Duologia nykyseksistä 1: Numeroita ja diagrammeja

Nykypäivän seksi on numeroita ja diagrammeja. Tilastoja ja analyysejä. Seksologit laativat läpileikkauksia näinkin emotionaalisista asioista täysin samaan malliin kuin ekonomit finansseista. Erityisesti seksi tuntuu olevan orgasmikilpailua, kuten muistelen jonkun viisaan ihmisen kirjoittaneen vastikään. Tähän mielipiteeseen on helppo yhtyä, mikäli lukaisee läpi edes lehtien seksipalstojen otsikot.

Eikö joku ole oikeasti hieman pielessä?

Vanha tuttu tiedonkulun airue, keltainen lehdistö, tuo nämä viiltävät analyysit lehtihyllyyn ja kuluttaja saa seuraavaksi tehdä omat johtopäätöksensä. Asiaan kuuluu luonnollisesti laatia analyysi omasta parisuhteesta. Löytyykö keskivertopariskunnan yöpöydän laatikosta vastaisuudessa kondomipaketin vierestä seksiopas, diagrammeja, sekuntikello ja kämmenmikro? Täytetäänkö yhdynnän jälkeen kumppanille ojennettava palautelomake?

Seksuaaliterapeuteille ja –oppaille on ollut kysyntää iät ja ajat, mutta minun nähdäkseni koko hieno "tieteenala" on muuttunut viime vuosina yhä kurjemmaksi ottaen huomioon, että kyseessä on kahden ihmisen lämmin ja useimmiten rakkauteen pohjautuva vuorovaikutussuhde. Hei, mutta tässähän se minäkin analysoin seksiä... Onko se nykyään jo oikeasti tiedettä?

Puhekielessä seksiä harrastetaan, muttei sen pitäisi vaatia samanlaista strategista analyysiä kuin tennis tai shakki. Edelleenkään ei olla kaukana siitä, että seksi on molemmilta osapuolilta mahdollisimman oppikirjan mukaiseen lopputulokseen pyrkivä suoritus. Seksiä suoritetaan eikä harrasteta.

Nappaanpa tähän pari tunteitani kuohauttanutta lehtiartikkelia. Kaiken kaikkiaan minua ärsyttää lähes joka lehden erityinen "parisuhteet & seksi" –osio, jonne näitä aihepiiriä loputtomiin puivia artikkeleita kootaan. Usea niistä vaikuttaa aikamoisesti tekemällä tehdyltä. Mediaa ei voi tietenkään syyttää loputtomasti, koska ajan kuluessa on havaittu, kuinka nämä asiat kiinnostavat kansaa ja lisäävät myyntilukuja.

Rahalla orgasmeja – 19.1.2009 11:19

Tuoreen tutkimuksen mukaan naisen seksuaalisen nautinnon määrä on suoraan verrannollinen partnerin varallisuuteen.

- Naisen orgasmitiheys kasvaa kumppanin tulojen noustessa, Newscastlen yliopiston psykologi Thomas Pollett tiivistää tulokset tuoreesta tutkimuksesta, johon osallistui yli 1500 miehen kanssa parisuhteessa elävää kiinalaisnaista.
Polletin mukaan ilmiön selitys on evoluution aiheuttamassa sopeutumisessa, joka on saanut naiset suosimaan laadukkaiksi tulkitsemiaan miehiä. Selitys myötäilee aikaisempia tutkimuksia, joiden mukaan sekä miehet että naiset käyttävät vastakkaista sukupuolta hyväkseen taatakseen geeniensä säilymiselle parhaat mahdolliset edellytykset.

Teksasin yliopiston psykologian professorin David Bussin mukaan naisen orgasmin viesti on selvä.

- Se kertoo miehelle, että nainen on tyytyväinen saamaansa seksiin ja siksi uskollinen, joten miehen kannattaa panostaa naiseen ja heidän yhteisiin lapsiinsa, Buss selittää Timesin haastattelussa.

