Autoilun realiteeteista, alias jäitä hattuun

Teksti on klassikkoautojen fiilistelyä, johon on mahtunut sekaan ripaus oikeaa asiaakin överiksi vedetyllä ironialla verhottuna. Klassikoista fiilisteltävinä ovat tällä hetkellä ns. itäautot, eli pääosin muinaisen SEV:n alueella valmistetut laatuajoneuvot, mutta ehkäpä kirjoitan joskus länsiautoista vastaavan glorifiointitekstin.

Ajokorttiin vaadittava ikä, 18 vuotta, on ensinnäkin minusta aivan sopiva. Kirjoitin jo hyvän aikaa sitten sitten siitä, kuinka riskialtis yhtälö on yltiöpäisen tehokas auto ja sen ohjaimissa nuori pojankloppi bensaa suonissaan. Suomalaisittain keskituloisen perheen jälkikasvulle on hankittavissa tehokas, mutta ikänsä johdosta hankalasti hallittava auto. Rahalla on hankalempi ostaa turvallisuutta kuin ankarasti tehoa.

Ratin ja istuimen väliin asettuu 18-vuotias pojankloppi (istuu äärimmäisen epäergonomisesti, coolisti ja vitun tyhmän näköisesti nojaten etukenossa pää vaihdekepin päällä), jolla ei ole käytännössä minkään valtakunnan kokemusta ajoneuvonsa hallinnasta etenkään vaikeissa olosuhteissa. Tehoa on vetävien pyörien käytettävissä toista sataa hevosvoimaa, joka on kymmeniä yksiköitä enemmän kuin keskimäärin autokouluautoissa. Soppaan lisätään nuoruuden intoa, puutetta kunnioittaa auktoriteetteja, uhmaa, liikaa itsevarmuutta, humaltuneita kavereita, yllytyshulluutta ja kohta mennään eikä meinata.

Mihin tarvitsee autoa, jonka huippunopeus on jouduttu rajoittamaan 250 km/h, joka on yli kaksi kertaa enemmän kuin korkein sallittu nopeusrajoitus kaikki suomalaiset tieosuudet huomioituna? Kolme kertaa enemmän kuin yleisnopeusrajoitus. Mihin muuhun vastuuntunnottomat, itsestään liikoja kuvittelevat pojankoltiaiset sellaista autoa tarvivat kuin itsensä, kyytiläistensä ja vastaantulijoiden tapattamiseen? Pimeä syysilta, musiikki huutaa, tienpinnassa alijäähtynyttä vettä sillan kohdalla, vauhtia 150 km/h 60 km/h alueella ja se on tervemenoa.

No, se siitä.

Minä olen tällainen nostalginen kaveri ja olenkin viettänyt tämän sunnuntaipäivän melkein kokonaan fiilistellessä entisessä Itäblokissa valmistettuja kelpo henkilöautoja. Tekniikka oli toisen maailmansodan jälkeen alkeellista vielä pitkän aikaa. Itäeurooppalainen ja neuvostoliittolainen autoteollisuus oli hyvin pitkälti länsimaalaisten autotehtaiden avun varassa ja olisi melko todennäköistä saada tietää, että moni yllättävän paljon länsiautoa muistuttanut itäauto olisikin saatu aluilleen teollisuusvakoilun ansiosta.

Jugoslavian, Neuvostoliiton, Tshekkoslovakian ja Puolan katujen varsilla olikin varsinaisia helmiä siinä 1960-1980-luvuilla, eikä sellaisesta saa enää nauttia. Minusta uudehkot, eli noin korkeintaan kymmenen vuotta vanhat autot, menevät aika pitkälti samaan harmaaseen massaan. Nyt tilannetta katsotaan tietenkin nostalgialasien läpi ja vanhojen itäautojen seasta löytyy todellisia aarteita, vaikka jokainen tehdas pyrkikin tuottamaan mahdollisimman edullisen kansanauton. Trabanteja ja Volgia, samoin kuin toki kuplavolkkareita, olikin siellä täällä talojen pihoissa, mutta eipä niitä näy enää.

Sydämeni itkee verta, koska tiedän, millä mitalla peltojen reunoilla sekä metsiköissä ruostuu piloille autojen historian ehdottomia timantteja sen sijaan, että ne olisivat yhä käytössä tai edes entisaikojen loistossa. Jyry- (R149 BPT) ja Karhu-Sisut (LV 131) sekä Vanajat kun olisivat vielä reilassa niin kyllä liikkuisi puuta metsästä sellutehtaalle kaksin verroin ja ihmisilläkin olisi töitä.



Tähän väliin Vanaja's Seal of Approval.

18 vuotta on tosiaan ihan sopiva ikäraja ajokortin hankinnalle, mutta 300-hevosvoimaiseen Bemariin voisi olla oikeutettu vaikkapa 25-vuotiaana. Heti ajokortin huomattavasti nykyistä inssiajoa tiukempien koettelemusten ja arviointien jälkeen alkaa ammattikorkeakoululaisittain kypsyysnäyte ja ensimmäinen ajopeli ei ole sen kummempi kuin FSM 126. 26 hevosvoimalla ei holtittomuuden ja vastuuttomuuden vuoksi tapateta itseään eikä viattomiakaan paitsi oikein huonolla tuurilla.

20 vuoden ikään ehdittyään vinolippaiset räkänokat, hyppyritukat, tissiposket, uhmakkaat ja vastuuntunnottomat asfalttisoturit ja kaikki muut vitun pellet varustettaisiin esimerkiksi sellaisin kaunottarin kuin ukrainalaisvalmisteisilla vuosimallin 1967 ZAZ 966:lla, joita kyydittää 30-hevosvoimainen 900 cm3 ilmajäähdytteinen V4-moottori. Siihen loppuisi hurjastelu ja ajokokemustakin karttuisi, kun rattia saisi vääntää kainalot hiessä ohjaustehostimen ja ajonhallintajärjestelmäarsenaalin puuttuessa.

Jos vaikkakin jo kokonaista kaksi kuukautta kortin omistaneella, mutta luvalla sanoen varsin kokemattomalla kuljettajanalulla on yhtään järkeä päässä, jäisivät riskialttiit ohitukset ja auton huippunopeus kokeilematta, kun ajopeliksi langetetun Moskvits Izh-408:n ratti väpättää, renkaat täristää, tuuli heittelee autoa puolelta toiselle ja moottorin huutaessa ei kuule vänkärin penkillä istuvan puhetta.

Mikäli nuori kuljettaja tai vaikkapa pariskunta on farmariauton tarpeessa ja FSM, ZAZ tai Mosse katsotaan kokonsa puolesta riittämättömäksi, kaivetaan alle Wartburg 353W, jossa matkustaa kyllä ihan hyvin koira, matkatavarat ja jokunen mööpelikin. 50 hevosvoimaa riittää kuljettamaan väen pisteestä a pisteeseen b.

