Vastine Maurille, osa 3, kappale 3/3

"En epäile, ettetkö ymmärtäisi huoltosuhteen merkitystä, mutta on aika muutaman esimerkin. Saareen on sikiänyt ajan mittaa 200 ihmistä, mutta moisessa varsin suljetussa ja pinta-alaltaan rajoitetussa ekosysteemissä on kapasiteettia tuottaa ruokaa ainoastaan 120 ihmiselle siten, ettei kukaan tästä määrästä olisi aliravittu. Humaanit ovat sitä mieltä, että ruokaa pitää taikoa vaikka tyhjästä kaikkien 200 ihmisen säilyttämiseksi hengissä, vaikka he olisivatkin kuin luuta ja nahkaa. Realisti taas on sitä mieltä, että 80 ihmisen tulee kuolla, jotta ruokapolitiikka pysyy toiminnassa, eikä oikean kapasiteetin mukaisen määrän ihmisiä tarvitsisi riutua."

Tämä on hyvin toimiva esimerkki, kiitos. Rinnastetaanpas tilannetta Suomeen. Ehkä hieman kärjistäen minusta vaikuttaa, että näkemyksesi on se, että Suomen "saaressa" on jo nämä "120 ihmistä" ja resurssien jakaminen ulkomaalaisilla johtaisi näiden 120 ihmisen "aliravitsemukseen". Minun näkemykseni taas on se, että saaren varoista riittääkin jaettavaksi usemmalle, sanotaan vaikka 150:lle, ihmiselle. Tässä on pienoinen tekstinpätkä, jonka lähde on kriteerieni mukaan kyseenalainen, mutta sisältö silti ihan mielenkiintoinen. Humaaneimmat yksilöt 120 ihmisestä voisivat rajoittaa liikkumistaan, jotta tarvitsisivat vähemmän ravintoa ja maa-alueen tuotantokapasiteetin mukainen määrä riittäisi vähintään hieman paremmin 200 ihmiselle. Eettisesti säällikseksi määräksi voitaneen katsoa se, että jokainen yksilö pysyy hengissä. Miksi juuri "humaaneimmat yksilöt rajoittaisivat elämistään?" Siksi, että eikö olisi epähumaania velvoittaa päin vastoin ajattelevia rajoittamaan elämäänsä."

Silloinhan toimitaan epähumaanisti, mikäli suomalaista kantaväestöä kokonaisuudessaan - ei siis vain humaaneinta siipeä - rokotetaan maahanmuuttajien virran hyväksi. En väitä, että Suomi olisi niin tupaten täynnä ihmisiä, etteikö tänne lisää mahtuisi. Toistan samoja tuttuja teesejä ja voimasanoja, mutta haluan lukumääriin, rahasummiin ja muuhun oikeudenmukaisuutta, tasapainoa, balanssia, rationaalisuutta ja järkeä. Balanssin ja oikeudenmukaisuuden tulee toimia erityisesti kaikkien niiden kohteiden kesken, joihin valtionbudjetista ohjataan varoja. Kansaneläke, työttömyyskorvaus, opintotuki, vammaistuki, kotihoidontuki, toimeentulotuki ja sairaseläke. Kaikkien näiden pitää olla sellaisessa balanssissa, että jokainen tulee hyvin toimeen, eikä yksikään koe saavansa muihin verrattuna liian vähän tukea hankalassa tilanteessaan.

"Näkemykseni mukaan näistä 120 ihmistä, samoin kuin tulevat maahanmuuttajat, tulisivat aliravituiksi asettuessaan rajatulle maa-alueelle, jonka kapasiteetti riittää vain 120 ihmiseen."

Mutta vaikka ottaisimmekin sen oletuksen, että saaren varat todella riittävät vain 120 ihmisen ravitsemiseen, jää jäljelle kysymys, kuinka nämä 120 ihmistä tulisi valita. Saariesimerkissäsi et todennut, kuinka kuolemaan jätettävät 80 ihmistä tulisi valita. Suomen tapauksessa rajaisit ulkopuolelle muut kuin suomalaiset. (En sano, että jättäisit heitä välttämättä kuolemaan - tässä käytämme vain analogiaa.) Minä olen kovin yrittänyt tiedustella sinulta, miksi tekisit valintasi tällä perustein, mutten ole kokenut saaneeni varsinaista vastausta.

Ymmärsit väärin. 120 ihmistä on lopputulos saarelle alun alkaen asettuneesta kantaväestöstä, käsittäköön se vaikka 20 henkilöä, joka on saavuttanut elinhistoriansa aikana tasaisen 120 yksilön populaation tarkkailemalla ympäristöään ja säätelemällä lisääntymistään. Saaressa on kenties 120 ihmiselle sellaiset asumukset, että niissä kykenee elämään hyvin. 80 tulijaa olisivat siis täysin tästä miniyhteiskunnasta irrallisia jostain muualta tulevia henkilöitä, jotka pyrkivät asettautumaan saarelle heidän oman saarensa luonnonvarojen ehdyttyä/tuhouduttua/päädyttyä toistuvasti riistävälle saaren kuninkaalle. Vaikka saariesimerkin 120-henkinen väestö onkin ollut koko historiansa ajan tyystin eristäytynyttä, löytyy joukosta varmasti myös sellaisia yksilöitä, jotka olisivat valmiita yrittämään tulijoiden asuttamista. Suurin osa kuitenkin olisi kenties halukkaita käännyttämään koko revohkan takaisin.

Jos näiden 200 ihmisen ominaisuuksista ei ennakolta oleteta mitään, voitaisiin tietysti sanoa, että on täysin samantekevää, ketkä 80 jätetään kuolemaan. Yhtä hyvin voidaan jättää kuolemaan vaikka "ei-suomalaiset", koska se ei ole sen huonompi vaihtoehto kuin mikään muukaan, koska siihen ihanteelliseen tilanteeseen, että kaikille 200:lle turvattaisiin ravinnonsaanti, ei voida päästä. Joku voisi kuitenkin väittää, että ei ole reilua valita kuolevia ihmisiä tämän kaltaisen ominaisuuden pohjalta, vaan ennemmin pitäisi vaikkapa heittää kolikkoa. On kuitenkin kyseenalaista, onko valintaperusteella eettistä merkitystä. Minä en tässä ota siihen kantaa.

Tämä olisi seurausta siitä, että enemmistö alkuperäisistä 120 asukkaista ovat saaneet kaikki sille kannalle, että 200 hengen tulee mahtua elämään saarella. Mikäli koko joukko tulee jossain vaiheessa siihen lopputulokseen, ettei touhusta tule mitään, on 120-henkinen enemmistö likimain 100-prosenttisesti sillä kannalla, että nämä tulijat, jotka eivät ole heille itselleen esimerkiksi sukua, saisivat etsiä toisen paikan asua. Käytännön ongelmia tästä syntyisi rutkasti ja niitä voidaan soveltaa nykyiseen Suomeenkin.

