Kantaväestö ja maahanmuuttajat työnhaussa

Kirjoittelen tässä taas oikein urakalla maahanmuuttoasioista, mutta yhden kirjoituksen supistamiseksi jaoin asian useampaan osaan.

Moni turvapaikanhakija odottelee vastaanottokeskuksessa sitä, että hänelle tehdään lääketieteellinen tarkistus hänen ikänsä selvittämiseksi. Vuonna 2009 Suomeen pyrki 39 sellaista turvapaikanhakijaa, jonka kotimaakaan ei ollut tiedossa (lähteenä maahanmuuttoviraston raportti turvapaikanhakijoista). Siinä meille on taas niitä huippuosaajia, jotka kävelevät suomalaisnuorten yli mahdollisia työpaikkoja jaettaessa. Ikä selvitetään suurpiirteisesti tutkimalla hampaat, mutta eihän lahjahevosen suuhun saa katsoa?

Kyllä tämä eläminen motivoi jaksamaan taas niin maan perusteellisesti. Seuraava uutinen nimittäin iski vasten kasvoja kuin märkä rätti.

Helsingin kaupunki haluaa lisätä maahanmuuttajien määrää työvoimassaan. Helsinki harjoittaa työhönotossa niin sanottua positiivista erityiskohtelua, kertoo maahanmuuttoasioiden johtaja Annika Forsander.

Esimerkiksi työhönotossa voidaan ottaa huomioon hakijan etninen tausta palkkaamalla tehtävään työmarkkinoilla aliedustettuun ryhmään kuuluva henkilö, vaikka tämä ei olisi aivan yhtä pätevä kuin paremmin edustettuun ryhmään kuuluva.

Kaupunki on kertonut pyrkivänsä palkkaamaan maahanmuuttajia työntekijöiksi samassa suhteessa kuin heitä on kaupungin asukasmäärässä.

Tämän täytyy olla joku aivan sairas vitsi. Toteutuessaanhan tämä on suoraa räkäistä naurua vasten suomalaisten työnhakijoiden kasvoja, ja vieläpä millaisella hetkellä! Meillä on kohta 300 000 työtöntä ja asiasta puhutaan. Syntyperäisten kansalaisten ahdistus ja pelko on käsinkosketeltavaa. Sitten Helsingin suurin työnantaja ottaa ja alkaa itsetarkoituksellisesti suosia vähemmän päteviä maahanmuuttajia virkoihin, joihin Suomessa on kouluttautunut ihmisiä. Räkäistä ja paskaista naurua hyväuskoisten ja rehellisten kansalaisten naamalle.

Tämä on niin reilua. Ei riitä sanat kertomaan. Kuvitelkaa tuotantoyksikkö, joka on lukittu sauna. Siellä hoipertelee janoissaan kolme työntekijää, joista jokaisella on mukanaan vain yksi pieni leili, jossa on vettä pitämään kukin tolkuissaan. He ovat jo pitkään anelleet, että saisivat lisää vettä ja lämpötilaa pienennettäisiin, mutta ei. Herra iso herra tulee, ottaa viimeisen vesileilin, juo sen sisällön ja nauraa päälle lyöden oven uudestaan lukkoon.

Tämä Suomen kansan jatkuva murjominen on tismalleen yhtä reilua. Antaa työttömyyden lisääntyä ja kansalaisten elämöidä surkeaa maahanmuutto- ja työvoimapolitiikkaa vastaan monta vuotta. Aktiivit koettavat tuoda esiin perusteltavissa olevia faktoja ja saada ääntään kuuluviin epäkohtien ratkaisemiseksi. Aikansa ääntä pidettyään kansalaiset kuvittelevat, että heidän oikeuksiaan aletaan vihdoinkin puolustaa, kun uudet eduskuntavaalit tulevat. Maahanmuuttajia aletaankin tuoda kahta kauheammin ja poliittinen eliitti säätää lain, jolla etnisen vähemmistön edustaja on aina automaattisesti etulyöntiasemassa työnhaussa.

