Taas uusi alkoholiskandaali holhousvaltiossa

Mitenhän tätäkin asiaa ryhtyisi purkamaan? Kuvittelin, että vähitellen kaikki olisi jo keksitty ja näiden kieltojen syytäminen voitaisiin vihdoin ja viimein lopetella. Enää ei riitä se, että nuorten alkoholinkäytöstä ollaan huolissaan - nyt kauhistellaan jo sitä, kuinka nuoret juovat alkoholittomia juomia! Iltalehden sanavalinta on jälleen pureva, eikä objektiivisuudesta ole tietoakaan:

Alkoholittoman siiderin ryypiskely on uusi muotivillitys alakoululaisten keskuudessa, kertoo Länsi-Uusimaa.

Vai että oikein ryypiskelyä? Olisivat nyt ihmeessä sanoneet saman tien, että alkoholittomien siidereiden ja oluiden avulla kännääminen. Nuorison muoti-ilmiö on alkoholiton juopottelu. Apua! Lakritsipiippujakin kaiketi tupruteltiin, koska niitäkin yritettiin saada jossain välissä pois kauppojen hyllyiltä viekoittelemasta alakoululaisia tupakkamyönteiseen maailmaan. Taas päästään asiaan, joka saa savun nousemaan korvistani: puolueelliset ilmaisutavat. Akat mutisevat ja jupisevat, kuinka "ukot ne oikein istu sitä kaljaa ryypiskelemässä ja oikein niin olevinaan siinä terassilla keskellä kirkasta päivää."

- Olenko ainoa, jonka mielestä tuossa ilmaisussa on "lievä" vivahde-ero siihen, että "miehet joivat olutta terassilla ja oli aurinkoinen sää?" Jos puolueellisessa ilmaisutavassa mentäisiin toiseen ääripäähän, voitaisiin sanoa nuorten nautiskelleen tai maistelleen alkoholittomia siidereitä. Ei. Nuoret ryypiskelevät!

- Olenko lisäksi ainoa, jonka mielestä tämä holhoaminen, kieltäminen, ylisuojelevaisuus ja syyllistävä ilmapiiri jos jotkut ovat omiaan nurinkuristamaan alkoholikulttuuriamme jo nuorista lähtien?

Kysytäänpä taas 42. kerran sama kysymys: kumman tehtävä on kasvattaa lapset, valtion vai vanhempien? Entä onko tehtävä siirtymässä osittain myös elintarvikeliikkeiden harteille? Osa myyjistä tekee päätöksen alkoholittomien siidereiden myymisestä henkilökohtaisesti. Eivätkö myyjät voisi saman tien kieltäytyä myymästä keskiolutta tai tupakkaa 18- tai 19-vuotiaille, koska haluavat toimia suhteellisen nuoren ihmisen terveysvalistajina ja huolehtijoina tehtyään tulkinnan siitä, etteivät heidän vanhempansa ole onnistuneet tässä tehtävässä? Tosiasiassa kokonaan alkoholittomia siidereitä ei taida olla laisinkaan, sillä kaikissa minun maistamissani ja tutkimissani valmisteissa pitoisuus on ollut vähintään 0,7 %.

Hauska juttu on myöskin yhdenvertaisuuslaki, mikäli esimerkiksi siiderijuoma todella on täysin alkoholitonta:

"Yhdenvertaisuuslaki 20.1.2004/21
6 §
Syrjinnän kielto

Ketään ei saa syrjiä iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Sukupuoleen perustuvasta syrjinnän kiellosta säädetään naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetussa laissa."

Tästä johtuen myymästä kieltäytyvä kassatyöntekijä rikkoo perustuslakia.

Yhtenä syynä kieltoon on luonnollisesti pidetty sitä, että alkoholittoman siideritölkin hypistely johtaa perinteisen porttiteorian merkeissä kohti ehtaa tavaraa, eli 4,7 % etanolia sisältävää siideripakkausta. Mikäli näin on, olisi 1,5 litran siideripullot sallittava alaikäisillekin niin kauan kun täydet prosentit sisältävää tavaraa ei saa vastaavan kokoisessa pakkauksessa. Eihän luonnottoman kokoisen pakkauksen kopeloinnista voi syntyä samanlaista hinkua kuin esimerkiksi puolen litran tölkistä hyppysissä.