Esimerkkinä mainittakoon karkotuspäätösten kenties suurin este, eli karkotettavalle syntyneet perhesiteet Suomeen. Ehkä saarelle saisi jäädä osa 80 hengestä hieman tällaisten perusteiden johdosta? Melko todennäköistä olisi myös se, että hädän hetkellä 80 ja 120 hengen porukoiden välillä käytäisiin verinen sota sinänsä tuottoisan saaren hallinnasta. Esimerkki olisi ollut parempi, mikäli tulijoita olisi vähemmän kantaväestöön nähden, suhdelukujen ollessa vaikka 150-50.

Ei edes minun näkemykseni mukaan tulisi ottaa käyttöön valintakriteereitä siten, että esimerkiksi perinnöllisiin sairauksiin taipuvat jätettäisiin pois. Minä en ota mahdollisiin systemaattisiin valintakriteereihin myöskään kantaa. Kolikonheitto on kaikessa rujoudessaan yksi oikeudenmukainen keino.

Puhuit "ei-suomalaista." En puhunut itse suomalaista tai 80 ei-suomalaisesta, koska pyrin välttämään tässä analogiassa kansallisen identiteetin vaikutusta mielipiteeseeni. Sanotaan vaikka niin, että 120 alkuperäisasukasta - tai luonnollisesti vain osa heistä - on saavuttanut maa-alue-entiteetin hallinnan itselleen jo aikoja sitten, mutta joku dominantti yksilö päättää kuljetuttaa tälle alueelle, eli saarelle, 80 lisäasukasta tarpeetta.

Oletan, ettei 120 alkuperäisasukkaalta, jotka muodostavat varsin mitättömän yhteiskunnan, kysytä siitä, olisivatko he halukkaita asuttamaan omistamalleen maa-alueelle 80 ylimääräistä etenkin siinä tapauksessa, että he tietävät sen, kuinka kaikkien elinolosuhteille käy populaation laajetessa.

Jos ajatellaan tältä kantilta niin tilanne onkin täysin eri ja lopputulos olisi hyvin epäsopuisa. Mikäli verrataan saartamme nykyiseen maailmanpolitiikkaan, ei mikään dominantti instanssi toden totta pakota Suomea vastaanottamaan pakolaisia tai turvapaikanhakijoita. Esimerkilläni pyrin korostamaan sitä, että päätäntävalta siitä, asutetaanko heidän hallinnoimalleen suvereenille maa-alue-entiteetille noin vain joukko ihmisiä ravinnonsaannin ja elintilan kustannuksella, on alueella itsellään. Tehdään vieläpä olettamus siitä, että saaren 120 henkilöä toimivat hyvin yhteen hiileen puhaltamalla ja demokraattisesti.

(Tämän esimerkin puimisesta tulee koko ajan mieleen mainio kirja ja elokuva "Storm of the Century).

"Taiteilin joku aika sitten esimerkin 200 matkujastajapaikan junasta, jossa Astrid Thors on veturinkuljettajana. Hän ei ole osannut kyvyttömyytensä vuoksi noudattaa realiteetteja, vaan on tohkeissaan myynyt matkalippuja 350, jotta väkeä saataisiin hyvän ja lämpimän ajatuksen mukaisesti matkaan mahdollisimman paljon. Väkeä ängetään junaan vaikka väkisin, eikä kenelläkään ole kivaa. Kaikkia ei ehditä palvella, eivätkä kaikki mahdu varsinkaan istumaan. Osa roikkuu puoliksi ikkunoista ja osa taas rötköttää tavarahyllyllä."

Tämäkin on hyvä esimerkki. Mutta relevantti kysymys kuuluukin, mitä tapahtuu heille, jotka jätetään ruikuttamaan asemalle. Moni voisi väittää, että mikäli he tulevat kokemaan väkivaltaisen kuoleman, jos eivät pääse kyytiin, on parempi änkeä heidät junaan vaikka väkisin. Ja jälleen kerran esimerkissä sivutaan kysymys siitä, millä perusteella junalla matkustajat valitaan.

Junaesimerkki on helppo: matkalle pääsevät ne 200 ensimmäisenä lippunsa ostavaa. Ruikuttajat joutuvat odottamaan toista junaa, jossa heillekin on tilaa. Tässä tapauksessa he suivaantuvat perinpohjaisesti matkanjohtaja ja veturinkuljettaja A. Thorsiin, joka on jo kaupannut heille rahaa vastaan matkaliput. Jos jokainen maahanmuuttaja toisi poikkeuksetta jotain konkreettista mukanaan vastineeksi saamastaan turvapaikasta, olisi junaesimerkki toimivampi.

Nykytilanteeseen nähden junaesimerkkiä pitäisi muuttaa siten, etteivät junaliput maksa mitään. Sisään olisi siis asemalaiturilla rynnimässä 350 ihmistä ja vahvimman laki voittaa. Ne, ketkä eivät ehdi sisään ensimmäisten joukossa saavat maistaa nyrkistä, jäävät pois kyydistä, kiipeävät katolle tai matkustavat muutoin todella huonosti

Tupakkakoppiesimerkkisi on myös valaiseva. Tuleekin kysyä, kuinka täysi tupakkakoppi on vielä "siedettävä". Minusta Suomen "tupakkakoppiin" mahtuu lisää väkeä - kunhan jotkut suostuvat vähän tiivistämään. Ja toistan vielä itseäni: sitäkin sopii miettiä, tarvitseeko jo tupakkakoppiin ahtautunut Pertti henkosia kipeämmin kuin kopin lasiin koputteleva Pedro.

Tarkoituksenani ei ollut soveltaa näitä esimerkkenä suoraan Suomen maahanmuuttokapasiteettiin vaan ainoastaan havainnollistaa sitä, mitä kysynnän ja tarjonnan laki mielestäni tarkoittaa konkreettisesti. Tupakkakoppi on siinä mielessä huono esimerkki, että Pedro ja Pertti tappelevat pääsystä koppiin, jossa asioidessaan he edesauttavat mahdollisesti ennenaikaista kuolemaansa. Suomen kopissa mahdutaan tiivistämään vähän, kuten sanoit. Minusta ja muista maahanmuuttokriitikoista tuntuu, että nykyään täällä tiivistäydytään liikaa.

"Neljäs esimerkki: kitara maksaa 200 euroa. Minulla on rahaa vain 150 euroa. Lopputulos on se, että minä en pysty ostamaan kitaraa, koska minulla ei ole tarpeeksi rahaa. -- Joku voisi myöskin lahjoittaa minulle vastikkeetta tuon 50 euroa, mutta olisi vastoin reilua henkeä sekä inhottavaa ostaa kitara rahalla, jota ei ole millään tapaa ansainnut."

