Neste Ralli - ihanan kallista lystiä

Ilmoitan olevani pitkän linjan ralliautoilufani sen turhanpäiväisyydestä huolimatta. Onhan toki turhauttavaa ja hupaisaa, että samalla, kun ihmiskunta on huolissaan saasteiden vaikutuksesta ilmastoon, järjestetään maapallolla tuhansittain moottoriurheilukilpailuita. Tractor pulling on niistä kenties äkkiseltään joutavanpäiväisin ilmansaastuttaja.

Puolustaudun sillä, että lähes joka asia onnistutaan kääntämään tarpeettomaksi ja turhanpäiväiseksi, jos oikein yritetään. Hieman isoisäni retoriikkaa myötäillen on turhaa, että miksi nuo tuolla Barcelonassa juoksevat hiki hatussa? Ehtiihän sitä kävellenkin ja matkalla voi juoda sumpit. Jos nyt nimittäin yli päätään on tarpeen kirmata jotain tiettyä rataa pitkin.

Kirjoitin tämän tekstin lähes kokonaan tarkalleen vuosi sitten, eli vuoden 2009 Neste Oil Rallin kynnyksellä. Onnekseni en - syystä tai toisesta - julkaissut tätä vielä silloin, koska tämänvuotiseen tapahtumaan on tullut pari verenpainetta entisestäänkin kasvattavaa muutosta edellisvuosiin nähden.

Linkin takaa pääsee tarkastelemaan, että kuinka mielikuvituksellista oheishärdelliä tämänvuotisen rallin yhteyteen on onnistuttu keksimään.

Juhlavuoden RallyShow heittää MM-kuskeille ainutlaatuisen haasteen: kauko-ohjattavien nitromonstereiden ohjaimissa selvitetään kuka on nopein, ennen kuin itse kisa on edes alkanut!

Siinä nyt yksi esimerkki.

Fanina minua vituttaa, kuinka mahdottoman kalliiksi, tehostetuksi ja muka katsojaystävällisemmäksi bisnekseksi Neste Ralli on viime vuosina mennyt aina vain enemmän. Minua, katsojana, ei ainakaan riemastuta pätkääkään, että erikoiskokeita on enää kymmenkunta, joista osa ajetaan kahteen kertaan, jottei rahaa ja vaivaa reitin järjestämiseen tarvitsisi nähdä yhtään enempää kuin minimimäärä.

Olennaisin tekijä erikoiskokeiden järjestämisessä on tietenkin eri alueiden kyläyhdistykset, joiden motivaation lannistumisella lienee osansa asiassa? Tiedä häntä. Erikoiskokeiden määrän kutistuttua viimeisen kymmenen vuoden aikana kuin pyy maailmanlopun edellä, on itse tapahtuma typistetty vain kaksipäiväiseksi lukuunottamatta torstai-iltaista yleisöerikoiskoetta.

Ennen muinoin, vanhoina hyvinä aikoina (ah), rallin keskuksena toimi juuri tänä vuonna yleisöerikoiskokeena toimiva Laajavuoren alue. Siellä mekin kävimme kaverini kanssa valokuvaamassa autoja, pyytämässä kuljettajilta nimikirjoituksia ja katselemassa näytteille tai myytäväksi asetettuja tavaroita. Ajatelkaa: meidän ei tarvinnut maksaa kymmentä (10) euroa, jotta pääsimme edes katsomaan asioita, joita olisimme voineet halutessamme ostaa. Nykyäänhän pääsystä tuonne Paviljongin megaüberalueelle, jossa kaikki myyntikojut sijaitsevat, joutuu erikseen maksamaan.

Kisakeskuksen siirryttyä Paviljongille lipun hinta oli viisi euroa. Viime vuodesta alkaen kertalippu on ollut seitsemän euroa, mutta ihmeekseni palkintojenjakoa pääsi seuraamaan sunnuntaina ilmaiseksi. Tänä vuonna Paviljonki-rannekkeen hinta on kympin. Tällä kehityksellä pääsymaksu on parin vuoden kuluttua 12 euroa, viiden vuoden päästä 15 euroa.

Joudut siis ostamaan pääsylipun, että pääset ostamaan vaikkapa tolkuttoman hintaisen Citroën-fanituotteen. Minusta tässä ahnehtimisessa on jotain todella etovaa, eikä vähiten siksi, että aikoinaan kaikesta itse rallin ajamiseen liittymättömästä pääsi nauttimaan ilmaiseksi. Eihän se ole tyhmä, joka pyytää vaan se, joka maksaa. Harri Rovanperän ja Richard Burnsin (R.I.P) pakeille pääsimme kuitenkin aikoinaan maksamattakin.

Ennen muinoin, ainakin vielä vuonna 2004, niin sanottu shakedown-erikoiskoe, eli "viimeinen voitelu" kisaa varten, ajettiin Laajavuoressa ja sitä pääsi katselemaan ilmaiseksi. Eihän se kuulunut itse kilpailuun. Arvatkaapa vain pääseekö enää? Shakedown järjestetään Muuramen Rannankylällä ja pätkää katsomaan peritään kymmenen (10) euron pääsymaksu, joka ei siis jää kuin viisi euroa itse erikoiskokeiden pääsylipuista.

Tänä vuonna pääsylippujen hinta vaihtelee 15 ja 22 euron välillä, riippuen siitä, tullaanko sama erikoiskoe ajamaan vielä toistamiseen, eli onko olemassa sellainen mahdollisuus, että turistit jäävätkin hengailemaan erikoiskokeen varteen odottaen uusintakierrosta. Tämän johdosta ensimmäisen erikoiskokeen, vaikkapa nyt Leustu 1:n (jota aiomme itse mennä katsomaan) lippujen hinta on 22 euroa tsibale. Hintoja ja koko ohjelmaa voipi tiirailla täältä.

Kuten kehitys on jo kymmenen vuotta ollut, on tämänvuotinen ralli jälleen kutistetuin, tehostetuin ja säälittävin koskaan. Ruhtinaalliset 15 erikoiskoetta, joista neljä muodostuu kahdesta kahteen kertaan ajetusta yleisö-ek:sta, eli Laajavuoren ja Himoksen pätkistä. Kolme pätkistä ajetaan vain kertaalleen.

