Heipä hei koulu- ja muut kiusaajat, ala-arvoiset ihmisen irvikuvat. Ajattelin näin kauniina kesäpäivänä ideoida teille kerrassaan loisteliaan yllätyksen, tehän kun tykkäätte tunnetusti valita itseänne heikomman ja puolustuskyvyttömän uhrin sortonne kohteeksi.
Miltäpä tuntuisi, jos tunkeutuisin teidän nukkuessanne kotiinne ja löisin teiltä pesäpallomailalla tajun kankaalle. Heräättekin aamutuimaan kaupungin keskustasta alasti lyhtypylväisiin sidottuina ja tusseilla kirkkoveneitä ynnä kivoja haukkumanimiä täyteen raapusteltuina. Sen jälkeen hieman kloroformia nassuun ja määränpääksi otetaan suljettu halli, jossa laitan kätenne selän taakse kettingillä kiinni ja herätän teidät Ruususen unestanne iskemällä vesurilla polvilumpionne halki. Nauran kippurassa katsellessani teidän itkevän ja anovan armoa, rimpuillen samalla kerrassaan säälittävän näköisinä.
Huomaan teidän säikähtävän polvissanne ammottavia avomurtumia ja revin teiltä asiaa helpottaakseni silmät irti päästä kuumalla juotoskolvilla. Meinaan tikahtua, koska olette niin naurettavia kiemurrellessanne verilätäkössä. Äkkiä keksin uuden idean: kusen ja masturboin päällenne, otan teistä kuvia ja lähetän ne nettiin, jotta muutkin saavat nauraa. Saadaan mukavasti se teidän niin ikään ihannoimanne henkinenkin sorto taas mukaan peliin. Nautin nähdessäni teidä henkihieverissä anomassa armoa. Ihanaa nähdä teidät siinä niin avuttomina pikku reppanoina.
Jonkun aikaa itseäni viihdytettyäni alan kuitenkin kyllästyä tuskaiseen huutamiseenne ja isken teiltä jälleen tajun kankaalle potkimalla teitä maihareilla päähän tarpeeksi kauan. Muutaman kylkiluunkin murran samalla menetelmällä. Olette niin puolustuskyvyttömiä ja surkeita, varsinaisia ali-ihmisiä. Saatuani siis kystä kyllin ilonpidosta heitän teidät alasti ulos pakkaseen ja menen itse nukkumaan, jotta jaksan taas seuraavanakin päivänä keksiä jotain mukavaa jäynää teille.
sunnuntaina, elokuuta 10, 2008
Jälleen pohdintaa pinnallisuudesta ja ulkonäköpaineista
On vähintäänkin ironista huomata, kuinka mediassa pohditaan täysin samanaikaisesti syitä nuorten ihmisten mielenterveysongelmiin ja kauhistellaan aavistuksen verran lihaa luidensa ympärille saaneen Uma Thurmanin tai Britney Spearsin LÄSKEYTTÄ! Ei Johanna Tukiainenkaan ole minun mielestäni lihava, vaikka häntä olisi suorastaan velvollisuus ivata ja mollata kaikin tavoin hänen tultua valtakuntamme ykkösjulkkikseksi. Samaa tavataan sanoa nykyään jokaisesta naisesta, jonka takapuoli erottuu leveyssuunnassa vähääkään muusta vartalosta.
Tämä on nähdäkseni osa ihmisen ja erityisesti naisen ruumiinrakennetta, joten onko enää syytä ihmetellä, miksi nuoret tytöt kärsivät pahoista itsetunto-ongelmista? Normaali ruumiinrakenne tuntuu olevan edelleen läskeyttä, vaikka media kuinka tyrmistyisikin sen itsensä lietsomasta kauneusihanteiden vaikutuksesta nuorten ulkonäköpaineisiin. Kaksinaismoralismi siis elää ja voi hyvin. Sanotaan se omakin mielipide: Victoria Beckham tai Eva Longoria ovat melko hurjan näköisiä ruipeloita. Nättejä ehkä kasvoiltaan, mutta sairaalloisia luuviuluja. Ei hyvää ollenkaan.
