Sääliksi käy edelleenkin myös muita kirkon jäseniä, eikä vähiten siksi, että heitä edustaa julkilausumineen ihminen, joka on vienyt kristillisen irrationaalisuuden äärimmilleen ja on siksi kieltämättä harvinaisen pätevä työhönsä. Minun oli aluksi vaikea uskoa todeksi tätä käsittämätöntä lausuntoa, josta kuulin ensin muualta.
Uutiseen asti päästyäni luin sen ainakin kolmeen kertaan samalla silmiäni hieroen ja lisäksi varmistin toistuvasti, etten ole vahingossa esimerkiksi Lehden sivulla. Paarman Jukan kannanotto menisi vallan mainiosti satiirina siitä, kuinka kapeakatseinen ja laskelmoivan manipuloiva kirkko tosiasiassa on.
Jukka Paarma lienee tilannut syötteen blogistani, sillä Kalevan artikkeli tuli kuin tilauksesta. Olen kaipaillut konkreettisia esimerkkejä kaikesta siitä, mitä olen esitellyt uskontokriittisissä teksteissäni. Arvon arkkipiispanne ilmoittaa naama vakavana "moittivansa vanhempia, jotka eivät anna lapsilleen lainkaan uskonnollista kasvatusta kotona ja joiden mielestä lapsi saa itse kasvaessaan valita uskontonsa" ja kuinka "tällainen ajattelu on ymmärtämätöntä uskonnonvapauden tulkintaa."
Olemme Jukka Paarman kanssa eri mieltä yhdestä sun toisesta muustakin asiasta, mutta päällimmäisenä on termi uskonnonvapaus. Minä ymmärrän sen siten, että jokaisella on vapaus uskoa kuten haluaa tai olla uskomatta. Jukka Paarman mielestä uskonnonvapaus on hieno asia tismalleen niin kauan kun ihmiset ovat kristittyjä tai ehkäpä joukkoon kelpaavat juuri ja juuri muidenkin uskontojen kannattajat. Jäljelle jäävien vaihtoehtojen puntarointi ja noudattaminen sen sijaan on "ymmärtämätöntä uskonnonvapauden tulkintaa." Se, että lapsi saa kylliksi kasvettuaan ja elämänkokemusta ammennettuaan määrittää itse elämänkatsomuksensa ilman johdattelua ja aivopesua, on tärkein kulmakivi siinä, kuinka minä määrittelen uskonnonvapauden.
Lapsensa tältä maanittelulta säästäviä koteja moittiva Paarma-poloinen on - ihme ja kumma - huomannut itsekin, kuinka kirkko menettää suosiotaan jatkuvasti ja suurin syy on se, että keskiajasta poiketen ihmiset osaavat suhtautua kriittisesti asioihin, joita heille tuputetaan. Tämän johdosta monet vanhemmat eivät liitä oman uskontonsa syöttämistä kasvatustyöhönsä vaan luottanevat jälkikasvunsa löytävän oman polkunsa sitten kun on sen aika ja lapsi yksilönä kokee sille tarvetta - jos kokee.
Tämän "ymmärtämättömän uskonnonvapauden tulkinnan" arkkipiispa pyrkii estämään "arvostelemalla niitä koteja, joissa ei anneta lapsille uskonnollista kasvatusta." Lisäksi hän myös moittii näiden kotien isejä ja äitejä. Näitä vanhempia minä en moiti, vaan arvostan mitä suurimmiten. Heidän omat vanhempansa ovat opettaneet sen, minkä he puolestaan ovat lapsuudessaan oppineet ainoaksi oikeaksi vaihtoehdoksi. Vaatiikin huomattavaa rohkeutta sekä järkeä, että ymmärtää katkaista ketjun ja jättää omat lapsensa vaille tästä pakkosyötöstä.
Vaihtoehdoitta tarjottu ja perinteisesti nimenomaan opettamalla opetettu maailmankatsomus koetaan kuitenkin suurimmassa osassa suomalaisia koteja niin oikeaksi, että omatkin lapset saatetaan sen piiriin epäröimättä. Sanalla "vaihtoehdoitta" tarkoitankin sitä, että koska vaihtoehtoja ei todellakaan ole, ei sellaisia voi lapsillekaan tarjota. On vain se yksi ainoa ja oikea katsontakanta, eli oma, joka on aikoinaan kotoa, kerhosta ja koulusta opittu. Varteenotettava vaihtoehto tälle toimintamallille olisi kuitenkin uskonnonvapaus siten kuin minä sen näen, eli lapsien säästäminen moisilta asioilta. Minä kehoitan syvästi nykyisiä ja tulevia äitejä sekä isiä harkitsemaan sitä vaihtoehdottoman omaan uskontoon johdattelun ja kasvattamisen sijaan.
Kyllähän se varmasti ottaakin kirkon nokkamiestä niin sanotusti kupoliin, kun ihmiset ovat päässeet oikeasti vapaiksi uskonnon suhteen, alkaneet ajatella omilla aivoillaan ja omaksumaan elämänkatsomuksia, joita heille ei pakkosyötetä vauvasta asti. Tätä yhden ainoan näkemyksen tuputusta Paarma toki ylistääkin varauksetta ja pitää sitä perusoikeutena.
"Perusoikeus" on varovainen ja epämääräinen tapa esittää asia. Oikeuksista voi myös luopua - 7-vuotias lapsi sen sijaan ei osaa luopua uskonnonopetuksesta. Oikeuden sijaan Paarma kaiketi soisi sen olevan suoranainen kansalaisvelvollisuus. Uskonnoista irroittautuneet ihmiset tulisi hakea heidän omaksi parhaakseen väkipakolla manipuloitaviksi aivan kuten käy, mikäli jätät saapumatta puolustusvoimien kutsuntoihin. Mikäli emme tulkitsisi uskonnonvapautta näin härskin ymmärtämättömästi (lue: väärin), eivät kirkon tienestitkään kuihtuisi entisestään.
