"Ei itkut enää auta"

Itkut eivät enää auta, Ike

Suomen ulkoministeri Ilkka Kanerva narahti jo hyvän aikaa sitten härskien tekstiviestien lähettelystä Kenin kainalosta karanneelle ja solariumiin kirjat vaihtaneelle Johanna Tukiaiselle. Kuten tavallista, on mediamylläkkä ollut kuin Raatteen tiellä, sillä johan nyt toki tällainen ainutkertainen tapaus vie valtakuntamme ykkösuutisen paikan suvereenisti viikkokausiksi.

Tunnelma on lähestulkoon epäuskoinen, koska tapaushan oli kaikkea muuta kuin ainutkertainen. Kanervan tiedetään vokotelleen vuosien saatossa useampiakin kuuluisia naishenkilöitä. On myös hyvin todennäköistä, että kontaktista kertomaan uskaltautuneet, kuten Marika Fingerroos, Jasmin Mäntylä ja Anne-Mari Berg ovat vain pieni osa kaikista Kanervan kohteista. Onko tällainen toiminta korkea-arvoiselle virkamiehelle sopivaa? Tuo kysymys on ollut viime aikoina kaikkien huulilla ja sitä se myös oli epäilemättä aiempienkin tekstiviestiselkkausten aikaan. Miksi siis taas?

Pöly kohun ympärillä ei ole laisinkaan laskeutunut vaan ennemminkin päinvastoin. Johanna Tukiaista alun alkaen asiasta haastatellut Hymy julkaisee osan Kanervan lähettämistä tekstiviesteistä. Toivottavasti heidän putkassaan on otettu kylliksi selvää siitä, onko moinen toiminta laillista, koska kansa on Vanhanen vs. Ruusunen –jupakan jälkeen totaalisen kyllästynyt siihen, kun poliitikkojen asioita ruoditaan raastuvassa.

Toisaalta; jos viestit eivät sisällä mitään sellaista, joka ei kestäisi päivänvaloa, luulisi asian olevan täysin yhdentekevää. Kanerva on kenties kysellyt Tukiaiselta kuulumisia ja lähettänyt avomiehelle terveisiä – yksi lysti, vaikka ne julkaistaisiin. Jos ja kun näin ei ole asia, on kansalaisten hyvä tietää, millainen setä maamme asioita hoitaa ja kuinka tämä käyttää verorahoista kustannettua työsuhdepuhelintaan. Muistetaanpa nyt vielä moralisoinnin makuun päästyämme, että Kanerva on avoliitossa elelevä miekkonen, joten se niistä vaalien aikaan peräänkuulutetuista perhearvoista.

Vallan lystiä on, kuinka Tukiaisen kommentit ovat heitelleet sisällöltään melkoisesti haastattelu haastattelulta. Yhtäällä hän on vähätellyt koko kohua ja toivonut Kanervan uralle pelkkää hyvää - toisaalla hän taas itkeä vollottaa, kuinka ministeri on pilannut hänen elämänsä. En liene ainoa, jolle on tullut mieleen, että häntä on joko painostettu tai lahjottu pitämään suunsa kiinni ja puhumaan ministeristä vain hyvää tapauksen tiimoilta.

Melkein jokainen narusta talutettava ja päättäjiin sokeasti asiassa kuin asiassa luottava suomalainen uskoo vakaasti, ettei moista voisi tapahtua maassamme, mutta minä näen politiikan keskipisteessä häärivän eliitin niin vallantahtoisena, etten pitäisi moista täysin mahdottomana. Onneksi elämme kuitenkin Suomessa, sillä Neuvostoliitossa tällainen julkilausuma olisi tietänyt salaisen palvelun vierailua heti huomisaamulla. No jaa. *puunkoputus*

Koko tapausta on kenties paisuteltu yli sen ansaitsemien mittasuhteiden, mutta minun silmissäni Kanervan luottamus on melkolailla nollissa. Vanhanen kiirehti totta kai antamaan hänelle täyden luottamuksen ja samoin teki yksi sun toinenkin saman leirin poliitikko. Vanhasen tapauksessa välinpitämättömyyden ehkä ymmärtää, koska hänen yksityisasioidensa näkyvä puiminen oli kuukausikaupalla valtakuntamme uutinen numero uno. Usea voisi täten pitää toisen poliitikon yksityiselämän arvostelemista kaksinaismoraalisena?

Kokoomuksen eduskuntaryhmä (tmv) piti oikein kokouksen koko jäsenistönsä voimin tapauksen pohtimiseksi ja tutkimiseksi. Tällaisestahan heille palkka maksetaan veroeuroistamme. Mitä parempaakaan tekemistä heillä muka viroissaan olisi. Tilille ropsahtavat taatusti vielä tuhdit kokouspalkkiot sekä kulkukorvaukset palkan päälle. Eivätköhän he tuotakin päivänpolttavaa asiaa aivan työajallaan pohtineet aivonystyrät savuten. Saatana että ottaa päähän koko touhu, eikä suinkaan vähiten siksi, että tavalliset ihmiset eivät voi taaskaan asialle mitään.

Jos eliitti päättää pitää kokouksen, jossa he mietiskelevät yksissä tuumin ulkosynnyttimiä kuvaavien sanojen etymologiaa ja asettavat itsellensä 500 000 euron kokouspalkkion, on asia näin ja tuohet ropsahtavat tilille. Suoranainen rikos ei tietenkään ole tekstiviestikohuun mitenkään verrattavissa, mutta jos joku oivista ministereistämme ampuu naapurinsa ja toiset ministerit sanovat, että eipä tuolla ole mitään väliä niin minkäs tavalliset pulliaiset sille mahtavat.