En ole niin naiivi, että pitäisin media-nimistä kokonaisuutta yhtenä tahona, jota voidaan tuomita, kehua tai tervehtiä. Kaikessa on jälleen kerran kyse asenneilmapiiristä. Sitä voidaan ylläpitää tai muuttaa median eri osa-alueidenkin välillä ja haluan uskoa, että nämä osa-alueet voivat vaikuttaa toistensa suhtautumistapoihin, mikäli siihen tosissaan pyritään pitkällä tähtäimellä.
Ulkonäköpaineet pätevät myös nuoriin miehiin. Kokonaan oma osansa on onneksi iltapäiväkehtienkin lööppeihin päässeillä seksielämäpaineilla, jotka ovat melko pitkälti amerikkalaisten TV-sarjojen ansiota. Maamme on joka tapauksessa tulvillaan naisista kiinnostuneita normaaleja sinkkumiehiä, jotka eivät kuitenkaan ole koskaan liiemmin lempeä osakseen saaneet. Kuinka heitä neuvotaan?
"Käy parturissa, osta hienot vaatteet, aja mersulla, käy jollain vitun itseluottamuskurssilla." Mitä tämä tarkoittaa suomeksi? Vastaus: tee itsestäsi kiinnostava. Ole epäaito. Silti hoetaan, että ole rohkeasti oma itsesi. Miten tähän paskaan ollaan tultu?
Onko kukaan suomalaisen nuoren arkkityyppi, eli viimeisen päälle pinnallinen kusipää, tullut oikeasti koskaan pohtineeksi, että olisiko se naapurin tyttö - kaveriporukassa virallisesti läskiksi julistettu sekä aknesta ja jonkunasteisesta tyylitajuttomuudesta kärsivä tapaus - LUONTEELTAAN kaikista paikkakunnan naisista sopivin vakavaksi seurustelukumppaniksi?
Eikö seurustelussa nyt saatana sentään ratkaise eniten LUONNE, ELÄMÄNARVOT ja MUUT OIKEAT ASIAT? Ai niin, eihän vakavaa parisuhdetta enää pidetä arvossa. Baarista ollaan koetettu vongata vain niitä em. kaveriporukan kesken vähintään 9+ arvokseen saaneita naisia, jotka ovat luonnollisesti yhtä vitun pinnallisia omaan napaansa tuijottavia lehmiä. Kuinka sellaisesta saat värvättyä soveliaan elämänkumppanin? Eihän tämä ole tietenkään kenenkään mieleen juolahtanut, koska kaikki mikä ratkaisee on ulkonäkö. Siinä sitä sitten ihmetellään, kun kumppanistasi et saa puristettua pidemmänkään yhteiselon jälkeen irti muuta kuin sen mitä hän on - pinnallista paskaa.
Totuus voi kuitenkin olla se, että se naapurin "läski nauta" on ikäluokastasi ainoa, joka voisi oikeasti ja vilpittömästi rakastaa sinua koko sydämensä pohjasta. Viime viikonloppuna vonkaamasi ^ihQ-jeNsKu_88_^ ei ikäpäivänä uhraisi mitään omaansa sinun tähtesi vaan huolehtisi ennemmin siitä, että seuraavan päivän Makuunissa käyntiä varten löytyy kylliksi ripsiväriä ja tahraton Dolce & Gabbanan laukku.
Jokaisen paikkakuntalaisen typykän unelmien prinssi _`d0n_giGol0-85^^ ei levitä takkiansa vesilätäkön päälle, koska se on vasta ostettu Lacosten malliston huippuyksilö. Hyvin pitkälti samasta syystä tämä alfauros ei tulisi sadesäällä luoksesi ainakaan kyseinen takki päällä, vaikka sinulla olisi kuinka kova ikävä häntä ja tekisit sen hänellekin selväksi. Joukkoliikenneväline taasen ei tule kysymykseen, koska silmissä kiiluva solariumkäynti nappaa leijonanosan viikkobudjetista.