Miten tämän uutisen vastaanottavat vähävaraiset miehet? Entä hyväuskoiset naiset? Tällaiset paskatutkimukset lisäävät parisuhteissa valitettavan usein vallitsevaa epävarmuutta sekä yksilöiden heikentynyttä itsetuntoa. Miehet alkavat itsekin arvioida sitä, ovatko kyllin laadukkaita. Seuraavaksi nainen havaitsee miehessä epävarmuutta, lukee lehdestä artikkelin, jossa kehoitetaan valitsemaan itsevarma mies ja tekee lisää johtopäätöksiä. Phuyack!

Onko orgasmin tuottaminen ainoa tapa viestiä olevansa kelvollinen aviomies ja isä? Onko yöpöydällä pullottava lihava lompakko se lopullinen niitti, jolla nainen saadaan vakuuttuneeksi omasta erinomaisuudesta? Varsinaiset toimet isänä ja puolisona ovat siis toissijaisia – riittää, kun osaa tuottaa orgasmeja. Hyvätuloinen vakanssi pitää kuitenkin saada ennen kuin viitsii edes yrittää moista urotekoa.

Allekirjoittaneen mielestä Pollett ja Buss saisivat käyttää tarmoansa tekemällä tarpeellisia tutkimuksia ja nauttimalla ylisuurta palkkaansa työstä, josta on jotain hyötyä. 1500 kiinalaisnaista on lisäksi varsin heikko otanta ja toivottavasti kukaan ei ota koko paskaa vakavasti.

He pilasivat seksin miehiltä – 10.7.2008 2:18

Nyt nuoret miehet nappailevat potenssilääkkeitä ja teeskentelevät orgasmeja.
Jopa nuoret miehet pelkäävät, etteivät he pysty vastaamaan Sinkkuelämää-elokuvan päähenkilöiden kaltaisten nykynaisten vaatimuksiin sängyssä, tuore brittitutkimus paljastaa.

Pelko saa miehet myös turvautumaan potenssilääkkeisiin yhä varhaisemmalla iällä.

- Lääkkeiden käyttö liittyy osin suorituspaineisiin, osin pelkoihin. Miehet varmistavat, ettei mieskunto petä, pari- ja seksuaaliterapeutti Teija-Liisa Ranta selittää.

Artikkeli julkaistiin siis Sinkkuelämää-elokuvan ilmestymisen tienoilla ja käsittelee miesten lisääntyneitä suorituspaineita. Tämä oli oikeasti hyvä uutinen, koska se ottaa pöydälle melko vanhan tabun. Toivottavasti mahdollisimman usea nainen, ja miksei mieskin, ymmärtää nyt sen, että mieskin on elävä olento, joka tuntee (omaa tunteita), pahoittaa mielensä, kokee epävarmuutta, arvioi itseään, haluaa tuottaa naiselleen mahdollisimman paljon hyvää oloa sänkypuuhissa ja imee vaikutteita ympäriltään. Pahaksi onnekseen myös mies osaa lukea, kuunnella naisia ja tehdä johtopäätöksiä.

Aina puhutaan vain siitä, kuinka monet ns. ihannenaiset lietsovat epävarmuutta ns. normaaleissa naisissa. Tällä kertaa kyseessä ei siis tietenkään ollut se, kuinka ihanteelliset miehet voisivat lisätä tavanomaisempien suoristus...suorituspaineita. Naisten (muka?) esittämien vaatimusten lista on kuitenkin yhtä relevantti "uhka". 79 % ohesta löytyneeseen kyselyyn vastanneista oli onneksi sitä mieltä, etteivät "vahvat naiset" ole uhka miehuudelle ja miksi olisivatkaan. Saahan sitä vaatia. Ei tämä ole ensimmäinen asia, jossa ihmisten realiteetit horjuvat.

