Kuolemalla ei ole viihdearvoa

Juuri tuli täyttyneeksi 70 vuotta siitä, kun Neuvostoliitto aloitti talvisodan Suomea vastaan. Huomatkaa juuri tämä tietty muoto ilmaista asia, sillä olen ollut lapsesta asti sitä mieltä, että suuri ja mahtava Neuvostoliitto aloitti sodan tieten tahtoen lisää pinta-alaa ja "puskuria" hingutessaan. Mainilan laukauksista on siis turha puhuakaan sen enempiä.

Olen ilmaissut kantani sotimiseen ja puolustusvoimiin jo aikoja sitten. Siitä syystä minua meinaa ottaa kupoliin sotimisen jatkuva glorifiointi, vaikka talvisota kaiketi onkin osa suomalaisten kansallista identiteettiä.

Ihmiset: sodassa ei ole mitään hienoa tai ihailtavaa. Se oli ajanjakso, johon me (Suomi) ajauduimme vasten tahtoamme ja sota käytiin pakon edestä. Onko tämä kaikki suunnaton mehutus nykyisen viihteellisyyteen pyrkivän yhteiskuntamme ja mediamme ansiota? Taitaapi olla. Seuraava sitaatti edustaa ainoastaan yhtä maanmiestämme, mutta kiteyttänee silti monen muunkin ihmisen ajatuksia:

Varusmiesten huono kunto olikin monen mielestä syynä Talvisodan taistelijan kovuuteen.

- Nykyään yleiskunto on sotilaalla heikolla tasolla, koska liikuntaa ei tule nimeksikään ja maastossa liikkuminen jää useimmilla vain inttiin. Peruskouluissa olisi luotava riittävän kova pohja, että ihmiset jaksaisivat suoriutua edes työnteosta, kirjoittaa nimimerkki Tulevaisuuden sotilas.

Pitäisikö nuoria miehiä - ja miksei yksin tein myös naisia - juoksuttaa sekä asuttaa metsissä vasten heidän tahtoaan siksi, että joku kaunis päivä Neuvostoliiton joukot rynnistävät takuuvarmasti (lue: takuuvarmasti, ei vaihtoehtoja) rajan yli kiväärien piiput tanassa? Raitis ulkoilma ja liikunta ovat hyväksi monesta syystä. Tämä iänikuinen sodan uhka puolestaan on lievästi ilmaistuna heikko motivaattori tai syy.

Voin paljastaa kaikille jo etukäteen sen, etten lähde pihalle juoksentelemaan siksi, että minun pitäisi olla hyvässä kunnossa nimenomaan siitä syystä, että päivänä minä hyvänsä neuvostojoukot rynnistävät uhmakkaasti rajamme yli. Lukekaas nyt oikeasti tuo artikkeli. Sotilaista - toisiaan ampuvista sotilaista - puhutaan kuin joukkueurheilijoista. Voiko pakon edestä itsensä murhaamaan, tappamaan ja teurastamaan ajettu ihminen saada osakseen analysointia varusteistaan tai yleiskunnostaan? Toki hän voi. On eri asia, että pitäisikö.

Talviolympialaiset järjestetään ensi keväänä. Siellä sitä kilpaillaan. Onneksi on yleisempää käyttää sodan vastapuolesta nimitystä vihollinen kuin vastustaja, vaikka jälkeiseen vaihtoehtoon saatetaan turvautua joskus, mikäli sodasta koetetaan saada viihteellisyyden nimissä neutraali tapahtuma.

Harmini aihe on se, kuinka sodista tehdään ikään kuin viihdettä. Neuvostosotilaiden aseiden rytmikäs pauke sekä vinhasti lepattavat takinliepeet eivät takuulla sellaista edustaneet suomalaissotilaiden silmissä. Pitäisikö meidän nykyhengessä lukea lehdistä kuolemasta kertovat uutiset tuntien mielissämme syvää dramaturgiaa ja laatia uhreista paitsi psykologinen profiili myös elinkaari?

Korean sodan alkamisesta tulee ensi vuonna kuluneeksi 60 vuotta, joten on ilman muuta syytä käynnistää armoton mehutus sekä fiilistely. Vuoden 1952 Helsingin olympialaiset oli myös hieno tapahtuma, jonka alkamisajankohtaa kesällä 19.7 mahdetaan muistella isoin menoin vuonna 2012, ellei maailma sitten ehdi loppua ennen sitä.