Aasiakaspalvelun riemua

Erehdyinpä lueskelemaan pitkästä aikaa kaikkien tuntemaa Aasiakas.netiä. Ei ole edelleenkään lainkaan mukavaa luettavaa, mutta suosittelen sitä silti muillekin ja heittelen tekstiin mukaan muutaman maukkaan esimerkin. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että Suomessa on paljon luultua enemmän avohoitopotilaita sekä myös diagnosoimattomia mielenterveysongelmaisia yli päätään. Tuollainen käytös ei ole millään muullakaan perusteltavissa. Asiakas on harvemmin oikeassa.

Niin ikään olen entistä vakuuttuneempi siitä, etten halua asiakaspalvelutyöhön. Minä en soveltuisi asiakaspalvelu- tai myyntityöhön siksi, etten kerta kaikkiaan kykenisi hillitsemään itseäni ja myötäilemään aikuista asiakasta, jolla ei ole käytöstapoja tai edes peruskoululaisen ihmisen vuorovaikutustaitoja. Yleinen älykkyysosamääräkin jää kengännumeron tasolle. Kaikkein surullisinta on lukea siitä, kuinka työntekijää ei vaivauduta kohtelemaan ihmisenä vaan selvännäkijänä, koneena ja edellisessä linkissä säiden hallitsijana.

Sanotaan, ettei lapsilla tai etenkään teineillä ole käytöstapoja, mutta on ihan siinä ja siinä, ovatko vanhukset pahempia. Aasiakas.netissä suurimmat älyttömyydet tulevat vanhuksilta, eikä käytännössä kukaan olekaan valitellut nuorten asiakkaiden haistattelevan tai huutavan turhan päiten. Arvostan suuresti yhteiskuntaamme rakentaneita ikäihmisiä, samoin kuin aiempia ikäpolvia, mutta sieltä arvostuksen huipulta tulee kyllä alas rominalla, ellei osaa käyttäytyä. Minkäs sitä tietenkään mielenvikaisille ihmisille mahtaa. Kuten sanottua, on sekopäisyydessä kenties ikävintä se, ettei kohdehenkilö käsitä kaikessa idioottimaisuudessaan olevansa itse se vajaaälyinen.

Vanha mummunkoppura on jo höpertynyt niin reilusti, että hänen voisi katsoa taantuneen älyllisesti lähemmäs vastasyntyneen tasoa, joten hänestä on täysin oikeutettua osoittaa mieltä julkisella paikalla. Jos nyt joku esimerkki kaivataan, niin tässä on oikein mainio. Niin ikään puutteellinen älykkyys estää ymmärtämästä, että mikäli 85 ikävuoteen mennessä rahaa on jemmannut tonnikaupalla, ei ole mitään syytä hankaloittaa kaikkien elämää ruikuttamalla siitä, että porkkanapiirakoiden kilohinta on kasvanut edellisviikosta kolme senttiä.

Ellei hän olisi menettänyt viimeisiä rippeitä todellisuudentajustaan, ymmärtäisi vanha papankäppyrä tai muuten vain vajaaälyinen ihminen senkin, ettei työtään tekevälle asiakaspalvelijalle saa hankittua potkuja siten, että paikalle käskyttää esimiehen kuuntelemaan valitusta. Mikäli älyllinen kapasiteetti olisi edes kelvollinen, ymmärtäisi asiakas työntekijän olevan se tehtäväänsä koulutettu ja pätevin ihminen, jota ei ensi kädessä aleta syyttää.

Ellei alati rapistuva henkinen tasapaino vieraannuttaisi näitä ihmisiä jatkuvasti kauemmaksi yhteiskunnasta, olisi selvää, ettei lumisateen jälkeen ole mahdollista saada juuri omaa kotitietään välittömästi auratuksi kaupungissa, jossa asuu vaikkapa 80 000 ihmistä. Mikäli yhteiskunnassa ja sen pelisäännöissä kuitenkin kykenisi toimimaan, voisi ihmisen kyky oppia asioita nostaa päätään ja vähitellen selviäisi se, kuinka toisia tulee kohdella, vaikka he olisivatkin asiakaspalvelutyössä.

Mielenköyhiä ihmisiä tulisi hyväksyä sekä myötäillä tiettyyn rajaan asti, koska eiväthän he tyhmyydelleen mitään mahda. Heidän vanhempansa olisivat mahtaneet asialle jotain, mikäli eivät olisi ravistelleet heitä vauvaiässä tai esimerkiksi aiheuttaneet fetaalia alkoholisyndroomaa. Tai mikä hyvänsä nyt onkaan ollut syynä älyllisiin puutteisiin. Onneksi tilanne tulee helpottamaan, koska muutaman kymmenen vuoden takaisista alkuihmisistä poiketen nykyisissä asuinyhteisöissä kiinnitetään huomiota yhteisiin sääntöihin ja vuorovaikutteisuuteen.

Tietoyhteiskunnan hyödyt ovat kiistattomat, sillä mikäli mielenvikaiset jätetään huomiotta, on suurimmalla osalla nykypäivän ja vuoden 1945 nuorista aikuisista henkisessä voimavarassa reipas kuilu. Arviossa täytyy ottaa huomioon kyky sopeutua, oppia uusia asioita ja sietää toisia. Minä näen huomattavan osan, kenties vajaavaisesti tai liian suljetussa ympäristössä kasvatetuista, vanhemmista ikäluokista poloisina alkuasukkaina, joista nyky-yhteiskunta saa kärsiä.

Varsin suuren osan tapauksessa ongelma kuitenkin on päässä oleva vika. Omanarvontunto ja ylpeys ovat ihmisyksilön arvokkaita ominaisuuksia, mutta liiallisuuksiin meneminen johtaa aina vain suurempaan kasvojen menettämiseen. Ei voida puhua häpeästä, koska pösilöt ihmiset eivät osaa hävetä tekemisiään.

Säästäminen, suoranainen pennin venyttäminen, on suomalaisilla kenties montaa muuta kansakuntaa enemmän verissä, ellei jopa luissa ja ytimissä, pula-aikojen vuoksi. Sananlasku toisensa jälkeen kehottaa säästämään pahan päivän varalle, olemaan säntillinen ja malttamaan malttamasta päästyäänkin. Säästäväisyys ja tavaran hamstraaminen voi kuitenkin lipsahtaa helposti sairauden puolelle. Minusta ei ainakaan ole millään mittarilla mitattuna järkevää alkaa vaatia ammatti-ihmisiltä heidän tekemästään työstä alennusta naurettavien syiden nojalla. Onpa kuultu joidenkin antaneen rakennusmiehille omia vajan nurkasta löytyneitä tarvikkeita urakan hinnan tiputus mielessä.

Ei ole myöskään minkään mittapuun mukaan tervettä, jos roskalaatikolle syöksyy heti, jos sinne erehdyt heittämään jotain romutavaraa. Tällaisesta minulla on kokemusta henkilöstä, jolla on rahaa omaan elämiseensä aivan mainiosti. Vähän ajan päästä näkyy vain koivet kannen välistä ja turha roina palaa takaisin nurkkapieliin pyörimään. "Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka sitä, tätä ja tuota tulisikin vielä joskus tarvitsemaan," on se suomalaisten vakioasenne.

Kyllä olen onnellinen, että olen tervejärkinen sekä yhteistyökykyinen.