Kansankirkon valtiollinen erityisasema on lakkautettava välittömästi

Seuraavaksi todella tärkeään asiaan. Mitenhän lie on mahdollista, etten ole ennen kuullut tällaisesta hienosta asiasta kuin yhteisöverosta. Valtiovarainministeriön sivullahan siis sanotaan seuraavaa:

Yhteisöveronsaajia ovat valtio, kunnat ja seurakunnat.

Suomen verotus on yksi niistä asioista, joihin en ole harmikseni kovin tarkasti perehtynyt, vaikka syytä olisi. Kuvittelinkin riemuissani välttyväni rahojeni kulkeutumiselta uskonnollisille yhteisöille erottuani kirkosta. Välillisesti työpanoksestani syntyvistä tuloista työnantajani maksaa evankelisluterilaiselle ja ortodoksiselle kirkolle yhteisöveron muodossa, ellei työnantaja sitten ole kommandiittiyhtiö, avoin yhtiö tai toiminimi.

Tässä on eräs asiaa käsittelevä vanha, mutta paljon puhuva artikkeli. Sanomattakinhan kun on selvää, ettei tämä epäoikeudenmukainen ja suoraan sanottuna absurdi tilanne ole olennaisesti muuttunut sitten vuoden 1999. Kirkon yhteisövero-osuuden määrä vain on vaihdellut vuosittain. Positiiviset puolet yhteisöveron uskonnollisessa osuudessa ovat harvassa, mutta yksi on se, etteivät vanhoilliset herätysliikkeet saane rahoista killinkiäkään.

Mistä johtuu, että kirkko toimisi mieluusti yhteisöverovaroilla ja jättäisi oman veroprosenttinsa korottamatta? Se johtuu tietysti siitä, että silloin yhä useammat ihmiset huomaisivat maksavansa turhasta ja eroaisivat kirkosta. Nyt ei tavan normaali evankelisluterilainen tai ortodoksi edes huomaa kirkkoruhtinaan käyneen taskuillaan.

Miksette te ihmiset ymmärrä, kuinka teitä pidetään pihdeissä ja rahastetaan, vaikkette olisi ennen haudan lepoon pääsyä missään tekemisissä sen instituution kanssa, johon teidät on lapsesta pitäen aivopesty antamatta vaihtoehtoja?

Todella erinomaista on se, että jos en tiennyt yhteisöverotuksen todellisesta luonteesta ennen tätä päivää, ei sitä tiedä välttämättä moni osakeyhtiön osakaskaan.

Mitähän tästä tykkäävät ne yli 80 prosenttia Nokian omistajista, jotka eivät kuulu kirkkoon? Suurin osa Nokian omistajista ei edes tiedä maksavansa veroa protestanttiselle kirkolle.

Tuo on vain kirjoittajan olettamus, muttei välttämättä heitä kauaksi totuudesta.

Se, kuinka suuren osuuden kirkko saa koko yhteisöveropotista ei ole toki suuri verrattuna siihen, kuinka paljon rahaa jaetaan kunnille. Lisäksi se on suureksi riemukseni laskenut jatkuvasti, lukuun ottamatta kuluvaa vuotta. Silti summat ovat joka vuosi lähempänä sataa miljoonaa euroa, välillä jopa ylikin, koska koko yhteisöveropotti on sellaisen neljän miljardin euron luokkaa.

Seurakuntien jako-osuus yhteisöveron tuotosta nousi 2,55 prosenttiin.

[...]

Jako-osuuden nosto lisää seurakuntien tuloja vuosina 2009 ja 2010 30 miljoonalla eurolla ja vuonna 2011 34 miljoonalla eurolla.

Tämä tieto on siis vuodelta 2009 ja koskee meneillään olevaa vuotta. Löytyipä pienellä googlettamisella näköjään kattava taulukko siitä, kuinka suuren prosentuaalisen osuuden kirkkokunnat ovat kunakin vuonna saaneet. Kehitys oli pitkään oikea, eli laskusuuntainen, mutta tälle vuodelle osuutta päätettiinkin nostaa ja melko reilusti.

Yhteisöverosta kasattu kokonaispotti on tietenkin joka vuosi hieman erisuuruinen, joten joka vuoden rahasumman absoluuttinen määrä ei ole tiedossa. Huolimatta prosentuaalisen osuuden laskusta, ovat summat kasvaneet niiden muutaman vuoden osalta, jotka aiemman linkittämästäni taulukosta löytyy.

Kirkkohallituksessa tehtyjen alustavien arvioiden mukaan yhteisöveroa kertynee kuluvan vuoden aikana noin neljä miljardia euroa, josta kirkon osuus 2,55 prosenttia olisi 102 miljoonaa euroa.

Joka killinki, joka ohjataan uskonnollisten yhteisöiden toiminnan tueksi myös kirkkoon kuulumattomien pulittamista veroeuroista, on liikaa, eikä tätä vääryyttä tulisi ikimaailmassa suvaita. Jos nämä yhteisöt eivät pysty ylläpitämään jaloa ja hengellistä toimintaansa ilman ulkopuolisilta väkipakolla saatavaa rahallista avustusta niin se on voi voi. Toimintaa on tällöin supistettava. Muutaman aivopesuleirin tai -kerhon voisi vaikkapa jättää välistä.

Ortodoksisten seurakuntien osuus on ollut alle sata tuhatta euroa, mutta tämä luku antaa väärän kuvan ortodoksisen kirkon asemasta: valtion suora tuki ortodokseille on noin kaksi miljoonaa euroa.

Voiko tämä olla oikeasti mahdollista? Täysin epäoikeudenmukainen ja absurdi erityisasema verotuksessa ei riitä vaan valtio tukee paria uskonnollista yhteisöä taloudellisesti ihan suoraankin. Teen tuosta nimittäin sellaisen johtopäätöksen, että myös luterilainen kirkko saa samanlaista "suoraa tukea" toimintaansa, mikäli tuon yli sadan miljoonan euron (!) yhteisövero-osuuden ei katsota riittävän.

Kompakti kattaus itsenikin vahvasti peräänkuuluttamiani tavoitteita löytyy tästä Wikipedia-artikkelista.

Vanhoillislestadiolaisten hurskastelusta

Pidän arkaluontoisten tabujen murtamisesta ja vaiettujen, vähemmän mukavien, asioiden tuomisesta keskusteluun, mutta nyt liikutaan hieman vaarallisilla vesillä. Lueskelin tuossa juttuja vanhoillislestadiolaisista, osin tosin jokseenkin huhupuheisiin perustuvia sellaisia, ja vaikka heitä niin perinjuurin hyveellisinä pidetäänkin, on kyseessä tekopyhin porukka, mitä kotimaan kamaralta mieleeni juolahtaa.

Lisäksi herätysliikkeet ja erityisesti vanhoillisimmat sellaiset ovat juuri lähtökohtaisesti ja pintapuolisesti niin hyveellisiä sekä esimerkillisiä tarkkoine kasvatusmalleineen, että niiden toiminnan kritisointi on tabu oikein isolla T:llä. Hieman samoin kuin islam, vaikkakin se eri syystä. Ulkopuolisen silmin ne tuntuvat sisältävän varsin runsaasti ihmisoikeuksia koskevia epäkohtia, mutta niiden käsittely on poliittista epäkorrektiutta pahimmasta päästä.