Koko touhusta tulee mieleen yökerhot parhaimpina (tai pahimpina) iltoina. Toisinaan saat maksaa seitsemän euroa, että saat edes asettautua istumaan sisätiloihin. Viiden euron sisäänpääsymaksu ja kahden euron eteispalvelumaksu, eli narikka. Jos mieli tekee juotavaa, on kukkaroa toki jälleen raotettava ja oluttuopilla on hintaa hyvässä lykyssä viitisen euroa, ellet omista erikseen vajaan kympin maksavaa tarjouskorttia. Sillä saatat saada hintaan pudotusta jopa euron, mikäli olet sattunut paikalle oikeaan kellonaikaan...

Niin tai näin, päätarkoitus Neste Rallissa ei ole enää rallikilpailu. Kilvanajo itsessään on sivujuonne kokonaisuudessa. Tapahtuma on eurojen kiilto silmissä tehostettu ja keskitetty megalomaaninen luksushäppeningi, jossa turisteilta koetetaan nyhtää mahdollisimman paljon rahaa mahdollisimman suuren voiton saavuttamiseksi. Samalla onnistutaan vähitellen tappamaan se viimeinenkin into meiltä, jotka olemme kiertäneet katsomassa erikoiskokeita silloin, kun tapahtumakin oli vielä Rally of the 1000 Lakes, eikä mitään kaupallista paskaa.

Into ei ole kuitenkaan tyystin ehtynyt, koska 15 euron pääsymaksusta huolimatta kävimme katsomassa viime vuonna porukalla yhden erikoiskokeen ja samat aikomukset ovat tänä vuonnakin. Ei käy kieltäminen, etteivätkö ohi kiitävät ja soraa lennättävät huippukuljettajat vielä innostaisi lähtemään metsätaipaleen varrelle, koska juuri siellä se tunnelma on vielä toistaiseksi aidoimmillaan.

Lapsuudessani erikoiskokeita oli pitkästi kolmatta ellei neljättäkin kymmentä, eikä mitään niistä ajettu kahteen kertaan. Ainoan poikkeuksen tekivät kenties Harjun ja Laajavuoren pienemmät erikoiskokeet. Etähuoltoparkkeja oli tietääkseni Jämsässä ja Tampereenkin suunnalla rallireitin kiertäessä huomattavasti itse kisakeskuksesta loitompana.

Toista on nykyään, kun koko tapahtuma tuodaan aina vain lähemmäksi Jyväskylää. Tuota pikaa ollaan tilanteessa, ettei "rallissa" ajeta kuin Killerin yleisöerikoiskoe parin päivän aikana 25 kertaa, jotta homma olisi mahdollisimman keskitettyä ja tehostettua. Jokainen katsoja on näin ollen pakon edestä kaikkien ylihintaisten oheistuotteiden sekä virvokkeiden välittömässä läheisyydessä.

Eikä siinä vielä kaikki!

Jos ei rahatilanne mahdollistanut muutama vuosi sitten erikoiskokeille menoa, kykeni tilanteiden tasalla pysymään seuraamalla Yleisradion televisiolähetyksiä kolmisen kertaa päivässä. En ole laisinkaan yllättynyt, että tämä ei onnistu enää, sillä televisiointioikeudet ovat MTV3:lla, joka näyttää tietenkin lähes kaikki rallilähetyksensä maksulliselta MTV3 MAX -kanavaltaan.

Viime vuonna päätin kuitenkin köyhtyä pitkin hampain vajaan kympin, jotta pääsin katsomaan rallilähetyksiä alituisesti pätkivästä netti-tv:stä. Kerran päivässä Maikkari vaivautui näyttämään yhden puolen tunnin mittaisen koosteen ihan normikanavaltaan, joka oli toki sangen jalo teko. Onneksi on sentään vielä radiolähetykset, mutta kohta olemme etuoikeutettuja maksamaan mediamaksun, jottemme pääsisi vahingossakaan nauttimaan rallitunnelmista (tai mistään muustakaan) tyystin maksamatta.

Olen kirjoittanut jo tuhannesti aiemminkin siitä, millaisen karhunpalveluksen kehitys ja kaiken näennäinen parantaminen sekä helpottaminen on loppupeleissä tehnyt yhteiskunnalle. Sama pätee ralliasiassakin. Autojen kehityksen kustannukset ja kansainvälisen autoliiton (FIA) ahnehtiminen osallistumismaksuissa on supistanut tehdastallien, osakilpailuiden, erikoiskokeiden sekä osallistujien määrää lähelle sellaista pistettä, ettei ketään kohta kiinnosta koko touhu.

Siellä vuosituhannen vaihteen paikkeilla oltiin vielä jossain määrin niissä aiemmin mainitsemissani vanhoissa hyvissä ajoissa, koska mukana oli vielä nykyisten kahden merkin, Fordin ja Citroënin, lisäksi täydellä kalustolla Mitsubishi, Peugeot, Hyundai sekä Toyota. Tähän päivään tultaessa nuo tallit ovat joutuneet vetäytymään koko touhusta sen hintavuuden vuoksi, eikä heitä voi toki tästä moittiakaan.

Jyväskylän keskustassa asuvilta, kuten meikäläiseltä, penätään todennäköisesti tuota pikaa rappukäytävässä pääsymaksua, jotta pääsee edes hengittämään virallista © Neste Ralli® -tunnelmaa™. Saattaahan ralliautoja päästä näkemään siirtymätaipaleella veloituksetta kauppareissullaan. Tämä riski minimoidaan sillä, että tulevaisuudessa rallia ajettaneen se 20-25 "erikoiskoetta" Killeriä ympäri ja siirtymäreitti Paviljongille on näin mahdollisimman lyhyt.

Tänä päivänä Hesburgerin kerrosaterian hinta on liki 7 €, eli kutakuinkin saman verran kuin Hesburgerin lippulaiva mega-ateria oli muutama vuosi sitten. Rallien aikaan kyseinen ravintolaketju intoutui tarjoamaan ainakin viime vuonna Rally Mealin (ralliateria), joka sisälsi kerrosaterian ja juustohampurilaisen 9 € hintaan.

