On vähintäänkin ironista huomata, kuinka mediassa pohditaan täysin samanaikaisesti syitä nuorten ihmisten mielenterveysongelmiin ja kauhistellaan aavistuksen verran lihaa luidensa ympärille saaneen Uma Thurmanin tai Britney Spearsin LÄSKEYTTÄ! Ei Johanna Tukiainenkaan ole minun mielestäni lihava, vaikka häntä olisi suorastaan velvollisuus ivata ja mollata kaikin tavoin hänen tultua valtakuntamme ykkösjulkkikseksi. Samaa tavataan sanoa nykyään jokaisesta naisesta, jonka takapuoli erottuu leveyssuunnassa vähääkään muusta vartalosta.
Tämä on nähdäkseni osa ihmisen ja erityisesti naisen ruumiinrakennetta, joten onko enää syytä ihmetellä, miksi nuoret tytöt kärsivät pahoista itsetunto-ongelmista? Normaali ruumiinrakenne tuntuu olevan edelleen läskeyttä, vaikka media kuinka tyrmistyisikin sen itsensä lietsomasta kauneusihanteiden vaikutuksesta nuorten ulkonäköpaineisiin. Kaksinaismoralismi siis elää ja voi hyvin. Sanotaan se omakin mielipide: Victoria Beckham tai Eva Longoria ovat melko hurjan näköisiä ruipeloita. Nättejä ehkä kasvoiltaan, mutta sairaalloisia luuviuluja. Ei hyvää ollenkaan.
En ole niin naiivi, että pitäisin media-nimistä kokonaisuutta yhtenä tahona, jota voidaan tuomita, kehua tai tervehtiä. Kaikessa on jälleen kerran kyse asenneilmapiiristä. Sitä voidaan ylläpitää tai muuttaa median eri osa-alueidenkin välillä ja haluan uskoa, että nämä osa-alueet voivat vaikuttaa toistensa suhtautumistapoihin, mikäli siihen tosissaan pyritään pitkällä tähtäimellä.
Ulkonäköpaineet pätevät myös nuoriin miehiin. Kokonaan oma osansa on onneksi iltapäiväkehtienkin lööppeihin päässeillä seksielämäpaineilla, jotka ovat melko pitkälti amerikkalaisten TV-sarjojen ansiota. Maamme on joka tapauksessa tulvillaan naisista kiinnostuneita normaaleja sinkkumiehiä, jotka eivät kuitenkaan ole koskaan liiemmin lempeä osakseen saaneet. Kuinka heitä neuvotaan?
"Käy parturissa, osta hienot vaatteet, aja mersulla, käy jollain vitun itseluottamuskurssilla." Mitä tämä tarkoittaa suomeksi? Vastaus: tee itsestäsi kiinnostava. Ole epäaito. Silti hoetaan, että ole rohkeasti oma itsesi. Miten tähän paskaan ollaan tultu?
Onko kukaan suomalaisen nuoren arkkityyppi, eli viimeisen päälle pinnallinen kusipää, tullut oikeasti koskaan pohtineeksi, että olisiko se naapurin tyttö - kaveriporukassa virallisesti läskiksi julistettu sekä aknesta ja jonkunasteisesta tyylitajuttomuudesta kärsivä tapaus - LUONTEELTAAN kaikista paikkakunnan naisista sopivin vakavaksi seurustelukumppaniksi?
Eikö seurustelussa nyt saatana sentään ratkaise eniten LUONNE, ELÄMÄNARVOT ja MUUT OIKEAT ASIAT? Ai niin, eihän vakavaa parisuhdetta enää pidetä arvossa. Baarista ollaan koetettu vongata vain niitä em. kaveriporukan kesken vähintään 9+ arvokseen saaneita naisia, jotka ovat luonnollisesti yhtä vitun pinnallisia omaan napaansa tuijottavia lehmiä. Kuinka sellaisesta saat värvättyä soveliaan elämänkumppanin? Eihän tämä ole tietenkään kenenkään mieleen juolahtanut, koska kaikki mikä ratkaisee on ulkonäkö. Siinä sitä sitten ihmetellään, kun kumppanistasi et saa puristettua pidemmänkään yhteiselon jälkeen irti muuta kuin sen mitä hän on - pinnallista paskaa.
Totuus voi kuitenkin olla se, että se naapurin "läski nauta" on ikäluokastasi ainoa, joka voisi oikeasti ja vilpittömästi rakastaa sinua koko sydämensä pohjasta. Viime viikonloppuna vonkaamasi ^ihQ-jeNsKu_88_^ ei ikäpäivänä uhraisi mitään omaansa sinun tähtesi vaan huolehtisi ennemmin siitä, että seuraavan päivän Makuunissa käyntiä varten löytyy kylliksi ripsiväriä ja tahraton Dolce & Gabbanan laukku.
Jokaisen paikkakuntalaisen typykän unelmien prinssi _`d0n_giGol0-85^^ ei levitä takkiansa vesilätäkön päälle, koska se on vasta ostettu Lacosten malliston huippuyksilö. Hyvin pitkälti samasta syystä tämä alfauros ei tulisi sadesäällä luoksesi ainakaan kyseinen takki päällä, vaikka sinulla olisi kuinka kova ikävä häntä ja tekisit sen hänellekin selväksi. Joukkoliikenneväline taasen ei tule kysymykseen, koska silmissä kiiluva solariumkäynti nappaa leijonanosan viikkobudjetista.
Viereisen korttelin silmälasipäinen, lentokoneiden pienoismalleja harrastava, Battlestar Galacticaa fanittava, Adidaksen perunaverkkareihin sonnustautunut ja reilusta ylipainosta kärsivä Janne (nimi muutettu) sen sijaan ei epäröisi lähtöä sekuntiakaan, koska häntä ei kiinnosta jalkineidensa hyvinvointi. Häntä kiinnostaa sinun vointisi. Hän ei ole onneksi laittanut korvansa taakse sitä, kuinka mediassa peräänkuulutetaan omien ulkoisten avujen korostamista naismarkkinoilla menestymisen nimissä.
Harmi vain, että hän on mielipiteensä kanssa suhteellisen yksinäinen. Harmi vain, että sinä, arvon nuori nainen, et tule saamaan itsellesi niin huomaavaista ja sinun etusi omansa edelle asettavaa miestä, koska olet yksi vitun pinnallinen ja nyrkillä tapettava kusipää. Sinä ja kaltaisesi irvailette Jannelle kikattaen remakasti siiderilasienne äärellä.
Eipä sillä, et sinä moista miestä edes ansaitsisi, saatanan lehmä. Sinä ansaitset juuri sen siis niiq tosi ihq-kuulin nappisilmäisen _sHaQr-b0yH_gangsta^`n, joka pettää sinua heti ensimmäisen tilaisuuden tullen, eli löytäessään sinua pikkuisen tuhdimman kerroksen puuteria naamaansa sivaltaneen, eli nykyihanteiden mukaan kauniimman, neidon paikallisesta yökerhosta.