Muutoinkin tuntuu, että aina kun joku poliitikko aukaisee suunsa, kiirehtivät toiset lehdistön eteen antamaan omat paskantärkeät kantansa. Muistuu mieleen Jyri Häkämiehen viimevuotinen Venäjä-kriittinen lausunto, eikä mennyt aikakaan, kun yksi jos toinenkin eturivin nohevista poliitikoistamme lunasti siivun palstatilaa omille näkemyksillensä. No jaa, kaipa niitäkin sitten kaivataan. Minusta vain tuntuu naurettavalta, kuinka poliitikkojen pitää pohtia harmaat aivosolut höyryten, mitä mihinkin asiaan voisi rinta rottingilla kommentoida. Lääkäri hoitaa ihmisiä, rakennusmies heiluttaa sahaa sekä vasaraa, linja-autonkuljettaja ajaa linja-autoa, mutta poliitikko kommentoi ja ottaa kantaa.

Hei, mutta minäpä jo melkein unohdin: Kanervahan pyysi anteeksi mitä nöyrimmin koko Suomen kansalta! Onko asia nyt sitten painettava villaisella tämän rehdin ja esimerkillisen teon johdosta? Lehdet ovatkin kyselleet, oliko Kanervan anteeksipyyntö riittävä. Sana ”anteeksi” on kuitenkin kärsinyt länsimaissa jo aikoja sitten sellaisen inflaation, ettei toimenpiteestä ole kuittaamaan tapahtunutta.

Ehkäpä Kanervan pitäisi mennä polvilleen ja anella kädet ristissä, mikäli tullaan sellaiseen lopputulokseen, ettei pelkkä anteeksipyyntö nyt ollutkaan tarpeeksi kattava? Jokainen puhetaitoinen ihminen osaa sanoa naama pokerina lehtien edessä tuon maagisen sanan. Jos sillä saataisiin kaikki rikkeet noin vain kuitattua, niin jopa olisi elämä helppoa. Rattijuopumuksesta kärähtävän virkamiehen ei tarvitse kuin loihe lausumahan ”anteeksi” ja taas porhalletaan naama messingillä sekä kansalaisten syvä luottamus povitaskussa? Eipä se taida aivan niin olla.

Miksi Kanerva sitä paitsi pyytelee anteeksi? Teon runsas toistuvuus osoittaa sen, kuinka hyväksyttävää se hänen mielestään lienee. Miksei hän siis vain pysy itselleen rehellisenä, haistata pitkät vitut kansalle sekä avovaimolleen ja jatka viestien lähettämistä kahta kauheammalla tarmolla? Eihän moisen toiminnan pitäisi kaikesta päätellen hänen maineeseensa tai luottamukseensa vaikuttaa – miksi siis lopettamaan rakasta harrastusta mistään mitään tietämättömän kansan painostuksesta? Edellinen tapaus taisi olla laatuaan kolmas tai neljäs ja ministerin salkku kopsahti kouraan. Hip hei!

Hieman pohdintaa prostituoiduista

En oikein tarkalleen tiedä mitä mieltä olen prostituutiosta, sillä asia on vähintäänkin kaksipiippuinen. Kielteisiä mielikuvia koko ilmiö ensimmäisenä aiheuttaa, mutta kuten olen aiemminkin toistuvasti muistanut mainita, on useimmilla naisilla melkoiset kriteerit miesten suhteen ja näin ollen prostituutiolle löytyy Suomestakin kysyntää. Ujoille, vähemmän hurmaaville ja tuiki tavallisille vanhoille pojille prostituutio ilmiönä on varsinainen lahja, koska sen avulla hekin pääsevät seksistä nauttimaan, jos vain rohkenevat.

Surkeaa mutta totta on myös se, kuinka esimerkiksi onnettomuudesta aiheutunut kosmeettinen haitta voi haitata ratkaisevasti "normaaliin" seksuaaliseen kanssakäymiseen pääsyä. En ole kenties itsekään mikään pulmunen asiassa, sillä en ole ollut tarkoituksellisesti etsimässä itselleni kumppania onnettomuuksien uhreista, kehitysvammaisista tai vanhoista piioista. Tarkoituksena on kuitenkin pohtia asiaa myös niin, että mistä prostituutiolle kysyntää tälläkin hetkellä löytyy.

Toivottavasti suurin osa seksityöläisistä toimii alalla vapaaehtoisesti ja vailla jatkuvia tuskia toimiensa johdosta, kuten usein tunnutaan sanovan. Siitä kuitenkin olen suhteellisen varma, että mikäli heillä olisi tarpeeksi rahaa kaikkeen, eivät he prostituoituina työskentelisi. Moni "joutuu" nyky-yhteiskunnassa rahoittamaan opiskeluitaan ja jopa elämän perustarpeitaan prostituutiolla hankkimillaan tienesteillä. Siinäpä jälleen yksi esimerkki siitä, millaisiin äärimmäisyyksiin tämä dollarin kuvat silmissä aikaan saatu kallis yhteiskunta saattaa ihmiset johtaa.

Vastavuoroisesti prostituutiolle ei edes olisi kysyntää, jos myös vähemmän täydelliset ja aivan normaalit (normaalit, jumalauta) tarpeet omaavat miehet saisivat silloin tällöin rakkautta, mutta sillehän taas ei mitään mahda. Minähän jos saisin päättää, olisi kaikilla kylliksi rahaa elämiseen ja seuranhaussa lakattaisiin olemasta niin juukelin pinnallisia, mutta kun en saa. Lukemani perusteella monet seksityöläiset, etenkin parituksen uhrit, ovat kokemansa vuoksi joutuneet huumekoukkuunkin. Vastaavasti monet narkomaaninaiset ryhtyvät tai ehkä ennemminkin joutuvat prostituoiduiksi rahoittaakseen huumeinvestointinsa, mutta se onkin sitten jo aivan toinen juttu.

