Vantaalla vihittiin pareja liukuhihnalta
En jaksa uskonnottomuudestani huolimatta innostua kristillisestä vihkiseremoniasta, koska välillä äidytään pitämään moisia spesiaali-iltamia. Näemmä välillä innostutaan järjestämään samanmoista jonottamista useammalle eri tiskille valmiin "tuotteen" vastaanottamiseksi kuin baari-illan jälkeen Hesburgerissa. Elämänkatsomuksellisesta vakaumuksesta paasaaminen ei kuulu hyviin tapoihin, mutta en malta olla mainitsematta asiasta, joka uskonnoissa alkoi nyppiä jo aikoja sitten.
Maija Meikäläisestä voi tulla pastori opiskelemalla teologiaa sitä varten perustetussa oppilaitoksessa. Viran ja toimen saatuaan hän kiskoo yllensä virkapuvun, istahtaa autoonsa ja hurauttaa kenties kirkkoherranvirastolle tekemään hieman paperitöitä. Seuraavaksi klo. 12.00 on hautajaiset muutamaa Raamatun pätkää lainaten ja hieman vainajasta saatuja tietoja mukaan soveltaen. Klo. 14.30 luvassa voi olla ristiäiskeikka niin ikään varsin valmiin liturgian mukaisesti. Osin mittatilaustyönä suoraan kotiin tai alttarille saatuja puhepaketteja korkeakoulututkinnon suorittaneen henkilön latelemana.
Minä olen mielestäni melko hyvä näyttelemään, joten mikäli olisin kymmenisen vuotta vanhempi ja sonnustautuisin papin virkapukuun, onnistuisin esiintymään esimerkiksi hääseremoniassa varsin uskottavasti. Hääpari olisi todennäköisesti varsin närkästynyt totuuden paljastuttua. Sanasta sanaan samat asiat latelikin uskottava näyttelijä, eikä teologisesta tiedekunnasta valmistunut henkilö. Mikäli totuus taas ei koskaan paljastuisi, olisi pari tyytyväinen, kun näennäisesti papin mittapuut täyttävä henkilö pyysi heitä sanomaan "tahdon".
Jos menen naimisiin, toimii paikkana maistraatti, jonne saatan ajankohdasta riippuen jonottaa puolisoni kera odotushuoneessa kuin hammaslääkäriin - tosin huomattavasti positiivisemmin tunnelmin. Tätä ja Vantaan tapahtumia voisi siis vallan hyvin verrata toisiinsa, vaikka toimitukset itsessään poikkeavatkin sisällöltään toisistaan varsin suuresti.
Maistraatissa tarkoitus on kuitenkin yksinomaan virallistaa avioliitto ilman ylimaailmallisia värittelyitä. Loppupeleissä kirkonkin toiminta on hyvin mekaanista ja sen luulisi yhä maallistuessaan sotivan kovasti elämänkatsomuksellista vakaumusta vastaan. Sekä hammaslääkäriin että kirkkoon varataan aika. Kirkkokunnat ovat myös hyvin edustettuina internetissä ja Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on oma tietohallinnon osasto, enkä olisi yllättynyt, mikäli vaikkapa imagonkohotus- tai markkinointistrategiakin.
Onneksi uskontokunnat eivät ole patentoineet avioliittokäsitettä siten, että vihkitoimitus maistraatissa ei oikeuttaisi avioliittostatukseen. Erityisen fundamentalistiset ateistit voisivat kenties pohtia - ja ovat varmastikin pohtineetkin - että jos ja kun avioliitto on juuri uskonnollisten instituutioiden tuotantoa, on avoliitto kenties suotuisin vaihtoehto. Jompi kumpi osapuoli saa muutettua sukunimensä muutenkin, mikäli se katsottaisiin tarpeelliseksi. Kenties puolisoakin saisi kutsua yksinkertaisesti vaimoksi, vaikkei maistraatissa oltaisikaan asioitu?
Harhakuva-nimisen sivuston keskustelupalstalla on gallup siitä, onko ateismi uskonto. Se ei pidä paikkaansa. Minun kirjoissani ateismi ei ole myöskään uskonnon puute, koska "puute" terminä assosioituu liikaa siihen, että puuttuminen olisi yksilön kannalta pahasta ja tilanne pitäisi jossain vaiheessa elämää korjata. Muistaakseni juuri mainitsemassani viestiketjussa tulikin esiin asiaa hyvin kuvaava esimerkki, mikäli joku erehtyy pitämään ateismia mihin tahansa uskontoon suoraan verrannollisena elämänkatsomuksena: minkä väriset hiukset on kaljulla?
Ateismi terminäkin alkaa välillä harmittaa siksi, että jotkut liittävät siihen jatkuvasti ja julkisesti virheellisiä päätelmiä. Ateismi on yksinkertaisesti minkä tahansa teismin negaatio aivan siinä missä aseksuaali ei omaa minkäänlaista seksuaalista mielenkiintoa minnekään suuntaan tai hiuksettomalla ei ole hiuksia, joiden väriä voisi analysoida siinä missä kunkin uskonnon yksilöllistä sisältöä.
Minun kirjoissani ateismi ei ole uskomus siihen, että jumalallisia voimia ei ole. Se on tällaisten uskomusten puuttuminen. Käytän nyt itsekin termiä "puute", koska valitettavasti parempaakaan ei tule mieleen.
lauantaina, syyskuuta 19, 2009
sunnuntaina, syyskuuta 13, 2009
Mitä kaikkea paskaa maa päällään kantaakaan
Sisältö
Esipuhe
1 - Kiinan mainio ihmisoikeustilanne
2 - Venäjän huikaiseva sananvapaus
3 - Yhdysvaltojen oikein kohdistettu valtionbudjetti
4 - Zimbabwen kansaansa rakastava johtaja
5 - Pohjois-Korean avoin ilmapiiri
6 - Humanitaarisen avun kahdet kasvot
7 - Muutama lyhyempi mutta riemastuttava uutinen
8 - Kansan sortaminen valtionjohdon itsetarkoituksena?
9 - Suomen byrokratia tasavertaisuuden ja sananvapauden asialla
Loppusanat
Esipuhe
Viimeisten parin vuoden aikana kirjoittaminen on keskittynyt aika pitkälti suomalaisen yhteiskunnan epäkohtien harmitteluun sekä päivittelyyn, joten nyt päätin omistaa palstatilaa sille, mitä ympäri maailmaa ja erityisesti muutamissa tietyissä maissa on mielestäni pahasti päin honkia. Tämä on oikeastikin jatkuvasti päässäni pyörivä aihe ja lisäksi katson tarpeelliseksi osoittaa, että löydän monesta muusta maasta useallakin mittakaavalla mitattuna vakavempia ongelmia kuin Suomesta.
Loputon ihmetyksen aihe on, että kuinka kummassa asiat yksinkertaisesti voivat olla niin kertakaikkisen perseellään vuodesta toiseen. Kuinka ihmeessä joidenkin maiden johdossa voi pysytellä sellaisia ihmisiä, jotka eivät kerta kaikkiaan ole omien kansalaistensa asialla vaan ennemminkin tuntuu, että systemaattinen tavoite on heidän oikeuksiensa polkeminen lokaan.
Käsittelemieni maiden suomalaistuneiden alkuperäiskansalaisten luulisi olevan hyvin pitkälti samaa mieltä näistä mietteistä. Minä en ainakaan löydä mitään erinomaista saati puolusteltavaa ihmisoikeusrikkomuksista, sananvapauden tukahduttamisesta, kansanmurhasta, sotilasdiktatuurista, poliittisesta vainosta, nepotismista, lasten pakkonaittamisesta, joka kerta kymmeniä kuolonuhreja vaativista terrori-iskuista, lapsityövoiman käytöstä tai kansalaisten karkottamisesta syyttä.
Kirjoitus saattaa vaihteen vuoksi sisältää päällekkäisyyksiä muutamaan aikaisempaan julkaisuuni, mutta näin olkoon, koska olen antanut moisen aiemminkin itselleni anteeksi.
1 - Kiinan mainio ihmisoikeustilanne
Aloitetaan kenties yksittäisistä aiheista suurimmasta, eli ihmisoikeuksista. Tämän hetken maailmassa kenties räikein esimerkki on Kiina, jossa tavallisen kansan oikeuksia, kuten sanan- ja mielipiteenvapautta sorretaan minkä ehditään ja ellei tämä yksin piisaa niin hieman vastaan sanovat ihmiset joko katoavat mystisesti tai lahdataan armotta.
Aluksi Hu Jia, eli Kiinan kenties tunnetuin ihmisoikeusaktivisti, oli iät ja ajat Kiinan turvallisuuspalvelun kontrolloimassa kotiarestissa ja vieläpä vailla syytteitä tai pidätysmääräystä, kunnes hänet tuomittiin lopulta kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankilaan huhtikuussa 2008. Mikä olikaan syy? Viranomaisten toimien arvostelu ja tarkalleen ottaen ”yllytys valtiovallan ja sosialistisen järjestelmän kumoamiseen.” Hu Jian vaimo Zeng Jiyan ja pariskunnan tällä hetkellä kaksivuotias tytär sen sijaan pysyttelevät kotiarestissa, koska vaimo on myös poliittinen aktivisti.
Mikäpä onkaan surullisempaa kuin se, että poliittisesti valveutuneet kansalaiset pyrkivät tuomaan maanmiestensä tietoon kaikkea sitä epäoikeudenmukaisuutta, jota valtion virkamiehet korkeinta johtoa myöten tietoisesti harjoittavat. Mikäpä on lisäksi tehokkaampi keino säilyttää valta kuin pienenkin vastarinnan kukistaminen langettamalla kotiaresteja sekä vankeustuomiota. Viime kädessä oiva metodi on kaikessa yksinkertaisuudessaan teloitus.
Henkilökohtaisesti en pidä Hu Jiaan palatakseni pahan asiana, että hän ajaa ympäristönsuojeluasioita yhdessä maailman eniten saastuttavista valtiossa ja on toiminut lisäksi johtajana AIDSin uhreja auttavassa järjestössä. Hän on joka tapauksessa toisinajattelija ja Kiinan kaltaisessa valtiossa tällainen ei kovin kummoista vaadi, koska yhdessä sun toisessakin asiassa asenne on niin äkkijyrkkä kun olla ja voi.
Minä olen lievästi ilmaistuna sitä mieltä, että viranomaisten toimia onkin vara arvostella, mikäli muistelee edelliseen kappaleeseen viitaten sitä, kuinka maassa päätettiin hoitaa Taivaallisen rauhan aukion mielenosoitus kesällä 1989. Pekingiin julistettiin poikkeustila, torille kommennettiin sotilasjoukkoja panssarivaunurykmenteistä lähtien ja arvioista riippuen sadoista tuhansiin mielenosoittajista lahdattiin niille sijoilleen. Asiasta tietämättömille paljastettakoon, että mielenosoittajat kaipasivat korruption ja inflaation sijaan hyvää sekä harmonista johtamista. Tätä pitäisin suotavana tavoitteena ja lisäksi itsestäänselvyytenä itse valtionjohdonkin toimesta. Näinhän asia ei toki kaikkialla ole.
