tiistaina, joulukuuta 15, 2009

Taas uusi alkoholiskandaali holhousvaltiossa

Mitenhän tätäkin asiaa ryhtyisi purkamaan? Kuvittelin, että vähitellen kaikki olisi jo keksitty ja näiden kieltojen syytäminen voitaisiin vihdoin ja viimein lopetella. Enää ei riitä se, että nuorten alkoholinkäytöstä ollaan huolissaan - nyt kauhistellaan jo sitä, kuinka nuoret juovat alkoholittomia juomia! Iltalehden sanavalinta on jälleen pureva, eikä objektiivisuudesta ole tietoakaan:

Alkoholittoman siiderin ryypiskely on uusi muotivillitys alakoululaisten keskuudessa, kertoo Länsi-Uusimaa.


Vai että oikein ryypiskelyä? Olisivat nyt ihmeessä sanoneet saman tien, että alkoholittomien siidereiden ja oluiden avulla kännääminen. Nuorison muoti-ilmiö on alkoholiton juopottelu. Apua! Lakritsipiippujakin kaiketi tupruteltiin, koska niitäkin yritettiin saada jossain välissä pois kauppojen hyllyiltä viekoittelemasta alakoululaisia tupakkamyönteiseen maailmaan. Taas päästään asiaan, joka saa savun nousemaan korvistani: puolueelliset ilmaisutavat. Akat mutisevat ja jupisevat, kuinka "ukot ne oikein istu sitä kaljaa ryypiskelemässä ja oikein niin olevinaan siinä terassilla keskellä kirkasta päivää."

- Olenko ainoa, jonka mielestä tuossa ilmaisussa on "lievä" vivahde-ero siihen, että "miehet joivat olutta terassilla ja oli aurinkoinen sää?" Jos puolueellisessa ilmaisutavassa mentäisiin toiseen ääripäähän, voitaisiin sanoa nuorten nautiskelleen tai maistelleen alkoholittomia siidereitä. Ei. Nuoret ryypiskelevät!

- Olenko lisäksi ainoa, jonka mielestä tämä holhoaminen, kieltäminen, ylisuojelevaisuus ja syyllistävä ilmapiiri jos jotkut ovat omiaan nurinkuristamaan alkoholikulttuuriamme jo nuorista lähtien?

Kysytäänpä taas 42. kerran sama kysymys: kumman tehtävä on kasvattaa lapset, valtion vai vanhempien? Entä onko tehtävä siirtymässä osittain myös elintarvikeliikkeiden harteille? Osa myyjistä tekee päätöksen alkoholittomien siidereiden myymisestä henkilökohtaisesti. Eivätkö myyjät voisi saman tien kieltäytyä myymästä keskiolutta tai tupakkaa 18- tai 19-vuotiaille, koska haluavat toimia suhteellisen nuoren ihmisen terveysvalistajina ja huolehtijoina tehtyään tulkinnan siitä, etteivät heidän vanhempansa ole onnistuneet tässä tehtävässä? Tosiasiassa kokonaan alkoholittomia siidereitä ei taida olla laisinkaan, sillä kaikissa minun maistamissani ja tutkimissani valmisteissa pitoisuus on ollut vähintään 0,7 %.

Hauska juttu on myöskin yhdenvertaisuuslaki, mikäli esimerkiksi siiderijuoma todella on täysin alkoholitonta:

"Yhdenvertaisuuslaki 20.1.2004/21
6 §
Syrjinnän kielto

Ketään ei saa syrjiä iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Sukupuoleen perustuvasta syrjinnän kiellosta säädetään naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetussa laissa."


Tästä johtuen myymästä kieltäytyvä kassatyöntekijä rikkoo perustuslakia.

Yhtenä syynä kieltoon on luonnollisesti pidetty sitä, että alkoholittoman siideritölkin hypistely johtaa perinteisen porttiteorian merkeissä kohti ehtaa tavaraa, eli 4,7 % etanolia sisältävää siideripakkausta. Mikäli näin on, olisi 1,5 litran siideripullot sallittava alaikäisillekin niin kauan kun täydet prosentit sisältävää tavaraa ei saa vastaavan kokoisessa pakkauksessa. Eihän luonnottoman kokoisen pakkauksen kopeloinnista voi syntyä samanlaista hinkua kuin esimerkiksi puolen litran tölkistä hyppysissä.

Samassa yhteydessä on puhuttu myös nuorten villityksestä juoda energiajuomia ja olen henkilökohtaisestikin ihmetellyt tätä buumia hieman. Haluan muistuttaa siitäkin, kuinka kahvikaan ei ole kaikkine ainesosineen ja vaikutuksineen terveellisimmästä päästä. Siellä ne mummut kuitenkin oikein istuivat ryystämässä kahvia huulet törröllään torikahvilassa keskellä kirkasta päivää.