Paarman totuushan kun on, ettei yksilön oikeuksia saa korostaa liian yksipuolisesti, puhumattakaan kyvystämme luoda itsenäisesti oma maailmankuvamme. Perustelu on niinkin mielenkiintoinen, etteivät ne (maailmankatsomukset) synny tyhjästä, vaan vaativat "rakennusaineksia". Se ei ole tietenkään mikään uutinen. Onkin surullista "yksilön oikeuksien korostamista" sekä "ymmärtämätöntä uskonnonvapauden tulkintaa," että saamme valita itse nämä rakennusaineemme.
Lisäksi on tyrmistyttävää, että me jotkut nojaamme elämänkatsomuksessamme rationaalisuuteen, emmekä kerhotätien kaikkivoipaa henkiolentoa käsitteleviin höpinöihin. Toki on mahdollista astella erilliseen rakennukseen, jossa tarinoita kertoo korkeammin koulutettu ihminen. Matalapalkkaisemman ja vähemmän kouluttautuneen kerhotädin uskottavuutta epäileville on siis vaihtoehto.
Kirkon yhä pahenevaa tilannetta voi toki koettaa korjata tälläkin tavalla, mutta minusta on asia erikseen, kuinka uskottavaa on, että hengellistä johdatusta aletaan tarjota tietoliikenneverkon kautta.
Massahäitä on nähty, mutta mitä seuraavaksi? Drive in -kirkko? Tee se itse -krusifiksi? Ilmainen kotiinkuljetus kirkosta, jos kanta-asiakaspassissa on kymmenen leimaa? Online-ristiäiset webcamin välityksellä livestreamina? S-bonusta kolehdista, jonka voi maksaa halutessaan luottokortilla? Jyrki Sukula leipomaan öylättiä? Tämän tapainen selausjärjestelmä hautapaikoista ja oheen lomake, jolla voi varata mieleisen?
Entä minkähänlaista olisi, jos ihmisiä haudattaisiin oikein liukuhihnalta aiemmin uutisoitujen massahäiden tapaan? Sekin tosin on periaatteessa vanha juttu mm. toisen maailmansodan ajalta.
Siinä näin alkuun muutama idea niin olemassa olevien kuin uusienkin jäsenten houkuttelemiseksi.
Ainoa syy, miksi voisin tehdä lähetystyötä, on se, kuinka ihmiset reagoisivat kuullessaan siitä, mikä heitä saattaa odottaa. Erityisen mielelläni kiertelisin muistuttelemassa poloisia ja pelokkaita ikäihmisiä siitä mitä tuleman pitää, elleivät he elä tismalleen niin kuin eräässä kirjassa sanotaan.
"Liity meihin ja maksa tai joudut helvettiin käryämään!"
perjantaina, lokakuuta 09, 2009
tiistaina, lokakuuta 06, 2009
Tavallisten kotiruokien puolesta!
Taitaapa jäädä tyystin käymättä syömässä nykyisen koulun ruokalassa. Sen verran extremeä pöperöä on tarjolla jopa edellisen koulurakennuksen ruokalaan verrattuna. Lihapullat, perunamuusi, kalapuikot, karjalanpaisti ja makkarakastike tavallisten keitettyjen perunoiden kera ovat loistaneet poissaolollaan ainakin tähän asti.
Näiden sijaan tarjolla on ties mitä latva-artisokka-ankeriasta rosmariinilla höystetyllä munakoisopedillä soijakanttarellikastikkeen kera. Tässä jonain päivänä olisi ollut broileria curry-ananaskastikkeessa ja innostuin jo hetkisen, mutta lisukkeena olikin kasvis-riisisekoitusta. Uunimakkaraankin oltiin työnnetty täytteeksi pekoni-sipulisekoitusta.
Myönnän olevani jossain määrin nirso, mutta mikäli kasvisvaihtoehtoja kuitenkin tarjotaan joka päivä, ei niitä tarvitsisi kaikkiin ruokalajeihin tunkea lisukkeita myöten. Joku ei syö lihaa, tarjolla on siis kasvisruokaa. Minä taas en pahemmin syö kasviksia - haluan lihani ja perunani ilman niitä! Peruna on toki myös juures, mutta peruselintarvikkeena asia erikseen.
Leipä taitaa olla porkkanasämpylöitä lukuunottamatta ainoa tarjolla oleva eines, johon ei ole kasviksia tai mitään gourmet-herkkua mukaan tungettu. Kaipa kohta on maitoon ja mehuunkin liotettu pistaasipähkinöitä sekä goudanokareita.
No, olisi tällä viikolla kaksi oivaa perusruokaakin tarjolla, mutta kumpanakaan noista päivistä ei ole koululle asiaa ja kotona syöminen tulee halvemmaksi. Toivottavasti jauhelihapihvejä ja bolognesekastiketta on myöhemminkin tänä lukuvuotena.
Näiden sijaan tarjolla on ties mitä latva-artisokka-ankeriasta rosmariinilla höystetyllä munakoisopedillä soijakanttarellikastikkeen kera. Tässä jonain päivänä olisi ollut broileria curry-ananaskastikkeessa ja innostuin jo hetkisen, mutta lisukkeena olikin kasvis-riisisekoitusta. Uunimakkaraankin oltiin työnnetty täytteeksi pekoni-sipulisekoitusta.
Myönnän olevani jossain määrin nirso, mutta mikäli kasvisvaihtoehtoja kuitenkin tarjotaan joka päivä, ei niitä tarvitsisi kaikkiin ruokalajeihin tunkea lisukkeita myöten. Joku ei syö lihaa, tarjolla on siis kasvisruokaa. Minä taas en pahemmin syö kasviksia - haluan lihani ja perunani ilman niitä! Peruna on toki myös juures, mutta peruselintarvikkeena asia erikseen.
Leipä taitaa olla porkkanasämpylöitä lukuunottamatta ainoa tarjolla oleva eines, johon ei ole kasviksia tai mitään gourmet-herkkua mukaan tungettu. Kaipa kohta on maitoon ja mehuunkin liotettu pistaasipähkinöitä sekä goudanokareita.
