Maahanmuuton vaatimista kustannuksista

Somalialaisten tai muidenkaan turvapaikkaa hakevien perheenyhdistämistapaukset eivät vaatine loppujen lopuksi kovin kummoista käsittelyä. Turvapaikkakeinottelu ja ankkurilapset ovat arkipäivää Suomen nykyisin harjoittamassa maahanmuuttopolitiikassa. Asia on näin paljolti siksi, että Suomen maahanmuuttopolitiikkaa ohjaavat humaanit periaatteet.

Periaatekysymys on myös se, että varsin marginaalisista kustannuksista huolimatta somalialaisten pakolaisten lennättäminen Suomeen on hintavaa puuhaa. Tämä artikkeli hahmottaa ainakin hieman sitä, millaisia työvoimaan perustuvia resursseja maahanmuutto ihan oikeasti aiheuttaa. Jatkuvasti. Päivittäin.

Tämä on nimenomaan periaatekysymys, koska länsimaalaista oikeustajua ohjaavat ensisijaisesti ansaintalogiikka ja oikeudenmukaisuus. Vaikka somalialaisten turvapaikanhakijoiden lentoliikenne vaikuttaa koko valtionbudjettiimme prosentuaalisesti sangen vähän, on koko ilmiö periaatteellisesti väärin.

Jos minä tai naapurin Kivimäki haluamme matkustaa lentokoneella, me varaamme itsellemme maksua vastaan matkalipun haluamastamme matkatoimistosta. Ostotilanteessa saatamme käyttää matkojemme maksamiseen luottokorttia, jonka hankkimiseen vaaditaan taattu tulotaso tai esimerkiksi 90 opintopistettä ammattikorkeakoulusta.

Myös sopimuksen mukaisilla verkkopankkitunnuksilla tämä onnistuu. Yhtään vähempää ei tulisi edellyttää lentomatkaa tarvitsevalta turvapaikanhakijalta. Se sotii suomalaista oikeudenmukaisuutta vastaan ja rankasti.

Somaliassa, Afganistanissa tai Irakissa ei ole kovinkaan laadukasta lentoliikennettä, halpalennoista puhumattakaan. Sellaiseen rehellisellä suomalaisella veronmaksajalla voisi olla mahdollisuus parin kuukauden säästämisen jälkeen. Tästäkin huolimatta somalialaisia turvapaikanhakijoita istutetaan lentokoneeseen suomalaisten veronmaksajien rahoilla, vaikkei matkustajan iästä ole mitään takeita. Se joudutaan todennäköisesti selvittämään Suomessa veronmaksajien rahoista kustannettavalla oikeuslääketieteellisellä tutkimuksella.

Puhutaanpa humaaneista periaatteista. Somalialainen Abdullah ei ole koskaan käynyt oikeastaan missään. Suomen valtion budjetissa on sen verran ylijäämää, että hyvinhän Abdullahin ja vaikka pikkuveljen, Mohammeddahin, voipi lennättää Australiaan. Miksi? Miksi ei, sanovat humaanit kukkahattuperseilijät. Naapurin Kivimäelläkin on auto ja televisio, joten pitäähän somalialaisillekin keksiä vaikka oma-aloitteisesti kaikenlaista vastiketta siitä hyvästä. Eikä vähiten johtuen siitä suuresta kärsimyksestä, jonka he ovat mahdollisesti kokeneet synnyinmaassaan.

Tämähän olisi hyvää ja humaania, eikö totta? Minusta se, että olisi teoriassa mahdollista antaa yläkerrassa asuvalta Sepolta pihalla televisiotta kulkevalle Irmalle Sepon kovalla työllä ansaitsemillaan rahoilla ja vielä osin velaksi ostama laajakuvatelevisio, ei ole humaania. Vaikka toinen taho on näennäisesti paremmin voiva, ei tältä voida varsinkaan vastikkeetta vaatia resursseja.

Muistutan jälleen kerran siitä, ettei yksikään kansainvälinen ihmisoikeussopimus tai muukaan direktiivi sido Suomea kiintiöpakolaisuuteen. Kaikki on viimeistä piirtoa myöten suomalaisten kukkahattupoliitikkojen itsensä, oma-aloitteisesti, keksimää humaania politiikkaa, jolla koetetaan korjata tyystin itse aiheutettua huonoa omatuntoa siitä, että jossain on asiat huonosti.

Ja taas: poloiset somalialaiset (paremmin sanottuna somalit) ovat tulilinjalla. Voi elämän kevät, kuinka me suomalaiset rasistijuntit olemme kaikessa sanoinkuvailemattomassa vainoharhaisuudessamme ajamassa tuota tiettyä luojanluomaa kansalaisuutta kohti sukupuuttoa.

Fakta: Kiristyksiä lakiin
- Hallitus kiristi perheenyhdistämislakeja elokuun alusta lähtien.

Ihan oikein. Tismalleen oikea suunta. En voi käsittää sitä, miksi kyseinen lainsäädäntö on poikennut siitä, millaiseksi sitä ollaan muuttamassa.

