maanantaina, huhtikuuta 26, 2010

Islamin ikuinen tabu

Vaikka islamin oppien kritisointi etenkin länsimaalaisen oikeusjärjestelmän näkökulmasta on tabu isolla T:llä, on minusta monikulttuurisuusihanteen vallitessa erittäin aiheellista pohtia sitä, miksei islamin ihmisoikeusrikkomuksiin reagoida käytännössä millään tavalla. Monet Koraanin julistamista ehdottomista käskyistä ja/tai menettelytavoista sotivat rajusti kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia ja Suomen rikoslakia vastaan.

Muslimit ovat siinä mielessä selkeässä ja haluamassaan valta-asemassa, ettei länsimainen yhteiskunta uskalla reagoida ihmisoikeuksien sortoon konkreettisin toimin islamististen ääriainesten reaktion pelossa. Samasta syystä suomalaiset maahanmuuttopoliitikot eivät uskalla asettaa järkeä ja todennettavia faktoja selkäytimeen pureutuneen suvaitsevaisuuden edelle.

Länsimaalaiset ihmiset alistuvat suosiolla pelkoonsa, koska ovat itse lanseeranneet rasismin terminä ja sen hysteerisen vastustuksen normatiivisena käyttäytymismallina estämään vaihtoehtoja. Nykyisessä mittapuussaan käsite onkin yksi merkittävimpiä karhunpalveluksia oikeusjärjestelmällemme. Kukapa rotusortoa vastustanut ihminen olisi osannut aavistaa sitä, kuinka kaukana alkuperäisistä tarkoitusperistään rasismia nykyään käytetään. Se on syyllistämiskeino numero yksi johtaen kunnollisen keskustelun ja lopulta järjen tukahduttamiseen.

Useissa islamilaisista maista teloitetaan alaikäisiä, rajoitetaan yksilönvapautta, kivitetään raiskattuja naisia suvun kunnian vuoksi, silvotaan vauvojen sukuelimiä (jo Suomessakin), naitetaan pikkutyttöjä vanhoille miehille (on tapahtunut Suomessakin itsensä imaamin mukaan), teloitetaan seksuaalivähemmistöjen edustajia, tapetaan islamia arvostelleita tai siitä luopuneita, tukahdutetaan sananvapaus ja kielletään naisilta oikeus valita oma puolisonsa, ottaa avioero, äänestää, opiskella, tienata itse elantonsa, hallita omaa omaisuuttaan, pukeutua niin kuin itse haluaa, matkustaa vapaasti tai ajaa autoa.

Toivottavasti Astrid Thors ja Matti Vanhanen ovat nyt tyytyväisiä, koska kukaan ei uskalla kritisoida näitä hirveyksiä, eikä tilanne tule ainakaan parantumaan, mikäli muslimivähemmistöä pyritään kasvattamaan entisestäänkin. Suomalaiset kunnioittavat ainakin toistaiseksi valtiomme oikeuslainsäädäntöä ja sen vuoksi kielenkäyttöämme rajoittaa pelko rasistiksi tai vähintään ksenofobikoksi leimautumisesta, pelko syytteestä koskien kiihoitusta kansanryhmää vastaan ja yleisemmin suuri pelko ottaa puheeksi ikuinen tabu, jonka mukaan maahanmuuttajat ovat automaattisesti uhreja eikä heidän toimissaan ole arvostelun varaa missään olosuhteissa.

Suvaitsevaisten vakiovastaukset ovat olleet jo iänikuisen kauan se, etteivät suinkaan kaikki muslimit tee kaikkea noista hirveyksistä, ääri-ilmiöt ovat marginaalisia, hirveydet kuuluvat usein paikalliseen kulttuuriin eikä laajemmalti itse uskontoon, hirveydet eivät edusta sitä oikeaa islamia tai sitten kukkahattutädit sattuvat tuntemaan yhden muslimin. Lisäksi moni suvaitsevainen kuittaa ongelman sanomalla, ettei hyväksy sitä ja tätä, mutta ymmärtää silti.

Missä tahansa näistä tapauksista suvaitsevainen länsimaalainen ottaa isomman askeleen kuin mitä hän kykenee kuvittelemaankaan. Hän kuvittelee osaavansa määrittää itselleen vieraan uskonnon sisällön. Hän kuvittelee ymmärtävänsä ja osaavansa tulkita hänelle vierasta uskontoa jopa siinä määrin, että osaa tehdä johtopäätöksiä tulkinnanvaraisuuksista. Yhden tai kolmen muslimin henkilökohtainen tunteminen riittää perusteeksi kaikkien negatiivisten seikkojen kieltämiselle.