Samassa yhteydessä on puhuttu myös nuorten villityksestä juoda energiajuomia ja olen henkilökohtaisestikin ihmetellyt tätä buumia hieman. Haluan muistuttaa siitäkin, kuinka kahvikaan ei ole kaikkine ainesosineen ja vaikutuksineen terveellisimmästä päästä. Siellä ne mummut kuitenkin oikein istuivat ryystämässä kahvia huulet törröllään torikahvilassa keskellä kirkasta päivää.

Seuraavaksi kielletään energiajuomat, koska niistä syntyy helposti portti kohti kossubatteryä. Saman tien kielletään kraanavesi, koska se on koskenkorvaa ilman alkoholia. Omenamehu on pannassa, koska suuri osa viineistä pohjautuu siihen. Tuskin tarvitsee kertoa, miksi K-18-leima lyödään myös liitulakuihin sekä juomapilleihin. Astmapiiput kielletään perheen pienimmiltä, koska ne muistuttavat inhalaattoria. Purukumit kielletään myös, koska onhan nikotiinipurukumejakin, ja niillä saattaa muutenkin olla laksatiivisia vaikutuksia. Kyllä näitä sudenkuoppia meille harkintakyvyttömille ihmispoloisille löytyy, kun vain jaksaa alkaa etsiä sekä miettiä.

Muistetaan silti sekin, että kielloilla on tapana toimia itseään vastaan, eli lisätä kiellettävän asian houkuttelevuutta. Lisäksi tällä holhoamisella, ennalta suojelemisella, ylenpalttisella varjelulla (vrt. laki savukerasioiden säilytyksestä umpinaisten ovien takana) ja kaikkien kansalaisten pitämisellä henkisesti vauvan tasolla saadaan vain ihmiset ärsyyntyneiksi. Itse olen myöskin sitä mieltä, että niiden avulla ihminen puuttuu evoluutioon. Toki tämä lakien ja säädösten kehittäminen voidaan laskea yhdeksi vaiheeksi evoluutiota, sillä olihan homoseksuaalisuus Suomen laissa mielisairaus vielä 80-luvulle saakka. Keskiajalla taas paloivat noitaroviot, joita valtaosa nykyihmisistä pitää (toivottavasti) harvinaisen järkijättöisenä touhuna.

Loppusanoiksi heitettäköön tämä hauska uutinen. Ainoa syy, miksi voisin tuota vastustaa, on se, mikäli tuotteiden siirtyminen myös tavarataloihin syö erikoisliikkeiden myyntiä. Ennen kaikkea minussakin on sen verran ilkeämielisyyttä, että tällä hetkellä nautin ajatellessani taantumuksellisten, arkojen ja epäseksuaalisten suomalaisten jupisijoiden hysteeristä reaktiota heidän saadessaan tietää, että silmien edessä saattaakin pian olla jotain konkreettista seksuaalisuutta. Hahaa, vanhat käppyrät kulkevat kaupassa samanlaiset silmälaput ohimoillaan kuin ravihevosilla, jotteivat joudu todistamaan suunnatonta syntiä.

Ei niitä tuotteita tulla muutenkaan maitohyllyyn sijoittamaan, vaikka ajatuksen vastustajat ovatkin esittäneet tällaisia uhkakuvia kärjistävissä kannanotoissaan. Lapsiperheen kauppareissu kulkee todennäköisemmin vaatteiden, kodin kemikaalien ja elintarvikkeiden kautta, joten ellei jokaikinen muovinen tikku tai purkki - sanotaan nyt vaikka autovaraosahyllyssä - ole ennenkään perheen pienimpien mielenkiintoa herättänyt, en usko, että niin käy yhtäkkiä nytkään. Tuskinpa kukaan vastuuntuntoinen vanhempi suorittaakaan dildo-ostoksiaan lastensa kanssa.