- Perheenkokoajan ikä voidaan selvittää oikeuslääketieteellisellä tutkimuksella. Alaikäinen saa oleskeluluvan helpommin ja lähes jokainen alaikäinen myös jättää perheenyhdistämishakemuksen.

Ei voida puhua ainoastaan siitä, että ikä voidaan selvittää kyseisellä mentelmällä. Tämä on välttämätöntä, koska Suomen paljon puhuttua työvoimapulaa paikkaava maahanmuutto käsittää varsin paljolti juuri sellaisia huippuosaaajia, joiden ikä joudutaan todentamaan oikeuslääketieteellisellä tutkimuksella. Ei siis katsomalla passia, jossa henkilön ikä ja kansallisuus näkyisi.

- Kasvattilapsen on täytynyt asua perheessä ennen kasvatusvanhemman Suomeen tuloa. Perheenjäsenet täytyy ilmoittaa Suomeen tullessa.

Pidän tätä vähintään kohtuullisena edellytyksenä.

- Oleskelulupa perhesiteen perusteella voidaan jättää myöntämättä, jos epäillään, että perheenkokoajan oma oleskelulupa perustuu vääriin tietoihin.

Muistutan siitä, että tällaisen perheenkokoajan ikä joudutaan tarkistamaan hyvin usein hampaista. En ole lukenut koskaan hammaslääketiedettä, mutta pidän silti tilannetta todella absurdina. Tässä on tuo aiempi uutinen hieman eri tavalla muotoiltuna ja muutamalla lisätiedolla varustettuna.

Maahanmuuttoviraston hallintoyksikön johtajan Kaarina Koskisen mukaan "tilanne pahenee koko ajan".

Mikäli ylenkatsot maahanmuuttoviranomaista, on tämä hälyttävä kannanotto. Tilanne pahentuu eikä parane, kuten asian luulisi olevan humaanissa monikultturismi-ideologiassamme.

Maahanmuuttoviraston Kaarina Koskinen haluaisi Suomeen Ruotsin mallisen lain, jossa henkilöllisyys on todistettava. Ruotsissa lainmuutos johti perheenyhdistämishakemusten vähentymiseen olemattomiin.

Kaarina Koskinen puhuu järkeä suomalaisten päähän. Suomeen ilmeisesti voimaan astuva laki poikkeaa varsin jyrkästi länsinaapuristamme, josta on saatavissa varsin runsaasti esimerkkejä epäonnistuneesta kotouttamispolitiikasta. Lukutaitoinen nimittäin ymmärtää sen, ettei henkilöllisyyttä ole ollut välttämätöntä todistaa. Jutusta ei käy ilmi se, onko kyse ainoastaan turvapaikanhakijoista, pakolaisstatuksen saaneista sellaisista vai oleskelulupaa hakevista. Nämä pitäisi aina muistaa eritellä omiin ryhmiinsä.

Eikö joku tiennyt sitä, että "kolmannesta maailmasta" tulevien turvapaikanhakijoiden ikä voidaaan ongelmatapauksissa tarkistaa valtion rahoista kustannettavalla oikeuslääketieteellisellä tutkimuksella?

Eikö joku tiennyt sitä, että hammaslääkärit eivät ole kauttaaltaan yltiöhumaaneja maailmanparantajia, jotka suostuvat tekemään kolmannesta maailmasta tuleville turvapaikanhakijoille oikeuslääketieteellisen tutkimuksen omasta pussistaan?

Minusta tuntuu vähitellen siltä, että suomalaisilla yltiöhumaaneilla maahanmuuttopoliitikoilla on kaikkein eniten totuttautumista suomalaiseen lainsäädäntöön ja meidän kansamme logiikkaan perustuvaan oikeustajuun. Sen verran paljon legitiimejä tosiasioita tunnutaan ohitettavan aivan jatkuvasti.

Suomalaisessa ja onneksi edes pääosin logiikkaan pohjautuvassa yhteiskunnassa toimii ansaintaperiaate. Kun hammaslääkäri huoltaa hampaasi, hän on oikeutettu saamaan palkkaa työstään, jonka hallinta on vaatinut pitkän opiskelun. Hammashoidon kaltaiset resurssit eivät ole noin vain annosteltavaa massaa, jota voidaan jakaa täysin vastikkeetta ympäri kyliä.

Niin ikään somalialaisen, afganistanilaisen tai irakilaisen turvapaikanhakijan hyväksi ei yksinkertaisesti voida kauhoa resursseja jostain pohjattomasta kaivosta, jollaiseksi yltiöhumaanit maahanmuuttoviranomaiset tuntuvat kuvittelevan suomalaisten pulittamista verorahoista koostuvan kokonaisuuden. Tämä on yksinkertaisesti fakta, jonka kiertämiseen ei päde humaani periaate, joka on itseisarvoltaan hyve.

Minulla ei ole edelleenkään juuri mitään somalialaisia, Somalian kansalaisia, vastaan. Mikäli maahmuuton todennettavia lieveilmiöitä harjoittavat turvapaikanhakijat olisivat luxemburgilaisia, paraguaylaisia tai naurulaisia, suhtautuisin heihin tismalleen samalla tavalla. Nimenomaan somalialaisia sympatiseeraavien harmiksi minun onkin todettava, että somalialaiset syyllistyvät todennettavasti useiten turvapaikkakeinotteluun ankkurilapsimenettelyn avulla.

