tiistaina, heinäkuuta 13, 2010

Oi kuuntelepas, vaari, tuota Mikko Paateroa



Poliisiylijohtaja Mikko Paatero

Vanhojen tuttujen juttujen toisto on taas tarpeen. Eipä kansalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi nimittäin ole mitään tapahtunutkaan.

Lähes joka foorumilla on puhuttu jo vuosikausia ja hyvinkin tiiviisti rangaistuksien koventamisesta, koska se, kuinka olemattomasti ne vastaavat ihmisten loogista oikeustajua, on läpinäkyvyydessään aivan omaa luokkaansa. Kansan mielipide rangaistusten koventamisesta on yhtenäinen (k. gallup), epäkohdat ovat päivänselviä ja rehellisellä veronmaksajalla, yhteiskunnalle elintärkeällä tuottavalla yksiköllä, ei ole kuin nimellinen oikeusturva. Porvoon ampumavälikohtaus on nostanut tapetille keskustelun siitä, kuinka lepsusti henkirikoksista tuomittuja Suomessa kohdellaan.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on sinänsä mies paikallaan. Pätkä on kuunneltavissa YLE Areenassa vain kuukauden ja linkitänkin kunnollisen uutisartikkelin heti kun sellaisen löydän. Paateron lyhykäinen haastattelu on onneksi aivan alkupäässä ohjelmaa, ennen kolmea ja puolta minuuttia, ja kirjoitanpa sen tähän. Aivan sanantarkasti en viitsi sitä laittaa, koska haastattelun puhekieli on vaikeaselkoista ja epäloogista.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on valmis koventamaan väkivaltarikosten tuomioita.

Paateron mielestä tuomiot olisi myös istuttava vankilassa sen mittaisina kuin ne on määrätty.

- Itse olen sitä mieltä, että väkivaltarikosten tuomioita pitäisi saada kovennettua. Yhteiskunnan tulisi antaa tällainen signaali. Jos se tarvitsee lainsäädännön muutoksia niin silloin lainsäädäntöä tulee muuttaa, ja toisaalta, kun törkeistä rikoksista vapaudutaan vankilasta niin siihen olisi saatava psykiatrinen ja lääketieteellinen ammattitaito enemmän mukaan kuin tällä hetkellä.

Ohjaako raha liikaa vankilatuomioiden tai tuomioiden kärsimistä siinä suhteessa, että maksaa 50 000 euroa vuodessa pitää ihmistä vankilassa?

- Oma käsitykseni on se, että rahan perusteella kriminaalipolitiikkaa ei saisi tehdä, ja sen takia en hyväksy sitä, että asia ratkaistaisiin pelkästään sillä perusteella, että vankilassa olo maksaa paljon. Sillä perusteella tätä asiaa ei pidä ratkaista vaan jollain muilla perusteilla ja jos sitten päädytään samaan ratkaisuun niin hyvä on, mutta sitten täytyy löytyä niitä kriminaalipoliittisia keinoja. Itse suojaisin kyllä kansalaisia enemmän kuin mitä tällä hetkellä suojataan.

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan yleinen turvattomuus ei ole lisääntynyt yhteiskunnassamme viime viikolla kolmen ihmisen kuolemaan johtaneen Porvoon ampumavälikohtauksen takia.


Niin tyhmiä kansalaiset eivät olekaan, että kokisivat kollektiivista turvattomuutta siksi, että yksittäistapaus Esa, jonka toki kuuluisi istua linnassa koko lopun ikäänsä, hankki itselleen laittoman mutkan ja myös käytti sitä. Siksi turvattomuuden tunnetta tulisi kokea, että Esaan alun alkaen sovellettu rangaistuskäytäntö puolestaan ei ollut yksittäistapaus, sillä hyvin moni henkirikoksen tekijä pääsee aikanaan ehdonalaiseen ja tuomionsa loppupuolella vaikkapa opiskelemaan avovankilan kautta.