Ei voi olla sattumaa, kuinka avioerojen määrä on räjähdysmäisesti lisääntynyt tiedonkulun muututtua yhä enemmän nykyisen kaltaiseen suuntaan. Verrataanpa tilannetta vaikka 1900-luvun alkuun, jolloin kansalla oli tavoitteena löytää itselleen elämänkumppani, jonka kanssa asettua perustamaan perhe ja jatkamaan sukua. En jaksa uskoa, että painetta tunnettiin orgasmien tuottamisesta, siittimen pituudesta, kuppikoosta, viikottaisesta yhdyntöjen määrästä, niiden kestosta tai laadusta jollain muulla tapaa arvioituna.

Pohjimmiltaan kyseessä lienee jälleen yhteiskunnan ja länsimaisen sukupuolikulttuurin radikaali muutos. Sitä ovat muovanneet viihde- ja vapaa-aikakulttuurin muuttuminen, jonka aistii parhaiten TV:n ohjelmatarjonnasta ja nuorison sekä nuorten aikuisten suhdekäyttäytymisestä. Sinkkuuden ylistys, yhden illan suhteet, jatkuva seuran metsästäminen yökerhoista, vakiintumisen pelko sekä välttely.

Yhteiskunnassa tähän ollaan sopeuduttu melko kollektiivisesti ja näin kai kuuluisikin tehdä aina, kun uusi tilanne ottaa niskalenkin. Minulle sopeutuminen tähän kaikkeen ottaa kuitenkin jokseenkin koville. Joissain asioissa minäkin olen siis vanhanaikainen. En pidä kuitenkaan kohtuuttomana, että edes yksi asia, eli seksi, jätettäisiin vastaisuudessa rauhaan syväluotaavilta analyyseiltä.

Propagandaa lapsille

I

En vaivaudu kaivamaan mitään linkkiä lähteeksi, koska jokainen vähänkään tiedoitusvälineitä seuraava tietää tarkalleen, että mistä "Kuukauden Kujallaolo" -kunniapalkintoon oikeuttavasta julkilausumasta tässä on kyse. Nina Mikkonen on joka tapauksessa hieno nainen ja minulla on hänen logiikkansa mukaan huonot vanhemmat, koska olemme viettäneet siskoni kanssa lapsena aikaa perhepäivähoidossa. Sieltä saimme molemmat sosiaalisia kontakteja ja leikkikavereita. Näin ei ollut ennen kuin minut sinne vietiin. Olin lapsena melko ujo vietettyäni aikaa lähinnä aikuisten kanssa.

Jos minut olisi naulittu sisälle melkein 6-vuotiaaksi asti äidin halittavaksi ja pusuteltavaksi aamusta iltaan, olisin taatusti ollut huomattavasti ujompi peruskouluun mennessäni. Olisin päätynyt kenties koulukiusatuksi, koska en olisi sopeutunut toisten peleihin ja leikkeihin, koska en olisi osannut mitään. Olin siis vajaa 6-vuotias silloin, kun siskoni syntyi, eikä meistä tietenkään ollut leikkikavereiksi vielä pariin vuoteen, kun toinen ei osannut edes kävellä tai puhua.

Nina Mikkonen ei ole ensimmäinen julkisuudessa suunsa avannut ihminen, jolla realiteetit horjuvat pahemman kerran. Timo T.A. Mikkosella on varmasti sen verran mainiot tulot, ettei puolison tarvitse edes harkita töiden tekoa, jos veri vetää vähääkään jäämään kotiin hyysäämään lapsia. Tässä tapauksessa tuo määrä ei luonnollisesti ollut aivan vähäinen.