Sosiaalisen median revoluutio ja kauhistus

Epäilen, että suomalaisten halu varjella yksityisyyttään on moniin muihin kansallisuuksiin verrattuna poikkeuksellisen tiukka. Koska en ole niin "sisällä" muiden maiden menossa, esitän olettamukseni hieman mutu-tuntumalla. Koko nimeä, hyvä jos edes etunimeä - syntymäajasta, perhesuhteista ja työnantajasta tai sen puuttumisesta puhumattakaan - tuntuu olevan todella hankalaa tiedustella monilta ihmisiltä, jotka kuitenkin tuntee. Heidät tuntee vieläpä ihan tosielämässä, eikä vain virtuaalimaailmassa.

Vastaus on, ettei asia kuulu muille. No ei kuulukaan, mutta ei niinkään huikean asian kuin asumismuodon paljastaminen johda yksilön kannalta mihinkään dramaattiseen. Sekoittuuko suomalaisiin turhankin uteliaita - kuten kenties allekirjoittanut - ja toisaalta taas yltiöpäisesti identiteettiään varjelevia kansalaisia?

Itsestään "avautuminen" antaa tietenkin vastapuolelle mahdollisuuden hahmottaa henkilöstä kokonaiskuvaa ja mikäli toiselle kertoo vain joitain tietoja, on jopa todennäköistä, että saavutettava ihmiskuva on virheellinen. Tällöin lienee parempi olla kertomatta itsestään mitään ja ehkä moni ajatteleekin näin. Varovaisena, visuna ja säntillisenä kansana suomalaiset pitävät kaikenlaista avautumista typeränä, lähes luonnottomana käytöksenä.

Varovaisena, visuna ja säntillisenä kansana suomalaisilla lienee laajalti se harhaluulo, että paljastamalla asuinpaikan, koko nimen ja syntymäajan on identiteettivarkaus henkilön itsensä haitaksi suorastaan selviö. Venäjällä esiintyy tuota pikaa Veikka Gustafsson pahojaan tekemässä. Tosiasiassa Google on sellainen velho työkaluna, mikäli sitä osaa käyttää, että todellinen "stalkkaaja" saa sinusta selville juuri edellä mainitut asiat ja enemmänkin, jos vain haluaa.

Identiteetin varjelulla tarkoitan pääosin Facebookin kaltaisia sosiaalisia verkostoja, joissa yksityisyydensuoja on alati keskustelunaiheena ja huolena. Ei tosin täysin aiheetta. En ole keskustelua pintaa syvemmältä seurannut, mutta erityisesti niin sanottujen kolmansien osapuolien mahdollinen väliintulo käyttäjän ja palveluntarjoajan välillä huolestuttaa.

Facebookin yksityisyydensuojasta on syytäkin keskustella, koska nykykehityksen perusteella on muodostettu uhkakuva siitä, että palvelu alkaa esimerkiksi lähetellä kaveripyyntöjä automaattisesti sen sijaan, että ainoastaan ehdottaa niitä tarpeeksi suuren yhteisten kavereiden määrän johdosta. Toinen huolestuttava ominaisuus olisi automaattinen, ei siis erillisen applikaation kautta toimiva, lista profiilissasi käyneistä ihmisistä. Mikäli tällaisia tai edes tämänkaltaisia ominaisuuksia alkaa ilmetä, liityn minäkin yksityisyydensuojan puolesta nillittävien joukkoon.

Monet, tosin veikkaanpa, että harvemmat, lukevat Facebookin kaltaisten palveluiden käyttöehdot ja palveluntarjoajan pidättämät oikeudet, samoin kuin rekisteriselosteet, kokonaisuudessaan ennen rekisteröitymistä. Täytyy myöntää, että itse en ole näin tehnyt ennen rekisteröitymistäni Facebookiin, IRC-Galleriaan, deviantArtiin, MySpaceen, Twitteriin, Flickriin tai lukuisaan määrään eri keskustelufoorumeita. Olen tosin suhteellisen varma, etten löytäisi niistä mitään itseäni järkyttävää, mikäli kahlaisinkin ne läpi.

Vaikka olen käyttänyt eri foorumeilla jo lähemmäs 10 vuotta nimimerkkiäni Chimera, on oikea nimeni helposti googletettavissa ja löytyy nimimerkkiin yhdistettynä vaikkapa tästä blogista. Ei minulla ole mitään niin rankkaa salattavaa, että olisin alusta pitäen pyrkinyt varjelemaan henkilöllisyyttäni.

Vaikka foorumeilla olisi toisaalta mukava kirjoitella täysin anonyyminä niinkin henkilökohtaisista asioista, etten kehtaisi niistä Chimerana keskustella, olen ryhtynyt "alterointiin" varsin harvoin. Tunnistettavalla ja henkilööni yhdistettävällä nimimerkillä esiintyminen rajoittaakin sopivasti sitä, ettei mistä tahansa innostu höpöttelemään.