Kerran-pari holtittomasta ajotyylistä narahtaneille perheenisille tulisi laittaa sen katumaasturin sijaan alle FSO Polonez MR'87, joka on nuorille pojan- ja tytönkoltiaisille luovutettaviin ZAZeihin verrattuna varsinainen ohjus 82 hevosvoimallaan, muttei kuitenkaan mahdollista yletöntä kaahaamista. Tilojensa puolesta timangi ajopeli on myös Talbot 1510.

Edustuskäyttöön käy tilojensa puolesta aivan loistavasti Tatra T603. Niiden loppuessa mailta ja mannuilta sallittakoon käytettäväksi tuoreempi malli T613. Ministerit, diplomaatit sun muut saavat asettaa isot ja karvaiset perseensä näiden laatupelien takapenkeille. Takamoottorisen Tatra T613:n tapauksessa takapenkki tarjoaa myös automaattisesti hieronnan, mikäli ajelee korkeammilla kierroksilla.

Jo olisi taas paikat mallillaan, jos käyttäisi pikkuisen järkeä.

Vastine Maurille, osa 3, kappale 1/3

Vuoropuhelumme helsinkiläisen filosofian opiskelija Maurin kanssa on ehtinyt jo kolmanteen osaan, vaikka aikaa tämä tuorein vastine veikin. Ajan määrä lienee ymmärrettävissä tekstin pituutta katsomalla, vaikka huomattava osa siitä koostuukin Maurin alkuperäisistä vastauksista, jotka olen luonnollisesti siteerannut mukaan.

Vuoropuhelummehan alkoi erään aiemman kirjoitukseni kommenttiosiosta ja jatkui Maurin itsensä lähettämän vastineen kautta. Päätin julkaista tämän, kolmannen, pläjäyksen kolmessa osassa, jotta hommaa olisi helpompi edes koettaa hahmottaa.

Lähetän tätä kautta taas vastaukseni blogimerkintääsi, koska se on helpompaa kuin viestin kahteenkymmeneen osaan pilkkominen. Voit jälleen halutessasi julkaista vastineeni blogissasi.

Pahoittelen valmiiksi sitä, kuinka tässä viestissä sorrun osin toistamaan vanhoja pointtejani.

Samat "pahoittelut" tulevat täältäkin. Niin ikään taholtani ontui itse asiassa pidättäytyminen, koska - riippuen sitten aihepiiristä tai ei - eksyin todella vahvasti sivuraiteille innostuttuani. Kirjoitin tätä pläjäystä todella useassa eri osassa.

Sitten "ihan oikeaan" asiaan.

Pidän itseäni melko kykeneväisenä ajattelemaan asioita monelta kantilta ja esitän varsin hypoteettisen olettamuksen siitä, että eettisestä näkökulmasta on helpompi perustella aukottomasti näkemyksiään siten, ettei puhu itseään pussiin. Olen nähdäkseni tässä ajatustenvaihdossa se aavistuksen pragmaattisempi omaten siis kirjottaessani todistustaakan siitä, kuinka mikäkin toiminta on oikeutettua käytännönläheisen ja niinkin abstraktiin asiaan kuin "maalaisjärkevään" oikeudenmukaisuuteen pohjaten.

On tietenkin mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia lähes täysin päin vastoin ajattelevan ihmisen kanssa, eikä tyhmempikään odota moisessa keskustelussa konsensusta. Tämä on parhaimmillaan nimenomaan vuorovaikutteista sivistystä.

Kaikkein ideaalein tilanne muuten olisi se, että kirjoitusteni lukija kokisi edes joskus "ai, hyvä, enpäs olekaan koskaan ajatellut asiaa tuolta kantilta" -ilmiön. En oletusarvoisesti edellytä tätä Maurilta tai keneltäkään muulta, mutta mainitsinpa vain.

Perustellessani eri yhteiskunnallisia toimintamalleja joudun nojaamaan jatkuvasti lakiin, normeihin ja yleisiin käytänteisiin, jotka auktoriteetti X on päättänyt yleispäteväksi ohjenuoraksi sille, kuinka tietyn kosmeettisen maa-alueen sisällä asuvan ihmisyhteisön tulisi toimia kaikkien parhaaksi.

Ongelmallista on se, että olen ilmaissut toisaalla usein sen, ettei nimenomaan kaikkein normatiivisimpiin asioihin pitäisi jatkuvasti turvautua, koska uudistuksilla saatettaisiin saada aikaan parempaa. Kaikessa pidän kuitenkin välttämättömyytenä yhteisiä sääntöjä, joiden puitteissa toimii edunvalvojana, rajoittajana, säännöstelijänä ja päivittäjänä demokraattisesti virkaansa valittu toimielin. En tiedä, että millaiseksi -istiksi minua tulisi tämän johdosta kutsua.

Mainitsin eettisen näkökulman perustelun helppouden rationaalisuuteen verrattuna. Mielestäni eettisyyden perustelua helpottaa olennaisesti se, että - maailmankatsomuksesta riippuen - oikein on se, mikä on hyvä. Katsomuksellisia ääripäitä ovat humanismi, satanismi, nihilismi, antisemitismi, kansallissosialismi, narsismi tai vaikkapa minsantropia.

Nyt kuitenkin heittäydymme olettamukseen, että olemme humaaneja ja länsimaittain poliittisesti korrektilla tavalla hyvin toimivia ihmisiä, emmekä etenkään täysin päinvastaisesti toimivien äärisuuntausten edustajia.

Jos sinun polkupyöräsi rengas on puhjennut, on hyvä, että minä autan sen korjaamisessa. Se on hyvä. Jos sinulla on nälkä, on hyvä, että saat ruokaa syödäksesi. Asunnottomalle on hyväksi antaa koti. Alastomalle on hyvä antaa vaatteita, ellei hän sitten satu olemaan nudisti. Tällöin tätä maailmankatsomuksellista toivetta tulisi kunnioittaa, jottei häntä loukata. Tämä on suoralta kädeltä arvioituna varsin helppoa. On hyvä auttaa. Olen suhteellisen normaalijärkinen ihminen ja ylivoimaisesti suurin osa on samaa mieltä kanssani siitä, että mikä on hyvää. Se, mistä annettava apu on pois, on toissijaista, koska aikaiseksi saadaan hyvää. Omatunto tulee puhtaaksi ja ihmisillä on kivaa edes jonkun aikaa.

Minulla on vaatekaapissani noin kaksikymmentä t-paitaa. Kyllä niistä joutaisi montakin sellaisille, joilla ei ole ensimmäistäkään t-paitaa, koska näin olisi hyvä toimia, eikä tämä rasittaisi minua fyysisesti tai taloudellisesti. Olenkin tosin antanut aina käyttämättömiä vaatteita vaatekeräykseen. On eettisesti hyvä vaatettaa vaatteeton ihminen, riippuen toki ihmisen asuinseutujen keskimääräisestä ilman lämpötilasta. Olisi arveluttavaa vaatettaa keskimäärin 40-asteisessa lämpötilassa asuvaa ihmistä kovin raskaasti.

