sunnuntaina, tammikuuta 25, 2009

Propagandaa lapsille

I

En vaivaudu kaivamaan mitään linkkiä lähteeksi, koska jokainen vähänkään tiedoitusvälineitä seuraava tietää tarkalleen, että mistä "Kuukauden Kujallaolo" -kunniapalkintoon oikeuttavasta julkilausumasta tässä on kyse. Nina Mikkonen on joka tapauksessa hieno nainen ja minulla on hänen logiikkansa mukaan huonot vanhemmat, koska olemme viettäneet siskoni kanssa lapsena aikaa perhepäivähoidossa. Sieltä saimme molemmat sosiaalisia kontakteja ja leikkikavereita. Näin ei ollut ennen kuin minut sinne vietiin. Olin lapsena melko ujo vietettyäni aikaa lähinnä aikuisten kanssa.

Jos minut olisi naulittu sisälle melkein 6-vuotiaaksi asti äidin halittavaksi ja pusuteltavaksi aamusta iltaan, olisin taatusti ollut huomattavasti ujompi peruskouluun mennessäni. Olisin päätynyt kenties koulukiusatuksi, koska en olisi sopeutunut toisten peleihin ja leikkeihin, koska en olisi osannut mitään. Olin siis vajaa 6-vuotias silloin, kun siskoni syntyi, eikä meistä tietenkään ollut leikkikavereiksi vielä pariin vuoteen, kun toinen ei osannut edes kävellä tai puhua.

Nina Mikkonen ei ole ensimmäinen julkisuudessa suunsa avannut ihminen, jolla realiteetit horjuvat pahemman kerran. Timo T.A. Mikkosella on varmasti sen verran mainiot tulot, ettei puolison tarvitse edes harkita töiden tekoa, jos veri vetää vähääkään jäämään kotiin hyysäämään lapsia. Tässä tapauksessa tuo määrä ei luonnollisesti ollut aivan vähäinen.

Monella keskivertokansalaisella tilanne ei kuitenkaan ole yhtä auvoinen, jos haluaa saada rakastamilleen lapsille voita leivän päälle. Moni rouva Mikkosen kanssa samoilla linjoilla oleva saivartelee herkästi siitä, kuinka raha tai materia ei korvaa vanhemman välitöntä läheisyyttä ja olen luonnollisesti samaa mieltä. Kotiäidin (täydellinen vanhempi) lailla lastaan rakastava isä/äiti kasvattaa kuitenkin lapsensa mielellään muualla kuin sillan alla, vaatettaa hänet ehjiin vaatteisiin, mahdollistaa hänelle terveellisen ja monipuolisen ruokavalion sekä virikkeitä. Virikkeillä en tarkoita uusimpia ja kalleimpia leluja vaan esimeriksi opettavaisia kirjoja. Minä opin lukemaan reilusti ennen esikoulukerhoa lähinnä Aku Ankkojen avulla.

Kuinkahan lie siinä sitten kävi niin, että meistä on kasvanut sisareni kanssa itsenäisiä, hyvin käyttäytyviä, sosiaalisia sekä kelvollisia kansalaisia ja olemme lisäksi erinomaisen loistavissa väleissä vanhempiemme kanssa? En nyt tosin muista tarkalleen, että mitä uhkakuvia Nina Mikkonen antoi (jos antoi) lapsista, jotka laitetaan päivähoitoon. Onneksi todennäköisesti noin 99,9 % kansasta osaa jättää moisen pölvästin sanomiset täysin omaan arvoonsa. Eikä ainoa syy ole todellakaan moiset lausunnot, vaan hullun lailla studiossa meuhkaaminen ja keskustelukumppanin sekä juontajan "jyrääminen".

Siis: kuka edes harkitsee ottavansa vakavissaan "täydellisen kotiäidin arkkityypin", joka kuitenkin vaahtoaa hullun kiilto silmissä ja savu korvista nousten siitä, kuinka päivähoito on Natsi-Saksan tai Fasisti-Italian aikaista totalitarismia? Teesi itsessään on yhtä naurettava kuin väittää Nalle Luppakorvaa saatananpalvojaksi tai Pikku Myytä kommunistiksi (mekon väri). Ei päiväkerhossa minun tietääkseni mitään poliittista propagandaa syötetä, jotta vertaukseen ”lasten koulintaan heti pienestä pitäen” olisi edes pienenpieniä perusteita.

II

Ainoa propaganda, jota lapsiin upotetaan jo lähes syntymästä asti on kunkin perheen tunnustama uskonto. Minäkin olin seurakunnan järjestämässä esikoulukerhossa, jossa laulettiin virsiä, höpöteltiin ummet ja lammet Jeesuksesta kumppaneineen sekä käytiin läpi evankeliumia. Siis noin 6-vuotiaille lapsille, joista suurin osa uskoo vielä joulupukkiin ja hammaskeijuunkin, opetetaan mitään vaihtoehtoisia ajatusmalleja tarjoamatta, kuinka kaikki heidän näkemänsä on tänne ilmestynyt. Nämä asiat kun on alle kouluikäisenä otsaluuhun taottu niin kuinka niihin osaa enää tulevaisuudessa kriittisesti suhtautua? Eikö se ole jonkun asteista totalitarismia, että joissain uskontokunnissa suljetaan koko yhteisön (perhe, suku) ulkopuolelle, jos heilastelee siihen kuulumattoman vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa tai osoittaa oppeja kohtaan kritiikkiä?