Facebookissa kuviani pystyy muiden lisäämiä lukuunottamatta katselemaan, vaikkei ole edes kavereideni kaveri. Valtavan suuri osa sen sijaan on asettanut käyttäjäprofiilinsa Facebookissa ja muissa sosiaalisissa medioissa niin salaiseksi, että jopa peräti syntymäajan, pari valokuvaa ja asuinpaikan pääsee katsomaan ainoastaan kaveriksi ryhtymällä. Pelkkä palveluun rekisteröityminen ja sisäänkirjautuneena selaileminen ei siis auta. Onpa joku salannut käyttäjäprofiilinsa jopa siten, ettei nimihaulla tule kuin nimi, josta ei tule linkkiä käyttäjän sivulle.

Moni taas ei paljasta syntymäaikaansa, asuinpaikkaansa, seurustelukumppaninsa nimeä tai oikeastaan mitään kiinnostuksen kohteita edes kaverilistalla oleville. Eihän kukaan toki pakotakaan tekemään näin, eikä tämä ole muutenkaan välttämätöntä. Vain osa kokee tarvetta paljastaa itsestään lisätietoja käyttäjäsivulleen eksyville kaverilistalaisille.

Asenne lienee se, että mitä kenellekään kuuluu hänen suosikkiyhtyeensä tai lempielokuvansa. Epäilen silti, että suurella osalla kyse on tarkasta identiteetin varjelusta, jottei mistään vain tihkuisi sellaista tietoa, jonka avulla joku toinen pääsisi tekemään henkilölle hallaa tai muodostamaan omia aikojaan jonkunlaisen kuvan henkilöstä. Ovathan ihmiset voitu jakaa kautta aikain karkeasti intro- ja ekstrovertteihin. No, väliäkös tuolla.

Sosiaalisista medioista kuten Facebookista puhuttaessa tulee aina mieleen suomalaisnuorten lysti ilmiö, katu-uskottavuuteen tähtäävä puritanismi, jonka parissa ei sallita mihinkään trendikkääseen ja tavanomaisuuteen päin kumartelua. Nämä viimeiset mohikaanit pidättäytyvät viimeiseen asti Feisbuukeista sun muista, koska ne ovat turhia trendihömpötyksiä.

Suurta osaa ihmisistä näiden medioiden kokeilu kuitenkin kiinnostaisi, ei tosin kaikkia. Ei siinä minusta ole mitään pahaa. Siitä vain kokeilemaan. Yllätyksekseni moni näistä mohikaanituttavistani on sittemmin, aikansa palvelua boikotoituaan, liittynyt Facebookiin ja alkanutkin käyttää sitä melko aktiivisesti. Enkä usko heidän kokevan menettäneen kasvojaan hairahduksensa johdosta.

Monet perustelivat tai perustelevat edelleen kielteistä päätöstään sillä, että pärjäävät ihan hyvin ilmankin. Eihän tässäkään mitään väärää ole, koska huolimatta siitä, että vaikkapa oman ikäluokkani ylivoimainen enemmistö käyttää kyseistä palvelua, ei se ole mikään itsestäänselvyys tai välttämättömyys. Silti olen sisimmässäni vakaasti sitä mieltä, että monen montaa kiinnostaisi edes kokeilla jotain sellaista, jota kaikki muutkin käyttävät. Monen monella taas juuri puritanismi nostaa päätään tässä vaiheessa ja kokeilemasta pidättäydytään nimenomaan siksi, että joku palvelu on yleinen, trendikäs ja paljon keskustelua herättävä.

Vielä lukiossakin osa porukasta katseli ylimielisesti tuhahdellen meitä, jotka vietimme hyppytunteja ATK-luokassa. Sitä aikaisemmin nörtiksi leimaaminen kävi kätevämmin, koska tietotekniikka oli tuolloin, sanotaan, että vielä 2000-luvun taitteessa, melko harvojen kiinnostuksen kohde. Niin ne ajat muuttuvat, koska nykyään nörtit eivät enää olekaan säälittäviä luusereita vaan valtaisan tarpeellisia yksilöitä, joilta toistaitoiset tulevat itku silmässä kysymään neuvoa tietokoneiden kanssa syntyvissä pulmatilanteissa. Nörttejäpä ei enää pilkatakaan luusereiksi kynäniskoiksi vaan osaamistamme arvostetaan.

Arvatkaapa käyttävätkö nämä aikoinaan nokkiaan tuhautelleet henkilöt nykyään Facebookia ja internetiä yleensäkin päivittäin? Pitkän linjan tietokoneharrastajien keskuudesta onkin kantautunut närkästyneitä soraääniä, koska enää ei ole nörtteyttä tietotekniikan valtavirtaistuttua kattamaan kansalaiset vauvoista vaariin. Paavo Väyrynen pitää blogia ja teinitytötkin harrastavat verkkopelaamista siinä missä se oli ennen lähinnä poikien harrastus.

