Vuoropuhelumme helsinkiläisen filosofian opiskelija Maurin kanssa on ehtinyt jo kolmanteen osaan, vaikka aikaa tämä tuorein vastine veikin. Ajan määrä lienee ymmärrettävissä tekstin pituutta katsomalla, vaikka huomattava osa siitä koostuukin Maurin alkuperäisistä vastauksista, jotka olen luonnollisesti siteerannut mukaan.
Vuoropuhelummehan alkoi erään aiemman kirjoitukseni
kommenttiosiosta ja jatkui Maurin itsensä lähettämän vastineen kautta. Päätin julkaista tämän, kolmannen, pläjäyksen kolmessa osassa, jotta hommaa olisi helpompi edes koettaa hahmottaa.
Lähetän tätä kautta taas vastaukseni blogimerkintääsi, koska se on helpompaa kuin viestin kahteenkymmeneen osaan pilkkominen. Voit jälleen halutessasi julkaista vastineeni blogissasi.
Pahoittelen valmiiksi sitä, kuinka tässä viestissä sorrun osin toistamaan vanhoja pointtejani.
Samat "pahoittelut" tulevat täältäkin. Niin ikään taholtani ontui itse asiassa pidättäytyminen, koska - riippuen sitten aihepiiristä tai ei - eksyin todella vahvasti sivuraiteille innostuttuani. Kirjoitin tätä pläjäystä todella useassa eri osassa.
Sitten "ihan oikeaan" asiaan.
Pidän itseäni melko kykeneväisenä ajattelemaan asioita monelta kantilta ja esitän varsin hypoteettisen olettamuksen siitä, että eettisestä näkökulmasta on helpompi perustella aukottomasti näkemyksiään siten, ettei puhu itseään pussiin. Olen nähdäkseni tässä ajatustenvaihdossa se aavistuksen pragmaattisempi omaten siis kirjottaessani todistustaakan siitä, kuinka mikäkin toiminta on oikeutettua käytännönläheisen ja niinkin abstraktiin asiaan kuin "maalaisjärkevään" oikeudenmukaisuuteen pohjaten.
On tietenkin mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia lähes täysin päin vastoin ajattelevan ihmisen kanssa, eikä tyhmempikään odota moisessa keskustelussa konsensusta. Tämä on parhaimmillaan nimenomaan vuorovaikutteista sivistystä.
Kaikkein ideaalein tilanne muuten olisi se, että kirjoitusteni lukija kokisi edes joskus "ai, hyvä, enpäs olekaan koskaan ajatellut asiaa tuolta kantilta" -ilmiön. En oletusarvoisesti edellytä tätä Maurilta tai keneltäkään muulta, mutta mainitsinpa vain.
Perustellessani eri yhteiskunnallisia toimintamalleja joudun nojaamaan jatkuvasti lakiin, normeihin ja yleisiin käytänteisiin, jotka auktoriteetti X on päättänyt yleispäteväksi ohjenuoraksi sille, kuinka tietyn kosmeettisen maa-alueen sisällä asuvan ihmisyhteisön tulisi toimia kaikkien parhaaksi.
Ongelmallista on se, että olen ilmaissut toisaalla usein sen, ettei nimenomaan kaikkein normatiivisimpiin asioihin pitäisi jatkuvasti turvautua, koska uudistuksilla saatettaisiin saada aikaan parempaa. Kaikessa pidän kuitenkin välttämättömyytenä yhteisiä sääntöjä, joiden puitteissa toimii edunvalvojana, rajoittajana, säännöstelijänä ja päivittäjänä demokraattisesti virkaansa valittu toimielin. En tiedä, että millaiseksi -istiksi minua tulisi tämän johdosta kutsua.
Mainitsin eettisen näkökulman perustelun helppouden rationaalisuuteen verrattuna. Mielestäni eettisyyden perustelua helpottaa olennaisesti se, että - maailmankatsomuksesta riippuen - oikein on se, mikä on hyvä. Katsomuksellisia ääripäitä ovat humanismi, satanismi, nihilismi, antisemitismi, kansallissosialismi, narsismi tai vaikkapa minsantropia.