Lehtimiehet ovat useissa valtioissa erityisesti tulilinjalla, sillä olisihan erityisen sääli, mikäli informaatiota epäkohdista kulkeutuisi muidenkin valtioiden tietoon. Taivaallisen rauhan aukion verilöylyä (syystäkin) arvostellut toimittaja-aktiivi Yang Tonguan esimerkiksi pääsi lukemaan tiilenpäitä kymmeneksi vuodeksi. Vapaa tiedonvälitys asian tiimoilta on Kiinassa edelleenkin pannassa ja jokainen Kiinan johtaja on kieltänyt tapahtumien selvitykset. Tiananmenin äidit –järjestöä ajatellen voin vain etäisesti kuvitella, millaista painajaista on elää valtiossa, jossa ei saa kahdenkymmenenkään vuoden jälkeen vastauksia siihen, mitä lähiomaisille todella tapahtui. Ei voi muuta sanoa kuin että mainiota.
2 - Venäjän huikaiseva sananvapaus
Äiti Venäjällä tämä toiminta osataan myös varsin ansiokkaasti ja Anna Politkovskajan sekä Aleksandr Litvinenkon tapaukset itse kukin tietänevät. Syyllisistä ei ole edelleenkään varmaa tietoa, mutta on suorastaan mielenkiintoinen yhteensattuma, että molemmat murhattiin reilun kuukauden välein ja molemmat olivat arvostelleet Vladimir Putinin hallintoa sekä Tshetseniassa jo pienen ikuisuuden käytyä sotaa.
On myöskin sangen mielenkiintoista, että Politkovskajan journalistin työstä venäläisissä kriisipesäkkeissä tehtiin jännempää pitämällä häntä säilössä sekä uhkailemalla. Hän esitteli kirjoituksissaan, kuinka rikollisliigat, tshetseenipoliisit ja jopa Venäjän armeijan upseerit toimivat yhteistyössä varastaessaan öljyä öljyputkista. Venäjän poliisin OMON-erikoisjoukkojen entinen upseeri Sergei Lapin saikin Politkovskajan paljastusten ansiosta toista kymmentä vuotta kakkua.
Ymmärrän toki varsin hyvin, mikäli joku edellämainituista instansseista paljastuu Politkovskajan murhan toteuttajaksi. Onhan nimittäin varsin harmillista, mikäli oiva tulonlähde ehtyy ja loppuelämä hankaloituu siksi, että toimittaja onnistuu paljastamaan rikokset. Simppeli ratkaisu on rekrytoida pari rikollisliigan jäsentä likvidoimaan toimittaja, eikä vähiten siksi, että paljastukset Tshetsenian sotarikoksista ja verenvuodatuksesta saadaan tukahdutettua.
Entinen FSB:n (Venäjän liittovaltion turvallisuuspalvelu) upseeri Litvinenkohan puolestaan tutki epävirallisesti Politkovskajan murhaa ja hänen oli määrä tavata henkilö, joka olisi tiennyt asiasta enemmän. Joku nimeltämainitsematon taho tiesi tapaamisesta myös ja ehti väliin ennen kuin kenties ratkaiseva tieto pääsi päivänvaloon.
Nämä asiathan eivät välittömästi meitä suomalaisia kosketa, mutta mielenkiintoinen tapaus on maanpaossa asusteleva liikemies ja oligarkki Boris Berezovski, joka liittyy Litvinenkon tapaukseen siten, että hän toimi rahoittajana tämän sekä historioitsija Juri Feltshinskin kirjoittamalle teokselle, jossa esitetään arveluita muun muassa siitä, että vuoden 1999 syyskuun kerrostaloräjäytykset Moskovassa, Buinakskissa ja Volgodonskissa olisivat olleet juuri FSB:n järjestämiä. Tähän venäläiset viranomaiset vastasivat siten, että kyseessä on vain Berezovskin propagandaa.
Mielenkiintoisuuteen viimeisen silauksen antaa se, että Berezovski tuki Vladimir Putinia (FSB:n johtaja vuosina 1998–1999) vielä vuoden 2000 presidentinvaaleissa, mutta saikin hänestä vihamiehen vastustaessaan toista Tshetshenian sotaa. Berezovskin kerrotaan yleisesti harjoittaneen sekä laillista että laitonta liiketoimintaa, mutta minusta on mielenkiintoista, että aiemmin sekä Putinin että Boris Jeltsinin lähipiiriin kuulunutta miestä aletaan syyttää laittomasta liiketoiminnasta sekä rahanpesusta välittömästi hänen alettua vastustamaan sodankäyntiä.
3 - Yhdysvaltojen oikein kohdistettu valtionbudjetti
Edellisestä tulee pienehkö déjà vû. Entinen veli menettää suosionsa, mikäli ei asetu hallituksen taakse puolustamaan sotatoimia, jotka tuntuvat olevan useimmalle isolle tekijälle varsinainen pakkomielle. Yhdysvalloissa monikaan Afganistanin tai Irakin sotaa vastustava silmäätekevä ei liene George W. Bushin parhaita ystäviä. Yhdysvalloissa minua suututtaa edelleen eniten kansalaisten hyvinvoinnin totaalinen laiminlyönti sotatoimien kustannuksella. Tästä olenkin jo kirjoitellut ja laiskuuttani siteeraan suoraan vanhempaa kirjoitustani.
”Pentagonin virallisten tietojen (Base Structure Report, tukikohtien rakenneraportti) mukaan jenkeillä on 761 sotilastukikohtaa eri puolilla maailmaa, joka on lievästi ilmaistuna hurja määrä. Osa niistä on tietenkin perustettu Eurooppaan jo kymmeniä vuosia sitten, mutta yhtä kaikki sinne tänne ja varsinkin NATO-maihin ripotellut ohjussiilot kertovat minulle vahvasti siitä, ettei Kylmä sota ole edelleenkään päättynyt. Joulukuussa 2007 tarkalleen 510 927 amerikkalaissotilasta oli sijoitettu 151 maahan. Sijoituskohteiden määrä on kolme neljännestä Yhdistyneissä Kansakunnissa edustettuna olevista valtioista.”
Minun ei tarvinne muistuttaa erikseen siitä, millaisissa mittasuhteissa kyseisen maan puolustusbudjetti nykypäivänä liikkuu ja kuinka suuri osuus väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella.
4 - Zimbabwen kansaansa rakastava johtaja
Vaihdetaanpa mannerta ja siirrytään hienoon mieheen nimeltä Robert Mugabe. Tietämättömille kerrottakoon, että kyseessä on Zimbabwen valtionpäämies, jonka vuonna 1987 alkaneella valtakaudella Zimbabwesta on tullut entisen taloudellisesti kohtalaisen tasapainoisen viljantuottajan sijaan yksi maailman köyhimmistä valtioista, jossa on vaivainen 231 000 000 prosentin inflaatio (tieto vuoden 2008 lopulta). Lisäksi eliniänodote on laskenut 60 vuoden tienoilta 37:ään. Mugabe syyttää talousvaikeuksista länsimaisia vastustajia, kuten erityisesti Isoa-Britanniaa, jolle voi toki hakea perusteita EU:n asettamista talouspakotteista. Mugabelle sellaisia terveisiä, että pakotteita hellitetään varsin todennäköisesti heti, kun maan asiat saatetaan oikeisiin uomiin.
Alueen kuivuuteen sekä hurjaan AIDS-tilanteeseen hallituksella on rajalliset vaikutusmahdollisuudet, mutta erityisesti kurjuutta on lisännyt Mugaben hallinnon määrätietoisesti toteuttama valkoisten maanomistajien tiluksien pakkolunastus sekä kulutushyödykkeiden hintasäännöstely. Maan ihmisoikeustilanteesta kertoo oman sanansa se, että näiden pakkolunastusten yhteydessä valkoiset maanomistajat karkoitettiin maasta, jahka heitä perheineen sekä heidän mustaihoisia työntekijöitään oltiin ensin pahoinpidelty, raiskattu sekä murhattu. Tilat luovutettiin mustaihoisten kansalaisten omistukseen ja valtaosalla heistä ei ollut kokemusta maanviljelystä. Kenties tärkein peruste valituksi tulolle olikin se, että he olivat Mugaben suosikkeja, mutta tämän maareformin seurauksena tilat ovat rappeutuneet, eikä tämä ole luonnollisesti avuksi nälänhädästä kärsivälle valtiolle.
Suomen suurin maareformi oli toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina, jolloin luovutetuilta alueilta sisämaahan muuttaneelle väestölle, kuten varsinaiselle siirtoväelle sekä rintamamiehille, annettiin maatilkkuja uudistilojen perustamiseksi. Tämä oli ymmärtääkseni melkoisena pelastuksena omillekin isovanhemmilleni, sillä pappani taisteli rintamalla ja mummoni lähti Karjalasta evakkoon. Zimbabwen tilanteeseen pesäeron tekee kuitenkin se, ettei Suomessa ainakaan minun tietääkseni olla karkoitettu, raiskattu, pahoinpidelty tai murhattu tilojen omistajia.
Maareformi tapahtui pääosin 80-luvulla Mugaben astuttua valtaan, ensin pääministerinä, sittemmin presidenttinä. Vuonna 2005 tämä oiva mies kuitenkin käynnisti ”Operaatio Murambatsvinan,” jonka yhteydessä satoja tuhansia ihmisiä, eräiden arvioiden mukaan jopa 700 000, ajettiin pois kodeistaan ja työpaikoiltaan armeijan hajoittaessa poliittisen opposition tueksi muodostuneet slummialueet suurkaupunkien yhteydestä. Operaatiolla oli mitä todennäköisimmin pyrkimyksenä Mugaben hallinnon vastaisten ja talouskriisistä syntyneiden protestien ennaltaehkäiseminen. Niin ikään tämä on jatkumoa aiempien esimerkkien mukaiselle tavalle tukahduttaa ääni toisinajattelijoilta ja oppositiolta, jonka kannatus oli keskittynyt näillä slummialueille.
5 - Pohjois-Korean avoin ilmapiiri
Minun ei tarvinne muistuttaa historiaan vähänkään perehtyneitä ihmisiä siitä, millainen kohtalo poliittisella oppositiolla tapasi olla suuressa ja mahtavassa Neuvostoliitossa. Samassa poliittisessa järjestelmässä pysytelläkseni muistutan, että tällaista toimintaa on edelleen Suuren Johtajan, eli Jong-Ilin Kimin johtamassa Pohjois-Koreassa, jonne ihmisoikeusarvioijilla ei ole edes oikeutta päästä toteamaan sitä, millä tolalla asiat ovat. Sieltä täältä tihkuvista tiedoista on kuitenkin voinut saada monenlaista osviittaa siitä, kuinka nimenomaan poliittista opposiota kohdellaan. Ruokapulauutiset ovat levinneet nerokkaista toimenpiteistä (pyrkimys estää kaukopuheluita sekä internetkielto) huolimatta yleiseenkin tietoon ja maassa arvellaan olevan miljoonia nälänhädästä kärsiviä.