Uskokaa tai älkää, mutta niin paljon kuin nörttejä aikoinaan halveksuttiinkin, pidimme me itse omaa kynäniskaisuuttamme hohdokkaana. Kaihollahan tässä muistelee aikoja, kun uusiin ja uraa uurtaviin järjestelmiin pääsivät tutustumaan vain harvat. Sisäpiirihuumori omine slangeineen kukoisti ennen kuin nuoriso laajemmin alkoi lainata sitäkin sinne tänne jopa puhekielessä. Sekös meitä puritaaneja kismitti.

Mainitsemani soraäänet käsittelevätkin sitä, että jopa nörtteydestä, sikäli kuin sellaista hienoa alakulttuuria nyt tosiaan on enää olemassakaan, on tullut tavallaan trendikästä. Yömyöhään "datailua" ja tietokoneen hiplaamista ennen seksiä hehkuttavat yhteisöt kuuluvat IRC-Gallerian suosituimpiin! Ennen se oli meidän hc-ihmisten hommia, ei enää.

Kansankirkon valtiollinen erityisasema on lakkautettava välittömästi

Seuraavaksi todella tärkeään asiaan. Mitenhän lie on mahdollista, etten ole ennen kuullut tällaisesta hienosta asiasta kuin yhteisöverosta. Valtiovarainministeriön sivullahan siis sanotaan seuraavaa:

Yhteisöveronsaajia ovat valtio, kunnat ja seurakunnat.

Suomen verotus on yksi niistä asioista, joihin en ole harmikseni kovin tarkasti perehtynyt, vaikka syytä olisi. Kuvittelinkin riemuissani välttyväni rahojeni kulkeutumiselta uskonnollisille yhteisöille erottuani kirkosta. Välillisesti työpanoksestani syntyvistä tuloista työnantajani maksaa evankelisluterilaiselle ja ortodoksiselle kirkolle yhteisöveron muodossa, ellei työnantaja sitten ole kommandiittiyhtiö, avoin yhtiö tai toiminimi.

Tässä on eräs asiaa käsittelevä vanha, mutta paljon puhuva artikkeli. Sanomattakinhan kun on selvää, ettei tämä epäoikeudenmukainen ja suoraan sanottuna absurdi tilanne ole olennaisesti muuttunut sitten vuoden 1999. Kirkon yhteisövero-osuuden määrä vain on vaihdellut vuosittain. Positiiviset puolet yhteisöveron uskonnollisessa osuudessa ovat harvassa, mutta yksi on se, etteivät vanhoilliset herätysliikkeet saane rahoista killinkiäkään.

Mistä johtuu, että kirkko toimisi mieluusti yhteisöverovaroilla ja jättäisi oman veroprosenttinsa korottamatta? Se johtuu tietysti siitä, että silloin yhä useammat ihmiset huomaisivat maksavansa turhasta ja eroaisivat kirkosta. Nyt ei tavan normaali evankelisluterilainen tai ortodoksi edes huomaa kirkkoruhtinaan käyneen taskuillaan.

Miksette te ihmiset ymmärrä, kuinka teitä pidetään pihdeissä ja rahastetaan, vaikkette olisi ennen haudan lepoon pääsyä missään tekemisissä sen instituution kanssa, johon teidät on lapsesta pitäen aivopesty antamatta vaihtoehtoja?

Todella erinomaista on se, että jos en tiennyt yhteisöverotuksen todellisesta luonteesta ennen tätä päivää, ei sitä tiedä välttämättä moni osakeyhtiön osakaskaan.

Mitähän tästä tykkäävät ne yli 80 prosenttia Nokian omistajista, jotka eivät kuulu kirkkoon? Suurin osa Nokian omistajista ei edes tiedä maksavansa veroa protestanttiselle kirkolle.

Tuo on vain kirjoittajan olettamus, muttei välttämättä heitä kauaksi totuudesta.

Se, kuinka suuren osuuden kirkko saa koko yhteisöveropotista ei ole toki suuri verrattuna siihen, kuinka paljon rahaa jaetaan kunnille. Lisäksi se on suureksi riemukseni laskenut jatkuvasti, lukuun ottamatta kuluvaa vuotta. Silti summat ovat joka vuosi lähempänä sataa miljoonaa euroa, välillä jopa ylikin, koska koko yhteisöveropotti on sellaisen neljän miljardin euron luokkaa.

Seurakuntien jako-osuus yhteisöveron tuotosta nousi 2,55 prosenttiin.

[...]

Jako-osuuden nosto lisää seurakuntien tuloja vuosina 2009 ja 2010 30 miljoonalla eurolla ja vuonna 2011 34 miljoonalla eurolla.

Tämä tieto on siis vuodelta 2009 ja koskee meneillään olevaa vuotta. Löytyipä pienellä googlettamisella näköjään kattava taulukko siitä, kuinka suuren prosentuaalisen osuuden kirkkokunnat ovat kunakin vuonna saaneet. Kehitys oli pitkään oikea, eli laskusuuntainen, mutta tälle vuodelle osuutta päätettiinkin nostaa ja melko reilusti.

