Jatkoa eiliselle - lisää vettä myllyyn!

Hienoa, SDP:n varapuheenjohtaja, Pia Viitanen! Vaikka katsonkin SDP:n suureksi osatekijäksi paljon mainostamassani suljetussa poliittisessa eliitissä, johon kaipaisin säröä ja uudistusta, on juuri tällainen toivottavaa. Savustetaan kaikki yhdessä vempulat ja heidän suojelijansa ulos koloistaan paljastamaan totuus.

Totuus kuuluu julki ja äänestäjien pinna ei kestä loputtomiin kiemurtelua, salailua, vaikenemista ja pakoilua. Jyrki Katainen, Matti Vanhanen, Timo Kalli, Jarmo Korhonen, Henna Virkkunen, Sampsa Kataja, Taru Tujunen - kaikki tai edes joku heistä tietää totuuden, joten olkaa hyviä ja laittakaa piste tälle ruljanssille, jotta jokainen saa keskittyä kunnolla työhönsä, johon heidät on äänestetty.

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.

Näin sanotaan täällä ja tämä on fakta.

Vuosi 2011 vaaleineen on yllättävän lähellä. Kansan luottamus tulee ansaita, se punnitaan ajoittain ja sen ylläpito vaatii ylläpitoa.

Venkulat ja epärehellisyys kuriin politiikassa

Ja kaappeihin piilotettuine luurankoineen päivineen. Tämä mies alkaa saada vähitellen kystä kyllin siitä, kuinka monen monituiset poliitikkojen henkilökohtaiset skandaalit, farssinomaiset venkoilut, vievät yhä enemmän ja enemmän jalansijaa itse poliittiselta päätöksenteolta - kansamme asioiden hoitamiselta.

Lisäsin vastikään sivupalkista löytyvien teesieni joukkoon raivostuttavan "hyvä veli" -järjestelmän ja toiveeni siitä, että sekin valtakartellin ominaispiirre kitkettäisiin pois. Vaikka sitten pala palalta. Viime viikkoina on ilmennyt jälleen lisää syytä olla syvästi turhautunut siitä, kuinka lahjusskandaaleissa ja ties missä kupruissa maineensa ryvettäneet poliitikot saavat kaikessa rauhassa toimia tehtävissään sekä viedä siinä samalla oikealta päätösten teolta aikaa.

Niin kanssapoliitikkojen kuin koko kansakunnankin huomio siirtyy jatkuvasti näiden vempuloiden omien hölmöilyiden käsittelyyn. Juuri Timo Soinilta kopioimastani ja tavan takaa toistamastani termistä, valtakartellista, puheenollen vaalirahakohun jälkimainingeissa pääministeri Matti Vanhanen ja maineensa kenties pahiten ryvettänyt, keskustan eduskuntaryhmän silloinen puheenjohtaja, Timo Kalli kommentoivat molemmat keskustan mahdollisuutta kierrättää ministereitä omasta puolueestaan Vanhasen jättäytyessä sivuun keskustan puheenjohtajan ja pääministerin tehtävistä.

Kalli ei halunnut nimetä vaihdettavia ministereitä. Hän arveli, että puolueen kansanedustajat havittelevat ministerikierrätystä sekä henkilökohtaisista syistä että puolueen edun takia.

Minua miellyttäisi kaikista eniten ajatus kansalaisten edun ajamisesta, sikäli kun se nyt enää on pääprioriteetti kansanedustajan toimessa. Jos tässä oikein innostuisi härskiksi, voisi moisesta lausunnosta vetää sellaisen johtopäätöksen, että moni keskustalainen poliitikko on avoimesti omaa etuaan havitteleva helppoheikki. Pääministeri joka tapauksessa vaihtuu kesäkuussa ja seuraaja vuoden 2011 eduskuntavaaleihin asti löytynee samasta puolueesta.

Tavasta käsitellä kaikenkarvaisia kupruja voi olla montaa mieltä, vaikka kaikkien huomio kohdistuukin niihin oikeiden asioiden sijaan. Keskustelun, puolelta toiselle heiteltävien lausuntojen ja täysin ulkopuolelta tulevien tahojen enemmän tai vähemmän relevanttien kannanottojen yllä häilyy jatkuvasti salamyhkäisyyden verho. Kaikkea olennaistakaan ei toden totta päädy suljettujen ovien takaa julkisuuteen.