Aiemmin arvostelin Kiinan ihmisoikeustilannetta, mutta tästäkin huolimatta Pohjois-Koreasta pakenee vuosittain tuhansia ihmisiä juuri sinne. Toiset eivät pääse sinne asti vaan laittomista rajanylityksistä rangaistaan vaihtelevasti kolmen vuoden vankileirituomiosta aina kuolemaan saakka. Lisäksi Amnestyn mukaan Pohjois-Korean sisälläkään ei niin vain liikuta paikasta toiseen.
6 - Humanitaarisen avun kahdet kasvot
Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen artikkelin otsikko kertoo seuraavasti: ”Pohjois-Korea tarvitsee kehitystä ruoka-avun sijasta.” Tästä olen täysin samaa mieltä ja paras kehityskeino on vallanvaihto sekä poliittisen järjestelmän totaalinen uudistus. Mikäli nykyisen valtionjohdon intressien vuoksi lapset kerjäävät kaduilla ruokaa, toisinajattelijoita teloitetaan ja siltikin haikailu ydinohjelman edistämisestä jatkuu, ei muita vaihtoehtoja yksinkertaisesti ole.
Linkki KePan artikkeliin.
”EU hankkii 90 prosenttia ruoka-avustaan paikan päältä” on minulle varsin mielenkiintoinen ja uusi tieto. Samaan hengenvetoon mainitaan myös se, kuinka suurimman avunantajan, eli Yhdysvaltojen, ”elintarvikeavusta vain yksi prosenttia tuotetaan sen ulkopuolella, mikä turvaa markkinoita amerikkalaisille agribisnesyrityksille.” Hmm, let me get this straight. Olen aina kuvitellut, että kunkin humanitaarista apua tarvitsevan maan ongelma johtuu pääosin siitä, ettei mahdollisuutta maanviljelyyn tai muuhun ruoantuotantoon ole esimerkiksi pahan kuivuuden vuoksi. Näin moni poliittisesti korrekti lähde antaa ymmärtää.
Olen tosin ”vihjaissut” joskus ”ohimennen” siitäkin, että voisiko kohdemaissa olla mahdollista toteuttaa sellaisia uudistuksia (politiikassa ja erityisesti budjetoinnissa), että ruoantuotantoa saataisiin elvytettyä maan tarvitsemalle tasolle. Ei ole sattumaa, että avun piirissä olevissa maissa esiintyy lähes joka ikisessä diktatuurihallinto tai sotilasjuntta, sisällissota, jokapäiväisiä terrori-iskuja, korruptiota ja etenkin törkeitä ihmisoikeusloukkauksia. Toisin sanottuna perimmäisin syy on kehno hallintojärjestelmä. Luitte aivan oikein: huono, hanurista, kelvoton, joutavanpäiväinen, kykenemätön, läpimätä sekä paska!
Toisinaan suurimpana vaikuttimena etenkin pommi-iskuihin on uskontojen välinen konflikti, joka on tietenkin mukava asia. Monesta muustakin lienee uskonnon- tai uskomattomuudenvapauden nimissä erinomaisen loistavaa, että henkevät aatteet kukoistavat näin estottomasti. Kenties jonain päivänä kukoistaa sienipilvi vääräuskoisten rankaisuksi ja laskeumalta turvassa olevien piristykseksi.
7 - Muutama lyhyempi mutta riemastuttava uutinen
Pari mainitsemisen arvoista juttua löytyy seuraavasta:
Satoja guatemalalaisia lapsia myytiin adoptiovanhemmile Eurooppaan ja Amerikkaan
En jaksa uskoa, että sotilaiden tavoitteena oli saada kyllin pätevä syy luovuttaa viattomat lapsiraukat adoptoitavaksi pois poliittisesti epävakaasta maasta.
Yli 200 miljoonaa lapsityöläistä
Sekä http://www.dol.gov/ilab/programs/ocft/PDF/2009TVPRA.pdf
Jälkimmäisestä PDF-dokumentista toden totta löytyy lista maista, joista on tavattu lapsityövoimaa sekä pakkotyötä. ”Mielenkiintoisena” esimerkkinä mainittakoon pornoteollisuus Venäjällä, koska raksi löytyy molemmista ruuduista. Kyseisellä alalla lapsi- ja pakkotyö tai pahimmassa tapauksessa näiden molempien yhdistelmä muodostavat järjettömyyden äärimmäisimmän kulminaation.
Myanmar mainitaan erikseen siitä, että kyseisessä maassa käytetään pakkotyötä muun muassa riisin ja sokeriruo’on viljelyyn. Kyseessähän on entinen Burma ja ihmettelen, että miksi kummassa Iltalehdenkin sivulla mainitaan maan vanha nimi, vaikkei Suomi kuulu niihin muutamaan maahan, jotka käyttävät sitä protestina maan johdossa nykyään olevalle sotilasjuntalle? Sotilasdiktatuuri maan valtiomuotona kuulostaa muutenkin melko kurjalta ratkaisulta, vaikka sitä perustellaankin esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa kommunismin uhkan torjunnaksi.
Lehti: Homomiehiä vainotaan Irakissa - 82 surmattu
Seksuaalivähemmistöjen kohtelu etenkin muslimimaissa ei ole mikään uutinen. Vastahan homoseksuaalisuus poistettiin Suomessakin mielenterveysongelmien listalta 1980-luvulla. Eikö näillekin asioille voisi ihan oikeasti tehdä jotain? Noiden vähäjärkisten kulttuurien touhu menee jatkuvasti yhä enemmän ja enemmän yli ymmärryksen. Huivit päähän ja homoseksuaaleja kidnappaamaan sekä lahtaamaan kauhean älämölön saattelemana.
Tyttö joutui naimisiin 75-vuotiaan kanssa Bangladeshissa
Pakkonaitettu lapsimorsian kuoli synnytykseen Jemenissä
Tässä on myös pari lievästi sanottuna räikeää esimerkkiä touhusta, jossa ei yksinkertaisesti ole järjen hiventä. Miten tällainen voi yksinkertaisesti olla mahdollista, vaikka jälkimmäisessä tapauksessa poliisi tutkiikin tapausta? Ensimmäisestäkin artikkelista käy kaikeksi onneksi ilmi, että Jemenissäkin toimii tällaista järjettömyyttä vastustava järjestö. Toivon tälle ryhmittymälle rutkasti lisää näkyvyyttä, jotta edes pieni mahdollisuus uudistuksille kytisi pienessä, köyhässä ja epäilemättä juuri sitä itseään eli arabimaailman taantumuksellisinta siipeä edustavassa valtiossa.
Sanavarastoni alkaa olla ehtynyt, koska en enää keksi tarpeeksi kuvaavia ylisanoja kertomaan sitä vitutusta ja turhautumista, mikä iskee, kun noiden alkuasukkaiden järjettömyyttä joutuu seuraamaan. Mikään pakkohan näin ei ole tehdä, sillä hankkiudun tiedon äärellä vapaaehtoisesti. Näin tosin soisin jokaisen ihmisen tekevän, jotta muutoksia olisi mahdollista saada aikaan. Minä kannan korteni kekoon kirjoittamalla ja toivomalla, että joku eksyy lukemaan tämänkin tekstin.
8 - Kansan sortaminen valtionjohdon itsetarkoituksena?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Yksipuoluej%C3%A4rjestelm%C3%A4
Siellä on listaus tämän hetken yksipuoluejärjestelmäisistä valtioista. Yksikään niistä ei ole kansantaloudellisesti rikkaimmasta päästä ja useassa on ihmisoikeudetkin niin ja näin. Sorron kohteena ovat etupäässä vain tietyt ja valitut kansanryhmät, kuka mistäkin syystä, yleensä vähemmän järkevästä.
Voisiko näillä asioilla olla silti mitään tekemistä toistensa kanssa?
Kaikkia esittelemistäni valtioista yhdistää monen muun ohella erityisesti yksi asia: riippumattomien ja puolueettomien tutkimusten sekä raporttien puute. Ketään edes millin verran nykyisestä maailmanpolitiikasta valveutunutta ihmistä ei taatusti vakuuta, mikäli Pohjois-Korea luovuttaa YK:lle tai Amnestylle oman hallituksensa rahoittaman raportin ihmisoikeustilanteestaan ja uskottavuutta vähentää entisestään, mikäli kaiken vannotaan olevan mainiosti.
Kansan onneksi, mutta omaksi epäonnekseen, on uhkarohkeita ihmisiä, jotka ovat ottaneet asiakseen selvittää sekä raportoida maansa epäkohdista, mutta joutuvat joko poliittisen vainon tai salamurhan kohteeksi ennen kuin saavat suutaan auki. Humanitaarista apua on hankala kohdentaa oikein, mikäli maan oloista ei tiedetä rehellisesti. Kim Jong-Ilille saatte kertoa sellaisia terveisiä, etteivät ihmisoikeusarvioijat halua päästä maahan ilkeyttään vaan kartoittaakseen kansan tilannetta.
Joka ikisellä valtiolla, joka epää kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen tai Yhdistyneiden kansakuntien edustajien pääsyn maahan, on jonkun sortin luurankoja kaapissaan. Puolasta, Uudesta-Seelannista tai Andorrasta räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia ei olla tietääkseni raportoitu ainakaan kymmeniin vuosiin. Lisäksi YK:n väeltä ei olla evätty pääsyä maihin. Salattavaa ei ole. Mikseivät asiat voi toimia joka paikassa yhtä mainiosti vaan kansan pitää kärsiä idioottien johtajien vuoksi? Pirun monessa maassa asiat ovat jopa siinä määrin päin prinkkalaa, että kansan sortaminen ja ihmisoikeuksien loukkaaminen vaikuttavat suoranaiselta itsetarkoitukselta sekä johdonmukaisen toiminnan tavoitteelta. Mitä enemmän saadaan järjettömällä toiminnalla kuolonuhreja nälänhädän vuoksi niin sen parempi.
Wikipedian kokoelma eri maiden ihmisoikeustilanteista löytyy täältä.
9 - Suomen byrokratia tasavertaisuuden ja sananvapauden asialla
Joku saattoi veikkailla heti ensimmäisessä kappaleessa, ettei kirjoituksessa loikattaisi ollenkaan Suomen kamaralle. Luin kuitenkin hiljattain sen verran mainion kolumnin, etten malta olla mainitsematta J. Halla-ahon saamasta tuomiosta. Vaikea siihen on toki olla kantaa ottamattakaan, koska olen kirjoittanut aiemminkin hänestä sekä yhtenevistä ajatuksistamme rivitolkulla.
Tuomio uskonrauhan rikkomisesta on sinänsä ymmärrettävää, koska muslimit ovat asiansa kanssa huomattavasti kristittyjä herkkänahkaisempia. Onneksi asia on näin tai muuten oikeusjärjestelmämme olisi ylityöllistetty yksinomaan vaikkapa vapaa-ajattelijoita tuomitessaan. Tuomiosta kiihoittamisesta kansanryhmää vastaan olisin vihastunut jo ihan henkilökohtaisestikin. Sanan varsinaisessa merkityksessä kiihoittaminen on minusta huomattavasti internetiin kirjoittelemista näkyvämpää toimintaa. Artikkelin kirjoittaminen sanomalehteen on jo isompi askel ja tällöin vastuussa olisi todennäköisesti yhtälailla artikkelin julkaissut lehti tai vähintäänkin päätoimittaja.