Tämä esimerkkisi on siitä hedelmällinen, että on helppo osoittaa, kuinka se ei ole yhteneväinen maahanmuutto-/kehitysapupolitiikkatapausten kanssa: minusta on äärimmäisen epäselvää, kuinka esimerkiksi minä olen Suomeen syntymällä ansainnut mitään, jota naapurimaahamme syntyvä Pavel ei ole ansainnut. Syntyessäni en varsinkaan ole vielä ehtinyt tehdä yhtään mitään, mutta heti syntymästäni lähtien valtio tukee hyvinvointiani.

Sinä olet ansainnut asemasi ja hyvinvointisi Suomessa siksi, että olet suomalaisten isäsi ja äitisi poika. Tiedän aiemmista keskusteluista, kuinka olet tästä asiasta eri mieltä, mutta se, että sukunne on Suomen lähihistorian aikana ollut mukana edistämässä nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan (jos sitä nyt tosiaan todella voidaan sellaiseksi kutsua) syntyä, on jälkikasvullakin siihen oikeus. Näin aiemmat sukupolvet ovat todennäköisesti toivoneetkin.

Syntyessään ei ansaitse muuta kuin kansalaisuuden, joka on riittävä peruste. Ei vastasyntyneitä nyt voitaisi nakella maasta toiseen. Tämä on ehkä ristiriidassa usein toistamani ansaintalogiikan kanssa, koska tässä en edellytä vaikkapa lapsilisiltä muuta kuin suomalaistaustaisuutta (enkä tarkoita tällä Pamela Andersonin tai Matt Damonin suomalaisia sukujuuria isoisoisoisän serkun tmv. kautta).

Sanottakoon vielä sekin, että minä en itse välitä pätkääkään siitä, mitä kukaan on ansainnut työllään ainakaan ennen kuin jokainen saa sen, minkä tarvitsee elääkseen.

Sittenhän homma on OK, koska likimain jokainen Suomessa majaa pitävä, myös ne, jotka ovat minusta sitä tänne kuulumatonta ja ylimääräistä sakkia, saa elämiseensä välttämättömät asiat. Aiempia kirjoituksia tulkitakseni sinusta on myös aivan sama, että mistä (= kenen hallinnoimasta) lompakosta ihmiset saavat sen mitä tarvitsevat?

"Humaanit arvot ovat hieman ristiriitaisia siinä vaiheessa, kun - vaikka se kunkin perheen sisäinen asia onkin - mummo lykätään hoitokotiin, jossa häntä käydään tervehtimässä kun muilta kiireiltä ehditään, mutta humanitaarisen avun edessä ollaan polvillaan, koska se on oikein."

Sivuhuomautuksena totean, että inhoan sanaa humanismi ja siten myös sanaa humaani. Kuten näytät itsekin tekevän, liitän sen varsin löysään, epäanalyyttiseen ajatteluun. Samaan tapaan kuin sinä korostan itsekin sitä, että ensin on katsottava, mitä on etiikassa tai politiikassa todella toteutettavissa, ja sen jälkeen valittava vaihtoehdoista paras - sen sijaan, että pyrittäisiin mahdottomiin ideaaleihin. Mutta kuka tahansa tietysti nimellisesti sitoutuu tuohon mainitsemaani periaatteeseen, vaikka käytännössä vaikuttaisikin toimivan toisin.

Humaani on ylikäytetty sana tässä vuoropuhelussa. Erinäisiltä foorumeilta löytyisi toinen toistaan osuvampia, joskin usein väheksyviä, korvaavia termejä, kuten kulttuurinrikastuttaja, kukkahattutäti, suvis, mokuttajat, toiseuden edistäjät ja multikultit. Näiden uustermien edustajat ovat harvinaisen epäanalyyttisiä ja lyhytnäköisiä ihmisiä.

Nimellisestihän sitä voi sanoa sitoutuvansa vaikka mihin. Onpa toisinaan ilmoittautunut ihmisiä, jotka kyllä ymmärtävät sitä ja tätä, mutta eivät hyväksy. Paljon ympäripyöreämmin asiaan ei voi ottaa kantaa. "En hyväksy lasten ympärileikkausta ei-terveydellisistä syistä, mutta ymmärrän kyllä sitä."

"Ei valtion olekaan tarve vaikuttaa siihen, kuinka ihmiset omaisineen toimivat."

Tottakai on. Ihmisten toiminta vaikuttaa toisiin ihmisiin. Poliittisten päätöksten tulee aina ulottaa sinne, missä on ihmisten välistä toimintaa, kun se on mahdollista. Aina se ei toki ole.

Jos tuon ottaisi aivan kirjaimellisesti, minun voisi kuvitella tarkoittavan sitä, ettei tulisi olla lakeja ja oikeusjärjestelmää, koska valtio ei saisi vaikuttaa ihmisten toimintaan. Viittasin tuolla lähinnä siihen, että saavathan yksilöt toki dumpata isovanhempansa minne lystäävät (Intiassa eräs isomummo löytyi jäteauton lavalta) ja keskittää huomionsa muihin asioihin, joita voidaan pitää humaaneinakin aatteina.

"Sen sijaan tällä hetkellä varoja olisi aiheellista järjestää pienempien kuntien julkisen sektorin palveluiden ylläpitoon ja näiden seutujen elvyttämiseen."

Minun täytyy myöntää, että en ole kovin perehtynyt tähän kaupungittumisilmiöön liittyviin kysymyksiin. Ehkä se johtuu siitäkin, että olen itse asunut kaupungissa ikäni. En (tietenkään) katso, että ihmisillä olisi mitään luovuttamatonta oikeutta asua, missä lystäävät, mutta en voi sanoa tietäväni kaikista ongelmista, jotka liittyvät kaupungittumiseen.

Minä olen perehtynyt melko paljonkin kyseiseen ilmiöön. Mielipiteitäni hallitsevat siinä liikaa tunneperäiset seikat, koska tunnen maaseudun idyllissä kaihoa ja tulen surulliseksi, kun muistelen, että missä - sittemmin autioituneella seudulla - on vielä joskus ollut kyläkauppa, oma koulu tai jopa kirjasto.

Kaupungistumisessa ei ehkä ole niinkään perustavanlaatuisia ongelmia, mutta - kuten sanoin - harmillisen tunneperäisesti ajateltuna ajatus jättimäisistä metropoleista, joissa kaikki pyritään keskittämään ja tehostamaan, tuntuu kolkolta. Itse asun tällä hetkellä mieluiten kaupungissa, koska täällä saa mennä ja tulla melko anonyyminä, eikä Jyväskylä ole suurkaupunki.

Palveluiden puuttuminen, tuoreimpana järkytyksen aiheena hätäkeskusten määrän karsiminen, ajavat luonnollisesti ihmisiä lähelle suurempia asumiskeskittymiä. Ei Suomessa nyt missään toivottomassa tilanteessa olla, koska maaseudulla on vielä mahdollista asua pienempien kaupunkien tai muiden kasvukeskusten ollessa siedettävän automatkan päässä, mutta trendi on joka tapauksessa sellainen, että muuttotappiokuntia on Keski-Suomessa, eli täällä pöndellä, muistaakseni lähes kolme neljännestä.