Niin skandaalinhakuinen kuin Karpolla on asiaa olikin, on tässä kuitenkin mainio, vaikkakin karu, reportaasi siitä, kuinka ahdasmielistä, manipuloivaa, kiristykseen taipuvaa ja järkijättöistä touhua tuossa lahkossa harrastetaan. Mikäli haastateltavan opettajan, Esko Takkulan, kertomukset ovat sanasta sanaan todenperäisiä, turhauttaa minua eniten se, millaista lähes Kalevala-henkistä liirumlaarumia noiden uskonoppineiden höpinät ovat.

"Oikeaa uskoa vartioi SRK:n* johtokunta. Tämän Jumalanhuoneen toimintaa ohjaa Pyhä henki ja koska Jumalan valtakunnassa on vain tämä yksi henki, kokouksissa ei äänestetä. Tämän vuoksi ei saa myöskään esiintyä arvostelua. Eikä arvostelua tarvitakaan, koska Jumalan seurakunta ei voi erehtyä päätöksissään."

* = Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry, Suomessa toimivien 188 paikallisen rauhanyhdistyksen keskusjärjestö, jonka toimisto sijaitsee Oulussa. SRK:n ja rauhanyhdistysten tarkoituksena on niiden sääntöjen mukaan "herättää ja elvyttää kristillistä uskonelämää sekä edistää kristillissiveellisten elämätapojen, kansanraittiuden ja isänmaallisen mielen vakiinnuttamista kansan keskuudessa."

Vanhoillislestadiolaisuudessa kielletään myös poliittinen vääräuskoisuus, joka tarkoittaa kuin tarkoittaakin sitä, että keskustaa on äänestettävä. Muuten tulee noottia. Onko siis ihme, että lestadiolaisten asuinseuduilla Pohjois-Suomessa ja Pohjanmaalla kannatetaan hyvin vakaasti keskustaa? Minkähänlaiset ukaasit ja ultimaatumit siellä on jaeltu kansalaisille vaalirahoituskohun velloessa, mikäli he edes harkitsevat äänestävänsä jotain muuta puoluetta seuraavissa eduskuntavaaleissa?

Mitä muutakaan tuon lahkon toiminta on kuin kiristämällä ja manipuloimalla käytetyn vallan härskiä väärinkäyttöä, jossa tämä Jumalahuone tuntuu kohtelevan muita lahkolaisia kuin alamaisia? Asioista ei äänestetä, eikä minkäänlaista arvostelua hyväksytä. Kyseessähän on tällöin totalitaristinen liike, jonka täytyy rikkoa edes joitain ihmisoikeuspykäliä. Vähintään yksilönvapautta.

Pannassa ovat alkoholin, television (niin sanottu "Saatanan sontaluukku" lestadiolaisittain), poliittisen vääräoppisuuden ja miljoonan muun asian ohella tanhu, tanssi, ooppera, konsertit, jopa kirkkokonsertit, kosmeettiset aineet, elokuvat, miehillä pitkä tukka ja musta parta, urheilukilpailut ja niihin osallistuminen (tämä kieltämättä yllätti), kirkossa käynti väärän (ei-lestadiolaisen) papin saarnatessa ja Aku Ankka -lehti. Niin, eihän Akulla, Iineksellä, Roopella ja kumppaneilla ole housuja. Tuossa on vain muutama niistä asioista, joista yksikin on riittänyt erottamiseen Jumalan valtakunnasta.

Eikö tuo nyt ole kiristämistä, manipulointia ja uhkailua jos mikä? Eiväthän valtaa lestadiolaispiireissä pitävät asiaa tietenkään noin näe, koska joka sana on osa absoluuttista totuutta, muuttumatonta elämän ohjenuoraa. En vain millään keksi, että millä perusteella tuota askeettisuutta edellytetään, koska Lars Levi Laestadiuksen elinaikana televisiosta ei ollut tietoakaan, Aku Ankka -lehdestä puhumattakaan. Tietokoneen käyttö on kuitenkin nykypäivinä lestadiolaisille sallittua, vaikka näiden vehkeiden avulla pääsee tiirailemaan niin syntistä osastoa, ettei televisiosta ole edes haastajaksi.

Itseäni lainatakseni:

Ainoa syy, miksi voisin tehdä lähetystyötä, on se, kuinka ihmiset reagoisivat kuullessaan siitä, mikä heitä saattaa odottaa. Erityisen mielelläni kiertelisin muistuttelemassa poloisia ja pelokkaita ikäihmisiä siitä mitä tuleman pitää, elleivät he elä tismalleen niin kuin eräässä kirjassa sanotaan.

"Liity meihin ja maksa tai joudut helvettiin käryämään!"

Otteita Esko Takkulan haastattelusta Karpolla on asiaa -ohjelman jaksosta Syntisin silmin:

Täällä Kiimingissä uskotaan aivan toisella tavalla kuin Suomen siionissa. Oletpa sinä mitätön mies, kun sinä menet tilaisuuteen, jossa on eriseurainen pappi.

[...]

Sinä kaadat Jumalan valtakunnan raja-aidat, ja näin elät hengellisessä huoruudessa.

[...]

Siellä on sama saastainen henki, kun vielä puolustelette tällaista menettelyä. Koko Kiimingin siioni erotetaan ja se joutuu helvettiin tässä tilassa.

[...]

Sitten seurakunta teki parannusta ja pöytäkirjaan merkittiin, että sitä tehtiin väärästä hengestä.

Vittu mitä paskaa. Ei noin ihan oikeasti puhuta 21. vuosisadalla! Sanoinkuvailematonta ihme alkukantaista muka-henkevää roskaa. En tosiaan oikein meinaa keksiä sopivia sanoja kuvaamaan tuota käsittämätöntä retoriikkaa, jota nuo uskonoppineet satusedät, varsinaiset Runebergit, viljelevät jutuissaan. Osa jengistä on vieläpä ihan myytyjä tuollaisen legendan edessä. "Oi, puhuupa hän henkevästi ja käyttääpä hän hienoja metaforia!"

SRK:n mielestä liikkeen ulkopuolisesta hengellisyydestä ei löydy Kristuksen oppia vaan siellä on ainoastaan sian rapaa.

Ei jumalauta.

Suosikkini Rhapsody of Firen sanoittaja Luca Turilli laatisi nokkelampia analogioita pimeyden peittämistä sieluista, syntien saastuttamista, läpi synkän tietoisuuden harhailevista lampaista ja enkelten jäätyneistä kyyneleistä.

Muutama otos lisää dokumentista:

Kukaan ei elä kauempaa kuin Jumala on säätänyt, sanoi saarnamies vastoin lääkärin suosituksia seitsemännen kerran raskaaksi tulleesta ja synnytyksessä menehtyneestä lestadiolaisnaisesta.

Kyllä Herra mulle uuden antaa, sanoi leskeksi jäänyt isä puolestaan.

Yli 90-vuotias vanhus meni lestadiolaispiireistä erotetun 90-vuotiaan ystävänsä hautajaisiin - hänet erotettiin. Vääräoppisen kanssa tekemisissä oleminen on erityisen raskas asia. Joka on saastaisen kanssa tekemisissä, se saastaiseksi tulee, sanovat saarnamiehet.

Suomen lähetysseuran kanssa ei saa olla tekemisissä, koska se on hengellistä huoruutta.

Kun läheisen tai naapurin havaitaan tai epäillään hairahtuneen syntiin, hänet kutsutaan hoitokokoukseen. Ellei hoidettava ymmärrä tehneensä syntiä tai ellei hän osaa pyytää anteeksi oikeilla sanoilla, hoito saattaa jatkua aamuyön tunneille.

