Ajatuksia herätti alun alkaen tämä uutinen, jonka sisällössä ei ole juurikaan mitään sellaista, joka minua yllättäisi. En minä haluaisikaan, että sukupuolien välisiin eroihin tai ominaispiirteisiin pyrittäisiin systemaattisesti vaikuttamaan jo alle kouluikäisenä. Hommassa mennään melkeinpä samanlaiseen aivopesuun kuin uskonnoissakin. Ihmisen pitää astua siihen muottiin kun halutaan ja tarvittaessa siihen opetetaan jo tarhaiässä.
On pääasia, että kaikkiin lapsiin pyritään lähtökohtaisesti suhtautumaan yhdenmukaisesti. En haluaisi poikia komennettavan leikkimään nukkekodilla tai tyttöjä kiipeilemään puuhun. Kaikkein vähiten yllättääkin seuraava yhteenveto:
Muutostyön keskiössä ovat opettajat, joiden tulisi huomioida lapsi kokonaisvaltaisesti. Tutkimuksissa on havaittu, että opettajat antavat tytöille enemmän huomiota. Poikia opettajat puhuttelevat lyhyemmin lausein ja komennoin, ja heidät jätetään usein keskenään omiin leikkeihinsä.
Näinhän se menee. Lähtökohtaisesti tytöt ovat niitä somia ja herttaisia tylleröitä, jotka istuvat kiltisti ja viittaavat aina kun opettaja kysyy. Ihanneoppilaita, jotka hymyilevät ja niiaavat. Nukkeleikit ovat somia. Pojat taas ovat niitä tulevia sovinistisikoja, jotka syljeskelevät, oppivat nuorempana kiroilemaan ja koheltavat. Sotkevat ja särkevät paikkoja. Harrastuksissa, kuten kiipeilyssä tai pikkuautojen kanssa touhuamisessa ei ole mitään herttaista. Tulevaisuuden maantiekauhuja.
Vastaavasti tytöt saavat usein kärsiä siitä, kuinka suhtautuminen moneen asiaan on "no, pojat on poikia." Tällaisen periaatteen mukaan jopa poliitikot saavat toilailunsa kuitattua täällä hyvä veli -järjestelmän luvatussa maassa. En väitä vastaan, etteivätkö pojat tee enemmän kepposia tai joudu useammin tappeluihin ja tapaturmiin koheltamisensa ansiosta. Suhtautumisessa ja kohtelussa olisi silti paljon parannettavaa, eli tasa-arvoistettavaa.
Jotta päästäisiinkin sinne tasa-arvoasioiden ytimeen, vaatinee homma hieman pohjustusta.
Koska valkoinen heteromies on jo todistetusti kaiken pahan alku ja juuri (minullakin kasvaa pirunsarvet ohimoilla), fyysisessä etulyöntiasemassa ja oletetun dominantti esimerkiksi parisuhteessa, pätee samanlainen suhtautuminen pojankoltiaisiin jo tarhaiässä. "Oletetun dominantilla" tarkoitan sitä, kuinka totuus poikkeaa melkoisen rutkasti tästä vuosisatojen aikana eläneestä väitteestä. Näin asia olikin vielä kymmeniä vuosia sitten, mutta tänäpäivänä totuus ei voisi olla kauempana.
On mielestäni kiistämätön tosiasia, että nainen on parisuhteessa ja monessa yhteiskunnan osa-alueessa se dominantti osapuoli, jolla on toimintansa tueksi paljon aseita saavuttaa tavoitteitaan ja pitää miehiä pihdeissään. Lisäksi nämä aseet ovat nykyisen normiston ansiosta täysin oikeutettuja naiselle. Naisella on oikeus mököttää, itkeä, syyllistää ja ivata, mutta miesten täytyy niellä kiukkunsa, vaikka epäreilu kohtelu olisi selvää kuin pläkki. Henkinen yliote ja valta-asema on ilmiselvä, koska viime kädessä voi aina turvautua omaan heikkouteensa ja saada mies antamaan periksi julmalla syyllistämisellä.
Nämä kaikki keinot ovat - ei enempää eikä vähempää - kuin kiristämistä, eli ikävää ja kieroa peliä. Parisuhteeseen kehittyy helposti ilmapiiri, jossa mies tietää sen, kuinka hänen pitää tehdä tietyissä asioissa omien mielihalujensa vastaisesti. Hän tietää jo etukäteen, millainen kalabaliikki syntyy siitä, ellei hän toimi naista miellyttääkseen. Tämän takia moni mies on parisuhteessa ahdistunut ja pelkää.
Tästä ei vain herkästi uskalla puhua, koska lähtökohtaisesti taas pitäisi olla vahva. Niin läpeensä paha kuin valkoinen heteromies onkin, ei valtaosa meistä halua etenkään rakkaalle naiselleen pahaa. Se, että ystäviään käy tervehtimässä ja vaikka siinä ohessa erehtyy nauttimaan muutaman oluen, ei ole itsetarkoituksellista kiusantekoa.