Maahanmuuttajien prosentuaalisen osuuden alati kasvaessa täytyy syntyperäisiä suomalaisia työnhakijoita syrjiä tulevaisuudessa yhä lisääntyvissä määrin. Mitä *tun positiivista erityiskohtelua on suosia tieten tahtoen vähemmän päteviä ihmisiä ja jättää tätä maata rakentaneiden suomalaisten jälkeläiset nuolemaan näppejään? Tämän maan korkeatasoisen koulutusjärjestelmän rakentaneiden ihmisten jälkikasvun on turha käyttää saamaansa mahdollisuutta, koska heidän palveluksiaan ei tulevaisuudessa kaivata huolimatta siitä, että pätevyyttä löytyy.

"Helsingin kaupunki haluaa lisätä maahanmuuttajien määrää työvoimassaan." Miksi helvetissä se niin haluaa tehdä? Mitä konkreettista hyötyä siitä saavutetaan, jos otetaan vieläpä huomioon se, että työvoima on epäpätevämpää kuin mihin olisi mahdollisuus? Tämä monikulttuurisuusvimma on joku aivan sairas vitsi. Psykologinen testi, maailmanlaajuinen koe-eläinlaitos, jossa tutkitaan, että kuinka kauan rehellisiä kansalaisia saa ihan oikeasti potkia päähän tavalla millä hyvänsä. Jos joku erehtyy kirjoittamaan internetiin tästä lokaan polkemisesta, tulee haaste kansankiihottamisesta ja sakot maksettavaksi.

Opiskelijoista ja turvapaikanhakijoista

Poloinen ja marttyyriksi heittäytyvä opiskelija se täältä itkee jo viime marraskuisesta uutisesta, mutta kun aiemminkaan ei ole ehtinyt. Aikaa on vienyt enimmäkseen se, että on pitänyt syljeskellä kattoon ja valittaa muista asioista.

Se, että Suomi maksaa turvapaikanhakijoille eniten tukea kaikista EU-maista, kävi todellakin ilmi jo viime marraskuisesta sisäministeriön teettämästä selvityksestä. Tarkempi linkki Aamulehden sivulle ei luultavasti tule enää koskaan toimimaan, vaikka se googlettamallakin löytyy, mutta homma on kiteytettynä myös Iltalehden sivulla. Alkuperäisen artikkelin sisältö on joka tapauksessa tallessa ja lainaan sitä seuraavassa.

Suomi maksaa EU-maista eniten tukea turvapaikanhakijoille, selviää sisäministeriön teettämästä selvityksestä.

Jos turvapaikanhakijoina on isä, äiti ja kolme 10-17-vuotiasta lasta, perhe saa Suomessa toimeentulotukea yhteensä 1 277 euroa kuussa.

Lähdettä ei valitettavasti pysty tähän linkittämään, mutta Me Naiset -lehdessä oli niin ikään viime marraskuun tietämillä kertomus turvapaikanhakija ja ihmisoikeusaktivisti Jelenasta, joka saa toimeentulotukea 375 euroa kuukaudessa. Sillä hän ostaa ruokaa, maksaa nettiyhteyden ja postimerkit. Asuminen ja lääkkeet ovat ilmaisia. Jelena-raukka ei kykene enää asumaan Venäjällä, koska on mennyt ja kirjoitellut liian arkaluontoisia paljastuksia Tsetsenian ihmisoikeusrikkomuksista.

Suomessa turvapaikanhakijat majoitetaan ilmaiseksi, mutta tuolla toimeentulotuella tulee kustantaa ruoka, hygieniatarvikkeet, liikkuminen, vaatteet ja puhelinkulut. Kyllä tuollaisella rahasummalla luulisi moiset kulut kattavan. Itselleni tekisi tiukkaa saada kulutettua noin paljon rahaa kyseisiin artikkeleihin. Ei mahdu kaappeihin noin paljon vaatteita, eikä sellaiselle ole tarvetta. Puhelimellakaan ei tule pahemmin soiteltua.

Minun tekee mieli kysyä - kuten jokainen jo varmasti otsikosta arvasikin - että mihin tarkoitukseen ja millä perusteilla turvapaikanhakijoille syydetään rahaa noin jumalattoman paljon enemmän kuin opiskelijoille? Olkaa ystävällisiä ja kertokaa se minulle. Jos ja kun näiden tukien määrät ovat olleet tällaisessa suhteessa jo vuosikausia ja eroa Ruotsiin ja muihin EU-maihin on noinkin paljon, ei myönnettävien tukien määrä tule kovin nopeasti laskemaan. Ei määrän tarvitse laskea. Oikeudenmukaisuus ja jonkunlainen yhdenvertaisuus olisi mieluisinta.