Viereisen korttelin silmälasipäinen, lentokoneiden pienoismalleja harrastava, Battlestar Galacticaa fanittava, Adidaksen perunaverkkareihin sonnustautunut ja reilusta ylipainosta kärsivä Janne (nimi muutettu) sen sijaan ei epäröisi lähtöä sekuntiakaan, koska häntä ei kiinnosta jalkineidensa hyvinvointi. Häntä kiinnostaa sinun vointisi. Hän ei ole onneksi laittanut korvansa taakse sitä, kuinka mediassa peräänkuulutetaan omien ulkoisten avujen korostamista naismarkkinoilla menestymisen nimissä.
Harmi vain, että hän on mielipiteensä kanssa suhteellisen yksinäinen. Harmi vain, että sinä, arvon nuori nainen, et tule saamaan itsellesi niin huomaavaista ja sinun etusi omansa edelle asettavaa miestä, koska olet yksi vitun pinnallinen ja nyrkillä tapettava kusipää. Sinä ja kaltaisesi irvailette Jannelle kikattaen remakasti siiderilasienne äärellä.
Eipä sillä, et sinä moista miestä edes ansaitsisi, saatanan lehmä. Sinä ansaitset juuri sen siis niiq tosi ihq-kuulin nappisilmäisen _sHaQr-b0yH_gangsta^`n, joka pettää sinua heti ensimmäisen tilaisuuden tullen, eli löytäessään sinua pikkuisen tuhdimman kerroksen puuteria naamaansa sivaltaneen, eli nykyihanteiden mukaan kauniimman, neidon paikallisesta yökerhosta.
Toinen vaihtoehto on se vähintään yhtä pettämättömästi naisiin vetoava miestyyppi eli amis, jonka hauiksen läpimitta on samaa luokkaa kuin peräkontissa raikaavalla subbarilla ja pilottitakki tuoksahtaa bensalle niin että silmiä kirvelee. Onnea vain yhteiselolle. Toivottavasti herra amiksen, varsinaisen adoniksen, humalainen sipaisu poskipäähäsi ei jätä ainakaan niin ikävää mustelmaa, että joudut valelemaan kallista meikkivoidetta oikein kaksin käsin.
Tämä on nähdäkseni osa ihmisen ja erityisesti naisen ruumiinrakennetta, joten onko enää syytä ihmetellä, miksi nuoret tytöt kärsivät pahoista itsetunto-ongelmista? Normaali ruumiinrakenne tuntuu olevan edelleen läskeyttä, vaikka media kuinka tyrmistyisikin sen itsensä lietsomasta kauneusihanteiden vaikutuksesta nuorten ulkonäköpaineisiin. Kaksinaismoralismi siis elää ja voi hyvin. Sanotaan se omakin mielipide: Victoria Beckham tai Eva Longoria ovat melko hurjan näköisiä ruipeloita. Nättejä ehkä kasvoiltaan, mutta sairaalloisia luuviuluja. Ei hyvää ollenkaan.
En ole niin naiivi, että pitäisin media-nimistä kokonaisuutta yhtenä tahona, jota voidaan tuomita, kehua tai tervehtiä. Kaikessa on jälleen kerran kyse asenneilmapiiristä. Sitä voidaan ylläpitää tai muuttaa median eri osa-alueidenkin välillä ja haluan uskoa, että nämä osa-alueet voivat vaikuttaa toistensa suhtautumistapoihin, mikäli siihen tosissaan pyritään pitkällä tähtäimellä.
Ulkonäköpaineet pätevät myös nuoriin miehiin. Kokonaan oma osansa on onneksi iltapäiväkehtienkin lööppeihin päässeillä seksielämäpaineilla, jotka ovat melko pitkälti amerikkalaisten TV-sarjojen ansiota. Maamme on joka tapauksessa tulvillaan naisista kiinnostuneita normaaleja sinkkumiehiä, jotka eivät kuitenkaan ole koskaan liiemmin lempeä osakseen saaneet. Kuinka heitä neuvotaan?