Seuraavaksi kielletään energiajuomat, koska niistä syntyy helposti portti kohti kossubatteryä. Saman tien kielletään kraanavesi, koska se on koskenkorvaa ilman alkoholia. Omenamehu on pannassa, koska suuri osa viineistä pohjautuu siihen. Tuskin tarvitsee kertoa, miksi K-18-leima lyödään myös liitulakuihin sekä juomapilleihin. Astmapiiput kielletään perheen pienimmiltä, koska ne muistuttavat inhalaattoria. Purukumit kielletään myös, koska onhan nikotiinipurukumejakin, ja niillä saattaa muutenkin olla laksatiivisia vaikutuksia. Kyllä näitä sudenkuoppia meille harkintakyvyttömille ihmispoloisille löytyy, kun vain jaksaa alkaa etsiä sekä miettiä.

Muistetaan silti sekin, että kielloilla on tapana toimia itseään vastaan, eli lisätä kiellettävän asian houkuttelevuutta. Lisäksi tällä holhoamisella, ennalta suojelemisella, ylenpalttisella varjelulla (vrt. laki savukerasioiden säilytyksestä umpinaisten ovien takana) ja kaikkien kansalaisten pitämisellä henkisesti vauvan tasolla saadaan vain ihmiset ärsyyntyneiksi. Itse olen myöskin sitä mieltä, että niiden avulla ihminen puuttuu evoluutioon. Toki tämä lakien ja säädösten kehittäminen voidaan laskea yhdeksi vaiheeksi evoluutiota, sillä olihan homoseksuaalisuus Suomen laissa mielisairaus vielä 80-luvulle saakka. Keskiajalla taas paloivat noitaroviot, joita valtaosa nykyihmisistä pitää (toivottavasti) harvinaisen järkijättöisenä touhuna.

Loppusanoiksi heitettäköön tämä hauska uutinen. Ainoa syy, miksi voisin tuota vastustaa, on se, mikäli tuotteiden siirtyminen myös tavarataloihin syö erikoisliikkeiden myyntiä. Ennen kaikkea minussakin on sen verran ilkeämielisyyttä, että tällä hetkellä nautin ajatellessani taantumuksellisten, arkojen ja epäseksuaalisten suomalaisten jupisijoiden hysteeristä reaktiota heidän saadessaan tietää, että silmien edessä saattaakin pian olla jotain konkreettista seksuaalisuutta. Hahaa, vanhat käppyrät kulkevat kaupassa samanlaiset silmälaput ohimoillaan kuin ravihevosilla, jotteivat joudu todistamaan suunnatonta syntiä.

Ei niitä tuotteita tulla muutenkaan maitohyllyyn sijoittamaan, vaikka ajatuksen vastustajat ovatkin esittäneet tällaisia uhkakuvia kärjistävissä kannanotoissaan. Lapsiperheen kauppareissu kulkee todennäköisemmin vaatteiden, kodin kemikaalien ja elintarvikkeiden kautta, joten ellei jokaikinen muovinen tikku tai purkki - sanotaan nyt vaikka autovaraosahyllyssä - ole ennenkään perheen pienimpien mielenkiintoa herättänyt, en usko, että niin käy yhtäkkiä nytkään. Tuskinpa kukaan vastuuntuntoinen vanhempi suorittaakaan dildo-ostoksiaan lastensa kanssa.

On se vain sekin hauska juttu, että mikäli sinkkunaisella on käsilaukussa dildo, on tämä hyvin vakaa ja itsevarma yksilö. Täydellinen itsenäisen uranaisen prototyyppi suoraan Sinkkuelämistä tai nimensä mukaisesti Täydellisistä naisista. Mikäli sinkkumiehellä on kotonaan pumpattava barbara tai tekovagina, on hän oikopäätä säälittävä perverssi ja hyvä ettei kimpussa häärää jo naisasiainvaltuutetut sekä valkotakkiset sedät. Erityisen reilua tämä meininki tapaa olla.

4 kommenttia:

  1. Oikeasta asiasta kirjoitat, luulisi historian opettavan mihin kiellot/tabut johtavat. Näiden vaikutus on todellisuudessa päinvastainen. Mitä enemmän nostatte kohua...jne..

    VastaaPoista
  2. Näinhän se on, mutta koskahan tämä ymmärretään myös päättävissä elimissä, joissa maalaisjärkeä ei tunneta saati käytetä.

    VastaaPoista
  3. Edes alkoholiton siideri ei kuulu lapsille. Ja porttiteoriasta taitaa olla jo ihan oikeaa näyttöäkin.

    VastaaPoista
  4. Alkoholiton kraanavesi ei suurin surminkaan sovi pienille lapsille, eikä myöskään poloisille ja ilmeisen harkintakyvyttömille aikuisille. Valtion tulee ilman muuta ryhtyä avustamaan meitä kerettiläisiä monenkirjavien lakialotteiden kera, ettemme eksy paheiden tielle ja osta joku kaunis päivä ehtaa Koskenkorvaa Alkon hyllystä! Johan torikahvilassakin kävisi keski-iän ylittäneiden rouvasihmisten keskuudessa sellainen kuhina ja puheensorina, että henkilökunnan tärykalvot ovat potentiaalisen terveysriskin rajalla.

    VastaaPoista

Jätä tähän palautetta, joka voi olla aivan mitä vain mielessäsi liikkuu. Kaikki luetaan ja noteerataan - niin ruusut kuin risutkin.