Uskoo ken tahtoo

Ihan kuin parilta tietyltä keskustapoliitikolta ei olisi jo pudonnut jutuistaan uskottavuuspohja, on toinen, eli Korhosen Jamppa, ennättänyt puolustelemaan kaverinsa eroamissyitä:

- Hän teki ratkaisun siitä, että hänen johdollaan ei pystytä voittamaan seuraavia vaaleja. Osasin omalla tavallani odottaa, että hän tekee sen ratkaisun, mikä on keskustalle parhaaksi, Korhonen sanoo Ylelle.

Sitä en kiistä, etteikö Vanhanen olisi toiminut keskustan parhaaksi. Katson kuitenkin, että mikäli hän olisi nauttinut viime hallituskauden aikana kansan luottamusta, ei hänellä olisi ollut syytä erota virastaan, vaikka olisi ollut ennustettavissa, ettei keskustapuolue saavuttaisi eduskuntavaaleissa vaalivoittoa. On melko selvää, että suurimman määrän kansanedustajia tulee saavuttamaan kokoomus, eikä tähän olisi vaikuttanut keskustan eduksi sekään, vaikka sen johtohahmoilla olisi ollut puhtaat jauhot pusseissaan.

Korhosen mukaan Vanhasen ero ei liity mitenkään keskustaan kytkeytyviin poliisitutkintoihin.

Eipä tietenkään. Pojat ne uskottelevat sitkeästi paitsi itselleen myös kaikkein änkeröimmille äänestäjilleen, ettei puolueeseen kytkeytyvillä poliisitutkinnoilla (lue: viranomaistoimilla) ole syytä heikentää puoluejohdon luottamusta. Vanhanen joutui kieltämättä selkä seinää vasten, mutta teki ainoan oikean ratkaisun.

Sikäli kun Korhonen todella kokee joutuneensa kaikista keskustajohtajista pahiten syntipukiksi ja sylkykupiksi, on tälle aika pätevät perusteet. Eräällä tietyllä herralla (vinkkinä: nimikirjaimet J.K.) on ollut kaiken aikaa eniten arkaluontoista sisäpiiritietoa ja sormensa pelissä vaalirahoituksen järjestelyssä.

Puoluesihteerikilpailulla herra tarkoittanee todellakin 12.6. pidettyä puoluekokousta, jossa hän kuvitteli vakavissaan omaavansa mahdollisuuksia paikkansa säilyttämiseen. Niin ikään hän epäilee, että hänen mainettaan mustamaalattiin tarkoitushakuisesti koko tämän noin kahden vuoden ajan - myös omien toimesta. Noin kahdella vuodella viittaan vaalirahoituskeskustelun pituuteen, samoin kuin tukiyhdistysten toimintaan liittyviin epäselvyyksiin. Selitys kuulostaa joka tapauksessa hieman kaukaa haetulta.

Ylen sivulta löytyvästä alkuperäisestä haastattelusta ja laajemmasta artikkelista löytyy enemmän Korhos-Jampan mietteitä.

Korhonen kirjoittaa parhaillaan kirjaa vaalirahoituksesta, mutta aikoo kuitenkin lykätä paljastustensa julkaisua.

- Aikalaisia koskevat kohdat voidaan julkaista sitten, kun kyseiset henkilöt eivät toimi politiikassa enää. On reilun pelin mukaista kirjoittaa niistä tapahtumista, joissa itse on ollut mukana, sitten kun kaikki olemme jo huru-ukkoasenteella.

Kirjaa ei tarvittaisi, mikäli mitään kohua ja edelleen poliisitutkintaa ei olisi aiheutettu. Korhonen, Vanhanen, Timo Kalli ja Aki Haaro saisivat huru-ukkoutua kaikessa rauhassa.

Korhosen puolesta on sanottava kaikesta aiheellisestakin ryöpytyksestä huolimatta se, että hän on hahmona sympaattinen, liki nallekarhumainen. En epäile ollenkaan sitä, etteikö hänen työmoraalinsa keskustapuolueen hyväksi olisi ollut kuluneiden 14 vuoden aikana kohdallaan.

Epäilemättä hänet tullaan valitsemaan jatkokaudelle eduskuntaankin, kiitos änkyräkepulaisten. Jääkin nähtäväksi, että millaiseen lyöntiin hyvä veli -järjestelmä lopulta saadaankaan, jotta hänen haaveilemansa ministerin salkku tupsahtaa syliin.