Nyt kuitenkin heittäydymme olettamukseen, että olemme humaaneja ja länsimaittain poliittisesti korrektilla tavalla hyvin toimivia ihmisiä, emmekä etenkään täysin päinvastaisesti toimivien äärisuuntausten edustajia.
Jos sinun polkupyöräsi rengas on puhjennut, on hyvä, että minä autan sen korjaamisessa. Se on
hyvä. Jos sinulla on nälkä, on hyvä, että saat ruokaa syödäksesi. Asunnottomalle on hyväksi antaa koti. Alastomalle on hyvä antaa vaatteita, ellei hän sitten satu olemaan nudisti. Tällöin tätä maailmankatsomuksellista toivetta tulisi kunnioittaa, jottei häntä loukata. Tämä on suoralta kädeltä arvioituna varsin helppoa. On
hyvä auttaa. Olen suhteellisen normaalijärkinen ihminen ja ylivoimaisesti suurin osa on samaa mieltä kanssani siitä, että mikä on
hyvää. Se, mistä annettava apu on pois, on toissijaista, koska aikaiseksi saadaan hyvää. Omatunto tulee puhtaaksi ja ihmisillä on kivaa edes jonkun aikaa.
Minulla on vaatekaapissani noin kaksikymmentä t-paitaa. Kyllä niistä joutaisi montakin sellaisille, joilla ei ole ensimmäistäkään t-paitaa, koska näin olisi
hyvä toimia, eikä tämä rasittaisi minua fyysisesti tai taloudellisesti. Olenkin tosin antanut aina käyttämättömiä vaatteita vaatekeräykseen. On eettisesti
hyvä vaatettaa vaatteeton ihminen, riippuen toki ihmisen asuinseutujen keskimääräisestä ilman lämpötilasta. Olisi arveluttavaa vaatettaa keskimäärin 40-asteisessa lämpötilassa asuvaa ihmistä kovin raskaasti.
Perin pohjin ajateltuna jokaiselle riittää hengissä pysymiseksi kylliksi ravintoa ja paikka nukkua. Tähän riittää katettu hökötys säällisessä ilmanlämpötilassa, joten miksi ihmeessä meillä on hotelleja, sviittejä, huviloita, kesämökkejä ja asuntovaunuja? Eettisesti ajateltuna näiden reaaliarvo pitäisi vaihtaa oitis vastaavaan määrään elämiselle välttämättömiä hyödykkeitä, jotta puntit saataisiin tasattua siten, että myös vähempiosaiset pysyisivät leivänsyrjässä. Markkinataloudella pelaava yhteiskunta ei kuitenkaan toimi niin ja se on vallitseva asiaintila.
Minulla ei ole henkilöautoa, joka tosin ei ole millään mittapuulla välttämätön kapistus. Naapurillani sen sijaan on henkilöauto, jonka reaaliarvolla saisi ostettua ainakin kaksi henkilöautoa, joten eikö näin tulisi toimia, jotta meillä molemmilla olisi autot? Tämähän olisi
hyvä asia. Ei sillä ole niin väliä, että naapurini on tehnyt vuosikausia selkä vääränä töitä, joista on maksanut autolainan korkoineen. Valuutta jakautuu maassamme varsin epätasaisesti, mutta esimerkkini mukaisesti edes pääpiirteittäin oikeudenmukaisesti.
Näkökantojemme erilaisuuden havainnollistamiseksi koetan heittää konkreettisena esimerkkinä tilanteen, jossa syystä tai toisesta mieron (heh) tiellä oleva perhe asettuu jonoon, jossa on mahdollista anoa parempia elinolosuhteita. Elinolosuhteet taas ovat aina suhteellisia tietyn maa-alue-entiteetin yleisesti vallitseviin olosuhteisiin nähden ja tällaisten määritteleminen on mielestäni välttämätöntä, jotta voidaan laatia päätelmiä tarvittavasta avusta. Sen määrästä ja laadusta.
Äärimmäinen oman etunsa ajaja käännyttää rutiköyhän perheen heti. Perhe saa entistäkin liukkaamman lähdön, mikäli sen taustalta löytyy vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen nojalla peruste siitä, että taloudellinen ahdinko on flegmaattisuuden, uskonnon tai muun, apua tarjoavaan kulttuuriin verrattuna räikeästi poikkeavan, elementin syy.