Vähintään valtaapitävät kieltäytyvät kommentoimasta. Vaikenemista, kiemurtelua, salamyhkäisyyttä. Kuinkahan Vanhas-Masan dramaattisessa talonrakennustarvikeasiassa lopulta kävi? Tekniikan maailman asiantuntijoiden piti erään tiedon mukaan käydä tutkimassa asioiden laita, koska pääministeri-poloinen ei itse kyennyt asiaan. Olisikohan tarvittavat kuitit, dokumentit ja leimat vihdoin löydetty? Toivottavasti taloa ei ole täytynyt purkaa.

Näiden kuprujen käsittelyyn liittyy myös toinen teesini: Politiikkaan pitää saada suoraselkäisyyttä ja läpinäkyvyyttä. Oikeita, konkreettisia toimia ja asiat pöydälle sellaisina kuin ne ovat. Marja Tiuran ja Arto Merisalon väliset puhelinkeskustelut olisi syytä saada oitis puolueettoman, täysin objektiivisen, tahon kuultaviksi ja johtopäätöksiä kehiin. Mielelläni näkisin vihdoin viimein sitä oikeaa rehtiyttä.

Tiuran tapa reagoida hankaliin kysymyksiin ja aiheisiin on epäolennaisiin puolitotuuksiin tarttuminen, päälle huutaminen, parin valmiiksi mietityn lauseen krampinomainen toistaminen, luurin korvaan iskeminen ja pakoon juokseminen.

Eli ei siis mielellään näin. Huomioikaa toki se, että artikkeli on yhden toimittajan näkökulma, mutta juuri tuollaisen pakoilijan leima minullekin on viime aikoina välittynyt. Poliitikon selkärankaa koetellaan erityisesti siten, että pöytään nostetaan faktoin osoitettava epäselvyys, johon olisi ikään kuin annettava perustavaa laatua oleva selitys, mikäli maineensa äänestäjien silmissä haluaa pelastaa.

Apu-lehden 31.3.2010 lehtihyllyihin ilmestyneen numeron 13-14 haastattelu ei täysin riitä saamaan minua vakuuttuneeksi hänen vilpittömyydestään, vaikka avaakin Tiuran kertomuksen tapahtumien kulusta. Todistustaakan omaavan ihmisen näkökulma asiaan poikkeaa luonnollisesti siitä, mitä monesta muusta yhteydestä saa lukea. Ylisanoja toimittaja Leila Itkonen ei ainakaan ole säästellyt kuvaillessaan Tiuran sympaattista persoonaa. Tiuran itsevarmuus virallisemmissa tiedoitusvälineissä kuitenkin antaa ymmärtää, että kehoitus loikkaamisesta keskustaan tuli puoluesihteeri Jarmo Korhoselta. Vaalirahoitusaineistoon syyttäjä ottaa kantaa vasta ensi syksynä ja asia on parhaillaan tutkinnassa. Odottelemme.

Veikkaan, että aiemmin mainituista puhelinäänitteistä paljastuu ainakin jomman kumman osalta sellaisia asioita, ettei kyseistä henkilöä tarvitse kauan mediassa sietää. Se, mikä pitää salata, ja minkä julkaisemista pitää viikkokaupalla pohtia, ei selvästi kestä päivänvaloa. Juridisista syistä on ymmärrettävää, ettei Arto Merisalo voi minne tahansa äänitteitään asettaa julkaistavaksi, mutta juridisesti asiantunteva, puolueeton ja lahjomaton taho täysin kokoomuksen tai keskustan toiminnan ulkopuolelta on siihen oikea.

