Viattomien luontokappaleiden kohtelusta

Ensinnäkin: monikaan muista eläimistä ei käy ihmisen kimppuun ilman, että sitä on ensin härnätty tai sen oloa on uhattu. Spontaanisti ihmisiä popsivat tai edes meikäläisten kimppuun käyvät eläimet ovat melko harvassa. Ainoana mieleen tulee hai, eikä ole toki varmuutta siitäkään, etteivätkö ihmisten kimppuun hyökänneet hait olisi tunteneet oloaan uhatuksi.

Suomen pelätyin eläin, karhu, käy ihmisen kimppuun vain ja ainoastaan silloin, kun kokee itsensä tai lähinnä pentunsa uhatuksi ihmisen läsnäolon vuoksi. Mitä todennäköisimmin paljon luonnossa liikkuvat ovat olleet tietämättään tilanteessa, jossa karhu on aistinut heidät jo kaukaa, mutta lähtenyt peloissaan itse toiseen suuntaan.

Tästä on itse asiassa tehty tutkimuksiakin, joissa paikanninlaitteella varustetun karhun liki on kulkenut ihminen tai ihmisiä ja miltei poikkeuksetta karhu kääntyi suurin piirtein kannoillaan päinvastaiseen suuntaan ihmisen havaittuaan.

Niissä kuuluisissa tapauksissa, joissa koira on käynyt lapsen tai aikuisenkin kimppuun (lapsille tilanteissa on käynyt huonommin), on koiraa mitä suurimmalla varmuudella ensin härnätty tai sitten sen kasvatus on lyöty laimin jo pennusta pitäen ja tällöin ihmiset saavat maistaa omaa lääkettään. Koirien käytöshäiriöt, jotka johtavat useimmiten eläimen lopettamiseen sen käytyä sitä härnänneiden ihmisten kimppuun, johtuvat yleensä siitä, että sitä on kohdeltu kaltoin jo pennusta asti.

Muutama miljardi eläinlajia ei voi vahingoittaa ihmistä, vaikka (hyvällä syyllä) haluaisivatkin. Useampi niistä, joiden kantaa ei tarvitse säätää metsästämällä ja jotka eivät edes kelpaisi ruoaksi, on katsottu niin harmittomaksi, että ne on päätetty rauhoittaa. Yksi tällainen on viattomin luontokappale, jonka moni yhtäkkiä keksii: siili.

Joku tuokio sitten uutisotsikoita selaillut arvanneekin, että minua ikään kuin hieman vituttaa se, kuinka kävi vailla pahaa aikomusta tietä ylittäneelle siiliperheelle Tornion seudulla. Annoin savun nousta korvistani tuossa äskettäin hetken aikaa, mutta en meinaa silti keksiä sanoja kuvaamaan sitä suunnatonta raivoa, jota tällä hetkellä tunnen.

Olen kenties näiden seutuvien rauhallisin ja leppoisin kaveri, mutta silti minua pelottaa, että kuinka pahasti itsehillintäni pettäisi todistaessani tuollaista julmuutta. Yksinkertaisesti noin räävittömät kersat pitäisi piestä tajuttomiksi. Niin kauan nyrkkiä ja raippaa, ettei veri enää kierrä. Siitä oppisivat saatanan äpärät olemaan kunnolla. Tuollaiset nulikat viattomien kiusaksi saattaneiden vanhempien kylkiluut voisi potkia sisään. Ei ole ollut kotona kaikki kohdallaan, jos jälkikasvu noin älyttömiin julmuuksiin ryhtyy.

Ja minulle on muuten (varsinkin nyt) ihan vitun turha tulla sössöttämään jotain vapaasta kasvatuksesta, pikkupoikien pienestä ilkikurisuudesta, luontaisesta vallattomuudesta ja lastensuojelusta. Äpäröille pitäisi antaa niin vitusti nyrkkiä, että hyvä kun henki pihisee. Ehkä siitä oppisivat kerrasta. Toivottavasti vanhemmat ovat sen verran ajan tasalla, että tajuavat antaa noiden rääpäleiden maistaa remmiä. Hehän ne joutuvat eläinsuojelurikkomuksesta tulevat sakot maksamaan. Toivottavasti tuntuu lompakossa ja oikein kunnolla.