"On kieltämättä hankala vaihtaa ajatuksia, koska pohjaan logiikkani nimenomaan empiirisiin seikkoihin, en siis niinkään väitteisiin, vaikka väitelause onkin tosiseikan esittämistä."

Selkiytänpä tätä empiriaan liittyvää kysymystä hieman. Filosofi nimeltä David Hume (joka oli muuten kovan luokan empiristi) esitti aikoinaan periaatteen, joka tavallisesti tiivistetään muotoon "no 'ought' from 'is'". Siis ulkoista todellisuutta tarkkailemalla emme voi saada selville mitään siitä, miten tulisi toimia - siis miten olisi oikein toimia. Siitä, että esimerkiksi näkee köyhän näkevän nälkää, ei voida mitenkään suoraan johtaa päätelmää siitä, että olisi oikein auttaa häntä.

Näin ei-filosofina maineikkaille filosofeille on minusta tyypillistä kyseenalaistaa juuri sellaisia asioita, jotka ovat maalaisjärjellä ajateltuna päivänselviä. Silti tuo oli vain Humen esittämä periaate; moni hänen kollegansa nimenomaan empirismissä saattoi ajatella jokseenkin päinvastoin. Kieltäydyn kommentoimasta tarkemmin, koska en ole filosofi ja olen lisäksi liian laiska tutkiakseni asiaa tähän hätään.

Tässä keskustelussa minä pyrinkin puhumaan etiikasta, jota ei voida päätellä empiriasta. Pyrin siis löytämään periaatteita tapaan "Jos tilanne on X, tulee toimia tavalla Y". Jos onnistuisimmekin osoittamaan tällaisen periaatteen todeksi, ratkaistavaksi jää yhä kysymys siitä, onko tilanne todella X:n kaltainen. Näihin kysymyksiin uskon tieteilijöiden monesti tarjoavan parempia vastauksia kuin minun.

Haluan joka tapauksessa korostaa, että puhuaksesi politiikkaa joudut sinäkin puhumaan myös muusta kuin empiriasta: joudut puhumaan etiikasta.

Jos halutaan selvittää, onko tilanne X juuri sellainen kuin väitetään, on minun logiikallani paras vaihtoehto käyttää tieteellisiä menetelmiä, empiirisiä tutkimuksia. Tarpeen niin vaatiessa analysointivaiheessa voi olla mukana eri katsontakantoja omaavia ihmisiä.

Kyllä minäkin kannatan eettisesti parhaita mahdollisia ratkaisuja. Rationaalisen logiikkani johdosta ne eivät vain kenties ole läheskään niin eettisiä kuin mitä sinä onnistuisit laatimaan.

"Joista yksi itselleni mieleen tuleva isommanpuoleinen ongelma on se, että tulevaisuuden sukupolvet olisivat mitä todennäköisimmin varsin näreissään päätöksestämme soluttaa tarkoitushakuisesti juuri rikollista ainesta yhteiskuntaan, jossa on tulevaisuuden sukupolvilla samankaltainen ongelma muunkin humanitaarisen maahanmuuton seurauksena kuin tällä hetkellä Ruotsissa ja Ranskassa."

Niin, ja kehitysmaan A asukkaat olisivat varmaankin näreissään siitä, että he joutuvat syntymään maahan täynnä rikollisia.

Kehitysmaan A asukkaat ovat tällä hetkellä kurjuuden keskellä harvinaisen näreissään siitä, että heidän maansa asiat ovat päin persettä heitä edeltäneiden sukupolvien vuoksi.

"- maahanmuuttopolitiikkaa tulisi järkeistää vastaamaan realiteetteja."

Haluan tuoda esiin retorisen kikan, jota sinä monien muiden ohella käytät muun muassa tässä kohdassa: puhut ikään kuin puhuisit vain empiriasta, ulkoista todellisuutta koskevista väitteistä. Mutta kuten jo totesin, politiikkaan liittyy aina etiikkaa.

En ymmärrä täysin sitä, mitä tarkoitat, mutta myönnän/hyväksyn väitelauseen paremmin tietävän suusta tulleena. Itse en näe poimimassasi sitaatissa muuta kuin rationaalisen päättelyketjun, jonka johtoajatuksena on saattaa tällä hetkellä järkeistämistä kaipaava maahanmuuttopolitiikka vastaamaan empiirisesti esitettäviä realiteetteja suoraan elävästä elämästä.

"Humaaniuskin menee yli siinä vaiheessa, jos rikollinen aines pyritään jakamaan tasan kaikkien kesken samoin kuin varallisuus."

Minusta tasa-arvoon tulee pyrkiä, vaikka sitten näinkin. JOS on selvää, että tietyllä aikavälillä maailmassa tulee olemaan kärsimystä määrän n verran, on parempi jakaa määrä n mahdollisimman monelle ihmiselle pieniin osiin kuin antaa harvempien kärsiä siitä enemmän. Mutta älä nyt toki väärin ymmärrä - rikollisuutta tulee toki minusta pyrkiä ehkäisemään parhaansa mukaan.

Tässä olen yksinkertaisesti eri mieltä. Ihmisellä on aina vaihtoehto: joko tehdä rikos tai olla tekemättä sitä. Tekemällä rikoksen, erityisesti törkeän sellaisen, hänen ihmisarvoaan tulisi supistaa siten, että oikeudenmukainen rangaistus olisi mahdollista toteuttaa. Rikollisuutta ei pystytä jakamaan pieniin osiin kuin materiaa. Moni maa-alue-entiteetti on saavuttanut vähäisen rikollisen omilla toimillaan, esimerkiksi Neuvostoliitossa se oli vähäistä, vaikka siitä paikasta voidaan olla montaa muuta mieltä. Rikollisliigojen toiminta toki hankaloituisi, joskaan ei päättyisi, mikäli siihen kuuluva aine ripoteltaisiin mahdollisimman hajanaisesti.

Minä ainakaan en hyväksy sitä, että naapuritaloyhtiötä mahdollisesti terrorisoivista kahdesta narkomaanista toinen sijoitettaisiin meidän taloyhtiöömme siksi, että naapuritalon rauha puolittuisi. Tämä ei poista ongelmaa vaan tarjoaa patenttiratkaisun. Narkomaaneille pitäisi laittaa ketjut kaulaan, raahata pakettiautoon ja kuljettaa jonnekin, minne aurinko ei paista.

"Voidaan tehdä eettisesti parhaita mahdollisia, todella huonoja tai jostain siltä väliltä olevia ratkaisuja. Minäkin olen eettisesti parhaiden mahdollisten ratkaisuiden kannalla, mutta se ei tarkoita sitä, että ne olisivat niitä kaikkein eettisimpiä."