Vaan mistä löytyy puolueeton ja varmuudella lahjomaton taho selvittämään asiaa? Minun on vähitellen yhä hankalampaa luottaa yhtikäs keneenkään, etenkään valtakartellin edustajien rekrytoimaan selvitysmieheen. Viralliset lausunnot on voitu voidella kabineteissa ja edustussaunoissa jo aikoja sitten. Suomi on julkiselta kuvaltaan maailman vähiten korruptoituneimpia maita, mutta täällä voitelua ja oman edun tavoittelua junaillaankin kenties hieman kautta rantain, kaikessa hiljaisuudessa ja salakavalalla sitouttamisella. Optiojärjestelyitä, byrokraattisia suojatyöpaikkoja.

Valtapuolueiden vaalirahoituskohu kokonaisuudessaan on pikku hiljaa lakaistu maton alle ja itse kukin vaikuttaa päässeen selkääntaputtelun seurauksena kuin koira veräjästä. Sokeaa luottamustaan antava kansa ei tiedä vieläkään, että mitkä minkäkin esiin nousseen asian taustat todella olivat. Kulminaatiopisteenä pidän Jarmo Korhosen ja muun keskustajohdon luottamuksen murtumista hänen kiemurreltuaan erinäisistä salaisista yhdistyksistä.

Faktaa kuitenkin saatiin pöytään, huomioikaa gallup artikkelin yhteydessä. Jarmoa asia ei naurattanut. Ei naurattanut myöskään Vanhasen Mattia. Asia erikseen tosin on se, mikäli tutkimukset ovat yhä käynnissä, mutta kohua ja maineen sotkemista koko vyyhti on sisältänyt alusta pitäen, enkä usko, että mikään pelastaa tilannetta täysin keskustan voitoksi.

Jottei kirjoitus menisi pelkästään suurimpien puolueiden asioiden ruotimiseksi, täytyy sanoa, että myös vasemmistoliiton ja erityisesti Sirpa Puhakan toiminta kohun keskellä aiheutti varsin syvän pettymyksen. Vähintään vasemmistoliitto olisi voinut ilmoittaa metalliliitolta saamansa tuen määrän, koska sen johtaja Riku Aalto periaatteessa antoi tähän luvan.

Hän perusteli kieltäytymistään myös sillä, että maailma oli aivan erilainen vuonna 2007, kun näitä rahoja annettiin: vasta nyt puolueiden rahoittamisesta on hänen mukaansa tullut jotain salamyhkäistä ja tuomittavaa.

Hyvä, että edes nyt, jottei veronmaksajien rahoittamien AY-liikkeiden kassoista saada enää jatkossa nyhdettyä vaalirahoitusta vastoin niiden jäsenten tahtoa! Ei jokainen SAK:n jäsen kuulkaa ole automaattisesti demari tai vasemmistoliittolainen, esimerkkinä allekirjoittanut. On toden totta hyvä, että asia nostetaan pöydälle, jotta vuonna 2011 pienempiä puolueita saadaan lähemmäksi samaa lähtöviivaa. Saivatkohan puolueet sekä yksittäiset ehdokkaat kerätä tukea kampanjointiinsa vaikkapa vuoden 1991 eduskuntavaaleissa ilman sen kummempaa selvitysvelvollisuutta?

Kesäkuun puolivälissä puolue esimerkiksi lähetti Sirpa Puhakan nimissä tiedotteen, jossa vaadittiin puolueiden vaalirahoituksen avoimuudelle kirkkaita pelisääntöjä.

Uudistukset palvelisivat vasemmistoliitonkin etua, mutta yhteinen asia vaatii avoimuutta myös heiltä. Tämänhetkinen tilanne asettaa puolueita ja niin ikään myös yksittäisiä ehdokkaita eriarvoiseen asemaan. Jossain määrin ilmiö on luonnollinen, koska tunnettavuuden ja suosion kasvu johtaa laajempaan tukijoiden määrään.

Suurin yksittäinen syy toiveelleni järjestelmän uudistamisesta on saada politiikkaan vaihtuvuutta. En edelleenkään luota siihen, että ministerisalkkujen kierrättäminen vuoron perään vanhoilta tutuilta toiselle palvelee valtiomme etua.

