Kolostaan on eksynyt internetin valtaväylälle jonkunlainen uskontohihhuli-kukkahattutädin äärimmäinen kulminaatiopiste, jossa jopa hihhuloinnin stereotyyppiset piirteet on onnistuttu viemään äärimmilleen. Sen lisäksi sanahelinä on niin kertakaikkisen ontuvaa selittelyä, ettei sitä voi hyvällä tahdollakaan ottaa vakavasti. Tämä nainen esittää tekstissään jatkuvalla syötöllä tukuttain syitä suhtautua uskontoihin yhä kriittisemmin, vaikka hänen pyrkimyksensä ovatkin päinvastaiset.
Tämä kulminoituu seuraaviin ja aivan käsittämättömiin heittoihin, joissa uskontoa pakkosyöttävine opetusmetodeineen pidetään sivistyneessä koulutusjärjestelmässä itseisarvoisena osa-alueena. Asian kuuluisi olla täysin toisin. Matematiikka on yleissivistävää ja tarpeellista koulutusjärjestelmässä. Uskonto ei ole. Uskontoa ei täytyisi olla edes mahdollista opettaa oikein opettamalla - puhumattakaan siitä, että pakkosyöttö kohdistuu pieniin lapsiin.
On yliampuvaa leimata lasten uskontokasvatus manipuloinniksi tai uskonnon pakkosyötöksi.
Lapsi uskoisi Jumalaan, vaikka kasvaisi erämaassa tai autiolla saarella.
Kulttuurihistoria osoittaa, että homo sapiens, viisas ihminen, on myös homo religiosus, uskonnollinen ihminen.
Uskonto antaa elämälle tarkoituksen ja vastaa perimmäisiin kysymyksiin.
Uskonto on, koska täällä kuollaan. (toim. huom.: MITÄ VITTUA?)
Uskonto auttaa ihmistä pyhyyden kokemisen avulla löytämään merkityksen omaan elämäänsä ja kuvaa tien, jolla tavoite on saavutettavissa.
Kulttuurihistorialliset ja uskontotieteelliset syyt edellyttävät laadukasta uskontokasvatusta.
Uskonto antaa nuorille valmiuksia myös oman identiteetin etsimiseen, vastuullisuuden ymmärtämiseen sekä uskontojen ja maailmankatsomusten vertailuun ja arviointiin.
Se positiivinen seikka tällaisissa kukkahattumummeleissa on, että heidän neronleimaustensa johdosta jopa omat rivit alkavat kääntyä pohjimmaista ajatusta vastaan.
Miettikääpä esiin nostamaani teesiä numero kaksi. Erästä tekstiin kirjoitettua kommenttia lainatakseni on täysin yhtä validia väittää, että lapsi olisi kommunisti erämaassa - vailla mitään kosketusta ihmiskuntaan. Mielellänihän lukisin edes ontuvia perusteluita näille käsittämättömille väittämille, mutta tämä toivo on tunnetusti turha. Tekstiin on listattu täysin tuulesta temmattuja ja eittämättä klassisen hienoja väittämiä, jotka ovat nättejä paperille kirjoitettuna.
On kommentteja tarkasteltaessa ja hieman kärjistettynä kaksi vaihtoehtoa: ihmiset ovat uskontoja sun muita tapakulttuureja kohtaan kriittisempiä kuin koskaan tai sitten nämä kriitikot osaavat pitää suurempaa ääntä. Tietenkin on suuri osa tapauskovaisia ihmisiä, joita koko homma ei yksinkertaisesti kiinnosta pätkääkään ja joilla ei ole minkään valtakunnan kykyä ja/tai halua edes pohdiskella asiaa - siis suhdettaan kirkkoon, jonka jäsenlistoilla kummittelee.
Niin kauan kun kirkollisverosta ei koidu valtaosalle ihmisistä taloudellista taakkaa, ei edes se, että itse kannattaisi eutanasiaa, homoseksuaalien adoptio-oikeutta, keinohedelmöitystä tai aborttia, saa ihmisiä eroamaan kirkkoinstituutiosta. Instituutiosta, jota pitäisi ilman muuta epätarkoituksenmukaisena, mikäli uhraisi asialle edes pari ajatusta. Mikäli nimittäin haluaa uskoa mielikuvitusystäväänsä, ei tämä edelleenkään edellytä jäsenmaksun maksamista instituutioon, jonka ajama ideologia poikkeaa täysin omasta.
Uskontokriittiset ovat siis enimmäkseen äänessä. Mikäpä pakottava tarve meidän kukkahattutätimummelimme hengenheimolaisilla olisikaan tulla julki, koska kaikki palvelee heidän ainoaa ja oikeaa maailmankatsomustaan jo laista lähtien? Kuinka järjettömän takapajuisia ja epätasa-arvoisia muinaisjäänteitä valtiossamme voi olla ja vieläpä lain nojalla?
Myönnetään: tässähän se minäkin paasaan ja hyvin pitkälti paheksutulla julistamistyylillä. Minä kuitenkin toivon elämänkatsomuksellisten asioiden opetukseen täyttä objektiivisuutta, vaikka pohjimmiltani olen tietenkin sitä mieltä, ettei tällaisia asioita kuuluisi opettaa. Polkupyörällä ajoa opetetaan ja opitaan, mutta elämänkatsomus tulee muodostaa iän ja kokemuksen kartuttua. Täysin vailla ulkoisia paineita, ohjausta, suggestiota ja manipulointia. Oma teoriani siis on se, että erämaassa lapsi pärjäisi täysin ilman mielikuvitusystävää ja eläisi pitkän sekä onnellisen elämän nojaten omiin aistihavaintoihinsa ja niiden perusteella muodostettuihin käsityksiin.
