Tämä todellisuus

Kuten olen aiemminkin todennut, en häpeä myöntää katselevani esimerkiksi YouTubesta vanhoja animaatioita lapsuusmuistojeni verestämiseksi. Ensinnäkin täytyy mainita, ettei tänä päivänä todellakaan tehdä kelvollisia lastenohjelmia ja mikäli tulen joskus saamaan jälkikasvua, aion kaivaa vaikka kiven kolosta lämminhenkisesti tehtyjä sekä ideoituja JA ennen kaikkea opettavaisia lastenohjelmia.

Meidän huushollissa ei katsota kylmiä tietokoneanimaatioita, robotteja, supersankarihirvityksiä tai varsinkaan idiootteja aikuisia höpöttämässä joutavia. Viimeistä lajityyppiä edustaa täydellisesti Pikku Kakkosessa pyörivä liikennepoliisiparivaljakko Valtti ja Maltti. Kaverukset koettavat kovasti olla opettavaisia, mutta tosiasiassa he ovat helvetin rasittavia. Uskon lapsenkin ymmärtävän tämän. Vihonviimeisimpiä nykyajan lastenohjelmaideoita ovat milloin mitkäkin puhuvat vohveliraudat, pölynimurit ja kodin tarvikkeet, jotka seikkailevat villasukkien kanssa tai jotain muuta vastaavaa. Ei, ei.

Transformerseiden ja muiden actionpläjäysten sijaan olisikin syytä aloittaa vanhan ajan lastenohjelmien hamstraus sekä varastointi tulevaisuuden varalle jo nyt. Muumit, Myyrä, Pingu, Kaapo, Maija Mehiläinen, Tao Tao ja Vili Vilperi – nyt puhutaan asiaa. Teletapit ja Pyjamabanaanitkin vielä menettelisivät, mutta etenkin ensinnä mainittu menee konseptiltaan turhan psykedeelisiksi. Neljä eriväristä peikkoa (?), joiden vatsoissa on LCD-näytöt ja auringosta kurkistelee vauva? Ei, ei.

Kunnollisia ja lämminhenkisiä lastenohjelmia ei saa pilkata, eikä lastenohjelmia muutenkaan vääristää, mutta kuinka paljon muutosta tulisi vaikkapa Kaapoon (engl. ja ransk. Caillou) mikäli länsimaista ihmissuhde- ja perhe-elämää realistisesti kuvaava lastenohjelma laadittaisiin ja lanseerattaisiin nyt? Ehdassa Kaapossa soma 4-vuotias poika touhuilee kaikenlaista jännää, jota hänen ikäänsä kuuluu. Menossa on mukana pikkusisko sekä ystäviä, joista ketkään eivät ole kuuna päivänä riidoissa tai pahalla tuulella.

Komeuden kruunaa herttaiset isovanhemmat, joiden kanssa lystiä maailman ihmeiden tutkiskelua ja arjen rattoisia askareita vasta piisaakin. Äidillä on aina aikaa ja tämä auttaa Kaapoa aina tarvittaessa. Isä on samasta puusta veistetty ja tehtävässään mallikelpoisuuden perikuva. Animaatio ei ole vanha, sillä sen ensi-ilta oli kotimaassaan Kanadassa 1998. Realistisuudessa on toivomisen varaa, mutta eihän myönteisessä ja iloisessa tunnelmassa pahaa ole.

Tästä alkaa totuus. Kärsikää.

Vuonna 2009 4-vuotiaan Kaapon vanhemmat räpistelevät hajoamispisteessä olevan avioliittonsa kanssa - pysytellen kuin ihmeen kaupalla yhdessä. Kummallakaan ei ole muuta motivaatiota yhteiselon jatkamiselle kuin lapset, eikä sekään enää kauan riitä. Kaapo on ollut aamuseitsemästä iltaviiteen lastentarhassa jo aikoja. Ainoa syy sille, ettei asia ole ollut näin jo 1,5-vuotiaasta asti, oli pikkusiskon syntymä ja äidin äitiysloma. Tänäkin aikana mummon ja vaarin apu oli tarpeen, koska aina toisinaan viikonloppuisin äiti ja isä tarvitsivat omaa aikaa.