Kuka haluaa nähdä ministereinä vielä kahdeksankin vuoden kuluttua Mauri Pekkarisen, Paavo Väyrysen ja Jyri Häkämiehen? Houkutellaanko salkkujakoon Pertti Salolainen, Harri Holkeri, Paavo Lipponen, Esko Aho, Iiro Viinanen tai Raimo Ilaskivi? Ei, ei. Tarpeeksi syytä pöydän puhdistukselle antaa tämä.

Osa kiitosta kuuluu lehden mukaan ärhäköityneelle iltapäivälehdistölle, joka vaatii poliittisilta toimijoilta avoimuutta aivan eri tavalla kuin parikymmentä vuotta sitten.

Jotain hyötyähän toki keltaisesta lehdistöstäkin on, vaikka skandaalinhakuisuus, monen asian paisuttelu ja epäolennaisuuksiin tarttuminen ovat kaukana kansakuntamme edusta. Lehdistön, varsinkaan keltaisen sellaisen, poliittiseen riippumattomuuden on kuitenkin syytä suhtautua varauksella, vaikka Pravdaan nähden ollaankin useimmiten monta askelta edellä. Valitettavasti(ko?) miltei jokainen tämänkin kirjoituksen lähteistä on Iltalehden verkkoliitteestä ja muutama niistä on jo hieman vanha. Asia kuitenkin edelleen vakava ja validi.

Jos ei tuokaan riitä, niin Jyrki Kasvi asettaa pelille pisteen tällä lausunnolla.

Äänestäjien täytyy tietää, mistä poliitikot vaalirahansa saavat, jotta ihmiset voivat arvioida heidän riippumattomuuttaan, linjaa kansanedustaja Jyrki Kasvi (vihr).

Riippumattomuuden ja lahjomattomuuden tulee toden totta välittyä äänestäjille tällaisten seikkojen kautta. Lukaiskaapa kyseisestä artikkelista erityisesti se, kuinka Kalli vastasi Kasville. Tuollainen venkulointi ei paranna Kallin tai koko keskustapuolueen tilannetta. Suomen toiseksi suurin puolue (kansanedustajapaikkojen ja kannatusbarometrien mukaan) sysää vastuun lainsäädännöstä kokonaan pienelle puolueelle, vaikka näillä onkin oikeusministeri (Tuija Brax) istuvassa hallituksessa. Erinomaista, että vihreätkin ovat samassa rintamassa grillaamassa valtakartellia - olkoonkin, että aiempi artikkeli on jo kohta kaksi vuotta vanha.

Mahdetaanko vaalirahoituslakiin saada tarvittavia uudistuksia ennen ensi vuoden eduskuntavaaleja? Kysymykseen vastauksen antanee valitettavasti vastakysymys: Mitä intressejä isoa rahaliikennettä pyörittävillä valtapuolueilla olisi moisille muutoksille? Kukapa sitä olisi "havittelematta oman puolueensa etua tai omaa etuaan", Timo Kallia vapaasti lainatakseni?

Linjaus

Valaistuin ja alan tästä lähtien kannattaa huomattavasti avoimempaa maahanmuuttopolitiikkaa. On jo lähtökohtaisesti vallan absurdi ajatus, että eurooppalaiset hyvinvointivaltiot paitsi pitävät huolta omien kansalaistensa toimeentulosta, työllistymisestä sekä sosiaaliturvajärjestelmästä, myös pitävät yllä ylettömän tiukkaa turvapaikkajärjestelmää näiden toissijaisten asioiden turvaamiseksi.

Jatkoa ajatellen toivoisin, että kiintiöpakolaisten määrää lisättäisiin nykyisestä noin 750 henkilöstä vähintään 2000 kappaleeseen. Olisi myös toivottavaa, että Astrid Thorsin ehdottama lakimuutos yksittäisiin paikkakuntiin kohdistuvasta maahanmuuttajien/pakolaisten/turvapaikanhakijoiden pakkosijoittamisesta ratifioitaisiin välittömästi.

On myös järjetöntä, että nykyään raiskaajia, murhaajia ja törkeisiin pahoinpitelyihin syyllistyviä rangaistaan häpeilemättä jopa ehdottomalla vankeusrangaistuksella. Myös ehdollinen vankeusrangaistus on väkivallalla höystettyyn raiskaamiseen syyllistyneelle henkilölle aivan liian tyly rangaistus, sillä väistämättä tekijän maine asuinyhteisössä sekä tuttavapiirissä tahriintuu rikosrekisterimerkinnän johdosta.