Vapaamielistä pakolaispolitiikkaa pitkään noudattaneessa Ruotsissa turvapaikanhakijoiden toimeentulotuki on selvästi Suomea alhaisempi. Ruotsilta vanhempien ja kolmen 11-17-vuotiaan lapsen perhe saa 531 euroa kuussa, mikäli perhe ostaa itse ruokansa.

Saksasta turvaa hakevat saavat pelkän ruuan ja majoituksen. Suuresta pakolaisongelmasta kärsivä Italia ei myöskään maksa tulijoille rahaa, vaan tarjoaa ylläpidon. Samoin tekee Iso-Britannia.

Periaatteessa on aivan sama, kuinka paljon tukia mistäkin asiasta myönnetään, mutta näiden lukujen pitäisi olla oikeassa suhteessa. Noita lukuja tarkastellessa nälkävyötä kiristävä ja opintojensa suhteen stressaava opiskelija tuntee itsensä entistäkin arvottomammaksi kapistukseksi koko yhteiskunnassa.

Jos aikuisen maahanmuuttajan toimeentulotuki olisi vaikkapa 350 euroa vuokran päälle, tulisi opintotuen ja asumislisän olla yhteensä ainakin 800 euroa. Tämä johtaisi inflaatioon ja kulutushyödykkeiden kallistumiseen siten, että rahallinen kärsimys olisi samassa suhteessa kuin aiemminkin. Taloudellinen kuormitus olisi kuitenkin edes tuolloin samassa suhteessa ja, poikkeuksena nykyhetkeen, joukossa olisi edes pisara oikeudenmukaisuutta.

Turvapaikanhakijalla ei ole vielä kansallisuutta eikä näin ollen luottokelpoisuuttakaan, joten hän ei voi ottaa pankista lainaa, joka taas on opiskelijan "etuoikeus," jonka jokainen tekeekin varsin mielellään. Velkaantuminen elämisen, vastuun ja velvollisuuden hoitamisen ohella jo 20-vuotiaasta eteen päin on luonnollisesti jokaisen unelma.

Suomessa vastaanottokeskus maksaa myös tulijoiden välttämättömän terveydenhoidon. Siitä kertyy usein iso summa.

- He eivät ole Kela-vakuutettuja. Siksi vastaanottokeskukset turvaavat heidän toimeentulonsa, sisäministeriön maahanmuuttojohtaja Sirkku Päivärinne sanoo.

Suomalainen opiskelija ei taida saada missään tapauksessa käteensä setelitukkoa henkensä pitimiksi. Asenne syntyperäistä suomalaista kohtaan taitaa olla jo lainsäädännössäkin jotakuinkin sellainen, että "kyllä tuo roikale tuosta jotenkin pärjää" tai "saa nuo vätykset jotenkin tulla toimeen, koska niinhän sitä piti ennenkin kasketa pellot ja käydä iltaisin tehtaassa." Nappisilmäiseen somalipoikaan ei henno tuolla tavoin suhtautua, koska eihän hänellä ole paikkaa mihin mennä. Ei ole kielitaitoa, koti on kaukana Somaliassa ja vanhemmat odottelevat vielä siellä perheenyhdistämispäätöstä.

Hieman lisää tutkimalla käy lisäksi ilmi, että jokunen vastaanottokeskus tarjoaa tulokkaille ilmaisen ruokailunkin. Astrid Thors ja kumppanit aikovat kartoittaa ja pohtia sen, onko se tarpeellista tuollaisten toimeentulotukien lisäksi. Annetaan peruskoulussa sekä suurimmassa osassa toisen asteen kouluista toki ilmaiseksi ruokaa ja Kelalta saa ateriatukea kouluruokailuun korkeakoulutasolla. Ei siinä siis mitään.

Jotteivat kaikki tekstit vaikuttaisi pelkästään valittamiselta, on syytä laatia muutama oma ehdotus.

Majoituksesta (vastaanottokeskuksessa?) on luonnollisesti turha periä maksua, koska mistäs turvapaikanhakija sen maksaa ilman tuloja. Olisi siis yhtä tyhjän kanssa kierrättää vuokra maahanmuuttajan taskun kautta. Sopiva kuukausittainen korvaus aikuiselle turvapaikanhakijalle olisi indeksisidonnainen, mutta korkeintaan 200 € suuruinen summa, jolla tulee kattaa elinkustannukset.