Yhteisöverosta kasattu kokonaispotti on tietenkin joka vuosi hieman erisuuruinen, joten joka vuoden rahasumman absoluuttinen määrä ei ole tiedossa. Huolimatta prosentuaalisen osuuden laskusta, ovat summat kasvaneet niiden muutaman vuoden osalta, jotka aiemman linkittämästäni taulukosta löytyy.

Kirkkohallituksessa tehtyjen alustavien arvioiden mukaan yhteisöveroa kertynee kuluvan vuoden aikana noin neljä miljardia euroa, josta kirkon osuus 2,55 prosenttia olisi 102 miljoonaa euroa.

Joka killinki, joka ohjataan uskonnollisten yhteisöiden toiminnan tueksi myös kirkkoon kuulumattomien pulittamista veroeuroista, on liikaa, eikä tätä vääryyttä tulisi ikimaailmassa suvaita. Jos nämä yhteisöt eivät pysty ylläpitämään jaloa ja hengellistä toimintaansa ilman ulkopuolisilta väkipakolla saatavaa rahallista avustusta niin se on voi voi. Toimintaa on tällöin supistettava. Muutaman aivopesuleirin tai -kerhon voisi vaikkapa jättää välistä.

Ortodoksisten seurakuntien osuus on ollut alle sata tuhatta euroa, mutta tämä luku antaa väärän kuvan ortodoksisen kirkon asemasta: valtion suora tuki ortodokseille on noin kaksi miljoonaa euroa.

Voiko tämä olla oikeasti mahdollista? Täysin epäoikeudenmukainen ja absurdi erityisasema verotuksessa ei riitä vaan valtio tukee paria uskonnollista yhteisöä taloudellisesti ihan suoraankin. Teen tuosta nimittäin sellaisen johtopäätöksen, että myös luterilainen kirkko saa samanlaista "suoraa tukea" toimintaansa, mikäli tuon yli sadan miljoonan euron (!) yhteisövero-osuuden ei katsota riittävän.

Kompakti kattaus itsenikin vahvasti peräänkuuluttamiani tavoitteita löytyy tästä Wikipedia-artikkelista.

Vanhoillislestadiolaisten hurskastelusta

Pidän arkaluontoisten tabujen murtamisesta ja vaiettujen, vähemmän mukavien, asioiden tuomisesta keskusteluun, mutta nyt liikutaan hieman vaarallisilla vesillä. Lueskelin tuossa juttuja vanhoillislestadiolaisista, osin tosin jokseenkin huhupuheisiin perustuvia sellaisia, ja vaikka heitä niin perinjuurin hyveellisinä pidetäänkin, on kyseessä tekopyhin porukka, mitä kotimaan kamaralta mieleeni juolahtaa.

Lisäksi herätysliikkeet ja erityisesti vanhoillisimmat sellaiset ovat juuri lähtökohtaisesti ja pintapuolisesti niin hyveellisiä sekä esimerkillisiä tarkkoine kasvatusmalleineen, että niiden toiminnan kritisointi on tabu oikein isolla T:llä. Hieman samoin kuin islam, vaikkakin se eri syystä. Ulkopuolisen silmin ne tuntuvat sisältävän varsin runsaasti ihmisoikeuksia koskevia epäkohtia, mutta niiden käsittely on poliittista epäkorrektiutta pahimmasta päästä.

Niin skandaalinhakuinen kuin Karpolla on asiaa olikin, on tässä kuitenkin mainio, vaikkakin karu, reportaasi siitä, kuinka ahdasmielistä, manipuloivaa, kiristykseen taipuvaa ja järkijättöistä touhua tuossa lahkossa harrastetaan. Mikäli haastateltavan opettajan, Esko Takkulan, kertomukset ovat sanasta sanaan todenperäisiä, turhauttaa minua eniten se, millaista lähes Kalevala-henkistä liirumlaarumia noiden uskonoppineiden höpinät ovat.

"Oikeaa uskoa vartioi SRK:n* johtokunta. Tämän Jumalanhuoneen toimintaa ohjaa Pyhä henki ja koska Jumalan valtakunnassa on vain tämä yksi henki, kokouksissa ei äänestetä. Tämän vuoksi ei saa myöskään esiintyä arvostelua. Eikä arvostelua tarvitakaan, koska Jumalan seurakunta ei voi erehtyä päätöksissään."

* = Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry, Suomessa toimivien 188 paikallisen rauhanyhdistyksen keskusjärjestö, jonka toimisto sijaitsee Oulussa. SRK:n ja rauhanyhdistysten tarkoituksena on niiden sääntöjen mukaan "herättää ja elvyttää kristillistä uskonelämää sekä edistää kristillissiveellisten elämätapojen, kansanraittiuden ja isänmaallisen mielen vakiinnuttamista kansan keskuudessa."

Vanhoillislestadiolaisuudessa kielletään myös poliittinen vääräuskoisuus, joka tarkoittaa kuin tarkoittaakin sitä, että keskustaa on äänestettävä. Muuten tulee noottia. Onko siis ihme, että lestadiolaisten asuinseuduilla Pohjois-Suomessa ja Pohjanmaalla kannatetaan hyvin vakaasti keskustaa? Minkähänlaiset ukaasit ja ultimaatumit siellä on jaeltu kansalaisille vaalirahoituskohun velloessa, mikäli he edes harkitsevat äänestävänsä jotain muuta puoluetta seuraavissa eduskuntavaaleissa?