Näitä järjettömiä tuomioita langettavat tahot eivät ole lainkaan tulleet ajatelleeksi sitä, että millainen taloudellinen katastrofi sakkorangaistuksesta saattaakaan koitua väkivaltaiselle raiskaajalle, jolla saattaa hyvinkin olla entuudestaan asuntolainasta lähtien välttämättömiä kuluja. Minusta niin ikään henkirikoksiin syyllistyvät pitäisi päästää tästä lähtien vain nimellisellä päiväsakkojen määrällä, koska ehdoton vankeusrangaistus on julmaa ihmisoikeuksien loukkaamista ja yksilönvapauden rajoittamista.

Luitko oikeasti tähän asti? Otahan tuosta tuoppi kuravettä ja silli.

Hetero(valta)kulttuurista ja seksuaalivähemmistöistä

Tässäpä saman tien aika pitkälti suoraa jatkoa edelliseen pläjäykseen.

Seksuaalivähemmistöjen tilanteen kanssa vauhtiin päästyä on nimittäin hyvä heittää lisää puita uuniin ja jatkaa. Viime viikon Maria!-ohjelmassa juontaja Jani Toivola puhui suurimmaksi osaksi ihan kelpo asiaa, mutta minun tasa-arvokäsitystä vastaan sotii olla yhtä huomionhakuinen kuin hän tai Saarikosken Akuliina. Olisi kaikkien kannalta järkevintä keskittyä vain omaan olemiseensa ja ottaa toiset huomioon omina itsenänsä. Suurta osaa väestöstä tähän ei tietenkään saa noin vain kammettua.

Nykyään vikaa kuitenkin on vähemmistöissä itsessäänkin, koska käynnissä on jatkuva myönteisten mielipiteiden vaatiminen enemmistöltä. Minusta kaikkien pitäisi tulla toimeen perustamatta vähemmistöille erikseen palvelupisteitä, mediaa ja pitämättä erikseen homokiintiöitä siellä sun täällä. Tuo syrjinnän toitottaminen ja ajoittainen marttyyriksi heittäytyminen ei ole välttämättä ollenkaan oiva keino itse asian auttamiseksi, vaikka TV-tuotantoyhtiöt ja media reagoivatkin ahkerasti. Ruikutus käy jo monen pohjimmiltaan suvaitsevaisen ihmisen korville ja saattaa aiheuttaa ei-toivotun vastareaktion.

Syrjinnästä puheenollen Akuliina ei ole ainoa, joka halveksuu valloilla olevaa heterokulttuuria. Moni heteroseksuaalikin saattaa tuntea hyljeksintää vähemmistöjen taholta ja tällöin puhutaan jälleen positiivisesta syrjinnästä.

Vastakkainen mielipide tuosta vähemmistöstatuksen alleviivaamisesta löytyy paljon parjatulta Iltalehden keskustelupalstalta, aiheesta "Syrjitäänkö Suomessa seksuaalivähemmistöjä?"

Eivät homot sitä enempää "toitota" omasta elämästään, saman verran kuin heterotkin. Seksuaalisuus on vain yksi osa-alue elämässä.

Voidaanhan ajatella, että heteroseksuaalisuudesta toitotetaan jatkuvasti siten, että lehdet pursuavat heteroparisuhdetta koskevia tutkimuksia ja haastatteluita sekä niihin liittyviä joutavanpäiväisiä analyysejä. Mikäli ihmissuhdeasioihin keskittyvän aikakauslehden palstalle eksyy stoori homoparista, on asia huomioitu jotenkin erityisesti.

Jari Sillanpää tai Ricky Martin nimittäin kertovat avoimesti homoseksuaalisuudestaan. Ei ketään kiinnosta, jos minä kertoisin kaikille todella estottoman avoimesti heteroseksuaalisuudestani. Tätä avoimuutta ja rohkeaa esiinmarssia korostetaan erityisesti, koska tottahan on, että he haluavat toimia rohkaisevana esimerkkinä niille, jotka salaavat seksuaalisuuttaan. Näin se asia vain kuitenkin on ja tuskin kovin radikaalisti muuttuu. Heteroita kun kuitenkin sattuu olemaan sen verran reilu enemmistö, ja vastaavasti aktivisteja, joita nämä pienetkin nyanssit häiritsevät, on häviävän pieni vähemmistö.