Yhtälailla rangaistavaa voisi olla kansanryhmää vastaan kiihoittuminen, mikä ei lienekään kaukana, jos sitä yhtä ainoaa oikeaa mielipidettä maahanmuuttokysymyksen osalta aletaan vaalia lakiteitse, kuten muutamissa uhkakuvissa ollaan esitetty. Halla-aho aavisti todennäköisesti jo kirjoitusvaiheessa, eli blogitekstinsä etupäässä Mika Illmannille, eli sananvapauslainsäädäntöön erikoistuneelle valtionsyyttäjälle, kohdistaessaan, mitä tuleman pitää. Se, että hän mitä luultavimmin aavisti tämän jo ennalta, on omiaan kertomaan siitä, mikä koko kirjoituksen sekä siitä syntyneen bolemiikin tarkoitus oli.
Suurelle kansalle se selvisi vasta syyteharkinnan ja viimeistään itse oikeudenkäynnin myötä. Olettamani tavoite oli suomalaisen ilmaisunvapauden kaksinaismoralismin ilmentäminen. Tämän puitteissa suomalaisten geneettisistä ominaispiirteistä saa esittää kyseenalaisin perustein julkilausumia, jotka ovat omiaan saattamaan kansamme epäedulliseen valoon tai loukkaamaan meitä. Sama pätee paria poikkeusta lukuunottamatta suurimpaan osaan muihinkin Suomessa majaa pitävistä väestöryhmistä, olivatpa ne eroteltu demografisesti miten vain. Näitä ”paria poikkeusta” jokainen saa mietiskellä hiljaa itsekseen ja lukaista vaikkapa eräästä tuoreimmasta kirjoituksestani pari sanaa positiivisesta syrjinnästä.
Suomenruotsalaisista tai vaikkapa lappalaisista ollaan tavattu vääntää jos jonkunnäköistä vitsiä, mutta yhtäkään oikeusjuttua kansanryhmää vastaan kiihoittamisesta en muista. Mikäli puhe ei olisi ollut geneettisistä ominaispiirteistä, koskisi asia yhtä lailla Suomen kansalaisuuden saaneita muslimeita kuin minuakin, koska hekin ovat kielessä ”suomalaisia.” Tällainen sanavalinta olisikin kaiketi antanut oikeuslaitokselle rutkasti enemmän haastetta, koska demografisesta kategorioinnista olisi jäänyt minun tulkintani mukaan pois kaikki muu paitsi kansalaisuus ja tärkeimpänä uskonto. Mikäli minä ja muut maahanmuuttokriittiset olemme oikeassa ja tietyt ryhmät ovat erityisasemassa, olisi haastetta syntynyt nimenomaan siitä, että molempiin ryhmiin olisi kuulunut ihmisiä, jotka olivat itse syytteessä uhrin asemassa.
Aiemmin mainitsemani kolumni löytyy täältä.
Kirjoittaja on siis Perttu Häkkinen, jonka sanoma on piristysruiske monikulttuurisuusintoiluun etenkin sitä kritisoivien henkilöiden silmissä profiloituneen Hesarin juttutarjonnassa. Parista kohtaa paistaa lievä ironia, vähintään provosointi, mutta kokonaisuuden perusteella oletan hänen olevan tuiki tosissaan. En tosin usko, että hän kaipaa Hollannissakaan pedofiileille kovin suurta näkyvyyttä saati sananvaltaa, vaikka muistaakseni juuri siellä he penäävät oikeutta omaa suuntautumistaan ajavalle poliittiselle puolueelle. Korkeintaan näin voisi tehdä todella äärimmäinen sananvapauden kannattaja periaatemielessä.
Loppusanat
Oikein kaukaa haettuna lienenkin tässä mielenkiintoisen kysymyksen edessä, koska puolustan sekä ihmisoikeuksia että sananvapautta. Loukkaako sovinistin sananvapausoikeus naisia siten, että hänen on aiheellista erota tehtävästään? Loukkaako poliittiseen oppositioon kuuluvan henkilön valtionjohtoa kritisoiva lausunto diktaattoria siten, että vastarinnan kiiski on perusteltua passittaa kolmeksi vuodeksi pakkotyöhön? Jos ilmoitan olevani lähtökohtaisesti diktatuuria vastaan, voinen hyvin seistä sanojeni takana tänään ja huomenna.
Lähteenä koko kirjoitukseen toimi muutamaa erikseen linkitettyä poikkeusta lukuun ottamatta Wikipedia, josta pyrin tarkastelemaan ainoastaan niitä artikkeleita, joissa oli kunnolliset lähdeviittaukset. Tiedot on siis ammennettu esimerkiksi sivuilta Hu Jia, Taivaallisen rauhan aukion mielenosoitus, Ihmisoikeudet Kiinassa, Anna Politkovskaja, Aleksandr Litvinenko, Boris Berezovski , Zimbabwe, Robert Mugabe ja Ihmisoikeudet Pohjois-Koreassa, joiden sisältöä referoin. Tarkemmin tietoa haluavat voivat siis kipaista tutkailemaan, mitä kyseisillä hakusanoilla löytyy.
Esipuhe
1 - Kiinan mainio ihmisoikeustilanne
2 - Venäjän huikaiseva sananvapaus
3 - Yhdysvaltojen oikein kohdistettu valtionbudjetti
4 - Zimbabwen kansaansa rakastava johtaja
5 - Pohjois-Korean avoin ilmapiiri
6 - Humanitaarisen avun kahdet kasvot
7 - Muutama lyhyempi mutta riemastuttava uutinen
8 - Kansan sortaminen valtionjohdon itsetarkoituksena?
9 - Suomen byrokratia tasavertaisuuden ja sananvapauden asialla
Loppusanat
Esipuhe
Viimeisten parin vuoden aikana kirjoittaminen on keskittynyt aika pitkälti suomalaisen yhteiskunnan epäkohtien harmitteluun sekä päivittelyyn, joten nyt päätin omistaa palstatilaa sille, mitä ympäri maailmaa ja erityisesti muutamissa tietyissä maissa on mielestäni pahasti päin honkia. Tämä on oikeastikin jatkuvasti päässäni pyörivä aihe ja lisäksi katson tarpeelliseksi osoittaa, että löydän monesta muusta maasta useallakin mittakaavalla mitattuna vakavempia ongelmia kuin Suomesta.
Loputon ihmetyksen aihe on, että kuinka kummassa asiat yksinkertaisesti voivat olla niin kertakaikkisen perseellään vuodesta toiseen. Kuinka ihmeessä joidenkin maiden johdossa voi pysytellä sellaisia ihmisiä, jotka eivät kerta kaikkiaan ole omien kansalaistensa asialla vaan ennemminkin tuntuu, että systemaattinen tavoite on heidän oikeuksiensa polkeminen lokaan.
Käsittelemieni maiden suomalaistuneiden alkuperäiskansalaisten luulisi olevan hyvin pitkälti samaa mieltä näistä mietteistä. Minä en ainakaan löydä mitään erinomaista saati puolusteltavaa ihmisoikeusrikkomuksista, sananvapauden tukahduttamisesta, kansanmurhasta, sotilasdiktatuurista, poliittisesta vainosta, nepotismista, lasten pakkonaittamisesta, joka kerta kymmeniä kuolonuhreja vaativista terrori-iskuista, lapsityövoiman käytöstä tai kansalaisten karkottamisesta syyttä.
Kirjoitus saattaa vaihteen vuoksi sisältää päällekkäisyyksiä muutamaan aikaisempaan julkaisuuni, mutta näin olkoon, koska olen antanut moisen aiemminkin itselleni anteeksi.
1 - Kiinan mainio ihmisoikeustilanne
Aloitetaan kenties yksittäisistä aiheista suurimmasta, eli ihmisoikeuksista. Tämän hetken maailmassa kenties räikein esimerkki on Kiina, jossa tavallisen kansan oikeuksia, kuten sanan- ja mielipiteenvapautta sorretaan minkä ehditään ja ellei tämä yksin piisaa niin hieman vastaan sanovat ihmiset joko katoavat mystisesti tai lahdataan armotta.
Aluksi Hu Jia, eli Kiinan kenties tunnetuin ihmisoikeusaktivisti, oli iät ja ajat Kiinan turvallisuuspalvelun kontrolloimassa kotiarestissa ja vieläpä vailla syytteitä tai pidätysmääräystä, kunnes hänet tuomittiin lopulta kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankilaan huhtikuussa 2008. Mikä olikaan syy? Viranomaisten toimien arvostelu ja tarkalleen ottaen ”yllytys valtiovallan ja sosialistisen järjestelmän kumoamiseen.” Hu Jian vaimo Zeng Jiyan ja pariskunnan tällä hetkellä kaksivuotias tytär sen sijaan pysyttelevät kotiarestissa, koska vaimo on myös poliittinen aktivisti.
Mikäpä onkaan surullisempaa kuin se, että poliittisesti valveutuneet kansalaiset pyrkivät tuomaan maanmiestensä tietoon kaikkea sitä epäoikeudenmukaisuutta, jota valtion virkamiehet korkeinta johtoa myöten tietoisesti harjoittavat. Mikäpä on lisäksi tehokkaampi keino säilyttää valta kuin pienenkin vastarinnan kukistaminen langettamalla kotiaresteja sekä vankeustuomiota. Viime kädessä oiva metodi on kaikessa yksinkertaisuudessaan teloitus.
Henkilökohtaisesti en pidä Hu Jiaan palatakseni pahan asiana, että hän ajaa ympäristönsuojeluasioita yhdessä maailman eniten saastuttavista valtiossa ja on toiminut lisäksi johtajana AIDSin uhreja auttavassa järjestössä. Hän on joka tapauksessa toisinajattelija ja Kiinan kaltaisessa valtiossa tällainen ei kovin kummoista vaadi, koska yhdessä sun toisessakin asiassa asenne on niin äkkijyrkkä kun olla ja voi.
Minä olen lievästi ilmaistuna sitä mieltä, että viranomaisten toimia onkin vara arvostella, mikäli muistelee edelliseen kappaleeseen viitaten sitä, kuinka maassa päätettiin hoitaa Taivaallisen rauhan aukion mielenosoitus kesällä 1989. Pekingiin julistettiin poikkeustila, torille kommennettiin sotilasjoukkoja panssarivaunurykmenteistä lähtien ja arvioista riippuen sadoista tuhansiin mielenosoittajista lahdattiin niille sijoilleen. Asiasta tietämättömille paljastettakoon, että mielenosoittajat kaipasivat korruption ja inflaation sijaan hyvää sekä harmonista johtamista. Tätä pitäisin suotavana tavoitteena ja lisäksi itsestäänselvyytenä itse valtionjohdonkin toimesta. Näinhän asia ei toki kaikkialla ole.
