Maahanmuuttoasenteista

Erehdyinpä lueskelemaan maahanmuuttoaiheisia keskustelunavauksia sekä kirjoituksia. Niistä kummunneiden kysymysten retorisuudesta huolimatta koen tarvetta vastata.

Ensimmäisenä tarjoan lääkettä ulkoministeri Alexander Stubbin kummasteluihin:

"Olen nähnyt viime aikoina liian vähän ihmisiä, jotka sanovat maahanmuuton olevan Suomelle hyvä asia", Stubb sanoo.

Minä olen tavannut viime aikoina merkillisen vähän ihmisiä, joiden mielestä lobotomia on suomalaisille hyvä asia. Teorioita on kaksi: 1) Suomalaiset pitävät lobotomiaa huonona vaihtoehtona, eikä sen puolesta liputtavia yksinkertaisesti ole mahdollista tavata, tai 2) suomalaiset ovat tietämättömyyttään lobotomiavastaisia ja muodostavat täten hätiköidyn kielteisen kannan.

Minua inhottaa ajatus tällaisia lausuntoja laukovasta ulkoministeristä, joka on asunut suuren osan elämästään jossain muualla kuin Suomessa, enimmäkseen Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Belgiassa.

Maahanmuuttokriittinen näkökulma, se ääripää, dominoi keskustelua. Keskustelu on liian yksipuolista. Siinä haiskahtaa rasismi, siinä haiskahtaa nationalismi, populismi ja ksenofobia (muukalaisviha). Se on hyvin vastenmielistä.

Stubb, hoi, eivätkö maahanmuuttomyönteiset instanssit sitten ole olleet äänessä lainkaan? Mikäli koet, että kriitikot dominoivat keskustelua, on perustelu kenties tismalleen sama kuin se, jonka esitin ylempänä: nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan tyytymättömät muodostavat enemmistön. Ei ole tosin täysin tuulesta temmattua väittää, että kriitikot ovat hanakampia pitämään ääntä, mutta entäs sitten? Stubb ja muu poliittinen eliitti tukahduttaisi mielellään kansalaisaktivismin vaikka voimakeinoin.

Toisaalta suomalaisella järjestelmällä on ollut huono valmius ottaa turvapaikan hakijoita, kun niiden määrä on niin voimakkaasti kasvanut. Näihin epäkohtiin meidän pitää puuttua.

Mihin epäkohtaan meidän pitäisi puuttua? Siihen, että Suomella on huonot valmiudet (verrattuna mihin) ottaa turvapaikanhakijoita? Siihen, että Suomeen pyrkivien turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut niin voimakkaasti?

Stubb ja muu poliittinen eliitti tukahduttaisi mielellään kansalaisaktivismin vaikka voimakeinoin. Ratkaisu molempiin yllä esittämiini kysymyksiin on mitä todennäköisimmin se, että Suomen resursseja vastaanottaa turvapaikanhakijoita kasvatetaan kantaväestön kustannuksella entisestäänkin siten, että se vastaa vuosittain lisääntyvää turvapaikanhakijoiden absoluuttista määrää.

Stubb ja kumppanit puhuvat epäkohdista, joihin tulisi puuttua. Globalisaation asettamista haasteista, joihin tulisi vastata. Missään ei kuitenkaan näy saati kuulu konkreettisia tapoja, kuinka asiat tulisi ratkaista kaikkia osapuolia mahdollisimman tyydyttävällä tavalla. Vanhanen, Brax ja Thors ovat tavanneet puhua asioiden kokonaisvaltaisesta arviosta ja tähän allegoriaan koko viesti on tyrehtynyt. Vanhanen tosin on siirtynyt pääministerin tehtävistään toisaalle, joten hänen hahmottelu- ja muistiongelmiaan ei tarvitse enää puntaroida.

Monttu auki oli maaliskuussa Satakunnan sanomien kolumnisti Taneli Heikka, joka pohti seuraavaa:

Yhtä avosylin ruotsalaiset ottivat vastaan ne sotalapset, jotka olivat pommituksia ja puutetta paossa vuosia. Ruotsi ja Yhdysvallat muiden joukossa ottivat vastaan satoja tuhansia elintasopakolaisia ja työnhakijoita Suomesta, kun oma maa ei pystynyt takaamaan toimeentuloa.

Näinkö nopeasti me unohdimme, mistä tulemme? Suomalaisista 60 prosenttia ei kyselyn mukaan halua "ottaa" maahan lisää maahanmuuttajia (HS 15.3.). Meitä on vuosisadat otettu vastaan, kun hätä tai työhalu on ajanut liikkeelle. Nyt Suomea pyyhkii ihmisvihan aalto, jonka harjalla ratsastavat perussuomalaisten ja rasistien lisäksi suurtenkin puolueiden johtajat.

Miksi tämä on mielestäni äärimmäisen huono vertaus nykyiseen maahanmuuttotilanteeseen? Suomalaisia muutti marginaalinen määrä tietyllä aikavälillä Ruotsiin ja Yhdysvaltoihin paljolti siksi, että valtavan kokoinen vihollinen hyökkäsi maahamme. Tästä huolimatta suomalaisia on varsin mukava vastaanottaa mihin valtioon tahansa, koska maastamuuttomme koostuu lähes sataprosenttisesti työperäisistä syistä.

Onkohan nyt ihan oikeasti perusteltua ja järkevää verrata Suomen toisen maailmansodan aikaista pakolaisuutta ja Somalian yli 25 vuotta kestäneestä sisällissodasta johtuvaa turvapaikkaturismia? En pidä itseäni jälkiviisaana, vaikka toteankin syyksi vertauksen päättömyydelle sen, että Suomen pakolaisuuden tiedetään kestäneen vain rajatun aikaa ja päättyneen jo aikoja sitten. Jälkimmäiselle ilmiölle sen sijaan ei loppua näy. Meidän täytyy peilata politiikkamme tällä hetkellä vallitseviin olosuhteisiin.