Mummolavierailuille Kaapo muistaa isän hakeneen hänet ja pikkusiskon kyytiinsä ollessaan toista tuntia ylitöissä. Hänelle on koitunut firman YT-neuvotteluiden ja lomautusten vuoksi runsas työtaakka, eikä hänellä ole kovan kilpailun vuoksi varaa jättää yhtään työtehtävää vastaanottamatta. Tästä Kaapo ei tietenkään tiennyt mitään, mutta hän oli muutoinkin surullinen odottaessaan ikkunan ääressä sitä, koska tutun näköinen auto kaartaisi pihaan. Kaapo ilahtui kuitenkin lopulta, vaikka joutui odottamaan tunteja. Isän tultua kotiin hänestä ei ollut leikkikaveriksi, saati muutenkaan seuraksi. Hän halusi vain maata sohvalla puoliunessa ja käski Kaapoa olemaan hiljaa, mikäli televisiosta tuli jotain mielenkiintoista. Kaapo ei saanut läheskään aina katsoa televisiota isän kanssa vaan hänet komennettiin usein makuuhuoneeseen jossain vaiheessa iltaa.

Kaapo perheineen asuu suurkaupungin esikaupunkialueella, koska muuttoliike on ajanut ihmisiä pois pienempien asutuskeskusten rauhasta jo kolmatta kymmenettä vuotta. Harmaassa betoniviidakossa tuntuu siltä, ettei koskaan ole nätti ilma, vaikka aurinko periaatteessa paistaisikin. Lisäksi ilma on savusumun takia niin sankkaa, ettei päivänvalo pääse koskaan kunnolla siivilöitymään maan pinnalle.

Kaapo on hieman pikkuvanha ja lisäksi perhe muutti vasta hiljattain. Tämän johdosta hänellä ei ole toistaiseksi liiemmin ystäviä. Pihapiirin lapset syrjivät häntä, koska ovat ilkeitä. Tämä johtuu heidän perhetaustoistaan. Osan isät pahoinpitelivät heitä lapsena ja osan äideillä oli raskausaikana ketjussa tupakoinnin lisäksi likimain fataali alkoholisyndrooma.

Arki-iltoina Kaapo on kotona perheensä parissa, mutta ei ole puhettakaan, että äidillä tai isällä olisi aikaa hänelle ja pikkusiskolle. Heidän pitää huolehtia yhdestä sun toisesta talouden pyörittämiseen liittyvästä asiasta ja pariskunnan välien kiristyessä rahaan sekä parisuhteeseen liittyvät riidat eivät ole laisinkaan harvinaisia. Oman rauhan tarpeessa isä haluaa käydä välillä ystäviensä kanssa harrastuksissa, kuten äiti on Kaapolle kertonut.

Kaapo ei tiedä tarkkaan, missä isä käy, mutta sen hän tietää, että äiti on surullinen isän tullessa kotiin vasta silloin, kun Kaapo on jo käynyt nukkumaan. Seuraavana päivänä isä nukkuu merkillisen pitkään ja äiti on hyvin vaitelias sekä ärtynyt. Pariin otteeseen äiti on suutahtanut Kaapollekin jostain aivan mitättömästä asiasta, mutta on kuitenkin pyytänyt tätä tuota pikaa anteeksi valitellen sitä, että nukkui huonosti, eikä ole saanut vielä kahvia.

Kaapo ja pikkusisko joutuvat toistuvasti sulkeutumaan makuuhuoneeseensa piiloon pelottavasti olohuoneesta kaikuvaa riitelyä. Äiti syyttää isää siitä, ettei tämä ole kotona, kun häntä tarvittaisiin. Isä syyttää äitiä siitä, että hän ei osallistu laskujen maksamiseen yhtä paljon kuin hän itse. Asuntolaina painaa päälle ja heliborit heiluu. Kaapo tosin tietää vain sen, että äiti on surullinen kävellessään itkien isän ja äidin makuuhuoneeseen vetäen oven kiinni perässään. Isä jää Kaapolle lapsuusvuosina melko etäiseksi, koska joutuu tekemään niin paljon töitä ja jättää osan vapaa-ajastaan harrastuksilleen.