Lehtimiehet ovat useissa valtioissa erityisesti tulilinjalla, sillä olisihan erityisen sääli, mikäli informaatiota epäkohdista kulkeutuisi muidenkin valtioiden tietoon. Taivaallisen rauhan aukion verilöylyä (syystäkin) arvostellut toimittaja-aktiivi Yang Tonguan esimerkiksi pääsi lukemaan tiilenpäitä kymmeneksi vuodeksi. Vapaa tiedonvälitys asian tiimoilta on Kiinassa edelleenkin pannassa ja jokainen Kiinan johtaja on kieltänyt tapahtumien selvitykset. Tiananmenin äidit –järjestöä ajatellen voin vain etäisesti kuvitella, millaista painajaista on elää valtiossa, jossa ei saa kahdenkymmenenkään vuoden jälkeen vastauksia siihen, mitä lähiomaisille todella tapahtui. Ei voi muuta sanoa kuin että mainiota.
2 - Venäjän huikaiseva sananvapaus
Äiti Venäjällä tämä toiminta osataan myös varsin ansiokkaasti ja Anna Politkovskajan sekä Aleksandr Litvinenkon tapaukset itse kukin tietänevät. Syyllisistä ei ole edelleenkään varmaa tietoa, mutta on suorastaan mielenkiintoinen yhteensattuma, että molemmat murhattiin reilun kuukauden välein ja molemmat olivat arvostelleet Vladimir Putinin hallintoa sekä Tshetseniassa jo pienen ikuisuuden käytyä sotaa.
On myöskin sangen mielenkiintoista, että Politkovskajan journalistin työstä venäläisissä kriisipesäkkeissä tehtiin jännempää pitämällä häntä säilössä sekä uhkailemalla. Hän esitteli kirjoituksissaan, kuinka rikollisliigat, tshetseenipoliisit ja jopa Venäjän armeijan upseerit toimivat yhteistyössä varastaessaan öljyä öljyputkista. Venäjän poliisin OMON-erikoisjoukkojen entinen upseeri Sergei Lapin saikin Politkovskajan paljastusten ansiosta toista kymmentä vuotta kakkua.
Ymmärrän toki varsin hyvin, mikäli joku edellämainituista instansseista paljastuu Politkovskajan murhan toteuttajaksi. Onhan nimittäin varsin harmillista, mikäli oiva tulonlähde ehtyy ja loppuelämä hankaloituu siksi, että toimittaja onnistuu paljastamaan rikokset. Simppeli ratkaisu on rekrytoida pari rikollisliigan jäsentä likvidoimaan toimittaja, eikä vähiten siksi, että paljastukset Tshetsenian sotarikoksista ja verenvuodatuksesta saadaan tukahdutettua.
Entinen FSB:n (Venäjän liittovaltion turvallisuuspalvelu) upseeri Litvinenkohan puolestaan tutki epävirallisesti Politkovskajan murhaa ja hänen oli määrä tavata henkilö, joka olisi tiennyt asiasta enemmän. Joku nimeltämainitsematon taho tiesi tapaamisesta myös ja ehti väliin ennen kuin kenties ratkaiseva tieto pääsi päivänvaloon.
Nämä asiathan eivät välittömästi meitä suomalaisia kosketa, mutta mielenkiintoinen tapaus on maanpaossa asusteleva liikemies ja oligarkki Boris Berezovski, joka liittyy Litvinenkon tapaukseen siten, että hän toimi rahoittajana tämän sekä historioitsija Juri Feltshinskin kirjoittamalle teokselle, jossa esitetään arveluita muun muassa siitä, että vuoden 1999 syyskuun kerrostaloräjäytykset Moskovassa, Buinakskissa ja Volgodonskissa olisivat olleet juuri FSB:n järjestämiä. Tähän venäläiset viranomaiset vastasivat siten, että kyseessä on vain Berezovskin propagandaa.
Mielenkiintoisuuteen viimeisen silauksen antaa se, että Berezovski tuki Vladimir Putinia (FSB:n johtaja vuosina 1998–1999) vielä vuoden 2000 presidentinvaaleissa, mutta saikin hänestä vihamiehen vastustaessaan toista Tshetshenian sotaa. Berezovskin kerrotaan yleisesti harjoittaneen sekä laillista että laitonta liiketoimintaa, mutta minusta on mielenkiintoista, että aiemmin sekä Putinin että Boris Jeltsinin lähipiiriin kuulunutta miestä aletaan syyttää laittomasta liiketoiminnasta sekä rahanpesusta välittömästi hänen alettua vastustamaan sodankäyntiä.
3 - Yhdysvaltojen oikein kohdistettu valtionbudjetti
Edellisestä tulee pienehkö déjà vû. Entinen veli menettää suosionsa, mikäli ei asetu hallituksen taakse puolustamaan sotatoimia, jotka tuntuvat olevan useimmalle isolle tekijälle varsinainen pakkomielle. Yhdysvalloissa monikaan Afganistanin tai Irakin sotaa vastustava silmäätekevä ei liene George W. Bushin parhaita ystäviä. Yhdysvalloissa minua suututtaa edelleen eniten kansalaisten hyvinvoinnin totaalinen laiminlyönti sotatoimien kustannuksella. Tästä olenkin jo kirjoitellut ja laiskuuttani siteeraan suoraan vanhempaa kirjoitustani.
”Pentagonin virallisten tietojen (Base Structure Report, tukikohtien rakenneraportti) mukaan jenkeillä on 761 sotilastukikohtaa eri puolilla maailmaa, joka on lievästi ilmaistuna hurja määrä. Osa niistä on tietenkin perustettu Eurooppaan jo kymmeniä vuosia sitten, mutta yhtä kaikki sinne tänne ja varsinkin NATO-maihin ripotellut ohjussiilot kertovat minulle vahvasti siitä, ettei Kylmä sota ole edelleenkään päättynyt. Joulukuussa 2007 tarkalleen 510 927 amerikkalaissotilasta oli sijoitettu 151 maahan. Sijoituskohteiden määrä on kolme neljännestä Yhdistyneissä Kansakunnissa edustettuna olevista valtioista.”
Minun ei tarvinne muistuttaa erikseen siitä, millaisissa mittasuhteissa kyseisen maan puolustusbudjetti nykypäivänä liikkuu ja kuinka suuri osuus väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella.
4 - Zimbabwen kansaansa rakastava johtaja
Vaihdetaanpa mannerta ja siirrytään hienoon mieheen nimeltä Robert Mugabe. Tietämättömille kerrottakoon, että kyseessä on Zimbabwen valtionpäämies, jonka vuonna 1987 alkaneella valtakaudella Zimbabwesta on tullut entisen taloudellisesti kohtalaisen tasapainoisen viljantuottajan sijaan yksi maailman köyhimmistä valtioista, jossa on vaivainen 231 000 000 prosentin inflaatio (tieto vuoden 2008 lopulta). Lisäksi eliniänodote on laskenut 60 vuoden tienoilta 37:ään. Mugabe syyttää talousvaikeuksista länsimaisia vastustajia, kuten erityisesti Isoa-Britanniaa, jolle voi toki hakea perusteita EU:n asettamista talouspakotteista. Mugabelle sellaisia terveisiä, että pakotteita hellitetään varsin todennäköisesti heti, kun maan asiat saatetaan oikeisiin uomiin.
Alueen kuivuuteen sekä hurjaan AIDS-tilanteeseen hallituksella on rajalliset vaikutusmahdollisuudet, mutta erityisesti kurjuutta on lisännyt Mugaben hallinnon määrätietoisesti toteuttama valkoisten maanomistajien tiluksien pakkolunastus sekä kulutushyödykkeiden hintasäännöstely. Maan ihmisoikeustilanteesta kertoo oman sanansa se, että näiden pakkolunastusten yhteydessä valkoiset maanomistajat karkoitettiin maasta, jahka heitä perheineen sekä heidän mustaihoisia työntekijöitään oltiin ensin pahoinpidelty, raiskattu sekä murhattu. Tilat luovutettiin mustaihoisten kansalaisten omistukseen ja valtaosalla heistä ei ollut kokemusta maanviljelystä. Kenties tärkein peruste valituksi tulolle olikin se, että he olivat Mugaben suosikkeja, mutta tämän maareformin seurauksena tilat ovat rappeutuneet, eikä tämä ole luonnollisesti avuksi nälänhädästä kärsivälle valtiolle.
Suomen suurin maareformi oli toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina, jolloin luovutetuilta alueilta sisämaahan muuttaneelle väestölle, kuten varsinaiselle siirtoväelle sekä rintamamiehille, annettiin maatilkkuja uudistilojen perustamiseksi. Tämä oli ymmärtääkseni melkoisena pelastuksena omillekin isovanhemmilleni, sillä pappani taisteli rintamalla ja mummoni lähti Karjalasta evakkoon. Zimbabwen tilanteeseen pesäeron tekee kuitenkin se, ettei Suomessa ainakaan minun tietääkseni olla karkoitettu, raiskattu, pahoinpidelty tai murhattu tilojen omistajia.
Maareformi tapahtui pääosin 80-luvulla Mugaben astuttua valtaan, ensin pääministerinä, sittemmin presidenttinä. Vuonna 2005 tämä oiva mies kuitenkin käynnisti ”Operaatio Murambatsvinan,” jonka yhteydessä satoja tuhansia ihmisiä, eräiden arvioiden mukaan jopa 700 000, ajettiin pois kodeistaan ja työpaikoiltaan armeijan hajoittaessa poliittisen opposition tueksi muodostuneet slummialueet suurkaupunkien yhteydestä. Operaatiolla oli mitä todennäköisimmin pyrkimyksenä Mugaben hallinnon vastaisten ja talouskriisistä syntyneiden protestien ennaltaehkäiseminen. Niin ikään tämä on jatkumoa aiempien esimerkkien mukaiselle tavalle tukahduttaa ääni toisinajattelijoilta ja oppositiolta, jonka kannatus oli keskittynyt näillä slummialueille.
5 - Pohjois-Korean avoin ilmapiiri
Minun ei tarvinne muistuttaa historiaan vähänkään perehtyneitä ihmisiä siitä, millainen kohtalo poliittisella oppositiolla tapasi olla suuressa ja mahtavassa Neuvostoliitossa. Samassa poliittisessa järjestelmässä pysytelläkseni muistutan, että tällaista toimintaa on edelleen Suuren Johtajan, eli Jong-Ilin Kimin johtamassa Pohjois-Koreassa, jonne ihmisoikeusarvioijilla ei ole edes oikeutta päästä toteamaan sitä, millä tolalla asiat ovat. Sieltä täältä tihkuvista tiedoista on kuitenkin voinut saada monenlaista osviittaa siitä, kuinka nimenomaan poliittista opposiota kohdellaan. Ruokapulauutiset ovat levinneet nerokkaista toimenpiteistä (pyrkimys estää kaukopuheluita sekä internetkielto) huolimatta yleiseenkin tietoon ja maassa arvellaan olevan miljoonia nälänhädästä kärsiviä.
