Sosiaalisen median revoluutio ja kauhistus

Epäilen, että suomalaisten halu varjella yksityisyyttään on moniin muihin kansallisuuksiin verrattuna poikkeuksellisen tiukka. Koska en ole niin "sisällä" muiden maiden menossa, esitän olettamukseni hieman mutu-tuntumalla. Koko nimeä, hyvä jos edes etunimeä - syntymäajasta, perhesuhteista ja työnantajasta tai sen puuttumisesta puhumattakaan - tuntuu olevan todella hankalaa tiedustella monilta ihmisiltä, jotka kuitenkin tuntee. Heidät tuntee vieläpä ihan tosielämässä, eikä vain virtuaalimaailmassa.

Vastaus on, ettei asia kuulu muille. No ei kuulukaan, mutta ei niinkään huikean asian kuin asumismuodon paljastaminen johda yksilön kannalta mihinkään dramaattiseen. Sekoittuuko suomalaisiin turhankin uteliaita - kuten kenties allekirjoittanut - ja toisaalta taas yltiöpäisesti identiteettiään varjelevia kansalaisia?

Itsestään "avautuminen" antaa tietenkin vastapuolelle mahdollisuuden hahmottaa henkilöstä kokonaiskuvaa ja mikäli toiselle kertoo vain joitain tietoja, on jopa todennäköistä, että saavutettava ihmiskuva on virheellinen. Tällöin lienee parempi olla kertomatta itsestään mitään ja ehkä moni ajatteleekin näin. Varovaisena, visuna ja säntillisenä kansana suomalaiset pitävät kaikenlaista avautumista typeränä, lähes luonnottomana käytöksenä.

Varovaisena, visuna ja säntillisenä kansana suomalaisilla lienee laajalti se harhaluulo, että paljastamalla asuinpaikan, koko nimen ja syntymäajan on identiteettivarkaus henkilön itsensä haitaksi suorastaan selviö. Venäjällä esiintyy tuota pikaa Veikka Gustafsson pahojaan tekemässä. Tosiasiassa Google on sellainen velho työkaluna, mikäli sitä osaa käyttää, että todellinen "stalkkaaja" saa sinusta selville juuri edellä mainitut asiat ja enemmänkin, jos vain haluaa.

Identiteetin varjelulla tarkoitan pääosin Facebookin kaltaisia sosiaalisia verkostoja, joissa yksityisyydensuoja on alati keskustelunaiheena ja huolena. Ei tosin täysin aiheetta. En ole keskustelua pintaa syvemmältä seurannut, mutta erityisesti niin sanottujen kolmansien osapuolien mahdollinen väliintulo käyttäjän ja palveluntarjoajan välillä huolestuttaa.

Facebookin yksityisyydensuojasta on syytäkin keskustella, koska nykykehityksen perusteella on muodostettu uhkakuva siitä, että palvelu alkaa esimerkiksi lähetellä kaveripyyntöjä automaattisesti sen sijaan, että ainoastaan ehdottaa niitä tarpeeksi suuren yhteisten kavereiden määrän johdosta. Toinen huolestuttava ominaisuus olisi automaattinen, ei siis erillisen applikaation kautta toimiva, lista profiilissasi käyneistä ihmisistä. Mikäli tällaisia tai edes tämänkaltaisia ominaisuuksia alkaa ilmetä, liityn minäkin yksityisyydensuojan puolesta nillittävien joukkoon.

Monet, tosin veikkaanpa, että harvemmat, lukevat Facebookin kaltaisten palveluiden käyttöehdot ja palveluntarjoajan pidättämät oikeudet, samoin kuin rekisteriselosteet, kokonaisuudessaan ennen rekisteröitymistä. Täytyy myöntää, että itse en ole näin tehnyt ennen rekisteröitymistäni Facebookiin, IRC-Galleriaan, deviantArtiin, MySpaceen, Twitteriin, Flickriin tai lukuisaan määrään eri keskustelufoorumeita. Olen tosin suhteellisen varma, etten löytäisi niistä mitään itseäni järkyttävää, mikäli kahlaisinkin ne läpi.

Vaikka olen käyttänyt eri foorumeilla jo lähemmäs 10 vuotta nimimerkkiäni Chimera, on oikea nimeni helposti googletettavissa ja löytyy nimimerkkiin yhdistettynä vaikkapa tästä blogista. Ei minulla ole mitään niin rankkaa salattavaa, että olisin alusta pitäen pyrkinyt varjelemaan henkilöllisyyttäni.

Vaikka foorumeilla olisi toisaalta mukava kirjoitella täysin anonyyminä niinkin henkilökohtaisista asioista, etten kehtaisi niistä Chimerana keskustella, olen ryhtynyt "alterointiin" varsin harvoin. Tunnistettavalla ja henkilööni yhdistettävällä nimimerkillä esiintyminen rajoittaakin sopivasti sitä, ettei mistä tahansa innostu höpöttelemään.

Facebookissa kuviani pystyy muiden lisäämiä lukuunottamatta katselemaan, vaikkei ole edes kavereideni kaveri. Valtavan suuri osa sen sijaan on asettanut käyttäjäprofiilinsa Facebookissa ja muissa sosiaalisissa medioissa niin salaiseksi, että jopa peräti syntymäajan, pari valokuvaa ja asuinpaikan pääsee katsomaan ainoastaan kaveriksi ryhtymällä. Pelkkä palveluun rekisteröityminen ja sisäänkirjautuneena selaileminen ei siis auta. Onpa joku salannut käyttäjäprofiilinsa jopa siten, ettei nimihaulla tule kuin nimi, josta ei tule linkkiä käyttäjän sivulle.