Se, mitä Koraanissa sanotaan, on säännöstö, jonka mukaan pitää toimia poikkeuksetta. Koraania satutaan tulkitsemaan maailmanlaajuisesti monella eri tavalla, ääripäät laskettuna konservatiivisemmin ja vapaamielisemmin. Yksikään kukkahattutäti ei siis kykene määrittelemään sitä, etteivät ympäri maailmaa tapahtuvat vääryydet olisi tapahtuneet sen "oikean islamin" nimissä. Minä ja moni muu lukutaitoinen voimme perustellusti tehdä johtopäätöksen siitä, että raiskattuja naisia kivitetään juuri islaminuskon nimissä, koska Koraani antaa ohjeistuksen toimia siten, jotta suvun kunnia saadaan säilytettyä.

Pumpulinpehmeä sekä suvaitsevainen tulkinta ei ole mahdollista edes siinä tapauksessa, että suvaitsevaiset sattuisivat tuntemaan pari Suomeen muuttanutta ja maltillisempaa siipeä edustavaa muslimia. Se, että toinen uskonto on verrattain tuntematon ja monikulttuurisuuden ihannoinnin vuoksi ainoat viralliset mielipiteet kertovat sen rauhanomaisuudesta, eivät ole järkevälle ihmiselle riittävä peruste ummistaa silmiään.

Samalla kun SDP ja jopa kokoomuskin alkavat antaa vähitellen keppiä maahanmuuttokriittisyydelle, haluaa keskusta estää muukalaisvihamielisyyttä. Hänen hysteerisyytensä käy sääliksi. Noudatan nyt Vanhasen logiikkaa: minun ei ole taloudellisesti mahdollista tai muutenkaan järkevää ostaa itselleni Mercedes-Benziä ja olen siis Mercedes-Benz -vihaaja. Asuntoomme ei mahdu, eikä tänne näin ollen ole järkevää tai taloudellisestikaan kannattavaa hankkia aurinkotuoleja. Se tekee minusta Vanhasen logiikalla aurinkotuolivihamielisten asenteiden lietsojan.

Televisioon olisi aiheellista järjestää vähintään parin tunnin mittainen paneelikeskustelu, jossa on läsnä suomalaisia politiikan vaikuttajia laidasta laitaan, islamilaisten yhdistysten johtajia, seksuaalivähemmistöjen ja naisasialiikkeiden edustajia. Keskustelua tulisi käydä kaikista arimmistakin aiheista.

Kaikki arimmista arimmat, mutta täyttä totta olevat tabut tulisi repiä auki pöydälle käsiteltäviksi tässä paneelikeskustelussa, eikä kukaan lähde minnekään ennen kuin asioihin on saatu ihan oikeita selkeästi puhumalla, eli ihmisten pääasiallisella kommunikointimenetelmällä saatuja vastauksia. Vastauksia kysymyksiin islamin hengellisiltä johtajilta, rikkiviisailta yleineroilta.

- Miksi nainen on niin vähempiarvoinen, että heitä pitää kivittää syystä tai toisesta?
- Minkä tähden teidän perkeleen talipäiden täytyy elää niin järjenvastaisessa ja sadistisessa muinaisuskossa, jossa pienten lasten, niin poikien kuin tyttöjen, sukupuolielimiä silvotaan vailla lääketieteellisiä ja näin ollen järkeviä perusteita?
- Miksi piirissänne on varsin runsaasti juuri niitä äärimmäisiä alkuihmisiä, jotka kuvittelevat saavuttavansa ikuisen elämän tappamalla itsensä ohella muita vääräuskoisia?

Ei voi olla niin, että suomalaiseen kulttuuriin kovalla tohinalla integroitavan kulttuurin ominaispiirteisiin kuuluu terveeseen järkeen, ihmisoikeuksiin ja yksilönsuojaan nojaavaan rikoslainsäädäntömme vastaisia asioita nimenomaan tämän kulttuurin vuoksi, emmekä reagoi asioihin mitenkään.

Suomalaisilla on ehdoton oikeus ja velvollisuus tietää, millaista ideologiaa heidän yhteiskuntaansa integroidaan lähestulkoon väkipakolla. On syytä pelätä vanhojen puolueiden kannattavan maahanmuuttokritiikkiä vain siksi, että sillä saadaan näin vaalien alla lisää hajaääniä, mutta mitään ei kuitenkaan tulla tekemään asian hyväksi seuraavalla vaalikaudella. Moni kriitikko saattaa kokea tässä tilanteessa suurta tyytyväisyyttä, koska suurissa puolueissa huomioidaan kritiikin tarve, mutta tyytyväisyyteen ei ole syytä niin kauan kuin varsinaisia tekoja tai päätöksiä ei ilmene.

