Aluksi haluan ilmaista eturivin poliitikkojemme tapaan suruni tapahtuneen johdosta. Sen tasoon vaikuttaa paljolti se, että se oli näinkin lyhyessä ajassa jo toinen yhtä vakava, vaikkei vastaavaa toki olekaan Jokelan tragediaa aiemmin maassamme tapahtunut. Siltikin tulee hieman typerä olo, kuinka tällaisiin käsittämättömänkin hirveisiin tapahtumiin on jo turtunut, eikä niiden johdosta ole mitenkään erityisen järkyttynyt.
Laajalti uutisoituja murhenäytelmiä on tietenkin perinteisesti ollut useita vuodessa kaiken aikaa (enkä tarkoita nyt Madeleine McCannin katoamistapausta, vaikka se ikävää olikin), mutta median tapa uutisoida niitä on muuttunut viime vuosien aikana. Se on muuttunut mässäileväksi, ajoittain lähes kaunokirjallisuudeksi.
Samalla, kun se on kaikessa tekopyhyydessään tarjoamassa virtuaalikynttilöitä sytytettäviksi, myisivät toimittajat sisäelimiäsä tai vaikka lähiomaisiansa, jos saisivat haastatella yksinoikeudella tragedian uhreja laatiakseen veretseisauttavan KAUHAJOKI EXTRA-JÄTTIPAKETIN eurojen kuvat silmissään.
Muistellaanpa: Jyväskylän junaturma, Konginkankaan bussiturma, tsunamikatastrofi, Jokelan tapahtumat ja Espanjan bussionnettomuus. Jokaisesta on saatu alta aikayksikön sivutolkulla extra-über-jättiluettavaa toinen toistaan veretseisauttavammilla otsikoilla varustettuna. Sitähän kansa toki haluaa. Tietoa. Vaan millä tavoin esitettyä, on asia erikseen.
Se siitä. Jo Jokelan tapahtumien aikaan mielessäni alkoi kyteä ajatus, josko misantrofiaan taipuvaisilla Pekka-Eric Auvisen ja Matti Saaren kaltaisilla ihmisillä olisi Internetissä kenties maailmanlaajuinenkin verkosto, jossa he suunnittelevat säännöllisin väliajoin toteutettavia iskuja. Lisäpontta tälle - tietysti täysin hypoteettiselle - epäilykselle antoi amerikkalainen poika, jonka epäiltiin olleen yhteydessä Auviseen ennen tämän verityötä.
Saaren tekoa pidän täysin yhden miehen tekona, joka on tosin epäilemättä saanut rohkaisua Jokelan tapahtumista. Minäkin pidän ihmisrotua pohjimmiltaan varsin heikkona, mutta tällainen olettama on äärimmäisen löyhä peruste murhata kymmenkunta opiskelijaa, joilla on vielä elämä edessään. Elämä, jossa he voivat tehdä jotain ihmiskunnan hyväksi ja vahvistamiseksi. Kateus elämäntilanteesta tai vakava mielenterveysongelma ovat todennäköisempiä syitä.
Pääministeri Vanhanen esitti jo tapahtumapäivänä tiukennuksia aselakiin, joka on ehdottomasti hyvä asia. Se voi ehkäistä vastaavia tapahtumia jatkossa, mutta tälläkin hetkellä monella häiriintyneellä ihmisellä voi olla hallussaan ampuma-ase. Käytäntö on ollut vuosikausia se, ettei viranomaisten ole ollut pakollista passittaa ampuma-aseharrastuksesta kiinnostunutta aseluvan hakijaa mielentilatutkimukseen.
Keskustelupalstoilla esitettiin, että jatkossa alan harrastajien tulisi jättää aseensa ampumaseuran tiloihin lukkojen taakse, joka olisi mielestäni oikein erinomainen ratkaisu, ja on melkeinpä erikoista, ettei se ole jo virallinen käytäntö. Matti Saari ei tosin kuulunut tapahtumahetkellä mihinkään ampumaseuraan, joten tulisiko ase takavarikoida välittömästi jäsenen erotessa seurastaan? Tämäkin on mielenkiintoinen kysymys, kun esitetään spekulaatioita ehkä liiankin holhoavaksi ajatuvasta yhteiskuntamallistamme.
Vielä tähän päivään mennessä ei ole julkisesti esitetty, että Matti Saari olisi ollut koulukiusattu, mutta keskustelu kiusaamisestakin on jälleen virinnyt viimesyksyiseen tapaan. On spekuloitu, että kiusatut olisivat jotenkin luonnostaan psyykkeeltään heikompia ihmisiä ja että kiusatuksi tuleminen olisi vain viimeinen pisara tähän asiaan. Totuus on kuitenkin se, että jos kiusaaminen jatkuu pitkään, tulee normaalistakin psyykkeestä heikko.
Psyykkeen kehitykseen vaikuttaa muun ympäristön ohella kasvatus ja vanhempien kannustuksen määrä. Implisiittisesti voidaan myös sanoa, että vanhempien oma psyyke ja elämänasenne vaikuttaa lapsien maailmankuvan muokkautumiseen, mutta edellä mainittu on silti täysin totta. Jollain tapaa "poikkeavilla" (ylipainoinen, silmälasipäinen, pisamanaamainen... mistä nyt yleensä kiusataan) lapsilla voi hyvinkin olla ns. normaali psyyke, mutta sen mureneminen alkaa opintien alettua. Sille ei voi olla kuin yksi syy.
Luokkakoot tullee muuttumaan suuremmiksi jatkuvan tehostamisen ja keskittämisen seurauksena, vaikka nimenomaan päinvastainen olisi olennaisempaa kiusaamisen ehkäisemiseksi. Mihin siirtyy aiemmin pienempien luokkakokojen nielemät varat, jos pula-aikoinakin oli mahdollista ylläpitää useita kyläkouluja? Koko maan väkiluku tietenkin oli pienempi, mutta onko sen kasvu ainoa asia, joka on "ajanut" päättäjät jatkuviin keskitys-, tehostus- ja säästötoimiin niin terveydenhuollossa kuin koulumaailmassakin?