Tässä kohtaa keskustelussamme taitaa olla kyse vain ekvivokaatio-ongelmasta (http://fi.wikipedia.org/wiki/Ekvivokaatio). Älä turhaan erota toisistaan etiikkaa ja "realismia". "'Ought' implies 'can'" on eräs filosofeille tuttu iskulause, joka tarkoittaa sitä, ettei voi olla eettistä velvollisuutta toimia tavalla, joka ei ole mahdollinen. Ei siis voi olla vaikkapa velvollisuutta pelastaa maailman jokaisen ihmisen elämää, mikäli se ei yksinkertaisesti voi millään tavalla onnistua. Kun minä puhun "eettisesti parhaista mahdollisista" ratkaisusta tarkoitan siis myös kaikkein "eettisimpiä" ratkaisuja.

Ei voi olla - sen paremmin eettistä kuin muutakaan - velvollisuutta toimia tavalla, joka ei ole mahdollista. Voisiko kuitenkin olla velvollisuus olla yrittämättä pelastaa maailman jokaisen ihmisen elämää siksi, että se ei ole mahdollista? Minkähän virheen teen, koska osaan kehittää eettisesti parempia ratkaisuja kuin mitä olisin valmis toteuttamaan? Kyse ei ole mielestäni siitä, että ihmisen tulisi olla valmis toimimaan siten kuin oma mielikuvitus ja/tai sivistyksen taso sallivat.

"Kaikkein eettisintä olisi kaiketi avata rajat ja antaa vapaa pääsy sekä oitis sosiaaliturva kaikille sitä haluaville välittämättä piirun vertaa huoltosuhteesta, valtiomme ruoantuotantokapasiteetista, pellossa kasvavien perunoiden määrästä tai valtionvelasta."

Minä en suinkaan esimerkiksi sano, että leivästään pitää jakaa kaikille sitä pyytäville (jotka eivät sitä välttämättä yhtä paljon edes tarvitse) niin kauan, kunnes itse menehtyy nälkään.

Silti sanoit aiemmin, että meidän olisi supistettava elintasoamme niin kauan kunnes kaikkialla on hyvä olla. Yhteiskunta koostuu yksilöistä ja mikäli heitetään lanttia siinä asiassa, että koska on kenenkin vuoro murtaa leivästään osa nälkäisille, nääntyisin nälkään, koska olen huonosta tuuristani kuulu. Tulisiko leipäänsä jakelevien ringistä päästä pois sitten, kun omasta kyrsästä on jäljellä vain välttämättömään elintoimintojen ylläpitoon riittävä osuus? Kuka sen määrittelee? Kuka sanoo, että vielä on varaa kiristää nälkävyötä, koska silmät liikkuvat ja henki pihisee?

"Jatkuvasti pyritään siihen, että myös tulevaisuudessa Suomessa asuu ihmisiä, jotka tarvitsevat töitä ja mahdollisuuden asua. Ei nyt voida tehdä sellaisia ratkaisuja, että tämä mahdollisuus evättäisiin heiltä. Se olisi melkein kuin tahallista kiusantekoa, koska tulevaisuutta koskeviin ratkaisuihin liittyvät riskit pystytään nyt arvioimaan käyttämällä empiirisiä tuloksia. Toki tämän valtion infrastruktuurin kehityksen juuret nojaavat aikaan, jolloin emme olleet nykyisen kaltainen Suomi vaan Venäjän keisarikunnan alainen osa, mutta se on toissijaista. Emmehän voisi nyt ajatella niin, että mikäli Suomi kuuluu tulevaisuudessa Neuvostoliitto kakkoseen, eikä meidän tuntemaamme itsenäiseen Suomeen, jolle haluamme tuottaa ylläpidettäviä palveluita, löisimme hanskat naulaan."

En välttämättä ymmärrä kaikkea, mitä haluat tässä kohtaa sanoa. Mutta pari huomautusta kuitenkin teen: Ensinnäkään minä en tunne tätä "itsenäistä Suomea" kovinkaan hyvin - kuten sanottu, suurta osaa sen kansalaisista en ole tavannut, enkä edes ole käynyt sen useimmissa kolkissa. Toisekseen en ymmärrä, miksi kaikki löisivät hanskansa naulaan mainitsemassasi tilanteessa - jos ymmärsin oikein, että niin väität. Minulle on samantekevää, kutsutaanko paikkaa, missä asun "Suomeksi", "Neuvostoliitoksi" vai "Turkmenistaniksi". Minulle on samantekevää, jaetaanko verorahojani "suomalaisille" vai "turkmenistanilaisille". Mieluiten tietysti soisin niitä jaettavan kaikille.

Sitten olemme vain yksinkertaisesti eri mieltä, eikä syy ole ekvivokaation, vaan sen, että omaan nationalistina voimakkaan kansallisidentiteetin tunteen. Suomalaisista valtaosa tuntee kansallista yhtenäisyyttä ja mikäli alkaisi näyttää erittäin todennäköiseltä, että valtiomme kuuluisi tulevaisuudessa Neuvostoliitto kakkoseen, olisi jopa perusteltuakin nakata hanskat naulaan, koska kansalaistemme suhteellisen voimakkaassa kansallisidentiteetissä ei olisi enää puolustamista jälkipolville siten kuin olemme aina halunneet tehdä. Joutuisimme korkeintaan autonomiseksi alueeksi, jonka omaa kansallista identiteettiä ei tunnustettaisi vaikkapa YK:ssa.

Ehkä pyritkin sanomaan, että harvat haluaisivat asua taannoisen kaltaisessa Neuvostoliitossa. Se onkin toinen asia. En nyt paneudu nimenomaan Neuvostoliittoon tarkemmin, mutta itse haluan asua paikassa, jossa lait ovat eettisiä. Tässä mielessä joutuminen tietyn toisen valtion alaisuuteen voisi olla minulle valitettavaa, mutta ei minulla ole periaatteellista ongelmaa kyseisten kyseisessä valtiossa asuvien ihmisten kanssa asioimisessa.

"Millä muullakaan tavalla ihmisen asema tulisi määräytyä vai eikö kellään tulisi olla mitään kansalaisuuden mukaan määräytyvää asemaa edes valtiossa?"

Miksi pitäisi olla kansalaisuuden mukaan määräytyvä asema? Miten olisi, että kaikkia ihmisiä kohdeltaisiin maailmassa tasaveroisesti?

No mikäpä ettei, mutta kuinka tämä olisi mahdollista, kun osa valtioistakaan ei tunnusta toisiaan? Vallitsevat olosuhteet huomioon ottaen tämä utopia ei ole edes teoriassa mahdollista. Etpä ole toisaalta esittänytkään, että ihanneuniversumisi olisi realistinen.

"Ei valtiossa tule olla hierarkiaa siten, että ihmiset arvotettaisiin suoraan eri arvoisiksi heidän esivanhempiensa panoksen mukaan."