Tästä huolimatta olisi kieltämättä mielenkiintoista, mikäli Iltalehden sivulta löytyvää Sofian sohva -palstaa selaillessa eteen tulisi täysin ennalta ilmoittamatta homoparin seksiongelmien ruodintaa. Näinhän asia ei ole. Homoseksuaalit on "eristetty" tällaisen julkisen palstan ulkopuolelle omille pienille keskustelufoorumeilleen. Samanvertaisten homopareja koskevien parisuhdekysymysten ujuttaminen palstalle ainakin säväyttäisi.

Ei sitä tiedä, vaikka se edistäisi vähitellen tasa-arvokehitystäkin. Etenkin vanhoilliset olisivat kauhuissaan. Viikonlopun iltapäivälehdet jäisivät kaupan hyllyyn, mikäli ne tulvisivat jutun juurta homojen seksikokemuksista. Poloisten kukkahattujen järkyttyneet ilmeet kassojen välittömässä läheisyydessä ainakin olisivat nautinnollinen näky.

Todelliset aktivistit tosin ovat sitä mieltä, että seksuaalivähemmistöjä sorretaan tasan niin kauan kun kirkko ei heitä suoraan hyväksy, eikä adoptio-oikeutta myönnetä. Kaikissa asioissa ei tultane koskaan saavuttamaan täydellistä tasa-arvoa tai edes konsensusta.

Sinnikkäistä yrityksistä huolimatta näiden aktivistien olisi syytä ymmärtää tämä asia ja keskittyä vain elämään omana itsenään. Oman vähemmistöstatuksensa alleviivaaminen on nimittäin selvästi aiheuttanut vastareaktioita heteroenemmistön keskuudessa.

Aika validi poiminta Iltalehden keskusteluista on tämäkin:

Ongelma lienee siinä että kyseinen ryhmä ihmisiä ei voi sietää sellaisia jotka heistä eivät pidä - se on punainen vaate tälle ryhmälle ja ensimmäisenä huudetaan syrjintää.

Hei hei hellurei, vapaassa yhteiskunnassa on myös ilmaisunvapaus meillä jotka emme jaksa kuunnella joka tuutista tulevaa "Ooh, homous on ihanaa. Olemme parempia ihmisiä kuin te ja haluamme erikoisvapauksia ja kiintiöitä!"

Maahanmuuttajien kanssa toteutuu ajoittain tismalleen sama efekti, mutta eipä mennä siihen nyt. Kysymys "Syrjitäänkö Suomessa seksuaalivähemmistöjä?" on tosin totuttuun tapaan tarkoitushakuisesti asetettu. Olisihan asian voinut esittää niinkin, että "Eikös seksuaalivähemmistöillä olekin Suomessa moneen muuhun maahan verrattuna aika hyvät oltavat?"

Mahdottoman hyvä loppukaneetti syrjittyjen poloisten voivottelulle onkin tässä:

Kysymys voisi olla, että ketä vittu kiinnostaa, ei tässä nyt jaksa koko ajan tuntea jotain kollektiivista syyllisyyttä milloin minkäkin vähemmistön takia. Milloin itkee joku maahanmuuttaja tai milloin seksuaalivähemmistöön kuuluva. Itse pyrin kohtelemaan reilusti kaikkia, enkä jaksa ottaa vastuuta kaikkien idioottien tai punaniskojen sekoiluista.

Minulla ainakin on puhdas omatunto, koska kohtelen kaikkia tasavertaisesti mihinkään ominaisuuteen katsomatta niin kauan kun he eivät tee ilkeyttä, kohdista minuun jonkun ominaisuuteni vuoksi negatiivisia/paikkansapitämättömiä ennakko-odotuksia tai syrji aiheetta.