Välimaastossa kulkija (jollainen pyrin itse olemaan) arvioi tilannetta hieman molemmilta kanteilta. Ei siis pidä laittaa saman tien päitä pölkyllekään, mutta tilanne pitää arvioida tarkoin. Pitää katsoa sisälle ja määritellä tarjottavien resurssien tämänhetkinen määrä, riittävyys ja muutkin ihmiset.
Humaani vastaanottovirkailija taas ei empine hetkeäkään vaan päästää perheen kuluttamaan tarjolla olevia resursseja siten kuin se parhaaksi näkee - olettaen, että sisätiloissa on hyödykkeitä ihmisten käytettäviksi. Edellämainittujen resurssien määrällä ei ole niin väliä, koska pääasia on, että kaikille niihin käsiksi pääseville on tarjolla
hyvää niin pitkäksi aikaa kuin sitä riittää.
Mikään kaivo kuitenkaan ei ole pohjaton. Minkään kaivon täyttäminen ei ole ilmaista. En pidä Suomemme (omistusliite saattaa närästää) poliittisen järjestelmän monista piirteistä, mukaanlukien resurssien jakautuminen, mutta useimmiten itse kunkin elinoloihin pätee usein toistamani termi: ansaintalogiikka.
En olisi käännyttänyt egyptiläistä ja venäläistä isoäitiä, koska he eivät ole kumpikaan tiettävästi tehneet mitään perustavaa laatua olevaa rikosta suomalaista yhteiskuntaa, eli Suomen lakia vastaan. Olen mielestäni ilmaissut aiemmin melko selkeästi kantani siihen, kuinka maahanmuuttajataustaisten rikostenuusijoiden kanssa tulisi menetellä - etenkin väkivalta- tai henkirikoksista puhuttaessa - olipa heidän kotimaansa ihmisoikeusjärjestöjen asiantuntijoiden mukaan millainen maanpäällinen helvetti tahansa. Suomessa ei seurauksetta rettelöidä, mikäli turvapaikka on myönnetty. Jos rettelöidään niin saman tien lähtee myös turvapaikka.
Minun on aivan pakko mainita edelleen kolonialismista. Luin joku aika sitten näin MM-jalkapallon kunniaksi ghanalaisen jalkapalloilijan haastattelun, jonka yhteydessä mainittiin toistuvasti siitä, millaisessa kärsimyksessä valtio on orjakaupan ja eurooppalaisen isäntävaltion riiston johdosta ollut.
Nyt tulee kuitenkin faktaa.
- Suomella ei ole ollut koskaan siirtomaita.
- Suomi ei ole rahoittanut orjakauppaa.
- Suomi ei ole koskaan lähettänyt lähetyssaarnaajia paitsi "puhdistamaan" kohdemaiden uskoa, myöskään riistämään niiden luonnonvaroja.
- Suomen valtion "hallitsijat" eivät ole riistäneet alaistensa välityksellä kolonioistaan (joita ei ole koskaan ollut) luonnonvaroja.
- Kolonialismin valtakausi ulottui toisen maailmansodan jälkeisille vuosikymmenille alettuaan jo 1700-luvulla. Esimerkiksi Algeria itsenäistyi vuonna 1962 ja Angola vasta vuonna 1975. Suomi itsenäistyi vuonna 1917 oltuaan jo jonkun aikaa Venäjän keisarikunnan alainen autonominen Suomen suurruhtinaskunta. Tästä ajallisesta päällekkäisyydestä huolimatta Suomea kansalaisineen ei kuulu asettaa vastuuseen (lue: maksumieheksi) kolonialismin aikaisen sorron paikkaamisessa, eli kehitysavussa ja humanitaarisessa maahanmuutossa.
- Suomella ja sen kansalaisilla ei ole mitään tekemistä apartheidin ja sionismin kanssa.
- Janne Muhonen on nationalisti.