Moni taas ei paljasta syntymäaikaansa, asuinpaikkaansa, seurustelukumppaninsa nimeä tai oikeastaan mitään kiinnostuksen kohteita edes kaverilistalla oleville. Eihän kukaan toki pakotakaan tekemään näin, eikä tämä ole muutenkaan välttämätöntä. Vain osa kokee tarvetta paljastaa itsestään lisätietoja käyttäjäsivulleen eksyville kaverilistalaisille.

Asenne lienee se, että mitä kenellekään kuuluu hänen suosikkiyhtyeensä tai lempielokuvansa. Epäilen silti, että suurella osalla kyse on tarkasta identiteetin varjelusta, jottei mistään vain tihkuisi sellaista tietoa, jonka avulla joku toinen pääsisi tekemään henkilölle hallaa tai muodostamaan omia aikojaan jonkunlaisen kuvan henkilöstä. Ovathan ihmiset voitu jakaa kautta aikain karkeasti intro- ja ekstrovertteihin. No, väliäkös tuolla.

Sosiaalisista medioista kuten Facebookista puhuttaessa tulee aina mieleen suomalaisnuorten lysti ilmiö, katu-uskottavuuteen tähtäävä puritanismi, jonka parissa ei sallita mihinkään trendikkääseen ja tavanomaisuuteen päin kumartelua. Nämä viimeiset mohikaanit pidättäytyvät viimeiseen asti Feisbuukeista sun muista, koska ne ovat turhia trendihömpötyksiä.

Suurta osaa ihmisistä näiden medioiden kokeilu kuitenkin kiinnostaisi, ei tosin kaikkia. Ei siinä minusta ole mitään pahaa. Siitä vain kokeilemaan. Yllätyksekseni moni näistä mohikaanituttavistani on sittemmin, aikansa palvelua boikotoituaan, liittynyt Facebookiin ja alkanutkin käyttää sitä melko aktiivisesti. Enkä usko heidän kokevan menettäneen kasvojaan hairahduksensa johdosta.

Monet perustelivat tai perustelevat edelleen kielteistä päätöstään sillä, että pärjäävät ihan hyvin ilmankin. Eihän tässäkään mitään väärää ole, koska huolimatta siitä, että vaikkapa oman ikäluokkani ylivoimainen enemmistö käyttää kyseistä palvelua, ei se ole mikään itsestäänselvyys tai välttämättömyys. Silti olen sisimmässäni vakaasti sitä mieltä, että monen montaa kiinnostaisi edes kokeilla jotain sellaista, jota kaikki muutkin käyttävät. Monen monella taas juuri puritanismi nostaa päätään tässä vaiheessa ja kokeilemasta pidättäydytään nimenomaan siksi, että joku palvelu on yleinen, trendikäs ja paljon keskustelua herättävä.

Vielä lukiossakin osa porukasta katseli ylimielisesti tuhahdellen meitä, jotka vietimme hyppytunteja ATK-luokassa. Sitä aikaisemmin nörtiksi leimaaminen kävi kätevämmin, koska tietotekniikka oli tuolloin, sanotaan, että vielä 2000-luvun taitteessa, melko harvojen kiinnostuksen kohde. Niin ne ajat muuttuvat, koska nykyään nörtit eivät enää olekaan säälittäviä luusereita vaan valtaisan tarpeellisia yksilöitä, joilta toistaitoiset tulevat itku silmässä kysymään neuvoa tietokoneiden kanssa syntyvissä pulmatilanteissa. Nörttejäpä ei enää pilkatakaan luusereiksi kynäniskoiksi vaan osaamistamme arvostetaan.

Arvatkaapa käyttävätkö nämä aikoinaan nokkiaan tuhautelleet henkilöt nykyään Facebookia ja internetiä yleensäkin päivittäin? Pitkän linjan tietokoneharrastajien keskuudesta onkin kantautunut närkästyneitä soraääniä, koska enää ei ole nörtteyttä tietotekniikan valtavirtaistuttua kattamaan kansalaiset vauvoista vaariin. Paavo Väyrynen pitää blogia ja teinitytötkin harrastavat verkkopelaamista siinä missä se oli ennen lähinnä poikien harrastus.

Uskokaa tai älkää, mutta niin paljon kuin nörttejä aikoinaan halveksuttiinkin, pidimme me itse omaa kynäniskaisuuttamme hohdokkaana. Kaihollahan tässä muistelee aikoja, kun uusiin ja uraa uurtaviin järjestelmiin pääsivät tutustumaan vain harvat. Sisäpiirihuumori omine slangeineen kukoisti ennen kuin nuoriso laajemmin alkoi lainata sitäkin sinne tänne jopa puhekielessä. Sekös meitä puritaaneja kismitti.

Mainitsemani soraäänet käsittelevätkin sitä, että jopa nörtteydestä, sikäli kuin sellaista hienoa alakulttuuria nyt tosiaan on enää olemassakaan, on tullut tavallaan trendikästä. Yömyöhään "datailua" ja tietokoneen hiplaamista ennen seksiä hehkuttavat yhteisöt kuuluvat IRC-Gallerian suosituimpiin! Ennen se oli meidän hc-ihmisten hommia, ei enää.