Opetushallituksen puheenjohtaja Timo Lankinen ehti jo tapahtumailtana antamaan oman lausuntonsa asiaan. Hän epäilee vartioinnin ja turvatoimien tehoa kouluväkivallan ehkäisyssä ja korostaa väkivallan tunkevan kouluihin ympäröivästä yhteiskunnasta, joka on tietenkin itsestäänselvää. Väkivalta tulee yksilöön ympäristöstä. Yksilö imee sen uutisista, sen olomuodot ja esiintyminen sen sijaan käyvät ilmi historiasta. Yksilöt taas muodostavat yhteisön. Moni mielisairaus taas puhkeaa ihmiselle jokseenkin ympäristöstä riippumatta, koska niillä on usein tutkitusti tapana periytyä.
Lankisen mukaan tilanteen rauhoittamiseen tarvitaan viranomaisten laajaa yhteistyötä, mutta tällä hetkellä tilanne on se, että poliisin, terveydenhuollon ja muiden instanssien tiedonjako on varsin estynyttä erinäisten vaitiolovelvollisuutta ja yksilöä suojaavien lakipykälien johdosta. Mikseivät tiedot voisi olla vapaasti saatavilla niiden jakoa erityisesti vaativissa tilanteissa, koska joka instanssi on kuitenkin erikseen vaitiolovelvollinen ja yksilö on näin ollen suojassa? Vapaamman tiedonjaon vuoksi moni ikävä tapaus olisi saatettu kyetä ehkäisemään.
"Yhteiskunnassa sallitaan liian väkivaltainen ilmapiiri", sanoo Lankinen STT:n haastattelussa. Yhteiskunta on itsessään läpeensä väkivaltainen sen yksilöiden vuoksi eikä siihen vaikuta se, ovatko viranomaiset sallivalla kannalla. Yksilöihin tietenkin vaikuttaa media ja kun tälle tielle on lähdetty, pitäisi ennaltaehkäisevästi lätkäistä tv-uutistenkin päälle K18-leima, koska sieltä voi imeä yhtä hyvin vaikutteita ja lisäksi ennakkotapauksia kuin elokuvistakin.
Tähän väliin voin tietenkin edelleen muistuttaa rangaistuslainsäädännöstä ja siitä, kuinka sen kiristämistä voitaisiin käyttää varsin tehokkaana pelotteenomaisena väkivaltatapausten ennaltaehkäisijänä muitakaan rikostyyppejä unohtamatta. Laki on tietenkin olemassa juuri tästä syystä, mutta se ei tällä hetkellä palvele alkuunkaan sille annettua tarkoitusta, koska väkivaltarikoksia paitsi ilmenee, niiden määrä lisääntyy vuosittain. Laki ei ehkäise Jokelan tai Kauhajoen kaltaisia tapauksia, koska murhaajalla on ollut alun pitäenkin tarkoitus ottaa nirri pois myös itseltään, mutta kunnon pelote olisi omiaan muissa tapauksissa.
keskiviikkona, syyskuuta 24, 2008
lauantaina, syyskuuta 13, 2008
Taas uusi liikaa valtaa saanut ihminen, jota saa pelätä
En edes halua tietää, että mistä näitä ihmisiä jatkuvasti sikiää, mutta ihmettelen suuresti, kuinka pirussa heitä pääsee jatkuvasti noin isoihin ja vastuullisiin tehtäviin? No, Yhdysvallat on tunnetusti vahvasti uskonnollinen valtio. Olen tunnetusti uskontojen vastustaja (erityisesti niiden ja politiikan yhdistämisen) ja jos Sarah Palin, "uskomaton ylipapitar", on joku kaunis päivä maansa puikoissa ja näkee unta, kuinka Jumala käskee Yhdysvaltoja lähtemään rauhan, vapauden ja jalon pyhyyden nimissä ristiretkelle sotaan Pohjois-Koreaa ja/tai Venäjää vastaan niin allekirjoittanutta ei ainakaan paljon naurata. Tuollaisen tyypin vuoksi kolmas maailmansotakin saattaa olla joskus lähellä. Vastahan tämä otti ja julisti, kuinka Yhdysvallat ovat valmis tiukkoihinkin toimiin Venäjän suhteen.
"Meidän on pidettävä silmällä Venäjää, Alaskan kuvernööri sanoi, mutta lisäsi samalla toivovansa Yhdysvaltain välttävän uuden kylmän sodan aikakauden.
Kysymykseen lähtisikö Yhdysvallat sotimaan Venäjää vastaan, jos Georgia olisi Naton jäsen ja Venäjä miehittäisi sen, Palin vastasi: "Ehkä niin."
- Tarkoitan, että Nato-sopimuksen mukaan Yhdysvalloilla olisi velvollisuus puolustaa Georgiaa, jopa ryhtymällä sotaan Venäjää vastaan, Palin selitti.
Palinilta tivattiin selitystä myös hänen aikaisempiin kommentteihinsa siitä, että Irakin sota olisi Jumalalta saatu tehtävä. Palinin Track-poika lähtee ensi viikolla sotimaan Irakiin.
- Uskon, että tälle maailmalle on suunnitelma ja se on hyvä maailman kannalta, Palin vastasi."
Pelottavaa tekstiä, kuten sanottua.
Seurakuntaviestiä tungetaan postiluukustani edelleen, vaikka olen laittanut asuntoni oveen lapun "Ei mainoksia." Keräyspaperipussille kävellessä silmiini sattui kuitenkin mielenkiintoinen otsikko: "USA:n epä-älyllinen kristillinen oikeisto" ja tarkennus "se on ehkä sittenkin toista maata kuin eurooppalainen media sen esittää. Mutta ratkaiseekö uskonto lähestyvät presidentinvaalit?" Seurakuntaviesti kapsahti nyt kyllä katajaan Sarah Palinin loikattua otsikoihin, sillä mikäli Suomen kristityt pitävät järkevänä, että sotimista oikeutetaan "Jumalan antamana pyhänä tehtävänä", ovat he ainakin minun kirjoissani yhtä epä-älyllisiä kuin Atlantin takaiset virkaveljensä.
