Suomen kuumimmat puheenaiheet

Suomessa valtamedian paikkaa pitää lehdistön osalta melko kiistattomasti Iltalehti ja Ilta-Sanomat suurilevikkisimpien sanomalehtien, kuten Helsingin Sanomien, Keskisuomalaisen ja Turun Sanomien ohella. Niihin en ole keskimmäistä lukuun ottamatta kovin tarkoin tutustunut, mutta ns. keltainen lehdistö saavuttaa taatusti kaikkien nokkansa kotinsa ulkopuolelle pistävien huomion räikeillä ja kissan kokoisilla kirjaimilla raapustetuilla sekä lähes poikkeuksetta skandaalinhakuisilla lööpeillänsä.

Suuret tragediat saavat ansaitusti ykkösuutisen paikan, vaikka niissä osallisina olleiden ihmisten mielenrauhaa ajatellen se ei ole välttämättä hyvä asia. Muistellaanpa vaikka valitusta, jonka Jokelan kouluammuskelussa olleet opiskelijat laativat medialle. Siltikään en lakkaa koskaan ihmettelemästä, kuinka turhanpäiväisiä jotkut "kestosuosikit" isoimman otsikon paikalla voivatkaan olla.

Tismalleen tätä kirjoitettaessa, puolen päivän aikaan 15.2.2008, on Matti Vanhasen ja hänen ex-heilansa Susan Ruususen (ent. Kuronen) välisen oikeudenkäynnin pääkäsittely täydessä vauhdissa. Kansan reilun enemmistön järjen äänestä huolimatta Ruusunen otti ja julkaisi eepoksensa "Pääministerin morsian". Aivan kuin kukaan ei olisi sitä osannu odottaa, käynnisti Vanhanen tutkintapyynnön kirjan sisällöstä sen julkaisun jälkeen ja syyttäjä haastoi lopulta Ruususen oikeuteen yksityisyyttä loukkaavan tiedon levittämisestä.

Olkoon tämä opiksi paitsi Ruususelle myös muille vastaavaa monumentaalista paljastusteosta harkitseville, jotta miettisivät pari kertaa, mitä aikovat kansien väliin rustata. Tuskin maltan odottaa, julkaiseeko Ruusunen avautumisen myös parhaillaan käynnissä olevasta oikeusprosessista. Millainenhan nimi sille sopisi yhtä huonosti kuin ensimmäiselle kirjalle? "Valtion vihollinen nro. 1?" "Prime Minister's Mockingbird?"

Kuinka kauan ne Vanhanen ja Ruusunen nyt pitivätkään yhtä? Reilut puoli vuotta tai jotain sen suuntaista kaiketi. Minä ja pikkusiskoni olemme olleet molemmat parin viikon jaksot kesätöissä isämme työpaikalla Metso Paper Oy:ssä. Johan meillä olisi Susan Ruususen aukottoman logiikan mukaan syytä kerrakseen julkaista uskomaton teos "Janne ja Marianne - insinöörit toisessa polvessa". Lisäksi voitin lapsena pari Hippo-kisojen juoksukilpailua, joten aineksia massiiviseen "J. Muhonen - näin treenaat itsesi voittokuntoon!" -opasteokseen olisi jo yllin kyllin. Pari lehtiartikkelia Ruususen ja pääministerin suhteesta sekä erosta vielä ymmärtää, mutta markkinoille pitikin pukata kokonainen KIRJA!

"Toiset pitivät häntä julkisuudenkipeänä miestennielijänä, jonka uhriksi Vanhanen joutui. Toisten mielestä Ruusunen oli uhri, jota kohdeltiin suhteessa kylmästi ja välinpitämättömästi. (Iltalehti 15.2.2007.)" Minä liikun samoilla linjoilla ensimmäisen ryhmän kanssa, vaikken häntä miksikään miestennielijäksi miellä. Jos nyt jätettäisiin ne skandaalinhakuiset nimikkeet vähäksi aikaa ja otettaisiin realiteetit pöydälle.

Ruusunen oli kaikessa yksinkertaisuudessaan pääministerin naisystävä sen aikaa mitä oli ja suhde päättyi siinä missä 758478853 muutakin maailmanhistorian aikana. Julkisuuden kipeyden, marttyyriksi heittäytymisen halun ja ties minkä päähänpiston yhteisvaikutuksesta hän kuitenkin päätti ottaa itselleen yliampuvan tittelin pääministerimme "morsiamena" ja katsoi vieläpä asiakseen kertoa tarinansa jälkipolville oikein kirjoissa ja kansissa. Sympatiseeraan Ruususen lapsia mitä suuremmissa määrin. Voin vain kuvitella, miltä koko ruljanssi heistä tuntuu.

"Helmikuun 19. päivä julkaistuun kirjaan päätyi lopulta vain muutama Vanhasen lähettämä viesti. Kirjan sisältö oli siitä huolimatta paljastava. Kirjassa oli intiimejä yksityiskohtia Ruususen ja pääministerin seurustelusta ja kanssakäymisestä. (Iltalehti 15.2.2007)"

Mikä ihmisen päässä voi napsahtaa niin pahasti, että tuollaista menee julkaisemaan? Asiaan ei vaikuta, että kyseessä on pääministeri. En jaksa uskoa, että Ruusunen olisi Vanhaselta lupaakaan kysynyt kirjan laatimiseen. Liekö tähän muuten tullut koskaan vastausta?