"Meria se on semmonen perkeles... se jäytää koko Suomen temokration juurineen," virkkoo videon loppupuolella charmantti herrasmies Korhoselle. Häneen kulminoituu mielestäni oivasti änkyräkepulainen: omissa ei nähdä kyseenalaistettavaa - vika on mediassa. Miekkosen yöunet olisivat turvattu niin kauan kun kupruja ei tutkittaisi tai ainakaan julkistettaisi.

Voi pappa-poloinen, et ole nähnyt vielä puoliakaan siitä, mikä olisi mahdollista, jos media olisi nykyistä vapaampi ja poliittisesti sitoutumattomampi.

Kuka uskoo keskustapoliitikkoa?

Vanhas-Masan muisti palailee pätkittäin kuin Uuno Turhapurolla ikään, mutta sitä enemmän se tuntuu pätkivän entisestään aina silloin, kun kaivataan vastauksia. Asiaa auttaa kovasti se, että tutkivat journalistit saavat esiin tietoja, jotka osoittavat tapahtumien kulkua. Vanhasen ja kumppaneiden, varsinaisten mutrusuiden, kiertelyä ja kaartelua, sen paremmin kuin vaikenemista, ei näytetä saavan loppumaan mitenkään.



Tuo kuva kertoo melko hyvin asiasta. Vanhanen on kuin puulla päähän lyöty, kun tärkeään asiaan haluaa saada vastauksia ja selvyyttä. On vaikea uskoa, että hänen aiemmin mainitsemaansa "ensi käden tietoa" ei mieheltä löydy. Minulla on kuitenkin, ehkä sokea, epäilys siitä, että selvyyttä saisi niinkin yksinkertaisesti kuin suuta aukomalla. Sen sijaan keskusrikospoliisi tutkii asiaa tälläkin hetkellä. Ajan ja verorahojen haaskausta, mutta miksi? Suomen kansan valitsemien kansanedustajien toimien selvittämiseksi.

En ole tyhmä. Ministereillä ja rivikansanedustajillakin on niin monta miljoonaa asiaa käsiteltävänään, että olisi absurdia vaatia muistamaan kaikki yksityiskohdat. Nyt puhutaan kuitenkin minun mielestäni sellaisen suuruusluokan asiasta, että on perusteltua odottaa jotain olennaisia detaileja tarttuneen pääministerin takaraivoon. Jotain sieltä myös löytyykin. On hankala kuvitella, että taloudellista tukea ottaisi painamatta mieleen yhteistyökumppaneiden tietoja. En haluaisi vipata Vanhaselle kympin seteliä. Eihän hän enää tuokion kuluttua muistaisi minua - saati saisi hahmotettua kokonaiskuvaansa rahoitustilanteesta muistutettaessa.

Entä minkä tälle sitten mahtaa? Ei mitään. "En voi nyt hahmottaa tätä kokonaiskuvaa kyllin selvästi. Aiomme kutsua koolle valtuuskunnan pohtimaan asian käsittelyjärjestyksen pääpiirteiden ennakointia seuraavassa puoluekokouksessa ajankohtana x, kiitos, en kommentoi enempää," ja that's it. Ei Suomen kenties vaikutusvaltaisimmalta mieheltä saa vastausta hakkaamallakaan pihalle. Ei, en kannata väkivaltaa tässä tilanteessa. Jos toinen vaikenee, kiemurtelee tai pakenee niin minkäs sille mahtaa.

Kansa on alkanut vaatia yhä enenevissä määrin eduskunnan hajoittamista ja ennenaikaisia vaaleja. Se on kenties turhankin radikaali ratkaisu, mutta sitäkin useampi suomalainen on menettänyt luottamuksensa hallituksen toimintaan. Oppositiopuolueilla on toki oma lehmä ojassa istuvan hallituksen hiillostamisessa, koska omalle puolueelle saa kannatusta ainoastaan nakertamalla sitä vanhoilta valtapuolueilta.

Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö arvioi, että vaalirahajupakka on vaurioittanut vakavasti suomalaisten luottamusta politiikkaan.

Niinistön mielestä vanhoilla isoilla puolueilla on ollut vaikeuksia ymmärtää syntyneen kriisin syvyyttä.

- Ihmiset kokevat, että vaalirahakriisi vain jatkuu, eivätkä poliitikot tee mitään, Niinistö sanoi.