No, olisi tällä viikolla kaksi oivaa perusruokaakin tarjolla, mutta kumpanakaan noista päivistä ei ole koululle asiaa ja kotona syöminen tulee halvemmaksi. Toivottavasti jauhelihapihvejä ja bolognesekastiketta on myöhemminkin tänä lukuvuotena.
sunnuntaina, lokakuuta 04, 2009
Ulkoasun uudistus ja 30 kysymystä sen kunniaksi
Olen nyt veivannut Bloggerin asetusten kanssa viikkokausia ja juuri tänäkin iltana ainakin tunnin, kunnes sain vihdoinkin kommentoinnin toimimaan. Asetukset olivat tismalleen oikein ja niiden mukaan kaikkien, myös rekisteröitymättömien, piti pystyä kommentoimaan jokaista kirjoitusta sekä lukemaan jo kirjoitettuja kommentteja (joita tosin ei liiaksi ole.) Ainoa mikä puuttui, oli kunkin tekstin omista julkaisuasetuksista löytyvä yksi raksi väärässä ruudussa. Kylläpä oli pienestä kiinni tämäkin ja ihmettelen, miksi tämäkin valinta oli aikoinaan niin kuin pitikin.
Toinen uudistus onkin ulkoasu, koska löysin tällaisen tummemman teeman, joka miellyttää enemmän ainakin omia silmiäni. Lisäksi oletan, että tummalla taustalla olevaa vaaleaa tekstiä on päinvastaista miellyttävämpi lukea. Värit ovat sopivan neutraaleita.
Kolmas ilmoitusluontoinen asia on se, että käyn vähitellen läpi kaikki lisäämäni kirjoitukset parannellakseni niitä hieman. Asiasisällöt eivät muutu, en korjaa jälkeen päin omia ajatuksiani, enkä harrasta mitään muutakaan hämärää tai moraalin vastaista. Korjailen lauseiden rakenteita paremmiksi, laitan kaikki linkitykset kohdalleen (pelkät URL:t suoriksi linkeiksi ja tekstiin mukavasti solutettuina) sekä jäsentelen kappalerakenteet helpommin luettavaksi. Aikoinaan tapana oli kirjoittaa giganttisen mittaisia kappaleita, joita lukiessa saattoi alkaa puuduttaa. Näitä on ollut helppoa jakaa kahteen tai kolmeen osaan, jotta lukeminen helpottuu ja lukija pysyy paremmin perillä, missä oli menossa, mikäli pidemmän tekstin luvun keskeyttää toviksi.
Asiasta olkihattuun. Vaimokkeella on aina lauantai-iltaisin tapana kysellä Ilta-Sanomista 30 kysymystä. Paras tulokseni niistä taitaa olla 6 tai 7 oikeaa vastausta, vaikka pidän itseäni melko yleissivistyneenä. Aihepiirit ovat kulttuuri, viihde ja urheilu. Laadinpa tästä joutessani iltasanomamaiset 30 kysymystä - 10 kustakin aihepiiristä. Katsopa, montako itse tiedät? Eikä saa sitten luntata mistään!
Kulttuuri
1. Montako sivua on Aleksandr Herzenin "Menneitä ja mietteitä" -teoksen toisessa suomennoksessa?
2. Kuinka korkea pino halkoja oli keskimäärin Albert Edelfeltin liiterissä helmikuussa 1887?
3. Mistä sävellajista menee Khambodzan kansallislaulu?
4. Kuka oli Karel Ančerl ja montako tätiä hänellä oli?
5. Kuka oli Adolphe Charles Adam?
6. Tottahan toki tiesit edellisen kysymyksen ja myös sen, että hän oli likinäköinen. Kysymys kuuluukin: Kuinka paljon hänen vasemmassa silmässään oli hajataittoa?
7. Missä, minä vuonna ja minä päivänä on syntynyt Dinna Bjørn?
8. Tähän väliin helppo. Mitä tekemistä Miguel Fríasilla on Chilen entisen johtajan, Salvador Allenden, kanssa?
9. Yksi yleissivistävä peruskysymys arkkitehtuurista: Minkä niminen on Argentiinan kongressitalon lisärakennus ja minä vuonna se valmistui?
10. Loppukevennykseksi kysymys fiktiivisestä hahmosta: Minä vuonna Jasper Whitlock värväytyi etelävaltioiden armeijaan?
Viihde
1. Manu Dibango on tunnetusti kamerunilainen saksofonisti. Montako levyä hän julkaisi 1980-luvulla?
2. Kuinka monessa vuonna 1955 julkaistussa elokuvassa Brigitte Bardot esiintyi?
3. Kuka soitti bassoa Vjerka Serdjutškan ensilevytyksellä?
4. Kuinka kaukana työpöydästään Jerry Lee Lewis piti paperikoria kirjoittaessaan sanoituksia Baby, Baby, Bye, Bye -albumiaan varten?
5. Montako senttiä filmiä Stanley Kubrick ryhmineen törsäsi Kellopeliappelsiinin kuvaamiseen?
6. Kuinka monta volttia on George Clooneyn partakoneen jännite?
7. Minkä niminen oli 130. elokuva, jossa Florence Lawrence esiintyi?
8. Minkä pituinen ikkunalauta on Sony BMG Music Finland Oy:n pääkonttorin eteisaulassa?
9. Kuka on Mongolian myydyimmän nuortenlehden päätoimittaja?
10. Kuka on Vietnamin menestynein rap-artisti?
Urheilu
1. Mikä on taekwondoka Janne Korhosen kengännumero?
2. Mitä urheiluseuraa edusti Remigius Machura?
3. Mikä oli Tiina Lillakin hauiksen ympärysmitta 70-asteisessa sähkösaunassa vuonna 1988?
4. Montako markkaa Matthias Sammer sai veronpalautusta vuonna 1989?
5. Kuinka pitkälle Jan Zelezny heitti keihästä 11,2-vuotiaana?
6. Kuinka monta pelaajaa kuuluu Feyenoord Rotterdamin organisaatioon kaikki joukkueet mukaan luettuina?
7. Mikä on etelä-afrikkalaisen Rugby-seura Stormersin valmentajan puhelinnumero?
8. Mikä on yleisin veriryhmä Tohmajärven urheilijoiden keskuudessa?
9. Montako kultamitalia Neuvostoliitto voitti olemassaolonsa aikana yhteensä kaikissa olympialaisissa?
10. Montako litraa vettä äyskäröitiin pois veneistä Sulkavan soudussa vuonna 2005?
Toinen uudistus onkin ulkoasu, koska löysin tällaisen tummemman teeman, joka miellyttää enemmän ainakin omia silmiäni. Lisäksi oletan, että tummalla taustalla olevaa vaaleaa tekstiä on päinvastaista miellyttävämpi lukea. Värit ovat sopivan neutraaleita.