Säästöä normaalihintoihin tuli viime vuoden hinnoilla ruhtinaalliset 60 senttiä. Gosh.

Etenkin ulkomaalaiset rallituristit ovat pääasiassa rikkaita, koska ovat ylipäätään kustantaneet itsensä tänne. Heidän yllään oli Paviljongilla kannattamansa tallin asusteita paidoista, lippalakeista ja lipuista lähtien. Muutamalle raavaalle miehelle ei siis ole konsti eikä mikään ruokkia itseään vaikkapa ostamalla neljä moista Rally Mealia hintaan 36 €. Itse brändistä Rally Meal™ he ovat jo ihan pähkinöinä.

Maailman parhaiten järjestetyn rallin tittelin useampaankin kertaan ottanut tapahtuma houkuttelee sankoin joukoin turisteja ympäri Eurooppaa jatkossakin ja valtaosa heistä on varsin maksukykyisiä. Kukaan ei myöskään pakota meitä paikallisia ravitsemaan itseämme rallihenkeen tituleeratuilla tuotteilla. En muista kymmenen vuoden takaista aikaa niin mahdottoman hyvin, että osaisin sanoa, oliko erityisiä rallien henkeen nimettyjä ruoka-annoksia tarjolla.

Itse kilvanajotapahtuma antaa eri palvelusektoreille mahdollisuuden nimetä hyödykkeitään asiaankuuluvan trendikkäästi ja kasvattaen niiden markkinointiarvoa. Eipä heitäkään voi tästä moittia.

Kharma järjestää ralliviikolla jos jonkunlaista trendikästä tapahtumaa ja itse tapahtuman päätösbileet, jotka on nimetty OFFICIAL RED BULL® RALLY AFTER PARTYiksi.

Keskustassa on rallikahvila, joka kauppaa erityistä rallileivosta™. Kyllä taas viedään turisteja kuin pässejä narussa, kun hemmotellut pikkuräkänokat Mikko Hirvonen™ -lippalakeissaan ruikuttavat isiä ostamaan rallileivoksen™.

Asiaan tutustumatta ennustan, että kyseessä on ihan normivehnänen, jonka päälle on taiteiltu mustasta ja valkoisesta kuorrutteesta ruutulippukuvio. Voilá! The ultimate and the most official rallileivos™ has been born!

Esimerkkejä piisaa, mutta mainittakoon vielä se, että Sokos Hotel Alexandra on tämän reilun viikon ajan HQ Hotelli Alexandra. The Headquarters! Voi morjens sanon minä.

Kylliksi riihikuivaa omaava Subarun logolla varustettuun popliinitakkiin sonnustautunut keskieurooppalainen rallituristi voi hyvinkin varata seurueelleen sikahintaiset "Rally Turbo Suitet" jyväskyläläisestä huippuhotellista vaivautumatta tutkimaan edullisempia vaihtoehtoja. Turistien määrä koko jyvässeudulla on onneksi rallien aikaan niin valtaisa, että yksi sun toinenkin majoituspalveluiden tarjoaja hyötyy tapahtumasta rutkasti paremmin kuin yhtenäkään muuna viikonloppuna.

Tapahtuma siis on tuonut joka vuosi kaupungin ympäristöön miljoonittain rahaa, maksajana myös FIA, mutta keksin nopeasti monta indikaattoria, joiden mukaan homma saattaakin pian kääntyä kokonaisuudessaan tappion puolelle.

Liikenne on tänä reilun viikon ajanjaksona aivan holtitonta. On roppakaupalla ylinopeuksia ja rattijuopumuksia, jotka aiheuttavat ruuhkiin yhdistettynä vaaratilanteita sekä liikenneonnettomuuksia. Kaupungilla sattuu suuremmissa määrin pahoinpitelyitä ja omaisuusrikoksia. Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, paikalliset asukkaat kärsivät meluhaitoista, karmeasta roskaamisesta (jonka huomaa jo heti näin keskiviikkona), lasinsirpaleista, kusesta sekä oksennuksista sun muusta pitkin kävelyteitä ja nurkkapieliä.

Toivottavasti en löydä itseäni parin vuoden päästä istuskelemasta suuresti paheksumieni kadunvaltaajien seurasta, vaikka nämä lieveilmiöt vituttavatkin. Saa nähdä, vaikka hipit keksisivät vallata tällä kertaa meidän kotikatumme. Tiesulut vaativat turhan päiten muutoinkin rajallisia poliisivoimia.

Rallitouhua tekisi mieli boikotoida edellä mainitusta kilometrin mittaisesta vuodatuksesta johtuen vähintään siten, että seuraan tapahtumia ainoastaan radiosta ja teksti-tv:stä. Tämä tosin käy helposti, koska muu ei ole lisämaksutta enää muutoinkaan mahdollista.

Ei, nämä ralliviikonlopun tienoon lieveilmiöt eivät ole alkaneet ottaa minua päähän vasta nyt vaan olen tiedostanut ne aina. Kenties asia on konkretisoitunut muutettuamme keskustaan - tosin jo ennen viimevuotisia ralleja. Hieman minua huoletti ripustaa äsken pyykkejä parvekkeelle kuivumaan, koska ei sitä koskaan tiedä, vaikka joku keksii viskata jotain törkyä parvekkeellemme. Myös edellä mainittu turistien ja paikallisen väestön entistäkin laajamittaisempi mökästys vituttaa jo etukäteen.

Iloitsen joka tapauksessa siitä, että rallia ajetaan Suomessa vielä useana seuraavanakin vuonna. Toivon, että keskuspaikkana pysyy se aito, ainoa ja oikea, eli Jyväskylä.

Hälytyskeskusten ja pelastushenkilökunnan resursseista

Kohta hätäkeskuksista ei tarvitse enää vaivautua puhumaan monikossa, koska kahdesta (2) keskuksesta tulee olemaan aikanaan lyhyt askel käyttämään vain yhtä. Saattepa vain nähdä.

Holmlund uskoi, että lakkautettavien hätäkeskusten tiloille keksitään järkevää käyttöä.