Enpä olisi voinut tuota juurikaan paremmin todeta. Jos tässä kuitenkin heittäytyisi tyhmäksi ja tekisi sen mukaisia olettamuksia niin voisi kuvitella, että on valtapoliitikoilta täysin järjestelmällistä toimia neljän vuoden mittainen kausi juuri siten kuin huvittaa välittämättä sen kummemmin siitä, mitä mieltä kansa tai oppositio ovat. En ole myöskään niin tyhmä, että kuvittelisin vaalirahoitukseen liittyvien seikkojen paljastamisen olevan helppoa vaikkapa Korhoselle tai Timo Kallille olettaen, että he toden totta tietävät asioiden laidan.

Sinnemäki, Niinistö (Ville), Soini, Arhinmäki ja muut ovat kuitenkin oikealla asialla. Lausunnot eivät ole mustamaalaamista vaan asiaankuuluvaa totuuden vaatimista. Asiat pöydälle ja suoraselkäisyyttä. Kansa arvostaa saappaat jalassa kaatuvaa poliitikkoa rutkasti enemmän kuin venkulaa, jonka touhut käyvät selville iltapäivälehtien sivuilta vasta silloin, kun perään on laitettu salapoliisit. Ero ei välttämättä ole iso, mutta selvä. Mitenkäs se vanha sanonta rehellisyydestä meneekään.

Kokonaisuus langettaa tietysti varjon järjestelmän uskottavuudelle. Siksi on tärkeää, että keskusratkaisuja tehtäessä pidetään erittäin tarkasti kiinni lakien säännöksistä.

- Asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok)

Onhan se haukikin kala ja vesi märkää. Kauas on pitkä matka ja lakeja olisi kiva noudattaa.

Lopuksi haluan sanoa, että Vanhanen on varmasti ihan viisas ja sympaattinen mies, mutta monen olennaisemman seikan vuoksi en pidä häntä pätevänä tehtäväänsä, jossa hän ei tulekaan toimimaan enää kauan. Säällinen muistikapasiteetti ja suoraselkäisyys uupuvat. Jännityksellä ja osittain myös kauhulla odottelenkin sitä, että kenelle keskustalaiselle pääministerin salkku seuraavaksi nakataan. Puoluehan kuitenkin on selvä. Asian voisi hoitaa samalla tavalla kuin sukkanauhan tai morsiuskimpun heiton häissä.

Jos salkun saa Lehtomäki, Väyrynen, Hyssälä (hui kauhistus!) tai vaikka Vehviläinen niin sitten pitää kierrättää heidän tämänhetkisiin tehtäviinsä joku muu keskustalainen. En tosin tiedä tai kykene hahmottamaan kokonaisuutta siitä (vanhasmaista), että ketkä "pääministerikilvassa" on tällä hetkellä Väyrysen lisäksi mukana. Mikäli katsotaan taistelua keskustan puheenjohtajuudesta niin on melko selvää, että samat nimet ovat automaattisesti myös pääministerikandidaattimme.

Jos valinta suoritettaisiin oikeudenmukaisesti, olisivat myös muiden puolueiden halukkaat samalla lähtöviivalla, vaikkei etenkään oppositiosta toki tulisikaan ketään tehtävään valituiksi. Tämä on sitä valtakartellia.

Minä en olisi nykymittapuun mukaan hyvä poliitikko. Olisin liian avoin, rehellinen ja suorasanainen. Minut leimattaisiin populistiksi ja uskottavuuteni koetettaisiin mustamaalata julkisesti tämän johdosta.

Kimmo Kiljunen on vielä oma lukunsa, mutta seuraillaanpa senkin tilanteen etenemistä.

Piste i:n päälle - toistaiseksi

Marja Tiura oli eilen, tiistaina 6.4.2010, Ajankohtaisen kakkosen vieraana haastateltavana paljolti hänen aiemmin samana iltana antamansa lausunnon vuoksi. Kyseisessä lausunnossahan Tiura ilmoitti jättävänsä kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan tehtävät ja jättäytyi näin rivikansanedustajaksi, jollaisena hän saa toimia kauden loppuun saakka.

Kuin sattumalta hänen aviopuolisonsa - joka on saanut oman osansa kohusta - jätti oman vakanssinsa Yleisradion palveluksessa, taloustoimituksen esimiehenä, lähestulkoon samanaikaisesti. Kommentteja tästä ei herunut, mutta eiköhän jokainen kykene vetämään asiasta omat johtopäätökset. En minä työpaikkaani jättäisi, mikäli minulla olisi puhtaat jauhot pussissa, ja vaikka puolisollani olisi millainen kriisi päällä.