Harva opiskelija pääsee niin helpolla, että opintotuesta ja asumislisästä jää kouraan varsinkaan tuota enempää, mutta jostain pitäisi keksiä rahat bussikorttiin, kotivakuutukseen, sähkö- ja vesilaskuun sekä mahdollisesti myös terveydenhuoltoon, vaikka Kansaneläkelaitos korvaakin osan lääkkeistä, mikäli ne ovat ns. "korvauksen piirissä."

Opiskelijahan voi tosiaan aina tehdä myös töitä. Liian paljon ei kuitenkaan saa ahkeroida, koska silloin tulee tuloraja vastaan ja Kansaneläkelaitos vaihtuu saamapuoleksi. Lisäksi esimerkiksi kesäajaksi saamasi työharjoittelupalkka mukautuu opintopisteiden mukaan, eli saattaa hyvinkin laskea siitä, kuinka paljon sen kuuluisi olla. Täytyy myös ottaa huomioon, että opiskelija on maksumies, ellei opintopisteitä kerry kasaan Kansaneläkelaitoksen edellyttämää määrää.

Kaikkien näiden huutavien epäoikeudenmukaisuuksien esiintullessa ja alati vallitessa motivaatio opiskeluun laskee kuin lehmän häntä. Mitäs siihen sanotte? Muistutan edelleen myös tästä.

Välitilinpäätös maahanmuuton eduista

Yllä olevassa kuvassa mogadishulaiset nuoret ovat kokoontuneet voimistelemaan yhdessä puisten keppien kanssa.

Viime vuosien pohjoismaalaisella maahanmuuttopolitiikalla on tunnetusti välttämätön osuus työvoimatilanteen tasapainottajana sekä suvaitsevaisuuden ja globaalin monikulttuurisuuden airueena. Pirteän totalitaristisia piirteitä vähitellen saava maahanmuuttopolitiikkamme ammentaa hövelisti oppia muistakin Euroopan valtioista. Liki 300 000 työttömästä voisi tietämättömämpi kuvitella, ettei työperäiselle maahanmuutolle ja sen rahoitukselle olisi akuuttia tarvetta, mutta niin sitä vain erehtyy.

Vanhasen mielestä Suomi kaipaa ensisijaisesti työperäistä maahanmuuttoa, jotta yhteiskunta pystyy tuottamaan ja rahoittamaan palvelunsa. Sen lisäksi on autettava hädässä olevia ihmisiä eli otettava pakolaisia ja annettava turvapaikka sellaiseen oikeutetuille.

Nykyisen, kiistatta onnistuneen, politiikan ja kovassa huudossa olevan keskittämisen hengessä on tietenkin onnistunut ratkaisu sijoittaa kaikki maahanmuuttajat mahdollisimman kompaktisti. Eri puolilta tulevia ihmisiä tulisi sijoittaa mahdollisimman tehostetusti tutustumaan toisiinsa ja oppimaan toisilta ehdassa monikultturismin hengessä. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, mikäli lähdetään väärille poluille ja rajoja aletaan tiukentaa. Ruotsissa on muslimienemmistö nykyarvioiden mukaan vuonna 2049, joten ei kannattaisi jarruttaa tasa-arvon, eli harmonisen 50%-50% -tilanteen syntymistä.

Tylsähän tämä pohjoismaalainen diplomaattisuuteen pyrkivä keskustelukulttuuri pidemmän päälle on. Onneksi me voimme nauttia 2010-luvun taitavasti rakennetusta monikulttuurisesta yhteiskunnasta, ja saamme ottaa oppia sekä vivahteita rauhan uskonnon edustajien ongelmanratkaisutaidoista. Erityisesti suomalaisten ja muidenkin pohjoismaalaisten olisi syytä ottaa oppia siitä, kuinka naista tulisi kohdella oikeaoppisesti.