Suomalaisia ei oltaisi hyväksytty osaksi ruotsalaisyhteiskuntaa ensimmäistäkään yksilöä, mikäli olisimme saavuttaneet sota-aikana maineen kantaväestön kustannuksella loisivista turvapaikkakeinottelijoista, joiden kulttuuriperimä oikeuttaa meidät seksuaaliväkivaltaan ja jengiytymiseen rötöstelläksemme. Suomalaiset ovat misantrooppeja, koska suhtautuvat varsin nuivasti tällaisen kulttuurin pakkointegraatioon huolimatta muualta maailmasta saatavista empiirisistä lopputuloksista.

Kolmantena ja helpoimpana kysymyksenä käsittelyyn valikoitui artikkeli Suomen kuvalehdestä, peräisin Juho Salmisen kynästä:

Kysymys kuuluu, että lentääkö netissä lika vain siksi että se on mahdollista, vai kertooko tämä oikeasta tyytymättömyydestä asiain nykytilaan - ehkä yleisestä turhaumasta maailman menoon.

Näin siis kuului kysymys. Kontekstista uskaltaudun tekemään sellaisen päätelmän, ettei kysymys tarkoita yksinomaan internetissä tapahtuvaa, osin alatyylistäkin, keskustelua vaan nimenomaan maahanmuuttokriittistä keskustelua. Kaikenkaikkiaan Salminen niputtaa keskustelun lianheitoksi.

Vastaus kuuluu näin: suomalaiset internetiin asti vaivautuneet ovat oikeasti tyytymättömiä asiain nykytilaan ja turhautuneita maailman menoon noin yleisimminkin. Myös Juho Salmisen ensimmäisessä vaihtoehdossa piilee totuuden siemen, koska tyytymättömyyden ja turhautuneisuuden mainitseminen on internetissä mahdollista. Tämän vuoksi kynnys tyytymättömyyden ilmaisuun on vaikutusmahdollisuuden, edes pienen sellaisen, toivossa matala ja myös ylitetty.

Haluan esittää vuorostani Juho Salmiselle muutaman vastakysymyksen. Miksi internetin valtaväylälle hakeutuneet ihmiset louskuttaisivat leukojaan sattumanvaraisesta asiasta vain siksi, että se on ylipäätään mahdollista? Mitä hyötyä tavan kansalaisilla olisi olla tiettyä mieltä vain siksi, että se on mahdollista? Voisiko sen sijaan olla mahdollista, että valtaosa kirjoittajista ja gallupeihin vastanneista on oikeasti tiettyä mieltä tarkasteluun asetetusta asiasta, esimerkiksi luettuaan siitä kylliksi puolueetonta tietoa?

Juho Salmisen tulilinjalla on maahanmuuttokritiikki ja -kriitikot, joille internet on mahdollistanut mielipiteensä ilmaisun. Onko maahamuutto teemana siis valikoitunut uhmakkaiden kansalaisten kohteeksi täysin sattumanvaraisesti siksi, että se on mahdollista, vai olisiko mitenkään mahdollista, että he ilmaisevat tyytymättömyyttään puhtaasti oman harkintansa puitteissa? Onko vika vastenmielisissä toimittajissa, jotka ovat nostaneet maahanmuuttoteemoja uhmakkaiden kansalaisten arvioitaviksi?

Jos on maahanmuuttokriitikoiden retoriikkaa syytetty kiihottavista elementeistä, on sitä luvalla sanoen myös suvaitsevaiston sanavalinnat. Täällä esiintyvistä artikkeleista (etsi kohta "Valikoima tutkimusta puivista pääkirjoituksista ja kolumneista") löytyy varsin pontevia ja jopa tietynlaiseen asenneilmastoon lietsovia, ilmaisutapoja.

Alatyylinen ja henkilöönkäyvä tapa kirjoittaa on myös osa viime aikojen kehitystä, jossa tutkijat kertovat joutuvansa rasististen uhkailujen kohteeksi ja maahanmuuttoministerin tappaminen kiinnostaa.

Tätähän on ilmennyt, mutta mielestäni on osoitus harvinaisen kehnosta journalistiikasta yleistää tällainen alatyylinen perseily koskemaan kaikkia, jotka ilmoittautuvat maahanmuuttokriitikoiksi. Yhteiskunnissa on aina ollut samaa asiaa ajavia ihmisiä, joiden joukossa - ja ulkopuolella - on idiootteja.

Ymmärrän, että Juho Salminen halusi pitää kirjoituksensa siedettävän pituisena, mutta mikäli hän ylipäätään vaivautui linkittämään siihen Maahanmuuttoviraston tilastoja vuodelta 2009, olisin suonut hänen kertovan edes lyhyesti siitä, kuinka hän itse sieltä löytyvät luvut tulkitsee. Koska hän linkitti Maahanmuuttoviraston tilastoja kolumniin, jossa hän arvostelee maahanmuuttokriitikoiden keskustelukäyttäytymistä, olisin lukenut kernaasti hänen näkökantansa niihin samoihin tilastoihin, joista maahanmuuttokriitikot ammentavat perustelut asialleen.

On muutoinkin huomattavasti helpompaa perustella teesinsä, mikäli ne ajavat jotain yleisen käsityksen mukaan eettisesti hyvää ajatusta. Tässä tapauksessa helpomman tien valitsee toimittaja, joka asettautuu varauksetta monikulttuurisuusideologian kannattajaksi. Hänelle riittää perusteluksi se, että ajatus on hyvä. Kriitikolla on todistustaakka.