Minun tai kenenkään muunkaan ei tarvitsisi erikseen mainita sitä itsestäänselvyyttä, etteivät vapaamielisimmätkään muslimit suvaitse kritiikkiä omaa elämänkatsomustaan kohtaan. Lähtökohtaisesti muslimit pitävät itseään ylivertaisena ryhmänä kaikkiin muihin, erityisesti juutalaisiin, nähden. Valtavan suuri ristiriita onkin heti kättelyssä siinä, että keneen verrattuna he ovat ylivertaisia siinä tilanteessa, kun juutalaiset ja muut alempiarvoiset on hävitetty maan päältä.

Esitin Hommaforumillekin kysymyksen siitä, että mistä mahtaa johtua naisten huomattavasti maltillisempi maahanmuuttokritiikki, vaikka kaikki suomalaiset kantavat asiasta lähes yhtä suuren vastuun ja taloudellisen taakan. Sen lisäksi kritiikki ei enää tulevaisuudessa mene ohi korvien keneltäkään. Miksi useimmat naiset sitten ovat monikulttuurisuus- ja maahanmuuttomyönteisiä ilman sen ihmeempää kritiikkiä? Osalla voi olla kyse samasta ilmiöstä kuin hakkaavan miehen luokse jäävistä. Uskotaan että aina lopulta hyvä voittaa, asiat kääntyvät parhain päin.

Rakkaus parantaa. Sokeaa uskoa ihmisen pohjimmaiseen hyvyyteen. Ikävää siinä on yhteiskunnalliselta kannalta se, että kun hakkaavan miehen luokse palaava nainen ottaa vain itse uusia iskuja, yrittävät ongelmallisiakin maahanmuuttajia sokeasti suvaitsevat kontrolloida kaikkien tekemisiä sekä sanomisia hienotunteisuuden nimissä ja vetää koko yhteiskunta yhä syvemmälle mukaan hyysäämiseen.

Älkää ymmärtäkö väärin. Minä en syytä naisia nykyisestä retuperällä olevasta maahanmuuttopolitiikasta. Tämä oli irrallinen ja sangen lyhykäinen huomio äänekkäimpien kriitikkojen sukupuolijakaumasta. Tullen käsittelemään asiaa tarkemminkin tulevaisuudessa.

5 kommenttia:

  1. Tämä kommentti ei viittaa spesifisti nimenomaan siihen merkintään, johon olen sen liittänyt.

    Ajattelin tarjota muutaman eettisen pulmatehtävän:

    1. Henkilö X voi kohdistaa teon P henkilöön Y. Henkilölle X koituu itselleen haittaa siitä, jos hän tekee teon P. Keksitkö eettistä perustelua sille, miksi henkilön X voisi kuitenkin olla oikein tehdä teko P?

    2. Alueella M asuu populaatio A. Alueen M ulkopuolelta alueen sisäpuolelle pyrkii vaarallinen rikollisjoukko B. Keksitkö eettistä perustelua sille, miksi ei välttämättä olisi väärin päästää rikollisjoukkoa alueen sisäpuolelle?

    3. Henkilö X ja henkilö Y saavat toisistaan poikkeavaa kohtelua. Tarkemmin sanottuna henkilö X:ää autetaan jollakin tavalla enemmän siitä huolimatta, että henkilö X ei itse ole tehnyt mitään enemmän tai paremmin verrattuna henkilöön Y. Keksitkö eettistä perustelua sille, miksi moinen toiminta voisi olla oikeutettua?

    VastaaPoista
  2. Vastaus meni ja venähti maratonasteelle. Tapani mukaan viimeistelin sitä pitkin meneillään olevaa lauantai-iltaa.

    1. Jos lähdetään liikkeelle siitä, että esimerkiksi naisten sukupuolielimien silpomista harjoittavat väestöryhmät pitävät tekoaan itsearvoisesti oikeana, koska se on heidän kulttuurisidonnainen traditionsa, on vaikkapa minun äärimmäisen hankala keksiä sellaista perustelua, jolla toisen osapuolen saisi vakuuttuneeksi teon kamaluudesta. Fundamentalisti-islamistinen etiikka antaa hyvinkin myöten suorittaa tällainen sadistinen väkivallan teko ja vaikka suomalaisissa tapauksissa on saatu lääkäri kiinni, ei ole käynyt ilmi, että olisi ryhdytty asiaankuuluviin oikeustoimiin.