Toinen vaihtoehto on se vähintään yhtä pettämättömästi naisiin vetoava miestyyppi eli amis, jonka hauiksen läpimitta on samaa luokkaa kuin peräkontissa raikaavalla subbarilla ja pilottitakki tuoksahtaa bensalle niin että silmiä kirvelee. Onnea vain yhteiselolle. Toivottavasti herra amiksen, varsinaisen adoniksen, humalainen sipaisu poskipäähäsi ei jätä ainakaan niin ikävää mustelmaa, että joudut valelemaan kallista meikkivoidetta oikein kaksin käsin.
sunnuntaina, elokuuta 10, 2008
Sanalaskujen avausta
Suomen kansalliseen identiteettiin kuuluu saunan, koskenkorvan, karjalanpaistin ja TV-uutisten ohella sekä vähintäänkin yhtä olennaisena osana sutjakkaat sananlaskut, joita on laadittu yksi sun toinenkin helpottamaan lasten kasvatusta sekä elämänasenteen muotoutumista. Lähdetietona lukaisin niitä aimo liudan Wikisitaateista ja jo tuota pitäisi olla heti syntyjään kerrassaan nokkela, ahkera, viisas ja erinomaisen mainio, jos meinaisi mihinkään kelvata. Työtä tauotta, ei sekuntiakaan kädet ristissä istuksita, jos leivän pellosta meinaa kaapia.
Niin ikään yksi jos toinenkin niistä on saavuttanut jo suunnilleen kivitauluun hakatun totuuden aseman. Tämä siitäkin huolimatta, että niiden todenperäisyys saadaan kumotua verrattain pienen analyysin avulla.
En liene ainoa, jonka mielestä etenkin iäkkäämmän väestön viljelemät "kannustukset" ovat varsin väsyneitä ja joutavanpäiväisiä, puhumattakaan siitä, että ne palvelisivat niille ammoisina aikoina asetettuja kunniakkaita tarkoitusperiä. Löytyykö sateenkaaren päästä kultainen arkku ja jos löytyykin, mitä se pitää sisällään? Kurkistaako valo tunnelin päästä? Entäpä onko se ruoho vihreämpää aidan toisella puolella? Eipä siis muuta kuin raapaisemaan muutamia piinkovia totuuksia aavistuksen pintaa syvemmältä ja nyky-yhteiskunnan vinkkelistä.
"Työ tekijäänsä kiittää"
Vaan millä tavalla? Kouluttaudut yhteiskunnan halumalla tavalla vuosikausia, jotta pääset sen yhdeksi kiinteäksi osaksi, pelinappulaksi. Työelämään (kenties joskus) astuttuasi pyrit aina tekemään työsi vastuuntuntoisesti, kuuntelemaan nöyrästi vallasta hullaantuneiden esimiestesi pompottelut sekä kestämään kiireen ja vastuun aiheuttaman stressin naama messingillä, jottet pistäisi silmään. "Laiska töitään luettelee", virkkoo johtaja pyytäessäsi hieman helpotusta kilometrin mittaiseen työlistaasi. Turha nokittaa ehdottamalla "hiljaa hyvä tulee", sillä työtehokkuutta peräänkuulutetaan joka käänteessä. Ja iloista naamaa tulee näyttää.
Jääkiekkomaalivahti on kaikkien arjen ahertajien kulminaatiopiste: ainoastaan virheet muistetaan, mutta onnistumisista ei välttämättä aina kiitellä.
Parhaimmillaan ympäripyöreän päivän raadettuasi kiiruhdat kaupan kautta kotiaskareiden pariin ja koetat jaksaa hoitaa talouttasi laskujen ja asuntolainan keskellä näyttäen yhä iloista naamaa sekä hyvää esimerkkiä kiittämättömälle jälkikasvullesi. Ei puhettakaan, että saisit ottaa nokoset, koska Kerttu-Irmeli ja Vilho-Nyyrikki kaipaavat sapuskaa, jälkimmäistä pitää kuljettaa pikimiten satujumppaan ja ensinnä mainittua lennokkikerhoon. Nurmikko olisi leikkauksen tarpeessa, astiat kaipaavat pesua ja imurikin janoaa huomiotasi. Kas, mukuloita pitääkin jo olla hakemassa takaisin ja vuorossa on housujen parsimista sekä satujen lukemista.
Mikäli Vilho-Nyyrikki on saanut koliikistaan huolimatta unen päästä kiinni heti ensi yrittämällä, on sinulla aikaa laskujen ja karhukirjeiden setvimiselle. Kaiken tämän jälkeen saat painaa pääsi tyynylle ja ajatella lohdullisesti, että herätyskello - varsinainen Brutus - herättää sinut seuraavanakin aamuna puoli seitsemältä huolehtimaan lapset ajoissa tarhaan ja itsesi töihin. Eipä tuon väliä, sillä aikainen lintu madon nappaa.
"...ja lopussa kiitos seisoo"
Jo 10 vuoden uraputken jälkeen alat olla piipussa vasta puoliksi maksettujen lainojen, lasten koulunkäynnin, talouskasvun seurauksena syntyneiden YT-neuvotteluiden aiheuttamien suorituspaineiden, mahdollisten perhehuolien ja yhden sun toisen muunkin stressaavan asian johdosta. "Ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä," lohduttelee naapurin Hilma-mummu, kun nokkelasti nimeämäsi Vilho-Nyyrikki palaa kotiin silmälasien sangat mutkalla ja nenä poskella. Naapurin lämpimistä sanoista huolimatta poika-polon nenä ei oikene saatika kohtelu tulevina koulupäivinä parane.
Toisessa skenaariossa työpaikkasi on ehtinyt matkata Kiinaan tai mennä konkurssiin moneen otteeseen tuollaisen 10-15 vuoden periodin aikana. Perheesi toimeentulon ja laskujen maksun kanssa pitkäaikaistyöttömänä stressatessasi lopputulos voi olla sama kuin tuon ajan työelämän oravanpyörässä ollessasi:
Karvan verran alle 45-vuotiaana verenpaineesi hipoo pilviä, ylipaino alkaa vaivata jatkuvan kiireen seurauksena nitkahtaneen ruokavalion vuoksi ja niveliäkin kolottaa tämän tästä. Ihmisuhteistakin olisi pidettävä huolta ja lähetettävä jouluisin korttia serkuille, joita et ole kyennyt näkemään vuosiin, koska heillä on yhtä hektinen tilanne. Välillä sielu halajaa hermolomaa, mutta eihän se onnistu, koska omaa taloutta on kuitenkin hoidettava kaikenlaisen paperisodan merkeissä. Sairaseläke häämöttää rapiat päälle 50-vuotiaana kiitoksena parhaansa yrittämisestä.