On se vain sekin hauska juttu, että mikäli sinkkunaisella on käsilaukussa dildo, on tämä hyvin vakaa ja itsevarma yksilö. Täydellinen itsenäisen uranaisen prototyyppi suoraan Sinkkuelämistä tai nimensä mukaisesti Täydellisistä naisista. Mikäli sinkkumiehellä on kotonaan pumpattava barbara tai tekovagina, on hän oikopäätä säälittävä perverssi ja hyvä ettei kimpussa häärää jo naisasiainvaltuutetut sekä valkotakkiset sedät. Erityisen reilua tämä meininki tapaa olla.

Suomalaisuudesta ja alkoholikulttuurista vol. n+1

Suomesta ja suomalaisuudesta on aina mukavaa naputella. Olen sivunnut stereotyyppistä suomalaista elämänmenoa useammassa aiemmassakin tekstissä, mutta kirjoitetaan nyt lisää, jos saisin ammennettua jotain uutta kansallisista erityispiirteistämme. Hieman kylläkin tuntuu siltä, että kyseinen luu on jo loppuun kaluttu, ja ehkä maltan keskittyä tulevaisuudessa muihin aiheisiin.

Eräs englantilainen luennoitsija kävi viime lukuvuonna koulullamme ja antoi pienryhmille tehtäväksi piirtää kuva ihmisestä, joka on mahdollisimman stereotyyppinen suomalainen. Hän oli oikein mukava rouva ja näyttikin heti alkuun kuvan siitä, millaisena hänen kotimaansa stereotyyppisiä miehiä kenties pidetään. Bowler-hattuinen ja viiksekäs herrasmies ruudullisessa pyjamassa istumassa nojatuolissaan nauttimassa kello viiden teetä.

Ryhmästämme piirtäminen lankesi minun vastuulleni ja myönnän, että piirsin perinteisesti suomalaisen miehen viinapullo kourassa saunan lauteille ja kerroin muulle salille tarinaksi, että Suomi on juuri hävinnyt Ruotsille jääkiekkomaaottelussa. Kylpytakin taskusta pilkotti Nokian matkapuhelin ja muuta perinteistä rataa. Suunnilleen samansisältöiseen piirrokseen päätyi usea muukin ryhmä.

Kaljaa tai – luoja paratkoon – itseänsä viinaa (hui kauhistus) litkivä juntti on luultavasti väestömme valtaosan mielestä se kaikkein parhaiten suomalaista kuvaava ihmistyyppi. Minusta se yltää kuitenkin listalla hädin tuskin viiden parhaan joukkoon. Minusta korkeimmalle pallille asettuva suomalainen on yksinkertainen, maltillinen, sentimentaalinen, vaatimaton, käytännönläheinen, kateellinen, ujo ja omaa (ainakin selvin päin) heikohkon itsevarmuuden, muttei maltillisuutensa vuoksi juurikaan viinaksiin koske, sillä pitää niitä turmiollisina ja niiden käyttö sotii poliittisesti korrektia kantaa vastaan. Näissä minun nähdäkseni tyypillisimmissä piirteissä on hyvää ja huonoa - koskien sekä yksilöä että ympäristöä.

Suomalaisille tyypillinen käytännöllisyys kuvastuu ainakin siitä, että samoja vaatteita käytetään niin kauan kun ne kuluvat puhki, ja tämän johdosta saammekin nauttia katukuvassa 70-luvun iki-ihanaa tyyliä edustavista verryttelyasuista. Tämä pätee tietenkin lähinnä keski-ikäisiin ihmisiin, mutta yhtä kaikki he muodostavat prosentuaalisesti suurimman osan väestöstämme. Säästeliäisyys ja maltillisuus kumpuavat tuohon ikäluokkaan sodan jälkeisistä ajoista, jolloin he viettivät lapsuuttaan. Säästäminen ja hyvin vaatimaton kituuttaminen on käynyt veriin, vaikka mahdollisuuksia olisi elää vapaamminkin. Eniten soisin ihmisten toteuttavan haaveitaan.

