Sanalaskujen avausta

Suomen kansalliseen identiteettiin kuuluu saunan, koskenkorvan, karjalanpaistin ja TV-uutisten ohella sekä vähintäänkin yhtä olennaisena osana sutjakkaat sananlaskut, joita on laadittu yksi sun toinenkin helpottamaan lasten kasvatusta sekä elämänasenteen muotoutumista. Lähdetietona lukaisin niitä aimo liudan Wikisitaateista ja jo tuota pitäisi olla heti syntyjään kerrassaan nokkela, ahkera, viisas ja erinomaisen mainio, jos meinaisi mihinkään kelvata. Työtä tauotta, ei sekuntiakaan kädet ristissä istuksita, jos leivän pellosta meinaa kaapia.

Niin ikään yksi jos toinenkin niistä on saavuttanut jo suunnilleen kivitauluun hakatun totuuden aseman. Tämä siitäkin huolimatta, että niiden todenperäisyys saadaan kumotua verrattain pienen analyysin avulla.

En liene ainoa, jonka mielestä etenkin iäkkäämmän väestön viljelemät "kannustukset" ovat varsin väsyneitä ja joutavanpäiväisiä, puhumattakaan siitä, että ne palvelisivat niille ammoisina aikoina asetettuja kunniakkaita tarkoitusperiä. Löytyykö sateenkaaren päästä kultainen arkku ja jos löytyykin, mitä se pitää sisällään? Kurkistaako valo tunnelin päästä? Entäpä onko se ruoho vihreämpää aidan toisella puolella? Eipä siis muuta kuin raapaisemaan muutamia piinkovia totuuksia aavistuksen pintaa syvemmältä ja nyky-yhteiskunnan vinkkelistä.

"Työ tekijäänsä kiittää"

Vaan millä tavalla? Kouluttaudut yhteiskunnan halumalla tavalla vuosikausia, jotta pääset sen yhdeksi kiinteäksi osaksi, pelinappulaksi. Työelämään (kenties joskus) astuttuasi pyrit aina tekemään työsi vastuuntuntoisesti, kuuntelemaan nöyrästi vallasta hullaantuneiden esimiestesi pompottelut sekä kestämään kiireen ja vastuun aiheuttaman stressin naama messingillä, jottet pistäisi silmään. "Laiska töitään luettelee", virkkoo johtaja pyytäessäsi hieman helpotusta kilometrin mittaiseen työlistaasi. Turha nokittaa ehdottamalla "hiljaa hyvä tulee", sillä työtehokkuutta peräänkuulutetaan joka käänteessä. Ja iloista naamaa tulee näyttää.

Jääkiekkomaalivahti on kaikkien arjen ahertajien kulminaatiopiste: ainoastaan virheet muistetaan, mutta onnistumisista ei välttämättä aina kiitellä.

Parhaimmillaan ympäripyöreän päivän raadettuasi kiiruhdat kaupan kautta kotiaskareiden pariin ja koetat jaksaa hoitaa talouttasi laskujen ja asuntolainan keskellä näyttäen yhä iloista naamaa sekä hyvää esimerkkiä kiittämättömälle jälkikasvullesi. Ei puhettakaan, että saisit ottaa nokoset, koska Kerttu-Irmeli ja Vilho-Nyyrikki kaipaavat sapuskaa, jälkimmäistä pitää kuljettaa pikimiten satujumppaan ja ensinnä mainittua lennokkikerhoon. Nurmikko olisi leikkauksen tarpeessa, astiat kaipaavat pesua ja imurikin janoaa huomiotasi. Kas, mukuloita pitääkin jo olla hakemassa takaisin ja vuorossa on housujen parsimista sekä satujen lukemista.