"Kissa kiitoksella elää." Meidän kissat ainakin tuntuvat ammentavan kovasti elinvoimaa siitä, kuinka heidän olemassaoloansa kiitellään ja ylistetään. Ihminen ei siitä saa mahaansa täyteen eikä mielihyvää määrättömäksi ajaksi. Poikkeuksiakin toki
löytyy. "Hyvä antaa vähästänsä, paha ei anna paljostakaan", tuumivat SPR:n kerääjät kadun kulmassa sormiaan heristellen, mutta se, että voit tuntea itsesi moraalisesti "hyväksi ihmiseksi" puolitettuasi ruokakassasi vaikkapa tulvauhrien olon helpottamiseksi, ei kuitenkaan ole tae loppuelämän onneen ja autuuteen. Mikään yhteiskuntaluokkia ja hierarkioita määrittelevä virkamies ei ole todistamassa tätä jaloa urotekoasi ja järjestämässä juuri sinulle suoranaisia kissanpäiviä loppuiäksesi.
Kokonaan oma asiansa ovat tietenkin jonkunasteisen Raamatullisen sisällön omaavat sanonnat, joilla povaillaan jaloille ja kerrassaan hyveellisille ihmisille taivaspaikkaa heidän hyvien tekojensa myötä. Tämähän voisi olla rinnastettavissa tuohon "loppuelämän autuuteen", kun kuolemaa ei enää tarvitsisi jännäkakka housussa odotella. Mitäkö tämä on? Kiristystä ja lahjontaa. Harmi vain, että lahjuksena tarjotaan jotain, jonka olemassaolosta tai -olemattomuudesta ei voi ikinä saada varmuutta.
Niin ikään yksi jos toinenkin niistä on saavuttanut jo suunnilleen kivitauluun hakatun totuuden aseman. Tämä siitäkin huolimatta, että niiden todenperäisyys saadaan kumotua verrattain pienen analyysin avulla.
En liene ainoa, jonka mielestä etenkin iäkkäämmän väestön viljelemät "kannustukset" ovat varsin väsyneitä ja joutavanpäiväisiä, puhumattakaan siitä, että ne palvelisivat niille ammoisina aikoina asetettuja kunniakkaita tarkoitusperiä. Löytyykö sateenkaaren päästä kultainen arkku ja jos löytyykin, mitä se pitää sisällään? Kurkistaako valo tunnelin päästä? Entäpä onko se ruoho vihreämpää aidan toisella puolella? Eipä siis muuta kuin raapaisemaan muutamia piinkovia totuuksia aavistuksen pintaa syvemmältä ja nyky-yhteiskunnan vinkkelistä.
"Työ tekijäänsä kiittää"
Vaan millä tavalla? Kouluttaudut yhteiskunnan halumalla tavalla vuosikausia, jotta pääset sen yhdeksi kiinteäksi osaksi, pelinappulaksi. Työelämään (kenties joskus) astuttuasi pyrit aina tekemään työsi vastuuntuntoisesti, kuuntelemaan nöyrästi vallasta hullaantuneiden esimiestesi pompottelut sekä kestämään kiireen ja vastuun aiheuttaman stressin naama messingillä, jottet pistäisi silmään. "Laiska töitään luettelee", virkkoo johtaja pyytäessäsi hieman helpotusta kilometrin mittaiseen työlistaasi. Turha nokittaa ehdottamalla "hiljaa hyvä tulee", sillä työtehokkuutta peräänkuulutetaan joka käänteessä. Ja iloista naamaa tulee näyttää.
Jääkiekkomaalivahti on kaikkien arjen ahertajien kulminaatiopiste: ainoastaan virheet muistetaan, mutta onnistumisista ei välttämättä aina kiitellä.
Parhaimmillaan ympäripyöreän päivän raadettuasi kiiruhdat kaupan kautta kotiaskareiden pariin ja koetat jaksaa hoitaa talouttasi laskujen ja asuntolainan keskellä näyttäen yhä iloista naamaa sekä hyvää esimerkkiä kiittämättömälle jälkikasvullesi. Ei puhettakaan, että saisit ottaa nokoset, koska Kerttu-Irmeli ja Vilho-Nyyrikki kaipaavat sapuskaa, jälkimmäistä pitää kuljettaa pikimiten satujumppaan ja ensinnä mainittua lennokkikerhoon. Nurmikko olisi leikkauksen tarpeessa, astiat kaipaavat pesua ja imurikin janoaa huomiotasi. Kas, mukuloita pitääkin jo olla hakemassa takaisin ja vuorossa on housujen parsimista sekä satujen lukemista.
Mikäli Vilho-Nyyrikki on saanut koliikistaan huolimatta unen päästä kiinni heti ensi yrittämällä, on sinulla aikaa laskujen ja karhukirjeiden setvimiselle. Kaiken tämän jälkeen saat painaa pääsi tyynylle ja ajatella lohdullisesti, että herätyskello - varsinainen Brutus - herättää sinut seuraavanakin aamuna puoli seitsemältä huolehtimaan lapset ajoissa tarhaan ja itsesi töihin. Eipä tuon väliä, sillä aikainen lintu madon nappaa.
"...ja lopussa kiitos seisoo"
Jo 10 vuoden uraputken jälkeen alat olla piipussa vasta puoliksi maksettujen lainojen, lasten koulunkäynnin, talouskasvun seurauksena syntyneiden YT-neuvotteluiden aiheuttamien suorituspaineiden, mahdollisten perhehuolien ja yhden sun toisen muunkin stressaavan asian johdosta. "Ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä," lohduttelee naapurin Hilma-mummu, kun nokkelasti nimeämäsi Vilho-Nyyrikki palaa kotiin silmälasien sangat mutkalla ja nenä poskella. Naapurin lämpimistä sanoista huolimatta poika-polon nenä ei oikene saatika kohtelu tulevina koulupäivinä parane.
Toisessa skenaariossa työpaikkasi on ehtinyt matkata Kiinaan tai mennä konkurssiin moneen otteeseen tuollaisen 10-15 vuoden periodin aikana. Perheesi toimeentulon ja laskujen maksun kanssa pitkäaikaistyöttömänä stressatessasi lopputulos voi olla sama kuin tuon ajan työelämän oravanpyörässä ollessasi:
Karvan verran alle 45-vuotiaana verenpaineesi hipoo pilviä, ylipaino alkaa vaivata jatkuvan kiireen seurauksena nitkahtaneen ruokavalion vuoksi ja niveliäkin kolottaa tämän tästä. Ihmisuhteistakin olisi pidettävä huolta ja lähetettävä jouluisin korttia serkuille, joita et ole kyennyt näkemään vuosiin, koska heillä on yhtä hektinen tilanne. Välillä sielu halajaa hermolomaa, mutta eihän se onnistu, koska omaa taloutta on kuitenkin hoidettava kaikenlaisen paperisodan merkeissä. Sairaseläke häämöttää rapiat päälle 50-vuotiaana kiitoksena parhaansa yrittämisestä.