Olenko oikeasti ainoa ihminen, jonka mielestä touhussa on yhtä sun toista epäilyttävää? Jos minä saisin päättää, ei lasta saisi kastaa mihinkään uskontokuntaan ennen 15. ikävuotta, koska siihen mennessä lapsi on todennäköisemmin osannut muodostaa valtaosan maailmankatsomuksestaan omien kokemustensa eikä kerhotädin ja uskonnon opettajan opetusten perusteella. Ei elämänkatsomusta voi muutenkaan opettaa.
Onko siis epäselvyyttä, kuinka valtionkirkko tapauskovaisineen syntyy?

Minusta olisi paitsi mielenkiintoista myös oikein, jos luterilaisesta kirkosta potkittaisiin pois ne, jotka eivät käy jumalanpalveluksessa tiettyä määrää, kuten kerran neljännesvuodessa. Ei menisi montakaan vuotta, kun tapakristityt olisivat poissa kirkon kirjoista. Tämä olisi paras keino osoittaa se, kuinka yhdentekevää johonkin uskontokuntaan kuuluminen valtaosalle kansastamme on.

Pidän melko epätodennäköisenä, että usean vuoden hiljaiselon jälkeen kirkossa käynti räjähdysmäisesti lisääntyisi ihmisten halutessa yhtäkkiä säilyttää jäsenyytensä tuossa instituutiossa. Jos näin taas kävisi, osoittaisi se ihmisten tekopyhyyden. Kirkonhan pitäisi olla kelpo kristitylle se tärkeä paikka, jossa käydään aina silloin tällöin tunnustamassa elämän- ja maailmankatsomustaan maailmankaikkeuden tärkeimmälle olennolle, joka tuolla yläkerrassa asustelee. Siltikään siellä ei käydä kuin hautajaisissa, häissä tai konfirmaatiossa silloin tällöin. Parhaimmillaan niistä voi tulla se kymmenen vuoden tauko, jonka aikana jumalanpalveluksessa vierailua ei tule edes harkinneeksi.

Onhan mahdollista, että tällaisen säännön voimaan tullessa kaikki Suomen luterilaiset kirkot alkaisivatkin olla joka sunnuntaiaamu ääriään myöten täynnä pelästyneitä tapauskovaisia, jotka haluavat saada ne kirkkohäät (koska vanhemmat/tädit/sedät/isovanhemmat/isoisovanhemmatkin viettivät sellaisia) ja haluavat tulla haudatuksi seurakunnan maalle jäsenyytensä myötä. Kymmenen edellisen vuoden aikana nämä ihmiset eivät ole tehneet kirkon läheisyydessä muuta kuin käyneet kenties näyttämässä sen arkkitehtuuria ulkopaikkakuntalaisille vierailleen. Ymmärtänette mitä tarkoitan tässä yhteydessä tekopyhyydellä.

Tiedetään: kirkko/moskeija/synagoga/temppeli ei ole ainoa paikka, jossa palvoa jumalaansa, mutta tuskinpa ne ihmiset, jotka eivät kirkossa käy, pitävät hartaustilaisuuksia kodeissaan. Ilta- ja ruokarukouksen ehkäpä latelevat. Tästä ja monesta muusta asiaan liittyvästä pitäisi saada kattava gallup. Omista kokemuksistanne voitte mainita blogin kommenttiosioon. Olen vilpittömän utelias tietämään suomalaisten uskonnollisesta aktiivisuudesta, koska kirkossa käy vuosittain taatusti vähemmän kuin 80,7 % kansasta, joka on siis kirkkoon kuuluvien osuus.

Moni saattaa ajatella ehdotuksestani, että miksi säännöllistä kirkossa käyntiä vaadittaisiin ihmisiltä, jotka kuitenkin maksavat kiltisti kirkollisveroa seurakuntaan kuulumisestaan. Urheiluseuran jäsenmaksua voi maksaa, vaikkei kävisi koskaan harrastamassa mitään lajia sen tiloissa ja kaikki seuran johdossa ovat tyytyväisiä. Puolueen/AY-liikkeen/kirjakerhon jäsenmaksua voit maksaa, vaikket ota toimintaan osaa mitenkään muuten. Miksi? Tienestit eivät tee koskaan pahaa yhteisön tai instituution toiminnan ylläpitämiseen, olipa kyseessä mikä tahansa. Minäpä kysynkin, että mikä elämänkatsomus ja vakaamus se sellainen on, jonka tunnustamisesta maksetaan jäsenmaksua?