Lisäksi millään elämänkatsomuksella ei saa olla legitiimiä erityisasemaa. Ei ole mitään yhtä epätasa-arvoista paskaa kuin tällainen erityisasema. Minulla ei olisi periaatteessa mitään uskontoja vastaan, mikäli ns. sivistyneessä ja tasa-arvoisessa yhteiskunnassamme ei olisi tällaista keinotekoista erityisasemaa ja ilmapiiriä, jossa on sitä kaikkein normaaleinta meininkiä alistaa mielikuvitukseltaan vilkkaat lapset valtakirkon höynäytettäviksi jo alle kouluikäisinä.
Kuvainnollisesti sanottuna itken henkisesti jo ajatellessani laumaa esikoulukerhoikäisiä lapsia, jotka ovat kerääntyneet kuuntelemaan suut ällistyksestä ammollaan hihhulitädin kertomuksia. "Ja niin Jeesus tuli, heitti voltin ja muutti veden viiniksi." Paljonkohan viinissä muuten oli voltteja vai oliko se alkoholitonta scheissea? Mikseivät ihmiset voi käsittää sitä, kuinka luterilaisessa kirkossa toteutuu aivan käsittämättömän härskiä aivopesua? Tuleeko kenellekään kenties yllätyksenä se, että pikkulasten mielikuvitus on harvinaisen vilkas?
Lasten ollessa vain 3-7-vuotiaita on kaikkein otollisinta kääntää mieli haluttuun suuntaan. Jumaluudella, hammaskeijulla ja joulupukilla ei ole mitään muuta eroa kuin se, että yksi niistä onnistuu pitämään valheillaan ihmisiä pihdeissään vielä aikuisiälläkin. Tähän ei vaikuta suinkaan vähiten se, että joulupukista poiketen ihmisten aivopesu alkaa jo todella varhain, sitä harrastetaan sitkeästi muulloinkin kuin jouluisin ja sillä on lainvoimainen tuki takanaan.
Lisäksi aivopesu ei lopu vielä teini-iässäkään, mikäli yksilö on onnistuttu sitouttamaan henkisen paineen vuoksi kirkkoinstituutioon. Henkisen paineen luo yhä ja edelleen suku. On - kuten aiemmin mainitsin - sitä kaikkein normaaleinta meininkiä, että häävala vannotaan kirkossa ja arkkuun mennään lopulta huilaamaan seurakunnan maalle.
En malta olla mainitsematta sitä, kuinka älytöntä on, että vielä keskusteluilmapiirin vapauduttua niin käsittämättömän moni ihminen on luterilaisen kirkon pauloissa. Pääsääntöisesti ihmiset kuitenkin ovat melko järkeviä ja kykenevät loogiseen päättelyyn. Tässä kohden tulee kuitenkin joku tenkkapoo vastaan.
No, kirkosta kuitenkin erotaan yhä kiihtyvällä tahdilla. Balanssia toiseen suuntaan ohjaa edelleen vain se, että vastasyntyneet lapset alistetaan manipulaation uhreiksi saman tien, kun alkavat ymmärtää puhetta. Lapsille tuputetaan elämänkatsomus arvostamatta yksilön omaa tahtoa, joka taas toisaalla on yksi kristinuskon tärkeimmistä arvoista ja peruste sille, että ihminen on luomakunnan kruunu. Tämähän on vain yksi kristinuskon lukemattomista ristiriidoista ja suoranaisista paradokseista.
Uskonnon tuottamat yliherkkyysreaktiot ovat tätä päivää: suvivirsi, risti ja seimi – hyi, viekää pois! Jotkut vanhemmat eivät siedä päiväkotien ja koulujen kristillisiä kasvatustraditioita, vaikka enemmistö hyväksyy ne.
Hyihyi vaan sinulle. Arvon mummeli: jos ihmiset saavat tällaisia yliherkkyysreaktioita, niin asia on näin. Jos ihmiset eivät koe kristinuskoa tarkoituksenmukaisena tai edes tarpeellisena niin asia on näin. Maailma muuttuu ja me sen mukana. Jos meidän kukkahattumummelimme (jonka nimi ei muuten käy Hesarin sivuilta ilmi) olisi rehellinen itselleen, hän hyväksyisi tilanteen, eikä vaatisi rivien välissä ilmapiirin muutosta takaisin entistäkin alisteisemmaksi kirkolle. Jos se hänestä olisi kiinni niin mummelihan tehostaisi aivopesua, koska on kauhukseen havainnut ihmisten rationaalisen ajattelukyvyn kehittyneen ja tästä johtuen kirkon ote lipsuu.
Kukkahattumummeli heittäisi uskonnonvapaudelle totaaliset hyvästit. Hän raahaisi ihmiset kirkkoon kuuntelemaan kristillistä manifestia vaikka väkivalloin. Hän tehostaisi mielellään "analogista spammia" ja kävisi tunkemassa propagandamainoksia ihmisten postiluukuista, vaikka ohessa lukisi kissan kokoisin kirjaimin kielto mainoksiin. Hän, poloinen, ei tiedä, että laissamme säädettyyn uskonnonvapauteen kuuluu myös vapaus olla uskomatta.
Ennemminkin hän kaiketi tietää tämän, mutta ei suostu hyväksymään asiaa. Nämä kukkahattumummelit ovat juuri niitä ihmisiä, joihin jo lapsena alkanut suggestio on purrut kaikkein tehokkaimmin.
