseen. Mikäli yhdyssanat eivät ole hanskassa, on mielestäni kohtuullista odottaa asian korjaantuvan hyvää yleiskieltä lukemalla. Kenties nämä monet ihmiset eivät ole lukemaansa kohtaan kovin analyyttisiä, jotta osaisivat ottaa kirjoitusasusta oppia. Esimerkiksi ne, jotka ovat jostain ihmeen syystä oppineet kirjoittamaan sanan syntymäpäivä erikseen - kuten eräänä päivänä järkytyksekseni huomasin - eivät ota opikseen, vaikka näkevät sanan kirjoitettavan oikeaoppisesti kaikkialla muualla.

Erityisen hyvää yleiskieltä sisältää muun muassa iki-ihana Aku Ankka -lehti, jota on lähestulkoon suurimmaksi osaksi kiittäminen omassa verbaalisessa lahjakkuudessani. Myös Muumilaakson tarinoissa puhutaan hyvää yleiskieltä ja lisäksi sarjan ensimmäinen sekä luvalla sanoen valovuoden verran toista parempi "tuotantokausi", Tanoshii Mūmin Ikka, sisältää runsaasti hyvää verbaliikkaa.

Yleisestikin ottaen minua ihmetyttää suuresti se, että minkä tähden joidenkin ihmisten pitää olla niin kertakaikkisen huonoja? Olen jo alkanut miettiä sellaistakin vaihtoehtoa, että tarkistavatko surkeaa tekstiä suoltavat ihmiset ensin sen, että kuinka joku sana pitäisi kirjoittaa oikein, jotta voivat varmasti kirjoittaa sen väärin antaakseen itsestään oikein keskinkertaisen, surkean ja ennen kaikkea hutaistun kuvan.

"Jaa, katsopas, sähköhammasharja kirjoitetaan noin. Nythän minun pitää ilman muuta kirjoittaa se tuonne muotoon sähkö-Hammas, harja..., jotta olisin mahdollisimman huono." Vai onko kyse ainoastaan itsekritiikin ja kehittymisen halun täydellisestä puutteesta? Jos verkkopalveluun, IRC-Galleriaan tai Facebookiin, perustaa yhteisön, niin eikö vähintä mitä voi tehdä ole tarkistaa, että onko sen nimi kirjoitettu oikein?

Kuten aiemmin kirjoitin, kannatan ajatusta siitä, että asioista ihan oikeasti paremmin tietävät antavat palautetta kaikenlaisesta päin honkia toteutetusta materiaalista, johon vaikkapa juuri internetissä törmää. Tämän periaatteen mukaisesti annan varsinaisen "protipin": heti nenäsi edessä, siinä enter-napin yläpuolella, on backspace-niminen näppäin. Sitä painamalla voit korjata tekstiisi suoltamasi uskomattoman paskan roipelluksen!

Omapahan se on toki "vikani," mutta luontoni ei kerta kaikkiaan anna periksi hutiloida muiden nähtäville mitä tahansa sontaa oikolukematta sitä ensin. Sama pätee vaikkapa tähän kirjoitukseen, jonka oikoluen ainakin pariin kertaan ja mikäli oikolukija nro. 2, eli avovaimoni Henna, huomaa täällä kirjoitusvirheitä, korjaan ne sekuntiakaan empimättä. Onhan nimittäin fakta sekin, että omalle tekstilleen käy vähitellen sokeaksi, eikä vahingossa syntyneitä kirjoitusvirheitä huomaa. Se on erikoista, mutta totta.

Toisin kuin kritiikin vastaanottoon kykenemättömät ihmiset minä en ala tiuskia Hennalle siitä, että hän huomaa vahingossa syntyneet kirjoitusvirheeni ja huomauttaa asiasta. Sen sijaan olen kiitollinen, että hän suostuu lukemaan kirjoitukseni ja mahdolliset näppäilyvirheet tulee korjattua.

Toisinaan olemme eri mieltä jostain harvinaisemmasta yhdyssanasta, tarkistamme asian vaikkapa täältä (suhtautuen sivustoon luonnollisesti pienellä varauksella) ja pistämme löytämämme tiedon korviemme taa vastaisen varalle. Näin kehitytään ja opitaan!

Muistakaa Sekin, Että Tämän Tapainen Sanomansa Korostaminen on kertakaikkisen naurettavaa touhua. Isolla alkukirjaimella aloitetaan suomessa lause ja lisäksi niin kirjoitetaan erisnimet. Suomi on valtiona erisnimi, mutta suomen kieli ei ja se kuuluu kirjoittaa pienellä alkukirjaimella. Asia on ihan oikeasti näin. Myöskään suomalainen, lappeenrantalainen sekä trinidad ja tobagolainen eivät ole erisnimiä, vaikka paikkakunnat ja valtiot ovatkin erisnimiä.