George W. Bush oli toki samaa sarjaa ja lehden artikkeli myöntääkin, että "Bush petti heidät." Samaan kastiin Palinkin on kovaa kyytiä menossa. Hänkin kaiketi pettää parhaillaan edustamaansa kristillistä oikeistoa, sillä tohtori Markku Ruotsilan mukaan he eivät koskaan ole olleet pohjimmiltaan suvaitsematonta, epä-älyllistä, väkivaltaan taipuvaista tai jotenkin vaarallista. Ruotsila väittää, että valtamedia kertoo meille koko ajan virheellistä tarinaa Yhdysvalloista ja etenkin sen "kristilliseksioikeistoksi" nimetystä, vaikutusvaltaisesta uskonnollisesta ryhmittymästä. Mitähän tämä virheellinen tieto on? Onko Iltalehti kenties keksinyt omasta päästään Sarah Palinin hihhulilausunnot? (Lähde: Seurakuntaviesti - Jyväskylän seurakuntalehti nro. 13 27.8.2008.)
Tässä pari Iltalehden artikkelissa (linkki siis alussa) mainittua poimintaa Palinin puheista:
"Rukoilkaa, että maamme johtajat lähettävät sotilaita suorittamaan Jumalan antamaa tehtävää." Kesäkuussa 2008 puheessaan Irakin sodasta.
"Uskon, että on Jumalan tahto yhdistää ihmiset ja yritykset samaan rintamaan, jotta saamme kaasuputken rakennettua." Kesäkuussa 2008 Alaskaan suunniteltavasta kaasuputkihankkeesta.
Kaasuputki on toki hieno homma, että sen kun rukoilevat vaan. Toivottavasti ei käy kuitenkaan aika pitkäksi odotellessa, koska taivaalta tipahtaa putkenpätkiä, klemmareita sekä popniittejä.
Yli päätään raivostuttaa, kuinka USA:n kaltaisessa mahtivaltiossa uskonnoilla on niin suuri vaikutus politiikkaan. Valtapuolueita leimaa nimenomaan heidän uskonnollinen agendansa. Suomessa puolueet erotellaan sentään heidän poliittisen agendansa perusteella - paljolti tosin siksi, että lähes jokainen ministeri ja kansanedustaja on yksinkertaisesti luterilainen. Yhdysvalloissa Jumalalta sotakäskyjä saavia hihhuleita pääsee valtaan ja saa lisäksi kaiken kansan hyväksynnän sen vahvan uskonnollisuuden vuoksi. Kaikki, mihin vedetään vähänkään Jumalaa ja Jeesusta mukaan uppoaa jenkkeihin kuin häkä ja kaikki ovat haltioituneita tästä suuresta tehtävästä jolle he ovat vapauden, kunnian ja Jumalan sanan nimissä lähdössä. Muistuttaa toki hieman islamin toimia ja heidän pyhiä sotiaan, joihin lähdetään tietääkseni niin ikään heidän jumalansa nimissä.
Ei tässä hyvin tule käymään.
sunnuntaina, elokuuta 10, 2008
Rattoisa virkistysiltapäivä kiusaajille!
Heipä hei koulu- ja muut kiusaajat, ala-arvoiset ihmisen irvikuvat. Ajattelin näin kauniina kesäpäivänä ideoida teille kerrassaan loisteliaan yllätyksen, tehän kun tykkäätte tunnetusti valita itseänne heikomman ja puolustuskyvyttömän uhrin sortonne kohteeksi.
Miltäpä tuntuisi, jos tunkeutuisin teidän nukkuessanne kotiinne ja löisin teiltä pesäpallomailalla tajun kankaalle. Heräättekin aamutuimaan kaupungin keskustasta alasti lyhtypylväisiin sidottuina ja tusseilla kirkkoveneitä ynnä kivoja haukkumanimiä täyteen raapusteltuina. Sen jälkeen hieman kloroformia nassuun ja määränpääksi otetaan suljettu halli, jossa laitan kätenne selän taakse kettingillä kiinni ja herätän teidät Ruususen unestanne iskemällä vesurilla polvilumpionne halki. Nauran kippurassa katsellessani teidän itkevän ja anovan armoa, rimpuillen samalla kerrassaan säälittävän näköisinä.
Huomaan teidän säikähtävän polvissanne ammottavia avomurtumia ja revin teiltä asiaa helpottaakseni silmät irti päästä kuumalla juotoskolvilla. Meinaan tikahtua, koska olette niin naurettavia kiemurrellessanne verilätäkössä. Äkkiä keksin uuden idean: kusen ja masturboin päällenne, otan teistä kuvia ja lähetän ne nettiin, jotta muutkin saavat nauraa. Saadaan mukavasti se teidän niin ikään ihannoimanne henkinenkin sorto taas mukaan peliin. Nautin nähdessäni teidä henkihieverissä anomassa armoa. Ihanaa nähdä teidät siinä niin avuttomina pikku reppanoina.
Jonkun aikaa itseäni viihdytettyäni alan kuitenkin kyllästyä tuskaiseen huutamiseenne ja isken teiltä jälleen tajun kankaalle potkimalla teitä maihareilla päähän tarpeeksi kauan. Muutaman kylkiluunkin murran samalla menetelmällä. Olette niin puolustuskyvyttömiä ja surkeita, varsinaisia ali-ihmisiä. Saatuani siis kystä kyllin ilonpidosta heitän teidät alasti ulos pakkaseen ja menen itse nukkumaan, jotta jaksan taas seuraavanakin päivänä keksiä jotain mukavaa jäynää teille.
Miltäpä tuntuisi, jos tunkeutuisin teidän nukkuessanne kotiinne ja löisin teiltä pesäpallomailalla tajun kankaalle. Heräättekin aamutuimaan kaupungin keskustasta alasti lyhtypylväisiin sidottuina ja tusseilla kirkkoveneitä ynnä kivoja haukkumanimiä täyteen raapusteltuina. Sen jälkeen hieman kloroformia nassuun ja määränpääksi otetaan suljettu halli, jossa laitan kätenne selän taakse kettingillä kiinni ja herätän teidät Ruususen unestanne iskemällä vesurilla polvilumpionne halki. Nauran kippurassa katsellessani teidän itkevän ja anovan armoa, rimpuillen samalla kerrassaan säälittävän näköisinä.