Perin pohjin ajateltuna jokaiselle riittää hengissä pysymiseksi kylliksi ravintoa ja paikka nukkua. Tähän riittää katettu hökötys säällisessä ilmanlämpötilassa, joten miksi ihmeessä meillä on hotelleja, sviittejä, huviloita, kesämökkejä ja asuntovaunuja? Eettisesti ajateltuna näiden reaaliarvo pitäisi vaihtaa oitis vastaavaan määrään elämiselle välttämättömiä hyödykkeitä, jotta puntit saataisiin tasattua siten, että myös vähempiosaiset pysyisivät leivänsyrjässä. Markkinataloudella pelaava yhteiskunta ei kuitenkaan toimi niin ja se on vallitseva asiaintila.

Minulla ei ole henkilöautoa, joka tosin ei ole millään mittapuulla välttämätön kapistus. Naapurillani sen sijaan on henkilöauto, jonka reaaliarvolla saisi ostettua ainakin kaksi henkilöautoa, joten eikö näin tulisi toimia, jotta meillä molemmilla olisi autot? Tämähän olisi hyvä asia. Ei sillä ole niin väliä, että naapurini on tehnyt vuosikausia selkä vääränä töitä, joista on maksanut autolainan korkoineen. Valuutta jakautuu maassamme varsin epätasaisesti, mutta esimerkkini mukaisesti edes pääpiirteittäin oikeudenmukaisesti.

Näkökantojemme erilaisuuden havainnollistamiseksi koetan heittää konkreettisena esimerkkinä tilanteen, jossa syystä tai toisesta mieron (heh) tiellä oleva perhe asettuu jonoon, jossa on mahdollista anoa parempia elinolosuhteita. Elinolosuhteet taas ovat aina suhteellisia tietyn maa-alue-entiteetin yleisesti vallitseviin olosuhteisiin nähden ja tällaisten määritteleminen on mielestäni välttämätöntä, jotta voidaan laatia päätelmiä tarvittavasta avusta. Sen määrästä ja laadusta.

Äärimmäinen oman etunsa ajaja käännyttää rutiköyhän perheen heti. Perhe saa entistäkin liukkaamman lähdön, mikäli sen taustalta löytyy vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen nojalla peruste siitä, että taloudellinen ahdinko on flegmaattisuuden, uskonnon tai muun, apua tarjoavaan kulttuuriin verrattuna räikeästi poikkeavan, elementin syy.

Välimaastossa kulkija (jollainen pyrin itse olemaan) arvioi tilannetta hieman molemmilta kanteilta. Ei siis pidä laittaa saman tien päitä pölkyllekään, mutta tilanne pitää arvioida tarkoin. Pitää katsoa sisälle ja määritellä tarjottavien resurssien tämänhetkinen määrä, riittävyys ja muutkin ihmiset.

Humaani vastaanottovirkailija taas ei empine hetkeäkään vaan päästää perheen kuluttamaan tarjolla olevia resursseja siten kuin se parhaaksi näkee - olettaen, että sisätiloissa on hyödykkeitä ihmisten käytettäviksi. Edellämainittujen resurssien määrällä ei ole niin väliä, koska pääasia on, että kaikille niihin käsiksi pääseville on tarjolla hyvää niin pitkäksi aikaa kuin sitä riittää.

Mikään kaivo kuitenkaan ei ole pohjaton. Minkään kaivon täyttäminen ei ole ilmaista. En pidä Suomemme (omistusliite saattaa närästää) poliittisen järjestelmän monista piirteistä, mukaanlukien resurssien jakautuminen, mutta useimmiten itse kunkin elinoloihin pätee usein toistamani termi: ansaintalogiikka.

En olisi käännyttänyt egyptiläistä ja venäläistä isoäitiä, koska he eivät ole kumpikaan tiettävästi tehneet mitään perustavaa laatua olevaa rikosta suomalaista yhteiskuntaa, eli Suomen lakia vastaan. Olen mielestäni ilmaissut aiemmin melko selkeästi kantani siihen, kuinka maahanmuuttajataustaisten rikostenuusijoiden kanssa tulisi menetellä - etenkin väkivalta- tai henkirikoksista puhuttaessa - olipa heidän kotimaansa ihmisoikeusjärjestöjen asiantuntijoiden mukaan millainen maanpäällinen helvetti tahansa. Suomessa ei seurauksetta rettelöidä, mikäli turvapaikka on myönnetty. Jos rettelöidään niin saman tien lähtee myös turvapaikka.

Minun on aivan pakko mainita edelleen kolonialismista. Luin joku aika sitten näin MM-jalkapallon kunniaksi ghanalaisen jalkapalloilijan haastattelun, jonka yhteydessä mainittiin toistuvasti siitä, millaisessa kärsimyksessä valtio on orjakaupan ja eurooppalaisen isäntävaltion riiston johdosta ollut.

Nyt tulee kuitenkin faktaa.

- Suomella ei ole ollut koskaan siirtomaita.
- Suomi ei ole rahoittanut orjakauppaa.
- Suomi ei ole koskaan lähettänyt lähetyssaarnaajia paitsi "puhdistamaan" kohdemaiden uskoa, myöskään riistämään niiden luonnonvaroja.
- Suomen valtion "hallitsijat" eivät ole riistäneet alaistensa välityksellä kolonioistaan (joita ei ole koskaan ollut) luonnonvaroja.
- Kolonialismin valtakausi ulottui toisen maailmansodan jälkeisille vuosikymmenille alettuaan jo 1700-luvulla. Esimerkiksi Algeria itsenäistyi vuonna 1962 ja Angola vasta vuonna 1975. Suomi itsenäistyi vuonna 1917 oltuaan jo jonkun aikaa Venäjän keisarikunnan alainen autonominen Suomen suurruhtinaskunta. Tästä ajallisesta päällekkäisyydestä huolimatta Suomea kansalaisineen ei kuulu asettaa vastuuseen (lue: maksumieheksi) kolonialismin aikaisen sorron paikkaamisessa, eli kehitysavussa ja humanitaarisessa maahanmuutossa.
- Suomella ja sen kansalaisilla ei ole mitään tekemistä apartheidin ja sionismin kanssa.
- Janne Muhonen on nationalisti.

Koska ankkurilapsien hyväksikäyttö koko perheen turvapaikanhaussa on tätä päivää, eikä perhesiteitä toisinkaan tavoin muodostaneita rikollisia maahanmuuttajia karkoteta maasta, olisi logiikan ja länsimaisen oikeustajun nimissä täysin perusteltua antaa kahden eläkeläismummon viettää loppuelämänsä Suomessa, koska molempien sukua on asettautunut tänne. Minun todellisuudentajuni mukaan raiskaukseen syyllistynyt tai peräti kanssaihmisen murhannut raavas ukko < sukukuntansa hoiviin saatettu sairas mummeli.

Koetan todistaa kykyni ajatella asioita mahdollisimman monilta ja jopa myös oman ajatusmallini vastaisilta kanteilta. Tässä eläkeläisten kanssa suoritettavassa arvioinnissa on aukko poikineen tai ainakin sellaisia saadaan aikaiseksi.