Omalla varapuheenjohtajan tehtävästä eroamisellaan Tiura välttää joutumasta eduskuntaryhmänsä luottamusäänestykseen, jollainen oltaisiin saatettu suorittaa jo huomenna, torstaina. Rivikansanedustajan luottamusta ei voida punnita muutoin kuin vaaleilla. Asia selvisi minulle vasta tämän kohun johdosta, enkä pitäisi pahana asiana, että tätäkin sääntöä muutettaisiin. Yksikin kokonainen kausi on epärehelliselle ja venkoilevalle kansanedustajalle liikaa.

Ajankohtaisen kakkosen haastattelusta ei tullut hullua hurskaammaksi. Toimittajien sanailu ennen sen alkua kiteyttää jälleen koko kuvion. On varsin mielenkiintoista, ettei kukaan akateemisesti koulutetuista ja lisäksi kelpo miehen tai naisen iässä olevista ihmisistä tiedä tai muista sitä, kuinka asiat ovat menneet. Arkadianmäelle iskee aika ajoin kollektiivisia muistihäiriöitä. Jotain häikkää juomavedessäkö?

Toistensa kanssa ristiriidassa olevia lausuntoja kyllä piisaa. Tiura vältti sanoissaan takellellen toimittajan tarkentavat kysymykset, eikä tämä tullut tietenkään minään yllätyksenä. Tiuran eroamispäätöksen johdosta myös Arto Merisalo päätti jättää nauhoittamansa puhelinkeskustelut julkaisematta, koska koki Tiuran loikkausaikeet tulleen selviksi.

Tämän lisäksi nauhat eivät kuulemma ole enää hänen hallussaan. Se, missä nauhat tällä hetkellä lymyilevät, jäi salaisuudeksi. Kas kummaa. Ei olisi mikään ihme, että Merisalo oltaisiin maksettu hiljaiseksi tai vaiennettu jollain muulla tavalla. Salaliittoteoriointia tai ei, mutta kyllä silmäätekeviltä tuollainenkin temppu onnistuisi tuosta vain. On tällaista puljaamista ja salailua saanut katsella kylliksi jo monta kertaa aiemminkin. Vaikka Merisalo olisi kuinka kova jätkä, saattaa hänkin katsoa viisaammaksi heittää nämä oletetut nauhat kaivoon, kun Supon väki käy kylässä hiillostamassa.

Iltalehden verkkoliitteen gallupiin vastanneista 12 200 (tilanne 7.4.2010 klo. 17:13) Suomen kansalaista on sitä mieltä, että Marja Tiura ei ole sopiva kansanedustajaksi. Minä olen yksi tätä mieltä olevista. Hänen kansanedustajan uransa tyssää siis ensi vuoteen, vaikka luottamuksen ja maineen kariutumisen johdosta sen olisi syytä päättyä tähän paikkaan. Syyttäjä arvioi hänen mahdollisen vaalirahoitukseen liittyvän syyllisyytensä tuonnempana. Puolueesta toiseen loikkaaminen ei tietenkään ole rikosnimike.

Tämä olikin blogini 100. postaus! Onnea minulle. Lupaan jatkaa poliittisesti epäkorrektin totuuden toitottamista entistäkin suuremmalla tarmolla.

Venkulat ja epärehellisyys kuriin politiikassa

Ja kaappeihin piilotettuine luurankoineen päivineen. Tämä mies alkaa saada vähitellen kystä kyllin siitä, kuinka monen monituiset poliitikkojen henkilökohtaiset skandaalit, farssinomaiset venkoilut, vievät yhä enemmän ja enemmän jalansijaa itse poliittiselta päätöksenteolta - kansamme asioiden hoitamiselta.

Lisäsin vastikään sivupalkista löytyvien teesieni joukkoon raivostuttavan "hyvä veli" -järjestelmän ja toiveeni siitä, että sekin valtakartellin ominaispiirre kitkettäisiin pois. Vaikka sitten pala palalta. Viime viikkoina on ilmennyt jälleen lisää syytä olla syvästi turhautunut siitä, kuinka lahjusskandaaleissa ja ties missä kupruissa maineensa ryvettäneet poliitikot saavat kaikessa rauhassa toimia tehtävissään sekä viedä siinä samalla oikealta päätösten teolta aikaa.

Niin kanssapoliitikkojen kuin koko kansakunnankin huomio siirtyy jatkuvasti näiden vempuloiden omien hölmöilyiden käsittelyyn. Juuri Timo Soinilta kopioimastani ja tavan takaa toistamastani termistä, valtakartellista, puheenollen vaalirahakohun jälkimainingeissa pääministeri Matti Vanhanen ja maineensa kenties pahiten ryvettänyt, keskustan eduskuntaryhmän silloinen puheenjohtaja, Timo Kalli kommentoivat molemmat keskustan mahdollisuutta kierrättää ministereitä omasta puolueestaan Vanhasen jättäytyessä sivuun keskustan puheenjohtajan ja pääministerin tehtävistä.