"Kissa kiitoksella elää." Meidän kissat ainakin tuntuvat ammentavan kovasti elinvoimaa siitä, kuinka heidän olemassaoloansa kiitellään ja ylistetään. Ihminen ei siitä saa mahaansa täyteen eikä mielihyvää määrättömäksi ajaksi. Poikkeuksiakin toki
löytyy. "Hyvä antaa vähästänsä, paha ei anna paljostakaan", tuumivat SPR:n kerääjät kadun kulmassa sormiaan heristellen, mutta se, että voit tuntea itsesi moraalisesti "hyväksi ihmiseksi" puolitettuasi ruokakassasi vaikkapa tulvauhrien olon helpottamiseksi, ei kuitenkaan ole tae loppuelämän onneen ja autuuteen. Mikään yhteiskuntaluokkia ja hierarkioita määrittelevä virkamies ei ole todistamassa tätä jaloa urotekoasi ja järjestämässä juuri sinulle suoranaisia kissanpäiviä loppuiäksesi.
Kokonaan oma asiansa ovat tietenkin jonkunasteisen Raamatullisen sisällön omaavat sanonnat, joilla povaillaan jaloille ja kerrassaan hyveellisille ihmisille taivaspaikkaa heidän hyvien tekojensa myötä. Tämähän voisi olla rinnastettavissa tuohon "loppuelämän autuuteen", kun kuolemaa ei enää tarvitsisi jännäkakka housussa odotella. Mitäkö tämä on? Kiristystä ja lahjontaa. Harmi vain, että lahjuksena tarjotaan jotain, jonka olemassaolosta tai -olemattomuudesta ei voi ikinä saada varmuutta.
perjantaina, elokuuta 01, 2008
Tämäkö se sitten ei ole populismia?
Katainen vanhustenhoitajana, 1.8.2008 11:00
Kirjoittajan mielipide: tämä on pahamaineista populismia. Kuvasta puuttuu vain Kataisen hohtavanvalkoinen hammasrivistö osoittamassa, kuinka messevää askaretta hän onkaan suorittamassa.
Mutta: minusta oli erittäin loistavaa, että korkea-arvoinen valtion virkamies todellakin meni kokeilemaan tällaista, nykyään valloilla olevan omaishoidontuen kritisoinnin alaista, tointa! Olen itse asiassa toivonutkin jotain tämänkaltaista jo pitkään.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen pääsi Koskelan sairaalaan kokeilemaan, millaista on syöttää ja pukea liikuntakyvyttömiä vanhuksia.
Kirjoittajan mielipide: tämä on pahamaineista populismia. Kuvasta puuttuu vain Kataisen hohtavanvalkoinen hammasrivistö osoittamassa, kuinka messevää askaretta hän onkaan suorittamassa.
Mutta: minusta oli erittäin loistavaa, että korkea-arvoinen valtion virkamies todellakin meni kokeilemaan tällaista, nykyään valloilla olevan omaishoidontuen kritisoinnin alaista, tointa! Olen itse asiassa toivonutkin jotain tämänkaltaista jo pitkään.
keskiviikkona, heinäkuuta 30, 2008
Hieman oluesta
Kuuma puheenaihe on ollut kuluvana vuonna alkoholin ja eritoten oluen hinta sekä siihen kerrankin ymmärrettävistä syistä (ei siis alkoholivero) kohdistuneet korotuspaineet, eli humalan ja maltaan maailmanmarkkinahinnan kohoaminen. Internetin keskustelupalstoilla asiaa ollaan käsitelty aina kun se on ollut ajankohtainen ja äänessähän ovat olleet kaikenlaisia tyylisuuntia edustavat ääripäät:
1) Absolutistit, joiden mielestä alkoholi on syntiä ja alkoholia kuluttavat ihmiset oletusarvoisesti ihmisarvoltaan alhaisempia, kuten olen aiemminkin jo todennut. Ei siis puututa tähän aspektiin sen enempää tällä kertaa, vaikka mieli halajaisikin avautua samat asiat yhä uudelleen.
2) Uhmaikään jämähtäneet ja mistään ymmärtämättömät, jotka ovat valmiita teurastamaan panimoiden johtajat ja laittamaan pontikkapannut pöhisemään pitkin sankkoja metsiämme.
3) Minua tällä hetkellä suunnattomasti vituttavat ihmiset, jotka käyttävät alkoholia, mutteivat pidä oluen mausta ja tästä syystä olut saisi maksaa heidän mielestään vaikka 10 € per pullo.
Koetanpa samaistua tähän sangen kypsään ajattelumalliin. Minä en pidä mämmistä, joten minusta sen tulisi ehdottomasti maksaa 150 € rasialta! HAHHAA, vituttaako mämmin ystävät? En pidä viskistä, konjakista, cherrystä tai brandystä, joten minun mielestäni niiden ystäviä pitäisi ehdottomasti rankaista asettamalla hinnaksi sellainen kolmatta sataa euroa per pullo. HAHAHHAA, mahtaisi kyrsiä moisten liemien nautiskelijoita!
Joo, eipähän tuossa taas muuta.
1) Absolutistit, joiden mielestä alkoholi on syntiä ja alkoholia kuluttavat ihmiset oletusarvoisesti ihmisarvoltaan alhaisempia, kuten olen aiemminkin jo todennut. Ei siis puututa tähän aspektiin sen enempää tällä kertaa, vaikka mieli halajaisikin avautua samat asiat yhä uudelleen.
2) Uhmaikään jämähtäneet ja mistään ymmärtämättömät, jotka ovat valmiita teurastamaan panimoiden johtajat ja laittamaan pontikkapannut pöhisemään pitkin sankkoja metsiämme.
3) Minua tällä hetkellä suunnattomasti vituttavat ihmiset, jotka käyttävät alkoholia, mutteivat pidä oluen mausta ja tästä syystä olut saisi maksaa heidän mielestään vaikka 10 € per pullo.
Koetanpa samaistua tähän sangen kypsään ajattelumalliin. Minä en pidä mämmistä, joten minusta sen tulisi ehdottomasti maksaa 150 € rasialta! HAHHAA, vituttaako mämmin ystävät? En pidä viskistä, konjakista, cherrystä tai brandystä, joten minun mielestäni niiden ystäviä pitäisi ehdottomasti rankaista asettamalla hinnaksi sellainen kolmatta sataa euroa per pullo. HAHAHHAA, mahtaisi kyrsiä moisten liemien nautiskelijoita!
Joo, eipähän tuossa taas muuta.
lauantaina, kesäkuuta 21, 2008
Suomalaiset ovat yhä edelleen lystiä kansaa
MORJENS!