Aiemmin arvostelin Kiinan ihmisoikeustilannetta, mutta tästäkin huolimatta Pohjois-Koreasta pakenee vuosittain tuhansia ihmisiä juuri sinne. Toiset eivät pääse sinne asti vaan laittomista rajanylityksistä rangaistaan vaihtelevasti kolmen vuoden vankileirituomiosta aina kuolemaan saakka. Lisäksi Amnestyn mukaan Pohjois-Korean sisälläkään ei niin vain liikuta paikasta toiseen.
6 - Humanitaarisen avun kahdet kasvot
Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen artikkelin otsikko kertoo seuraavasti: ”Pohjois-Korea tarvitsee kehitystä ruoka-avun sijasta.” Tästä olen täysin samaa mieltä ja paras kehityskeino on vallanvaihto sekä poliittisen järjestelmän totaalinen uudistus. Mikäli nykyisen valtionjohdon intressien vuoksi lapset kerjäävät kaduilla ruokaa, toisinajattelijoita teloitetaan ja siltikin haikailu ydinohjelman edistämisestä jatkuu, ei muita vaihtoehtoja yksinkertaisesti ole.
Linkki KePan artikkeliin.
”EU hankkii 90 prosenttia ruoka-avustaan paikan päältä” on minulle varsin mielenkiintoinen ja uusi tieto. Samaan hengenvetoon mainitaan myös se, kuinka suurimman avunantajan, eli Yhdysvaltojen, ”elintarvikeavusta vain yksi prosenttia tuotetaan sen ulkopuolella, mikä turvaa markkinoita amerikkalaisille agribisnesyrityksille.” Hmm, let me get this straight. Olen aina kuvitellut, että kunkin humanitaarista apua tarvitsevan maan ongelma johtuu pääosin siitä, ettei mahdollisuutta maanviljelyyn tai muuhun ruoantuotantoon ole esimerkiksi pahan kuivuuden vuoksi. Näin moni poliittisesti korrekti lähde antaa ymmärtää.
Olen tosin ”vihjaissut” joskus ”ohimennen” siitäkin, että voisiko kohdemaissa olla mahdollista toteuttaa sellaisia uudistuksia (politiikassa ja erityisesti budjetoinnissa), että ruoantuotantoa saataisiin elvytettyä maan tarvitsemalle tasolle. Ei ole sattumaa, että avun piirissä olevissa maissa esiintyy lähes joka ikisessä diktatuurihallinto tai sotilasjuntta, sisällissota, jokapäiväisiä terrori-iskuja, korruptiota ja etenkin törkeitä ihmisoikeusloukkauksia. Toisin sanottuna perimmäisin syy on kehno hallintojärjestelmä. Luitte aivan oikein: huono, hanurista, kelvoton, joutavanpäiväinen, kykenemätön, läpimätä sekä paska!
Toisinaan suurimpana vaikuttimena etenkin pommi-iskuihin on uskontojen välinen konflikti, joka on tietenkin mukava asia. Monesta muustakin lienee uskonnon- tai uskomattomuudenvapauden nimissä erinomaisen loistavaa, että henkevät aatteet kukoistavat näin estottomasti. Kenties jonain päivänä kukoistaa sienipilvi vääräuskoisten rankaisuksi ja laskeumalta turvassa olevien piristykseksi.
7 - Muutama lyhyempi mutta riemastuttava uutinen
Pari mainitsemisen arvoista juttua löytyy seuraavasta:
Satoja guatemalalaisia lapsia myytiin adoptiovanhemmile Eurooppaan ja Amerikkaan
En jaksa uskoa, että sotilaiden tavoitteena oli saada kyllin pätevä syy luovuttaa viattomat lapsiraukat adoptoitavaksi pois poliittisesti epävakaasta maasta.
Yli 200 miljoonaa lapsityöläistä
Sekä http://www.dol.gov/ilab/programs/ocft/PDF/2009TVPRA.pdf
Jälkimmäisestä PDF-dokumentista toden totta löytyy lista maista, joista on tavattu lapsityövoimaa sekä pakkotyötä. ”Mielenkiintoisena” esimerkkinä mainittakoon pornoteollisuus Venäjällä, koska raksi löytyy molemmista ruuduista. Kyseisellä alalla lapsi- ja pakkotyö tai pahimmassa tapauksessa näiden molempien yhdistelmä muodostavat järjettömyyden äärimmäisimmän kulminaation.
Myanmar mainitaan erikseen siitä, että kyseisessä maassa käytetään pakkotyötä muun muassa riisin ja sokeriruo’on viljelyyn. Kyseessähän on entinen Burma ja ihmettelen, että miksi kummassa Iltalehdenkin sivulla mainitaan maan vanha nimi, vaikkei Suomi kuulu niihin muutamaan maahan, jotka käyttävät sitä protestina maan johdossa nykyään olevalle sotilasjuntalle? Sotilasdiktatuuri maan valtiomuotona kuulostaa muutenkin melko kurjalta ratkaisulta, vaikka sitä perustellaankin esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa kommunismin uhkan torjunnaksi.
Lehti: Homomiehiä vainotaan Irakissa - 82 surmattu
Seksuaalivähemmistöjen kohtelu etenkin muslimimaissa ei ole mikään uutinen. Vastahan homoseksuaalisuus poistettiin Suomessakin mielenterveysongelmien listalta 1980-luvulla. Eikö näillekin asioille voisi ihan oikeasti tehdä jotain? Noiden vähäjärkisten kulttuurien touhu menee jatkuvasti yhä enemmän ja enemmän yli ymmärryksen. Huivit päähän ja homoseksuaaleja kidnappaamaan sekä lahtaamaan kauhean älämölön saattelemana.
Tyttö joutui naimisiin 75-vuotiaan kanssa Bangladeshissa
Pakkonaitettu lapsimorsian kuoli synnytykseen Jemenissä
Tässä on myös pari lievästi sanottuna räikeää esimerkkiä touhusta, jossa ei yksinkertaisesti ole järjen hiventä. Miten tällainen voi yksinkertaisesti olla mahdollista, vaikka jälkimmäisessä tapauksessa poliisi tutkiikin tapausta? Ensimmäisestäkin artikkelista käy kaikeksi onneksi ilmi, että Jemenissäkin toimii tällaista järjettömyyttä vastustava järjestö. Toivon tälle ryhmittymälle rutkasti lisää näkyvyyttä, jotta edes pieni mahdollisuus uudistuksille kytisi pienessä, köyhässä ja epäilemättä juuri sitä itseään eli arabimaailman taantumuksellisinta siipeä edustavassa valtiossa.
Sanavarastoni alkaa olla ehtynyt, koska en enää keksi tarpeeksi kuvaavia ylisanoja kertomaan sitä vitutusta ja turhautumista, mikä iskee, kun noiden alkuasukkaiden järjettömyyttä joutuu seuraamaan. Mikään pakkohan näin ei ole tehdä, sillä hankkiudun tiedon äärellä vapaaehtoisesti. Näin tosin soisin jokaisen ihmisen tekevän, jotta muutoksia olisi mahdollista saada aikaan. Minä kannan korteni kekoon kirjoittamalla ja toivomalla, että joku eksyy lukemaan tämänkin tekstin.
8 - Kansan sortaminen valtionjohdon itsetarkoituksena?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Yksipuoluej%C3%A4rjestelm%C3%A4
Siellä on listaus tämän hetken yksipuoluejärjestelmäisistä valtioista. Yksikään niistä ei ole kansantaloudellisesti rikkaimmasta päästä ja useassa on ihmisoikeudetkin niin ja näin. Sorron kohteena ovat etupäässä vain tietyt ja valitut kansanryhmät, kuka mistäkin syystä, yleensä vähemmän järkevästä.
Voisiko näillä asioilla olla silti mitään tekemistä toistensa kanssa?
Kaikkia esittelemistäni valtioista yhdistää monen muun ohella erityisesti yksi asia: riippumattomien ja puolueettomien tutkimusten sekä raporttien puute. Ketään edes millin verran nykyisestä maailmanpolitiikasta valveutunutta ihmistä ei taatusti vakuuta, mikäli Pohjois-Korea luovuttaa YK:lle tai Amnestylle oman hallituksensa rahoittaman raportin ihmisoikeustilanteestaan ja uskottavuutta vähentää entisestään, mikäli kaiken vannotaan olevan mainiosti.
Kansan onneksi, mutta omaksi epäonnekseen, on uhkarohkeita ihmisiä, jotka ovat ottaneet asiakseen selvittää sekä raportoida maansa epäkohdista, mutta joutuvat joko poliittisen vainon tai salamurhan kohteeksi ennen kuin saavat suutaan auki. Humanitaarista apua on hankala kohdentaa oikein, mikäli maan oloista ei tiedetä rehellisesti. Kim Jong-Ilille saatte kertoa sellaisia terveisiä, etteivät ihmisoikeusarvioijat halua päästä maahan ilkeyttään vaan kartoittaakseen kansan tilannetta.
Joka ikisellä valtiolla, joka epää kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen tai Yhdistyneiden kansakuntien edustajien pääsyn maahan, on jonkun sortin luurankoja kaapissaan. Puolasta, Uudesta-Seelannista tai Andorrasta räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia ei olla tietääkseni raportoitu ainakaan kymmeniin vuosiin. Lisäksi YK:n väeltä ei olla evätty pääsyä maihin. Salattavaa ei ole. Mikseivät asiat voi toimia joka paikassa yhtä mainiosti vaan kansan pitää kärsiä idioottien johtajien vuoksi? Pirun monessa maassa asiat ovat jopa siinä määrin päin prinkkalaa, että kansan sortaminen ja ihmisoikeuksien loukkaaminen vaikuttavat suoranaiselta itsetarkoitukselta sekä johdonmukaisen toiminnan tavoitteelta. Mitä enemmän saadaan järjettömällä toiminnalla kuolonuhreja nälänhädän vuoksi niin sen parempi.
Wikipedian kokoelma eri maiden ihmisoikeustilanteista löytyy täältä.
9 - Suomen byrokratia tasavertaisuuden ja sananvapauden asialla
Joku saattoi veikkailla heti ensimmäisessä kappaleessa, ettei kirjoituksessa loikattaisi ollenkaan Suomen kamaralle. Luin kuitenkin hiljattain sen verran mainion kolumnin, etten malta olla mainitsematta J. Halla-ahon saamasta tuomiosta. Vaikea siihen on toki olla kantaa ottamattakaan, koska olen kirjoittanut aiemminkin hänestä sekä yhtenevistä ajatuksistamme rivitolkulla.
Tuomio uskonrauhan rikkomisesta on sinänsä ymmärrettävää, koska muslimit ovat asiansa kanssa huomattavasti kristittyjä herkkänahkaisempia. Onneksi asia on näin tai muuten oikeusjärjestelmämme olisi ylityöllistetty yksinomaan vaikkapa vapaa-ajattelijoita tuomitessaan. Tuomiosta kiihoittamisesta kansanryhmää vastaan olisin vihastunut jo ihan henkilökohtaisestikin. Sanan varsinaisessa merkityksessä kiihoittaminen on minusta huomattavasti internetiin kirjoittelemista näkyvämpää toimintaa. Artikkelin kirjoittaminen sanomalehteen on jo isompi askel ja tällöin vastuussa olisi todennäköisesti yhtälailla artikkelin julkaissut lehti tai vähintäänkin päätoimittaja.