Kalli ei halunnut nimetä vaihdettavia ministereitä. Hän arveli, että puolueen kansanedustajat havittelevat ministerikierrätystä sekä henkilökohtaisista syistä että puolueen edun takia.

Minua miellyttäisi kaikista eniten ajatus kansalaisten edun ajamisesta, sikäli kun se nyt enää on pääprioriteetti kansanedustajan toimessa. Jos tässä oikein innostuisi härskiksi, voisi moisesta lausunnosta vetää sellaisen johtopäätöksen, että moni keskustalainen poliitikko on avoimesti omaa etuaan havitteleva helppoheikki. Pääministeri joka tapauksessa vaihtuu kesäkuussa ja seuraaja vuoden 2011 eduskuntavaaleihin asti löytynee samasta puolueesta.

Tavasta käsitellä kaikenkarvaisia kupruja voi olla montaa mieltä, vaikka kaikkien huomio kohdistuukin niihin oikeiden asioiden sijaan. Keskustelun, puolelta toiselle heiteltävien lausuntojen ja täysin ulkopuolelta tulevien tahojen enemmän tai vähemmän relevanttien kannanottojen yllä häilyy jatkuvasti salamyhkäisyyden verho. Kaikkea olennaistakaan ei toden totta päädy suljettujen ovien takaa julkisuuteen.

Vähintään valtaapitävät kieltäytyvät kommentoimasta. Vaikenemista, kiemurtelua, salamyhkäisyyttä. Kuinkahan Vanhas-Masan dramaattisessa talonrakennustarvikeasiassa lopulta kävi? Tekniikan maailman asiantuntijoiden piti erään tiedon mukaan käydä tutkimassa asioiden laita, koska pääministeri-poloinen ei itse kyennyt asiaan. Olisikohan tarvittavat kuitit, dokumentit ja leimat vihdoin löydetty? Toivottavasti taloa ei ole täytynyt purkaa.

Näiden kuprujen käsittelyyn liittyy myös toinen teesini: Politiikkaan pitää saada suoraselkäisyyttä ja läpinäkyvyyttä. Oikeita, konkreettisia toimia ja asiat pöydälle sellaisina kuin ne ovat. Marja Tiuran ja Arto Merisalon väliset puhelinkeskustelut olisi syytä saada oitis puolueettoman, täysin objektiivisen, tahon kuultaviksi ja johtopäätöksiä kehiin. Mielelläni näkisin vihdoin viimein sitä oikeaa rehtiyttä.

Tiuran tapa reagoida hankaliin kysymyksiin ja aiheisiin on epäolennaisiin puolitotuuksiin tarttuminen, päälle huutaminen, parin valmiiksi mietityn lauseen krampinomainen toistaminen, luurin korvaan iskeminen ja pakoon juokseminen.

Eli ei siis mielellään näin. Huomioikaa toki se, että artikkeli on yhden toimittajan näkökulma, mutta juuri tuollaisen pakoilijan leima minullekin on viime aikoina välittynyt. Poliitikon selkärankaa koetellaan erityisesti siten, että pöytään nostetaan faktoin osoitettava epäselvyys, johon olisi ikään kuin annettava perustavaa laatua oleva selitys, mikäli maineensa äänestäjien silmissä haluaa pelastaa.

Apu-lehden 31.3.2010 lehtihyllyihin ilmestyneen numeron 13-14 haastattelu ei täysin riitä saamaan minua vakuuttuneeksi hänen vilpittömyydestään, vaikka avaakin Tiuran kertomuksen tapahtumien kulusta. Todistustaakan omaavan ihmisen näkökulma asiaan poikkeaa luonnollisesti siitä, mitä monesta muusta yhteydestä saa lukea. Ylisanoja toimittaja Leila Itkonen ei ainakaan ole säästellyt kuvaillessaan Tiuran sympaattista persoonaa. Tiuran itsevarmuus virallisemmissa tiedoitusvälineissä kuitenkin antaa ymmärtää, että kehoitus loikkaamisesta keskustaan tuli puoluesihteeri Jarmo Korhoselta. Vaalirahoitusaineistoon syyttäjä ottaa kantaa vasta ensi syksynä ja asia on parhaillaan tutkinnassa. Odottelemme.