Korostan sanaa normaali siksi, että valloilla tuntuu olevan usein hyvin negatiivinen asenneilmapiiri seksiä kohtaan. Sitä pidetään vain miesten asiana ja sen kuvitellaan olevan miesten mielihyväksi, vaikka kaksi ihmistä siinä on mukana ja molemmille tarkoitus nautintoa tuottaa. Niinhän sitä kaiken hyvän lisäksi usein sanotaankin, että mies "ottaa" ja nainen "antaa". Jumalauta, että vituttaa.

Joillain naisilla on lisäksi otsaa tuntea olonsa hyväksikäytetyksi harrastettuaan miehen kanssa seksiä. Tietenkin asiaan voi liittyä monenlaista vilunkipeliä seksuaaliseen kanssakäymiseen pääsyn edesauttamiseksi, mutta jos näin ei ole asia, voi nainen ajatella yhtä hyvin hyväksikäyttäneensä "tyhmää miestä" saatuaan seksiä ja vieläpä ilmaiseksi. Mahdollistahan on myös, että molemminpuolisen nautinnon sääntö ei toteudu, mutta sille ei sitten mahda mitään. Ei minun mielestäni silloinkaan voi sanoa olleensa hyväksikäytetty. Seksi on saatana normaalia ihmisten toimintaa.

Mitenkäs se baari-ilta perinteisen kaavan mukaan useasti meneekään? Mies (kuten olen aiemminkin todennut) on se, joka yrittää tehdä naiseen vaikutusta olemalla oikein kiinnostava, viehättävä ja erinomainen sekä joutuu usein tässä yhteydessä kustantamaan muutaman drinksun, kenties taksin jatkoille/kämpille ymv. Moni nainen saattaa kuitenkin ilmaisia drinkkejä kylliksi maisteltuaan tuumata, ettei miehen seura pitkän pohdinnan jälkeen taidakaan enempää kiinnostaa ja luu isketään kouraan. Jos mies tällaisesta päivänselvästä hyväksikäytöstä tuohtuu on hän moukka, idiootti, luolaihminen ja aggressiivinen.

Lukekaapa myös tämä, mikäli aihepiiri alkoi kiinnostaa. Haastatellut asiaa pohdiskelleet ja tutkineet tuovat esille samoja argumentteja kuin itsellänikin on tapana ja lisäksi monta muutakin oivaa pointtia!

Moni on huomauttanut aiheeseen, että yhtälailla naisetkin näkevät vaivaa seuran saannin eteen meikkaamalla ja laittautumalla ulos lähtiessään tuntikaupalla. Tässä suhteessa puntit kuitenkin ovat täysin tasan, koska eipä niitä seuranhakutarkoituksessa liikkuvia miehiäkään liikenteessä perunaverkkareillaan ja hiukset rehoittaen näe. Naisten kaunistautumiseen käyttämä aika on toki miehiin nähden lähes eksponentiaalinen, mutta teoriatasolla saman asian eteen nähdään vaivaa jo ennen yökerhoon siirtymistä.

Syy tämän aiheen valintaan oli Iltalehden verkkoliitteen artikkeli eräästä prostituoidusta. Prostituutiota en ole tullut vielä toistaiseksi käsitelleeksikään teksteissäni. Lisäksi aiheesta oli keskustelupalstalla debatti käynnissä ja sinne tulleiden kommenttien innoittamana kirjoittelin itsekin muutaman ja päätin vieläpä laatia aiheesta tämän perinteisen avautumisenkin (TM). Usea keskusteluihin osaa ottanut tarjosi perinteistä Nyrkki-Kyllikkiä ratkaisuksi seksuaalisiin tarpeisiin, mutta eipä se seksin tuomaa läheisyyttä korvaa ja lisäksi voin kertoa, että se alkaa tympiä melko reilusti, kun sitä muutaman kerran päivässä harrastaa jatkuvasti.

Prostituutiota on siis syytä pohtia ennemmin kuin tyrmätä koko asia heti paikalla. Jos prostituoitu on sinut asian kanssa niin keneltä se silloin on pois? Pelkäänpä kuitenkin, että harvemmin näin on asia. Sen, että joku harjoittaa elinkeinoa, tulisi olla asiakkaiden osalta arvostettavaa ja palveluntarjoajaa tulisi kohdella asianmukaisesti. Näin ainakin minimoidaan riski, että hommasta jäisi paha maku suuhun kenellekään.

Paritus on tietenkin se prostituution ikävä lieveilmiö, joka on kyllä ällöttävyydessään aivan omaa luokkaansa. Ei prostituutioon enää pitäisi härskien ukkojen osingoille änkeä. Edelleen muistelisin lukeneeni (mutu-tieto on pahe, hyi minua), että useat ilotytöt eivät itsekään pidä paritustoiminnasta ja ihmekös tuo, mikäli niissä ympyröissä tavataan väkivaltaa, kaikenlaista kiristämistä, pakotusta mahdottomaan määrään asiakkaita rahan toivossa ja muuta ikävää.

Mitenhän lie olisi, jos prostituoituna toimimisesta ja jopa parittamisestakin tehtäisiin laillista? Paranisiko paitsi ilotyttöinä toimivien olot myös muu koko vyyhtiin liittyvä turvallisuus samaten? Tämä on taas yksi näistä kysymyksistä joihin vastaus löytyisi parhaiten kokeilemalla käytännössä, mutta epäonnistuminen olisi seurauksiltaan ikävä. Usein on esitetty, että vankeusrangaistusten reilu koventaminen toimisi pelotteena ja ennaltaehkäisisi näin rikosten syntymistä, mutta siitäkään asiasta ei saada varmuutta kuin kokeilemalla, tämä näin esimerkkinä.