Radikaalista anarkismista ja hetero(valta)kulttuurista

Tiedä häntä miksi, mutta vietin lähestulkoon koko sunnuntai-illan lukien kaikenlaista jännää mm. seksuaalianarkismista, seksuaalivähemmistöjen tilanteesta ja yleisestä suhtautumisesta vallitsevaan tilanteeseen. Vierailin jopa Lepakkolaakson keskustelupalstalla katselemassa, mitä mieltä siellä ollaan Marja-Sisko Aallosta ja hänen tarinastaan. Sitä en kuitenkaan tässä käsittele.

Olen mahdollisesti maininnut jo aiemminkin jossain yhteydessä nokkelasta nuoresta naisesta, Akuliina Saarikoskesta, TV 1:n ajankohtaisohjelmien toimituspäällikkö, tai tämän tiedon mukaan ulkomaantoimittaja, Jyrki Saarikosken tyttärestä. Akuliinan taustoista voi lukea edellisen artikkelin lisäksi täältä. Lyhykäisyydessään jutun juoni tuntuu kuitenkin olevan se, että missä ikinä on konfliktia, hässäkkää, pahennusta ja epäkorrektiutta, on siellä myös Akuliina.

Isukin titteli on eittämättä auttanut häntä saamaan äänensä useaa keskivertoa mielipiteiden ilmaisijaa paremmin kuuluviin. Tästä hänelle sietää olla kateellinen, mutta varsinaisesta ulosannista voi olla monta mieltä. Hänessä kiteytyy ääri-ihminen lähes joka asiassa - jopa omien mielipiteiden ristiriitaisuudessa toistensa kanssa. Mahtaneeko paskantaa lavuaariin ja pestä kätensä vessanpytyssä ihan vain normien tuhoamisen vuoksi. Sekasortoa!

Akuliina on vienyt edustamansa homoseksuaalisen vähemmistön asioiden ajamisen astetta radikaalimmaksi ja olisi valmis aloittamaan ihmisten systemaattisen ohjaamisen homoseksuaaleiksi. Niin ikään hän haluaisi Suomeen konfliktia ja heterokulttuurin tuhoamista. Ensimmäisenä hävitettävien ainesten listalla on luonnollisesti heteromies, josta hänellä ei ole ensimmäistäkään hyvää asiaa sanottavanaan.

Myönnän, että olen joissain asioissa hänen kanssaan samoilla linjoilla, mutta suurimmassa osassa asioista kuin ihmeen kaupalla täysin eri mieltä. Korkeintaan minä kaipaan välillä jotain räväkkyyttä ja kunnon toimia politiikkaan. Positiivisessa ja kaikkia hyödyttävässä mielessä tosin. Heterokulttuurin murskaamisen lisäksi hän haluaisi avata valtiomme rajat, jotta ihmisiä saisi tulla ja mennä täysin rajoittamattomasti. Jopa rikollinen toiminta yhteiskunnassa pärjäämiseksi olisi hänen ihanneyhteiskunnassaan sallittua.

Jos heterokulttuuri olisi likimain tuhottu, rajat olleet auki toistakymmentä vuotta ja valtiomuoto konfliktien sävyttämä anarkia - vähintään yövartijavaltio - olisi mielenkiintoista tietää, että kuinka kukaan tulisi toimeen. Myöskin olisi mukava tietää ihmisten keskimääräinen eliniänodote, bruttokansantuote ja vuotuinen väestönkasvuprosentti. Olisiko ihmisten lisääntyminen pelkästään koeputkihedelmöityksen tai miespuolisten siitosorien varassa? Tämä ei käy ilmi hänen haastatteluistaan tai kirjoituksistaan.

Täysin hallitsemattomaan maahanmuuttoon liittyy kenties hänen absurdein teesinsä: Maahanmuuttajilla tulisi olla välittömästi rajojen sisäpuolelle astuttuaan täysi mahdollisuus esittää vaatimuksia jopa konfliktin turvin. Kantaväestön tulisi siis kaiketi olla täysin vastikkeetta nöyriä sekä avokätisiä maahamme tulevia kohtaan ja nostaa heitä jalustalle itseensä nähden. Tällä toimintamallilla olisi mielenkiintoista tietää, että kuinka kauan mikään elin, tuotantoyksikkö, tai jakeluverkosto pysyy pystyssä.