Veikkaan, että aiemmin mainituista puhelinäänitteistä paljastuu ainakin jomman kumman osalta sellaisia asioita, ettei kyseistä henkilöä tarvitse kauan mediassa sietää. Se, mikä pitää salata, ja minkä julkaisemista pitää viikkokaupalla pohtia, ei selvästi kestä päivänvaloa. Juridisista syistä on ymmärrettävää, ettei Arto Merisalo voi minne tahansa äänitteitään asettaa julkaistavaksi, mutta juridisesti asiantunteva, puolueeton ja lahjomaton taho täysin kokoomuksen tai keskustan toiminnan ulkopuolelta on siihen oikea.

Vaan mistä löytyy puolueeton ja varmuudella lahjomaton taho selvittämään asiaa? Minun on vähitellen yhä hankalampaa luottaa yhtikäs keneenkään, etenkään valtakartellin edustajien rekrytoimaan selvitysmieheen. Viralliset lausunnot on voitu voidella kabineteissa ja edustussaunoissa jo aikoja sitten. Suomi on julkiselta kuvaltaan maailman vähiten korruptoituneimpia maita, mutta täällä voitelua ja oman edun tavoittelua junaillaankin kenties hieman kautta rantain, kaikessa hiljaisuudessa ja salakavalalla sitouttamisella. Optiojärjestelyitä, byrokraattisia suojatyöpaikkoja.

Valtapuolueiden vaalirahoituskohu kokonaisuudessaan on pikku hiljaa lakaistu maton alle ja itse kukin vaikuttaa päässeen selkääntaputtelun seurauksena kuin koira veräjästä. Sokeaa luottamustaan antava kansa ei tiedä vieläkään, että mitkä minkäkin esiin nousseen asian taustat todella olivat. Kulminaatiopisteenä pidän Jarmo Korhosen ja muun keskustajohdon luottamuksen murtumista hänen kiemurreltuaan erinäisistä salaisista yhdistyksistä.

Faktaa kuitenkin saatiin pöytään, huomioikaa gallup artikkelin yhteydessä. Jarmoa asia ei naurattanut. Ei naurattanut myöskään Vanhasen Mattia. Asia erikseen tosin on se, mikäli tutkimukset ovat yhä käynnissä, mutta kohua ja maineen sotkemista koko vyyhti on sisältänyt alusta pitäen, enkä usko, että mikään pelastaa tilannetta täysin keskustan voitoksi.

Jottei kirjoitus menisi pelkästään suurimpien puolueiden asioiden ruotimiseksi, täytyy sanoa, että myös vasemmistoliiton ja erityisesti Sirpa Puhakan toiminta kohun keskellä aiheutti varsin syvän pettymyksen. Vähintään vasemmistoliitto olisi voinut ilmoittaa metalliliitolta saamansa tuen määrän, koska sen johtaja Riku Aalto periaatteessa antoi tähän luvan.

Hän perusteli kieltäytymistään myös sillä, että maailma oli aivan erilainen vuonna 2007, kun näitä rahoja annettiin: vasta nyt puolueiden rahoittamisesta on hänen mukaansa tullut jotain salamyhkäistä ja tuomittavaa.

Hyvä, että edes nyt, jottei veronmaksajien rahoittamien AY-liikkeiden kassoista saada enää jatkossa nyhdettyä vaalirahoitusta vastoin niiden jäsenten tahtoa! Ei jokainen SAK:n jäsen kuulkaa ole automaattisesti demari tai vasemmistoliittolainen, esimerkkinä allekirjoittanut. On toden totta hyvä, että asia nostetaan pöydälle, jotta vuonna 2011 pienempiä puolueita saadaan lähemmäksi samaa lähtöviivaa. Saivatkohan puolueet sekä yksittäiset ehdokkaat kerätä tukea kampanjointiinsa vaikkapa vuoden 1991 eduskuntavaaleissa ilman sen kummempaa selvitysvelvollisuutta?

Kesäkuun puolivälissä puolue esimerkiksi lähetti Sirpa Puhakan nimissä tiedotteen, jossa vaadittiin puolueiden vaalirahoituksen avoimuudelle kirkkaita pelisääntöjä.

Uudistukset palvelisivat vasemmistoliitonkin etua, mutta yhteinen asia vaatii avoimuutta myös heiltä. Tämänhetkinen tilanne asettaa puolueita ja niin ikään myös yksittäisiä ehdokkaita eriarvoiseen asemaan. Jossain määrin ilmiö on luonnollinen, koska tunnettavuuden ja suosion kasvu johtaa laajempaan tukijoiden määrään.