Mitä muutakaan tuon lahkon toiminta on kuin kiristämällä ja manipuloimalla käytetyn vallan härskiä väärinkäyttöä, jossa tämä Jumalahuone tuntuu kohtelevan muita lahkolaisia kuin alamaisia? Asioista ei äänestetä, eikä minkäänlaista arvostelua hyväksytä. Kyseessähän on tällöin totalitaristinen liike, jonka täytyy rikkoa edes joitain ihmisoikeuspykäliä. Vähintään yksilönvapautta.

Pannassa ovat alkoholin, television (niin sanottu "Saatanan sontaluukku" lestadiolaisittain), poliittisen vääräoppisuuden ja miljoonan muun asian ohella tanhu, tanssi, ooppera, konsertit, jopa kirkkokonsertit, kosmeettiset aineet, elokuvat, miehillä pitkä tukka ja musta parta, urheilukilpailut ja niihin osallistuminen (tämä kieltämättä yllätti), kirkossa käynti väärän (ei-lestadiolaisen) papin saarnatessa ja Aku Ankka -lehti. Niin, eihän Akulla, Iineksellä, Roopella ja kumppaneilla ole housuja. Tuossa on vain muutama niistä asioista, joista yksikin on riittänyt erottamiseen Jumalan valtakunnasta.

Eikö tuo nyt ole kiristämistä, manipulointia ja uhkailua jos mikä? Eiväthän valtaa lestadiolaispiireissä pitävät asiaa tietenkään noin näe, koska joka sana on osa absoluuttista totuutta, muuttumatonta elämän ohjenuoraa. En vain millään keksi, että millä perusteella tuota askeettisuutta edellytetään, koska Lars Levi Laestadiuksen elinaikana televisiosta ei ollut tietoakaan, Aku Ankka -lehdestä puhumattakaan. Tietokoneen käyttö on kuitenkin nykypäivinä lestadiolaisille sallittua, vaikka näiden vehkeiden avulla pääsee tiirailemaan niin syntistä osastoa, ettei televisiosta ole edes haastajaksi.

Itseäni lainatakseni:

Ainoa syy, miksi voisin tehdä lähetystyötä, on se, kuinka ihmiset reagoisivat kuullessaan siitä, mikä heitä saattaa odottaa. Erityisen mielelläni kiertelisin muistuttelemassa poloisia ja pelokkaita ikäihmisiä siitä mitä tuleman pitää, elleivät he elä tismalleen niin kuin eräässä kirjassa sanotaan.

"Liity meihin ja maksa tai joudut helvettiin käryämään!"

Otteita Esko Takkulan haastattelusta Karpolla on asiaa -ohjelman jaksosta Syntisin silmin:

Täällä Kiimingissä uskotaan aivan toisella tavalla kuin Suomen siionissa. Oletpa sinä mitätön mies, kun sinä menet tilaisuuteen, jossa on eriseurainen pappi.

[...]

Sinä kaadat Jumalan valtakunnan raja-aidat, ja näin elät hengellisessä huoruudessa.

[...]

Siellä on sama saastainen henki, kun vielä puolustelette tällaista menettelyä. Koko Kiimingin siioni erotetaan ja se joutuu helvettiin tässä tilassa.

[...]

Sitten seurakunta teki parannusta ja pöytäkirjaan merkittiin, että sitä tehtiin väärästä hengestä.

Vittu mitä paskaa. Ei noin ihan oikeasti puhuta 21. vuosisadalla! Sanoinkuvailematonta ihme alkukantaista muka-henkevää roskaa. En tosiaan oikein meinaa keksiä sopivia sanoja kuvaamaan tuota käsittämätöntä retoriikkaa, jota nuo uskonoppineet satusedät, varsinaiset Runebergit, viljelevät jutuissaan. Osa jengistä on vieläpä ihan myytyjä tuollaisen legendan edessä. "Oi, puhuupa hän henkevästi ja käyttääpä hän hienoja metaforia!"

SRK:n mielestä liikkeen ulkopuolisesta hengellisyydestä ei löydy Kristuksen oppia vaan siellä on ainoastaan sian rapaa.

Ei jumalauta.

Suosikkini Rhapsody of Firen sanoittaja Luca Turilli laatisi nokkelampia analogioita pimeyden peittämistä sieluista, syntien saastuttamista, läpi synkän tietoisuuden harhailevista lampaista ja enkelten jäätyneistä kyyneleistä.

Muutama otos lisää dokumentista:

Kukaan ei elä kauempaa kuin Jumala on säätänyt, sanoi saarnamies vastoin lääkärin suosituksia seitsemännen kerran raskaaksi tulleesta ja synnytyksessä menehtyneestä lestadiolaisnaisesta.

Kyllä Herra mulle uuden antaa, sanoi leskeksi jäänyt isä puolestaan.