KENTIES EDELLISTÄKIN NAURETTAVAMPAA ON TÄLLAINEN TAPA TUODA ASIAANSA MUKA PAREMMIN ESIIN!!! TOSIASIASSA SINUA PIDETÄÄN TOTUUDENMUKAISESTI IDIOOTTINA, EIKÄ ILMOITTAMAASI ASIAA NOTEERATA SENKÄÄN VERTAA KUIN SEN OLLESSA ASIALLISESTI KIRJOITETTU!!!

IRC-Galleria on ympäristönä aivan omaa luokkaansa sen aktiivikäyttäjien ollessa suureksi osaksi alle täysi-ikäistä, mutta yhteisö "I HATE BARBIE,THAT BITCH GET'S EVERYTHING !" sai kylmät väreet kulkemaan selkäpiitäni pitkin. Barbie-nimen jälkeen tuleva pilkku ei yksinään ole toimiva tuossa yhteydessä, sen jälkeen kuuluva välilyönti uupuu, get's ei ole mikään sana ja missään ei olla sanottu, että lauseen päättävää huutomerkkiä tulisi edeltää välilyönti. Sivustohan tosiaan on IRC-Galleria, eikä Irc-galleria, IRC galleria tai IrC-gAlLeRiA.

Suomalaisnuorison luokattoman surkea oman kielensä hallinta kulminoituu siihen, että myös äärimmäisen keskinkertaista, liki ala-astetasoista, englantia on pakko tunkea sinne tänne - usein jopa harvinaisen epäonnistuneessa kontekstissa "tyylikeinona". Yksi esimerkki voisi olla lause "siellä oli semmoinen basic kaveri, joka oli ihan head over heels mukana siinä casessa."

Jos ei englantia osaa, olisi tällöin suotavampaa jättää kirjoittamatta sitä tyystin. Asiassa ei olisi mitään ongelmaa, mikäli kieltä haluaa oppia kaiken aikaa ja sen käytössä haluaa kehittyä, mutta näinhän asia ei ole. Juuri tästä syystä minäkään en tuherra jotain keskinkertaista paskaa norjaksi, koska en kieltä pahemmin osaa.

Saahan sitä aina rohkeasti yrittää, mutta koska englantia opiskellaan jo peruskoulun alkupäästä lähtien, on sillä minusta sellainen erityisasema, että sitä tulisi myös osata kunnolla, mikäli sitä haluaa vapaaehtoisesti käyttää. Vapaaehtoista käyttöä on esimerkiksi kirjoittaa leppoisasti Facebook-statuksensa englanniksi tai se surullisin tapa, eli kirjoittaa englanninkielisiä lyriikoita kappaleisiinsa.

Vaatimaton tavoitteeni on oppia kirjoittamaan, puhumaan ja ymmärtämään myös englantia aina vain paremmin. Täydellisyyttä on melko mahdoton saavuttaa harrastuspohjalta, mutta sinne suuntaan pyrin. Englanninkielisiä tekstejä lukiessani painan mieleeni sanastoa, joka onkin melko laaja. Niin ikään yritän muistaa hyviä fraaseja, ilmaisutapoja, kieliopillisia lainalaisuuksia ja oikeinkirjoitusta.

Eräs erityisen harmillinen ja liian usein havaittavissa oleva kieliopillinen lapsus on äärimmäisen kontekstisidonnaisten tyylikeinojen, kuten tietynlaisten välimerkkien, epämääräinen käyttö. Mutu-tuntumalta (sorrun uuskieliseen termiin, joka on lyhenne sanoista "musta tuntuu") heitän edelleen veikkauksen siitä, että monilla ihmisillä on joitain lukihäiriöön verrattavissa olevia tekstin sisältöön ja kontekstiin liittyviä ymmärtämisvaikeuksia.

Yksi esimerkki on kaksoispiste, jota näkee toisinaan käytettävän sangen epämääräisesti. Luettelotyylistä virkettä ei todellakaan kirjoiteta näin: "juhlissa oli: Matti, Sakari, Liisa, Emma." Niin ikään on todella tökeröä kirjoittaa "ostin kaupasta: juustoa, maitoa, limsaa." Monet kun nimittäin unohtavat luettelointinsa viimeisen ja toiseksi viimeisen sanan välistä ja-sanan.

Toinen esimerkki on kolme pistettä, joita tulisi käyttää todella harkiten sen äärimmäisen kontekstisidonnaisesta luonteesta kohtuen. Mikäli ihminen ei kykene hahmottamaan sitä, että millaisen vivahteen kolme pistettä tuovat lauseeseen eri asiayhteyksissä, täytyy kyseessä olla jonkunlainen juuri lukihäiriöön rinnastettava tekstin hahmottamisvaikeus.

Astetta surkeammat tapauksethan tosin naputtelevat kolmen pisteen sijaan kaksi tai neljä pistettä ja kaikkein ala-arvoisimmille toheloille ei meinaa riittää edes kaksitoista pistettä. Kolme pistettä on ihan oma typografinen välimerkkinsä, vaikka koostuu kolmesta merkistä. Kaksi on liian vähän - neljä tai enemmän taas liian paljon. Mikä tässä on hankalaa ymmärtää?