Epäilemättä keksitään: lisää vastaanottokeskuksia turvapaikanhakijoille. Hätäkeskusten toimintaansa varten vaatimat kiinteistöt ovatkin varmasti olleet se suurin taloudellinen kuormittaja, jonka vuoksi niiden määrää jo supistettiin ainoastaan seitsemään kappaleeseen aiemmasta viidestätoista. Oho, jopas. Ei se olekaan ollut näin:

Ensinnäkin on syytä muistuttaa, että hätäkeskuslaitoksen kokonaisbudjetti on 55 miljoonaa euroa. Tästä on 80 prosenttia henkilöstökuluja, 10 prosenttia toimitilakuluja ja 10 prosenttia tietoliikenne- ja muita kuluja. Eli kaiken kaikkiaan toimitilakulut ovat varsin pieni osa koko laitoksen budjetista. Niiden merkitys on pieni verrattuna muihin kysymyksiin.

- Sisäasiainministeri Anne Holmlund

Kas noin. Henkilöstökuluista, mistäs muualtakaan, olisi syytä napsaista pieni siivu johonkin parempaan käyttöön. Tähän samaan keskusteluun voidaan muuten liittää täysin myös julkiseen terveydenhoitoon sijoitettavat resurssit. Näitä kaikkia yhdistää sellainen valtion menoerien priorisoinnissa melko yhdentekevä seikka kuin suomalaisen veronmaksajan hyvinvointi ja terveys.

Erityisesti palstatilaa on saanut kuluneella kevät-kesä-akselilla hätäkeskuksen leväperäinen toiminta apua pyytäneille ja sitä oikeasti tarvinneille ihmisille. Eniten julkisuutta saanut tapaus on tämä merkillisyys, jonka taustat eivät ole vieläkään täysin auenneet. Poliisipartio on joka tapauksessa lähetetty tarkastamaan tilanne vähäpätöisemmissäkin tilanteissa. Ei mies mahda mitään tuollaisessa tilanteessa. Jos nainen asettuu X-asentoon asunnon kenties ainoalle ulko-ovelle, vaatii tämän siirtäminen käsikontaktia ja voimaa, jotka taas kylläkin olisivat johtaneet poliisitoimiin perheenisää kohtaan.

Toinen sanktioihin johtanut tapaus oli tällainen. Yksittäistapauksiahan nämä vain ovat ja on pilapuheluiden suurehkon määrän vuoksi jokseenkin kummallista, ettei näitä todellisia, mutta noteeraamatta jääneitä, hätätapauksia olla uutisoitu aikaisemmin. Helsingin hätäkeskuksen työntekijät protestoivat ratkaisua siirtää keskuksen toiminta Keravalle tällä tavoin.

Poliitikkojen on turha harmitella sitä, että hätäkeskuksiiin tulee turhia puheluita. Heille hätäkeskusten määrän supistaminen ja varsinkin poliisin oman 10022-numeron lakkautus on tietoinen valinta, ellei jopa pyrkimys. Erinomaista keskittämistä ja tehostamista. Yhä suurempien alueiden liittäminen saman hälytyskeskuksen alaisuuteen ei tee hyvää varsinkaan sen työntekijöiden paikallistuntemukselle, jota tehtävä erityisesti vaatii.

Tästä muistuttaa myös Pia Viitanen.

Hätäkeskusten moitteeton toiminta on hyvin tärkeä osa jokaisen suomalaisen turvallisuutta. Ihmisillä on oltava varmuus siitä, että hädän sattuessa apu tulee perille nopeasti ja oikeaan paikkaan.

[...]

Seurauksena, ministeri Holmlund, teidän uudelleen järjestelyistänne paikallistuntemus hätäkeskuksissa ohenee merkittävällä tavalla. Meillä ei pitäisi olla sellaisten riskien vaaraa, että apu tulee paikalle liian myöhään puhumattakaan siitä, että se ei tulisi oikeaan paikkaan. Ministeri Holmlund, jatkuva hätäkeskusjärjestelmän myllääminen vaarantaa ihmisten turvallisuuden, ja kysyn teiltä, arvoisa ministeri:

Ettekö ole huolissanne siitä, että teidän uudistuksenne vaarantaa suomalaisten ihmisten turvallisuuden?

Koko valtiopäiväasiakirja kannattaa lukea läpi. Minulla onkin henkilökohtaisesti ollut jo pitkään tavoitteena perehtyä niihin monen muunkin käsiteltävänä olevan asian kohdalla.

Yhä ja edelleen on mielenkiintoista, että suurimman huolen suomalaisten veronmaksajien, meidän kaikkien, hyvinvoinnista ja turvallisuudesta kantavat oppositiopuolueiden edustajat. Juuri oppositiopoliitikot saavat osakseen populismisyytöksiä heidän tuodessaan kansalliseen keskusteluun huolenaiheita, joita valtaosa kansalaisista itse pitää tärkeinä.

Suurimpien hallituspuolueiden kansanedustajat, erityisesti ministerit, ja poliittinen eliitti sen sijaan antavat vastaukseksi harvinaisen ympäripyöreää taivaanrannanmaalailua kokonaisratkaisuista ja työvoimapoliittisista rakenneuudistuksista.

Vuoteen 2015 mennessä meillä on täysin uusi järjestelmä, joka vastaa, ei aivan kaikkiin, mutta varmasti valtaosaan kaikista ongelmakohdista, joita täällä on epäilty ja esitetty. Se on hyvin tärkeää.

Pienen kansalaisen olisi siis luotettava siihen, kun iso ja vaikutusvaltainen ministeri lupaa, että valtaosaan - ei tosin aivan kaikkiin - valtiopäivillä esitetyistä ongelmakohdista tullaan vastaamaan. Hieman hankala tuohon on tosin uskoa, koska jokainen yksittäinen päätös puhuu enimmäkseen kansalaisten hyvinvoinnin turvaamista vastaan ja vastaavasti henkilöstökustannusten leikkausten puolesta.

Jos ja kun kaikki hätäpuhelut ohjataan joskus tulevaisuudessa yhteen paikkaan, pitää myös varata resursseja näiden käsittelyyn. Verovaroista pääosin kustannettavaan palveluun, joka koskee erittäin läheisesti kansalaisten henkeä ja terveyttä, täytyy yksinkertaisesti löytyä rahaa ylitse muiden. Tähän ei saa vaikuttaa esimerkiksi se, että vain osa hätäsoitoista olisi asianmukaisia. Tätä maata pystyssä pitävien veronmaksajien hengen ja terveyden pitää olla prioriteettilistan kärjessä. En jaksaisi listata vähemmän tärkeitä säästökohteita.