Kataloniassa on suureksi ihmeekseni tultu järkiin ja härkien - erikseen härnäämättä sangen harmittomien luontokappaleiden - kiusaaminen on päätetty kieltää. Läheskään jokainen Katalonian parlamentin edustaja ei kuitenkaan ole täysissä järjissään, sillä päätös syntyi mitättömällä äänierolla 68-55, eikä 9 jäsentä edes äänestänyt.

Kielto astuu voimaan vuoden 2012 alussa.

Mikä tämänkin asian voimaanastumisessa voi kestää, vitun alkuihmiset? Espanja on paska maa, no offense.

En voi käsittää sitäkään, että oheisessa gallupissa 11 % suomalaisista on sitä mieltä, ettei härkätaisteluita tulisi kieltää kaikkialla. Mikä siinä suomalaisia liikuttaa? Antaa brutaalin "harrastuksen" olla vaikka kuinka traditionaalista ja hienoa Espanjassa, mutta silti se pitäisi ehdottomasti lopettaa. Jokaisessa maailmankolkassa. Kyseessä on eläinrääkkäys. Mautonta, julmaa ja täysin hohdotonta touhua.

Jokaisesta perinnekulttuurista jotain hohdokasta löytävän ihme mussuttajan mielestä tältä "uhoamiseltani" katoaa saman tien pohja, koska kerron pitäväni suuresti häränlihasta. Paljastan tämän seikan vain aasinsiltana sille, että mainitsin aiemmin osan suojelua kaipaavista eläimistä olevan syömäkelvottomia.

Teuraaksi päätyvien härkien kohtelussa on paljon puuttumisen varaa, kuten mainitaan tässä rapujen kokemaan suunnattomaan tuskaan liittyvässä Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen tiedotteessa. Ja miksi? Että jotkut itseään kulinaristeina pitävät homostelijat saavat mitättömän määrän suuhunpantavaa elitisti-rapujuhliinsa.

Olisi helppo sanoa ravustuksesta vaikka mitä painavaa, koska en ole koskaan maistanut murustakaan noita saksiniekkoja, sen paremmin kuin hummereitakaan. Ellen sitten vahingossa. Olen itsekin jonkun sortin kulinaristi, mutta jossain menee raja. Mielipiteiden pohjaaminen siihen, ettei "elintarviketta" X nauti, ei kuulu tapoihini ja on mielestäni pahin argumentaatiovirhe sitten ad hominemin. Tapa valmistaa rapuja on äärimmäistä kärsimystä viattomille eläimille tuottava.

Mikäli hifikokit keksivät, että kolibrista saatava pikkuvarpaan kynnen kokoinen siipipala on erityisen makoisa elitistiherkku suoraan eläimestä haukattuna, ei menisi aikaakaan, kun eläviä lintuja popsittaisiin siipipuoliksi kourakaupalla. Tällaisia ovat ihmiset, luoma-vitun-kunnan kruunut.

Loppukevennyksenä... tai, no, kevennys on suhteellinen käsite. Joka tapauksessa Tuksukin on kantanut kortensa kekoon mitä tulee eläinten kiusaamiseen:

Hän kertoo pahimpien herjojen sisältävän huorittelua ja käsiteltyjä kuvia, joissa hänen kasvonsa on yhdistetty esimerkiksi eläinten vartaloihin.

Huorittelu on rumasti tehty, vaikkakaan ei tässä tapauksessa täysin perusteetonta. Tuplasti enemmän viattomilla eläinraukoilla olisi syytä haastaa kuvanmuokkaajat oikeuteen...