Yhtälailla rangaistavaa voisi olla kansanryhmää vastaan kiihoittuminen, mikä ei lienekään kaukana, jos sitä yhtä ainoaa oikeaa mielipidettä maahanmuuttokysymyksen osalta aletaan vaalia lakiteitse, kuten muutamissa uhkakuvissa ollaan esitetty. Halla-aho aavisti todennäköisesti jo kirjoitusvaiheessa, eli blogitekstinsä etupäässä Mika Illmannille, eli sananvapauslainsäädäntöön erikoistuneelle valtionsyyttäjälle, kohdistaessaan, mitä tuleman pitää. Se, että hän mitä luultavimmin aavisti tämän jo ennalta, on omiaan kertomaan siitä, mikä koko kirjoituksen sekä siitä syntyneen bolemiikin tarkoitus oli.
Suurelle kansalle se selvisi vasta syyteharkinnan ja viimeistään itse oikeudenkäynnin myötä. Olettamani tavoite oli suomalaisen ilmaisunvapauden kaksinaismoralismin ilmentäminen. Tämän puitteissa suomalaisten geneettisistä ominaispiirteistä saa esittää kyseenalaisin perustein julkilausumia, jotka ovat omiaan saattamaan kansamme epäedulliseen valoon tai loukkaamaan meitä. Sama pätee paria poikkeusta lukuunottamatta suurimpaan osaan muihinkin Suomessa majaa pitävistä väestöryhmistä, olivatpa ne eroteltu demografisesti miten vain. Näitä ”paria poikkeusta” jokainen saa mietiskellä hiljaa itsekseen ja lukaista vaikkapa eräästä tuoreimmasta kirjoituksestani pari sanaa positiivisesta syrjinnästä.
Suomenruotsalaisista tai vaikkapa lappalaisista ollaan tavattu vääntää jos jonkunnäköistä vitsiä, mutta yhtäkään oikeusjuttua kansanryhmää vastaan kiihoittamisesta en muista. Mikäli puhe ei olisi ollut geneettisistä ominaispiirteistä, koskisi asia yhtä lailla Suomen kansalaisuuden saaneita muslimeita kuin minuakin, koska hekin ovat kielessä ”suomalaisia.” Tällainen sanavalinta olisikin kaiketi antanut oikeuslaitokselle rutkasti enemmän haastetta, koska demografisesta kategorioinnista olisi jäänyt minun tulkintani mukaan pois kaikki muu paitsi kansalaisuus ja tärkeimpänä uskonto. Mikäli minä ja muut maahanmuuttokriittiset olemme oikeassa ja tietyt ryhmät ovat erityisasemassa, olisi haastetta syntynyt nimenomaan siitä, että molempiin ryhmiin olisi kuulunut ihmisiä, jotka olivat itse syytteessä uhrin asemassa.
Aiemmin mainitsemani kolumni löytyy täältä.
Kirjoittaja on siis Perttu Häkkinen, jonka sanoma on piristysruiske monikulttuurisuusintoiluun etenkin sitä kritisoivien henkilöiden silmissä profiloituneen Hesarin juttutarjonnassa. Parista kohtaa paistaa lievä ironia, vähintään provosointi, mutta kokonaisuuden perusteella oletan hänen olevan tuiki tosissaan. En tosin usko, että hän kaipaa Hollannissakaan pedofiileille kovin suurta näkyvyyttä saati sananvaltaa, vaikka muistaakseni juuri siellä he penäävät oikeutta omaa suuntautumistaan ajavalle poliittiselle puolueelle. Korkeintaan näin voisi tehdä todella äärimmäinen sananvapauden kannattaja periaatemielessä.
Loppusanat
Oikein kaukaa haettuna lienenkin tässä mielenkiintoisen kysymyksen edessä, koska puolustan sekä ihmisoikeuksia että sananvapautta. Loukkaako sovinistin sananvapausoikeus naisia siten, että hänen on aiheellista erota tehtävästään? Loukkaako poliittiseen oppositioon kuuluvan henkilön valtionjohtoa kritisoiva lausunto diktaattoria siten, että vastarinnan kiiski on perusteltua passittaa kolmeksi vuodeksi pakkotyöhön? Jos ilmoitan olevani lähtökohtaisesti diktatuuria vastaan, voinen hyvin seistä sanojeni takana tänään ja huomenna.
Lähteenä koko kirjoitukseen toimi muutamaa erikseen linkitettyä poikkeusta lukuun ottamatta Wikipedia, josta pyrin tarkastelemaan ainoastaan niitä artikkeleita, joissa oli kunnolliset lähdeviittaukset. Tiedot on siis ammennettu esimerkiksi sivuilta Hu Jia, Taivaallisen rauhan aukion mielenosoitus, Ihmisoikeudet Kiinassa, Anna Politkovskaja, Aleksandr Litvinenko, Boris Berezovski , Zimbabwe, Robert Mugabe ja Ihmisoikeudet Pohjois-Koreassa, joiden sisältöä referoin. Tarkemmin tietoa haluavat voivat siis kipaista tutkailemaan, mitä kyseisillä hakusanoilla löytyy.
Taas lisää tasa-arvoasiaa
Tämä on jonkunasteista jatkoa edelliseen kirjoitukseeni, vaikkei liitykään siihen kuin etäisesti. Pääasiana oli arvostella Anu Saagimin iänikuista rutisemista suomalaisten naisten tyylitajuttomuudesta ja mistä milloinkin. Tämän suhteen olen ilman muuta edelleen samaa mieltä.
Kirjoituksessa puolustelin suomalaisnaisia ja mainitsin myös Esko Kiesin, Audin ex-myyntijohtajan, naissukupuolta koskevista kommenteista. Hänestä syntyi varsin laajamittainen bolemiikki, jonka seurauksena hän katsoi parhaakseen jättää tehtävänsä aivan vapaaehtoisesti. Tämäkään ei vielä laannuttanut keskustelua, vaan vastoin ennakko-odotuksia hän sai muuan gallupissa osakseen jonkun verran enemmän myötätuntoa kuin puoltoa ratkaisulleen. Tätä voisikin pitää jonkunasteisena synninpäästönä.
Vastapainoksi uutisoitiin kokoelma suomalaisten julkkisnaisten vuosien varrella esittämistä lausunnoista miehiä koskien ja jokainen niistä edusti samaa verrattain ala-arvoista tasoa Esko Kiesin taannoisten kommenttien kanssa. Tämän tiimoilta mietiskelin jälleen tovin sitä, millainen tasa-arvokulttuuri Suomessa todella vallitsee, vaikka puolustelinkin sitä Viroon verrattuna. Näin tosin tein Saagimin Anun kommentteihin peilaamalla ja tulkinta on siis aivan omaa tekoani.
Tässäpä näitä kuitenkin olisi:
Melkoista saivartelua, mutta tämä on sitä tasa-arvon edistämistä kaunein sanakääntein. Tässäpä vielä linkkiä.
Mikään yllämainituista ei ollut kovin mieltäylentävästi sanottu, vaikkei minulla olekaan isoa mahaa ja olen nuori. Nuoruuskin tosin on suhteellinen käsite ja tuota pikaa 51-vuotiaasta Virve Rostista olisin sitä hieman liikaakin. Se ei siis aivan täysin mene samaan aihepiiriin kuin kolme muuta Iltalehden artikkeliin koottua lausuntoa. Veikkaan, että lisääkin moisia löytyisi, mikäli joku uuttera toimittaja jaksaisi arkistojaan kaivaa.
Käytännössä nykypäivän meininki kuitenkin on sellainen, että mikäli korkeassa asemassa oleva mies ylipäätään esittää minkäänlaista kritiikkiä naisesta, kuten vertaa tätä seurauksia ajattelematta autoon, saattaa seurauksena olla uran menetys. Kiesi todella luopui tehtävästään näennäisesti omasta tahdostaan, vaikken liene ainoa, jonka mieleen on juolahtanut mahdollisuus esimiestasolta tulleesta nootista. Suurempi yksittäinen tekijä lieni kuitenkin valtaisa mediamylläkkä, yritys pelastaa kasvonsa sekä ottaa vastuu teostaan.
Etenkin viime vuosikymmeninä naisella on joka tapauksessa ollut täysi mahdollisuus kritisoida miehessä kaikkea mitä keksii ja jopa nimittää meitä yksiaivosoluisiksi idiooteiksi. Minun huumorintajuni kestää, vaikka miehiä nimitettäisiin trilobiiteiksi, koska tiedän fyysisen entiteettini sisältävän huomattavasti enemmän soluja ja kehittyneitä organismeja. Yleinen asenneilmapiiri on pahasti vääristynyt ja edelleen sangen kaukana ehdasta tasa-arvosta. Ennemminkin naisten letkeät sutkaukset poikivat runsain määrin kehuja rohkeasta esiintulosta ja kenties kosiskelut feministijärjestön kunniajäseneksi. Tähän löytyy kuitenkin omat syynsä.
Alan epäillä vahvasti, että minun määritelmien mukaisesta tasa-arvosta on aivan turha haaveillakaan, koska aiemmat ikäpolvet ovat möhlänneet kaiken niin perinpohjaisesti. Naisten antama kritiikki, olipa kyse sitten vaikka miesten puutteista seksielämässä, on aina tervetullutta ”leuka pystyyn” –asennetta. Miehiltä vastaava kommentti taas on mautonta ja yleisen mittapuun mukaan askel taaksepäin tasa-arvon kehityksessä.
Perinteisesti heikommassa asemassa olleilla naisilla on joka tapauksessa ollut aina mahdollista esittää vastakkaisesta sukupuolesta kärkevämpiä mielipiteitä, kuten listata vaatimuksia seurustelukumppanille, ja nimenomaan historian vuoksi. Vastaavasti kritiikki tai vaatimukset miesten taholta ovat naisen oman identiteetin sivuuttamista, ja pitäydyn edelleen vankasti mielipiteessäni, että naiset ovat parisuhteessa vankkumattomassa etulyöntiasemassa. Juuri epätasa-arvoisen historian vuoksi miesten tilanne muistuttaa hieman valkoisen miehen taakkaa siinä mitä entisiin kolonioihin tulee ja alistumista positiiviseen syrjintään esimerkiksi työmarkkinoilla – edelleen puhumattakaan pari- tai ihmissuhteista.
Positiivisessa syrjinnässä heikommassa asemassa olevien asemaa pyritään kohentamaan esimerkiksi työmarkkinoilla perinteisten yhdenvertaisuussääntöjen kustannuksella. Toista ryhmää suosiessahan joutuu väistämättä syrjimään jonkun muun ryhmän edustajia. Euroopan unionin asettaman direktiivin mukaan syrjintä on täysin sallittua, vaikkakin rajoitetusti. Tiivistettynä ”yhdenvertaisen kohtelun periaate ei estä EU:n jäsenvaltioita toteuttamasta erityistoimenpiteitä, joiden tarkoitus on ehkäistä tai hyvittää henkilöiden rotuun tai etniseen alkuperään liittyviä haittoja.” Valkoisen miehen taakka tulee mieleen nimenomaan lihavoidusta maagisesta sanasta.