Juho Stenius kävi hakemassa vaimonsa pois tällaisesta hoitotilaisuudesta ja tapauksen jälkeen vaimo oli toimitettava toisenlaiseen hoitoon (3 viikkoa terveyskeskuksessa, toim. huom.)

Melkoisen suuri määrä uskovaisia, myös lestadiolaisia saarnamiehiä, on päätynyt mielisairaaloihinkin asustelemaan. Vanhat ja sairaat ihmiset ovat joutuneet minkä lie synnin vuoksi erotetuiksi lestadiolaisesta yhteisöstä ja samalla heille on ilmoitettu heidän joutuvan helvetin kiirastuleen. Jotkut näistä tapauksista on tehnyt itsemurhan.

Joskus 1920- tai 1930-luvulla syntyneistä ja koko ikänsä pohjoispohjanmaalaisella perähikiällä hihhulointiin aivopestyistä (välillä myös kiristetyistä) ihmispoloisista lähtee kummasti elämänilo, kun uskonnolliset auktoriteetit ilmoittavat heidän päätyvän syntisinä, hengellisinä huorina ja ties minä sekasikiöinä helvettiin. Tuo on sairasta henkistä väkivaltaa ja surullista nimenomaan siksi, että itse Jumalahuone ei näe touhussa mitään väärää, vaikka tuo romuttaa aivopestyn mummelin maailmankatsomuksen totaalisesti jättäen jäljelle vain tyhjyyden ja kauhun. Saastaista pitää rankaista ja manan majoille käy tie, senkin ruoja!

Sanotaan, että osalla lestadiolaisperheistä on televisiot ja pelit ja vehkeet, mutta ne ovat kaapissa piilossa, etteivät "uskonveljet ja -sisaret" kyläillessään näe, millaisia syntejä huushollissa harrastetaan. Siitä seuraisi raportointia rikkiviisaille johtohahmoille. Tätähän ei tietenkään pidä yleistää koskemaan kaikkia yli puolta miljoonaa lestadiolaisuuden valtapiirissä olevaa ihmistä, mutta Karpon ohjelmassa kerrotaan tv-lupatarkastajien löytäneen vastaanottimia vaikka mistä jemmapaikoista. Antennit ovat olleet piilotettuina ullakoille.

Eräällä foorumilla kuitenkin näkyi eräs sitkeästi kiertänyt huhu hauskasti muotoiltuna: "Kuulemma Suviseuroilla palaa kumi enemmän kuin Alastaron kiihdytyskilpailuissa." Lähikaupoista alkaakin kuulemma kondomit loppua aina seurojen aikoihin.

Samahan se minulle tietenkin on, kuinka sisäsiittoista, rajoittunutta, kaksinaismoralistista ja yksilönvapauksia loukkaavaa elämää noissa kinkeripiireissä eletään. Koska toden totta elämme 21. vuosisadalla, alkaa tuollainen touhu turhauttaa. Sääli on sairautta, kuten äitini on tavannut sanoa, mutta kyllä minua käy sääliksi tuon lahkon pihdeissään pitämät ikätoverini, jotka eivät pysty nauttimaan elämästään samalla tavalla kuin me muut. En tarkoita tällä baareissa joraamista, josta en itsekään pahemmin perusta, mutta koska jopa urheilukilpailuihin osallistuminen on kiellettyä, luulisi tekemisen olevan vähissä.

Emme ole muuten Karpon kanssa todellakaan ainoita, jotka ovat tarttunut härkää sarvista ja uskaltautuneet kritisoimaan lestadiolaisuutta. Tuokin artikkeli on oikein mielenkiintoinen.

Karpon ohjelman loppupuolella vanhempi miekkonen kertoo, kuinka television vastustuksessa on kyse huonon ohjelman torjumisessa. Hei pellet, täältä tulee ilmainen vinkki. Jos televisiosta tulee huonoa ohjelmaa niin vaihtakaa kanavaa tai laittakaa se kiinni. Ei ole kovin vaikea asia. Siirtykää tälle vuosikymmenelle, mitä me muutkin elämme ja lopettakaa tuo pelleily. Saattaisitte vaikka sivistyä, saada sosiaalisia kontakteja ja mikä pahinta: tehdä kaikenlaista kivaa, hauskaa ja mukavaa.

Lihaa henkeä vastaan?

Alkuun haluan sanoa, ettei arvostamani Vapaa-ajattelijoiden liiton tempaus Raamattujen vaihtamisesta pornolehtiin ollut mielestäni ensinkään hyvän maun mukainen. Olen vuosien ajan kommentoinut uskontoja hyvinkin kärkkäästi, mutta toisten elämänkatsomuksen pilkkaamiseen ryhtymistä pyrin välttämään. Voisin verrata tätä vaihdantatapahtumaa sellaiseen itselleni tärkeän asian, kuten sukulaisteni, irvailuun.

Harrastamassani uskontokritiikissä pyrin aina ensisijaisesti nojaamaan todistettaviin tosiasioihin ja terveeseen järkeen, samoin kuin mahdollisimman perustavanlaatuiseen analysointiin tahallisen pilkanteon sijaan. Myönnän harrastavani siinä sivussa melkoisen voimakasta provokaatiota, mutta se on täysin tarkoituksenmukaista ja pilkkaamista pyrin välttämään. En siksi, että se on (epäoikeudenmukaisesti) laissa kiellettyä vaan siksi, että se on yksinkertaisesti huonoa makua.

- Te käärmeen sikiöt, tämä on kauheaa jumalanpilkkaa! Teidän sielunne ovat hylänneet totuuden, ruskeaan mokkatakkiin pukeutunut maahanmuuttajataustainen mies huutaa, vaikka tapahtuma on hädin tuskin alkanut.

Minusta tämäkään ei ole järkevää toimintaa. Se, mikä on järkevää ja järkeä edustavaa toimintaa sekä ennen kaikkea retoriikkaa, on mahdotonta määritellä, mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että juuri tällainen henkevä ja aikaintakainen kielenkäyttö on epäintellektuellia. Tätä on uskovaiselle hankalaa sulattaa, mutta minusta asia on näin. Erityisesti islam ja sitä edustavien rikkiviisaiden ajatollahien sun muiden puheet pursuavat harvinaisen epäselvää, mitäänsanomatonta, tulkinnanvaraista ja/tai vanhanaikaista retoriikkaa.

Olen verbaalisesti sangen lahjakas ja koetan soveltaa tällaista kielenkäyttöä. "Te ruojat, surun ruumiillistumat, pahan omenan maiskuttelijat, tomussa epähurskaina vaeltavat puupuhaltimen suukappaleet! Ikuisesti on teidän maatainne kynnettävä kera vuotavin sieluin, kun jumalten kyyneleet huuhtovat rokonarpiset poskenne!"

"Thou shalt never obey the dark side of the moon!" voisi joku englantilainen kelpo hurskastelija todeta. Tuo on niin sanottua vanhaa englantia. Noin ei puhuta 2010-luvulla. Kaikesta huolimatta on äärimmäisen mielenkiintoista, että mitä henkevämpää ja vertauskuvallisempaa retoriikkaa mahtavien uskonoppineiden (lue: teologisesta instituutista mainioin arvosanoin valmistuneita ihmisyksilöitä) puheet sisältävät, sitä enemmän heitä ylenkatsovat kansalaiset ovat niissä täysin rinnoin mukana!