Muun muassa prostituutiokeskusteluita lukiessani silmään sattui jonkun verran valitusvirsiä siitä, kuinka naisia on kohdeltu kaltoin enemmän tai vähemmän vakavissa suhteissa ja heitä on alkanut myöhemmin kaduttaa, koska eivät tajunneet tapahtumahetkellä pyytää rahaa vastineeksi seksistä. Sanottakoon nyt siis tänne loppuun sekin, että mukavan lopputuloksen saamiseksi saisitte arvon naiset tutustua ei-gigoloihin, vaatimattomiin, epäegoistisiin miekkosiin niin saisitte mukavan elämänkumppanin, joka ei petä, unohda tai aliarvioi naista ja naiseutta.

Hän ei myöskään tule yöllä humalassa kotiin ajamaan perhettä haulikko kourassa ulos pakkaseen. Kesällä tietenkin asia on toinen, mutta ei ulkoilma minusta silloinkaan oman sängyn lämpöä voita. Olen tietenkin sitä mieltä, että puolisoaan kaltoin kohtelevassa on aina vika, mutta joissain tapauksissa kaltoin kohdeltu saa kyllä aavistuksen verran syyttää itseänsä, jos on tietynlaiseen kumppaniin sekaantunut.

En ala tässä leimaamaan mitään ihmistyyppejä, mutta kerrat, jolloin olen kuullut jonkun pettyneen suhteessa sen jälkeen, kun olen sitä hieman jo osannut odotella, eivät ole yhden käden sormilla laskettavissa. Jos haluatte "rakastua renttuihin", koska se on niin hienoa, niin olkaapa hyviä, mutta aivan turha sitten ruikuttaa jälkeen päin, jos suhteessa on käynyt heikosti.

Chimera - out.

J.K. joillain voi ehkä olla hankalaa ymmärtää, että minä vain pohdiskelen useimpia yllä kirjoitetuista asioista, enkä allekirjoita kaikkia väitelauseita, joita olen kirjoittanut. Toivottavasti selkeät mielipiteet ovat selkeästi erotettavissa, jottei minun tarkoitusperistäni tai ajatusmaailmastani tule väärää kuvaa kenellekään.

Suomen kuumimmat puheenaiheet

Suomessa valtamedian paikkaa pitää lehdistön osalta melko kiistattomasti Iltalehti ja Ilta-Sanomat suurilevikkisimpien sanomalehtien, kuten Helsingin Sanomien, Keskisuomalaisen ja Turun Sanomien ohella. Niihin en ole keskimmäistä lukuun ottamatta kovin tarkoin tutustunut, mutta ns. keltainen lehdistö saavuttaa taatusti kaikkien nokkansa kotinsa ulkopuolelle pistävien huomion räikeillä ja kissan kokoisilla kirjaimilla raapustetuilla sekä lähes poikkeuksetta skandaalinhakuisilla lööpeillänsä.

Suuret tragediat saavat ansaitusti ykkösuutisen paikan, vaikka niissä osallisina olleiden ihmisten mielenrauhaa ajatellen se ei ole välttämättä hyvä asia. Muistellaanpa vaikka valitusta, jonka Jokelan kouluammuskelussa olleet opiskelijat laativat medialle. Siltikään en lakkaa koskaan ihmettelemästä, kuinka turhanpäiväisiä jotkut "kestosuosikit" isoimman otsikon paikalla voivatkaan olla.

Tismalleen tätä kirjoitettaessa, puolen päivän aikaan 15.2.2008, on Matti Vanhasen ja hänen ex-heilansa Susan Ruususen (ent. Kuronen) välisen oikeudenkäynnin pääkäsittely täydessä vauhdissa. Kansan reilun enemmistön järjen äänestä huolimatta Ruusunen otti ja julkaisi eepoksensa "Pääministerin morsian". Aivan kuin kukaan ei olisi sitä osannu odottaa, käynnisti Vanhanen tutkintapyynnön kirjan sisällöstä sen julkaisun jälkeen ja syyttäjä haastoi lopulta Ruususen oikeuteen yksityisyyttä loukkaavan tiedon levittämisestä.

Olkoon tämä opiksi paitsi Ruususelle myös muille vastaavaa monumentaalista paljastusteosta harkitseville, jotta miettisivät pari kertaa, mitä aikovat kansien väliin rustata. Tuskin maltan odottaa, julkaiseeko Ruusunen avautumisen myös parhaillaan käynnissä olevasta oikeusprosessista. Millainenhan nimi sille sopisi yhtä huonosti kuin ensimmäiselle kirjalle? "Valtion vihollinen nro. 1?" "Prime Minister's Mockingbird?"

Kuinka kauan ne Vanhanen ja Ruusunen nyt pitivätkään yhtä? Reilut puoli vuotta tai jotain sen suuntaista kaiketi. Minä ja pikkusiskoni olemme olleet molemmat parin viikon jaksot kesätöissä isämme työpaikalla Metso Paper Oy:ssä. Johan meillä olisi Susan Ruususen aukottoman logiikan mukaan syytä kerrakseen julkaista uskomaton teos "Janne ja Marianne - insinöörit toisessa polvessa". Lisäksi voitin lapsena pari Hippo-kisojen juoksukilpailua, joten aineksia massiiviseen "J. Muhonen - näin treenaat itsesi voittokuntoon!" -opasteokseen olisi jo yllin kyllin. Pari lehtiartikkelia Ruususen ja pääministerin suhteesta sekä erosta vielä ymmärtää, mutta markkinoille pitikin pukata kokonainen KIRJA!