Muutoinkin Suomen median ja kansan välisestä vuorovaikutuksesta on todettava yleisesti, kuinka valloilla on outo käsitys siitä, että julkisuuden henkilön aivan koko elämä on yhteistä omaisuutta. Jokaisella pitäisi olla täysi oikeus saada Ilkka Kanervan matkapuhelin hyppysiinsä hänen lähettämien ja vastaanottamien tekstiviestien lukua varten. Kaikkien tulisi olla täysin mahdollista saada tietoonsa Merikukka Forsiuksen tiliotteet viimeisen viiden vuoden ajalta. Kenties juuri tähän käsitykseen nojaten Ruusunen koki olevansa oikeutettu teokseensa ja tekevänsä kansakunnallemme korvaamattoman palveluksen tuodessaan pääministerin elämän yksityiskohtia ilmi.

Toinen otsikoissa varsin sitkeästi pysytellyt aihe ja varsinainen teemakokonaisuus on iki-ihana tosi-tv-pläjäys Maajussille morsian laijtovereidensa ohella. Morsian-sanaa kohtaan alkaa syntyä vähitellen niin reilusti antipatioita, että hylkään iäksi haaveeni avioliitosta. Maajussi-Teijan seksipaljastukset, Sika-Harrin elämän tuoreimmat tapahtumat, toisen farmimiehen (tuskin omasta pussista kustannettu) lemmenloma ja ties mitkä päivääpolttavat käänteet ovat vallanneet toistuvasti aivan sen valtakuntamme ykkösuutisen, eli Norjalaisen metsäkissan kokoisilla kirjaimilla kirjoitetun otsikon paikan. Asiasta perillä olevat tietänevät, ettei kyseessä ole aivan pienikokoinen katti.

Ei lehdistöä voi periaatteessa mistään ylläolevasta moittia, koska uskoisin heidän havainneen kansan ostavan mainituilla aihepiireillä täytettyjä aviiseja. Uskottavuutta tv-ohjelman henkilöistä tekaistut "skandaalit" kyllä laskevat minun ja monen muun silmissä. Minulle on aivan yksi vitun sama, vaikka jonkun hyvänkin tv-sarjan henkilön taustalta löytyy pahoinpitely. Sattuuhan noita Suomessa ja muuallakin, jos yöelämässä tulee joku haastamaan riitaa.

Tässä se taas nähdään: heti kun joku tuttavapiiristä esiintyy tv-sarjassa, aletaan mielenkiintoisia yksityiskohtia hänen historiastaan "vuotaa" julkisuuteen. Haluaisin tietää, kuinka monta ystävyyssuhdetta on kariutunut tällaisen toiminnan seurauksena. Jos tulen joskus olemaan kuuluisa, niin ilmoitankin tässä heti etukäteen, että olen saanut elämäni aikana kolme pysäköintisakkoa, ettei asia tule kenellekään yllätyksenä, kun joku kavereistani sen julkisuuteen ilmoittaa.

En tiedä mitä mieltä te, hyvät lukijat, olette, mutta minusta Kirka-poloisen saisi vähitellen jättää rauhaan. En ole tutustunut sen tarkemmin viime viikkoina kirjoiteltuihin juttuihin, mutta uskaltaisin väittää, etteivät ne kovin runsaasti poikkea sisällöltään Kirkan vuosi sitten kuoltua kirjoitetuista artikkeleista. Jokainen itseään kunnioittava aikakauslehti on julkaissut näin vuosipäivää ympäröivänä, osapuilleen kuukauden mittaisena, ajanjaksona joko muistoartikkelin Kirkasta, haastattelun hänen leskestään Paula Nummelasta tai jostain hänen sisarestaan.

Keneltäkään Suomessa ei ole varmasti jäänyt epäselväksi, että heillä on Kirkaa ikävä. Kenellekään se ei varmasti tullut yllätyksenä edes ihka ensimmäisen kerran mainittaessa. Olisivathan omaiset toki haastattelua pyydettäessä voineet kieltäytyä kunniasta, joten heidän yksityisyyttään tässä ei loukata. Kenties heilläkin on halu tuoda kaikki Kirkan kuoleman ympärillä tapahtuva julkisuuteen sen yhteisyyden tai muun vastaavan vuoksi, eivätkä he muutenkaan pidä pahana asian jatkuvaa käsittelyä.

Minä arvostan Kirkan musiikillista uraa siinä määrin, että soisin asian jäävän pois mediamylläkästä viimeistään kohtsillään pidettävän muistokonsertin jälkeen. Lienee kuitenkin syytä ymmärtää, että ortodoksisessa perinteessä kuoleman vuosipäivällä on aivan oma merkityksensä ja aivan näinä päivinä pidettiin juuri sen kunniaksi oma muistojumalanpalveluksensakin. Kuinka sattuikaan, uutisoi keltainen lehdistö senkin varsin käsinkosketeltavalla tavalla. Lehtikuvassa näytetään leski Paula Nummela kyynelehtimässä aviopuolisonsa muistolle. Hänen asemassaan olisin kyllä jokseenkin tuohtunut, mutta kaipa kansalla on tähänkin oikeus.

Olen haaveillut journalistinkin urasta jo pitkään, mutta mahtaako moisessa ympäristössä etiikka kestää? Monta muutakin kismittävää asiaa jäi tässä käsittelemättä, mutta riittäköön tämä nyt tältä erää.