Kolmas ilmoitusluontoinen asia on se, että käyn vähitellen läpi kaikki lisäämäni kirjoitukset parannellakseni niitä hieman. Asiasisällöt eivät muutu, en korjaa jälkeen päin omia ajatuksiani, enkä harrasta mitään muutakaan hämärää tai moraalin vastaista. Korjailen lauseiden rakenteita paremmiksi, laitan kaikki linkitykset kohdalleen (pelkät URL:t suoriksi linkeiksi ja tekstiin mukavasti solutettuina) sekä jäsentelen kappalerakenteet helpommin luettavaksi. Aikoinaan tapana oli kirjoittaa giganttisen mittaisia kappaleita, joita lukiessa saattoi alkaa puuduttaa. Näitä on ollut helppoa jakaa kahteen tai kolmeen osaan, jotta lukeminen helpottuu ja lukija pysyy paremmin perillä, missä oli menossa, mikäli pidemmän tekstin luvun keskeyttää toviksi.
Asiasta olkihattuun. Vaimokkeella on aina lauantai-iltaisin tapana kysellä Ilta-Sanomista 30 kysymystä. Paras tulokseni niistä taitaa olla 6 tai 7 oikeaa vastausta, vaikka pidän itseäni melko yleissivistyneenä. Aihepiirit ovat kulttuuri, viihde ja urheilu. Laadinpa tästä joutessani iltasanomamaiset 30 kysymystä - 10 kustakin aihepiiristä. Katsopa, montako itse tiedät? Eikä saa sitten luntata mistään!
Kulttuuri
1. Montako sivua on Aleksandr Herzenin "Menneitä ja mietteitä" -teoksen toisessa suomennoksessa?
2. Kuinka korkea pino halkoja oli keskimäärin Albert Edelfeltin liiterissä helmikuussa 1887?
3. Mistä sävellajista menee Khambodzan kansallislaulu?
4. Kuka oli Karel Ančerl ja montako tätiä hänellä oli?
5. Kuka oli Adolphe Charles Adam?
6. Tottahan toki tiesit edellisen kysymyksen ja myös sen, että hän oli likinäköinen. Kysymys kuuluukin: Kuinka paljon hänen vasemmassa silmässään oli hajataittoa?
7. Missä, minä vuonna ja minä päivänä on syntynyt Dinna Bjørn?
8. Tähän väliin helppo. Mitä tekemistä Miguel Fríasilla on Chilen entisen johtajan, Salvador Allenden, kanssa?
9. Yksi yleissivistävä peruskysymys arkkitehtuurista: Minkä niminen on Argentiinan kongressitalon lisärakennus ja minä vuonna se valmistui?
10. Loppukevennykseksi kysymys fiktiivisestä hahmosta: Minä vuonna Jasper Whitlock värväytyi etelävaltioiden armeijaan?
Viihde
1. Manu Dibango on tunnetusti kamerunilainen saksofonisti. Montako levyä hän julkaisi 1980-luvulla?
2. Kuinka monessa vuonna 1955 julkaistussa elokuvassa Brigitte Bardot esiintyi?
3. Kuka soitti bassoa Vjerka Serdjutškan ensilevytyksellä?
4. Kuinka kaukana työpöydästään Jerry Lee Lewis piti paperikoria kirjoittaessaan sanoituksia Baby, Baby, Bye, Bye -albumiaan varten?
5. Montako senttiä filmiä Stanley Kubrick ryhmineen törsäsi Kellopeliappelsiinin kuvaamiseen?
6. Kuinka monta volttia on George Clooneyn partakoneen jännite?
7. Minkä niminen oli 130. elokuva, jossa Florence Lawrence esiintyi?
8. Minkä pituinen ikkunalauta on Sony BMG Music Finland Oy:n pääkonttorin eteisaulassa?
9. Kuka on Mongolian myydyimmän nuortenlehden päätoimittaja?
10. Kuka on Vietnamin menestynein rap-artisti?
Urheilu
1. Mikä on taekwondoka Janne Korhosen kengännumero?
2. Mitä urheiluseuraa edusti Remigius Machura?
3. Mikä oli Tiina Lillakin hauiksen ympärysmitta 70-asteisessa sähkösaunassa vuonna 1988?
4. Montako markkaa Matthias Sammer sai veronpalautusta vuonna 1989?
5. Kuinka pitkälle Jan Zelezny heitti keihästä 11,2-vuotiaana?
6. Kuinka monta pelaajaa kuuluu Feyenoord Rotterdamin organisaatioon kaikki joukkueet mukaan luettuina?
7. Mikä on etelä-afrikkalaisen Rugby-seura Stormersin valmentajan puhelinnumero?
8. Mikä on yleisin veriryhmä Tohmajärven urheilijoiden keskuudessa?
9. Montako kultamitalia Neuvostoliitto voitti olemassaolonsa aikana yhteensä kaikissa olympialaisissa?
10. Montako litraa vettä äyskäröitiin pois veneistä Sulkavan soudussa vuonna 2005?
lauantaina, lokakuuta 03, 2009
Lisää katalia paljastuksia uskonnoista ja niiden tarpeettomuudesta
Kuuluvatko ruokarukoukset tapakasvatukseen, vai ovatko ne uskonnon pakkosyöttöä? Molemmat pitävät paikkansa. Rukoilu sun muu höpöttely kuuluu uskonto-nimiseen instituutioon, joka on käynyt suomalaisille tavaksi asti. Lisäksi kyseessä on vaihtoehtoja antamatta hävytöntä yhden ainoan elämänkatsomuksen pakkosyöttöä ja alle ymmärrysikäisten lasten törkeää aivopesua.