Yli 90-vuotias vanhus meni lestadiolaispiireistä erotetun 90-vuotiaan ystävänsä hautajaisiin - hänet erotettiin. Vääräoppisen kanssa tekemisissä oleminen on erityisen raskas asia. Joka on saastaisen kanssa tekemisissä, se saastaiseksi tulee, sanovat saarnamiehet.

Suomen lähetysseuran kanssa ei saa olla tekemisissä, koska se on hengellistä huoruutta.

Kun läheisen tai naapurin havaitaan tai epäillään hairahtuneen syntiin, hänet kutsutaan hoitokokoukseen. Ellei hoidettava ymmärrä tehneensä syntiä tai ellei hän osaa pyytää anteeksi oikeilla sanoilla, hoito saattaa jatkua aamuyön tunneille.

Juho Stenius kävi hakemassa vaimonsa pois tällaisesta hoitotilaisuudesta ja tapauksen jälkeen vaimo oli toimitettava toisenlaiseen hoitoon (3 viikkoa terveyskeskuksessa, toim. huom.)

Melkoisen suuri määrä uskovaisia, myös lestadiolaisia saarnamiehiä, on päätynyt mielisairaaloihinkin asustelemaan. Vanhat ja sairaat ihmiset ovat joutuneet minkä lie synnin vuoksi erotetuiksi lestadiolaisesta yhteisöstä ja samalla heille on ilmoitettu heidän joutuvan helvetin kiirastuleen. Jotkut näistä tapauksista on tehnyt itsemurhan.

Joskus 1920- tai 1930-luvulla syntyneistä ja koko ikänsä pohjoispohjanmaalaisella perähikiällä hihhulointiin aivopestyistä (välillä myös kiristetyistä) ihmispoloisista lähtee kummasti elämänilo, kun uskonnolliset auktoriteetit ilmoittavat heidän päätyvän syntisinä, hengellisinä huorina ja ties minä sekasikiöinä helvettiin. Tuo on sairasta henkistä väkivaltaa ja surullista nimenomaan siksi, että itse Jumalahuone ei näe touhussa mitään väärää, vaikka tuo romuttaa aivopestyn mummelin maailmankatsomuksen totaalisesti jättäen jäljelle vain tyhjyyden ja kauhun. Saastaista pitää rankaista ja manan majoille käy tie, senkin ruoja!

Sanotaan, että osalla lestadiolaisperheistä on televisiot ja pelit ja vehkeet, mutta ne ovat kaapissa piilossa, etteivät "uskonveljet ja -sisaret" kyläillessään näe, millaisia syntejä huushollissa harrastetaan. Siitä seuraisi raportointia rikkiviisaille johtohahmoille. Tätähän ei tietenkään pidä yleistää koskemaan kaikkia yli puolta miljoonaa lestadiolaisuuden valtapiirissä olevaa ihmistä, mutta Karpon ohjelmassa kerrotaan tv-lupatarkastajien löytäneen vastaanottimia vaikka mistä jemmapaikoista. Antennit ovat olleet piilotettuina ullakoille.

Eräällä foorumilla kuitenkin näkyi eräs sitkeästi kiertänyt huhu hauskasti muotoiltuna: "Kuulemma Suviseuroilla palaa kumi enemmän kuin Alastaron kiihdytyskilpailuissa." Lähikaupoista alkaakin kuulemma kondomit loppua aina seurojen aikoihin.

Samahan se minulle tietenkin on, kuinka sisäsiittoista, rajoittunutta, kaksinaismoralistista ja yksilönvapauksia loukkaavaa elämää noissa kinkeripiireissä eletään. Koska toden totta elämme 21. vuosisadalla, alkaa tuollainen touhu turhauttaa. Sääli on sairautta, kuten äitini on tavannut sanoa, mutta kyllä minua käy sääliksi tuon lahkon pihdeissään pitämät ikätoverini, jotka eivät pysty nauttimaan elämästään samalla tavalla kuin me muut. En tarkoita tällä baareissa joraamista, josta en itsekään pahemmin perusta, mutta koska jopa urheilukilpailuihin osallistuminen on kiellettyä, luulisi tekemisen olevan vähissä.

Emme ole muuten Karpon kanssa todellakaan ainoita, jotka ovat tarttunut härkää sarvista ja uskaltautuneet kritisoimaan lestadiolaisuutta. Tuokin artikkeli on oikein mielenkiintoinen.

Karpon ohjelman loppupuolella vanhempi miekkonen kertoo, kuinka television vastustuksessa on kyse huonon ohjelman torjumisessa. Hei pellet, täältä tulee ilmainen vinkki. Jos televisiosta tulee huonoa ohjelmaa niin vaihtakaa kanavaa tai laittakaa se kiinni. Ei ole kovin vaikea asia. Siirtykää tälle vuosikymmenelle, mitä me muutkin elämme ja lopettakaa tuo pelleily. Saattaisitte vaikka sivistyä, saada sosiaalisia kontakteja ja mikä pahinta: tehdä kaikenlaista kivaa, hauskaa ja mukavaa.