Huomaan teidän säikähtävän polvissanne ammottavia avomurtumia ja revin teiltä asiaa helpottaakseni silmät irti päästä kuumalla juotoskolvilla. Meinaan tikahtua, koska olette niin naurettavia kiemurrellessanne verilätäkössä. Äkkiä keksin uuden idean: kusen ja masturboin päällenne, otan teistä kuvia ja lähetän ne nettiin, jotta muutkin saavat nauraa. Saadaan mukavasti se teidän niin ikään ihannoimanne henkinenkin sorto taas mukaan peliin. Nautin nähdessäni teidä henkihieverissä anomassa armoa. Ihanaa nähdä teidät siinä niin avuttomina pikku reppanoina.
Jonkun aikaa itseäni viihdytettyäni alan kuitenkin kyllästyä tuskaiseen huutamiseenne ja isken teiltä jälleen tajun kankaalle potkimalla teitä maihareilla päähän tarpeeksi kauan. Muutaman kylkiluunkin murran samalla menetelmällä. Olette niin puolustuskyvyttömiä ja surkeita, varsinaisia ali-ihmisiä. Saatuani siis kystä kyllin ilonpidosta heitän teidät alasti ulos pakkaseen ja menen itse nukkumaan, jotta jaksan taas seuraavanakin päivänä keksiä jotain mukavaa jäynää teille.
Jälleen pohdintaa pinnallisuudesta ja ulkonäköpaineista
On vähintäänkin ironista huomata, kuinka mediassa pohditaan täysin samanaikaisesti syitä nuorten ihmisten mielenterveysongelmiin ja kauhistellaan aavistuksen verran lihaa luidensa ympärille saaneen Uma Thurmanin tai Britney Spearsin LÄSKEYTTÄ! Ei Johanna Tukiainenkaan ole minun mielestäni lihava, vaikka häntä olisi suorastaan velvollisuus ivata ja mollata kaikin tavoin hänen tultua valtakuntamme ykkösjulkkikseksi. Samaa tavataan sanoa nykyään jokaisesta naisesta, jonka takapuoli erottuu leveyssuunnassa vähääkään muusta vartalosta.
Tämä on nähdäkseni osa ihmisen ja erityisesti naisen ruumiinrakennetta, joten onko enää syytä ihmetellä, miksi nuoret tytöt kärsivät pahoista itsetunto-ongelmista? Normaali ruumiinrakenne tuntuu olevan edelleen läskeyttä, vaikka media kuinka tyrmistyisikin sen itsensä lietsomasta kauneusihanteiden vaikutuksesta nuorten ulkonäköpaineisiin. Kaksinaismoralismi siis elää ja voi hyvin. Sanotaan se omakin mielipide: Victoria Beckham tai Eva Longoria ovat melko hurjan näköisiä ruipeloita. Nättejä ehkä kasvoiltaan, mutta sairaalloisia luuviuluja. Ei hyvää ollenkaan.
En ole niin naiivi, että pitäisin media-nimistä kokonaisuutta yhtenä tahona, jota voidaan tuomita, kehua tai tervehtiä. Kaikessa on jälleen kerran kyse asenneilmapiiristä. Sitä voidaan ylläpitää tai muuttaa median eri osa-alueidenkin välillä ja haluan uskoa, että nämä osa-alueet voivat vaikuttaa toistensa suhtautumistapoihin, mikäli siihen tosissaan pyritään pitkällä tähtäimellä.
Ulkonäköpaineet pätevät myös nuoriin miehiin. Kokonaan oma osansa on onneksi iltapäiväkehtienkin lööppeihin päässeillä seksielämäpaineilla, jotka ovat melko pitkälti amerikkalaisten TV-sarjojen ansiota. Maamme on joka tapauksessa tulvillaan naisista kiinnostuneita normaaleja sinkkumiehiä, jotka eivät kuitenkaan ole koskaan liiemmin lempeä osakseen saaneet. Kuinka heitä neuvotaan?
"Käy parturissa, osta hienot vaatteet, aja mersulla, käy jollain vitun itseluottamuskurssilla." Mitä tämä tarkoittaa suomeksi? Vastaus: tee itsestäsi kiinnostava. Ole epäaito. Silti hoetaan, että ole rohkeasti oma itsesi. Miten tähän paskaan ollaan tultu?
Onko kukaan suomalaisen nuoren arkkityyppi, eli viimeisen päälle pinnallinen kusipää, tullut oikeasti koskaan pohtineeksi, että olisiko se naapurin tyttö - kaveriporukassa virallisesti läskiksi julistettu sekä aknesta ja jonkunasteisesta tyylitajuttomuudesta kärsivä tapaus - LUONTEELTAAN kaikista paikkakunnan naisista sopivin vakavaksi seurustelukumppaniksi?
Eikö seurustelussa nyt saatana sentään ratkaise eniten LUONNE, ELÄMÄNARVOT ja MUUT OIKEAT ASIAT? Ai niin, eihän vakavaa parisuhdetta enää pidetä arvossa. Baarista ollaan koetettu vongata vain niitä em. kaveriporukan kesken vähintään 9+ arvokseen saaneita naisia, jotka ovat luonnollisesti yhtä vitun pinnallisia omaan napaansa tuijottavia lehmiä. Kuinka sellaisesta saat värvättyä soveliaan elämänkumppanin? Eihän tämä ole tietenkään kenenkään mieleen juolahtanut, koska kaikki mikä ratkaisee on ulkonäkö. Siinä sitä sitten ihmetellään, kun kumppanistasi et saa puristettua pidemmänkään yhteiselon jälkeen irti muuta kuin sen mitä hän on - pinnallista paskaa.
Totuus voi kuitenkin olla se, että se naapurin "läski nauta" on ikäluokastasi ainoa, joka voisi oikeasti ja vilpittömästi rakastaa sinua koko sydämensä pohjasta. Viime viikonloppuna vonkaamasi ^ihQ-jeNsKu_88_^ ei ikäpäivänä uhraisi mitään omaansa sinun tähtesi vaan huolehtisi ennemmin siitä, että seuraavan päivän Makuunissa käyntiä varten löytyy kylliksi ripsiväriä ja tahraton Dolce & Gabbanan laukku.