Ensimmäisenä tulee mieleen ikä. Mikä ihmeen ikä? Mikä tekee 81-vuotiaasta arvokkaamman kuin 23-vuotiaasta? Entäs sitten sukupuoli? Nyt sattui käymään niin, että paljolti julkisuudessa olleet kaksi käännytysuhan alla ollutta maahanmuuttajataustaista ihmistä olivat naisia ja valtaosa - ellei jopa kaikki - raiskauksiin tai henkirikoksiin syyllistyneistä ulkomaalaistaustaisista vangeistamme on miehiä.

Nyt puhutaan eritoten niistä maahanmuuttajataustaisista ihmisistä, joiden kohdalla karkotusta on edes harkittu. Eräässä aiemmassa kirjoituksessani pureuduin karkotusmenettelyyn. Eettisesti ajateltuna 81-vuotias mummeli ja 23-vuotias mies ovat samalla lähtöviivalla. Molemmat ovat ihmisiä, nisäkkäitä, tasalämpöisiä maan päällä tallustelevia otuksia.

Miksi raihnainen mummo olisi arvokkaampi olento turvattavaksi kuin raiskaukseen syyllistynyt 23-vuotias ja ruumiillisesti varsin terve mies?

Kylmän rationaalisesti ajateltuna tilanne onkin helppo. Mikäli uhatun kollektiivisen työvoimapulan nojalla maahamme vastaanotettu 23-vuotias raavas mies edes yritetään saattaa yhteiskuntakelpoiseksi verorahoistamme kustannetun vankeinhoitojärjestelmämme avulla, olisi vaivan palkka paljon todennäköisemmin suurempi kuin vanhan mummonrutjakkeen elättäminen verorahoilla, koska tämä kuitenkin kuolla kupsahtaa yhteiskunnalle tuottamattomana yksikkönä korkeintaan 10-15 vuoden kuluessa. Mikäli karkotuspäätös tehdään murhasta tuomitun ja äärimmäisen epävakaista olosuhteista kotoisin olevan henkilön kohdalla, ei ikään, sukupuoleen tai muuhunkaan irrelevanttiin asiaan vedoten tulisi menetellä eri tavalla.

Korjatoon joku, mikäli olen vallan väärässä väitelauseissani. Minusta on kuitenkin helppoa olla humaani.

"Koska valtiot on rajattu maa-alueiden mukaan omiksi kokonaisuuksikseen jo vuosisatojen ajan, on se minusta nykyäänkin välttämätöntä."

Minä en ymmärrä, miksi näin olisi. Sen varmasti myönnät, että monesti vuosisatojen ajan on varjeltu huonojakin käytäntöjä, joten et tässä pyrkinekään esittämään varsinaista argumenttia.

Minussa siis asuu varsin paljon uudistusmielisyyttä, vaikkei etenkään talousliberalmismista voidakaan puhua ja niiltä osin vanhojen, jopa ikiaikaisten, käytäntöjen ja "niin-se-vain-nyt-on-aina-ollut-ja-näin-sen-pitää-siis-oleman" -kaavojen rikkominen voisi olla vapauttavaa ja hyväksi monessa asiassa. Taas päästään autoritäärisyyteen.

Kuka on kyvykkäin määrittelemään sen, että millaisten direktiivien mukaan asiat kuuluisi hoitaa? Eikö mitään yleispätevää tai edes suuntaa antavaa linjausta tarvittaisi? Kullekin kansakunnalle kuuluvan maa-alue-entiteetin katson kuitenkin välttämättömäksi, enkä näkisi vastaavasti mitään sitä vastaan, että vaikkapa Enontekiö kokisi niin vahvaa omaa kansallista identiteettiään, että haluaisi irroittautua Suomesta omaksi valtiokseen omine hallintoelimineen.

Kansantaloudellisesti Enontekiö, Ahvenanmaa tai Peräseinäjoki (jääden eksklaaviksi) ei aiheuttaisi kansantaloudellisesti kovin merkittävää muutosta kohti huonompaa, vaikka oman leijonanosan söisivätkin uudistetut tullijärjestelyt. Viimeiseen asti auktoriteetteja vastaan kapinoiva kysyy tässä vaiheessa sitä, että mihin tulleja tarvitaan? Miksei mitä tahansa saisi kuljettaa mihin tahansa, mikäli tämän suorittaa omaan piikkiinsä (huumekauppa, hehheh) ja omin voiminensa?

Jos ei alueellista hallintomenetelmää olisi edes tässä muodossa, olisi kaiken koneiston pyöritys käytännössä mahdotonta. Seuraa kenties pieleen menevä olettamus, mutta siinä missä minä puhun jostain niin ylimalkaisesta kuin yhteiskunnan pyörien pyörimisestä (kaltaisilleni populisteille tavanomaista retoriikkaa), pitää äärimmäinen humanisti sitä eettisesti toisarvoisena ottaen huomioon yksilön henkilökohtaiset tarpeet, joiden määrittelyyn kykenevä on vain ja ainoastaan yksilö itse. Mikäli asioiden ytimeen pureudutaan oikein kunnolla, voidaan yhtäällä kysyä sitä, onko verovaroin toteutettu sosiaaliturvajärjestelmä eettisesti välttämätön ja tasa-arvoinen, tai toisaalta sitä, olisiko vahvimman laki -periaate eettisesti suotuisin nimenomaan yksilöiden kannalta.

Toisinaan minua mietityttää monen muun valtion alueellinen jako ja tuntuu tarpeettomalta, että on hierarkisesti maakunnat, läänit, oblaskit, provinssit, kreivikunnat ja vasta jonon häntäpäässä kaupungit sekä kunnat. Olisi helppo olettaa valtioiden alueellista hallintoa tuntemattomana, että tällainen jako vain lisää byrokratiaa ja kustannuksia sekä monimutkaistaa käytännön toimintaa.

Näin yhteiskuntajärjestys kuitenkin on muotoutunut ja näin ihmiskunta on katsonut parhaaksi toimia. No mutta kenen mukaan? Kaikkea voidaan kyseenalaistaa hamaan loppuun asti, mutta sitä minä en halua tehdä. Haluan pureutua siihen, kuinka nykyinen järjestelmä voitaisiin muokata entistä toimivammaksi kunkin, itsemääräysoikeuden ja suvereniteetin omaavan, valtion osalta.

"Parhaiten valtioiden rajojen keinotekoisuuden huomaa siinä, että kolonialismin murruttua Afrikan nykyisten valtioiden rajoista useat vedettiin viivoittimella jättäen eri kulttuureita ja etnisiä ryhmiä eri entiteettien ulkopuolelle. Minä en yksinkertaisesti näe mitään syytä sille, miksi suomalaisten tulisi kokea tästä sitä kuuluisaa valkoisen miehen taakkaa, jonka nojalla kolonialismin aikakaudesta kärsineiden Afrikan valtioiden olosuhteita tulisi kohentaa."

Minä en myöskään näe syytä, miksi jotakuta muuta, joka ei itse henkilökohtaisesti tällaisiin toimiin ole osallistunut, pitäisi syyttää sen enempää. Mutta apua tarvitsevia pitää etiikkani mukaan kaikkien auttaa.