"Toiset pitivät häntä julkisuudenkipeänä miestennielijänä, jonka uhriksi Vanhanen joutui. Toisten mielestä Ruusunen oli uhri, jota kohdeltiin suhteessa kylmästi ja välinpitämättömästi. (Iltalehti 15.2.2007.)" Minä liikun samoilla linjoilla ensimmäisen ryhmän kanssa, vaikken häntä miksikään miestennielijäksi miellä. Jos nyt jätettäisiin ne skandaalinhakuiset nimikkeet vähäksi aikaa ja otettaisiin realiteetit pöydälle.

Ruusunen oli kaikessa yksinkertaisuudessaan pääministerin naisystävä sen aikaa mitä oli ja suhde päättyi siinä missä 758478853 muutakin maailmanhistorian aikana. Julkisuuden kipeyden, marttyyriksi heittäytymisen halun ja ties minkä päähänpiston yhteisvaikutuksesta hän kuitenkin päätti ottaa itselleen yliampuvan tittelin pääministerimme "morsiamena" ja katsoi vieläpä asiakseen kertoa tarinansa jälkipolville oikein kirjoissa ja kansissa. Sympatiseeraan Ruususen lapsia mitä suuremmissa määrin. Voin vain kuvitella, miltä koko ruljanssi heistä tuntuu.

"Helmikuun 19. päivä julkaistuun kirjaan päätyi lopulta vain muutama Vanhasen lähettämä viesti. Kirjan sisältö oli siitä huolimatta paljastava. Kirjassa oli intiimejä yksityiskohtia Ruususen ja pääministerin seurustelusta ja kanssakäymisestä. (Iltalehti 15.2.2007)"

Mikä ihmisen päässä voi napsahtaa niin pahasti, että tuollaista menee julkaisemaan? Asiaan ei vaikuta, että kyseessä on pääministeri. En jaksa uskoa, että Ruusunen olisi Vanhaselta lupaakaan kysynyt kirjan laatimiseen. Liekö tähän muuten tullut koskaan vastausta?

Muutoinkin Suomen median ja kansan välisestä vuorovaikutuksesta on todettava yleisesti, kuinka valloilla on outo käsitys siitä, että julkisuuden henkilön aivan koko elämä on yhteistä omaisuutta. Jokaisella pitäisi olla täysi oikeus saada Ilkka Kanervan matkapuhelin hyppysiinsä hänen lähettämien ja vastaanottamien tekstiviestien lukua varten. Kaikkien tulisi olla täysin mahdollista saada tietoonsa Merikukka Forsiuksen tiliotteet viimeisen viiden vuoden ajalta. Kenties juuri tähän käsitykseen nojaten Ruusunen koki olevansa oikeutettu teokseensa ja tekevänsä kansakunnallemme korvaamattoman palveluksen tuodessaan pääministerin elämän yksityiskohtia ilmi.

Toinen otsikoissa varsin sitkeästi pysytellyt aihe ja varsinainen teemakokonaisuus on iki-ihana tosi-tv-pläjäys Maajussille morsian laijtovereidensa ohella. Morsian-sanaa kohtaan alkaa syntyä vähitellen niin reilusti antipatioita, että hylkään iäksi haaveeni avioliitosta. Maajussi-Teijan seksipaljastukset, Sika-Harrin elämän tuoreimmat tapahtumat, toisen farmimiehen (tuskin omasta pussista kustannettu) lemmenloma ja ties mitkä päivääpolttavat käänteet ovat vallanneet toistuvasti aivan sen valtakuntamme ykkösuutisen, eli Norjalaisen metsäkissan kokoisilla kirjaimilla kirjoitetun otsikon paikan. Asiasta perillä olevat tietänevät, ettei kyseessä ole aivan pienikokoinen katti.

Ei lehdistöä voi periaatteessa mistään ylläolevasta moittia, koska uskoisin heidän havainneen kansan ostavan mainituilla aihepiireillä täytettyjä aviiseja. Uskottavuutta tv-ohjelman henkilöistä tekaistut "skandaalit" kyllä laskevat minun ja monen muun silmissä. Minulle on aivan yksi vitun sama, vaikka jonkun hyvänkin tv-sarjan henkilön taustalta löytyy pahoinpitely. Sattuuhan noita Suomessa ja muuallakin, jos yöelämässä tulee joku haastamaan riitaa.

Tässä se taas nähdään: heti kun joku tuttavapiiristä esiintyy tv-sarjassa, aletaan mielenkiintoisia yksityiskohtia hänen historiastaan "vuotaa" julkisuuteen. Haluaisin tietää, kuinka monta ystävyyssuhdetta on kariutunut tällaisen toiminnan seurauksena. Jos tulen joskus olemaan kuuluisa, niin ilmoitankin tässä heti etukäteen, että olen saanut elämäni aikana kolme pysäköintisakkoa, ettei asia tule kenellekään yllätyksenä, kun joku kavereistani sen julkisuuteen ilmoittaa.

En tiedä mitä mieltä te, hyvät lukijat, olette, mutta minusta Kirka-poloisen saisi vähitellen jättää rauhaan. En ole tutustunut sen tarkemmin viime viikkoina kirjoiteltuihin juttuihin, mutta uskaltaisin väittää, etteivät ne kovin runsaasti poikkea sisällöltään Kirkan vuosi sitten kuoltua kirjoitetuista artikkeleista. Jokainen itseään kunnioittava aikakauslehti on julkaissut näin vuosipäivää ympäröivänä, osapuilleen kuukauden mittaisena, ajanjaksona joko muistoartikkelin Kirkasta, haastattelun hänen leskestään Paula Nummelasta tai jostain hänen sisarestaan.