Suomalaisilla on vielä paljon opittavaa ja ammennettavaa maahanmuuton suomista eduista sekä hyötynäkökohdista. Kriittisen keskustelun kasvusta päätellen emme ole luultavasti kyenneet aukaisemaan sylejämme kyllin ammolleen? Siinä vaiheessa kun palomiehet eivät saa enää olla rauhassa, olemme saavuttaneet auvoisuuden. Me kaikki olemme yhdessä suuressa piirissä pitäen toisiamme käsistä ikään, sukupuoleen tai etniseen taustaan katsomatta. Piirin keskellä on hymyilevä Astrid Thors, joka lyö patarumpuun tahtia, jotta tanssi voi alkaa!



J.K.: Erään uskontoryhmän Jihad-nimisellä väkivaltaisella piirteellä ei ollut tämän kirjoituksen kanssa pääasiassa mitään tekemistä. Huolimatta siitä, että suurin osa muslimeista on sekulaarisia, eli rauhanomaisia, on kiihkoileva mekastus ja väkivalta sangen huomattavaa.

Omakuvan vaihdosta

Omakuva vaihtuu, mutten ole kaapista ulos astunut skinhead, huolimatta kärkkäistä maahanmuuttoa koskevista mielipiteistäni. Tykkään pitää hiukseni mahdollisimman olemattomina, eli mieluiten kaljuna. En tiedä, mistä ajatus jo hieman yli vuosi sitten lähti, mutta näin on mukava olla.

Ei tulisi yllätyksenä, mikäli joku keksisi ottaa vasta-argumentikseen "säkin kun olet tuollanen nutipää." Ikävä silti pilata voitonriemuisten ilo, koska vaatekomerossani ei ole pilottitakkia, metrohousuja tai maihinnousukenkiä.

Samalla päivittelin hieman esittelytekstiä ja poistin historian hämäristä muutaman ei-ajantasaisen ja oikeastaan melko heikkotasoisen kirjoituksen, jotka eivät sovi siihen muottiin, jonka mukaisena haluan blogini pitää. Kukaan jää tuskin kaipaamaan niitä, koska kommentteja ei ole tähänkään mennessä tullut.

Paino tulevaisuudella ja sormi ajan hermolla. Olen tuota pikaa lukenut Timo Soinin omaelämänkertakirjan "Maisterisjätkä", joten jotain siihen liittyvää kirjoitusta lienee syytä odottaa.

Pitkästä aikaa sukupuolieroista

Teksti sisältää vaihteen vuoksi jonkun verran vanhan toistoa, koska tämäkin on ollut perinteisesti niitä omia vakioaiheitani, eikä vähiten siksi, että se on yhteiskunnallisesti merkittävä ja usein julkisessa keskustelussa.

Ajatuksia herätti alun alkaen tämä uutinen, jonka sisällössä ei ole juurikaan mitään sellaista, joka minua yllättäisi. En minä haluaisikaan, että sukupuolien välisiin eroihin tai ominaispiirteisiin pyrittäisiin systemaattisesti vaikuttamaan jo alle kouluikäisenä. Hommassa mennään melkeinpä samanlaiseen aivopesuun kuin uskonnoissakin. Ihmisen pitää astua siihen muottiin kun halutaan ja tarvittaessa siihen opetetaan jo tarhaiässä.

On pääasia, että kaikkiin lapsiin pyritään lähtökohtaisesti suhtautumaan yhdenmukaisesti. En haluaisi poikia komennettavan leikkimään nukkekodilla tai tyttöjä kiipeilemään puuhun. Kaikkein vähiten yllättääkin seuraava yhteenveto:

Muutostyön keskiössä ovat opettajat, joiden tulisi huomioida lapsi kokonaisvaltaisesti. Tutkimuksissa on havaittu, että opettajat antavat tytöille enemmän huomiota. Poikia opettajat puhuttelevat lyhyemmin lausein ja komennoin, ja heidät jätetään usein keskenään omiin leikkeihinsä.

Näinhän se menee. Lähtökohtaisesti tytöt ovat niitä somia ja herttaisia tylleröitä, jotka istuvat kiltisti ja viittaavat aina kun opettaja kysyy. Ihanneoppilaita, jotka hymyilevät ja niiaavat. Nukkeleikit ovat somia. Pojat taas ovat niitä tulevia sovinistisikoja, jotka syljeskelevät, oppivat nuorempana kiroilemaan ja koheltavat. Sotkevat ja särkevät paikkoja. Harrastuksissa, kuten kiipeilyssä tai pikkuautojen kanssa touhuamisessa ei ole mitään herttaista. Tulevaisuuden maantiekauhuja.