Artikkelin otsikko "Päiväkotilasten ruokarukouksista nousi kärhämä" sai minut hyvälle tuulelle. En varsinaisesti kannata anarkiaa tai muuta avointa kapinointia missään mittakaavassa, mutta uskonnoista syntynyt tapakulttuuri, jälki- sekä järkijättöisyys ja normit muodostavat sellaisen poikkeuksen, jonka nimissä olisin valmis liittymään kärhämöitsijöiden joukkoon. En ole tällä hetkellä tyytyväinen Suomen poliittiseen ja byrokraattiseen järjestelmään ja uskontoasiat koskettavat minua luonnollisesti huomattavasti vähemmän. Silti aktivoituisin politiikkaa innokkaammin juuri uskonnonvapauden ja uskontojen täydellisen yhteiskuntariippumattomuuden edestä.
Yhteiskuntariippumattomuus tarkoittaa tässä yhteydessä päiväkerhoa, kaikkia koulutusasteita, puolustusvoimia, hallintoelimiä, perustuslakia ja kaikkea muuta yhteiskuntaa ilman, että uskonnoilla on mitään tekemistä niiden sisällön kanssa. Ei enää auktoriteetin alullepanemia uskonnollisia rituaaleja aamunavauksissa, juhlatilaisuuksissa ja ruokahetkinä.
Pienenä mistään mitään ymmärtämättömänä lapsena tähän kaikkeen tapakulttuuriin rutinoitui. Opettaja käski asettamaan kädet ristiin ja lausumaan hänen perässään mantra. Kenellekään ei luonnollisesti tullut mieleenkään kysyä, että miksi moinen seremonia tähän tarvitaan. Asia yksinkertaisesti on iskostunut kulttuuriin näin - vaihtoehdotta. Onneksi tämä pikku hiljaa tapahtuva murros kriittiseen ajatteluun ja uskontojen aseman uudelleenarviointiin tapahtuu minun elinaikanani. Vielä jokunen kymmentä vuotta aiemmin lehdille ei olisi tullut mieleenkään uutisoida tällaisesta asiasta. Aikanaan uskonnolliset konservatiivit olisivat ärähtäneet niin pahasti, ettei uskonnollinen tasa-arvo olisi nykyisellä tasollaan.
Yhteiskunnalla on mennyt mahdottomasti aikaa havahtuakseen todellisuuteen, joka on objektiivisen rationaalisesti ajatteleville ihmisille ilmiselvää. Tapakulttuurin pakkosyöttöä jo alle kouluikäisille lapsille. Me objektiivisuuteen kykenevät olemme tosin nyt ja vielä pitkään vähemmistössä. Epäobjektiivisuuden ruumiillistuma, eli jokaisesta kunnasta löytyvä muutaman hieman iäkkäämmän seurakuntatäti-ihmisen muodostama iskujoukko, päättänee kerhojen sekä koulujen päivärutiineista vielä pitkän aikaa.
Konservatiivinen ja sentimentaalinen seurakunta-aktiivi ei kykene käsittämään, kuinka näille asioille voisi olla jonkun mielestä toinen vaihtoehto. Asia on taottu sellaisenaan pääkoppaan myös hänenkin lapsuudessa ja vielä tätä päivää vaihtoehdottomammin. Jokin on lisäksi saanut tämän ihmisen hurahtamaan täysin asialleen, eikä ymmärrystä muita elämänkatsomuksia kohtaan löydy sitäkään vähää mitä ehkä joskus aiemmin.
"Päiväkodin johtaja Juhani Rytkönen kertoo Ilta-Sanomissa, että hänen mielestään ruokarukouksen lukeminen on yleissivistävää tapakasvatusta." Mitä halvatun yleissivistävää on oppia lausumaan sananparsi, jonka tavoite on pyytää jotain yliluonnollista siunaamaan, melkeinpä kuin loihtimaan, ruokaan jotain erityistä pyhyyttä? Olisiko yleissivistävää ja kaikille lapsille välttämätöntä hallita kuppausta, manaamista tai muita kansallemme vanhempaa perua olevia kansanparannusrituaaleja? Ei, ei, ei. Päiväkoti-ikäisten lasten olisi tasan yhtä yleissivistävää oikein opettelemalla opetella muutama kuhunkin tarkoitukseen sopiva latteus tästä opuksesta ja muistaa ladella niitä lopun elämäänsä ihan vain tavan vuoksi.
Martti Luther kääntyisi haudassaan kerran jos toisenkin, mikäli tietäisi kuinka kirkko maallistuu. Moni voisi kuvitella, että pitäisin maallistumista hyvänä asiana tai vähintään täysin yhdentekevänä, mutta näinkään asia ei oikein ole. Olen havainnut, kuinka maallistuminen on antanut keskustelutilanteissa kristinuskon puolustajille "pakotien", koska he voivat vedota siihen, ettei uskonto tosiasiassa kosketa heidän elämäänsä niin paljon, että erityistä kiinnostusta keskustelulle tai mietiskelylle löytyisi.
Raamatusta löytyviä raakoja järjettömyyksiä, tolkuttomuuksia ja älyttömyyksiä voi nostaa esiin vaikka millä mitalla, mutta kovinkaan moni luterilainen ei varmasti kannata sitä, että jonkun sortin henkiolento kulkisi syystä tai toisesta Egyptin halki surmaten sen kansaa sekä eläimiä. On helppo puolustautua sanomalla, ettei:
a) Raamatun sana ole tarkoitettu kirjaimellisesti noudatettavaksi
b) henkilö X ole koskaan edes lukenut moista kohtaa monisatasivuisesta kirjasta (joka on toki ymmärrettävää tapakristityille)
c) henkilö X katso olevansa niin tosiuskovainen, että hänen kuuluisi olla tietoinen tuollaisesta sisällöstä puhumattakaan, että noudattaisi sitä.