"Käy parturissa, osta hienot vaatteet, aja mersulla, käy jollain vitun itseluottamuskurssilla." Mitä tämä tarkoittaa suomeksi? Vastaus: tee itsestäsi kiinnostava. Ole epäaito. Silti hoetaan, että ole rohkeasti oma itsesi. Miten tähän paskaan ollaan tultu?
Onko kukaan suomalaisen nuoren arkkityyppi, eli viimeisen päälle pinnallinen kusipää, tullut oikeasti koskaan pohtineeksi, että olisiko se naapurin tyttö - kaveriporukassa virallisesti läskiksi julistettu sekä aknesta ja jonkunasteisesta tyylitajuttomuudesta kärsivä tapaus - LUONTEELTAAN kaikista paikkakunnan naisista sopivin vakavaksi seurustelukumppaniksi?
Eikö seurustelussa nyt saatana sentään ratkaise eniten LUONNE, ELÄMÄNARVOT ja MUUT OIKEAT ASIAT? Ai niin, eihän vakavaa parisuhdetta enää pidetä arvossa. Baarista ollaan koetettu vongata vain niitä em. kaveriporukan kesken vähintään 9+ arvokseen saaneita naisia, jotka ovat luonnollisesti yhtä vitun pinnallisia omaan napaansa tuijottavia lehmiä. Kuinka sellaisesta saat värvättyä soveliaan elämänkumppanin? Eihän tämä ole tietenkään kenenkään mieleen juolahtanut, koska kaikki mikä ratkaisee on ulkonäkö. Siinä sitä sitten ihmetellään, kun kumppanistasi et saa puristettua pidemmänkään yhteiselon jälkeen irti muuta kuin sen mitä hän on - pinnallista paskaa.
Totuus voi kuitenkin olla se, että se naapurin "läski nauta" on ikäluokastasi ainoa, joka voisi oikeasti ja vilpittömästi rakastaa sinua koko sydämensä pohjasta. Viime viikonloppuna vonkaamasi ^ihQ-jeNsKu_88_^ ei ikäpäivänä uhraisi mitään omaansa sinun tähtesi vaan huolehtisi ennemmin siitä, että seuraavan päivän Makuunissa käyntiä varten löytyy kylliksi ripsiväriä ja tahraton Dolce & Gabbanan laukku.
Jokaisen paikkakuntalaisen typykän unelmien prinssi _`d0n_giGol0-85^^ ei levitä takkiansa vesilätäkön päälle, koska se on vasta ostettu Lacosten malliston huippuyksilö. Hyvin pitkälti samasta syystä tämä alfauros ei tulisi sadesäällä luoksesi ainakaan kyseinen takki päällä, vaikka sinulla olisi kuinka kova ikävä häntä ja tekisit sen hänellekin selväksi. Joukkoliikenneväline taasen ei tule kysymykseen, koska silmissä kiiluva solariumkäynti nappaa leijonanosan viikkobudjetista.
Viereisen korttelin silmälasipäinen, lentokoneiden pienoismalleja harrastava, Battlestar Galacticaa fanittava, Adidaksen perunaverkkareihin sonnustautunut ja reilusta ylipainosta kärsivä Janne (nimi muutettu) sen sijaan ei epäröisi lähtöä sekuntiakaan, koska häntä ei kiinnosta jalkineidensa hyvinvointi. Häntä kiinnostaa sinun vointisi. Hän ei ole onneksi laittanut korvansa taakse sitä, kuinka mediassa peräänkuulutetaan omien ulkoisten avujen korostamista naismarkkinoilla menestymisen nimissä.
Harmi vain, että hän on mielipiteensä kanssa suhteellisen yksinäinen. Harmi vain, että sinä, arvon nuori nainen, et tule saamaan itsellesi niin huomaavaista ja sinun etusi omansa edelle asettavaa miestä, koska olet yksi vitun pinnallinen ja nyrkillä tapettava kusipää. Sinä ja kaltaisesi irvailette Jannelle kikattaen remakasti siiderilasienne äärellä.