Suurin yksittäinen syy toiveelleni järjestelmän uudistamisesta on saada politiikkaan vaihtuvuutta. En edelleenkään luota siihen, että ministerisalkkujen kierrättäminen vuoron perään vanhoilta tutuilta toiselle palvelee valtiomme etua.

Kuka haluaa nähdä ministereinä vielä kahdeksankin vuoden kuluttua Mauri Pekkarisen, Paavo Väyrysen ja Jyri Häkämiehen? Houkutellaanko salkkujakoon Pertti Salolainen, Harri Holkeri, Paavo Lipponen, Esko Aho, Iiro Viinanen tai Raimo Ilaskivi? Ei, ei. Tarpeeksi syytä pöydän puhdistukselle antaa tämä.

Osa kiitosta kuuluu lehden mukaan ärhäköityneelle iltapäivälehdistölle, joka vaatii poliittisilta toimijoilta avoimuutta aivan eri tavalla kuin parikymmentä vuotta sitten.

Jotain hyötyähän toki keltaisesta lehdistöstäkin on, vaikka skandaalinhakuisuus, monen asian paisuttelu ja epäolennaisuuksiin tarttuminen ovat kaukana kansakuntamme edusta. Lehdistön, varsinkaan keltaisen sellaisen, poliittiseen riippumattomuuden on kuitenkin syytä suhtautua varauksella, vaikka Pravdaan nähden ollaankin useimmiten monta askelta edellä. Valitettavasti(ko?) miltei jokainen tämänkin kirjoituksen lähteistä on Iltalehden verkkoliitteestä ja muutama niistä on jo hieman vanha. Asia kuitenkin edelleen vakava ja validi.

Jos ei tuokaan riitä, niin Jyrki Kasvi asettaa pelille pisteen tällä lausunnolla.

Äänestäjien täytyy tietää, mistä poliitikot vaalirahansa saavat, jotta ihmiset voivat arvioida heidän riippumattomuuttaan, linjaa kansanedustaja Jyrki Kasvi (vihr).

Riippumattomuuden ja lahjomattomuuden tulee toden totta välittyä äänestäjille tällaisten seikkojen kautta. Lukaiskaapa kyseisestä artikkelista erityisesti se, kuinka Kalli vastasi Kasville. Tuollainen venkulointi ei paranna Kallin tai koko keskustapuolueen tilannetta. Suomen toiseksi suurin puolue (kansanedustajapaikkojen ja kannatusbarometrien mukaan) sysää vastuun lainsäädännöstä kokonaan pienelle puolueelle, vaikka näillä onkin oikeusministeri (Tuija Brax) istuvassa hallituksessa. Erinomaista, että vihreätkin ovat samassa rintamassa grillaamassa valtakartellia - olkoonkin, että aiempi artikkeli on jo kohta kaksi vuotta vanha.

Mahdetaanko vaalirahoituslakiin saada tarvittavia uudistuksia ennen ensi vuoden eduskuntavaaleja? Kysymykseen vastauksen antanee valitettavasti vastakysymys: Mitä intressejä isoa rahaliikennettä pyörittävillä valtapuolueilla olisi moisille muutoksille? Kukapa sitä olisi "havittelematta oman puolueensa etua tai omaa etuaan", Timo Kallia vapaasti lainatakseni?

Taas mennään politiikassa farssin puolelle

Kuun juuri vaihduttua päähän ottaa vaihteen vuoksi korotettu alkoholivero, mutta kaikki tietänevät jo, että mitä mieltä asiasta olen. Nimimerkillä juuri iltaoluet hakenut ja niistä vaaditun hinnan maksanut. Muistutan kuitenkin itse itseäni siteeraten, että Suomessa on edelleenkin EU:n keskiarvoon nähden aivan järjettömän korkea alkoholiveroprosentti (lieneekö tällä hetkellä jotakuinkin 1,4-kertainen) ja panimotuotteille on omat törkeän korkeat valmisteverot.

No, se on tätä tuttua suomalaista politiikkaa. Hintoja ylös ja jos ei piisaa niin lisää vain veroja toisten perään. Farssiksi alkaisin pikkuhiljaa kutsua yhä vellovaa vaalirahakohua. Tiedän, ettei kukaan lue näitä tekstejä, ja ihmetyksekseni kommentointimahdollisuuskin on kadonnut johonkin, mutta mikäli joku näitä säännöllisesti lukisi, saattaisi hän ihmetellä, miksen ole aiemmin ottanut vaalirahaskandaaliin kantaa.