Etenkään tänäpäivänä juuri ketään ei voi henkilökohtaisesti syyttää kolonialismin aikaisista epäinhimillisyyksistä, vaikka usea Afrikan valtio onkin itsenäistynyt verrattain varhain, eli 1970-luvulla. Kirjoittelin jo ylempänä perusteluita tähän pätkään. Apua siis annetaan kaiken aikaa, en halua kokonaan tyrehdyttää sitä, mutta sen muotoa ja määrää voitaisiin tarkastella paljonkin.

"En minä tai moni muukaan länsimaalainen sivistynyt (erityisesti ateisti) lähde tekemään itsemurhapommi-iskua vääräuskoisten keskuuteen. Sanoinkuvailemattoman oksettavaa alkuihmisten touhua ja jälleen yksi osoitus siitä, miksi uskonnoista on lähinnä harmia."

Lieneekö nyt tarpeen huomauttaa siitä, minkä olet varmasti ennenkin kuullut: osaat tuskin nimetä yhtään kansaa tai uskontoa, jonka kaikki tai edes useimmat edustajat tekisivät esimerkiksi itsemurhapommi-iskuja. Lisäksi Googlella varmaankin löytäisi koiruuksia tehneiden ateistien nimiä.

Islamistiset yhteisöt paitsi suunnittelevat myös toteuttavat (ja ovat jo näin tehneet) montaa muuta kansanryhmää huomattavasti useammin vääräuskoisiin kohdistettuja väkivallantekoja nimenomaan uskontonsa nimiin. Sikäli kun edes näet sen tarpeelliseksi, niin millä tavalla arvioitaisiin suurehkosta joukosta ihmisiä väkivaltaiseen fanaattisuuteen taipuvaisen kulttuurin edustajia?

"Suvaitsevaisena haluaisin kernaasti auttaa ihmisiä, jotka oikeasti pyrkivät elämään valtioineen kollektiivisessa rauhassa, mutta kun ei."

Tässä sinulla ilmenee toistuvasti tätä nationalistista retoriikkaa. Toistan aiemman pointtini toisin sanoin: jos kolme suomalaista kaverusta vaikkapa räjäyttävät pommin tappaen ihmisiä, voidaan toki puhua siitä, kuinka "suomalaiset pommittavat ihmisiä", vaikkakin todellisuudessa suurimmalla osalla suomalaisista ei olisi mitään tekemistä kyseisten pommitusten kanssa.

Tarkoitin tällä sitä, ettei suomalaista kulttuuria ja valtaosaa sen edustajista koske lysti erityispiirre, pyhä sana, jossa kehoitetaan tekemään yhtä sun toista lystiä vääräuskoisia kohtaan. Täällä päin ei mekasteta kepit kourassa ja huivit päässä. Meiltä käsin katsottuna sellainen on vähäjärkistä toimintaa. Harvinaisen vähäjärkistä. Kyllä minuakin vituttaa korkea vuokrien taso, Jyväskylän liikenteen kalliit matkaliput, kaupunginhallituksen moni päätös ja kodittomat, mutta minulla on käytöstapoja sekä järkeä. Täällä ei muutoinkaan edes harkita em. vaihtoehtoa, vaikka J.L. korottaa vuosittain matkalipun hintaa 10 snt.

"Yritys Oy maksaa tuotteliaille ihmisille palkkaa heidän ansionsa mukaisesti. Mikäli työntekijän X nimi on hänen työsopimuksessaan ja Yritys Oy:n taloushallinnon tietokannassa, on hän tällöin oikeutettu saamaan ansioistaan rahallista korvausta, jos näin ollaan yhtiön perustamiskokouksessa päätetty. Harvassa yrityksessä siis palkatta työskennellään. Vapaasta tahdostaan työntekijä voi tietenkin olla myös hyväntekijä ja luovuttaa ansioistaan kertyvä hyöty vapaasti minne vain, mutta se olisi varsin epätavanomaista, eikä palvelisi X:n ja hänen perheensä omaa selviytymistä yhteiskunnassa, jossa saa ruokaa ja asumisen yksinomaan rahaa vastaan."

Yritysesimerkkisi ongelma on siinä, ettei tilanne ole järin samanlainen. Työntekijät ovat todella tehneet yritykselle työtä ja lisäksi he ovat jollain tavalla suostuneet sitoutumaan (tosin mahdollisesti taloudellisten pakotteiden edessä) yrityksen toimintaehtoihin. Toisin sanottuna yrityksen työntekijöiden keskinäinen side on vahvempi kuin suomalaisten.

Tästä huolimatta olen sitä mieltä, että yritysesimerkkiin pätee vastaava etiikka kuin valtioihin liittyviin tapauksiin. Jos Pekka sattuu olemaan yksi yrityksen työntekijöistä, joka tarjoaa panoksensa yrityksen toimintaan, ei hänen työnsä tuottamia resursseja ole sen perustellumpaa jakaa toiselle yrityksen hyvinvoivalle työntekijälle nimeltä Matti kuin yrityksen ulkopuoliselle henkilölle nimeltä Heikki, joka on esimerkiksi vakavasti sairas, mutteivät hänen rahansa riitä sairaalahoitoon.

Totta kai ihminen työskentelee pääasiassa taloudellisten pakotteiden johdosta. Ainahan sitä tosin voisi valita olla omistamatta asuntoa ja tienaamatta ruokaa ravintoaan varten. Vaikka se kuinka humaania ja kivaa olisikin, ei meistä kukaan saisi rahaa vuokraa, ruokaa ja muita kulutushyödykkeitä varten vastikkeetta. Me olemme yksinkertaisesti täysin eri mieltä siinä, mistä kassasta tulisi - tai ennemminkin - olisi oikeutettua ammentaa resursseja sairaalahoitoa vaativaa Heikkiä varten. Suomessako ilmainen terveydenhuolto? Kyllä vähintään poliklinikkamaksu napsahtaa Matinkin postiluukusta.

Onko Heikki tupakoitsija? Käyttääkö Heikki alkoholia? Harrastaako hän extreme-urheilulajeja ja onko hän loukannut tai sairastuttanut itsensä niissä ympyröissä? Onko Heikki kehitysvammainen? Onko Heikillä tatuointeja? Millainen on Heikin geneettinen perimä? Vai riittääkö se, että Heikki on ihminen ja jossain on rahaa hänen auttamisekseen? Miksi terveydenhoitolaitos vaatii rahaa tarjoamaansa hoitoa vastaan?

Miksei Heikkiä vain auteta hänen sairautensa kanssa vai onko terveydenhoitolaitoksen henkilökunta niin epähumaania, että asettaa toimeentulonsa Heikin hyvinvoinnin edelle ja edellytykseksi? Läheinen ihminen, pitkäaikaistyötön ja sairas, kävi vastikään operaatiossa, joka maksoi monta sataa euroa. Lisäksi työttömyyskorvauksista on maksettava jostain kumman syystä reilut veromätkyt. Suomessako ilmainen terveydenhuolto?