Koska
ankkurilapsien hyväksikäyttö koko perheen turvapaikanhaussa on tätä päivää, eikä perhesiteitä toisinkaan tavoin muodostaneita rikollisia maahanmuuttajia karkoteta maasta, olisi
logiikan ja länsimaisen
oikeustajun nimissä täysin perusteltua antaa kahden eläkeläismummon viettää loppuelämänsä Suomessa, koska molempien sukua on asettautunut tänne. Minun todellisuudentajuni mukaan raiskaukseen syyllistynyt tai peräti kanssaihmisen murhannut raavas ukko
< sukukuntansa hoiviin saatettu sairas mummeli.
Koetan todistaa kykyni ajatella asioita mahdollisimman monilta ja jopa myös oman ajatusmallini vastaisilta kanteilta. Tässä eläkeläisten kanssa suoritettavassa arvioinnissa on aukko poikineen tai ainakin sellaisia saadaan aikaiseksi.
Ensimmäisenä tulee mieleen ikä. Mikä ihmeen ikä? Mikä tekee 81-vuotiaasta arvokkaamman kuin 23-vuotiaasta? Entäs sitten sukupuoli? Nyt sattui käymään niin, että paljolti julkisuudessa olleet kaksi käännytysuhan alla ollutta maahanmuuttajataustaista ihmistä olivat naisia ja valtaosa - ellei jopa kaikki - raiskauksiin tai henkirikoksiin syyllistyneistä ulkomaalaistaustaisista vangeistamme on miehiä.
Nyt puhutaan eritoten niistä maahanmuuttajataustaisista ihmisistä, joiden kohdalla karkotusta on edes harkittu.
Eräässä aiemmassa kirjoituksessani pureuduin karkotusmenettelyyn. Eettisesti ajateltuna 81-vuotias mummeli ja 23-vuotias mies ovat samalla lähtöviivalla. Molemmat ovat ihmisiä, nisäkkäitä, tasalämpöisiä maan päällä tallustelevia otuksia.
Miksi raihnainen mummo olisi arvokkaampi olento turvattavaksi kuin raiskaukseen syyllistynyt 23-vuotias ja ruumiillisesti varsin terve mies?
Kylmän rationaalisesti ajateltuna tilanne onkin helppo. Mikäli uhatun kollektiivisen työvoimapulan nojalla maahamme vastaanotettu 23-vuotias raavas mies edes yritetään saattaa yhteiskuntakelpoiseksi verorahoistamme kustannetun vankeinhoitojärjestelmämme avulla, olisi vaivan palkka paljon todennäköisemmin suurempi kuin vanhan mummonrutjakkeen elättäminen verorahoilla, koska tämä kuitenkin kuolla kupsahtaa yhteiskunnalle tuottamattomana yksikkönä korkeintaan 10-15 vuoden kuluessa. Mikäli karkotuspäätös tehdään murhasta tuomitun ja äärimmäisen epävakaista olosuhteista kotoisin olevan henkilön kohdalla, ei ikään, sukupuoleen tai muuhunkaan irrelevanttiin asiaan vedoten tulisi menetellä eri tavalla.
Korjatoon joku, mikäli olen vallan väärässä väitelauseissani. Minusta on kuitenkin helppoa olla humaani.
"Koska valtiot on rajattu maa-alueiden mukaan omiksi kokonaisuuksikseen jo vuosisatojen ajan, on se minusta nykyäänkin välttämätöntä."
Minä en ymmärrä, miksi näin olisi. Sen varmasti myönnät, että monesti vuosisatojen ajan on varjeltu huonojakin käytäntöjä, joten et tässä pyrkinekään esittämään varsinaista argumenttia.
Minussa siis asuu varsin paljon uudistusmielisyyttä, vaikkei etenkään talousliberalmismista voidakaan puhua ja niiltä osin vanhojen, jopa ikiaikaisten, käytäntöjen ja "niin-se-vain-nyt-on-aina-ollut-ja-näin-sen-pitää-siis-oleman" -kaavojen rikkominen voisi olla vapauttavaa ja hyväksi monessa asiassa. Taas päästään autoritäärisyyteen.
Kuka on kyvykkäin määrittelemään sen, että millaisten direktiivien mukaan asiat kuuluisi hoitaa? Eikö mitään yleispätevää tai edes suuntaa antavaa linjausta tarvittaisi? Kullekin kansakunnalle kuuluvan maa-alue-entiteetin katson kuitenkin välttämättömäksi, enkä näkisi vastaavasti mitään sitä vastaan, että vaikkapa Enontekiö kokisi niin vahvaa omaa kansallista identiteettiään, että haluaisi irroittautua Suomesta omaksi valtiokseen omine hallintoelimineen.