Suosittelen ihmisiä katsomaan Stephen Kingin kirjaan perustuvan elokuvan Usva, josta löytyy - fiktiivisenä hahmona tosin - erinomainen vanhahtavaa retoriikkaa viljelevä himouskovainen, joka sortuu kaltaistensa tavoin harvinaisen suoraan kaksinaismoralismiin ja itsensä pussiin puhumiseen. Kaksinaismoralismi ja muu epärehellisyys yhteisöissä on aina pahasta, mutta rationalistisista ihmisistä poiketen himouskovaiset eivät yritäkään peitellä näitä ominaispiirteitään. Samanaikaisesti kaikkia halutaan rakastaa ja arvostaa avoimin sylein sekä tahrattomin mielin (huom. henkevää retoriikkaa), mutta seksuaalivähemmistöjä oltaisiin valmiita kohtelemaan kaltoin.

Miksi? Se vain nyt on näin. Kirjassa sanotaan näin ja that's it. Omaa aivotyötä ja käsitteiden sekä tärkeiden yhteiskunnan ilmiöiden prosessointia ei tarvitse suorittaa. Pitäköön joku tätä pilkantekona, mutta totuus on se, että uskovaisten kanssa keskustelu on kuin shakinpeluu pulun kanssa: ensin se kaataa nappulat ja paskantaa lopulta pelilaudalle.



Olen vilpittömän iloinen siitä, että Suomen luterilainen kirkko valitsi naisarkkipiispan. En olisi ikinä uskonut, että tätä tapahtuisi vielä kymmeniin vuosiin ja eräässä tämän vuoden aikana kirjoittamassani tekstissä heitin tällaisen mahdollisuuden täysin hypoteettisena, jopa absurdina! Myhäilen tyytyväisenä, jos ja kun kirkosta eroavien virta käy entistäkin vuolaammaksi tapauksen johdosta. Kirkon maallistumisen johdosta taajaan mainostamani vanhoilliset ovat tosin varmastikin eronneet jo aikoja sitten, ei heitäkään loputtomiin riitä, joten heikäläisistä ei ainakaan tulle enää lisäystä kirkosta eroavien alati kasvavaan joukkoon.

Miksipä siis olla iloinen asioista, jotka tapahtuvat yhteisössä, joka on täysin irrallinen omasta elämästään? Tasa-arvon vuoksi. Siihen kuulumattomien elämästä kirkkoinstituutio ei olekaan täysin irrallinen, koska laissa on erityisasemaa suojelevia pykäliä ja uskonto asettaa lähes kaikissa muissa instituutioissa, kuten puolustusvoimissa, kouluissa ja useilla työpaikoilla elämänmenoon omat rajoitteensa sekä pakonomaiset rutiininsa.

Ainoa ja samalla paras keino uskontojen legitiimin valta-aseman horjuttamiseksi on passiivinen provokaatio, kuten naispuolisen arkkipiispan nimittäminen. Aktiivinen provokaatio olisi systemaattista käännytystyötä, joka on typerää, mutta passiivisempi vaihtoehto, kuten eutanasian laillistamisen kaltainen täsmäisku sen sijaan on omiaan horjuttamaan kirkkoinstituutiota kuin tuulenpuuska korttitaloa.

Kuten olen mielestäni joskus aikaisemminkin sanonut, tulevat uskovaiset osoittamaan elämänkatsomuksensa vanhanaikaisuuden, irrationaalisuuden ja epätarkoituksenmukaisuuden itse itselleen tällaisten tapahtumien kautta. Näin ei olisi, mikäli uskontopiirit olisivat kaikessa ahdasmielisyydessään pitäytyneet mahdollisimman fundamentalistisessa linjassa, eikä naispappeutta kerta kaikkiaan sallittaisi. Tällöin uskovaiset voisivat olla hyvällä omallatunnolla itselleen rehellisiä.

Itselleen rehellisiä he eivät voi olla niin kauan kuin pyhästä sanasta muunnetaan edes pientä variaatiota tämän tästä ja em. sanomasta valitaan noudatettavaksi vain niitä mieleisiä kohtia kokonaisen absoluuttisen totuuden sijaan. Olisi melkeinpä sama asia valita kylmän viileästi kymmenestä käskystä vain puolet. Mikäli ei tapa tai tee huorin, voi mainita turhaan herransa nimeä ja varastella aina silloin tällöin, mikäli on sitten tällaiseen toimintaan mieltynyt.

Hyvän maun mukaan toteutettava provokaatio ja näkyvä kritisointi on aina tarpeen ja tässä tapauksessa etenkin siksi, että kristinuskolla on legitiimi erityisasema. Vapaa-ajattelijoiden tapauksessa provokaatio, epäasiallinen sellainen, toki puri, koska tempauksesta on järjestetty jopa tutkintapyyntö. Tämä ei toki ollut mikään yllätys, koska laistamme löytyy - kuten sanottua - uskontoja suojelevat muinaisjäänteet.

Asia on itsellenikin jokseenkin kinkkinen, koska tällaisissa tapahtumissa terveen, ja kannattamani, uskontokritiikin ja ihmisille rakkaan elämänkatsomuksen pilkkaamisen välillä on varsin häilyväinen raja. Poliisilaitoksella on joka tapauksessa tekemistä pohtiessaan aivonystyrät savuten sitä, ylitettiinkö jumalanpilkkarikoksen raja viikonloppuisessa tempauksessa.

Eikö uskovaisten kuuluisi viitata tällaiselle asialle kintaalla, etenkin jos ovat niin sanotusti uskossaan vahvoja? Reaktiosta esittää poliisille tutkintapyyntö tulee mieleen pilkan kohteeksi joutunut pikkulapsi, joka juoksee itku silmässä isän tai äidin kainaloon sanomaan, että heidän pitää mennä laittamaan nuo toiset aisoihin. Lapsuuden asuinseuduilla tällainen toteutui siten, että aikansa ärsytettyään ja sitten kuonoonsa saatuaan pennut juoksivat käskemään isoveljen tai isän sanomaan pari valittua sanaa.

Jos uskonnolla ei olisi legitiimiä erityisasemaa, olisi sille muotoutunut ajan mittaa omasta takaa keinot suojella sanomaansa. Nämä keinot olisivat todennäköisesti nykyaikaisen rationaaleja ja edes joten kuten perusteltuja. Uskikset saisivat olla itselleen rehellisiä. Nyt tämä kirkon erityisaseman suojelu voidaan ulkoistaa poliisilaitokselle aina jos ilkeät vapaa-ajattelijat ovat aiheuttaneet mielipahaa. Tällainen touhu ei käy minun järkeeni.

Pidän suuresti black metal -musiikista, mutta tyylilajin lyriikoissa esiintyvä kristittyjen pilkkaaminen ei ole alkuunkaan lähellä sydäntäni. Oman elämänkatsomukseni mukaan ei voi toivottaa muutoin mainion Horna-yhtyeen kappaleen mukaisesti "Tappakaa Kristus!" koska tämän niminen heppu eli, kuoli ja kuopattiin jo aikoja sitten. Ajantuhlausta janota kuolemaa jo joskus kuolleelle. Ei äiti Teresan tai Saddam Husseinin tappamista ole ajantasaista kaipailla. Kyseisenkin kappaleen sanoma on toki enemmänkin vertauskuvallista kristinuskon (=uskonnon) jalansijan heikentymistä. Niin ikään Magdalenan Marian ja toisinaan itse Jessenkin huoraksi kutsuminen on lähinnä lapsellista. Kyllähän se provosoi uskovaisia ja aiheuttaa heille pahaa mieltä, mutta siihen se vaikuttaminen jääkin.