Eräänä päivänä tarhasta kotiin tullessaan Kaapo huomaa osan huonekaluista kadonneen. "Isä muuttaa pois," kertoo äiti kyyneliään pyyhkien. "Äiti, mihin isä muka muuttaa?" kummastelee Kaapo. "Eikö isä halua enää asua meidän kanssa?" Äiti ei kestä enää. Hän ei voi kertoa pienelle pojalleen totuutta - ainakaan vielä. Kaapon ja hänen pikkusiskonsa ei tarvitse toistaiseksi muuttaa mihinkään, sillä äidille myönnettiin täysi huoltajuus. Isä muutti onneksi asumaan toisaalle samaan kaupunkiin, joten matka häntä tapaamaan ei ole pitkä. Kaapo ikävöi isäänsä, muttei saa suureksi ihmeekseen nähdä tätä kuin kahden viikon välein ja silloinkin ainoastaan viikonloppuisin.

Nopea parin tunnin tapaaminen sujuu suunnilleen samalla kaavalla. Isä käy hakemassa Kaapon ja pikkusiskon heidän kotoaan, ajaa autollaan McDonald'sin drive-in-kaistalle, tilaa ruokaa ja kaartaa kotiinsa, jossa he syövät. Ruoan jälkeen isä laittaa näkymään DVD:ltä piirrettyjä ja nauraa teennäisesti niiden tapahtumille. Pari kertaa asunnossa on käynyt vieras nainen, joka on lähtenyt melkein yhtä pian kuin tulikin. Isä kertoo tämän olleen hänen työkaverinsa. Kaapolla ei ole mitään syytä epäillä tätä. Paluumatkalla haetaan huoltoasemalta jäätelöannokset, jotka pysähdytään syömään takapihalle joen rantaan.

Isän muutettua pois koti alkoi kuitenkin käydä äidille liian isoksi ja kalliiksi. Kaapo joutuu eroon niistä harvoista saman pihapiirin lapsista, joihin oli ehtinyt tutustua edes hieman. Uusi koti on kerrostaloasunto, joka on Kaapon mielestä aivan liian paljon pienempi ja huonompi kuin edellinen. Äiti antaa syyksi ainoastaan sen, että niin on pakko tehdä. Kaapo uskoo kiltisti äidin sanaa. Kaapo on nyt kuusivuotias ja valmis aloittamaan esikoulukerhon.

Äitikin on onneksi saanut uuden työpaikan edellisen määräaikaisen työsuhteen päätyttyä välittömästi koeajan jälkeen. Pariin otteeseen muuan vieras mies käy Kaapon kotona kylässä. Äiti on kovin vaitonainen Kaapon tiedustellessa asiaa. Kaapo sekä pikkusisko pääsevät edelleen silloin tällöin mummon ja papan luokse kylään. Äiti tarvitsee kuulemma omaa aikaa. Erään viikonloppuvierailun jälkeen äidin silmänympärys on tummunut. Hän kertoo törmänneensä pimeässä tiskikaapin reunaan. Kaapolla ei ole mitään syytä epäillä äidin sanomisia. Sattuuhan tuota, mutta äiti on pienehköön vahinkoon nähden kumman apea sekä ahdistunut. Miestä ei enää näy.

Alle kuukauden päästä Kaapon kotona käy uusi vieras mies. Äiti komentaa Kaapon ja pikkusiskon huoneeseensa leikkimään tai tekemään jotain muuta keskenään. Tällä välin äiti haluaa kuulemma seurustella miehen kanssa. Sama mies tulee taas muutaman päivän päästä uudestaan syömään. Kaapo ja pikkusisko pääsevät seuraavien kuukausien aikana poikkeuksellisen usein mummon ja papan luo kyläilemään. Puolen vuoden kuluttua Kaapo on jo ehtinyt käydä esikoulukerhoa, sekä saanut sieltä uusia ystäviä. Suureksi harmiksi jokainen asuu liian kaukana, jotta heitä kykenisi tapaamaan muulloin kuin eskarissa.

Samoihin aikoihin äiti pyytää lapset olohuoneeseen, koska haluaa kertoa heille jotain tärkeää. Äidin Jykäksi kutsuma mies muuttaisi heidän kanssaan asumaan. Äiti kertoo, että Jykä alkaa huolehtia perheestä ja että hänestä tulee lapsille ikään kuin uusi isä. Kaapo ei ymmärrä tätä logiikkaa. Mikä vanhassa isässä oli vikana? Eihän hän sitä paitsi ole minnekään kadonnut, vaan voi olla edelleen Kaapon sekä hänen siskonsa isä. Äiti selittää, että tietenkin Jouni on edelleen Kaapon ja Mirjamin virallinen isä, mutta Jykä on kuitenkin ikään kuin toinen isä. Pieni Kaapo ihmettelee, muttei silti uskalla kyseenalaistaa äidin sanomisia. Onhan hän viisas aikuinen.