Kuitenkin puhuit esimerkiksi kitaranostamisesimerkissäsi "ansioista". Olemmeko me suomalaiset nyt sitten ansainneet tietyn erityisaseman vai emme?

Tarkoitin sitä, että valtiossa ei saa olla sellaista sisäistä hierarkiaa, jossa sinut arvotettaisiin minua paremmaksi siksi, että isovanhempasi ansiot yhteiskuntamme rakentamisessa katsotaan minun isovanhempiani arvokkaammiksi.

"Meidän tulee olla kiitollisia ja suojella sitä mitä meillä on."

Mielenkiintoinen normatiivinen muotoilu. Esitätkö yleisen eettisen periaatteen vai onko esittämäsi imperatiivi ehdollinen ("Meidän tulee olla kiitollisia, JOS pyrimme päämäärään X")?

Tämä oli hyvin tavanomainen, jopa kliseinen, nationalistista retoriikkaa edustava kiihottava lausahdus. Meidän tulee olla kiitollisia asiaintilasta X ja suojella sen säilymistä valinnoillamme, joihin kuuluu äänestyskäyttäytyminen, valveutuneisuus poliittisesta päätöksenteosta, tieto vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen todellisista kasvoista ja sisälukutaito.

Tokihan minäkin voin ajoittain olla tyytyväinen siitä, että asun kohtuullisen mukavassa paikassa. Mutta ettäkä sitä tulisi suojella samalla estäen toisilta paremmat olot? Ethän sinä toki suoraan noin sanonut siteeraamassani kohdassa, mutta nähdäkseni moista olet kuitenkin tuonut ilmi. Kai minä tunnen sitä mainitsemaasi kollektiivista syyllisyyttä tässä kohdin: voisin auttaa muita paljon enemmän. Minusta minun on aihettakin kokea syyllisyyttä.

Ei toisilta tarvitse estää parempia oloja. Se, että toisia vastaanottaa nauttimaan valmiiksi pedatuista paremmista oloista vastikkeetta, ei ole suora negatiivinen johdannainen siitä, että pyrkisi systemaattisesti estämään heidän sosioekonomisen asemansa kohentumista. Jos kehitysmaa X onnistuu omatoimisesti muuttamaan yhteiskuntajärjestyksensä tasa-arvoisemmaksi ja suvaitsevaisemmaksi, ei tätä pidä olla estämässä. Tätä voidaan jopa kannustaakin ulkoa päin.

Voisiko tästä vetää osin samoin perustein sellaisen argumentin, että omia elinoloja ei kuuluisi suojella siksi, että muutkin haluavat nauttimaan niistä samalla mitalla?

"Olisihan se toki huutava vääryys ja esimerkki on mielestäni erinomainen. Valtioiden välillä sitä vain on hankala soveltaa, koska hukkumalla kuolee, mutta surkean taloudenhoidon voi parantaa velvoittamatta muita valtioita syytämään rahaa. Nimenomaan eettisesti - vaikken toki edelleenkään ole asiantuntija - jokaisen vähänkään kynnelle kykenevän tullee auttaa avun tarpeessa olevia. Hukkuva Kreikka (ja perässä mitä todennäköisemmin myös Romania sun muut) voisi kuitenkin uida rantaan omin avuinkin, jos ottaisi itseään niskasta kiinni."

Ja jälleen nationalistinen, harhaanjohtava retoriikka näyttää päätään. Jos Kreikka esitetään yhtenä entiteettinä, voidaan sen sanoa pystyvän uimaan rantaan. Mutta entäpä kreikkalainen heppu nimeltä Kosmas? Oletetaan, että Kosmas on ainut, joka on valmis omalta osaltaan osallistumaan toimenpiteisiin, joilla Kreikka voisi päästä rantaan. Lienee selvää, ettei Kosmas onnistu yksin räpiköimään kyllin voimallisesti. Hänkin joutuu täten kärsimään muiden virheistä.

Niin käy Kosmakselle. Jos avustukset jaettaisiinkin oikeudenmukaisesti, saisi Kosmas ulkomailta tulevaa toimeentuloavustusta palkkioksi vaivannäköstään (tulkitsen rantaa kohti räpiköinnin halukkuutena luopua päättömistä etuuksista, joita kreikkalainen kulttuuri tulvii), mutta hänen patalaiska naapurinsa Kostas ei.

"Jos Hans-Åke Skellefteåsta tai Pjotr Muurmanskista on nälänhädässä ja vailla asuntoa, tulee paikallisen avustusjärjestelmän auttaa häntä, ei minun ja oululaisen. Jos tämä ei onnistu, vika on avustusjärjestelmässä tai sen puutteessa, ei minussa ja oululaisessa."

Minä taas sanon, että jos sekä Tupu, Hupu että Lupu voivat pelastaa omin voimin hukkuvan Roopen, kukin heistä toimii väärin, jos ei näin tee - vaikka vain Lupu olisikin syypää Roopen veden varaan ajautumiseen. Olen toki sitä mieltä, että Lupu on toiminut kaikkein eniten väärin: hän on sekä pudottanut Roopen veteen, joka lienee Roopelle harmiksi sinänsä, että jättänyt hänet hukkumaan. Ehkä voidaan jopa perustella, miksi nimenomaan Lupun tulisi ensisijaisesti ryhtyä pelastustoimiin. Mutta mikäli Tupu ja Hupu selvästi näkevät, ettei Lupua Roopen hukkuminen vaivaa pätkän vertaa, on heidän ehdottomasti tehtävä asialle jotain. Lupun läksyttämistä he voivat miettiä myöhemmin.

Jos Lupu yksin on syypää siihen, että Roope on joutunut veden varaan, on hän mitä todennäköisimmin haluton auttamaan häntä pois. Vai oliko kyseessä vain vertauskuvallinen ilmaisu siitä, kuinka "Lupu on pudottanut Roopen veteen", vaikka tosiasiassa tilanne on voinut mennä jotenkin niin, että Lupu ei ole huolehtinut puuveneen kunnossapidosta, eikä ole sijoittanut sinne pelastusrengasta ennen kuin antoi veneen Roopen käyttöön? Tällöin häntä voidaan pitää eniten syyllisenä siihen, että Roope on veden varassa. Pelastusrenkaan ja veneen huollon unohtaminen ovat kardinaalivirheitä ja niiden mukaan Lupu voisi olla eniten velvoitettu pelastamaan Roope.

Haluan vielä tehdä muutaman lisäyksen aiemmin kirjoittamaani.

Ensimmäinen lisäykseni on tarkennus liittyen etiikan ja "realismin" suhteeseen. (Käytän lainausmerkkejä, koska realismi tarkoittaa filosofiassa montaa eri asiaa ja arkikielessä jotain muuta. Viittaan jälkimmäiseen merkitykseen.) Toki on esimerkiksi deontologeja eli velvollisuuseetikkoja (kuten vaikkapa Immanuel Kant), joiden näkemyksen mukaan eettistä voi olla toimia tavoin, joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, ovatko toiminnan lopputulokset hyviä. Tällaisen näkemyksen pohjalta toimittaessa voidaan todella esimerkiksi ajautua avustamaan ihmisiä kuten maahanmuuttajia sellaiseen äärimmäisyyteen asti, ettei se ole lopulta enää kokonaistasolla millään tavalla "järkevää".