Mikäli eräs haaveeni toteutuu ja saan perustetuksi black metal -henkisen musiikkikokoonpanon tai liityn sellaisen jäseneksi, soisin sanoman olevan "anti-religious black metal," mikäli ajatusta ei kovin suorasti tyrmättäisi. En haluaisi musiikinkaan turvin pilkata uskontoja epäintellektuellisti. Valjastaisin lyriikkani rationalismin ja järkevästi perustellun kritiikin käyttöön. Black metalin taustalla on joka tapauksessa enemmän saatanaa ylistävä ideologia kuin itse musiikki, joka on saanut nykyisin valitettavankin helposti määriteltävissä - jopa tunnistettavissa - olevat linjat sekä jokusen alagenrenkin. Olen siis täysin antiuskonnollisena ihmisenä kykenemätön juuri black metal -muusikoksi, mutta koska piireissä on tapana tuumia, ettei black metalilla ole useinkaan musiikillista yhteneväisyyttä, voisin lainata omaa ideologiaani varten juuri sen puolen olematta siis minkään sortin saatananpalvaaja.

Toivottavasti en puhu itseäni pussiin ja sorru liian suoran paasaamisen puolelle. Suurimman osan mielestä näin varmastikin kävi tämänkin tekstin tiimoilta. Alun perin aikomukseni oli vain käsitellä varsin lyhykäisesti Vapaa-ajattelijoiden "nerokasta" tempausta, mutta kuten vauhtiin päästyäni useimmiten käy, lähti homma lapasesta.

Way to go

En liene ainoa, jota ihmetyttää kirkkoinstituution parissa tapahtuneet pedofiliatapaukset. Ilman muuta ne myös järkyttävät suuresti. Homman voisi jotenkin ymmärtää, mikäli kyseessä olisi miespastoreiden naisdiakoneihin tai muihin naispuolisiin työtovereihin kohdistuneet hyväksikäytöt. Ovathan pastoritkin vain ihmisiä, joilla lihan himo ylittää joskus henkevän viran asettamat rajoitteet.

Kohteenapa vain ovatkin useimmiten pienet pojat. Katolisen kirkon parissa kohteena ovat nimenomaan somat pikku kuoropojat kuin konsanaan b-luokan komediasta. Muistelkaapa, mitä Raamattu sanoo homoudesta. Pedofiliasta siellä ei taida olla erikseen mainintaa, mutta on hankala uskoa, että siihenkään tulisi kovin suopeasti suhtautua. Sellainen pesäero kuitenkin kristinuskolla on islamiin.

Onneksi olkoon, kirkko!

Kyllä sitä uskonnollisissakin porukoissa osataan. Ainakin hollantilaisilla papeilla homma on hyvinkin hienosti hanskassa:

Hollannin katolinen kirkko päätti tiistaina tutkia väitteet, joiden mukaan sen papit olisivat hyväksikäyttäneet seksuaalisesti jopa pariasataa ihmistä.

Hyväksikäytettyjen joukossa on myös nuoria poikia, joista eräs uhri oli ollut vain 11-vuotias yli 40 vuotta sitten tapahtuneessa hyväksikäytössä. Paavikin mahtaa arvostaa syvästi tällaista touhua:

Paavin julkaisema asiakirja kieltää pappeuden paitsi julkisesti homoseksuaaleiksi tunnustautuneilta, myös niiltä, joilla homous esiintyy "syvällä piilevänä".

Aiemmin olen arvioinut ajatollah Ali Khamenein puheiden takapajuisuutta, kankeutta, kryptisyyttä sekä sitä, kuinka ne tuntuvat olevan kuin kannabiksen polttajan trippikertomuksesta. Paavi heittää tässä asiassa kovan haasteen pöytään. Vai että piilee se homous oikein syvällä? Minäpä näyttelen nyt paavia tai ajatollahia. "Paratkoon poloista miestä, joka synnin siemenen kehossaan kantaa ja ken pahuuden tielle lankeaa kajoten toiseen mieheen ahnain mielin."

Ymmärrättekö nyt mitä tarkoitan takapajuisuudella sekä kankeudella?

Kirjan "Pappeuden muuttuvat kasvot" kirjoittaja Donald Cozzens on esittänyt oman arvionsa, jonka perusteella noin neljäsosa yhdysvaltalaisista pappisseminaarin kävijöistä olisi homoseksuaaleja.

Laughing out loud.

Edelleen minua harmittaa sekin, että syvästi arvostamani poliitikko Timo Soini on katolilainen ja käsittääkseni varsin harras sellainen. Niin paljon kun toivonkin uskontoja kokonaan erilleen politiikasta, on perusteltua olla ärsyyntynyt siitä, että ihailemansa poliitikko haluaisi pitää seksuaalivähemmistöjen asemaa entisellään, eli epätasa-arvoisena. Niin ikään minua kismittää, jos käy ilmi, ettei Timo Soini kannata ehkäisyä edes AIDSin kriisialueilla.

Benedictus XVI:n asettama työryhmä sai vuonna 2006 valmiiksi selvityksen kirkon opillisista kysymyksistä, jotka liittyvät kondomien käytön jonkinasteiseen hyväksymiseen.

Onhan se tämäkin toki askel kohti parempaa, mutta en voi olla halveksimatta 1,12 miljardia ihmistä käsittävää ja satuolentoa palvovaa yhteisöä, jonka johtoporukassa joudutaan kokoamaan työryhmä pohtimaan kondomin tarvetta parisuhteessa, jossa toinen on HIV-positiivinen.

Siinä sitä onkin pohdiskelemista ja aprikoimista. Tunsiko 2000 vuoden takainen yhteiskunta ensinkään ehkäisymenetelmiä, jotta niitä kohtaan olisi osattu olla äärimmäisen tuomitsevia? Eipä ollut Mooseksella tai Paavalilla käytettävissä ehkäisyrengasta, kondomia, kierukkaa tai e-pillereitä. Ollaanko sitä vastaan niin kovasti siksi, että Raamatussa käsketään kansoittamaan maat?

Raamattu siis tuominnee ehkäisyn jo lähtökohtaisesti, joten vuonna 2006 kirkon opillisiin kysymyksiin lisättiin kaiketi tarpeellinen päivitys. Tämä kielikuva uppoaa valitettavasti parhaiten tietotekniikkaa harrastaville. Lisätäänkö Raamattuun joskus tarkemmin päivitys "Paavin kirjeet länsimaalaisille 1:1-12" siitä, ettei penispumppujen, geishakuulien, pornografisen materiaalin, luistovoiteen, anustappien tai sitomisleikkien kanssa pidä olla missään tekemisissä?

Uskovaiset ja erityisesti katolilaiset saisivat minusta olla rehellisiä itselleen sekä muille kaltaisilleen noudattamalla noita Jumalan ikuisia ja muuttumattomia oppeja oikein juurta jaksaen, koska ovat alkuunkin päässeet. Tämä tarkoittaa sitä, että sunnuntaisin työskentelevät ihmiset surmataan (pyhäpäiviksi sattuvien työvuorojen vuoksi sairaanhoitaja on huono uravalinta) ja samoin partansa ajavat miehet (moni toivoisi olevansa nainen).

Uskovaisten juttuja on todella huolestuttavaa kuunnella ja lukea. On aivan käsittämätöntä, että vielä vuonna 2010 länsimaiset ihmiset tulevat niin reilusti jälkijunassa. Odotan sitä päivää, kun luterilaiseen kirkkoon kuuluvien ihmisten määrä laskee Suomessa alle 50 %, vaikkei näin taidakaan vielä minun elinaikanani käydä.