Jokaisen paikkakuntalaisen typykän unelmien prinssi _`d0n_giGol0-85^^ ei levitä takkiansa vesilätäkön päälle, koska se on vasta ostettu Lacosten malliston huippuyksilö. Hyvin pitkälti samasta syystä tämä alfauros ei tulisi sadesäällä luoksesi ainakaan kyseinen takki päällä, vaikka sinulla olisi kuinka kova ikävä häntä ja tekisit sen hänellekin selväksi. Joukkoliikenneväline taasen ei tule kysymykseen, koska silmissä kiiluva solariumkäynti nappaa leijonanosan viikkobudjetista.
Viereisen korttelin silmälasipäinen, lentokoneiden pienoismalleja harrastava, Battlestar Galacticaa fanittava, Adidaksen perunaverkkareihin sonnustautunut ja reilusta ylipainosta kärsivä Janne (nimi muutettu) sen sijaan ei epäröisi lähtöä sekuntiakaan, koska häntä ei kiinnosta jalkineidensa hyvinvointi. Häntä kiinnostaa sinun vointisi. Hän ei ole onneksi laittanut korvansa taakse sitä, kuinka mediassa peräänkuulutetaan omien ulkoisten avujen korostamista naismarkkinoilla menestymisen nimissä.
Harmi vain, että hän on mielipiteensä kanssa suhteellisen yksinäinen. Harmi vain, että sinä, arvon nuori nainen, et tule saamaan itsellesi niin huomaavaista ja sinun etusi omansa edelle asettavaa miestä, koska olet yksi vitun pinnallinen ja nyrkillä tapettava kusipää. Sinä ja kaltaisesi irvailette Jannelle kikattaen remakasti siiderilasienne äärellä.
Eipä sillä, et sinä moista miestä edes ansaitsisi, saatanan lehmä. Sinä ansaitset juuri sen siis niiq tosi ihq-kuulin nappisilmäisen _sHaQr-b0yH_gangsta^`n, joka pettää sinua heti ensimmäisen tilaisuuden tullen, eli löytäessään sinua pikkuisen tuhdimman kerroksen puuteria naamaansa sivaltaneen, eli nykyihanteiden mukaan kauniimman, neidon paikallisesta yökerhosta.
Toinen vaihtoehto on se vähintään yhtä pettämättömästi naisiin vetoava miestyyppi eli amis, jonka hauiksen läpimitta on samaa luokkaa kuin peräkontissa raikaavalla subbarilla ja pilottitakki tuoksahtaa bensalle niin että silmiä kirvelee. Onnea vain yhteiselolle. Toivottavasti herra amiksen, varsinaisen adoniksen, humalainen sipaisu poskipäähäsi ei jätä ainakaan niin ikävää mustelmaa, että joudut valelemaan kallista meikkivoidetta oikein kaksin käsin.
Tämä on nähdäkseni osa ihmisen ja erityisesti naisen ruumiinrakennetta, joten onko enää syytä ihmetellä, miksi nuoret tytöt kärsivät pahoista itsetunto-ongelmista? Normaali ruumiinrakenne tuntuu olevan edelleen läskeyttä, vaikka media kuinka tyrmistyisikin sen itsensä lietsomasta kauneusihanteiden vaikutuksesta nuorten ulkonäköpaineisiin. Kaksinaismoralismi siis elää ja voi hyvin. Sanotaan se omakin mielipide: Victoria Beckham tai Eva Longoria ovat melko hurjan näköisiä ruipeloita. Nättejä ehkä kasvoiltaan, mutta sairaalloisia luuviuluja. Ei hyvää ollenkaan.
En ole niin naiivi, että pitäisin media-nimistä kokonaisuutta yhtenä tahona, jota voidaan tuomita, kehua tai tervehtiä. Kaikessa on jälleen kerran kyse asenneilmapiiristä. Sitä voidaan ylläpitää tai muuttaa median eri osa-alueidenkin välillä ja haluan uskoa, että nämä osa-alueet voivat vaikuttaa toistensa suhtautumistapoihin, mikäli siihen tosissaan pyritään pitkällä tähtäimellä.
Ulkonäköpaineet pätevät myös nuoriin miehiin. Kokonaan oma osansa on onneksi iltapäiväkehtienkin lööppeihin päässeillä seksielämäpaineilla, jotka ovat melko pitkälti amerikkalaisten TV-sarjojen ansiota. Maamme on joka tapauksessa tulvillaan naisista kiinnostuneita normaaleja sinkkumiehiä, jotka eivät kuitenkaan ole koskaan liiemmin lempeä osakseen saaneet. Kuinka heitä neuvotaan?
"Käy parturissa, osta hienot vaatteet, aja mersulla, käy jollain vitun itseluottamuskurssilla." Mitä tämä tarkoittaa suomeksi? Vastaus: tee itsestäsi kiinnostava. Ole epäaito. Silti hoetaan, että ole rohkeasti oma itsesi. Miten tähän paskaan ollaan tultu?
Onko kukaan suomalaisen nuoren arkkityyppi, eli viimeisen päälle pinnallinen kusipää, tullut oikeasti koskaan pohtineeksi, että olisiko se naapurin tyttö - kaveriporukassa virallisesti läskiksi julistettu sekä aknesta ja jonkunasteisesta tyylitajuttomuudesta kärsivä tapaus - LUONTEELTAAN kaikista paikkakunnan naisista sopivin vakavaksi seurustelukumppaniksi?
Eikö seurustelussa nyt saatana sentään ratkaise eniten LUONNE, ELÄMÄNARVOT ja MUUT OIKEAT ASIAT? Ai niin, eihän vakavaa parisuhdetta enää pidetä arvossa. Baarista ollaan koetettu vongata vain niitä em. kaveriporukan kesken vähintään 9+ arvokseen saaneita naisia, jotka ovat luonnollisesti yhtä vitun pinnallisia omaan napaansa tuijottavia lehmiä. Kuinka sellaisesta saat värvättyä soveliaan elämänkumppanin? Eihän tämä ole tietenkään kenenkään mieleen juolahtanut, koska kaikki mikä ratkaisee on ulkonäkö. Siinä sitä sitten ihmetellään, kun kumppanistasi et saa puristettua pidemmänkään yhteiselon jälkeen irti muuta kuin sen mitä hän on - pinnallista paskaa.