Lopputuloksena olisi nälänhätä, inflaatio, taloudellinen katastrofi, rikosaaltojen sarja, korruptio, sissijärjestöt ja lopulta sisällissota. Luulisi kosmopoliitin huomanneen tämän kiistattoman tosiseikan ihannoimastaan kolmannesta maailmasta. Zimbabwessa, Nigerissä, Angolassa tai Sri Lankassa asuvilla ei nimittäin ole kivaa edellä mainittujen olosuhteiden vuoksi ja siksi ko. maista ylipäätään pyrkii väkeä Eurooppaan. Inflaation, entistä korkeamman työttömyyden, kansainvälisen rikollisuuden, olemattoman huoltosuhteen, talouskatastrofin ja korruption estämiseksi maahanmuuttoa säännöstellään ja rajoitetaan. Tämän johdosta sitä tulisi kiristää entisestään tilanteen turvaamiseksi vielä tulevaisuudessakin.

"All I wanna do is - bang bang bang bang - take your money!"

Tällaisia terveisiä välittää Sri Lankasta Britanniaan sisällissotaa paennut tamilisissin tytär, musiikkimaailman tähtiartisti (Akuliinan mukaan, itse en ole koskaan kuullutkaan) M.I.A, Mathangi "Maya" Arulpragasam, jossain kappaleessaan.

"Poliittista viestiä - ja toiminnan avausta - ei voisi paremmin muotoilla: hyvästit protestanttiselle työetiikalle ja nöyryyttämisen maahanmuuttopolitiikalle - rajat auki ja rahat niille joille ne kuuluu!"

Näin tähän tuumii maailman melskeissä aivosolunsa nyrjäyttänyt, todellisuudentajunsa ja loogisen ajattelukykynsä kadottanut Akuliina Saarikoski. Jos hänellä nyt on koskaan moista terveeseen järkeen ja yksinkertaiseen matematiikkaan sekä historian tulkintaan perustuvaa päättelytaitoa ollutkaan. Olen satavarma siitä, että Aksullekin tulee tippa linssiin, kun toveri anarkisti tulee ja vie lompakon oman elämisensä rahoittamiseksi.

Skenaario: Akuliina käy hankkimassa ihanneyhteiskunnassaan ruokaa (kapitalistinen elintarvikeliike tuskin on toiminnassa), mutta kotimatkalla vastaan kävelee romaninainen, joka varastaa ruokakassin. Syynä hänellä on kova nälkä, koska anarkia on vienyt hänen toimeentulonsa. No, se on pätevä selitys, koska:

Ei ole relevanttia, onko teko laillinen vai laiton, kunhan se on perusteltu.

Näin on Akuliina itse aikoinaan järkeillyt. Alkuperäinen haastattelu on ollut Helsingin sanomien NYT-liitteessä, eikä minulla ole syytä epäillä kirjoittajan vääristelleen hänen sanomisiaan. Hän kääntyy siis 180 astetta ja käy uudestaan paikassa, josta saa ruokaa. Viimeiset rahat menevät sinne, eikä lisätienestejä ole tulossa, koska sosiaaliturvajärjestelmä on luhistunut ensimmäisenä uuden yhteiskuntamallin astuttua voimaan.

Kotimatkalla vastaan tulee toinen, entistäkin nälkäisempi sälli, joka on vieläpä varsin riuska. Akuliinallekin on jo tullut kova nälkä kävellessä. Kuka ratkaisee, että kummalla on kovempi nälkä ja kumpi on oikeutettu ruokakassiin? Ei ainakaan mikään auktoritäärinen virkamies, koska fasistipoliisi on lakkautettu. Käyttöön otetaan siis kenties väkivalta ja vahvempi voittaa. Akuliinan maha jää taas kurnimaan. Hänen täytyy siis vuorostaan koettaa varastaa ruokaa, jotta pysyy hengissä.

Onko tämä nyt ihan oikeasti toimiva järjestelmä verrattuna nykyiseen?