Eipä sillä, et sinä moista miestä edes ansaitsisi, saatanan lehmä. Sinä ansaitset juuri sen siis niiq tosi ihq-kuulin nappisilmäisen _sHaQr-b0yH_gangsta^`n, joka pettää sinua heti ensimmäisen tilaisuuden tullen, eli löytäessään sinua pikkuisen tuhdimman kerroksen puuteria naamaansa sivaltaneen, eli nykyihanteiden mukaan kauniimman, neidon paikallisesta yökerhosta.
Toinen vaihtoehto on se vähintään yhtä pettämättömästi naisiin vetoava miestyyppi eli amis, jonka hauiksen läpimitta on samaa luokkaa kuin peräkontissa raikaavalla subbarilla ja pilottitakki tuoksahtaa bensalle niin että silmiä kirvelee. Onnea vain yhteiselolle. Toivottavasti herra amiksen, varsinaisen adoniksen, humalainen sipaisu poskipäähäsi ei jätä ainakaan niin ikävää mustelmaa, että joudut valelemaan kallista meikkivoidetta oikein kaksin käsin.
Sanalaskujen avausta
Suomen kansalliseen identiteettiin kuuluu saunan, koskenkorvan, karjalanpaistin ja TV-uutisten ohella sekä vähintäänkin yhtä olennaisena osana sutjakkaat sananlaskut, joita on laadittu yksi sun toinenkin helpottamaan lasten kasvatusta sekä elämänasenteen muotoutumista. Lähdetietona lukaisin niitä aimo liudan Wikisitaateista ja jo tuota pitäisi olla heti syntyjään kerrassaan nokkela, ahkera, viisas ja erinomaisen mainio, jos meinaisi mihinkään kelvata. Työtä tauotta, ei sekuntiakaan kädet ristissä istuksita, jos leivän pellosta meinaa kaapia.
Niin ikään yksi jos toinenkin niistä on saavuttanut jo suunnilleen kivitauluun hakatun totuuden aseman. Tämä siitäkin huolimatta, että niiden todenperäisyys saadaan kumotua verrattain pienen analyysin avulla.
En liene ainoa, jonka mielestä etenkin iäkkäämmän väestön viljelemät "kannustukset" ovat varsin väsyneitä ja joutavanpäiväisiä, puhumattakaan siitä, että ne palvelisivat niille ammoisina aikoina asetettuja kunniakkaita tarkoitusperiä. Löytyykö sateenkaaren päästä kultainen arkku ja jos löytyykin, mitä se pitää sisällään? Kurkistaako valo tunnelin päästä? Entäpä onko se ruoho vihreämpää aidan toisella puolella? Eipä siis muuta kuin raapaisemaan muutamia piinkovia totuuksia aavistuksen pintaa syvemmältä ja nyky-yhteiskunnan vinkkelistä.
"Työ tekijäänsä kiittää"
Vaan millä tavalla? Kouluttaudut yhteiskunnan halumalla tavalla vuosikausia, jotta pääset sen yhdeksi kiinteäksi osaksi, pelinappulaksi. Työelämään (kenties joskus) astuttuasi pyrit aina tekemään työsi vastuuntuntoisesti, kuuntelemaan nöyrästi vallasta hullaantuneiden esimiestesi pompottelut sekä kestämään kiireen ja vastuun aiheuttaman stressin naama messingillä, jottet pistäisi silmään. "Laiska töitään luettelee", virkkoo johtaja pyytäessäsi hieman helpotusta kilometrin mittaiseen työlistaasi. Turha nokittaa ehdottamalla "hiljaa hyvä tulee", sillä työtehokkuutta peräänkuulutetaan joka käänteessä. Ja iloista naamaa tulee näyttää.
Jääkiekkomaalivahti on kaikkien arjen ahertajien kulminaatiopiste: ainoastaan virheet muistetaan, mutta onnistumisista ei välttämättä aina kiitellä.