Taas meinaa vituttaa vanhojen kunnon suomalaisten vanha kunnon ahdasmielisyys. Tiedättehän, että rakennuslupa-asioissa joutuu kyselemään naapureiden mielipiteitä ja mikäli suunnittelet rakentavasi esimerkiksi mökin rantatontillesi, saattaa naapureiden kielteisyys suunnitelmaasi kohtaan evätä rakennusluvan myöntämisen tai vähintään viivästyttää sitä kuukausitolkulla byrokratian johdosta.
Naapureiden mielipide saattaa vaikuttaa mm. rakennuksen katon väriin ja pytingin kokoon. Naapurit ovat saattaneet käyttää aiemmin tyystin rakentamatonta tonttiasi oikopolkuna viereiselle mustikkamättäälle ja rakennuksesi takia he joutuisivat kiertämään noin kymmenen metriä. Mikäs sen kurjempaa. Ei siis muuta kuin vastalausetta pöytään.
Naapurimökin mummu, naama norsunvituilla jatkuvasti naapureidensa tekemisiä kyyläävä vanha kanttura, jolla ei ole vahingossakaan kenestäkään tai mistään mitään hyvää sanottavaa, saattaa ottaa kielteisen kannan suunnitelmiasi kohtaan, koska on tavannut käydä tekemässä saunavastan koivustasi, joka jouduttaisiin kaatamaan rakennuksesi tieltä. Lopulta se saatanan nauta kiertää Ahti Karjalaisen hallituskaudelta peräisin oleva tuulipuku päällä ja kukkahatun helma lepattaen pitkin tonttienne rajaa vahtimassa, ettei männystäsi tipu käpyjä hänen puolelleen. Varokin astumasta haravoidessasi hänen tonttinsa puolelle niin konflikti on tosiasia. Voisi sanoa, että sen jälkeen tiedät astuneesi.
Toisella puolella naapurissasi asuu kuivakka setä, oikein niin jämpti ja vakavanha veronmaksaja, että itse Väinämöinenkin tulisi kateelliseksi siitä, kuinka hänellä on kengät prikulleen 90 asteen kulmassa porstuvassa eikä ainuttakaan roskaa tuvan lattialla. Kaapissa on arkistoituna kaikki ilmaisjakelulehdet viimeisten 20 vuoden ajalta millilleen suorissa pinoissa ja aivan uuden veroisina. Hän saattaa olla vakuuttunut, että muurahaisilla kulkee polku tonttisi poikki eikä rakentaminen tule näin ollen kysymykseenkään. Lisäksi olet suunnitellut mökistäsi isompaa ja hienompaa kuin hänellä, eikä kateus näin ollen anna periksi myöntyä suunnitelmiisi.
Kokonaan toisella puolella järveä saattaa asua jopa edellistäkin tapausta jämäkämpi pariskunta, jolla roikkuu ruokailuvälineet tuvan seinällä tismalleen pituusjärjestyksessä ja aivan kuin vasta tehtaalta tulleina, vaikka ovatkin ostettu jatkosodan aikoihin. Isännän 70-luvulta peräisin oleva slipoveri ja silmälasit ovat kuin pakasta vedetyt. Emännän kutimet samaten, vaikka ovat perintöä isotädiltä. He saattavat olla naamasi nähtyään vakuuttuneita siitä, että olisit mökin rakennettuasi aina ison ryyppyporukan kanssa remuamassa tontillasi ja heidänkin harmoninen idyllinsä olisi mennyttä.
Itsehän he ovat niin jämptejä ja kunnollisia, että jos oikein innostuvat uutena vuotena laittamaan elämän risaiseksi, he avaavat kellarista yhden (1) pullon Aulikki-siskon tekemää punaviinimarjamehua. Se on heidän mielestään oikeaa elämää ja näin sen pitäisi siis ilman muuta kaikkien muidenkin osalta olla. Yhtään vilkkaampi touhu menee yli äyräiden ja pahasti.
Saattaisitte jopa remuporukkanne kera äityä soittamaan katastrofaaliset mittasuhteet kepeästi täyttävää rokinräimettä, kuten Tik Takia tai U2:sta ja sehän ei varsinkaan käy päinsä. Sota-ajan purevat iskelmät, kuten Elämää juoksuhaudoissa ja Eldankajärven jää tai Reijo Taipaleen ja Souvareiden varhaisempi tuotanto (C-kasetit ostettu aikoinaan kylätoimikunnan kevätmyyjäisistä) ovat ainoaa soveliasta kuunneltavaa, mikäli sähköä kasettinauhurin soittamiseen nyt ylipäätään raaskitaan törsätä.
Saatanan ahdasmieliset, kateelliset ja kyräilevät suomalaiset! Jos minulla olisi rantatontti, jolle olisin aikoinaan rakentanut mökin, soisin sen ilon naapurillenikin sekuntiakaan miettimättä. Minun puolestani naapuri saa rakentaa tontilleen vaikka Führerbunkerin ja saunan sinne. Jos asuisin omakotitalossa, saisi naapuri rakentaa minun puolestani vaikka kosmodromin takapihalleen, mikäli hänen mielensä sitä halajaisi.
Ei se ole saatana minulta pois. Ei se ole keltään pois! Ei minun elämäni kaadu siihen, jos mökkinne savupiippu varjostaa kuistiani kolme minuuttia vuorokaudesta. Ei tuo teidän touhunne voi oikeasti olla mahdollista. Te ette vittu voi olla tosissanne. Saatteko te tuosta vittumaisuudestanne jotain uskomattomia kicksejä?
Jotkut jaksavat keksiä ihan oikeitakin syitä, kuten lainkin puitteissa määritelty järven kuormittuminen, mutta jos hipiästäni liukeneva suunnaton määrä paskaa ja kuonaa teidän mielestänne järveä kuormittaa sekä rehevöittää, niin antakaa minun rakentaa sauna, jossa saan peseytyä ennen uimaan menoa. Jos teitä jurppii, että minulla on hieman parempi hiekkaranta kuin teillä, ettekä pääse salaa hyödyntämään sitä poissaollessani, kun olen rakentanut, niin ampukaa hyvän sään aikana itsenne ennen kuin joku muu tekee sen puolestanne.
Perkeleen jotkut suomalaiset, kun tekin osaatte olla. Vuodessa on 365 päivää ja jos joudutte yhtenä (1) ainoana vitun päivänä kiertämään taloyhtiönne pihassa nurmikon kautta ulko-ovelle, koska joku on jättänyt autonsa pihakäytävälle raskaiden tavaroiden kantamista helpottaakseen, nostatte jumalattoman äläkän, kuinka teidän oikeuksianne murjotaan. Jos joudutte 1/52 viikonloppuna sietämään, että naapuri pystyttää tonttienne rajalle teltan, joka varjostaa teidän nurmikkoanne puoli tuntia vuorokaudesta, käynnistyy suunnaton meteli.