Rehellisesti sanottuna en ole onnistunut pysymään asiassa perillä kyllin tarkasti. Aikomuksenani on ollut perehtyä koko vaaliraha-asiaan ja eilisessä uutislähetyksessä "Vanhasen talojupakaksi" nimettyyn skandaaliin, jotta niistä osaisi olla jotain perustavanlaatuista mieltä. Koko sotku on ikävä ja päällisin puolin tarkasteltuna se syö runsaasti uskottavuutta maamme eturivin poliitikoilta. Vanhasen Matti ärähti tosin jo jokunen päivä sitten siitä, miksi hänen tulisi ottaa eroamisella vastuu siitä, millaiseksi suomalainen vaalijärjestelmä on jo vuosikymmenten aikana kehittynyt.

Vanhasen pahaksi onneksi kupla puhkesi juuri tällä hallituskaudella. Mikäli asioita alettaisiin tonkia oikein perin pohjin, ovat kenties Ahti Karjalainen tai Kalevi Sorsakin ottaneet aikoinaan vastaan vaalirahoitusta vastaavin keinoin.

Poliitikon tai virkamiehen ero onkin näissä asioissa minun mielestäni heikko tapa kantaa vastuuta. Sisäministeriäkin vaadittiin eroamaan Kauhajoen ampumavälikohtauksen aikaan, ellen väärin muista. Mitä se oikeasti auttaisi? Ainoa oikea tapa on pysyä virassaan ja edesauttaa epäkohtien korjaamista omalla panoksellaan. Kokonaan eri asia onkin henkilökohtaiseen elämään liittyvät asiat, kuten Esko Kiesin tai Ilkka Kanervan tapaukset.

Tähän lahjusjupakan asteelle päätyneeseen kohuun palatakseni "Pääministeri totesi aamullaan kiukustaan huolimatta, ettei hänellä ole vaatimuksia Ylen suhteen. Hän odottaa Tekniikan Maailman lehden tutkimusta taloonsa, ja vakuutti ohjelmassa, ettei hänen taloistaan löydy väitettyä puumateriaalia.

- Asiantuntijat näkevät materiaalien läpi, hän vakuutti kivitalon tarkastuksen sujuvuutta."

Tämä on sitä, mitä kutsuin jo otsikossa farssiksi. Vanhasen taloon passitetaan joukko asiantuntijoita ja tiedemiehiä tutkimaan, sisältääkö sen rakenteet sellaisia puumateriaaleja, joita hänen on väitetty vastaanottaneen epäilyttävän edullisesti. Minusta tällainen toiminta sopisi b-luokan komediaelokuvan juoneen. Suomen vaikutusvaltaisin mies ei onnistu todistamaan talonsa rakennusmateriaaleja mitenkään muuten kuin hankkimalla paikalle pataljoonan Tekniikan Maailman asiantuntijoita. Isäni on rakentanut omakotitalonsa lähes kokonaan omin käsin. Eiköhän hän osaa melko suoralta kädeltä kertoa uteliaille sen, millaista puumateriaalia sieltä sun täältä löytyy.

SAK:n jäsenenä minua harmittaa vain hieman se, että jäsenmaksuista ollaan kustannettu Tarja Halosen vaalikampanjaa, koska hän oli minunkin ehdokkaani edellisissä vaaleissa. Niin paljon kuin häntä jatkuvasti arvostellaankin, hoiti hän mielestäni jo ulkoministerinä sekä ensimmäisellä presidenttikaudellaan Suomen asioita kyllin hyvin, jotta ansaitsi ääneni molemmilla kierroksilla. Presidentin tehtävähän kun on nykyään olla lähinnä edustajana kissanristiäisissä ympäri maailmaa.

Kaikesta huolimatta olen tietenkin vaalirahoituslainsäädännön uudistuksen kannalla. Suurin syy lienee se, että vaalien rahoitukseen päätyy kansalaisilta kenties vasten heidän tahtoaan lähtöisin olevia rahoja. Toinen taas on se, että valtapuolueet saavuttavat kampanjoinnissaan eriarvoisen aseman, mikäli heillä on mahdollisuus saada toimintaansa pienempiä ja myös vaikuttamaan haluavia puolueita enemmän rahoitusta. Eipä edellisten kunnallis- tai eduskuntavaalien aikaan televisiossa pahemmin RKP:n, perussuomalaisten tai vihreiden mainokset pyörineet. No, kahdella edellisistä on sentään ministeri nykyisessä hallituksessa.