Tässä on oikein mainio Kari Pitkäsen blogikirjoitus aiheesta heti tuoreeltaan eli maaliskuulta. Poimittakoon siitä tällainen ydinkohta:

Pirkanmaalle hätäkeskusjako oli kuin saavillinen jäävettä niskaan. Näin kohdellaan maakuntaa, joka jatkuvasti jätetään ilman omaa ministeriä.

Pienemmätkin hyppivät nenille, kun puolustaja ja edunvalvoja puuttuu hallituksesta.

Pelissä ei ole edes pelkkä valtapolitiikka, vaan kaikkein tärkein: ihmisten henki ja turvallisuus.

En ota niinkään kantaa siihen, että kuuluisiko joka maakunnalla olla oma nimikkoministerinsä. Ei voida ajatella niin, että kunkin Suomen sisäisen alueen etu toteutuu vasta silloin, kun sillä on henkilökohtainen äänitorvi hallituksessa.

Ei voi olla sattumaa, että Kari Pitkänen ja monen moni muukin on huomannut saman kuin minä: sen sijaan, että istuvat kansanedustajat ja heistä valitut ministerit ajaisivat kaikkien suomalaisten veronmaksajien etua, pelaavat he valtapeliä käyttäen meitä pelinappuloinaan. Näköjään jopa aluepolitiikassa.

Oletteko todella nyt uhranneet kansalaiset ja omaisuudensuojan ja turvan tämän säästölinjan ja keskittämispolitiikan alttarille?

- Toimi Kankaanniemi, kd

Uhraus on käynnissä kaiken aikaa. Ainoa asia mikä minua tällä hetkellä ilahduttaa, on se, että osa kansanedustajistakin tunnustaa säästölinjan ja keskittämispolitiikan kaltaiset kirosanat sekä paheksuu niitä. Asia olisi ihan OK, mikäli säästötoimenpiteet kohdistettaisiin oikein - ei siis kansalaisten hyvinvointiin. Vielä enemmän OK olisi, mikäli huolta kantaisi välillä joku todellista valtaa omaava poliitikko, eivätkä vain opposition edustajat.

Ainoastaan puhelimeen vastataan hieman kauempaa. Ja on myös varsin selvää, että silloin, kun keskukset ovat isompia, myös pystytään nopeammin palvelemaan ja ruuhkautuminen vähenee.

- Sisäasiainministeri Anne Holmlund, kok

Miksen minä aivan osta tätä... Pia Viitanen jatkaa:

Täällä esimerkiksi aluetieteen professori on antanut aika painavan lausunnon, että alueet tulevat aivan liian suuriksi ja keskukset jäävät teknisten apuvälineiden varaan.

Säästölinjaa, ihmisten korvaamista teknisillä apulinjoilla, tehostamista ja lopulta lisää työttömyyttä sekä epävarmuutta. Turvattomuutta ja riskirajoilla menemistä. Ihmisten ei pitäisi luottaa liikaa teknisiin vempeleisiinsä.

Holmlund vastaa:

Jos jokaisessa päätöksessä päällimmäisenä on pelko, ei voi koskaan päättää mitään.

[...]

Mielestäni ei myöskään perusteettomasti pidä pelotella ihmisiä. Totuus pitää kertoa. Sen kerron minä ja toivon, että myös te, ed. Viitanen.

Kiitos, Anne. Nämä uhmakkaat sanat luettuani olen entistäkin huolestuneempi siitä mitä valtiossamme tuleman pitää. On sisäasiainministeri, joka kertoo totuuden ja siihen ei ole nokan koputtamista. Olipa eri mieltä sitten aluetieteiden professori tai kuka tahansa.

Tällä kertaa jätin aiheen ulkopuolelle oikeuslainsäädännön, koska niin huomattava osa viimeisimmistä teksteistäni on keskittynyt yksinomaan siihen, kansalaisaktivismia asiasta on yhä lisää ja tärkeimpänä asiana kansalaisten huoli oikeuksiensa toteutumisesta on päätynyt toistuvasti lehtiotsikoihinkin. Gallupeita väheksymättä.

Tämä ei kuitenkaan missään tapauksessa tarkoita sitä, etten tulisi jatkossa kirjoittamaan asiasta. Lupaan sen. Asia on helppo luvata, koska suhtaudun mitä skeptisimmin siihen, että rangaistuslainsäädäntöä ja/tai kriminaalipolitiikkaa tultaisiin realisoimaan vielä seuraavalla hallituskaudella. Tuskin sitä seuraavallakaan.

Tuotteistaminen, tehostaminen, ankea harmaus...

Jokaisen kuviteltavissa olevan asian tuotteistaminen, brändäys ja markkinointi ottaa tarpeeksi pitkälle ja yli äyräiden mentyään kupoliin. Kirjoittelin Ruotsin kruununprinsessa Victorian ja hänen aviomiehensä brändäyksestä häiden oltua akuutti. Heikki Kovalaisen, Ashley Simpsonin ja Avril Lavignen olisikin kai syytä laittaa allekirjoituksensa yhteyteen (TM) tai (R), kuten tein itse lapsena - pikkuvanhana ja rasittavana räkänokkana.

Käytännössä katsottuna et saa ostettua nykyään kuin vahingossa jotain, joka ei ole brändättyä. Oma lukunsa on runsaasti huomiota ja keskustelua saanut monikansallisten konsernien toiminnan vaikutus luontoon tai ilmastoon, mutta se ei minua hetkauta. Ostin tuokio sitten suurimman saatanan eli Nestlen mehujäätelöä ja se oli makoisaa.

Lyhykäisesti ja johdannonomaisesti todettakoon, että on jotenkin ikävää, kuinka melkein jokainen kaupasta löytyvä myyntiartikkeli on niin viimeisen päälle konsernin ja itse tuotteen logoon pakattu, lisäaineilla kyllästetty, mainoskampanjoilla kuluttajien tietoon saatettu sekä hyvässä lykyssä lapsi- ja/tai orjatyövoimalla valmistettu. Ja tällaisia aprikoiva mies (eli siis yours truly) haaveilee markkinointialasta...