Keneltäkään Suomessa ei ole varmasti jäänyt epäselväksi, että heillä on Kirkaa ikävä. Kenellekään se ei varmasti tullut yllätyksenä edes ihka ensimmäisen kerran mainittaessa. Olisivathan omaiset toki haastattelua pyydettäessä voineet kieltäytyä kunniasta, joten heidän yksityisyyttään tässä ei loukata. Kenties heilläkin on halu tuoda kaikki Kirkan kuoleman ympärillä tapahtuva julkisuuteen sen yhteisyyden tai muun vastaavan vuoksi, eivätkä he muutenkaan pidä pahana asian jatkuvaa käsittelyä.

Minä arvostan Kirkan musiikillista uraa siinä määrin, että soisin asian jäävän pois mediamylläkästä viimeistään kohtsillään pidettävän muistokonsertin jälkeen. Lienee kuitenkin syytä ymmärtää, että ortodoksisessa perinteessä kuoleman vuosipäivällä on aivan oma merkityksensä ja aivan näinä päivinä pidettiin juuri sen kunniaksi oma muistojumalanpalveluksensakin. Kuinka sattuikaan, uutisoi keltainen lehdistö senkin varsin käsinkosketeltavalla tavalla. Lehtikuvassa näytetään leski Paula Nummela kyynelehtimässä aviopuolisonsa muistolle. Hänen asemassaan olisin kyllä jokseenkin tuohtunut, mutta kaipa kansalla on tähänkin oikeus.

Olen haaveillut journalistinkin urasta jo pitkään, mutta mahtaako moisessa ympäristössä etiikka kestää? Monta muutakin kismittävää asiaa jäi tässä käsittelemättä, mutta riittäköön tämä nyt tältä erää.

"Raha ei tuo onnea"

Otsikon ikivanha toteamus voi varsin mainiosti pitää paikkansa, mutta miksi sitten rahattomuus lietsoo syvää onnettomuutta ja apatiaa? Minä ja miljoonat muut vähävaraiset stressaamme ja tuskastelemme rahatilanteen kanssa jopa siinä määrin, että yöunet ovat vaakalaudalla. Murehtiminen alkaa toden teolla käydä jo mielenterveyden päälle - mikä muukaan siis helpottaisi tilannetta kuin reilu nivaska riihikuivaa? Sillä tulevaisuuden näkymät valaistuisivat välittömästi, kun laskujen ja elintarvikeostoksien maksun järjestymisestä ei tarvitsisi kantaa huolta.

Otsikon - ehkä väsyneelläkin - toteamuksella tarkoitetaan sitä, ettei määrättömällä määrällä rahaa voi ostaa onnea, ystäviä, terveyttä ym. Silti olen sitä mieltä, että kissa kiitoksella elää. Voisinhan sanoa vuokranantajalle, että olen suhteellisen onnellinen ja minulla on mukavia kavereita, joten vuokrani tulisi mitätöidä. Eipä se nyt vain kuitenkaan onnistu. Tarvitaan pätäkkää, fyrkkaa, valuuttaa, tuohta, kahisevaa!

Henkilökohtaisesti voin sanoa, että omapa on vikani, kun olen elänyt yli varojeni, mutta nyky-Suomen hintatasolla se käy varsin helposti. Lähteenä tähän voitte käyttää edellistä blogitekstiäni, josta varsinainen lähde, eli artikkeli "Superkallis Suomi" jäi mainitsematta, vaikka se olisikin asiaan kuulunut virallisia lukuja esitettäessä. Artikkeli kuitenkin kertoo karua kieltään asiain tolasta.

Joka kauppareissulla rahaa menee se pari kymppiä, vaikkei osta muuta kuin peruselintarvikkeita. Eilen ostin jauhelihaa, kanaa, maitoa, juustoa jne ja sinne se mennä hurahti. Tekisivät saatana halvempaa kanaa ihan kotimaan kamaralla niin ei maksaisi niin pirusti. Poutun kanasuikaleiden alkuperämaaksi paljastui Brasilia, joten totesin pakkausta silmäillessäni kohteliaasti, että ei kiitos. Sen verran tämä poika kuitenkin on ronkeli, että ostan vain ja ainoastaan kotimaisia kanatuotteita ja ensisijaisesti sama pätee kaikkiin muihinkin lihoihin. Ainoan poikkeuksen muodostavat kenties pakastekananugetit, joiden alkuperämaa kuitenkin on EU:n alueella.

Mjoo, jatketaanpa samasta aiheesta taas joskus.

Päättäjille vilpittömät onnittelut onnistuneesta alkoholihinnoittelusta!

Etevyytensä ja maankuulun neuvokkuutensa vuoksi varauksetonta ihailua ja kunnioitusta alamaistensa silmissä nauttivat Suomen poliitikot loistivat jälleen nokkeluudellaan alkoholin uuden hinnoittelun johdosta. Kirkkaiden hinta ei taas kovin ratkaisevalla tavalla muuttunut, mutta oluen ja muiden mietojen alkoholijuomien ystäviä rankaistiin jälleen.

Kyllä puliveivarit kaljallakin ovat vuosien saatossa saaneet maksansa poksautettua, mutta olen aivan takuuvarma, että vaikkapa 150% korotus kirkkaisiin ja ties mihin Gambinan litkuihin toisi pitkässä juoksussa paljon positiivisempia tuloksia. Siloposketkin saisivat kernaasti maksaa likööreistään ja viineistään vaikka pari euroa nykyistä enemmän per puteli. Kumpaa nyt yleensä käytetään pieniä määriä ruoka-, illanistujais- tai saunajuomana: koskenkorvaa vai keskiolutta?

