Suomen kansallisidentiteetti hakusessa

Paljastan teille salaisuuden: Suomessakin on kulttuuri, jossa on ominaispiirteitä, riittejä, alakulttuureita ja historialliset juuret. Tätä eivät nimenomaan ulkomaisia kulttuureita ihannoivat meinaa ymmärtää, koska ovat niin haltioituneita kaikesta muusta. Niin ikään suomalaista perinteistä elämänmenoa pidetään jatkuvasti huonompana, sivistymättömämpänä ja sellaisena, josta tulisi joko päästä eroon tai kehittyä johonkin haluttuun suuntaan.

Monikulttuurisuusdoktriiniin kuuluu olennaisena osana jo varsin väsyneeksi käyvä mantra siitä, että suomalainen harmaa kulttuuri kaipaa jostain muualta eksotiikkaa, sykähtelyä, värähtelyä ja monimuotoisuutta, josta meidän tulisi ottaa silmä tarkkana oppia. Oman kulttuurimme, joka siis on ihan oikeasti olemassa, ominaispiirteisiin ollaan kasvettu ja totuttu siten, että niitä nähdään vain hyvinä, pahoina tai neutraaleina tapoina.

Suomalaista kulttuuria tulisi rikas... ei, enpäs nyt käytäkään tuota termiä vaan sanon, että monimuotoistaa ja kehittää joksikin muuksi kun tällaiseksi juroksi, harmaaksi, peräpohjolalaiseksi, juntiksi ja karuksi. Mitään hyvää omassa itsessämme ei tunnuta useinkaan näkevän. Liekö syynä se kollektiivisen surkea itsetunto. Otsikon mukaisesti kansallisidentiteetti lienee hukattu ja oman yhteiskuntamme sekä kulttuurimme kanssa eletään ikään kuin korvat luimussa.

Kaikkea ulkomaista ylenkatsotaan, koska se on luonnollisesti tottumattomille eksoottista. Aikansa Ranskassa asuttuaan moni suomalainenkin kokisi arkipäiväiseksi kaiken sen, mitä he tällä hetkellä, täältä käsin, ihannoivat. Tällaisen kokemuksen johdosta suomalainen voisi a) oppia arvostamaan suomalaista, myöskin historiallista, kulttuuriperimää ja b) ymmärtää, että ranskalaiselle oma elämänmeno ja kulttuuri ovat yhtä arkipäiväistä toimintaa, joka koostuu hyvistä, pahoista ja neutraaleista tavoista suorittaa askareensa.

Itseironiaa suomalaisilta ei puutu, mutta oman kulttuurin ominaispiirteitä - puhutaan nyt jostain muustakin kuin saunasta ja joulupukista - tavataan jossain määrin hävetä, koska niitä pidetään outoina ihan meidän itsemme toimesta. Jos joku on ihan oikeasti sitä mieltä, että suomalainen kulttuuri on aikansa elänyttä, noloa ja harmaata, en estä muuttamasta jonnekin missä pippuri kasvaa ja elämä on jatkuvalla syötöllä eksoottisesti värähtelevää sekä sykähtelevää.

Olkoonkin, että meitä pidetään maailmalla outoina ja hulluina. Montaa kymmentä muuta kulttuuria minä vasta sekopäisenä pidänkin, vaikka minkä tahansa edustaja saisi Suomeen tullessaan aikaan ties mitkä erityisjärjestelyt, jotta hänen olisi mahdollista harjoittaa kulttuuriaan ilman, että oma toimintamme sitä häiritsisi. Ne, jotka eivät pidä juuri suomalaisuutta minkäänlaisessa arvossa, eivät todennäköisesti arvosta enempää namibialaisuutta tai puolalaisuuttakaan omine piirteineen.

Moni kuitenkin paheksuisi myös sitä, kuinka minusta ja muista nationalisteista paistaa jatkuvasti "me ja muut" -asenne sen sijaan, että kaikki nähtäisiin samana massana. En tarkoita "meillä ja muilla" -asenteellani - jota en tosin tunnusta - mitään kahtiajakoa, jossa toiset olisivat parempia ja toiset huonompia vaan sitä, että kulttuureita ei ole tarpeen sulauttaa sillä seurauksella, että jompi kumpi tekee myönnytyksiä luopuen jostain omastaan.