Kansantaloudellisesti Enontekiö, Ahvenanmaa tai Peräseinäjoki (jääden eksklaaviksi) ei aiheuttaisi kansantaloudellisesti kovin merkittävää muutosta kohti huonompaa, vaikka oman leijonanosan söisivätkin uudistetut tullijärjestelyt. Viimeiseen asti auktoriteetteja vastaan kapinoiva kysyy tässä vaiheessa sitä, että mihin tulleja tarvitaan? Miksei mitä tahansa saisi kuljettaa mihin tahansa, mikäli tämän suorittaa omaan piikkiinsä (huumekauppa, hehheh) ja omin voiminensa?
Jos ei alueellista hallintomenetelmää olisi edes tässä muodossa, olisi kaiken koneiston pyöritys käytännössä mahdotonta. Seuraa kenties pieleen menevä olettamus, mutta siinä missä minä puhun jostain niin ylimalkaisesta kuin yhteiskunnan pyörien pyörimisestä (kaltaisilleni populisteille tavanomaista retoriikkaa), pitää äärimmäinen humanisti sitä eettisesti toisarvoisena ottaen huomioon yksilön henkilökohtaiset tarpeet, joiden määrittelyyn kykenevä on vain ja ainoastaan yksilö itse. Mikäli asioiden ytimeen pureudutaan oikein kunnolla, voidaan yhtäällä kysyä sitä, onko verovaroin toteutettu sosiaaliturvajärjestelmä eettisesti välttämätön ja tasa-arvoinen, tai toisaalta sitä, olisiko vahvimman laki -periaate eettisesti suotuisin nimenomaan yksilöiden kannalta.
Toisinaan minua mietityttää monen muun valtion alueellinen jako ja tuntuu tarpeettomalta, että on hierarkisesti maakunnat, läänit, oblaskit, provinssit, kreivikunnat ja vasta jonon häntäpäässä kaupungit sekä kunnat. Olisi helppo olettaa valtioiden alueellista hallintoa tuntemattomana, että tällainen jako vain lisää byrokratiaa ja kustannuksia sekä monimutkaistaa käytännön toimintaa.
Näin yhteiskuntajärjestys kuitenkin on muotoutunut ja näin ihmiskunta on katsonut parhaaksi toimia. No mutta kenen mukaan? Kaikkea voidaan kyseenalaistaa hamaan loppuun asti, mutta sitä minä en halua tehdä. Haluan pureutua siihen, kuinka nykyinen järjestelmä voitaisiin muokata entistä toimivammaksi kunkin, itsemääräysoikeuden ja suvereniteetin omaavan, valtion osalta.
"Parhaiten valtioiden rajojen keinotekoisuuden huomaa siinä, että kolonialismin murruttua Afrikan nykyisten valtioiden rajoista useat vedettiin viivoittimella jättäen eri kulttuureita ja etnisiä ryhmiä eri entiteettien ulkopuolelle. Minä en yksinkertaisesti näe mitään syytä sille, miksi suomalaisten tulisi kokea tästä sitä kuuluisaa valkoisen miehen taakkaa, jonka nojalla kolonialismin aikakaudesta kärsineiden Afrikan valtioiden olosuhteita tulisi kohentaa."
Minä en myöskään näe syytä, miksi jotakuta muuta, joka ei itse henkilökohtaisesti tällaisiin toimiin ole osallistunut, pitäisi syyttää sen enempää. Mutta apua tarvitsevia pitää etiikkani mukaan kaikkien auttaa.
Etenkään tänäpäivänä juuri ketään ei voi henkilökohtaisesti syyttää kolonialismin aikaisista epäinhimillisyyksistä, vaikka usea Afrikan valtio onkin itsenäistynyt verrattain varhain, eli 1970-luvulla. Kirjoittelin jo ylempänä perusteluita tähän pätkään. Apua siis annetaan kaiken aikaa, en halua kokonaan tyrehdyttää sitä, mutta sen muotoa ja määrää voitaisiin tarkastella paljonkin.