En jaksa uskoa, että kenellekään suurin tavoite on suorittaa elämänsä mahdollisimman vaatimattomasti ikään kuin pyrkien saamaan siitä hyvän arvosanan. En ainakaan halua uskoa, että jonkun mielestä vuoden jokaisen päivän soisi olevan mahdollisimman samankaltainen sisältäen samat rutiinit sekä saman aikataulun, josta poikkeaminen tuo kokonaisuuteen särön ja pahan mielen. Haluan uskoa, että tarkemmin miettiessään jokainen löytää jotain suurempaa, jota haluaisi toteuttaa. Jotain, mitä haluaa kokeilla, paikan jossa haluaa käydä tai asian, jonka haluaa hankkia.

Turhaan prameiluun sortuvia ihmisiä on toki myös paljon, koska onhan Suomi yksi tuloerojen luvatuista maista. Silti kulutustavaroissa, kalusteissa, kulkuneuvoissa sun muissa käytännönläheiset ihmiset ovat enemmistö paljolti siksi, että pieni- tai keskituloisia on ökyrikkaita suurempi osa. Käytännöllisemmät ihmiset eivät ole mahdottoman tarkkoja ulkonäöstään. Pääasia, että vaatteet lämmittävät, polkupyörä toimii, puhelimella pystyy soittamaan ja lakissa oleva lippa suojaa silmiä auringolta. Sama, vaikka se onkin saatu lahjana paikalliselta S-marketilta eikä olekaan Adidaksen trendikkäästä kesämallistosta. Eipä sillä, muotilippis saattaisi näyttää huomattavasti epäsovinnaisemmalta.

Metsolat-TV-sarjan, suuren suosikkini, vanha pariskunta Antti ja Annikki on fiktiivisistä hahmoista paras mieleeni tuleva esimerkki vaatimattomuudesta ja maltillisuudesta. Huusholliin ei saa tuoda mitään uutta ”hömpötystä”, koska vanhoilla on tultu toimeen hyvin siihenkin asti. Isoäidinäidinäidin kutoma pöytäliina täytyy laittaa kahvipöytään, vaikka olisi kuinka virttynyt. Niin on aina tehty eikä tästäkään traditiosta uskalla luopua, ettei sydän pakahdu. Minnekään loitommalle ei rohkene lähteä matkaamaan, vaikka tarjottaisiin, koska hyvinhän sitä pärjää kotioloissakin tutusti ja turvallisesti. Kaikki rikkoutuva korjataan niin pitkään kuin se vain on suinkin mahdollista. Porstupaan ei välttämättä tarvitse huippuhienoa naulakkoa, johon ripustaa takkinsa. Muutama naula sinne tänne ja pysyväthän ne pukimet niissäkin. Kakkosneloseen lyödystä kahden tuuman naulasta tuulipuvun takki ei tipahda lattialle, eli se ajaa asiansa täydellisesti.

Olen harvoin oikeasti kiireinen ihminen. Silti kaupungilla liikkuessa verenpainetta uhkaa nostattaa ihmiset, joita tituleeraan ”ihme haahuilijoiksi”. Tuntuu, että liki jokaisessa nurkassa seisoo joku puusta pudonneen ja vähän säikähtäneen näköinen tyyppi pälyilemässä ohikulkijoita tai muuten vain luimistelemassa omia aikojansa. En jaksa uskoa, että liikenteessä on niin paljon avohoitopotilaita. Varsinaisiin haahuilijoihin kuuluvat myös muuten vaan kaikkea ympärillään olevaa hämmästelevät ja siksi soljuvaa jalankulkuliikennettä häiritsevät ihmispoloiset. Katuvaloja, katutason yläpuolella olevien asuntojen ikkunoita, puiden latvoja, parvekkeita tai peräti niillä seisoskelevia lajitovereita?

Välillä minusta tuntuu, että näiden haahuilijoiden ulkoisesta olemuksesta korostuu se, mitä he ovat sisältäänkin: etsivät paikkaansa tässä maailmassa. Lisäksi ihme haahuilijoihin kuuluvat ihmiset, jotka eivät osaa kävellä ja puhua samaan aikaan. He tukkivat siksi kulkuväylät rupatellessaan keskenään. Liikuntarajoitteisia ihmisiä en tietenkään tarkoita. Vähän minullakin on sentään tapoja.