Suunta on väistämätön, mutta riittääkö edes 50 % alittava, eli varsin vähäinen määrä erottamaan kirkkoa ja valtiota toisistaan? Minulla kuitenkin on tämä unelma. Kirkkoinstituutio on kuin korttitalo: Se luhistuu perustuksiinsa saakka, kunhan sopiva puhuri käy. Pastorit, diakonit ja ties mitkä abbedissat kannattelevat sitä selät väärällään keksien keinoja säilyttää maksavia jäseniä sekä auktoriteettia. Lopullinen uskottavuuden menetys ja terveen järjen voitto on silti väistämätön.

Homostelevat pedofiilit tai transseksuaalit papit eivät vielä ole riittävä tuulenpuuska, koska hehän ovat vain yksilöitä. Teologian laitokselta valmistuneita yksilöitä he kylläkin ovat, eli ilmeisen päteviä hengellisyyden sanansaattajia.

Mieleeni tulikin pari kysymystä aiheesta, jota pohdiskelin kerran aiemminkin. Onko pastori, joka on valmistunut teologian laitokselta 0,4 yksikköä heikommalla kurssien painotetulla keskiarvolla huonompi tai vähemmän hengellinen kuin opiskelutoverinsa? Onko hänen mahtipontisilla puheilla ja vedellä muodostama side vastasyntyneen lapsen ja satuolennon välille varmasti yhtä pätevä kuin yliopiston priimuksen suorittamassa liturgiassa?

Kristinuskon kenties suurin vika (jos yhtä nyt ylipäätään voi nostaa ylitse muiden) on se, että Raamatun kirjoittajat keksivät raapustaa opukseen jatkuvia kehoituksia opettaa tätä potaskaa muille. Sen vuoksi meillä on uskonnonopetus, eli pakkosyöttö, jota aletaan vääntää lasten päihin heti kun he oppivat hädin tuskin puhumaan. Menkää ja tehkää kaikki kansat Jumalan opetuslapsiksi. Menkää ja tunkekaa tämä elämänkatsomus ihmisten päihin keinoja kaihtamatta. Tehkää tämä viimeistäkin perämetsää ja savannia myöten. Tätähän kyllä totellaan, vaikkei aviorikkojia kivitetäkään kuoliaiksi.

Täysin vaihtoehtojen ulkopuolella on se, että ihminen saisi muodostaa elämänkatsomuksensa täysin vapaasti ilman aivopesua. Anteeksi, sanoinko vaihtoehtojen? Unohdin, että eihän kristinusko anna omille opeilleen vaihtoehtoja.

Sääliksi käy arkkipiispa-poloista

Sääliksi käy edelleenkin myös muita kirkon jäseniä, eikä vähiten siksi, että heitä edustaa julkilausumineen ihminen, joka on vienyt kristillisen irrationaalisuuden äärimmilleen ja on siksi kieltämättä harvinaisen pätevä työhönsä. Minun oli aluksi vaikea uskoa todeksi tätä käsittämätöntä lausuntoa, josta kuulin ensin muualta.

Uutiseen asti päästyäni luin sen ainakin kolmeen kertaan samalla silmiäni hieroen ja lisäksi varmistin toistuvasti, etten ole vahingossa esimerkiksi Lehden sivulla. Paarman Jukan kannanotto menisi vallan mainiosti satiirina siitä, kuinka kapeakatseinen ja laskelmoivan manipuloiva kirkko tosiasiassa on.

Jukka Paarma lienee tilannut syötteen blogistani, sillä Kalevan artikkeli tuli kuin tilauksesta. Olen kaipaillut konkreettisia esimerkkejä kaikesta siitä, mitä olen esitellyt uskontokriittisissä teksteissäni. Arvon arkkipiispanne ilmoittaa naama vakavana "moittivansa vanhempia, jotka eivät anna lapsilleen lainkaan uskonnollista kasvatusta kotona ja joiden mielestä lapsi saa itse kasvaessaan valita uskontonsa" ja kuinka "tällainen ajattelu on ymmärtämätöntä uskonnonvapauden tulkintaa."

Olemme Jukka Paarman kanssa eri mieltä yhdestä sun toisesta muustakin asiasta, mutta päällimmäisenä on termi uskonnonvapaus. Minä ymmärrän sen siten, että jokaisella on vapaus uskoa kuten haluaa tai olla uskomatta. Jukka Paarman mielestä uskonnonvapaus on hieno asia tismalleen niin kauan kun ihmiset ovat kristittyjä tai ehkäpä joukkoon kelpaavat juuri ja juuri muidenkin uskontojen kannattajat. Jäljelle jäävien vaihtoehtojen puntarointi ja noudattaminen sen sijaan on "ymmärtämätöntä uskonnonvapauden tulkintaa." Se, että lapsi saa kylliksi kasvettuaan ja elämänkokemusta ammennettuaan määrittää itse elämänkatsomuksensa ilman johdattelua ja aivopesua, on tärkein kulmakivi siinä, kuinka minä määrittelen uskonnonvapauden.

Lapsensa tältä maanittelulta säästäviä koteja moittiva Paarma-poloinen on - ihme ja kumma - huomannut itsekin, kuinka kirkko menettää suosiotaan jatkuvasti ja suurin syy on se, että keskiajasta poiketen ihmiset osaavat suhtautua kriittisesti asioihin, joita heille tuputetaan. Tämän johdosta monet vanhemmat eivät liitä oman uskontonsa syöttämistä kasvatustyöhönsä vaan luottanevat jälkikasvunsa löytävän oman polkunsa sitten kun on sen aika ja lapsi yksilönä kokee sille tarvetta - jos kokee.

Tämän "ymmärtämättömän uskonnonvapauden tulkinnan" arkkipiispa pyrkii estämään "arvostelemalla niitä koteja, joissa ei anneta lapsille uskonnollista kasvatusta." Lisäksi hän myös moittii näiden kotien isejä ja äitejä. Näitä vanhempia minä en moiti, vaan arvostan mitä suurimmiten. Heidän omat vanhempansa ovat opettaneet sen, minkä he puolestaan ovat lapsuudessaan oppineet ainoaksi oikeaksi vaihtoehdoksi. Vaatiikin huomattavaa rohkeutta sekä järkeä, että ymmärtää katkaista ketjun ja jättää omat lapsensa vaille tästä pakkosyötöstä.

Vaihtoehdoitta tarjottu ja perinteisesti nimenomaan opettamalla opetettu maailmankatsomus koetaan kuitenkin suurimmassa osassa suomalaisia koteja niin oikeaksi, että omatkin lapset saatetaan sen piiriin epäröimättä. Sanalla "vaihtoehdoitta" tarkoitankin sitä, että koska vaihtoehtoja ei todellakaan ole, ei sellaisia voi lapsillekaan tarjota. On vain se yksi ainoa ja oikea katsontakanta, eli oma, joka on aikoinaan kotoa, kerhosta ja koulusta opittu. Varteenotettava vaihtoehto tälle toimintamallille olisi kuitenkin uskonnonvapaus siten kuin minä sen näen, eli lapsien säästäminen moisilta asioilta. Minä kehoitan syvästi nykyisiä ja tulevia äitejä sekä isiä harkitsemaan sitä vaihtoehdottoman omaan uskontoon johdattelun ja kasvattamisen sijaan.