Parhaimmillaan ympäripyöreän päivän raadettuasi kiiruhdat kaupan kautta kotiaskareiden pariin ja koetat jaksaa hoitaa talouttasi laskujen ja asuntolainan keskellä näyttäen yhä iloista naamaa sekä hyvää esimerkkiä kiittämättömälle jälkikasvullesi. Ei puhettakaan, että saisit ottaa nokoset, koska Kerttu-Irmeli ja Vilho-Nyyrikki kaipaavat sapuskaa, jälkimmäistä pitää kuljettaa pikimiten satujumppaan ja ensinnä mainittua lennokkikerhoon. Nurmikko olisi leikkauksen tarpeessa, astiat kaipaavat pesua ja imurikin janoaa huomiotasi. Kas, mukuloita pitääkin jo olla hakemassa takaisin ja vuorossa on housujen parsimista sekä satujen lukemista.
Mikäli Vilho-Nyyrikki on saanut koliikistaan huolimatta unen päästä kiinni heti ensi yrittämällä, on sinulla aikaa laskujen ja karhukirjeiden setvimiselle. Kaiken tämän jälkeen saat painaa pääsi tyynylle ja ajatella lohdullisesti, että herätyskello - varsinainen Brutus - herättää sinut seuraavanakin aamuna puoli seitsemältä huolehtimaan lapset ajoissa tarhaan ja itsesi töihin. Eipä tuon väliä, sillä aikainen lintu madon nappaa.
"...ja lopussa kiitos seisoo"
Jo 10 vuoden uraputken jälkeen alat olla piipussa vasta puoliksi maksettujen lainojen, lasten koulunkäynnin, talouskasvun seurauksena syntyneiden YT-neuvotteluiden aiheuttamien suorituspaineiden, mahdollisten perhehuolien ja yhden sun toisen muunkin stressaavan asian johdosta. "Ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä," lohduttelee naapurin Hilma-mummu, kun nokkelasti nimeämäsi Vilho-Nyyrikki palaa kotiin silmälasien sangat mutkalla ja nenä poskella. Naapurin lämpimistä sanoista huolimatta poika-polon nenä ei oikene saatika kohtelu tulevina koulupäivinä parane.
Toisessa skenaariossa työpaikkasi on ehtinyt matkata Kiinaan tai mennä konkurssiin moneen otteeseen tuollaisen 10-15 vuoden periodin aikana. Perheesi toimeentulon ja laskujen maksun kanssa pitkäaikaistyöttömänä stressatessasi lopputulos voi olla sama kuin tuon ajan työelämän oravanpyörässä ollessasi:
Karvan verran alle 45-vuotiaana verenpaineesi hipoo pilviä, ylipaino alkaa vaivata jatkuvan kiireen seurauksena nitkahtaneen ruokavalion vuoksi ja niveliäkin kolottaa tämän tästä. Ihmisuhteistakin olisi pidettävä huolta ja lähetettävä jouluisin korttia serkuille, joita et ole kyennyt näkemään vuosiin, koska heillä on yhtä hektinen tilanne. Välillä sielu halajaa hermolomaa, mutta eihän se onnistu, koska omaa taloutta on kuitenkin hoidettava kaikenlaisen paperisodan merkeissä. Sairaseläke häämöttää rapiat päälle 50-vuotiaana kiitoksena parhaansa yrittämisestä.
"Kissa kiitoksella elää." Meidän kissat ainakin tuntuvat ammentavan kovasti elinvoimaa siitä, kuinka heidän olemassaoloansa kiitellään ja ylistetään. Ihminen ei siitä saa mahaansa täyteen eikä mielihyvää määrättömäksi ajaksi. Poikkeuksiakin toki
löytyy. "Hyvä antaa vähästänsä, paha ei anna paljostakaan", tuumivat SPR:n kerääjät kadun kulmassa sormiaan heristellen, mutta se, että voit tuntea itsesi moraalisesti "hyväksi ihmiseksi" puolitettuasi ruokakassasi vaikkapa tulvauhrien olon helpottamiseksi, ei kuitenkaan ole tae loppuelämän onneen ja autuuteen. Mikään yhteiskuntaluokkia ja hierarkioita määrittelevä virkamies ei ole todistamassa tätä jaloa urotekoasi ja järjestämässä juuri sinulle suoranaisia kissanpäiviä loppuiäksesi.