Perusmuotin mukaisille suomalaisille tyypillistä on puute rohjeta eri asioihin. Vuorokausirytmistä ja kellon sekä kalenterin orjallisesta noudattamisesta puhuminen menee reilusti vanhan toistoksi, mutta on silti mielestäni erityinen perussuomalaisen ihmisen piirre. Liian myöhään ei saa tehdä tiettyjä asioita, liian myöhään aamulla ei saa nukkua, liian aikaisin illalla ei saa löysätä pipoa. Kaikkein suurin synti on edelleen se, mikäli kylmän keskioluttölkin napsauttaa janonsa sammuttamiseksi tai ihan vain itsekkäiden mielihalujensa tyydyttämiseksi vaikka niinkin absurdiin aikaan kuin tiistai-aamupäivällä kello 11.00. Onko yksilön kannalta paras vaihtoehto viettää elämänsä aivan loppuun saakka mahdollisimman tarkasti säntillisyyttä, huomaamattomuutta ja vaatimattomuutta korostavien kirjoittamattomien normien mukaisesti?

Eräälle vanhempien naisihmisten kielenkäytölle ominaiselle piirteelle on hankala keksiä kyllin kuvaavaa termiä. Kaipa jonkun sortin demonisoinnin, kärjistämisen ja inhon lietsonnan risteytys hyvin vaatimatonta asiaa kohtaan on se, mikä kuvaa tarkoittamaani käsitettä parhaiten. ”Ainako sitä pitää vaan kitata sitä kaljaa,” tai ”siellä se taas istui sekin vaan se kaljapönttö kourassaan lirppimässä.” Kyseessä saattavat olla perheenisät, jotka ovat työviikon päätteeksi pistäytyneet muutamalle tuopille paikalliseen anniskeluravintolaan. Miksei heistä voi todeta, että miehet ovat parhaillaan tuossa viereisen korttelin pubissa nauttimassa olutta? No eihän niin neutraalia ilmaisua voi käyttää. ”Siellä ne ukot taas vaan sitä kaljaa LITKII ja KITTAA.” Vivahde-eron huomaa melko selvästi. ”Kulta, toisitko minulle kaupasta pari saunaolutta?” ”No minähän en ala ukolle sitä kaljaa selkä vääränä tänne kotiin kiikuttamaan niin kuin millekin rokkoherralle!”

Vieläkin kurjempaa on, jos ihmisten puheessa kaikki alkoholituotteet niputetaan viinaksi, eli tällainen raivostuttava demonisoiva kärjistäminen viedään aivan äärimmilleen. Tätä kuulee turhankin usein. Kukapa nyt on tilivelvollinen erittelemään tarkalleen joka desin päivän aikana nauttimistaan juomista, mutta minusta on ikävää, mikäli humalahakuisesti juotuaan on nauttinut vaikkapa 12 tölkkiä keskiolutta, puhutaan tapauksesta viinan juontina.

Viina: näiksi lasketaan vodkat, maustamattomat viinat, akvaviitit, anisviinat, geneverit, ginit, hedelmäviinat, grapat, tequilat ja calvadosit ja maustetut viinat. Eipä näy listassa olutta, siideriä, lonkeroa, viiniä, vermuttia tai whiskyä.

Olut ja laitetaanpa oheen vielä luettelo oluttyypeistä.

Makoisa keskiolut elää edelleen kansan syvissä riveissä aivan järisyttävänä ja katastrofaalisena perisyntinä, vaikka onkin maailman suosituin ja lisäksi vanhin alkoholijuoma. Lisäksi ei ole laisinkaan varmaa, että kittaavatko ne ukot siellä ravintolassa sitä kaljaa. Voihan olla, että eräs heistä on ottanut kuivan päärynäsiiderin ja toinen taas talon lonkeron kurkkunsa kostukkeeksi. Rouvat kyräilevät ja jupisevat kulmat kurtussa vain sitä, kuinka he ovat sitä kaljaa taas kittaamassa JA LIRPPIVÄT SITÄ TUOPIT KOURISSA SIELLÄ NIIN OIKEIN TAAS!