Jos ei nyt orjatyövoimaan olla siirrytty, ollaan tehdastoiminta ajettu alas Suomessa ja siirretty halvempaa työvoimaa tarjoavaan maahan jopa toiselle puolelle maapalloa. Pidän monikansallisia yhtiöitä boikotoivia ihmisiä turhankin herkästi turhanpäiväisinä maailmanparantajina ja ituhippeinä, joiden toiminnalla ei ole mitään vaikutusta, mutta jalot periaatteet on silti helppo ymmärtää. Tavallaan heitä kunnioittaakin, mutta mikäli jokaisen vähänkään sortoa harjoittavan yrityksen laittaa pannaan, kuolee nälkään. Näin on.

Erityisesti kotimaisen työvoiman kärsimisen vuoksi nykymeno vituttaa kuin pientä sikaa häkissä. Samalla halutaan lisätä työperäistä maahanmuuttoa paikkaamaan työvoimapulaa, vaikka työpaikkojen absoluuttinen määrä todennäköisesti vain kutistuu entisestäänkin.

Luin tänään eräästä nettikeskustelusta hauskan ja kieltämättä osuvan termin, ABC-rahvas. Ennen puhuttiin Euro-, Saab- ja kännykkäjupeista, mutta tämän päivän juppi on ABC-rahvas, vaikka kauppaketju toimintaperiaatteineen onkin mainio ja pelastanut monta kertaa pulasta normaaleiden ruokakauppojen ollessa kiinni turhina juhlapyhinä.

Eilen autoillessa muistelin, että millaisia huoltoasemia reitin varrella oli vielä noin kymmenen vuotta sitten. Nykyään kaikkialla on vain ABC- tai ST1-asemia, mieluiten vieläpä kylmäasemia, jotta löpöä saadaan jaettua oikein tehokkaasti ja pienillä kustannuksilla. Ainahan huoltoasemat ovat kuuluneet johonkin ketjuun (Esso, Shell, Neste, Seo jne.), mutta erityisen harvassa ovat pienet ja viihtyisät putiikit, joissa esimerkiksi leivotaan itse keittiössä ja ruokalista on itse kehitetty. Shell- tai Esso-ketjuilla tarjonta määräytyy kuitenkin usein itse ketjun politiikan mukaan. Lapset saavat nauravat nakkinsa, kävivätpä Shellillä sitten Kärsämäellä tai Pietarsaaressa. Ei, en tiedä, onko ko. paikkakunnilla Shellejä.

Viimeisen vuosikymmenen aikana muuan ilmiö yleistyi koskemaan lähestulkoon jokaista huoltoasemaa: tiskinpätkä Scan Burgerille, Rosso Expressille, Rollsille tai Kotipizzalle. Valtateillä korkeintaan 50 km välein törröttävien ABC-asemien yhteydessä on useimmiten Hesburger. Huomatkaa millaisia taikasanoja: express, pikaruoka, helppoa, vaivatonta ja tehokasta. Emme ole kaukana siitä pisteestä, että mieleinen ruoka-annos pomppaa automaattisesta jääkaappi+mikroaaltouunihärpäkkeestä kypsennettynä nappia painamalla.

Pieniä konditorioita ja vanhoja kunnon grillikioskejakin toki on, mutta enimmäkseen lähiseuduilta löytyy vain sellaisia ruokapaikkoja, joihin sämpylät sun muut kuljetetaan keskusvarastoilta hienolla rekka-autolla ja itse tuote(TM) lämmitetään nenäsi eteen toimipisteessä. Rolls on hampurilaisketjuista oma suosikkini ja eilen kävimmekin moisessa. Hieman nykymeininki kuitenkin pisti mietityttämään, koska hampurilaisen tilattuani ukko meni pakastimelle ja poimi sieltä ottimella jäisen pihvin levylle tirisemään.

Kotipizzat ovat tunnetusti franchising-yrityksiä, joissa on tarkat "ylhäältä" tulevat säännöt esimerkiksi myymälän hygienia-asioille, mutta joku minulla kuitenkin tökkii sitä vastaan, että täytteet annostellaan joka pizzaan mitta-astialla. Joka annos on viimeisen päälle mainoksilla täytetyssä pahvilaatikossaan tismalleen samanlainen, kävitpä Kotipizzassa sitten Raumalla, Imatralla tai huoltoaseman yhteydessä Äänekoskella.

Joku ahdistaa, mutta on hankala sanoa tarkalleen, että mikä. Ruokaa saa rahaa vastaan nenänsä eteen aivan kuten vaihdantataloudessa kuuluukin olla. Sanotaanko näin, että homma alkaa muistuttaa liiaksi elokuvaa The Island (joka muuten on yksi suosikeistani). Kaikki on niin selvää, ohjattua, steriiliä ja hallinnassa. Ruokapaikaksi kaipaan enemmän sellaista ravintolaa, jossa ruoan laatu vaihtelee hieman sen tekijän mukaan. En tarkoita sitä, että yhtenä päivänä saman paikan ruoka olisi pahaa, vaan sitä, että joku työntekijä nakkaa annokseeni silmämääräisesti hieman reilummin tuorekurkkua kuin joku toinen. Puhumattakaan siitä, että kumpikin mittaa niiden määrän silmä tarkkana mitta-astian avulla.

Helppohan tämäkin ajatus on vetää överiksi antamalla minulle samalla rahalla annos, jossa on puolikas lihapulla ja yksi kuppainen tuorekurkun palanen. Näin siis olisi helppoa perustella se, miksi Kotipizzoissa raaka-aineet mitataan tarkoin, mutta ei-lapselliset ymmärsivät toivottavasti sen, mitä tarkoitin. Ravintolan penkeissä saa mielestäni olla naarmuja, aterimet saavat olla eri paria, eikä kaiken tarvitse mennä konseptinsa puolesta yksi yhteen. Grand Theft Auto San Andreaksessa pikaruokaloiden brändäystä on - kenties tahattomasti - parodioitu oivasti, sillä kaupungin Cluckin' Bell -pikaruokaloissa myyjillä on kanapäähineet.