Mikäpä mahtoi olla kuningasideana siinä, että sixpackista saat pulittaa nykyään keskimäärin lähes seitsemän euroa, mutta kuusi irtopulloa maksavat yhteensä halvimmillaan alle viisi euroa? Ainoa positiivinen puoli on se, että siinä missä ennen tuli neljää olutta kaivatessaan aina halvemmaksi ostaa suoraan se kuuden pullon pakkaus ja hieman sitä enemmän tarvitessaan mäyräkoira, saa nykyään ostettua irtopulloja aivan sen verran kuin aikoo kuluttaa.

Paljousalennukset siis poistuivat ja tilalle tuli paljoushinnankorotukset, koska moninpakkaukset maksavat pääsääntöisesti rutkasti enemmän kuin vastaava määrä irtopulloja. Periaatteessa asia ei niin kovasti kansaa haittaa. Kassaneidit sen sijaan joutuvat vispaamaan nenänsä edestä läpi ison kasan irtopulloja pahvipakkauksen sijaan.

Suorittamani kenttätutkimuksen mukaan etenkin halvimpien irtopullojen menekki on kääntynyt aikaisempaan verrattuna huikeaan kasvuun ja sixpackit eivät luonnollisesti tahdo tehdä kauppaansa. Seuraavaksi tilannetta tullaan mitä todennäköisimmin kompensoimaan korottamalla irtopullojen hinnat sellaisiksi, että moninpakkaukset ovat jälleen suunnilleen saman hintaisia kuin vastaava määrä irtopulloja. Tämä tietäisi esimerkiksi Olvin kolmosoluen hintaan ~40 snt korotusta, joka vastaa juurikin 150 prosenttia!

Jotenkin olen toisaalta alkanut kehitellä sellaistakin teoriaa, että suomalaisten alkoholikäyttäytymiseen nurinkurinen suhtautuminen saattaa vaikuttaa nimenomaan kielteisellä tavalla. Jos eivät kuivahkot täti-ihmiset aina olisi nyrkkejänsä heristelemässä alkoholista pitäville ihmisille ja ilmapiiri asian suhteen olisi aavistuksen verran vapautuneempaa, voitaisiin päästä lähemmäksi ikuista tavoitetta, eli eurooppalaisempaa juomakulttuuria, jossa humalahakuisella juomiselle olisi vähemmän sijaa.

Tämä on kyllä melko utopistinen ja perustelemattomissa oleva väittämä, mutta jotenkin tulee mieleen, että jatkuva suomalaisille tyypillinen kaikkien tekemistensä häpeäminen vaikuttaa jollain tapaa myös alkoholikulttuuriin. Pienessäkään humalassa esiintymistä ei kovin hyvällä katsota ja pulloja pitää kuljetella kotiin takinliepeen alla piilossa, jotteivat naapurit pidä juoppona. Viinilasillisen päivällä ruoan kanssa nauttivasta sanotaan taatusti, että "siinä se sekin vaan keskellä kirkasta päivää viiniä ryysti kuten viimeistä päivää," oikein niin perin juurin suomalaiseen tapaan kärjistäen sekä päivitellen ja taivastellen.

Minua ainakaan ei haittaa, vaikka naapurin setä joisi joka ateriansa kanssa eurokossun oikein rehvakkaasti yhdellä huikalla, kunhan minä en joudu sellaista lystiä maksamaan ja näinhän asia ei myöskään ole. Myönnetään, että saattaisin asiaa hieman päivitellä tuttavilleni, mutta varsinaisesti se ei minua haittaa, mikäli setä pysyy asunnossaan yksinään örisemässä.

Kuten useasti todettua, on tärkein seikka tässä taas se, että päättäjät saavat rintojansa röyhistellen sanoa tehneensä edes jotain tilanteen kohentamiseksi, vaikkei asialla todennäköisesti ole koskaan minkäänlaisia vaikutuksia. Sama koskee naurettaviin varoitusteksteihin. Kukkahattutädeillä on oiva veruke puolustautua, mikäli heitä tullaan syyttämään kansan alkoholista juontuvista ongelmista. Asiahan nyt vain sattuu olemaan sillä tavalla, että jos suomalaiset ovat viinalle persoa kansaa, niin ei sille silloin mikään maailman mahti mitään voi. Päättäjiäkään tästä ei siis pidä mennä syyttämään.

Kyseessä on eräs kuuluisista universaaleista totuuksista, jotka pitää vain hyväksyä nikottelematta. Periaatteessa hintakin on aivan sama, koska rahaa tingitään tarpeen niin vaatiessa jostain muualta sen verran, että perjantaipullo saadaan hankittua. Suomessa alkoholin hinta on sitä paitsi nykyään 170 % EU:n keskiarvoon verrattuna ja meitä kalliimpia maita on ainoastaan pari. Sama koskee myös polttoainetta ja elintarvikkeita.

Etenkin jälkimmäisen tapauksessa tilanne on todella surullinen, sillä ei ruoka, ihmisen ravinto, piru vieköön, saisi maksaa niin paljon kuin nykyään. Jos uusi talouskasvun nimissä kehitetty tehdasteknologia lisää tuotantokuluja niin paljon, että se heijastuu suoraan hyödykkeiden myyntihintaan, on asia äärimmäisen surullinen. Mitäpä tässä voi taaskaan muuta todeta kuin että homma on mennyt yli äyräiden jo kauan sitten ja pahasti. Eniten asiassa harmittaa se, ettei asia tule muuttumaan kuin hyvin paljon huonompaan suuntaan.