Meillähän on yksi sun toinenkin kivitauluun hakattu totuus, kuten se, että nainen saa aina muuttaa mieltään. Tai että miehen täytyy olla ajatustenlukija, eikä naisella ole mitään velvoitetta muuttaa käytöstä. Naiselta ei saa vaatia, naisen täytyy saada olla tilanteesta riippumatta oma ihana temperamenttinen itsensä, eikä häntä pidä pyytää muuttumaan. Jos mies tekee näin, pyrkii hän muokkaamaan härskisti toisen naisellista identiteettiä ja koskemattomuutta omia etujaan ajaen.
Jos parisuhteessa nainen huutaa miehelle, että "nyt se turpa kiinni, ukko, perkele," on se merkki vahvasta naisesta, joka osaa pitää puolensa. Jos mies huutaa yhtä lailla kiukustuttuaan naiselle, että "nyt se turpa kiinni, ämmä, perkele," on naisella tilaisuus kääntää tilanne täydelliseksi voitokseen menemällä hysteeriseksi ja uhkaamalla soittaa perheneuvolaan tehdäkseen ilmoituksen miehen aggressiivisesta käytöksestä ja henkisestä väkivallasta. Jos mies soittaisi vastaavaan palveluun ja valittelisi naisensa huutaneen hänelle raivostuneena heittäen samalla lautasen seinään, mahdettaisiin langan päässä nauraa. Niin paljon kuin miesten kokemasta perheväkivallasta puhutaankin.
Sanomalla itsellään ei ole niinkään väliä, sillä jo äänen korottaminen ja vaikkapa sormensa heristäminen ovat merkkejä uhkaavasta ja aggressiivisesta käytöksestä, josta saadaan luotua porttiteorian pelisääntöjen mukaan miehen potentiaali oikeaan perheväkivaltaan, joka on syystäkin kuuma peruna. Yhtäällä janotaan jopa sukupuolineutraalia kasvatusta tarhaiästä lähtien, mutta toisaalla miehellä ei ole jalansijaa omaan elämäänsä kaiken pelon sekä mielivallan keskellä.
Minusta he, jotka väittävät, ettei yhteiskunnassa ole selvästi naisten tai miesten ammatteja tai työelämään liittyviä ominaispiirteitä, ovat väärässä. Osa näistä ihmisistä jaksaa väittää hämmästyttävän sitkeästi, ettei miehessä ja naisessa ole edes lähtökohtaisesti mitään luonteeseen liittyvää eroa sen suhteen, millaisia eroja heidän kiinnostustensa kohteilla on, tai millaiselle alalle he parhaiten soveltuvat - poikkeuksia tietenkin lukuun ottamatta.
Tyttöjä tai naisia ei yksinkertaisesti suurimmaksi osaksi kiinnosta toimia palomiehenä, lentokapteenina, koneistajana, suutarina tai ahtaajana. Poikia tai miehiä ei yksinkertaisesti suurimmaksi osaksi kiinnosta toimia sairaanhoitajana, floristina, perhepäivähoitajana, sisustussuunnittelijana tai parturi-kampaajana.
Lisäksi kuitenkin on paljon "sukupuolineutraaleja" ammatteja, kuten lääkäri, farmaseutti (naisia kuitenkin enemmistö), myyjät (hieman alakohtaista), kokki, taloustieteisiin liittyvät alat ja opettaja. Noin kymmenestä eri kieltenopettajasta minulla tosin oli miespuolisia ainoastaan yksi. Matematiikan ja fysiikan opettajia on ollut melko tasaisesti niin miehistä kuin naisista. Jopa pastori alkaa lähestyä tätä asemaa, vaikka sen on pitänyt juuri alun perinkin olla ala, jonne naisia ei kaivata. Kaipaisin sitä naulaa vanhoillisten fundamentalistiuskovaisten arkkuun, jos Suomen kirkko valitsee naisarkkipiispan. Sitä ei sentään tulle tapahtumaan.
En ymmärrä, jos ei joku suostu käsittämään sitä, että sukupuolissa on ihan oikeasti jotakuinkin hormonaalisista syistä johtuvia eroja näiden asioiden suhteen. Moni on sitä mieltä, että tämä johtuu ensisijaisesti kasvatustyöstä. Jos lapsi, otetaan vaikkapa soma tytöntyllerö, pidettäisiin mahdollisimman eristettynä sukupuolistereotypioista ja niihin liittyvistä ulkoisista vaikutteista (kenties homopari kasvattajana?) ja sen sijaan häntä ohjattaisiin tasapuolisesti sekä poikien että tyttöjen leikkeihin, voisi olla mielenkiintoista havainnoida, ilmaiseeko lapsi jossain vaiheessa tahdon leikkiä vain niitä tyttöjen leikkejä. Ilkeähän tällainen testi tietenkin olisi.
Feministit, erityisesti selkäpiitä karmivat anarkofeministit, haluaisivat kenties murtaa senkin, kuinka roolit kotona perinteisesti jakautuvat. Minä olisin halukas murtamaan jopa uutiseen päätyneen tavan pitää lastenhoitoon, pyykinpesuun ja ruoanlaittoon tasapuolisesti osallistuvia perheenisiä pehmo-isinä. Vaikka käytänteitä pyrittäisiinkin murtamaan, menestyksekkäästikin, ei usea anarkofeministi lähde mielellään ullakolle tarkistamaan hiirenloukkuja, puhdista viemäriputkia tai mene katolle tiputtamaan lumia.