Jokaisessa ruokaketjun X toimipisteessä kalustus ja työntekijöiden vaatetus on tunnetusti samanlainen. Sisustusta hallitsevat konsernin tunnusvärit ja myyjillä on paidat, joissa mainostetaan jotain huikeaa kampanjaa, kuten kahden täytteen pizzaa VAIN 12 eurolla (norm. 12,50 €)! Kaikki on niin fiiniä. Olen suhteellisen varma, että naarmuuntuneen penkin tilalle vaihdetaan ruokaketju X:n keskusvarastolta viipymättä uusi tilalle.

Ketjun johtaja tai ennemminkin hänen alaisensa laatupäällikkö on standardeja määritellessään tuumannut, että näin pidetään maine ja tuotto kohdallaan. Miksei se toki näin olekin. Olisihan mielenkiintoinen poikkeus olla olemassa pikaruokalaketju, jonka jokaisessa noin 40:stä toimipisteestä tarjottaisiin täysin toisistaan poikkeavaa evästä.

Niin fiiniä ja tehostettua kuin kaikki onkin, kaipaavat ihmiset toistuvasti jotain wanhoilta ajoilta. Urbaanissa asfalttiviidakossa, hektisessä oravanpyörässä, jatkuvassa menossa ja melskeessä elämäksikin(TM) joskus kutsuttua suoritusta tekevät ihmiset tekevät kultaakin kalliimpina vapaa-aikoinaan elämysmatkoja kaupunkia askeettisemmille seuduille.

Huvittavaa onkin se, että siinä missä kaupunkilaiset teknoautomaattiturboeuro-ABC-jupit tulevat hihattomissa t-paidoissa, Ray Banit nokalla ja vyölaukku elintasomahan pielessä katsomaan maalaismiljööseen sijoitetun kotieläinpuiston ihmeitä, on se niiden omistajalle jokapäiväistä elämää. Oi kuinka hieno elämys, kun saunakin lämpeää puilla! Miettikääpä tätä elämystä 365 päivänä vuodessa. Kukapa tosin joka päivä puusaunaa lämmittää, koska polttopuut pitää ihan itse pilkkoa, eikä niitä saa ostettua kätevästi ja tehokkaasti (Visalla) Plantagenista säkkiä kerrallaan.

Ympärivuotinen toimistossa ahertaminen on saatu viimein päätökseen ja on aika hinata uudenkarhealla leasing-turbodiesel-DOHC-bemarilla jäähallin kokoinen asuntovaunu leirintäalueelle. Kun vaunu pysähtyy ja ovet aukeavat, kirmaavat perheen pienokaiset propellihatuissa ja Transformers(TM)-shortseissa pitkin tannerta niin kuin perseeseen ammutut karhut. Vaunun saa onneksi lyötyä sähköpistokkeeseen, jotta digitelevisiosta saa pyörimään Suomen Robinsonin 24. jakson uusinnan tai America's Next Top Modelin niin halutessaan jopa ihan siellä luonnon helmassa, jonne on jouduttu ajamaan kolmatta sataa kilometriä.

Voin vain kuvitella, kuinka näitä elämysmatkailupalveluiden tarjoajia naurattaa aina kun sesonkiaikoina maisemiin pöllähtää kylpyammeilla, laajakaistayhteyksillä ja hierovilla sängyillä varustettujen asuntovaunujen kanssa kaupunkilaisia rasavilleine jälkeläisineen. Manit bois sanoi jo P-P Peteliuskin aikoinaan. Koko revohka on kuin puulla päähän lyötyjä, kun vettä pumpataankin kaivosta ja se maistuu puhtaalta.

Viimeinen naula arkkuun on matkailuyrittäjän vaimo, joka käy Noita Nokinenäksi pukeutuneena tarjoamassa lapsille vähän Taikapipareita ja kertoo samalla - ikään kuin vaivihkaa - maagisen tarinan siitä, kuinka kanttiinin nurkalta lähtee Haltiattarien Elämyspolku kulkien pitkin Ikiaikaisen Lumouksen Metsää, jossa saattaa tavata vaikka Anselmi Aaveen tai Keijo Kääpiön. Pääsymaksu polulle on 15 euroa per hemmoteltu räkänokka ja jokainen elämyksiä tarjoava teemarasti, kuten Keijo Kääpiön luola, tekee femman lisää. Kersat kuuntelevat maagista tarinaa kuin puusta pudonneet teerenpojat ja pakkohan isin on höllätä lompakon nyörejä.

Kun Keijo Kääpiötä on morjestettu, Taikuri Tenhomielen voimajuomaa (= yrittäjän siskon keittämää punaviinimarjamehua) maistettu, Kuiskausten Laakson (= sadevesioja) köysiradasta selviydytty ja euro poikineen törsätty on otollista lähteä kotimatkalle. Sen lomassa passaa pysähtyä ABC:lle, josta lapset saavat nauravia nakkeja ja tosi-vitun-ison jäätelöannoksen. Oijoi, isi vähän siistiä, hei, kun ostit oikein tosi ison jätskin! Omnomnom! 85 % siitä jää syömättä, mutta olipahan iso ja komea. Ja kallis. Brändäystä, baby, brändäystä!

Lähti vähän teksti taas lapasesta, mutta ei kai se mitään.

Eilisellä automatkalla ajoimme maaseudulla ja sanoimme kaikki, neljä nuorta ihmistä, liki yhteen ääneen, ettemme kuuna päivänä pystyisi asumaan niin keskellä ei mitään. Kesälomalla perämetsässä voisi käydä asustelemassa elämysmielessä vaikkapa viikon, mutta etäisyyksien, aktiviteettien puutteen ja korven vuoksi ajatus vakituisesta asumisesta tuntuu todella epämiellyttävältä. Itselläni suurin syy on se, että mitäpäs kaukana korvessa teet hädän sattuessa? Pelastushenkilökunnalla kestää hyvässä lykyssä puoli tuntia saapua paikalle, jos talo syttyy palamaan tai tapahtuu tapaturma.