Sitten lipsut mielestäni enemmänkin deontologiseen suuntaan. Äärimmäisen hankala sanoa mitään, koska uusia termejä sekä filosofian, eli sen alan, joka ei todellakaan ole vahvimpani, suuntauksia satelee jatkuvasti. Maahanmuuttopolitiikalla ei tulisi olla mitään filosofis-teoreettista pohjaa vaan rationaaliset näytöt.

Mutta konsekventionalistiset eli seurauseettiset teoriat sitä vastoin painottavat nimenomaan teoista koituvia seurauksia. Seurausetiikka onnistuu täten paremmin huomioimaan kunkin tilanteen "realiteetit". Itse pidän itseäni ennemmin seurauseetikkona. (Tosin haluan korostaa, että tavallisesti seurauseettisiä teorioita, kuten utilitarismia, on sovellettu poliittisesti hyvin vastakkaisella tavalla kuin mikä vastaa omia ihanteitani.)

Seurauseettisesti - sikäli kuin ymmärrän sen sisältöä edes osin - tulisi olla käytössä riittävät keinot arvioida niitä todennäköisimmin tapahtuvia ilmiöitä, joita toiminta X aiheuttaa. Empirismi lienee poissuljettua.

Toinen lisäykseni liittyy tähän kommenttiisi:

"Ilman 'valtiota' mikään ei toimi."

Kutsuisin tätä näkemystä funktionalistiseksi (sosiologisessa mielessä). Perustelet siis yksinkertaisesti valtiota sen tarkoituksenmukaisuudella - valtio siis täyttää tietyn funktion. Vaan tämä argumentti jakaa funktionalismin yleisemmän ongelman: se, että tietty ilmiö/entiteetti/mikä-lie täyttää tietyn tehtävän, ei vielä selitä, miksi juuri kyseinen mikä-lie on valikoitunut muista vaihtoehtoisista, jotka olisivat ajaneet samaa tehtävää.

Tarjoat taas uuden filosofisen dilemman. Minä poloinen en tiedä, että mitä muita vaihtoehtoja, puhumattakaan, että edes teoriassa toimivampia, olisi tarjolla valtiojärjestelmän lisäksi. Mielestäni ja omien näkemysteni mukaan paras konsepti saataisiin aikaiseksi, mikäli nykyistä yhteiskuntajärjestelmää viilattaisiin vielä himpun verran oikeudenmukaisemmaksi ja rationaalisemmaksi.

Sitten pyrin liittämään edellä sanottua käynnissä olevaan keskusteluun. Oletetaan, että olet oikeassa siinä, että valtio(i)ta tarvitaan. Mutta minä olenkin yrittänyt tiedustella sinulta nimenomaan sitä, miksi valtiomme on oltava juuri tämä Suomi. Eikö yhtä funktionaalista olisi voinut olla jättää vaikkapa Lappi Suomen ulkopuoelle ja lohkaista oheen pala Venäjää - jos tarvitaan vain yleisesti ottaen jonkinlaista valtiota? Miksi minun tulee kokea olevani velvoitettu erityisellä tavalla nimenomaan näitä reilua viittä miljoonaa ihmistä kohtaan? Tarkoitatko todella vain sitä, että valtiota tarvitaan yleisesti ottaen ja että valtion rajaaminen tällä tavalla on vain yksi hyvä ratkaisu monista? Jos tätä tarkoitat, minusta on kohtalaisen vaikeaa perustella, miksei jokusta maahanmuuttajaakin voitaisi suomalaisiksi laskea.

Valtio ei vain ole yksinkertaisesti "jonkinlainen". Maailmassa on todennetusti toimivia, menetteleviä, kehnoja ja täysin toimimattomia valtioiksikin kutsuttuja maa-alue-entiteettien irvikuvia. Välimuotojakin löytyy. Valtioiden välillä ei pitäisi minusta vallita hierarkiaa, mutta niiden tulisi kaikkien säilyttää oma suvereniteettinsa ilman toisen valtion ylivaltaa tai epäsuoraa riisto-oikeutta. Suomen valtion ja sen kansalaisten tila ei olisi likimainkaan nykyisen kaltainen ilman aiempien ikäpolvien ponnisteluita ja kulttuuriperimäämme. Mikäli olisimme viettäneet viimeisen sadan vuoden ajanjakson Turkmenistanin eksklaavina, emme edes osaisi pohtia tätä asiaa.

Valtio ei ole välttämätön "yleisesti ottaen". Pohjanmaa ei olisi nykyistä onnellisempi olemalla nimellisesti valtio. Entiteetin sisäinen hyvinvointiasema saavutetaan pitkäjänteisellä kehityksellä, jossa eräs olennainen, ellei jopa olennaisin, tekijä on voimakas kansallisidentiteetti.

Jos tässä pyritään maksimoimaan "suomalaisten" etua, olen varma, että parempiakin valtiorajauksia olisi. Tosin mitä "suomalainen" tuossa yhteydessä oikeastaan edes tarkoittaa, jos emme ole ennakolta määritelleet, mihin ryhmään kuvaus viittaa? Tämä kielellinen ongelma on itse asiassa varsin kertova: tottakai suomalaisten edun ajaminen on eduksi suomalaisille (hmm, tässä kohtaa voisin tosin puhua Derek Parfitista, mutta antaa olla), mutta minä haluaisinkin ratkaista sen ongelman, keitä suomalaisiin tulee laskea ja miksi. Miten sinä päädyt siihen johtopäätökseen, että "juuri tämän ryhmän etuja minusta tulee etupäässä ajaa"?

Suomalaisilla ei ole koskaan ollut mahdollisuutta määritellä valtionsa rajoja. Tätä yritettiin aikanaan, mutta siinä epäonnistuttiin ylivoimaisen vastuksen edessä. Lienen ristiriidassa jonkun aiemmin kirjoittamani asian kanssa, mutta suomalaiset etnisenä ryhmänä ovat jakautuneet tietenkin moneen alanimitykseen ja myös useille asuinsijoille. Ruotsinsuomalaisia, inkerinsuomalaisia, suomenruotsalaisia ja saamelaisia. Myös monet Uralin alueella asuvat kansat ovat suomalais-ugrilaisia, kuten vallan hyvin tiedämme. Mikäli päätyisimme sellaiseen yksimielisyyteen, että kaikille edes jotenkin suomalaisille sallittaisiin Suomen valtion kassasta sosiaaliavustuksia, olisivat saamapuolella myös keskellä Venäjää asuvat kansat, jotka kuuluvat kansantieteelliseltä määritelmältään suomalais-ugrilaisiin kansoihin.