Totuus voi kuitenkin olla se, että se naapurin "läski nauta" on ikäluokastasi ainoa, joka voisi oikeasti ja vilpittömästi rakastaa sinua koko sydämensä pohjasta. Viime viikonloppuna vonkaamasi ^ihQ-jeNsKu_88_^ ei ikäpäivänä uhraisi mitään omaansa sinun tähtesi vaan huolehtisi ennemmin siitä, että seuraavan päivän Makuunissa käyntiä varten löytyy kylliksi ripsiväriä ja tahraton Dolce & Gabbanan laukku.
Jokaisen paikkakuntalaisen typykän unelmien prinssi _`d0n_giGol0-85^^ ei levitä takkiansa vesilätäkön päälle, koska se on vasta ostettu Lacosten malliston huippuyksilö. Hyvin pitkälti samasta syystä tämä alfauros ei tulisi sadesäällä luoksesi ainakaan kyseinen takki päällä, vaikka sinulla olisi kuinka kova ikävä häntä ja tekisit sen hänellekin selväksi. Joukkoliikenneväline taasen ei tule kysymykseen, koska silmissä kiiluva solariumkäynti nappaa leijonanosan viikkobudjetista.
Viereisen korttelin silmälasipäinen, lentokoneiden pienoismalleja harrastava, Battlestar Galacticaa fanittava, Adidaksen perunaverkkareihin sonnustautunut ja reilusta ylipainosta kärsivä Janne (nimi muutettu) sen sijaan ei epäröisi lähtöä sekuntiakaan, koska häntä ei kiinnosta jalkineidensa hyvinvointi. Häntä kiinnostaa sinun vointisi. Hän ei ole onneksi laittanut korvansa taakse sitä, kuinka mediassa peräänkuulutetaan omien ulkoisten avujen korostamista naismarkkinoilla menestymisen nimissä.
Harmi vain, että hän on mielipiteensä kanssa suhteellisen yksinäinen. Harmi vain, että sinä, arvon nuori nainen, et tule saamaan itsellesi niin huomaavaista ja sinun etusi omansa edelle asettavaa miestä, koska olet yksi vitun pinnallinen ja nyrkillä tapettava kusipää. Sinä ja kaltaisesi irvailette Jannelle kikattaen remakasti siiderilasienne äärellä.
Eipä sillä, et sinä moista miestä edes ansaitsisi, saatanan lehmä. Sinä ansaitset juuri sen siis niiq tosi ihq-kuulin nappisilmäisen _sHaQr-b0yH_gangsta^`n, joka pettää sinua heti ensimmäisen tilaisuuden tullen, eli löytäessään sinua pikkuisen tuhdimman kerroksen puuteria naamaansa sivaltaneen, eli nykyihanteiden mukaan kauniimman, neidon paikallisesta yökerhosta.
Toinen vaihtoehto on se vähintään yhtä pettämättömästi naisiin vetoava miestyyppi eli amis, jonka hauiksen läpimitta on samaa luokkaa kuin peräkontissa raikaavalla subbarilla ja pilottitakki tuoksahtaa bensalle niin että silmiä kirvelee. Onnea vain yhteiselolle. Toivottavasti herra amiksen, varsinaisen adoniksen, humalainen sipaisu poskipäähäsi ei jätä ainakaan niin ikävää mustelmaa, että joudut valelemaan kallista meikkivoidetta oikein kaksin käsin.
Sanalaskujen avausta
Suomen kansalliseen identiteettiin kuuluu saunan, koskenkorvan, karjalanpaistin ja TV-uutisten ohella sekä vähintäänkin yhtä olennaisena osana sutjakkaat sananlaskut, joita on laadittu yksi sun toinenkin helpottamaan lasten kasvatusta sekä elämänasenteen muotoutumista. Lähdetietona lukaisin niitä aimo liudan Wikisitaateista ja jo tuota pitäisi olla heti syntyjään kerrassaan nokkela, ahkera, viisas ja erinomaisen mainio, jos meinaisi mihinkään kelvata. Työtä tauotta, ei sekuntiakaan kädet ristissä istuksita, jos leivän pellosta meinaa kaapia.
Niin ikään yksi jos toinenkin niistä on saavuttanut jo suunnilleen kivitauluun hakatun totuuden aseman. Tämä siitäkin huolimatta, että niiden todenperäisyys saadaan kumotua verrattain pienen analyysin avulla.
En liene ainoa, jonka mielestä etenkin iäkkäämmän väestön viljelemät "kannustukset" ovat varsin väsyneitä ja joutavanpäiväisiä, puhumattakaan siitä, että ne palvelisivat niille ammoisina aikoina asetettuja kunniakkaita tarkoitusperiä. Löytyykö sateenkaaren päästä kultainen arkku ja jos löytyykin, mitä se pitää sisällään? Kurkistaako valo tunnelin päästä? Entäpä onko se ruoho vihreämpää aidan toisella puolella? Eipä siis muuta kuin raapaisemaan muutamia piinkovia totuuksia aavistuksen pintaa syvemmältä ja nyky-yhteiskunnan vinkkelistä.
"Työ tekijäänsä kiittää"
Vaan millä tavalla? Kouluttaudut yhteiskunnan halumalla tavalla vuosikausia, jotta pääset sen yhdeksi kiinteäksi osaksi, pelinappulaksi. Työelämään (kenties joskus) astuttuasi pyrit aina tekemään työsi vastuuntuntoisesti, kuuntelemaan nöyrästi vallasta hullaantuneiden esimiestesi pompottelut sekä kestämään kiireen ja vastuun aiheuttaman stressin naama messingillä, jottet pistäisi silmään. "Laiska töitään luettelee", virkkoo johtaja pyytäessäsi hieman helpotusta kilometrin mittaiseen työlistaasi. Turha nokittaa ehdottamalla "hiljaa hyvä tulee", sillä työtehokkuutta peräänkuulutetaan joka käänteessä. Ja iloista naamaa tulee näyttää.