Asiaan ei vaikuta tippaakaan se, että kaikkina muina 364 päivänä saatte kulkea pihakäytävää pitkin kaikessa rauhassa ja täysin ongelmitta. Unohdatte sekunnissa sen, että 51 viikonloppuna se vitun nurmikkonne saa niin paljon valoa, ettei sitä moni tiedäkään. Teitä on nyt sorrettu rankemman käden kautta ja valitusten vyöry paitsi paikallislehden mielipideosastolle myös taloyhtiön ilmoitustaululle alkaa. Te ette jousta milliäkään missään asiassa, mutta muiden pitäisi kyllä elää täysin teidän saatanan ahdasmielisten paskojen ehdoilla.
Vitun vanhat, kuivakat ja yliomanarvontuntoiset harput. Onko se oikeasti elämää, että kuunnellaan illasta toiseen suunnilleen stetoskoopin kanssa naapuriasuntoja, ettei sieltä vahingossakaan kuulu risaustakaan? Erehdyt hengittämään tai pudottamaan lattialle nenäliinan niin jo alkaa noita-akka hakkaamaan seiniä luutansa varrella. Loopit päässä nyysätään rappukäytävä läpi kolme kertaa päivässä tarkistaen, onko naapurin nuori hunsvotti nyt varmasti kulkenut siellä asiallisesti ja roskaamatta.
Yksikin pölyhiukkanen jos löytyy jostain portaiden alta niin jo vittu laukkaa naapurin muori ovikelloasi runkkaamaan kuin kenialainen estejuoksija konsanaan. Auton jos parkkeeraat oman ruutusi keskikohdasta puoli milliä lähemmäs viereistä ruutua niin jo siellä on sekuntiakaan empimättä pappa työntömitan kanssa tutkimassa asian laitaa ja latomassa hartiavoimin valitusviestejä tuulilasillesi. Kummassakaan edellä mainitussa tapauksessa ei myöskään asuntosi ovi tai hissin seinä säästy sydänverellä kirjoitetuilta valituslappusilta.
Itsehän nämä lainkuuliaisuudessa ja auktoriteettien kunnioittamisessa aivan käsittämättömän jämptit kansalaiset autoilevat prikulleen suurinta sallittua nopeutta. Mittarin viisari ei värähdä nanometriäkään, paitsi 10 vuotta sitten lakkautetun kyläkoulun luo unohdetun ”Varokaa lapsia” –merkin kohdalla, vaikka olisi kesäkuinen sunnuntai kello kolmelta yöllä. Tilannehan toki on täysin hypoteettinen, koska nämä täydelliset kansalaiset menevät nukkumaan jo iltakahdeksalta. Yksikin vesipisara jos tipahtaa tuulilasiin niin porukka polkee jarrupoljinta kuin tulpatonta mopoa.
Jurmuttaminen ei rajoitukaan pelkästään kotipiiriin, vaan auton ratissa muistetaan pälyillä kulmat kurtussa kaikkia alle 30-vuotiaita kuljettajia. Odotteletpa risteysalueella autossasi liikenteeseen pääsyä ja ohi kurvaa tulosuuntaasi vanha jyyrä Ladallansa niin kyllä sen tuiman tuijotuksen edessä nousee niskavillat pystyyn kovemmankin luokan tekijällä. Heillä kun sattuu olemaan kiire uuden Siwan avajaisiin, koska siellä olisi kahvitarjoilu oikein rusinapullan kera. Kuukauden ehdoton tähtihetki on toisin sanottuna koittamaisillaan, eikä vähiten siksi, että avajaistarjouksena saa kaksi pakettia Saludoa yhden hinnalla.
Näillä pahuksen täydellisen kansalaisen arkkityypeillä on kotonaan piirongin ylälaatikon oikeassa reunassa, aivan siinä ilmestymisjärjestykseen ja millilleen tasaiseen pinoon lajitellun Kodin kuvalehden vuoden 1983 vuosikerran vieressä, pieni nahkainen rasia, jossa on kansakouluajoilta peräisin olevia lyijykyniä kolme (3) kappaletta teroitettuina ja käyttötarvetta odottamassa – aivan uuden veroisina tietenkin.
Ne kaivetaan esille mm. silloin, jos muikunperkausdokumentin viidennen uusinnan aikana lähetyksessä on sekunninkin katkos. Tällöin lähtee sydäntä raastava valituskirjelmä Yleisradion palauteosastolle. Prikulleen piirongin toisen laatikon vasemmassa reunassa on isosedältä peritty pullo partavettä, josta otetaan yksi vaimeahko tupsaus kauluspaidan oikeaan liepeeseen aina juhannusaaton kunniaksi. Ei suurin surminkaan muulloin, koska ylenpalttinen törsääminen on syntiä.
Elämän kiistämätön huippuhetki on muiden kyläläisten kanssa suoritettava ratkiriemukas kesäretki naapuripitäjän Teboilille ryystämään kupposet sumppia. Retki tosin on pilalla, jos (ja kun) ryhmäalennusta kahvien hintaan ei tipu. No, onneksi Korpirannan Vilho malttoi luopua yhdeksi (1) iltapäiväksi halkojen pilkkomisesta ja raaski kaikessa nokkeluudessaan keittää mukaan muutaman makuhermoja hivelevän termospullollisen. Ehkäpä tilanne on siis pelastettavissa pyörähtämällä paikallisen kirkon pihassa nauttimassa ne sekä Vihtamäen Kyllikin leivinuunissa talkootyöllä pyöräytetyt vehnäset.
Samassa yhteydessä ikuistetaan isoenon Polaroidilla kirkon kellotapuli kehystettäväksi ja kamariin aitiopaikalle sijoitettavaksi matkamuistoksi. Tätä jokaisen retkelle osallistuneen kelpo kansalaisen elämän ehdotonta kliimaksia jaksetaan muistella suupielet korvissa seuraavien 15 vuoden jokaisten talkookahvien ja lukukinkereiden yhteydessä.
Ah, nämä jalot tapahtumat, joiden yhteydessä äimistellään ja ihastellaan Salmijärven Aunen kanava- ja ristipistotöitä kuin lehmä uutta veräjää konsanaan. Muutamien isäntienhän tekisi mieli avata kursailematta litran pullo votkaa ja riipaista äärimmäisen kova känni, jotta edes joskus olisi mukavaa, mutta eihän se käy päinsä, koska emäntien sekä kunniallisten elämäntapojen valta-asema kyläyhteisössä on käsinkosketeltava.
Hieman tässä karattiin alkuperäisestä aihepiiristä loppua kohden, mutta ettekö te vitun kansalaiset voisi vähitellen höllätä pipoa päänne ympärillä? Ei tuota touhua enää 2000-luvulla katsele kukaan.
Huom: sota-ajan iskelmät ovat minunkin mielestäni hyvää musiikkia ja harrastan sanaristikoiden täyttämistä. Lähiomaisteni tekemät käsityöt ovat myös komeita, samoin vaarini slipoveri.