Monella keskivertokansalaisella tilanne ei kuitenkaan ole yhtä auvoinen, jos haluaa saada rakastamilleen lapsille voita leivän päälle. Moni rouva Mikkosen kanssa samoilla linjoilla oleva saivartelee herkästi siitä, kuinka raha tai materia ei korvaa vanhemman välitöntä läheisyyttä ja olen luonnollisesti samaa mieltä. Kotiäidin (täydellinen vanhempi) lailla lastaan rakastava isä/äiti kasvattaa kuitenkin lapsensa mielellään muualla kuin sillan alla, vaatettaa hänet ehjiin vaatteisiin, mahdollistaa hänelle terveellisen ja monipuolisen ruokavalion sekä virikkeitä. Virikkeillä en tarkoita uusimpia ja kalleimpia leluja vaan esimeriksi opettavaisia kirjoja. Minä opin lukemaan reilusti ennen esikoulukerhoa lähinnä Aku Ankkojen avulla.

Kuinkahan lie siinä sitten kävi niin, että meistä on kasvanut sisareni kanssa itsenäisiä, hyvin käyttäytyviä, sosiaalisia sekä kelvollisia kansalaisia ja olemme lisäksi erinomaisen loistavissa väleissä vanhempiemme kanssa? En nyt tosin muista tarkalleen, että mitä uhkakuvia Nina Mikkonen antoi (jos antoi) lapsista, jotka laitetaan päivähoitoon. Onneksi todennäköisesti noin 99,9 % kansasta osaa jättää moisen pölvästin sanomiset täysin omaan arvoonsa. Eikä ainoa syy ole todellakaan moiset lausunnot, vaan hullun lailla studiossa meuhkaaminen ja keskustelukumppanin sekä juontajan "jyrääminen".

Siis: kuka edes harkitsee ottavansa vakavissaan "täydellisen kotiäidin arkkityypin", joka kuitenkin vaahtoaa hullun kiilto silmissä ja savu korvista nousten siitä, kuinka päivähoito on Natsi-Saksan tai Fasisti-Italian aikaista totalitarismia? Teesi itsessään on yhtä naurettava kuin väittää Nalle Luppakorvaa saatananpalvojaksi tai Pikku Myytä kommunistiksi (mekon väri). Ei päiväkerhossa minun tietääkseni mitään poliittista propagandaa syötetä, jotta vertaukseen ”lasten koulintaan heti pienestä pitäen” olisi edes pienenpieniä perusteita.

II

Ainoa propaganda, jota lapsiin upotetaan jo lähes syntymästä asti on kunkin perheen tunnustama uskonto. Minäkin olin seurakunnan järjestämässä esikoulukerhossa, jossa laulettiin virsiä, höpöteltiin ummet ja lammet Jeesuksesta kumppaneineen sekä käytiin läpi evankeliumia. Siis noin 6-vuotiaille lapsille, joista suurin osa uskoo vielä joulupukkiin ja hammaskeijuunkin, opetetaan mitään vaihtoehtoisia ajatusmalleja tarjoamatta, kuinka kaikki heidän näkemänsä on tänne ilmestynyt. Nämä asiat kun on alle kouluikäisenä otsaluuhun taottu niin kuinka niihin osaa enää tulevaisuudessa kriittisesti suhtautua? Eikö se ole jonkun asteista totalitarismia, että joissain uskontokunnissa suljetaan koko yhteisön (perhe, suku) ulkopuolelle, jos heilastelee siihen kuulumattoman vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa tai osoittaa oppeja kohtaan kritiikkiä?

Olenko oikeasti ainoa ihminen, jonka mielestä touhussa on yhtä sun toista epäilyttävää? Jos minä saisin päättää, ei lasta saisi kastaa mihinkään uskontokuntaan ennen 15. ikävuotta, koska siihen mennessä lapsi on todennäköisemmin osannut muodostaa valtaosan maailmankatsomuksestaan omien kokemustensa eikä kerhotädin ja uskonnon opettajan opetusten perusteella. Ei elämänkatsomusta voi muutenkaan opettaa.
Onko siis epäselvyyttä, kuinka valtionkirkko tapauskovaisineen syntyy?