    Voin hyvinkin kuvitella mutu-tuntumalta, että moni konservatiivisen (ja traditionaalisen) islamilaisen etiikantajun omaava lääkäri asettaa traditionaalisen silvonnan länsimaisen oikeusjärjestelmän edelle. Kuka tahansa saa esittää korjauksen, mikäli olen väärässä. Tässä kohden voimme puhua laajemmaltikin kulttuurinäkemysten yhteentörmäyksestä, mutta minun suomalaisen oikeus- ja ihmisoikeuskäsityksen mukaan listaamani kohdat ovat väkivaltaista sadismia. Järkijättöistä kulttuurisidonnaisuutta, jossa ihan oikeasti sorretaan väkivaltaisesti ja sairaasti ihmisiä, erityisesti naisia. On siinä ja siinä, oliko Josef Mengele montaa islamilaismielistä lääkäriä kauheampi ihminen.

    2. Etiikka ei todellakaan ole vahvin alueeni, mutta koetan silti keksiä jotain vastattavaa. Humaanista näkökulmasta tällaisia perusteita löytyy varmasti, jos ajatellaan humanitaarista suojaa kaipaavien ihmisten kotimaiden jopa kuolemanvaarallisia oloja (uskonnolliset ja poliittiset vainot). Ne eivät ole koskaan toimineet kyllin vahvoina perusteina minulle. Yksinkertaisesti Suomen ei ole mahdollista syytää rahaa kehitysapuun. Sen lisäksi meidän ei ole mahdollista vastaanottaa huoltosuhdettamme entuudestaankin vahingoittavaa määrää ihmisiä humanitaarisista syistä. Kaikkein vähiten soisin pääsyn maahamme rikollisjoukolle. Ymmärrän jossain määrin sitä, että rankat elinolot lähestulkoon pakottavat ihmisiä rikollisille teille, vaikka he tietävätkin sen olevan väärin. Kyse on ihmisen selviytymisvaistosta. Toista valtiota ei kuitenkaan pidä asettaa maksumieheksi ja jopa syntipukiksi siitä, ettei toinen kykene rappiohallituksineen hoitamaan asioitaan niin kuin kuuluu. Tämä perustelu voi olla jo kulunut, mutta koska Suomi ei ollut kolonialismin aikakaudella sortamassa Afrikkaa, ei varsinkaan meidän kuuluisi kärsiä siitä taloudellisesti tai oman väestömme kustannuksella.

    3. Tästä tuli mieleen ajatus siitä, kuinka nykyaikainen etnisten vähemmistöjen suosiminen on vain yksi ja verrattain tuore esimerkki positiivisesta erityiskohtelusta. Kehitysvammaisten kohdalla käytäntöä on sovellettu jo iät ja ajat. Minulla ei ole periaatteessa mitään sitä vastaan, mutta joku voisi toki kritisoida minua siitä, että miksi olisin valmis suosimaan "leivän syrjään pääsemisessä" suomalaissyntyisiä kehitysvammaisia, mutten maahanmuuttajia. Kaikkiaan ihmisiä saatetaan eettisten perusteluiden nojalla samalle lähtöviivalle, jotta kaikkien olisi edes teoriassa mahdollista saavuttaa samanlainen sosioekonominen status yhteiskunnassamme. Toivottavasti tämä jalo ajatus kelpaa eettiseksi perusteluksi. Järjellinen peruste se ei kuitenkaan ole.

    Jos väännän asian omia aikojani oikein nurinkuriseksi, niin käytän esimerkkinä vaikkapa itseäni. Minua ei olisi järkevää palkata asianajajaksi, koska en tiedä alasta tarpeeksi. Joku todella humaanin näkökulman omaava voisi kannattaa nimitystäni, koska kokee minun ansaitsevan mahdollisuuden ainoastaan ihmisarvoni vuoksi. Kenenkään muun kuin minun itseni tarkoitusta se ei kuitenkaan palvelisi.

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia vastauksista. Jatkan vielä keskustelua. Numeroin kommenttejani jälleen noiden kolmen kohdan mukaan.

    1. En ymmärtänyt, miten vastauksesi tähän kohtaan liittyi kysymykseeni. Luitko sen tarkasti? Kysymys siis kuului, voiko olla syytä sille, että jonkun pitää tehdä jokin teko huolimatta siitä, että hänelle itselleen koituu siitä haittaa.