Aloittelijatason rocklyriikat on yksi esimerkki tapauksista, joissa kolmea pistettä ylikäytetään varsin epäsovinnaisesti. Harkiten ja oikeassa kontekstissa käytettynä kolme pistettä on mainio tehokeino, paremmin sanottuna tyylikikka, mutta väärin käytettynä se heikentää heikkoa kielitaitoa sisältävien lyriikoiden uskottavuutta entisestään.

Äärimmäisen surkeissa ja kliseisissä esimerkeissä "I was haunted by the burning shadows..." tai "oh I'm so desperated... why did you leave me baby...?" kolme pistettä kuvastavat ainakin minusta melankoliaa, toivottomuutta ja tekotaiteellisuutta. Äärikliseisistä lyriikoista ja niiden aiheuttamasta turhautumisesta muuten syntyisi vaikka tältä istumalta oma kirjoituksensa.

Ei ole sattumaa, ettei kahvilan hinnastossa lue "munkkikahvit... 2 €." Se olisi sama kuin kauppias haluaisi viestittää asiakkailleen, että tässä olisi nyt vähän ikään kuin tällaiset munkkikahvit. Tulkaa jos haluatte, mutta parempi jos ette tule, koska nämä nyt ovat vähän niin ja näin nämä meikäläisen munkkikahvit.

Eri konteksteissa käytettynä kolme pistettä tuovat sanomaan edellä mainittujen esimerkkien ohella muiden muassa flirttailevan, vihjailevan, turhautuneen, luovuttaneen, uhkailevan tai väsyneen vivahteen. Yleinen ja usein epätarkoituksenmukainen käyttöpaikka on kuvateksti, jossa valokuvan julkaissut tekee heti kättelyssä kardinaalivirheen ottamalla marttyyriasenteen ja hakee kuvalleen katsojien hyväksyntää kerjäämällä säälipisteitä. "Kukka..." "Mehiläinen..."

Erilaista keskinkertaisuutta yhdistelemällä esimerkkikuvateksti voisi olla vaikkapa "polku pyörä......" Mitä muutakaan kuvaaja tuollaisella paskalla viestittää kuin sitä, että hän nyt on ottanut tuollaisen kuvan polkupyörästä, että sanokaa jos tykkäätte, mutta tuskin tykkäätte, koska eihän minusta ole mihinkään. Nyyh, nyyh.

Aiheesta aidanseipääseen ihmettelen edelleen suuresti sitä, mitä tuo teinityttöjen angstaus on. Mitkä lie IRC-Galleria-yhteisöt, kuten "puhu must paskaa, emmä välitä daa!!!1", "älä selitä, emmä usko" tai "tuki turpas huora, mä vetelen sua pleksiin" eivät todellakaan tee teinitytöistä uskottavia, itsenäisiä naisia. Ne tekevät ko. ihmisistä toisten silmissä totaalisia idiootteja. Imbesillejä, tyhmiä ja säälittäviä. Tajuatteko? Pinnistäkää olematon suomen kielen taitonne äärimmilleen niin saatatte ymmärtää sen, mitä tarkoitan. Ei teillä ole voinut niin ankea elämä olla, että sen varjolla kannattaa nolata itsensä julkisesti em. keinoin.

Jatkan anteliaiden neuvojen antamista. Sanoissa, kuten taiteilija, asiantuntija, jääkiekkoilija tai etsaaja toiseksi viimeinen j-kirjain ei ole typo tai muutenkaan huvin vuoksi kirjoitettu. Se kuuluu sanaan, jotta sille saadaan oikea merkitys. Sopeutua on eri asia kuin sopeutuja. Samoin soittaa ja soittaja.

Seuraava tiedonjyvä: sanat vielä, kuulostaa tai erilainen eivät ole typoja. Niihin ei ihan oikeasti tule kuin yksi l-kirjain keskelle sanaa. Viimeisenä asiana muistutan, että välimerkkejäkin saa käyttää, kunhan niiden käytön hallitsee, mutta välilyöntejä tulee ihan oikeasti kerrallaan vain yksi (1) kappale.

Summa summarum. Minusta tälläinen: kirjotus tyyli on ihan hanurista ja tekee tekstistä.. vaikee selkosta muutenkin tulee vähä typerä kuva kirjoittajasta en ota vakavasti sellasia.. !!11!!! Tällaista käsittämätöntä roipellusta kun näkee valitettavan usein siellä täällä.

Verenkiertoni seisautti myös yhteisö "Tampereen terveydenhoito oppilaitos." Eikö tuota nyt tyhmemmällekin joku järki sano, että ei sitä kirjoiteta noin?

Hajotkaa tähän, te toistaitoiset.