Suomella menee kaiken maailman raporttien ja barometrien mukaan taloudellisesti paremmin kuin koskaan, mutta miten kummassa se voi olla mahdollista, jos menestyksestä tavanomaisesti aiheutuvien hinnanlaskujen sijaan veroprosentteja ruuvataan hyödykkeestä jos toisesta entistäkin kireämmälle? Seurausta viimevuotisista TEHY:n työtaisteluista? Kuntaliitoksissakin tavoitteena on kaiketi päällimmäisenä ainainen hallinnon keskittäminen ja säästäminen.

Miten voi olla mahdollista, että pula-aikaan oli mahdollista pitää kyläkouluja siellä sun täällä eikä kuntaliitoksiakaan trendinomaisesti kaavailtu jatkuvalla syötöllä? Talouskasvu on kiero asia. Se ruokkii jatkuvasti oravanpyörää, varsinaista noidankehää, jossa ihmiset tienaavat enemmän ja tästä johtuen kulutushyödykkeiden on mahdollista maksaa jatkuvasti enemmän ja enemmän. Tästähän kärsivät aina ja jatkuvasti köyhät, joiden tulotaso pysyy suhteellisen vakiona vuodesta toiseen.

Kiitoksia kuitenkin kovasti opintorahan korotuksesta. Viimeisen 15 vuoden aikana (aika, joka edellisestä tuen määrän tarkistuksesta oli kulunut) hintojen kallistumisessa on tapahtunut niin valtava harppaus, että tiukkaa alkoi tehdä. Tällä menolla ei tosin mene kuin vuosi-pari, kun opiskelijat alkavat jälleen nähdä nälkää, mutta minkäs teet, kun talouskasvua ihannoidaan jatkuvasti enemmän ja enemmän. Elintarvikkeissa saisi olla pääsy- ja matkalippujen tavoin käytössä opiskelijahinnat, jotta hinnoittelu olisi edes yksinkertaisesti "progressiivista".

Oikein hirvittää ajatella, että millaisissa hinnoissa erinäiset kulutushyödykkeet muutaman vuoden päästä ovat, jos minunkin elinaikanani moni asia on kallistunut aivan päättömäksi. Suuri tekijähän oli tunnetusti siirtyminen euroihin. Se, mikä ennen maksoi 50 mk on nykyään 10 €, edelleen kätevästi tasakymmenlukuna. Satalappunen on nykyään 20 €, sillä kuka alkaa vaivan palkkaa ystävälleen maksamaan kaivamalla 17 €:n edestä killinkejä lompakostaan. Kahvin ja pullan sai ennen huoltamolta vitosella, mutta nykyään moisesta kombinaatiosta saat pulittaa vähintään kaksi euroa.

Otetaanpa hyväksi esimerkiksi Hesburger. Vuonna 2000 kerrosateria maksoi etukupongilla 22,90 markkaa. Nykyään sen saa etukupongilla hintaan 4,95 € eli noin 29,70 markkaa ja korotuksia hintaan on tullut viimeisen parin vuoden aikana aivan jatkuvasti, 20 snt kerrallaan. Ennen normaaleja hampurilaisia sai tarjouksessa vitosella kappale, mutta nykyään normaali hinta on kaksi ja puoli euroa, tarjouksessa kenties puolitoista.

Tällä menolla hinnat ovat parin vuoden päästä aiempaan verrattuna aivan kertakaikkisen mahdottomia. Mega-ateria saattaa maksaa jo lähemmäs 10 euroa ellei enemmänkin. Ei se ole enää kätevää ja halpaa pikaruokaa, jos hinta on samaa luokkaa kuin mitä on tottunut maksamaan sisäfileestä. Sisäfileestä tosin saat joutua maksamaan tulevaisuudessa hyvinkin sen reilut pari kymppiä. Monikohan ravintolayrittäjä tulee pyörittelemään tulevaisuudessa päätään asiakaspulan johdosta? Joku ystävällinen valaiskoot heitä silloin sanoen "äläpä kyni eineksistäsi niin järkyttäviä hintoja, ettei kenelläkään ole niihin varaa!" Yrittäjä-poloisellakaan ei ole varaa tiputtaa hintoja, koska ihanan talouskasvun vuoksi hänen raaka-aineidensa hinnat kasvavat samaa kyytiä. Saatana!

Kukaan ei koskaan ilmoita juhlallisesti, että talouskasvussa ollaan saavutettu se riittävän mukava taso ja ahnehtiminen saa nyt luvan loppua. Ihminen lyö lisää ytyä tehtaisiinsa tuhoten maapallon viimeistä ruohonkortta myöten eikä sitä voi mikään estää. Peli menetettiin jo siinä vaiheessa, kun afrikkalaiset, kiinalaiset ja intialaiset sikisivät niin kuin viimeistä päivää. Tämän hetken - yhä kasvavalla - väkimäärällä touhuun ei saada kerrassaan mitään tolkkua.

Uusia tavaroita ja ruokaa tarvitsevia maan asukkeja tulvii ovista ja ikkunoista reilusti yli maapallon sietokyvyn. Näin on lisäksi ollut jo todella pitkään. Kiinassa talouskasvua kaivataan entisestäänkin köyhien alueiden kehittämisen tarpeeseen ja mikäs onkaan mainiompaa kehitystä ilmastokatastrofille... Jos maapallolla olisi kasvot, olisi poloisella jääpussi otsalla ja kuumemittari suussa. Ihmisellä valitettavasti on kasvot. Hänellä on dollarin kuvat silmissä.