    Esitin kysymykset spesifeistä piirteistä riisuttuna, jotta ne voisi hahmottaa yleistasolla kiinnittämättä huomiota esimerkiksi Suomen maahanmuuttopolitiikkaan. Voin nyt kuitenkin paljastaa myös tausta-ajatuksia kysymyksieni taustalla. Ensimmäisen kysymyksen kohdalla tausta-ajatukseni oli seuraavanlainen. Sinäkin nähdäkseni perustelet sitä, että Suomen pitää jollain tapaa rajoittaa maahanmuuttoa ja muutenkin ulkomaalaisten auttamista sillä perusteella, että suomalaisille koituu siitä haittaa. On kuitenkin uskoakseni sinunkin mielestäsi olemassa tilanteita, joissa jotakuta pitää auttaa, vaikka siitä koituu itselle haittaa - mikäli koituva hyöty on tarpeeksi merkittävää. Sitten on tietysti tarpeen miettiä, milloin ulkomaalaissyntyisten auttaminen on tällaista. Etupäässä halusin kuitenkin tuoda ilmi, ettei minusta ole eettisesti perusteltua asettaa kysymystä ulkomaalaissyntyisten avustamisesta täysin suomalaislähtöisesti. Ulkomaalaissyntyistenkin etua tulee ajatella.

    VastaaPoista
  4. 3. "Tästä tuli mieleen ajatus siitä, kuinka nykyaikainen etnisten vähemmistöjen suosiminen on vain yksi ja verrattain tuore esimerkki positiivisesta erityiskohtelusta. Kehitysvammaisten kohdalla käytäntöä on sovellettu jo iät ja ajat."

    Mainiota! Tajusit pointtini.

    "Kaikkiaan ihmisiä saatetaan eettisten perusteluiden nojalla samalle lähtöviivalle, jotta kaikkien olisi edes teoriassa mahdollista saavuttaa samanlainen sosioekonominen status yhteiskunnassamme. Toivottavasti tämä jalo ajatus kelpaa eettiseksi perusteluksi. Järjellinen peruste se ei kuitenkaan ole."

    Tätä osuutta en lyhyesti sanottuna oikein ymmärrä. Voitko selittää?

    "Jos väännän asian omia aikojani oikein nurinkuriseksi, niin käytän esimerkkinä vaikkapa itseäni. Minua ei olisi järkevää palkata asianajajaksi, koska en tiedä alasta tarpeeksi. Joku todella humaanin näkökulman omaava voisi kannattaa nimitystäni, koska kokee minun ansaitsevan mahdollisuuden ainoastaan ihmisarvoni vuoksi. Kenenkään muun kuin minun itseni tarkoitusta se ei kuitenkaan palvelisi."

    Ehkä sinut voisi kuitenkin kouluttaa asianajajaksi? Ymmärtänen kuitenkin peruspointtisi. Kärjistetymmäksi esimerkiksi käynee se, ettei alaruumiista halvaantunutta ihmistä välttämättä kannata yrittää harjoituttaa maailmanluokan kilpajuoksijaksi. Ehkä kyseisen henkilön olisikin mahdollista kuntoutua, mutta hänelle olisi ympäristön näkökulmasta todella vaikeaa suoda täysin tasaveroista kohtelua kaikilla alueilla, kuten kilpajuoksussa. Mutta onko sinun tarkoituksesi verrata maahanmuuttajia tähän, vai kuinka? Joku maahanmuuttajahan voisi olla sinua helpompikin kouluttaa asianajajaksi Suomessa, mikäli hänellä olisi jo alasta kokemusta vanhastaan. Kieltä vain tarvitsisi opettaa.

    Ja tosiaan - miksi suoda suomalaisille kehitysvammaisille parempaa kohtelua?

    VastaaPoista
  5. 2. "Etiikka ei todellakaan ole vahvin alueeni, mutta koetan silti keksiä jotain vastattavaa."

    En minä tässä mitään kovin teoreettista osaamista ole pyrkinytkään penäämään. Sanoisin kuitenkin, että etiikka on hyvin tärkeä asia politiikkaa tehtäessä, ja poliittinen tämä sinun blogisikin vaikuttaa paljolti olevan.