"En minä tai moni muukaan länsimaalainen sivistynyt (erityisesti ateisti) lähde tekemään itsemurhapommi-iskua vääräuskoisten keskuuteen. Sanoinkuvailemattoman oksettavaa alkuihmisten touhua ja jälleen yksi osoitus siitä, miksi uskonnoista on lähinnä harmia."
Lieneekö nyt tarpeen huomauttaa siitä, minkä olet varmasti ennenkin kuullut: osaat tuskin nimetä yhtään kansaa tai uskontoa, jonka kaikki tai edes useimmat edustajat tekisivät esimerkiksi itsemurhapommi-iskuja. Lisäksi Googlella varmaankin löytäisi koiruuksia tehneiden ateistien nimiä.
Islamistiset yhteisöt paitsi suunnittelevat myös toteuttavat (ja ovat jo näin tehneet) montaa muuta kansanryhmää huomattavasti useammin vääräuskoisiin kohdistettuja väkivallantekoja nimenomaan uskontonsa nimiin. Sikäli kun edes näet sen tarpeelliseksi, niin millä tavalla arvioitaisiin suurehkosta joukosta ihmisiä väkivaltaiseen fanaattisuuteen
taipuvaisen kulttuurin edustajia?
"Suvaitsevaisena haluaisin kernaasti auttaa ihmisiä, jotka oikeasti pyrkivät elämään valtioineen kollektiivisessa rauhassa, mutta kun ei."
Tässä sinulla ilmenee toistuvasti tätä nationalistista retoriikkaa. Toistan aiemman pointtini toisin sanoin: jos kolme suomalaista kaverusta vaikkapa räjäyttävät pommin tappaen ihmisiä, voidaan toki puhua siitä, kuinka "suomalaiset pommittavat ihmisiä", vaikkakin todellisuudessa suurimmalla osalla suomalaisista ei olisi mitään tekemistä kyseisten pommitusten kanssa.
Tarkoitin tällä sitä, ettei suomalaista kulttuuria ja valtaosaa sen edustajista koske lysti erityispiirre, pyhä sana, jossa kehoitetaan tekemään yhtä sun toista lystiä vääräuskoisia kohtaan. Täällä päin ei mekasteta kepit kourassa ja huivit päässä. Meiltä käsin katsottuna sellainen on vähäjärkistä toimintaa. Harvinaisen vähäjärkistä. Kyllä minuakin vituttaa korkea vuokrien taso, Jyväskylän liikenteen kalliit matkaliput, kaupunginhallituksen moni päätös ja kodittomat, mutta minulla on käytöstapoja sekä järkeä. Täällä ei muutoinkaan edes harkita em. vaihtoehtoa, vaikka J.L. korottaa vuosittain matkalipun hintaa 10 snt.
"Yritys Oy maksaa tuotteliaille ihmisille palkkaa heidän ansionsa mukaisesti. Mikäli työntekijän X nimi on hänen työsopimuksessaan ja Yritys Oy:n taloushallinnon tietokannassa, on hän tällöin oikeutettu saamaan ansioistaan rahallista korvausta, jos näin ollaan yhtiön perustamiskokouksessa päätetty. Harvassa yrityksessä siis palkatta työskennellään. Vapaasta tahdostaan työntekijä voi tietenkin olla myös hyväntekijä ja luovuttaa ansioistaan kertyvä hyöty vapaasti minne vain, mutta se olisi varsin epätavanomaista, eikä palvelisi X:n ja hänen perheensä omaa selviytymistä yhteiskunnassa, jossa saa ruokaa ja asumisen yksinomaan rahaa vastaan."
Yritysesimerkkisi ongelma on siinä, ettei tilanne ole järin samanlainen. Työntekijät ovat todella tehneet yritykselle työtä ja lisäksi he ovat jollain tavalla suostuneet sitoutumaan (tosin mahdollisesti taloudellisten pakotteiden edessä) yrityksen toimintaehtoihin. Toisin sanottuna yrityksen työntekijöiden keskinäinen side on vahvempi kuin suomalaisten.