Palataanpa alussa esittelemääni juopottelevaan ukkeliin, joka tulee monelle suomalaisia stereotypioita mietittäessä helposti mieleen. Suurin osa lähipiiristäni on nimittäin alkoholin käytön suhteen enemmänkin paheksuvia sekä maltillisia eivätkä näin ollen itse kyseiseen aineeseen koske kuin harvoin jos silloinkaan. Puheista kuulee enemmänkin juuri paheksuntaa. Osa sentään sijoittuu kultaiselle keskitielle, joka ei lietso avointa vihaa eikä taas vastaavasti idolisoi, joka on yhtä väärin sekin. Nuoremmasta tuttavapiiristä löytyy rutkasti alkoholia viihteen vuoksi käyttäviä ja vieläpä varsin usein, kuten itsekin teen.

Mielestäni minulla on melko hyvä ihmistuntemus ja katsellessani kaupungilla kulkiessani ihmisiä, tulee suurimmasta osasta aikuisia mieleen, kuinka säntillisiä ja kelvollisia he taatusti ovat. Kulkevat hyvin arvokkaasti, eivät kenties kovinkaan muodikkaissa vaatteissa – ennemminkin päin vastoin – ja viimeistään rouvan habituksesta käy ilmi, mitä mieltä taloudessa ollaan paheellista ja turmiollista ”riekkumista” kohtaan. Naisen sana jyrää parisuhteessa.

Teksti uhkaa kääntyä liiaksi pois alkuperäisestä aiheesta ja lisäksi osittain liikaa kohti taannoista paatostani "Tarkista, elätkö juuri SINÄ, kuten kuuluukin", joten lukaiskaapa vaikka se, mikäli ette ole jo näin tehneet. Minulla piti kyllä olla enemmän uusia ajatuksia, mutta taisinpa unohtaa suurimman osan, koska kuumeisella mietintähetkellä saatavilla ei ollut muistiinpanovälineitä.

Ilmeisesti en osaa/malta olla kirjoittamatta suomalaisesta (alkoholi)kulttuurista, koska se on niin käsittämättömän nurinkurinen. Yhtäällä iso osa kumoaa viinaa kurkustaan kaksin käsin sillä seurauksella, että keskiarvo per capita on maailman suurimpia. Toisaalla suurin osa paheksuu koko ainetta nyrkit pystyssä ja on valmis korottamaan alkoholiveroa tai puoltamaan toinen toistaan älyttömämpiä lakialoitteita aina kun joku rikkiviisas keksii moisia ehdottaa.

Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, erityisesti tekstissäni "EI keskioluen lantraamiselle ja pilaamiselle", saadaan Suomessa poikkeuksellisen mainiosti läpi uudistuksia alkoholipolitiikkaan syyllistämällä kansalaisia suuresta kulutuksesta ja olemalla tiedoitusvälineiden edessä huolesta soikeina kyseisestä asiasta.

Syyllistäminen puree siitäkin huolimatta, että jokainen tietää tasan tarkkaan sen, kuinka paljon kuluttaa ja aiheuttaa omalla alkoholikäyttäytymiseltään harmia yhteiskunnalle. Todennäköisemmin vähän kuluttavat eivät syyllisty, vaan heitä vituttaa edelleenkin se, kuinka heidän verorahoistaan kustannetaan toisten aiheuttamat ongelmat. Lisäksi, edelleen itseäni lainatakseni, maltilliset ja alkoholia paheksuvat ihmiset pitävät usein sitä käyttäviä ihmisarvoltaan alhaisempina ja heikompina. Yhtä kaikki nämä kaksi ääripäätä ovat nyt ja tulevaisuudessa tukkanuottasilla alkoholipolitiikan uudistusten suhteen.

Niin kurjaa kuin se maltillisista ja alkoholia paheksuvista suomalaisista onkin, ei veroja yksinkertaisesti voida enää korottaa kansantaloudellisista syistä. Tulevaisuudelle kaavaillut korotukset tulevat laskemaan kotimaan myyntiä entisestään ja kasvattavat tuontia ulkomailta, vaikka yhtenä suurimmista kulutushyödykkeistä juuri alkoholituotteet olisivat hyviä artikkeleita kotimaalaisuuteen satsaamiseen, josta ollaan puhuttu paljon taantuman hetkellä.