    "Humaanista näkökulmasta tällaisia perusteita löytyy varmasti, jos ajatellaan humanitaarista suojaa kaipaavien ihmisten kotimaiden jopa kuolemanvaarallisia oloja (uskonnolliset ja poliittiset vainot). Ne eivät ole koskaan toimineet kyllin vahvoina perusteina minulle. Yksinkertaisesti Suomen ei ole mahdollista syytää rahaa kehitysapuun. Sen lisäksi meidän ei ole mahdollista vastaanottaa huoltosuhdettamme entuudestaankin vahingoittavaa määrää ihmisiä humanitaarisista syistä."

    Katsohan Suomea ja suomalaisia hieman. Eikö täällä ole aika monella aika hyvät olot? Mitä se tarkoittaa, ettei ole mahdollista syytää rahaa kehitysapuun? Toki monella suomalaisellakin on huonot olot, mutta nähdäkseni kokonaisuudessaan Suomessa on sen verran paljon varoja, että niitä riittäisi sekä suomalaisten että joidenkin ulkomaalaistaustaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi - mikäli varoja jaettaisiin oikein. Tietysti minusta on myös hyvin omituista ajatella, että resursseja tulisi ylipäätään ensisijaisesti jakaa suomalaisille, mutta jos näin oletetaankin, varoja jää yhä jäljelle.

    Saanen sanoa, että omasta näkökulmastani monien maahanmuuttokriitikoiden ja perussuomalaisten kannattajien virhe on siinä, että he keskittävät paljon huomiotaan vääriin paikkoihin. Toki Suomessa on niin sanotusti omiakin ongelmia, muttei nähdäkseni enemmän apua Suomen ongelmatapauksiin saataisiin tasaisemmalla tulonjaolla kuin maahanmuuttopolitiikkaa kiristämällä. Tai vaikkei näin olisikaan, on minusta oikeudenmukaisempaa ottaa pois niiltä, joilla on varoja enemmän kuin he tarvitsevat, kuin niiltä, joiden varallisuus on paljon pienempää eli joiltakin ulkomaalaistaustaisilta.

    "Kaikkein vähiten soisin pääsyn maahamme rikollisjoukolle."

    Et tavoittanut sitä tausta-ajatusta, jota esimerkilläni hain. Siispä raotan sitä hieman. Entäpä jos alueen M ulkopuolellakin asuu ihmisiä? Sanotaan vielä ihan vain esimerkin vuoksi, että ulkopuolella asuvat ihmiset ovat melko kykenemättömiä puolustautumaan rikollisjoukkoa vastaan toisin kuin alueen M sisäpuolella elävät.

    Minusta monet maahanmuuttokriitikot vaikuttavat unohtavan seikan, jota tällä esimerkillä pyrin korostamaan: jos tietyt ryhmät ovatkin vaarallisia, ovat he sitä todennäköisesti myös omissa maissaan. Minä en keksi perustelua sille, miksi lähtökohtaisesti kyseisten maiden kansalaisten tulisi maksaa siitä, että heidän maassaan asuu vaarallisia rikollisia tms. Mutta vaikka tämä otettaisiinkin oletukseksi, voidaan yhä miettiä, kenellä on parhaat resurssit kitkeä tällaista rikollisuutta, esimerkiksi Suomella vai jollakin kehitysmaalla?

    "Toista valtiota ei kuitenkaan pidä asettaa maksumieheksi ja jopa syntipukiksi siitä, ettei toinen kykene rappiohallituksineen hoitamaan asioitaan niin kuin kuuluu. Tämä perustelu voi olla jo kulunut, mutta koska Suomi ei ollut kolonialismin aikakaudella sortamassa Afrikkaa, ei varsinkaan meidän kuuluisi kärsiä siitä taloudellisesti tai oman väestömme kustannuksella."

    Tällainen ajattelu kummastuttaa minua kovin. Miksi henkilön A tulee kantaa vastuuta henkilön P tekemisistä ennemmin kuin henkilön B vain sillä perusteella, että henkilö A on sattunut syntymään tietyllä alueella, jolla henkilö P on myös syntynyt? Toinen kysymys: Eikö sinun mielestäsi ole eettistä syytä auttaa jotakuta siitä huolimatta, ettei ole tälle itse aiheuttanut ahdinkoa? Etkö jopa tuomitsisi henkilöä, joka ei yrittäisi auttaa hukkuvaa - vaikka tämä henkilö ei olisi itse saattanut hukkuvaa pulaan?

    VastaaPoista

Jätä tähän palautetta, joka voi olla aivan mitä vain mielessäsi liikkuu. Kaikki luetaan ja noteerataan - niin ruusut kuin risutkin.