"Ihminen on pohjimmiltaan opportunisti, joka pyrkii hankkimaan itselleen ja itselleen rakkaille ihmisille kelvollista toimeentuloa."

Sivuhuomautuksena sanon, että ihmiskuvani on jokseenkin erilainen. Ihminen on tolkuttoman monimutkainen olento (siinä, missä mielestäni muutkin eläimet ovat). Suurta osaa ihmisten toiminnasta ohjaavat motiivit, joita on melko vaikea selittää tavanomaisilla käsityksillä "oman edun tavoittelusta". Ihmisen toiminnan taustalla ovat niin moninaiset ja sekavat "edut", että ei ole oikein nähtävissä yleistä prinsiippiä, josta nämä voitaisiin johtaa. On varsin epäselvää, missä suhteessa nämä "edut" ovat ihmiseen muista ihmisistä ja maailmasta erillisenä entiteettinä.

"Minä en taas ole filosofi, mutta pureutuisin sitäkin mieluummin nimenomaan empiirisiin kysymyksiin ja tuloksiin, joita on tarjolla usean vuosikymmenen ajalta."

Siitä olemme nähdäkseni samaa mieltä, että on edes jossain mielessä suotavaa, että muillakin kuin suomalaisilla on hyvät olot. Kuinka tämä toteutuu, on empiirinen kysymys. Minä en suinkaan sano, etteivätkö empiiriset kysymykset olisi hyvinkin tärkeitä, mutta ne eivät ole minun alaani, joten katson, että on hedelmällisempää jättää asia eritoten aihealueeseen perehtyneiden tieteilijöiden hoteisiin.

Näin lienee viisainta toimia.

Osa 2/3 tulee ilmestymään suoraksi jatkoksi mahdollisimman pian.

Tasavallan ja järkevän hallinnon puolesta

Perustuslaillinen monarkia on mielestäni sotilasjuntan, despotian ja anarkian jälkeen yksi turhimmista hallintomuodoista. No, monarkit ovat etenkin Skandinaviassa juuri turhanpäiväisiä omaa glamouriaan eläviä keikareita, joilla ei ole valtiossa mitään muuta merkitystä kuin esiintyminen edustustehtävissä ja mielipidevaikuttajina. Jälkimmäisen roolin osuutta vaikkapa ruotsalaisyhteiskunnassa ei kuitenkaan pidä aliarvioida.

Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa on vuosisatojenkin jälkeen kuningashuone, koska kukaan ei ole kehdannut alkaa julkisesti kritisoida moisten rutkasti verorahoja keikaroitiinsa törsäävien snobien olemassaoloa. Mammonan puutteesta hovin elämä ei ainakaan kärsi, vaikka globaali talouskriisi saavuttaisi zen-mittasuhteet.

Aihe on suuri tabu - tai ainakin meikäläisten näkökulmasta tuntuu siltä, että tällä hetkellä Ruotsin kruununprinsessa Victorian häistä ollaan jopa Ruotsissakin väkinäisen haltioituneita. Hankala tuohon on tietenkin ottaa kantaa, koska Suomessa ei ole hoviperinnettä. Kuten sanottua, on edellä mainituissa naapurivaltioissamme kuningashuone ollut näennäisesti vallan kahvassa jo satoja, satoja vuosia, joten mihinkä tämä traditio tuosta katoaisi.

Tarjotaanpa hieman taustatietojakin ja kurkistetaan tähän väliin Wikipediaa:

Bernadotte-suku on Ruotsin nykyinen hallitsijahuone. Vuonna 2010 sen päämies oli kuningas Kaarle XVI Kustaa. Suvun perustaja oli ranskalainen marsalkka Jean-Baptiste Bernadotte, jonka Ruotsin valtiopäivät valitsivat kruununperijäksi kuningas Kaarle XIII:n jälkeen.

Kaarleja oli siis ollut jo se kolmisentoista ennen ensimmäistä Bernadottea. Ilmaisu "suvun perusti" sai hymyn kasvoilleni. Sain vision Jean-Baptistesta, joka asettuu vaimoineen Ruotsin maalle ja päättää perustaa nimeään kantavan hallitsijasuvun siinä joutessaan. Toisaalta hän on saattanut käydä virkamatkallaan, oltuaan siis Napoleonin sotamarsalkka, Ruotsissa polkemassa jotain hemaisevaa blondia vosua ja laittanut täten hallitsijasuvun alulle.

Leikki sikseen, tosiasiassa ruotsalainen paroni Karl Otto Mörner tarjosi Bernadottelle Ruotsin kruunua. Hänet valittiin kruununperijäksi 21. elokuuta 1810 ja kruunattiin 1818. Näin "syntyi" Kaarle XIV Juhana, ruotsalaisittain Karl XIV Johan, svealaisten, norjalaisten, göötalaisten ja vendien kuningas.

Asiasta päätti yksi ruotsalaisista kuriireista, paroni Karl Otto Mörner, joka täysin omasta aloitteestaan tarjosi Bernadottelle Ruotsin kruunua. Bernadotte tiedusteli mielipidettä Napoleonilta, joka piti tarjousta täysin absurdina, ja ilmoitti suostuvansa jos hänet oikeasti valittaisiin.

Bernadotte saapui juhlallisesti Tukholmaan marraskuussa 1810, jolloin Kaarle XIII adoptoi hänet nimellä Kaarle Juhana ja hän sai säätyjen kunnianosoituksen.

Kaarle XIII (ilmeisesti seniili) adoptoi itselleen ranskalaista alkuperää olevan kruununprinssin, joka katsottiin tehtävään sopivaksi Ranskan armeijan painostuksesta ja keikariparonin ehdotuksesta. Kätevää, eikö totta?

Ruotsalaiset kenties ovat tapahtumasta aivan tosissaan kuin Hangon keksit, mutta että meillä Suomessakin vielä. Entisen riistäjäisäntävaltiomme ja erityisesti sen hovin ihannointi on valtavaa. Muistellaanpa, kuinka hullaantuneita kuningasparin vierailusta oltiin viimeksi vuonna 2009. Auta armias, millainen pyhiinvaellus käynnistyi, kun itse prinsessa Victoria oli käymässä täällä 2003. Odotin likimain kauhulla, että kuinka moni käy allekirjoittamassa Ruotsin suurlähetystössä olleen avoimen onnittelukirjeen morsiusparille. Kirjoituksia kertyi 1500, henkilökohtaissti odotin vähintään yhtä nollaa tuon luvun perään.

Ruotsalaisten verokruunuja siis on laitettu moniosaisia kinkereitä varten jonoon yksi sun toinenkin ja uskallan väittää, ettei kukaan maan kansalainen uskalla kritisoida asiaa. Tätä kirjoitettaessa kello on 16:00 ja häät ovat parhaillaan YLE 1:n pääuutisaihe heti Kirgisian levottomuuksien ja YK:n sille antaman tuen sun muiden toissijaisten asioiden ohella. Sanallakaan ei mainittu vasemmistoliiton puoluekokouksesta ja vain ohi mennen minihallituksemme muodostamisesta.