Kokonaan oma asiansa ovat tietenkin jonkunasteisen Raamatullisen sisällön omaavat sanonnat, joilla povaillaan jaloille ja kerrassaan hyveellisille ihmisille taivaspaikkaa heidän hyvien tekojensa myötä. Tämähän voisi olla rinnastettavissa tuohon "loppuelämän autuuteen", kun kuolemaa ei enää tarvitsisi jännäkakka housussa odotella. Mitäkö tämä on? Kiristystä ja lahjontaa. Harmi vain, että lahjuksena tarjotaan jotain, jonka olemassaolosta tai -olemattomuudesta ei voi ikinä saada varmuutta.
Niin ikään yksi jos toinenkin niistä on saavuttanut jo suunnilleen kivitauluun hakatun totuuden aseman. Tämä siitäkin huolimatta, että niiden todenperäisyys saadaan kumotua verrattain pienen analyysin avulla.
En liene ainoa, jonka mielestä etenkin iäkkäämmän väestön viljelemät "kannustukset" ovat varsin väsyneitä ja joutavanpäiväisiä, puhumattakaan siitä, että ne palvelisivat niille ammoisina aikoina asetettuja kunniakkaita tarkoitusperiä. Löytyykö sateenkaaren päästä kultainen arkku ja jos löytyykin, mitä se pitää sisällään? Kurkistaako valo tunnelin päästä? Entäpä onko se ruoho vihreämpää aidan toisella puolella? Eipä siis muuta kuin raapaisemaan muutamia piinkovia totuuksia aavistuksen pintaa syvemmältä ja nyky-yhteiskunnan vinkkelistä.
"Työ tekijäänsä kiittää"
Vaan millä tavalla? Kouluttaudut yhteiskunnan halumalla tavalla vuosikausia, jotta pääset sen yhdeksi kiinteäksi osaksi, pelinappulaksi. Työelämään (kenties joskus) astuttuasi pyrit aina tekemään työsi vastuuntuntoisesti, kuuntelemaan nöyrästi vallasta hullaantuneiden esimiestesi pompottelut sekä kestämään kiireen ja vastuun aiheuttaman stressin naama messingillä, jottet pistäisi silmään. "Laiska töitään luettelee", virkkoo johtaja pyytäessäsi hieman helpotusta kilometrin mittaiseen työlistaasi. Turha nokittaa ehdottamalla "hiljaa hyvä tulee", sillä työtehokkuutta peräänkuulutetaan joka käänteessä. Ja iloista naamaa tulee näyttää.
Jääkiekkomaalivahti on kaikkien arjen ahertajien kulminaatiopiste: ainoastaan virheet muistetaan, mutta onnistumisista ei välttämättä aina kiitellä.
Parhaimmillaan ympäripyöreän päivän raadettuasi kiiruhdat kaupan kautta kotiaskareiden pariin ja koetat jaksaa hoitaa talouttasi laskujen ja asuntolainan keskellä näyttäen yhä iloista naamaa sekä hyvää esimerkkiä kiittämättömälle jälkikasvullesi. Ei puhettakaan, että saisit ottaa nokoset, koska Kerttu-Irmeli ja Vilho-Nyyrikki kaipaavat sapuskaa, jälkimmäistä pitää kuljettaa pikimiten satujumppaan ja ensinnä mainittua lennokkikerhoon. Nurmikko olisi leikkauksen tarpeessa, astiat kaipaavat pesua ja imurikin janoaa huomiotasi. Kas, mukuloita pitääkin jo olla hakemassa takaisin ja vuorossa on housujen parsimista sekä satujen lukemista.