Minä olisinkin vilpittömän utelias tietämään, että millainen on hierarkia uskon voimakkuudesta. Onko olemassa asteikolla 1-5 tapauskovainen, semiuskovainen, melko uskovainen, tosiuskovainen ja himouskovainen? Luterilaisuuteen tämä ainakin tuntuu pätevän, mutta entäs muihin uskontoihin? Islamissa arvostan sen ON/OFF-asennetta. Joko uskotaan oikein tosissaan tai sitten ei ollenkaan.
Jos ei tuollaista 1-5-asteikkoa ole mahdollista laatia, voisi asiaa lähteä kartoittamaan vaikkapa seuraavan perusteella:
"Osmo Koskelainen teki vuonna 1968 sosiologian väitöskirjan aiheesta Maallistuva suomalainen suurkaupunki. Hänen suorittamiensa tilastollisten tutkimusten mukaan uskonnollisuus jakautuu seuraaviin osatekijöihin:
1. Usko uskonnon opinkappaleisiin
2. Aatteellinen uskonnollisuus
3. Kirkon kannattaminen
4. Uskonnollisiin menoihin osallistuminen
5. Uskonnollisten elämysten kokeminen
Näistä taas voidaan muodostaa samassa järjestyksessä seuraavia johtopäätöksiä:
* Uskontoon liittyy joukko todellisuuden luonnetta koskevia käsityksiä.
* Uskontoon liittyy joukko yhteisöä ja käyttäytymistä koskevia ohjeita.
* Uskontoon liittyy uskonnollisten laitosten tarpeellisina pitämistä.
* Uskontoon liittyy määrämuotoista toimintaa kuten jumalien palvontaa pyhäköissä, jumalien avuksi kutsumista rukoilemalla ja niin edelleen.
* Uskontoon liittyy uskonnollisia kokemuksia."
Lähde: Wikipedia/Uskonnollisuus
Pitäisikö sopia, että edellämainituista kohdista tulee säännöllisesti noudattaa vaikkapa kolmea, jotta kelpaa instituution kelpo jäseneksi? Tosiasiassahan mitään tällaista ei vaadita. Riittää, että on tullut vastentahtoisesti kastetuksi uskoon, ei ole koskaan sattunut saamaan vaihtoehtoa ja maksaa kiltisti jäsenmaksunsa säilyttäen nimensä instituution jäsenluettelossa.
Mitä Raamatun sanantarkkuuteen ja kirjaimellisesti otettavuuteen tulee, en ymmärrä, kuinka joidenkin kristittyjen omatunto antaa periksi valita vain ne mieluisimmat asiat kirjasta, jonka koko sisältö on Jumalan pyhää sanaa. Yksikään edes tosiuskovainen luterilainen ei taatusti kerää kotikuntansa väkeä kivittämään kuoliaaksi härkää, joka on puskenut hengiltä toisen ihmisen. Tavallaan en ymmärrä myöskään sitä, että kuinka joidenkin itseään kristittyinä pitävien omatunto antaa periksi poimia itselleen niitä mieluisia asioita kirjasta, joka kuitenkin sisältää liki goreksi määriteltävää materiaalia. Varsin suuri osa tämän päivän kristityistä kuitenkin ovat sellaisia, jotka eivät tiedä Raamatun sisällöstä juuri mitään muuta kuin luomiskertomuksen, juhlapäivien tapahtumat päällisin puolin ja kymmenen käskyä, eikä heillä ole aikomustakaan tutustua teokseen enempää.
Tahatonta tai tahallista, mutta uusia muotoja kristinuskosta muodostuu ympäri maailmaa jatkuvalla syötöllä. Uskonnonvapauden vuoksi tämä on tietenkin täysin sallittua ja sen vuoksi jokaisella on mahdollisuus perustaa vaikkapa ikioma uskonto. En tosin tiedä, kumpi on parempi asia: se, että tietyt herätysliikkeet eriytyvät omiksi virallisiksi haaroikseen rekrytoiden saarnaamalla lisää kannattajia vai se, että ihmiset kutsuvat itseään tietyn uskontokunnan edustajaksi, mutta noudattavat sen opeista vain muutamaa, vastustavat osaa niistä ja valitsevat ohjenuoria myös muista uskonnoista.
Monille ainoa kristinuskoon yhdistävä tekijä on usko johonkin korkeampaan voimaan. Jos ja kun jonkun uskonnon tunnustamiselle on pakottava tarve, voi omaa elämänkatsomustaan parhaiten palvelevan vaihtoehdon valita vaikkapa täältä tai lakata kannattamasta jäsenyydellään sitä uskontoa, johon kuuluu ja jonka aatteita vastustaa. Minusta jokaisen naispappeutta, aborttia, aitoa uskonvapautta, eutanasiaa ja/tai homoseksuaalien avio-oikeutta puoltavan tulisi erota ahdasmielisestä ja epätarkoituksenmukaisesta kirkkoinstituutiosta.
Artikkelin otsikko "Päiväkotilasten ruokarukouksista nousi kärhämä" sai minut hyvälle tuulelle. En varsinaisesti kannata anarkiaa tai muuta avointa kapinointia missään mittakaavassa, mutta uskonnoista syntynyt tapakulttuuri, jälki- sekä järkijättöisyys ja normit muodostavat sellaisen poikkeuksen, jonka nimissä olisin valmis liittymään kärhämöitsijöiden joukkoon. En ole tällä hetkellä tyytyväinen Suomen poliittiseen ja byrokraattiseen järjestelmään ja uskontoasiat koskettavat minua luonnollisesti huomattavasti vähemmän. Silti aktivoituisin politiikkaa innokkaammin juuri uskonnonvapauden ja uskontojen täydellisen yhteiskuntariippumattomuuden edestä.
Yhteiskuntariippumattomuus tarkoittaa tässä yhteydessä päiväkerhoa, kaikkia koulutusasteita, puolustusvoimia, hallintoelimiä, perustuslakia ja kaikkea muuta yhteiskuntaa ilman, että uskonnoilla on mitään tekemistä niiden sisällön kanssa. Ei enää auktoriteetin alullepanemia uskonnollisia rituaaleja aamunavauksissa, juhlatilaisuuksissa ja ruokahetkinä.