Eikö YLE voisi kunnioittaa TV-lupansa maksavia ja rationaalisia kansalaisia edes sen verran, että lanseeraisivat näitä keikarointeja varten viihdeuutiset samoin kuin MTV3:lla ennen oli? Valtiollisen kanavan TV-uutiset saisivat näin ollen jäädä oikeita ja tärkeitä uutisasioita varten. Seula toissijaisten ja lähinnä viihdearvoa omaavien "uutisten" osalta saisikin olla varsin tiukka.

Paikalle on kokoontunut pitkin päivää käsittämätön määrä väkeä, ennustuksissa liikutaan neljännesmiljoonassa, ja poliisi on asettanut paikalle luonnollisesti mellakka-aitoja, jottei väkijoukko riistäytyisi käsistä. Yksittäisenä ja varsin merkille pantavana asiana onkin nostettava esiin Ruotsin hovin (kattaa siis kuningasperheen lisäksi koko pataljoonan adjutantteja) suuri huoli hääparin terveydestä ja niinpä häätilaisuudessa on lääkäreitä siltä varalta, että jomman kumman terveys prakaa kesken kaiken.

Tästä tulee mieleen se, kuinka kovasti esimerkiksi Vesa-Matti Loirin terveydestä oltiin eräässä kevään Ilta-Sanomien viikonloppunumerossa huolissaan, koska mies kuitenkin heittää keikkaa varsin tiiviisti. Tätä Loiri tekee siis toimittajien näkemyksen mukaan liki terveytensä uhalla. Eikö esiintymislavan vieressä pitäisi näin ollen päivystää lääkäri Loirin ollessa lavalla? Lääkäri pitää peukkuja pystyssä siksi, että Loiri jaksaa vetää keikan loppuun ilman mitään interventiota.

Samoin on lääkärit henkeään haukkoen Tukholman suurkirkon sakastissa, stetoskoopit ojossa. Onnistutaanko seremonia viemään loppuun asti kunnialla vai vaaditaanko avuksi lääketiedettä? Käykö samalla tavalla kuin eräissä ortodoksisissa hautajaisissa, joissa olin läsnä ja joissa vainajan (isäni eno) leski lähes pyörtyi aikansa seistyään? Lääkäriä ei avuksi löytynyt, mutta neuvokkaita sukulaisia kyllä. Jotenkin lääkäreiden läsnäolon ehkä ymmärtää sikäli, että kesti vartin verran saada hääpari alttarille siitä tilanteesta, kun Victoria oltiin ajelutettu polleasti kirkkoon sisälle. Se antaa hieman suuntaa siitä, kuinka kauan itse seremonia kestää. Silti: haloo. Hääpari on kolmekymppinen, terveellistä elämää viettävä ja hyvinvoiva parivaljakko.

Tätä kirjoitettaessa kello on 16:19 ja h-hetki lähestyy entisestään. Katson lähetystä olosuhteiden pakosta, koska olen appivanhempieni luona kylässä. Appiukko heittikin killerin: "siinä on hollantilainen lesbopari" kahden naisen astellessa siniselle (ei kliseisesti punainen) matolle ilman miesseuralaisia. Olisikin riemastuttavaa, mikäli sangen konservatiivisesta hovista, ihan sama missä maassa, paljastuisi homoseksuaaleja ihmisiä. Voihan tällainen olla jo tiedossakin, mutta hovin tiedotuskoneisto salaa asiaan kauhusta paskajäykkänä viimeiseen asti.

Konservatiivisuudesta puheen ollen olen hieman harmistunut siitä, ettei kuningas Kaarle Kustaa kuulemma sallinut prinssi Carl-Philipin bikinimallinakin työskennellyttä ja luvalla sanoen aika pirun kuumaa tyttöystävää hääjuhliin mukaan. Samahan se toisaalta minulle ja kaikille muille paitsi asianosaisille on, mutta todellinen syy lienee siinä, että Kaarlella olisi bikinimallin iskiessä silmää niin sanotusti kärsä märkänä, eikä hääseremonian seuraamisesta tulisi mitään.

Minua alkoi etoa etenkin seuratessani kuningas Kaarle XVI Kustaan sukukunnan astellessa sisään nenät pystyssä. Ovat olevinaan koko revohka parempia ihmisiä kuin muut. No, keikaroikoot ihan rauhassa niin kauan kun meidän ei tarvitse sitä maksaa. Liekö olisin syntyperäisenä ruotsalaisena näin kriittinen hovin ollessa koko kansan yhteinen hengenluoja siinä missä talvisota on Suomelle. Pienessä mittakaavassa se tuokin törsääminen on Iso-Britanniaan verrattuna, koska sillä kuningasperheellä on virka-, loma- ja muuten-vaan-asuntoja henkilökuntineen ympäri Britanniaa melkoinen liuta, eikä taloudellinen taantumajakso ole takuulla verottanut hovin elämänmenoa.

Olen joka tapauksessa pettynyt siihen, että Iltalehdenkin etusivun kuusi ensimmäistä uutista ovat toinen toistaan yhdentekevämpiä reportaaseja näihin häihin liittyen. Olisi toki traagista, mutta mielenkiintoista, mikäli jossain tapahtuisi jotain todella suurta. Katamaraani merenpohjaan Itämerellä, 200 000 ihmistä kadoksiin maanjäristyksessä tai 500 ihmishenkeä vaatinut lentokoneturma. Valtaisiko tällainen tapaus jopa Iltalehden ykkösuutisaiheen paikan?

Niin ikään olen pettynyt suomalaisiin, koska Ilta-Sanomien gallupissa tiedustellaan sitä, kuuluisiko Suomessakin olla oma kuningashuoneensa. Vain 72 % on sitä mieltä, ettei pitäisi ja sekin on liian vähän. Mistä tänne kuningashuone keksittäisiin? Adoptoitaisiinko tänne monikulttuurisuushengessä namibialainen kruununprinssi sanalla sanoen perustamaan kuningasperhettä? Päin vastoin palvelisi kaikkien etua, mikäli monarkit häädettäisiin, Ruotsin tapauksessa vaikkapa Kebnekaisen nurkille, keikaroimaan ja homostelemaan pikkurillit pystyssä sekä omaan laskuunsa ihan niin paljon kuin sielu sietää.

No, iltapäivälehtien uutisarvo onkin alle arvostelun ja pääpaino menee juuri viihteen puolelle, mutta Uusi Suomi pysyy edes hieman asialinjalla uutisen ollessa etusivulla vasta kolmas syrjäyttäen edelleen kaksi kotimaista, ihka oikeaa uutista, joista toinen koskee muun muassa uudistunutta hallitustamme.

Linkin takaa löytyvä uutinen on siinä mielessä jopa tympeä, että prinsessa sulhasineen on brändätty siinä missä Kimi Räikkönen tai Twisted Sister. Tarjolla on ollut flopanneiden kakkujen lisäksi sitäkin enemmän kauppansa tehneet suklaat ja nimikkotiskirättejä. Kyllä, luitte oikein. Katsokaa vaikka.