Taas meinaa vituttaa vanhojen kunnon suomalaisten vanha kunnon ahdasmielisyys. Tiedättehän, että rakennuslupa-asioissa joutuu kyselemään naapureiden mielipiteitä ja mikäli suunnittelet rakentavasi esimerkiksi mökin rantatontillesi, saattaa naapureiden kielteisyys suunnitelmaasi kohtaan evätä rakennusluvan myöntämisen tai vähintään viivästyttää sitä kuukausitolkulla byrokratian johdosta.
Naapureiden mielipide saattaa vaikuttaa mm. rakennuksen katon väriin ja pytingin kokoon. Naapurit ovat saattaneet käyttää aiemmin tyystin rakentamatonta tonttiasi oikopolkuna viereiselle mustikkamättäälle ja rakennuksesi takia he joutuisivat kiertämään noin kymmenen metriä. Mikäs sen kurjempaa. Ei siis muuta kuin vastalausetta pöytään.
Naapurimökin mummu, naama norsunvituilla jatkuvasti naapureidensa tekemisiä kyyläävä vanha kanttura, jolla ei ole vahingossakaan kenestäkään tai mistään mitään hyvää sanottavaa, saattaa ottaa kielteisen kannan suunnitelmiasi kohtaan, koska on tavannut käydä tekemässä saunavastan koivustasi, joka jouduttaisiin kaatamaan rakennuksesi tieltä. Lopulta se saatanan nauta kiertää Ahti Karjalaisen hallituskaudelta peräisin oleva tuulipuku päällä ja kukkahatun helma lepattaen pitkin tonttienne rajaa vahtimassa, ettei männystäsi tipu käpyjä hänen puolelleen. Varokin astumasta haravoidessasi hänen tonttinsa puolelle niin konflikti on tosiasia. Voisi sanoa, että sen jälkeen tiedät astuneesi.
Toisella puolella naapurissasi asuu kuivakka setä, oikein niin jämpti ja vakavanha veronmaksaja, että itse Väinämöinenkin tulisi kateelliseksi siitä, kuinka hänellä on kengät prikulleen 90 asteen kulmassa porstuvassa eikä ainuttakaan roskaa tuvan lattialla. Kaapissa on arkistoituna kaikki ilmaisjakelulehdet viimeisten 20 vuoden ajalta millilleen suorissa pinoissa ja aivan uuden veroisina. Hän saattaa olla vakuuttunut, että muurahaisilla kulkee polku tonttisi poikki eikä rakentaminen tule näin ollen kysymykseenkään. Lisäksi olet suunnitellut mökistäsi isompaa ja hienompaa kuin hänellä, eikä kateus näin ollen anna periksi myöntyä suunnitelmiisi.
Kokonaan toisella puolella järveä saattaa asua jopa edellistäkin tapausta jämäkämpi pariskunta, jolla roikkuu ruokailuvälineet tuvan seinällä tismalleen pituusjärjestyksessä ja aivan kuin vasta tehtaalta tulleina, vaikka ovatkin ostettu jatkosodan aikoihin. Isännän 70-luvulta peräisin oleva slipoveri ja silmälasit ovat kuin pakasta vedetyt. Emännän kutimet samaten, vaikka ovat perintöä isotädiltä. He saattavat olla naamasi nähtyään vakuuttuneita siitä, että olisit mökin rakennettuasi aina ison ryyppyporukan kanssa remuamassa tontillasi ja heidänkin harmoninen idyllinsä olisi mennyttä.
Itsehän he ovat niin jämptejä ja kunnollisia, että jos oikein innostuvat uutena vuotena laittamaan elämän risaiseksi, he avaavat kellarista yhden (1) pullon Aulikki-siskon tekemää punaviinimarjamehua. Se on heidän mielestään oikeaa elämää ja näin sen pitäisi siis ilman muuta kaikkien muidenkin osalta olla. Yhtään vilkkaampi touhu menee yli äyräiden ja pahasti.
Saattaisitte jopa remuporukkanne kera äityä soittamaan katastrofaaliset mittasuhteet kepeästi täyttävää rokinräimettä, kuten Tik Takia tai U2:sta ja sehän ei varsinkaan käy päinsä. Sota-ajan purevat iskelmät, kuten Elämää juoksuhaudoissa ja Eldankajärven jää tai Reijo Taipaleen ja Souvareiden varhaisempi tuotanto (C-kasetit ostettu aikoinaan kylätoimikunnan kevätmyyjäisistä) ovat ainoaa soveliasta kuunneltavaa, mikäli sähköä kasettinauhurin soittamiseen nyt ylipäätään raaskitaan törsätä.
Saatanan ahdasmieliset, kateelliset ja kyräilevät suomalaiset! Jos minulla olisi rantatontti, jolle olisin aikoinaan rakentanut mökin, soisin sen ilon naapurillenikin sekuntiakaan miettimättä. Minun puolestani naapuri saa rakentaa tontilleen vaikka Führerbunkerin ja saunan sinne. Jos asuisin omakotitalossa, saisi naapuri rakentaa minun puolestani vaikka kosmodromin takapihalleen, mikäli hänen mielensä sitä halajaisi.
Ei se ole saatana minulta pois. Ei se ole keltään pois! Ei minun elämäni kaadu siihen, jos mökkinne savupiippu varjostaa kuistiani kolme minuuttia vuorokaudesta. Ei tuo teidän touhunne voi oikeasti olla mahdollista. Te ette vittu voi olla tosissanne. Saatteko te tuosta vittumaisuudestanne jotain uskomattomia kicksejä?
Jotkut jaksavat keksiä ihan oikeitakin syitä, kuten lainkin puitteissa määritelty järven kuormittuminen, mutta jos hipiästäni liukeneva suunnaton määrä paskaa ja kuonaa teidän mielestänne järveä kuormittaa sekä rehevöittää, niin antakaa minun rakentaa sauna, jossa saan peseytyä ennen uimaan menoa. Jos teitä jurppii, että minulla on hieman parempi hiekkaranta kuin teillä, ettekä pääse salaa hyödyntämään sitä poissaollessani, kun olen rakentanut, niin ampukaa hyvän sään aikana itsenne ennen kuin joku muu tekee sen puolestanne.
Perkeleen jotkut suomalaiset, kun tekin osaatte olla. Vuodessa on 365 päivää ja jos joudutte yhtenä (1) ainoana vitun päivänä kiertämään taloyhtiönne pihassa nurmikon kautta ulko-ovelle, koska joku on jättänyt autonsa pihakäytävälle raskaiden tavaroiden kantamista helpottaakseen, nostatte jumalattoman äläkän, kuinka teidän oikeuksianne murjotaan. Jos joudutte 1/52 viikonloppuna sietämään, että naapuri pystyttää tonttienne rajalle teltan, joka varjostaa teidän nurmikkoanne puoli tuntia vuorokaudesta, käynnistyy suunnaton meteli.