Vastaavasti tytöt saavat usein kärsiä siitä, kuinka suhtautuminen moneen asiaan on "no, pojat on poikia." Tällaisen periaatteen mukaan jopa poliitikot saavat toilailunsa kuitattua täällä hyvä veli -järjestelmän luvatussa maassa. En väitä vastaan, etteivätkö pojat tee enemmän kepposia tai joudu useammin tappeluihin ja tapaturmiin koheltamisensa ansiosta. Suhtautumisessa ja kohtelussa olisi silti paljon parannettavaa, eli tasa-arvoistettavaa.

Jotta päästäisiinkin sinne tasa-arvoasioiden ytimeen, vaatinee homma hieman pohjustusta.

Koska valkoinen heteromies on jo todistetusti kaiken pahan alku ja juuri (minullakin kasvaa pirunsarvet ohimoilla), fyysisessä etulyöntiasemassa ja oletetun dominantti esimerkiksi parisuhteessa, pätee samanlainen suhtautuminen pojankoltiaisiin jo tarhaiässä. "Oletetun dominantilla" tarkoitan sitä, kuinka totuus poikkeaa melkoisen rutkasti tästä vuosisatojen aikana eläneestä väitteestä. Näin asia olikin vielä kymmeniä vuosia sitten, mutta tänäpäivänä totuus ei voisi olla kauempana.

On mielestäni kiistämätön tosiasia, että nainen on parisuhteessa ja monessa yhteiskunnan osa-alueessa se dominantti osapuoli, jolla on toimintansa tueksi paljon aseita saavuttaa tavoitteitaan ja pitää miehiä pihdeissään. Lisäksi nämä aseet ovat nykyisen normiston ansiosta täysin oikeutettuja naiselle. Naisella on oikeus mököttää, itkeä, syyllistää ja ivata, mutta miesten täytyy niellä kiukkunsa, vaikka epäreilu kohtelu olisi selvää kuin pläkki. Henkinen yliote ja valta-asema on ilmiselvä, koska viime kädessä voi aina turvautua omaan heikkouteensa ja saada mies antamaan periksi julmalla syyllistämisellä.

Nämä kaikki keinot ovat - ei enempää eikä vähempää - kuin kiristämistä, eli ikävää ja kieroa peliä. Parisuhteeseen kehittyy helposti ilmapiiri, jossa mies tietää sen, kuinka hänen pitää tehdä tietyissä asioissa omien mielihalujensa vastaisesti. Hän tietää jo etukäteen, millainen kalabaliikki syntyy siitä, ellei hän toimi naista miellyttääkseen. Tämän takia moni mies on parisuhteessa ahdistunut ja pelkää.

Tästä ei vain herkästi uskalla puhua, koska lähtökohtaisesti taas pitäisi olla vahva. Niin läpeensä paha kuin valkoinen heteromies onkin, ei valtaosa meistä halua etenkään rakkaalle naiselleen pahaa. Se, että ystäviään käy tervehtimässä ja vaikka siinä ohessa erehtyy nauttimaan muutaman oluen, ei ole itsetarkoituksellista kiusantekoa.

Meillähän on yksi sun toinenkin kivitauluun hakattu totuus, kuten se, että nainen saa aina muuttaa mieltään. Tai että miehen täytyy olla ajatustenlukija, eikä naisella ole mitään velvoitetta muuttaa käytöstä. Naiselta ei saa vaatia, naisen täytyy saada olla tilanteesta riippumatta oma ihana temperamenttinen itsensä, eikä häntä pidä pyytää muuttumaan. Jos mies tekee näin, pyrkii hän muokkaamaan härskisti toisen naisellista identiteettiä ja koskemattomuutta omia etujaan ajaen.

Jos parisuhteessa nainen huutaa miehelle, että "nyt se turpa kiinni, ukko, perkele," on se merkki vahvasta naisesta, joka osaa pitää puolensa. Jos mies huutaa yhtä lailla kiukustuttuaan naiselle, että "nyt se turpa kiinni, ämmä, perkele," on naisella tilaisuus kääntää tilanne täydelliseksi voitokseen menemällä hysteeriseksi ja uhkaamalla soittaa perheneuvolaan tehdäkseen ilmoituksen miehen aggressiivisesta käytöksestä ja henkisestä väkivallasta. Jos mies soittaisi vastaavaan palveluun ja valittelisi naisensa huutaneen hänelle raivostuneena heittäen samalla lautasen seinään, mahdettaisiin langan päässä nauraa. Niin paljon kuin miesten kokemasta perheväkivallasta puhutaankin.