Mikäli Vilho-Nyyrikki on saanut koliikistaan huolimatta unen päästä kiinni heti ensi yrittämällä, on sinulla aikaa laskujen ja karhukirjeiden setvimiselle. Kaiken tämän jälkeen saat painaa pääsi tyynylle ja ajatella lohdullisesti, että herätyskello - varsinainen Brutus - herättää sinut seuraavanakin aamuna puoli seitsemältä huolehtimaan lapset ajoissa tarhaan ja itsesi töihin. Eipä tuon väliä, sillä aikainen lintu madon nappaa.
"...ja lopussa kiitos seisoo"
Jo 10 vuoden uraputken jälkeen alat olla piipussa vasta puoliksi maksettujen lainojen, lasten koulunkäynnin, talouskasvun seurauksena syntyneiden YT-neuvotteluiden aiheuttamien suorituspaineiden, mahdollisten perhehuolien ja yhden sun toisen muunkin stressaavan asian johdosta. "Ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä," lohduttelee naapurin Hilma-mummu, kun nokkelasti nimeämäsi Vilho-Nyyrikki palaa kotiin silmälasien sangat mutkalla ja nenä poskella. Naapurin lämpimistä sanoista huolimatta poika-polon nenä ei oikene saatika kohtelu tulevina koulupäivinä parane.
Toisessa skenaariossa työpaikkasi on ehtinyt matkata Kiinaan tai mennä konkurssiin moneen otteeseen tuollaisen 10-15 vuoden periodin aikana. Perheesi toimeentulon ja laskujen maksun kanssa pitkäaikaistyöttömänä stressatessasi lopputulos voi olla sama kuin tuon ajan työelämän oravanpyörässä ollessasi:
Karvan verran alle 45-vuotiaana verenpaineesi hipoo pilviä, ylipaino alkaa vaivata jatkuvan kiireen seurauksena nitkahtaneen ruokavalion vuoksi ja niveliäkin kolottaa tämän tästä. Ihmisuhteistakin olisi pidettävä huolta ja lähetettävä jouluisin korttia serkuille, joita et ole kyennyt näkemään vuosiin, koska heillä on yhtä hektinen tilanne. Välillä sielu halajaa hermolomaa, mutta eihän se onnistu, koska omaa taloutta on kuitenkin hoidettava kaikenlaisen paperisodan merkeissä. Sairaseläke häämöttää rapiat päälle 50-vuotiaana kiitoksena parhaansa yrittämisestä.
"Kissa kiitoksella elää." Meidän kissat ainakin tuntuvat ammentavan kovasti elinvoimaa siitä, kuinka heidän olemassaoloansa kiitellään ja ylistetään. Ihminen ei siitä saa mahaansa täyteen eikä mielihyvää määrättömäksi ajaksi. Poikkeuksiakin toki
löytyy. "Hyvä antaa vähästänsä, paha ei anna paljostakaan", tuumivat SPR:n kerääjät kadun kulmassa sormiaan heristellen, mutta se, että voit tuntea itsesi moraalisesti "hyväksi ihmiseksi" puolitettuasi ruokakassasi vaikkapa tulvauhrien olon helpottamiseksi, ei kuitenkaan ole tae loppuelämän onneen ja autuuteen. Mikään yhteiskuntaluokkia ja hierarkioita määrittelevä virkamies ei ole todistamassa tätä jaloa urotekoasi ja järjestämässä juuri sinulle suoranaisia kissanpäiviä loppuiäksesi.
Kokonaan oma asiansa ovat tietenkin jonkunasteisen Raamatullisen sisällön omaavat sanonnat, joilla povaillaan jaloille ja kerrassaan hyveellisille ihmisille taivaspaikkaa heidän hyvien tekojensa myötä. Tämähän voisi olla rinnastettavissa tuohon "loppuelämän autuuteen", kun kuolemaa ei enää tarvitsisi jännäkakka housussa odotella. Mitäkö tämä on? Kiristystä ja lahjontaa. Harmi vain, että lahjuksena tarjotaan jotain, jonka olemassaolosta tai -olemattomuudesta ei voi ikinä saada varmuutta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)