Mikäli Vilho-Nyyrikki on saanut koliikistaan huolimatta unen päästä kiinni heti ensi yrittämällä, on sinulla aikaa laskujen ja karhukirjeiden setvimiselle. Kaiken tämän jälkeen saat painaa pääsi tyynylle ja ajatella lohdullisesti, että herätyskello - varsinainen Brutus - herättää sinut seuraavanakin aamuna puoli seitsemältä huolehtimaan lapset ajoissa tarhaan ja itsesi töihin. Eipä tuon väliä, sillä aikainen lintu madon nappaa.

"...ja lopussa kiitos seisoo"

Jo 10 vuoden uraputken jälkeen alat olla piipussa vasta puoliksi maksettujen lainojen, lasten koulunkäynnin, talouskasvun seurauksena syntyneiden YT-neuvotteluiden aiheuttamien suorituspaineiden, mahdollisten perhehuolien ja yhden sun toisen muunkin stressaavan asian johdosta. "Ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä," lohduttelee naapurin Hilma-mummu, kun nokkelasti nimeämäsi Vilho-Nyyrikki palaa kotiin silmälasien sangat mutkalla ja nenä poskella. Naapurin lämpimistä sanoista huolimatta poika-polon nenä ei oikene saatika kohtelu tulevina koulupäivinä parane.

Toisessa skenaariossa työpaikkasi on ehtinyt matkata Kiinaan tai mennä konkurssiin moneen otteeseen tuollaisen 10-15 vuoden periodin aikana. Perheesi toimeentulon ja laskujen maksun kanssa pitkäaikaistyöttömänä stressatessasi lopputulos voi olla sama kuin tuon ajan työelämän oravanpyörässä ollessasi:

Karvan verran alle 45-vuotiaana verenpaineesi hipoo pilviä, ylipaino alkaa vaivata jatkuvan kiireen seurauksena nitkahtaneen ruokavalion vuoksi ja niveliäkin kolottaa tämän tästä. Ihmisuhteistakin olisi pidettävä huolta ja lähetettävä jouluisin korttia serkuille, joita et ole kyennyt näkemään vuosiin, koska heillä on yhtä hektinen tilanne. Välillä sielu halajaa hermolomaa, mutta eihän se onnistu, koska omaa taloutta on kuitenkin hoidettava kaikenlaisen paperisodan merkeissä. Sairaseläke häämöttää rapiat päälle 50-vuotiaana kiitoksena parhaansa yrittämisestä.

"Kissa kiitoksella elää." Meidän kissat ainakin tuntuvat ammentavan kovasti elinvoimaa siitä, kuinka heidän olemassaoloansa kiitellään ja ylistetään. Ihminen ei siitä saa mahaansa täyteen eikä mielihyvää määrättömäksi ajaksi. Poikkeuksiakin toki
löytyy. "Hyvä antaa vähästänsä, paha ei anna paljostakaan", tuumivat SPR:n kerääjät kadun kulmassa sormiaan heristellen, mutta se, että voit tuntea itsesi moraalisesti "hyväksi ihmiseksi" puolitettuasi ruokakassasi vaikkapa tulvauhrien olon helpottamiseksi, ei kuitenkaan ole tae loppuelämän onneen ja autuuteen. Mikään yhteiskuntaluokkia ja hierarkioita määrittelevä virkamies ei ole todistamassa tätä jaloa urotekoasi ja järjestämässä juuri sinulle suoranaisia kissanpäiviä loppuiäksesi.

Kokonaan oma asiansa ovat tietenkin jonkunasteisen Raamatullisen sisällön omaavat sanonnat, joilla povaillaan jaloille ja kerrassaan hyveellisille ihmisille taivaspaikkaa heidän hyvien tekojensa myötä. Tämähän voisi olla rinnastettavissa tuohon "loppuelämän autuuteen", kun kuolemaa ei enää tarvitsisi jännäkakka housussa odotella. Mitäkö tämä on? Kiristystä ja lahjontaa. Harmi vain, että lahjuksena tarjotaan jotain, jonka olemassaolosta tai -olemattomuudesta ei voi ikinä saada varmuutta.