Muutaman päivän kuluttua Jykä alkaa kuin alkaakin kantaa tavaroitaan Kaapon kotiin. Uusi asukas tarkoittaa äidin mukaan sitä, että jonkun ajan kuluttua olisi ajankohtaista muuttaa isompaan asuntoon. Tässäkään ei ole Kaapon logiikan mukaan mitään järkeä. Miksi nyt pitäisi taas etsiä suurempaa kotia, koska he asuivat jo sellaisessa. Kaiken lisäksi se piti jostain kumman syystä vaihtaa pienempään ja miksei Kaapon oma isä edelleenkään kelpaa? Kaapon mielestä äiti on tyhmä. Lisäksi äidin ja isän välit ovat entistäkin kireämmät aina kun he tapaavat Kaapon ja pikkusiskon mennessä käymään isän luona. Naisen vaatteet isän asunnossa ihmetyttävät myös Kaapoa. Ne eivät näytä äidin vaatteilta.

Paralleelin pumpuliulottuvuuden, eli nimikkotelevisio-ohjelmansa Kaapo hämmästelee vihreällä pihanurmella kipittävää koppakuoriaista, viereisellä tontilla tomerasti suut virneessä ahertavia rakennusmiehiä, omenoiden kasvamista ja pilvien liikkumista. Kadulla reippaasti kävelevät ihmiset hymyilevät joka ikinen ja tervehtivät toisiaan. Kivoja juttuja ovat myös mummon ja papan soma hauveli, joka on kieli pitkällään odottamassa, kun perhe käy siellä kylässä yhdessä.

Kotona on kiva puuhastella aina pirteän ja onnellisen äidin kanssa. Laatikot ovat väärällään leluja Kaapon omassa siistissä huoneessa. Sähköstä ei tarvitse huolehtia - sitähän tulee pistorasiasta. Äidillä on aikaa käydä puistossa kaiket päivät, eikä rahasta ole pulaa. Isä on työpäivänkin jälkeen iloinen ja jaksaa touhuilla kaikkea suupielet korvissa aina iltaan saakka. Mistään ei tarvitse tinkiä ja aina on aikaa lähteä autoajelulle vaikka maaseudulle. Aurinko paistaa ja sirkat soittaa.

Oikean todellisuuden Kaapo ihmettelee lapsesta asti sitä, miksi ihmiset hänen ympärillään ovat ilkeämielisiä, pahansuopia, katkeria, kateellisia, tekopyhiä, kireitä, vihaisia, kiireisiä ja stressaantuneita. Äidiltä ei heru aikaa leipomiseen, lautapeleihin tai ulkoilemiseen. Isältä samaa on hankala kysyä, koska hän on ylipäätään paljon vähemmän kotona. Alle kouluikäisenä tosielämän Kaapo joutuu hämmästelemään pihalla vipeltävän koppakuoriaisen sekä voikukan sijaan aviorikosta, avioeroa, perheriitoja, päihdeongelmia, epäonnistuneita ihmissuhteita, rahapulaa, ahdistusta ja mielenterveysongelmia.

Kaapon vartuttua tilanne luonnollisesti vain pahenee, sillä edellä mainittu lista konkretisoituu hänen elämässään. Sen lisäksi osa samanikäisistä lapsista käy varttuessaan läpi samanlaisia asioita ja osa heistä katkeroituu purkaen pahaa oloaan käyttäytymällä huonosti koulussa - häiriköiden ja kiusaten muita. Lopulta Kaapo alkaa tuntea inhoa isäänsä kohtaan, koska tiedostaa hänen olleen lopullinen syy hänen vanhempiensa eroon ja perheen hajoamiseen.

Mikäli pumpulitodellisuuden mummolan koira on aina iloinen, pirteästi haukahtaen vastassa ja antaa tassua, on todellisuuden koira silmät kiiluen koivessa kiinni murisemassa heti kun pääset näköetäisyydellä.

Sellainen on tämä todellisuus.