Poliisin voima lainsäädännössä on tunnetusti olematon ja poliisiylijohtaja toimii lähinnä mielipidevaikuttajana. Humaanit kukkahatut ovat Suomen rikoslainsäädännön ja kriminaalipolitiikan laatineet. Muutosta ei saada aikaiseksi noin vain, koska vaaleilla ei pystytä vaikuttamaan kuin osaan päätösvallan jakautumisesta. Muutos voisi syntyä Paateron kaltaisten auktoriteettien avatessa suunsa. Poliisilta, eli valovuoden oikeusministeriön kukkahattutätiä asiantuntevammalta instanssilta tuleva signaali rangaistusten koventamisesta on se luotettavin. Sisäministeriön pamput asuvat rauhallisissa lähiöissä ja työskentelevät ilmastoiduissa konttoreissaan. Poliisi toimii kentällä, tapahtumien ytimessä, ja sen viesti nykyrikollisuuden tasosta on se, mitä pitää kuunnella.

Paatero haluaisi siis suojella kansalaisia paremmin kuin se nykyään on mahdollista, mutta eipä se noin vain onnistu määrärahojen puuttuessa. No, sehän nyt ei ole edelleenkään mikään uutinen, ettei yhteiskunnan eteen itsensä piippuun ahertava veronmaksaja ole likimainkaan yhteiskunnan prioriteetti numero yksi. Suomi on säästynyt toistaiseksi suuremman mittakaavan järjestäytyneeltä rikollisuudelta, mutta Paatero on asiasta silti huolissaan. Luottaisin poliisiylijohtajan harkintakykyyn siinä, mistä tulee kantaa huolta. Jengiytymisestä puheen ollen huoleen onkin aihetta, kun melkein kokonaan erilaisten islamistikapinallisjärjestöjen hallinnassa olevasta Somaliasta maahamme raahataan varsin huomattava osa maahanmuuttajista.

Myös uusien rikollisjärjestöjen tulo Suomeen on Paateron mukaan vakava uhkakuva. Etnisten rikollisjengien leviäminen muista pohjoismaista Suomeen on maahanmuuttajaväestön kasvaessa jopa todennäköistä, Paatero sanoo.


Tällaistakin nimittäin sattui vastikään, vaikkei sitä kai moni suomalainen kummemmin noteerannut tapauksen tavanomaisuuden vuoksi. Äärimmäisen mainio juttu on se, että tärkeä motiivi tälle Al-Shabaabille oli se, että Uganda osallistuu parhaillaan Afrikan unionin rauhanturvaoperaatioon Somaliassa. Sehän se onkin varsinainen helmasynti, jos valtion X joukot osallistuvat rauhan turvaamiseen. Sietävätkin siviilit saada pommeista.

Mikko Paateron olisi mielipidevaikuttajana kuulunut avata suunsa jo aikapäiviä sitten. Nythän on nimittäin vaarana, että hänen maineensa tahriinnuttua ylinopeussakoista (kylläkin jo neljä vuotta sitten), siihen liittyneestä hyvä veli -epäilystä, kenties poliisihallituksen toiminnassa ilmenneistä epäselvyyksistä ja jopa isoäitijupakassa moni voi pitää kannanottoa kansaa erityisesti kuohuttavaan asiaan irtopisteiden keräilynä ja maineen putsailuna. Tarkoitan Paateron mahdollisia poliittisia vastustajia.

Tällaisia epäilyksiä ei ole vielä julkisesti annettu, mutta kansanedustajien tapauksessa tähän ei olisi mennyt kuin nanosekunti. Hieman siis tilanteen kehittymistä ennakoiden esitän vanhan tutun kysymyksen: miksi kansaa erityisesti huolettavien asioiden käsittely ja kansan yliyliylivoimaisen enemmistön mielipiteen mukaisten ehdotusten esittämistä pidetään irtopisteiden keräilynä, maineen kiillottamisena (sulkaa hattuun jne.) ja populistisena nuoleskeluna?