Mies tai nainen eivät tosin ole rotuja, mutta erityisesti viime vuosina ollaan varsin ilmeisesti pyritty saamaan naisia perinteisen miesvoittoisille aloille ja erityisesti eri alojen johtotehtäviin, joihin on perinteisesti tavattu valita miehiä. Tästä tasa-arvokysymyksestä ei kauheasti ole seuraavassa linkissä, mutta EU:n direktiivissä 2000/43 sovituista ohjesäännöistä työhonottotilanteessa mainitaan paljon mielenkiintoisia asioita.
Direktiivi 2000/43/EY – Syrjivät henkilöstön valintakriteerit
Euroopan unionin syrjintää koskevista ennakkotapauksista sekä muusta asiaan liittyvästä kiinnostuneet löytävät yhtä ja toista hakemalla tuota direktiiviä Eur-Lex-sivulta. EU:n parlamentin ja neuvoston sovittelukomitean naisten ja miesten tasa-arvoista kohtelua työpaikalla koskevaa yhteisymmärrystä käsittelevää asiaa sen sijaan löytyy seuraavasta. Äärimmäistä kapulakieltä, mutta mielenkiintoista asiaa.
Parliament - Council Conciliation Committee Agreement on equal treatment of women and men in the workplace
On sinänsä ymmärrettävää, että me kaikki joudumme jollain tapaa kärsimään tästä suvantovaiheesta, mutta uskon, että tulevaisuudessa kaikki kääntyy parhain päin, naisten euro on 1,00 euroa ja heistäkin saa heittää kieli poskella hieman herjaa ilman, että tarvitsee olla huolissaan sosiaaliekonomisen statuksensa menettämisestä. Tässä vaiheessa pelihousujaan eivät revi enää toivottavasti muut kuin ne umpikatkerat vanhat piiat, jotka ovat kiskoneet mummoslogginsa osapuilleen paksunsuolen kohdalle asti ja tämä yksinään on omiaan lisäämään heidän pahoinvointiaan.
Tämän mittatilaustyön saa jättää omaan arvoonsa, vaikka jotkut ovatkin koettaneet saada siitä haloota aikaiseksi.
Kirjoituksessa puolustelin suomalaisnaisia ja mainitsin myös Esko Kiesin, Audin ex-myyntijohtajan, naissukupuolta koskevista kommenteista. Hänestä syntyi varsin laajamittainen bolemiikki, jonka seurauksena hän katsoi parhaakseen jättää tehtävänsä aivan vapaaehtoisesti. Tämäkään ei vielä laannuttanut keskustelua, vaan vastoin ennakko-odotuksia hän sai muuan gallupissa osakseen jonkun verran enemmän myötätuntoa kuin puoltoa ratkaisulleen. Tätä voisikin pitää jonkunasteisena synninpäästönä.
Vastapainoksi uutisoitiin kokoelma suomalaisten julkkisnaisten vuosien varrella esittämistä lausunnoista miehiä koskien ja jokainen niistä edusti samaa verrattain ala-arvoista tasoa Esko Kiesin taannoisten kommenttien kanssa. Tämän tiimoilta mietiskelin jälleen tovin sitä, millainen tasa-arvokulttuuri Suomessa todella vallitsee, vaikka puolustelinkin sitä Viroon verrattuna. Näin tosin tein Saagimin Anun kommentteihin peilaamalla ja tulkinta on siis aivan omaa tekoani.
Tässäpä näitä kuitenkin olisi:
”Mies on alastomana parhaimmillaan. Eihän kukaan halua sänkyynsä isovatsaista miestä.”
- Kirjailija-luennoitsija Lenita Airisto Ilta-Sanomille.
”Jos miesten aivot ovat kuin Pohjois-Korea pimennyksen aikaan, ovat naisten aivot kuin suurkaupungin valot.”
- Ylen toimittaja Kirsi Virtanen blogissaan
”Mikäli lama-Suomen mediaa on uskominen, miehet, nuo gorillasta seuraavat yksiaivosoluiset viettioliot, ovat hätää kärsimässä.”
- Ylen toimittaja Anne Moilanen
”Minä en ole koskaan tuntenut vetoa vanhempiin miehiin. Kyllä nuoressa miehessä on jokin tietty juttu.”
- Laulaja Vicky Rosti Iltalehdelle
Melkoista saivartelua, mutta tämä on sitä tasa-arvon edistämistä kaunein sanakääntein. Tässäpä vielä linkkiä.
Mikään yllämainituista ei ollut kovin mieltäylentävästi sanottu, vaikkei minulla olekaan isoa mahaa ja olen nuori. Nuoruuskin tosin on suhteellinen käsite ja tuota pikaa 51-vuotiaasta Virve Rostista olisin sitä hieman liikaakin. Se ei siis aivan täysin mene samaan aihepiiriin kuin kolme muuta Iltalehden artikkeliin koottua lausuntoa. Veikkaan, että lisääkin moisia löytyisi, mikäli joku uuttera toimittaja jaksaisi arkistojaan kaivaa.
Käytännössä nykypäivän meininki kuitenkin on sellainen, että mikäli korkeassa asemassa oleva mies ylipäätään esittää minkäänlaista kritiikkiä naisesta, kuten vertaa tätä seurauksia ajattelematta autoon, saattaa seurauksena olla uran menetys. Kiesi todella luopui tehtävästään näennäisesti omasta tahdostaan, vaikken liene ainoa, jonka mieleen on juolahtanut mahdollisuus esimiestasolta tulleesta nootista. Suurempi yksittäinen tekijä lieni kuitenkin valtaisa mediamylläkkä, yritys pelastaa kasvonsa sekä ottaa vastuu teostaan.
Etenkin viime vuosikymmeninä naisella on joka tapauksessa ollut täysi mahdollisuus kritisoida miehessä kaikkea mitä keksii ja jopa nimittää meitä yksiaivosoluisiksi idiooteiksi. Minun huumorintajuni kestää, vaikka miehiä nimitettäisiin trilobiiteiksi, koska tiedän fyysisen entiteettini sisältävän huomattavasti enemmän soluja ja kehittyneitä organismeja. Yleinen asenneilmapiiri on pahasti vääristynyt ja edelleen sangen kaukana ehdasta tasa-arvosta. Ennemminkin naisten letkeät sutkaukset poikivat runsain määrin kehuja rohkeasta esiintulosta ja kenties kosiskelut feministijärjestön kunniajäseneksi. Tähän löytyy kuitenkin omat syynsä.
Alan epäillä vahvasti, että minun määritelmien mukaisesta tasa-arvosta on aivan turha haaveillakaan, koska aiemmat ikäpolvet ovat möhlänneet kaiken niin perinpohjaisesti. Naisten antama kritiikki, olipa kyse sitten vaikka miesten puutteista seksielämässä, on aina tervetullutta ”leuka pystyyn” –asennetta. Miehiltä vastaava kommentti taas on mautonta ja yleisen mittapuun mukaan askel taaksepäin tasa-arvon kehityksessä.
Perinteisesti heikommassa asemassa olleilla naisilla on joka tapauksessa ollut aina mahdollista esittää vastakkaisesta sukupuolesta kärkevämpiä mielipiteitä, kuten listata vaatimuksia seurustelukumppanille, ja nimenomaan historian vuoksi. Vastaavasti kritiikki tai vaatimukset miesten taholta ovat naisen oman identiteetin sivuuttamista, ja pitäydyn edelleen vankasti mielipiteessäni, että naiset ovat parisuhteessa vankkumattomassa etulyöntiasemassa. Juuri epätasa-arvoisen historian vuoksi miesten tilanne muistuttaa hieman valkoisen miehen taakkaa siinä mitä entisiin kolonioihin tulee ja alistumista positiiviseen syrjintään esimerkiksi työmarkkinoilla – edelleen puhumattakaan pari- tai ihmissuhteista.
Positiivisessa syrjinnässä heikommassa asemassa olevien asemaa pyritään kohentamaan esimerkiksi työmarkkinoilla perinteisten yhdenvertaisuussääntöjen kustannuksella. Toista ryhmää suosiessahan joutuu väistämättä syrjimään jonkun muun ryhmän edustajia. Euroopan unionin asettaman direktiivin mukaan syrjintä on täysin sallittua, vaikkakin rajoitetusti. Tiivistettynä ”yhdenvertaisen kohtelun periaate ei estä EU:n jäsenvaltioita toteuttamasta erityistoimenpiteitä, joiden tarkoitus on ehkäistä tai hyvittää henkilöiden rotuun tai etniseen alkuperään liittyviä haittoja.” Valkoisen miehen taakka tulee mieleen nimenomaan lihavoidusta maagisesta sanasta.
Mies tai nainen eivät tosin ole rotuja, mutta erityisesti viime vuosina ollaan varsin ilmeisesti pyritty saamaan naisia perinteisen miesvoittoisille aloille ja erityisesti eri alojen johtotehtäviin, joihin on perinteisesti tavattu valita miehiä. Tästä tasa-arvokysymyksestä ei kauheasti ole seuraavassa linkissä, mutta EU:n direktiivissä 2000/43 sovituista ohjesäännöistä työhonottotilanteessa mainitaan paljon mielenkiintoisia asioita.
Direktiivi 2000/43/EY – Syrjivät henkilöstön valintakriteerit
Euroopan unionin syrjintää koskevista ennakkotapauksista sekä muusta asiaan liittyvästä kiinnostuneet löytävät yhtä ja toista hakemalla tuota direktiiviä Eur-Lex-sivulta. EU:n parlamentin ja neuvoston sovittelukomitean naisten ja miesten tasa-arvoista kohtelua työpaikalla koskevaa yhteisymmärrystä käsittelevää asiaa sen sijaan löytyy seuraavasta. Äärimmäistä kapulakieltä, mutta mielenkiintoista asiaa.
Parliament - Council Conciliation Committee Agreement on equal treatment of women and men in the workplace
On sinänsä ymmärrettävää, että me kaikki joudumme jollain tapaa kärsimään tästä suvantovaiheesta, mutta uskon, että tulevaisuudessa kaikki kääntyy parhain päin, naisten euro on 1,00 euroa ja heistäkin saa heittää kieli poskella hieman herjaa ilman, että tarvitsee olla huolissaan sosiaaliekonomisen statuksensa menettämisestä. Tässä vaiheessa pelihousujaan eivät revi enää toivottavasti muut kuin ne umpikatkerat vanhat piiat, jotka ovat kiskoneet mummoslogginsa osapuilleen paksunsuolen kohdalle asti ja tämä yksinään on omiaan lisäämään heidän pahoinvointiaan.
Tämän mittatilaustyön saa jättää omaan arvoonsa, vaikka jotkut ovatkin koettaneet saada siitä haloota aikaiseksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)