Kyllähän se varmasti ottaakin kirkon nokkamiestä niin sanotusti kupoliin, kun ihmiset ovat päässeet oikeasti vapaiksi uskonnon suhteen, alkaneet ajatella omilla aivoillaan ja omaksumaan elämänkatsomuksia, joita heille ei pakkosyötetä vauvasta asti. Tätä yhden ainoan näkemyksen tuputusta Paarma toki ylistääkin varauksetta ja pitää sitä perusoikeutena.

"Perusoikeus" on varovainen ja epämääräinen tapa esittää asia. Oikeuksista voi myös luopua - 7-vuotias lapsi sen sijaan ei osaa luopua uskonnonopetuksesta. Oikeuden sijaan Paarma kaiketi soisi sen olevan suoranainen kansalaisvelvollisuus. Uskonnoista irroittautuneet ihmiset tulisi hakea heidän omaksi parhaakseen väkipakolla manipuloitaviksi aivan kuten käy, mikäli jätät saapumatta puolustusvoimien kutsuntoihin. Mikäli emme tulkitsisi uskonnonvapautta näin härskin ymmärtämättömästi (lue: väärin), eivät kirkon tienestitkään kuihtuisi entisestään.

Paarman totuushan kun on, ettei yksilön oikeuksia saa korostaa liian yksipuolisesti, puhumattakaan kyvystämme luoda itsenäisesti oma maailmankuvamme. Perustelu on niinkin mielenkiintoinen, etteivät ne (maailmankatsomukset) synny tyhjästä, vaan vaativat "rakennusaineksia". Se ei ole tietenkään mikään uutinen. Onkin surullista "yksilön oikeuksien korostamista" sekä "ymmärtämätöntä uskonnonvapauden tulkintaa," että saamme valita itse nämä rakennusaineemme.

Lisäksi on tyrmistyttävää, että me jotkut nojaamme elämänkatsomuksessamme rationaalisuuteen, emmekä kerhotätien kaikkivoipaa henkiolentoa käsitteleviin höpinöihin. Toki on mahdollista astella erilliseen rakennukseen, jossa tarinoita kertoo korkeammin koulutettu ihminen. Matalapalkkaisemman ja vähemmän kouluttautuneen kerhotädin uskottavuutta epäileville on siis vaihtoehto.

Kirkon yhä pahenevaa tilannetta voi toki koettaa korjata tälläkin tavalla, mutta minusta on asia erikseen, kuinka uskottavaa on, että hengellistä johdatusta aletaan tarjota tietoliikenneverkon kautta.

Massahäitä on nähty, mutta mitä seuraavaksi? Drive in -kirkko? Tee se itse -krusifiksi? Ilmainen kotiinkuljetus kirkosta, jos kanta-asiakaspassissa on kymmenen leimaa? Online-ristiäiset webcamin välityksellä livestreamina? S-bonusta kolehdista, jonka voi maksaa halutessaan luottokortilla? Jyrki Sukula leipomaan öylättiä? Tämän tapainen selausjärjestelmä hautapaikoista ja oheen lomake, jolla voi varata mieleisen?

Entä minkähänlaista olisi, jos ihmisiä haudattaisiin oikein liukuhihnalta aiemmin uutisoitujen massahäiden tapaan? Sekin tosin on periaatteessa vanha juttu mm. toisen maailmansodan ajalta.

Siinä näin alkuun muutama idea niin olemassa olevien kuin uusienkin jäsenten houkuttelemiseksi.

Ainoa syy, miksi voisin tehdä lähetystyötä, on se, kuinka ihmiset reagoisivat kuullessaan siitä, mikä heitä saattaa odottaa. Erityisen mielelläni kiertelisin muistuttelemassa poloisia ja pelokkaita ikäihmisiä siitä mitä tuleman pitää, elleivät he elä tismalleen niin kuin eräässä kirjassa sanotaan.

"Liity meihin ja maksa tai joudut helvettiin käryämään!"

Lisää katalia paljastuksia uskonnoista ja niiden tarpeettomuudesta

Kuuluvatko ruokarukoukset tapakasvatukseen, vai ovatko ne uskonnon pakkosyöttöä? Molemmat pitävät paikkansa. Rukoilu sun muu höpöttely kuuluu uskonto-nimiseen instituutioon, joka on käynyt suomalaisille tavaksi asti. Lisäksi kyseessä on vaihtoehtoja antamatta hävytöntä yhden ainoan elämänkatsomuksen pakkosyöttöä ja alle ymmärrysikäisten lasten törkeää aivopesua.

Artikkelin otsikko "Päiväkotilasten ruokarukouksista nousi kärhämä" sai minut hyvälle tuulelle. En varsinaisesti kannata anarkiaa tai muuta avointa kapinointia missään mittakaavassa, mutta uskonnoista syntynyt tapakulttuuri, jälki- sekä järkijättöisyys ja normit muodostavat sellaisen poikkeuksen, jonka nimissä olisin valmis liittymään kärhämöitsijöiden joukkoon. En ole tällä hetkellä tyytyväinen Suomen poliittiseen ja byrokraattiseen järjestelmään ja uskontoasiat koskettavat minua luonnollisesti huomattavasti vähemmän. Silti aktivoituisin politiikkaa innokkaammin juuri uskonnonvapauden ja uskontojen täydellisen yhteiskuntariippumattomuuden edestä.

Yhteiskuntariippumattomuus tarkoittaa tässä yhteydessä päiväkerhoa, kaikkia koulutusasteita, puolustusvoimia, hallintoelimiä, perustuslakia ja kaikkea muuta yhteiskuntaa ilman, että uskonnoilla on mitään tekemistä niiden sisällön kanssa. Ei enää auktoriteetin alullepanemia uskonnollisia rituaaleja aamunavauksissa, juhlatilaisuuksissa ja ruokahetkinä.

Pienenä mistään mitään ymmärtämättömänä lapsena tähän kaikkeen tapakulttuuriin rutinoitui. Opettaja käski asettamaan kädet ristiin ja lausumaan hänen perässään mantra. Kenellekään ei luonnollisesti tullut mieleenkään kysyä, että miksi moinen seremonia tähän tarvitaan. Asia yksinkertaisesti on iskostunut kulttuuriin näin - vaihtoehdotta. Onneksi tämä pikku hiljaa tapahtuva murros kriittiseen ajatteluun ja uskontojen aseman uudelleenarviointiin tapahtuu minun elinaikanani. Vielä jokunen kymmentä vuotta aiemmin lehdille ei olisi tullut mieleenkään uutisoida tällaisesta asiasta. Aikanaan uskonnolliset konservatiivit olisivat ärähtäneet niin pahasti, ettei uskonnollinen tasa-arvo olisi nykyisellä tasollaan.

Yhteiskunnalla on mennyt mahdottomasti aikaa havahtuakseen todellisuuteen, joka on objektiivisen rationaalisesti ajatteleville ihmisille ilmiselvää. Tapakulttuurin pakkosyöttöä jo alle kouluikäisille lapsille. Me objektiivisuuteen kykenevät olemme tosin nyt ja vielä pitkään vähemmistössä. Epäobjektiivisuuden ruumiillistuma, eli jokaisesta kunnasta löytyvä muutaman hieman iäkkäämmän seurakuntatäti-ihmisen muodostama iskujoukko, päättänee kerhojen sekä koulujen päivärutiineista vielä pitkän aikaa.

Konservatiivinen ja sentimentaalinen seurakunta-aktiivi ei kykene käsittämään, kuinka näille asioille voisi olla jonkun mielestä toinen vaihtoehto. Asia on taottu sellaisenaan pääkoppaan myös hänenkin lapsuudessa ja vielä tätä päivää vaihtoehdottomammin. Jokin on lisäksi saanut tämän ihmisen hurahtamaan täysin asialleen, eikä ymmärrystä muita elämänkatsomuksia kohtaan löydy sitäkään vähää mitä ehkä joskus aiemmin.