Esitän kiperän jatkokysymyksen: millainen siis on hyvä (= ei-populistinen) virkamies tai poliitikko? Implisiittisesti aiemmasta voidaan todeta, että hän toimii kansan yliyliylivoimaisen enemmistön toivomusten vastaisesti ja käsittelee julkilausumissaan asioita, jotka eivät heidät virkaan äänestäneitä kansalaisia liiemmin hetkauta.

Muistellaanpa millaiset syytökset Eero Heinäluoma sai ilmaistuaan, ettei Suomi tarvitsisi maahanmuuttoa nykymittakaavassa. Heinäluoma leimattiin epäkelvoksi poliitikoksi, koska hänen lausumansa myötäili kansaa erityisesti kiinnostavassa ja huolestuttavassa asiassa kansan yliyliylivoimaisen enemmistön mielipidettä. Vanhas-Masa totesi: "Vastenmielistä!"

Jos ei joku uuno nyt vieläkään tiedä tai tajua, että mikä Suomen oikeuslainsäädännössä ja ennemminkin kriminaalipolitiikassa on aivan päin v-i-t-t-u-a, on oiva bloggaaja Yrjöperskeles koonnut varsin havainnollistavan paketin järjettömiä tuomioita törkeistä pahoinpitelyistä. Seppo Lehto on melkoinen pelle, mutta edelleenkin hänen saamansa tuomio oli niin ikään järjetön, mikäli sitä vertaa törkeisiin pahoinpitelyihin.

Yhdyn Yrjöperskeleen ounasteluun siitä, josko Lehdosta pyrittiin saamaan tarpeeksi mojova julkinen ennakkotapaus, jotta poliittisesti epäkorrekteja mielipiteitä esittävät saataisiin peloteltua hiljaisiksi. Niin ikään heidät saa kipattua jatkossa helpommin kiven sisään lietsomasta epäsuotuisia asenteita. "Mitä!? Vuosi ehdotonta kiihoituksesta kansanryhmää vastaan?" "No vähällähän sinä pääsit, että älä marise. Vertaapa vaikka Seppo Lehtoon."

Minusta on tosin tuntunut kriminaali- ja maahanmuuttopolitiikkaa seuranneena jo pitkään siltä, että on lähestulkoon itsetarkoituksellinen tavoite aikaansaada kunnollisille veronmaksajille mahdollisimman paljon kärsimystä ja lietsoa heissä katkeruutta. Mitä systemaattisemmin veronmaksajia, joita pitäisi Mikko Paateroa lainatakseni suojella nykyistä paremmin, viedään kuin litran mittaa niin sen parempi. Onko tarkoitus saada sellainen herran pelko perseeseen, ettei kukaan varsinkaan uskalla nullikoida? "Yrittäkääpäs vain niin kyllä täältä lähtee sellaisella lotolla tuomioita ja voimaan astuu sellaisia direktiivejä, ettette ole ennen nähneet."

Mysteeri tosin on edelleenkin se, mitä määränpäätä tällaisella järjettömän epäloogisella touhulla tavoitellaan... Kuka hyötyy siitä, että suomalaisia veronmaksajia vertauskuvallisesti monotetaan minkä ehditään? Ehdollista ja ehdollista koko loppuelämän kestävästä epäinhimillisestä tuskasta. Ehdollista myös kuolemantuottamuksesta.

Onneksi ei käyty valtion virkamiesten kimppuun sanan säilällä. Pari poliittisesti epäkorrektia totuutta olisi katkaissut kamelin selän. Yliajettu mummeli, raiskattu kehitysvammainen tai aivovamman pahoinpitelystä saanut uhri sen sijaan eivät liikuta poliittista eliittiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä tähän palautetta, joka voi olla aivan mitä vain mielessäsi liikkuu. Kaikki luetaan ja noteerataan - niin ruusut kuin risutkin.