Palataanpa vielä 200 asukin saarelle. Oletetaan, että saaren asukit on jaoteltavissa tupakoitsijoihin ja ei-tupakoitsijoihin sekä silmälasipäisiin ja ei-silmälasipäisiin. Ryhmät ovat suurelta osin ristikkäisiä: on siis sekä silmälasipäisiä tupakoitsijoita että silmälasipäisiä ei-tupakoitsijoita ja niin edelleen. Minä olen yksi saaren asukeista ja kuulun silmälasipäisiin ei-tupakoitsijoihin. Oletetaan lisäksi, että saarella on minut mukaan luettuna 120 silmälasipäistä ja 120 ei-tupakoitsijaa.

Saarella ollaan tekemässä poliittista päätöstä siitä, keiden 80 ihmisen tulee heittää henkensä, jotta muut voisivat selvitä. Koska olen jossain määrin itsekäs ja pelkään kuolemaa, haluan itse tietysti kuulua henkiin jääviin ihmisiin. Kukaan saarelainen ei keksi mitään erityisen hyvää eettistä perustelua sille, miten teilattavat tulisi valita. Niinpä minä keksin ehdotuksen: "Kaikkien tupakoitsijoiden tulee kuolla."

Tupakoitsijat eivät tietysti ole ratkaisuun järin tyytyväisiä. He yrittävät puhua itsensä pois pälkähästä tähän tyyliin: "Enkö minä voisi kuitenkin kuulua henkiin jääviin?" Tähän vastaan heille, että ei ole tupakoivien edun mukaista, että muiden etu huomioidaan.

Ja eihän se tietysti olekaan. Mutta miksi juuri jako tupakoiviin ja ei-tupakoiviin olisi merkitsevä? Miksi minun tulisi samaistua erityisesti ei-tupakoiviin ja ajaa nimenomaan heidän etuaan? Ehkä se onkin yhtä hyvä ratkaisu kuin mikä tahansa muu kerran ratkaisua eettisemmin perustein ei keksitä, mutta tupakoijien on varmasti vaikeaa tyytyä tähän perusteluun.

Joku tupakoijista kaiken lisäksi esittää vaihtoehtoisen ehdotuksen: "Kaikkien ei-silmälasipäisten on kuoltava." Itseni kannalta ehdotus on siinä mielessä yhtä hyvä, että satun kuulumaan silmälasipäisiin. Kumpi ehdotuksista tulisi sitten valita ja millä perustein? Vai tulisiko päätyä johonkin toiseen ratkaisuun?

Uskon, että ymmärrät analogiani.

Huomautan, että lähtötilanteessa saarella oli sen optimaalisessa tilanteessa 120 asukasta ja 200 asukkaaseen päädyttiin tilanteen edettyä. Ekosysteemin kannalta tilanne lähti lapasesta.

Ymmärrän itse analogian varsin mainiosti, mutten keksi pienintäkään johtolankaa siihen, kuinka sitä voitaisiin soveltaa mihinkään aikaisempaan. Lienee kai selvää, että sinulle kansallisuus on yhtä olennainen (eli olematon) yksilöä merkitsevä tekijä kuin silmälasipäisyys. Minulle se merkitsee huomattavasti enemmän ja kykenen ajattelemaan analogiaa ainoastaan konkreettisimman kautta.

200 ihmisen asuttama saari oli harvinaisen kehno esimerkki, koska väistämättä mieleen tulee likimain jurakautista infrastruktuuria edustava pieni asuinyhteisö. Tämän johdosta on hankala kehittää uskottavasti perusteluita vaikkapa tupakoivien teilaamiselle, koska oletettavasti tupruttelevien potentiaalisia terveyshaittoja ei osata tuossa yhteisössä tutkia, puhumattakaan että niitä analysoitaisiin. Skeptisimminä kautta voi toki epäillä sitäkin, onko nykyisen huippusivistyneen lääketieteen aikaansaamat tutkimustulokset luotettavia tai edes lähellekään oikeita. Minä kuitenkin pidän tupakoinnin ja keuhkoahtaumataudin esiintyvyyden välistä positiivista korrelaatiota riittävän todisteena, vaikka monet väittävätkin vastaan.

Silmälasien käyttö johtuu likinäköisyydestä, terveydellisestä seikasta, johon kukaan ei voi välttämättä vaikuttaa. Saarellamme ei ole televisioita, joissa on liian alhainen virkistystaajuus tai aurinkolaseja, joiden käyttö keventäisi verkkokalvojen rasitusta. Tupakointi taas on turha tapa ja sekä psyykkinen että fyysinen riippuvuus, jonka typerä ihminen on itselleen aiheuttanut.

Lähimpänä sellaisia perusteluita, joita itse pitäisin riittävinä, olisi 200 asukkaaseen sisältyvät erilaiset käyttäytymismallit. Mikäli joukosta saataisiin poimittua 80 sellaista, jotka pitävät väkivaltaa oivana ratkaisuna yksilöiden välisissä konflikteissa, olisivat he kaikkien jäljelle jäävien 120 ihmisen hyvinvoinnin kannalta otollisimmat karkotettavat. Tästä päätöksestä nämä 120 ihmistä olisivat karkotettavien omaisia lukuun ottamatta varsin yksimielisiä koettuaan fyysistä, ja miksei henkistäkin, väkivaltaa toistuvasti yhdessä vietettynä aikana.

Esitit termin "poliittinen päätös," mutta missään vaiheessa ei olla määritelty sitä, millainen on saaren poliittinen järjestelmä. Diktatuurissa päätöksen laatii hallitsija. Demokratiassa enemmistö. Oligarkiassa muutoin vaikutusvaltaisimmat. Likinäköisyyden geneettistä periytyvyyttä ei kukaan osanne noteerata. Eikä kai muidenkaan geneettisten ominaisuuksien vaikutusta yhteisöön. Kenties esimerkit olivatkin valittu siten, että ne ovat mahdollisimman tulkitsemattomissa?

Tässä mammuttimaisessa spektaakkelikirjoituksessa oli muutama vastakysymys Maurille, mutta nöyrä pyyntöni on se, ettei mahdollinen tuleva vastine olisi kovin laajamittainen, koska a) minusta tuntuu, että olen sanonut joka asiaan kaiken sanottavani b) aion keskittyä lähiaikoina muuhun kirjoittamiseen ja c) minusta tuntuu, että saamme molemmat varsin vähän irti tästä keskustelusta, koska molemmat ovat tuoneet näkökantansa ja niiden eriäväisyyden täysin ilmi.

Yksi kysymys kuitenkin nousee mielessäni ylitse muiden: pitävätkö Mauri ja muut samalla tavalla ajattelevat tilastoja sekä kokemuksia merkityksettöminä, toisarvoisina tai harhaanjohtavina?