Tämä on seurausta kaupungistumisesta, tehostamisesta, säästämisestä, keskittämisestä ja muusta touhotuksesta. Tämän vuoksi syrjäseudut autioituvat ja meille on ennen pitkää tarjolla ainoastaan parin hassun ison ketjun ruokapaikkoja, jotka ovat kuin toistensa kopioita työntekijöistä ja kattovalaisimistaan lähtien.

Onpa kaupungissamme (tai oli ainakin joskus) Wanha apteekki, joka oli sisustettu nostalgiahengessä hyvin vanhanaikaisesti. Juuri tällaisia vanhanaikaisuuksia monet ihmiset pitävät trendikkään arkensa keskellä mukavina piristysruiskeina. Isommat ja vaikutusvaltaisemmat ketjut, niin apteekeiden, huoltoasemien kuin ruokaravintoloidenkin tapauksessa, ajavat kuitenkin pieniä yrityksiä nurin. Kotikunnassani Muuramessa oli ennen pieni Siwa T-marketin vieressä omassa rakennuksessaan. Tällä hetkellä rakennusta ei ole olemassakaan vaan tilalla on T-marketin tilalle jo aikoja sitten tulleen S-marketin parkkialuelaajennus.

Saippuasarja Salatuissa elämissä Ismo-nimisen kaverin kyläkaupan kohtalo on loistava ja fiktiivisyydestään huolimatta todenperäinen esimerkki. Ohjelmassahan Ismon oli pakko siirtyä putiikkeineen tanskalaisen konsernin alaisuuteen pystyäkseen jatkamaan toimintaansa. Kertokaapa, että montako sellaista elintarvikeliikettä tiedätte, jotka eivät kuulu johonkin kauppaketjuun? Minä tiedän tasan yhden, mutten ole varma, onko sekään enää toiminnassa. Kaikki ovat Siwoja, K-ryhmän kauppoja, Valintataloja ja S-Marketeja. Jokaisella on myös omat tuotemerkkinsä ja bonusjärjestelmänsä, joiden avulla ne pyrkivät saamaan asiakkaat keskittämään ostoksensa juuri heidän liikkeisiin.

Yksityisiäkin ravintoloita täällä toki on, muttei juuri muita kuin kebab-pizzerioita ja muutama kiinalainen tai thaimaalainen ravintola. Jyvässeutu ja koko Keski-Suomi on niin käsittämättömän laajalti Keskimaan hallussa, että edelleenkin tulee ihmeteltyä huomatessaan S-etukortin käyvän suunnilleen pysäköintimittareihinkin. Olemme mekin myyneet sydämemme S-bonusjärjestelmälle ja kyllä ostosten keskittäminen kannattaakin taloudellisesti - tiettyyn rajaan asti. Raja menee siinä, että mikäli ei edes harkitsisi käyvänsä jossain muussa kaupassa, menettää monet taloudellisesti kannattavammat tarjoukset.

S-etujärjestelmään kuuluvat ruokapaikat, kuten Amarillo, Torero, Huviretki ja Rosso, samoin kuin ABC-huoltoasemien yhteydessä olevat ravintolat, ovat toki äärimmäisen luotettavia, koska niiden laatu on taatusti sertifioitua, valvottua ja tasaisen varmaa. Siksi ne toki ovatkin suosittuja, enkä minä missään nimessä suuria ketjuja ykskantaan "dissaa". Olisi ja onkin kuitenkin joskus mukavaa vaihtelua etsiä asiointipaikakseen joku ei-niin-äärimmäisyyksiin-brändätty ja samasta puusta veistetty ravintolaketjun toimipiste.

Harvassa ovat pienet kahvila-konditoriat, joissa uuttera yrittäjä herää kukonlaulun aikaan avaamaan liikettään leipomalla päivää varten itse korvapuusteja ja tippaleipiä. Todennäköisemmin yrittäjä herää kyllä varhain, mutta vastaanottaakseen pakastimeensa tukkuliikkeen edustajalta pullia, joita lämmitellä mikrossa sitten asiakkaiden tultua. Harvassa on yrittäjä, joka häärää mieleisissään vaatteissa tarjoilemassa asiakkaille itse suunnittelemiaan tuotteita, jotka on saanut itse hinnoitella ja tarjoilla.

Harvassa on yrittäjät, joiden rintapieltä ei korista isomman ketjun logo, eivätkä niskaan hiillosta maakunnan aluepäällikkö, jakelupäällikkö, logistiikkainsinööri ja viime kädessä ravintolapäällikkö. Ei steriiliys ja tehokas tuotteistaminen silti takaa nopeaa palvelua ja moitteetonta laatua. Asiakkaiden määrään (minun ja isäni lisäksi kaksi [2] henkeä) suhteutettuna olen odottanut pisimpään ja mitäänsanomattominta ravintolaruokaa Geneven lentokentällä olleessa, lähinnä teho-osastohuonetta muistuttaneessa, ravintolassa.

Anoppini työskentelee erään isomman huoltoasemaketjun toimipisteessä, mutta onneksi hän saa - tai hänen täytyy - itse suunnitella ruokalistan ja valmistaa annokset. Hän ei todellakaan mittaa raaka-aineita mitta-astioilla vaan valmistaa ja tarjoaa oikeaa kunnon kotiruokaa. Syömään tullut Jussi saattaa saada neljä perunaa, mutta Olaville meneekin viisi. Seuraukset eivät ole samanlaiset kuin kalapuikkopojan tapauksessa.

Kerran McDonald'sissa - joka on tietenkin tuotemerkkinä aivan oma lukunsa - jouduin odottamaan tilaamaani annosta hieman tavanomaista pidempään. Myyjä oli mukava ja sanoi, että laittoi hieman ekstraranskalaisia mukaan, koska jouduin hänenkin mielestään odottamaan. En kylläkään huomannut niiden määrässä mitään eroa "normaaliin," ja aika usein olen kyseisessä lafkassa asioinut.

Jokohan sitä nyt malttaisi lopettaa kirjoittamisen tältä erää. Punainen lanka saattoi hukkua välillä, mutta ajoin kuitenkin takaa sitä, kuinka harmaaksi kulutushyödykkeiden ja niitä tarjoavien liikkeiden yhdenmukaisuus, tehostaminen sekä keskittäminen ajaa ankeaa arkeamme.