Pienenä mistään mitään ymmärtämättömänä lapsena tähän kaikkeen tapakulttuuriin rutinoitui. Opettaja käski asettamaan kädet ristiin ja lausumaan hänen perässään mantra. Kenellekään ei luonnollisesti tullut mieleenkään kysyä, että miksi moinen seremonia tähän tarvitaan. Asia yksinkertaisesti on iskostunut kulttuuriin näin - vaihtoehdotta. Onneksi tämä pikku hiljaa tapahtuva murros kriittiseen ajatteluun ja uskontojen aseman uudelleenarviointiin tapahtuu minun elinaikanani. Vielä jokunen kymmentä vuotta aiemmin lehdille ei olisi tullut mieleenkään uutisoida tällaisesta asiasta. Aikanaan uskonnolliset konservatiivit olisivat ärähtäneet niin pahasti, ettei uskonnollinen tasa-arvo olisi nykyisellä tasollaan.
Yhteiskunnalla on mennyt mahdottomasti aikaa havahtuakseen todellisuuteen, joka on objektiivisen rationaalisesti ajatteleville ihmisille ilmiselvää. Tapakulttuurin pakkosyöttöä jo alle kouluikäisille lapsille. Me objektiivisuuteen kykenevät olemme tosin nyt ja vielä pitkään vähemmistössä. Epäobjektiivisuuden ruumiillistuma, eli jokaisesta kunnasta löytyvä muutaman hieman iäkkäämmän seurakuntatäti-ihmisen muodostama iskujoukko, päättänee kerhojen sekä koulujen päivärutiineista vielä pitkän aikaa.
Konservatiivinen ja sentimentaalinen seurakunta-aktiivi ei kykene käsittämään, kuinka näille asioille voisi olla jonkun mielestä toinen vaihtoehto. Asia on taottu sellaisenaan pääkoppaan myös hänenkin lapsuudessa ja vielä tätä päivää vaihtoehdottomammin. Jokin on lisäksi saanut tämän ihmisen hurahtamaan täysin asialleen, eikä ymmärrystä muita elämänkatsomuksia kohtaan löydy sitäkään vähää mitä ehkä joskus aiemmin.
"Päiväkodin johtaja Juhani Rytkönen kertoo Ilta-Sanomissa, että hänen mielestään ruokarukouksen lukeminen on yleissivistävää tapakasvatusta." Mitä halvatun yleissivistävää on oppia lausumaan sananparsi, jonka tavoite on pyytää jotain yliluonnollista siunaamaan, melkeinpä kuin loihtimaan, ruokaan jotain erityistä pyhyyttä? Olisiko yleissivistävää ja kaikille lapsille välttämätöntä hallita kuppausta, manaamista tai muita kansallemme vanhempaa perua olevia kansanparannusrituaaleja? Ei, ei, ei. Päiväkoti-ikäisten lasten olisi tasan yhtä yleissivistävää oikein opettelemalla opetella muutama kuhunkin tarkoitukseen sopiva latteus tästä opuksesta ja muistaa ladella niitä lopun elämäänsä ihan vain tavan vuoksi.
Martti Luther kääntyisi haudassaan kerran jos toisenkin, mikäli tietäisi kuinka kirkko maallistuu. Moni voisi kuvitella, että pitäisin maallistumista hyvänä asiana tai vähintään täysin yhdentekevänä, mutta näinkään asia ei oikein ole. Olen havainnut, kuinka maallistuminen on antanut keskustelutilanteissa kristinuskon puolustajille "pakotien", koska he voivat vedota siihen, ettei uskonto tosiasiassa kosketa heidän elämäänsä niin paljon, että erityistä kiinnostusta keskustelulle tai mietiskelylle löytyisi.
Raamatusta löytyviä raakoja järjettömyyksiä, tolkuttomuuksia ja älyttömyyksiä voi nostaa esiin vaikka millä mitalla, mutta kovinkaan moni luterilainen ei varmasti kannata sitä, että jonkun sortin henkiolento kulkisi syystä tai toisesta Egyptin halki surmaten sen kansaa sekä eläimiä. On helppo puolustautua sanomalla, ettei:
a) Raamatun sana ole tarkoitettu kirjaimellisesti noudatettavaksi
b) henkilö X ole koskaan edes lukenut moista kohtaa monisatasivuisesta kirjasta (joka on toki ymmärrettävää tapakristityille)
c) henkilö X katso olevansa niin tosiuskovainen, että hänen kuuluisi olla tietoinen tuollaisesta sisällöstä puhumattakaan, että noudattaisi sitä.
Minä olisinkin vilpittömän utelias tietämään, että millainen on hierarkia uskon voimakkuudesta. Onko olemassa asteikolla 1-5 tapauskovainen, semiuskovainen, melko uskovainen, tosiuskovainen ja himouskovainen? Luterilaisuuteen tämä ainakin tuntuu pätevän, mutta entäs muihin uskontoihin? Islamissa arvostan sen ON/OFF-asennetta. Joko uskotaan oikein tosissaan tai sitten ei ollenkaan.
Jos ei tuollaista 1-5-asteikkoa ole mahdollista laatia, voisi asiaa lähteä kartoittamaan vaikkapa seuraavan perusteella:
"Osmo Koskelainen teki vuonna 1968 sosiologian väitöskirjan aiheesta Maallistuva suomalainen suurkaupunki. Hänen suorittamiensa tilastollisten tutkimusten mukaan uskonnollisuus jakautuu seuraaviin osatekijöihin:
1. Usko uskonnon opinkappaleisiin
2. Aatteellinen uskonnollisuus
3. Kirkon kannattaminen
4. Uskonnollisiin menoihin osallistuminen
5. Uskonnollisten elämysten kokeminen
Näistä taas voidaan muodostaa samassa järjestyksessä seuraavia johtopäätöksiä:
* Uskontoon liittyy joukko todellisuuden luonnetta koskevia käsityksiä.
* Uskontoon liittyy joukko yhteisöä ja käyttäytymistä koskevia ohjeita.
* Uskontoon liittyy uskonnollisten laitosten tarpeellisina pitämistä.
* Uskontoon liittyy määrämuotoista toimintaa kuten jumalien palvontaa pyhäköissä, jumalien avuksi kutsumista rukoilemalla ja niin edelleen.