Sanomalla itsellään ei ole niinkään väliä, sillä jo äänen korottaminen ja vaikkapa sormensa heristäminen ovat merkkejä uhkaavasta ja aggressiivisesta käytöksestä, josta saadaan luotua porttiteorian pelisääntöjen mukaan miehen potentiaali oikeaan perheväkivaltaan, joka on syystäkin kuuma peruna. Yhtäällä janotaan jopa sukupuolineutraalia kasvatusta tarhaiästä lähtien, mutta toisaalla miehellä ei ole jalansijaa omaan elämäänsä kaiken pelon sekä mielivallan keskellä.

Minusta he, jotka väittävät, ettei yhteiskunnassa ole selvästi naisten tai miesten ammatteja tai työelämään liittyviä ominaispiirteitä, ovat väärässä. Osa näistä ihmisistä jaksaa väittää hämmästyttävän sitkeästi, ettei miehessä ja naisessa ole edes lähtökohtaisesti mitään luonteeseen liittyvää eroa sen suhteen, millaisia eroja heidän kiinnostustensa kohteilla on, tai millaiselle alalle he parhaiten soveltuvat - poikkeuksia tietenkin lukuun ottamatta.

Tyttöjä tai naisia ei yksinkertaisesti suurimmaksi osaksi kiinnosta toimia palomiehenä, lentokapteenina, koneistajana, suutarina tai ahtaajana. Poikia tai miehiä ei yksinkertaisesti suurimmaksi osaksi kiinnosta toimia sairaanhoitajana, floristina, perhepäivähoitajana, sisustussuunnittelijana tai parturi-kampaajana.

Lisäksi kuitenkin on paljon "sukupuolineutraaleja" ammatteja, kuten lääkäri, farmaseutti (naisia kuitenkin enemmistö), myyjät (hieman alakohtaista), kokki, taloustieteisiin liittyvät alat ja opettaja. Noin kymmenestä eri kieltenopettajasta minulla tosin oli miespuolisia ainoastaan yksi. Matematiikan ja fysiikan opettajia on ollut melko tasaisesti niin miehistä kuin naisista. Jopa pastori alkaa lähestyä tätä asemaa, vaikka sen on pitänyt juuri alun perinkin olla ala, jonne naisia ei kaivata. Kaipaisin sitä naulaa vanhoillisten fundamentalistiuskovaisten arkkuun, jos Suomen kirkko valitsee naisarkkipiispan. Sitä ei sentään tulle tapahtumaan.

En ymmärrä, jos ei joku suostu käsittämään sitä, että sukupuolissa on ihan oikeasti jotakuinkin hormonaalisista syistä johtuvia eroja näiden asioiden suhteen. Moni on sitä mieltä, että tämä johtuu ensisijaisesti kasvatustyöstä. Jos lapsi, otetaan vaikkapa soma tytöntyllerö, pidettäisiin mahdollisimman eristettynä sukupuolistereotypioista ja niihin liittyvistä ulkoisista vaikutteista (kenties homopari kasvattajana?) ja sen sijaan häntä ohjattaisiin tasapuolisesti sekä poikien että tyttöjen leikkeihin, voisi olla mielenkiintoista havainnoida, ilmaiseeko lapsi jossain vaiheessa tahdon leikkiä vain niitä tyttöjen leikkejä. Ilkeähän tällainen testi tietenkin olisi.

Feministit, erityisesti selkäpiitä karmivat anarkofeministit, haluaisivat kenties murtaa senkin, kuinka roolit kotona perinteisesti jakautuvat. Minä olisin halukas murtamaan jopa uutiseen päätyneen tavan pitää lastenhoitoon, pyykinpesuun ja ruoanlaittoon tasapuolisesti osallistuvia perheenisiä pehmo-isinä. Vaikka käytänteitä pyrittäisiinkin murtamaan, menestyksekkäästikin, ei usea anarkofeministi lähde mielellään ullakolle tarkistamaan hiirenloukkuja, puhdista viemäriputkia tai mene katolle tiputtamaan lumia.