Jääkiekkomaalivahti on kaikkien arjen ahertajien kulminaatiopiste: ainoastaan virheet muistetaan, mutta onnistumisista ei välttämättä aina kiitellä.
Parhaimmillaan ympäripyöreän päivän raadettuasi kiiruhdat kaupan kautta kotiaskareiden pariin ja koetat jaksaa hoitaa talouttasi laskujen ja asuntolainan keskellä näyttäen yhä iloista naamaa sekä hyvää esimerkkiä kiittämättömälle jälkikasvullesi. Ei puhettakaan, että saisit ottaa nokoset, koska Kerttu-Irmeli ja Vilho-Nyyrikki kaipaavat sapuskaa, jälkimmäistä pitää kuljettaa pikimiten satujumppaan ja ensinnä mainittua lennokkikerhoon. Nurmikko olisi leikkauksen tarpeessa, astiat kaipaavat pesua ja imurikin janoaa huomiotasi. Kas, mukuloita pitääkin jo olla hakemassa takaisin ja vuorossa on housujen parsimista sekä satujen lukemista.
Mikäli Vilho-Nyyrikki on saanut koliikistaan huolimatta unen päästä kiinni heti ensi yrittämällä, on sinulla aikaa laskujen ja karhukirjeiden setvimiselle. Kaiken tämän jälkeen saat painaa pääsi tyynylle ja ajatella lohdullisesti, että herätyskello - varsinainen Brutus - herättää sinut seuraavanakin aamuna puoli seitsemältä huolehtimaan lapset ajoissa tarhaan ja itsesi töihin. Eipä tuon väliä, sillä aikainen lintu madon nappaa.
"...ja lopussa kiitos seisoo"
Jo 10 vuoden uraputken jälkeen alat olla piipussa vasta puoliksi maksettujen lainojen, lasten koulunkäynnin, talouskasvun seurauksena syntyneiden YT-neuvotteluiden aiheuttamien suorituspaineiden, mahdollisten perhehuolien ja yhden sun toisen muunkin stressaavan asian johdosta. "Ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä," lohduttelee naapurin Hilma-mummu, kun nokkelasti nimeämäsi Vilho-Nyyrikki palaa kotiin silmälasien sangat mutkalla ja nenä poskella. Naapurin lämpimistä sanoista huolimatta poika-polon nenä ei oikene saatika kohtelu tulevina koulupäivinä parane.
Toisessa skenaariossa työpaikkasi on ehtinyt matkata Kiinaan tai mennä konkurssiin moneen otteeseen tuollaisen 10-15 vuoden periodin aikana. Perheesi toimeentulon ja laskujen maksun kanssa pitkäaikaistyöttömänä stressatessasi lopputulos voi olla sama kuin tuon ajan työelämän oravanpyörässä ollessasi:
Karvan verran alle 45-vuotiaana verenpaineesi hipoo pilviä, ylipaino alkaa vaivata jatkuvan kiireen seurauksena nitkahtaneen ruokavalion vuoksi ja niveliäkin kolottaa tämän tästä. Ihmisuhteistakin olisi pidettävä huolta ja lähetettävä jouluisin korttia serkuille, joita et ole kyennyt näkemään vuosiin, koska heillä on yhtä hektinen tilanne. Välillä sielu halajaa hermolomaa, mutta eihän se onnistu, koska omaa taloutta on kuitenkin hoidettava kaikenlaisen paperisodan merkeissä. Sairaseläke häämöttää rapiat päälle 50-vuotiaana kiitoksena parhaansa yrittämisestä.
"Kissa kiitoksella elää." Meidän kissat ainakin tuntuvat ammentavan kovasti elinvoimaa siitä, kuinka heidän olemassaoloansa kiitellään ja ylistetään. Ihminen ei siitä saa mahaansa täyteen eikä mielihyvää määrättömäksi ajaksi. Poikkeuksiakin toki
löytyy. "Hyvä antaa vähästänsä, paha ei anna paljostakaan", tuumivat SPR:n kerääjät kadun kulmassa sormiaan heristellen, mutta se, että voit tuntea itsesi moraalisesti "hyväksi ihmiseksi" puolitettuasi ruokakassasi vaikkapa tulvauhrien olon helpottamiseksi, ei kuitenkaan ole tae loppuelämän onneen ja autuuteen. Mikään yhteiskuntaluokkia ja hierarkioita määrittelevä virkamies ei ole todistamassa tätä jaloa urotekoasi ja järjestämässä juuri sinulle suoranaisia kissanpäiviä loppuiäksesi.
Kokonaan oma asiansa ovat tietenkin jonkunasteisen Raamatullisen sisällön omaavat sanonnat, joilla povaillaan jaloille ja kerrassaan hyveellisille ihmisille taivaspaikkaa heidän hyvien tekojensa myötä. Tämähän voisi olla rinnastettavissa tuohon "loppuelämän autuuteen", kun kuolemaa ei enää tarvitsisi jännäkakka housussa odotella. Mitäkö tämä on? Kiristystä ja lahjontaa. Harmi vain, että lahjuksena tarjotaan jotain, jonka olemassaolosta tai -olemattomuudesta ei voi ikinä saada varmuutta.
Niin ikään yksi jos toinenkin niistä on saavuttanut jo suunnilleen kivitauluun hakatun totuuden aseman. Tämä siitäkin huolimatta, että niiden todenperäisyys saadaan kumotua verrattain pienen analyysin avulla.
En liene ainoa, jonka mielestä etenkin iäkkäämmän väestön viljelemät "kannustukset" ovat varsin väsyneitä ja joutavanpäiväisiä, puhumattakaan siitä, että ne palvelisivat niille ammoisina aikoina asetettuja kunniakkaita tarkoitusperiä. Löytyykö sateenkaaren päästä kultainen arkku ja jos löytyykin, mitä se pitää sisällään? Kurkistaako valo tunnelin päästä? Entäpä onko se ruoho vihreämpää aidan toisella puolella? Eipä siis muuta kuin raapaisemaan muutamia piinkovia totuuksia aavistuksen pintaa syvemmältä ja nyky-yhteiskunnan vinkkelistä.