* Uskontoon liittyy uskonnollisia kokemuksia."
Lähde: Wikipedia/Uskonnollisuus
Pitäisikö sopia, että edellämainituista kohdista tulee säännöllisesti noudattaa vaikkapa kolmea, jotta kelpaa instituution kelpo jäseneksi? Tosiasiassahan mitään tällaista ei vaadita. Riittää, että on tullut vastentahtoisesti kastetuksi uskoon, ei ole koskaan sattunut saamaan vaihtoehtoa ja maksaa kiltisti jäsenmaksunsa säilyttäen nimensä instituution jäsenluettelossa.
Mitä Raamatun sanantarkkuuteen ja kirjaimellisesti otettavuuteen tulee, en ymmärrä, kuinka joidenkin kristittyjen omatunto antaa periksi valita vain ne mieluisimmat asiat kirjasta, jonka koko sisältö on Jumalan pyhää sanaa. Yksikään edes tosiuskovainen luterilainen ei taatusti kerää kotikuntansa väkeä kivittämään kuoliaaksi härkää, joka on puskenut hengiltä toisen ihmisen. Tavallaan en ymmärrä myöskään sitä, että kuinka joidenkin itseään kristittyinä pitävien omatunto antaa periksi poimia itselleen niitä mieluisia asioita kirjasta, joka kuitenkin sisältää liki goreksi määriteltävää materiaalia. Varsin suuri osa tämän päivän kristityistä kuitenkin ovat sellaisia, jotka eivät tiedä Raamatun sisällöstä juuri mitään muuta kuin luomiskertomuksen, juhlapäivien tapahtumat päällisin puolin ja kymmenen käskyä, eikä heillä ole aikomustakaan tutustua teokseen enempää.
Tahatonta tai tahallista, mutta uusia muotoja kristinuskosta muodostuu ympäri maailmaa jatkuvalla syötöllä. Uskonnonvapauden vuoksi tämä on tietenkin täysin sallittua ja sen vuoksi jokaisella on mahdollisuus perustaa vaikkapa ikioma uskonto. En tosin tiedä, kumpi on parempi asia: se, että tietyt herätysliikkeet eriytyvät omiksi virallisiksi haaroikseen rekrytoiden saarnaamalla lisää kannattajia vai se, että ihmiset kutsuvat itseään tietyn uskontokunnan edustajaksi, mutta noudattavat sen opeista vain muutamaa, vastustavat osaa niistä ja valitsevat ohjenuoria myös muista uskonnoista.
Monille ainoa kristinuskoon yhdistävä tekijä on usko johonkin korkeampaan voimaan. Jos ja kun jonkun uskonnon tunnustamiselle on pakottava tarve, voi omaa elämänkatsomustaan parhaiten palvelevan vaihtoehdon valita vaikkapa täältä tai lakata kannattamasta jäsenyydellään sitä uskontoa, johon kuuluu ja jonka aatteita vastustaa. Minusta jokaisen naispappeutta, aborttia, aitoa uskonvapautta, eutanasiaa ja/tai homoseksuaalien avio-oikeutta puoltavan tulisi erota ahdasmielisestä ja epätarkoituksenmukaisesta kirkkoinstituutiosta.
Pieni pyyntö
Minulla olisi esittää pieni pyyntö. Olkaa kilttejä ja kotiuttakaa 200 miestämme Afganistanista ja kaikki loputkin muualta päin maailmaa olemasta järjettömien alkuasukkaiden tapettavina. Tällöin uhreiksi päätyvät kenties toiset höyrypäät eivätkä ihmiset, jotka ovat maassa auttamassa.
Valitettava tosiseikkahan kuitenkin on, kuten aikoja sitten on tullut todettua, ettei noita asioita saa kohennettua millään ilveellä. Hyvät naiset ja herrat, tämä on 1980-2000-lukujen darwinismia. Älykääpiöt räjäyttelevät toisiansa taruolennon nimiin niin että huivit vain pöllyävät ja unikkopellot havisevat paineaallon puhaltaessa.
Mikseivät norjalaiset, australialaiset, puolalaiset tai irlantilaiset virittele kaiket viikot pommeja pitkin teiden varsia tai vyötäröitänsä muita tappaakseen? Voisiko olla mahdollista, että meitä onnekkaita on paiskottu sen verran reilummalla kädellä tervettä järkeä, että osaamme elää sopuisasti?
Kaikelle pyritään aina löytämään joku perustavanlaatuinen syy. Tällaista en muista ainakaan pitkään aikaan kuulleeni tai lukeneeni mitä pommien kanssa pelleilyyn tulee. En näe todisteiden puuttuessa jatkuvalle posauttelulle mitään muuta syytä kuin järjen puuttuessa ja veren maku suussa suoritetun fanaattisen hihhuloinnin, jonka ainoat funktiot ovat tuho ja kaaos.
Valitettava tosiseikkahan kuitenkin on, kuten aikoja sitten on tullut todettua, ettei noita asioita saa kohennettua millään ilveellä. Hyvät naiset ja herrat, tämä on 1980-2000-lukujen darwinismia. Älykääpiöt räjäyttelevät toisiansa taruolennon nimiin niin että huivit vain pöllyävät ja unikkopellot havisevat paineaallon puhaltaessa.
Mikseivät norjalaiset, australialaiset, puolalaiset tai irlantilaiset virittele kaiket viikot pommeja pitkin teiden varsia tai vyötäröitänsä muita tappaakseen? Voisiko olla mahdollista, että meitä onnekkaita on paiskottu sen verran reilummalla kädellä tervettä järkeä, että osaamme elää sopuisasti?
Kaikelle pyritään aina löytämään joku perustavanlaatuinen syy. Tällaista en muista ainakaan pitkään aikaan kuulleeni tai lukeneeni mitä pommien kanssa pelleilyyn tulee. En näe todisteiden puuttuessa jatkuvalle posauttelulle mitään muuta syytä kuin järjen puuttuessa ja veren maku suussa suoritetun fanaattisen hihhuloinnin, jonka ainoat funktiot ovat tuho ja kaaos.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)