keskiviikkona, toukokuuta 05, 2010

Kun on ämpärillä annettu, ei voi lusikalla vaatia

Kreikan talouskriisi alkaa käydä ikäväksi. Nyt siellä on otsaa lakkoilla ja mellakoida siksi, että retuperällä oleva hallitus aikonee lupautua sitoutumaan sille asetettuihin velvoitteisiin taloutensa hoitamiseksi ja ennen kaikkea vastineeksi tästä avusta. Pelkkä julkisen sektorin lakko ei riitä, sillä tällä haavaa Ateena on täysin sekaisin. Kymmenet tuhannet ihmiset mekastavat kaduilla ja heittelevät savupommeja. Kun on vuosikausia annettu ämpärillä, ei voi alkaa yhtäkkiä vaatia edes teelusikalla. Pankkikin piti mennä polttamaan. Se tähän talousongelmaan auttaa aivan vitusti. Mikä noita ihmisiä vaivaa?

Mielenosoittajien yleisin iskulause on rytmikäs "varkaat, varkaat" -huuto, jota jatkuu välillä minuuttikaupalla.

[...]

Tällainen järjestelmä on kansalaisten pilkkaamista. Anarkia ja kaaoskin olisivat parempia vaihtoehtoja, Mermiga sanoo.


Jälleen vain marginaalinen osa antaa koko muulle maailmalle ikävän leiman koko maasta, mutta tuollaisen riehumisen jälkeen Kreikka ei edes ansaitsisi muiden omalla kustannuksella tarjoamaansa tukea. Painukaa pois valuuttaliitosta ja perustakaa kaoottinen yhteiskuntajärjestys. Ihan sama meille.

Onhan se melkoista varastamista, jos eläkeikää hinataan edes lähelle EU:n ja euromaiden keskitasoa tai vanhempien eläkettä lakataan syytämästä tuhatmäärin tyttärille. Lähes sietämättömän tästä tilanteesta tekee se, että keskustan kansanedustaja Elsi Kataista (ei tiettävästi sukua Jyrkille) lainatakseni täällä Pohjoismaissa luotetaan vielä toistaiseksi oikeudenmukaisuuteen ja täällä lainkuuliaisuus on absoluuttinen hyve. Toisin on noilla mekastajilla, jotka alkaa tumman veren kuohahdettua viskellä savupommeja ja polttamaan pankkeja. Aivan kuin pikkulapsilta oltaisiin otettu tikkukaramelli pois. Vuoden aikana 14 kuukauden palkka. Haistakaa paska!

Katsoin eilis- ja tämänpäiväisiä eduskunnan täysistunnossa pidettyjä puheenvuoroja ja todellakin muut keskustapoliitikot ovat siis varauksellisia tämän hankkeen suhteen. Näin on myös Paavo Väyrynen.

- Ongelma tässä on se, että ei ole käyty mitään keskustelua koko hallituksen piirissä, keskustan ministeriryhmässä tai eduskuntaryhmässä.


Tämähän on upeaa. MTV3:n Seitsemän uutisissa Matti Vanhanen sanoikin haastattelussa, että hallitus on jo tehnyt päätöksensä, eikä sille mitään mahda. Näin täällä meillä asiat hoidetaan. Asiaa oltiin kuulemma tosin käsitelty jossain eri hienossa valiokunnassa, mutta Väyrynen ei ollut ollut paikalla.

Uutisissa haastateltu kreikkalainen mekastaja ilmoitti, ettei heidän ole järkevää ottaa tätä avustuspakettia vastaan, koska se jouduttaisiin maksamaan takaisin moninkertaisena. Mikäli Kreikka ei hyväksy lainaehtoja ja jättää avokätisesti tarjotun paketin vastaanottamatta, ovat meikäläiset onnesta soikeina. Se olisi ollut meiltä pois ja järjettömän idiotismin vuoksi. Läheskään täysmääräisenä annettavaa tukea ei kuitenkaan tulla saamaan takaisin - koroista puhumattakaan.

Kuinka hanurista tiedoittaminen todella on Kreikassa, elleivät kansalaiset oikeasti ymmärrä, että kuinka vakavasta asiasta on kyse? Mikäli valtiolla on 300 miljarin euron budjettivaje, johon toiset valuuttaliiton jäsenvaltiot tarjoavat apua, on käsittämätöntä murehtia rahojen takaisin maksusta. Eikö ojentavaan käteen tulisi tarttua epäröimättä ja murehtia (tapahtumatta jäävää) takaisinmaksua vasta myöhemmin, koska tärkeää olisi nyt päästä jaloilleen?

En ole valuutta-asiantuntija tai kansainvälisen valuuttaliikenteen ekspertti, mutta en ollut myöskään äänestyskelpoinen silloin, kun Suomi äänestettiin mukaan sekä Euroopan unioniin että Euroopan valuuttaliittoon. Nykyisessä valuuttapolitiikassa on lisäksi sellainen hauska puoli, ettei Kreikka tule saamaan itselleen rahaa senttiäkään. Kreikka kuitenkin tulee solidaarisuuden nimissä pääsemään taloudellisesti jaloilleen. Kuinka?

Kreikka saa numeroita. Suomella ei ole missään 1,6 miljardia euroa valuuttaa konkreettisessa muodossa, jollaisena me olemme lapsista asti oppineet sen tuntemaan. Paalua polkaistaan tarpeen tullen melko pitkälti tyhjästä. Jostain ilmestyy numeroita, jotka päätyvät tahon X, tässä tapauksessa Kreikan valtion, käyttöön. Suuremman inflaation välttämiseksi numeroita häviää toisten maiden "tileiltä."

Ei voi muuta sanoa kuin hip hurraa odottaen, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä tähän palautetta, joka voi olla aivan mitä vain mielessäsi liikkuu. Kaikki luetaan ja noteerataan - niin ruusut kuin risutkin.