Asiaan ei vaikuta tippaakaan se, että kaikkina muina 364 päivänä saatte kulkea pihakäytävää pitkin kaikessa rauhassa ja täysin ongelmitta. Unohdatte sekunnissa sen, että 51 viikonloppuna se vitun nurmikkonne saa niin paljon valoa, ettei sitä moni tiedäkään. Teitä on nyt sorrettu rankemman käden kautta ja valitusten vyöry paitsi paikallislehden mielipideosastolle myös taloyhtiön ilmoitustaululle alkaa. Te ette jousta milliäkään missään asiassa, mutta muiden pitäisi kyllä elää täysin teidän saatanan ahdasmielisten paskojen ehdoilla.
Vitun vanhat, kuivakat ja yliomanarvontuntoiset harput. Onko se oikeasti elämää, että kuunnellaan illasta toiseen suunnilleen stetoskoopin kanssa naapuriasuntoja, ettei sieltä vahingossakaan kuulu risaustakaan? Erehdyt hengittämään tai pudottamaan lattialle nenäliinan niin jo alkaa noita-akka hakkaamaan seiniä luutansa varrella. Loopit päässä nyysätään rappukäytävä läpi kolme kertaa päivässä tarkistaen, onko naapurin nuori hunsvotti nyt varmasti kulkenut siellä asiallisesti ja roskaamatta.
Yksikin pölyhiukkanen jos löytyy jostain portaiden alta niin jo vittu laukkaa naapurin muori ovikelloasi runkkaamaan kuin kenialainen estejuoksija konsanaan. Auton jos parkkeeraat oman ruutusi keskikohdasta puoli milliä lähemmäs viereistä ruutua niin jo siellä on sekuntiakaan empimättä pappa työntömitan kanssa tutkimassa asian laitaa ja latomassa hartiavoimin valitusviestejä tuulilasillesi. Kummassakaan edellä mainitussa tapauksessa ei myöskään asuntosi ovi tai hissin seinä säästy sydänverellä kirjoitetuilta valituslappusilta.
Itsehän nämä lainkuuliaisuudessa ja auktoriteettien kunnioittamisessa aivan käsittämättömän jämptit kansalaiset autoilevat prikulleen suurinta sallittua nopeutta. Mittarin viisari ei värähdä nanometriäkään, paitsi 10 vuotta sitten lakkautetun kyläkoulun luo unohdetun ”Varokaa lapsia” –merkin kohdalla, vaikka olisi kesäkuinen sunnuntai kello kolmelta yöllä. Tilannehan toki on täysin hypoteettinen, koska nämä täydelliset kansalaiset menevät nukkumaan jo iltakahdeksalta. Yksikin vesipisara jos tipahtaa tuulilasiin niin porukka polkee jarrupoljinta kuin tulpatonta mopoa.
Jurmuttaminen ei rajoitukaan pelkästään kotipiiriin, vaan auton ratissa muistetaan pälyillä kulmat kurtussa kaikkia alle 30-vuotiaita kuljettajia. Odotteletpa risteysalueella autossasi liikenteeseen pääsyä ja ohi kurvaa tulosuuntaasi vanha jyyrä Ladallansa niin kyllä sen tuiman tuijotuksen edessä nousee niskavillat pystyyn kovemmankin luokan tekijällä. Heillä kun sattuu olemaan kiire uuden Siwan avajaisiin, koska siellä olisi kahvitarjoilu oikein rusinapullan kera. Kuukauden ehdoton tähtihetki on toisin sanottuna koittamaisillaan, eikä vähiten siksi, että avajaistarjouksena saa kaksi pakettia Saludoa yhden hinnalla.
Näillä pahuksen täydellisen kansalaisen arkkityypeillä on kotonaan piirongin ylälaatikon oikeassa reunassa, aivan siinä ilmestymisjärjestykseen ja millilleen tasaiseen pinoon lajitellun Kodin kuvalehden vuoden 1983 vuosikerran vieressä, pieni nahkainen rasia, jossa on kansakouluajoilta peräisin olevia lyijykyniä kolme (3) kappaletta teroitettuina ja käyttötarvetta odottamassa – aivan uuden veroisina tietenkin.
Ne kaivetaan esille mm. silloin, jos muikunperkausdokumentin viidennen uusinnan aikana lähetyksessä on sekunninkin katkos. Tällöin lähtee sydäntä raastava valituskirjelmä Yleisradion palauteosastolle. Prikulleen piirongin toisen laatikon vasemmassa reunassa on isosedältä peritty pullo partavettä, josta otetaan yksi vaimeahko tupsaus kauluspaidan oikeaan liepeeseen aina juhannusaaton kunniaksi. Ei suurin surminkaan muulloin, koska ylenpalttinen törsääminen on syntiä.
Elämän kiistämätön huippuhetki on muiden kyläläisten kanssa suoritettava ratkiriemukas kesäretki naapuripitäjän Teboilille ryystämään kupposet sumppia. Retki tosin on pilalla, jos (ja kun) ryhmäalennusta kahvien hintaan ei tipu. No, onneksi Korpirannan Vilho malttoi luopua yhdeksi (1) iltapäiväksi halkojen pilkkomisesta ja raaski kaikessa nokkeluudessaan keittää mukaan muutaman makuhermoja hivelevän termospullollisen. Ehkäpä tilanne on siis pelastettavissa pyörähtämällä paikallisen kirkon pihassa nauttimassa ne sekä Vihtamäen Kyllikin leivinuunissa talkootyöllä pyöräytetyt vehnäset.
Samassa yhteydessä ikuistetaan isoenon Polaroidilla kirkon kellotapuli kehystettäväksi ja kamariin aitiopaikalle sijoitettavaksi matkamuistoksi. Tätä jokaisen retkelle osallistuneen kelpo kansalaisen elämän ehdotonta kliimaksia jaksetaan muistella suupielet korvissa seuraavien 15 vuoden jokaisten talkookahvien ja lukukinkereiden yhteydessä.
Ah, nämä jalot tapahtumat, joiden yhteydessä äimistellään ja ihastellaan Salmijärven Aunen kanava- ja ristipistotöitä kuin lehmä uutta veräjää konsanaan. Muutamien isäntienhän tekisi mieli avata kursailematta litran pullo votkaa ja riipaista äärimmäisen kova känni, jotta edes joskus olisi mukavaa, mutta eihän se käy päinsä, koska emäntien sekä kunniallisten elämäntapojen valta-asema kyläyhteisössä on käsinkosketeltava.
Hieman tässä karattiin alkuperäisestä aihepiiristä loppua kohden, mutta ettekö te vitun kansalaiset voisi vähitellen höllätä pipoa päänne ympärillä? Ei tuota touhua enää 2000-luvulla katsele kukaan.
Huom: sota-ajan iskelmät ovat minunkin mielestäni hyvää musiikkia ja harrastan sanaristikoiden täyttämistä. Lähiomaisteni tekemät käsityöt ovat myös komeita, samoin vaarini slipoveri.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)