Tästä huolimatta olen sitä mieltä, että yritysesimerkkiin pätee vastaava etiikka kuin valtioihin liittyviin tapauksiin. Jos Pekka sattuu olemaan yksi yrityksen työntekijöistä, joka tarjoaa panoksensa yrityksen toimintaan, ei hänen työnsä tuottamia resursseja ole sen perustellumpaa jakaa toiselle yrityksen hyvinvoivalle työntekijälle nimeltä Matti kuin yrityksen ulkopuoliselle henkilölle nimeltä Heikki, joka on esimerkiksi vakavasti sairas, mutteivät hänen rahansa riitä sairaalahoitoon.
Totta kai ihminen työskentelee pääasiassa taloudellisten pakotteiden johdosta. Ainahan sitä tosin voisi valita olla omistamatta asuntoa ja tienaamatta ruokaa ravintoaan varten. Vaikka se kuinka humaania ja kivaa olisikin, ei meistä kukaan saisi rahaa vuokraa, ruokaa ja muita kulutushyödykkeitä varten vastikkeetta. Me olemme yksinkertaisesti täysin eri mieltä siinä, mistä kassasta tulisi - tai ennemminkin - olisi oikeutettua ammentaa resursseja sairaalahoitoa vaativaa Heikkiä varten. Suomessako ilmainen terveydenhuolto? Kyllä vähintään poliklinikkamaksu napsahtaa Matinkin postiluukusta.
Onko Heikki tupakoitsija? Käyttääkö Heikki alkoholia? Harrastaako hän extreme-urheilulajeja ja onko hän loukannut tai sairastuttanut itsensä niissä ympyröissä? Onko Heikki kehitysvammainen? Onko Heikillä tatuointeja? Millainen on Heikin geneettinen perimä? Vai riittääkö se, että Heikki on ihminen ja jossain on rahaa hänen auttamisekseen? Miksi terveydenhoitolaitos vaatii rahaa tarjoamaansa hoitoa vastaan?
Miksei Heikkiä vain auteta hänen sairautensa kanssa vai onko terveydenhoitolaitoksen henkilökunta niin epähumaania, että asettaa toimeentulonsa Heikin hyvinvoinnin edelle ja edellytykseksi? Läheinen ihminen, pitkäaikaistyötön ja sairas, kävi vastikään operaatiossa, joka maksoi monta sataa euroa. Lisäksi työttömyyskorvauksista on maksettava jostain kumman syystä reilut veromätkyt. Suomessako ilmainen terveydenhuolto?
"Ihminen on pohjimmiltaan opportunisti, joka pyrkii hankkimaan itselleen ja itselleen rakkaille ihmisille kelvollista toimeentuloa."
Sivuhuomautuksena sanon, että ihmiskuvani on jokseenkin erilainen. Ihminen on tolkuttoman monimutkainen olento (siinä, missä mielestäni muutkin eläimet ovat). Suurta osaa ihmisten toiminnasta ohjaavat motiivit, joita on melko vaikea selittää tavanomaisilla käsityksillä "oman edun tavoittelusta". Ihmisen toiminnan taustalla ovat niin moninaiset ja sekavat "edut", että ei ole oikein nähtävissä yleistä prinsiippiä, josta nämä voitaisiin johtaa. On varsin epäselvää, missä suhteessa nämä "edut" ovat ihmiseen muista ihmisistä ja maailmasta erillisenä entiteettinä.
"Minä en taas ole filosofi, mutta pureutuisin sitäkin mieluummin nimenomaan empiirisiin kysymyksiin ja tuloksiin, joita on tarjolla usean vuosikymmenen ajalta."
Siitä olemme nähdäkseni samaa mieltä, että on edes jossain mielessä suotavaa, että muillakin kuin suomalaisilla on hyvät olot. Kuinka tämä toteutuu, on empiirinen kysymys. Minä en suinkaan sano, etteivätkö empiiriset kysymykset olisi hyvinkin tärkeitä, mutta ne eivät ole minun alaani, joten katson, että on hedelmällisempää jättää asia eritoten aihealueeseen perehtyneiden tieteilijöiden hoteisiin.
Näin lienee viisainta toimia.
Osa 2/3 tulee ilmestymään suoraksi jatkoksi mahdollisimman pian.