2 kommenttia:

  1. "Ainoa propaganda, jota lapsiin upotetaan jo lähes syntymästä asti on kunkin perheen tunnustama uskonto."

    Olen jokseenkin eri mieltä - on muutakin "propagandaa", jota pienille lapsille opetetaan. Esimerkkinä tulevat ensin mieleeni sukupuoliroolit. Ja itse asiassa uskoakseni jotakuinkin kaikki lapsille opetettu informaatio on dogmaattista. Minä kun olen tällainen änkyräfilosofi, katson, että jotakuinkin mikä tahansa väitelause on ongelmallinen.

    Tietyllä tasolla on tietysti huono juttu, että tietyt tahot saavat valita, mitä arvoja jne. joku omaksuu, ennen kuin tämä itse on kykenevä mitään arvioimaan. Vaan toisaalta minusta vaikuttaa melko uskottavalta väitteeltä, että kaikki informaatio (käytän neutraalimpaa sanaa 'informaatio' välttääkseni tieto-opillisesti ankarampaa 'tiedon' käsitettä), jota yksilöllä on, rakentuu jonkinlaisten dogmien päälle. Joitakin rakennuspalikoita tarvitsee maailmankuvan perustaksi ennen kuin osaa itse oppia ajattelemaan kriittisesti - jollain täytyy seistä, jotta voi "kammeta maailman paikoiltaan" (A. W. Yrjänää mukaillakseni).

    Täytyy myös muistaa se, ettei ihmistä oikein ole edes erotettavissa yhteisöstä. Älyttömän paljon ihminen kuitenkin oppii muilta, ja jos näin ei olisi, hänestä tuskin tulisi edes järin toimintakykyinen.

    Relevantti kysymys on tietysti se, minkälaisia näiden välttämättömien dogmien, joita maailmankuvaa muodostaakseen tarvitsee, tulisi olla. En kyllä usko, että siihen on annettavissa yksiselitteistä vastausta. Uskonnon suhteen olen ajan kanssa tullut itse siihen tulokseen, ettei se ole laadullisesti kovin erilaista informaatiota moniin muihinkaan uskomuksiin nähden ja että ateistitkin ovat pakotettuja metafyysisiin näkemyksiin.

    Lisäksi uskontoa on melko hankala erottaa muusta. Esim. käsky "Älä tapa" on monen ateistinkin mielestä kelvollinen. Pointtini on siis se, ettei uskontoon liittyvistä arvoista ja väitteistä voi syyttää tai kiittää yksin uskontoa.

    "Olenko oikeasti ainoa ihminen, jonka mielestä touhussa on yhtä sun toista epäilyttävää?"

    Et, toki olen minäkin aihetta miettinyt. Haluan kai vain sanoa, etteivät nämä kysymykset ole kovin yksiselitteisiä.

    "Tästä ja monesta muusta asiaan liittyvästä pitäisi saada kattava gallup. Omista kokemuksistanne voitte mainita blogin kommenttiosioon."

    Vastaan nyt myös galluppiisi, vaikka ehkä tiedätkin taustoistani: En kuulu kirkkoon. Kirkoissa toki käyn harvakseltaan sukulaisten tilaisuuksissa ja sitä rataa.

    VastaaPoista
  2. Mauri: Mielenkiintoista pohdintaa, mikäli kokonaisuuden pilkkoo mainitsemallasi tavalla pienempiin asioihin. Veikkaan sen käyneen jo itse kirjoituksesta ilmi, mutta kristinuskon kaltainen maailmankatsomuksellinen kokonaisuus pakkosyötetään pienelle lapselle vailla mitään vaihtoehtoja. Pienelle sanotaan, että asia on näin, piste. Äiti, kummitäti tai kerhotäti on tässä asiassa kuin yli-ihminen - etenkin pienen lapsi-rukan silmissä.

    Tietenkin on väärin sanoa, että kyseessä on "kokonaisuus", kenties ennemminkin juuri noita rakennuspalikoita, mutta melko perustavaa laatua joka tapauksessa. Nuo lapsena päähän taotut mielikuvat täydentyvät joka suunnasta syydettävällä propagandalla (koulun uskonnonopetus, mahdollisesti uskovainen suku, viime kädessä rippikoulu).

    Arvatkaapa kaksi kertaa, annanko kastaa mahdollista jälkikasvuani luterilaiseen kirkkoon tai laitanko heitä seurakunnan päiväkerhoon aivopestäviksi. Teini-iästä alkaen he saavat toki liittyä mihin tahansa uskontokuntaan, jonka omakseen kokevat, mutta omista lapsistani en anna tehdä kirkollisveroa laput silmillä maksavia tapauskovaisia, joiden ainoa peruspilari maailmankatsomukselleen on se, että puolijumalan asemassa oleva kerhotäti on sen heihin iskostanut antamatta vaihtoehtoa.

    VastaaPoista

Jätä tähän palautetta, joka voi olla aivan mitä vain mielessäsi liikkuu. Kaikki luetaan ja noteerataan - niin ruusut kuin risutkin.