"Työ tekijäänsä kiittää"
Vaan millä tavalla? Kouluttaudut yhteiskunnan halumalla tavalla vuosikausia, jotta pääset sen yhdeksi kiinteäksi osaksi, pelinappulaksi. Työelämään (kenties joskus) astuttuasi pyrit aina tekemään työsi vastuuntuntoisesti, kuuntelemaan nöyrästi vallasta hullaantuneiden esimiestesi pompottelut sekä kestämään kiireen ja vastuun aiheuttaman stressin naama messingillä, jottet pistäisi silmään. "Laiska töitään luettelee", virkkoo johtaja pyytäessäsi hieman helpotusta kilometrin mittaiseen työlistaasi. Turha nokittaa ehdottamalla "hiljaa hyvä tulee", sillä työtehokkuutta peräänkuulutetaan joka käänteessä. Ja iloista naamaa tulee näyttää.
Jääkiekkomaalivahti on kaikkien arjen ahertajien kulminaatiopiste: ainoastaan virheet muistetaan, mutta onnistumisista ei välttämättä aina kiitellä.
Parhaimmillaan ympäripyöreän päivän raadettuasi kiiruhdat kaupan kautta kotiaskareiden pariin ja koetat jaksaa hoitaa talouttasi laskujen ja asuntolainan keskellä näyttäen yhä iloista naamaa sekä hyvää esimerkkiä kiittämättömälle jälkikasvullesi. Ei puhettakaan, että saisit ottaa nokoset, koska Kerttu-Irmeli ja Vilho-Nyyrikki kaipaavat sapuskaa, jälkimmäistä pitää kuljettaa pikimiten satujumppaan ja ensinnä mainittua lennokkikerhoon. Nurmikko olisi leikkauksen tarpeessa, astiat kaipaavat pesua ja imurikin janoaa huomiotasi. Kas, mukuloita pitääkin jo olla hakemassa takaisin ja vuorossa on housujen parsimista sekä satujen lukemista.
Mikäli Vilho-Nyyrikki on saanut koliikistaan huolimatta unen päästä kiinni heti ensi yrittämällä, on sinulla aikaa laskujen ja karhukirjeiden setvimiselle. Kaiken tämän jälkeen saat painaa pääsi tyynylle ja ajatella lohdullisesti, että herätyskello - varsinainen Brutus - herättää sinut seuraavanakin aamuna puoli seitsemältä huolehtimaan lapset ajoissa tarhaan ja itsesi töihin. Eipä tuon väliä, sillä aikainen lintu madon nappaa.
"...ja lopussa kiitos seisoo"
Jo 10 vuoden uraputken jälkeen alat olla piipussa vasta puoliksi maksettujen lainojen, lasten koulunkäynnin, talouskasvun seurauksena syntyneiden YT-neuvotteluiden aiheuttamien suorituspaineiden, mahdollisten perhehuolien ja yhden sun toisen muunkin stressaavan asian johdosta. "Ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä," lohduttelee naapurin Hilma-mummu, kun nokkelasti nimeämäsi Vilho-Nyyrikki palaa kotiin silmälasien sangat mutkalla ja nenä poskella. Naapurin lämpimistä sanoista huolimatta poika-polon nenä ei oikene saatika kohtelu tulevina koulupäivinä parane.
Toisessa skenaariossa työpaikkasi on ehtinyt matkata Kiinaan tai mennä konkurssiin moneen otteeseen tuollaisen 10-15 vuoden periodin aikana. Perheesi toimeentulon ja laskujen maksun kanssa pitkäaikaistyöttömänä stressatessasi lopputulos voi olla sama kuin tuon ajan työelämän oravanpyörässä ollessasi:
Karvan verran alle 45-vuotiaana verenpaineesi hipoo pilviä, ylipaino alkaa vaivata jatkuvan kiireen seurauksena nitkahtaneen ruokavalion vuoksi ja niveliäkin kolottaa tämän tästä. Ihmisuhteistakin olisi pidettävä huolta ja lähetettävä jouluisin korttia serkuille, joita et ole kyennyt näkemään vuosiin, koska heillä on yhtä hektinen tilanne. Välillä sielu halajaa hermolomaa, mutta eihän se onnistu, koska omaa taloutta on kuitenkin hoidettava kaikenlaisen paperisodan merkeissä. Sairaseläke häämöttää rapiat päälle 50-vuotiaana kiitoksena parhaansa yrittämisestä.
"Kissa kiitoksella elää." Meidän kissat ainakin tuntuvat ammentavan kovasti elinvoimaa siitä, kuinka heidän olemassaoloansa kiitellään ja ylistetään. Ihminen ei siitä saa mahaansa täyteen eikä mielihyvää määrättömäksi ajaksi. Poikkeuksiakin toki
löytyy. "Hyvä antaa vähästänsä, paha ei anna paljostakaan", tuumivat SPR:n kerääjät kadun kulmassa sormiaan heristellen, mutta se, että voit tuntea itsesi moraalisesti "hyväksi ihmiseksi" puolitettuasi ruokakassasi vaikkapa tulvauhrien olon helpottamiseksi, ei kuitenkaan ole tae loppuelämän onneen ja autuuteen. Mikään yhteiskuntaluokkia ja hierarkioita määrittelevä virkamies ei ole todistamassa tätä jaloa urotekoasi ja järjestämässä juuri sinulle suoranaisia kissanpäiviä loppuiäksesi.
Kokonaan oma asiansa ovat tietenkin jonkunasteisen Raamatullisen sisällön omaavat sanonnat, joilla povaillaan jaloille ja kerrassaan hyveellisille ihmisille taivaspaikkaa heidän hyvien tekojensa myötä. Tämähän voisi olla rinnastettavissa tuohon "loppuelämän autuuteen", kun kuolemaa ei enää tarvitsisi jännäkakka housussa odotella. Mitäkö tämä on? Kiristystä ja lahjontaa. Harmi vain, että lahjuksena tarjotaan jotain, jonka olemassaolosta tai -olemattomuudesta ei voi ikinä saada varmuutta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)