Suomalaista kulttuuria ei nimittäin tarvitse parantaa mihinkään suuntaan ja minä ainakin olen kaikessa nationalismissani ylpeä juuri suomalaisesta kansallisidentiteetistä, johon kuuluu heittäytyä jätkäporukalla katsomaan jääkiekkoa sekä mekastamaan saunan lämpeämistä odotellessa. Olkoonkin se punavihreistä feministeistä tai akateemisista älyköistä kuinka junttia touhua tahansa. Minustakaan tuulipuvut eivät ole harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta sieltä muodikkaimmasta päästä ja myönnän, jos en nyt vallan pilkanneeni, niin ainakin vääntäneeni vitsiä näistä villityksistämme.

Suomalainen luonnon- ja käytännönläheisyys, joka näkyy muun muassa monien kotitalouksien omavaraisuutena ja siinä, että parhaat päivänsä nähnyt tuulipuku saa kyytiä sauvakävelylenkillä, on sitä meidän kulttuuriamme. Toistan, että mikäli joku elää Suomessa potien jatkuvaa myötähäpeää maanmiehistään ja -naisistaan, haikaillen jonkun ylenkatsomansa ns. korkeakulttuurin pariin, on hän hyvä ja nostaa kytkintä.

Kokonaan oma asiansa onkin se, kuinka paljon suomalaisessa yhteiskunnassa tullaan vastaan ja sopeudutaan soljuvana virtana maahamme integroituville muille kulttuureille. Mikäli olettamukseni käy toteen ja oma kansallisidentiteettimme on kaikessa alemmuudentunnossamme pahemman kerran kadoksissa, annetaan vaatimuksille siimaa niin kauan kunnes kela on loppu ja valtiomme identiteetteineen on muuttunut joksikin aivan muuksi - todennäköisimmin sekametelisopaksi Yhdysvaltojen malliin.

Vielä oma asiansa on se, että suuri osa vaateista on peräisin suomalaisilta itseltään. Muistutan, että huomattava osa vähemmistövaltuutetun virastolle tehdyistä ilmoituksista ovat olleet kantaväestön tekemiä. Ksenomaniassamme ja vastaavasti rasismikammossamme olemme hätääntyneet jo valmiiksi ja mahdollisia kulttuurisia yhteentörmäyksiä pyritään ennaltaehkäisemään luopumalla jo valmiiksi omasta tapakulttuuristamme pala palalta. Näin käy myös opetusjärjestelmässä, joka oli vielä taannoisessa vertailussa parasta a-ryhmää koko maailmassa.

Helsinkiläiskouluissa, joissa maahanmuuttajalasten prosentuaalinen osuus on pienempiä asuinkeskittymiä huomattavasti suurempi, ollaan luomassa kielimuuria sen sijaan, että sellaisesta yritettäisiin päästä eroon. Asiaan liittyen kehotan lukemaan Jussi Halla-ahon kirjoituksen siitä, millaisia vaateita ja hätäkakkareaktioita erään ala-asteen rehtorin vaatimus käyttää oppitunneilla ainoastaan suomen kieltä sai aikaan. Kirjoitus sisältää varsin kattavan analyysin siitä, millaisia käytännön vaikeuksia täysin lapasesta lähtenyt suvaitsevaisuus saisi aikaan oppilaille.

Kukahan tai mikä instanssi on jossain vaiheessa päättänyt, että tavoitteena on mahdollisimman heterogeeninen Eurooppa? Ilmeisesti jossain on todettu syystä X, että kansallisuuksien isolaatio omien rajojensa sisäpuolelle on tullut tiensä päähän ja on aika siirtyä kohti monikansallista Eurooppaa. Ilmeisen vaikutusvaltaiset päättäjät ovat olleet asialla, koska sen verran moni Euroopan unionin jäsenvaltio on sitoutunut hankkeeseen täysin rinnoin.