"Päiväkodin johtaja Juhani Rytkönen kertoo Ilta-Sanomissa, että hänen mielestään ruokarukouksen lukeminen on yleissivistävää tapakasvatusta." Mitä halvatun yleissivistävää on oppia lausumaan sananparsi, jonka tavoite on pyytää jotain yliluonnollista siunaamaan, melkeinpä kuin loihtimaan, ruokaan jotain erityistä pyhyyttä? Olisiko yleissivistävää ja kaikille lapsille välttämätöntä hallita kuppausta, manaamista tai muita kansallemme vanhempaa perua olevia kansanparannusrituaaleja? Ei, ei, ei. Päiväkoti-ikäisten lasten olisi tasan yhtä yleissivistävää oikein opettelemalla opetella muutama kuhunkin tarkoitukseen sopiva latteus tästä opuksesta ja muistaa ladella niitä lopun elämäänsä ihan vain tavan vuoksi.

Martti Luther kääntyisi haudassaan kerran jos toisenkin, mikäli tietäisi kuinka kirkko maallistuu. Moni voisi kuvitella, että pitäisin maallistumista hyvänä asiana tai vähintään täysin yhdentekevänä, mutta näinkään asia ei oikein ole. Olen havainnut, kuinka maallistuminen on antanut keskustelutilanteissa kristinuskon puolustajille "pakotien", koska he voivat vedota siihen, ettei uskonto tosiasiassa kosketa heidän elämäänsä niin paljon, että erityistä kiinnostusta keskustelulle tai mietiskelylle löytyisi.

Raamatusta löytyviä raakoja järjettömyyksiä, tolkuttomuuksia ja älyttömyyksiä voi nostaa esiin vaikka millä mitalla, mutta kovinkaan moni luterilainen ei varmasti kannata sitä, että jonkun sortin henkiolento kulkisi syystä tai toisesta Egyptin halki surmaten sen kansaa sekä eläimiä. On helppo puolustautua sanomalla, ettei:

a) Raamatun sana ole tarkoitettu kirjaimellisesti noudatettavaksi
b) henkilö X ole koskaan edes lukenut moista kohtaa monisatasivuisesta kirjasta (joka on toki ymmärrettävää tapakristityille)
c) henkilö X katso olevansa niin tosiuskovainen, että hänen kuuluisi olla tietoinen tuollaisesta sisällöstä puhumattakaan, että noudattaisi sitä.

Minä olisinkin vilpittömän utelias tietämään, että millainen on hierarkia uskon voimakkuudesta. Onko olemassa asteikolla 1-5 tapauskovainen, semiuskovainen, melko uskovainen, tosiuskovainen ja himouskovainen? Luterilaisuuteen tämä ainakin tuntuu pätevän, mutta entäs muihin uskontoihin? Islamissa arvostan sen ON/OFF-asennetta. Joko uskotaan oikein tosissaan tai sitten ei ollenkaan.

Jos ei tuollaista 1-5-asteikkoa ole mahdollista laatia, voisi asiaa lähteä kartoittamaan vaikkapa seuraavan perusteella:

"Osmo Koskelainen teki vuonna 1968 sosiologian väitöskirjan aiheesta Maallistuva suomalainen suurkaupunki. Hänen suorittamiensa tilastollisten tutkimusten mukaan uskonnollisuus jakautuu seuraaviin osatekijöihin:

1. Usko uskonnon opinkappaleisiin
2. Aatteellinen uskonnollisuus
3. Kirkon kannattaminen
4. Uskonnollisiin menoihin osallistuminen
5. Uskonnollisten elämysten kokeminen

Näistä taas voidaan muodostaa samassa järjestyksessä seuraavia johtopäätöksiä:

* Uskontoon liittyy joukko todellisuuden luonnetta koskevia käsityksiä.
* Uskontoon liittyy joukko yhteisöä ja käyttäytymistä koskevia ohjeita.
* Uskontoon liittyy uskonnollisten laitosten tarpeellisina pitämistä.
* Uskontoon liittyy määrämuotoista toimintaa kuten jumalien palvontaa pyhäköissä, jumalien avuksi kutsumista rukoilemalla ja niin edelleen.
* Uskontoon liittyy uskonnollisia kokemuksia."

Lähde: Wikipedia/Uskonnollisuus

Pitäisikö sopia, että edellämainituista kohdista tulee säännöllisesti noudattaa vaikkapa kolmea, jotta kelpaa instituution kelpo jäseneksi? Tosiasiassahan mitään tällaista ei vaadita. Riittää, että on tullut vastentahtoisesti kastetuksi uskoon, ei ole koskaan sattunut saamaan vaihtoehtoa ja maksaa kiltisti jäsenmaksunsa säilyttäen nimensä instituution jäsenluettelossa.

Mitä Raamatun sanantarkkuuteen ja kirjaimellisesti otettavuuteen tulee, en ymmärrä, kuinka joidenkin kristittyjen omatunto antaa periksi valita vain ne mieluisimmat asiat kirjasta, jonka koko sisältö on Jumalan pyhää sanaa. Yksikään edes tosiuskovainen luterilainen ei taatusti kerää kotikuntansa väkeä kivittämään kuoliaaksi härkää, joka on puskenut hengiltä toisen ihmisen. Tavallaan en ymmärrä myöskään sitä, että kuinka joidenkin itseään kristittyinä pitävien omatunto antaa periksi poimia itselleen niitä mieluisia asioita kirjasta, joka kuitenkin sisältää liki goreksi määriteltävää materiaalia. Varsin suuri osa tämän päivän kristityistä kuitenkin ovat sellaisia, jotka eivät tiedä Raamatun sisällöstä juuri mitään muuta kuin luomiskertomuksen, juhlapäivien tapahtumat päällisin puolin ja kymmenen käskyä, eikä heillä ole aikomustakaan tutustua teokseen enempää.

Tahatonta tai tahallista, mutta uusia muotoja kristinuskosta muodostuu ympäri maailmaa jatkuvalla syötöllä. Uskonnonvapauden vuoksi tämä on tietenkin täysin sallittua ja sen vuoksi jokaisella on mahdollisuus perustaa vaikkapa ikioma uskonto. En tosin tiedä, kumpi on parempi asia: se, että tietyt herätysliikkeet eriytyvät omiksi virallisiksi haaroikseen rekrytoiden saarnaamalla lisää kannattajia vai se, että ihmiset kutsuvat itseään tietyn uskontokunnan edustajaksi, mutta noudattavat sen opeista vain muutamaa, vastustavat osaa niistä ja valitsevat ohjenuoria myös muista uskonnoista.

Monille ainoa kristinuskoon yhdistävä tekijä on usko johonkin korkeampaan voimaan. Jos ja kun jonkun uskonnon tunnustamiselle on pakottava tarve, voi omaa elämänkatsomustaan parhaiten palvelevan vaihtoehdon valita vaikkapa täältä tai lakata kannattamasta jäsenyydellään sitä uskontoa, johon kuuluu ja jonka aatteita vastustaa. Minusta jokaisen naispappeutta, aborttia, aitoa uskonvapautta, eutanasiaa ja/tai homoseksuaalien avio-oikeutta puoltavan tulisi erota ahdasmielisestä ja epätarkoituksenmukaisesta kirkkoinstituutiosta.