Minusta olisi paitsi mielenkiintoista myös oikein, jos luterilaisesta kirkosta potkittaisiin pois ne, jotka eivät käy jumalanpalveluksessa tiettyä määrää, kuten kerran neljännesvuodessa. Ei menisi montakaan vuotta, kun tapakristityt olisivat poissa kirkon kirjoista. Tämä olisi paras keino osoittaa se, kuinka yhdentekevää johonkin uskontokuntaan kuuluminen valtaosalle kansastamme on.

Pidän melko epätodennäköisenä, että usean vuoden hiljaiselon jälkeen kirkossa käynti räjähdysmäisesti lisääntyisi ihmisten halutessa yhtäkkiä säilyttää jäsenyytensä tuossa instituutiossa. Jos näin taas kävisi, osoittaisi se ihmisten tekopyhyyden. Kirkonhan pitäisi olla kelpo kristitylle se tärkeä paikka, jossa käydään aina silloin tällöin tunnustamassa elämän- ja maailmankatsomustaan maailmankaikkeuden tärkeimmälle olennolle, joka tuolla yläkerrassa asustelee. Siltikään siellä ei käydä kuin hautajaisissa, häissä tai konfirmaatiossa silloin tällöin. Parhaimmillaan niistä voi tulla se kymmenen vuoden tauko, jonka aikana jumalanpalveluksessa vierailua ei tule edes harkinneeksi.

Onhan mahdollista, että tällaisen säännön voimaan tullessa kaikki Suomen luterilaiset kirkot alkaisivatkin olla joka sunnuntaiaamu ääriään myöten täynnä pelästyneitä tapauskovaisia, jotka haluavat saada ne kirkkohäät (koska vanhemmat/tädit/sedät/isovanhemmat/isoisovanhemmatkin viettivät sellaisia) ja haluavat tulla haudatuksi seurakunnan maalle jäsenyytensä myötä. Kymmenen edellisen vuoden aikana nämä ihmiset eivät ole tehneet kirkon läheisyydessä muuta kuin käyneet kenties näyttämässä sen arkkitehtuuria ulkopaikkakuntalaisille vierailleen. Ymmärtänette mitä tarkoitan tässä yhteydessä tekopyhyydellä.

Tiedetään: kirkko/moskeija/synagoga/temppeli ei ole ainoa paikka, jossa palvoa jumalaansa, mutta tuskinpa ne ihmiset, jotka eivät kirkossa käy, pitävät hartaustilaisuuksia kodeissaan. Ilta- ja ruokarukouksen ehkäpä latelevat. Tästä ja monesta muusta asiaan liittyvästä pitäisi saada kattava gallup. Omista kokemuksistanne voitte mainita blogin kommenttiosioon. Olen vilpittömän utelias tietämään suomalaisten uskonnollisesta aktiivisuudesta, koska kirkossa käy vuosittain taatusti vähemmän kuin 80,7 % kansasta, joka on siis kirkkoon kuuluvien osuus.

Moni saattaa ajatella ehdotuksestani, että miksi säännöllistä kirkossa käyntiä vaadittaisiin ihmisiltä, jotka kuitenkin maksavat kiltisti kirkollisveroa seurakuntaan kuulumisestaan. Urheiluseuran jäsenmaksua voi maksaa, vaikkei kävisi koskaan harrastamassa mitään lajia sen tiloissa ja kaikki seuran johdossa ovat tyytyväisiä. Puolueen/AY-liikkeen/kirjakerhon jäsenmaksua voit maksaa, vaikket ota toimintaan osaa mitenkään muuten. Miksi? Tienestit eivät tee koskaan pahaa yhteisön tai instituution toiminnan ylläpitämiseen, olipa kyseessä mikä tahansa. Minäpä kysynkin, että mikä elämänkatsomus ja vakaamus se sellainen on, jonka tunnustamisesta maksetaan jäsenmaksua?