Omalla kierolla tavallani arvostan ruotsalaisen vasemmiston Lars Ohlyä:

Kaikki Ruotsin puoluejohtajat saivat kutsun häihin ja kaikki paitsi vasemmiston Lars Ohly osallistuivat häihin.

Ohly teki kotona sudokua.

Nyt, kello 16:54, ollaan jo päästy sormusten ojentamiseen. Vihkimisen suorittaa kokonaista neljä piispaa, joista yksi on nainen! Mainiota. Kello 17:20 taival jatkuu kohti kirkon ovea ja Tribune päättääkin raporttinsa häähumusta tähän.

Laskelmoidun markkinaorientoituneen kulttuurin tavasta kohdella kansalaisiaan

Kirjoittamisen saralla on pidellyt nyt hieman hiljaisempaa, koska aloitin reilu kuukausi sitten koulutusohjelmaani kuuluvan viiden kuukauden mittaisen työharjoittelujakson ja keskittyminen on ollut melko paljon siellä suunnalla. Sen lisäksi iltaisin meinaa väsy painaa, vaikka toiminkin "vain" atk-tukihenkilönä.

Kirjoitus "Vastine Maurille - osa 3" on monen muun asian ohella kovasti työn alla, sillä olen jo saanut häneltä kattavan vastineen edelliseen vuoropuheluumme, mutta sen valmistumisaikataulusta ei ole valitettavasti mitään varmaa tietoa, aivan kuin se nyt ketään kiinnostaisikaan.

Kehoitan kaikkia lukemaan tarkasti Pauli Vahteran kirjoittaman kolumnin.

Kyseessä on asiantuntevasti kirjoitettu ja loistavasti perusteltu tietopaketti siitä, millä tolalla suomalainen vanhustenhoitojärjestelmä todellisuudessa on. Juuri tällä tavalla asiat pitääkin tuoda esille. Vahtera kirjoittaa kiihkoilemattomasti asioista niiden oikeilla nimillä. Pallo on niin sanotusti lukijalla, mutta koska faktat on pöydässä, ei niistä voisi yrittämälläkään olla eri mieltä.

Itse olen ollut kykenevä arvioimaan vanhustenhoidon tilaa vain pintapuolisesti, vaikka olenkin viitannut siihen kirjoituksissani varsin usein - Vahteran tavoin siinä kontekstissa, että yltiöpäisen humanitaariseen maahanmuuttoon syydettävälle rahamäärälle löytyisi kotimaammekin kamaralta paljon tarvetta.

Pyydän asettamaan huomattavaa painoarvoa myös sille, kuinka suureksi yli 75-vuotiaiden eli mitä suuremmissa määrin päivittäisen hoidon tarpeessa olevien vanhuksien määrä tulee seuraavan noin kymmenen vuoden kuluessa kasvamaan. Tämä lisää myös rahan tarvetta. Mistäpä tuota saataisiin? Siinä itse kullekin miettimistä.

Ainoa - kommenteissakin esiin nostettu - hieman ontuva heitto Vahteralta oli mainita siitä, kuinka vesijohtoveden tavoittamattomissa asuvat vanhukset asettavat kotihoitajille omat haasteensa ja ajan puutteen vuoksi suoranaiset ongelmansa. Pitää kuitenkin muistaa, että vanhusten tulisi antaa asua itse rakentamissaan omakotitaloissa niin kauan kun se vielä on edes joten kuten mahdollista.

Kuten itsekin menin kolumniin kommentoimaan, asui omakin isoisoäitini lähestulkoon kuolemaansa saakka, 88- tai 89-vuotiaaksi, pienessä mökissään kaukana asutuskeskittymistä. Kävi ulkovessassa ja pumppasi kaivosta vettä, jota keitti pesua ja ruoanlaittoa varten. Ei häntä olisi saanut muuttamaan kuin väkipakolla, koska pystyi vielä talossaan asustelemaan meidän, omaisten, avustuksella.

Mitäpä tähän kuitenkaan suotta kertaamaan Vahteran erinomaisessa kirjoituksessaan jo esiin ottamia faktoja. Menkää, lukekaa ja kertokaa tästä tuttavillennekin. Kommenttiosioon nimimerkki "Liisa Ihmemaassa Suomessa" olikin kirjoittanut hyvin.

Liisa Ihmemaassa Suomessa, 16.6.2010, klo 8:10

Erinomainen artikkeli huolellisesti valmistelluista faktatiedoista, kiitos siitä! Jo pitkään oleskeltuani Euroopassa ja seurattuani läheltä erilaista kulttuurikäyttäytymistä sekä erityisesti lähimmäisenrakkautta ja auttamista siellä, olen täysin jo vieraantunut tästä kylmästä markkinaorientoituneesta laskelmoidusta ja epäinhimillisestä kulttuurista.

En tiedä eteläeurooppalaisesta elämänmenosta kuulopuheita tarkemmin, mutta suomalaisesta sitäkin enemmän ja voin hyvin kuvitella tämän pitävän paikkansa. Ennemmin mummot ja papat betonikuutioihin poissa silmistä, poissa mielestä -periaatteen mukaisesti, jotta nuori polvi saa keskittää ja tehostaa rauhassa. Lisää metsää pakettiin, tehtaita nurin, oopperataloja vieri viereen ja miljonääreille optioita.

Ken vitsaa säästää, hän lastaan vihaa, sanoo vanha sananlasku. Ken isovanhempiaan vihaa, hän kokoomusta tai keskustaa äänestää sanon minä.

Touché

Nyt pääsi käymään sillä tavalla, että repesin nauruun. Äärikonservatiivinen ja tarkoin kristillisiä arvojaan vaaliva Southlandin koulu kuittasi erottamansa opettajan vaateet sangen ytimekkäästi.

Hamilton on nyt nostanut syytteen koulua vastaan työpaikkansa menettämisen ja stressin vuoksi.

Koulu kiistää syytökset, ja kehottaa Hamiltonia kääntymään Herran puoleen.

Toiset ihmiset kääntyvät näissä asioissa syyttäjän ja asianajajansa puoleen, toiset taas...

Tätäkin voisi kokeilla käytännössä. Varastan itselleni henkilöauton ja syytteet kiistettyäni asianomistajat voivat kääntyä Petteri Punakuonon puoleen. Toivottavasti ruudinkeksijöillä ei käy aika pitkäksi odotellessaan oikeustalolle henkevää olentoa todistamaan tai muutoin jota kuta edustamaan.

Olen melko varma, että Floridassakin on jokunen pykälä koskien laitonta irtisanomista. Työsopimuksissa ja työpaikan säännöissä toki saataneen määritellä mitä ikinä keksitään - onhan nyt kyse maasta, jossa on myönnetty vahingonkorvauksia lemmikkieläintään mikroaaltouunissa kuivattaneille.

Keino se on tuokin välttyä maksamasta äitiysloman ajalta palkkaa työntekijälle, kuten työnantajat Suomessa pyrkivät toimimaan. Harmi suomalaista työnantajaa ajatellen, että valtionkirkkomme maallistuu ja lähinnä rapistuu. Näin ollen tätä oljenkortta ei saa implementoitua käyttöön aivan tuosta vain.